"Päideäidit hallituksen häpeä" : retorisesti painottunut diskurssianalyysi Helsingin Sanomien päihteiden käyttöä raskausaikana käsittelevistä pää- ja mielipidekirjoituksista 2000-2015

”PÄIHDEÄIDIT HALLITUKSEN HÄPEÄ”

Retorisesti painottunut diskurssianalyysi Helsingin Sanomien päihteiden käyttöä raskausaikana käsittelevistä pää- ja mieli-

pidekirjoituksista 2000–2015

Outi Ovaskainen Pro gradu -tutkielma

Sosiaalityö Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos

Huhtikuu 2018

Yhteiskuntatieteidenlaitos, sosiaalityö

OVASKAINEN, OUTI: ”Päihdeäidit hallituksen häpeä” Retorisesti painottunut dis- kurssianalyysi Helsingin Sanomien päihteiden käyttöä raskausaikana käsittelevistä pää- ja mielipidekirjoituksista 2000-2015.

Pro gradu –tutkielma, 91 sivua 1 liitettä (3 sivua)

Tutkielman ohjaaja: Yliopisto-opettaja Leena Leinonen Professori Timo Toikko

Huhtikuu 2018

Avainsanat: päihteet, raskaudenaikainen päihteiden käyttö, sosiaalinen ongelma, sosiaa- linen konstruktionismi, retorinen diskurssianalyysi

Pro gradu –tutkielmani aihe on raskaudenaikainen päihteiden käyttö Helsingin Sanomi- en pää- ja mielipidekirjoituksissa. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, millaisia dis- kursseja raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä tuotetaan Helsingin Sanomien pää- ja mielipidekirjoituksissa vuosien 2000–2015 välillä ja miten löydettyjä diskursseja perus- tellaan retorisesti. Tutkimuksen teoreettinen osuus kohdistuu sosiaalisten ongelmien käsitteeseen, jota tarkastellaan sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä. Tutki- muksen lähtökohtana on, että sanomalehdet rakentavat osaltaan sosiaalista todellisuutta kielen välityksellä ja määrittelevät sosiaalisia ongelmia. Tutkimus on toteutettu diskurs- sianalyysilla, jota on täydennetty retorisella analyysilla. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin Sanomien verkkolehden arkistosta.

Diskurssianalyysin tuloksena kirjoituksissa tuotetaan neljä päädiskurssia, jotka ovat pakkodiskurssi, vapaaehtoisuusdiskurssi, vastuudiskurssi sekä moraalidiskurssi. Kunkin diskurssin alle hahmottuu kaksi aladiskurssia, poissulkien vapaaehtoisuusdiskurssi.

Pakkodiskurssiin kuuluvat pakko sikiön suojelun turvaajana aladiskurssi sekä pakko ratkaisuna äidin päihdeongelmaan aladiskurssi. Vastuun diskurssiin kuuluvat taloudelli- sen vastuun aladiskurssi sekä yhteiskunnan vastuun aladiskurssi. Moraalidiskurssiin kuuluvat äidin itsemääräämisoikeuden aladiskurssi sekä sikiön oikeuksien aladiskurssi.

Kaikissa diskursseissa käytettiin laajasti erilaisia retorisia keinoja. Tyypillisiä retorisia keinoja diskursseissa olivat havainnollistavien esimerkkien käyttö sekä määrällistämi- nen.

Tutkimusaineistona olleissa kirjoituksissa raskaudenaikaista päihteiden käyttöä pidettiin vakavana ongelmana, johon tulisi puuttua. Raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä rakennettiin kirjoituksissa negatiivista kuvaa. Raskaudenaikaisen päihteiden käytön nähtiin aiheuttavan vakavia vaurioita sikiölle ja kirjoituksissa ratkaisuehdotuksena tilan- teelle tarjottiin äidin tahdonvastaista hoitoa. Toisaalta myös vapaaehtoisuus ja äidin itsemääräämisoikeus on läsnä kirjoituksissa. Yhteiskunta, poliittiset päättäjät ja kunnat nähtiin kirjoituksissa velvoitettuna järjestämään riittävä hoito, hoidon rahoitus sekä si- kiön suojaaminen. Tutkimustulokset kertovat kulttuurisista tavoista jäsentää raskauden- aikaista päihteiden käyttöä ja päihderiippuvaisten äitien äitiyttä sekä hoitoa. Helsingin Sanomat on keskeisenä kansallisena mediana osaltaan rakentamassa kuvaa raskaudenai- kaisesta päihteiden käytöstä vakavana sosiaalisena ongelmana.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies, Department of Social Sciences, Social work

OVASKAINEN, OUTI: ”Päihdeäidit hallituksen häpeä” Retorisesti painottunut dis- kurssianalyysi Helsingin Sanomien päihteiden käyttöä raskausaikana käsittelevistä pää- ja mielipidekirjoituksista 2000-2015.

Master’s thesis, 91 pages, 1 appendices (3 page) Advisor: University teacher Leena Leinonen Professor Timo Toikko

April 2018

Key words: Drugs, intoxicants during pregnancy, social problem, social construction- ism, rhetoric discourse analysis

The subject of my master’s thesis is use of intoxicants during pregnancy in newspaper of Helsingin Sanomat editorials and opinion polls. The aim of this study is to analyze what kind of discourses of intoxicants during pregnancy is constructed in the articles of Helsingin Sanomat editorials and opinion poll during 2000-2015 and how those dis- courses are rhetorically justified. The theoretical background of this study is social problems and social constructionism. The starting point for research is the idea that the newspapers produce social reality with the language and define social problems. The study is done using discourse analysis and discourse analysis is supplemented with rhetoric analysis. The data of the study has collected from Helsingin Sanomas digital edition archive.

As a result of discourse analysis there are four main discourses found in the articles.

The discourses are force discourse, voluntary discourse, responsibility discourse and morality discourse. There are also found two secondary discourses for each main dis- course, excluding voluntary discourse. Force discourse including force for fetal protec- tion and force into a solution to the mother’s substance abuse problem. Responsibility discourse includes financial responsibility and the responsibility of society. Moral dis- course secondary discourses are mother’s self-determination and fetal rights. Different rhetorical ways are widely used in all discourses. Typical rhetoric in discourses are il- lustrative examples and quantitative examples.

In the data using of intoxicants during pregnancy was consider serious problem. Intoxi- cants during pregnancy represented in data as a problem that need to intervene. Nega- tive representation of intoxicants during pregnancy is also built in the data. Intoxicants during pregnancy was seen to be causing serious problem to the fetus and as a solution in the writings is force these mothers in treatment. On the other hand also voluntary and mother’s self-determination is represented in the articles. Society, political decisions makers and councils held responsibility to arrange adequate treatment and treatment founding for mothers and protect the fetus from the intoxicants. The result of this study tells about common cultural way to structure intoxicants during pregnancy, these mothers’ motherhood and treatment. Helsingin Sanomas as a media is participates in building a picture of intoxicants during pregnancy as a serious problem.

1 JOHDANTO ... 1

2 PÄIHTEET JA ÄITIYDEN ODOTUKSET ... 4

2.1 Päihteet ja päihdehuollon historia ... 4

2.2 Äitien päihteiden käyttö ilmiönä ... 9

3 ÄITIEN PÄIHTEIDENKÄYTTÖ SOSIAALISENA ONGELMANA ... 14

3.1 Sosiaaliset ongelmat ... 14

3.2 Raskaudenaikaisen päihteiden ongelmakäytön rakentuminen sosiaaliseksi ongelmaksi ... 17

3.3 Päihdeongelman ja raskaudenaikaisen päihteiden ongelmakäytön sosiaalityön tulkintakehys, hoito ja päihdepalvelut ... 20

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 25

4.1 Tutkimuskysymykset ... 25

4.2 Aineisto ja sen kerääminen ... 25

4.3 Aineiston analyysi ... 27

4.4 Tutkimuseettiset näkökulmat ja sanomalehtiaineiston erityispiirteet tutkimuksessa ... 31

5 TUTKIMUKSEN METODOLOGISET VALINNAT ... 35

5.1 Sosiaalinen konstruktionismi metodologisena viitekehyksenä ... 35

5.2 Diskurssianalyysin lähtökohdat ... 36

5.3 Retorinen diskurssianalyysi ... 39

6 RASKAUDENAIKAINEN PÄIHTEIDEN KÄYTTÖ HELSIGIN SANOMISSA JULKAISTUISSA PÄÄ- JA MIELIPIDEKIRJOITUKSISSA ... 48

6.1 Pakkodiskurssit ... 48

6.1.1 Pakko sikiön suojelun turvaajana diskurssi ... 49

6.1.2 Pakko ratkaisuna äidin päihdeongelmaan diskurssi ... 56

6.2 Vapaaehtoisuusdiskurssi ... 59

6.3 Vastuudiskurssit ... 66

6.3.1 Talousvastuudiskurssi ... 67

6.3.2 Yhteiskunnan vastuu diskurssi ... 70

6.4 Moraalidiskurssit ... 74

6.4.1 Sikiön oikeuksien diskurssi ... 75

6.4.2 Äidin itsemääräämisoikeuden diskurssi ... 77

LIITTEET ... 99 Taulukko 1: Artikkelit julkaisuvuosittain ... 27 Kuvio 1: Raskaudenaikainen päihteiden käytön diskurssit Helsingin Sanomien pää- ja mielipidekirjoituksissa. ... 83

1 JOHDANTO

Päihdeongelmat ovat yhteiskunnassamme kasvava ongelma, joka kuormittaa palve- lujärjestelmää monella eri tavalla. Päihteiden, alkoholin ja huumeiden haittavaiku- tukset kuormittavat paitsi käyttäjää myös hänen lähiympäristöään ja yhteiskuntaa (Warpenius ym., 2013, 5). 2010 toteutetun väestökyselyn mukaan 15–69- vuotiaassa väestössä kannabista kokeilleiden osuus oli 17 prosenttia. Naisten osuus kokeilleista oli 13 prosenttia. Amfetamiinia joskus elämänsä aikana käyttäneitä oli 2,1 prosent- tia, ekstaasia 1,7 prosenttia, kokaiinia 1,5 prosenttia ja opiaatteja 1,0 prosenttia väes- töstä. (Varjonen 2015, 29–30.) Alkoholin kokonaiskulutus on lähes poikkeuksetta noussut viimeisten 50 vuoden ajan (Karlsson ym., 2013, 20). Lisäksi päihteiden käyttö lisää merkittävästi terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja (Mäkelä 2003, 2482).

