68
AIKUISKASVATUS 1/98Jukka Tuomisto & Raija Oksanen (toim.) Urpo Harva/ filosofi, kasvattaja, keskustelija. Tampereen yliopisto, Tampere 1997.
S
uomen filosofiassa eräs pit- kä linja on ollut filosofinen antropologia. Linja näyttää al- kaneen J. V. Snellmanin teokses- ta “Persoonallisuuden idea”(1841), joka tuotti tekijälleen myös kansainvälistä tunnustus- ta. 1900-luvulle tultaessa Snell- man filosofina tosin unohtui niin totaalisesti, että perinteen jatka- jatkaan - J. E. Salomaata ehkä lukuun ottamatta - eivät enää tunteneet teosta. 1900-luvulla ovat linjan jatkajista tunnetuim- mat Erik Ahlman teoksellaan
“Ihmisen probleemi” ja Sven Krohn teoksellaan “Ihminen, luonto ja logos”. Perinteeseen on kuulunut henkinen ihmiskäsitys.
Luettuani teoksen "Urpo Harva/
filosofi, kasvattaja, keskustelija"
täytyy todeta, että Harva kuu- luu Krohnin ja Ahlmanin rinnal- le tähän pitkään perinteeseen.
Mielestäni siihen on luettava myös Lauri Rauhala.
Harva filosofina
K
un opiskelin ja opetin Hel- singin filosofian laitoksella 1950- ja 1960-luvuilla, Harvaa ei arvostettu. Yleensäkin filoso- fisen antropologian perinne syr- jäytyi analyyttisen filosofian tiel- tä. Analyytikoista vain von Wright pohdiskeli eräissä esseis- sään ihmisen probleemia.Samaan aikaan Urpo Harva -
Kunnianosoitus Urpo Harvalle
valtavirtauksesta piittaamatta - veti omaa filosofista linjaansa Tampereella, samoin kuin Krohn Turussa. Tosin merkittä- vä “Ihminen etsii itseään”
(1957) ilmestyi jo hänen Helsin- gin kaudellaan.
On vahinko, että muuten moni- puoliseen teokseen Harvasta ei sisälly kokonaisarviota hänestä filosofina. (Tunnen lievän pis- toksen omassatunnossani, kos- ka minuakin pyydettiin Harva- symposiumiin, mutta ajankohta ei sopinut.) Kokovartalokuva Harvasta filosofina odottaa vie- lä tutkijaansa. Ehkä lähimmäk- si tätä tehtävää tulee Tero Auti- on artikkeli “Linjoja ja mutkia Urpo Harvan kasvatusfilosofias- sa”. Se hahmottaa Harvan aat- teellista taustaa antiikin huma- nismista ja kristinuskosta saksa- laisen myöhäisvalistuksen kaut- ta ranskalaiseen eksistentialis- miin.
Kiinnostava on myös Aution huomautus, että Harvan ajatte- lijanlaatu “ilmentää postmoder- neja kvaliteetteja, nimenomaan ... muodossa, jossa postmoder- ni merkitsee elämäntapaa ja mie- lenlaatua, joka on tullut tietoi- seksi siitä, että modernin lupa- us tuottaa järjestystä, varmuut- ta ja turvaa tulee jäämään täyt- tymättömäksi lupaukseksi”.
F
ilosofian tuolle puolen ulot- tui se, mihin Harva uskoi - hänen omaperäinen, kirkkoon kriittisesti suhtautuva kristinus- konsa. Sitä käsittelevät Matti Luoma ja Tommi Lehtonen.Tosin Luoman mukaan Harva ei koskaan paljastunut selvästi ai-
van sisimpiä “tunteitaan ja asen- teitaan“, mutta käsitteli silti kris- tillisiä teemoja avoimesti ja suo- raan, erotellen jyvät akanoista oman filosofisperäisen kriteerin- sä avulla.
Harvan kasvatusajattelu
K
asvatusajattelu on kirjassa käsitelty niin perusteellises- ti ja syvällisesti, että toivoisi kir- jan - kuten kulunut sanonta kuu- luu - “kuluvan aikuiskasvatuk- sen opiskelijoiden käsissä”.Aulis Alasen artikkelin otsikko - “Aikuiskasvatuksen arvofilo- sofi, poleeminen individualisti, humanisti” - on osuva. Harva jatkaa toisaalta suomalaisen ja pohjoismaisen kansansivistyk- sen ‘suurta linjaa’, itsekasvatuk- sen herättämistä, toisaalta hän korostaa enemmän kuin edeltä- jänsä yksilön itsemääräämisoi- keutta, yksilöllisiä valintoja ja tavoitteita. Siten on luonteva myös siirtymä ‘kansansivistyk- sestä’ ‘aikuiskasvatukseen’. Har- valle on ominaista tietoinen ar- vofilosofinen ote, “yksilön kaik- kiin kehitysvaiheisiin ulottava arvopitoinen itsensä toteuttami- nen, henkinen kasvu”, kuten Alanen toteaa.
H
arvan individualismille jää ongelmaksi ammattikasva- tus, ylipäänsä yksilön sosiaalis- tuminen, jonka näen johdonmu- kaisena jatkona “itsensä löytä- miselle”: sen että yksilö käyttää löytyneet kykynsä yhteisön hy- väksi. Olisi odottanut, että Har- van kristillinen eetos olisi johta- nut tähän näkemykseen.KIRJALLISUUTTA
69
AIKUISKASVATUS 1/98 Mutta ehkä hän joutui olemaan
siinä määrin ‘taistelija aikaansa vastaan’ - pinnallisia sosiaalis- tumisen vaatimuksia vastaan - että hän katsoi tärkeimmäksi yk- silön itsepuolustuksen kaiken kollektivismin edessä. Kuitenkin hänen individualisminsa on eet- tistä ja torjuu egoismin ja anar- kismin.
