Raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen voimaantuminen

Raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen voimaantuminen

Katri Björn Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Lokakuu 2021

Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Katri Björn Työn nimi

Raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen voimaantuminen Oppiaine

Sosiaalityö

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat

Yliopistonlehtori Kati Kallinen Aika

Lokakuu 2021

Sivumäärä

72 sivua, 2 liitettä (11 sivua) Tiivistelmä - Abstract

Raskaus ja päihteiden käyttö on perinteisesti nähty toisensa poissulkevina asioina. Päihteitä käyttävä raskaana oleva nainen koetaan moraalittomana naisena, joka ei ole äidiksi sopiva. Tällaisen leimaantumisen takia moni päihteitä käyttävä raskaana oleva nainen jättää kertomatta päihteiden käytöstään esimerkiksi neuvolakäynnillä. Raskaus voi kuitenkin olla käännekohta naisen elämässä, sillä lapsi nähdään usein uuden elämän alkuna ja täten voimaantumisen alullepanijana.

Tutkielmassani tarkastelen voimaantumisen eri tekijöitä yksilön sisäisistä tunteista sosiaalisten suhteiden merkitykseen sekä yhteiskunnan mahdollisuuksiin edesauttaa tässä prosessissa. Tutkimuskysymyksinä ovat: Mitkä tekijät edesauttavat raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen voimaantumista? Millaisena lapsen etu näyttäytyy äidin voimaantumisessa? Kyseessä on integroiva kirjallisuuskatsaus, jossa valittu aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Voimaantumisessa edesauttavien tekijöiden lisäksi tarkastelen, kuinka lapsen etu tulee esille päihteitä käyttävän raskaana olevan naisen voimaantumisessa.

Raskaudenaikainen päihteiden käyttö on suuri yhteiskunnallinen huolen aihe, sillä päihteiden käyttö vaarantaa sekä äidin, että lapsen terveyden. Hoitamattomana tilanne voi myös periytyä sukupolvelta toiselle. Onkin tärkeää lisätä tietoisuutta mahdollisuuksista toimiviin interventioihin raskaana olevien päihteitä käyttävien naisten kanssa työskentelyssä. Tässä tutkielmassa nostetaan esiin yksilön kyky ja mahdollisuudet voimaantumisen kautta kuntoutumiseen.

Asiasanat

Raskaus, päihteet, voimaantuminen, lapsen etu

Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto

University of Eastern Finland

Faculty

Faculty of Social Sciences and Business Studies

Department

Department of Social Sciences Author

Katri Björn Title

Empowerment among pregnant woman with substance use disorders Main Subject

Social Work

Level

Master’s Thesis Supervisor

Senior lecture Kati Kallinen Date

October 2021

Number of Pages

72 pages, 2 appendices (11 pages) Abstract

Pregnancy and substance use have traditionally been seen as mutually exclusive. A pregnant woman who uses drugs is seen as an immoral woman who is not suitable as a mother. Because of this stigma, many pregnant women who use drugs do not tell for example on maternity clinic visit about their use of drugs.

However, pregnancy can be a turning point in a woman’s life, as the child is often seen as the beginning of a new life and thus the initiator of empowerment.

In my dissertation, I examine the different factors of empowerment, from the individual’s internal feelings to the importance of social relations well as the opportunities for society to contribute to this process.

The research questions are: Which factors contribute to the empowerment of a pregnant woman who uses drugs? What does the child´s best interest look like in the mother´s empowerment? This is an integrative literature review in which the selected material is analyzed using material-based content analysis. In addition to the factors contributing to empowerment, I look at how the best interests of the child come to the fore in the empowerment of a pregnant woman who uses drugs.

The use of drugs during pregnancy is a major societal concern, as the use of drugs endangers the health of both mother and child. If left untreated, the situation can be passed down from generation to generation.

It is therefore important to raise awareness of the possibilities for effective interventions when working with pregnant women with substance use disorders. This dissertation highlights the individual's ability and opportunities for rehabilitation through empowerment.

Key Words

Pregnancy, substance use, empowerment, child´s best interests.

Sisällysluettelo

1. Johdanto ... 1

2. Päihteet, raskaus ja äitiys ... 4

2.1 Raskaus mahdollisuutena kuntoutumiseen ... 6

2.2 Päihdehuolto raskausaikana ... 9

3. Yksilöllinen voimaantuminen ... 12

3.1 Voimaantuminen naisnäkökulmasta ... 16

3.2 Lapsen etu osana äidin voimaantumista ... 18

4. Tutkimuksen metodologia ... 21

4.1 Tutkimustehtävä ... 21

4.2 Tutkimusmenetelmänä integroiva kirjallisuuskatsaus ... 22

4.3 Aineiston hankinta ja valintaprosessi ... 24

4.4 Aineiston analysointimetodina aineistolähtöinen sisällönanalyysi ... 28

4.5 Tutkimuksen sensitiivisyys, eettisyys sekä luotettavuus ... 31

5. Raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen voimaantuminen ... 33

5.1 Psyykkiset tekijät ... 35

5.2 Fyysiset tekijät ... 39

5.3 Sosiaaliset tekijät ... 41

5.4 Yhteiskunnalliset tekijät ... 44

5.5 Tiedolliset (kognitiiviset) tekijät ... 46

5.6 Lapsen etu tulevan äidin voimaantumisessa ... 48

5.7 Voimaantumista estävät tekijät ... 53

5.8 Yhteenveto ja johtopäätökset ... 57

6. Pohdinta... 65

LÄHTEET ... 68

LIITTEET ... 73

KAAVIOT

KAAVIO 1 Tutkielman teon vaiheet ... 24

KAAVIO 2 Aineiston valintaprosessi ... 28

KAAVIO 3 Aineistolähtöisen sisällönanalyysin kulku ... 29

KAAVIO 4 Trauma, päihteet ja raskaus ... 34

TAULUKOT TAULUKKO 1 Aineiston sisäänotto- ja poissulkukriteerit ... 25

TAULUKKO 2 Psyykkiset tekijät voimaantumisessa ... 36

TAULUKKO 3 Fyysiset tekijät voimaantumisessa ... 41

TAULUKKO 4 Sosiaaliset tekijät voimaantumisessa ... 43

TAULUKKO 5 Yhteiskunnalliset tekijät voimaantumisessa ... 45

TAULUKKO 6 Tiedolliset tekijät voimaantumisessa ... 48

TAULUKKO 7 Lapsen etu osana päihteitä käyttävän äidin voimaantumisessa ... 52

TAULUKKO 8 Voimaantumista estävät tekijät... 55

1

1. Johdanto

Tässä integroivassa kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan raskaana olevien päihteitä käyttävien naisten voimaantumisen elementtejä. Voimaantuminen on yksilöllinen prosessi, jossa kyseinen henkilö löytää itsestään voimaa tehdä muutoksia elämässään ja pyrkiä kohti jollakin tapaa parempaa tulevaisuutta (Lassander ym. 2013, 685; Mullaly 2007, 299). Voimaantumisella käsitetään tässä työssä kaikki yksilön henkilökohtainen energian ja positiivisuuden lisääntyminen, joka luo mahdollisuuden laatia ja saavuttaa omia tavoitteitaan. Koska tutkielmassani kyse on raskaana olevista päihteitä käyttävistä naisista, voitaneen perustellusti ajatella mahdollisimman päihteettömän elämän olevan sekä raskaana olevan naisen, että kohdussa kasvavan lapsen edun mukaista. Katson päihteiden käytön olevan tekijä, joka voi estää yksilön voimaantumisen erityisesti silloin, kun päihteiden käyttö on hallitsematonta. Tutkielmassani tarkastelenkin voimaantumista ja päihteistä kuntoutumista toisiinsa vahvasti kietoutuvina prosesseina, joita ei aina pysty edes erottelemaan toisistaan.

Toisena näkökulmana tutkielmassa pohditaan lapsen etua osana tulevan äidin voimaantumista.

Lapsen edun määrittely on aina tapauskohtaista eikä yksiselitteistä tulkintaa lapsen edun määritelmästä voida tehdä (Hakalehto 2018a, 50). Tässä työssä lapsen etua tarkastellaan äidin voimaantumiseen liittyvänä asiana, sillä katson hyvinvoivan äidin olevan lapsen edun mukaista.

Tutkimuskysymyksinä työssäni ovat:

Mitkä tekijät edesauttavat raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen voimaantumista?

Millaisena lapsen etu näyttäytyy äidin voimaantumisessa?

Päihteiden käyttöä raskausaikana on tutkittu laajasti ja aiheesta on saatavilla kattavasti tietoa eri vuosikymmeniltä sekä eri tieteenaloilta, kuten lääketieteen, psykologian sekä sosiaalitieteiden suunnilta. Voimaantumisen tutkimusta tässä kontekstissa on huomattavan paljon vähäisemmin ja termistö vaihtuu usein päihdekuntoutukseen. Voimaantumista käsittelevät kansainväliset artikkelit painottuvat usein kaikkein köyhimpien maiden naisten voimaantumiseen, jolloin vertailu esimerkiksi Suomeen voi olla haasteellista. Kotimaista tutkimusta, jossa nämä teemat yhdistyisivät, on melko vähäisesti. Hyviä näkökulmia aiheeseen tarjoavat erityisesti kaksi kotimaista väitöskirjaa viime vuosilta. Tarja Hiltunen (2015) on tutkinut väitöskirjassaan äitiyttä ja voimaantumista. Teija Karttunen (2019) puolestaan on tarkastellut päihdehuollon naiserityisyyttä. Kumpikin väitöskirja on antanut näkökulmaa tutkielmaani, jossa katson naiseuden ja äitiyden olevan teemoja, joita voi ja kannattaa korostaa myös päihdehuollossa.

