Suoma Palmqvist
Lapsuuden joulumuistoja
Tässä yksin istuessani ja joulun lähes
tyessä tulee mieleeni lapsuusaikojen jo u lut noin 80 vuotta sitten. Kuinka toisen
laisia ne silloin olivatkaan kuin ny
kyisenä kiireisenä ja levottomana ai
kana. Vanhan perinnäisen ajatustavan mukaan joulu on hyväntahdon, rauhan ja ilon ja etenkin lasten odotettu juhla.
Ehkä on unohdettu juhlan alkupe
räinen, uskonnollinen viettoaihe, mutta juhla on kuitenkin yhä säilynyt odotet
tuna ja rakastettuna. On kuin ainakin silloin unohdettaisiin elämän repivä rytmi, sen itsekkyys ja tylyys. Rauha ja hyvä tahto. Siinä joulun taikasanat.
Luulen kuitenkin, että nykyään unoh
detaan usein kolmas, tärkein: ” Kunnia Jumalalle korkeudessa” , ja luulen lausu- vani monen salaisen ajatuksen, kun sanon, että juhlailtana laulettu jouluvirsi sekä jouluevankeliumin lukeminen jo u lun jouluksi tekevät.
Mutta minunhan piti kertoa lapsuu
teni ajan joulusta, sen tavoista ja valmis
tamisesta noin 75 — 80 vuotta sitten.
Nopeasti on tuo aika ja vuodet menneet, kun nyt niitä muistelen, mutta rakkaat muistot yhä elävät eivätkä koskaan un
hoitu.
Kotini oli Mannilan maanviljelystila kauniin Männikön keskellä suurine vilje
lyksineen, karjoineen ja monine apu
laisineen. Nykyinen päärakennus val
mistui noin 1892. Siinä oli seitsemän huonetta sekä keittiö ja suuri tupa. Vähi
tellen isäni huutokaupoista ja puusepiltä hankki ja osti kauniita huonekaluja y.m.
kotiini. Tapetit oli seinissä, kotona ku
dottuja m attoja lattioilla ja runsaasti kukkia ikkunoilla ja suuremmat kukat lattialla tai pienillä palleilla.
Perheeseen kuului isä, äiti ja seitse
män lasta, joista viisi tyttöä ja kaksi poi
kaa. Vanhemmat kaksi tyttöä saivat usein huoltaa pienimpiä, vaikka lasten
hoitajakin oli.
Me lapset saimme vapaasti olla ja leikkiä kotiin kuuluvien ihmisten kanssa
ja vapaasti nähdä talon toimet ja tapah
tumat. Totella kuitenkin täytyi jo s kiel
lettiin ja olimme tuhmia. Suuressa ta lossa oli luonnollisesti useita miehiä ja naisia töitä valvomassa ja tekemässä.
Muistan useita heistä. Oli isäntärenki Kalle Koskinen, jolla oli vastuu miesten töistä.
"Vanha Juho” hakkasi polttopuut ja kantoi ne sisälle sekä antoi aamulla vii
den aikaan hevosille apetta. Hän kiskoi myös päreitä ja toi ne tuvan uunin päälle kuivumaan.
Olihan kodissani silloin jo öljylam
ppuja ja pieniä öljytuikkuja tallissa ja navetassa, mutta kuljettaessa aitoissa ja ulkona y.m. täytyi käyttää pärevaloa.
Joskus näin päreen jonkun hampaissa ulkona, kun kantamista oli molemmissa käsissä. Naisia oli useita. Oli keittäjä, siivooja, lastenhoitaja, sisäkkö ja usein vielä apuihmisiä auttamassa.
Töiden loputtua illoin he istuivat usein lämpimässä tuvassa jutellen ja ku
toen lapasia, sukkia ja kehräten villoista lankaa. Valoisampana aikana kudottiin myös miehille pukukangasta, naisille pumpulikangasta y.m. Melkein kaikki tarvittavat kankaat kudottiin kotona.
Kyllähän töitä riitti. — Muistan vielä suuren navetan ja monet lehmät ja eläi
met. Niitä hoitivat Antti ja Maali. M aa
lin nimi oli Amalia, mutta kaikki sanoi
vat häntä Maaliksi. Antti oli mies, jolla aina työaikana oli pitkä punainen flanel- liesiliina, saappaat jalassa ja valkoinen paita päällä. Hänellä oli pitkä punainen parta, jonka hän työaikana solmi aivan kuin letiksi, mutta pyhänä hän kampasi sen auki ja se näytti komealta ja oli kauniisti kiharassa. Lehmiä oli välistä 60 kpl ja lisäksi lampaat, vasikat, siat ja kanat. Jo klo 5 alkoi lehmien ruokinta ja oli siinä työtä lypsämisessä ja ruokki
misessa. M aitoa tuli kovasti, osa myytiin tinkimaitona, loppu separoitiin koneella ja saatiin kermaa ja laskettua maitoa.
K erm asta tehtiin voita, jo ta lähetettiin
joka viikko 50 kg:n astia Englantiin Hangon kautta.
