Talouspolitiikan EU-koordinaatio ja Suomen puheenjohtajuus

73

Talouspolitiikan EU-koordinaatio ja Suomen puheenjohtajuus

ILKKA KAJASTE Finanssineuvos

Valtiovarainministeriö

Euroopan unionin puheenjohtajan puolivuosit- tain vaihtuvaa tehtävää on pidetty isona haas- teena, erityisesti pienille jäsenvaltioille. Uudel- le jäsenvaltiolle puheenjohtajuus on myös kyp- syyskoe, jonka yhteydessä on omaksuttava huo- lellisestiEU-instituutioiden toimintatavat ja si- säistettävä tarkkaan unionin perustavoitteet sekä kannettava vastuu sen yhteisen agendan eteenpäin viemisestä. Suomen koettelemus on nyt ohi ja eri tahoilla laaditaan arvioita siitä, mitä puheenjohtajakaudesta jäi käteen ja kuin- ka tavoitteet oikein saavutettiin.

Voidaan kysyä, etenikö talouspolitiikan koordinaatio puheenjohtajakaudella Suomen haluamalla tavalla. Onnistuiko Suomi lisää- mään euroalueen vakautta sekä kehittämään ta- louspolitiikan yhteensovittamista talouskasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi? Etenikö Eu- roopan taloudellisten rakenteiden uudistaminen ja sen talouden dynamiikan voimistaminen?

Onnistumisen arvioimiseksi on ymmärrettävä, millaisissa olosuhteissa puolen vuoden mittai- nen puheenjohtajuus vietiin läpi ja millä tavoin EU-instituutiot toimivat.

Tehtävän mittasuhteet eivät tule ilmi, jos huomio kiinnitetään vain siihen viralliseen agendaan, jota kulloinenkin puheenjohtaja to- teuttaa ministerineuvoston kokouksia vetäes- sään. Urakan laajuuteen vaikuttaa tuntuvasti se, millaiseksi muodostuu epävirallinen asialista varsinaisten neuvostojen rinnalla. Käytännössä asialistan epävirallisen osat – puheenjohtaja- kauden aikaiset lukuisat erilaiset tapahtumat ja kokoukset (kuten epäviralliset neuvostot, euro- 11 -kokoukset), työlounaat, puheenjohtajan eri- laiset esiintymiset, tapaamiset ja missiot – voi- vat olla yhteisön kannalta jopa tärkeämpiä kuin se virallinen agenda, joka tähtää neuvoston muodollisen päätöksenteon valmisteluun. Unio- nitason toiminnan jatkeena jäsenvaltiot harjoit- tavat yhteistyötä, joka on käytännössä hallitus- ten välistä ja joka perustuu siihen, että niillä on yhteisiä etuja yhteisön varsinaisen toimivallan ulkopuolella. Tästä on kysymys esimerkiksi euro-11 -yhteistyössä, jonka merkitys on no- peasti lisääntynyt sen jälkeen, kun yhteiseen ra- haan siirryttiin vuonna 1999.

EU-instituutioiden työnjaossa komission teh-

tävä on panna toimeen yhteisön politiikkaa.

Monissa kysymyksissä – esimerkiksi talouspo- litiikan koordinaatiossa – sen toimivallan rajat tulevat vastaan nopeasti. Tällöin jäsenvaltioiden yhdessä sopimien poliittisten toimien täytän- töönpanija, aktiivinen toimija ja edusmies onkin puheenjohtajamaa, usein tosin komission avus- tamana. Yhteisön toimivallan rajat eivät ole yk- siselitteisiä vaan jatkuvan rajankäynnin kohtee- na. Toissijaisuus-periaate, jonka avulla yhteisön toiminnan rajojen määrittämisen tulisi tapahtua, ei ole erityisen operationaalinen väline sen enempää oikeudellisena periaatteena kuin käy- tännön ohjeenakaan. Esimerkki tämän kaltai- sesta harmaasta vyöhykkeestä ovat euron ulko- suhteet, joissa komission rooli on jäänyt edel- leen kiistanalaiseksi.

