Asunnon julkinen huone - joustavuutta lähiöasumiseen

HANNA ACHRÉN

Tampereen teknillinen yliopisto Muuttuva rakennettu ympäristö

Julkaisu 2

asunnon julkinen huone

Joustavuutta lähiöasumiseen

TA M P E R E E N T E K N I L L I N E N Y L I O P I STO

Arkkitehtuurin laitos

Hanna Achrén

ASUNNON JULKINEN HUONE

Joustavuutta lähiöasumiseen

Diplomityö

Tarkastaja: Markku Hedman, professori

Tarkastaja ja aihe hyväksytty talouden ja rakentamisen tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2013

Muuttuva rakennettu ympäristö Julkaisu 2

Tampere 2015

ISBN 978-952-15-3502-4

ISSN 2342-8058

arkkitehtuurin laitos

muuttuva rakennettu ympäristö julkaisu 2

hanna achrén

ASUNNON JULKINEN HUONE Joustavuutta lähiöasumiseen diplomityö, 100 sivua

toukokuu 2015

tarkastaja: Markku Hedman, professori

avainsanat: asuntosuunnittelu, asuminen, asumispreferenssi, perhe- asunto, lisähuone, työtila, muunneltavuus, julkisuusaste, puolijulki- nen, lähiökorjaus

ISBN 978-952-15-3502-4 ISSN 2342-8058

TIIVISTELMÄ

Arkkitehtuurin laitoksen Muuttuvan rakennetun ympäristön tutkimusryhmän vetämä MuutosMallit-hanke oli osa Aran Asuinalueiden kehittämisohjelmaa. Tavoitteena oli edistää ohjelmaan hakeneiden kaupunkien asuinalueiden elinvoimai- suutta ja ehkäistä segregaatiota. MuutosMallit-hanke toteu- tettiin kahtena osatutkimuksena, joista tämä diplomityö on toinen. Tässä tutkimuksessa keskityttiin sosiaalisesti ja toi- minnallisesti sekoittunutta asumista tukevaan muutossuun- nitteluun.

Lähtötietoina tutkimuksessa käytettiin laajaa piirustus- aineistoa vuosien 1968-1985 piste- ja lamellitaloista. Valikoi- tuneista 260 kohteista analysoitiin pohjapiirustukset koko kerroksen, huoneistoyhdistelmien ja yksittäisten huoneis- tojen suhteen. Tulokset osoittivat yleisimmät huoneistotyy- pit ja huoneistoyhdistelmät ja niiden esiintymisen eri vuosi- na tarkasteluaikavälillä. Muutossuunnittelun lähtökohtana käytettiin havaittuja yleisimpiä tyyppihuoneistoja ja niiden tyypillisimpiä yhdistelmiä, jotta ratkaisumallit palvelisivat mahdollisimman laajaa asuntokantaa tarkasteluaikaväliltä.

Kirjallisuusselvityksessä käytiin läpi nykypäivän asumis- toiveita ja -mahdollisuuksia suhteessa olemassa olevaan ra- kennuskantaan. Selvityksessä pohditiin asumisen kulttuurin muutoksia vuosikymmenten vaihtuessa sekä kerrostaloasu- misen monia mahdollisuuksia yhteisöllisyyden ja toiminnal- lisuuden kannalta.

Suunnittelutavoitteet rakentuvat Asuinalueiden kehittä- misohjelman tavoitteiden sekä kirjallisuusselvityksessä ilmi käyneiden asumistoiveiden ja -tavoitteiden pohjalta. Suun- nitteluratkaisuilla tavoiteltiin Asunnon julkinen huone -kon- septin avulla joustavuutta asumiseen ja sitä kautta toivottua monimuotoisuutta asunto- ja asukasrakenteeseen. Muutos- suunnitelmat käsittivät asunnon sisäisiä muutoksia, asunto- jen yhdistämisen ja jakamisen malleja erikokoisiksi ja eritoi- mintaisiksi yksiköiksi.

school of architecture built environment in transition publication 2

hanna achrén

PUBLIC ROOMS IN PRIVATE FLATS More flexibility for mass housing master of science thesis, 100 pages may 2015

examiner: Markku Hedman, professor

keywords: housing, housing preference, flexibility, home office, se- mi-private space, renovation, neigborhood units

ISBN 978-952-15-3502-4 ISSN 2342-8058

ABSTRACT

The department of Built Environment in Transition’s research group´s MuutosMallit project was part of The Housing Finan- ce and Development Centre of Finland’s (ARA)m Residential areas´ development programme. The main object was to deve- lop the residential areas’ vitality in the cities that were in the programme and to prevent areas’ segragation. The Muutos- Mallit project consisted of two research studies. This master’s thesis is the other one. This research aims at socially and fuc- tionally mixed structure in neigborhood units.

The research material consisted of selected drawings and data of 260 element housing units built in 1968-1985. Floor plans of the buildings were analyzed based on every storey floor plans, dwelling combinations and single dwellings and their dimensions. The analysis revealed the most common dwelling types, their combinations and their prevalence in the years 1968-1985.

The literature review focused on introducing present hou- sing preferences and comparing them to existing housing supply. The review considered housing culture transitions trough decades and possibilities in functionallity and com- munity for apartment buildings.

The goals of the design work were based on the Residential areas’ development programme’s goals, and of matters related to housing preferences discovered during the literature review.

The design thrived to utilized the Public Room concept in cre- ating more flexible housing solutions, and enabling a more di- verse social structure among the residents.

Plans consisted of modifications in dwellings’ room con- figuration, ideas for combining or sharing dwellings into dif- ferent size and functional units and proposals for basement’s partial use for housing, home offices or for small commercial spaces.

ALKUSANAT

Olen syntynyt ja elänyt elämäni ensimmäiset vuodet kerros- talolähiössä, kaupungin laidalla. Kerrostaloelämää värittivät kymmenet leikkikaverit, jännittävät leikit kerrostalojen kella- reissa, leikkipuistoissa ja parkkipaikoilla. Muutettuamme sit- temmin omakotitaloon kauas kaupungista, mieleeni jäi kai- paus tuohon lapsuuteni lähiöön, joka tänä päivänä sattuukin olemaan osa Aran Asuinalueiden kehittämisohjelmaa, jonka osaksi myös tämä diplomityö liitetään.

Olin perehtynyt opiskelujen loppuvaiheessa asuntosuun- nittelun jatkokurssilla asunnon julkisuusasteen muun- neltavuuteen ja sen mahdollistamaan asunnon muun- tojoustavuuteen. Kurssityöni perustui olemassaolevan elementtikerrostalon katolle sijoittuvaan puurakenteiseen li- särakennukseen. Suunnitelmassa osa asunnosta oli muunnet- tavissa julkiseksi huoneeksi, joka mahdollisti julkisuusasteen huokoisemman rajapinnan yksityisen ja julkisen tilan välillä.

Tampereen teknillisen yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen Muuttuvan rakennetun ympäristön tutkimusryhmän Muu- tosMallit -tutkimushankkeessa pääsin soveltamaan uudisra- kennukseen kehittämääni konseptia olemassa olevaan raken- nuskantaan.

Oletuksena olisi voinut olla, että elementtikerrostalo ei sallisi suuria muutoksia tilallisuuteen. Kuitenkin suunnitte- luratkaisut tarjosivat jo varhaisessa vaiheessa muutoslinjoja mitä moninaisempiin tilaratkaisuihin. Työskentelyäni moti- voi lähiökerrostalon todellinen muutostarve asuntojen koon, joustavuuden sekä houkuttelevuuden kannalta.

24.4.2015

Hanna Achrén

kiitos

satu huuhkalle

saamastani mahdollisuudesta työskennellä MuutosMallit-hankkeessa markku hedmanille

kannustavasta työn ohjauksesta tapio kaasalaiselle ja jani hakaselle yhteistyöstä MuutosMalleissa

perheelleni tärkeimmästä tuesta

Tiivistelmä

Abstract

Alkusanat

1. JOHDANTO 2

1.1. Lähiön lähtökohdat 2 1.2. Suunnittelun ajurit 4 1.3. Tuotantoyksiköstä moderniksi

asumisyksiköksi 5

1.4. Lähiökorjaus 6

1.4.1. MuutosMallit, osatutkimus 2:

Sosiaalisesti ja toiminnallisesti sekoittunutta asumista tukeva lähiötalojen muutossuunnittelu 6

2. TUTKIMUKSEN TAUSTA 10

2.1. Asumistoiveet ja -preferenssit 10

2.2. Asumisen arvon muutokset 10 2.3. Variaation puute asuntotarjon-

nassa 11

2.4. Asuntojakauma ja mitoitus 12 2.5. Väestön muutokset 13

2.6. Asumistoiveet 14

2.7. Lisätilatoiveet asumisessa 16 2.8. Toiveiden asuinalue 18

2.9. Alueen maine 19

2.10. Julkisuusasteen rajapinnat 21 2.11. Yhteisöllinen asuminen 22

3. MENETELMÄT JA AINEISTO 26

3.1. Tutkimuksen lähtökohdat 26 3.2. Piirustusaineiston keruu 27

S I SÄ L LYS

3.3. Piirustusaineiston analyysi 28

4. TULOKSET 32

4.1. Porrastasannetyypit 36 4.2. Porrastasannetyyppien vuotui-

nen esiintyminen 33

5. TUTKIMUSTULOKSISTA SUUN-

NITELMIIN 44

5.1. Piirustusaineiston ja kirjallisuu-

den vertailu 44

5.2. Suunnitteluratkaisuiden lähtö- kohdat ja tavoitteet 46

6. SUUNNITTELURATKAISUT 51

6.1. Asunnon julkisen huoneen kon-

septi 51

6.2. Suunnitelmien rajaus 53

6.3. Suunnitelmat yleisesti 53 6.4. Asuntojen sisäiset muutokset 54

6.4.1. Huoneistotyyppi 1H+KK 55 6.4.2. Huoneistotyyppi 2H+KK 57 6.4.3. Huoneistotyyppi 2H+K 59 6.4.4. Huoneistotyyppi 3H+K 61 6.4.5. Huoneistotyyppi 4H+K 63

6.5. Asuntojen yhdistäminen 65

6.5.1. Porrastasanteen asuntojen

yhdistäminen 71

6.5.2. Kaksikerroksisen asunnot 80

6.7. Asuntojen jakaminen 89

LOPUKSI

94

LÄHTEET

98

1.1. Lähiön lähtökohdat

Sodanjälkeisen jälleenrakentamisen aikana 1940 ja 1950 lu- vuilla rakennetut asuinalueet koetaan tänä päivänä viih- tyisinä ja ympäristöönsä hyvin liittyvinä kokonaisuuksina.