Päihteet ja alkoholi ovat tulleet osaksi eri-ikäisten naisten elämää ja samalla naisten alkoholin käyttö on lähentynyt miesten alkoholin käyttöä (Mäkelä & Österberg 2016, 409). Kautta historian ja kulttuurillisesti naisten päihteiden käyttö tai äitiys ja päihteet ovat olleet toisensa poissulkevia asioita (Nätkin 2006, 10). Lastensuojelula- ki takaa vauvalle oikeuden turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen sekä mo- nipuoliseen kehitykseen. Lastensuojelulaki takaa vauvalle myös oikeuden erityiseen suojeluun. Aikuisen tehtävänä on toimia vastuullisena esimerkkinä sekä taata synty- välle vauvalle, vauvalle tai lapselle tasapainoinen hoiva, läheisyys sekä turva. (Boe- lius 2008, 84 & Lastensuojelulaki 13.4.2007/414.)

Naisten, erityisesti odottavien äitien päihteiden ongelmakäyttö on asia, joka aika- ajoin saa huomiota julkisessa keskustelussa ja mediassa. Odottavien äitien päihtei- den ongelmakäyttöön pyritään puuttumaan ja vastuun kantajaa peräänkuulutetaan.

Media on yksi vahvimmin äitiyden määrittelyyn osallistuvista instituutioista esimer- kiksi lääketieteen tai yhteiskunnan rinnalla. Media toimii myös välittäjänä muiden instituutioiden ja yksilöiden näkemyksille. (Juttula 2006, 67.) Viime aikojen keskus- telussa esillä on ollut myös vaatimukset päihteitä raskausaikanaan käyttävien äitien tahdonvastaisesta hoidosta, pakkohoidosta.

Naisten ja erityisesti odottavien äitien päihteiden käytöstä sekä päihdeongelmasta kirjoitetaan jonkin verran. Lisäksi aihe saa ajoittain paljon huomiota myös mediassa ja lehdistössä. Päihteiden fyysisistä, psyykkisistä sekä sosiaalisista haitoista on saa- tavilla tietoa runsaasti. Lisääntyneestä tiedosta huolimatta suhtautuminen päihdeon- gelmaisiin naisiin on usein kielteistä ja negatiivisesti latautunutta. Raskausajan päih- teiden ongelmakäyttöä käsittelevä julkinen kirjoittelu on usein moraalisesti ja tunne- pitoisesti latautunutta. Raskausaikanaan päihteitä ongelmakäyttävät naiset leimataan huonoiksi naisiksi ja äideiksi. Heitä pidetään välinpitämättöminä ja kykenemättömi- nä sekä moraalisesti vastuuttomina. Raskaudenaikaiseen päihteiden ongelmakäyt- töön sekä näiden äitien hoitoon ja kuntoutukseen liittyy aina myös inhimillinen puo- li: se on raskas ja vaikea asia niin äideille kuin äitien parissa työskenteleville ammat- tilaisillekin. (Boelius 2008, 69–82.)

Tutkielman tarkoituksena sekä kiinnostuksen kohteena on tutkia, miten raskausaika- naan päihteitä ongelmakäyttävistä äideistä puhutaan julkisessa keskustelussa. Aihet- ta lähestyn tarkastelemalla Helsingin Sanomien vuosien 2000–2015 välillä aiheesta julkaistuja pää- ja mielipidekirjoituksia. Aineiston analysointi tapahtuu retorisesti painottuneella diskurssianalyysilla. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti äitiys ti- lanteissa, joissa äiti ei täytä yhteiskunnan asettamia hyvän äitiyden tai riittävän van- hemmuuden vaatimuksia. Aihe on sosiaalityön kannalta merkityksellinen, sillä sii- hen liittyy paljon sosiaalityölle merkityksellisiä alueita, esimerkiksi riittävän äitiy- den tai vanhemmuuden sekä äidin tai lapsen hyvinvointiin liittyvät kysymykset. Li- säksi päihteet ja päihdeongelmat ovat sosiaalityölle jokapäiväisiä kysymyksiä. Teo- reettisena tausta-ajatuksena aihetta lähestytään sosiaalisista ongelmista käsin: miten raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä on tullut ongelma ja miten laajempi yhteis- kunnallinen konteksti (media) vaikuttaa sen syntymiseen.

Kiinnostukseni raskausaikana päihteitä ongelmakäyttäviin äiteihin sekä heidän tu- kemiseensa sosiaalityön lähtökohdista käsin on syntynyt käytännön kokemuksen kautta. Päihdeongelmaisten äitien arjen ja äitiyden haasteet sekä päihdepalveluiden ja niiden saatavuuden haasteet ovat askarruttaneet mieltäni. Lisäksi näiden äitien ja syntyvien vauvojen elämän epäkohdat ovat jääneet vahvasti mieleeni. Uutiset, mie- lipidekirjoitukset sekä pääkirjoitukset raskausaikanaan päihteitä ongelmakäyttävistä äideistä sekä heidän tilanteestaan ja kohtaloista on aina kiinnostanut sekä kosketta-

nut minua. Mieleni on aina tehnyt sanoa jotakin merkityksellistä näiden äitien ja vauvojen tilanteeseen. Raskaudenaikainen päihteiden käyttö oli aiheena myös kan- didaatin tutkielmassani, joten pro gradu –tutkielma toimii luonnollisena jatkumona kandidaatin tutkielmalleni. Media tutkimusaineistona kiinnostaa tietynlaisen todelli- suuden ja todellisuuskuvan välittäjänä. Tutkimus pohjautuu sosiaalisten ongelmien käsitteeseen, jota tarkastellaan sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä. Tar- kastelen, millaista todellisuutta mediassa rakennetaan päihteitä raskausaikanaan on- gelmakäyttävistä äideistä ja miten media luo kuvaa näistä äideistä sosiaalisena on- gelmana. Aineiston analyysimenetelmänä käytän retorisesti painottunutta diskurssi- analyysia. Diskurssianalyysin avulla selvitän, millaista kuvaa raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä rakennetaan ja retoristen keinojen avulla tuon esille sen, miten näitä diskursseja tuotetaan, perustellaan sekä argumentoidaan retorisia keinoja käyt- täen.

Tutkielmani käsittää yhteensä 7 lukua. Seuraavassa luvussa käsittelen päihteitä, päihdehuollon historiaa sekä äitien päihteiden käyttöä ilmiönä. Luvussa kolme tuon esille raskaudenaikaisen päihteiden käytön sosiaalisen ongelman käsitettä. Tutkimus pohjautuu sosiaalisten ongelmien käsitteeseen, jota tarkastellaan sosiaalisen kon- struktionismin viitekehyksessä. Luvussa neljä kuvaan tutkimuksen toteuttamista, se- lostan tutkimuskysymykset sekä aineiston hankinnan ja analyysin vaiheita sekä tuon esille myös sanomalehtiaineiston erityispiirteitä. Menetelmäosiossa avaan diskurssi- analyysia sekä siihen liittyviä retorisia keinoja ja niiden käyttöä tutkimuksessa. Lu- vussa 6 kuvaan tutkimuksen tulokset. Tutkielman viimeisessä kappaleessa tiivistän johtopäätökset ja tuon esille pohdintaa tutkielmaan liittyen.

2 PÄIHTEET JA ÄITIYDEN ODOTUKSET

2.1 Päihteet ja päihdehuollon historia

Päihteisiin lasketaan kuuluvaksi alkoholi, lääkkeet sekä huumeet. Huumeisiin lue- taan kuuluvaksi nikotiini, opiaatit, kannabistuotteet, hallusinogeenit, amfetamiini, kokaiini sekä kofeiini. Lisäksi huumeisiin luetaan kuuluvaksi muuntohuumeet sekä huumeina käytetyt lääkkeet. Huumeita ja alkoholia kutsutaan yhteisnimellä päihteet.

(Seppä ym., 2012, 8.) Päihteet voidaan jakaa laillisiin ja laittomiin aineisiin, niitä voi käyttää kohtuullisesti ja tiettyjen rajojen puitteissa tapahtuen, joka usein merkitsee ihanteellista, nautiskelevaa ja pientä kulutusta. Päihteistä voi tulla myös ongelma ja niihin voi kehittyä myös riippuvuussuhde. (Nätkin 2006, 7.) Tutkimuksessani päih- teillä tarkoitan alkoholin, lääkkeiden sekä huumausaineiden ongelmallista käyttöä.

Kunnat ovat vastuussa päihdepalveluiden järjestämisestä ja päihdepalvelut voidaan jakaa sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiin palveluihin sekä päihdehuollon erityis- palveluihin. Kunnan järjestämät yleiset ja erityispalvelut jakautuvat sekä avo- että laitoshoitoon. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2002, 28.)

Alkoholi

Alkoholi on useissa maissa yleisesti hyväksytty aikuisväestön laillinen päihde. Ylei- sin päihdeongelma Suomessa on alkoholiongelma ja alkoholi on pääasiallinen on- gelmapäihde. Alkoholi on myös eniten käytetty päihde Suomessa ja arvioiden mu- kaan se aiheuttaa valtaosan päihteiden ongelmakäyttöön liittyvistä vaikeuksista.

(Varjonen 2015, 48; Lappalainen-Lehto ym., 2007, 67.) Alkoholin käytön yleisyy- destä kertoo vuosittain suomalaisten kuluttama alkoholin määrä: tilastoitu kulutus vuonna 2015 oli 8,5 litraa sataprosenttisena alkoholina 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti. Tilastoimaton kulutus arvioitiin 2,3 litraksi. Alkoholijuomien kokonaiskulutus vuonna 2015 oli 10,8 litraa sataprosenttista alkoholia jokaista 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2016.) Kulutuksen lisäksi kuvaa- vasti alkoholin ongelmakäytöstä kertovat sen vaikutukset yksilöiden kuolleisuuteen, sairastavuuteen sekä alkoholista aiheutuneet välilliset vaikutukset yksilön läheisille

ja yhteiskunnalle. Alkoholin ongelmakäyttö aiheuttaa lukuisia sekä akuutteja, että kroonisia terveydellisiä ongelmia sekä alkoholimyrkytyksiä. Lisäksi alkoholin aihe- uttamat haitat voivat tuoda mukanaan sosiaalisia ja taloudellisia vaikeuksia. Alkoho- lin ongelmakäyttö on yhteyksissä tapaturmiin ja rikollisuuteen, esimerkiksi ratti- juopumukseen sekä väkivaltarikoksiin. (Aalto 2010, 12–13.)

Alkoholin ongelmakäytöstä on kysymys silloin, kun juomiseen liittyy haittoja tai huomattavia riskejä saada alkoholista aiheutuvia haittoja. Ongelmakäyttö voidaan jakaa kolmeen luokkaan, joita ovat riskikäyttö, haitallinen käyttö ja alkoholiriippu- vuus. (Aalto 2010, 8.) Runsas kertajuominen sekä naisilla että miehillä lisää merkit- tävästi riippuvuuden ja tapaturmien riskiä. Alkoholinkäyttöä raskausaikana tulisi välttää, sillä raskaudenaikainen alkoholinkäyttö lisää merkittävästi fetaalialkoho- lioireyhtymien riskiä, keskenmenon tai lapsen kognitiivisen kehityksen heikkenemi- sen vaaraa. Sikiön hyvinvoinnin varmistavaa turvallisen juomisen rajaa ei tunneta ja säännöllinen tai humalahakuinen alkoholinkäyttö raskausaikana kasvattaa merkittä- västi FAS ja FASD diagnoosin täyttävien sikiövaurioiden riskiä. (Käypä hoito 2015.)

