• Ei tuloksia

Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut"

Copied!
24
0
0

Kokoteksti

(1)

Kotipitäjä

Toukokuu

(2)
(3)

Paltamossa, Kainuun Opistolla, järjestetyssä energiaseminaa- rissa pe 19.4. saatiin hyödyllistä ja innostavaa tietoa uusiutuvan energian mahdollisuuksista.

Seminaariin osallistui 70 kuulijaa pääosin Kainuusta, ja oli tapah- tuma saanut liikkeelle kiinnos- tuneita myös Oulun ja Kuopion seuduilta.

Tulevaisuuden energiaratkaisuja pohdittiin Paltamossa

Energiateema jatkui lauantaina 20.4. koko perheen messutapahtumassa Kainuun Opistolla. Räntäsateesta huolimatta tapahtu- ma keräsi yli 700 kävijää. Messuille osallistui yhteensä 25 näytteilleasettajaa ja yhteistyökumppania.

Paltamon pitäjän ensimmäisen energiatapahtuman järjestivät Paltamon kunta ja Paltamon työvoimayhdistys ry yhteistyössä Metsäkeskuksen, CEMIS-Oulun ja Kainuun Opiston kanssa.

Koko perheen energiamessuilla reilut 700 kävijää

Seminaarin tärkein viesti jokaisessa puheenvuorossa oli selkeä: emme osaa vielä Suomessa hyödyntää uusiutu- van energian mahdollisuuksia riittävän tehokkaasti. Uusiutuvan energian ja nimenomaan lähienergian potentiaali on valtava ja alueelliset vaikutukset voisivat olla erittäin hyviä: hyvinvointia ja työpaikkoja saataisiin välittömästi ja välillisesti. Jotta tuohon tilanteeseen päästäisiin, täytyy tehdä päätöksiä ja valintoja niin valtiovallan ja kuntapäättä- jien kuin kuluttajien tasolla.

Myös Kainuussa uusiutuvan energian hyödyntämisessä olisi paljon paranta-

misen varaa. Lähienergiamallilla voitai- siin luoda lisää koulutusta, osaamista ja työpaikkoja. Paikallisin voimin tuotettu energia jättäisi osaamisen ja rahavirrat omalle alueelle.

Tulevaisuuden energiaratkaisuista seminaarissa puhuivat energia-alan huippuasiantuntijat ympäri Suomea.

Mukana olivat professori Peter Lund Aalto-yliopistosta, Rauno Lauhakangas, Research Institute for High Energy Phy- sics -tiedeyhteisöstä, toimitusjohtaja Sakari Ermala Verte Oy:stä sekä yrittäjät TurosTeamista, joka kehittää alalle uusia innovatiivisia ratkaisuja.

Professori Peter Lund Aalto-yliopistosta

Kansikuva: Arto Laurikainen

(4)

Kunnanjohtajan katsaus

Vuotta 2012 leimasivat eurokriisi ja maailmantalouden ongelmat. Koko euro- alue kärsi osin taantumasta ja työttömyys kasvoi, varsinkin nuorisotyöttömyys.

Heikentynyt kysyntä heijastui myös Suomen vientiin ja työttömyys kasvoi joulukuun tilanteena prosenttiyksiköllä. Suomen kansantalous on erityisen haavoittuva talouden vientivoittoisuuden vuoksi. Finanssikriisin hoidon epäon- nistuminen on edelleen riski kansantalouksien kehittymiselle.

Kainuun työttömyys heikkeni myös, joulukuun luvuin kasvua oli 1,4 prosent- tiyksikköä. Paltamon tilanne poikkesi edelleen ollen keskimäärin 4,5 % ja joulukuun luvuin mitattunakin 5,5 %.

Kuntatalous kiristyi Paltamossa valtionosuusleikkausten vuoksi ja myös siksi, että maakunnan alijäämät jouduttiin siivoamaan, jotta uusi sosiaali- ja tervey- denhuollon kuntayhtymä pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä. Alijäämät oli- vat noin 530 000 euroa. Lisäksi jouduttiin kirjaamaan alas vanhan Kiehimänho- vin poistamaton osa 352 000 €. Siten tappiota kertyi 943 000 euroa. Korkotaso pysyi onneksi matalana.

Kainuun asukasmäärä väheni 609 hengellä ja Paltamon 66 hengellä.

Pitkäaikaista velkaa lyhennettiin edellisvuosien tapaan 1,34 miljoonalla eurolla.

Kiehimänhovin rakentamisesta aiheutuva lisärahoituksen tarve katettiin lyhytai- kaisella rahalla, koska se on ollut pitkäaikaista edullisempaa. Nettoinvestoinnit olivat yhteensä 2,67 miljoonaa euroa.

Maan hallitus käynnisti koko maata koskevan kuntarakenneuudistuksen. Se on tarkoitus viedä läpi äärimmäisen nopealla aikataululla ja sen lopullinen sisäl- tö on vielä osin auki. Uudistuskokonaisuuteen liittyvät valtionosuusuudistus, kuntalain kokonaisuudistus, kuntarakennelain valmistelu, kuntien ja valtion tehtävienjaon selvittäminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon rakennelain valmistelu. Uudistuksen valmistelu on ollut sekavaa ja tempoilevaa Paltamon kunnalla ei ole kattamattomia alijäämiä taseessa.