Näillä alueilla sijaitsevat asunnot ovat haluttuja ja asuinalu- eiden maine hyvä. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Olympia- kylä Helsingin Käpylässä sekä Maunula Oulunkylässä. Vielä 1960-luvun alkupuolen asuinalueissa voidaan nähdä samaa pienipiirteisyyttä ja ihmisen mittakaavaisia kerrostaloja.

Tästä hyvä esimerkki on Espoon Tapiola, jonka keskeiset osat rakennettiin 1960-luvulla. Vuosikymmenelle tunnusomai- sia piirteitä olivat nauhaikkunat ja valoisat tilavat huoneet.

Parvekkeet olivat sisäänvedettyjä, osana rakennuksen koko- naismassaa. Asuinalueiden sijaitessa luonnon keskellä, pääsi maisema oikeuksiinsa isojen ikkunoiden ansiosta. 1960-lu- vun kuluessa rakennusmassat suurenivat ja venyivät pitkiksi, paikoin korkeiksikin monumentaalisiksi maamerkeiksi. Ener- giakriisin myötä ikkunat pienenivät ja parvekkeet sijoittuivat vaipan ulkopuolelle parveketorneiksi. Ympäristöön sovittami- nen alkoi väistyä.

Jälleenrakentamista seurasi uusi kerrostalorakenta- misen piikki 1960-luvulta 1970-luvun lopulle. Maalta kau- punkiin muutto kiihtyi huippuunsa 1970-luvulla. Kaupun- gistunut maamme oli suuressa muutoksessa 850 000 ihmisen muuttaessa teollisuus- ja palvelutyöoaikkojen perässä kasvu- keskuksiin. Tarvittiin lyhyessä ajassa paljon asuntoja ja en-

JOHDANTO

1

nen kaikkea toimiva malli, jonka mukaan alueet rakentuisi- vat. Pian huomattiin, että suunnittelun ja rakentamisen oli todella tehostuttava, jotta pysyttäisiin vaaditussa asuntojen valmistumisvauhdissa pitäen kuitenkin asuntojen hinnat kohtuullisella tasolla. Aikakaudelle oli leimallista massiivi- nen asuntotuotanto, aluerakentaminen, elementtivalmistus sekä rakentamisen liiketoiminnallinen kehittyminen.¹

Muuttoliike synnytti tällä kertaa aivan uudentyyp- pisiä asuinalueita – lähiöitä kaupungin laitamille. ”3-kerrok- siset talot sopeutuvat puiden pariin. Korkeat paksut torni- talot vaikuttavat ”mammuteilta”, jotka rusentavat väliinsä ihmiset ja luonnon.” ² Käyttämämme asumalähiö-termi on alkujaan peräisin Otto-Iivari Meurman teoksesta Asemakaa- vaoppi, vuodelta 1947. Suomalaisen sanakirjan mukaan lähiö on taajaman osa, jolla on oma liikekeskuksensa tärkeimpine palveluineen. Lähiö on määritelmänsä mukaan palvelura- kenteeltaan itsenäinen ja asukasluvultaan pienehkö yksikkö.

Todellisuudessa tiedämme lähiön usein tukeutuvan lähikau- punkinsa palvelu- ja liikenneverkkoon sekä asukaslukujen yl- tävän pienen kaupungin tasolle. Mielikuvissamme lähiö-sana maalailee Meurmanin mainitsemat 70-luvun elementtimam- mutit vehreän metsän keskelle.

Tuntemamme lähiön esikuvan luojana voidaan pi- tää englantilaista kaupunkisuunnittelijaa Sir Ebenezer Ho- wardia. Howardin diagrammissa kaupunki laajenee satellii- teiksi keskustan ympärille (kuva 1.1). Tavoitteena oli välttyä kaupungin ahtaudelta, likaisuudelta ja kurjuudelta menettä- mättä kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia työntekoon ja vapaa-aikaan. Näkemyksessä pyrittiin yhdistämään maaseu- dun ja kaupungin parhaat ominaisuudet. Maaseutuluonto ja työpaikkoja tarjoavat teollisuusalueet jäivät satelliittikeskus- ten väliin.³

Suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun sopeutetun idean puutarhakaupungista esitteli vuonna 1946 julkaistus- sa teoksessaan ”koti vaiko kasarmi lapsillemme” Väestöliiton toiminnanjohtaja Heikki von Herzen. Kirjassa arvosteltiin kovin sanoin Helsingin umpikortteleita ja esiteltiin englanti- 1 Mäkiö 1994: 12

2 Meurman 1947: 431

3 City-analysis 2015

kuva 1.1. Säteittäin laajentuvan kau- pungin malli. www.city-analysis.net.

laisia puutarhakaupunkeja ja uusia ruotsalaisia asuinalueita.

Teosta jaettiin tuhat kappaletta asuntopolitiikan päättäjille ja suunnittelijoille, mutta pienestä painosmäärästä huolimatta sen merkitys oli huomattava. Kirja herätti suurta huomiota ja aloitti vilkkaan keskustelun lähiösuunnittelun periaatteista.⁴

1.2 Suunnittelun ajurit

Puutarhakaupunkimaisia onnistuneiksi todettuja lähiöitä syntyi mm. Espoon Tapiolaan ja Jyväskylän Kortepohjaan.

Vehreät ja kompaktit asuinalueet jäivät kuitenkin vähemmis- töön, kun monumentaaliset kustannustehokkaat elementti- kerrostalot alkoivat yleistyä.

Kaupunkirakenteen tilalliseen hierarkiaan ei kiin- nitetty tämän päivän kokemuksen mukaan enää riittävästi huomiota. Talojen yksityispihojen ja julkisten katutilojen ra- jaa oli vaikea määritellä. Luonteeltaan ne saattavat olla hyvin samankaltaisia. Myös talojen väliset paikoitusalueet loivat yh- den arveluttavan lisäelementin määrittelemättömälle tilajaol- le.⁵

Ajalle ominaisen selväpiirteisen ruutukaavan etu- ja oli ketjurakentamisen ja elementtirakentamisessa käyte- tyn torninosturin käytön mahdollistuminen rakentamisen tehostamisen ristipaineessa. Ääritapauksissa nosturiradan linjat määräsivät talon muodon ja sijainnin (kuva 1.2). Julki-

4 Wikipedia 2015

5 Mäkiö 1994: 27

kuva 1.2. Elementtikerrostalojen ra- kentamisessa käytetyn torninostu- rin maksimaalinen käyttö määritteli talojen sijainnin nosturiradan var- relle. Hankonen 1994:197.

sivusuunnittelu keskittyi yhteen ruutuelementtiin, jota mo- nistettiin vaaka- ja pystysuuntaan tarvittava lamelli- ja ker- rosmäärä.⁶

1.3 Tuotantoyksiköstä moderniksi asumis- yksiköksi

Asumisen murros tapahtui 1960-1970 –lukujen aikana. Ta- vanomainen perhe asui 60-luvun alussa maaseudulla puises- sa omakotitalossa, kun taas 70-luvun lopulla tyypillinen per- heen asunto sijaitsi kerrostalossa kaupungissa.⁷ Suomalainen asumisen kulttuuri muuttui kaupungistumisen myötä. Suuri muutos oli uuden asumistyylin ennenkokematon anonymi- teetti. Asunto oli nyt maatalon tupaa yksityisempi tila, johon vierailla ei ollut kutsumatta asiaa. Arjen apuun ei enää tar- vittu kylän asukkaista koostuvaa lähiyhteisöä. Naapuri oli hyvänpäiväntuttu, ei enää yhteisön jäsen. Koti ei myöskään enää ollut tuotantoyksikkö, lähialueen voimavara ja talo joka kantoi isännän nimeä. Kodista tuli yksityisen perhe-elämän keskus ansiotyön siirtyessä kodin ulkopuolelle kaupunkiin.

Sukupolvien vaihtuessa maaseutumainen elämäntyyli alkoi unohtua uusien sukupolvien syntyessä kaupungeissa ja lähi- öissä.

Teollistuminen toi mukanaan uudet ihanteet myös asumiseen. Tavoitteena oli moderni ja tasa-arvoinen asunto ydinperheelle. Yhteiskunnalliset erot kaventuivat vähitellen.

Asuntojen lisäksi myös muiden käyttötavaroiden massatuo- tanto mahdollisti työväenluokan kohtuullisen kulutustason.

Perinteiden sijaan nyt asiantuntijat määrittelivät asumisen normit. 1970-luvulla vakiintui perusasunnon pohjaratkaisu:

keittiö, olohuone, kylpyhuone, päämakuuhuone ja lasten ma- kuuhuoneet.⁸ Vaikka tilajako ja mitoitus tyydyttivät asumisen perustarpeet, jo rakentamisaikanaan asuntotyypistö koettiin yksipuoliseksi. Valtaosa asuntotuotannosta oli pieniä yksiöitä ja kaksioita, neljän huoneen asuntoja oli harvakseltaan ja sitä suurempaa asuntoa ei juuri ollut. Huoneistotyypit poikkesi- vat toisistaan vain makuuhuoneiden lukumäärässä, muuten 7 Mäkiö 1994: 15

8 Juntto 2010: 29 6 Mäkiö 1994:46

keittiö- ja märkätilat olivat yhtenevät huoneistotyypistä riip- pumatta. (MuutosMallit piirustusaineisto)

1.4 Lähiökorjaus

Rakennusaikanaan lähiökerrostalon elinkaaren arvioitiin olevan kolmisenkymmentä vuotta⁹. Tänä päivänä noita kol- mikymppisiä rakennuksia korjataan perustuksista vesikat- toon, ulkovaipasta hormilinjoihin. Tavoitteena on jatkaa alkuperäistä elinkaarta vielä pitkälle tulevaisuuteen. Raken- nusteknisiä haasteita ovat olleet esimerkiksi kosteuden- ja lämmöneristykset, elementtien liitokset ja saumat sekä toi- minnallisia haasteita hissittömyys ja esteettömyys. Uusi elin- kaari suunnitellaan tämän päivän lähtökohdista uudelleen ja kartoitetaan toimenpiteet, joilla suunnitelmassa pysytään.