Käypä hoito – suosituksen (2015) mukaan alkoholin ongelmakäytön hoidossa on tärkeää haittojen varhainen toteaminen, psykososiaalinen hoito sekä hoidon jatku- vuus, hyvä yhteistyö asiakkaan ja työntekijän välillä sekä lisäksi asiakkaan motivoi- tuminen ja sitoutuminen hoitoon. (Käypä hoito 2015.) Ammattiapu alkoholin on- gelmakäytön sekä alkoholiriippuvuuden hoidossa on tärkeää. Psykososiaaliset hoi- tomuodot sekä läheisten tuki ovat lääkehoidon rinnalla merkittävässä asemassa hoi- dossa. (Aalto 2010, 13.)

Huumeet

Huumeiden väärinkäyttö ja siitä aiheutunut riippuvuus on monin tavoin erilaista ver- rattuna alkoholiin. Huumeiden väärinkäyttö on määritelmällisesti erilainen verrattu- na alkoholiin: alkoholi on yhteiskunnassa laillinen päihde ja joissakin tapauksissa si- tä voitavan käyttää haitattomasti, kohtuukäyttönä. Huumeiden kohdalla käsitettä kohtuukäyttö ei ole ja näin ollen kaikkea huumeiden päihdehakuista käyttöä pide- tään väärinkäyttönä. (Seppä ym., 2012, 7–8.) Yleisimpiä huumeita Suomessa ovat

amfetamiini sekä opioidit ja niiden väärinkäyttö. Yleisin ongelmakäyttöä aiheuttava opioidi Suomessa on buprenorfiini. (Varjonen 2015, 48.)

Päihteiden ongelmakäyttö voi ilmetä myös sekakäyttönä, joka on Suomessa verrat- tain yleistä. Tyypillistä huumeiden väärinkäytölle sekä sekakäytölle on alkoholin- käyttö oheispäihteenä ja buprenorfiinin suonensisäinen käyttö. Lisäksi päihdehoi- toon hakeutuvilla on usein kannabiksen, stimulanttien sekä rauhoittavien lääkkeiden käyttöä. (Varjonen 2015, 48.) Sekakäytölle tyypillistä on, että aineet eivät korvaudu toisilla vaan niitä tulee lisää (Seppä ym., 2012 10). Sekakäytöllä tarkoitetaan eri päihdyttävien aineiden samanaikaista tai vuorottelevaa käyttöä. Suomessa huumei- den sekakäyttö on huomattavasti harvinaisempaa kuin esimerkiksi alkoholin ja riip- puvuutta aiheuttavien lääkkeiden sekakäyttö, kuten esimerkiksi alkoholin ja rauhoit- tavien lääkkeiden samanaikainen käyttö. Sekakäyttöön voidaan nähdä liittyvän enemmän haittoja kuin yksittäiseen päihteen ongelmakäyttöön. Sekakäyttöön liittyy enemmän terveydellisiä, sosiaalisia ja käyttäytymisen ongelmia kuin yksittäiseen päihteiden ongelmakäyttöön ja esimerkiksi samanaikaisesti käytetyt päihdyttävät ai- neet voivat vahvistaa toistensa vaikutuksia ennakoimattomilla tavoilla. Käyttämällä päihdyttäviä aineita samanaikaisesti tai vuorotellen käyttäjä voi pyrkiä säätelemään tai tehostamaan käytettyjen aineiden vaikutuksia. Sekakäyttö merkitsee usein erittäin vakavaa päihdeongelmaa, josta usein seuraa monia taloudellisia, oikeudellisia ja so- siaalisia ongelmia. (Vorma 2012, 71–72.)

Päihteiden ongelmakäyttöön on pyritty puuttumaan kautta historian niin vapaaehtoi- sin, kuin myös tahdonvastaisin keinoin. Päihteisiin suhtaudutaan eri tavoin eri kult- tuureissa. Lisäksi eri aikoina ongelman sääntelytavat ovat vaihdelleet. Kuitenkin voidaan todeta, että kaikkeen päihteiden käyttöön liittyy eri yhteiskunnissa erilaista kontrollia. Perinteisin kontrollin muoto on ollut käyttötilanteisiin kohdistuva epävi- rallinen sosiaalinen kontrolli. Lisäksi valtiollisia kontrollin muotoja tunnetaan var- haisiltakin ajoilta. (Kinnunen 2008, 1.) Alkoholipolitiikka sekä päihdehuollon pal- velut omaavat vahvasti kansalaisyhteiskunnallisen pohjan (Kaukonen 2000, 72).

1800- luvun alussa Suomessa oli kansallismielisiä liikkeitä, joiden pyrkimyksenä oli vaikuttaa päihdeongelmaan valistuksen keinoin. Myöhemmin päihdeongelmaan py- rittiin vaikuttamaan myös raittiusliikkeen avulla, joka ajoi Suomessa ehdotusta kiel- tolaista. Kieltolaki oli voimassa 1919–1932, jonka jälkeen päihdekysymyksestä syn-

tyi hoidollinen. Päihdeongelmaisille alettiin luoda omaa erityistä hoitojärjestelmään- sä. (Toikko 2005, 59–64.)

Vastuu päihdeongelmasta siirtyi vahvemmin takaisin kansalta yhteiskunnalle vuon- na 1936 säädetyn alkoholistilain (60/1936) myötä. Laissa alkoholistin määrittely ta- pahtui sosiaalisten normien kautta. Lakia sovellettiin henkilöön, joka juoppoutensa vuoksi oli vaarallinen joko itselleen tai muille, oli häiriöksi ympäristölleen tai käy- töksensä vuoksi laiminlöi perheensä ja itsensä elatuksen. Lisäksi lakia sovellettiin henkilöön, joka oli köyhäinhoidon tarpeessa tai tuli kolmesti vuoden aikana pidäte- tyksi päihtymyksensä vuoksi. Lain tarkoitukseksi oli lakiesityksen perusteluissa käy- tetty vapaaehtoisuuteen pohjautuvien toimenpiteiden tukemista ja lisäksi riittävän tehokkaiden keinojen käytön takaamista viranomaisille. (Kaukonen 2000,72; Piirai- nen 1974, 154.) Toimenpiteet muodostivat asteittain kovenevan sarjan (Piirainen 1974, 154). Lisäksi laki antoi kunnille vastuun alkoholistien hoidosta sekä määritteli ne toimenpiteet, joilla ongelmaan tulisi tarttua. Ongelmaan pyrittiin puuttumaan aluksi ohjauksen ja valvonnan avulla. Huoltolautakunnan tehtävänä oli asettaa on- gelmakäyttäjä raittiusvalvontaan. Raittiusvalvonnan ollessa riittämätön toimenpide, voitiin turvautua ankarampiin toimenpiteisiin, joka käytännössä tarkoitti alkoholistin sijoittamista alkoholistihuoltolaan. Alkoholistihuoltolassa hoidattavien työkuntoa ja siveellisyyttä edistettiin ankarin toimenpitein. (Kaukonen 2000, 73;Urponen 1994, 196–197.) Huoltotoimien ja alkoholistihuoltolaan sijoittamisen lähtökohtana olivat tahdonvastaiset toimenpiteet (Kaukonen 2000, 73).

Vuoden 1936 alkoholistilaki sai paljon kritiikkiä osakseen, muun muassa siitä, ettei laissa oltu kiinnitetty riittävästi huomiota alkoholismiin sairautena. Lisäksi alkoho- listihuoltoloita oli tarpeeseen nähden liian vähän, eikä esimerkiksi naisille suunnat- tua alkoholistihuoltolaa ollut. (Piirainen 1974, 160.) Vuonna 1961 säädetyssä laissa päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjien huollosta (554/1961) vapaaehtoinen hoito tehtiin helpommaksi sekä tahdonvastaisen hoidon ehtoja että valitusteitä täsmennet- tiin. Lisäksi alkoholistin sijasta alettiin puhua päihdyttävien aineiden väärinkäyttä- jästä. (Kaukonen 2000, 73.)

Vapaaehtoisten hoitomuotojen syntyyn sekä yksilön oikeuksiin perustuvien autta- mismuotojen kehitykseen osaltaan vaikutti myös A-klinikkatoiminnan syntyminen.

A-klinikkatoiminta syntyi Suomeen 1950-luvulla amerikkalaisen case work- mallin mukaiseksi vaihtoehdoksi ennen päihdetyössä vallinneelle kontrollille, pakollisuu- delle ja asteittain kovenevalle viranomaistoiminnalle (Lappalainen- Lehto ym., 2007, 132). A-klinikat pyrkivät asiakkaiden vapaaehtoisuuden lisäksi oman toimin- tansa riippumattomuuteen. A-klinikkatoiminta poikkesi oleellisesti alkoholistilaista sekä sen luomista käytännöistä. Asiakkaiden vapaaehtoisuuteen perustuva riippu- maton hoito ei vastannut käsitykseen aikaisemmin järjestetystä päihdehoidosta, jossa läsnä olivat tahdonvastaiset toimenpiteet. (Toikko 2005, 183.)

Muutokset 1930-luvulta 1960- luvulle aina nykyiseen päihdehuoltolakiin kuvastavat yhteiskunnallista kehitystä päihdeongelmaisten hoidossa. 1930- luvulta aina 1960- luvulle alkoholipolitiikan ja päihdeongelmaisten hoidon perusteet olivat yksilön so- peuttamisessa, tarkkailussa, kurissa sekä tarvittaessa eristämisessä viranomaispää- töksin (Kaukonen 2000, 74). Nykyisellään päihdepalveluiden järjestämisestä ovat vastuussa kunnat. Vuonna 1986 säädetyssä päihdehuoltolaissa hoidon katsotaan pe- rustuvan pitkälti vapaaehtoisuuteen ja päihdehuolto on pitkälle terapeuttistunut (Kaukonen 2000, 77).

Kuntien päihdepalvelujen tarjoamista säätelee päihdehuollosta annettu laki, jonka mukaan päihdehuolto järjestetään laadultaan ja sisällöltään sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää (Päihdehuoltolaki 41/1986, 3§). Päihdehuoltolaissa hoito perustuu pääasiassa vapaaehtoisuuteen. Kuitenkin päihdehuoltolain luvun kaksi 10–

11§ :ssä säädetään tahdonvastaiseen hoitoon määräämisestä väkivallan tai terveys- vaaran perusteella. Kriteereinä tahdonvastaiseen hoitoon pidetään henkilön vapaaeh- toisuuteen perustuvien hoidon ja huollon osoittautuminen mahdottomaksi tai sen osoittautuessa riittämättömäksi sekä mikäli henkilö vakavasti väkivaltaisella tavalla vaarantaa päihteidenkäytöllään perheenjäsentensä tai muun henkilön ”terveyttä, tur- vallisuutta tai henkistä kehitystä”. Lisäksi tahdonvastaiseen hoitoon voidaan määrätä terveysvaaran perusteella, mikä tarkoittaa ilman päihteiden käytön keskeyttämistä seuraavaa vakavaa terveydellistä vauriota tai päihteiden käytöstä johtuvan vamman tai sairauden aiheuttamaa välitöntä hengenvaaraa. (Päihdehuoltolaki 41/1986, 10–

11§.)

