Paranormaalit uskomukset ja ydintieto näkymä

(1)

Teloittajat takaisin muiden ihmisten joukkoon palauttanut Rose- lius on pohtinut sisällissodan myö- hempää käyttöä pidemmälle kuin Salminen. Roseliuksen mukaan ka- pinasta irtisanoutunut SDP pystyi löytämään yhteyden vanhan työ- väenliikkeen kenttään pitämällä rohkeasti esillä valkoista terroria ja keräämällä siitä tilastoja. Vaik- ka vallankumousyritystä pidettiin virheenä, voitiin puolustaa siihen osallistuneita rivimiehiä ja -naisia.

Analyysia voisi jatkaa uusimpiin ai- koihin: perinneliikkeeksi muuttu- nut vasemmisto voi nykyään vah- vistaa vasemmistolaista identiteet- tiä vain puhumalla vuodesta 1918, kun vallankumouksellisten vaihto- ehtojen esittäminen on käynyt käy- tännössä mahdottomaksi ja vaali- kampanjan epäonnistuminenkin tulkitaan signaaliksi siirtyä kes- kemmälle myös retorisesti.

Kirjallinen sisällissotabuumi taas on ymmärrettävissä älymys- tön identiteettityöksi postmoder- nin subjektivismin jälkeen. Onhan aihe mitä kovin ja reaalisin. Vähis- sä ovat kaunokirjoittajat, jotka eivät vielä olisi aihetta käsitelleet. Etäis- tä kohdetta on ilmeisesti helpompi käsitellä eeppisesti kuin oman ajan ristiriitoja, jotka epäsuorasti heijas- tuvat asetelmiin. Taitelijat, kuten tutkijatkin, ovat aina oikeuttaneet itsensä vetoamalla muihin periaat- teisiin kuin taloudellinen eliitti. Ta- loudellisen kysymyksenasettelun hallitessa nyt myös politiikkaa ja mediaa antaa sisällissodan kertaa- minen tilaisuuden näyttäytyä mo- raalisten kysymysten unilukkarina – olkoonkin, että erottuvuus alkaa jo heiketä tungoksessa.

Kirjoittaja on Suomen historian pro

fessori Helsingin yliopistossa.

paranormaalit

uskomukset ja ydintieto

Leo Näreaho

Kia Aarnio: Paranormal, superstitious, magical, and religious beliefs. Academic dissertation. Department of Psychology, University of Helsinki (Department of Psychology, Studies 44: 2007).

Kia Aarnio väitteli lokakuussa 2007 Helsingin yliopistossa paranormaaleja ja yliluonnollisia ilmiöitä koskevista uskomuksista. Väitös- kirja¹ liittyy laajempaan, Marjaana Lindemanin johtamaan projektiin, jossa on psykologisin tutkimuksin kartoitettu ihmisten epätavallisia uskomuksia. Aarnion väitöskirja- työn pohjana on viisi aiemmin kan- sainvälisissä tieteellisissä lehdissä julkaistua artikkelia, joissa Aarnio on ollut toisena kirjoittajana.

Tutkimuksen tausta

Väitöskirja käsittelee erittäin kiin- nostavaa aihetta. Empiirisen ai- neiston pohjana – kolmessa yllä- mainituista viidestä artikkelista – on ollut 3 261 suomalaista koe- henkilöä (74 % naisia, 96 % yli- opisto-opiskelijoita tai ammatti- koululaisia), jotka ovat vastanneet Internetin kautta tutkijoiden kyse- lylomakkeisiin viisiportaisella ”sa- maa mieltä – eri mieltä” -asteikol- la. Erityisesti on huomattava, et- tä Aarnion työssä on tutkittu usei- ta paranormaaleihin uskomuksiin liittyviä muuttujia. Paranorma- lien uskomusten yleisyyden lisäk- si on kartoitettu mm. uskonnolli-

1 Väitöskirja on luettavissa Hel- singin yliopiston osoitteessa http://

ethesis.helsinki.fi/.

sia uskomuksia, ruokaan ja tervey- teen liittyviä maagisia uskomuksia, ns. ydinuskomuksia rikkovia käsi- tyksiä samoin kuin erilaisia ajatte- lutyylejä, emotionaalista tasapai- noisuutta, mystisten kokemusten määrää ja arvoihin liittyviä asentei- ta (erityisesti ”humanistisen maa- ilmankuvan” kannatusta). Näiden (ja muidenkin) tekijöiden välille väitöskirjassa analysoidaan esiin kiinnostavia korrelaatioita.

