--- A--- A--- S--- T--- A--- T--- T--- E---1---
Tapio Koski väitteli tohtoriksi Tampereen yliopistossa 15.9.2000 otsikolla Liikunta elämäntapana ja henkisen kasvun välineenä. Filosofinen tutkimus liikunnan merkityksestä, esimerkkeinä jooga ja zen-budo.
Niklas Vainio (NV): Puhut kirjassasi osallistuvasta liikunnanfilosofiasta, jolla tarkoitetaan sellaista liikunnanfilosofista tutkimusta, jossa tutkija harrastaa itse tutkimaansa liikunnan lajia. Mikä on historiasi toisaalta liikunnan, toisaalta filo sofian parissa?
Tapio Koski (TK): Nuorempana pelasin jääpalloa ja jalkapalloa ja 15-vuotiaana törmäsin ensimmäisen kerran joogaan, joka tuntui silloin jännältä ja erilaiselta. Seuraavat 5-6 vuotta sitten teinkin joogaa päivittäin.
Muutenkin jooga on ollut mukana viimeiset 25 vuotta aina välillä laantuen ja välillä nous ten jälleen pintaan. Biljardiakin olen pelan nut, jos se voidaan katsoa liikunnaksi, jossain vaiheessa uin paljon ja 17-18-vuotiaasta asti olen harrastanut säännöllisesti kestävyys- juoksua.
Vuoden 1985 syyskuussa aloitin Tampe reella karaten, jota veti silloin Timo Klemo la. Vuotta, puoltatoista myöhemmin aloitin taijin ja joskus 1986-87 osallistuin ensim mäisen kerran sesshiniin, intensiiviseen zen-mietiskelyyn, opettaja oli italialainen Engagu Taino. Taiji on nyttemmin jäänyt vähemmälle ja harrastan nykyään eniten kes tävyysjuoksua ja karatea. Lisäksi 1980-luvun lopulla harrastin kalliokiipeilyä ja kuntosali harjoittelua.
Syksyllä 1980 aloitin sosiologian opinnot Tampereen yliopistossa ja pian siirryin kuuntelemaan mm. Lauri Mehtosen filoso- fianluentoja. Alkuun luin yhteiskuntafiloso fiaa, marxilaisuutta ja klassista saksalaista idealismia. Karaten ja zen-meditaadon myö tä innostuin budo-lajien filosofisista perus
teista eli zen-buddhalaisuudesta, joten olen tutkinut siitä lähtien.
NV: Teit gradusi Marxista?
TK: Kyllä, vuonna 1987 tein graduni aiheesta "Vieraantuminen ja sen genesis Marxin Taloudellis-filosofisissa käsikirjoi tuksissa”.
NV: Oliko tässä vielä mukana liikunnanfilo sofista otetta?
TK: Ei, kyse oli pelkästään yhteiskuntafi losofiasta eli nuoren Marxin käsityksestä yksityisomistuksen ja vieraantuneen työn välisestä suhteesta.
NV: Liikunnanfilosofia tuli siis mukaan lisensiaattivaiheessa?
TK: Vaihdoin sosiologiasta filosofiaan ja vuonna 1991 ilmestyi lisensiaattityöni, joka oli lähtökohdaltaan samanlainen kuin väitöskirjani. Mukana oli myös Spinoza, joka sittemmin jäi pois väitöskirjasta. Kom mentaattorit nimittäin totesivat, että tutki muksesta tulee metodologisesti koherentim- pi, jos jätän Spinozan pois.
N.V. Tässä vaiheessa aasialaiset liikunnan- muodot olivat siis muuttuneet läheisemmik- si, vaikka harrastit hyvinkin monenlaista lii kuntaa. Miksi juuri nämä liikuntamuodot?
