66 TIETEESSÄ TAPAHTUU 2 2017 KIRJALLISUUS
daan hoivaajia Filippiineiltä. Hoi- vahierarkian alimmilla askelmilla on filippiiniläisten sairaanhoita jien lisäksi lähihoitajiksi koulutettu- ja maahanmuuttajia. Uusinta uut- ta ovat suunnitelmat työttömien osallistamisesta vaivaisten avus- tamiseen.
Ajattelen koko ajan rahaa Virolaisen nykyrunouden antolo- gian nimi otsakkeessa on kuvaa- va, raha tai pikemminkin sen puu- te täyttää runoilijoiden elämän.
Samanlaiseksi eurojen miettimi- seksi on mennyt vanhan vaivai- sen elämä. Vain harvoilla on varaa puhtaasti yksityisiin palveluihin, julkisten palveluiden määrää pide- tään tahallaan pienenä, jotta ihmi- set turvautuisivat yksityisiin pal- veluihin. Kuntien tehostetussa palveluasunnossa asuvat joutuvat seinien lisäksi maksamaan muis- ta palveluista, he maksavat muun muassa itse lääkkeensä. Kun lääk- keiden omavastuut nousevat ja jo- kainen vessakäynti sekä vaippa laskutetaan erikseen, kuluu koh- tuullinenkin eläke sukkelaan, eikä edes riitä. Omaiset tai vakuutus joutuvat auttamaan vanhan mak- suissa. Sukulaisettomien köyhien vanhojen naisten elämä on jo nyt valintaa lääkkeiden tai ruuan välil- lä ja pahemmaksi menee. Vaivai- sen elämä on taloudellista pakkoa samaan aikaan kun virallinen poli- tiikka puhuu valinnan vapaudesta.
Rahaa tai sijoittamista ajat- televat myös kansainväliset si- joitusyhtiöt, jotka ovat vauhdilla rantautuneet suomalaisille vai- van markkinoille. Teoksen tulevai- suuden dystopiaa ennustavassa osassa mietitään tilannetta, jos- sa uusien sote-lakien kaavailema valinnanvapaus yrityksille ja kas- vanut vapaakauppa ovat keskittä- neet vanhojen hoivan muutamal- le kansainväliselle suuryritykselle.
Kun yksi lopettaa toimintansa eikä kunnilla ole tarjota omaa hoivaa, joutuvat kunnat uudelleen huu- tokauppoihin, tarjoamaan vaivai- set halvimmalla ottavalle yrityksel- le. Paluu 1800-luvun käytäntöihin tapahtuu uudessa ympäristössä.
Suuret globaalit sijoitusyhtiöt har- joittavat verosuunnittelua, ne sel- viävät vähillä tai olemattomilla veroilla ja piilottavat tulonsa vero- paratiiseihin. Suomeksi sanottuna ne vievät sekä julkista että yksi- tyistä rahaa pois kansantaloudes- ta, mikä on kestämätöntä talous- politiikkaa.
Yhdysvaltalainen filosofi Eva Feder Kittay on kirjoittanut, että hoivan kalleus on suhteellista. Hy- vin palkattu ja resursoitu hoiva näyttää kalliilta, koska on totuttu siihen, että Toiset tekevät sen il- maiseksi: naiset, orjat, siirtolaiset, työväenluokan naiset ja niin edel- leen. Teoksen kirjoittajien poliitti- nen sanoma on tälle rahan vallalle ja hoivaajien riistolle vastakkai- nen. Lähtökohdan pitäisi olla se, että ihmiset ovat kaikki vaivaisia, vaiva on ihmisen osa. Siksi vaivai- set ja heidän haavoittuvuuteen- sa vastaavat ihmiset pitäisi ottaa politiikan lähtökohdiksi. Tämä tar- koittaisi myös, että vanhat sosiaa- lipolitiikan periaatteet tasa-arvon edistämisestä ja puutteen vähen- tämisestä tulee ottaa hoivapolitii- kan johtotähdiksi.
LEENA ERÄSAARI
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva yhteiskun- tapolitiikan dosentti.
Galaksit selkeästi ja kärsivällisesti
Heikki Oja: Galaksit. Ursa 2015.