Arto Laurikainen kunnanjohtaja

w w w . p a l t a m o . f i

(5)

1.1-31.12.2012

1.1.-31.12.2011

Toimintatuotot

Myyntituotot 1 875 039,84

1 775 976,99

Maksutuotot 312 268,87

316 198,14

Tuet ja avustukset

134 883,55

182 995,58

Muut toimintatuotot 1 249 810,25 3 572 002,51 1 128 145,76 3 403 316,47 Toimintakulut

Henkilöstökulut - 6 171 871,01

-5 915 060,59

Palkat ja palkkiot - 4 404 801,14

-4 236 323,30

Henkilösivukulut

- 1 767 069,87

-1 678 737,29

Eläkekulut - 1 576 585,53

-1 504 501,46

Muut henkilösivukulut - 190 484,34

-174 235,83

Palvelujen ostot - 15 396 666,34

-14 861 915,83

Aineet, tarvikkeet ja tavarat - 1 759 569,38

-1 638 826,07

Ostot tilikauden aikana - 1 759 569,38

-1 636 639,63

Varastojen lis.(+) tai väh.(-) 0,00 0,00

Avustukset - 335 417,73

-396 711,94

Muut toimintakulut

- 159 268,34 - 23 822 792,80 -214 081,59 - 23 026 596,02

Toimintakate - 20 250 790,29

- 19 623 279,55

Verotulot

9 748 892,67

10 193 811,29

Valtionosuudet 11 086 076,00

10 666 199,00

Rahoitustuotot ja -kulut

Korkotuotot 47 624,76

92 245,49

Muut rahoitustuotot 25 733,78

20 677,48

Korkokulut - 273 569,96

-317 424,00

Muut rahoituskulut

- 908,27 - 201 119,69 -10 023,22 - 214 524,25

Vuosikate 383 058,69

1 022 206,49

Poistot ja arvonalennukset

Suunnitelmanmukaiset poistot - 995 542,49

-1 033 272,85

Kertaluonteiset poistot - 351 660,25 - 1 347 202,74 0,00 - 1 033 272,85 Satunnaiset tuotot ja kulut

Satunnaiset tuotot

0,00 0,00

Satunnaiset kulut

0,00 0,00 -

Tilikauden tulos - 964 144,05

- 11 066,36

Poistoeron lis.(-) tai väh.(+) 21 569,51

21 892,05 Varausten lis.(-) tai väh.(+) 0,00 - Rahastojen lis.(-) tai väh.(+) 0,00 - Tilikauden + yli/-alijäämä - 942 574,54

10 825,69

TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 2012 2011

Toimintatuotot/toimintakulut, % 15,0 14,8

Vuosikate/poistot, % 28,4 98,9

Vuosikate, euroa/asukas 102,39 268,50

Asukasmäärä 3741 3807

Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut

(6)

mm. Kainuu Helsingissä 2014-

Luennoitsijat varmistuvat myöhemmin

Paltamo kaikilla mukavuuksilla – Palvelukoulutus

Keskiviikko 22.5.

OSA1

17.30 Osallistujien esittelyt 17.45 Paltamon myyntituotteet

- Matkailu, kauppa, tapahtumat, kalas- tus, retkeily, liikunta jne.

- Mitä kiinnostavaa on Paltamossa myytävänä?

19.00 Myyntituote, mitä se tarkoittaa?

- Minkälaista tuotetta voidaan myydä - Tuotteen hinnoittelu

- Tuotteen markkinointi 19.45 Paltamo Helsingissä 2014

- Paltamon suunnitelma (tehdään yhdessä)

- Ketkä lähdössä mukaan ja millä tuot- teilla (tuotekartoitus)

- Mitä viedään, mitä myydään ja mitä tehdään Helsingissä 2014 tapahtumas- sa - Yhteistoiminta valmisteluissa (pääte- tään valmisteluorganisaatiosta) 20.15 Kotitehtävän aihe

- Oman tuotteen tai idean myyntiesit- teen tekeminen (myyntipuhe)

- A4 kokoinen

Ohjelma:

Keskiviikko 29.5.

OSA 2

17.30 Kotitehtävien purkaminen

- Oman tuotteen esittely (5 minuuttia/esitys) - Ryhmäkeskustelu tuotteesta

18.30 Esiteltyjen tuotteiden kehittäminen

- Onko tuotteissa ideaa myyntituotteeksi - Ideoiden kehittäminen 20.00 Miten jatketaan?

- Päätetään jatkotoimista - Sovitaan seuraava tapaaminen (ideariihi)

Muut tiedot:

KOULUTUS ON ILMAINEN.

Tilaisuuksissa tarjotaan kahvi ja kahvileipä.

Ilmoittaudu sähköpostilla 17.5. mennessä: kari.heikkinen@paltamo.fi Osallistujille ilmoitetaan koulutuspaikka sähköpostilla

(koulutuspaikka määräytyy osallistujamäärän mukaan) TERVETULOA!

Paltamo - Kaikilla mukavuuksilla Kari Heikkinen, projektipäällikkö Puhelin: 044 7500 996

Sähköposti: kari.heikkinen@paltamo.fi - Kaikilla mukavuuksilla -

Palvelujen tuotteistaminen Koulutus- ja ideointi on suunnattu paltamolaisten palvelujen myyjille,

uuden tai jo olemassa olevan tuoteidean kehittäjille. Lisäksi tehdään

suunnitelmaa Kainuu Helsingissä 2014 tapahtumaan osallistumisesta

Paltamon osalta.