T.K. Osallistuvan liikunnanfilosofian pointti on, että tutkija käyttää omaa itseään ja omia kokemuksiaan yhtenä täysivaltaisena tutkimuksenteon aineistona. Liikunnassa omaa esiymmärrystä peilataan tradition
teksteihin. Näin myös omat kokemukset tu levat intersubjektiivisemmiksi, koska niitä suhteutetaan traditioon. Silloin harjoittelun luonteesta saa paremman kuvan, jolloin harjoitteluaan pystyy adekvaatimmin suun taamaan niiden ideaalien mukaisesti, joita kyseisessä traditiossa pitää tärkeinä. Omien kokemusten ja kirjallisten lähteiden välillä pitäisi olla vuoropuhelua - toinen tukee tois ta ja toinen vaikuttaa toiseen. Adekvaatim- paa eli kohdallisempaa tekstiä saa aikaiseksi, kun molemmat ovat läsnä. Lauri Rauhala kutsuu tämänkaltaista tutkimusta "koke mustieteeksi”, jossa kokemuksen avulla tutkitaan kokemusta.
N.V. Tämän tyyppistä liikunnanfilosofiaa on Tampereella tehty aika paljon ja aiheesta on julkaisu väitöskirjoja nelisen kappaletta.
Ymmärtääkseni tällaista liikunnanfilosofiaa ei maailmassa suuremmin harrasteta?
T.K Itse en tiedä yhtään tämän tyyppistä tutkimusta, ellei lasketa Herrigelin teosta Zen ja jousella ampumisen taito, joka kertoo filosofian tohtorista, joka harjoittelee jousel la ampumista, ja Timo Klemolan töitä, joissa tematisointi yksilön maailmassa olemisen kannalta on samansuuntainen. En ole tietoi nen, että kukaan olisi aiemmin tematisoinut tutkimustaan samalla tavoin tai puhunut osallistuvan liikunnanfilosofin metodista, vaikka tämän tyyppisesti on varmasti tutkit tu ihmistä aiemminkin. Esimerkiksi budd halaisuuden ja Intian joogien piirissä on tut kittu omaa itseä ja itsen maailmassa olemisen tapaa vaikka kuinka kauan.
1/2001 niin & näin • 33
-H--- A--- A--- S N.V. Onko sitä käsitteellistetty samalla lail la?
TK: En tiedä, että sitä olisi tematisoitu samalla lailla osallistuvan liikunnanfilosofian metodin kannalta. Ja esoteerista metafysiik kaa ei liene suuremmin tulkittu fenomeno logian kielellä.
NV: Sitä voisi kuitenkin pitää jonkinlaisena filosofiana?
TK- Kyllä. Tietysti on hyvin ongelmallis ta, miten filosofia määritellään. Buddhalai suudestahan sanotaan, että toisaalta se on uskonto, toisaalta filosofia. Uskonnoksi määrittelyhän tosin on ongelmallista, koska buddhalaisuudessahan ei ole jumalia eikä yli ihmisen olevaa persoonallista olentoa. Pi kemminkin voisi sanoa, että buddhalaisuu dessa ihminen on ihmiselle korkein olento, tai ”tämä oleva” on ihmiselle korkein olento.
NV: Esität neljä teesiä osallistuvasta liikun nanfilosofiasta ja sen eduista: 1) mitä useam man aistin välityksellä tutkija on kosketuk sessa kohteeseensa, sitä monipuolisempi kokemus hänellä on kohteestaan, 2) mitä lähempänä tutkija on kohdetta, sitä moni puolisempia havaintoja hän saa, 3) mitä kykenevämpi tutkija on kehona toimimaan maailmassa, sitä monipuolisempiin suhtei siin hän voi asettautua, 4) mitä monipuoli semmin ja useammin tutkija on ollut koske tuksessa kohteeseensa, sitä paremmin hän ymmärtää kohteensa. Mikä tekee osallistu vasta liikunnanfilosofiasta varteenotettavan vaihtoehdon?
TK: Vaikea tietysti sanoa, onko jokin tapa toista parempi, mutta minusta tämä on erittäin järkevä tapa tehdä liikunnanfilosofi aa. Jos tutkitaan pelkästään käsitteitä ja käsit teiden välisiä suhteita, ongelmana on, että tutkimus saattaa jäädä kovin paperinmakui seksi. Timo Klemola on kirjoittanut, että liikunnanfilosofinen tutkimus on valitetta van usein hyvin suuressa määrin käsiteana lyyttistä, jolloin tutkimustulokseksi saadaan vain eksplikoituja selvityksiä käsitteistä ja niiden välisistä suhteista.