2.2 Äitien päihteiden käyttö ilmiönä

Naistutkimuksessa käsitellään äitiyden ideologiaa ja äitimyyttiä. Yhteistä käsitteille on yhteiskunnassa vallitseva käsitys, siitä millaista äitiyden tulisi olla. Käsitykset si- tovat äitiyttä tiettyyn kaavaan, josta ei ole syytä poiketa. (Piensoho 2001, 58.) Nai- seuteen ja äitiyteen liitetään eri kulttuureissa myös erilaisia tunnesääntöjä. Euroop- palaisessa perinnössä äidin ja vauvan väliset tunnesäännöt henkilöityvät kristinuskon Maria-hahmoon. Hänet on nähty ei-seksuaalisena neitsyenä, jonka tehtävänä on ra- kastaa lastaan pyyteettömästi. Kulttuurista riippumattomana sääntönä kuitenkin pi- detään äidin rakkautta, suojelua ja hoivaamista. (Janhunen & Saloheimo 2008, 28.) Hyvä äitiys on kulttuurinen itsestäänselvyys, mutta samalla hyvän äitiyden määritte- ly on epäselvää, toisin sanoen, mikä on riittävän hyvää äitiyttä ja miten se määritel- lään (Berg 2008, 15).

Äitiyteen liittyy nykykulttuurissa vahvaa moraalista ja tunnepitoista paatosta sekä ideologista latausta. Äitiyteen liittyvät vastuut eivät aina ole naista palkitsevia, vaan myös paljon ristiriitoja ja ahdistusta aiheuttava asia. (Nätkin 1991, 12.) Äitiyteen liittyy paljon myös fundamentaalisia kysymyksiä: onko äitiys naisen ensisijainen ja ainoa tehtävä tai onko naiset vastuussa biologisesta roolista lisääntyä vai onko bio- logia vain pieni tekijä äitiyden moninaisella kentällä (Glenn 1994, 1). Yhteiskunnas- sa naista ihannoidaan edelleen äitinä, äitiyden nurjia puolia pyritään vähättelemään.

Äidistä esitetään usein ihanteellista kuvaa: äidin ja vauvan välistä rakkautta pidetään viattomana sekä pyhänä, kielteiset kuvat tai pyrkimykset on pyyhitty pois. (Reenko- la 2012, 55.)

Katvala (2001) on tutkinut kolmen sukupolven välisiä käsityksiä äitiydestä ja siihen liittyvistä uskomuksista. Tutkimuksen äitiyden uskomukset liittyivät hyvin pitkälti ideaaliseen ja normatiiviseen äitiyteen. Kiteytettynä hyvän äidin paikka on kotona, lapsia hoitamassa ja kasvattamassa. Äiti nähdään hyvin läsnä olevana, kotiin kuulu- vana ja parhaan hoivan antajana lapselle. Kasvattajana äiti on myös ylivoimainen.

Isällä ei juuri ole sijaa lapsen hoivassa ja kasvatuksessa, vaan tärkeintä on äidin ja lapsen välinen suhde. (Katvala 2001, 101.) Länsimaissa jopa pyhänä pidetty naiselli- suuden kuvaus sulautuu äitiyteen, äitiydessä ja naiseudessa epäonnistuminen näyt- täytyy heikkoutena, kyvyttömyytenä sekä pahuutena (Granfelt 1998, 118). Naista

ihannoidaan kulttuurissa äitinä ja äitiyden mukanaan tuomia nurjia puolia pyritään vähättelemään. Reenkola (2012) kuvailee äitiyden ihanteiden olevan naiselle joko suunnan näyttävä kompassi tai kuristava korsetti – hyvän äidin ihanne ohjaa lapsen hoidossa ja kohti lapsen parasta. Toisaalta taas täydellistä äitiyttä vaativat ihanteet saattavat kivuta korkealle ja äidin saavuttamattomiin. (Reenkola 2012, 55–58.) Päihteiden ongelmakäytön tiedetään lisääntyneen erityisesti nuorten naisten keskuu- dessa viimeisen 10–15 vuoden aikana (Pajulo & Kalland 2008, 158). Erityisesti naisten alkoholin käyttö on lisääntynyt huomattavasti kuluneiden vuosikymmenien aikana. Alkoholin käyttö on arkipäiväistynyt ja etenkin nuorten naisten humalaha- kuinen alkoholin käyttö on lisääntynyt. Hedelmällisyysiässä olevista naisista har- vempi kuin yksi kymmenestä on täysin raittiita. (Autti-Rämö 2010, 127.) Kaikista huumeiden käyttäjistä on arviolta jo kolmasosa naisia. Huumeista yleisimmin nais- ten ja odottavien äitien kohdalla käytettyjä ovat amfetamiini, kannabistuotteet, hero- iini sekä buprenorfiini väärinkäytettynä. Kliinisiä havaintoja kokaiinin käytön yleis- tymisestä nuorten naisten keskuudessa on myös tehty. Selvää on, että päihteiden on- gelmakäytön lisääntyminen, varsinkin odottavien äitien keskuudessa, on sekä esiin- tyvyydeltään että haittojen laajuuden ja monitasoisuuden suhteen ongelma. (Pajulo ym., 2008, 158–159.)

Suomalaisessa yhteiskunnassa päihdeongelmat ja siihen liittyvä riippuvuus nähdään usein miehisenä ongelmana. Naisten päihteidenkäyttö on kuitenkin huomattavasti li- sääntynyt ja naiset saavuttavat tai ovat jo osittain saavuttaneet päihteidenkäytöllään miehet. (Holmberg 2010, 89.) Yhteiskunnassa vallitsevan historiallisen tasa- arvokehityksen ajan naisten ja erityisesti äitien päihteiden käyttöön on suhtauduttu ja suhtaudutaan edelleen kielteisemmin ja tuomitsevammin kuin miesten (Boelius 2008, 71). Äitien päihdeongelmaa pidetään usein vakavampana kuin miesten tai perheen isän. Äidit saatetaan käsittää yhä lapsen ensisijaiseksi vanhemmaksi ja tästä syystä myös äidin päihteiden ongelmakäyttöön suhtaudutaan kielteisemmin lasten- suojelussa sekä äitien ohjaamisessa ja neuvomisessa. (Pirskanen 2011, 49.)

Äitiyttä ja naisten päihteiden käytön sekä hyvän äitiyden määritelmiä voidaan tar- kastella myös vallan näkökulmasta: naisella on valtaa ja valta valita synnyttäjänä, kun taas äidillä on valtaa lapsen elämässä. Äidillä on rajaton valta sekä voima kan-

nustaa lastaan tai vastaavasti nujertaa hänet. Lisäksi äidin ja vauvan välinen riittävän hyvä vuorovaikutus ja varhainen suhde ovat kiistatta ensisijaisen tärkeitä vauvan ke- hitykselle. Naiset ovat avainasemassa niin äiteinä, kuin myös hoivaajina ja turvan antajina. Yhteiskunnassa äitejä ihannoidaan tai mitätöidään, myös naiset ja toiset äi- dit tekevät niin. Äitejä saatetaan pitää syypäinä kaikkiin ilmeneviin ongelmiin tai vastaavasti sivuttaa kokonaan heidän olemassaolonsa ja merkityksensä. (Reenkola 2012, 9-13.) Päihteitä käyttävä äiti edustaa kulttuurissamme huonoa äitiyttä (Vaarla 2011, 14). Päihteet ja äitiys katsotaan olevan toisensa poissulkevat asiat. Äitiyden ja päihteidenkäytön yhdistelmä ja sen erikoisuus esiintyy kulttuurissamme myös kie- lenkäytön tasolla: puhutaan päihdeäideistä ja huumeäideistä, mutta ei esimerkiksi taas huume- tai päihdeisistä. ”Päihdeäidin” katsotaan olevan kategoria, joka synnyt- tää kuvaa yhtenäisestä ryhmästä: mielikuvissa päihdeäiti on vastuuton ja äitiydes- sään epäonnistunut. (Nätkin 2006, 10; Vaarla 2011, 14.)

Suomessa on kansainvälisestikin tarkasteltuna melko laajat oikeudet ja valinnan mahdollisuudet liittyen raskauteen tai äitiyteen. Esimerkiksi abortin saa 12 raskaus- viikkoon asti, ehkäisyvälineitä on saatavilla laajasti sekä ehkäisyvalistukseen panos- tetaan. (Nätkin 2006, 25.) Hyvän äitiyden mallista kiistellään jatkuvasti kulttuu- risamme, samoin siitä, kenellä on oikeus äitiyteen tai vaihtoehtoisesti lapsettomuu- teen (Vaarla 2011, 15). Äitiys ymmärretään usein yksityiseksi, kotiin kuuluvaksi alueeksi. Se herättää kuitenkin myös huolta yhteiskunnassamme - erityisesti silloin, kun äidit näyttävät epäonnistuvan tehtävässään tai toimivat vastoin kulttuurisesti se- kä ideologisesti jaettuja oletuksia äitiydestä. (Berg 2008, 15.) Äitiys nousee usein julkiseen keskusteluun äidin rikkoessa yhteiskunnallisesti jaettuja uskomuksia äitiy- destä, kuten esimerkiksi käyttäessään päihteitä (Sinko & Virokannas 2009, 104).

Raskaudenaikainen päihteiden käyttö näyttää olevan vaikea aihe, johon liittyy suurta moraalipaniikkia – raskaana olevan naisen päihteiden käyttö on vaikea asia ja päih- deongelmaiseen naiseen liittyvä ymmärrys loppuu hänen tullessaan raskaaksi. (Vaar- la 2011, 15.)

Raskaudenaikaisen päihteiden ongelmakäytön aiheuttamat sikiövauriot

Alkoholi aiheuttaa eri päihteistä selvästi eniten vaurioita syntyvälle lapselle. Alko- holin runsas juominen (yli 10 annosta viikossa) tai humalahakuisen alkoholinkäytön

yhteys sikiövaurioon on selvä. (STM 2009, 18.) Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö voi vaurioittaa sikiötä monin eri tavoin, riippuen käytön ajankohdan, toistuvuuden sekä käytettyjen alkoholiannosten määrän mukaan (Autti-Rämö 2011, 1634). Ras- kaudenaikainen runsas alkoholinkäyttö voi aiheuttaa syntyvälle lapselle eriasteisia tarkkaavaisuuden, keskittymiskyvyn, oppimisen ja kielellisen kehityksen ongelmia.