(7)

Pitäjäratekialla kilpailukykyä Ratekian uudistamisella haluamme edelleen parantaa asukkaiden hyvin- vointia ja yritysten toimintaedellytyk- siä sekä vahvistaa Paltamon vetovoi- maisuutta.

Tulevaisuutta suunnitellaan uudesta näkökulmasta pidemmälle aikavälil- le, kohti vuotta 2020. Paltamolla on vahva oma identiteetti ja Paltamo on asukkaidensa arvostama kunta. Sen vuoksi myös asukkaat otetaan mu- kaan tulevaisuuden suunnitteluun.

Osallistu ja vaikuta!

Määrittelemme yhdessä, millainen on unelmien Paltamo vuonna 2020.

Nostamme esiin ne Paltamon pitäjän vahvuudet, joiden kautta unelmien Paltamo voi toteutua. Näiden arvojen ja asioiden pohjalta teemme suun- nitelman, jota sitoudumme yhdessä toteuttamaan. Paltamon pitäjän rate- kia uudistetaan vaiheittain siten, että kunnan henkilöstö, asukkaat, yrityk- set ja muut toimijat voivat osallistua ratekiatyöhön.

Tee oma ehdotuksesi!

Pitäjäkokouksessa kunnanvaltuutetut, johtavat virkamiehet sekä kuntakon- serniin kuuluvien tahojen edustajat

pitäjäratekiatyöhön

Osallistu sinäkin

Kunnassa on käynnistynyt uuden valtuustokauden myötä myös strategian uudistaminen. Kuntastrategian sijaan puhumme Paltamon pitäjäratekiasta. Ratekia koskettaa koko pitäjän eli nykyisen Paltamon kunnan alueella asuvien ja siellä toimivien ihmisten ja yhteisö- jen muodostamaa kokonaisuutta.

määrittelivät seuraavanlaisia aihioita Paltamon pitäjä 2020 -tahtotilaksi.

Kommentoi vapaasti ja tee oma tahtotila -ehdotuksesi!

Tahtotila 2020 kertoo siitä, millaisena haluamme Paltamon pitäjän nähdä vuonna 2020.

Erinomaisen tahtotilan tunnusmerkki on, että se on konkreettinen

ja se ilmaisee mitattavasti, mihin haluamme olla matkalla. Tahtotila määritellään enin- tään 25 sanalla.

Osallistujien kesken arvotaan tynnyrisauna sekä

Paltamo-aiheisia tuotteita!

Osallistu seuraavalla

sivulla!

(8)

Voit osallistua tahtotilan luomiseen myös Facebookissa: www.facebook.com/Paltamo

Osallistuminen on mahdollista myös Paltamon kirjastoissa sekä kunnantalon neuvonnassa.

Ilmoita myös yhteystietosi (ei pakollinen), niin osallistut arvontaan!

Osallistujien kesken arvotaan tynnyrisauna sekä Paltamo-aiheisia tuotteita!

Nimi

puh. tai osoite

Lisätietoja ja kaavakkeen palautus:

Anu Tervonen, kehitysjohtaja anu.tervonen@paltamo.fi p. 044 2885 660

Paltamon kunta, Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo

Unelmieni Paltamo vuonna 2020

TAHTOTILA 1.

Kaikessa omavarainen

Työpaikat, sote-palvelut, kaupat, rakennuspaikat, koulut jne.

TAHTOTILA 2.

Nopeimmin kasvava, koko elämän

kokoinen Paltamo

Yritystoiminnan ja palveluiden moni- puolisuus.

Yhteisöllinen, ihmisestä välittävä, kyvykäs ja kehittyvä Paltamo.

TAHTOTILA 3.

Oulujärven johtava matkailupitäjä

Merkittävä ympäristöteknologian yritys- ja tutkimustoimintaa tukeva, muuttovoittoinen kunta. Suomen suurimman biojalostusterminaalin sijaintikunta.

TAHTOTILA 5.

Luonnostaan omavarainen, kasvava Paltamo

Energia, ruoka, palvelut.

TAHTOTILA 6.

Jokin muu?

Tee ehdotus omasta tahtotilastasi, minkälainen Paltamon pitäisi olla vuonna 2020?

Täytä, leikkaa ja

lähetä!

TAHTOTILA 4.

Tekevin pitäjä

Yrittäjyyskasvatus, yritysten nettoli- säys, etätyö, puhtainta asumista.

Bioenergian osuus Suomen suurin sähkössä ja lämmössä/asukas.

Luonnonympäristö pidetään puhtaa- na. Vihreän kullan Paltamo.

Lähetä ehdotuksesi ja kommentit sähköpostilla

paltamon.kunta@paltamo.fi tai palauta tämä sivu omilla ajatuksilla täydennettynä.

Osallistujien kesken arvotaan tynnyrisauna sekä

Paltamo-aiheisia

tuotteita!

(9)

Täytä, leikkaa ja

lähetä!

Sisäänpääsy

Kuntosalin oveen on asennettu sähkölukko, joka avaa oven ”lätkäl- lä”. Entinen lätkä käy. Avaimet pitää palauttaa kunnanviraston neuvontaan tai kuntosalivalvojalle kuittausta vas- taan. Avainpantti lätkästä on 8 euroa, joten avaimesta ei saa takaisin rahaa.