Väitöskirjan keskeinen lähtö- kohta ja samalla empiirisen ana- lyysin tukema tulos on tekijän esittämä uusi paranormaalien uskomusten määritelmä. Paranor- maalit, taikauskoiset, maagiset ja yliluonnolliset uskomukset ovat kategoriavirheitä, joissa fysikaalis- ten, mentaalisten ja biologisten en- titeettien/prosessien keskeisiä piir- teitä sekoitetaan toisiinsa (s. 15).

Esimerkiksi fengshuin kannatta- jat ajattelevat energian (fysikaali- nen ilmiö) olevan elävää (biologi- nen attribuutti) tai aaveisiin ja en- keleihin uskovat pitävät näitä oli- oina, joilla on mieli, vaikka niillä ei ole ruumista. Tässä Aarnio tu- keutuu kognitiivisen psykologian teorioihin, joiden mukaan jo pie- nelle lapselle kehittyy (evoluution tuottama) intuitiivinen käsitys fysi- kaalisten, biologisten ja mentaalisten olioiden ydinpiirteistä; esimerkiksi fysikaaliset kappaleet eivät voi mennä toistensa läpi, biologi- set entiteetit lisääntyvät ja kasva- vat, mentaalisilla olioilla on mie- lentiloja ja tavoitteita. Aarnio kuitenkin huomauttaa, että kaikki ka- tegoriavirheet eivät ole yhteydessä para normaaleihin uskomuksiin.

Henkilö voi sekoittaa kategorioita, jotka eivät liity ydintietoon ja toisaalta metaforiset sekä allegori- set ilmaisut, joissa tietoisesti sekoi-

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 1 / 2 0 0 8

55

(2)

tetaan kategorioita, eivät ilmennä paranormaaleja uskomuksia.

Tuloksia

Miten paranormaaleihin ilmiöihin uskovat erosivat tutkimuksen skep- tisemmistä vastaajista? Tärkein erotteleva tekijä oli se, että vah- vemmin uskovat sekoittivat testis- sä enemmän ydinkategorioita kuin skeptisemmät koehenkilöt – tulos oli siten tutkimushypoteesia vah- vistava. Seuraavaksi tärkein erot- telija oli ajattelutyyli: parailmiöi- hin enemmän uskovat olivat ajat- telutyyliltään intuitiivisempia kuin vähemmän uskovat. Jälkimmäi- seen tulokseen liittyy se, että naiset olivat miehiä taipuvaisempia paranormaaleihin uskomuksiin. Kos- ka naisilla esiintyi myös intuitiivis- ta ajattelutyyliä enemmän (ja ana- lyyttistä ajattelutyyliä vähemmän) kuin miehillä, selittyi naisten suu- rempi taipumus paranormaaleihin uskomuksiin osittain ajattelutyy- lin eroilla. Edelleen havaittiin, että yleisesti ottaen paranormaa lien ja uskonnollisten uskomusten esiin- tyminen korreloi keskenään, mutta toisaalta uskonnollisuuden voi- mistuessa paranormaalien uskomusten määrä väheni – tulos, joka on havaittu aiemminkin. On ilmeistä, että kaikkein uskonnol- lisimmat henkilöt ovat sitoutuneet (kristillisen opin) uskontulkintaan, joka jyrkästi torjuu paranormaalin tyyppiset uskomukset.