2 Suomen lääkäriliitto määrittelee päihderiippuvuuden yhteiskunnallisesti merkittäväksi terveydelliseksi, sosiaaliseksi sekä taloudelliseksi ongelmaksi. Suomessa arvioidaan noin 6 % raskaana olevista naisista olevan jonkin asteinen päihdeongelma. Tämä tarkoittaa noin 2800 sikiön altistuvan päihteiden haittavaikutuksille vuosittain. Yksistään alkoholin vaurioittamia lapsia syntyy Suomessa noin 600 vuosittain. (Andersson 2001; Ensi- ja turvakotien liitto 2020.) Tarkkaa lukua ei kuitenkaan tiedetä, sillä päihteiden käyttöä ei aina tuoda esille leimaantumisen tai viranomaisten puuttumisen pelossa (Arponen 2019, 11). Tuleva äiti voi kokea olevansa vanhempana riittämätön ja hän voi kokea syyllisyyttä siitä, ettei pysty tarjoamaan lapselleen turvaa ja terveyttä lapsen ollessa haavoittuvimmillaan (Karttunen 2019, 247). Päihdeongelma ei täten kosketa vain yksilöä, vaan se vaikuttaa myös päihteitä käyttävän perheeseen laaja-alaisesti niin psyykkisellä kuin sosiaalisellakin tasolla. Esimerkiksi pienten lasten yleisin huostaanoton syy on äidin päihteiden käyttö (Hiitola 2008;

Raitasalo & Holmila 2012, 57).

Päihderiippuvuus nähdään tässä työssä naisen voimaantumista estävänä tekijänä, sillä päihteiden käyttö muokkaa yksilön identiteettiä ja voi asettaa elämänarvot eri suhteisiin. Päihteet myös turruttavat tunteita, jolloin on vaikea tietää, mikä ihmistä itseään todella kiinnostaa tai millainen on hänen toivetulevaisuutensa (Hokkanen 2017; kts. myös Ruisniemi 2006). Mikäli nainen käyttää päihteitä raskausaikana, on hänellä päihdehuoltolain (41/1986) mukainen oikeus saada päihdehuollon palveluja siinä määrin kuin ne hänelle ovat sopivia. Päihteiden käyttäjän hoitoon hakeutumiselle voi kuitenkin olla monia esteitä; voidaan pelätä lapsen huostaanottoa, sosiaalisten suhteiden katkeamista tai häpeän tunteet ja leimaantumisen pelko ovat niin suuria, ettei ongelmaa haluta tuoda esiin (Arponen 2019; Karttunen 2019, 29).

Meillä päihteitä käyttävän naisen päihdehoito perustuu varhaiseen tukeen sekä vapaaehtoisuuteen.

Neuvolassa tapahtuva ensikohtaaminen päihteitä käyttävän raskaana olevan naisen kanssa on usein tärkeässä asemassa ja päihdeongelman tunnistamiseen sekä asiakkaan hoitopolulle ohjaamiseen kehotetaankin käyttämään riittävästi resursseja. (Arponen 2019, 3.) Suomessa on arvioitu noin joka kolmannen päihteidenkäyttäjän lopettavan tai ainakin vähentävän huomattavasti alkoholin käyttöä saatuaan tietää raskaudestaan. Huumeiden käyttäjistä ei yhtä luotettavia arvioita ole pystytty tekemään. Käytön rankkuus näyttäisi vaikuttavan mahdollisuuksiin lopettaa tai vähentää käyttöä raskausaikana. (Ensi- ja turvakotien liitto 2020.)

Päihteiden käytön aiheuttamista riskeistä äidille ja lapselle voidaan nähdä niin psyykkisiä, fyysisiä kuin sosiaalisiakin kohdentumia (Pajulo 2011, 1189). Jotta päihdehuolto pystyisi vastaamaan riittävän hyvin raskaana olevien äitien tarpeisiin, on nämä kaikki osa-alueet huomioitava. Raskaana olevan naisen päihteiden käyttöä ei voida tarkastella huomioimalla yksistään äitiyttä, mahdollisia

3 sikiövaurioita tai lastensuojelullisia kysymyksiä, vaikkakin nämä kaikki osa-alueet tilanteeseen voivat liittyä. Tilanne on huomattavan paljon sensitiivisempi ja monimutkaisempi, eikä naisen omaa kokemusta ja tunnetiloja voida ohittaa tarkastelemalla asiaa vain mustavalkoisesti joko äidin tai lapsen oikeuksien kannalta. (Nieminen 2013, 239.) Päihdeongelma on usein yhteydessä erityisesti sosiaalisiin sekä kulttuurillisiin tekijöihin. Päihteitä käyttävän naisen taustalla voi olla traumaattisia kokemuksia, huono-osaisuutta, laiminlyönnin kokemuksia tai sosiaalisten ongelmien ylisukupolvistumista. Päihteiden käyttö ei kuitenkaan ole sidoksissa mihinkään yhteiskuntaluokkaan tai koulutustaustaan, eikä päihdeongelmaa voida kategorisoida tietyn ihmisryhmän ongelmaksi.

(Hiltunen 2015, 24; Karttunen 2019, 37.)

Ongelmien taustasyiden tunnistamainen on tärkeä osa-alue kuntoutumisessa ja voimaantumisessa, jotta nämä syyt eivät enää ole esteenä voimaantumiselle. Hiltunen (2015) on tutkinut väitöskirjassaan Äitiys, huostaanotto ja voimaantuminen äitiyden eri muotoja sekä voimaantumisen elementtejä.

Yhtenä tekijänä tässä nousee esille traumaattisten kokemusten läpikäyminen. Kuten Hiltunen (2015) väitöskirjassaan toteaa, ei menneisyyden aiheuttamat arvet välttämättä koskaan täysin häviä, mutta ne hyväksyttyään voi niiden kanssa oppia elämään. Tämä kokemus vahvistaa yksilön itseluottamusta ja siten edesauttaa voimaantumisessa. (Emt., 149.) Tässä tutkielmassa tuodaan esille naisessa itsessään oleva voima, joka esiin tullessaan vahvistaa naisen identiteettiä sekä voimaannuttaa häntä.

Voimaantunut nainen pystyy tekemään päätöksiä, jotka johtavat kohti parempaan tulevaisuutta, jossa kohdatut haasteet tai menneisyys eivät enää kahlitse häntä. (Mahlakaarto 2010, 28; Tokie 2016.) Naisen yksilöllinen voimaantuminen halutaankin nostaa tässä työssä huomion kohteeksi, sillä katson sitä kautta avautuvan mahdollisuus pysyviin ratkaisuihin yksilön elämässä.

Käytän tutkielmassani termejä päihteitä käyttävä raskaana oleva nainen tai päihteitä käyttävä raskaana oleva äiti. Termejä päihdeongelma ja päihderiippuvuus käytetään tutkimuksessa tilannetta kuvailevana, ei leimaavana tai määrittelevänä terminä. Olen tietoinen termien haasteellisuudesta eikä tutkimuksessa oteta kantaa, milloin päihteiden käyttö on ongelmallista. Tutkimuksessa käytän yleisesti termiä päihteet, rajaamatta taikka tarkentamatta niitä. Päihteillä tässä tutkimuksessa käsitetään kaikki mielihyvää tai huumaantumiseen tarkoitettuja aineita, joita huumausainelaissa (30.5.2008/373) 3§ pidetään terveydelle vaarallisina.

Työssäni jätän tarkoituksellisesti päihteitä käyttävät isät ja puolisot pois, vaikka päihteiden käyttö perheessä vaikuttaakin aina kaikkiin perheenjäseniin. Tässä tutkimuksessa keskityn vain raskaana oleviin naisiin, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet päihteitä raskauden aikana. Rajaus on koska raskauden aikana sikiö on napanuoran kautta suorassa yhteydessä äitiinsä ja on täten erityisessä asemassa. Lapsen edun arvioiminen on tällöin eri muotoista, kuin jo syntyneen lapsen kanssa.

4 Raskausaikana ei lapsi voi tukeutua esimerkiksi toiseen turva-aikuiseen, kuten päihteettömään isään, vaan sikiöstä huolehtii vain raskaana oleva nainen. Raskaana olevan naisen hyvinvoinnin ja voimaantumisen tukeminen nähdään täten erityisen tärkeänä elementtinä lapsen hyvinvoinnin kannalta.

2. Päihteet, raskaus ja äitiys

Tutkielmani kohderyhmänä ovat päihteitä käyttävät raskaana olevat naiset. Tässä tutkimuksessa eri päihteitä ei eritellä, vaan päihteinä pidetään kaikkia huumausainelaissa (30.5.2008/373) 3§

terveydelle vaarallisina määriteltyjä aineita sekä päihdehuoltolain (17.1.1986/41) 2 § määrittelyn mukaisesti alkoholijuomaa tai muuta päihtymystarkoituksessa käytettävää ainetta. Myös lääkkeet voidaan lukea päihteiksi silloin, kun niitä käytetään päihtymystarkoituksessa. Mikäli päihteidenkäyttöön liittyy pakonomaisuutta, jossa käyttäjä ei juurikaan pysty hallitsemaan omaa päihteiden käyttöään, puhutaan päihderiippuvuudesta. Päihderiippuvuus voi kehittyä moniin eri huumaaviin tai päihdyttäviin aineisiin. (Kiianmaa 2010, 23.) Tarkkaan ei tiedetä, miksi tai miten riippuvuus syntyy. Perinnöllisillä tekijöillä, mielenterveyden ongelmilla sekä sosiaalisilla tekijöillä on havaittu olevan yhteyttä riippuvuuden syntymisen kanssa, vaikka tarkkaa prosessia ei pystytä tunnistamaan. (Holmila, Bardy & Kouvonen 2008, 423; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019.) Naisten päihteidenkäyttö on kasvanut tasaisesti 1960-luvulta lähtien. Vuodesta 1968 vuoteen 2008 välillä naisten alkoholinkulutus lähes kuusinkertaistui, kun samaan aikaan miesten alkoholinkulutus kaksinkertaistui. Samalla naisten osuus päihdehuollon asiakkaina on moninkertaistunut. Vaikka alkoholi onkin eniten käytetty päihde, on päihdehuollon uusista asiakkaista suurin osa sekakäyttäjiä.

(Arponen 2019, 11; Pajulo 2011, 1189.) Sitä kuinka paljon raskaudenaikana tai lapsiperheissä todellisuudessa käytetään päihteitä, ei ole saatavissa varmaa tietoa, mutta tilastojen perusteella tehdyissä päätelmissä arvioidaan n. 6 prosentilla raskaana olevista naisista olevan päihdeongelma.

Tällöin päihteille altistuisi vuosittain n. 2800 lasta. Suuntaa antavaa tilastotietoa saadaan myös ennakollisista lastensuojeluilmoituksista, joita Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos vuosittain seuraa.

Tästä seurannasta ei kuitenkaan tule ilmi, kuinka monessa ilmoituksessa syynä on ollut juuri päihteidenkäyttö. Tarkkoja lukuja päihteiden käytöstä perheissä ei täten tiedetä, sillä päihteiden käyttöä ei aina haluta tuoda esiin tai sitä ei tunnisteta hoitohenkilökunnan keskuudessa. (Arponen 2019, 12; Pajulo 2011.)