Muistathan palauttaa avaimesi, jos lippusi ei ole voimassa! Luvattomas- ta salinkäytöstä peritään 100 euron sakkomaksu sekä kuntosalimaksu.

PALTAMON KUNNAN KUNTOSALI

Vaarankyläntie 3 Avoinna joka päivä 6 – 21 Liput ja avaimet kunnan- viraston neuvonnasta viraston aukioloaikoina (8 – 15:30) tai sovittuna aikana p. (08) 615 54681

Opiskelija tai työtön Kertalippu 4 € 3 € Kuukausilippu 9 € 6 €

6 kk 45 € 25 €

12 kk 80 € 40 €

Paltamolaiset eläkeläiset maksutta!

Avainpantti kaikilta 8 €.

Ulkopaikkakuntalaiset eläkeläiset opiskelijahinnalla. Maksuksi käy TYKY –kuntoseteli, Virikeseteli ja Smartum ja Smartum Saldo.

Lippujen hinnat

Kuntosalin toisesta osasta löytyvät painonnostopenkit ja painot, toiseen osaan on sijoitettu kuntolaitteet (kuva).

Kuntosali on myös ulkopaikkakuntalaisten (esimerkiksi lomalaisten) käytettävissä kerta- tai kuukausilipulla.

Liput ja lisätiedot p. (08) 615 54681

VUOKRALLE TARJOTAAN PALTAMOSSA

Lisätiedot

Tietoja vuokrattavista asunnoista ja hakemukset kunnan verkkosivuilta, osoitteesta: www.paltamo.fi > asuminen

tai puhelimitse (08) 615 54667 tai (08) 615 54664

Nyt vuokrattavana kaksioita ja kolmioita

Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen

Vuokraa loma-asunto Paltamosta! Vuokraa kakkosasunto tai

vieraille loma-asunnoksi.

(10)

p. 615 54638, 615 54636 opistopalvelut.fi/paltamo/

kansalaisopisto@paltamo.fi Olemme Facebookissa!

Kesä kurssit

Mitä sinä ha luaisit

harras taa ja oppia?

Villiyrttikurssi

24. – 25.5.

Kurssi on täynnä. Kysy peruutuspaikkoja lähempänä kurssia toimistosta.

Maisema- ja kasvikuvauskurssi

Kurssi alkaa to 16.5. Tekniikkaa, ilmaisua ja valonkäyttöä. Kurssi kokoontuu tors- taisin 16.5., 23.5., 30.5. ja 6.6. klo 18 –

20.30 Kontiomäen monitoimitalolla.

Luentojen lisäksi kuvaamme lähimaas- tossa ja vietämme yhden viikonlopun (8. – 9.6.) Oulujärven rantamilla. Majoitus

Lomakoti Koivurannassa (majoituksesta lisämaksu). Opettaja Reijo Haukia.

Ilm. heti. Kurssimaksu 27,- tai kausikortilla.

Lasten kesätaide

Kesätaide 7-12 –vuotiaille (Huom! Muuttunut aika!) ma-pe 10. – 14.6. klo 10 – 13.30

Korpitien koulun taideluokka, Tiia Kuisma. Tarvikemaksu 5e.

Ilm. viim. 23.5. Kurssimaksu 27e tai kausikortilla.

Business english

pe 7.6. klo 15-18 ja la 8.6. klo 9-12 paikka ilmoitetaan myöhemmin. Anita

Korhonen. Ilm. viim. 23.5. Maksuton kurssi.

Ilmoittatumiset ja lisätiedot p. (08) 615 54638 tai opistopalvelut.fi/paltamo/

NYT ON AIKA ESITTÄÄ KURSSITOIVEITA ENSI LUKUVUODELLE!

OTA YHTEYTTÄ!

Kansalaisopiston väki kiittää kuluneesta kaudesta ja toivottaa kaikille mukavaa

kesää. Tavataan kurssien merkeissä syksyllä!

Paltamossa Korpitien koulun juhlasalissa järjestetään la 01.06.2013 päihteetön musiikkitapahtuma kainuulaisille peruskoulun, ammattikoulun ja lukion opiskelijoille.

Tapahtuma on ilmainen.

Ilmoittautumiset sähköpostilla mehukestit2013@outlook.com.

Lisätietoja mehukestit 2013 facebookista.

lauantaina 11.5.2013 Paltalinnassa

klo 18.00-20.00 ala-asteikäiset lippu 2,-

klo 20.30-23.20 ylä-astelaisille.

lippu 3,-

Disko on päihteetön tapahtuma Järj. NuNe ja nuorisotoimi sekä Kainuun

Manga, Anime ja Cosplay yhdistys.

Tapahtumia nuorisolle

järjestää nuorisotoimi ja Työvoimatalo.

(11)

www.paltamo.fi/vapaaaika/94

kainet.verkkokirjasto.fi/web/arena

KIRJASTOAUTO

Puh. 044 2885 903

Aikataulut toimipisteistä ja kunnan kotisivuilta: www.paltamo.fi Kirjastoauto on kesätauolla 1.7. - 4.8. Pidennetyt laina-ajat.

KONTIOMÄEN KIRJASTO

Pihlajatie 5, Kontiomäki Puh. 044 7500 754

Maanantaisin ja torstaisin klo 13 – 19

Helatorstaina 9.5.suljettu Torstaina 23.5. suljettu

Kontiomäen kirjasto on suljettuna 1.7. – 4.8. Pidennetyt laina-ajat.