Osallistuvassa liikunnanfilosofiassa olen naista on omakohtaisten liikuntakokemus ten analyysi ja yksi keskeinen tavoite on saada merkityksellinen tulkinta eletystä kokemuksesta. Omakohtaiseen tukeutuen voidaan analysoida esille niitä olemuksia, jotka ovat harjoittelussa olennaisia, tärkeitä.
NV: Sanot, että liikunta on yksi filosofinen itsen tutkimisen tapa.
TK: Kuten lektiossani sanoin: jos filosofia määritellään viisauden rakastamiseksi, on lii kunta yksi viisauden rakastamisen muoto.
--- T--- A--- 1--- NV: Tarkastelet erityisesti joogaa ja budoa.
Kuinka sanottu pätee länsimaisiin liikunta muotoihin? Viisaudella tarkoitettaneen esi merkiksi oman itsen löytämistä?
TK: Länsimainen perinne puhuu gnosik- sesta, itämainen perinne prajnasta, jotkut puhuvat transsendenttisesta viisaudesta tai sydämen viisaudesta.
Kysymys länsimaisista perinteistä on han kala, mutta olennaista aasialaisissa perinteis sä on, että niissä liikuntatradition taustalla tai osana sitä, elimellisesti siihen yhtyneenä, on ihmisen kokonaisuutena huomioiva filoso fia. Tähän filosofiaan liittyy metodi ja meto di on keskeinen pointti, se on kuin opettaja tai ohjaaja tai struktuuri, joka ohjaa oppilasta tiellä.
Sanotaan, että länsimaisesta perinteestä usein puuttuu metodi. Siitä puuttuu mahdollisuus, että metodi, metodinen filo sofia, antaisi palautetta kokemuksista, jolloin kokemuksia voisi tietoisella tasolla käsitteel- listää.
Kuten aikaisemminkin sanoin, sen kautta on mahdollista kohdistaa harjoittelua paremmin siihen suuntaan, mitä yrittää liikunnallaan hakea. Länsimaisessa urheilus sa ja liikunnassa ei ole tällaista metodia taus talla. Silloin mahdollisesti tulee jonkinlaisia fiiliksiä, kokemuksia mutta siihen ne yleensä jäävät. Ihminen voi vaan tuumata, että ”olipa mahtava juttu”, mutta tämä ei välttämättä paranna ihmisen itseymmärrystä kokemuk sen luonteesta tai auta tai opasta harjoituksen kautta syventämään kokemusta.
NV: Voiko sanoa niin, että aasialaisissa perinteissä liikunta liitetään koko ihmisenä olemiseen, koko elämään? Länsimaissa ehkä liikunta koetaan vain tietyntyyppiseksi elä män osa-alueeksi.
TK: Joo, sattumanvaraiseksi jutuksi. Me todin merkitystä voisi korostaa vertaamalla urheilua, jossa ei ole metodia, pullan leipo miseen. Ajatellaan ihmistä, joka ei ole paista nut pullaa, mutta hänellä on asiasta jonkin lainen käsitys. Siksi hän sekoittaa vaihtelevia määriä jauhoja, vettä, maitoa, hiivaa ja soke ria. Pulla pitää tietysti paistaakin, joten ihmi nen laittaa sen uuniin.
Tällä tuloksella ehkä voi saada aikaan jon kinlaista pullaa, ellei se sitten pala pilalle.