Suunnitelmassa tulisi ottaa huomioon myös rakennuksen toiminnallinen elinkaari. Asuntojen ja yhteistilojen tilallisia muutostöitä voidaan toteuttaa taloyhtiön muiden rakennus- teknisten korjaushankkeiden yhteydessä. Aluekehityksen ja väestörakenteen ennusteiden avulla voidaan esimerkiksi lii- ketilojen paikkoja ajatella muutettavan asunnoiksi ja päin vas- toin tarpeen mukaan.

Kaupungeissa ja kunnissa on jo vuosien ajan ollut käynnissä lukuisia erilaisia lähiökorjausohjelmia yhdessä asukkaiden, alueen toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa.

Yhteinen tavoite eri hankkeissa on ollut elinvoimainen, viih- tyisä ja aktiivinen asuinlähiö. Päälimmäisenä huolenaiheena on ollut lähiön väestön väheneminen ja ikärakenteen yksipuo- listuminen, jotka ovat johtavat palvelujen kysyntäpohjan heik- kenemiseen.

1.4.1 MuutosMallit, osatutkimus 2: Sosiaalises- ti ja toiminnallisesti sekoittunutta asumista tukeva lähiötalojen muutossuunnittelu

Arkkitehtuurin laitoksen Muuttuvan rakennetun ympäristön tutkimusryhmän vetämä MuutosMallit-hanke oli

9 Hankonen 1994: 197

osa Aran Asuinalueiden kehittämisohjelmaa. MuutosMallit- hankkeen tavoitteena oli kehittää asuntojen muutosten malle- ja, joita voidaan soveltaa ohjelmassa mukana olevissa kunnis- sa ja taloyhtiöissä käynnistyvissä konkreettisissa lähiötalon korjaus- ja muutoshankkeissa. Näin säästetään arvokkaita suunnitteluresursseja kohteen erityisominaisuuksiin paneu- tumiseen, kun yleisen tason kartoitus on jo tehty.

Tämä diplomityö oli MuutosMallien osatutkimus, jonka tavoitteena on tutkia sosiaalisesti ja toiminnallisesti sekoittuneen asumisen mahdollistavaa muutossuunnittelua olemassa olevissa kerrostaloissa. Tutkimus keskittyy lähiöker- rostaloasumisen kehittämisen ja hankesuunnitelman mukai- sesti erityisesti perheasuntojen tuottamisen näkökulmaan.

Suunnitelmat sisältävät lisäksi vajaakäyttöisten maanpääl- listen kellaritilojen muutosidean toiminnallisiksi yhteisiksi, puolijulkisiksi asukastiloiksi tai vaihtoehtoisesti osaksi yksi- tyistä kaksikerroksista asuntoa.

Kirjallisuusselvityksessä keskityttiin esittämään tut- kimustuloksia nykypäivän asumistoiveista ja tämän päivän asumishaasteista. Kirjallisuusselvityksen tuloksia verrattiin piirustusaineiston havaintoihin, joiden pohjalta käynnistyi muutossuunnittelu. Lopuksi pohditaan myös, mitkä ovat tä- män päivän lähiön vetovoimatekijöitä.

Suunnitteluratkaisuissa päätavoiteena oli tuot- taa toiminnallista joustavuutta lähiöasumiseen asunnon julkisuusastetta varioimalla ja sitä kautta huokoistamalla asunnon ja yhteisten tilojen julkisuusasteen rajapintaa. Jul- kisuusasteen hallinta määräytyy asukkaan omien tilankäyt- tötarpeiden mukaan asunnon julkisen huoneen avulla. Tällä joustavalla asumisratkaisulla tuodaan yhteisöllisyyden ja toi- minnallisuuden mahdollisuuksia lähiötaloon, josta ne koe- taan puuttuvan.

2.1 Asumistoiveet ja -preferenssit

Käsite preferenssi kuvaa ihmisten mieltymyksiä eri vaihtoeh- tojen suhteen. Sillä tarkastellaan, mitä asioita ihmiset suo- sivat verrattuna muihin asioihin. Siinä yhdistyvät tarpeet ja toiveet sekä niiden keskinäinen tasapaino ja se kuvaa mielty- mystä tiettyyn vaihtoehtoon suhteessa muihin.¹⁰ Asumispre- ferensseillä tarkoitetaan ihmisten asuinympäristöön liittyviä toiveita ja tarpeita. Asumispreferenssi on yksilöllinen, hetkel- linen tulos toiveista, tarpeista ja käytössä olevista resursseista ja se vaihtelee elämäntilanteen mukaan.¹¹

Suomalainen kokee ansaitsevansa parempitasoista asumista, kuin mihin rahat käytännössä riittävät. Asunto on yleensä toivetta pienempi ja vaikutusmahdollisuudet haluttua pienemmät. Rakennusteollisuuden asiantuntijoilla on tänä päivänä edellisiin vuosikymmeniin verrattuna uusia haastei- ta: miten toteuttaa asukastoiveiden mukaista väljempää asu- mista kestävää kehitystä ja energiatehokkuutta noudattaen, miten luodaan yksilöllistä asumista ekologisuus huomioon ottaen sekä miten tasapainoilla vaatimattomuuden ja kulu- tuksen ristipaineessa? ¹²

2.2 Asumisen arvon muutokset

Asunnosta tuli kulutushyödyke 60-luvulla. Asunnon ei enää kuulunut periytyä sukupolvelta toiselle, kuten entisajan maa- talon. Asunto nähtiin modernin rationalismin hengessä asu-

TUTKIMUKSEN TAUSTA

2

10 Linnava, Verna; Velin, 2010: 10

11 Heiskanen & Kahila 2006: 18

12 Juntto 2010: 13

viereisellä sivulla, kuva 2.1.

Maalaus nimeltään Lähiö. Heikkilä, Hanna-Riikka 2005.

misen keskuksena ja asukas sen hetkellisenä käyttäjänä. Vii- me vuosikymmeninä ollaan siirrytty pehmeämpiin arvoihin.¹³ Tänä päivänä kodin ajatellaan olevan yksityisen ja sosiaalisen elämän aktiivinen keskus, ei vain arjen suorituspaikka. Koti on toisaalta turvasatama toisaalta kohtaamispaikka. Asukas itse määrittelee yksityisyyden ja julkisuuden rajat sekä niille sopivan ajankohdan.

Menneinä vuosikymmeninä asumisen arvoasteikos- sa myös edustavuus ja käytännöllisyys ovat olleet vuorotellen etusijalla. Taloudellisen korkeasuhdanteen aikana asumisessa arvostetaan enemmän yksilöllisyyttä, esteettisyyttä ja näyttä- vyyttä, kun taas laskusuhdanteessa merkityksellisempää on asumisen yhteisöllinen luonne sekä arjen toimivuus.¹⁴ Epävar- mojen taloudellisten näkymien aikana pysyvyyttä asumiseen on kautta aikojen tuonut arjen hitaus. Arjen perusominaisuus on muuttumattomuus ja välttämättömyys.¹⁵ Asuntotuotan- toon asumisen vaihtelevat arvomaailmat siirtyvät hitaasti, jos ollenkaan. Nopeamman aikavälin muutoksia nähdään asu- misen tutkimuksessa.

2.3 Variaation puutteellisuus asuntotar- jonnassa

Suomessa on muuta Eurooppaa vähemmän rakennettu tyy- pillisten talojen ja asuntojen välimuotoja. Asumisen erilaiset vaihtoehdot eivät ole esillä nykyisessä suppeassa asuntotyyp- pijakaumassa.¹⁶ Talotyypistössämme omakotitalon ja kerros- talon välimaastoon sijoittui pitkään ainoastaan rivitalo. Sit- temmin paritaloja ja townhouseja on esitetty rakennettavaksi varsinkin uusille asuinalueille ja jopa kaupunkien keskustois- sa. Talotyyppien kentälle mahtuisi enemmänkin erilaisin ti- lallisin ja toiminnallisin painotuksin vaihtelevia taloratkaisu- ja. Mahdollistuisiko pientalomainen asuminen kerrostalossa?

Tai ehkäpä pienet yksityiset tilat ja suuret jaettavat yhteistilat kiinnostavat yhteisöllistä pientaloasukasta siinä missä kerros- taloasukastakin.