PÄÄKIRJASTO

Korpitie 9, Paltamo Puh. (08) 615 54647 Touko-, kesä- ja elokuu Ma, Ti klo 12 - 19 Ke klo 13 - 19 To klo 11 - 17 Pe klo 10 - 15

Keskiviikkona 8.5. klo 10 – 15 Helatorstaina 9.5.suljettu Torstaina 20.6.klo 10 – 15 Juhannusaattona 21.6. suljettu Heinäkuu

Ma, Ti, To, Pe klo 10 - 15 Ke klo 13 - 18

lastenlaulutuokio

Kirjaston Reiman

Ke 15.5 . klo 9.3 0

Kirjast olla

Mehu- ja pikkuleipä-

tarjoilu

Lasten satutuokiot

keskiviikkoisin klo 9:30 pää- kirjastossa. Kevään viimeisellä

satutunnilla 15.5. kuullaan wanhoja lastenlauluja.

Kansalaisopiston

(12)

Paltamon

kylien tapaaminen

Kuntatiimin tilalle kehitetty Paltamon kylien tapaaminen – tiedonvaihto- ja vuorovaikutustapahtuma pidettiin edel- lisen kerran 7.2.2013 Kiehimässä. Koska kylillä on vielä mahdollisuus tuoda toiveitaan käynnissä olevaan Paltamo – kaikilla mukavuuksilla -hankkeeseen, sovittiin seuraavan tapaamisen ajankohta ja paikka:

Ohjelma:

Tilaisuuden avaaminen ja Uuran kuulumiset

– Uura-Iijärven kyläseuran puheenjohtaja Erja Pyykkönen Kaikkien paikalla olevien kylien kuulumiset kyläkohtaisesti

Kommentteja edellisestä ja ajankohtaista kunnasta – kehitysjohtaja Anu Tervonen Ajankohtaista Kainuun Nuotasta, mm. YTY-työt ja jätevesineuvonta - Veli-Matti Karppinen, Kainuun Nuotta ry.

Paltamo – Kaikilla mukavuuksilla -hankkeen tilannekatsaus – projektipäällikkö Kari Heikkinen

Ajankohtaista Kainuun kyläteemahankkeesta – Tarja Lukkari, Kalle Nieminen Seuraavan kokouksen ajankohta ja järjestäjäkylä

Tilaisuuden päättäminen – puheenjohtaja Erja Pyykkönen Torstaina 16.5.2013 kello 18

Uuran kylätalolla (Peltolantie, Uura) Toivomme runsasta osanottoa. Viet- hän tietoa eteenpäin kylälläsi. Tilai- suuden aluksi on kahvitarjoilu.

Tervetuloa mukaan!

- Kaikilla mukavuuksilla -

UURA-IIJÄRVI KYLÄYHDISTYS RY • KAINUUN KYLÄTEEMAHANKE • KAINUUN NUOTTA RY • PALTAMO-KAIKILLA MUKAVUUKSILLA HANKE

(13)

kylien tapaaminen

- Kaikilla mukavuuksilla -

OHJELMA:

11.00 Tervetuliaiskahvit 11.30 Ohjelma alkaa 12.30 Ruokailu 13.30 Ohjelmaa

14.30 Kotakahvit ja kotiin paluu Mukana tapahtumassa:

Paltamon kunta ja

Paltamo – Kaikilla mukavuuksilla -hanke Paltamon Tules- ja Reuma

järjestää Kainuun Kevätkeikauksen

Ilmoittautuminen: 15.5.2013 mennessä Ari Haapiolle, puh. 0500 611 738

Paikka: Vaarankylän koulu Aika: 25.5.2013 klo 11.00 alkaen Ruokailun omavastuu

on 6 euroa.

- sisältää 2 x kahvit ja keittoruoan - ilmoitathan allergiat

Kaikille avoin Kylvöjuhla 23.5.

klo 12.00 Paltalinnassa. Juhlapuhe eläkeläiset ry:n Kainuun aluejärjestön pj. Hilkka Pulkkinen. Ohjelmassa Kylvö- kauden alkamisen siunaaminen pastori Marjatta Leinonen ja mm. Paltamon kansalaisopiston seniorilaulukuoro, sketsiteatterin sekä lausuntaa ja yhteis- laulua. Lopuksi tanssia 3 tuntia Timo Herrasen -orkesterin tahdissa. Arpajai- set. Kahvilippu 7,-. Tervetuloa!

Järjestää Eläkeläiset ry, Paltamo

Kesäteatterissa Vaahteranmäen Eemeli

Kirjoittanut Astrid Lindgren Ohjaus ja dramatisointi Panu Huotari

Liput 15 e, 7-15 v 8 e Tervetuloa viihtymään!

Pe 28.6. klo 19 ensi-ilta Su 30.6. klo 15 ja 19 Ti 2.7. klo 19 To 4.7. klo 19 Su 7.7. klo 15 ja 19 Ti 9.7. klo 19 To 11.7. klo 19 Su 14.7. klo 15 ja 19 Ti 16.7. klo 19 To 18.7. klo 19 La 20.7. klo 18 Su 21.7. klo 15 Esitykset:

Kylvöjuhla

Näyttelyssä esillä 1900 –luvun kipsi- taideteoksia, leluja ja nalleja. Uutena NALLEMAJA JA NUKKETALO.