Vaikka Suomessa on perinteisesti oltu hyvin päihdemyönteisiä, on päihteiden käyttö liitettynä naiseuteen koettu vääränä ja päihteitä käyttävä äiti löyhämoraalisena. Päihteitä käyttävä äiti on

5 yhteiskunnassamme edelleen tabu; se on moraalinen ongelma, jota paheksutaan ja jota peitellään.

(Hiltunen 2015, 20; Nätkin 2006.) Päihteiden käytön salailun takana voi olla monia syitä, kuten pelko lapsen huostaanottamisesta, häpeän tunteet tai huoli sosiaalisten suhteiden katkeamisesta (Karttunen 2019, 29). Päihteiden käytöstä ei mahdollisesti haluta kertoa, koska raskaana oleva pelkää, ettei täytä hyvän äidin kriteerejä, vaan ympäristö tuomitsee hänet huonona äitinä päihteiden käytön takia.

Yksilöön kohdistetaan suuria vaatimuksia niin riippuvuuden hallinnassa kuin lastenhoidossakin.

Nämä vaateet ovat usein kohtuuttomia ja aiheuttavat sekä inhimillistä kärsimystä, että voivat myöskin estää oikea-aikaisen avun saamisen. (Törmä 2011, 208.)

Äitiys itsessään on usein hankalaa vastuineen ja velvollisuuksineen, mutta yhdistettynä päihteiden käyttöön, on tilanne vieläkin haastavampi. Äitiyttä pidetään ihanteellisena tilanteena, jossa lapset tulee hoitaa yleisesti hyväksytyllä tavalla huolimatta omista kyvyistä tai mahdollisuuksista. Tästä ilmiöstä käytetään termiä äitimyytti. (Boelius 2008; Karttunen 2019, 12–18.) Perinteisesti nainen ja erityisesti äiti on nähty pyyteettömänä auttajana, joka väsymättä uhraa omat tarpeensa muiden hyvinvoinnin eteen. Ideaalitilanteessa äiti on aina jaksava ja viiveettä lastensa tarpeisiin vastaava.

Äidin kuuluisi tämän ideaalin mukaan saada nopeasti hyvä suhde lapseen, luoda positiivista tunnelmaa ja olla nopea ja luova hoivaaja. (Hiltunen 2015, 13; Pirskanen ym. 2016, 49.)

Mikäli raskaana oleva nainen kokee, ettei pysty täyttämään näitä ympäristön asettamia vaateita, voi se aiheuttaa häpeän ja syyllisyyden tunteita tulevalle äidille itselleen. Tunteet voivat olla niin voimakkaasti lamaannuttavia, että ne estävät avun pyytämisen. Äitiys ei ole yksinkertaista, vaan äitiyteen kuuluvat kaikki tunteet, myös negatiiviset. Äitiyteen kuuluvat täten sellaisetkin tunteet sekä tilanteet, joita ei voida pitää edellä kuvatun ideaalitilanteen mukaisina. Näiden tunteiden hyväksyminen ja läpikäyminen ovat avain kuntoutumiselle, sillä käsittelemättöminä ne voivat aiheuttaa kärsimystä niin ihmiselle itselleen kuin myös hänen läheisilleen. (Hiltunen 2015, 15; Törmä 2011, 123–125.)

Raskaana oleva nainen on usein hyvin herkässä tilassa, sillä raskaudessa hänen omat varhaiset hoivakokemuksensa aktivoituvat aiheuttaen joskus vahvojakin tunteita. Mikäli nainen käyttää päihteitä raskausaikana, voi hänellä olla hyvin ristiriitaisia tunteita liittyen hänen nykyiseen tilanteeseensa, sekä omiin kokemuksiinsa varhaisesta hoivasta. Tämä ristiriitaisuus voi aiheuttaa voimattomuutta huomioida raskautta tai pitää huolta itsestään. (Karttunen 2019, 246; Pajulo 2011, 1190.) Kaikki nämä paineet ja henkinen ristiriita voi tehdä vaikeaksi tuoda päihdeongelma näkyväksi esimerkiksi neuvolakäynnillä. Päihteitä käyttävä äiti voi siksi jäädä ilman ympäristön ja läheisten tuomaa turvaa ja kannattelua, mikä olisi oleellisen tärkeää tulevan äidin jaksamisen ja kuntoutumisen kannalta. (Karttunen 2019, 247; Belt 2013.)

6 Henkisen ristiriitaisuuden ja voimakkaiden tunteiden lisäksi raskauden aikainen päihteiden käyttö voi vaarantaa fyysisesti äidin terveyden sekä altistaa sikiön erilaisille terveysuhkille (Arponen 2019, 9).

Päihteiden aiheuttamat vauriot eivät välttämättä näy lapsessa heti synnytyksen jälkeen, vaan vaikutukset voivat tulla esiin myöhemmin esimerkiksi oppimisvaikeuksina, käytöshäiriöinä tai haasteina psyykkisessä ja kielellisessä kehityksessä (Raitasalo, Jääskeläinen & Holmila 2016, 87).

Diagnooseja ei kuitenkaan tehdä helposti eikä syiden etsiminen aina ole oleellistakaan, vaan työskentelyssä keskitytään kuntoutukseen (Arponen 2019, 11).

Päihteiden käyttö raskausaikana on hyvin monimutkainen tilanne, jossa mukana ovat niin fyysiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin elementit (Pajulo 2011, 1189). Päihteiden käyttöä raskausaikana ei kuitenkaan voida tarkastella yksistään psyykkisenä tai fyysisenä ongelmana tai sairautena, jossa keskustelu kulminoituu lastensuojelulliseen tai äitiyteen liittyväksi asiaksi. (Karttunen 2019, 30.) Kyseessä on asia, joka aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja ahdistusta sekä vaarantaa sekä äidin, että lapsen terveyden (Hiltunen 2015, 21; Törmä 2011). Näen päihteiden käytön raskausaikana kompleksisena kokonaisuutena, jossa yksilölliset tarpeet kohtaavat yhteiskunnan, sosiaalisten suhteiden sekä kulttuurin asettamat rajat aiheuttaen marginalisoitumista ja haasteita saada apua. Niin kauan kuin yhteiskuntamme moralisoi raskaana olevien päihteiden käyttöä, on kynnys pyytää apua monelle liian korkea ja liian moni perhe jää vaille tarvitsemaansa tukea.

2.1 Raskaus mahdollisuutena kuntoutumiseen

Raskaus on monelle mahdollisuus muutokseen sekä motivaation tuoja päihteettömiin elämänvalintoihin (Belt 2013; Pirskanen ym. 2016, 50). Raskaus nähdään uutena alkuna ja mahdollisuutena. Useiden tutkimusten mukaan päihteitä käyttävät äidit ovat yleensä hyvin motivoituneita työskentelemään lapsensa parhaan edun saavuttamiseksi ja tätä tulisikin hyödyntää päihdekuntoutuksessa. (Belt 2013, Karttunen 2019; Pajulo 2011.) Tiina Törmä (2011) on tutkinut väitöskirjassaan päihderiippuvaisten äitien vanhemmuutta haastattelututkimuksena. Näissä haastatteluissa kuvautui äitien kertomana halu olla lapselleen mahdollisimman hyvä äiti, mutta myöskin kyvyttömyys toimia äitinä päihteiden käytön aikana. Haastatellut toivat esiin toivoneensa jonkun opettavan heille, kuinka olla äiti lapselleen. Halu äitiyteen ei siis kadonnut päihteiden käytön alle. (Emt., 125.)

Raskaus ja syntyvä vauva tuo aina muutoksia sekä yksilölle, että perheelle. Raskaus aiheuttaa fyysisiä muutoksia naisen kehossa vaikuttaen vahvasti hormonien kautta myös tunteisiin ja ajatuksiin. (Opas

7 vauvan odotukseen ja hoitoon 2020.) Päihteitä käyttävällä äidillä raskaus voi olla tavallista haasteellisempi riskitekijöiden takia. Verrattuna päihteettömiin äiteihin, kärsivät he useammin ennen raskautta mielenterveydenongelmista, taloudellisista ongelmista, huonosta ravitsemustasosta, asunnottomuudesta sekä kohonneesta riskistä somaattisiin sairauksiin. Lisäksi heillä voi olla kokemuksia lähisuhdeväkivallasta parisuhteessa tai traumaattisia lapsuuden kokemuksia. (Karttunen 2019, 33; Törmä 2011.) Tilanteesta voidaan käyttää termiä kasaantunut huono-osaisuus.

Päihteiden käytön aiheuttamat toimintamallit ja mahdolliset riskit on syytä tunnistaa hyvissä ajoin.

Muussa tapauksessa on vaarana näiden usein ei-toivottujen toimintamallien periytyminen sukupolvelta toiselle. Näissä tapauksissa puhutaan ylisukupolvisuudesta tai sosiaalisesta perimästä.

Oikea-aikaisella perheen tukemisella voidaan katkaista tätä epätoivottua sosiaalisen perimän siirtymistä seuraavalle sukupolvelle, jossa yksilö tahtomattaan siirtää oppimansa käyttäytymismallit omalle lapselleen. (Belt 2013; Raitasalo, Jääskeläinen & Holmila 2016, 93.)

Naisten päihteiden käyttöä on tarkasteltu lapsuudenkokemusten, sukupuoli-identiteetin, biologian ja ympäristövaikutusten kautta. Mikään näistä tekijöistä ei kuitenkaan yksistään selitä riippuvuussuhteen syntymistä, vaan kyseessä on paljon kompleksisempi kokonaisuus. (Törmä 2011;

29.) Päihteitä käyttävän äidin haasteet vanhemmuudessa voidaan nähdä kyvyttömyytenä luoda toimiva kiintymyssuhde lapseensa ja huomioida lapsensa tarpeita, vaikka hän parhaansa tekisikin (Belt 2013). Joidenkin tulkintojen mukaan olla syynä tähän voi olla neurobiologiset tekijät.

