Muutamia piirteitä entisajan saarijärveläisistä kauppiaista · DIGI

Jäljennös johtaja Paavo Tirkkosen laatimasta esitelmästä

Muutamia piirteitä entisajan saarijärveläisistä kauppiaista

Kirjoittaja

itsekin tunnettu kauppias, ” Tirkkosen kulm an ” haltija

on laatinut oheisen esitelmän alunperin

kauppiaitten tilaisuuteen ja p itä n yt sen L C Saarijärven kuukausikokouksessa

1958.

Eri virkamies- ja am m attikunnat ovat vuosikymmenien kuluessa lyö­

neet monella tavalla leimansa kan­

sakuntam m e om alaatuiseen ja eri­

koiseen eläm änk ulkuun. N iistä kiertelee monenlaisia enemmän tai vähemmän huvittavia kaskuja su­

kupolvesta sukupolveen ja jokainen paikkakunta om istaa om at tari- nainsa ja leikinlaskujensa kohteet;

toisten maine luonnollisesti joskus on levinnyt ympäri m aankin.

Kauppiaskunta on hyvin monella paikkakunnalla m uodostunut mie­

lenkiintoisten muistelmien kohteek­

si ja ei aiheetta, sillä yhtä hyvin en­

tisajan kuin nykyisenkin aikakau­

den eläm ään ovat kauppiaat aina ja kaikkialla lyöneet om an arvokkaan leimansa. Varsinkin entisaikana, jolloin ei ollut radioita eivätkä sa- nom alehdetkään olleet yhtä yleisiä kuin nyt, m uodostui kauppias ja kauppiaan puoti erikoisen m erki­

tykselliseksi keskuspaikaksi paikka­

kunnallaan. Kauppiaan puotiinhan kokoontuivat iltaisin, puotiahan pi­

dettiin ennen auki 9— 10 asti illalla, kyläkunnan miehet tarinoim aan ja keskustelemaan asioistaan ja kaup­

pias, jo k a liikematkoillaan pääsi ai­

na kurkistam aan avaram paan m aa­

ilm aan, toi aina uuden ja tuoreen li­

sän näihin keskusteluihin. — He toivat kukin paikkakunnalleen eri­

laisten koulujen perustam isajatuk- sia; säästöpankit ovat suurelta osal­

taan yksityiskauppiaiden perusta­

mia jne. Vain harva am m attikunta maassamme voi kauppiaskunnan kanssa kilpailla hyvien asioiden aloiterikkaudessa ja eteenpäin vie­

misessä. Kuten muissakin am m atti­

kunnissa, niin myöskin kauppiaissa toinen kohoaa päätään korkeam ­ malle toisista ja voim akkaalla per­

soonallisuudellaan vaikuttaa vielä vuosikymmeniä elävien joukosta poistuttuaankin.

Kauppias Mahlberg

Alettaessa muistella Saarijärven m ennyttä kauppiaspolvea kohoaa sieltä ensimmäisten joukossa m ah­

tavan patriarkkaalisena kauppias Carl Daniel Mahlbergin hahm o.

Täm än, sen aikuisista kauppiaista ehkä m ahtavim m an, elämän ja toi­

minnan ympärillä oli jotakin sala­

peräistä, jok a oli om iaan luom aan jonkinlaista tarunom aista hohdetta hänen ympärilleen ja toiselta puo ­ len hänen elämänasenteeseensa si­

sältyy sellaistakin, jonka me anka­

rim m an m oraalimme m ukaan tu o ­ mitsisimme, m utta kaikki hänen erikoisuutensa, hyveensä ja heik­

koutensa tekivät hänestä aikalaisil­

leen ja vielä jälkipolvien muistelles- sakin mielenkiintoisen persoonalli­

suuden. Missä ja minkälaisissa olo­

suhteissa kauppias Mahlberg oli kerran nähnyt päivänvalon ei mi­

nulla eikä tuskin kellään saarijärve- läisellä ole varm aa tietoa, m utta m uuttokirjan N :o 73 m ukaan, jolla hän m uutti vuonna 1853 Jyväsky­

lästä Saarijärvelle, on hän syntynyt helmikuun 5 päivänä 1824. Hänen alkuperäisestä kansallisuudestaan- kaan ei oltu varm oja, sillä toiset kuiskailivat hänen olleen ju u talai­

nen. Täm ä olettamus johtui luulta­

vasti siitä, että hän pitkine partoi­

neen ja jykevine olemuksineen muistutti raam atullista patriarkkaa ja vanhat ihmiset muistelevat hänen tarkasti noudattaneen Mooseksen lakia, vaikka ei hän yleensä uskon­

toon kiinnittänyt huom iota siinä mielessä, kuin me sen ym m ärräm ­ me.