Metelin Kanerva, Golftie 3,

avoinna 25.6.-28.7., ti-su klo 12-18.

Tervetuloa. www.meteliseis.com, tiedustelut p. 044 021 1907.

Eilisen lapset ja leikityt lelut

Kanervan talon pihapiiri on jo nähtävyys itsessään ja P-paikan vieressä on viime kesänä noussut ympäristötaideteos Venemetsä, Tervahanhet.

Paltamossa

tapahtuu

(14)

Perjantai 5.7.

Virta venhettä vie – kesäisiä lauluja konsertti Paltamon kirkossa, solistina Paula Tapionmäki

Lauantai 6.7.

Paltamon golfkentällä Eino Leino –open

Hauen uistelun Pohjola cup EM–mestaruuskisat klo 12 Eino Leino -leikkipuiston avajaiset ja -patsaanpesu Eino

Leino –puistossa. Paltamon kesäteatterin porukka (Vaah- teranmäen Eemelin metkuin) pesee Eino Leino –patsaan palolaitoksen avustuksella.

klo 14 Paltamon Pitäjähistorian julkistustilaisuus Korpitien koululla, kahvitarjoilu klo 13

klo 16 Hepokönkään höppänä hauskuttaa lapsia ja lapsen mielisiä Paltamon Sydämessä klo 18 Kiveksen rosvot –musikaali

Metelin vierasvenesatamassa (säävaraus)

klo 21-2 Livekaraokea Renne Karppisen juontamana Paltamon Sydämessä, vapaa pääsy.

Sunnuntai 7.7.

Hauen uistelun Honda cup –kisa EINO LEINO -PUISTOSSA

klo 11 Koko kaupungin henkilö V -teatteriesitys Eino Leino –puis- tossa.

klo 12-15 Kukkapuiston esittelyä, esille toivotaan pitäjähistoriaan liittyviä vanhoja esineitä, työvälineitä ja työnäytöksiä Avoimet ovet:

Kotiseutumuseolla, Myllypuron myllyllä ja Eino Leino –puis- ton Talaksella

klo 13 Vuoden 2013 Eino Leino; Arvaa kuka -? ja vuoden Lei- no-julistus, Paltamo-veikkaus kilpailu -osallistuneiden kesken arvotaan palkinto ym. mukavaa.

klo 15 ja 19 Vaahteranmäen Eemeli Paltamon kesäteatterissa

Paltamo päiviä yhteistyössä järjestävät Paltamon kunta, Työvoimatalo, Paltamon seurakunta, Paltamo-Seura ry, paltamolaisia yrittäjiä ja yhdistyksiä.

– teemana pitäjähistoria

5.-7.7. 2013

(15)

Kunnanvirasto on suljettu 8.-28.7.2013

Museossa maetoa

Museoviikon tapahtuma 13.6. klo 18 kotiseutumuseolla Museo avoinna touko – heinäkuussa klo 11-17 ja elokuussa klo 11-16 Järj. Paltamo-Seura ry ja MLL Paltamo

Melalahden juhannus

Juhannusaattona 21.6. illalla Melalahden laivarannassa.

la 26.-27.7.

Yksi Suomen suurimmista vetouis- telukilpailuista jossa yksi kruunataan Kuhakunkuksi. Hyvät palkinnot.

http://kuhakunkku.paltamoon.com

Lukion kevät- ja

ylioppilasjuhlat

la 1.6.2013 klo 11.30 Tervetuloa

Melalahti Akatemia

Heinäkuun lopulla LUENTOJA JA VAPAA TAIDETAPAHTUMA

Sunnuntaina 19.5.

kello 9 torimyynti alkaa ja tori- kauppiaita on tulossa ympäri maata.

Myytävänä myös paikallisia herkkuja esim. hiillosnorssia

kello 13 alkaen OHJELMASSA mm.

Norssi-isännän julistus 2013 Palta- mo-Seura ry. Paras Norssiruokakil- pailu, ilmoita ruokasi kilpailuun 8.5.

mennessä, kilpailun Norssiruokia on tarkoitus viedä Helsinkiin Senaatin- torille kesällä 2014. Kanvainväliseen Nuorten RYB -hankkeeseen osallistu- vien paltamolaisten nuorten esityksiä.

LUVASSA TAATUSTI KIVAA OHJEL- MAA raikkaassa ulkosäässä.

kello 15 Karaoke-laulukilpailu torilla (sateella WetDogissa)

Sarjat: Miehet, naiset, nuoret, lapset.

Jokaisesta sarjasta kolme parasta palkitaan.

Perjantaina 17.5.

tai seuraavalla viikolla, seuraa ilmoit- telua

Nouseeko Norssi vai noussutko on…

se nouseehan taas kuitenkin NORSSINNOSTOTAPAHTUMA KÄÄRMENIEMESSÄ klo 23

Kokeileppa lippoa itse tai hae norssia omaan astiaan. Norssihaaveja saa lainaan Työvoimatalolta. Norssinpuh- kaisu ja reseptiikka ohjeistusta. Paista itse norssia muurinpohjapannulla, no- kipannukahvia. Nuotiolla voit paistaa omia makkaroitasi. Vapaa pääsy.

Lauantaina 18.5.

Paltamon golfkentän avaus:

Kevät-scramble.