Tutkimuksissa on havaittu päihteiden käyttävän aivoissa samoja mielihyvää aiheuttavia aivoratoja, joita myös vauva aktivoi olemisellaan. (Kahila & Kivistö 2019, 136.) Pajulon (2011) mukaan voidaankin ajatella vauvan ja päihteiden ikään kuin kilpailevan äidin mielihyvästä, jolloin äidin on haasteellista huomioida tai ymmärtää vauvan vaateita ja tarpeita omasta halustaan huolimatta. Näitä taitoja on kuitenkin mahdollista opetella.

Vaikka yksittäisiä syitä tai seurauksia ei päihteiden käytölle voitaisikaan määritellä, on niitä kuitenkin syytä pohtia kuntoutumisen turvaamiseksi yksilötasolla. Päihteitä käyttävät raskaana olevat naiset eivät olet homogeeninen yhteisö, vaan jokaisen vahvuudet ja haasteet ovat omanlaisensa. (Karttunen 2019, 249.) Yhtäläisyyksiäkin toki on. Karttunen (2019) korostaa väitöskirjassaan traumaattisten kokemusten läpikäymisen tärkeyttä kuntoutumisprosessissa. Hänen mukaansa traumataustan väheksyminen tai kieltäminen voi estää kuntoutumisen tai katkaista alkaneen hoitojakson. (Emt., 260.) Tulevan äidin saamalla sosiaalisella, psykologisella sekä taloudellisella tuella sekä elinympäristöllä on suuret vaikutukset äidin jaksamiseen sekä mahdollisuuksiin antaa huomiota tulevalle lapselleen. Kokonaistilanteen huomioiminen onkin erittäin tärkeää, jotta sekä äiti, että syntyvä lapsi saavat riittävät sosiaaliset ja taloudelliset tuet ja täten mahdollisesti estetään huono-

8 osaisuuden ylisukupolvistumisen kierre. (Belt 2013, 77; Kahila & Kivistö 2019; Raitasalo, Jääskeläinen & Holmila 2016, 86.)

Päihteiden käyttö raskausaikana on aina riskiraskaus (Ensi- ja turvakotien liitto 2020). Jos kuitenkin katsomme vain yksipuolisesti tutkimustuloksia päihteiden käytön vaikutuksista sekä riskiennusteita, antavat ne synkän kuvan päihdeperheiden tilanteista. Kyse aina vain riskeistä, ei siitä mitä todella tulee tapahtumaan. Kaikkia perheitä tulisikin tarkastella kokonaisuutena, jossa ei huomioida ainoastaan mahdollisia riskejä tai haasteita. Oleellista olisi ottaa huomioon sekä yksilöiden, että perheen voimavarat ja mahdollisuudet ja tukea näiden kautta koko perheen hyvinvointia. Päihteiden käyttö perheessä ei suoraan tarkoita huono-osaisuutta tai sen periytymistä lapselle, vaan lapsi voi pärjätä hyvin elämässään. Lapsuuden olot eivät saisikaan leimata tai luoda esteitä lapsen oman identiteetin ja elämän rakentumiselle. Usein voikin käydä päinvastoin ja koetut haasteet kääntyvät voimavaroiksi ja edesauttavat täten hyvän tulevaisuuden rakentumisessa. (Raitasalo, Jääskeläinen &

Holmila 2016, 83–94.)

Huomioitavaa on myös, ettei kaikilla perheillä, jossa on päihteiden käyttöä, ole saman laajuisia ongelmia arjessa eikä voida päihteitä käyttävistä äideistä voida puhua yhtenä kokonaisuutena, vaan jokainen perhe on omanlaisensa (Karttunen 2019, 29). Osa vanhemmista pystyy tarjoamaan omista haasteistaan huolimatta lapselle suhteellisen turvallisen lapsuuden. Pirskasen ym. (2016) tutkimuksen mukaan päihteitä käyttävät vanhemmat eivät suinkaan ole itsekkäitä, lapsiinsa välinpitämättömästi suhtautuvia vanhempia, vaan lapset ovat hyvin tärkeitä ja heille halutaan olla mahdollisimman hyvä äiti ja isä. (Emt. 49.) Se, kuinka hyvä äiti määritellään, on kulttuuri- ja yksilökohtainen asia. Nainen voi kokea olevansa hyvä äiti, vaikkei olisi pystynyt huolehtimaan lapsestaan. (Hiltunen 2015, 16.) Vanhemmuustaidot ovat opeteltavissa oleva asia, jossa jokainen äiti ja jokainen isä on omanlaisensa eikä yhtä oikeaa tapaa olla vanhempi ole olemassa. Kaikilla vanhemmilla on oikeus saada apua, tukea ja ohjausta vanhemmuudessaan siinä mittakaavassa, kuin se juuri hänelle on sopivaa (Arponen 2019, 9). Päihteitä käyttävissä perheissä tuki kohdistuu mahdollisesti hieman eri asioihin ja eri mittakaavalla, kuin ei-päihteitä käyttävien vanhempien perheissä, mutta pääsääntöisesti kaikki perheet tarvitsevat jonkin suuruista tukea jossain vanhemmuuden vaiheessaan. Äitiys on usein haasteellista ja yksinäistä työtä, jossa yhteiskunta asettaa paineita hoitaa lapset moitteettomasti pitäen huolta heidän henkisistä ja fyysisistä tarpeistaan. (Hiltunen 2015, 16.)

9 2.2 Päihdehuolto raskausaikana

Päihdehuoltolaki 41/1986 1§ mukaan ”päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja sekä edistää päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä toimintakykyä ja turvallisuutta.” Eri päihteitä ei laissa ole eroteltu, vaan päihteiden on yleisesti katsottu aiheuttavan samantyyppisiä ongelmia. Raskaana olevaa naista ja hänen kantamaansa sikiötä koetetaan turvata päihdehuoltolain lisäksi muillakin erillisillä lailla. Keskeisimmät lait päihteitä käyttävän äidin sekä lapsen tarvitsemien tukien takana ovat sosiaalihuoltolaki (1301/2014) sekä lastensuojelulaki (417/2007), joissa kummassakin tämä erityisryhmä mainitaan erikseen. Näiden lisäksi työturvallisuuslaissa (738/2002) ja työsopimuslaissa (55/2001) pyritään turvaamaan sikiön turvallisuus velvoittamalla työnantaja huolehtimaan hyvistä ja turvallisista työoloista raskausaikana. Terveydenhuoltolaissa (1326/2010) säädetään mm. raskaana olevan oikeudesta saada oikea-aikaista ja riittävää neuvolapalvelua. Terveydenhuoltolaki myös velvoittaa kuntaa järjestämään asukkaille riittävät päihteettömyyttä edistäviä palveluita sekä suojaamaan päihteisiin liittyviltä terveyttä vaarantavilta tekijöiltä. (kts. Arponen 2019.) Kaikki nämä lait tähtäävät sikiön turvalliseen kasvuun ja kehitykseen, joten lakien tausta-ajatuksena voidaan ajatella lainsäätäjien tavoittelevan lapsen terveenä syntymistä.

Päihteitä käyttävälle raskaana olevalle naiselle muodostuu subjektiivinen oikeus saada välittömästi riittävät päihteettömyyttä tukevat palvelut, jotka tulee räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaisiksi yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kesken. Subjektiivinen oikeus ei kuitenkaan tarkoita asiakkaan oikeutta saada tarvitsemansa tuki juuri haluamallaan tavalla, vaan esimerkiksi päihdehoitopaikan sijaintiin ei aina voi itse vaikuttaa. (Arponen 2019, 10.) Päihdepalveluita on saatavilla sosiaali- ja terveyspalveluiden peruspalveluna, erikoissairaanhoidon palveluna sekä päihdehuollon erityispalveluna. Merkityksellisiä palveluntuottajia ovat myös järjestöt, seurakunnat sekä erilaiset vertaistukiryhmät. (Ekqvist 2019, 258.)

Äitiys- ja lastenneuvola on usein ensimmäinen paikka, jossa päihteitä käyttäviä äitejä kohdataan.

Jokaiselle raskaana olevalle teetetään päihteiden käytön itsearviointi, jonka perusteella vastaaja voidaan ohjata tukien piiriin. Arposen (2019) mukaan tämä AUDIT-kysely ei kuitenkaan ole aukoton tapa kartoittaa tilannetta, sillä siinä kysytään päihteiden aiemmasta käytöstä, ei raskausajan tilanteesta. Arponen ehdottaakin neuvoloissa tehtävään alkukartoitukseen uusia mittareita sekä päihteistä puhumisen yleistämistä. Kun samat asiat kysytään jokaiselta neuvolassa kävijältä, eivät kysymykset ehkä tunnu niin tungettelevilta ja perhettä voidaan tukea ajoissa riittävän vahvalla tuella.

(Emt., 14.)

10 Avopalvelut ovat aina ensisijaisia päihdehuollon tukitoimissa, mutta mikäli ne ovat riittämättömiä, ohjataan raskaana oleva erikoissairaanhoidon tai laitoskuntoutuksen piiriin. Näissä pyritään suunnitelmallisella työskentelyllä ennaltaehkäisemään mahdollisia terveysuhkia, mutta myös tukemaan koko perhettä lapsen synnyttyä. (Ekqvist 2019, 258.) Laitosmuotoinen perhekuntoutus määritellään erittäin vaativaksi erityispalveluksi, jossa asiakkaat tarvitsevat vahvaa moniammatillista tukea. Perhekuntoutuksessa yhdistetään päihdekuntoutus, varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen, lääkehoito sekä muu tarvittava neuvonta ja ohjaus. (Arponen 2019, 14.) Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen äidin ja lapsen välillä on oleellinen työskentelykohde varsinaisen päihdekuntoutuksen lisäksi (Belt 2013; Ensi- ja turvakotien liitto 2016).

Raskauden aikana raskaana olevan naisen tukena toimii erikoissairaanhoidossa toimivat HAL erityisäitiyspoliklinikat, joiden asiakasryhmää ovat huumeiden, alkoholin ja lääkkeiden ongelmakäyttäjät. Asiakkuus on HAL-poliklinikalla vain raskauden ajan raskaana olevalla naisella, ei tulevalla vauvalla eikä puolisolla. Suurin osa vuonna 2017 HAL-poliklinikalle ohjautuneista naisista oli saanut lähetteen äitiysneuvolasta. Vain muutama prosentti oli ohjautunut palvelun piiriin päihdehuollon tai psykiatrian kautta. Tämä tieto korostaa neuvoloiden tärkeyttä hoitoon ohjaamisessa. HAL-poliklinikoiden tehtävänä on turvata sekä äidin, että sikiön hyvinvointi.

