5
Kirjasto - julkinen palvelu vai suljettu huone
Jukka Relander & Jarmo Saarti
Yhteiskunnallisissa keskusteluissa olemme kärkkäästi ja innokkaasti puolus- tamassa kirjastoja julkisina palveluina. Harvemmin pysähdymme kuitenkaan miettimään sitä, mitä ”julkinen palvelu” oikein tarkoittaa. On toki helppoa ero- tella julkinen ja yksityinen toisistaan, mutta saman palvelun yksityisen ja julki- sen tuottamisen seurausten tarkastelu on astetta haastavampaa.
T
iettyjen palveluiden julkinen tuottaminen on hyvinvointivaltion kontekstissa meille itsestään selvää. Esimerkiksi Ruotsissa nousi melkoinen häly, kun yksittäisen kirjaston palveluiden tuot- taminen ulkoistettiin firmalle. Miksi?Asiaa on syytä pohtia: miten - siis: julkisesti - kustannettu palvelu eroaa julkisesti tuotetusta palvelusta, ja miten ne eroavat kokonaan yksityi- sestä palvelusta? Ja onko todella niin mustavalkoi- sesti, että yksityinen paha, julkinen hyvä tai päin- vastoin? Vastaus riippuu tietenkin siitä, tyydym- mekö vertailemaan palvelun tuottamisen kustan- nuksia, vai olemmeko aidosti valmiita pohtimaan, mitä tietyn palvelun tuottamistavasta seuraa.
Julkinen vai yksityinen palvelu?
Julkisen ja yksityisen eroa on tarkasteltava niiden intresseistä käsin. Perusjako on yksinkertainen:
julkinen intressi tavoittelee yleistä hyvää, yksityi- sen intressi yksityistä hyvää. Jälkimmäinen voi- daan jaotella kolmannen sektorin aatteellisiksi ja liike-elämän taloudellisiksi intresseiksi. Hegelin- sä lukeneet tietävät lisäksi, että yksityiseen hyvään pyrkiminen tulee epäsuorasti tuottaneeksi myös yleistä hyvää, eli yrityksen taloudellinen toimin- ta tuottaa verotuloja, ja ihmiset saavat palkkaa.
Vastaavasti julkisen intressin mukainen toimin- ta tuottaa yksityistä hyvää, kuten turvaa, osaa- mista ja jonkinlaisen yleisen järjestyksen, jonka puitteissa esimerkiksi taloudellinen toiminta on mahdollista.
Julkisen hallinnon uudet periaatteet – new pub- lic management – ovat suosineet palveluiden yk- sityistämistä, tähtäimessä säästöt ja tehokkuus.
Perusoletuksena on ollut, että lähtökohtaises- ti julkinen palvelutuotanto on tehotonta, ja yk- sityinen tehokasta. Uudessa hallinnossa yksityi- siä toimintatapoja on ajettu sisään kahta reittiä:
on yhtäällä yksityistetty, ja toisaalla taas on mal- linnettu julkisten palveluiden tuottamista yksi- tyisen sektorin toimintatapojen mukaisiksi. Il- meisimpänä esimerkkinä jälkimmäisestä on jois- sakin kunnissa ja siten niiden kirjastoissa käyt- töönotettu tilaaja-tuottaja -malli, jota sovellet- taessa toiveena on varmaankin kustannustehok- kuus ilman, että demokratia pääsee liiaksi häirit- semään palvelutuotantoa.
Laajan tulkinnan mukaan julkisessa intressis- sä on kyse demokratian ylläpidosta, ihmisten ja yhteisömme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja olemassaolomme perustana lepäävän tradition vaalimisesta. Ja vielä laajemmin: siitä, että tietyt asiat yhteisössä kuuluvat kaikille sen jäsenille ja että tietyillä asioilla on historiallista jatkuvuutta.
Julkinen palvelutuotanto tähtää lähtökohtai-
”Säästeliäisyys on toki
veronmaksajien toiveiden mukaista, mutta julkinen intressi ei tyhjene siihen.”