Metelin sataman Frisbee-golfradan ja uimarannan epävirallinen avaus

Eino Leino –puistossa ja torialueella

klo 10 Torimyynti alkaa.

klo 11-15 Vapaa karaokelaulu- ja toritanssitapahtuma.

Kainuun Viihdesolistit ry

klo 21-02 Norssitanssit WetDogissa.

Pääsymaksu 10,-

Toripaikat

Paltamon kunnan neuvonta, 08-615 54681 tai neuvonta@paltamo.fi

Toripaikanhinta: 30–40 eur oa /päivä.

Paltamon Sydän

-maisemaravintola avoinna pe-su klo 9-18, lounas klo 11-16.

K uhaKunKKu

(16)
(17)

Paltamon oheistapahtumat: kuntosalilla avoimet ovet jonka lisäksi paikalla voi kokeilla miniputtausta, ekoaseella ampumista ja Paltamon Puumien ja Jyryn laukaisututkalla laukaisunopeuttaan (sähly-, jalkapallo tai jääkiekko),

(18)

Voimapyhis sunnuntaina 5.5.

klo 17–18 srk-keskuksen alakerrassa Järj. Paltamon seurakunta

Kesäkerhot kesällä 2013

Viikko 23 Kontiomäen seurakuntatalossa maanantaina ja tiistaina 3–5 v. ja

keskiviikkona, torstaina ja perjantaina 6–8 v. (syksyllä ensimmäiselle ja toiselle luokalle menevät).

Viikot 24 ja 25 Paltamon seurakuntakeskuksessa maanantaisin ja tiistaisin 3–5 v. ja

keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaina 6–8 v. (syksyllä ensimmäiselle ja toiselle luokalle menevät).

Juhannusaattona pe 21.6 ei ole kesäkerhoa.

Kesäkerhot ovat klo 10–13 joka päivä.

Kesäkerhoissa ulkoillaan, leikitään, askarrellaan ja välillä kuunnellaan Raamatun kertomuksia ja lauletaan. Seurakunta tarjoaa välipalan lapsille.

Kesäkerho on maksuton.

Kesäkerhoa on ohjaamassa lastenohjaajan lisäksi isonen ja lastenohjaajaopiskelija.

Ilmoittautuminen: Ilmoita lapsesi viimeistään 24.5. mennessä soittamalla lastenohjaaja Jaana Raesalmelle puh. 044 5974 766 tai laittamalla sähköpostia jaana.raesalmi@evl.fi.

Muista ilmoittaa lapsen nimi, ikä, yhteystietosi ja mahdolliset allergiat tai

jos jotain muuta, mitä meidän on hyvä tietää.

(19)

19

Säännöllinen päivä- ja perhekerhotoiminta päättyy 17.5.

KEVÄTJUHLA pikkuväelle järjestetään

Kontiomäellä keskiviikkona 22.5. klo 10 ja

Paltamon seurakuntakeskuksessa torstaina 23.5. klo 10 Kevätjuhla on tarkoitettu päiväkerholaisille ja heidän vanhemmilleen, perhepäivähoitajille hoitolapsineen, päiväkodin väelle, eskariryhmille ja perhekerholaisille. Myös mummit ja ukit ja pienten lasten kanssa kotona olevat äidit ja isät ovat juhlaan tervetulleita.

Päiväkerhot ja perhekerhot alkavat 26.8. eli viikolla 35.

Päiväkerhoihin otetaan 3 vuotta täyttäneet, sekä 4- että 5-vuotiaat.

Päiväkerho on maksuton.

Ilmoittautuminen päiväkerhoryhmiin lastenohjaajalle 044 5974 766 on syksyllä 5.8.–16.8.2013.

Kerhokauden keväinen päätös:

torstaina 9.5. klo 14–16 seurakuntakeskuksessa Vietetään keväistä päivää yhdessä

askarrellen, lettuja paistaen ja liikkuen.

TERVETULOA KOKO PERHEEN VOIMIN!

Järjestäjinä: Paltamon seurakunnan nuorisotyö ja 4H Lisätietoja: Marja 044 5974763

Anu 044 0871303

KEVÄTKARKELOT

(20)

20

Tulossa:

Paltamon seurakunnan ja Ristijärven seurakunnan yhteinen päivän kestävä perheretki torstaina 25.7.

Matkan vetäjiksi lähtevät lastenohjaajat Sari Mikkonen Ristijärveltä ja Jaana Raesalmi Paltamosta.

Retki suuntautuu Joensuuhun ja siellä Botaniaan Joensuun kasvitieteelli- seen puutarhaan, joka on maailman pohjoisin ja Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha.

Perheillä on mahdollisuus myös käydä ostoksilla.

Yhteistä ruokailua ei ole järjestetty.

Retken hinta: Aikuiset 15 € ja lapset 10 € sisältää matkat + pääsylipun Trooppiseen puutarhaan.

Lähtö Paltamosta olisi n. klo 8 ja paluu klo 19–20.

Ilmoittautuminen Sari Mikkonen 050 3008 751 keskiviikkona 17.7. mennessä.

Kesäleirit Kainuun Opistolla

4.–5.6. 10–13-vuotiaille 18.–19.6. 7–9-vuotiaille

Leirin hinta 10 euroa.