Tavoitteena on äidin päihteiden käytön vähentäminen tai jopa lopettaminen raskauden aikana, jotta sikiö selviäisi mahdollisimman vähin vaurioin. (Arponen 2019, 14–22.) Sinikka Taipale (2006) on tutkinut päihdehuoltoa vauvaperheprojektissa vuonna 2006. Hän tuo artikkelissaan esille sikiön hoitamisen lähtevän jo kohdusta. Tämä tapahtuu äidin päihteiden käyttöön puuttumisen lisäksi siten, että sikiötä tuodaan aktiivisesti äidin ajatuksiin. Tämä on tärkeää, sillä päihteitä käyttävän äidin voi olla vaikeaa ottaa huomioon sikiön tarpeet, vaikka kovasti sitä yrittäisikin. Tuleva äiti tarvitsee motivointia ja tavoitteita kuntoutuakseen. (Emt., 191–193.)

Asiakasmäärät HAL-poliklinikoilla ovat kolminkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Tätä kasvua on selitetty huumeiden käytön lisääntymisellä, mutta myös päihteiden käytön paremmasta tunnistamisesta viranomaistaholla sekä erikoistasonpalveluiden laajentumisesta kattamaan paremmin koko maata. Kaikista HAL-poliklinikalla arvioinnissa käynneistä naisista n. 80

% jäi asiakkuuteen raskauden ajaksi. Näistä lähes kaikki asiakkaat sitoutuivat työskentelyyn sen vapaaehtoisuudesta huolimatta. Tämä voidaan katsoa johtuvan päihteitä käyttävien naisten motivaatiosta luoda lapselleen mahdollisimman turvallinen kasvuympäristö. (Arponen 2019, 20–22.) Synnytyksen jälkeen perheelle on tarjolla joko lastensuojelun tai päihdehuollon kautta laitosmuotoista perhekuntoutusta tai avomuotoista intensiivistä perhekuntoutusta, joka usein toteutetaan kolmannen sektorin toimintana. Vuonna 2018 Suomessa oli 13 päihteitä käyttävien

11 raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden hoitoon erikoistunutta laitosta. (Arponen 2019.) Kuntoutuksessa keskitytään vahvasti tulevaisuuteen; luodaan luottamusta ja toiveikkuutta omiin mahdollisuuksiin tulevaisuusorientoitumisen kautta (Ekqvist 2019, 259).

Järjestötasolla Ensi- ja turvakotien liiton ylläpitämä Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on Suomessa ainutlaatuinen menetelmä, jossa tavoitteena on ehkäistä päihteiden haittavaikutuksia sikiölle, kehittää äidin ja vauvan varhaista vuorovaikutusta sekä saada vanhempien päihteiden käyttö hallintaan.

Hoitojärjestelmään kuuluu 6 ensikotia sekä 7 avopalveluyksikköä ympäri Suomen. Näissä yhdistyvät päihdekuntoutus ja varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukeminen. Lisäksi Ensi- ja turvakotien liiton ja A-Klinikkasäätiön yhteistyössä toimii suljettu nettiryhmä päihteitä käyttäville äideille. (Ensi- ja turvakotien liitto 2016.)

Pidä kiinni menetelmän ansiosta suurin osa ensikotikuntoutujista elää päihteetöntä elämää vauvansa kanssa. Ensikuntoutuksessa mukana olleet vauvat ovat 1-vuotiaina lähes normaalin kehityksen rajoissa. (Ensi- ja turvakotien liitto 2016.) Belt (2013) mukaan päihteiden käytön varhainen havaitseminen ja hoitoon ohjautuminen vähensi monen raskaana olevan kohdalla päihteiden käyttöä.

Toipumisessa tärkeitä elementtejä ovat äitien vapaaehtoisuus hoitoon osallistumisessa, motivointi sekä vahva sitoutuminen työskentelyyn. (Emt., 78–79.)

Karttusen (2019) väitöskirjassa esiin tuomien havaintojen mukaan naisten päihdehuollossa haasteellisuus on muodostunut osaltaan päihdehuollon rakenteista, jotka on suunniteltu vastaamaan miesten tarpeita tai se on sukupuolineutraalia, mikä ei välttämättä pysty vastaamaan erityisesti naisten tarpeisiin. Päihteitä käyttävä äiti nähdään usein ongelmakeskeisesti ja päihdehoidossa häntä voidaan pitää hankalana asiakkaana / potilaana (Nätkin 2006). Päihteitä käyttävän naiselta odotetaan paljon ja hänen pitäisi pystyä nopeassa ajassa tekemään suuria muutoksia, sillä vauva ei voi jäädä odottelemaan äidin kuntoutumista, mutta toisaalta tuleva äiti ei hetkessä opi äidiksi erityisesti, jos hän ei ole itse kokenut turvallista lapsuutta ja äitiyttä. (Hiltunen 2015, 21.) Psykososiaalisesti tuleva äiti voi olla täten hyvin kuormittuneessa tilanteessa eikä hän välttämättä saa esimerkiksi läheisiltä tukea (Belt 2013).

Päihdehuollossa kiinnostus kohdistuu usein enemmän äitiyteen ja vanhemmuuteen, kuin naiseuteen itsessään. Naisten päihteiden käyttö nähdään täten yhteiskunnallisena, ei yksilöllisenä ongelmana, johon voidaan puuttua rakenteellisella työllä. Pohjoismaissa päihdehuollossa lähdetään liikkeelle varhaisesta interventiosta, ymmärtävästä asenteesta ja tuen tarjoamisesta. (Andersson 2001; Arponen 2019, 9–10.) Päihdeongelmaisilla tuleville äideille suunnatuilla äiti-vauvapsykoterapiamenetelmillä onkin havaittu olevan hyviä vaikutuksia sekä äidin päihteettömyyteen, että mielenterveyteen sekä

12 äidin ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen syntymän jälkeen (Belt, 2013; Ensi- ja turvakotien liitto 2020; Hiltunen 2015, 23).

Varhaisella ja oikein mitoitetulla tuella voidaan sekä tukea päihteitä käyttävän äidin, että syntyvän lapsen hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa. Parhaimmillaan päihteitä käyttävä nainen saa juuri itselleen sopivaa tukea, jossa tuen määrä muodostaa saumattoman ketjun kohti tasapainoista vanhemmuutta. (Arponen 2019, 16; Raitasalo & Holmila 2012, 59.) Tämä ei onnistu keskittymällä ainoastaan yhteen osatekijään – päihteisiin tai äitiyteen, vaan näiden lisäksi huomiota pitää antaa perhetaustalle, sosiaaliselle verkostolle sekä sosiaalisille ongelmille, jotka tilanteeseen vaikuttavat tai ovat vaikuttaneet. (Karttunen 2019, 21.)

3. Yksilöllinen voimaantuminen

Tämän tutkimuksen keskeinen käsite on voimaantuminen. Työssäni olen tarkastellut muutosta raskaana olevan naisen päihteitä käyttävän naisen elämässä voimaantumisen kautta. Voimaantuminen (empowerment) voidaan suomentaa myös valtaistumisena, valtautumisena tai voimavaraistumisena, jotka kaikki ovat johdettavissa alkuperäisestä kantasanasta (Hokkanen 2017). Liisa Hokkanen (2017) käsittelee valtaistumisen ja voimaantumisen vastavuoroisuutta sosiaalityössä. Hokkanen käyttää termiä empowerment, jonka hän käsittää sisältävän kaksi eri elementtiä – yksilöllisen voimaantumisen sekä yhteiskunnallisen valtaistumisen. Tässä tutkimuksessa käytän käsitettä voimaantuminen, jonka käsitän yksilön omana vallan ja itsetuntemuksen kasvuna, joka puolestaan mahdollistaa tavoitteiden asettamisen sekä saavuttamisen. Voimaantumisen katson linkittyvän vahvasti päihteistä kuntoutumisen kanssa ja tutkielmassani käytänkin termejä osittain päällekkäin tai limittäin, sillä katson niiden ydinajatuksen olevan pitkälti saman; kukaan ulkopuolinen ei voi voimauttaa tai kuntouttaa toista, vaan muutos lähtee yksilöstä itsestään.

Voimaantumisen perusteoriat ovat pysyneet lähes muuttumattomina 1990-luvulta lähtien, joten uudesta käsitteestä ei ole kyse. Esimerkiksi Robert Adams on määritellyt voimaantumisen teorian jo vuonna 1990 ja hänen teoriansa mainitaan useissa lähteissä vielä tänäkin päivänä. Adams (2008) erottaa voimaantumisesta kaksi osa-aluetta: (asiakkaan) itsensä voimaannuttamisen sekä voimaannuttamisen, jossa sosiaalityöntekijä auttaa asiakasta voimaantumaan. Sosiaalityöntekijöiden mahdollisuus ja kyvykkyys edesauttaa asiakkaan voimaantumista nähdään yhtenä sosiaalityön peruselementtinä. (kts. myös Mullaly 2007.) Voimaantumisen tutkimus on viime vuosikymmenet keskittynyt spesifioituihin kohteisiin monilla eri tieteenaloilla, kuten esimerkiksi naisten asemaan

13 yhteisössä tai työntekijöiden hyvinvointiin liittyvinä tutkimuksina. Voimaantumista ei siis käsitetä yksistään sosiaalityöhön liittyvänä käsitteenä. Voimaantumista voidaan tarkastella joko yksilön tai yhteiskunnan kannalta, prosessina tai sen tuotoksena. (Mahlakaarto 2010.)

Sosiaalityön tutkija Bob Mullaly (2007) on määritellyt voimaantumisen seuraavasti:

”Voimaantuminen voidaan ymmärtää prosessina, jossa yksilö siirtyy passiivisesta aktiiviseksi toimijaksi. Tällöin ihminen ottaa oman elämänsä haltuunsa alkaen kontrolloida itseään sekä ympäristöään.” Toisin sanoen ihminen ottaa oman elämänsä määräysvallan itselleen. (Emt., 299.) Voimaantumisessa onkin aina kyse jollakin tapaa vallasta ja sen käytöstä. Valta voi olla yksilöllistä, poliittista, taloudellista, tiedollista tai henkistä. (Hokkanen 2017.) Voimaantumisessa valtasuhteita muutetaan niiden hyväksi, jotka aiemmin eivät valtaa ole käyttäneet omassa elämässään. (Cornwall 2016). Batliwala (1993) katsoo vallassa olevan kaksi erillistä aspektia – valta hallita resursseja, kuten fyysistä, henkistä tai taloudellisia puolia sekä valtaa hallita ideologioita, kuten uskomuksia, arvoja ja asenteita. Voidaankin ajatella, että mikäli voimalla tarkoitetaan hallintaa, on tällöin voimaantuminen hallinnan saavuttamisen prosessi. (Emt. 1993.)

