ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos
”KOTONA ASUMISESTA KOTONA ELÄMISEEN” –
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN DIGITAALISEN MUUTOKSEN JOHTAMINEN
Pro Gradu -tutkielma Palvelujohtaminen Laura Ahola, 267958 30.3.2019
2 TIIVISTELMÄ
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yksikkö
Kauppatieteiden laitos
Tekijä
Laura Ahola
Ohjaaja
Mirjami Ikonen ja Taina Savolainen
Työn nimi
”Kotona asumisesta kotona elämiseen” – Sosiaali- ja terveyspalveluiden digitaalisen muutoksen johtaminen
Pääaine
Palvelujohtaminen
Työn laji
Pro Gradu -tutkielma
Aika
30.3.2019
Sivuja
77 + 3
Tiivistelmä
Tämän Pro Gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia tekijöitä tunnistetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden digitaalisen muutoksen yhteydessä. Tutkimus on rajattu koskemaan sosiaali- ja terveyspalveluista ikääntyneiden kotiin tuotettavia palveluita, ja näihin palveluihin koskevia muutoksia digitalisaation vuoksi. Digitalisaatio tuo mukanaan ikääntyneiden kotiin tuotettaviin palveluihin teknologiaa. Tätä muutosta tarkastellaan tässä tutkielmassa kahdella eri tasolla, jotka ovat yksilö- ja organisaatiotaso. Yksilötasoon sisältyy sekä asiakas että työntekijä, ja organisaatiolla viitataan tässä tutkielmassa kuntaan, kaupunkiin tai kuntayhtymään, jolla on sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisvastuu omalla alueellaan.
Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen, ja empiirinen aineisto on kerätty kahdeksasta Suomen eri kunnasta, kuntayhtymästä tai kaupungista haastattelemalla jokaisesta kunnasta yhtä etukäteen valittua asiantuntijaa tai kuntapäättäjää. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluita, ja ne kestivät keskimäärin 1-1,5 tuntia. Haastattelut suoritettiin loka- ja marraskuun 2018 aikana kasvotusten tai skypen välityksellä. Haastatteluiden myötä kerätty ja litteroitu aineisto on analysoitu aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tämä tutkimus osoitti, että sosiaali- ja terveyspalveluiden digitaalisen muutoksen yhteydessä tunnistetaan organisaatiotasolla kuntaan tai kaupunkiin, henkilöstöön, teknologiaan sekä politiikkaan ja lainsäädäntöön liittyviä tekijöitä. Yksilötasolla tunnistettuja tekijöitä ovat persoonalliset tekijät sekä teknologiaan liittyvät tekijät.
Avainsanat
Sosiaali- ja terveyspalvelut, kotihoito, digitalisaatio, teknologia, muutosjohtaminen, sote- muutos
3
Sisällysluettelo
1 JOHDANTO ... 6
1.1 Tutkielman taustaa ... 6
1.2 Tutkielman tavoitteet, tutkimuskysymys ja rajaukset ... 7
1.3 Tutkielman keskeiset käsitteet... 9
1.4 Kotipalvelu ja kotihoito teoreettisina käsitteinä sosiaali- ja terveyspalveluissa ... 11
1.5 Etäterveydenhuolto ja etäpalvelut teoreettisina käsitteinä ... 12
2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN DIGITALISOITUMINEN JA DIGITAALISEN MUUTOKSEN JOHTAMINEN ... 15
2.1 Digitalisaation kehittyminen sosiaali- ja terveydenhuollossa ... 15
2.2 Teknologian hyödyntäminen ikääntyneiden palveluissa ... 17
2.3 Aikaisempi tutkimus teknologian hyödyntämisestä sosiaali- ja terveyspalveluissa ... 19
2.4 Digitalisaatio ja muutosjohtaminen ... 21
2.5 Muutosjohtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa ... 24
2.6 Digitalisaation johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa ... 26
3 TEKNOLOGIA OSANA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN DIGITALISAATIOTA ... 29
3.1 Teknologian käyttöönottoprosessi ... 29
3.2 Ikääntyneiden teknologian käyttöönotto ... 30
3.3 Teknologian käyttöönottoon liittyviä tekijöitä organisaatiotasolla ... 32
3.4 Teknologian käyttöönottoon liittyviä tekijöitä yksilötasolla ... 35
3.5 Toimintatavan muutos teknologian käyttöönoton yhteydessä ... 38
3.6 Yhteenveto teoriasta ... 39
4 EMPIIRINEN TUTKIMUS ... 42
4.1 Tutkimusmenetelmä ja aineiston kerääminen ... 42
4.2 Tutkimusaineisto ja analysointi ... 44
4.3 Tutkimusaineiston jaottelu ... 46
5 TULOKSET ... 48
5.1 Teknologia osana digitaalista muutosta organisaatiotasolla ... 48
5.2 Teknologia osana digitaalista muutosta yksilötasolla ... 55
5.3 Digitaalisen muutoksen johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa ... 59
5.4 Yhteenveto tutkimuksen tuloksista ... 63
6 LOPUKSI ... 65
6.1 Tutkimuksen yhteenveto ... 65
4
6.2 Tutkimuksen johtopäätökset ... 67 6.3 Tutkimuksen rajoitukset ja ongelmat ... 71 6.4 Jatkotutkimusehdotuksia ... 72
5 LIITTEET
Liite 1. Haastattelurunko.
KUVIOT JA TAULOKOT
Kuvio 1 Digitaalisessa muutoksessa vaikuttaa kaksi ulottuvuutta: digitaalinen kyvykkyys ja muutoksen johtaminen (Mukaillen Westerman ym. 2014). Digitaalisella kyvykkyydellä viitataan tässä tutkielmassa teknologiaan. ... 9 Kuva 2 Digitalisaation avulla pystytään tehostamaan esimerkiksi terveydenhuoltopalveluiden prosesseja. (Mukaillen: Zysman ym. 2010, Teoksessa Lehti ym. 2012, 98.) ... 15 Kuvio 3 Yritysten ryhmittely digitaalisen kyvykkyyden ja johtamiskyvykkyyden mukaan
(Mukaillen Westerman ym. 2014,15). ... 23 Kuvio 4 Työn rasitustekijät vanhuspalveluissa asteikolla 1 "ei koskaan" - 5 "erittäin usein" (Vehko ym. THL 2017). ... 27 Kuva 5 Teknisen järjestelmän käyttöönoton prosessimalli. (Hyötyläinen 1998; Teoksessa Kettunen
& Simons 2001, 20) ... 29 Kuva 6 Miksi ikääntynyt käyttää tai ei käytä teknologiaa? (Mukaillen Chen & Chan 2013, 4660) 36 Kuva 7 Etäpalveluiden soveltuvuutta tulee tarkastella kolmesta eri näkökulmasta. Organisoinnilla ja teknologialla pystytään vaikuttamaan etäpalveluiden soveltuvuuten. (Mukaillen Vuononvirta 2011, 7.) ... 38 Kuvio 8 Tutkimukseen osallistuneiden kuntien, kuntayhtymien ja kaupunkien jaottelu digitaalisen kyvykkyyden ja johtamiskyvykkyyden mukaan (mukaillen Westerman ym. 2014). ... 46
Taulukko 1 Esimerkkejä tutkimuksen aineiston klusteroinnista eli ryhmittelystä (mukaillen Tuomi ja Sarajärvi 2018). ... 45 Taulukko 2 Sosiaali- ja terveyspalveluiden digitaalisen muutokseen liittyviä tekijöitä organisaatio- ja yksilötasolla... 63 Taulukko 3 Johdon rooli ja henkilöstön merkitys sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminnan
muutoksen yhteydessä. ... 64
6 1 JOHDANTO
”Niin no, mä näen, että ilman (teknologiaa) ei pystytä enää hoitamaan kaikkia ihmisiä. Ei riitä kädet hoitaa. Tai voi riittää kädet, mutta riittääkö rahat?”1
1.1 Tutkielman taustaa
Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa, ja alan johtajien työ painottuu voimakkaasti muutosjohtamiseen (Myllärinen 2014, 90). Larsion (2016) mukaan digitalisaation näkymät ovat tällä hetkellä valoisammat kuin koskaan aikaisemmin, sillä yleisessä keskustelussa on hyväksytty, että digitalisaatio tulee väistämättä. Lainsäädäntö, asetukset ja niiden tulkinta ovat hidastaneet ja estäneet digitalisaation kehitystä eri organisaatioissa. Nykyinen Juha Sipilän hallitus on kirjannut yhdeksi päätavoitteeksi lainsäädännön korjaamisen siten, ettei lainsäädäntö estäisi tarvittavaa kehitystä ja tuottavuusloikkaa. Voidaan nähdä, että teknologia eikä osaaminen eivät ole olleet sote-sektorin tietotekniikkavisioiden esteenä. Oikeana esteenä on ollut tahdon puute saada jotakin uutta aikaan sekä ymmärryksen puute tietotekniikan mahdollisuuksista. Erityisesti näitä ominaisuuksia olisi tarvittu niiltä, joiden rooli olisi ollut sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio kehittymisessä ratkaiseva.
Levikiltään Suomen suosituimman sanomalehden, Helsingin Sanomien pääkirjoitus (26.1.2019) käsittelee teknologian mahdollisuuksia ikääntyneiden hoivatyössä. Pääkirjoituksen mukaan Japani on muuttumassa iäkkäiden ihmisten maaksi, ja on ennustettu, että vuonna 2025 Japanin asukkaista 40 % on yli 65-vuotiaita. Japanissa on otettu laajasti tietotekniikkaa, robotiikkaa ja tekoälyä käyttöön ikääntyneiden hoivatyössä, ja syyksi tähän uskotaan olevan se, että japanilaiset suhtautuvat teknologiaa kohtaan mutkattomasti. Suomi tulee Japanin perässä väestön kasvavassa ikääntymisessä, ja tulevina vuosina pula hoivatyön tekijöistä kasvaa edelleen. Suomessa on useita yrityksiä, jotka kehittävät erilaista teknologiaa hoivatyöhön, ja väestökehityksen ansiosta Suomella olisi mahdollisuus nousta hoivatyössä hyödynnettävän teknologian edelläkävijäksi ja vientimaaksi.
