336
Kirjan toimittajat ja artikkelei- den kirjoittajat ovat toimineet Suomen Akatemian Life as Learn- ing -tutkimusohjelmassa (2002 –2006) ja kirja on yksi ohjel- man julkaisukokonaisuudesta.
Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä analysoidaan yhteiskuntaa, työ- elämää ja koulutusta koskevia muutossuuntauksia sekä niiden sosiaalisia, taloudellisia ja psy- kologisia taustoja ja seurauksia.
Toisessa osassa tarkastellaan yhteiskunnan, työelämän ja koulutuksen muutosten seura- uksia ja kohdentumista eri su- kupolvien, ikäluokkien ja väes- töryhmien tilanteeseen sekä koulutuksen ja elinikäisen op- pimisen merkityskokemuksiin.
Kolmannen osan artikkeleissa kuvataan yhteiskunnan, oppi- laitosten ja yksilöiden itsensä kehittämiä selviytymiskeinoja, kehittämisprojekteja ja tukitoi- mia.
Teos etenee laajoista yhteis- kuntakriittisesti ja psykohisto- riallisesti painottuvista näke- myksistä eri ryhmien ja ikäpol- vien todellisen tilanteen analyy- siin. Teoksen toimittajat kuvaa- vat kirjan aloitusluvussa, kuin- ka yhteiskunta- ja koulutustut- kimuksessa on 1980-luvulta lähtien siirrytty etäämmälle makrotasoisesta strukturalisti- sesta tutkimusotteesta kohden konstruktivismia ja tulkinnalli- suutta sekä samalla kohden ai- neistojen hajanaisuutta. Kuten
Jarkko Mäkinen, Erkki Olkinuora, Risto Rinne ja Asko Suikkanen (toim. 2006). Elinkautisesta työstä elinikäiseen oppimiseen. PS- kustannus. 304 s.
kirjoittajat toteavat, on tarkas- teltu muun muassa ”pieniä vä- rikkäitä alakulttuureja ja merki- tyksiä”.
– En malta tässä kohden olla tekemättä välihuomautusta, että mielestäni koulutustutkimuk- sessa on liiaksi siirrytty noiden
’pienien merkitysten’ tutkimi- seen laajempien makrotasoisten kysymysten kustannuksella! Ja toisena – tämän arvioitavan teoksen herättämänä ajatuksena – tuli mieleeni, että reilut pari- kymmentä vuotta sitten, kevät- talvella 1983 Suomen kasvatus- tieteellinen seura järjesti kiin- nostavan kolmipäiväisen sym- posiumin Kainuussa kysymyk- sestä ’onko kasvatustiede edis- tynyt?’ Olisiko syytä saman seuran yhdessä Aikuiskasvatuk- sen tutkimusseuran kanssa jär- jestää samanlainen symposium – vai onko kysymys liian vai- kea tai arkaluonteinen vastatta- vaksi?
Käytäntölähtöisyydessä
”aitouden retoriikkaa”
Esiteltäessä ja arvioitaessa useista artikkeleista koostuvaa toimitettua teosta on valittava joko jokaisen artikkelin jonkin- asteinen esiintuominen tai sit- ten muutamien, arvioitsijalle erityistä mielenkiintoa omaavi- en artikkelien vähän syvällisem- pi tarkastelu.
Olen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon ja teoksen ensim-
mäisestä osasta Karin Filande- rin artikkelin Työ, koulutus ja katoavat ammatti-identiteetit.
Tämä artikkeli kiinnitti huomio- ni erityisesti siitä syystä, että siinä kyseenalaistetaan viimeis- ten kymmenen viidentoista vuoden aikana tapahtunut yhä suorempi koulutusjärjestelmän liittäminen työelämän tarpeisiin ja taloudellisen tuottavuuden tavoitteisiin. Tässä prosessissa koulutusjärjestelmä ja kasvatus ovat Filanderin mielestä menet- täneet selvät rajansa, autonomi- sen tilansa ja itsearvoisen oi- keutuksensa. Työelämälähtö- isyyden ja käytäntölähtöisyy- den käsitteet ovat muuttuneet koulutusjärjestelmän sisällä lä- hes pyhiksi ja ehdottomiksi toi- minnan lähtökohdiksi, joiden arvoa kukaan ei voi kyseen- alaistaa.