Lisäksi raskaudenaikainen alkoholinkäyttö voi aiheuttaa syntyvälle lapselle epä- muodostumia tai pysyviä keskushermoston toimintahäiriöitä. Vakavimmin raskau- denaikaisen alkoholinkäytön johdosta vammautuneet lapset syntyvät kehitysvam- maisina. (Koponen 2005, 7.) Yhtenä seurauksena äidin raskaudenaikaisesta päihde- riippuvuudesta saattaa olla FAS (fetaalialkoholisyndrooma) ja sen lievempi muoto FAE (fetaalialkoholiefekti). Fetaalialkoholisyndrooma ja fetaalialkoholiefekti tar- koittavat alkoholivaurioisen lapsen oireyhtymää: raskaana ollessaan lapsen äiti on käyttänyt niin runsaasti alkoholia, että sikiö on vaurioitunut pysyvästi. FAS – diag- noosin kriteeristöstä ei kuitenkaan ole täyttä yksimielisyyttä ja tällä hetkellä ylei- simmin käytössä on seuraava Rosettin määrittelemä kriteeristö:

”Fetaalialkoholisyndrooman (FAS) kriteerit:

1. Sikiöaikainen ja /tai syntymänjälkeinen kasvuviive (paino, pituus, ja/tai pään ympärys)

2. Keskushermoston toimintahäiriö

– neurologinen poikkeavuus, kehitysviive tai älyllinen heikkolahjaisuus 3. Tyypillinen kasvojen kasvuhäiriö, vähintään kaksi seuraavista:

a. pienipäisyys

b. pienisilmäisyys ja/tai lyhyt luomirako

c. nenä-huulivako puuttuu, ohut ylähuuli ja/tai matala yläleuka.” (Ko- ponen 2005, 8.)

FAS- lapsella on vähintään yksi oire jokaisesta oireyhtymästä ja FAE- lapsella taas yksi oire kahdesta oireyhtymästä. Diagnoosin tekeminen on kuitenkin haasteellista ja sitä harvoin tehdään heti lapsen syntymän jälkeen. Syynä tähän voidaan pitää esimerkiksi sitä, että diagnoosiin tarvitaan varma tieto äidin raskaudenaikaisesta al- koholinkäytöstä. Lisäksi monet päihderiippuvaiset äidit pyrkivät salaamaan käyttöä, mistä syystä diagnoosi voi jäädä tekemättä. Vaurio saattaa jäädä huomaamatta myös tunnistamisongelmien vuoksi. Fetaalivaurio vaikuttaa erittäin dramaattisesti synty- vän lapsen elämään. Vauvaiässä alkoholin vaurioittama lapsi on vaikeasti hoidetta-

va. Hän syö huonosti sekä on levoton, itkuinen ja tyytymätön. Suurella osalla vauri- oituneista lapsista on esimerkiksi tarkkaavaisuushäiriöitä ja kielellisen kehityksen viivästymiä. Fetaalialkoholivaurioita ei voida parantaa, mutta niiden merkitystä lap- sen elämään voidaan lieventää siten, että lapsesta huolehditaan ja häntä hoidetaan erityisen hyvin. (Itäpuisto 2008, 48–49.)

3 ÄITIEN PÄIHTEIDENKÄYTTÖ SOSIAALISENA ONGELMANA

3.1 Sosiaaliset ongelmat

Sosiaalisten ongelmien määrittely

Sosiaalisia ongelmia voidaan lähestyä monesta erilaisesta näkökulmasta käsin ja nii- tä voidaan määrittää eri tavoin. Sosiaalisten ongelmien selitysmalleja tarkasteltaessa nousee esille ongelmia, joita määrittelyyn liittyy – sosiaalityössä esiintyy eriasteisia ja laajuisia teorioita, jotka koskevat ongelmien taustalla olevia syitä. Lisäksi sosiaa- listen ongelmien selitysmalleja määriteltäessä haasteeksi nousee myös se, mitä sosi- aalisilla ongelmilla todellisuudessa tarkoitetaan. (Ronnby 1983, 7;9.)

Alf Ronnby (1983) tarkastelee sosiaalisia ongelmia kolmesta muunnelmasta käsin.

Sosiaaliset ongelmat voidaan määritellä huolto-ongelmiksi, toimintavajauksiksi tai poikkeavaksi käyttäytymiseksi. Sosiaaliset ongelmat voidaan ensinnäkin nähdä joh- tuvan huoltamiseen liittyvistä ongelmista, jolloin usein tarkastellaan yksilöiden ja perheiden huoltoon liittyviä ongelmia – esimerkiksi epätasainen hyvinvoinnin jakau- tuminen tai sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Tällöin yhteiskunnan harjoittama sosiaalipolitiikka nähdään usein jakopolitiikkana tai valtion säätelemänä kulutukse- na. Ronnby määrittelee toisena lähtökohtana sosiaalisia ongelmia toimintavajaukse- na. Toimintavajauksesta on kyse silloin, kun yksilö ei kykene elämään sosiaalisia roolejaan vastaavalla tavalla, toisin sanoen ei kykene täyttämään sosiaalista rooliaan esimerkiksi työssäkävijänä. Kolmas tapa määritellä sosiaaliset ongelmat on poik- keava käyttäytyminen. Poikkeava käyttäytyminen voidaan nähdä muunnelmana toi- mintavajauksesta: yksilöiden odotetaan täyttävän sosiaaliset roolinsa ja poikkeamia näistä odotuksista pidetään usein sosiaalisina ongelmina. Poikkeavan käyttäytymisen määritelmä ottaa kantaa myös siihen mitä pidetään normaalina. Normaalina pide- tään sellaista käytöstä, jota tietyn sosiaalisen järjestelmän useimmat jäsenet noudat-

tavat tietyssä tilanteessa. Toisin sanoen poikkeavaa on käytös, joka on vastoin ylei- sesti hyväksyttyä. Yhteiskunnallisille järjestelmille kustannuksia aiheuttava käyttäy- tyminen, kuten esimerkiksi päihteiden ongelmakäyttö leimataan usein kielteiseksi ja tätä kautta myös ongelmaksi. Sosiaaliset ongelmat määritellään siis usein yhteiskun- nalliseksi ongelmaksi, jolloin yksilö elää poikkeavasti eikä täytä roolejaan esimer- kiksi huoltajana tai työvoimana. (Ronnby 1983, 10–13.) Mikael Nygård (2013) taas näkee sosiaaliset ongelmat sosiaalisina riskeinä. Sosiaaliset riskit ovat tilanteita, jol- loin yksilön kyky vastata itsestään on uhattuna ja yksilö on riippuvainen yhteiskun- nan avusta. Sosiaaliset ongelmat voidaan nähdä pitkittyneinä ja kärjistyneinä sosiaa- lisina riskeinä, jolloin esimerkiksi työttömyys on pitkittynyt ja yksilön kiinnittymi- nen takaisin työelämään on epäonnistunut. (Nygård 2013, 65.)

Sosiaaliset ongelmat nähdään usein yksilöstä riippuvaisina ongelmina, jolloin yksilö elää yhteiskunnan normista poikkeavasti. Meeuwisse & Swärd (2015) tuovat esille myös yhteiskunnan vastuun sosiaalisista ongelmista ja niiden määrittelystä. Mee- uwisse & Swärd lähestyvät sosiaalisia ongelmia kuuden lähtökohdan kautta. Ensin- näkin sosiaalisille ongelmille yhteistä on määrittelijästä riippumatta se, kuinka niillä on yhteys myös yhteiskuntaan ja yhteiskunnan rakenteisiin. Toisekseen sosiaaliset ongelmat voivat ilmetä rakenteellisesti yksilön ongelmallisena suhteena toisiin ihmi- siin tai yhteiskuntaan. Kolmanneksi ongelman määrittymisen sosiaaliseksi ongel- maksi tarvitsee ongelman olla ilmiö, joka koskettaa suurta joukkoa yksilöitä. Vaih- toehtoisesti ongelman tarvitsee olla kasvava ilmiö määrittyäkseen sosiaaliseksi on- gelmaksi. Neljänneksi sosiaaliseen ongelman käsitteeseen liittyy se, että ilmiön on oltava esillä julkisessa keskustelussa, jotta se voi määrittyä sosiaaliseksi ongelmaksi.

Viidentenä lähtökohtana sosiaalisen ongelman määrittelylle on se, että sosiaaliset ongelmat ovat ei-toivottuja asiantiloja ja sosiaalisen ongelman poistamiseksi toi- menpiteet ovat välttämättömiä. Kuudentena lähtökohtana Meeuwisse & Swärd pitä- vät yhteiskunnan vastuuta muuttaa epätoivotut asiantilat ja rakenteet sosiaalisten on- gelmien poistamiseksi. (Meeuwisse & Swärd 2015, 40–41.)

Konstruktionistisessa sosiaalisten ongelmien tulkintaperinteessä sosiaalisia ongelmia painotetaan näkökulmasta, missä mikään käyttäytyminen tai olosuhteet ei ole sinäl- lään sosiaalinen ongelma. Käyttäytymistä tai olosuhteita aletaan käsitellä sosiaalisi- na ongelmina, kun ne jostakin näkökulmasta katsottuna määritellään haitallisiksi jo-

ko asianosaiselle itselleen tai muille ihmisille. Konstruktionistisessa sosiaalisten on- gelmien tutkimuksen perinteessä sosiaalinen ongelma määrittyy usein asiaksi ”jolle pitäisi jotakin tehdä” ja kun asialle aletaan tehdä jotakin vahvistaa se tulkintaa siitä, että kyseessä on vakava ongelma. Sosiaalisiksi ongelmista puhutaan eri aikoina eri- laisella intensiteetillä ja keskeistä niiden määrittelyssä on myös toimijoiden rooli.

Sosiaalisten ongelmien teoreettisen tradition merkittävinä luojina pidetyt Spector se- kä Kitsuse (1987) korostavat toimijoiden roolia sosiaalisten ongelmien määrittelys- sä. Toimijat esittävät omista intresseistään lähtöisin olevia näkemyksiä vallitsevista ongelmatiloista, jolloin tietyt tulkinnat vahvistuvat toisen näkökulman kustannuksel- la, riippuen toimijan asemasta sekä vaikutuksesta. Sosiaaliset ongelmat eivät ole il- miö, ennen kuin iso joukko ihmisiä määrittää ja jakaa näkemyksen toiminnan haital- lisuudesta. (Jokinen ym., 1995, 12–13; Spector & Kitsuse 1987, 5.)