13 Krokfors 2006: 29

14 Juntto 2007: 35

15 Juntto 2007: 7

16 Juntto 2010: 47

Asumisen tarkastelukulma kaipaa ajattelutavan muutosta. Perinteisesti asumisratkaisuja on muokattu asun- totuotantoon sopiviksi eikä toisinpäin. Myös itse asumisrat- kaisuja tulisi kehittää kauaskatseisesti. Asuntotuotantoon kaivattaisiin todellisia tilallisia ja toiminnallisia, nykyisen ja tulevaisuuden yhteiskunnan tarpeet huomioon ottavia vaih- toehtoja. Uusien asumisratkaisujen kustannukset ovat usein mielletty kalliiksi siksi, että ne ovat joustamattomissa tuotan- torakenteissa jo etukäteen sellaisiksi leimattuja. Asuntoyksi- köt tulisikin nähdä erillisinä itsenäisinä toimintayksiköinä (kuva 2.2), jotka olisi mahdollista myös yhdistää erilaisiksi ko- konaisuuksiksi talotyypin puitteissa ja elämäntilanteen niin vaatiessa.¹⁷

Uudistuotannon vuotuinen lisäys koko asuntokan- taan on prosentin luokkaa. Siitä johtuen asuntokannan muu- tokset ovat myös hitaita. Asuntomarkkinoilla hidas uudistu- minen tarkoittaa vaihtoehtojen vähyyttä asunnon ostajan näkökulmasta. Toiveiden mukaista asuntoa ei vain ole tarjol- la, vaikka ostajan resurssit hankintaan riittäisivätkin.¹⁸

2.4 Asuntojakauma ja mitoitus

Suomalaiselle kerrostalotuotannolle on tyypillistä verrattain yksipuolinen asuntojakauma sekä yksittäisen asunnon pie- ni koko muihin Länsi-Euroopan maihin nähden. Asuntojen kokonaispinta-alaa pienennettiin 1960-luvun lopulta alkaen saavuttaakseen matalammat asumiskustannukset. Asumisen

”hukkaneliöitä” karsittiin ja pieniä asuntoja, varsinkin kak- sioita, alettiin rakentamaan entistä enemmän. Suomalaiseen asuntopolitiikkaan olisi kaivattu menneinä vuosikymmeninä enemmän tavoitteellisuutta ja kauaskantoista suunnitelmal- lisuutta.¹⁹ Sama pätee tämän päivän tuotantoon. Mitoitusta on tiukennettu edelleen esimerkiksi makuuhuoneissa. Huo- neeseen mahtuu enää lähes vain sänky ja sekin joudutaan kier- tämään olohuoneen kautta ympäri. Huoneen käyttötarkoitus ja huonekalujen mitoitus ja sijoittelu on ennalta määrätty.

Asuntojakauma ja asuntojen pohjaratkaisut toistuvat talosta

kuva 2.2. Kaavio paritalo Kellokkaasta, jossa asumisyksiköt voidaan tarpeen mukaan jakaa monella tavalla pysty- ja vaakasuunnassa. Krok- fors 2006: 109.

18 Juntto 2007:

7

19 Krokfors 2006: 39 17 Krokfors

2006: 21-22

toiseen. Asukkaan on hankala toteuttaa yksilöllistä asumisen joustavuutta yksipuolisilla pohjaratkaisuilla.

1960-1970 -lukujen lamellitalojen kaksiot ja kolmiot olivat käytännöllisyydessään kuitenkin toimivia, mutta suu- rena massana liian paljon itseään toistavia. Yksipuolinen tuo- tanto ei millään vastannut koko kuluttajakunnan tarpeita, vaan tyypilliseksi toiveasunnoksi muodostui, ainoaksi jousta- vammaksi perheasunnoksi mielletty, omakotitalo kaupungin laidalla. Omakotitalorakentaminen kiihtyi 70-luvun lopulta alkaen.²⁰

Edes yhteiskuntarakenteiden muutokset, kuten kau- pungistuminen, pienten kotitalousten kasvava määrä tai väes- tön ikääntyminen ei ole muuttanut vuosikymmenet säilynyttä talotyyppijakaumaa.²¹ Asuntotyypistö on valtaosin suunni- teltu ennalta määritellyille perhemalleille – ydinperheille, pariskunnille ja yksineläjille. Asuntojen käyttäjämallia ei ole muutettu näinä vuosikymmeninä lainkaan.²²

2.5 Väestön muutokset

Perheen koko ja ikärakenne ovat muuttuneet paljon viimeisten vuosikymmenien aikana. Lapset saadaan vanhempina ja luku- määrä on vähentynyt. Toisaalta lukumäärä saattaa vaihdella yhdestä lapsesta uusioperheiden useampaan lapseen viikoit- tain. Lapset tulevat toisen vanhemman luota lemmikkeineen, laukkuineen ja tavaroineen viikoksi tai viikonlopuksi, jonka jälkeen koti taas hetkeksi hiljenee yhden tai kahden aikuisen arkeen.

Suomalaisnuoret itsenäistyvät varhain ja muuttavat omaan asuntoon. Toisaalta perheenperustamisikä on noussut keskimäärin lähelle kolmeakymmentä ikävuotta. Aikuisuu- teen on tullut uusi itsenäisen nuoren aikuisen välivaihe, jota leimaa yksilöllisyys ja erilaistuvat elämäntyylit.²³

Kulttuurisesti väestömme on jatkuvassa muutokses- sa. Maahanmuutto on konkreettisin erilaisten kulttuurien väylä Suomeen ja etenkin suurimmissa kaupungeissa vaikut- taa väestörakenteeseen. Asuntosuunnittelussa on tarkastelta- 20 Juntto 2010: 10

23 Juntto 2010: 10 21 Juntto 2010: 10

22 Helamaa 2009: 28

va eri kulttuuritraditiota edustavien ihmisten asumistarpeet ja otettava ne huomioon.²⁴ Vuoden 2012 Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan pysyvästi Suomessa asuvista 25-34 -vuotiaista nuorista aikuisista kymmenen prosenttia oli ulkomaalaista syntyperää. Pääkaupunkiseudulla vastaa- va osuus vuonna 2012 oli 20 prosenttia.²⁵ Erilaisen kulttuuri- taustan omaava sulautuu vähitellen valtaväestöön arjen elin- tavoiltaan. Maahanmuuttajan lapset omaksuvat päivähoidon ja koulun kautta valtaväestön tapoja. Maassamme on enevässä määrin toisen polven maahanmuuttajia, joiden elämäntyyli koostuu kahden, kolmen tai useamman maan kulttuurien kirjosta. Oman kulttuuriperimän säilyttäminen on ensiarvoi- sen tärkeää ja siihen asumisen vaihtoehdoilla voidaan luoda tarvittavat puitteet.

Yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan nou- sevan nykyisestä 18 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 ja edelleen 28 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä.²⁶ Väestön ikääntyminen luo erityisiä tarpeita asumiseen. Yhteiskunnal- lisena tavoitteena on luoda ikääntyneille hyvät edellytykset mahdollisimman pitkään kotona asumiseen. Tämä on myös lähes jokaisen ikääntyvän oma toive. Asuinympäristön esteet- tömyydellä, toimivalla palveluverkostolla ja elinvoimaisella yhteisöllisyydellä tavoite on saavutettavissa.

Edellä mainitut väestön rakenteelliset muutokset ovat luoneet tarpeen asunnon tilalliseen joustavuuteen ja riit- tävän monipuoliseen asuntovalikoimaan. Tarvitaan käyttäjä- lähtöistä yksilöllistä suunnittelua kohtaamaan tulevaisuuden muutostarpeet ja erilaistuvat elämäntyylit.

2.6 Asumistoiveet

Perhetilanteen muutokset ovat suurin (33 %) yksittäinen syy asunnon vaihtoon. Lapsen syntyminen, lasten varttuminen ja itsenäistyminen, eroaminen ja leskeksi jääminen vaikutta- vat merkittävästi asumistarpeisiin.²⁷ Tilantarve (26 %) on suu- rempi muuttosyy kuin omistusasunnon (11 %) tai omakoti- talon (11 %) hankinta.²⁸ Tilantarve määrittelee suomalaisten

24 Juntto 2010: 10

25 Tilastokeskus 2012: 1

26 Tilastokeskus 2012: 2

27 Juntto 2007: 68 28 Juntto 2007: 75

muuttoaikeita. Omistusasunnon tai omakotitalon hankinta on usein seuraus lisätilatarpeeseen ei itsessään tärkein asu- mispreferenssi.

Anneli Junton kyselytutkimuksessa ”Suomalaisten asumistoiveet ja mahdollisuudet” mikään yksittäinen toi- veasunnon ominaisuus ei noussut ylitse muiden, vaan yksi- löllisten asumistarpeiden kirjo tuli hyvin esille vastausten mo- nipuolisuudessa. Viidesosa vastaajista arvosti asunnon hyvää pohjaratkaisua, yhtä moni arvosti omaa saunaa. Hiukan har- vempi arvosti väljää asuintilaa, omaa pihaa ja runsaampaa säi- lytystilaa.²⁹

Konkreettisten tilatoiveiden lisäksi yksilöllisempi asuminen nousi tärkeänä seikkana esille asumisen arvostuk- sessa. Peruspohjan omaavista perheasunnoista halutaan siir- tyä persoonallisempiin ja korkeatasoisempiin asuntoihin. Ku- luttajat kaipaavat asuntotarjontaan lisää valinnanvaraa niin omistus- kuin vuokra-asumisessakin.³⁰ Erilaisia sisällöllisesti toisistaan poikkeavia asumisvaihtoehtoja asuntoa etsivällä on vähän. Kyselytutkimuksen mukaan vain alle kymmenes vas- taaja koki, että asuntoa etsiessä on ollut useita asuntovaihto- ehtoja. Joka viidennellä vaihtoehtoja oli ollut muutama. Sa- man verran koki, ettei asuntovaihtoehtoja ollut lainkaan tai liian vähän. Varallisuus oli määrittelevä tekijä vaihtoehtojen runsauteen.³¹

Tutkimuksen mukaan yli puolella ihmisistä toivei- den asunto on omakotitalo ja 17 prosentilla rivitalo. Kerros- taloasunto täytti viidesosan toiveet. Näiden lisäksi muutama prosentti asetti tavoitteekseen asua seniori- tai palvelutalos- sa. Erityisesti lapsiperheistä lähes kaikkien toiveasuntona on omakotitalo ja ikääntyvä väestö kokee senioriasumisen tur- valliseksi ratkaisuksi. Nuorilla lyhyen ja pitkän aikavälin ta- voiteasunnot saattavat poiketa paljonkin toisistaan. Toiveiden ensiasunto sijaitsee kaupungin keskustassa, kun taas perheel- lisenä tulevaisuudessa parhaana asumisen muotona nähdään omakotitalo luonnonrauhassa.³²

Toiveet tulevaisuuden asunnosta voivat myös olla ristiriidassa keskenään. Hyvä esimerkki on yleinen toive asua 32 Juntto 2007: 84

29 Juntto 2007: 98

31 Juntto 2007: 79 30 Juntto 2008

väljästi ja metsän helmassa hyvien liikenneyhteyksien ja pal- veluiden lähettyvillä; halutaan nauttia samaan aikaan luon- non hiljaisuudesta ja kaupungin sykkeestä.³³ Käytännössä asumispäätöksessä tasapainoillaan toiveiden ja realiteettien välimaastossa mahdollisuuksien ja varallisuuden asettamien reunaehtojen mukaan.