Ylem pänä m ainittuna vuonna hän siis siirtyi Jyväskylästä Saari­

järvelle ryhtyen Sjövikistä (Kukon­

hiekka) ostam assaan torpassa h ar­

joittam aan pitäjän värjärin am m at­

tia. H än oli siis ” Sockenfärgare”

kuten senaikuiset kirkonkirjat ker­

tovat. Millaista oli hänen am m at­

tinsa ja elämänsä Sjövikissä, sitä tuskin kukaan enää elävistä muis­

taa. Se vain tiedetään, että jotakin salaperäistä siellä oli, oliko se sitten värjärin am m attisalaisuuksien peit­

täm istä vai m uuta, ei tiedetä, m utta vihainen kahlekoira vartioi tarkasti porttia, ettei kukaan sivullinen il­

man lupaa päässyt pujahtam aan si­

sään. M ikä on tästä ajasta jäänyt

jälkipolville kertom aan, on hyvin hoidetut ja laajennetut Sjovikin pel­

lot. Niitä M ahlberg hoiteli erikoisel­

la huolella ja hänen myöhemmin m uuttaessaan pois sieltä, jäi sinne talous renkeineen ja karjoineen ja usein nähtiin myös itse isäntä siellä töitä tarkastam assa.

Noin vuoden 1860 paikkeilla m uutti Mahlberg liikkeensä ja am ­ m attinsa Palaavasalmen sillan k or­

vaan. Täällä hän värjärin am m atin ohella alkoi h arjoittaa myös kaup­

paa. Täm ä kauppiastoim i m uodos­

tui yhä enemmän hänen varsinai­

seksi elämäntehtäväkseen ja kym­

menessä vuodessa se oli paisunut niin laajaksi, että hänen oli pakko ryhtyä suunnittelem aan uutta ja ajanm ukaista liiketaloa itselleen.

Vuonna 1870 hän rakensikin sitten Saarijärven kirkonkylään nykyisen KOP:n liiketalon, jo k a oli varm aan silloisen kirkonkylän kom eim pia ja suurim pia, koska se vieläkin 70 vuoden jälkeen kykenee täyttäm ään varsin korkeitakin vaatimuksia. T ä­

män rakennuspuuhansa hän suoritti luonteeseensa kuuluvalla perinpoh­

jaisuudella ja tarm olla. R akennuk­

sen tilkkeiksikään eivät kelvanneet sen aikuiset tavalliset tilkkeet, vaan pitkin pitäjää hän kokosi tilkkeiksi hienoim mat rohtim et, joilla raken­

nus sitten tilkittiin. Tilkitsijöittensä työtä tarkastaessaan hän kerrankin huom autti: "T ilkitkää se nyt niin hyvin, että jos minä siellä sisällä haisen, niin se vielä vuodenkin

p ää stä tu n tu u ” . T ässä talossa Mahlberg sitten hoiti kauppaliiket­

tään kuolem aansa asti ja m uodostui siksi voimakasotteiseksi kauppiaak­

si ja erikoiseksi persoonallisuudek­

si, jollaisena hänet vanhem m at saa- rijärveläiset vielä m uistavat. Myy­

m änsä tavarat Mahlberg itse kävi ostam assa ja hakem assa aina P ieta­

rista saakka. P itkiä Pietarin m atko­

ja hän tekikin usein ja näillä m at­

koillaan kerrotaan hänen sen ajan tavan m ukaan ryöstäneen laukku- ryssiä. Kerrankin eräällä Pietarin m atkallaan hän jossakin Uuraisilla tapasi kaksi laukkuryssää lepää­

mässä m aantien poskessa ja aikoi ryöstää heidän laukkunsa. M utta silloin ampuikin toinen ryssistä pa- perikuulaisella pyssyllä niin, että Mahlberg lensi säikähdyksestä se­

lälleen ja kerrotaan, ettei hän sen jälkeen enää koskaan hätyytellyt laukkuryssiä. M uuten elämässään ja m atkoillaan hän oli äärimmäisen vaatim aton ja yksinkertainen. T a­

vallisilla työrattailla hän teki pitkät Pietarin m atkansa. Kärryillä istues­

saan hän tavallisesti kääriytyi suu­

reen villasaaliin.

"Saatte m ennä!" sanoi Malaperi köyhille

Tulinen ja vaativa luonne hän yleensä oli. Palvelusväen piti häntä salam annopeasti totella. Kerrankin, vielä sillankorvassa asuessaan, hän

pyysi apulaiseltaan Samulilta m aka­

siinin avainta. Samuli kuitenkin koetti jotakin salatakseen selittää, ettei hän sitä löytänyt. Tulistuneena päästi Mahlberg silloin m uutam an voim akkaan kirosanan ja nuolena lensi Samuli silloin avainta hake­

m aan. H än toi tulisen kuum an m a­

kasiinin avaimen rautaisen koukun nenässä. M ahlberg tarttui avai­

meen, m utta viskasi luonnollisesti sen heti lattialle ja nakkasi lakkinsa sen päälle ja hyppäsi sille seisomaan ja alkoi kirota niin rajusti kuin ih­

