Nauru on muutakin kuin saariryhmä Polynesiassa
Saako v a k a v a k s i tieteelliseksi julkaisufooru- miksi t a r k o i t e t u s s a a i k a k a u s l e h d e s s ä n a u r a a ? N a u r a a oikein s y d ä m e n pohjasta? Mielestäni saa. V a r s i n k i n n ä i n j o u l u n alla, k u n on kaikki- n a i s e n t o n t t u i l u n aika.
Lueskelin m a r r a s k u u n 8. p ä i v ä n ä Helsingin Sanomia ja silmiin osui Lyhyesti-palstan ylim- m ä n l y h y t u u t i s e n otsikko »Tieteellisen kirjas- t o n portti i l m i a n t a a m y ö s k a u p u n g i n kirjan».
E n s i m m ä i n e n reaktio oli i h m e t t e l y . Eikö nyt m i t ä ä n i s o m p a a asiaa löytynyt l e h d e n haaviin, jos u u t i n e n oli p e r ä i s i n Kirjasto- ja informaa- t i o p a l v e l u a l a n päiviltä. N e olivat n ä e t tuolloin käynnissä Helsingissä Valkoisessa salissa. Olin edellispäivänä osallistunut avajaisiin. Sitten luin itse u u t i s e n ja p u r s k a h d i n n a u r u u n .
Sattumoisin Valkoinen sali k u u l u u lapsuuden m u i s t o i h i n i p a i k k a n a , jossa e n s i m m ä i n e n jul- k i n e n e s i i n t y m i s e n i t a p a h t u i . Taisin olla 5-vuotias. Laulaa luritin laulun sinivuokoista ja s a m a a n O m e n a n k u k k a - r y h m ä ä n k u u l u v a Las- se vastasi p i a n o s ä e s t y k s e s t ä . Esitys oli Sedmi- gradskyn lastentarhan panoksesta Lasten päivän ohjelmaan, ellen ihan väärin muista. Valkoisen salin muisteloista taisi j o h t u a , että u u t i s j u t u n h e r ä t t ä m ä h u v i t t u n e i s u u s palautti mieleeni toi- sen l a p s u u s m u i s t o n . Muistin v a n h a n lastenlei- kin: »Ei saa sanoa j u u eikä jaa, eikä n a u r a a k a a n saa — vain sen sanan, j o n k a m i n ä sanon». En sano vain y h t ä sanaa. Kirjoitan l y h y t u u t i s e n k o k o tekstin esiin.
»Tieteelliset ja yleiset kirjastot aikovat ryhtyä te- hostamaan yhteistyötään. Tuore esimerkki tiedon- kulun puutteesta löytyy Helsingin yliopistosta. His- toriallis-kielitieteelliseen kirjastoon Porthanialla han- kittu elektroninen valvontaportti hälyttää joka ker- ran, kun opiskelija vie sen ohitse Helsingin kaupun- ginkirjastosta lainatun kirjan.
Kirjastoalan järjestöjen mukaan yhteispeliä vai- keuttaa, että tieteelliset kirjastot kuuluvat opetusmi- nisteriössä korkeakoulu- ja tiedeosastolle ja yleiset kirjastot puolestaan kulttuuriosastolle. Yhtenä aske- leena kohti parempaa tiedonkulkua kaavaillaan kummallekin kirjastotyypille yhteisen Kirjastonjoh- tajien yhdistyksen perustamista.»
En v o i n u t olla h u v i t t u m a t t a siitä, että sinän- sä t ä r k e ä s t ä asiasta, eri kirjastotyyppien väli- sen yhteistyön vahvistamisesta, on toimittajalle m e n n y t perille tällainen r u s i n a - p e r u n a s o p p a . Vaatii o m a n lajistaan taitoa piirtää y h d e s t ä lii- an a h k e r a s t i h ä l y t t ä v ä s t ä t u r v a p o r t i s t a u p e a k a a r i o p e t u s m i n i s t e r i ö n h a l l i n n o n a l a n r a k e n - t e i d e n l a k i k o r k e u k s i e n k a u t t a — mäiskis! — Kirjastonjohtajien y h d i s t y k s e n p e r u s t a m i s k a a - vailuihin.
Kaskukirjat kertovat s u u r t e n poliitikkojen kä- sityksistä, että tärkeää ei ole se, mitä heistä kir- joitetaan, v a a n se, että heistä kirjoitetaan. Ol- k a a m m e siis tyytyväisiä. Taas on kirjoitettu kir- jastoasiasta v a l t a k u n n a l l i s e s t i leviävässä suur- lehdessä. Pääasia on, että kirjoitetaan, sivuseik- ka se, m i t ä ja m i t e n kirjoitetaan. N a u r a n sivu- seikalle.
T i e d o n k u l u n p u u t e t t a on se, että y h t e e n kir- j a s t o o n on h a n k i t t u t u r v a p o r t t i , j o k a hälyttää, k u n sen läpi v i e d ä ä n kassissa kaupunginkirjas- tosta l a i n a t t u a kirjaa. T i e t o h a n k u l k e e oikein h y v i n , a i n a k i n kassissa. Eikö tässä p i k e m m i n - kin ole k y s y m y s m i e l i k u v i t u k s e n p u u t t e e s t a ? Hankkija ei o s a n n u t arvata, että a s i a k k a a t lai- n a a v a t kirjoja m u i s t a k i n kirjastoista.