Puheenjohtajakauden haasteet

Suomen puheenjohtajakauden talouspoliittisen agendan keskeinen haaste oli talous- ja rahalii- ton sisäänajaminen ja euron vakauden turvaami- nen sen ensimmäisen vuoden aikana. Agenda 2000 -ratkaisu ei ollut onneksi enää ajankohtai- nen eikä sitonut puheenjohtajan resursseja.

Myöskään akuutteja talouskriisejä ei maailmal- la esiintynyt.Aikaisemmat kokemukset osoitti- vat, että puheenjohtajavaltio joutuu monesti ar- vioimaan uudelleen ohjelmalliset tavoitteensa ja ajankäyttönsä, kun nopeasti kehittyvät kriisit vaativat äkkiä lähes kaiken huomion.Britannian kaudella ajankohtainen kysymys oliAasian krii- si. Itävalta oli kiireinen Venäjän talousongelmi- en kärjistyessä. LatinalainenAmerikka aiheutti ongelmia sekä Itävallalle että Saksalle, joka sai vaivoikseen myös Kosovon jälleenrakentamisen käynnistämisen. Kosovon ongelmat, joiden odo- tettiin pysyvän keskeisinä myös Suomen kaudel- la, jäivät alkukauden jälkeen selvästi taustalle.

Puheenjohtajakauden jälkipuolisko olikin ulkoi-

sesti verrattain rauhallinen ja saatoimme keskit- tyä varsinaisen asialistan kysymyksiin.

Kansainvälisen talouden akuutit ongelmat nostivat EU:n talouspoliittisen kriisivalmiuden parantamisen neuvoston keskusteluihin. Ennen puheenjohtajakautemme alkua käytiin mm. laa- jaa keskustelua kansainvälisestä finanssi-arkki- tehtuurista, jota koskeva asiakirja valmistui Kölnin huippukokoukseen. Suomen kaudella käynnistettiin selvitystyötä rahoitussektorin val- vonnan tehostamiseksi EU-alueen puitteissa.

Yhteisiä näkemyksiä keskeisistä kansainvälisen talouden ongelmakysymyksistä ryhdyttiin hio- maan entistä pontevammin sekäECOFIN-neu- voston että euro-11 -ryhmän puitteissa.

Tätä vauhditti myös se, ettäAmsterdamin so- pimuksen voimaantulon seurauksena unionille ryhdyttiin laatimaan yhteisiä ulkosuhdestrategi- oita. Ensimmäisenä hyväksyttiin Venäjää kos- keva yhteinen strategia, jonka keskeiset lähtö- kohdat olivat talousuudistusten toimeenpano ja oikeusvaltion aikaansaaminen. Suomen pu- heenjohtajakausi oli ensimmäinen, jonka aika- na EU:n uutta Venäjä-strategiaa ryhdyttiin pa- nemaan täytäntöön. Helsingin Eurooppa-neu- vosto hyväksyi vastaavasti unionin yhteisen Ukraina-strategian. Lisää yhteisiä strategioita (Länsi-Balkan, Välimeri) on parhaillaan neu- voston valmisteltavina.

Ratkaisu euroalueen ulkoisesta edustautumi- sesta saatiin aikaan parahiksi Suomen puheen- johtajakauden alkaessa. Se loi uutta pohjaa eu- ron ulkosuhdetoiminnalle. Suomen kaudella käytiin keskusteluja euroalueen jäsenvaltioiden tiiviistä yhteydenpidosta nopean reagoinnin varmistamiseksi kriisitilanteissa. Yhteinen raha on ollut tärkeä katalysaattori paitsi euroalueen sisäisen yhteistyön – talouspolitiikan koordi- naation – tehostamisessa, myös rahataloudellis- ten ulkosuhteiden – monetäärisen diplomatian – kehittämisessä.

75 Keskeinen osa eurooppalaista talouspoliit-

tista vuoropuhelua on ECOFIN-neuvoston ja Euroopan keskuspankin välinen dialogi, jota käydään ennen muuta talous- ja rahoituskomi- tean sekä euro-11 -kokousten tasolla. Suomen kaudella ECOFIN-neuvoston puheenjohtaja osallistui myös kahdestiEKP:n neuvoston ko- kouksiin.