Töinen vaihtoehto on käyttää metodia, mikä tarkoittaisi, että ihminen ottaa keittokirjan, katsoo ohjeet siitä, minkä verran tarvitaan mitäkin aineita ja miten leipomisessa ede tään. Ohjeiden kautta hän saa palautetta seu- raavaa kertaa varten siitä, että onko kenties laittanut jotain ainetta kenties liikaa. Kun ihminen toimii ohjeiden mukaan ja paistaa pullan tietyssä lämpötilassa, pullasta tulee parempaa ja voidaan perustellusti sanoa, että metodisella tavalla valmistaa pullaa saadaan
— I --- E--- L--- parempi lopputulos kuin sattumanvaraisella tavalla. Tässä mielestäni on kiteytettynä se, mikä on erona ns. länsimaisessa perinteessä ja aasialaisessa perinteessä.
NV: Aasialaisessa perinteessä on tietty "val- mennusohj elma” ?
TK: Kyllä.
NV: "Valmennusohjelmahan” liittyy tässä koko elämään, ei pelkästään suorittamiseen.
Käytät käsitteitä "perenniaalinen filosofia” ja
”perenniaaliset liikuntamuodot”. Perenni- aalisella filosofialla tarkoitat ajatusta, jonka mukaan kaikissa kulttuureissa nousee filoso fioita, jotka esittävät samanlaiset kysymykset ihmisen olemisen luonteesta, kuten hyvästä elämästä tai viisaudesta. Perenniaaliset lii kuntamuodot ovat filosofioita ja siis kysyvät näitä kysymyksiä. Niiden tapa on fyysinen harjoitus. Käytät sellaisia käsitteitä kuin
"olevan avautuminen” tai "todellisen itsen löytäminen”. Väitöskirjassasi viittaat esimer kiksi Heideggeriin. Heidegger ilmeisesti on tuntenut itämaisia perinteitä, mutta miten lie, mahtoikohan Heidegger harjoittaa fyysi siä harjoituksia?
TK: Saattoihan hän tietysti vuoristossa kävellessään harjoittaa vartalosa lihaksistoa ja hapenottokykyään, mutta siitä, miten tietoi nen hän oli tästä, en osaa sanoa. Yhtäläisyyk sien syynä lienee enemmänkin hänen uskon nollinen taustansa. Vaikea sanoa.
NV: Voisiko sanoa, että Heidegger ja peren niaaliset liikuntamuodot ovat samoilla jäljil lä?
TK: Jossain määrin kyllä. Olen työssäni kauhean varovainen siinä, etten lähde samaistamaan Heideggerin näkemyksiä ja esimerkiksi zen-buddhalaisuuden näkemyk siä valaistumisesta, sillä Heidegger ei puhu samalla tavalla. Esimerkiksi Gelassenheitissa hän puhuu samaan tyyliin, puhuu lähelle menemisestä ja tahtomisen jäljestä, joita py rin väitöskirjassani analysoimaan.
Sein un d Zeitissa Heidegger sanoo, ettei pyri kuvaamaan mitään tiettyä yksilöllistä kokemusta vaan yleisempiä struktuureita.
Jos Heidegger ei puhu yksilöllisestä koke muksesta, on vaikea lähteä samaistamaan Heideggerin puhetta olemisesta zen-budd halaisuuden valaistumisen kokemukseen, joka on nimenomaan yksilöllinen voimakas kokemus. Liikutaan siis kahdella eri tasolla, jotka eivät kohtaa, koska Heidegger ei puhu mistään tietystä yksilöllisestä kokemuksesta.
Tai kyllähän Heidegger Gelassenheitissa lähestyy zeniä silleen-jättämisen ajatuksen tiimoilta.
34 • niin & näin 1/2001
H--- A--- A--- S- NV: Suositteletko Heidegger-tutkijoille tai metafyysikoille fyysisiä harjoituksia uuden laisen näkökulman saamiseksi?
TK: Se olisi erittäin hyvä metafyysikoille ja miksei kaikille. Ehkä fyysisen harjoituksen avulla saa paremmin kokonaisemmin haltuun metafysiikan. Fyysisen harjoituksen avulla voisi ylittää metafysiikan, jolloin metafysiikka näyttäytyisi toisenlaisena. Lek- tiossani puhuin Heideggerista ja länsimaisen metafysiikan traditiosta ja kritiikistä ja sanoin muistaakseni, että metafysiikan avul la ei voi esittää metafysiikan kritiikkiä. Tämä on samanlainen idea kuin että vettä ei voi pestä vedellä.