minen voi Samulin seisoessa takana pelosta kalpeana. Ä kkiä kääntyi kuitenkin M ahlberg Samuliin ja ai­

van lauhtuneena kysyi: "M iksikä sitä sellaisena to it? " Nyt Samuli vasta uskalsi kertoa, että avain oli vääntynyt ja hän koetti sitä pesässä kuum entaa ja oikaista. Vaikka Mahlberg oli kiihkeä ja kiukkuinen, leppyi hän samassa ja oli entistä leppoisampi. Samulista puheen ol­

len voidaan m ainita, että täm ä Mahlbergin m onivuotinen apulai­

nen oli hyvinvoipaa kauppiasta m uistuttava, aina huolellisesti p u ­ keutuva vanhapoika. H än auttoi kovasti veljiään, ja täm ä veljien auttam inen aiheutti erinäisiä kuis- kailuja naapurien kesken Samulin rehellisyydestä, m u tta täm ä seikka ei kuitenkaan m illään tavalla kos­

kaan tullut todistetuksi, että se

mahdollisesti oli kokonaan kateel­

listen juttupuhetta. Näiden veljien luona Samuli sitten vietteli vanhuu­

tensa leppoisan illan.

Varsinaista puotikauppaa teki Mahlberg itse vain harvoin. Kaupan tekivät aina puotilaiset. R ahat hän sitä vastoin vaihtoi aina itse. Jos joskus sattui niin, että joku tuli il­

m oittam aan saaneensa väärin rahaa esim. liikaa, niin M ahlberg sanoi ai­

na: ” M inkä m inä laskin, sen minä laskin, saatte m ennä” . T ätä ” saatte m ennä” lausetta hän viljeli siksi ah­

keraan, että se on levinnyt miltei yli koko m aan sananpartena: ” Saatte mennä, sanoi M ahlberg köyhille” . Jokaiseen alottam aansa asiaan hän tahtoi perehtyä erinomaisella perin­

pohjaisuudella. Täm ä tuli erikoises­

ti näkyviin mm. hänen tehdessään ostoksia liikkeeseensä. Kun hän mm. kerran Pietarin m atkallaan pistäytyi Myllymäellä sijaitsevaan Carl Finnilän liikkeeseen ja puheek­

si tuli puuvillavanun kauppa, niin hän ei uskonut tehtaitten m erkkejä, vaan itse paalista oli ukolle haettava näyte ja vasta sitten saatiin kauppa syntymään.

keudentuntoinen ja avulias. Mihin hän luotti, sitä hän aina oli valmis auttam aan ja varsinkin m aanvilje­

lykseen innostuneet nuoret miehet saivat häneltä tukea runsain mitoin.

Yleisiin asioihin hän otti innokkaas­

ti osaa ja hänen mielipiteilleen p an­

tiin arvoa ja hänen käsitystään asi­

oista kunnioitettiin. Kun hän itse oli omassa elämässään äärimmäisen säästäväinen ja tunsi ehkä parem ­ min kuin moni m uu, että om a apu on paras apu, oli hän yksi innok­

kaimmista Saarijärven Säästöpan­

kin perustajista. H än oli m atkoil­

laan tutustunut säästöpankkiaja- tukseen, jo k a juuri niihin aikoihin n. 80 vuotta sitten, levisi m aassam ­ me ja tuon ajatuksen oikea kansan­

taloudellinen perusta, m inkä m uut jaksavat säästää, se pannaan palve­

lemaan sen om an paikkakunnan hyvinvointia ja että vain säästäen

•voidaan turvata niin yksityisen kuin koko yhteiskunnankin menestys, sai hänestä heti innokkaan kann at­

tajan. Ensimmäiset vuosikymmenet hoidettiinkin säästöpankkia Mahl- bergin puotikam arissa, ja hän itse toimi sen tarm okkaana ja tunnolli­

sena johtajana. Kerran kassanlas- kun aikana putosi pennin rah a latti­

alle ja sitä ei tahdottu millään löy­

tää, sanoi M ahlberg, että se on löy­

dettävä, sillä satanen ei ole satanen jos siitä pennikin puuttuu. Kun sit­

ten kerran tarjottiin hänelle palk­

kaa jo htajan toim esta ja vuokraa huoneustosta, sanoa tokaisi M ahl­

berg: ” M istä p:stä sellainen m ak­

saa, jolla ei vielä itselläkään m itään ole?!”