Pääkaupunkiseudun lapsiperheistä yli puolet toivoi- si löytävänsä uuden asunnon omalta asuinalueeltaan. Lapsi- perheiden vanhetessa tämä toive kasvoi entisestään. Vähiten muuttohalukkuutta esiintyi omakotitalossa asuvilla ja eniten muutto houkutteli korkeissa kerrostaloissa asuvia lapsiperhei- tä.³⁴ Lapsiperheiden osalta molempien tai toisen vanhemman ollessa ylempi toimihenkilö, alasta riippumatta, asumista kos- kevat toiveet ovat yhteneviä. Edes luovien alojen asumistoiveet eivät poikkea muusta joukosta. Tälläisessä tilanteessa voidaan puhua yhtenäiskulttuurista.³⁵

2.7 Lisätilatoiveet asumisessa

Anneli Junton kyselytutkimukseen Suomalaisten asumistoi- veet ja mahdollisuudet vastanneiden lisätilatoive oli keskimää- rin 27 neliötä ja tavoiteasunto 114 neliömetriä. Vastanneista nuorimmat toivoivat eniten lisätilaa, jopa 72 neliömetriä. Ta- voiteasunnon keskipinta-alaksi heillä tulee 122 neliömetriä.

Suurimmat tavoiteasunnot olivat kuitenkin 35-44 -vuotiailla, 134 neliömetriä, jolloin lisätilantarve oli keskimäärin 31 ne- liötä. Iän myötä lisätilatoiveet maltillistuvat, vaikka ikäänty- neetkin toivoivat 10 neliötä lisää asuintilaa. Tavoiteasunnon neliöt ovat yhteydessä vastaajan taloudellisiin resursseihin.

Suurin tuloluokka tavoitteli suurinta neliömäärää, 168 neliö- metrin asuntoa, eli lisätilantarve oli 23 neliötä. Alhaisimman tuloluokan asuntotoiveet olivat nekin nykyistä tilavampaan suuntaan. Neliöiden lisäys oli väestöryhmien suurin, 40 ne- liötä, sillä lähtötilanne oli neliöissä pienin. Tavoiteasunnon koko pienituloisilla oli 87 neliömetriä.³⁶ Kyselyyn vastatessaan varakkaimmilla asukkailla oli keskimäärin 146 asuinneliötä, kun taas vähävaraisimmilla vain 45 neliötä. Suurituloisilla

33 Juntto 2010 :9

34 Juntto 2010: 105

35 Kortteinen, Tuominen, Vaatto- vaara 2005: 123

36 Juntto 2007: 96

asunnon keskikoko oli 124 neliötä, pienituloisimmilla keski- määrin 59 neliötä.³⁷

Tavoitepinta-alojen suuruus selittyy osin pitkillä asuntolainoilla ja alhaisilla lainan koroilla. Myös asenteet asu- misen tasoon ja tilavuuteen ovat eurooppalaistuneet. Vuokra- asuntojen keskikoon vielä junnatessa paikallaan pientalojen keskipinta-ala on jo hiukan kasvanut. Tavoiteasuntojen pinta- aloista voidaan todeta, että enenevissä määrin tulotaso ja va- rallisuus määrittelevät välillisesti myös asumistason ja hallin- tasuhteen vaikkeivat sentään elämäntapaa vielä sanelekaan.³⁸ Asumisen väljyys kasvaa hitaasti. Muutoksia ei voida odottaa lyhyellä aikavälillä tapahtuvan paljon, vaikka tahtotila sitä edellyttäisikin.

Kyselyssä listattuja tilakohtaisia toiveita oli lisätilan saaminen sekä asumiseen että säilytystilaksi. Keskimääräinen lisätilantarve oli 27 neliötä eli vajaan kolmen makuuhuoneen verran.³⁹ Erityisesti säilytystilatoiveita oli kolmannella vastaa- jista. Tarkemmin eriteltynä lisätilaa tarvittiin eniten vaate- säilytykseen ja toiseksi eniten harrastusvälineille. Kolmasosa vastaajista koki kodinkoneiden ja astioiden säilytystilat riittä- mättömiksi. Loppujen lisätilatoive koski myös keittiötiloja ja elintarvikkeille ja työvälineille tarkoitettuja tiloja.⁴⁰

Perheen koko ja elämänvaihe vaikuttavat eniten asuintilan tarpeeseen. Tyytyväisimpiä nykyiseen asuntonsa kokoon olivat kahden vanhemman lapsiperheet, joissa lapset olivat kouluikäisiä. Tilantarpeesta kärsivät eniten yksinhuol- tajat, lapsettomat nuoret parit ja perheet, joissa lapset olivat alle kouluikäisiä. Liian suurina asuntoaan pitivät parit, joi- den lapset olivat jo muuttaneet tai muuttamassa pois kotoa, ikääntyneet parit sekä yksin asuvat.⁴¹

Tilantarve on erityyppinen, laajeneva tai supistuva eri elämänvaiheessa. Lapsiperheellä tilaa tarvitaan esimerkiksi sisäleikkeihin. Pieni lapsi ei leiki yksin omassa huoneessaan, vaan leikkitilana toimii lähes koko asunto ja tila, jossa van- hemmatkin oleskelevat. Omaa huonettaan pieni lapsi tarvit- see vain nukkuessaan, jos silloinkaan. Lapsen kasvaessa ja ka- vereiden tullessa osaksi vapaa-aikaa, oman tilan tarve kasvaa.

40 Juntto 2007: 98 39 Juntto 2008 37 Juntto 2007: 21

38 Juntto 2010: 31

41 Juntto 2007: 30

Lasten vaatteet ja lelut, harrastus- ja liikuntavälineet vievät paljon tilaa. Usein kaikkea edellä mainittua ei ole välttämä- töntä säilyttää huonetiloissa, vaan vaihtoehtoinen paikka voi- si olla asunnon ulkopuolinen, jopa tarvittaessa vuokrattava varastotila.

Ikääntyvän pariskunnan tilankäyttötarpeet voivat olla aivan päinvastaisia kuin lapsiperheellä, vaikka asunnon kokotoive heillä olisikin sama. Lapsiperhe tarvitsee tilaa vaate- huollolle, ruuanlaitolle, leikille ja toisaalta rauhoittumiselle.

Ikääntyvä pariskunta tarvitsee kenties vähemmän tilaa keitti- össä enemmän oleskelu-, eteis- ja peseytymistiloissa. Toisaalta edellä mainittujen tyyppiperheiden tilantarpeet saattavat olla päinvastaisiakin riippuen elämäntyylistä ja tottumuksista.

Lisätilantarvetta erittelemällä voitaisiin paneutua siihen mihin toimintoihin lisätilaa tarvittaisiin; säilytykseen, työskentelyyn, harrastuksiin ja voitaisiinko näitä toiminto- ja sijoittaa asunnon ulkopuolelle ja käyttää yhdessä muiden asukkaiden kanssa? Olemme tottuneet, että kaikki irtaimisto ja toiminnot tulevat sijoittua yksityisen asunnon sisälle. Tilo- jen yhteiskäyttöä olisi varaa kehittää ilman, että toteutetaan laajemman yhteisöllisen asumisen muotoa.

2.8 Toiveiden asuinalue

Omaan asuinalueeseen ollaan yleisesti tyytyväisiä. Tyytymät- tömiä tutkimuksessa oli vain yksi prosentti ja melko tyyty- mättömiäkin vain muutama prosentti. Asuinaluetyyppi hiu- kan vaikuttaa tyytyväisyyteen: haja-asutusalueella ollaan tyytyväisempiä ja tyytymättömimpiä maaseutukuntien kes- kustoissa. Kaupungin keskustoissa tyytyväisiä asukkaita oli lähiöitä hiukan enemmän.⁴²

Tärkeimmiksi seikoiksi asuinalueen valinnassa nou- sevat rauhallisuus ja turvallisuus, toiseksi luonnonläheisyys ja kauneus ja kolmanneksi alueen pientalovaltaisuus. Tulokseen ei vaikuta vastaajan varallisuus tai se, pitääkö jotain muuta asuinaluetta omaansa parempana. Vähäiset varallisuuden

42 Juntto 2007: 33

aiheuttamat erot ovat: köyhempi painottaa alueen toimin- nallisuutta, varakkaammat alueen arvostusta.⁴³ Asunnon va- linnassa arkielämän realiteetit ovat kuitenkin alueen identi- teettiä tai mainetta painavampia syitä⁴⁴.

Myös vaikutusmahdollisuuksia omaan asumiseen ja lähiympäristöön toivottiin. Omakotiasukkaat olivat luonnol- lisesti osakeasukkaita tai vuokralaisia tyytyväisempiä vaiku- tusmahdollisuuksiinsa.⁴⁵ Vaikutusmahdollisuudet lisäävät asukkaiden aluetyytyväisyyttä ja sitouttavat asukkaat asuin- ympäristöönsä.