Miksi sitten näin ei ole? Helsingin Sanomien pääkirjoituksen (26.1.2019) mukaan erilaisia kokeiluita ja pilotointeja kyllä tehdään Suomessa, mutta hyväksi todettujakaan sovelluksia ei oteta aina
1 Haastateltavan vastaus (MT4) kysyttäessä teknologian merkityksestä osana ikääntyneiden kotihoitoa tulevaisuudessa.
7
käyttöön, ja yhtenä syynä tähän on pelko. Ikääntyneet voivat pelätä joutuvansa hoivarobottien armoille, kun taas työntekijät saattavat pelätä oman työn menettämistä. Kyberturvallisuus ja yksityisyyden suoja herättävät kysymyksiä, ja teknologia voidaan nähdä kylmänä ja kovana, sekä inhimillisyyden vastakohtana. Uudesta teknologista voidaan kuitenkin saada hyötyä erityisesti ikääntyneiden toimintakyvyn säilyttämiseen. Teknologia kehittyy nopeammin kuin ihmisen ymmärrys, ja sen vuoksi käyttöönotettavan teknologian tulisi olla helppokäyttöistä, ja sen kehitykseen tulisi ottaa käyttäjät mukaan. Ikääntyneiden hoitotyössä hyödynnettävä teknologia tulisi nähdä henkilöstön apuvälineenä, eikä ihmistyön korvaajana.
Usean eri tutkimuksen perusteella on haivattu, että merkittävä osa ikääntyneistä toivoo voivansa asua omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Tämä ilmiö luo kasvavan tarpeen teknologian hyödyntämiseen, jotta mahdollistetaan ikääntyneiden itsenäinen elämä kotona mahdollisimman pitkään. (Piau ym. 2014, 97.) Lähitulevaisuudessa teknologinen ja digitaalinen kehitys tulevat olemaan merkittävässä roolissa kehitettäessä uusia kustannustehokkaita ikääntyneiden ratkaisuja.
Digitaalinen ja teknologinen vallankumous tarjoavat mahdollisuuden luoda uusia malleja hoitotyön kehittämiseen, ja samalla se luo uusia monialaisia työpaikkoja. Teknologia kehittyy nopeasti, mutta vielä on paljon avoimia kysymyksiä, erityisesti liittyen tämän päivän vanhusväestöön ja teknologiaan.
(Petermans & Piau 2017, 281.)
On ennustettu, että terveysalan tulevat mullistamaan teknologian kehitys sekä uudet toimintamallit, ja tulevaisuuden terveysbisnestä on ennustettu ennaltaehkäisybisnekseksi. Erilaiset applikaatiot, sensorit ja datankeruu mahdollistavat tulevan potilaan kohtaamisen jo ennen sairastumista, ja sen lisäksi toimintakykyä edistävä ja hyvinvointia lisäävä teknologia halpenee. Mittaamisesta ja tiedonanalysoinnista tule yhä enenevissä määrin osa ihmisten arkea, minkä johdosta hoitoon astumisen hetki myöhentyy ja tuo sitä kautta kustannussäästöjä julkiselle sektorille. (Junnila ym.
2016, 221.)
1.2 Tutkielman tavoitteet, tutkimuskysymys ja rajaukset
Digitalisaatio tuo sosiaali- ja terveyspalveluihin tullessaan hyötyjen lisäksi myös kipeitä muutoksia, minkä vuoksi tässä tutkielmassa on tarkoituksenmukaista tutkia sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota muutosjohtamisen valossa. Tämän Pro Gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia tekijöitä tunnistetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden digitaalisen muutoksen yhteydessä.
8
Tutkimus on rajattu koskemaan sosiaali- ja terveyspalveluista ikääntyneiden kotiin tuotettavia palveluita, ja niihin kohdistuvia muutoksia digitalisaation myötä. Tätä tutkitaan tässä tutkielmassa organisaationäkökulmasta, ja organisaatiolla viitataan tässä kontekstissa kuntaan, jolla on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu omalla alueellaan.
Digitalisaation myötä sosiaali- ja terveyspalveluissa teknologian rooli tulee kasvamaan, ja tässä tutkimuksessa tarkoituksena on tunnistaa tähän muutokseen liittyviä tekijöitä kahdella eri tasolla, jotka ovat yksilö- ja organisaatiotaso. Yksilötasoon sisältyy sekä työntekijä että asiakas. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa mikä on henkilöstön merkitys sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisaatiosta johtuvan toiminnan muutoksen yhteydessä, ja mikä on johdon rooli sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisaatiosta johtuvan toiminnan muutoksen yhteydessä. Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty kvalitatiivisin menetelmin haastattelemalla kahdeksasta eri Suomen kunnasta, kaupungista tai kuntayhtymästä yhtä kuntapäättäjää tai sosiaali- ja terveysalan asiantuntijaa. Organisaatiota, eli kuntaa edustaa tässä tutkimuksessa haastateltu kuntapäättäjä tai kunnassa työskentelevä haastatteluun valittu alan asiantuntija.
Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on seuraava:
Millaisia tekijöitä tunnistetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden digitaalisen muutoksen yhteydessä?
Alatutkimuskysymyksinä ovat seuraavat:
• Mikä on henkilöstön merkitys sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisaatiosta johtuvan toiminnan muutoksen yhteydessä?
• Millainen on johdon rooli sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisaatiosta johtuvan toiminnan muutoksen yhteydessä?
DIGITAALINEN MUUTOS
DIGITAALINEN KYVYKKYYS (TEKNOLOGIA)
MUUTOKSEN JOHTAMINEN
9
Kuvio 1 Digitaalisessa muutoksessa vaikuttaa kaksi ulottuvuutta: digitaalinen kyvykkyys ja muutoksen johtaminen (Mukaillen Westerman ym. 2014). Digitaalisella kyvykkyydellä viitataan tässä tutkielmassa teknologiaan.
Kuvion 1 mukaisesti digitaaliseen muutokseen liittyvät sekä digitaalinen kyvykkyys, että muutoksen johtaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että jotta digitaalisessa muutoksessa voidaan onnistua, niin organisaatiolta vaaditaan sekä digitaalista kyvykkyyttä ja osaamista, että muutosjohtamista.
(Westerman ym. 2014.) Larsion (2016) mukaan isot tietotekniikkahankkeet ovat ensisijaisesti toiminnan muutoshankkeita, joille tekniset ratkaisut luovat edellytyksiä. Digitaalisella kyvykkyydellä viitataan tässä tutkielmassa kykyyn hyödyntää digitalisaatiota sosiaali- ja terveyspalveluissa teknologian avulla. Pelkästään teknologia ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös muutosjohtamista.
Tämän vuoksi on perusteltua tarkastella tässä tutkimuksessa molempia osa-alueita: sekä digitaalista kyvykkyyttä hyödyntää teknologiaa sosiaali- ja terveyspalveluissa, että muutosjohtamista viedä digitalisaation mahdollistama muutos organisaatiossa läpi.
Tutkielma on rakennettu siten, että sosiaali- ja terveyspalveluiden digitaalista muutosta tarkastellaan muutoksen johtamisen sekä digitaalisen kyvykkyyden eli teknologian näkökulmista (ks. kuvio 1).
Pääluvussa kaksi on käsitelty sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden digitalisoitumista ja digitaalisen muutoksen johtamista sosiaali- ja terveyspalveluissa, ja pääluvussa kolme teknologiaa osana sosiaali- ja terveyspalveluiden digitaalista muutosta. Nämä pääluvut muodostavat tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Pääluvussa neljä on kuvattu empiirinen tutkimus, joka sisältää kuvauksen tutkimusmenetelmästä, aineiston keräämisestä sekä tutkimusaineiston analysoinnista ja jaottelusta.
Pääluvussa viisi on esitetty tutkimuksen tulokset kolmen alaluvun alla, ja lopuksi on vielä yhteenveto tutkimuksen tuloksista. Viimeisessä pääluvussa kuusi kuvataan tutkimuksen yhteenveto, johtopäätökset sekä rajoitukset ja ongelmat.
1.3 Tutkielman keskeiset käsitteet
Sosiaali- ja terveyspalvelut, social and health services: Sosiaali- ja terveysministeriön (STM 2019) mukaan sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän perusta on valtion tuella toteutettu kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuolto. Julkisen sektorin lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat yksityiset yritykset sekä järjestöt. Kuntien tehtävänä on vastata sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä, ja ne voivat tuottaa nämä palvelut yksin tai muodostaa keskenään kuntayhtymiä tai ostaa palveluja
10
muita kunnilta, järjestöitä tai yksityisiltä palveluntuottajilta. Sosiaalipalveluiden tuottaminen on kuntien tehtävä, ja näiden palveluiden tarkoituksena on ehkäistä sosiaalisia ongelmia, ylläpitää sosiaalista turvallisuutta ja tukea ihmisten omatoimisuutta.
Kotihoito, home care. Tässä tutkielmassa on rajattu tutkittava kohde koskemaan sosiaali- ja terveyspalveluista ikääntyneiden kotiin tuotettavia palveluita, joista yksi merkittävin palvelu on kotihoito. Iäkäs ihminen voidaan määritellä henkilöksi, jonka fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on heikentynyt ikääntymisen vuoksi (THL 2013, 4). Tässä tutkielmassa kotihoidolla viitataan ikääntyneiden kotihoitoon, johon sisältyy kotipalvelu ja kotisairaanhoito.
Kotihoidolla tarkoitetaan ”sosiaalihuoltoasetuksen 607/1989 9 §:ssä kuvattuja kotipalveluja ja terveydenhuoltolain 1326 / 2010 25§:n perusteella järjestettyä kotisairaanhoitoa.” (Paljärvi 2012, 19.) Kotihoidolla tarkoitetaan tässä tutkielmassa kotiin tuotettavaa palvelua sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisen toimesta asiakkaalle, jonka toimintakyky on alentunut siten, että hän tarvitsee kotona asumiseen ulkopuolista apua. Kotihoidon käyntiin voi sisältyä esimerkiksi lääkkeen jakoa, ruokailun varmistamista tai hygieniatehtäviä.