Euroalueen puheenjohtajana Suomen valtio- varainministeri osallistui viime syksyn aikana myös G7- jaG20-maiden valtiovarainministe- rikokouksiin. On makuasia, pidetäänkö näitä kokouksia maailmantalouden ja globaalien va- luuttakurssi-suhteiden koordinaationa. Tosiasia on sen sijaan se, että voidakseen esittää yhteisiä näkemyksiä globaaleihin taloussuhteisiin liitty- vistä kysymyksistä, euroalue on joutunut koor- dinoimaan näitä kysymyksiä omassa keskuu- dessaan. On nähtävissä, että tätä kautta yhteiset näkemykset tulevat syvenemään ajan myötä.

ECOFIN-neuvostot

Valtiovarainministerien muodostamaEU:n neu- vosto kokoontui Suomen puheenjohtajakaudel- la virallisesti neljä kertaa. Syyskuussa järjestet- tiin epävirallinen ECOFIN-neuvosto Turussa, minkä lisäksi valtiovarainministerit keskusteli- vat epävirallisessa kokouksessaanEU:n veropa- ketista joulukuussa ennenEurooppa-neuvostoa.

Valtiovarainministerit osallistuvat säännönmu- kaisesti huippukokouksiin pää- ja ulkoministe- reiden ohella, kun puhutaan talousasioista.

Puolen vuoden mittainen puheenjohtajakausi on lyhyt. Useimmat asialistan aiheet periytyvät- kin edellisiltä puheenjohtajakausilta. Joulu- kuussa 1998 pidetystä WieninEurooppa-neu- vostosta oli peräisin talouspolitiikan koordinaa- tion tehostamista koskeva toimeksianto. Kölnin Eurooppa-neuvostossa kesäkuussa 1999 sovit- tiin makrotaloudellisen vuoropuhelun käynnis-

tämisestä neuvoston, komission,EKP:n ja työ- markkinaosapuolten välillä. Haitallisen verokil- pailun ehkäisemiseen tähdännyt veroharmoni- saatiota koskeva toimeksianto, jonka toteutta- misessa epäonnistuttiin, oli peräisin jo Luxem- burgin puheenjohtajakaudelta.

Kaikki kolme yllämainittua tehtävää koskivat talouspolitiikan koordinaatiota ja sen kehittä- mistä. Ministerineuvostossa vallitsee selvä yh- teisymmärrys koordinaation tehostamisen ja sy- ventämisen tarpeesta. Tätä yhteisymmärrystä voidaan pitää kuitenkin osin teoreettisena ja en- nenaikaisena. Epäonnistuminen haitallisen ve- rokilpailun ehkäisemisessä Suomen kaudella muodosti käytännössä selvän vastakohdan niil- le pyrkimyksille, joita neuvosto korosti hyväk- syessään raportin talouspolitiikan koordinaation tehostamisesta. Verokysymykset siirtyivät Por- tugalin huolenaiheeksi. Ilmeinen johtopäätös on se, että asialistalla voidaan saavuttaa konkreet- tista edistystä vain sitä mukaa, kun taloudelli- nen ympäristö todella muuttuu. Näyttää esimer- kiksi siltä, että verotuksen alalla pystytään te- kemään pitemmälle meneviä ratkaisuja vasta, kun veropohjien kaventuessa markkinoiden in- tegroituminen asettaa päätöksentekijät lopulta vastakkain tosiasioiden kanssa.

Eurooppa toimii vanhasta muistista edelleen pääosin kuten viidentoista toisiinsa löysästi yh- dentyneen erillisen valtion liitto. Nopeimmin etenee rahamarkkinoiden integroituminen yh- teisen rahan vauhdittamana, mutta silläkin alueella on yhä olemassa merkittäviä esteitä.