Galaksit, nuo ”avaruuden saaret”, ovat maailmankaikkeuden keskei- siä rakennuspalikoita. Vielä sata vuotta sitten oli epäselvää, onko Linnunrata koko universumi ja tai- vaalla erottuvat kierteiset sumut siihen kuuluvia kohteita vai ovat- ko ne Linnunradan kaltaisia, mutta hyvin kaukaisia taivaankappaleita.
Sittemmin galaksiavaruus on kasvanut valtavan paljon suurem- maksi sekä kuvaannollisesti että todellisuudessa. Maailmankaik- keus on suunnattoman suuri ja sen kasvattaessa kaiken aikaa kokoaan galaksit etääntyvät yhä kauemmas toisistaan.
Heikki Ojan kirjoittamien ja toi- mittamien kymmenien kirjojen joukkoa täydentää nyt teos, joka kertoo näistä universumin perus- osasista. Kirjan alussa teksti on melko luettelomaista, kun ensim- mäiseen lukuun on ahdettu tietoa galaksikartoituksista, eri aallonpi- tuusalueiden havainnoista sekä havaintojen tekemiseen käytetyis- tä ja käytettävistä instrumenteista.
Pian hengästyttävä tyyli onnek- si seestyy, kun päästään varsinai- seen asiaan, kattavaan esitykseen galakseja koskevasta nykytietä- myksestä. Historia on perustellusti jätetty hyvin vähälle huomiolle, sillä siitä löytyy tietoa muista kirjoista.
Galaksit eivät ole yksinäisiä ava- ruuden saaria, vaan ne muodos- tavat gravitaation yhteen sitomia ryhmiä ja joukkoja, ne vuorovaikut- tavat toistensa kanssa, niiden vä- lillä vaeltaa tähtiä ja kaasupilviä, ja ne kolaroivat keskenään.
Galaksiavaruus onkin jatku- vassa myllerryksessä. Aikaskaa- lat vain ovat niin pitkiä, että ihmis-
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2 2017 67
KIRJALLISUUS
mielen on niitä vaikea hahmottaa.
Vuosien ja vuosikymmenien sijas- ta tapahtumia kellotetaan vuosi- miljoonilla ja -miljardeilla.
Kirja on hyvin johdonmukainen.
Läheltä eli omasta Linnunradas- tamme matkataan yhä kauemmas, avaruuden ääriin asti, ja samal- la siirrytään tutuista outoihin, osin tuntemattomiin ilmiöihin, pimeään aineeseen sekä pimeään ener- giaan. Matkan päättää selonteko siitä, miten maailmankaik keus ja galaksit ovat nykykäsityksen mu- kaan syntyneet ja kehittyneet.
Koko tarina on kirjoitettu Ojan tyyliin eli selkeästi, sujuvasti ja kärsivällisesti asiat selittäen. Hyvä esimerkki on pätkä tähtien syn- tytahdista Magellanin pilvissä.
Kirjan mukaan Pienessä pilves- sä se on vähäisempi kuin Suures- sa, koska ”tähtien keskimääräinen metallipitoisuus on vain puolet isomman pilven tähtien metallipi- toisuudesta”.
Kokemattomampi kirjoittaja oli- si voinut tyytyä tähän ja olettaa – ehkä asiaa sen kummemmin edes ajattelematta – lukijan tietävän, kuinka ”metallien” eli heliumia ras- kaampien alkuaineiden osuus kas- vaa tähtisukupolvesta toiseen. Oja sen sijaan malttaa selittää, mistä on kyse – eikä se vie tekstissä ti- laa kuin yhden kappaleen verran.
Galaksien tutkimukseen kitey- tyy hyvin myös tähtitieteen ylei- sempi kehitys. Äkkiseltään voi tun- tua yllättävältä, että tiedon määrä oli vääristä käsityksistä huolimat- ta melkoinen jo sata vuotta sitten, mutta yhtä lailla yllättävää on se, miten paljon uutta tietoa edelleen on saatavissa.
Vuosisata on toki pelkkä hujaus maailmankaikkeuden 13,8 miljar- din vuoden mittaisessa historiassa, mutta sinä aikana olemme eden- neet nykykosmologian haparoivista ensiaskeleista tämänhetkiseen kä- sitykseen, jonka mukaan näkemäm- me aine muodostaa vain muutaman prosentin koko universumista.
Aikakonetta ei ole vielä kek- sitty ja sellaisen rakentamis- ta pidetään melko yleisesti mah- dottomana, mutta olisi todella
mielenkiintoista tietää, millainen näkemyksemme maailmankaik- keudesta on, kun seuraavat sata vuotta ovat vierähtäneet.
