Murtomäen suvun muistomerkki · DIGI

L A U R I SA N T T U

Murtomäen suvun muistomerkki

Lääkintäneuvos Heikki Nyyssölä julkaisi tut­

kimustensa tuloksena vanhempiensa 100-vuotis- muistolle omistetun teoksen: Keuruun Murto- mäen suku. Se ilmestyi hänen järjestämiinsä suvun ensimmäisiin sukujuhliin, jotka olivat Haapamäellä ja Keuruulla 1947. Tällöin tuli myös sukuseura perustetuksi, joten Heikki Nyyssölää on pidettävä Murtomäen sukuseuran perustajana.

Keskustellessani hänen kanssaan sukukirjan somistuksesta 1944 tulin ehdottaneeksi, että mei­

dän pitäisi myös muistaa esivanhempiamme pys­

tyttämällä muistomerkki Keuruun vanhan kir­

kon kalmistoon, johon heidät on haudattu. ”Jus- tiisa”, sanoi Heikki, ”ota sinä se huoleksesi”. —

"Olkoon menneeksi”, vastasin.

Ensimmäisissä Murtomäen sukujuhlissa oli jo nähtävänä ystäväni Hannes Autereen luonnos, 33 sm korkea pronssiveistos. Näitä myymällä suvun jäsenille 20 kpl ä 10 000 mk kpl (nyky­

rahana n 1 000 mk), oli tarkoitus hankkia varat graniittiseen, alustoineen n. 2 metriä korkeaan muistomerkkiin. Valitettavasti eivät sukulaiset ymmärtäneet pronssiveistoksen todellista arvoa ja siksi suhtautuivat ehdotukseen penseästi.

Näin jäi heistä 20 ilman päivä päivältä kallistu­

vaa kaunista taideteosta ja Keuruu ilman ainut­

laatuisen arvokasta muistomerkkiä. Maailman­

kuulun kuvanveistäjän pronssiteos ei ollut kal­

lis, kun ottaa huomioon, että ko. juhlien päi-

Hannes Autereen vuonna 1946 tekemä luonnos Mur­

tomäen suvun muistomerkiksi.

tun kok.

vällinen maksoi 400 mk hengeltä. Siis veistok­

sen hinta oli vain 25 päivällismaksua, nyt sen arvo on monta kymmentä tuhatta nykymarkkaa.

Tämän jälkeen muistomerkkiasia jäi suvun keskuudessa unohduksiin, mutta se ei jäänyt pois minun mielestäni. Ulkomaillakin ollessani, varsinkin Roomassa ja Kööpanhaminassa kier­

telin hautausmailla miettien: minkälainen patsas olisi vaatimaton, mutta kyllin arvokas sukuni muistomerkiksi?

Vanhimman sisareni, Alma Järvisen kuoltua 1967 joutui haltuuni hänen isoäidiltämme Kris- piinalta aikanaan saamansa tämän äidin Eva- Greta Tuomaantyttären (1808—1897) katajainen puulusikka, jonka varteen oli kauniisti veistetty rakkauden ja toivon symbolit: sydän ja ankku­

ri. Todennäköisesti sen oli tehnyt morsiuslah- jaksi sulhasena ollessaan Eva-Gretan mies Aleksander Fredrikinp. Collin (1809—1852).

Saatuani perintölusikan heräsi mielessäni toi­

vo muistomerkin aikaansaamisesta ja sai minut ryhtymään uuteen yritykseen.

Taiteilijatovereiltani olin kuullut, että nykyai­

kaisilla aineilla ja menetelmillä voidaan esinei­

tä valamalla suurentaa ja pienentää niiden säi­

lyttäessä alkuperäisen muotonsa ja suhteensa.

Siksi matkustin puulusikkoineni Nurmijärven Perttulaan lahjakkaan kuvanveistäjän ja nyky­

hetken taitavimman taidevalajamme Toivo Jaa­

tisen luo tiedustellen pystyisikö hän loihtimaan puulusikastani kahvi- ja mokkalusikan? Ilokseni hän vastasi: "Luulen pystyväni” ja pystyi myös.

Ensin hän valoi tarkasti puulusikanmukaisen pronssilusikan, josta kultaseppä V. Reinikka, tunnettu hyvänä lusikanpesän takojana muotoili kanssani neuvotellen, hopeisen, ison ruokalusi- kan, missä pesän ja varren kulma oli loivempi kuin puulusikassa. Teimme monta yritystä, mut­

ta emme hellittäneet, ennenkuin saimme pesään oikean muodon ja kokonaisuudessaan onnistu­

neen 17,5 senttisen lusikan. Nyt alkoi Toivo Jaatisen "ihmeiden teko”. Ensin hän pienensi pehmeään halpaan metalliin isosta hopealusikas­

ta kahvilusikan ja vielä pienemmän mokkalusi­

kan. Niistä tuli hassun näköisiä, isopesäisiä ja lyhytvartisia. Tämän vuoksi suhteet oli tarkis­

tettava, varret pidennettävä, niin että saatiin 12 cm kahvi- ja 10 cm mokkalusikka. Vasta tä­

män jälkeen ne valettiin hopeasta. Kahvilusi- kasta Jaatinen suurensi ensin kuparisen 15 sent­

tisen jälkiruoka- eli "kummilusikan”, joka muo­

toiltiin ja sitten valettiin hopeasta. Mokkalusi­

kan päästä hän pienensi sopivan kokoisen kor- variipuksen.