NV: Mikä merkitys on sillä, millaista liikun ta on? Mietit aiemmin, voiko biljardia sanoa liikunnaksi. Soveltuuko kaikenlainen liikun ta tai onko missä vain liikuntamuodossa mahdollisuuksia?
TK: Sanoisin, että lähtökohtaisesti on.
On vaikea lähteä rajaamaan tietynlaisia liikunnanmuotoja pois. Esittäisin, että olen naista on se, kuinka keskittyneesti liikkumi nen tapahtuu ja mikä ihmisen tietoisuuden taso on siinä tilanteessa. Toinen tärkeä asia on se, onko siinä liikuntamuodossa jonkin laisia meditatiivisia elementtejä liittyen tie toisuuden kohdistamiseen ja toisaalta myös hengitykseen. Sitten vielä se, kuinka fyysises ti raskasta liikunta on. Ajattelen nimittäin, että jos ihminen vedetään fyysisesti oikein tiukoille esimerkiksi niin, että siihen liittyy valvomista tai rankkaa fyysistä harjoitusta, sillä tuntuisi olevan dekonstruoiva vaikutus ihmisen egoon ja se tietyllä tavalla poistaa subjektin ja objektin välistä eroa.
NV: Aasialaisten liikuntamuotojen kohdalla puhut niihin sisältyvästä ihmistä koskevasta kokonaisnäkemyksestä. Ajatellaan kilpaur heilijaa, esimerkiksi uimaria, joka harjoitte- lee uintia kolme kertaa päivässä mutta harjoitusohjelma liittyy pelkkään liikunnan harjoittelemiseen. Aasialaisissa perinteissä liikuntaan liittyy kokonaisnäkemys ja liikun nan harjoittamista auttaa traditio. Kuinka merkityksellinen traditio on? Jos ajatellaan esimerkiksi juoksemista, niin juoksussahan ei ole ollenkaan tällaista traditiota. Onko sel lainen mahdollinen luoda?
TK: Mahdollisesti voi, ovathan aasialai- setkin perinteet joskus lähteneet syntymään.
Tv:ssä haastateltiin ultramaratoonari Pekka Aaltoa, joka juoksee hyvin pitkiä matkoja, esimerkiksi 120 km päivässä viidenkymme nen päivän ajan. Siihen ei liity mitään suuria rahoja tai muuta sellaista, joten ajattelin, että tässä täytyy olla taustalla jokin, joka saa hänet juoksemaan. Kun häntä haastateltiin, tun-
--- T--- A--- T--- nistin juuri samanlaisia äänenpainoja, joita olen omassa työssäni käyttänyt. Hän puhui selkeästi omasta kokemuksestaan ja haki sa noillaan jotain itseään suurempaa. Mukaan tuli muutamia kristillisiä termejä, esimerkik si että hän "haluaa tulla enemmän sielunsa kaltaiseksi”, ja tietysti kun on kasvanut tässä perinteessä, tietyt termit alkavat tulla mukaan. Se puhe oli kyllä hyvin paljon samaan suuntaan osoittava sormi kuin omassa työssäni.
NV: Onko länsimaisella liikunnalla toivoa?
TK: Kilpaurheilussa urheillaan vain tie tyn tuloksen saavuttamiseksi. Jos liikuntaa harjoitetaan jonkinlaisten perenniaalisten ideaalien valossa, että pyritään saavuttamaan omaa kokonaisempaa itseä, viisautta, ihmi nen huomioidaan kokonaisena ja lähtökoh tana on ihmisen koko elämismaailma. Insti tutionalisoidussa liikunnassa kuten kilpaur heilussa lähtökohta tulee ulkopuolelta ja kilpaurheilijoita koitetaan saada mukaan palkinnoilla, kannustuksella ja kaikenlaisella indoktrinaatiolla. Siinä on vaara, että ihmi nen tulee esineellistettyä ja ihminen itse hyväksyy esineellistävän liikkumisen tavan.