Maanviljelys oli Mahlbergin eri­

koisen harrastuksen kohteena. H än omisti paitsi Sjövikissä olevaa tilaa, myös Kolkanlahden tilan, jonka pinta-ala oli n. 673 ha ja siitä viljel­

tyä m aata n. 50 ha. Kun hän halusi myydä tilansa, oli sillä varsin ru n ­ saasti ostajia, m utta M ahlberg, jo l­

le kunnan ja yhteiskunnan asiat oli­

vat läheisiä, sanoi: ” En myy tilaani muille kuin kunnalle, vaikka m itä m aksaisitte, kunta sen saa ja kunta

Persoonallisuus

Vaikka M ahlbergin luonteeseen sisältyi aika annos karkeutta ja ko­

vuuttakin, oli hän pohjaltaan oi-

sen tarvitsee” . Vuonna 1896 28/3 päivätyllä kauppakirjalla kunta sit­

ten ostikin m ainitun tilan arvokkai­

ne irtaimistoineen 35.000 m arkalla ja oli se senaikuistenkin hintojen m ukaan melkein lahjaksi saatu. Sa­

malla tilalla sijaitsee nykyisin Saari­

järven kunnalliskoti. Täm äkin to ­ disti M ahlbergin yhteiskuntatie- toutta ja epäitsekkyyttä, jo k a voi­

m akkaana piili hänen karun kuo­

rensa alla.

Kaskujen aihe

Kuten aina suurten ja voimak- kaitten luonteitten ympärille, kertyi Mahlberginkin ympärille lukem a­

ton joukko kaskuja. Ja kieltäm ättä olikin hänen tem pperam enttinsa ja rajuin ottein asioihin tarttuva luon­

teensa om iaan synnyttäm ään tilan­

teita, jo tk a meille jäykille keskisuo­

malaisille antoivat joskus naurun joskus ihmettelyn aiheita. Olipa kerrankin M ahlbergin kauppaan vetäm ässä tavaraa satakunta hevos- miestä, ja m istä lie ukko niin paljon pieniä rah oja saanut, niin hän kui­

tenkin maksoi saajien suureksi ih­

meeksi koko miesten rahtim aksun pennin rahoilla. Erään kerran hän taas tapansa m ukaan meni katso­

maan Sjövikissä olevia viljelyksiään ja alkoi moitiskella siellä kyntäm äs­

sä ollutta renki Collianderia. Täm ä mies oli m uuten niin suuri ja voim a­

kas sekä m usta m uodoltaan, että si­

tä tuskin kukaan m uu olisi tohtinut m oittiakaan. Kun kauppias oli kot­

van kiroillut kaikella mahdollisella tavalla, meni renki hevosen luo, pis­

ti kätensä hevosen alle, nosti sen kynnökseltä ja astui itse hevosen ti­

lalle ja alkoi m anata sen kuin kerke­

si, käyttäen voim asanoina mm.

kalkkivuoresta köm pivä, suosta rämpivä p:kele. T ätä kauppias taas vuorostaan kuunteli ääneti ja alkoi sitten röhöttäen nauraa. Miehet erosivat hyvässä sovussa ja Mahl- berg vielä kehaisikin kynnöstä.

Mahlberg vihasi erikoisesti pitäjä­

läisiä akkoja, jo tk a tulivat jo lauan­

taina kirkkoon ja maleksivat hänen puodissaan, sillä hän piti heitä teko­

pyhinä. Kun hän ei tahtonut heitä suorastaan käskeä ulos ovesta, kek­

si hän aina jonkin koirankurin, jo l­

la sai akat lähtem ään. E räänä Mik- ko-lauantai-iltana oli taas puodissa runsaasti akkoja ja M ahlberg miet­

ti, miten saisi heidät pihalle. Siinä eräs mies alkoi kysellä, miten M ahl­

bergin pellot niin hyvin kasvavat, alkoi täm ä suuriäänisesti kehua:

” Kun valitsee siemenen, sonnittaa pellon, kyntää hyvin, niin kasvaa pellot, vaikka s:tana olisi.” Kirosa­

noja tuli sitten vielä yhtenä ryöppy­

nä perässä. Silloin ryntäsivät akat pihalle ja Mahlberg nauraa röh ö t­

täen sanoi: ” Jo menivät tekopy­

h ä t” .

Ahkera ja puuhakas kun oli, vaa­

ti hän sitä aina m uiltakin. A rkipäi­

visin ei ollut hyvä työmiesten tulla palkkaansa nostam aan. Vaimot kyllä saivat tulla. Heiltä Mahlberg

tapasi kysäistä: ” Onko miehenne työssä?” Ja jos vaimo ilmoitti esim.

miehensä olevan sairaana, tokaisi Mahlberg, että voihkiiko kovasti, epäillen laiskuuden olevan sairau­

den syynä.

Kun M ahlberg joutui sairasvuo- teelle ja tunsi loppunsa lähestyvän, antoi hän m ääräyksen, että hänen kuukausia sitten ostam ansa kirstu oli tuotava hänen sairasvuoteensa äärelle. Kun täm ä hänen toivom uk­

sensa oli täytetty, lausui hän: ” Nyt minä olen järjestänyt kaikki m aalli­

set asiani kuntoon ja odotan vain H erran tu lo a .”