Digitalisaatio, digitalization: Digitalisaatio on globaali ilmiö, jossa digitaalinen teknologia integroituu osaksi yksilöiden elämää. Nopeasti kehittyvä digitaalinen informaatio sekä teknologia ovat leviämässä laajasti ja nopeasti osaksi terveydenhuoltoa. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten asenteet sekä kokemukset vaikuttavat heidän kykyyn ja motivaatioon hyödyntää teknologiaa osana hoitotyötä. Organisaation sekä kollegoiden tuki edesauttavat uuden teknologian käyttöönottoa ja siten digitalisaation edistymistä organisaatiossa. (Konttila ym. 2018, 746.) Digitalisaatiolla viitataan tässä tutkielmassa sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisaatioon.
Teknologia: Mitznerin ja hänen kollegoidensa (2010) mukaan teknologia voidaan yleisesti määritellä miksi tahansa elektroniseksi tai digitaaliseksi tuotteeksi tai palveluksi. Baltesin ja hänen kollegoidensa mukaan monet ikääntyneiden toimista tapahtuu kotona, ja teknologia voi tukea ikääntymistä kotiympäristössä. (Wang ym. 2018, 801.) Tässä tutkielmassa teknologialla viitataan teknologiseen laitteeseen, esimerkiksi tablettiin, älypuhelimeen tai tietokoneeseen, jonka avulla voidaan ottaa kuvayhteys henkilökunnan ja asiakkaan välillä fyysisesti eri sijainneista kotihoidon käynnin toteuttamiseksi.
11
Muutosjohtaminen, change management: Muutosjohtaminen keskittyy vaiheesta toiseen pääsemiseen menestykkäästi. Muutosjohtaminen voi sisältää prosesseja, työkaluja, tekniikkoja, metodeja sekä lähestymistapoja, joiden avulla on mahdollista päästä muutoksessa haluttuun lopputulokseen. (Newton 2007, 7–8.) Digitalisaation aiheuttamat muutokset edellyttävät organisaatioissa vahvaa muutosjohtamista. Muutosjohtamisella tarkoitetaan tässä tutkielmassa digitalisaation aiheuttaminen muutosten läpiviemistä läpi koko organisaation aina toiminnan muutoksen suunnittelusta toiminnan varsinaiseen muutokseen asti.
1.4 Kotipalvelu ja kotihoito teoreettisina käsitteinä sosiaali- ja terveyspalveluissa
Koska tässä tutkielmassa keskitytään sosiaali- ja terveyspalveluista ikääntyneiden kotiin tuotettaviin palveluihin, on tämän alaluvun tarkoituksena avata kotipalvelun ja kotihoidon teoreettiset käsitteet osana sosiaali- ja terveyspalveluita. Asumisen näkökulmasta koti on elinympäristö ja fyysinen toimintaympäristö, joka luo puitteet päivittäiselle toiminnalle. Samalla koti asettaa rajoitteita siellä asuvan henkilön toimintakyvyn alentuessa. Yksilöiden selviytymiseen asumisympäristössään vaikuttavat keskeisesti krooniset sairaudet, fyysisen ympäristön haastavuus sekä tulevaisuudessa kasvavassa määrin kyky hyödyntää teknologiaa päivittäisissä toimissa. (Immonen & Koivuniemi 2017, 58.)
Kotipalvelut määritellään sosiaalihuollon palvelutehtäväksi, jonka tavoitteena on tukea sosiaalihuollon asiakkaiden omatoimista selviytymistä kotona. Kotipalveluja annetaan eri asiakasryhmille esimerkiksi vanhuuden, vammaisuuden tai vaikean sairauden perusteella.
(Kortelainen ym. 2010 Teoksessa Miettinen ym. 2011, 6.) Kunnan on huolehdittava sosiaalipalveluiden, joka pitää sisällään kotipalvelut, järjestämisestä. Kotipalveluilla tarkoitetaan muun muassa asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai avustamista.
(Sosiaalihuoltolaki 710 / 1982.)
Vuodesta 2005 alkaen kunnat ovat voineet järjestää kotipalvelut ja hoidon osittain tai kokonaan yhdistettyinä kotihoidoksi. Kotihoidon tehtävät edellyttävät sekä sosiaali- että terveydenhuollon henkilöstöä. (Kaisla & Kärki 2009, 16-17 Teoksessa Miettinen ym. 2011, 6.) Kotipalveluja voi tuottaa asiakkaalle kunnan lisäksi yksityinen palveluntuottaja tai kolmannen sektorin toimija (Miettinen ym.
12
2011, 18). Vanhuspalveluna annettavan kotihoidon asiakkaat ovat yli 65-vuotiaita henkilöitä, jotka eivät selviydy arkielämän toiminnoista itsenäisesti, omaisten tai muiden palvelujärjestelmien avulla (THL 2015, 19).
Kotihoidon käsitteeseen kuuluu kotipalvelu ja kotisairaanhoito, ja kotihoidolla tarkoitetaan
”sosiaalihuoltoasetuksen 607/1989 9 §:ssä kuvattuja kotipalveluja ja terveydenhuolto lain 1326/2010 25 §:n perusteella järjestettyä kotisairaanhoitoa. Terveydenhuoltolain (L 1326 /2010) 3. luvun 25 §:n mukaan kunnan on järjestettävä alueensa asukkaiden kotisairaanhoito.” (Paljärvi 2012, 19.) Suomen väestö ikääntyy, ja tulevat vanhusikäluokat tulevat elämään aikaisempia ikäluokkia pidemmän elämän. Kasvavaan hoidon tarpeeseen pyritään vastaamaan ensisijaisesti kotiin annettavalla palvelulla, ja kotihoito onkin ikääntyneiden yleisin sosiaalipalvelu. Kotihoidon tavoitteena on mahdollistaa kotona asuminen mahdollisimman pitkään sairauksista ja toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta. (Finne-Soveri 1993 teoksessa Kehusmaa 2014, 12.)
Kotihoidon keskeisin resurssi muodostuu henkilöstöstä, ja resurssien tarve kasvaa, sillä kotihoidon asiakasmäärät ovat kasvaneet vuodesta 2014 vuoteen 2016 yli puolessa maakuntia. Kotihoidon prosessit ovat uudistumassa, ja tulevaisuudessa yhä useampia palveluja on mahdollista saada kotiin.
Muun muassa kuntoutukseen ja asiakkaan omien voimavarojen ylläpitämiseen panostetaan yhä enemmän, jotta pyritään mahdollistamaan aikaisempaa useammalle ikääntyneelle kotona asumisen jatkuminen sekä kotihoidon resurssien riittäminen. (THL 2017, 1, 5.)
Kotihoidon tavoitteena on antaa turvallista hoitoa ja huolenpitoa sekä edistää asiakkaiden selviytymistä, toimintakykyä ja omatoimisuutta. Kotihoidon tehtävänä on lisäksi selvittää, kenelle ikäihmiselle soveltuu minkälainen teknologinen turvalaite. Kotihoidon henkilökunta toteuttaa kotikäynnit, ja seuraa samalla eri turvalaitteiden toimintakykyä sekä arvioi säännöllisesti ikääntyneen toimintakykyä. (Toimiva kotihoito Lappiin 2018, 43.)
1.5 Etäterveydenhuolto ja etäpalvelut teoreettisina käsitteinä
Tämän alaluvun tarkoituksena on avata etäterveydenhuollon ja etäpalveluiden käsitteet teoreettisella tasolla. Tämä on perusteltua siksi, että digitalisaatio tuo sosiaali- ja terveyspalveluihin teknologiaa, ja teknologian avulla esimerkiksi ikääntyneiden kotiin tuotettavia palveluita voidaan tuottaa etänä.
13
Etäterveydenhuollolla (telehealth) tarkoitetaan terveyspalveluiden tuottamista teknologiaa hyödyntäen siten, että terveyteen liittyvää informaatiota siirtyy osallistujien välillä yli maantieteellisten rajojen. Etäterveydenhuolto korvaa perinteisen kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen asiakkaan ja terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa. Tämän vuoksi etäterveydenhuolto ei ole ainoastaan teknologinen innovaatio, vaan se voidaan nähdä myös sosiokulttuurisena innovaationa.
(Bashshur ym. 2000, 613, 632.)
Barlow kollegoineen (2007) määrittävät etähoidon (telecare) ihmisten hoitamiseksi, tukemiseksi tai elintoimintojen valvomiseksi etäteknologian avulla. Haselkorn ja hänen kollegansa (2007) määrittelevät etähoidon lisäksi vielä etäterveyspalvelut (remote health services), jolla tarkoitetaan maantieteellisesti etäällä olevien potilaiden hoitamista etäviestinnän, informaatioteknologian tai sensoriteknologian avulla. Etäteknologiaa on hyödynnetty Jarvis-Selingerin ja hänen kollegoidensa mukaan (2008) muun muassa hoitotyössä, kuntoutuksessa ja farmakologiassa. Waden ja hänen kollegoidensa mukaan (2010) erityisen kustannustehokkaita ratkaisuja voidaan saavuttaa etänä toteutettavassa kotihoidossa, jossa on mahdollista käyttää edullisia laitteita, asiakkaan omaa verkkoyhteyttä ja vain yhden sosiaali- tai terveydenhuollon alan ammattilaisen työaikaa kerralla.
(Vuononvirta 2011, 20–21, 31.)
Sosiaali ja terveysministeriö, STM (2015) määrittelee etäpalvelut ”terveydenhuollon palveluiden antamiseksi telelääketieteen keinoin, jossa potilaan tutkiminen, tarkkailu, hoitaminen, diagnostiikka, hoitoon liittyvä päätöksenteko ja suositukset perustuvat televiestintäjärjestelmillä välitettyyn tietoon ja dokumentteihin. Palvelut toteutetaan esimerkiksi videovälitteisin Internet-yhteyden tai kuvapuhelimen kautta.” STM:n linjauksen mukaan ”palvelua tuottavan terveydenhuollon ammattihenkilön tulee huolellisesti arvioida se, soveltuuko annettava palvelu etäpalveluna toteutettavaksi, sekä arvioida palvelun soveltuvuus kunkin potilaan kohdalla. Lisäksi potilasturvallisuus ja tietosuoja sekä niihin liittyvät lainsäädännön vaatimukset tulee huomioida kuten muussakin palvelutoiminnassa.”