Näkemykset jäsenvaltioiden välisen yhteistyön tarpeesta voivat kuitenkin muuttua nopeasti, kun markkinoiden integraatio syvenee. Yhtei- nen raha on sinänsä merkittävä integraatiota vauhdittava tekijä. Meillä ei ole selvää kuvaa siitä, kuinka pitkälle euroalue on todella integ- roitunut ja kuinka nopeasti yhteisen rahan käyn- nistämä muutos tulee etenemään.

Talous- ja rahaliitto on suunnannut jäsenval- tioiden huomiota rakenteellisiin kysymyksiin, joita koskeva yhteistyö on nousemassa yhä kes- keisemmäksi osaksi talouspolitiikan koordinaa- tiota. Jäsenvaltioiden vuosittaiset tulo- ja meno- arviot sekäEU-tason vakaus- ja lähentymisoh- jelmia laadittaessa tehdyt pitemmän ajan lin- jaukset eivät ole välttämättä riittäneet vakuutta- maan ympäristöä siitä, ettäEurooppa on ottanut lopullisesti etäisyyttä epävakaaseen taloudelli- seen menneisyyteensä. Jos talouden perusra- kenteet ja talouspolitiikan eri osapuolten käyt- täytyminen eivät muutu, säilyy myös epäilys siitä, ettäEurooppa ei kykene vastaamaan suu- riin haasteisiin ja parantamaan talouden perus- dynamiikkaa. Tämä on uusin selitys sille, että yhteisestä rahasta huolimatta yhteiseltä talous- politiikan strategialta on puuttunut uskottavuut- ta. Vastauksena tähän haasteeseen esitetään nyt rakennepolitiikan tehostamista ja rakenteellis- ten uudistusten toteuttamista.

Poliittista merkitystä rakennepolitiikka saa EU-tasolla sen vuoksi, että sitoutumalla laajoi- hin rakenteellisiin uudistuksiin voidaan edel- leen parantaa luottamusta sekä julkisen talou- den kestävyyteen että markkinoiden toimivuu- teen. Se on samalla vastaus niihin epäilyihin, jotka koskevat euroalueen ja sen yksittäisten jä- senvaltioiden kykyä jatkossa selviytyä talouteen kohdistuvista uusista rasitteista ja äkillisistä epäsymmetrisistä häiriöistä.

Suomen kauden päätteeksiECOFIN-neuvos- tossa hyväksytyssä talouspolitiikan koordinaa- tiota koskevassa raportissa painotettiin voimak- kaasti yhteisten talouspoliittisten suositusten ja rakenteellisten uudistusten täytäntöönpanoa.

Uskottavuutta ei voida saavuttaa, mikäli ei ole näyttöä siitä, että uudistuksia ollaan valmiita myös toteuttamaan. Kysymys on paljolti myös EU:n institutionaalisesta uskottavuudesta. Vuo- desta toiseen pyörivä levy, joka toistaa samoja

yleisiä tavoitteita ja suosituksia, menettää no- peasti merkityksensä myös poliittisena viestinä.

EU on poliittinen instituutio, ei varsinaisesti taloudellinen järjestö. Sen käytössä oleva ana- lyyttinen kapasiteetti on rajallinen.EU:n kyky tunnistaa ja kehittää merkittäviä taloudellisia uudistushankkeita on puutteellinen, mutta po- liittisena elimenä se voi panna tärkeitä uudis- tuksia vireille ja viedä niitä eteenpäin.EU-toi- minnan poliittisen luonteen vuoksi on olemassa myös riski, että pelkkä tavoitteenasettelu saa sen toiminnassa liian suuren painon, konkreet- tisten uudistusten läpiviemisen sijasta. EMU:n toteuttaminen, jota paljoltikin epäiltiin, oli merkki uudistuskyvystä. Tähän samaan uudis- tuskapasiteettiin panostettiin myös Suomen kaudella, kun Helsingin Eurooppa-neuvoston päätelmissä painotettiin voimakkaasti yhteisten suositusten ja ohjelmien täytäntöönpanoa ja seurantaa.