Näin viime hetkellä täm ä karu ja kova mies todisti, että iäisyysasiat olivat syvällä hänenkin sielussaan, vaikka ne tulivatkin sieltä ulos näin omalaatuisella ja oudolla tavalla.

Vielä ennen kuolem aansa, joka tapahtui kesäkuun 18 päivänä 1896 m ääräsi Mahlberg, että hänen hau­

tajaisiinsa oli kutsuttava koko pitä­

jä ja annettava heille kuppi ja lusik­

ka muistoksi. Näin tapahtuikin.

H autajaisissa syötettiin satoja ihmi­

siä ja kuppi ja lusikka seurasi kotiin Mahlbergin muistoksi.

Olen viipynyt näin kauan muis­

tellessa kauppias M ahlbergia, sillä niinkuin jo tästä pienestä ja h aja­

naisesta muistelm astakin huom aa, olisi hänen eläm äntyönsä ja elä­

mäntyylinsä tutkimiselle om istetta­

va vielä paljon enemmän aikaa, ja

tulos tällaisesta tutkim isesta olisi varm aan arvokas ja herkullinen lisä kauppiaskuntam m e historiaan.

Muita mainittavia kauppiaita Mahlbergin aikalaisista yksityis- kauppiaista on m ainittava mm.

nahkuri Erik Sillman, jolla oli nah- kapuotinsa nykyisen kunnantoim is­

ton paikalla. Tässä nahkapuodis­

saan hän piti kaupan myöskin ly­

hyttavaraa ja junttapullaa. Juntta- pullaa kävivät varsinkin koululaiset sieltä ahkeraan ostam assa, koska kymmenen pennin ju n tta oli Sillma- nilla todistettavasti parempi kuin m uualla. Pullia tosin säilytettiin sa­

malla hyllyllä nahkojen kanssa ja ne tuoksuivat kovasti parkkihapol- le, m utta siitäkös koulupojat vähät välittivät. Heikki Hongell kuului myös sen ajan kauppiaisiin. H än te­

ki usein pitkiä tavaranostom atkoja aina Pietariin asti. Näistä m atkois­

taan hänellä oli paljon kertom ista ja mielellään hän niistä tarinoikin asiakkailleen. H ongell h arjo itti myöskin m aatilojen välityskauppaa m aanvilj. Luhdan kanssa. Kansa ei aina kyllä pitänyt tästä m aatilojen välityskaupasta, varsinkin Hongel- lin liikekumppani Taavetti Luhta sai osakseen arvosteluja. M uutam at riim inikkarit sepittivät heistä pilk­

kalaulujakin ja eräässä laulussa sa­

nottiin m m .:

Stoltin M atti suutari on ja räätäli on Jäntti,

ja Luhdan T atun päässä on hivukseton läntti.

Hongellilla oli puotilaisena mm.

Joh. Sjögren ja O tto Klaar, joista kum m astakin tuli myöhemmin itse­

näiset kauppiaat nimillä Juho Kau- ....

no ja O tto Heino. Juho Kauno, ai­

na hyväntuulinen ja leikkisä mies, perusti kaupan nykyistä Säästö­

p an k k ia (S äästö lä) v a sta p ä ä tä , m utta siirtyi myöhemmin hoita­

m aan kunnan asioita ja h arjoitta­

m aan asianajajan tehtäviä. Otto Heinon elämänvaiheisiin palaamme myöhemmin.

Nykyisen T am m ion kahvilan (Työväentalon vastapäätä) paikalla työskenteli kauppias Vihtori Mäki.

Hän oli hilpeä, hyväntahtoinen ja sopuisa luonne, jo nk a kanssa ei rii­

taa tullut. Eli ja toimi hiljaisuudes­

sa.

Vihtori P lathan toimi ja työsken­

teli nykyisen kauppias Äijäsen pai­

kalla. H än oli työteliäs, uuttera ja toimelias mies, jo k a kykeni ja pys­

tyi vaativimpiinkin yhteiskunnalli­

siin toimiin. Hänellä oli auttavainen ja hyvä luonne.

Nykyisen m atkahuollon (M arjo­

maa) paikalla oli kauppiaana Joh.

Törm änen. H än oli lyhytkasvuinen, tukeva porvari, aina hienosti ja säännöllisesti pukeutunut, melkein aina ” kovat kaulassa” . H änen k ar­

tanonsa m äärättiin m uutettavaksi syystä, että se oli liian lähellä hau­

tausm aata ja sen jälkeen hän raken­

si talon, jossa nyt on Varvikon ruo ­ kala ja kahvila (M arjom aata vasta­

päätä). Törm änen oli köyhästä ker- juupojasta kohonnut vakavaraisek­

si kauppiaaksi ja siten elämällään osoittanut, m itä tarm o ja sitkeys saavat aikaan. Kerran eräs hänen kerjuupoikatoverinsa oli tullut T ö r­

mäsen puotiin ja sinutellut kauppi­

asta yleisön kuullen. Törm änen, hieno mies kun oli, loukkaantui hiukan siitä, kun tuntem aton työ­

mies häntä sinuttelee ja kysäisi:

” Missäs me olemme sinunm aljat juoneet?” , johon toinen vastasi:

” Ei niitä juo tu, ne syötiin kerjuu- palasina K uorelahden u u n illa.”