Signum 6/2015
6
sesti siihen, että palveluita tuotetaan lähtökoh- taisesti kaikkien saataville, erotuksetta ja ketään ulos rajaamatta. Yksityinen tuottaa palvelut sille, jolla on varaa tai halua niistä maksaa. Jonkinlai- sena hybridinä tässä rinnalla elää vielä julkisesti kustannetut, mutta yksityisesti tuotetut palvelut, joiden tuottamisolettaman ainakin pitäisi olla sa- ma kuin julkisilla palveluilla.
Aina julkinen intressi ei toteudu: esimerkik- si terveyspalveluissa yksityisesti tuotetut palvelut on suunnattu niille, jotka käyvät töissä ja lukeu- tuvat työterveyshuollon piiriin. Julkisen tervey- denhoidon odotussaleissa kohtaamme taas työ- elämän ulkopuolisen väestön koko kirjon. Kus- tannustehokkuudella on palveluiden tuottamisen periaatteiden rinnalla lähinnä maalaisjärjen ase- ma: julkisiakin resursseja tulee käyttää järkevästi.
Kirjastoala professiona
Julkinen intressi sävyttää myös julkisella sekto- rilla tehtävää työtä, kuten kirjastoammattia, jo- ka on julkinen professio. Ehkä väittämä on niin itsestään selvä, että asiasta ei juuri keskustella.
Syytä kuitenkin olisi aikana, jolloin professioista halutaan julkisella puolella luopua koska ne tu- levat kalliiksi.
Byrokratia, julkisten professioiden seitistö, syn- tyi Ludvig XIV:n Ranskassa 1600-luvulla. Virka- koneiston alkuperäisenä tavoitteena oli toteuttaa jokaisessa virkatoimituksessa majesteetin tahtoa, joka näin materialisoitui lukemattomiksi pienik- si aktioiksi pitkin valtakuntaa.
Oma demokratiamme on tuon hallinnon lapsi, jossa majesteetin tahdon tilalla on demokraatti- sen yhteisömme yleistahto. Niin paljon kuin ra- kastammekin byrokratian kritiikkiä, on syytä kui- tenkin muistaa, että virkakoneiston tehtävä on li- hallistaa omaa demokraattista tahtoamme, ja sa- malla muodostaa neutraali kenttä, jolla tuo tahto voi todentua ja kehittyä maailman muuttuessa.
Tunnistamme yhteiskunnallisen demokratiam- me vaaleissa, ja ehkä vähän heikommin seurates- samme politiikkaa. Mutta emme tunnista sitä lainkaan silloin, kun virkamies käsittelee lupaha-
kemustamme, lääkäri antaa hoitomääräyksen tai poliisi ohjaa liikennettä, vaikka demokratiamme tulee lihaksi ja artikuloituu juuri näissä toimen- piteissä, kuten myös jokaisessa pienessäkin työ- tehtävässä, joita kirjastoissa tehdään.
Kirjastot radikaalin avoimuuden edustajina
Kirjastoja ympäröivä talouspuhe haastaa kirjasto- ammattilaisen hahmottamaan oman professionsa kulueräksi, jota vaivoin siedetään, ja jonka kor- vaamista koneella pitäisi tuhlausta kritisoivat re- toriikan mukaan ainakin harkita. Äärimmäisenä lopputuloksena tästä ajattelusta ovat täysin auto- matisoidut kirjastot (lue: lainausasemat), jossa ih- misen ja asiantuntijan kohtaaminen on viety nol- laan – kylmät asemat. Viestin pitäisi olla päinvas- tainen: kirjastossa tehtävä työ on tärkeä osa de- mokratian prosessia, kahdellakin tavalla.
Ensinnäkin, kirjasto itsessään on demokratiaa ylläpitävä laitos, ja demokraattisessa yhteiskun- nassa myös demokratian itsensä ylläpito kuuluu julkisen intressin piiriin. Kirjastot ovat myös de- mokratiaan ja sen rakentamiseen liittyviä julkisia tiloja. Ja ollakseen aidosti demokraattisia, kirjas- tojen on sovellettava radikaalin avoimuuden pe- riaatteetta, ja pyrittävä kohtaamaan vierailijan- sa ikään kuin sokeina heidän identiteeteilleen ja erityispiirteilleen. Kirjastot voidaankin nähdä radikaalin avoimuuden linnakkeina. Ja todetta- koon, että tässä suomalainen kirjasto on onnis- tunut hyvin.