Tästä ongelmasta on hyvä esimerkki EU:n yhteinen työllisyysstrategia, jonka toteuttami- sessa on painotettu erilaisten määrällisten indi- kaattoreiden kehittämistä sekä seurantaa että ta- voitteenasettelua palvelemaan.Ajatus on lainat- tu EMU-prosessista. Edistystä saadaan aikaan asettamalla yhä vaativampia tavoitteita.EU-ta- son kunnianhimoisen tavoitteenasettelun ja uu- distusprosessin etenemisen välillä on kuitenkin ristiriita, joka johtuu siitä, että työllisyys on po- liittisesti näkyvä ongelma, jolle ei voida kuiten- kaan tehdä suuriaEU-tasolla yhteisin toimin ja välinein. Tarvittaisiin ennen muuta jäsenvaltioi- den itsensä toteuttamia uudistuksia.

Unionilla on suuri poliittinen tarve muodos- taa ja pitää esillä yhteisiä tavoitteita, mutta nii- den läpiviemiseen jäsenvaltioita ei voida pakot- taa. Työllisyydellä ja työllisyyspolitiikalla ei ole juurikaan rajoja ylittäviä vaikutuksia, joten toissijaisuus-periaatteeseen nojautuvat perusteet yhteisille ja koordinoiduille toimille ovat hei-

77 kot.Asian suuri poliittinen merkitys ja – kuten

usein korostetaan – unionin toiminnan yleisen hyväksyttävyyden kohentaminen kansalaisten keskuudessa ei sinänsä ole riittävä perustelu sil- le, että päätösvaltaa siirrettäisiin yhteisötasolle.

Puheenjohtajakauden tehtäviin kuului myös ns. työllisyyspaketin käsittely ja hyväksyminen neuvostossa. EU:n työllisyysstrategia koskee sekä valtiovarainministereiden että työministe- reiden vastuualuetta. Yhteiset työllisyyssuunta- viivat ja työllisyysraportit kuuluvat jo unionin toiminnan vuosittaiseen rutiiniin, mutta Suo- men puheenjohtajakaudella neuvosto sai ensi kertaa käsiteltäväkseen komission esityksen jä- senvaltioille annettavista työllisyyspoliittisista suosituksista. Yksi puheenjohtajakauden saavu- tuksista oli se, että neuvosto hyväksyi lopulta puheenjohtajavaltion kompromissiehdotuksen suosituksista. Sen sijaan tavoitteet työllisyys- strategian syventämisestä siten, että niissä olisi onnistuttu pureutumaan rakennetyöttömyyden ja työmarkkinoiden toiminnan ongelmiin, eivät toteutuneet. Seuraavaksi samoja aiheita käsitel- lään Lissabonin ylimääräisessäEurooppa-neu- vostossa, johon kohdistuu jo runsaasti eri suun- taisia odotuksia.

Verotus on vastakkainen esimerkki. On yhä enemmän perusteita sille, että rajat ylittävien vaikutusten vuoksi korkotulojen verotusta tulisi koordinoida enemmän. Siihen ei ole kuitenkaan poliittisia mahdollisuuksia, koska jäsenvaltiot pitävät tarkoin kiinni veropoliittisesta itsemää- räämisoikeudestaan. Yhteistä tavoitteenasette- lua on tällä alueella vaikea saada aikaan ja si- toutumista vielä vaikeampi.

Neuvosto kävi Suomen puheenjohtajakaudel- la keskustelua rakennepoliittisista kysymyksis- tä. Tarkoitus on tuoda rakennepolitiikan käsit- telyyn lujempaa poliittista ohjausta ja sitoutu- mista. Merkittävimpiä avauksia oli väestön ikääntymisen vaikutuksia koskevan työryhmän

perustaminen. Nämä kysymykset tulevat pysy- mään unionin asialistalla ja nousemaan aika ajoin myös varsinaisten neuvoston kokousten käsittelyyn. Tämä on myös yksi Suomen ilmei- siä prioriteetteja, kun puhutaan talouspolitiikan koordinaation kehittämisestä EU-tasolla. On vauhditettava eläkejärjestelmien uudistamista ja siten vahvistettava julkisen talouden kestävyyt- tä pitkällä aikavälillä.