Kaiken kaikkiaan Aarnion väi- töskirjassa on mielenkiintoisia löy- döksiä. Edellisten lisäksi voidaan mainita, että paranormaaleihin il- miöihin enemmän uskovat osoit- tautuivat arvoiltaan vähemmän konservatiiveiksi ja enemmän avoi- muutta suosiviksi. Toki tilastollisis- sa tutkimuksissa voidaan aina esit-

tää kysymys, kuinka valideja käy- tetyt mittarit ovat, kuinka hyvin ne todella mittaavat tiettyä piirret- tä tai taipumusta. Samoin korrelaa- tiosuhteiden tulkinta on usein on- gelmallista (kuinka päin syysuhde menee?).

Käsitteellisiä ongelmia

Suurimmat ongelmat ovat kuitenkin väitöskirjatyön käsitteellisessä rakenteessa. En ensinnäkään ym- märrä, miksi Aarnio puhuu kate- goriavirheistä (category mistakes).

Hänhän tutkii ihmisten uskomuk- sia, mihin luulisi sisältyvän sen, ettei tutkija ota kantaa uskomusten virheellisyyteen. Neutraalimpi termi olisi esimerkiksi kategoria- ylitykset. Itse asiassa väitöskirjas- sa olisi pitänyt olla (ala)luku, jossa kirjoittaja olisi selvittänyt tutkimuksensa suhdetta paranormaalien uskomusten totuusarvoon. Nyt näyttää siltä, että Aarnio pitää paranormaaleja uskomuksia yleisesti ottaen epätosina (esim. s. 14: ”But these kinds of definitions do not differentiate paranormal beliefs from other false beliefs.”). Aarni- on paranormaalien uskomusten kategoria sisältää myös erilaiset yliluonnolliset uskomukset eli siis us- konnollisetkin uskomukset. Juma- lan olemassaolon pitäminen lähtö- kohtaisesti epätotena tuskin kuu- luu tällaisen työn luonteeseen.

Perusongelmana on Aarnion esittämä paranormaalien uskomusten määritelmä. Voin tutkia ihmisten paranormaaleja uskomuksia haastattelututkimuksen avulla.

Tällöin syvähaastattelen yksittäi- siä ihmisiä ja kartoitan heidän us- komuksiaan ja maailmankuvaan- sa. Tämän jälkeen sijoitan hen- kilön paranormaalit uskomukset hänen maailmankuvansa koko-

naisuuteen tai diskurssianalyytti- sesti hänen kielellisten ilmaisujen- sa kokonaisuuteen ja tutkin, mikä merkitys (rooli, funktio) noilla us- komuksilla on kokonaisuudessa.

Paranormaalit uskomuksen saavat siten merkityksen, semantiikan, osana henkilön maailmankuvaa tai kielellistä maailmaa. Tällaisessa tutkimuksessa voin tutkijana täysin sivuuttaa kysymyksen siitä, viittaa- vatko henkilön uskomukset maailman todellisiin objekteihin tai ilmi- öihin, voin siis sivuuttaa kysymyksen uskomusten referenssistä ja totuudesta.

Aarnion tutkimus on luonteel- taan toisenlainen. Ensiksikin ky- seessä on tilastollinen tutkimus, jossa monien ihmisten uskomuksia verrataan keskenään. Toisek- si, väitän, että Aarnio ei voi edel- lisen kappaleen haastattelututkijan tavoin sivuuttaa kysymystä tutkit- tavien uskomusten totuudesta ja viittaavuudesta, vaikka haluaisi- kin niin tehdä. Tämä johtuu Aar- nion tutkimuksen teoreettisen läh- tökohdan eli kognitiivisen psykologian oletuksista.