Työelämäsuuntautuneeseen puheeseen liittyy Filanderin mukaan ”aitouden” retoriikka, jonka edessä koulutuksen ja kasvatuksen edustajat ja opet- tajat ovat lähes aseettomia. Ai- tousretoriikan mukaan välittö- mästi työelämän käytännöissä tapahtuva oppiminen on aina parempaa, tärkeämpää ja todel- lisempaa oppimista verrattuna oppilaitoksiin, joissa ollaan vain opiskelemassa ja joissa työelämän todellisuutta ja aito- utta ei voi jäljitellä. Aitousre- toriikkaa ei voi horjuttaa edes väitteet, joiden mukaan suoma- laisessa työelämässä ei löydy ammattiopetuksen perinteitä, kulttuuria eikä ohjauksen vas- tuunkantajia.
Karin Filanderin runsaaseen kirjalliseen lähteistöön perustu-
uKIRJA-ARVIOITAuAIKUISKASVATUSu4/2006
Kiinnostavia näkökulmia ja tutkimus-
tietoa työn ja oppimisen saumoista
337
va artikkeli on ajatuksia ja kriit- tisiä kysymyksiä herättävä ana- lyysi ajassa, jolloin sekä toisen asteen ammatillisen koulutuk- sen että korkea-asteen koulu- tuksen opetussuunnitelmia on vahvasti painotettu työssäoppi- misen suuntaan ja oppisopimus- koulutusta sekä näyttötutkinto- ja pyritään entisestään laajenta- maan.
Voihan olla niin, että työ- ja työmarkkinalähtöinen ammatil- linen koulutus on viimeisen kymmenen vuoden aikana lii- kaakin ’heilahtanut’ irti perin- teisestä yleisempiä ammatillisia valmiuksia kehittämään pyrki- neestä ’koulukeskeisestä’ ope- tuksesta. Lukija jää kuitenkin odottamaan jatkossa empiirisiä näyttöjä siitä, millaista todelli- suudessa tämän päivän amma- tillinen koulutus todella on ja millaisia valmiuksia se tuottaa.
Filanderin teksti sopii hyvin yhdeksi taustamateriaaliksi täl- laisille selvityksille ja asettaa haastavia hypoteeseja testatta- vaksi.
Oppimispuhe ja ihmisten arki
Teoksen toisen osan nimikkee- nä on Oppimisen sukupolvet.
Tämän osan luvuissa tarkastel- laan mm. uuden opetusteknolo- gian mahdollistamia ja haasta- mia uudenlaisia oppimisen muotoja, nuorten aikuisten elä- mänkulkua ja sosiaalisia valin- toja, akateemisten suoria ja pol- veilevia urapolkuja, nuoria ai- kuisia ja työn epävarmuutta ja muutamia muita kysymyksiä, jotka selkeästi liittyvät yhteis- kunnan, työelämän ja koulutuk- sen muutoksiin ja niiden seuraa- muksiin eri ikäisille ihmisille.
Itseäni kiinnosti – käynnissä olevien aikuiskoulutuksen arvi-
ointihankkeiden johdosta – eri- tyisesti Risto Rinteen ja Arto Jauhiaisen artikkeli Ikäänty- neet sukupolvet, koulutuksen merkitys ja tietoyhteiskunta.
Artikkelin toiseksi viimeisen luvun otsikko kuvaa hyvin koko artikkelin sanomaa: ”Ikääntyvi- en dilemma: oppimisyhteiskun- nan arvostus vahvaa, toteutumi- nen heikkoa”. Rinne ja Jauhi- ainen kirjoittavat luvun alussa:
”Julkisessa puheessa ja poliitti- sessa keskustelussa sellaiset kä- sitteet kuten ’elinikäisen oppi- misen yhteiskunta’, ’tietoyh- teiskunta’, ’osaamisyhteiskun- ta’ tai ’verkostoyhteiskunta’ esi- tetään usein ikään kuin itses- tään selvinä, kyselemättöminä ja jakamattomina ihmisten elä- män realiteetteina. Harvemmin pohditaan sitä, miten nuo suun- nitelma-asiakirjojen, komitean- mietintöjen ja poliittisten ohjel- mien tavoitteet, lupaukset ja ku- vaukset kääntyvät yhteiskun- nallisiksi olotiloiksi ja miten koulutuspoliitikkojen ja virka- miesten retoriset puhetavat koh- taavat eri ihmisryhmien arkipäi- väisen elämän.”
Rinteen ja Jauhiaisen artik- keli perustuu laajan, Turun ai- kuisväestön piirissä vuonna 2004 tehdyn kyselytutkimuk- sen tuloksiin. Jo vuonna 2000 tehty Tilastokeskuksen laaja aikuiskoulutustutkimus osoitti, että suurin osa ikääntyneestä väestöstä jää tai jättäytyy ai- kuiskoulutuksen ulkopuolelle.