Ajankohtaista asuntopolitiikassa on alueellinen asu- mispreferenssien erilaistuminen. Tietyt alueelliset piirteet houkuttelevat tietyntyyppisiä asukkaita. Tätä voidaan kut- sua myös heimoutumiseksi. Asumisen heimoutuminen pe- rustuu valinnan vapauteen, jossa erilaisissa elämäntyyleissä on kuitenkin yhteneväisyyksiä elämän eri osa-alueilla, kuten esimerkiksi kulutuskäyttäytymisen osalta.⁴⁶ Empiiristä tutki- mustietoa asumispreferenssien erilaistumisesta on vähän. Se vaatisi pitkän aikavälin systemaattista asumiskäyttäytymisen seurantaa. Yleisesti tutkimuksissa on päädytty siihen tulok- seen, että erilaisten väestöryhmien asumismieltymykset ovat yhdenmukaisia.⁴⁷

2.9 Alueen maine

Ei ole yhdentekevää missä määrin omat asumistoiveet toteu- tuvat. Mitä paremmin asukas kokee omien ympäristönsä laa- tutekijöiden toteutuvan, sitä paremmaksi hän kokee oman hy- vinvointinsa, elämänlaatunsa ja terveytensä.⁴⁸

Nykypäivän asuntounelmat huokuvat ihanteita arjen turvapaikasta, johon voi käpertyä pakoon hektistä työelämää.

Samalla lähiyhteisön vuorovaikutustilanteet vähenevät, kun asukkaan linnoittautuvat koteihinsa. Turvallisuuden tun- teen kannalta lähiympäristön autioituminen on ongelmallis- ta. Toimiva lähiyhteisö ja sen luoma jaetun vastuuntunteen kulttuuri edistävät lasten ja vanhusten turvallista liikkumis- ta asuinalueilla.⁴⁹ Turvallisuuden tai turvattomuuden tunne 47 Juntto 2010: 95

48 Juntto 2010: 92

49 Juntto 2010: 114 44 Juntto 2010: 95

46 Juntto 2010: 92 45 Juntto 2008

43 Kortteinen, Tuominen, Vaatto- vaara 2005 : 123

usein mainitaan alueen positiivisia tai negatiivisia asioita lis- tatessa. Alueen vetovoima ja omaleimaisuus vähentävät asuk- kaan muuttohalukkuutta.⁵⁰

Sosiaalisesti ratkaisevia paikkoja korttelitasolla ovat talojen kulkutiet, porttikongit, porraskäytävät ja yhteistilat.

Näiden tilojen arkkitehtonisella luonteella on välillinen vai- kutus ihmisten kanssakäymisen laatuun. Jos yhteistilat ovat vaikeapääsyisiä, ikävissä paikoissa ja ilman riittävää luon- nonvaloa jää niiden käyttö vähäiseksi tai ei-toivotuksi. Ko- dinomaisiksi sisustetutuissa yhteistiloissa toimii symbolises- ti kodin säännöt.⁵¹ Katutilan suunnittelussa tulee huomioida ihmisen mittakaava ja ohikulkijalle avautuvat näkymät. Mate- riaalivaihteluilla ja massan vaihtelevuudella sekä aukotuksel- la voidaan luoda miellyttävää katutilaa. Laajat muurimaiset rajaukset kääntävät selkänsä ohikulkijalle ja luovat otollisia paikkoja töhryille ja roskaamiselle.

Ostovoimaa ja taloudellista vakautta alueelle tuova ns. luova luokka on alueen elinvoimaisuudelle välttämätön.

Tämä väestötyyppi arvostaa aluetta sen ainutlaatuisuuden vuoksi. Arvostettuja erityispiirteitä ovat esimerkiksi histori- alliset paikat tai rakennukset tai kulttuurilliset tuntomer- kit sekä luonnon huomioonottaminen. Muista asuinalueis- ta poikkeavat alueen ominaisuudet luovat ylpeydentunnetta asukkaissa ja vastaavasti ihailua ja arvostusta ulkopuolisissa.

Huolellisesti suunniteltu, ainutlaatuinen kohderyhmäteemoi- tettu suunnittelu ei saa näkyä vain yksittäisissä rakennuksissa, vaan imagon tulee näkyä myös muualla yhdyskuntarakentees- sa, jolloin alueella on edellytykset vahvaan paikallisidentiteet- tiin.⁵²

Asuinalueen hyvä maine aktivoi asukkaat toimimaan asuinalueensa puolesta säilyttääkseen maineen ja sitä kautta asuntojensa arvon. Yhteiset tavoitteet kiinnittävät asukkaat tiiviimmiin asuinympäristöönsä. Toisaalta syystä tai toises- ta saavutettu huono maine saattaa säilyä pitkään, vaikka ra- kennukset uusitaan ja asukaskuntakin vaihtuu. Asuinalueen arveluttavalla maineella on kauaskantoisia vaikutuksia; se voi

50 Juntto 2010: 47

51 Vihinen 2005: 26

52 Juntto 2010: 97

haitata asukkaan työnhakua ja sitä kautta vaikuttaa alueen työttömyyslukuihin.⁵³

Aluekehitys on paikoin nopeaa. Asuntojen hinto- jen nousut ja laskut vaikuttavat eri tuloluokkaisten ihmisten muuttoliikkeeseen. Hyvätuloiset saattavat muuttaa toisaalle, tavoitellummalle alueelle, kun hinnat laskevat. Jopa viidessä vuodessa suurin osa asukkaista saattaa olla vaihtunut ja tilal- le muuttanut toisen tuloluokan ihmisiä.⁵⁴ Koko kaupunkialu- een tulorajat heijastuvat alueiden eriytymisen kärkevyyteen, yksittäisiin kortteleihin, jopa taloihin.⁵⁵

2.10 Julkisuusasteen rajapinnat

Palveluiden, asumisen ja vapaa-ajan eriytyminen on vaivannut lähiöitämme niiden synnystä lähtien. Hajautunut rakenne li- sää liikkuvuutta toimintojen välillä. Työmatkat ovat piden- tyneet viime vuosikymmeninä yli kaksinkertaisiksi. Samoin matkat vapaa-ajanviettopaikkoihin ovat kasvaneet. Etenkin perheissä liikkuvuus vaatii ajankäytön ja resurssien koordi- ointia.⁵⁶ Suuri osa arvokkaasta vapaa-ajasta saattaa mennä siirtymisessä paikasta toiseen. Hajautetut toiminnot aiheut- tavat myös tilojen vajaakäyttöisyyttä: työssäkäyvien asunnot ovat lähes puolet vuorokaudesta tyhjillään vastaavasti toimi- tilat iltaisin. Tätä potentiaalia voisi hyödyntää pienessä mit- takaavassa harrastus- ja etätyömahdollisuuksiin.

Julkisuusastevaihtelut ovat asumisessa perinteisesti selvärajaisia ja ehdottomia. Asunnon ollessa yksityinen tila, lä- hin julkinen tila on katutila. Puolijulkiseksi tilaksi tulkittava lähiympäristö on yleensä virikkeetöntä läpikuljettavaa tilaa, kuten kerrostaloa ympäröivä piha, porrashuone ja sen käytä- vät. Yhdellä askeleella voit astua yksityisestä julkiseen tilaan ja päinvastoin. Huokoista, julkisuusasteeltaan vaihtelevaa välitilaa ei ole.⁵⁷ Houkutteleva välitila loisi mahdollisuuden ennaltamäärittelemättömille kohtaamisille ja toiminnoille.

Välivyöhyke voisi olla toimiva areena yhteiselle asukastoimin- nalle, kuten yhteiselle kirjastolle, yrttipuutarhalle tai muulle matalan kynnyksen yhteistyölle. Kun yksityisen ja julkisen ti- 53 van Ham 2013

54 van Ham 2013 55 Vilkama 2013

56 Helamaa 2012: 19

57 Helamaa 2012: 19

lan raja on häilyvä, se lakkaa herättämästä intohimoja asuk- kaissa. Rajan ylitys ei enää vaadi niin suuria ponnisteluita, kun välissä on omistussuhteeltaan epämääräinen välivyöhy- ke. Yksityisten tilojen parempi saavutettavuus synnyttää ano- nyymiin asumiseen kaivatun sosiaalisen kontaktipinnan.

Esimerkkikohteena toimintojen rajavyöhykkeen on- nistuneesta haltuunotosta on Tokiossa sijaitseva Shinonome Canal Court Block 1, jonka on suunnitellut Riken Yamamo- to. Rakennus sijoittuu laajaan asuinrakennusten, liiketilojen ja paikoitusalueiden kortteliin Shinonome Canal Courtiin.

Kortteli pitää sisällään eri luonteisia ja eri kokoisia sisäpihoja monessa eri tasossa. Korttelissa on kuusi asuinkerrostaloa ja ne tarjoavat laajan kirjon erilaisia kaupunkiasuntoja pienestä suureen. Asunnoissa on poikkeuksellinen mahdollisuus yh- distää työ tai harrastus saumattomasti asumiseen. Yhdessä rakennuksessa, Block 1:ssä ravisteltiin erityisesti perinteisen asuntosuunnittelun lainalaisuuksia avaamalla lasiseinien avulla asunnon päätila asukkaiden yhteiselle valoisalle yh- teisterassein rytmittyvälle pääkäytävälle. Asunnon yksityiset tilat sijoittuivat rakennuksen ulkoseinälle (kuva 2.3).⁵⁸

2.11 Yhteisöllinen asuminen

Kulttuurissamme on ollut tyypillistä ihailla omatoimisuutta ja yksinpärjäämistä ja se onkin aina ollut modernin ajan asu- misemme perusta⁵⁹. Elämän myötä tapahtuvien perhekoon muutosten ja muuttamisen myötä sosiaaliset kontaktit saat- tavat muuttua ja vähentyä luoden yksinäisyyttä ja turvatto- muutta. Muutenkin sukulaisuuteen perustuvien yhteisöjen merkitys on tänä päivänä pienentynyt. Lähimpäristön sosi- aalinen ja toiminnallinen verkosto tulee erityisen tärkeäksi silloin, kun liikunta- tai toimintakyky on rajoittunut iän tai elämäntilanteen vuoksi.⁶⁰ Tällöin henkilön oman avoimuu- den ja aktiivisuuden lisäksi tarvitaan myös asuinympäristön vastaantulevaa aktiivisuutta.