ECOFIN-neuvoston asialistalla oli Suomen puheenjohtajakaudella myös monia muita laajo- ja asiakokonaisuuksia kuten yhteisöbudjetin va- rojen hoito ja petosten torjunta sekä kolmansia maita koskevan rahoituksen uudistaminen.

Nämä eivät kuitenkaan liity suoranaisesti ta- louspolitiikkaan ja sen koordinoimiseenEU-ta- solla.

Unionin laajentuminen nostaa esille uusia ai- heita. Syksyn aikana valmisteltiin mm. EU:n neuvottelupositioita laajentumisneuvotteluja varten. VarsinkinEMU:a koskevat unionin laa- jentumisneuvottelujen positiot, joka saatiin vä- liaikaisesti suljetuiksi, koskevat läheisestiECO- FIN-neuvostoa ja euroalueen yhteistä intressiä.

Euro-11 -yhteistyö

Epävirallisen yhteistyön kannalta tärkein elin on euro-11 -ryhmä, jonka tehtävänä on toimia euroalueella sekä ennakkovaroitusjärjestelmänä että talouspolitiikan yhteensovittamisen väli- neenä. Olennaista viimeksi mainitussa on se, että ryhmän toiminta on vapaaehtoista ja perus- tuu konsensukseen sekä yhteistä rahaa koske- vaan vastuuseen. Koska euroalueen vakauden ylläpitäminen kuului Suomen puheenjohtaja- kauden päätavoitteisiin, sai myös euro-11 -yh- teistyön kehittäminen keskeisen merkityksen.

Ennen puheenjohtajakautemme alkua euro-11 -ryhmän toiminta oli vielä varsin vakiintuma- tonta. Suomen kaudella yhteistyön muotoja ja

käytännön toimintaa tehostettiin, vaikka itse toiminta säilyi edelleen epävirallisena.

Yhteisen rahan seurausvaikutuksena unioni käy yhä lisääntyvää vuoropuhelua ympäristön- sä kanssa. Kansainvälisistä talouskriisien seu- rauksena on nähty tarpeelliseksi muodostaa EU:n ja joissakin tapauksissa euroalueen yhtei- siä näkemyksiä keskeisistä ongelmakysymyk- sistä. Näistä näkemyksistä ryhdyttiin sopimaan jo Saksan kaudella ja Suomen puheenjohtaja- kaudella niihin palattiin useita kertoja. Suomen puheenjohtajakauden alussa saatiin aikaan rat- kaisu euroalueen yhteisestä ulkoisesta edustau- tumisesta. Tämä ratkaisu mahdollisti sen, että euroalueen puheenjohtaja saattoi osallistuaG7 -kokoukseen keskusteltaessa maailmantaloutta ja valuuttakursseja koskevista kysymyksistä.

Euro-11 -kokouksia oli Suomen puheenjoh- tajakaudella kuusi. Näistä neljä pidettiin varsi- naisten neuvostojen yhteydessä, yksi Turun epävirallisenECOFIN-neuvoston yhteydessä ja yksi Helsingin Eurooppa-neuvoston yhteydes- sä. Suomen puheenjohtajakauden aikana va- kiinnutettiin Euro-11 -kokousten järjestämistä siten, että puheenjohtaja ryhtyi laatimaan ko- kouksille asialistoja ja epävirallisia yhteenveto- ja. Samoin kokousten ennakkosuunnittelua li- sättiin siten, että ryhmän työohjelmasta pyrittiin sopimaan etukäteen. Kokouksissa käsiteltiin säännöllisesti yksittäisten euroalueen jäsenval- tioiden budjettitilanteita ja talousnäkymiä, euro- alueen kehitysnäkymiä (mm. palkkakehitystä), kansainvälisen talouden tilaa sekä valuuttakurs- sikehitystä. Näyttää siltä, että seuraavaksi euro- alueen yhteisen intressin vahvistuminen tulee esiin rakennepolitiikan alueella.