Immosen ja Koivuniemen (2017, 60–61) mukaan etähoidon interventiot voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri ryhmään, jotka ovat etäläsnäolon sovellukset kotihoidon tukena, itsehoito ja terveydenseuranta sairaanhoidon tukemana sekä sosiaalisen median kanaviin perustuvat
14
hoitokanavat. Yleisesti voidaan ajatella, että nuoremmat ja paremman toimintakyvyn omaavat henkilöt ovat halukkaampia kokeilemaan teknologiaa ja uusia palvelumalleja, kuin ikääntyneemmät henkilöt. On kuitenkin havaittu, että etähoidon malli sopii myös ikääntyneemmille henkilöille kompensoimaan toimintakyvyn alenemaa, mikäli asiakkaat on valittu kokeiluihin oikein.
Teknologiaa ymmärtävät henkilöt ovat potentiaalinen ryhmä terveydenhuollon etäsovelluksien käyttäjäksi. Terveydenhuollon sähköiset sovellukset ovat vielä suhteellisen harvinaisia yksin asuvien keskuudessa, mikä saattaa johtua pelosta menettää välitön ihmiskontakti teknologian korvaamana2.
2 Alkuperäinen lähde Bjørkquist ym. 2015.
15
2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN DIGITALISOITUMINEN JA DIGITAALISEN MUUTOKSEN JOHTAMINEN
2.1 Digitalisaation kehittyminen sosiaali- ja terveydenhuollossa
Käynnissä oleva digitaalinen murros koskettaa kaikkia aloja, mutta suurimmat muutokset koskevat digitalisoitavissa olevaa tietointensiivistä työtä. Kuten joillakin aloilla on jo tapahtunut, osa työtehtävistä siirtyy kokonaan tietokoneiden hoidettavaksi, kun taas joitakin työtehtäviä ei pystytä välttämättä koskaan digitalisoimaan. Kuvassa 1 alla on jaettu palvelut kolmeen kategoriaan;
palveluihin, joita ei pystytä digitalisoimaan, palveluihin, joita pystyy osittain digitalisoimaan sekä palveluihin, jotka ovat täysin digitalisoitavissa. Palvelut, jotka eivät ole digitalisoitavissa ovat henkilökohtaisia palveluita, joita tuotetaan ihmiseltä ihmiselle, ja niitä yhdistää se tekijä, että niitä ei ole mahdollista varastoida. Osittain digitalisoitavissa palveluissa yhdistyy ihmistyö sekä ICT, ja näissä palveluissa on mahdollista tehostaa palveluprosesseja ICT:n avulla. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi suurin osa terveydenhoitopalveluista. Täysin digitalisoitavissa palveluissa ICT on korvannut kokonaan ihmistyön, ja tällaisia palveluita ovat esimerkiksi matkavarauspalvelut sekä pankkipalvelut. (Lehti ym. 2012, 98.)
PALVELUT, JOITA EI VOIDA DIGITALISOIDA
Ihmiseltä ihmiselle – henkilökohtaiset palvelut
Ei voida varastoida
esim. psykologin palvelut
OSITTAIN
DIGITALISOITAVISSA OLEVAT PALVELUT,
HYBRIDIT
Ihmistyötä ja ICT:tä yhdistävät palvelut
Palveluprosesseja tehostetaan ICT:n avulla →
palvelujärjestelmä
esim. suurin osa terveydenhoitopalveluista
TÄYSIN
DIGITALISOITAVISSA OLEVAT PALVELUT
ICT on korvannut kokonaan ihmistyön
esim. matkavarauspalvelut, pankkipalvelut
Kuva 2 Digitalisaation avulla pystytään tehostamaan esimerkiksi terveydenhuoltopalveluiden prosesseja. (Mukaillen: Zysman ym. 2010, Teoksessa Lehti ym. 2012, 98.)
16
Terveydenhuollon digitalisaation voidaan katsoa alkaneen jossain määrin jo 35 vuotta sitten, ja uusi teknologia on muuttanut terveydenhuollon prosesseja. Teknologiset ratkaisut on nähty merkittävänä ja lähes ainoana ratkaisuna terveydenhuollon kasvaviin kustannus- ja tuottavuuspaineisiin. Sosiaali- ja terveysalalla muutos on kuitenkin ollut hidasta, sillä terveyden- ja sairaanhoito perustuu vuosien mittaan syntyneisiin käytäntöihin, muutoksiin liittyvät riskit ovat suurempia kuin muilla aloilla ja valtaosa sosiaali- ja terveysalasta koostuu julkisesta palvelutuotannosta, joka uudistuu suurimmaksi osaksi poliittisten päätösten, eikä markkinoiden kautta. Lisäksi sosiaali- ja terveysala poikkeaa monesta muusta alasta siten, että se tarjoaa vain yksilöllisesti räätälöityjä palveluita, minkä vuoksi terveydenhuollon prosessit ovat keskimäärin monimutkaisempia kuin esimerkiksi teolliset prosessit.
(Kauhanen ym. 2012, 58–59.)
Uuden teknologian sisällyttäminen terveydenhuollon palveluihin on maailmanlaajuinen ilmiö, mutta tutkimusta ja tuloksia tämän käytännön tukemiseksi tarvitaan lisää. Useimmat tutkimukset ovat keskittyneet potilaan tyytyväisyyteen ja toteutettavuuteen sen sijaan, että olisi tutkittu tehokkuutta ja taloudellista kannattavuutta. Teknologisia ratkaisuja tulee hyödyntää ikääntymisen eri vaiheissa, ja lisäksi niiden tulee olla ikääntyneelle helppokäyttöisiä sekä niiden tulee tukea sosiaalista kanssakäymistä. Fyysinen hyvinvointi, henkinen ja kognitiivinen terveys sekä sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi ovat keskeisiä tekijöitä ikääntyneen autonomian ylläpitämisessä. (Petermans & Piau 2017, 281–282)
Tuottavuuden nousun jatkuminen on keskeinen edellytys yhteiskunnan vaurauden ja hyvinvoinnin kasvulle. Vaikka teknisesti ollaan pitkällä, niin haasteena on mahdollisuuksien näkeminen.
Tuottavuuden kasvun voidaan nähdä syntyvän tieteen ja teknologian sekä osaamisen ja ostovoiman yhteisvaikutuksena. Tulevaan tuottavuuskehitykseen liittyy epävarmuustekijöitä, ja etenkin verkkojen avoimuuteen ja tietoturvaan liittyvät riskit vaarantavat digitaalisen tuottavuuden kasvua.
Digitaalisella tuotannolla ja jakelulla saavutettava tuottavuuskasvu syntyy pääosin tietointensiivisissä palveluissa, kuten pankki- ja rahoitustoiminnassa sekä terveydenhuollossa. Terveydenhuolto voidaan nähdä yhtenä suurimmista toimialoista, joita siirtyminen digitaaliseen tuotantoon ja jakeluun muuttaa voimakkaasti. Terveydenhuollon digitalisoinnin tulee antaa tehokkaat uudet välineet niin terveydenhuoltohenkilöstön kuin asiakkaidenkin käyttöön. Tähänastiset investoinnit tietotekniikkaan ja digitalisointiin eivät vielä juurikaan näy terveydenhuollon tuottavuuskehityksessä, ja tämä johtuu siirtymävaiheen hidasteista, viiveistä ja päällekkäisistä kustannuksista. (Lehti ym. 2012, 84–90.)
17
Larsion (2016) mukaan terveydenhoidon ja hyvinvoinnin palveluiden digitalisoimisesta on tehty lukuisia päätöksiä, mutta vain osa näistä on edennyt käyttöön asti. Vuonna 2014 julkaistussa sosiaali- ja terveysministeriön uudessa ”Sote-tieto hyötykäyttöön 2020” -strategiapaperissa on linjattu tulevaisuuden tavoitteet tietotekniikan hyödyntämiselle sosiaali- ja terveydenhuollossa. Samalla tiedostettiin, että monet tietotekniikan hyödyntämisen esteet johtuvat lainsäädännöstä, asetuksista tai ohjeista, ja näiden purkaminen on osa uutta strategiaa.
Larsion (2016) mukaan Suomi on sosiaali- ja terveysalan digitalisaation kehityksessä jäljessä kehityksen kärkimaita, ja yhtenä syynä tähän on se, että johdolta on puuttunut kyky ymmärtää sekä tahto toteuttaa digitalisaation edellyttämiä muutoksia. Digitalisaatio ei itsessään tuo taloudellista hyötyä, vaan taloudellinen hyöty toteutuu toimintatapojen ja työnjaon muuttumisen kautta. Kun tietotekniikan muutoksissa on lähdetty siitä, että toimintaa ei muuteta vaan sujuvoitetaan, niin tuottavuushyödyt ovat jääneet vähäisiksi. Vasta viimevuosina on tunnistettu se, että isot tietotekniikkahankkeet ovat ensisijaisesti toiminnan muutoshankkeita, joille tekniset ratkaisut luovat edellytyksiä.
2.2 Teknologian hyödyntäminen ikääntyneiden palveluissa
Vuorovaikutusvälineiden avulla voidaan täydentää kasvokkaista vuorovaikutusta, mutta ei korvata sitä kokonaan. Uudenlaiset vuorovaikutuksen muodot sisältävät sekä vahvuuksia, että riskejä. Uusia ja vanhoja vuorovaikutuksen muotoja yhdistetään, ja uudenlaiset vuorovaikutusmahdollisuudet lisäävät joustavuutta, saavutettavuutta ja tiedon kumuloitumista, ja näihin vahvuuksiin kohdistuukin paljon odotuksia. (Suoninen ym. 2014, 73, 78.) Sähköisten palveluiden ja teknologian myönteisestä kehittymisestä huolimatta kaikkia sähköisiä palveluita tai teknologiaa ei välttämättä pystytä hyödyntämään optimaalisesti tietojärjestelmien ongelmien vuoksi. Tällaisia ongelmia voivat olla esimerkiksi käytettävyyteen, turvallisuuteen, tietoturvaan, käytön helppouteen sekä eri tietojärjestelmien yhteensopivuuteen liittyviä tekijöitä. (Stenvall & Virtanen 2012.) Keskeinen kysymys etähoidon osalta liittyy palveluprosessien tuottaman ja palveluissa tarvittavan informaation jakamiseen ja säilyttämiseen (Immonen & Koivuniemi 2017, 64).