Sosiaalisten ongelmien teoreettiseen rakentumiseen liittyy olennaisena osana sosio- logiset näkökulmat, jotka painottavat kielen roolia sosiaalisten ongelmien teorioissa – miten sosiaalisia ongelmia määritellään ja käsitellään kielen kautta. Sosiologiseen näkökulmaan sosiaalisten ongelmien teoreettisesta rakentumisesta liittyy asioiden tarkastelu näkökulmasta, jotka eivät ainoastaan painota sitä, miten asiat ovat vaan miten niiden tulisi olla. Kielen kautta tuodaan esille yhteiskunnassa vaikuttavia mo- raalisia käsityksiä ja asenteita, jotka rakentavat kontekstia sosiaalisten ongelmien määrittelylle. (Gusfield 1984, 31;38.) Keskeisenä sosiaalisten ongelmien määritte- lyssä voidaan pitää kysymystä siitä, miten ihmisten selviytyminen erilaisten ongel- mien kohdalla nähdään: voidaanko yksilöä pitää vastuullisena ongelmistaan ja nii- den selvittämisestä vai kuuluuko vastuu yhteiskunnalle (Julkunen 2006, 147).

Sipilä (1979) tuo esille näkökulman siitä, että olisi kohtuutonta ajatella, että sosiaali- set ongelmat olisivat ainoastaan yksilön itsensä aiheuttamia – monet sosiaaliset on- gelmat kohdistuvat laajoihin joukkoihin, joiden ongelmien taustalla on yksilön ja ympäristön väliset suhteet (Sipilä 1979, 14). Ikäheimo (2008) kuitenkin toteaa myös, että sosiaalisen ongelman käsitteen rajaaminen koskemaan ainoastaan yksilön ja yh- teisön välisiä suhteita on liian suppea rajaus. Sosiaalinen ongelma voi koskea myös suhdetta, jonka toisena osapuolena on instituutio. Palvelupolitiikkaan sekä palvelu- järjestelmiin liittyy monia yhteiskunnallisia piirteitä ja ongelmia – esimerkiksi päih- dehaittoja koetaan yhteiskunnassa suhteellisen laajasti, mutta palvelut määrittelevät

toimenpiteillään niiden yksilöiden elämää, joilla on niihin kontakteja. (Ikäheimo 2008, 20; Kaukonen 2000, 44.)

3.2 Raskaudenaikaisen päihteiden ongelmakäytön rakentuminen sosiaaliseksi on- gelmaksi

Raskaudenaikainen päihteiden ongelmakäytön voidaan nähdä määrittyvän ongelmal- liseksi ilmiöksi. Tarkasteltaessa tutkimuksen aineiston pää- ja mielipidekirjoituksia raskaudenaikainen päihteiden käyttö asettuu ilmiöksi ja toiminnaksi, joka ei ole toi- vottavaa tai normaalia ja ”jolle pitäisi jotakin tehdä”. Raskaudenaikainen päihdeon- gelma on muotoutunut yhteiskunnassa ilmiöksi, johon tulee pyrkiä vaikuttamaan.

Raskaudenaikaista päihteiden ongelmakäyttöä voidaan tällöin lähestyä sosiaalisen ongelman teoreettisen tulkintakehyksen kautta, jolloin ilmiön ongelmaluonnetta ku- vaillaan tulkinnoilla päihteiden käytön taustalla vaikuttavista syistä. Toisin sanoen, miten ongelmaa tulisi ymmärtää sekä miten siihen olisi kannattavaa pyrkiä puuttu- maan tai miten sitä olisi kannattavaa hoitaa. Jokinen (2012) määrittelee sosiaalisen ongelman yhteiskunnassa laaja-alaisesti konstruoiduksi ilmiöksi, johon nähdään yh- teisöllistä tarvetta puuttua ja johon voidaan vaikuttaa inhimillisellä toiminnalla. Näin ollen tietystä ongelmasta tulee sosiaalinen ongelma vasta, kun ilmiöstä herää riittä- vän suuri yleinen huoli sekä kun ongelma on kyetty sanallistamaan riittävän tarkasti.

Toisin sanoen, siitä on luotu ongelmakategoria. (Jokinen 2012, 249.)

Ilmiön tullessa sosiaaliseksi ongelmaksi määrittely voi tapahtua kolmella tasolla.

Tasot vaikuttavat siihen, miten sosiaalisen ongelman määrittely kielenkäytössä ta- pahtuu ja miten ongelmaa pyritään ratkaisemaan ja vastuuta sosiaalisen ongelman synnystä jakamaan. Sosiaalisia ongelmia ja vastuun jakamista voidaan lähestyä kol- men näkökulman kautta: yksilön, instituutioiden sekä yhteisön tasolta. Lähestyttäes- sä sosiaalisia ongelmia instituutioiden tasolla ongelmien määrittely johtaa erilaisiin malleihin, joiden kautta sosiaalisia ongelmia yhteiskunnassa kohdataan ja käsitel- lään. Yhteisötasolla sosiaalisia ongelmia lähestyttäessä kysymys on taas siitä, mil- laista käyttäytymistä pidetään poikkeavana ja yhteiskunnan toimenpiteitä vaativana.

Instituutioiden näkökulmasta sosiaalisia ongelmia lähestyttäessä merkittäväksi nou- see määrittelyä tuottavien tahojen arvot ja edut. Sosiaalinen ongelma voidaan nähdä monesta eri näkökulmasta kulttuurin, perinteiden ja yhteiskunnan yleisestä ilmapii-

ristä johtuen, jolloin määrittelyä sosiaalisista ongelmista ei tuoteta yhteneväisesti kaikista mahdollisista näkökulmista. (Sulkunen 1998, 146–147.)

Keskeisenä sosiaalisten ongelmien määrittelyssä on prosessi, jonka kautta yhteisön jäsenet luokittelevat toimintaa sosiaalisesti ongelmalliseksi. Toimijoiden rooli on merkittävässä asemassa sosiaalisia ongelmia määriteltäessä – eri instituutioiden ja professioiden tahot aktivoivat työllään ja kielenkäytöllään sosiaalisten ongelmien määrittelyä sekä esiintymistä. Sosiaalisiin ongelmiin liittyy monia aspekteja ja lähes- tymistapoja. Toimittajat, lääkärit, poliitikot, sosiaalityöntekijät ja kuluttajat toimivat prosessin erilaisissa vaiheissa määritellen ja osaltaan luoden sosiaalista ongelmaa.

(Spector & Kitsuse 1987, 75.) Sosiaaliset ongelmat ja ongelmakategorioiden synty eivät muotoudu yhteiskunnassa hetkessä, vaan ne ovat pitkissä yhteiskunnallisissa keskusteluketjuissa vakiintuneiksi tavoiksi jäsentyneitä ei-toivottavaksi arvioituja asiantiloja ja toimintatapoja. (Juhila 2012, 145.)

Sosiaalisten ongelmien tutkimuksessa merkittäväksi nousee se, miten eri asioille an- netaan erilaisia merkityksiä kontekstista, ihmisestä ja ajasta riippuen. Yhteiskunnal- liset olosuhteet vaikuttavat sosiaalisten ongelmien syntyyn ja kehitykseen: sosiaali- nen ongelma nykypäivänä ei välttämättä ole ollut ongelma tarkasteltaessa historiaa ja historiassa sosiaalisina ongelmina pidetyt asiat eivät ole sitä enää nykyisin. Merki- tyksellisiksi nousevat sosiaalisten ongelmien viitekehyksessä myös sanat, joilla il- miötä kuvataan: miten ja millaisilla sanavalinnoilla sosiaaliseksi ongelmiksi määrit- tyviä toimintoja kuvataan sekä kuinka nämä määrittelyt kategorisoivat ilmiötä osaksi suurempaa yhteiskunnallista kontekstia. (Rubington & Weinberg 1989, 4;10.) Raskaudenaikaisen päihteiden käytön määrittyessä sosiaaliseksi ongelmaksi keski- öön nousevat ongelmasta selviytymiseen, hoitoon ja vastuuseen liittyvät kysymyk- set. Ajatuksena voidaan pitää sitä, että raskaudenaikaisessa päihteiden käytössä ko- rostuvat siitä aiheutuvat monitahoiset haitat yksilölle, yhteisölle sekä yhteiskunnalle.

Tällöin oikeutettuna voidaan pitää puhetta siitä, kuinka näistä haitoista voidaan päästä eroon ja ilmiön esiintymistä lieventää. Brickman ja kumppanit (1982) tuovat esille vastuun ja sen jakautumisen näkökulmaa ongelmista puhuttaessa. Ongelmien syistä ja seurauksista puhuttaessa pyrkimyksenä on löytää vastuunkantajaa esiinty- ville ongelmille – keskustelua päihteiden ongelmakäytön kohdalla käydään siitä,

kantaako yksilö vastuun ongelmien esiintymisessä. Brickman ym. esittelevät tutki- muksessaan neljä ratkaisumallia, joilla päihteiden ongelmakäyttöä voidaan lähestyä ja puuttua. Mallit ovat moraalinen malli, kompensatorinen malli, medikaalinen malli sekä valistusmalli. Moraalisen mallin mukaan yksilö on itse vastuullinen sekä on- gelmiensa luomisesta että ratkaisusta. Moraalista mallia ihmiset ovat käyttäneet his- toriallisesti osoittaessaan joko velvollisuuttaan olla auttamatta – jokaisen ongelmat ovat yksilön itsensä aiheuttamia, tai osoittaessaan kyvyttömyyttään auttaa – jokaisen yksilön on löydettävä itse ratkaisu aiheuttamaansa ongelmaan. Esimerkiksi moraali- sen mallin alla päihteiden käyttö nähdään ongelmaksi, joka johtuu yksilön kyvyttö- myydestä tai heikkoudesta ja yksilön velvollisuutena on miettiä ratkaisu raittiuteen.

Kompensatorisessa mallissa yksilö ei ole vastuussa ongelmiensa aiheuttamisesta, mutta on vastuussa niiden ratkaisemisesta. Kompensatorisessa mallissa yksilön näh- dään olevan sosiaalisten olosuhteiden takia vaikeassa tilanteessa, mutta vastuu sosi- aalisten olosuhteiden parantumisesta sekä ongelman ratkaisusta on yksilöllä. Medi- kaalisessa mallissa yksilö ei taas ole vastuussa ongelmiensa aiheuttamisesta eikä ratkaisusta, vaan päihteiden käyttö nähdään sairautena, johon ratkaisuna on hoito.

Valistusmallissa taas yksilö on vastuullinen ongelmista, muttei niiden ratkaisusta.

Valistusmallissa yksilö nähdään holtittomana, joka ei kykene kontrolloimaan käyt- täytymistään – tällöin yhteiskunnan vastuulla on tarjota kuria ja valistusta. (Brick- man ym., 1982, 369–373.)

Raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä puhuttaessa sosiaalisena ongelmana olen- naiseksi nousee se, miten ympäröivien yhteiskunnan rakenteiden sekä yksilön väli- nen suhde tulisi ymmärtää. Raskaudenaikaisessa päihteiden käytössä ei ainoastaan ole kyse yksilön haitallisesta toiminnasta, vaan myös siitä, millaiseksi ilmiöksi ras- kaudenaikainen päihteiden käyttö yhteiskunnan normirakenteissa rakentuu. Päihde- ongelma on yhä enenevissä määrin medikalisoitunut ja päihteiden ongelmakäyttö näyttäytyy ensisijaisesti sairautena (Thombs 2006, 230). Yhteiskunnan palvelura- kenteen tarveharkintaisuudesta sekä yksilökohtaisuudesta johtuen päihteiden ongel- makäyttö nähdään palveluissa pääosin yksilön elämänhallinnallisina ongelmina (Kaukonen 2000, 44).