Ryhmä ei ole päätöksentekoelin kuten neu- vosto eikä sen ole edes tarkoitus valmistella yh- teisiä päätöksiä. Sen sijaan euroa ja euroaluetta koskevia yhteisiä kantoja se on hyväksynyt sil- loin, kun on ollut tarpeen, että euroalue puhuu

yhdellä äänellä ja tämä ääni tulee kuuluviin.

Euro-11 -ryhmän puheenjohtaja on se talouspo- litiikasta vastaava taho, joka vastaa, kun – Hen- ry Kissingerin tekemän klassisen kysymyksen mukaisesti – Washingtonista halutaan soittaa EU:n puhelinnumeroon. Euro-11 -ryhmän toi- minnan vakiinnuttaminen ja vahvistaminen saattaa osoittautua pitemmällä aikavälillä yh- deksi Suomen puheenjohtajakauden merkittä- vimmistä saavutuksista. Tähän viitattiin vast- ikään (8.2.) Financial Times -lehdessä, joka nosti Suomen valtiovarainministerin eräiden muiden euroalueen ministereiden (Saksa, Rans- ka, Italia) kanssa talouspolitiikan raskaaseen sarjaan.

Mitä jäi käteen?

Jo varhaisessa vaiheessa ennen puheenjohtaja- kautta tiedettiin, että tavoitteita ei voida asettaa ahtaasti Suomen kansallisista lähtökohdista kä- sin. Menestystä tulee arvioida laajemmin perus- tein. Samalla oli kuitenkin selvää, ettäEU-toi- mintaan liittyvät kansalliset edut on pystyttävä tunnistamaan; onhan kysymys ennen muuta po- liittisesta toiminnasta. Integraation syventyessä kansalliset edut ja yhteisön edut lähentyvät. Yh- teinen raha vauhdittaa tätä kehitystä. Sen myö- tä perusteet EU-tason talouspolitiikan koordi- naatiolle lisääntyvät. Suomen kaudella hyväk- sytyssä raportissa talouspolitiikan koordinaa- tion tehostamiseksi tämä todettiin selvästi sa- moin kuin se, että painoa on pantava yhä enem- män yhteisten suositusten ja toimintaohjeiden täytäntöönpanolle sekä politiikan sisällön vah- vistamiselle.

EMU kohdistaa jäsenvaltioiden huomion en- tistä enemmän pitkävaikutteisiin, rakenteellisiin toimiin. Tämä tuli hyvin esille Suomen puheen- johtajakauden aikana. Erityisesti euroalueen mailla on vahva kohtalonyhteys, joka motivoi

79 jäsenvaltioita seuraamaan tiiviisti toistensa ta-

louskehitystä ja -politiikkaa. Tämä näkyi sel- västi euro-11 -ryhmän työskentelyssä.Euro on keskeinen kansainvälinen valuutta, jolla on oma voimistuva roolinsa ja vastuunsa globaalissa ta- lousyhteistyössä. Tämän rooli on puolestaan li- sännyt euroalueen jäsenvaltioiden keskinäistä koordinaatiota kansainvälistä taloutta koskevien yhteisten näkemysten aikaansaamiseksi.

Talouspolitiikkaa koskevaEU-yhteistyö on muuttanut aika lailla luonnettaan parin viimek- si kuluneen vuoden aikana. Samalla toimivalta- suhteet keskeisten instituutioiden – jäsenvaltiot, neuvosto, komissio,EKP,Euroopan parlament- ti – välillä ovat edelleen samat kuin mistä Maastrichtissa aikoinaan sovittiin. Päätöksente- ko ei kuitenkaan näytä muodostuvan ongelmak- si. Se että yhteisten linjausten takana on ollut konsensus, on ollut pitkälle myös yhteistyön vahvuus.Äänestäminen ei ole paras tapa koor- dinoida yhteisiä näkemyksiä ja politiikkaa.Eri jäsenvaltioiden näkemykset ovat kulkeneet sa- maan suuntaan EMU-hankkeen edistyessä si- ten, että on voitu suurelta osin välttää paikallaan polkeminen ja vanhan toistaminen. Voidaan väittää, että myös Suomen puheenjohtajakau- della talouspolitiikkaa koskevat yhteiset näke- mykset syvenivät ja käytännöt vahvistuivat.