Harvan ongelma on myös se, että hän toisaalta kannattaa po- sitivistista kasvatustiedettä, toi- saalta moittii sitä siitä, että se jättää arvokysymykset pohti- matta.
Aikansa koulutuspolitiikan krii- tikkona Harva täytti erinomai- sesti vapaan intellektuellin teh- tävän. Hän itse totesi, että intel- lektuellin tehtävänä oli toimia valtaeliitin kriitikkona ja vasta- voimana.
Humanistinen pedagogiikka
H
arva toteaa selvästi, että kasvatuksen taustalla on aina jokin ihmiskäsitys, kasva- tusajattelu perustuu filosofiseen antropologiaan. Euroopan kas- vatusajattelussa löytyy antiikis- ta nykyaikaan melko yhtenäinen perusvirtaus, jota voidaan sanoa‘humanistiseksi pedagogiikaksi’
ja johon Harvankin ajattelu jä- sentyy. Siihen liittyvän ihmiskä- sityksen mukaan ihminen on ruumiillinen ja henkis-sielullinen olento. “Ihminen on sielu, joka asuu ruumiissa”, sanoo Platon jykevästi. Ja kasvatuksen idea on saattaa tämä ihmisen koko- naisolemus toteutumaan. (Täs- sä kokonaisuudessa kreikkalai- set eivät väheksyneet ihmisen ruumiillista kasvatusta, vaikka pääpaino oli ihmisen henkisten
kykyjen toteutumisessa.) Kristinusko toi tähän näkemyk- seen tärkeän lisän, kun se - al- kuperäisessä muodossaan - ko- rosti jokaisen yksilön, ei aino- astaan vapaitten kansalaisten, it- seisarvoa. Humanistinen kasva- tusajatus - näkemyksenä ihmi- sen monipuolisesta kehitykses- tä - elpyi renessanssin aikana, ja pedagogiikan klassikot Come- niuksesta lähtien voidaan näh- dä tämän perinteen edustajina.
Perinne on kuitenkin löydettävä aina uudelleen ja uudistettava.
Kuten totesin, Harva tuo siihen oman individualistisen paino- tuksensa ja korostaa henkisiä arvoja ehkä enemmän kuin eräät kasvatuksen klassikot. Ja myö- hempinä vuosinaan hän liittää siihen ‘vihreän filosofian’, ym- päristökasvatuksen. Kannattaa tässä yhteydessä mainita, että Harva teoksellaan “Ihminen et- sii itseään” toi tietääkseni ensim- mäisenä Heideggerin suomalai- seen filosofiaan. Ensimmäinen suomalainen ympäristöfilosofi oli kuitenkin Erik Ahlman teok- sellaan “Kulttuurin perustekijöi- tä” (1939).
Yhteiskunnallinen keskustelija
S
uomalaisen filosofian parhai- siin perinteisiin kuuluu - Snellmanista lähtien - osallistu- minen yhteiskunnalliseen kes- kusteluun. Harva oli välillä kiih- keäkin poleemikko ja menetti silloin filosofisen mielenrauhan- sa. Humanistisen ihmiskäsityk- sensä pohjalta hän kritikoi terä- västi esimerkiksi Pekka Kuusen“60-luvun sosiaalipolitiikkaa”.
(Antti-Veikko Perheentupa kir- joitti Katsaukseen osuvan arvi-
oinnin Harvan vuonna 1964 il- mestyneestä kirjasta “Ihminen hyvinvointivaltiossa” otsikolla
“Onko kuusta harvennettava?”) Harva torjui erityisesti Kuusen perustelun siinä, että sosiaalipo- litiikalla ‘passiiviväestöstä’ saa- daan talouskasvun tarvitsemia aktiivisia kuluttajia. Antti Esko- la toteaa hyvässä artikkelissaan (“Hyvinvointivaltio ja sosiolo- git”), että Harvan mielestä sosi- aalipolitiikan on oltava “ihmis- sydämistä purkautuvan veljey- den sosiaalinen ilmaus”.
Matti Alestalo, joka kirjoittaa samasta aiheesta (“Harva, Kuu- si, hyvinvointivaltio ja eliitti”), toteaa kummankin Harvan ja Kuusen ajatusten jääneen sivu- raiteelle silloin, kun hyvinvoin- tivaltiota koskevia keskeisiä päätöksiä tehtiin. Olen kuiten- kin sitä mieltä, että Harva - kri- tikoidessaan ‘huoltovaltiota’, jossa “viranomaiset suunnittele- vat ja päättävät kaiken huollet- tavien puolesta” - näki pitem- mälle tulevaisuuteen, yksilön it- semääräämisoikeuden vähittäi- seen nousuun.
Kaiken kaikkiaan kokoomateos antaa hyvin rikkaan ja monipuo- lisen kuvan Harvan ajattelusta, myös sen mutkista ja muutok- sista. Suomessa kasvaa harvak- seltaan Harvan kokoisia pohti- joita. Harva kasvoi ulos ahtaas- ti akateemisen filosofin roolista, ja kirja saattoi kiinnostaa myös filosofian opiskelijoita, jotka et- sivät suuntaansa. Tampereen yli- opisto voisi ehkä julistaa Harvan suojeluspyhäkseen ja aloittaa Urpo Harva -luennot, kuten Jy- väskylän yliopisto on kunnioit- tanut Erik Ahlmanin muistoa.