Voimaantumisen kautta yksilö, ryhmä tai yhteisö voi vaikuttaa olosuhteisiinsa muuttaen niitä, saavuttaen toiveitaan sekä kohentaen elämänlaatuaan. Tässä määrittelyssä otetaan huomioon kaikki toimijatasot yksilöstä yhteisöön, mutta samalla se myös sisältää ajatuksen voimaantumisesta prosessina. (Adams 2008, 5.) Myös Mullaly (2007) tulkitsee voimaantumisen olevan hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen prosessi, joka kuitenkin nojaa vahvasti yhteisöön. Huomattavaa on, ettei voimaa ei voi antaa toiselle, vaan voimaantuminen lähtee aina yksilöstä itsestään: hänen omista tavoitteistaan sekä tunteistaan (Lassander ym. 2013, 685). Voimaantuminen antaa ihmiselle toivoa ja antaa hänelle rohkeutta tavoitella unelmiaan. Tokie (2016) näkee meissä kaikissa asuvan voiman, joka vain odottaa tilaisuuttaan; ”Voimaantuminen on mahtava voima - aivan kuin keväinen puro, joka vääjäämättä virtaa kohti lähdettä. Samalla tavoin voimaantuminen on syvällä meissä kaikissa odottaen mahdollisuutta päästä näkyväksi.”

Hokkasen (2017) mukaan voimaantuminen (empowerment) usein määritellään prosessina, jossa jostakin epätyydyttävästä tilanteesta siirrytään kohti tyydyttävämpää tilannetta. Tästä prosessista ovat tutkijat (kts. Mullaly 2007) erottaneet eri vaiheita, jotka ovat epätoivotun tilanteen huomioinen tai nimeäminen, uusien mahdollisuuksien etsiminen tilanteessa sekä epätoivotun tilanteen poistaminen tai muokkaaminen toivotunlaiseksi. Eri tutkijat käyttävät eri termejä prosessin vaiheista. Yhteistä näille kaikille on dialogisuus, löytöjen tai havaintojen tekeminen sekä (oman) toiminnan kehittäminen. (Hokkanen 2017; Mullaly 2007.)

14 Nykyisin voimaantumisen keskipisteenä pidetään yksilön voimavarojen ja sisäisen kasvun tunnistamista, kun se aiemmissa tulkinnoissa oli lähinnä kauttakulkupiste (Hokkanen 2017). Toisaalta keskittyminen vain yksilölliseen kokemukseen ei välttämättä tuo esille voimaantumisen koko kuvaa, vaan voimaantumista on tarpeen tarkastella myös ympäristöön tai yhteisöön sidottuna toimintana.

Tällöin voimaantuminen ymmärretään erityisesti ihmisoikeuksien toteutumisena sekä ihmisarvoisena toimintana, joka edesauttaa yksilön elämänhallintaa sekä hyvinvointia. (Lassander, ym. 2013, 690.) Hokkanen (2017) huomauttaa, että keskityttäessä yksilötasoon, ei sidoksia yhteiskuntaan tai yhteisöön pidetä niin oleellisena, vaan tällöin yksilön elämänhallinnan ja subjektiivisesti koetun elämänlaadun paraneminen ovat riittäviä päämääriä. Tosin yksilöllisessä voimaantumisessa tärkeä elementti on lähitoimijoiden ympäristö, kuten vertaistuki. Tämän kautta yksilö voi pystyä uudelleen määrittelemään omaa tietoisuuttaan sekä toimijuuttaan. (Hokkanen 2017.) Tässä työssäni huomio on naisten psykologisessa, sisäisessä voimaantumisessa. Tällä yksilöllisellä voimaantumisella on mahdollisuus johtaa vaikutuksiin ympäristössä, kulttuurissa sekä yhteiskunnassa, mutta se ei ole ensisijainen tavoite. Tavoitteena on tarkastella jokaisen yksilön omaa väylä henkiseen kasvuun ja kokemukseen omasta pärjäämisestä.

Tokie (2016) kiteyttää mielestäni osuvasti kaikki voimaantumisen aspektit: voima(antuminen) on meissä kaikissa luoden mahdollisuuden toiveisiin ja unelmiin antamalla rohkeutta toteuttaa itseään:

”it (empowerment) means giving people hopes and dreams, offering them encouragement, and prompting them to generate within themselves the wonderful potential strength to live that everyone essentially has. It is the act of enlivening people, drawing out their power, forming bonds, and developing networks of empathy. By becoming aware of the magnificent power that lies within individuals, organizations, or communities, developing such strengths, communicating and sharing these sentiments, and having them resonate among us, it becomes possible to nurture new ways to work together.”

Tarkastelen voimaantumista yksilön näkökulmasta, sillä tutkielmani keskittyy vahvasti yksilön omaan kokemukseen sekä voimaantumiseen. Ymmärrän yksilön vahvana yksikkönä, joka ei kuitenkaan voi koskaan olla täysin irti ympäristöstä. Katson yksilön voimaantumisen olevan ensimmäinen askel kohti yhteisön ja yhteiskunnan muuttamista kohden tasa-arvoisempaa tilannetta.

Tokie (2016) kirjoittaa jokaisen olevan oman elämänsä sankari ympäristössään silloin, kun hän pystyy hyväksymään eroavaisuudet itsensä ja muiden välillä.

15 Yksilötasolla voimaantuminen voidaan ymmärtää sisäisen hallinnan tunteena, jossa yksilö kokee vapautta, vastuuta, itseluottamusta sekä luottavaisuutta itseään ja tulevaa kohtaan (Lassander ym.

2013, 685). Voimaantumisessa ihminen löytää yhteyden omiin tunteisiinsa ja saavuttaa tätä kautta yhteyden sisäiseen itseensä. Aina nämä tunteet eivät ole positiivisia, vaan erilaiset tunteet kumpuavat pintaan itsensä kokemisen kautta. Tässä tutkimuksessa pääosassa ovat raskaana olevat naiset eli tulevat äidit. Raskauteen ja äitiyteen voi liittyä negatiivisia tunteita, kuten väsymystä, surua ja yksinäisyyttä. Nämä tunteet ovat kuitenkin osa ihmisyyttä ja niiden hyväksymisen kautta tuleva äiti voi kasvaa ja vahvistua niin ihmisenä kuin äitinäkin. (Hiltunen 2015, 39.) Tasapainoinen äiti on sinut itsensä kanssa. Hän ei anna vaikeuksien lannistaa itseään eikä vaikuttaa hänen äitiyteensä

Voimaantumisessa ihminen löytää itsestään hyviä ominaisuuksia ja kykenee näkemään elämänsä positiiviset asiat. Voimaantuva ihminen ei tunne olevansa uhri, vaan oman elämänsä ohjaaja, jolla on valta ja oikeus määrätä omasta elämästään. (Hiltunen 2015, 40.) Tokien (2016) mukaan voimaantumisessa oleellista on yksilön sisäisen voimantunteen löytyminen. Voimaantuminen ei ole jokin yksi tekniikka, jota noudattamalla saavuttaa tavoitteensa, vaan se on Mullalyn (2007) mukaan prosessi ja päämäärä. Tämä tila on vahvasti aika- ja tilannesidonnainen, joten se ei ole pysyvä olotila, vaan yksilö yleensä asettaa uuden tavoitteen saavutettuaan edellisen. Voimaantumisen luonteeseen kuuluu sen jatkuva eteneminen ja ihannetilanteen jatkuva tavoittelu uusien tavoitteiden kautta.

(Hokkanen 2017.)

Voimaantumisprosessissa ihminen käy läpi tunteitaan sekä myös itselleen vaikeita tai kipeitä asioita.

Asioista puhutaan silloin niiden omilla nimillä, joka puolestaan auttaa yksilöä itseään hahmottamaan niiden vaikuttavuuden. (Hiltunen 2015, 40.) Prosessin aikana ihminen tuo ympäristölle sekä itselleen näkyväksi omat toiveensa, pelkonsa ja haaveensa, jolloin hänellä on mahdollisuus siirtyä passiivisesta sivustaseuraajasta aktiiviseksi toimijaksi omassa elämässään. Voimaantuminen lähtee yksilöstä itsestään, mutta tarvitsee kantaakseen sosiaalista vuorovaikutusta. (Hiltunen 2015, 40.) Tokie (2016) määrittelee kolme edellytystä voimaantumiselle: toivon, luottamuksen ja tarkoituksen löytymisen.

Toivoa tarvitaan, jotta yksilö pystyy visioimaan päämääränsä. Luottamuksen kautta ihminen uskoo omiin kykyihinsä tavoitella päämääräänsä. Jotta työskentely päämäärätietoisesti olisi mahdollista, täytyy ihmisen pystyä näkemään tarkoitus sille kaikelle.

Voimaantumisessa on kyse omien tunteiden ja kokemusten tunnistamisesta ja niiden hyväksymisestä osana minuutta. Negatiivisetkin tunteet kuuluvat ihmisyyteen ja niiden käsittelyn kautta yksilön on mahdollista kasvaa henkisesti. Tämä vaatii kaikkien tunteiden hyväksymisen, jotta negatiiviset tunteet eivät vie liikaa tilaa ihmisen kokonaisuudesta. (Hiltunen 2015, 39.) Voimaantumisen kautta negatiiviset tunteet yleensä vähenevät ja tätä kautta yksilö saa rohkeutta ja tarvittavia taitoja vaikuttaa

16 omiin asioihinsa. Voimaantuminen voi sisältää sekä sisäisiä, että ulkoisia muutoksia, joiden kautta yksilö tulee enemmän tietoiseksi itsestään ja täten rakentaa omaa identiteettiään uudelleen.

(Mahlakaarto 2010, 28–29.)

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisia muutoksia naisen elämässä voimaantumisen kautta.