Palm (2004) tuo esille yhteiskunnasta lähtöisin olevan tulkinnan, jossa päihdeon- gelma nähdään yksilön elämänhallinnallisten ongelmien sijaan yhteiskunnasta läh-

töisin olevana ongelmana, jotka ilmenevät yksilön kautta. Yksilöt, jotka elävät yh- teiskunnan ulkoisten vaikutusten ja olosuhteiden alaisina ovat alttiita sairastua päih- deriippuvuuteen. (Palm 2004, 420.) Määriteltäessä raskaudenaikaista päihteiden käyttöä sosiaaliseksi ongelmaksi on tarpeellista tarkastella myös päihdeongelmaa yhteiskunnassa laajemmin vallitsevan kontekstin kautta. Kontekstia voidaan lähestyä tarkastelemalla esimerkiksi päihteidenkäyttökulttuuria, lainsäädäntöä sekä vallitse- via normikäsityksiä (Thombs 2006, 230). Martin (1999) lähestyy ongelmallista päih- teiden käytön määritelmää yhteiskunnassa vallitsevan normikäsityksen kautta. Päih- teiden käytön voidaan katsoa olevan ongelma silloin, kun se aiheuttaa merkittäviä ongelmia täyttää rooliodotukset työssä, koulussa tai kotona ja henkilö kärsii erilai- sista muista ongelmista (Martin 1999, 114). Päihteiden ongelmakäytön määritelmä on sidoksissa aikaan, paikkaan ja kulttuuriin sekä yhteiskunnassa vallitseviin päih- deongelman diagnostisiin määritelmiin (Thombs 2006, 230).

Raskaudenaikaista päihteiden käytön sosiaalista ongelmaa voidaan lähestyä tarkaste- lemalla raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä koituvien haittojen heijastumista yksilön ympäristöön. Päihteiden käytöstä aiheutuvat haitat vaikuttavat sosiaalisiin tilanteisiin sekä rasittavat yhteiskunnan instituutioita eri osa-alueilla. Päihteiden käy- töstä on haittaa muillekin kuin päihteitä käyttävälle henkilölle ja erityisesti haitat ko- rostuvat sosiaalisissa tilanteissa. (Warpenius ym., 2013, 6.) Raskaudenaikainen päih- teiden käyttö aiheuttaa hyvin todennäköisesti merkittäviä haittoja myös vauvalle. Li- säksi päihteiden runsas tai ongelmallinen käyttö sekä äidin rooli ovat haasteellisia sovittaa yhteen. Yhteiskunnassa suhtaudutaan yksiselitteisen kielteisesti äidin päih- deongelmaan tai raskaudenaikaiseen päihteiden käyttöön ja sitä pidetään vakavana ongelmana, johon tulisi puuttua ja jota pitäisi pystyä hoitamaan tai ehkäisemään.

(Holmila ym., 2013, 36.) Yhteiskunnassa hyvän äitiyden rooliodotukset eivät jätä paljoakaan tilaa päihteiden tai raskaudenaikaisen päihteiden ongelmakäytölle.

3.3 Päihdeongelman ja raskaudenaikaisen päihteiden ongelmakäytön sosiaalityön tulkintakehys, hoito ja päihdepalvelut

Raskaudenaikaisen päihteiden ongelmakäytön tarkastelu sosiaalisen ongelman teo- reettisen tulkintakehyksen kautta merkittäväksi nousee myös sosiaalityön merkitys, päihdepalvelut ja raskaudenaikainen hoito. Sosiaalityöllä on merkittävä rooli sosiaa- listen ongelmien määrittelyssä ja tulkinnassa. Sosiaalityö on yhteydessä kulttuurises- ti merkittäviin areenoihin, sillä sosiaalityössä käsitellään paljon kulttuurisesti tunnis- tettavia sekä jaettavia konventioita ja itsestäänselvyyksiä sosiaalisista ongelmista.

Sosiaalityön käytännön suhteellinen autonomisuus tekee sosiaalityöstä erityisen toimintakentän sosiaalisten ongelmien parissa työskentelylle. Haitallisiksi määritel- lyt olosuhteet tai käyttäytyminen ovat sosiaalityön erityinen ja rutiininomainen koh- de, jonka kautta sosiaalityöllä on asiantuntijuuteensa kautta valta tulkita ongelmia – sosiaalityöllä on mahdollisuus tätä kautta osallistua asiantuntijuudellaan kulttuuris- ten itsestäänselvyyksien vahvistamiseen tai muuttamiseen. (Jokinen ym., 1995, 14.) Sosiaalityön rooli päihdepalveluissa ja raskausaikanaan päihteitä ongelmakäyttävien äitien hoidossa on merkittävä. Laitala-Ukkola (2005) kuvaa sosiaalityön roolin muu- tosta päihdeongelmaisten parissa työskenneltäessä viimeisen 50 vuoden aikana.

1970-luvulla sosiaalipalvelut jäsentyivät ensisijaisesti asiakkaan toimeentulon tur- vaajaksi. Toissijaisena nähtiin sosiaalityön muutospyrkimykset päihdeongelman vaikuttamiseen. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa lähdettiin hakemaan erityi- siä sosiaalityön tietoja ja taitoja päihdeongelmaisten moninaisiin tarpeisiin vastaami- seksi. Erityisesti esille nousi tarve vastata heikoimmassa yhteiskunnallisessa ase- massa olevien ihmisten palveluiden tarpeeseen sosiaalityön avulla. Myös hoitotyös- sä alettiin painottaa enemmän yksilöiden sosiaalisia tekijöitä, kuten esimerkiksi elinympäristöä ja yhteiskunnallisia tekijöitä. Keskeisiksi tekijöiksi päihdehuollon sosiaalityössä nousivat kokonaiskuntoutuksen ja kokonaisvaltaisen lähestymisen kä- sitteet. Päihdehuollon sosiaalityössä korostui yhteistyö muiden palvelujärjestelmän tahojen kanssa yksilön mahdollisimman kokonaisvaltaiseksi auttamiseksi. (Laitala- Ukkola 2005, 85–87.)

Sosiaalityöllä ja sosiaalihuollolla on ollut pitkään merkittävä päävastuu päihdehuol- losta. Erityisesti aikaisemmin sosiaaliseksi ongelmaksi määrittynyt alkoholin on- gelmakäyttö on vaatinut sosiaalityön ja sosiaalihuollon vastauksia enemmänkin kuin terveydenhoitoa. Kuitenkin huumeongelman, alkoholin ongelmakäytöstä aiheutu- neiden haittojen sekä päihteiden sekakäytön lisääntyminen on kasvattanut tervey-

denhuollon sekä terveyspalveluiden roolia suomalaisessa päihdehuollossa. Lisäksi päihdeasiakkaiden hoito on siirtynyt yhä enenevissä määrin erikoissairaanhoidolle.

(Kananoja ym., 2011, 178;285.)

Sosiaalityön palveluita päihdeongelmaan on tarjolla erityisesti sairaalan poliklinik- ka- sekä osastomuotoisessa sosiaalityössä. Lisäksi sosiaalityön palveluja on lisäksi tarjolla sosiaalitoimen sekä lastensuojelun sosiaalityössä. Päihdepalveluita järjeste- tään myös erityispalveluina, joihin kuuluu A-klinikkasäätiön tai kuntien hallin- noimat A-klinikat. (Mäkelä & Murto 2013, 93–94.) Päihdeongelmien monitahoisuu- den vuoksi hoito toteutetaan moniammatillisissa tiimeissä, joissa työskentelee sosi- aalityöntekijöiden lisäksi lääkäreitä, sairaanhoitajia ja muita alan erityisosaajia (Pen- nonen 2014, 318). Päihdepalveluissa sosiaalityön roolin voidaan nähdä kiinnittyvän vahvasti asiakkaan kokonaisvaltaisen elämäntilanteen kartoittamiseen, kuten esi- merkiksi asumisen, toimeentulon ja työn palveluohjaukseen sekä sosiaaliterapeutti- seen tukeen. Lisäksi sosiaalityöllä on merkittävä osa päihdepalveluissa yhteistyön ja viestin välittäjänä eri tahojen välillä. (Kanaoja ym., 2011, 278–279.)

Kysymys päihteitä raskausaikanaan käyttävien äitien hoidosta herättää niin vahvoja tunteita kuin myös monia mielipiteitä. Keskustelua käydään monella tieteenalalla:

päihteitä käyttävien äitien hoito on niin yhteiskunnallinen, lääketieteellinen, poliitti- nen, eettinen kuin juridinenkin kysymys. Aiheeseen liittyy niin arvovalintoja kuin myös käytännöllisiä ja ammatillisia pohdintoja. Neuvolat ovat avainasemassa päih- teettömyyden tukemisessa sekä päihteitä käyttävien odottavien äitien tunnistamises- sa sekä erityispalveluiden piiriin ohjaamisessa (Forsell ym., 2010, 100). Raskauden kulun seuraamisen lisäksi neuvolakäynneillä tulisi motivoida odottavaa päihdeäitiä hoitoon äitiyspoliklinikalle. Tiivis yhteistyö neuvolan, äitiyspoliklinikan sekä sosi- aalihuollon välillä on tärkeää. Raskausaikanaan päihteitä ongelmakäyttävän äidin hoitoon sisältyy raskauden seuranta päihdeseuloineen, terveysneuvonta sekä psy- kososiaalinen tuki. Sosiaalityöntekijät ovat tärkeässä roolissa päihteettömyyden tu- kemisen lisäksi myös tarvittaessa päihteettömyyteen tukevan asumismuodon järjes- tämisessä äidille raskausaikana, esimerkiksi ensi- ja turvakotien liiton päihdeongel- miin erikoistuneista ensikodeista. (Kannas 2007, 60.) Ensi- ja turvakotien liiton työssä päihteitä käyttäviä odottavia äitejä ja vauvaperheitä on tuettu pitkään. Pidä- kiinni hoitojärjestelmä on toiminut vuodesta 1998 Raha-automaattiyhdistyksen

(RAY) turvin ja Pidä kiinni- hoitojärjestelmää avopalveluineen ja ensikoteineen on kehitetty pitkäjänteisesti. Hoitojärjestelmässä yhdistyvät varhainen lastensuojelu sekä päihdekuntoutus. (Leppo 2012, 4-6.)