Isot hopealusikat, pesät ja varret erikseen va­

loi taitava kultaseppämestari Jaakko Raiskinen omassa valimossaan ja muut valutyöt hänen poikansa Olli Raiskinen, joka nyt on Kruu­

nu ja Lapponia -korujen valimon johtaja. Olen heille molemmille myötämielisyydestään ja avustaan suuresti kiitollinen.

Samanaikaisesti kun isoa ruokalusikkaa V.

A - / / / / S ^{A /} A V * A y ' „

Hannes Autereen pronssiluonnos vuodelta 1947 Mur­

tomäen suvun muistomerkiksi.

44

Eva-Greta Murtomäen (1808—1897) lusikka. Todennäköisesti miehensä Aleksander Fredrikinp. Collin (1809—

1852) sulhasena ollessaan veistänyt morsiuslahjaksi. Eva-Greta Collin-Murtomäki antoi lusikkansa perinnöksi tyttärelleen Krispiina Aurooralle, tämä tyttärensä Julian vanhimmalle tyttärelle Alma Marialle, jonka kuoltua 1967 lusikan peri Lauri Aleksanteri Santtu (v:een 1939 Järvinen). Puulusikan vas. sivu puulau- tasta vasten syötäessä kulunut.

Reinikan kanssa muotoilimme kehitimme puu- lusikan pään koristeaiheesta riipuksen ja soijen.

V. Reinikan kultaseppäliikkeen siirryttyä Mauri Sarparannan hallintaan, jatkoi hän lusikoiden ja korujen viimeistelyä sekä kehitti kanssani hopeisen korvariipuksen. Virallisen "Lusikka- ja korutoimikunnan” kiireisimpänä aikana lyötiin stanssilla riipuksia ja solkia hopeasta ja prons­

sista sekä viimeisteltiin pikkulusikoita myös Jalotae Ky-liikkeessä.

Näytin kerran Murtomäen lusikkaa Kansal­

lismuseon johtajalle, tohtori Nils Clevelle. Hän tunnusti, ettei koskan ollut nähnyt niin kaunista puulusikkaa. Oli myös kiintoisaa todeta, miten tämä lusikka innosti taiteellisen maun omaavat kultasepät yrittämään parastaan!

Aikaansaatuani ensimmäisen kappaleen ho­

peista isoa lusikkaa ja riipusta katsuin suku­

seuran johtokunnan kotiini kokoukseen 24.4.1968 saadakseni tietää seuran virallisen kannan muistomerkkiasiassa. Mitään päätöstä muisto­

patsaan pystyttämisestä ei syntynyt, mutta sel­

lainen periaate hyväksyttiin, että mikäli patsas joskus saataisiin aikaan tulisi siihen ainoastaan kolmen ensimmäisen isäntäparin nimet, jotka Murtomäen taloa olivat hallinneet vuodesta 1737 lähtien:

Eskil Juhonp.

Eliina Iisakintr.

Tuomas Eskilinp.

Liisa Ylä-Häkkinen Tuomas Tuomaanp.

Helena Mänttä

1712—1762 1709—1771 1737—1810 1741—1810 1776—1855 1779—1851

Tämä oli mielestäni oikea periaate, johon yhdyin. Siksi siskoni Aune Järvisen kanssa pys­

tytimme seuraavana kesänä äitimme haudalle kiven puulusikan tekijän Aleksander Fredrikinp.

Collinin, hänen tyttärensä Krispinan sekä van­

hempiemme ja sisaremme Alman muistoksi.

Em. kokouksessa valittiin lusikka- ja koru- asiaa edelleen ajamaan toimikunta, joka ei kos­

kaan kokoontunut. Kuuluin siihen ja odotin ko­

kouskutsua 1% vuotta. Kun ei mitään kuulu­

nut, päätin toimia yksin, koska olin ottanut teh­

täväkseni suvun muistomerkin aikaansaamisen.