Toinen tapa, jolla kirjasto kytkeytyy demo- kraattiseen prosessiin, liittyy kirjastoammattiin julkisena professiona. Työntekijän kannalta jul- kiseen professioon liittyy tietty omistajuus: vi- ran haltija on käytännössä erottamaton, ja työ on ikään kuin läänitetty hänelle. Yksityisen työn- antajan palveluksessa on palveltava työnantajan asettamia tavoitteita, mutta julkisessa työssä pal- velun tavoitteet asettaa laajempi taho: ”kansa”, valtio, ”ihmiset”, äänestäjät ja heidän edustajansa.
Työnsä omistava työntekijä ei ole ensisijaises- ti vastuussa työnantajalleen, eikä joudu arvaile- Signum 6/2015
7
maan millaisilla erityiskeinoilla saisi palkankoro- tuksen tai välttäisi potkut, vaan tekee työtä suo- raan demokraattiselle yhteisölle demokratian pe- rusperiaatteita toteuttaen.
Vanhassa julkisessa työkulttuurissa viranhalti- jan itsenäisyys korostui tehokkuuden kustannuk- sella. Uudet hallintoperiaatteet taas ovat heilaut- taneet asetelman päinvastaiseksi: niiden myötä yksityissektorin työn tekemisen tapoja kuljete- taan jatkuvasti julkisen työn sisään. Työn tehostu- misella on toki hyvätkin puolensa, mutta samal- la julkisen työn luonne uhkaa kadota, ja työnte- kijöiden sitoutuneisuus laskea.
Kirjastoihin ei koskaan tulla houkuttelemaan työntekijöitä rahalla – eikä pidäkään. Ammat- ti pitääkin pitää mahdollisimman avoimena ih- misille, jotka omistautuvat, kehittävät ammatti- taitoaan, ovat monialaisia ja tekevät työtä oma- na juttunaan, samaan aikaan kun kirjastotilat avautuvat samanhenkisten kävijöiden toimin- ta-alustoiksi.
Jaettu hyvä on tuottavaa
Informaatioyhteiskuntakehitys mahdollistaa jo- ko sen, että demokratian perusteet: avoin ja va- paa tiedonsaanti ja sananvapaus alistetaan kau- pallisille periaatteille tai sen, että avoimuus syn- nyttää täysin uudenlaisen tavan toimia ja jakaa sivistyksen, tiedon ja kulttuurin immateriaalista ja siten kulumatonta hyvää kaikille. Ja ettei to- tuus unohtuisi: samalla myös kaikkien ihmisten taloudellinen ja muu hyvinvointi paranee yhtei- sessä maailmassamme.
Hyvin huolestuttavaa on viime aikojen kehitys, jossa tieteellisten kirjastojen tutkijoiden tuotta- mat tieteelliset dokumentit ovat pikkuhiljaa siir- tyneet maksumuurin taakse, pois tiedontarvitsi- joiden ulottuvilta. Ja se puhetapa, jossa kirjasto katsotaan saneerattavaksi hallinnoksi. Kirjastot mahdollistavat uuden, kriittisen tiedon ja tietä- myksen syntymisen. Miksi tällaiset laitokset ha- lutaan sulkea?
Kirjastot ovat aina syntymästään saakka tar- jonneet tilan, joka on samanaikaisesti sekä yh- teiskunnan kustantama, että jollakin lailla kriit- tisesti ulkopuolinen suhteessa tuohon samaiseen yhteiskuntaan. Tila on samalla sekä fyysinen et- tä henkinen kohtaamispaikka. Tässä ne muistut- tavat yliopistoja: jälkimmäiset ovat julkilausutus- ti autonomisia ja omalakisia tuottaessaan, säilyt- täessään ja välittäessään tietoa. Kirjastoilla tuo rooli on implisiittisesti. Ehkä asia olisi hyvä lau- sua myös ääneen. Kirjastojen autonomiasta on pidettävä kiinni kuten demokratiastakin. Näis- tä ei voi säästää tai lopputulos tulee arvaamatto- man kalliiksi. &
Tietoa kirjoittajasta
Jarmo Saarti, kirjastonjohtaja Itä-Suomen yliopisto Email. Jarmo.saarti@uef.fi Jukka Relander, puheenjohtaja Suomen kirjastoseura
Email. Jukka.relander@
Signum 6/2015