Äitiyspoliklinikalla tapahtuva hoito on moniammatillista erityisosaamista. (STM 2009, 30.) Neuvolasta annetaan aina lähete äitiyspoliklinikalle, mikäli raskauteen liittyy riskejä (Leppo 2008, 36). Useissa eri synnytyssairaaloiden äitiyspoliklinikoil- la toimii päihdeongelmaisille odottaville naisille suunnattu erityisvastaanotto. Eri- tyisvastaanoton työote on moniammatillinen ja yleensä siihen kuuluu synnytyslääkä- ri, kätilö ja sosiaalityöntekijä. Vastaanottojen toimintamallit poikkeavat usein toisis- taan, mutta yhteistä niille on lääketieteelliseen raskaudenseurantaan yhdistetty mo- niammatillinen psykososiaalinen työ (Leppo 2008, 33). Lisäksi yliopistosairaaloiden äitiyspoliklinikoilla toimii HAL- vastaanottoja (HAL= huume-alkoholi-lääkkeet), joille kaksi kolmannesta raskaana olevista päihteiden käyttäjistä tulee neuvolan lä- hettämänä ja yksi kolmasosa päihdehoitopaikoista tai muualta esimerkiksi päivys- tyspoliklinikoilta. HAL-poliklinikoilla hoidetaan vuosittain noin neljääsataa päihtei- tä käyttävää äitiä, joista valtaosa on sekakäyttäjiä tai pelkästään huumeongelmaisia naisia. (Forsell ym., 2010, 100.) Hoitotiimi on moniammatillinen ja siihen kuuluu kaikissa sairaaloissa useita työntekijöitä, kuten esimerkiksi psykiatrinen erikoissai- raanhoitaja, kätilö, sosiaalityöntekijä, lastenlääkäri ja psykologi. (STM 2009, 31.) Työn sisältö HAL-vastaanotolla vaihtelee sairaalasta riippuen, mutta kaikille on yh- teistä moniammatillisuus ja verkostoituminen. Päihteitä käyttävän odottavan äidin sosiaalinen tilanne kartoitetaan, äitiyttä tuetaan ja äitiä pyritään motivoimaan päih- teettömyyteen. Päihteettömyyteen ei aina päästä, mutta hoidon tavoitteena on myös pienentää annoksia ja vähentää päihteiden käyttöä. (STM 2009, 31.) HAL- polikli- nikoiden toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen sekä hyvän asiakassuhteen rakentami- seen äidin ja työntekijöiden välillä. Jatkohoitoa tarvitsevat äidit on pyritty ohjaa- maan jatkohoitopaikkaan jo raskausaikana, jotta hoidon jatkuvuus varmistettaisiin myös lapsen synnyttyä. (Forsell ym., 2010, 100.)

Nätkin (2006) kuvaa raskausaikaa mahdollisuutena: vaikka raskaus on päihdeon- gelmaisten naisten kohdalla usein vahinko, voi raskaus olla uusi mahdollisuus päih- teistä irrottautumiselle. Vauva voi tuoda mukanaan uuden alun ja palauttaa äidin it-

sekunnioituksen. (Nätkin 2006, 28–29.) Raskaus on naisen elämässä suhteellisen ly- hyt aika. Raskausaikana rakentuu kuitenkin syntyvän lapsen tulevaisuuden perusta.

Jokaisen tulevan vanhemman tulisikin ymmärtää, että raskauden aikainen alkoholin ja päihteiden käyttö on suurin ehkäistävissä oleva tekijä, joka voi pysyvästi heiken- tää syntyvän lapsen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Raskauden aikainen alkoholin käyttö voi pahimmillaan johtaa raskauden keskeytymiseen, sikiön syntymiseen en- nenaikaisena tai sikiön pysyvään vaurioitumiseen. (Autti-Rämö 2010, 125.) Äidin raskaudenaikainen huumeiden käyttö taas lisää raskauskomplikaatioiden riskiä sekä vaarantaa sikiön kehityksen. Raskauden ja sikiön ennustetta voidaan parantaa tiiviil- lä raskauden seurannalla, mutta ennen kaikkea päihdehoidolla ja psykososiaalisella tuella. Lisäksi äitiyshuollon ja päihdehoidon yhdistäminen on todettu kustannuste- hokkaaksi. (Kahila 2012, 225.)

Äidiksi tulo muuttaa totuttuja psyykkisiä puolustusmekanismeja ja selviytymiskei- noja. Se mahdollistaa psyykkisen parantumisen lisäksi myös päihteistä luopumisen.

Raskausaika merkitsee äidin psyyken uudelleen muotoutumista, jolloin omat lap- suuden muistot ja kokemukset äidin omasta varhaisesta äitisuhteesta aktivoituvat.

Raskausaika tarjoaa merkittävän tilaisuuden psyykkisen tietoisuuden kehittymiselle, omien äitikokemusten käsittelylle sekä mielen tasapainon saavuttamiselle. Päihteitä käyttävät äidit ovat hyvin motivoituneita hoitoon, koska kokevat myönteisten äitiys- kokemusten edistävän lapsen tervettä kehitystä. Ammatillisesti ja eettisesti on siis erittäin tärkeää tukea päihderiippuvaisia naisia ja motivoida heitä hoitoon juuri äitiy- teen siirtymisen vaiheessa. (Punamäki ym., 2006, 232.) Suhtautuminen päihdeon- gelmaisen äidin hoitoon on muuttunut kontrollin sijaan äitiä ymmärtäväksi ja tuke- vaksi. Pyrkimyksenä on hoitaa äitiä ja lasta yhdessä sekä entistä pehmeämmin kei- non saada äiti ymmärtämään lapsensa etu. (Nätkin 2006, 17.)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN

4.1 Tutkimuskysymykset

Tässä tutkielmassa tarkastelen Helsingin Sanomien pää- ja mielipidekirjoituksia ras- kaudenaikaisesta päihteiden käytöstä. Tutkimuskysymykseni tutkielmassa ovat Mil- laisia diskursseja raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä esiintyy Helsingin Sano- mien pää- ja mielipidekirjoituksissa vuosien 2000–2015 välillä ja Miten löydettyjä diskursseja perustellaan retorisia keinoja käyttäen?

Tutkimuskysymysten rakentuvat ajatuksesta, että Helsingin Sanomat mediana luovat jonkinlaista kuvaa raskaudenaikaisesta päihteiden käytöstä ja osaltaan rakentavat kuvaa sosiaalisesta todellisuudesta ja sosiaalisista ongelmista. Sosiaalisen todelli- suuden rakentumisen voidaan nähdä tapahtuvan diskurssien kautta ja ensimmäisen tutkimuskysymyksen avulla pyritään pääsemään kiinni aineistossa ilmeneviin dis- kursseihin. Toinen tutkimuskysymys painottuu retorisiin keinoihin ja kirjoituksia on analysoitu siitä näkökulmasta, miten diskursseja perustellaan käyttämällä retorisia keinoja.

4.2 Aineisto ja sen kerääminen

Aineiston keruu on aloitettu marras-joulukuussa 2015, jolloin keräsin vuoden 2000–

2015 aikana ilmestyneet artikkelit lehden kaikista osioista hakusanoilla rask* päiht*, päihdeäiti, sekä äi* päih* hoi*. Hakutuloksista mukaan otin kaikki artikkelit, joissa käsiteltiin raskaudenaikaista päihteiden käyttöä. Alustavan aineiston ulkopuolelle jäivät tekstit, jotka käsittelivät lapsiperheiden päihdeongelmia ilman mainintaa ras- kausajasta tai raskaudenaikaista tupakointia käsittelevät artikkelit. Alustavan aineis- tonkeruun jälkeen luin artikkelit silmäillen läpi ja päädyin rajaamaan aineiston pää-

ja mielipidekirjoituksiin, joissa paneudutaan syvällisemmin aihealueeseen ja joissa argumentointi on tarkempaa. Joidenkin pää- ja mielipidekirjoitusten ulkopuolelle jääneiden artikkelien mukaan ottamisesta tutkielman aineistoon olin aluksi epävar- ma. Artikkelit käsittelivät raskaudenaikaista päihteiden käyttöä muun muassa ”päih- deäitien” näkökulmasta. Koin alussa tärkeäksi, että myös näiden äitien ääni kuuluu aineistosta, joten päädyin ottamaan nämä mukaan tutkielmaan eräänlaiseksi sivuai- neistoksi pääaineiston rinnalle.

Pää- ja mielipidekirjoituksiin rajaamisen jälkeen tein vielä haun hakusanoilla äi*

päih* hoi* sekä päih* äi* Helsingin Sanomien mielipide- ja pääkirjoitus osioista varmistuakseni siitä, että tutkielmaan on tullut mukaan tuoreimmat aihetta käsittele- vät pää- ja mielipidekirjoitukset. Haun jälkeen luin aineiston vielä kertaalleen läpi, jolloin aineistosta karsiutui vielä artikkeleita, jotka vain sivusivat raskaudenaikaista päihteiden käyttöä paneutumatta sen syvällisemmin aiheeseen. Aineisto käsitti ana- lyysin alkuvaiheessa 41 artikkelia, mukaan luettuna pää- ja sivuaineisto. Pääaineisto koostui 19 mielipidekirjoituksesta ja 12 pääkirjoituksesta. Sivuaineistoon on otettu mukaan 10 artikkelia osioista kotimaa (7), sunnuntai (1), kaupunki (1) ja elämä (1).

Rajattuani aineiston, aloin lukemaan aineistoa tarkemmin läpi, kuitenkin sen enem- pää analyysia miettimättä. Tarkoituksena oli päästä selville siitä, mitä aineistossa ta- pahtuu ja mistä artikkeleissa puhutaan. Luin aineistoa useampaan kertaan läpi sekä samalla hahmottelin artikkelien teemoja. Aineistoon tutustumisen jälkeen otin ai- neiston tarkempaan tarkasteluun: kävin läpi aineistoa ja hahmottelin aineiston tee- mojen sisällä ilmeneviä mahdollisia diskursseja. Pää- ja mielipidekirjoitukset ovat tyyliltään argumentatiivisia, joissa pyritään vakuuttamaan yleisö kirjoittajan kannas- ta. Tästä syystä päädyin tarkastelemaan aineistosta niissä käytettyjä retorisia keinoja.

Tässä vaiheessa rajasin aineistosta kokonaan pois aluksi mukaan ottamani sivuai- neiston ja tarkastelen analyysissa pää- ja mielipidekirjoituksia. Lopullinen aineisto koostuu 31 artikkelista: 19 mielipidekirjoituksesta sekä 12 pääkirjoituksesta. Ohei- sessa taulukossa on esitetty artikkelit julkaisuvuosittain. Tutkielmassa päihteistä tar- kastellaan alkoholia, huumeita sekä lääkkeiden sekakäyttöä. Tutkielmaan valitut pää- ja mielipidekirjoitukset käsittelevät raskaudenaikaista alkoholin ja huumeiden käyttöä sekä sekakäyttöä. Tutkielmasta on rajattu pois tupakointi ja tupakointia ras- kausaikana käsittelevät kirjoitukset.