Muistin kirjeenvaihtoni senaattori Onni Talaan kanssa vuonna -44 sekä hänen myötämielisen vastauksensa: "Ajatus, jonka esitätte, on hyvä ja toivon, että se voidaan toteuttaa.” Mutta kun häntä ei ollut enää elävien joukossa käännyin hänen tyttärensä rva Säde Talaan puoleen ja heti alkoi lusikka-asiat luistaa! Syksyllä -69 pe­

rustimme "lusikkatoimikunnan”, johon tuli Säde Talas, Annikki ja Wille Waris, sukuseuran sihteeri Erkki Joh. Mäkinen ja Lauri Santtu se­

kä neuvonantajana Säde Talaan käly Aino, ete­

vän taidevalaja Uurasen tytär.

Seuraavana vuonna juhannuksena Haapamäel­

lä pidettyihin sukujuhliin pystyimme jo lähet­

tämään pronssisia ja hopeisia ruokalusikoita, kahvilusikoita, riipuksia ja yhden soijen näyt­

teeksi sekä tilauslistan hintoineen. Omasta puo­

lestani liitin lähetykseen monisteen tiedoksi su­

vun jäsenille ja sukuseuran johtokunnalle, jossa yksityiskohtaisesti tein selkoa lusikka- ja koru- toiminnastani sekä esitin toivomukseni, että seu­

ra tässä kokouksessaan päättäisi, haluaako se ponnistella tällä tavoin varojen keräämiseksi esivanhempien muistomerkkiin, sillä ainoastaan tähän tarkoitukseen luovutan kehittämieni ho­

peaesineiden valmistusoikeuden.

1) Jos päätös on myönteinen, on valittava nuorista suvun jäsenistä toimikunta, jolle opas­

tan menetelmät saamani kokemuksen perusteel­

la ja voin aluksi toimia neuvonantajana.

2) Jos päätös on kielteinen, minä välittömästi 45

Murtomäen suvun muistomerkki.

suoritan lahjoitetut rahat lahjoittajille takaisin.

Koska oletan, että lusikan ja korujen ostajat haluavat pitää ne ominaan, tulen sopimaan myynnin aiheuttamista kuluista jokaisen heidän kanssaan erikseen.

Seuraavassa ote kokouksen pöytäkirjasta:

”§ 7. 'Lusikka-asiasta’ lausui kokous kiitok­

set Lauri Santulle ja muille asian kehittelyyn vaikuttaneille henkilöille. Asian edelleen kehit­

tämiseksi katsottiin erikoisen lusikkatoimikun- nan nimeäminen asialliseksi toimenpiteeksi. Yh­

distyksen johtokunta valtuutettiin nimeämään toimikunnan jäsenet. Toimikunnan tavoitteeksi asetettiin edellä selostettujen koriste- ja käyt­

töesineiden valmistuksen ja myynnin organi­

sointi siten, että viiden vuoden kuluessa voitai­

siin kertynein varoin saada aikaan Keuruulle muistomerkki Murtomäen, Mäntän ja Ylä-Häk- kisen suvuille. Toiminnalla kertyvät varat on rahastoitava erilliseksi muistomerkkirahastoksi eikä niitä saa käyttää yhdistyksen juokseviin menoihin.

§ 9. Johtokunnalle asetettiin tavoitteeksi seu- raavan sukukokouksen järjestäminen kesällä 1975.”

"Lusikka- ja korutoimikunta” sai seuraavan kokoonpanon: rva Aune Okkonen, nti Maili Räi­

hä, rva Liisa Paalanen, ekonomi Heikki Erkola, seuran sihteeri Erkki Mäkinen ja Lauri Santtu.

Tämä toimikunta todella toimi ja hyvin to­

teutti sille asetetun tavoitteen: Muistomerkki paljastettiin 29.6.1975 auringon paistaessa ja n.

200-henkisen sukujuhlayleisön läsnäollessa Keu­

ruun vanhan kirkon puistossa. Tilaisuus oli ly ­ hyt, mutta arvokas ja mieliinjäävä. Koristeai­

heena himmeäksi hiotussa mustassa graniitti- paadessa on Tuomas Tuomaanpojan puumerk­

ki ja tunnuslauseena: "Esivanhempien työ jat­

kuu”. Patsaan valmisti Jyväskylän Graniitti.

Kuvanveistäjä Raimo Heino avusti minua muistomerkin suunnittelussa arvostelemalla ai- keitani. Hän se neuvoi, että teetä puumerkki korkokuvana kun minä olisin sen teettänyt vain isona v-pohjakirjaimena niinkuin muunkin tekstin. Avustaan ystävälleni muistoksi lahjoitan Murtomäen ison hopealusikan.

Suurkiitoksen ansaitsevat molemmat lusikka- toimikunnat sekä sukuseuran sihteeri Erkki Mä­

kinen. Iloiten kiitän jokaista suvun jäsentä, jo­

ka hankkimalla lusikoita ja koruja on auttanut minua yli 30 vuotta sitten antamani lupauksen täyttämisessä!

Korvariipuksia.

46