Vähitellen joulu lähestyi ja suursii
vous oli ajoissa tehtävä. Se kesti monta päivää. Kaikki piti puhdistaa, kuurata, ripsua ja tuulettaa ja kuparit kiillottaa.
Siivous aloitettiin sisähuoneista. Ikkunat pestiin, seinät ripsuttiin, ovet pestiin, huonekalut harjattiin ja pölyt pyyhittiin joka paikasta. M atot olivat ulkona ja lat
tia pestiin. Keittiössä ja tuvassa penkit, pöydät ja lattiat hangattiin hiekan ja ve
den sekä suovan kanssa huosiamella. Se on tuohipalasista keskeltä sidottu laitos, joka kiehuvassa vedessä käpristyy. Sillä oli hyvä hangata lattiaa ja penkkejä.
Myös käytettiin katajaluutia hankauk
siin. Muistan ja tunnen vieläkin sen hy
vän tuoksun, mikä niistä tuli.
Kun suursiivous oli tehty, alkoi joulu- ruokien ja sahdin teko. Suuri pata oli hellalla lämpimässä ja siinä oli imelty
mässä kotimaltaita ohrasta ja ruisjau
hoista lämpimän veden kera. Seos ei saanut kiehua, vaan hitaasti imeltyä.
Kun seos oli valmis, otettiin ” kynä”, joka oli pitkä, yhdestä paksusta puun
rungosta koverrettu kaukalo toisesta päästä umpinainen. Sen pohjalle pantiin puhtaita olkia ja tähän katajanoksia.
Imeltynyt seos kaadettiin kuuman veden kanssa vähitellen kynään ja suurus jäi olkiin ja katajiin. Liemi valui astiaan, jossa se sai käydä. Ehkä siihen pantiin hiivaa tai jotain, joka sai sen käymään.
Valmiina se suljettiin tynnyriin, jossa oli avattava tappi.
Äitini oli erinomainen leipoja ja ruuan laittaja. Usein hän istui taikinan valmis
tajan vieressä ja maistoi taikinaa ja koet- teli, oliko jauhoja liikaa tai liian vähän.
Imelä, maustettu joululimppu, hapan limppu, hiivaleipä ja reikäleivät olivat aina erinomaisia. Reikäleivät pantiin vaikkanaan tuvan katossa riippuvien tankojen päälle kuivumaan.
Vehnästä täytyi myös olla ja sen piti olla hyvää. Siitä valmistettiin vehnäkuk-
)
koja, korvapuusteja, rinkeliä, ja me lap
set saimme tehdä joulu-ukkoja ja rinke
liä joulukuuseen ripustettavaksi. Pikku
leipiä oli monenlaisia ja ne olivat herkul
lisia. Oli mantelikransseja, ässiä ja monenlaisia kakkuja, jo tta jouluvieraille olisi tarjottavaa. Joulutorttuja tietysti täytyi olla ja ne leivottiin hyvästä voitai
kinasta, luumusosetta sisällä.
Joulusauna oli tärkeä. Isä, äiti ja me lapset kylvettiin jo edellisenä päivänä ja työmiehet ja naisväki aattona. Eihän joulu joululta tunnu, jollei ollut puhdas ja puhtaat vaatteet ja paidat päällä.
Vihdoinpa alkoi jouluaaton ateria eli päivällinen noin kello 4. Tuvassa oli suuri pöytä. Se peitettiin valkealla suu
rella liinalla ja kynttilät valaisivat pöytää pehmeällä valollaan.
Isä istui pöydän päässä, äiti ja me lap
set hänen lähellään rinnatusten, apulaiset ja talossa olevat työmiehet penkeillä pöydän ympärillä. Joskus pöydässä saattoi olla liki 20 henkilöä.
Pöydällä oli monenlaista syötävää ja juotavaa. Oli suolakalaa, rullasylttyä, painesylttyä ja rosollia. Suuri joulu- kinkku oli paistettu, monenlaisia laati
koita valmistettu lantusta, perunasta ja joitakin salaatteja paistin kera oli myös.
Mutta lipeäkala meinasi unohtua. Sehän ainakin kuuluu jouluruokiin. Sehän val
mistettiin kuivatusta, lipeässä liotetusta turskasta tai muustakin kuivatusta ka
lasta. Kala syötiin maitokastikkeen kera ja päälle sirotettiin suolaa ja pippuria.
Hyvältä se maistui vallankin jouluna.
Vielä oli puuroa riisistä tai ohrasta. Jäl
kiruokana oli luumukiisseliä, ja sitä syö
tiin joulutortun ja vatkatun kerman kanssa. Juomina sahtia, maitoa ja pii
mää. — Vatsa täynnä noustiin pöydästä kiittäen ja oltiin tyytyväisiä.