Törm änen toimi myös mielellään yleisissä riennoissa ja oli miellyttävä ja iloinen seuramies.

Pohjoispäässä Saarijärven kir­

konkylää oli jostain ruotsalaisseu- dusta tänne m uuttanut kauppias Nils Petter Kristiansson, kookas, paksu mies, osasi huononlaisesti suomea. H än oli kuitenkin täysin

kiintynyt suomalaiseen seutuun ja varsinkin Saarijärveen ja oli mielel­

tään täysin suomalainen. H än oli ihmisenä hyvä, työteliäs ja luotetta­

va toveri. Hän rakennutti nykyisen Onnelan (Työväentalon vieressä) ja piti kauppaa siinä. Hänen kauppi- aspuuhansa ylettyi tosin Saarijärveä laajemmallekin, sillä hän piti ym pä­

ri Keski-Suomea ja aina Kokkolaa myöten ylettyvää raakanahkakaup- paa.

H än teetti myöskin rukkasia, jo i­

ta kiertelevät nahanostajat, jo ita hänellä oli useita, myivät nahanos- tom atkoillaan. H änellä oli mm.

eräs Samuel Aakku niminen nahan- hankkija, saarijärveläinen synty­

jään, joka opetteli puhum aan yhtä hienosti ja ruotsinvoittoisesti kuin isäntänsäkin, vaikka ei yhtään ruot- sinsanaa taitanutkaan. Kun hän tuli taloon, tapasi hän kysyä: ” Onkkos täillä nyt vasikka kooria m yyrä?”

Kerran eräs Pohjanm aan ruotsalai­

nen oli luullut häntä ruotsia taita­

vaksi ja alkanut puhua ruotsia hä­

nen kanssaan, m utta Aakku pelasti tilanteen sanoen sukkelasti: ” Puhu sine vaan soome, ei m inä ym m ärrä sinä hoono ro o tti” .

Puoli vuosisataa sitten vaikutta­

neista kauppiaista olisi kai vielä mainittava A rthur Lindholm, joka oli oikeastaan apteekkilainen toi­

mien proviisorina Viitasaaren ja Saarijärven apteekeissa sekä ap ­ teekkarina Pielavedellä. H änkin toimi jonkun aikaa kauppiaana Saarijärvellä ja tänä aikana otti in­

nokkaasti osaa kaikkiin edistyspuu- hiin ja rientoihin paikkakunnalla.

Myöhemmin hän jälleen siirtyi ap­

teekkialalle ja m uutti pääkaupun­

kiin.

Om an erikoisen kertomuksensa ansaitsisivat myöskin yhtiökump- panit Jussi Kalmari ja M atti R aita­

nen. He olivat nuoria, reippaita, hymyileviä nuorukaisia, joilla var­

m aan yhdessäkin olisi ollut loista­

vat tulevaisuuden m ahdollisuudet, ellei M atti Raitanen olisi saanut kutsua parem m ille kaupanteko- maille jo aivan nuorena, ja jättää näm ä maiset puuhansa. Jussi Kal­

mari jatkoi sitten yksin puuhiaan ja hänestä on erikoisesti jäänyt jälki­

polvien muistiin se, että hän rakasti

kotiseutuaan ja koetti kaikin tavoin työskennellä sen eteen.

Olen tahallani jättänyt näin vii­

meiseksi vielä kaksi Saarijärveläistä kauppiasta, vaikka aikajärjestystä noudattaen olisi heidän vuoronsa jo ollut olla pakinani kohteena. He ovat August Väätänen ja O tto Hei­

no, kumpikin kauppiaskunnan p ar­

haita ja sellaisia, joiden eläm än­

työstä meillä kaikilla on paljon op­

pimista.

Väätänen & Klaar

August Väätänen syntyi Saarijär­

vellä v. 1865 köyhissä, varattom issa oloissa ja om alla sitkeydellään rai- vasi tiensä omalle alalleen. Kun me ajattelemme nykyaikaista aseveli- hengen läpitunkem aa yhteiskuntaa, jossa toisen palveleminen on koho­

tettu oikeaan asemaansa, olisi mei­

dän saatava August Väätäsen kuva kirkastetuksi esimerkiksi meidän ai­

kamme kauppiaille. Kun hänen ai­

kalaisensa ovat hänestä todistaneet, että hän oli kauppias sanan kau­

neimmassa merkityksessä, hän oli hienotunteinen, rehellinen ja ahke­

ra sekä ystävällinen ja kun hän li­

säksi osasi arkiset kuivat asiat lep­

poisasti koristaa myhäilevällä huu­

morilla, niin me ym m ärräm m e, ku in k a syvällisen ystävälliseksi m uodostui Väätäsen ja hänen asia- kaspiirinsä väliset suhteet. On sa­

nottu, että niin arkinen toim itus, kun tavallinen kaupanteko onkin, m uuttui Väätäsen puodissa elämyk­

seksi ja herkästi luistavaksi. Ihm i­

sethän usein osaavat olla hienoja ja loistavia juhlien hum ussa, m utta hän osasi tehdä arjestakin juhlan.