Aarnion paranormaalien uskomusten määritelmässä nämä uskomukset saavat merkityksensä suhteessa intuitiivisiin, ”normaaleihin” ydinuskomuksiin. Jälkim- mäiset ovat ihmisen kognitiivisten rakentei den tuottamia perususko- muksia maailman elottomista, elol- lisista ja mielellisistä olioista. Kog- nitiivisen lähtökohdan luonnolli- nen liittolainen on evoluutioteoria (ja -psykologia), jonka mukaan ihmisen kognitiiviset rakenteet ovat kehittyneet pitkän evoluutiohisto- rian kuluessa metsästäjä-keräilijä- kaudella. Tämä sisältää oletuksen, että mielen kognitiiviset rakenteet ja niiden tuottamat ydinus-

56

(3)

komukset viittaavat ihmisen ul- kopuoliseen (luonnon)maailmaan ja useimmat noista uskomuksista ovat tosia. On vaikea tehdä evoluu- tiopsykologista tai -teoreettista tut- kimusta olettamatta, että evoluution synnyttämät mielen rakenteet tuottavat aidosti uskomuksia ul- komaailmasta ja että ainakin suurin osa noista uskomuksista on tosia (kuinka evoluutio olisi voinut tuottaa lähtökohtaisesti maailmaa koskevia, enimmäkseen epätosia uskomuksia?).

Mitä tästä seuraa kategoriara- jat ylittävien, paranormaalien uskomusten kannalta? Näyttää sil- tä, että ainakin useimmat luonnon kohteita koskevat, kategoriarajoja rikkovat uskomukset ovat epä- tosia. Jos ihminen tai eläin esimerkiksi pitää jotain luonnon objek- tia (faktisessa mielessä) elottoma- na, vaikka kyseessä on elävä olento, hänen uskomuksensa on ilmeisesti epätosi. (Toisaalta joku voi ydin- tiedon kannalta epäintuitiivisesti uskoa, että elolliset oliot koostuvat elottomista prosesseista; tämä uskomus on tosi, jos materialismi on tosi teoria ja joka tapauksessa mai- nittua uskomusta näyttää nykytie- de tukevan). Usko ruumiittomiin henkipersooniin rikkoo intuitiivi- sia kategoriarajoja toisella tavalla, koska henkiä ei voi havaita.

Onko Aarnion kaltaisen tutki- jan pidettävä yllä esitetyn päätte- lyn nojalla myös henkiuskomuk- sia (ja muita, sofistikoituneempia para normaaleja uskomuksia) au- tomaattisesti epätosina? On vaikea ajatella toisin. Kognitiivinen psykologia ja erityisesti evoluuti- opsykologia ovat osa luonnontie- teellistä, naturalistista tutkimusoh- jelmaa, jossa selittävät tekijät voivat olla vain materiaalisia ominai-

suuksia tai tapahtumia. Näin ollen Aarnion esittämästä paranormaalien uskomusten määritelmästä ja hänen tutkimuksensa muista eh- doista seuraa noiden uskomuksen epätotena pitäminen. Mutta miksi ihmisten uskomuksia tutkivan psy- kologin tutkimusasetelmaan pitäisi sisältyä näin selvä ja vahva ontolo- ginen oletus, kun kyseessä ovat monien normaalien ihmisten kannat- tamat uskomukset?

Entä mitä seuraa siitä, että Aar- nion määritelmän mukaisia paranormaaleja uskomuksia pidetään epätosina (ja Aarnio näyttää niin tekevän)? Jos paranormaalit uskomukset määritellään (ydin)katego- riavirheiksi ja siis epätosiksi, eivät uskomukset ja väitteet, jotka viittaavat kategorioiden rajat ylittä- viin objekteihin, voi milloinkaan olla tosia (tämä on siis seurausta paranormaalien uskomusten mää- ritelmästä).