Voimaantuminen nähdään tässä prosessina, jossa yksilö löytää sisäisen voimansa ja pystyy tämän avulla luomaan itselleen uskoa sekä itseensä, että tulevaisuuteensa. Lähtökohtaisena ajatuksena on raskauden tuoma mahdollisuus tähän muutokseen ajatuksissa sekä toiveissa. Nätkin (2006) mukaan raskaus ja äitiys ovatkin yksi suurimmista motivaation antajista naisen elämässä. Voimaantumisen, jota voisi ajatella myös energian ja positiivisuuden lisääntymisen kautta, yksilölle syntyy luottavaisuutta tulevaisuutta kohtaan. Tämä tila on vahvasti aika- ja paikkasidonnainen, eikä täten pysyvä olotila. Kyseessä on siten päämäärä; tila, jossa epätyydyttävyyttä ei enää ole (Hokkanen 2017). Ihminen pystyy voimaantuessaan luomaan itselleen tavoitteita, jotka puolestaan edesauttavat hänen henkilökohtaisen toivetulevaisuutensa muodostumisessa (Mahlakaarto 2010).

Tämän tutkimuksen pohjana on ajatus päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten mahdollisuudesta löytää kokemus itsestä pärjäävänä ja osaavana yksilönä, joka voi ja saa vaikuttaa asioihin. Omien tunteiden tunnistamisen kautta negatiiviset tunteet vähenevän ja tilalle tulee luottamus ja usko tulevaan. Belt (2013) käyttää väitöskirjassaan termiä eheytyminen, joka sopii mielestäni hyvin ajatukseeni päihteitä käyttävän raskaana olevan naisen voimaantumisesta. Jotta nainen voi kuntoutua menneisyydessä mahdollisesti tapahtuneista traumakokemuksista ja päihteiden käytöstä, täytyy hänen käydä läpi nämä kokemukset ja eheytyä näistä vaikutuksista.

3.1 Voimaantuminen naisnäkökulmasta

Koska työni kohderyhmänä ovat raskaan olevat päihteitä käyttävät naiset, on luonnollista tarkastella voimaantumista erityisesti naisnäkökulmasta. Voimaantumisen käsitteellä on vahvat perinteet niin naistutkimuksessa kuin feministisessä liikkeessä samoin kuin vammaisten ja mustien oikeuksia puolustavissa liikkeissä. Kaikissa näissä on tausta-ajatuksena sorron poistaminen, huomion kiinnittäminen epäkohtiin ja tätä kautta vaikuttaminen vallitseviin arvoihin ja asenteisiin. (Cornwall 2016; Gupta & Gupta 2020; Hokkanen 2017.) Voimaantuminen osana naisliikettä sai alkunsa 1970- luvulta, jolloin alkoi herätä vahva tietoisuus tasa-arvosta sekä halu puuttua epäkohtiin naisten ja miesten väliltä. 1980 ja -90 luvulla naisten vaikutusmahdollisuudet kasvoivat entisestään ja voimaantuminen ymmärrettiin lähinnä tietoisuuden ja kollektiivisen voiman lisääntymisenä.

17 (Cornwall 2016.) Vaikka edistysaskeleita naisten ja miesten tasa-arvossa onkin saavutettu, on edelleen paljon tehtävissä. Useat voimaantumisen tutkimukset kohdistuvat naisten asemaan kehittyvissä maissa, mutta myös länsimaissa naisten asema ei ole yhdenmukainen miesten kanssa.

Esimerkkinä tästä ovat muun muassa palkkaerot naisten ja miesten välillä. Tilastokeskuksen (2021) mukaan naisen palkka on vuonna 2021 noin 16 prosenttia vähemmän kuin miehellä samasta työstä.

Parul Gupta ja Neeraj Gupta (2020) tarkastelevat artikkelissaan intialaista yhteiskuntaa ja naisen asemaa siinä. Vaikka kyseessä onkin hyvin erilainen yhteiskunta suomalaiseen yhteiskuntaan verrattuna, ovat teemat hyvin yleistettävissä. Gupta & Gupta (2020) erottavat voimaantumisesta sosio-ekonomisen, poliittisen, psykologisen sekä yhteiskunnallisen voimaantumisen, joita kaikkia tulisi kehittää tasalaatuisesti, jotta naisilla olisi yhtäläiset oikeudet miesten kanssa. Gupta ja Gupta määrittelevätkin naisten mahdollisuutena tehdä omat päätöksensä kaikilla näillä osa-alueilla. (Emt., 2020.) Cornwallin (2016) mukaan silloin, kun naiset tunnistavat sisäiset voimansa ja käyttävät niitä yhdessä yhteiskunnan muokkaamiseen, voi todellista muutosta tapahtua niin yhteiskunnan rakenteissa kuin myös asenteissa.

Naistutkimusten saralla voimaantumista on kuvattu erityisesti naisten aseman parantumisena yhteiskunnassa sekä naisten syrjäytymisen ehkäisemisenä. Näihin tavoitteisiin päästään naisen oman identiteetin sekä toimijuuden vahvistumisella sekä sisäisen voiman, toivon ja tulevaisuuteen suuntautumisen myötä. (Mahlakaarto 2010, 28.) Tällöin voidaan ajatella kyseessä olevan psykologinen voimaantuminen, jota tässä tutkimuksessa pidetään ensisijaisena tarkastelun kohteena (Gupta & Gupta 2020). Kriittiset argumentit huomauttavat kuitenkin, ettei esimerkiksi naisten köyhyyden lievittäminen apurahoilla tai lainoilla vielä yksistään luo yhteiskuntaa, joka sallisi naisille vapauden työhön, omaisuuteen, turvallisuuteen tai seksuaalisuuteensa (Batliwala & Dhanraj 2007:

Cornwall 2016).

Seksuaalisuus on voimaantumisen yksi aspekti, jota voidaan tarkastella erityisesti naisnäkökulmasta.

Seksuaalisuuden ja kehollisuuden tarkastelu päihteitä käyttävien naisten kohdalla on mielestäni oleellista, sillä naisen asema on pääsääntöisesti alisteinen ja hyväksikäytetty päihdepiireissä.

Hyväksikäyttö on usein seksuaalista. (Boelius 2008, 80; Nätkin 2006, 45.) Naisen keho ei ole hänen omassa hallinnassaan ja yhteys siihen voi olla katkennut. Naisten seksuaalista vapautumista ja kehollista itsemääräämisoikeutta voidaankin pitää yhtenä tärkeänä osa-alueena naisten voimaantumisessa. Naisia on pidetty ja pidetään seksiobjekteina, jonka kautta naisen arvo määrittyy.

Media ylläpitää ajatusta naiseudesta, jossa kauneus ja seksikkyys nähdään naiseuden mittana. (Sàez, Valor-Segura & Expósito 2016, 48.) Seksuaalisuus ja sen korostaminen voi olla naisen tapa osoittaa voimaansa ja saada siitä lisäenergiaa voimaantumisen prosessiinsa. Seksuaalisuus ei siis aina ole

18 alisteista, ulkopuolisesta paineesta johtuvaa. Toisaalta seksuaalinen vapaus voi olla merkki naisen vahvasta itsemääräämisestä, mutta on syytä pohtia myös mahdollisuutta, jossa nainen on tällöinkin alisteisessa objektin asemassa yhteiskunnassa, jossa olemme vahvasti ympäröity miehisellä seksuaalisella kulttuurilla. (Batliwala & Dhanraj 2007; Sàez, Valor-Segura & Expósito 2016, 46-50.) Naisten seksuaalinen vapautumisen ajankohta ajoittuu samoille ajoille kuin naisten päihteiden (lähinnä alkoholin) käytön vapautuminen. 1960–70-luvuilla naisten julkinen päihteiden käyttö tuli näkyvämmäksi eikä siihen enää yhdistetty niin vahvasti moraalittomuutta tai seksuaalista holtittomuutta. (Nätkin 2006, 10–12.) Sekä seksuaalisuus että päihteiden käyttö ovat yhä tänäkin päivänä vahvan kaksinaismoralismin kohde, jossa toisaalta ihaillaan vahvoja, itseään esille tuovia naisia, mutta toisaalta heitä karsastetaan ja moralisoidaan (Boelius 2008, 75).

3.2 Lapsen etu osana äidin voimaantumista

Tutkimuksen toinen keskeisistä käsitteistä on lapsen etu, jota käytän synonyyminä lapsen hyvinvoinnille. Lapsen etu tulkitaan tässä työssä laajasti sisältäen lapsen fyysisen, psyykkisen sekä henkisen hyvinvoinnin, mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä normaalisti sekä oikeuden turvallisuuteen.

Termi lapsi määritellään tässä laajasti koskemaan myös sikiötä, koska tutkimuksen kohderyhmänä ovat raskaana olevat naiset. Sikiö ei ole vielä täysivaltainen ihminen eikä hänellä ole oikeuksia samassa mittakaavassa kuin jo syntyneillä ihmisillä. Sikiökään ei kuitenkaan ole täysin vailla oikeuksia, vaan pyritään sikiön turvallista kehitystä turvaamaan monin tavoin muun muassa varhaiselle tuella sekä neuvolajärjestelmällä. Hakalehto (2018a) tulkitsee lasten oikeuksien julistusta siten, että sikiö nauttii jo jonkinasteista suojaa, mutta sillä ei kuitenkaan ole oikeuksia, kuten oikeutta elämään (Emt., 38).

Lapsen etu pohjautuu kansainväliseen YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, jolla pyritään turvaamaan lapsen oikeudet turvalliseen kasvuun ja kehitykseen sekä oikeuteen olla osana yhteiskuntaa. Lapsen oikeuksien sopimuksessa pyritään turvaamaan lapsen poliittiset oikeudet, ihmisoikeudet sekä sosiaaliset ja taloudelliset oikeudet. (Ruck, Peterson-Badali & Freeman 2017, 8.) Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 ja Suomessa se ratifioitiin vuonna 1991 (Unicef 2020). Lapsen oikeuksien sopimus on laajin ihmisoikeussopimus maailmassa. Näitä oikeuksia ei voida tarkastella kulttuurikohtaisesti, vaan oikeudet ovat yleismaailmallisia. (Hakalehto 2018a, 50.)

19 Katson äidin voimaantumisen ja lapsen edun olevan käsitteinä toisiaan tukevia ja olevan vahvasti sidoksissa toisiinsa. Hyvinvoiva, voimaantunut äiti jaksaa huolehtia sekä itsestään, että lapsestaan.