Ilmoittautumiset Marjalle 24.5. mennessä p. 044 5974 763 (viestiin nimi, ikä, osoite ja ruoka-allergiat)

Järjestää seurakunnan nuorisotyö ja 4H

(21)

21

Helatorstaina 9.5.

klo 18.00 Virsi-ilta kirkossa yhteistyössä elohopeakerhon kanssa.

Su 12.5. Äitienpäivänä klo 10.00 Messu kirkossa

Messun jälkeen LC Paltamon tarjoilemat kakkukahvit ja

klo 12.00 Cantus Kiehimä -kirkkokuoron äitienpäiväkonsertti.

Tuotto YV-keräykseen (vapaaehtoinen maksu).

Ma 20.5.

Omaishoitajien retki/leiripäivä Joutenlammella Hinta 25 € (sisältää ruuat/matkan).

Ilm./kyselyt ma 13.5. mennessä Kaismalta p. 044 5974 762.

Ma 17.6. klo 10.00–15.00

Leiripäivä Kainuun Opistolla senioreille

yhdessä ristijärveläisten kanssa. Ilm. KaisMalle to 6.6. mennessä p. 044 5974 762. Hinta 15 € (sisältää ruuat ja kyydin).

Paltamon seurakunta

Yhteisvastuukeräys kiittää

”Lähimmäisyyttä ei voi ulkoistaa. Diakonian tulisi olla jokaisen kirkon jäsenen elämäntapa,” toteaa YV-2013 keräyksen esimies Piispa Irja Askola.

Keräyksessä yhteistyökumppaneina olivat Kirkkopalvelut ja Kirkonulkomaan apu.

Kiitos avustasi! Paltamon seurakunta

(22)

22

Kun on kiitoksen aika

Paltamon ev.lut. seurakunta ja Paltamon helluntaiseurakunta järjestävät yhteistyössä

yhteisvastuukeräyksen hyväksi

Heimo Enbuskan

”Kiitoksen aika”

-kirkkokonsertin

Paltamon kirkossa tiistaina 14.5.2013 klo 18.00 – 19.30

ÄITIENPÄIVÄNÄ su 12.5.2013

Klo 10.00 Messu kirkossa

Kakkukahvit srk-keskuksessa, LC Paltamo tarjoilee Klo 12.00 Cantus Kiehimä -kirkkokuoron konsertti

Vapaaehtoinen maksu YV-keräykseen.

TERVETULOA!

Cantus Kiehimä -kirkkokuoro LC-Paltamo

Paltamon seurakunta

(23)

23

EU-ELINTARVIKEJAKELU PALTAMOSSA

PE 14.6.2013 klo 10.00 – 14.00

TYÖVOIMATALOLLA (entisellä ala-asteella)

• Ota oma kassi mukaan (helpottaa kotiin kantoa).

TERVETULOA!

Työvoimatalo Paltamon seurakunta

Kontiomäen seurakuntatalolla 13.6. klo 18.00

Perheiden kesäilta

Ohjelmassa

* laulutuokio * makkaranpaistoa * tarjoilua

ja mukavaa yhteistä tekemistä

(24)

Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin

Lue ensimmäinen Paltamoon -asukaslehti sähköisenä, selailtavana versiona osoitteesta:

www.paltamoon.com.

Paperilehtiä voi tilata soittamalla p. 055 7500 996.

Seuraava Paltamoon -lehti ilmestyy juhannukseksi.

Juttuvinkkejä seuraavaan lehteen voi lähettää lehden päätoimittajalle Kari Heikkiselle,

kari.heikkinen@paltamo.fi.

Lähes kaikki Paltamosta löytyy pian osoitteesta

- Kaikilla mukavuuksilla -

Paltamon Kirjapaino Ky, Paltamo – 2013

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

15–24 vuotiaiden työllisyysaste Kainuussa ja koko maassa 2009–2018 (Kuvan lähde: Kainuun liitto 2019b, kuvan tietojen lähde: Tilastokeskus).. Työllisyystilanne on kuitenkin

Kaavaratkaisu pe- rustuu kuitenkin jo Oulujärven rantayleiskaavan mitoitusperiaatteisiin, jossa emätilan rakentamat- tomalle lohkotilalle voidaan osoittaa uusi rakennuspaikka,

• Paltamo, Biotuotetehtaan alueen asemakaava, Kaavan valmisteluvaiheen (kaavaluonnos) lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet, 17.1.2019.. • Paltamo,

Kaavaratkaisu pe- rustuu kuitenkin jo Oulujärven rantayleiskaavan mitoitusperiaatteisiin, jossa emätilan rakentamat- tomalle lohkotilalle voidaan osoittaa uusi rakennuspaikka,

 päiväkodille (Pä) varataan tila koulukeskuksen ja kirjaston välistä: voimassa olevan kaavan mukainen asuinrakentamiseen osoitettu rakentamaton tontti lii- tetään koulun

Paltamon yrittäjät ry, MLL Paltamo, Paltamon kunta ja työvoimayhdistys ry.

Ratekiaan on yhdessä asukkai- den, päättäjien ja johtavien virkamiesten sekä kuntakonsernin toimijoiden kanssa valittu ne Paltamon pitäjän asiat, joiden kautta unelmien Paltamo

Jokivarren Marionissa ja Paltamon kesäteatterin väki pesee Eino Leino –patsaan palolaitoksen avustukselle klo 15 Paltamon kunta 150 –vuotta (perustettu 8.7.1865) juhla