Mutta tällöin päädymme seu ra- uk siin, joita ei voi hyväksyä. Edel- lisen perusteella meidän täytyy esimerkiksi päätellä, että ei ole koskaan mahdollista rakentaa robottia tai tietokonetta, jolla on aidosti inten- tioita (tavoitteellisia tiloja); tällais- ta oliota koskevat uskomuksemme ovat epätosia – oliohan rikkoisi kategoriarajoja (mekaaninen objekti, joka kuitenkin toimii tavoitteelli- sesti). Ehkäpä todella ajatteleva ro- botti ei ole mahdollinen, mutta tuo- ta mahdottomuutta tuskin voi joh- taa ajattelumme ydinkategorioiden viittausehdoista. Yhden kvanttime- kaniikan tulkinnan mukaan tutki- jan tietoisuus vaikuttaa suoraan siihen, mihin tilaan tutkittava kvant- tisysteemi päätyy (ns. aineaallon romahtaminen). Yllä esitetyn perusteella tällainen tulkinta ei olisi mahdollinen, koska siinä rikottai-

siin kategoriarajoja (tietoisuus vaikuttaa suoraan fysikaaliseen maailmaan). Mutta kuinka ydinkate- gorioihin perustuva ontologia voisi kertoa, mikä kvanttiteorian tulkinta on mahdollinen ja mikä ei? Toi- saalta monia tieteen paljastamia objekteja koskevat väitteet jäisivät vaille totuusarvoa. Ei esimerkiksi ole selvää, voiko virusta pitää var- sinaisesti elävänä vai ”pelkästään”

mekaanisena oliona. Onko siis virusta koskevia väitteitä pidettävä totuusarvoltaan epäselvinä, koska ydintietomme kategoriat eivät voi sijoittaa sitä selvästi kumpaankaan luokkaan?

uskomukset vai ilmiöt?

Ongelman ydin on siinä, että kognitiivisen psykologian esittämät ajattelun/uskomusten ydinkate- goriat ovat aivan liian epämääräi- siä, jotta niiden avulla voisi tehdä maail maa koskevia päteviä episte- mologisia ja ontologisia rajauksia.

Yllä esitetty analyysi osoittaa, että Aarnio salakuljettaa myös ontologisia väitteitä paranormaalien uskomusten määritelmäänsä.

Aarnion olisikin kannattanut edetä paranormaalien uskomusten määritelmään siten, että hän olisi ensin luonnehtinut tai määritellyt paranormaalien ilmiöiden luokan.

Hän olisi voinut seurata Stephen Braudea (1979) ja määritellä pa- ranormaaleiksi ilmiöt, a) joita yk- sikään tämänhetkinen tieteellinen teoria ei selitä, b) joita ei voi selit- tää tieteellisesti ilman huomattavia muutoksia muualla tieteen teori- oissa ja c) jotka rikkovat odotuk- siamme siitä, miten tietyntyyppi- set oliot normaalisti käyttäytyvät.

Tässä määritelmässä c-kohta vas- taa suurin piirtein Aarnion ydintieto-ehtoa. Mutta koska Brauden

57

(4)

määritelmä viittaa tieteen (edisty- viin ja muuttuviin) teorioihin, se ei sido paranormaalien ilmiöiden aitoutta tai epäaitoutta arkikoke- muksen ontologiaan. Tällöin voidaan jättää ainakin monien paranormaalien ilmiöiden totuusarvo avoimeksi: tulevaisuuden tieteelli- set teoriat voivat osoittaa tietyn paranormaalin ilmiön aidoksi, eli ky- seistä ilmiötä koskevat uskomukset ovatkin tosia.

KIRJALLISUUS

Braude, Stephen E. (1979). ESP and Psychokinesis: A Philosophi- cal Examination. Philadelphia:

Temple University Press.

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.

58

säänsä erittäin heterogeenisen jou- kon. Vaihtelua on niin aiheissa, si- sällössä, laadussa kuin resursseis- sakin. Usea tieteentekijä varmasti haaveilee voivansa julkaista joskus väri- ja kuvakylläisen, kalliille pape- rille painetun teoksen ammatillisen intohimonsa kohteesta. Useim pien totuus jää kuitenkin pehmeiden kansien sisään, mustavalkopainon jäljeksi. Kustannusalan realitee- tit ovat ymmärrettävät. Parinsadan kollegan keskuuteen leviävään kir- jaan on turha satsata omaisuuksia.

