3/2014 niin & näin 139
kirjat
K
uvataideakatemiassa on jo jonkin aikaa toiminut tila-aikataiteen osasto, ja hiljattain koulu avasi uuden näytte- lytilan, joka on nimetty Kuva/tilaksi.Nimen voi liittää nykytaiteen tapaan haastaa klassista jakoa tilallisiin ja ajallisiin taiteisiin. Klassisen jaon mukaan mukaan tila oli kuvataiteen ja arkkitehtuuriin aluetta siinä missä ajallisia taiteita olivat muun muassa teatteri ja musiikki. Kuten jokainen nykytaiteen näyttelyssä vieraillut kuitenkin tietää, tällainen jaottelu tuntuu mahdottomalta. Monikana- vainen videoinstallaatio on oiva esi- merkki tilan ja ajan yhteenkietoutu- misesta.
Taiteita on yritetty luokitella monin eri tavoin, mutta jaottelut ovat aina osoittautuneet epätäydel- lisiksi. Kuten Hegel totesi: ”Monia […] jaotteluja on kokeiltu, sillä tai- deteoksessa on lukemattomia puolia, joista jaotteluperusteiksi voidaan ottaa – ja on usein otettu – milloin yksi, milloin toinen.”1 Taide, ko- kemus ja maailma on tarkoitettu oppikirjaksi 2000-luvun alun taitei- denväliseen tutkimukseen. Kirja hei- jastaa tehokkaasti sitä, miten taiteen kentällä 1960-luvulta jatkunut muutos, teosten tapa haastaa va- kiintuneita jaotteluja, vaikuttaa tut- kimuksessa. Yhä useammin tutkija kohtaa tutkimuskohteen, joka ve- nyttää hänen oman tieteenalansa rajoja. Tieteidenvälisyys onkin yhä tyypillisempi lähtökohta taiteentut- kimukselle.
Tekijät linjaavat melko ympä- ripyöreästi nimetyn kirjan perus- tuvan ajatukseen, jonka mukaan taidetta lähestytään kahdesta ää- ripäästä: kokemuksesta ja maail- masta. Nämä ääripäät kuitenkin liittyvät toisiinsa, sillä yksityiset aistivoimaiset kokemukset kytkey- tyvät maailmaan.
Ilmiöt edellä
Kirjan erityinen piirre liittyy sen to- teutukseen ja jäsennykseen. Kirja on laadittu Turun yliopiston taiteiden tutkimuksen oppiaineryhmän yh- teisprojektina, ja työryhmässä on ollut mukana myös opiskelijaluki- joita. Kirja on tehty oppikirjaksi, mutta se ei noudata perinteisten oppikirjojen ja menetelmäoppaiden kaavoja. Se ei esimerkiksi erittele kuvateorian erilaisia lähestymis- tapoja, vaan taiteentutkimuksen kenttää lähestytään eri käsitteiden, äänen, kuvan, kielen, välineen ja sukupuolen, avulla. Temaattinen jaottelu on virkistävä, ja teoksen voi toivoa laajentavan taiteentutki- muksen opiskelijoiden käsitystä tut- kimuksen ja kysymyksenasettelujen mahdollisuudesta.
Kirjassa eri alateemat muodos- tavat omat kokonaisuutensa. Jo- kainen luku on kirjoitettu ryhmä- työnä, mutta erillisten osa-alueiden kirjoittajat on mahdollista identi- fioida. Lukijalle tällainen muoto on mielekkäämpi kuin vaikkapa 25:stä itsenäisestä artikkelista koostuva an- tologia. Lukijaystävällisyyttä on ta-
voiteltu myös viitteiden ja raskaiden termien välttämisellä.
Taiteiden välissä
Mitä sitten on tieteidenvälisyys?
Kirjan johdannossa tieteidenväli- syydestä erotetaan ainakin kolme tasoa. Ensinnäkin monitieteisyys on läsnä kirjan lähtökohdissa, sillä se tuo yhteen eri tieteenalojen näkö- kulmia. Toiseksi kirjassa käsiteltävät tieteenalat soveltavat muiden tie- teenalojen menetelmiä. Kolmanneksi teos on poikkitieteellinen, koska se asettaa eri tieteenalojen näkökulmat dialogiin. Lukijan näkökulmasta kiinnostavin ja haastavin näistä ta- soista on kolmas eli se, millaisena eri alojen välinen dialogi tai risteykset näyttäytyvät. Tätä tieteidenvälisyyttä voi parhaimmillaan jäljittää kirjan luvuista.
Temaattinen aihejako avaa tut- kimuskohteeseen kiinnostavia nä- kymiä. Esimerkiksi teoksen ensim- mäinen luku, ääni, tuo esiin, miten musiikkitiede itsessään pyrkii ym- märtämään ’äänen’ mahdollisimman laajana, jolloin se käsittää eri mu- siikkityyppien lisäksi myös erilaiset äänimaisemat. Kirja osoittaa, miten kokonaisvaltaisesti ääni läpäisee ko- kemuksemme ja kuinka se voi olla läsnä myös kuvataiteessa tai kirjalli- suudessa.