Yhteisöllisen asumisen on todettu olevan asukasta aktivoiva ja toimintakykyä ylläpitävä voimavara. Asukkaat

kuva 2.3. Vasemmanpuoleisessa asunnossa ruokailutila avautuu yh- teiskäytävälle. Alemassa kuvas- sa nähdään asuintilan avaamisen vaikutus käytäväkokemukseen ja julkisuusasteen rajapinnan häivyttä- miseen. www.behance.net ja www.

housing-museum.com.

58 Leupen, Heijne, van Zwol 2005:

156

59 Helamaa 2012: 17

60 Helamaa 2012: 16-17

voivat yhdessä järjestää itselleen harrastus- ja ym. yhteistoi- mintaa yhteisissä tutuissa tiloissa. Myös yhteisten asumispal- veluiden osto niitä tarvitseville voi helpotua.⁶¹ Yhteisön jär- jestämään toimintaan on usein mahdollista osallistua myös yhteisön ulkopuolelta. Yhteisöllisellä asumisella voi näin olla suotuisa vaikutus koko lähiympäristöön lisäten siellä tapah- tuvia kohtaamisia ja sosiaalista monipuolisuutta.⁶²

Asukkaiden välisten yhteyksien luomiseen tarvitaan spontaaniin kanssakäymiseen otollinen ympäristö. Esimer- kiksi näköyhteys asunnosta yhteisiin tiloihin ja edelleen toi- siin asuntoihin hälventää asumisen anonymiteettiä ja roh- kaisee asukasta oleskelemaan myös asunnon ulkopuolella.⁶³ Myös yksityisten ja julkisten tilojen väliset reitit synnyttävät luonnollisesti sosiaalisia suhteita erilaisten asukkaiden välil- le⁶⁴. Reitit ja läpikulkutilat tulisikin suunnitella kokemisen ja kohtaamisen paikoiksi.

Vaikka arkkitehtuurilla on mahdollista luoda yhtei- söllisyydelle otollisia paikkoja, pelkästään rakennetut tilat ei- vät itsessään synnytä yhteisöllisyyttä, vaan yhteisöllisyyden keskiössä ovat aina keskenään erilaiset, ainutlaatuiset, ihmi- set⁶⁵. Asumme yhdessä vastavuoroisessa vaikutussuhteessa ympäristön ja muiden ihmisten kanssa. Asuinalue vaatii eri- tyyppisiä toimijoita kehittyäkseen ja säilyttääkseen elinvoi- maisuutensa. Asukastoiminnalle tarvitaan luonteenomaisia paikkoja ja toimintamalleja. Tarvitaan asukkaiden keskinäis- tä sekä asukkaiden ja ulkopuolisten toimijoiden välistä pitkä- jänteistä yhteistyötä. Hyvä maine vaatii aktiivista työtä posi- tiivisten kokemusten eteen eikä sitä saavuteta hetkessä.

62 Helamaa 2012: 19 61 Helamaa 2012: 16

63 Helamaa 2012: 123 64 Helamaa 2012: 126

65 Helamaa 2012: 19

3.1 Tutkimuksen lähtökohdat

Tampereen teknillisen yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen Muuttuvan rakennetun ympäristön tutkimusryhmän vetä- mä MuutosMallit-hanke oli osa Aran Asuinalueiden kehittä- misohjelmaa, jossa oli mukana 13 kaupunkia. Moni kaupunki toi Asuinalueiden kehittämisohjelman hakemuksessaan esille huolen lähiöidensä asukasrakenteen ja toimintojen yksipuoli- suudesta sekä toiveen saada asuinalueista sosiaalisesti ja toi- minnallisesti sekoittuneempia.

Lähiöiden eriytyminen eli asukasrakenteen yksipuo- listuminen ilmenee eri puolilla Suomea pienituloisten yk- sin asuvien, vanhusväestön sekä maahanmuuttajien suurina osuuksina asukkaista. Lähiöiden olemassa olevalla raken- nus- ja asuntokannalla on keskeinen rooli siinä, miksi nämä ryhmät korostuvat. Vain pieni osa lähiöiden asunnoista on perheasuntoja, joiden olemassaolo mahdollistaisi sosiaalisen rakenteen sekoittumisen. Myöskään 1970-luvun kerrostalojen asumistaso ei usein vastaa hyvin toimeentulevien perheiden asumistoiveisiin. (MuutosMallit hankehakemus).

Edellämainittujen puutteiden aiheuttaman kehityk- sen tuloksena alueen huono maine ulkopuolisten keskuudessa vaikeuttaa ennestään uusien asukkaiden hakeutumista alu- eelle. Alueiden asukasmäärät ovatkin usein laskussa, mikä rapauttaa niiden palvelurakennetta. Koko alueen maineeseen heikentävästi vaikuttavat sosiaaliset ongelmat keskittyvät

MENETELMÄT JA AINEISTO

3

Viereisellä sivulla, kuva 3.1.

Asunto Oy Korpraalinkuja, julkisivu itään. MuutosMallien piirustusai- neisto 2013.

usein tiettyihin kerrostalokortteleihin tai tiettyihin taloihin.

Segregaation purkamiseksi on vaikutettava juuri näiden kort- teleiden ja rakennusten sosiaaliseen sekoittumiseen. Sitä kaut- ta voidaan muuttaa kokonaisen alueen imagoa. (MuutosMal- lit hankehakemus).

Asuinalueiden kehittämisohjelman oli tavoitteena edistää asuinalueiden elinvoimaisuutta ja ehkäistä alueen eriytymistä. MuutosMallit-hankkeen tavoitteena oli kehit- tää ohjelmaan hakeneille kaupungeille yhteisiin haasteisiin asunto- ja yhdyskuntasuunnittelun ja asuntosuunnittelun tutkimuksen keinoin malleja esteettömyyttä sekä sosiaalises- ti ja toiminnallisesti sekoittunutta asumista tukevaa muutos- suunnittelua. MuutosMallit-hanke toteutettiin kahtena ark- kitehtuurin diplomityönä. Tässä diplomityössä tutkittiin yllä mainituista osa-alueista jälkimmäistä: sosiaalisesti ja toimin- nallisesti sekoittunutta asumista tukevaa muutossuunnitte- lua.

3.2 Piirustusaineiston keruu

Tutkimus käynnistyi MuutosMallit-hankkeen kahden dip- lomityön yhteisellä piirustusaineiston hankinnalla syksyllä 2013. Ensiksi kartoitimme Aran Asuinalueiden kehittämis- ohjelmaan hakeneiden 13 kaupungin ilmoittamien lähiöiden kaikkien asuinkerrostalojen oleellisimmat tiedot. Tutkimuk- sellemme keskeisiä tietoja olivat rakennuksen rakennusvuo- si, talotyyppi, kerrosluku, osoite ja kiinteistötunnus. Teimme jokaisesta lähiöstä edellä mainituilla tiedoilla täydennetyn kartan. Tämän jälkeen poimimme näistä lähiökartoista sa- tunnaisotannalla tarkasteluaikavälin (1968-1985) piste- ja lamellitaloja, joiden lukumäärä lopuksi painotettiin lähiön kokonaistalomäärällä sekä tasattiin rakennusvuosien mu- kaan. Valikoituneita taloja oli tässä vaiheessa yhteensä noin 300 kappaletta.

Seuraavaksi lähdimme etsimään valikoituneiden ta- lojen piirustuksia Aran piirustusarkistosta. Aloitimme etsimi- sen ensin Aran arkiston tietokannasta tulostetuilta hankelis-

toilta. Etsimiämme kohteita löytyi arkiston tietokantalistoista vaihtelevasti. Ongelmana oli ajan mittaan vaihtuneet yhtiöni- met, joilla hankkeet oli arkistoon kansioitu. Arkistohyllyistä kansiot löytyivät alkuperäisellä yhtiönimellä, kun ne ensim- mäisissä listoissamme olivat uusimman, usein fuusioituneen yhtiön nimellä. Onneksi tietokannasta selvisi lopulta monelle hankkeelle myös vanhat yhtiönimet, mikä helpotti kohteiden löytymistä. Myös vuosiluvun mukaan hakeminen oli ongel- mallista, sillä arkistoinnissa oli käytetty lainanhakuvuotta, kun taas meidän lähtötiedoissamme oli käytetty saatavilla olevaa rakennusvuotta. Päättelemällä lainanhakuvuodeksi rakennusvuotta edellisen vuoden, löysimme taas lisää etsi- miämme kohteita.

Lopulta suuri osa puuttumaan jääneistä kohteista löytyi paikan päällä arkistossa kansioita läpikäyden. Löysim- me kartoilta poimituista 300 kohteesta kaikkiaan 260 koh- detta, joista kuvasimme pääpiirustukset. Käsittelimme kuvat ja täydensimme kohdetiedot aineiston analyysia varten. Ke- räsimme piirustus-, ja kiinteistötiedot yhteensä 260 lähiöker- rostalosta, joista 180 oli lamellitaloa ja 80 pistetaloa. Tämän jälkeen poimimme arkistosta vielä satunnaisotannalla kehit- tämisohjelmaan kuulumattomista lähiöistä 60 saman tar- kasteluaikavälin lamelli- ja pistetaloa vertailukohteiksi, joi- den avulla testasimme tarkastelukohteista saatujen tulosten yleistettävyyden.

3.3 Piirustusaineiston analyysi

Analysoimme valikoituneiden kohteiden pohjapiirustuk- sia kahdella tavalla: toisaalta tutkimme yleisiksi havaittujen huoneistoyhdistelmien eli porrastasannetyyppien (asunnot samalla porrastasanteella) esiintymistä sekä lamelli- että pis- tetaloissa ja toisaalta tyypillisten huoneistojen yleisyyttä ja niiden mitoituksellista vaihteluväliä.