Kallis ei kuitenkaan tarkoita au- tomaattisesti hyvää, eikä halvan tar- vitse olla synonyymi huonolle. Jos Työterveyslaitoksella kustannus- toimittajana työskentelevää Virve Mertasta on uskominen, onnistu- nut tietokirjoittaminen on ennen kaikkea perehtyneen suunnittelun, tarkan harkinnan ja virman luo- vuuden summa. Tuoreessa teokses- saan hän tarjoaa tukun perustietoa tulevalle tietokirjailijalle. Opas käy kirjoitus- ja kustannusprosessin läpi alkeista lähtien, tiiviissä muo- dossa. Ensimmäistä kirjaansa hah- mottelevalle tutkijalle teos tuntuu lähes välttämättömältä, mutta aja- tuksia ja vinkkejä riittää myös ko- keneemmalle kirjoittajalle.

Oikeaoppisen tietokirjoittamisen vaikeus

Ohjeet jäävät helposti sanoiksi jos vastaanottaja ei tiedä, mitä niiden avulla tulisi tavoitella. Niin- pä Mertanen ujuttaa tekstinsä lo- maan pohdintaa siitä, millainen hyvän tietokirjan tulisi olla. Yksi- selitteisen määritelmän luominen on tietenkin mahdotonta. Kirjojen taustamotiivit vaihtelevat ja yleisöt ovat erilaisia. Myös aihepiirit niihin liittyvine esitystapoineen ohjaavat kirjan luonnetta. Joitakin yleisiä

ensiapua

tietokirjoittajalle

Hannu Linkola

Virve Mertanen: Tietokirjoittajan käsikirja. Vastapaino 2007.

Kansalliskirjaston vapaakappale- osaston mukaan Suomessa julkais- tiin vuonna 2005 lähes 9 000 tietokirjaa. Tiedekirjallisuuden verkko- kauppa Granumin myyntilistoil- ta löytyy hieman yli 1 200 viime vuonna julkaistua nimikettä. Lu- vut ovat hämmästyttävän suuria.

Vaikka seuraan tiedekirjamarkki- noita suhteellisen aktiivisesti, kulki silmieni läpi viime vuonna viitisen- kymmentä tietokirjaa. Syvällisen tuttavuuden muodostin noin kol- meenkymmeneen. Sekin ylittänee tietokirjallisuuden kulutuksen yk- silökohtaisen keskiarvon.

Markkinoiden suuruuteen näh- den suomalainen tietokirjatehtailu on ilahduttavan ahkeraa. Komeat julkaisuluvut kätkevät kuitenkin si-

luonnehdintoja voi kuitenkin esit- tää – tietäähän lukija jo muutaman sivun jälkeen, onko käsillä oleva kirja temmannut mukaansa.

Jokainen osaa varmasti antaa jonkinlaisia määritelmiä onnistu- neelle kirjalle. Silti, paradoksaalis- ta kyllä, vain muutamat osaavat kir- joittaa sellaisen. Hyvän tietokirjan pitäisi pystyä esittämään asiansa nasevasti, mutta riittävän kattavas- ti ja syvällisesti. Kielen pitäisi olla sujuvaa, varmaa, värikästäkin. Ku- vien pitäisi tukea tekstiä ja syventää tunnelmaan. Kirjoittajan otteen tulisi olla asiantunteva, mutta ilman turhaa kaitsemista tai ylenkatset- ta. Vaatimukset ovat kovat ja täyt- tyvät vain toisinaan. Toisinaan syy on lepsussa toimittamisessa, mutta useimmiten ongelman juuret ulot- tuvat kirjoittajaan asti. Tämän tästä käteen osuu kirja, josta välittyy kirjoittajan epätieto siitä, miksi tai ke- nelle hän on ylipäänsä kirjoittanut kirjan. Kun perusta on tällainen, on kurssia vaikea korjata, vaikka tek- niset ja rahalliset puitteet olisivat- kin kunnossa.

Kirjaa kirjoitetaan lukijalle. To- teamus on banaali, mutta ylittämät-