Pieni huomautus lyhenteis- tä: Oja kirjoittaa ne tyyliin ”Nasa”,
”Esa” ja ”Eso”. Käytäntö on toki kielitoimiston suositusten mukai- nen ja yleisesti tunnetuksi luokitel- tavan Nasan (National Aeronau- tics and Space Administration eli Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruus- hallinto) kohdalla toimivakin.
Selvyyden vuoksi etenkin
”Esa” olisi silti parempi kirjoittaa ESA. Vai miltä kuulostaa joskus uutisotsikoissakin näkynyt luon- nehdinta ”Esan satelliitti valmiina lähtöön”? Ellei tiedä, että Esa tar- koittaa Euroopan avaruusjärjes- töä (European Space Agency), voi herätä kysymys, kuka tämä ava- ruustoimintaa harrastava suoma- laismies oikein on. Tekstin ja sen muotoilujen keskeisen tehtävän pitäisi olla aina viestin välittämi- nen mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti vaikka voimmekin olettaa, että tämän kirjan lukijat tunnistavat alan lyhenteet.
Muodoltaan kirja on hieman korkeuttaan leveämpi, mikä an- taa tilaa luettavuutta helpottaval- le kaksipalstaisuudelle. Myös ko- meat kuvat pääsevät oikeuksiinsa.
Taitto on kuitenkin monin paikoin turhan tukkoinen. Osaltaan siihen vaikuttavat pitkät kuvatekstit, jot- ka syövät reilun marginaalin suo- mia ”levähdyspaikkoja” tiiviin tie- totekstin lomassa.
Kuvatekstien pituus johtuu sii- tä, että niissä on paljon tietoa. Kir- ja vain saisi olla sivumäärältään vähän laajempi, jotta suurta tieto- määrää ei olisi tarvinnut ahtaa niin tiukkaan tilaan.
Kirjan lopussa on vielä listattu- na galaksitutkimuksen keskeiset vaiheet neljän vuosisadan ajalta ja kiitettävän laaja lähdeluettelo, josta asiasta syvällisemmin kiinnostunut löytää yllin kyllin lisää lukemista.
MARKUS HOTAKAINEN Kirjoittaja on tietokirjailija ja kriitikko.
Merkilliset kyselyaineistot
Pirjo Korkiakangas, Pia Olsson, Helena Ruotsala ja Anna-Ma- ria Åström (toim.): Kirjoittamalla kerrotut. Kansatieteelliset kyse- lyt tiedon lähteinä. Ethnos 2016.
Kansatieteelliset kyselyaineistot ovat liian vähän tunnettu ja hyö- dynnetty ihmistieteellisen tutki- muksen resurssi – ehkä kaikkien muiden tieteenalojen paitsi kan- satieteen piirissä. Kansatietees- säkin tutkimuksen näkökulma, se, mitä ja miten tutkija kysyy ai- neistoilta, on kääntynyt tieteellis- ten käänteiden mukana. Kansatie- teen tutkijoiden uusien artikkelien kokoelma Kirjoittamalla kerrotut sekä tekee arkistojen kirjoitettuja aineistoja näkyviksi että syventyy tutkimuksen nykyisiin tulokulmiin.
Vastaajien kirjoittamat kyse- lyaineistot ovat alkaneet kertyä Suomessa jo 1800-luvun loppu- puolella, kiitos yleistyneen kir- joitustaidon, ja toisaalta osa- na kansallisuuden rakentamisen projektia. 1950-luvulla Museovi- rastossa keruu organisoitiin Nii- lo Valosen johdolla osana yleiseu- rooppalaista tavoitetta ”pelastaa”
arkistoihin tieto perinteisistä ag- raarisista elämänmuodoista, joita katsottiin uhkaavan pikaisen ka- toamisen. Eräiden mukaan moder- ni käsitys ”perinteisistä agraari- sista elämänmuodoista” tuotettiin itse tällaisella pelastusoperaati- olla. Kirjassa yhdeksi toistuvaksi teemaksi muodostuukin kysyjien valta määritellä, mitä muistellaan.
Toisaalta vastaajien vapaus päät- tää itse, mitä ja miten he muistele- vat, tulee myös selväksi. Muistior- ganisaatioiden kyselyillä tuottama yhteinen muisteluvaranto on syn-