Yli 67-vuotiaista suomalaisista vain 12 prosenttia osallistui vuoden aikana jonkinlaiseen aikuiskoulutukseen, kun vas- taava osuus työikäisten keskuu- dessa oli 54 prosenttia.
Tässä uudemmassa Turussa tehdyssä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat saman ilmiön ja ni- mittävät sitä ”osallistumiskyn-
nykseksi” – aikuisopiskelu ei juuri näytä olevan ikääntyvien turkulaisten elämän ”juttu”, ku- ten kirjoittajat toteavat.
Uusi informaatioteknologia- kaan ei näytä tuovan tähän di- lemmaan ratkaisua, sillä tutki- musten mukaan iäkkäämmällä väellä on vaikeuksia osallistua uuteen tietoyhteiskuntaan uusi- en välineiden avulla. Näin Tu- russakin, jossa peräti runsaat 70 prosenttia yli 60-vuotiaista sa- noi käyttävänsä internetiä tai sähköpostia harvemmin kuin kerran vuodessa – käytännössä siis ei lainkaan. Kirjoittajat to- teavatkin, että jo eläkkeelle siir- tyneiden vanhempien sukupol- vien turkulaiset seniorikansalai- set näyttävät elävän tietoyhteis- kunnan reunamilla – jos ei suu- rimmaksi osaksi ulkopuolella.
Oppimisyhteiskunta voidaan tämän tutkimuksen nojalla näh- dä yhä ensisijaisesti taivaanran- nassa siintävänä utopiana ”tu- levaisuuden yhteiskunnasta”.
Kamppailua epävarmuudessa
Teoksen kolmannen osan artik- keleissa esitellään useita tutki- muksiin perustuvia esimerkke- jä erilaisissa tilanteissa synty- neistä selviytymiskeinoista kamppailussa lisääntynyttä epävarmuutta vastaan, tästä tar- kastelutavasta on hyvänä esi- merkkinä kolmannen osan en- simmäinen artikkeli Työsuhtei- den epävakaistuminen ja työs- säoppimisen edellytykset, kir- joittajana Mikko Aro.
Tämän kolmannen osan lu- vuista kaksi ovat siinä mielessä mielenkiintoisia, että ne tietyl- lä tavalla vastaavat edellä refe- roidun Karin Filanderin esiin nostamiin kysymyksiin koulu- tuksen ja työelämän keskinäi-
4/2006 u AIKUISKASVATUS u KIRJA-ARVIOITA u
338
sestä suhteesta. Toisessa näistä artikkeleista tarkastellaan työs- säoppimista akateemisessa kou- lutuksessa kohteen ollessa las- tentarhanopettajankoulutuksen ongelmaperusteinen oppimis- ympäristö, kirjoittajina Helvi Kaksonen, Kirsti Karila ja Anna Raija Nummenmaa.
Marja-Leena Lähteenmäen artikkeli Koulutuksen ja työelä- män vuoropuhelusta arkipäi- vän oppimiseen – esimerkkinä fysioterapeuttikoulutus pohjau- tuu opetussuunnitelmakokous- ten pöytäkirjoihin sekä fysiote- rapeuttien, alan opettajien ja opiskelijoiden haastatteluihin.
Tässäkin tarkastelun fokus on ongelmakeskeisessä oppimises-
sa. Tulosten mukaan työelämän ja koulutuksen edustajien välis- tä yhteistyötä toteutui sekä koulutusta suunniteltaessa että sitä toteutettaessa. Kyseinen yhteistyö näytti tukevan opis- kelijoiden oppimista siten, että oppijat yhdistävät eri oppimis- tilanteissa heille ulkoista teoria- tietoa ja käytäntötietoa henki- lökohtaiseksi kokemustiedok- seen.
Näiden kahden artikkelin pe- rusteella voidaan yhtyä siihen päätelmään, että ongelmaperus- teinen oppiminen tarjoaa yhden mahdollisuuden työn ja koulu- tuksen välisen yhteyden prob- lematiikkaan.
Kiinnostava kooste tutkimustietoa
Lukemani perusteella totean, että laajasta tutkimushankkees- ta on tähän teokseen osattu poi- mia kiinnostava näyte muuttu- van työn ja yhä pitemmäksi ja laajemmaksi muodostuvan op- pimisen välisiin suhteisiin pu- reutuvista kirjoituksista ja tut- kimuksista. Oppikirjaksi tällai- nen kooste sopii huonosti, mut- ta aikuiskasvatuksen syventävi- en opintojen teemaseminaariin teos on mainio lähde.
uKIRJA-ARVIOITAuAIKUISKASVATUSu4/2006