Valtakunnallisessa sosiaali- ja terveysministeriön iäkkäiden palveluja koskevassa laatusuosituksessa tavoitellaan teknologisten ratkaisujen hyödyntämistä. Esimerkiksi valvontateknologiaa on käytetty
18
hoivatyössä jo pitkään. Se toimii usein älykkäästi kiinteänä osana kotia siten, ettei sitä edes huomaa.
Valvontateknologiaa on esimerkiksi kosteussensorit tai turvaliesi, joka katkaisee lieden virran automaattisesti. Lisäksi markkinoilla on ollut jo pitkään erilaisia turvavälineitä, ja asiakkaan mukana kulkevista turvavälineistä turvapuhelin on yleisin. Lisäksi hoitoon on kehitetty erilaisia välineitä, kuten etäläsnäoloa mahdollistavat virtuaaliyhteydet. STM:n suosituksiin on nostettu muun muassa robotisaation hyödyntäminen henkilöstön työajan kohdentamisessa, asiakkaiden hyvinvointia ja sosiaalista toimintakykyä edistävien ratkaisujen käytön lisääminen, kuten videopuhelinyhteydet, turvateknologian hyödyntämisen tehostaminen sekä lääketurvallisuuden lisäämiseksi lääkkeiden koneellinen annosjakelu. (Tepponen 2017, 66.)
Lapissa suoritettiin vuonna 2016-2018 Toimiva kotihoito Lappiin -hanke, jossa kokeiltiin osana hanketta teknologian hyödyntämistä kotona asumisen tukena. Kokeiluja tehtiin 20 kunnassa ja niiden piirissä oli noin 300 ikääntynyttä, jotka ovat pääasiassa kotihoidon asiakkaita. Kokeilut kestivät alle kuukaudesta yli puoleen vuoteen. Hankeen kolmesta teknologiavälitteisestä palvelusta yksi oli kuvapuhelinpalvelu. Tämän kokeilun avulla pyrittiin tukemaan ikäihmisten kotona asumista sekä heidän terveydenhoitoa, lievittämään yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteita, ja lisäksi tuomaan vaihtelua ja ajankulua ikäihmisten arkeen. Näihin tavoitteisiin pyrittiin päästä erilaisten ohjelmasisältöjen avulla, sekä mahdollistamalla kuvapuhelinyhteys asiakkaan läheisiin ja sukulaisiin, terveyskeskukseen tai palvelutaloon sekä kolmannen sektorin toimijoihin. (Toimiva kotihoito Lappiin 2018, 65, 67–68)
Hankkeen aikana havaittiin, että kuvapuhelin helpotti ja tuki työntekijöiden sekä ikääntyneiden välistä yhteydenpitoa. Etäkäynti helpotti kotihoidon tilannetta erityisesti iltakäyntien osalta suhteessa etäalueilla asuviin asukkaisiin. Etäkäynti soveltui hyvin esimerkiksi lääkkeenoton muistamiseen, tarkistamiseen tai ohjaukseen. Ikääntyneiden kokemukset kotihoidon etäkäynneistä olivat myönteisiä. Lapin kotihoidon hankkeessa havaittiin, että teknologiaa tulisi käyttää arjen ehdoilla, eikä arkea elää teknologian ehdoilla. Kotona asumisen tukeminen teknologisilla apuvälineillä on mahdollista, jos seuraavat ehdot täyttyvät:
1. apuvälineet vastaavat ikääntyneiden todellisiin tarpeisiin, 2. laitteet ja tietoliikenneyhteydet toimivat,
3. laitteisiin perehdytys on kaikille osapuolille riittävää, 4. tukea ja ohjausta on tarvittaessa saatavilla sekä
19
5. kehitystyöhön on riittävästi resursseja kuntatasolla. (Toimiva kotihoito Lappiin 2018, 65–68.)
Teknologia ei ole yksittäisiä ”koneita ja laitteita”, vaan palvelukokonaisuus, jolla pystytään tukemaan asiakkaan kotona pärjäämistä, lievittää kotona asuvien yksinäisyyden tunnetta sekä vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Teknologian avulla kotihoidon käyntejä voidaan täydentää erilaisilla muilla palveluilla, ja etäpalveluiden järjestäminen on harkittava moniammatillisesti sekä asiakkaan kokonaisvaltaisten tarpeiden pohjalta. Jatkossa tulisi heti asiakkaan kotihoidon asiakkaaksi tullessa ottaa huomioon, miten kevyillä teknologiapalveluilla voitaisiin auttaa ikääntyneen kotona selviytymistä. Lisäksi teknologisten laitteiden käyttö tulee tehdä ikääntyneelle mahdollisimman helpoksi, ja siten etähoitopalvelun tekniikkaa ja helppokäyttöisyyttä on syytä kehittää koko ajan.
Etäkotihoitoa varten tulisi perustaa erillinen palvelukeskus, joka vastaa laitteiden toimivuudesta ja tekniikasta. Tällaisella mallilla etäkotihoito on mahdollista laajentaa koko maakunnan alueelle toimivaksi kotihoidon palveluksi edellyttäen, että alueilla on yhteen toimivia asiakastietojärjestelmiä.
(Toimiva kotihoito Lappiin 2018, 40–41.)
2.3 Aikaisempi tutkimus teknologian hyödyntämisestä sosiaali- ja terveyspalveluissa
Taloustutkimus Oy on toteuttanut Valtiovarainministeriön toimeksiannosta vuonna 2015 kvalitatiivisen tutkimuksen etäpalveluista. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada syvempää tietoa siitä, miten kansalaiset mieltävät etäpalvelut, mitkä ovat etäpalveluiden vahvuudet ja heikkoudet, mitä etäpalvelut ihmisille merkitsevät ja millä edellytyksillä etäpalveluja voitaisiin tai haluttaisiin käyttää.
Tutkimuksessa oli viisi esimerkkitapausta, jotka koskivat etäpalveluna toteutettavaa oikeusapua, terveydenhoitajan palvelua, työnhakijaksi ilmoittautumista, Kelan palvelua ja kansalaisneuvontaa.
Tutkimuksen tulosten mukaan etäpalveluiden vahvuuksina koetaan matkustamisen väheneminen, palveluiden saavutettavuuden paraneminen sekä kansalaisten tasa-arvoistuminen. Mahdollisia etäpalveluiden ongelmia ovat henkilökohtaisten palveluiden väheneminen, tekniikan toimimattomuus, asiakirjojen toimittaminen, yhteyden saamisen hankaluus sekä etenkin vanhempien ihmisten korkea käyttökynnys. (Myrén & Sandqvist 2015, 4, 33.)
Vuononvirta on tutkinut väitöskirjassaan etäterveydenhuollon käyttöönottoa terveydenhuollon verkostoissa. Hänen tutkimuksen tulosten mukaan (2009, 278–279) potilaiden hoidossa etäterveydenhuollon käyttämisen edut nähtiin hoitomahdollisuuksien paranemisena, hoidon tulosten
20
paranemisena sekä potilaiden mahdollisuutena saada enemmän tukea hoitoonsa. Lisäksi tutkimuksessa tunnistettiin etäpalveluiden hyötyinä potilaiden elämänlaadun sekä hoidon saatavuuden paraneminen. Etäteknologiaa hyödyntävän toimintamallin nähtiin vaikuttavan hoitoprosessin sujuvuuteen siten, että potilaiden hoitoon pääsy nopeutui, hoitoprosessi selkiintyi ja tiedonvälitys hoitoprosessin aikana parani. Tämän lisäksi potilaan odotuttamisen ja juoksuttamisen eri hoitopaikkojen välillä uskottiin vähenevän, ja potilaat säästyivät matkustamisen aiheuttamilta vaivoilta. Tämä edesauttoi etenkin huonokuntoisia ja iäkkäitä, joilla oli vaikeuksia liikkumisessa.
Yhteiskunnallisena hyötynä voitiin nähdä työntekijöiden ja potilaiden matkustamisen väheneminen, sillä se säästää yhteiskunnan kustannuksia. Lisäksi etäterveydenhuollon käyttöönotto saattaa olla myös yksi maaseudulla asumista helpottava tekijä.
Mika Immonen ja Jouni Koivuniemi ovat toteuttaneet 290 artikkelin kirjallisuuskatsauksen (2017, 57), jonka tarkoituksena oli selvittää teknologian hyödyntämisen nykytilaa ikäihmisten kotona asumista tukevissa palveluissa ja toimintamalleissa. Tutkimuksen keskeisiä johtopäätöksiä oli, että teknologian hyödyntämisen lähtökohtana tulee olla aidot tarpeet, ja kotiympäristöön tarvitaan kokonaisvaltaista teknologiaymmärrystä ja ratkaisuja. Heidän mukaan tällä hetkellä teknologia pirstoutuu liiaksi erillisiksi teknologisaarekkeiksi. Tämän sijaan teknologiaa hyödyntävien kotona asumista tukevien toimintamallien tulisi tukea laajasti toiminnallisuuksia tai palvelukokonaisuuksia, jotka liittyvät sekä tapahtumien valvontaan, terveydentilan ennakointiin, aktivointiin ja kuntoutuksen että etävastaanottotoimintaan.
Immonen ja Koivuniemi tunnistivat tutkimuksessaan (2017, 57–58) myös sen, että asiakkaiden kouluttaminen teknologian käyttöön on keskeistä, jotta teknologia saadaan osaksi päivittäisiä rutiineja. Lisäksi havaittiin, että avoin päätöksenteko ja tiedonkulku kuntoutujan, hänen lähipiirinsä ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön välillä tukee teknologialla tuettujen toimintamallien käyttöönottoa. Teknologialla tuettujen palveluiden käyttöä edistää myös teknologian helppokäyttöisyys kaikille sitä käyttävillä osapuolille sekä koettu teknologian käytön tyytyväisyys.
Immonen ja Koivuniemi havaitsivat myös, että tulevaisuudessa hoitoprosessit tulisi suunnitella siten, että sekä yksilön että yhteisön aktivointi on mahdollista. Tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan myös uudenlaisia toimintamalleja asiakkaiden motivoimiseen ja hoitoon sitouttamiseen. Keskeinen kysymys etähoidon ja -hoivan osalta liittyy palveluprosessien tuottaman ja palveluissa tarvittavan informaation jakamiseen, säilyttämiseen ja hyödyntämiseen.