Monesti todetaan, että puheenjohtajakauden tärkein kokous on sitä edeltäväEurooppa-neu- vosto, joka sanelee paljolti seuraavan kauden asialistan. Helsingin Eurooppa-neuvoston vai- kutukset tulevat esille kuluvan vuoden aikana.

Maaliskuussa pidettävä Lissabonin ylimääräi- nen huippukokous käynnistänee monia sellaisia hankkeita, joiden siemenet kylvettiin jo viime syksynä. Suomen puheenjohtajakautta valmis- teltaessa työstettiin talouskasvu ja työllisyys -hanketta, jolla pyrittiin panostamaan yhteisen talouspoliittisen strategian sisällön vahvistami- seen ja sen toteuttamiseen tähtäävän EU-tason

toiminnan tehostamiseen. Ajatuksena oli mm.

lisätä ministerineuvoston eri toimialojen yhteis- työtä yhteisen uudistusagendan toteuttamiseksi.

Unionilla on voimakas tarve nykyaikaistua ja ottaa vastaa mm. informaatiotekniikan ja tieto- yhteiskunnan mukanaan tuomia haasteita. Lie- nee sattuma, että niistä peräkkäisistä puheen- johtajista, jotka tätä viestiä vievät eteenpäin, toinen on näillä aloilla unionialueen edisty- neimpiä ja toinen peränpitäjä. Kysymys on kui- tenkin tiedon ja teknologian diffuusiosta, tar- peesta verkostoitua ja käyttää entistä tehok- kaammin hyväksi laajan unionialueen muka- naan tuomat mittakaavaedut. Viime aikoina on jouduttu kaivamaan esille niitä samoja teemoja, joista keskusteltiin kymmenen vuotta sitten, kun sisämarkkinahanke oli ajankohtainen ja EMU vasta orastava mahdollisuus. Nyt on ky- symysEMU:n ja sisämarkkinoiden yhteisvaiku- tuksen hyödyntämisestä.

Näillä asioilla ei ole välitöntä yhteyttä talous- politiikan koordinaatioon. Sen sijaan uutena teemana EU:n talouspoliittiselle asialistalle on tulossa kysymys julkisen talouden laadusta ja kestävyydestä. Tämä on luonnollinen keskuste- lun laajennus, kun kiinnostus on viime aikoina on kohdistunut lisääntyvässä määrin rakentei- siin. Tämäkin aihe on ollut runsaasti esillä eri jäsenvaltioissa, joissa pohditaan julkisen sekto- rin tehtäviä ja tehokkuutta.EU-tasolla tultaneen keräämään havaintoja jäsenvaltioissa saaduista kokemuksista. Tätä menettelyä, jota sovelletaan työllisyyspolitiikassa ja rakennepolitiikassa, voidaan kutsua eräänlaiseksi avoimeksi koordi- naatioksi. Se ei merkitse toimivallan siirtymistä jäsenvaltioilta yhteisölle. Siihen ei liity sank- tioita eikä muitakaan oikeusvaikutuksia. Kysy- mys on yhteistyöstä, jota perustelee jäsenval- tioiden yhä tiiviimpi keskinäinen riippuvuus.

Helsingin Eurooppa-neuvostolle laaditussa raportissa arvioitiin talouspolitiikan koordinaa-

tion toimivuutta ja katsottiin nykyisen oikeus- perustan olevan riittävä. Näillä eväillä on selvit- tävä eteenpäin. Euroalueen osalta kokemukset ovatkin myönteisiä. Jäsenvaltioiden yhteinen intressi motivoi selvästi talouspolitiikan yhteen- sovittamista. On seurattava euroalueen integroi-

tumisen etenemistä. On hyvin mahdollista, että jossakin myöhemmässä vaiheessa on järkevä harkita toimivaltasuhteita uudelleen ja tiivistää yhteistyötä sellaisilla alueilla, joissa ulkoisvai- kutukset ovat merkittäviä ja koordinoidulla po- litiikalla saavutetaan tuntuvia hyötyjä.