NV: Oletko lukenut huippu-urheilijoiden kertomuksia, joissa he puhuvat kokemukses taan? Kokevatko he samanlaisia kokemuksia kuin tässä puhutut?
TK: Valentin Kononen on jossain kerto nut hyvin tarkkaan, että hän pohtii omaa fii listään ja hänen äänenpainonsa kertovat, että hän on jollakin tavalla onnistunut yhdistä mään huippu-urheilua ja omalähtöistä liik kumisen tapaa.
NV: Viisaus tulikin jo mainittua. Mitä tällä käsitteellä tarkoitetaan?
TK: Tietenkään kysymys ei ole mistään käsitteiden ja lauseiden vastaavuudesta to dellisuuteen, vaan voisi sanoa, että viisaus on pikemminkin omakohtainen kokemus, jos sa koetaan eksistentiaalinen olemisen ykseys.
Perenniaalisissa traditioissa ajatellaan, että ihminen saa otteen omaan olemassaoloonsa ja saa yhteyden maailmaan ja ymmärtää, että yhtä paljon kuin maailma on minua, minä olen maailmaa. Voi sanoa, että kyse on jon kinlaisesta eksistentiaalisesta kotiinpaluusta.
Ihminen havahtuu, "tää on mun juttu” ja oleminen ja maailma eivät enää tunnu ulko kohtaisilta. Tietynlainen ulkokohtaisuus, jonkinlainen vieraantuminen häviää pois.
Olen jossain sanonut, että viisaus on oman maailmassaolemisen kokemuksellisuuden löytäminen.
T--- E--- L--- U NV: Jossain yhteydessä liität etiikan vii sauteen?
TK: Ehdottomasti. Eksistentiaalisen yh teyden löytäminen on luonteeltaan eettinen kokemus.
NV: Voiko tätä tulkita niin, että sen kautta löytää esimerkiksi eettistä suhtautumista toi siin ihmisiin tai vaikka luontoon?
TK: Joo, ja silloin ei ole kyse ulkoa opi tuista fraaseista kuten ”toisia ihmisiä pitää kunnioittaa”. Tällaisessa kokemuksessa
"kirjain”, jos sillä ajatellaan ulkokohtaisia fraaseja, saa sisällön, ”tulee lihaksi”.
NV: Tarvitaanko näitä sääntöjä? Voi tarvi taanko molempia?
TK: Molempi parempi, tukevat toisiaan.
Kirjoitetut säännöt ja ohjeet ovat paljolti syntyneet tällaisten syvien eettisten koke musten kautta.
NV: Onko kyse nimenomaan kaiken yksey den kokemuksesta?
TK: Kokemuksia on ehkä monen eri ta soisia ja laatuisia. Esimerkiksi suomalaiset ovat puhuneet metsän tärkeydestä ja että metsässä kävellessä voi syntyä hiljainen hetki, jolloin tietoinen minä häviää hetkeksi pois.
Se on tietynlainen ykseyskokemus, mutta se ei ole välttämättä samanlainen eksistentiaali nen kokemus kuin silloin, kun metodisesti harjoitellaan.
NV: Mitä soisit, että filosofia oppisi tästä, mitä olet kirjoittanut?
TK: Filosofia voi oppia monella tavalla.
Varmaankin olisi hyvä se, että filosofilla olisi tutkimuskohteeseensa jonkinlainen henki lökohtainen kosketus, tapahtui se sitten fyy sisen harjoituksen kautta tai jonkun muun kautta, mutta olennaista on se, että se olisi jollain tavalla henkilökohtaista. Työni ja läh tökohtani ei ole kritisoida muita vaan tarkoi tukseni on tuoda esille oma näkökohtani.
N.V. Onnitteluni väitöksestä!
Tapio Kosken väitöskirja on luettavissa säh köisessä muodossa Tampereen yliopiston väitöskirjatietokannassa:
http://acta.uta.fi/
1/2001 niin & näin • 35