21
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) edusti Suomea Euroopan laajuisessa SmartCare - hankkeessa, jossa kehitetiin ja otettiin käyttöön teknologialla tuettuja toimintamalleja ikäihmisten palveluihin. Hankkeen aikana Eksotessa kokeiltiin muun muassa virtuaaliyhteyksien käyttöä kotihoidon asiakkaiden kanssa. Hankkeessa asiakkaiden omaisilla oli mahdollisuus saada videoyhteysohjelmisto asennettavaksi haluamalleen laitteelle, jotta hän pystyy olemaan yhteydessä kotona asuvan omaisensa kanssa. Kokeilussa havaittiin, että teknologian tulee olla toimintavarmaa kaikissa olosuhteissa. Jos toimintaepävarmuutta esiintyi toistuvasti, niin asiakkaat tai omaiset eivät enää luottaneet laitteistoon, ja halusivat palata vanhaan toimintatapaan. (Mitikka & Vidén 2017, 70.)
Lisäksi hankkeen aikana havaittiin, että organisaatiolla tulee olla helposti saatavilla oleva tuki asiakkaille ja omaisille ongelmatilanteita varten. SmartCare -hankkeen aikana muutamat asiakkaat ja omaiset keskeyttivät laitteiden käytön pilottijakson aikana, ja syynä keskeyttämiselle olivat pääsääntöisesti yhteysongelmat, käytön haastavuus, laitteiden toimimattomuus tai se, että mahdollisia ongelmia ei saatu ratkaistua toimittajan taholta riittävän nopeasti. (Mitikka & Vidén 2017, 70.)
Myös Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeen kuvapuhelinkokeilussa havaittiin vastaavanlaisia tuloksia. Lapin hankkeessa havaittiin, että vaikka kuvapuhelimen peruskäyttö oli ikääntyneille helppoa, niine esimerkiksi ohjelmien katsominen tai niihin osallistuminen tai kuvapuhelimella soittaminen ei ollut helppoa tai yksinkertaista. Uuden oppiminen saattoi olla ikääntyneille hidasta, ja tuntua vaikealta. Joissakin tapauksissa kokeilu päättyi, sillä ikääntynyt ei oppinut käyttämään kuvapuhelinta tai ei kokenut hyötyvänsä sen käytöstä. Uuden opettelemisessa korostui hankkeessa toiston merkitys, ja ikääntyneet toivoivatkin säännöllistä harjoitusta, perehdytyksen toistamista sekä sosiaalista tukea laitteen käytön opettelussa. Hankkeen aikana työntekijät kokivat haastavimmaksi laitteen toimintavarmuuteen ja tietoliikenneyhteyksiin liittyvät ongelmat. Tällaisia yhteysongelmia olivat esimerkiksi äänen tai kuvan pätkiminen tai katoaminen. Lisäksi joissakin tapauksissa asiakas irrotti päätteen johdon seinästä tai sulki kameran luukun, minkä johdosta laite oli useita päiviä kiinni ja etäkäyntejä ei voitu toteuttaa suunnitellusti. (Toimiva kotihoito Lappiin 2018, 68-69.)
2.4 Digitalisaatio ja muutosjohtaminen
Digitalisaatio on globaali ilmiö, jossa digitaalinen teknologia integroituu osaksi yksilöiden elämää.
Nopeasti kehittyvä digitaalinen informaatio sekä teknologia ovat leviämässä laajasti ja nopeasti
22
osaksi terveydenhuoltoa. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten asenteet sekä kokemukset vaikuttavat heidän kykyyn ja motivaatioon hyödyntää teknologiaa osana hoitotyötä. Organisaation sekä kollegoiden tuki edesauttavat uuden teknologian käyttöönottoa ja siten digitalisaation edistymistä organisaatiossa. (Konttila ym. 2018, 746.)
Digitalisaatio voidaan nähdä aikamme suurimpana muutostekijänä, joka muuttaa radikaalisti ihmisten tapaa hankkia informaatiota, ostaa tuotteita, kuluttaa palveluja, hoitaa asioita, jakaa kokemuksia ja olla vuorovaikutuksissa muiden ihmisten kanssa. Lisäksi se muuttaa yritysten kilpailuympäristöä sekä pakottaa yritykset uudistamaan nykyisiä toimintatapojaan. (Ilmarinen & Koskela 2015, 13.) Digitalisaation aiheuttamat muutokset ja mahdollisuudet johtavat siihen, että organisaatioissa tarvitaan vahvaa muutosjohtamista ja tahtotilaa hyödyntää esimerkiksi teknologian tuomia mahdollisuuksia.
Westerman ja hänen kollegansa (2014, 12–14) tutkivat kolmen vuoden ajan satojen yritysten toimintaa eri toimialoilta perehtyen yritysten digitaaliseen transformaatioon sekä siihen, miten yritykset ovat selviytyneet digitaalisesta murroksesta. Tutkimuksessa selvisi, että digitaalisessa muutoksessa vaikuttavat kaksi eri ulottuvuutta. Nämä ovat 1) digitaalinen kyvykkyys (Digital Capability) sekä 2) muutoksen johtaminen (Leadership Capability). Digitaaliseen kyvykkyyteen sisältyy teknologia, jonka avulla muutetaan tapaa tehdä liiketoimintaa, mutta teknologia itsessään ei riitä, vaan tarvitaan myös johtamista. Johtamisella teknologian vaikutukset kääntyvät todellisiksi muutoksiksi. Newtonin (2007, 7–8) mukaan muutosjohtaminen keskittyy vaiheesta toiseen pääsemiseen menestyksekkäästi. Se voi sisältää prosesseja, työkaluja, tekniikoita, metodeja sekä lähestymistapoja, joiden avulla muutoksessa voidaan päästä toivottuun lopputulokseen.
Muutos vaatii vahvaa ylhäältä alas -johtamista, jossa asetetaan päämäärä, muutosvauhti sekä varmistetaan se, että koko yritys toteuttaa muutosta. Tutkimusten mukaan transformaatio ei välttämättä onnistu alhaalta ylös johtamisella. Transformaatiota ei tarvitse suunnitella yksityiskohtaisesti alusta loppuun, vaan se perustuu asteittaiseen kokeiluun ja sen kautta oppimiseen sekä kehittämiseen. Ylhäältä alas johdetussa mallissa transformaation kokeilu ei kuitenkaan ole vapaata, vaan se on vahvasti hallinnoitua ja koordinoitua. (Westerman ym. 2014, 13–14.)
23
Kuvio 3 Yritysten ryhmittely digitaalisen kyvykkyyden ja johtamiskyvykkyyden mukaan (Mukaillen Westerman ym. 2014,15).
Westermanin ja hänen kollegoidensa (2014, 15–17) mukaan yritykset voidaan jakaa neljään ryhmään niiden johtamis- ja digitaalikyvykkyyksien mukaan (kuvio 3). Aloittelijat ovat vasta digitaalisen matkansa alussa, ja monet tähän ryhmään kuuluvat yritykset noudattavat ”odota ja näe”-strategiaa.
Näillä yrityksillä voi olla haasteita sekä teknologian että johtamisen osa-alueilla, ja ne haluavat olla asiasta varmoja ennen toimeen ryhtymistä. Sen sijaan muotitietoiset eivät jää odottamaan toimiakseen, vaan ne investoivat digitaalisiin välineisiin ja menetelmiin osoittaakseen olevansa trendikkäitä. Tällaisilta yrityksiltä puuttuu usein muutoksen johtamiskykyä, minkä vuoksi laitteisiin tehdyt investoinnit menevät hukkaan ja kokeiluista ei saada liiketoiminnallista hyötyä. Ne saattavat myös olla ongelmissa tai epäonnistua kokonaan digitaalisten ratkaisuiden integroinnissa tai skaalauksessa.
Konservatiiviset yritykset voidaan nähdä muotitietoisten yritysten vastakohtana. Tällaisilla yrityksillä on hyvät johtamiskyvyt, mutta teknologian kehitystä ja hyödyntämistä estää liika varovaisuus.
Konservatiivisten yritysten johtamisjärjestelmä perustuu virheiden välttelyyn, kontrollointiin ja riskien karttamiseen. Tällaiset yritykset eivät halua tuhlata resursseja, minkä johdosta investoinnit teknologiaa kohtaan jätetään tekemättä, jos niille ei löydy faktaperustaa. Sen sijaan ”digitaalisiksi mestareiksi” kategorisoidut yritykset tietävät mihin ja miten investoida. Lisäksi tällaisten yritysten johto on sitoutunut yrityksen digitaaliseen tulevaisuuteen, ja johtamiskyvyllään he pystyvät koordinointiin, integrointiin ja skaalaukseen. Tällaisissa yrityksissä uskalletaan investoida
DIGITAALISET MESTARIT
Johtamiskyvykkyys Digitaalinen kyvykkyys
MUOTI- TIETOISET
ALOITTELIJAT KONSERVA-
TIIVISET
24
teknologiaan, vaikka investointiin liittyvät olemassa olevat riskit tunnistetaan. (Westerman ym. 2014, 15–17.)
2.5 Muutosjohtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa
Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa, ja alan johtajan työ painottuu voimakkaasti muutosjohtamiseen. Tämän lisäksi se on monimutkaisten ja koko ajan muuttuvien verkostojen johtamista. Sosiaali- ja terveysjohtamista säätelevät lait, sopimukset, suositukset sekä budjettiarvio, ja nämä tekijät rajaavat johtajan toimintavapautta. (Myllärinen 2014, 90–91.) Muuttuvissa kunta-alan organisaatioissa suuri osa johtamistyötä on ajantasaisen tiedon vaihdantaa, ja siten viestintä nousee ensisijaisen tärkeäksi tekijäksi. Johtamistyön lisäksi organisaatioiden toimintojen toteutumisessa tarvitaan työntekijöiden panosta. Johtaja ei johda tyhjiössä, vaan hän on jatkuvassa vuorovaikutuksessa organisaatioympäristön ja työntekijöiden kanssa. (Koivistoinen &
Pellinen 2014, 110–111.)