Taloudellisiin saavutuksiin, yhtä loistaviin kuin jo ku m uu ei V äätä­

nen ehkä koskaan päässyt, m utta hän eli silti rikasta eläm ää. On kah­

denlainen tapa rikastua, koota näi­

tä maallisia aarteita, jo tk a täm än maallisen elämämme kulun m ää­

rääjinä ovat niin tuiki tärkeitä ja välttäm ättöm iä ja toinen tapa on osata elää rikkaasti. Väätänen osasi elää syvällistä ja sytyttävää elämää.

H än rakasti kotiaan ja eläm änteh­

täväänsä kaupantekoa, jo ta hän piti arvokkaana p alveluteh täv än ä, niin että hän vain harvoin poistui sen parista. H än uhrasi sille koko elä­

mänsä. Yksin ei hänen silti tarvin­

nut olla, sillä hänellä oli läheisiä ys­

täviä, jo tk a mielellään hakivat hä­

nen seuraansa, eikä suotta, sillä hy­

vä ihminen on kuin tuli, jo k a valai­

see ja läm m ittää.

Vuonna 1887 m uutti P arantalan myllyltä myllärin poika O tto Hei­

no, silloin vielä nim eltään Klaar, kauppa-apulaiseksi enolleen kaup­

pias Hongel’ille Saarijärven kirkol­

le. Jo nuorena hän osoitti om aavan­

sa erinomaiset liikemiehen lahjat.

Hän oli työteliäs, raitis, säännölli­

nen ja tarm okas. P itkä päivätyö kauppapuodissa ei tyydyttänyt hä­

nen toim intahaluaan, vaan hän il­

taisin ja vapaa-aikoinaan myi posti­

kortteja, kengännauhoja ym. ansai­

ten sillä ylim ääräistä tuloa itselleen.

Varmaan hän jo silloin suunnitteli olevansa kerran kokonaan itsenäi­

nen yrittäjä. M uutam ia vuosia ku­

lui näin toisen palveluksessa, m utta sitten poika päättikin itse yrittää, it­

se olla om an onnensa seppä. H än vuokrasi Karstulasta Korpelan ta ­ losta liikehuoneen itselleen ja alkoi siellä eläm äntehtävänsä itsenäisenä kauppiaana. O ltuaan jo nkun vuo­

den vuokralaisena hän osti om an talo n K arstulan k irk o n k y lä stä , m utta täm ä talo kuitenkin paloi pi­

an. Täm ä onnettom uus ei kuiten­

kaan m asentanut n uo rta miestä, vaan hän rakensi talon uudestaan ja entistä parem m an. Karstulassa ol­

lessaan Heino jo osoitti harrastusta yhteiskunnallisiin asioihin ja oli sii­

nä om inaisuudessa m ukana perus­

tam assa Karstulaan Säästöpankkia, jo ka perustettiin 28/12 1891. Heino oli pankin ensimmäisessä hallituk­

sessa jäsenenä vuodesta 1892— 1904 ja siitä ajasta esimiehenä ja sihteeri­

nä vuodesta 1892— 1897 ja vuodet 1901— 1903. Saarijärvelle Heino m uutti vuonna 1903 ja osti silloin apteekkari Lindholm ilta sam an lii­

ketalon, jossa kauppias Mahlberg kerran oli pitänyt niin voim akasta kauppaliikettä, nim ittäin KOP:n nykyisen talon. Liike oli Heinon ai­

kana ehdottom asti Keski-Suomen suurin, jopa lähenteli koko m aam ­ me suurinta m aalaissekatavaralii- kettä. T avaraa tilattiin vaunulastit- tain, jo pa niinkin suuria eriä, että samalla kertaa tilattiin 60 vaunulas­

tia ruisjauhoa ja pum pulilankoja 600—700 kim ppua kerralla. Sokeri -

akin tilattiin vaunulastittain, sa­

moin lapioita, taikkoja ym. Kahvia saattoi Heino tilata 100— 150 säk­

kiä kerralla. Täm ä kaikki kuvat­

koon sitä liikkeen laajuutta, jonka tarm okasta peräsintä Heino vuosi­

kymmenet hoiteli. H einosta voisim­

me sanoa sam aa kuin Väätäisestä- kin, että hän oli esimerkillinen ylei­

sön palvelija. H änkin näki työnsä arvokkaana kanssaihm istensä pal- velustehtävänä ja sille hän uhrasi koko elämänsä ja rakasti ja arvos­