Meillä kotona oli sellainen tapa, että isä ja äiti yhdessä koristivat kuusen, ja me lapset emme saaneet olla heitä häirit
semässä. Kun kuusi oli koristettu, avat
tiin salin ovet. Ihastuneena katselimme
kuusen loistoa. Siinä oli kynttelit pala
massa, joulutähti latvassa, Suomen lip
puja, karamelleja, omenoita, leipomi
amme rinkeliä ja paperista leikattuja nauhoja. Kuusi oli keskellä salin lattiaa, jotta oli tilaa leikkiä ja laulaa isän ja äi
din kanssa kuusen ympärillä. Joka kerta laulettiin ainakin Porsaita äidin oomme kaikki, sekä "N o, onkos tullut kesä, nyt talven keskelle” sekä monia muita joulu
lauluja.
Odotimme levottomina joulupukkia, mutta isot ihmiset halusivat ensin juoda kahvia, joka oli katettu ruokasalin pöy
dälle. Jopa kahvipannu tuotiin pöydälle, mutta isäni sanoi: "O lkaa nyt vähän ai
kaa hiljaa ja rauhallisia, sillä minä luen jouluevankeliumin ja sitten kaikki laula
vat: "Enkeli taivaan lausui näin.” Lau
lettuamme joimme kahvia, me lapset me
hua, ja samalla ulko-ovelta kuului kopu
tus. Heti arvasimme, kuka siellä oli ja juoksimme avaam aan oven. Aluksi pukki viskasi lattialle muutamia paket
teja, joissa oli nimet. Sitten ovi avautui ja sisälle astui vanha ukko lammasturkki nurin päällä, suuri karvalakki syvällä päässä ja leuassa tuuhea harm aa parta.
Pukki oli tavallisesti joku talon työmies tai isä. Hänellä oli koppa, jonka hän laski lattialle ja sanoi, että hänellä on kova kiire, koska on mentävä moneen kotiin vielä. Istui kuitenkin vähän aikaa ja kysyi meiltä: ” Onkos oltu kilttejä lap
sia?” ja me tietysti heti vastasimme, että olimme olleet oikein kilttejä. Pukki toi
votti sitten hyvää joulua ja meni ulos.
Isäni jakoi lahjat kopasta kirjoitetun ni
men mukaan. Ei siihen aikaan paljon lahjoja saatu. Suurin osa oli tarpeellista ja kotona valmistettua, kuten lapasia, sukkia, myssyjä, esiliinoja. Joukossa oli myös hauskoja satukirjoja, pelejä ja m a
keisia sekä porsliinipäisiä nukkejakin.
Olimme innoissamme ja laskimme, mon
tako lahjaa kukin oli saanut, sillä oli tä r
keää meille, että jokainen oli saanut yhtä monta. Apulaiset ja talon työmiehet sai
vat myös pakettinsa ja tupakkansa.
Niin oli joulunaaton vietto lopussa ja olimme tyytyväisiä ja kiitollisia sekä vä
syneitä. Ihastelimme ja katselimme vielä toistemme ja om ia lahjojamme, uni alkoi jo voittaa ja mielellämme menimme vuo
teeseen ja pian olimme unen mailla.
Jos joku halusi joulukirkkoon, niin täytyi herätä ja nousta jo kello 5 aa
mulla, sillä jumalanpalvelus alkoi jo kello 6. Jouluaam una ennen kello viittä äitini sytytti kuusen kynttilät ja öljylam
put katossa sekä kynttilät ikkunoilla ja tuli herättämään meitä sanoen, että he
vonen odottaa valjastettuna jo rappujen edessä kirkkoon lähtijöitä. Ei meistä lap
sista monet jaksaneet nousta ja lähteä kirkkoon. Kerran muistan olleeni pienenä tyttönä isän ja äidin kanssa jou
lukirkossa. Isä oli kuskarina, äiti ja joku sisaristani istui myös mukana vällyjen peittämänä. Lämmin siellä vällyissä oli.
Jouluna oli tapana ajaa kovasti, melkein kuin kilpa-ajoissa. Aisakellot helisivät.
Olin väsynyt ja nukuin melkein koko ajan papin yksitoikkoisella äänellä saar
natessa. Muistaakseni pappi oli Kristian Kekoni. Hän puhui hirveän kauan ja vasta puoli yhdeksältä olimme kotona.
Kirkko oli kylmä, ainoastaan kynttilät valaisivat ja lämmittivät. Olipa suloista tulla kotiin, jossa lämpö ja rauha tul
vahti vastaan kodin ovesta ja suloinen tunne että jouluna on saatu mieluisia ja odotettuja lahjoja ja myös annettu toisille.
— Rauha ja hyvä tahto, siinä ovat jou
lun taikasanat. Kun joulun tullen kaikki hiljenee ja me vetäydymme kodin hil
jaiseen ja rauhaisaan piiriin, niin anta
kaamme Beetlehemin pojan tulla kes
keiseksi jouluvieraaksemme. Pyytä- käämme myös että hän antaisi meille lapsenmielisyyttä ja iloista mieltä. Ehkä meidän siten olisi helpompi osoittaa rak
kautta ja myötätuntoa lähimmäisil
lemme.
9