(Raitasalo, Jääskeläinen & Holmila 2016, 94.) Ajattelenkin tähän työhön liittyen raskaana olevan naisen saaman päihdehuollon olevan sekä äidin, että lapsen edun mukaista, sillä äidin hyvinvointi edistää myös lapsen / sikiön hyvinvointia. Lapsen etu on kuitenkin hankalasti määriteltävä käsite, sillä sitä ei voida yksiselitteisesti normittaa kaikkiin tilanteisiin sopivaksi. Jokainen lapsi ja jokainen tapaus on omanlaisensa ja täten lapsen etu joudutaan miettimään jokaisessa tapauksessa erikseen.

(Hakalehto 2018a, 53.) Lapsen etu on Hakalehdon (2018a) mukaan eräänlaista tulevaisuuden ennustamista. Esimerkiksi lasta koskevia päätöksiä tehdessä päätöksentekijä joutuu puntaroimaan nykyhetken vaikutusta tulevaisuuteen ja miettimään eri vaihtoehtojen vaikutusta mahdollisimman hyvään tulevaisuuteen. Lapsen etu on siten jokaisessa tilanteessa erityinen, tulkinnanvarainen ja harkittava asia. (Emt., 50–51; 178.)

Lapsen etua määriteltäessä tulee selvittää lapsen mielipide sekä mahdollistaa lapsen oikeus osallisuuteen itsemääräämisoikeutena. Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artikla määrittelee lapsen itsemääräämisoikeuden siten, että jokaisella lapsella, joka kykenee muodostamaan mielipiteen, on oikeus se julkituoda. Täten jo pienellä lapsella oikeus tuoda mielipiteensä esiin itseensä kohdistuvissa asioissa ja tätä mielipidettä tarkastellaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä huomioon ottaen lapsen ikä- ja kehitystaso. (Hakalehto 2018a, 30; Häusler 2019.) Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä suurempi painoarvo lapsen toiveilla ja mielipiteillä täytyy olla (Hakalehto 2018, 34).

Tässä tutkimuksessa on kyse tutkimushetkellä syntymättömästä lapsesta, joka ei luonnollisestikaan pysty tuottamaan mielipiteitä eikä ilmaisemaan itseään, joten itsemääräämisoikeus ei hänen kohdallaan voi toteutua. Tällöin lasta kantava nainen tekee päätökset hänen puolestaan. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta edellyttää huoltajan turvaavan lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin, johon sisältyy myös vastuu lapsen terveyden edistämisestä (HTL 4 §). Myös lastensuojelulaki lähtee siitä ajatuksesta, että lapsen huoltaja(t) tietävät parhaiten, mikä on lapsen etu ja toimivat tämän mukaan (LSL 2 § 1 mom.). Nämä lait koskevat kuitenkin lähtökohtaisesti jo syntynyttä lasta. Sikiön kohdalla tulkinta on täten haasteellisempi.

Lapsen etua on myös lapsen suojelu tietyissä tilanteissa. Lapsen suojeluun onkin panostettu viime vuosina lainsäädännöllä. Suojelun raja kulkee juridisesti vasta syntymässä. Sikiötä pyritään kuitenkin turvaamaan esimerkiksi lastensuojelulailla, jota muutettiin vuonna 2010 siten, että jo raskauden aikana tuli tehdä ennakollinen lastensuojeluilmoitus, mikäli on perusteltu syy epäillä lapsen tarvitsevan lastensuojelun tukea heti syntymänsä jälkeen. (Hakalehto 2018a, 391¸ Lastensuojelulaki 417/2007 25 c §.) Lastensuojeluasiakkuus alkaa lapsen syntymästä, mikäli se siinä vaiheessa on

20 lapsen edun mukaista (Arponen 2019, 10). Suomessa pyritään tukemaan perhettä jo varhaisessa vaiheessa, jolloin lastensuojelun raskaisiin toimenpiteisiin ei ole tarpeen ollenkaan päätyä (Flykt, Punamäki & Pösö 2020, 297). Päihdeongelma ei enää nykyisin johda suoraan huostaanottoon, joka on yksi raskaimmista lastensuojelun toimista, vaan biologinen perhe pyritään pitämään kasassa.

Syntymäperheessä kasvaminen katsotaan usein olevan lapsen edun mukaista, joten sekä äitiä, että lasta tuetaan yhdessä ja erikseen tämän mahdollistumiseksi. (Nätkin 2006, 30.)

Tässä tutkielmassa pohditaan raskausaikaa ja lapsen etua tuolloin. Tiukka pitäytyminen vain raskausaikaan on kuitenkin joissakin tilanteissa liian kapeakatseista. Katse täytyykin suunnata jo tulevaan ja lapsen syntymän jälkeiseen aikaan mietittäessä esimerkiksi perheelle sopivia tukimuotoja.

Äiti tarvitsee kuntoutuakseen ja eheytyäkseen tukea, ja tukea voi tarvita myös hänen lapsensa. Tuet voivat olla moninaisia; emotionaalista kannattelua, lääkkeellistä hoitoa tai sosiaalista kuntoutusta.

(Hiltunen 2015, 24.)

Lapsen edun kannalta äidin päihteiden käyttö on aina haastava asia, joka lisää riskejä lapsen elämään.

Mikäli äiti käyttää päihteitä raskausaikana, voi se aiheuttaa terveyshaittoja lapselle. Lisäksi syntymän jälkeen äidillä voi olla haasteita vastata lapsen tarpeisiin, sillä äitinä olemista ehkä vielä opetellaan.

(Hiltunen 2015, 24.) Päihteitä käyttävä äiti ei välttämättä ole emotionaalisesti paikalla lastaan varten eikä äiti täten ole riittävän herkkänä lapsen tarpeille. (Belt 2013, 80.) Päihteitä käyttävien vanhempien jo syntyneillä lapsilla on myös kohonnut riski tapaturmaisiin onnettomuuksiin, sillä päihdeongelma voi tuoda puutteita kasvuympäristöön (Raitasalo & Holmila 2012, 54). Päihteiden käytön aiheuttamat haitat voidaan täten katsoa olevan lapsen edun vastaisia, sillä lapsi joutuu päihteiden vaikutuksen alaiseksi jo kohdussa ja tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Kuten tässä työssä aiemminkin on huomautettu, on kyse ainoastaan riskeistä, ei siitä mitä todella tulee tapahtumaan. Lapsen edun mukaista on huomioida nämä riskit, puhua niistä niiden oikeilla nimillä ja pyrkiä ehkäisemään tai minimoimaan niitä. (Raitasalo, Jääskeläinen & Holmila 2016, 83.)

Lapsilla on oikeus siihen, että huolimatta äidin päihteiden käytöstä hänen mahdollisuuksiaan hyvään elämään tuetaan kaikin mahdollisin keinoin. Lapsen etua on raskaana olevien päihteitä käyttävien naisten kohdalla varhaisen tuen saaminen ja riittävän tehokas päihdehuolto, sillä näillä toimilla on suora yhteys lapsen hyvinvointiin. (Raitasalo, Jääskeläinen & Holmila 2016, 94.) Kuten raskaana olevien naisten kohdalla voidaan erotella eri aspekteja päihteiden käytön vaikutuksista, voidaan näitä havainnoida myös lapsen kohdalla. Fyysistä puolta ajatellessa on lapsella sitä paremmat mahdollisuudet syntyä terveenä mitä vähäisempää päihteiden käyttö raskausaikana on. Toisaalta henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi voidaan nähdä lisääntyvän äidin päihteiden käytön vähentyessä, sillä hyvinvoiva äiti jaksaa huomioida omia sekä lapsensa tarpeita ja olla läsnä lapselleen (Belt 2013,

21 80). Nämä ovat tärkeitä elementtejä lapsen ja äidin varhaisessa vuorovaikutuksessa. Toimiessaan näillä voi olla loppuelämään vaikuttavia positiivisia vaikutuksia (Flykt, Punamäki & Pösö 2020, 294;

Ensi- ja turvakotien liitto 2016).

4. Tutkimuksen metodologia

4.1 Tutkimustehtävä

Työni aiheena on tarkastella mitkä elementit edesauttavat päihteitä käyttävän raskaana olevan naisen voimaantumista. Katson voimaantumisen ja päihteistä kuntoutumisen tässä tutkielmassa olevan teemoja, jotka kulkevat vierekkäin ja toisiaan tukien. Voimaantumista ei ehkä voi edes tapahtua, ellei päihteistä kuntoutumista tapahdu samalla. Ymmärrän voimaantumisen olevan alusta, jolta päihteistä kuntoutuminen ponnistaa. Kysymys onkin, mistä päihteitä käyttävä raskaana oleva nainen saa voimia, energiaa ja tarmoa edetä kohden päihteetöntä elämää eli mikä tai mitkä elementit voimauttavat naista.

Koska kyseessä on raskaana oleva nainen, voidaan syntymätön lapsi ottaa perustellusti huomioon tuloksia läpikäytäessä. Lapsen huomioiminen tässä tutkielmassa on tärkeää myös siksi, että raskaana olevan naisen päihdehuollossa yksi tavoite on saattaa maailmaan terve lapsi. Raskaana olevan naisen päihdehuolto on siten hyvin erityislaatuista, onhan siinä otettava huomioon riippuvuus, naiseus, tuleva äitiys sekä syntymätön lapsi (Arponen 2019; Karttunen 2019, 31–32). Lisäksi syntymättömän lapsen pitäminen tulevan äidin mielessä auttaa äidiksi tuloon valmistautumisessa ja voi motivoida tulevaa äitiä päihteettömyydessä (Belt 2013; Taipale 2006, 191).

Tutkielmassa etsitään vastauksia kysymyksiin:

Mitkä tekijät edesauttavat raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen voimaantumista?

Millaisena lapsen etu näyttäytyy äidin voimaantumisessa?

Aiheen tutkiminen on edelleen oleellista aiheen laajasta tutkimustyöstä huolimatta (esim. Belt 2013;

Helander 2012; Karttunen 2019; Törmä 2011), sillä keskustelu aiheesta on jatkuvasti aaltoileva julkisella sektorilla. Aihe on hyvin sensitiivinen ja tunteita herättävä, mutta keskustelua käydään paljolti asiakaskunnan ulkopuolella ja päihteitä käyttävien naisten ääni on jäänyt hieman taka-alalle erityisesti poliittisessa päätännässä. Eri argumenttien tueksi nostetaan joko lapsen oikeudet suojeluun tai vastakohtaisesti naisen oikeus määrätä omasta kehostaan. Keskusteluun on tuotu mukaan myös