Erityisesti m i n u a h u v i t t a a tieto, että portti v i n k u u n i m e n o m a a n opiskelijan k u l k i e s s a sii- tä kirjoineen. T i e d e k u n n a n t u t k i m u s - ja ope- t u s h e n k i l ö s t ö saa siis k u l k e a portista i h a n rau- hassa. M i s t ä h ä n portti t ä m ä n j o u k o n tunnistaa?
Kaiketi siitä, että henkilöstö ei lainaa työssä tar- vitsemiaan kirjoja kaupunginkirjastosta. Se saa palveluja.
Kirjastoalan järjestöjen m u k a a n tieteellisten ja yleisten kirjastojen yhteispeliä vaikeuttaa se,
että ne k u u l u v a t o p e t u s m i n i s t e r i ö s s ä eri osas- toille. O p e t u s m i n i s t e r i ö n k u m p a i n e n k a a n täs- sä t a r k o i t e t t u osasto ei liene k u u n a a n päivä- n ä ä n h a n k k i n u t m i h i n k ä ä n kirjastoon elektro- nista t u r v a p o r t t i a . Eikö j u u r i siitä ollut kysy- mys? — T u r v a p o r t i n sijasta m i n i s t e r i ö n ala- aulassa on k i v i p u u t a r h a . Kivet tosin k u u l u v a t k a u p p a - j a teollisuusministeriön, p u u t a r h a t taas maa- ja m e t s ä t a l o u s m i n i s t e r i ö n hallinnonalal-
le, mutta eivät nämä byrokraattiset raja-aidat ole estäneet kivipuutarhaa rakentamasta. Tai- de näet kuuluu opetusministeriön hallinnon- alalle.
Mikä muu tehtävä henkilötason järjestöillä voisi olla kuin täydentää byrokraattista asioi- den hoitamista? Kirjastojen yhteispeliä taas ei vaikeuttane muu kuin niiden johtajien vaikeu- det jakaa ajankäyttönsä oman kirjaston asioi- den ja yhteistyöasioiden hoitamisen kesken.
Puheen opetusministeriölle »kuulumisesta»
tunnistan vaivatta kirjastoväen puheenparrek- si. Miksiköhän ei hevin myönnetä, että kirjas- tot kuuluvat isäntäorganisaatioihinsa kirjoi- neen, laitteineen, työntekijöineen kaikkineen.
Ne kuuluvat jopa asiakkailleen siinä mielessä, että ilman asiakkaita kirjastot ovat tarpeettomia isännälleen. Ei isäntä pidä renkiä, joka jatkaa hevosten hoitamista, vaikka talon viimeinen hevonen lahdattiin jo edellisen isännän trakto- rin hankinnan osamaksuja silmällä pitäen.
Uutinen hauskuutti viimeistä virkettä myö- ten. Turvaportteja koskevan tiedonkulun pa- rantamiseksi perustetaan yhdistys kirjasto- maailmamme eliitille, kirjastonjohtajille. Mitä tiedonkulun parantamiseen sinänsä tulee, ei yksi pääsky kesää tee, mutta kyllä kirjastoalan yhdistysten sankkaan parveen mahtuu vielä monta pääskyä. Iso pääskyparvi nitistää enem- män itikoita kuin pieni. Ainakin kesällä. Aina- kin pohjan perukoilla.
Palaan takaisin ajatukseen, että tärkeintä on, että sanomalehdissä kirjoitetaan. Ehkä asia on niin. Varmaan uutisen lukijoista sekin tosikko löytyy, joka pientä sensaatiota odotellen tart-
tui otsikon lupaavan »ilmiantaa»-sanaan. Pet- tyipä pahan kerran, ellei sitten keittänyt omaa soppaa siihen suuntaan, että siinäpä opiskelija joutui kiikkiin lainailupuuhistaan ja sehän oli lurjukselle ihan oikein.
Hilpeintä uutisessa on kuitenkin mittakaavo- jen uskomaton keikahtelu. Hilpeyttä ei voi olla herättämättä sekään, millaisia ovat ne todella tärkeät kirjastoasiat, jotka kykenevät ylittä- mään suurlehden uutiskynnyksen.
En taida olla ihan väärässä, kun epäilen, että suurin syy näihin uutissattumuksiin on huo- nosti kehittynyt kykymme nauraa itsellemme.
Olemme ajaneet asioitamme molemmilla kir- jastosektoreilla niin haudanvakavan pontevasti,
että olemme hukanneet nauramisen lahjan. Mi- ten lie asia tietopalvelupuolella?
Myös tieteellisessä työssä itselleen naurami- sen taito on tärkeää, sillä se auttaa irrottautu- maan näpertelystä ja vapauttaa oivaltamaan it- seä suurempia asioita ja asiayhteyksiä. Olin tä- nään väitöstilaisuudessa, jossa vastaväittäjä osasi tämän taidon. Muutamalla omaa kysy- mystään nauravalla repliikillä hän nosti esiin väittelijän taidot ja paljasti hyvän väitöskirjan.
Itselleen nauraja voi monen mielestä olla jok- seenkin turha olento, sellainen, joka kuittaa va- kavat asiat nauramalla. Hänellä on kuitenkin eräs avu, jota ei pidä vähätellä. Hänellä on näet suhteellisuuden taju tallessa. Se on hyvä työ- kalu kaikessa työssä.
Helsingissä 10. 11. 1990
Marjatta Okko