sa piti am m attiaan. H än rakasti myös kaikella m uulla tavalla koti­

seutuaan ja sen parasta. Miltei heti Saarijärvelle m uutettuaan hänet va­

littiin Saarijärven Säästöpankin hallitukseen. Siihen hän kuului vuo­

det 1905— 1918 ollen siitä ajasta vuodet 1910— 1918 hallituksen esi­

miehenä. Eräs kauneim pia m uisto­

ja , m itä O tto Heino on jättänyt jäl­

keensä Saarijärvelle on Saarijärven Yhteiskoulu, sillä niin ratkaisevasti on hän sen alkuvaiheisiin m yötävai­

kuttanut, että h äntä oikeastaan voi­

daan pitää täm än koulun perustaja­

na. Olihan julkisuudessa ensimmäi­

sen kerran puhe yhteiskoulun pe­

rustam isesta juuri O tto Heinon ko­

dissa, jonne huhtikuun 24 päivänä 1908 oli kokoontunut joukko asian­

harrastajia asiasta keskustelemaan.

Tässä neuvottelutilaisuudessa valit­

tiin väliaikainen toim ikunta asiaa edelleen ajam aan ja tähän toim i­

kuntaan tuli myöskin kauppias O t­

to Heino. Saman vuoden kesäkuun 16 päivänä pidetyssä ylimääräisessä kuntakokouksessa N uorisoseuran talolla tuli koulu lopullisesti perus­

tettua. O tto Heino valittiin sittem ­ min koulun ensimmäiseen jo h to ­ kuntaan ja sen puheenjohtajaksi, jossa toimessa hän oli aina vuoteen

1920 saakka. H än toimi uupum atta koulun hyväksi ja varsinkin sen ta ­ louden järjestäm iseksi. Heinon toi­

mesta ja rahoittam ana ostettiin koululle sen nykyinen talokin.

(Vanha yhteiskoulu).

O tto Heino, jo k a toimi menes­

tyksellisesti yksityiskauppiaana, oli ihmisenä auttavainen, palveleva ja hyvä toveri. H än on jättäny t syvät jälkensä Saarijärven henkisen vilje­

lyn vainiolle ja siksi hänen m uis­

toansa tulee aina kunnioittaa.

M onia m uitakin kauppiaita on Saarijärvellä elänyt ja vaikuttanut kuluneiden vuosikymmenien k u ­ luessa, m utta yhden esityksen puit­

teissa on niitä m ahdoton yksityis­

kohtaisesti kaikkia käsitellä, vaikka heidän jokaisen eläm äntyönsä sen hyvin ansaitsisi. Ja heidän eläm än­

työnsä ja m uistonsa kirjallisestikin säilyttämiseen olisi kotiseutumm e heille velkaa, siksi paljon he kukin ovat kotiseutunsa yhteiseksi hyväk­

si tehneet.

Olen kertonut nyt Teille hyvät herrat m uutam ia piirteitä Saarijär­

ven pitäjän vanhem m an kauppias-

polven historiasta. N äm ä kuvat ei­

vät millään tavalla ole täydellisiä, ja m onta ehkä paljonkin vaikuttanut­

ta nimeä on jäänyt m ainitsem atta, m utta käsitykseni m ukaan näm ä pienet m uistikuvat jo osoittavat, kuinka valtavan laajaa ja m onipuo­

lista on ollut se työ, jo ta am m atti­

kuntam m e on omien kotiseutujensa ja siten koko yhteiskuntam m e hy­

väksi tehnyt. Uskaltaisin vieläkin väittää, ettei tuskin m ikään m uu am m attikunta voi historiastaan löy­

tä ä valtavam paa ja suurem paa yh- teiskuntaharrastusta ja aikaansaan­

noksia kuin kauppiaskunta. Tutki­

kaa hyvät herrat om an kotiseutun­

ne historiaa, etsikää sieltä hyvien niin taloudellisten kuin henkisten- kin harrastusten alkusanojen lausu­

ja a , niin te löydätte sieltä varm aan aina am m attito verin ne, v anhan ajan yksityiskauppiaan. Jos ajatte­

lemille koko m aata, sen taiteen, tie­

teen ja hengellisen elämän tukem is­

ta, niin eikö siellä näkyvillä kohdin aina ole yksityisyrittäjä. On siis ai­

van turh aa se puhe, jo ta vastusta­

jam m e käyttävät, että yksityisyrit- teliäisyys on vain om aan pussiin ko­

koam ista.

Olkoot näm ä pienet muistelmat myös kunniantekona niille raivaa­

jille, jo tk a ovat raivanneet sitä pol­

kua, jo ta me nykypolven yksityis- kauppiaat vaellamme.