Kuten jo aikaisemmin mainittua, kunnalla on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu omalla alueellaan. Kunnat ovat organisaatioina sekä yhteisöinä monimutkaisia kokonaisuuksia, ja tämä näkyy niiden johtamisessa. Kuntien toimintaympäristöt ovat erilaisia ja kuntakenttä on vahvasti eriytynyt. Kuntakentän eri tyyppiset haasteet koskevat sekä kasvukeskuksia että supistuvan kehityksen keskuksia. Kuntarakenteen muutosprosessit vaativat tuekseen vahvaa muutosjohtamista.
(Kortelainen 2014, 87–89.)
Sosiaali- ja terveydenhuolto muodostaa kuntien suurimman toimialan mitattuna sekä henkilöstön määrällä, että talouden osuudella koko kunnan budjetista. Kunta-alan johtajien työssä näkyvät eri tavoin eri toimintatasoilla ja toiminta-alueilla ennaltaehkäisevän toiminnan edistäminen, kustannusten vähentäminen sekä tuottavuuden lisääminen. Organisaation hallinnon, henkilöstön ja palvelujen johtamisen muutosten ohella sosiaali- ja terveysalan johtajien työssä näkyvät kolme organisaation ulkopuolista, mutta organisaatioon ja johtamiseen vaikuttavaa asiaa:
1) ulkoapäin tulevat äkilliset ja vaikeasti ennakoitavat muutokset, 2) väestön ja myös työntekijöiden ikääntyminen ja muuttoliike sekä
3) laajemmat julkisen hallinnon reformit ja toimintatapojen uudistaminen. (Niiranen &
Lammintakanen 2014, 18.)
25
Ulkoapäin tuleva sekä vaikeasti ennakoitava muutos voi olla esimerkiksi nopea seudullinen tai paikallinen elinkeinoelämän rakennemuutos. Mellan ja Felinin (2013) mukaan äkillisen rakennemuutoksen alueeksi kutsutaan alueita, joissa tuotantorakenne heikkenee nopeasti yritysten supistaessa toimintaansa tai lopettaessa sen kokonaan. Tällaiset muutokset ovat usein seurausta kansallisen tai kansainvälisen talouden ongelmista tai yllättävistä kehityssuunnista. Äkilliset rakennemuutokset vaikuttava ihmisten elämään, työpaikkoihin, julkisen sektorin tulokertymään sekä palvelujen käyttämäiseen tai käyttämättä jättämiseen. Eri organisaatiotasoilla työskentelevät sosiaali ja terveyspalveluiden johtajat joutuvat ratkaisemaan tämänkaltaisia uudenlaisia tilanteita. (Niiranen
& Lammintakanen 2014, 18.)
Ulkoapäin tulevien muutosten lisäksi sosiaali- ja terveysalan vaikuttaa voimakkaasti väestön sekä työntekijöiden ikääntyminen. Johtajien työssä näkyy ikääntymisen lisäksi eri sukupolvia edustavien työntekijöiden johtaminen, mikä edellyttää johtajilta uudenlaista osaamista. Koposen ja hänen kollegoidensa (2013) mukaan vuonna 2012 yli 50-vuotiaiden työntekijöiden osuus sosiaali- ja terveysalalla oli 37 prosenttia, kun muilla aloilla yli 50-vuotiaiden osuus oli keskimäärin 31 prosenttia. Tämän johdosta työntekijöiden poistuma sosiaali- ja terveysalalta on keskimäärin muita aloja suurempi niin työntekijöiden kuin johtajienkin keskuudessa. Sosiaali- ja terveysalan toimintatapojen uudistamiseen liittyvät uudenlaiset toimintamallit, jotka sisältävät esimerkiksi uudenlaisia palvelujen järjestämisen tapoja, kuten tilaaja-tuottaja-mallit. (Niiranen &
Lammintakanen 2014, 18–19.)
Niirasen (2013) mukaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä on ollut 2010- luvulla sekä ulkoa ohjattujen että kunnista lähtevien kunta- ja palvelurakenneuudistusten keskellä.
Työyhteisöissä edellytetään jokaisella tasolla ylimmästä johdosta keski- ja lähitasolla työskenteleviltä ammatillisesti korkealaatuista johtamista, johtamisosaamista sekä toimivia johtamisen välineitä, jotta johtaminen onnistuisi turbulentissa ympäristössä organisaation strategisten tavoitteiden suuntaisesti.
(Niiranen & Lammintakanen 2014, 18.)
Organisaation strategisella johdolla on hallussaan enemmän organisaatiota koskevaa tietoa kuin muilla toimijoilla. Ylimmällä johdolla on suurempi vastuu organisaation kehittämisen lisäksi omien taitojen ylläpitämisestä sekä viestintään liittyvien taitojen ylläpitämisestä. Ylimmän johdon vastuu
26
johtamisviestintään liittyen on suurempi, ja tehtävään sisältyy myös viestinnän valvonta. Ylimmän johdon tehtävänä on viestinnän katvealueiden paikkaaminen organisaatiossa siten, ettei yksittäinen toimipiste jää johtamisviestinnän katveeseen. Viestinnän katvealueet aiheuttavat usein henkilöstöongelmia, minkä vuoksi ylin johto joutuu valvomaan sekä tarvittaessa puuttumaan johtamisviestintään. (Koivistoinen & Pellinen 2014, 118.)
2.6 Digitalisaation johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa
Digitaaliteknologian käyttöönottoon liittyy useita tunnistettuja ja siirtymävaiheelle luonteenomaisia muutoksia. Tällaisia ovat esimerkiksi yleinen muutosvastarinta, uusien välineiden monimutkaisuus, työnkuvien ja vastuualuerajojen muutokset, siirtymävaiheen päällekkäiset kustannukset sekä hyötyjen epämääräisyys ja niiden epätasainen jakautuminen eri henkilöryhmien kesken.
Käyttäjäystävällisyys on yksi teknologian tärkeimmistä ominaisuuksista, jolla käyttöönottoa voidaan helpottaa käyttäjien keskuudessa. On myös huomioitava, että työn muuttuminen on jatkuvaa tasapainon hakemista tieteen ja teknologian nopean edistyksen ja ihmisen ominaisuuksien hitaan muutoksen välille. Ihmisen fyysinen ja henkinen rakenne asettaa rajat uuden teknologian käyttöönotolle. Tämä johtaa siihen, että teknologia, joka ei ole ihmisen mittojen mukaista, ei säily pitkään käytössä. (Lehti ym. 2012, 94, 95.)
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa (Vehko ym. 2017) henkilöstön hyvinvoinnista vanhuspalveluissa vertailtiin tehostettua palveluasumista, yhdistettyä palveluasumista, vanhainkotia, terveyskeskuksen vuodeosastoa ja kotihoitoa. Tutkimuksessa havaittiin, että kotihoidossa työ koetaan melko kiireiseksi, ja tietotekniikasta rasituttiin muita vanhuspalvelun muotoja enemmän. Lisäksi kotihoidon henkilöstöllä on tutkimuksen mukaan enemmän rasitusoireita kuin muualla vanhuspalveluissa. Nämä havainnot voivat selittyä osittain sillä, että kotihoidon asiakasmäärä on kasvanut, mutta samalla henkilöstön määrä on vähentynyt (Kehusmaa ym. 2017). Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että johtamisen oikeudenmukaisuudella on kotihoidossa voimakas yhteys henkilöstön jaksamiseen, työmotivaatioon, sairauspoissaoloihin sekä hoidon laatuun. Johtaminen on kotihoidossa haasteellista, sillä työntekijät ovat pääosan työajastaan asiakkaiden luona ja päivittäisessä toiminnassa esimiehet ovat etäällä.
27
Kuviossa 5 on kuvattu terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimuksen (2017) tuloksia diagrammina viiden eri tutkimukseen valitun vanhuspalvelun osalta. Kuviossa on esitetty työn rasitustekijöitä asteikoilla 1-5, joista numero 1 viittaa vastaukseen ”ei koskaan” ja numero 5 vastaukseen ”erittäin usein”. Rasitustekijät on jaettu yksintyöskentelyyn liittyvään kuormitukseen (vaalean sininen palkki), tietotekniikkaan liittyvään kuormitukseen (lila palkki) sekä kiireeseen (harmaa palkki). Kuten kuviosta voidaan havaita, niin kotihoidon työn rasitustekijät ovat muita vertailukohtia suuremmat jokaisella kolmella osa-alueella. Kiireen kokeminen työssä voi liittyä suureen työmäärään sekä henkilöstön vähyyteen, ja tutkimukseen vastanneista jopa puolet koki, että kotihoidossa työtä ei ehdi tehdä kunnolla.
Kuvio 4 Työn rasitustekijät vanhuspalveluissa asteikolla 1 "ei koskaan" - 5 "erittäin usein" (Vehko ym. THL 2017).
Kuten jo aikaisemmin todettua, kuvion 5 mukainen tietotekniikkaan liittyvä rasitus oli terveyden -ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen (Vehko ym. 2017) mukaan suurinta kotihoidossa. Tutkimuksessa tunnistettiin, että tekniikkalähtöisiä rasitustekijöitä hoitotyössä saattavat olla esimerkiksi etäyhteyksien toimintaepävarmuus sekä mobiililaitteiden käytettävyysongelmat, jolloin esimerkiksi potilastietoja ei pystytä lukemaan. Teknisten asioiden lisäksi syynä saatavat olla myös henkilöstön tekniseen osaamiseen liittyvät puutteet tai työprosessiin liittyvät esteet, kuten kaksoiskirjaaminen.
28
Tällaisessa tilanteessa kirjataan esimerkiksi asiakkaan luona paperille muistiin, ja myöhemmin toimistolla tiedot potilastietojärjestelmään.