Todensimme tiettyjen porrastasannetyyppien ylei- syyden värikoodaamalla 260 valikoidun sekä 60 vertailukoh- teen asuinkerrospohjat huoneistojen tyypin mukaan (yksiöt

punaisella, kaksiot keltaisella, kolmiot vihreällä jne) (kuva 3.2). Saadut porrastasannetyypit lajiteltiin kirjaintunnuksen alle. Esimerkiksi lamellitalon jokaisen lamellin jokainen por- rastasanne, jolla oli asuntoja yli puolet pinta-alasta irrotettiin omaksi kokonaisuudeksi ja sijoitettiin valitun kirjaintunnuk- sen alle (taulukko sivut 35-36).

Laskemalla kaikki tarkastelukohteiden porrastasan- teiden huoneistoyhdistelmät saatiin prosentuaaliset osuudet tietyille porrastasannetyypeille verrattuna kokonaisotokseen.

Sama laskenta suoritettiin satunnaisotannalla valikoituneen vertailuryhmän porrastasanteille.

Tämä diplomityö pohjautuu asuinkerrospohjien ja huoneistoyhdistelmien analyysiin, kun taas rinnakaisen dip- lomityön⁶⁶ puitteissa keskityttiin huoneistotyyppianalyysiin.

66 Kaasalainen 2015

kuva 3.2 Piirustusaineiston vä- rikoodatut piste- ja lamellitalon kerrospohjat. Yksiöt on merkitty punaisella, kaksiot keltaisella ja kolmiot vihreällä värillä. Lamelli- talon kerrospohjassa on siis kaksi samanlaista porrastasannetyyppiä (huoneistoyhdistelmä yksiö, kaksio ja kolmio) ja yksi kolmen kaksion porrastasannetyyppi.

4.1 Porrastasannetyypit

Lamellitalojen porrastasannetyypeistä muodostettiin seuraa- va jaottelu: kaksi kolmiota on tyyppi A; yksiö, kaksio ja kol- mio on tyyppi B; kolme kaksiota on tyyppi C ja niin edelleen käyden yleisimmät yhdistelmät läpi (kuva 4.2). Yleisimmistä huoneistoyhdistelmistä poikkeavat laitettiin ryhmään muut.

Samanlainen jaottelu tehtiin värikoodattujen pistetalojen kerrospohjista.

Yleisimpiä tarkastelukohteiden porrastasannetyyp- pejä saatiin lamellitaloista kahdeksan ja pistetaloista kuusi erilaista. Vertailukohteiden tyypillisten porrastasanteiden prosentuaaliset osuudet mukailivat tarkastelukohteista saa- tua tulosta (taulukot sivuilla 35-36 ja 39-40). Porrastasan- netyypien esiintyvyys esitettiin myös pylväsdiagrammina tarkasteluaikavälille (1968-1985) rakennusvuoden mukaan jaoteltuna. (kuvaajat sivuilla 37-38 ja 41-42)

Analyysin tulos osoitti, että 20 %:n osuudella yleisin lamellitalon huoneistoyhdistelmä on yksiön, kaksion ja kol- mion yhdistelmä, jossa yksiö sijaitsee läpi talon ulottuvien kaksion ja kolmion välissä vain toisella pitkällä julkisivulla.

Tässä tyypissä B kaksio sijoittuu läpitalon niin, että olohuo- ne on parvekejulkisivulla ja keittiö sekä makuuhuone vastak- kaisella julkisivulla. Kolmio on tyypiltään vastaava kuin kak- sio, jossa on lisänä toinen makuuhuone olohuoneen vieressä.

Kolmioiden huoneiden sijoittumisessa on hiukan enemmän variaatiota kuin kaksioissa. Yksiö on poikkeuksetta yhden

TULOKSET

4

kuva 4.2. Lamellitalojen porrasta- sannetyyppit A, B, C ja D.

viereisellä sivulla kuva 4.1. Ote värikoodatuista ja kerrospohjasta irrotetuista porrastasanteista. Ku- van pohjat ovat tyyppiä B.

A

B

C

D

huoneen, keittokomeron ja kylpyhuoneen huoneisto. Vertai- lukohteissa B-tyypin yleisyys oli 23 %.

Toiseksi yleisin lamellitalon huoneistoyhdistelmä, tyyppi C, on kolmen kaksion yhdistelmä tarkastelukohteiden 10 prosentin ja vertailukohteiden 19 %:n osuudella. Tämän huoneistoyhdistelmän keskimmäisessä, pienimmässä huo- neistossa on tyypillisesti kaksi asuinhuonetta, joiden väliin sijoittuu keittokomero ja kylpyhuone. Tämän porrastasanne- tyypin kaksi reunimmaista kaksiota ovat läpitalon sijoittuvan kahden huoneen ja keittiön huoneistoja kuten tyypissä B.

Pistetalojen yleisin porrastasannetyyppi oli kahden kaksion, kahden kolmion ja yhden yksiön yhdistelmä, tyyppi O, 46 %:lla. Kolmanneksi yleisin (8 %) tyyppi O2 on muunnos yleisimmästä tyypistä O. Tässä tyypissä kaksioiden ja kolmi- oiden määrä vaihtee yhdestä kahteen, mutta yksiöitä on tässä- kin vain yksi. Toiseksi yleisimmässä (16 %) tyypissä P on kaksi- oita ja kolmioita eikä yhtään yksiötä. Tämä tulos pistetalojen porrastasannetyyppien yleisyydestä on linjassa lamellitalojen vastaavaan tulokseen. Molempien talotyyppien yleisimmässä tyypissä on yksiö, kaksio(t) ja kolmio(t).

4.2 Porrastasannetyyppien vuotuinen esiintyminen

Lamellitaloissa yleisintä B-tyyppiä esiintyy joka vuonna välil- lä 1969-1981. Suurimmat lukumäärät ovat vuosina 1969, 1974, 1977 ja 1978. 1980-luvulla valtaosa huoneistoyhdistelmistä on ryhmää muut. Yleisimpiä tyyppejä B ja C ei vuosina 1982-1985 esiinny otoksessa ollenkaan. Pistetaloissa vuosina 1972, 1978 ja 1980 ainoa porrastasannetyyppi on tyyppi O. Myös vuosi- na 1974-1975 ja 1981-1982 kaikki porrastasannetyypit olivat yleisintä kolmea (O, O2 ja P) tyyppiä. Pistetaloissa porrasta- sannetyyppien yksipuolisuus painottuu 1970-luvun lopul- ta 1980-luvun alkuun. Samaa ei voida lamellitaloista todeta yhtä yksiselitteisesti, sillä muut-ryhmä jää suuremmaksi. Näi- tä tyypittelemättömiä huoneistoyhdistelmiä esiintyy runsaas-

ti esimerkiksi 1970-luvun puolesta välistä 1980-luvun puoleen väliin saakka.

Analyysin tulokset vahvistavat aiempaa yleistä ole- tusta, jonka mukaan tietyt huoneistotyypit ja niiden yhdis- telmät toistuivat 1960-1980 -lukujen elementtikerrostaloissa.

Lamellitaloissa kolme yleisintä porrastasannetyyppiä (B, C ja D) muodostavat tarkastelukohteiden kaikista porrastasanne- tyypeistä yli kolmasosan (37 %). Näissä kolmessa tyypissä huo- neistot ovat kaikki kolmioita tai sitä pienempiä asuntoja. Pis- tetaloissa kolmen yleisimmän porrastasannetyypin (O, O2 ja P) osuus tarkastelukohteiden kaikista porrastasanteista oli yli 50 %. Muut-ryhmä jää pistetaloissa lamellitaloja pienemmäksi, vain 10 %:iin.

VUOSIEN 1968-1985 LAMELLITALOJEN VERTAILUTAULUKKO

Huoneistot Valikoituneet Porrastasanne-

valikoituneissa porrastasanne- tyyppi- Tarkastelu- Vertailu- Tarkastelu- Vertailu- Tarkastelu- Vertailu- Tarkastelu- Vertailu- porrastasannetyypeissä tyypit tunnus kohteissa kohteissa kohteissa kohteissa kohteissa kohteissa kohteissa kohteissa

KAKSI KOLMIOTA A

23 9 83 30 5 % 7 % 5 % 8 %

KAKSIO, KOLMIO,

KESKELLÄ YKSIÖ B

104 26 336 87 23 % 22 % 20 % 20 % 20 % 20 % 23 % 23 % 23 % 23 %

KOLME KAKSIOTA C

38 22 169 68 8 % 18 % 10 % 18 %

KAKSI KAKSIOTA,

KESKELLÄ YKSIÖ(T) D

34 10 124 28 7 % 8 % 7 % 7 %

NELIÖ, KAKSIO,

KESKELLÄ YKSIÖ E

21 0 82 0 5 % 0 % 5 % 0 %

NELIÖ JA KOLMIO F

35 9 91 27 8 % 7 % 5 % 7 %

KAKSIO JA KOLMIO G

27 4 79 6 6 % 3 % 5 % 2 %

KAKSI KOLMIOTA,

KESKELLÄ YKSIÖ H

14 0 64 0 3 % 0 % 4 % 0 %

MUUT

161 41 686 132 35 % 34 % 40 % 35 %

Valikoituneissa lamellitalotyypeissä *

(114 taloa)

296 1046 65 % 60 %

Tarkastelukohteissa

yhteensä (180 taloa)

457 1732 100 % 100 %

Vertailukohteiden

lamellitalotyypeissä

80 246 66 % 65 %

Vertailukohteissa

yhteensä (46 taloa)

121 378 100 % 100 %

Lamellien määrä Porrastasanteiden määrä Lamellien osuus Porrastasanteiden osuus

A

5% B

20%

C 10% D E 7% 5% F 5% G 5% H 4% MUUT

40%

TARKASTELUKOHTEIDEN

TYYPILLISTEN PORRASTASANTEIDEN OSUUDET

A 8%

B 23%

C D 18%

7% E F 0% 7% G 2%

H 0% MUUT

35%

VERTAILUKOHTEIDEN

TYYPILLISTEN PORRASTASANTEIDEN OSUUDET

Vuosien 1968-1985 lamellitalojen vertailutaulukko