Ääni-luku valmistaa myös kirjan myöhempiä jaksoja varten, sillä siinä käsitellään toisaalta teknologian tai välineen merkitystä äänelle ja toi- saalta sukupuolen merkitystä mu- siikissa. Tällainen aiheiden ”vuota- minen” luvusta toiseen voisi näyttää ongelmalliselta, mutta johdanto- teoksessa se toimii tarkoituksen- mukaisena keinona. ”Vuotaminen”
osoittaa lukijalle kysymyksenaset- telujen ja näkökulman valinnan tärkeyttä. Ääni ei ole vain musiik-
Saara Hacklin
Kun taide venyttää tutkimuksen rajoja
Taide, kokemus ja maailma. Risteyksiä tieteidenväliseen taiteiden tutkimukseen.
Toim. Yrjö Heinonen. Utukirjat, Turku 2014. 289 s.
140 niin & näin 3/2014
kirjat
kitieteen alaa, aivan kuten kysymys sukupuolesta ei ole vain sukupuo- lentutkijoiden kysymys tai median ja teknologian merkitys olennaista vain uudemmilla mediatutkimukseen kytkeytyvillä aloilla.
Kirja havainnollistaa, miten il- miökeskeisessä taiteentutkimuk- sessa voidaan painottaa eri asioita.
Samalla teos herättää uusia kysy- myksiä: esimerkiksi kuva-luku ei kysy kuvataiteen olemusta tai pohdi nykytaiteen laajentunutta kenttää vaan käsittelee nimenomaan kuvaa.
Se pyrkii määrittelemään kuvan mahdollisimman laajasti ja samalla avaa laajan keskustelukentän, joka kytkeytyy Suomessa vielä verrattain nuoriin visuaalisen kulttuuriin ja mediakulttuurin tutkimuksen aloihin. Tämä median kysyminen on varsinaisesti väline-luvun aihepiiriä, ja kuva-luvussa sen osuus jääkin vähäiseksi. Vastaavasti väline-luku ei esittele vain vakiintuneemman
mediakulttuurin näkökulmia vaan pohtii myös teatteria sekä kirjalli- suutta välineinä.
Paluu välineeseen
Erityisesti väline-luku johdattaa lu- kijan syvällisiin käsitteellisiin miet- teisiin. On sanottu, että välineen merkitys on liudentunut. W. J. T.
Mitchellin mukaan kaikki oman ai- kamme mediat ovat jo ”sekateknii- koita” (mixed media) – mistä ei kui- tenkaan seuraa, ettei välineellä olisi väliä2. Viimeaikaisessa filosofisessa keskustelussa välinettä on ehdotettu ajateltavan alueena ranskan milieu- termin mukaisesti. Esimerkiksi Jacques Rancière on yrittänyt purkaa jännitettä, jossa mediaa ajatellaan joko taiteen neutraalina keinona il- maista jotain tai jossa se nähdään itsessään taiteen sisältönä.3 Välineen filosofinen kysyminen on entistä tärkeämpää, sillä siihen kytkeytyy
myös käsityksemme siitä, mitä taide – ja siten myös taiteidenvälisyys – on. Epäilemättä Taide, kokemus ja maailma -teoksen aloittamiin kes- kusteluihin löytyisi kiinnostavia keskustelukumppaneita myös esi- merkiksi estetiikasta, filosofiasta, se- miotiikasta ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksesta.
Viitteet & Kirjallisuus
1 G. W. F. Hegel, Taiteenfilosofia. Johdanto estetiikan luentoihin (Vorlesungen über die Aesthetik I, 1842). Suom. Oiva Kuisma, Risto Pitkänen & Jyri Vuori- nen. Gaudeamus, Helsinki 2013, 146.
2 W. J. T. Mitchell, There Are No Visual Media. Teoksessa MediaArtHistories.
Toim. Oliver Grau. MIT Press, Cam- bridge, Mass. 2007, 395.
3 Jacques Rancière, What Medium Can Mean (Ce que ”medium” peut vouloir dire. L’exemple de la photographie, 2008). Käänt. Steven Corcoran. Par- hhesia. No. 11, 2011, 35–36. Verkossa:
http://parrhesiajournal.org/parrhesia11/
parrhesia11_ranciere.pdf
”
Tutkimukseni motivaatio ei viime kädessä ole […] histo- riallisten yksityiskohtien sel- vittäminen vaan nykyhetkeä pal- velevien tulkintojen kehittäminen”(229). Tuore väitöstutkimus joh- dattaa mittaamisen historian moni- naisuuden äärelle. Kolmen tapaus- tutkimuksen varaan rakentuva kirja on määrätietoisesti etenevä koko- naisuus, joka osio osiolta kulkee kohti syvällisesti mietittyä esitystä mittaamisen merkityksestä ihmisen tiedolle maailmasta.
Mittaamisen ideoiden ja käytäntöjen äärellä
Filosofi Tuukka Perhoniemen kiin- nostus kohdistuu mitan käsitteel- liseen luonteeseen. Eri aikoihin si- joittuvilla kolmella tapausesimerkillä hän valaisee mittaamisen merkitystä.
Perhoniemi selvittää mitan käsitteen määritelmiä, käyttöyhteyksiä, tiedol- lisia merkityksiä ja näiden vaikutusta todellisuuskäsityksiin. Hän havain- nollistaa ilmiön moninaisuutta ja pohtii sen erilaisia merkityksiä nyky- päivänä.
Tutkimalla antiikin ajan aja- tuksia mitan ja todellisuuden väli- sestä yhteydestä, Galileo Galilein
Johanna Skurnik
Mitasta mittaa
Tuukka Perhoniemi, Mitan muunnelmat. Miten määritämme maailmaa, ihmistä ja tietoa. Vastapaino, Tampere 2014. 269 s.