Digitalisaatio ja uudet toimintamallit, joihin teknologia liittyy, edellyttävät kotihoidon henkilöstöltä uudenlaista osaamista. Henkilöstön osallistuminen toimintaprosessien uudelleen mallintamiseen on tärkeää, jotta he sitoutuvat paremmin uusiin toimintamalleihin. Henkilökunnan kouluttamisen ja perehdyttämisen lisäksi on tärkeää viestiä kaikille sidosryhmille, sillä uudet toimintamallit vaikuttavat suoraan myös asiakkaisiin, heidän omaisiin ja muihin mahdollisiin sidosryhmien henkilöihin. Kun uusien toimintamallien ja teknologian käyttöönottoa valmistellaan, niin lähiesimiehet tarvitsevat konkreettista tukea henkilöstön kuulemisessa ja motivoimisessa. Tämä edellyttää johdon jalkautumista työyksiköihin, jossa yhteisissä tilaisuuksissa voidaan keskustella avoimesti sekä kerätä suoraa palautetta ja kehittämisajatuksia. Yhteiset tapaamiset mahdollistavat myös nopean reagoinnin käyttöönottoon liittyviin äkillisiin ongelmatilanteisiin. (Mitikka 2017, 82.)
Vaikka teknologiaa käyttäisivät vain tietyt nimetyt työntekijät työssään, niin kaikilla organisaation työntekijöillä tulisi olla riittävästi perustietoa laitteiden ja järjestelmän toiminnasta. Perustietoa tarvitaan uuden toimintamallin tuomista mahdollisuuksista, sillä myös muut kuin teknologiaa työssään käyttävät työntekijät tapaavat asiakkaiden omaisia sekä muita sidosryhmiä päivittäisessä työssään, ja siten voivat toimia palvelun markkinoijana. Tämän lisäksi työntekijöillä tulisi olla valmiuksia tunnistaa ne potentiaaliset asiakkaat, joille virtuaalikäynti toisi selkeän hyödyn. Jos perustietämystä ei ole, tai teknologiaa vastustetaan, niin henkilöstö ei löydä uusia asiakkaita palvelun piiriin. (Mitikka & Vidén 2017, 69.)
29
3 TEKNOLOGIA OSANA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN DIGITALISAATIOTA
3.1 Teknologian käyttöönottoprosessi
Tutkimusten mukaan onnistunut tietojärjestelmän käyttöönotto riippuu keskeisesti toteutus- ja käyttöönottoprosessista, joka on monivaiheinen ja monimutkainen prosessi. Tämä ei etene suoraviivaisesti suunnittelusta normaaliin käyttöön asti, vaan tekninen kehitys tapahtuu portaittain hyppäyksinä tasolta toiselle. Kuvassa 2 on esitetty Hyötyläisen (1998) prosessimalli teknisen järjestelmän käyttöönottoprosessista. (Kettunen & Simons 2011, 20–21.)
Kuvan 2 suunnittelutoiminnan katkoviiva kuvastaa sitä, että suunnittelu koostuu monista pienistä osista, ja se rakentuu sosiaalisten prosessien kautta siten, että suunnitteluun osallistuu monia organisaation eri tahoja erilaisin tavoittein ja intressein. Innovaatio ei siis synny kertasuunnittelulla, vaan suunnittelua voidaan kuvata prosessina, joka voi viedä paljonkin aikaa. Kuvasta 2 havaitaan myös, että käyttöönoton yhteydessä järjestelmä alittaa aluksi edellisen järjestelmän tason.
Käyttöönotossa on kyse monista muutoksista sekä uuden osaamisen ja yhteistoimintatavan kehittämisestä ja omaksumisesta. Käyttöönoton aikana voidaan havaita myös ongelmia tai häiriöitä, jotka edellyttävät uusia ratkaisuja tai muutoksia käyttöönotettavaan järjestelmään. Voidaankin siis todeta, että suunnittelu jatkuu myös käyttöönoton aikana, ja siten suunnittelu- ja käyttöönottovaiheen raja tulisi olla häilyvä. (Kettunen 2001, 21–22.)
Käyttöönotettavan järjestelmän koko potentiaalin hyödyntäminen edellyttää järjestelmän toiminnan jatkuvaa kehitystyötä (kuva 2). Esimerkiksi käytössä eteen tulevien ongelmien eliminoiminen sekä Kuva 5 Teknisen järjestelmän käyttöönoton prosessimalli. (Hyötyläinen 1998; Teoksessa Kettunen &
Simons 2001, 20)
30
uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen onnistuu ainoastaan siten, että järjestelmää kehitetään jatkuvasti. Kuvan 2 käyttö- ja kehittämistoiminta viittaa siihen, järjestelmän käytössä on havaittavissa useita käyttöönottovaiheita, ja syynä näihin voi olla esimerkiksi järjestelmien tekniikassa, tuotteissa tai organisaatiossa tapahtuvat muutokset. Käyttöönottovaiheet laskevat hetkellisesti järjestelmän suoritustasoa samalla tavalla, kuin ensimmäinen eli varsinainen käyttöönotto. (Kettunen 2001, 22.)
Teknologian onnistunut implementointiprosessi on yksi merkittävistä tekijöistä uuden teknologian onnistuneen käyttöönoton kannalta terveydenhuollossa. Implementointiprosessin lisäksi voidaan epäonnistua siinä, että teknologia hankitaan ja viedään yksikköön, mutta sitä ei menestyksekkäästi integroida osaksi muuta toimintaa tai teknologian koko potentiaalia ei osata hyödyntää. Jotta voidaan ymmärtää paremmin kuinka uusi teknologia tulisi implementoida onnistuneesti terveydenhuoltoalalla, tulee ensin ymmärtää miksi ja miten uuden teknologian implementointi voi epäonnistua. (Langhan ym. 2015, 44.)
3.2 Ikääntyneiden teknologian käyttöönotto
Ikääntyneiden hoitotyöhön liittyvä teknologia voidaan jakaa karkeasti kahteen. Osa teknologiasta on välttämätöntä hoitotyössä, kun taas osa teknologiasta tukee ikääntyneiden hyvinvointia. Hoitotyöhön liittyvä välttämätön teknologia voi olla esimerkiksi käyntikirjausten tekemiseen tarvittava tietokone, kun taas hyvinvointia tukeva teknologia voi olla esimerkiksi laite, joka mahdollistaa ikääntyneelle sosiaaliset suhteet kodin ulkopuolelle. Uutta ja innovatiivista teknologiaa pidetään tärkeänä keinona ikääntyneiden yleisen elämänlaadun kohenemiseen. (Karlsson 2013, 206.)
Ikääntyneet voivat kohdata erilaisia esteitä ja haasteita ottaessaan uutta teknologiaa käyttöön.
Tällaisia haasteita voivat olla esimerkiksi fyysiset haasteet teknologian käytössä, skeptinen asenne teknologian tuomaa hyötyä kohtaan ja haasteet oppia käyttämään uutta teknologiaa. Useilla ikääntyneillä voi olla fyysisiä haasteita tai terveysongelmia, jotka vaikeuttavat uuden teknologian käyttöönottoa ja käyttöä. (Smith 2014.) Useat fysiologiset ominaisuudet, kuten näkö, kuulo ja muisti, voivat heikentyä ikääntymisen seurauksena, ja nämä voivat vaikeuttaa teknologian käyttöä. Nämä ovat ydinhaasteita, joita ikääntyneet voivat kohdata ottaessaan uutta teknologiaa käyttöön. (Wang 2018, 803–804.)
31
Aaron Smith on raportissaan tunnistanut, että nuorten ja ikääntyneiden henkilöiden välillä sopeutua uuden teknologian käyttöön on vielä eroja. Tämä ilmiö tulee kuitenkin todennäköisesti katoamaan, kun tämän päivän nuori digitaalisen yhteiskunnan sukupolvi alkaa ikääntyä. Teknologian käyttöönoton yhteydessä on tärkeää viestiä selkeästi teknologian tuomat hyödyt. Käyttöönoton yhteydessä tulisi painottaa teknologian yksinkertaisuutta, helppokäyttöisyyttä ja sitä, että se on räätälöity yksilöllisiin tarpeisiin. Aikaisemman tutkimuksen mukaan onnistuneen teknologian käytön esteenä on ollut se, ettei käyttäjä ole hyväksynyt laitetta ja siten ei ole ottanut sitä aktiiviseen käyttöönsä. Nämä kaksi tekijää liittyvät teknologian potentiaalisiin hyötyihin, kuten itsenäisyyteen, lisääntyneeseen turvallisuuden tunteeseen, mukavuuteen sekä kasvaviin sosiaalisiin mahdollisuuksiin. (Petermans & Piau 2017, 282.)
Petermansin ja Piaun (2017, 282) mukaan teknologian käyttöönotto tulee tehdä varhaisessa vaiheessa silloin, kun käyttäjä on vielä riittävän kyvykäs oppimaan uusien laitteiden käyttöä. Käyttöönoton yhteydessä on tärkeää ymmärtää mikä toimii hyvin, ja keskittyä potentiaalisten käyttäjien vahvuuksiin heikkouksien sijaan. Chen ja Chan (2013, 4645) ovat tutkiessaan ikääntyneiden asenteita ja kokemuksia geroteknologiaa kohtaan tunnistaneet tekijöitä, jotka voivat olla ikääntyneiden geroteknologian käytön tai käyttämättömyyden taustalla. Geroteknologia määritellään teknologian ja ikääntyneiden tutkimukseksi, jotta voidaan varmistaa ikääntyneiden hyvä terveys, täysi sosiaalinen osallistuminen ja itsenäinen elämä koko ihmisen elinkaaren ajan. (Wu ym. 2015, 1993).
Chenin ja Chanin (2013, 4565) tutkimuksessa havaittiin, että käyttäjien positiivinen asenne teknologiaa kohtaan liittyy useimmiten laitteen parannettuun käytettävyyteen ja paranneltuihin ominaisuuksiin. Sen sijaan negatiivinen asenne liittyy mahdollisiin terveysriskeihin ja sosiaalisiin ongelmiin, jotka johtuvat teknologian käytöstä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sosiaalinen eristäytyminen tai riippuvuus teknologiaa kohtaan. Toisaalta joissakin tutkimuksissa on havaittu (ks.
Karlsson 1995; 1999), että ikääntyneellä voi olla positiivinen asenne yleisesti teknologiaa kohtaan, jopa positiivisempi kuin nuoremmilla henkilöillä, mutta heikompi positiivinen asenne tiettyä teknologista ratkaisua kohtaan, jos ikääntynyt ei koe hyötyvänsä joko teknologian käytön harjoittelusta tai sen käyttämisestä (Karlsson 2013, 210).
