Lähisuhdeväkivalta ja turvakodin toiminta osana palvelujärjestelmää. Diskurssianalyysi Helsingin Sanomien uutisoinnista vuosina 2015-2020

(1)

LÄHISUHDEVÄKIVALTA

JA TURVAKODIN TOIMINTA OSANA PALVELUJÄRJESTELMÄÄ Diskurssianalyysi Helsingin Sanomien uutisoinnista vuosina 2015–2020

Irene Korhonen Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalityö Elokuu 2021

(2)

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Irene Korhonen Työn nimi

Lähisuhdeväkivalta ja turvakodin toiminta osana palvelujärjestelmää.

Diskurssianalyysi Helsingin sanomien uutisoinnista vuosina 2015–2020 Oppiaine

Sosiaalityö

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja

Professori Riitta Vornanen Aika

Elokuu 2021

Sivumäärä

68 + 1 liite (2 sivua)

Tiivistelmä

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia diskurssianalyysin keinoin lähisuhdeväkivaltaa ja turvakotien toimintaa osana palvelujärjestelmää Helsingin Sanomien uutisoinnissa vuosina 2015–2020. Tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja ja konteksteja teksteissä esiintyy. Kriittisen diskurssianalyysin avulla tarkastelen millaisia vaikutuksia yhteiskuntaan puhetavoilla ja kielenkäytöllä pyritään saamaan.

Tutkimuksen teoriaosuudessa käsittelen diskurssianalyysin keskeisiä periaatteita. Tutkimuksen viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan todellisuus ja määritelmät hyvästä ja pahasta muotoutuvat ihmisten välisissä sosiaalisissa suhteissa, johon liittyy kulttuuriset tekijät.

Tutkimuksen aineisto koostuu 34:stä Helsingin Sanomien artikkelista vuosina 2015–2020. Aineisto koostuu artikkeleista ja pääkirjoituksista, jotka kertovat lähisuhdeväkivallasta ja turvakotitoiminnasta osana palvelujärjestelmää.

Koodauksen ja teemakokonaisuuksien avulla aineistosta hahmottui neljä eri diskurssia, konteksteja sekä diskurssien rakentumiseen käytettäviä keinoja. Tekstiaineisto voidaan jäsentää tutkijan mukaisella tulkinnalla ja tutkimuskysy- myksen mukaisesti neljään diskurssiin: perinteisen perheyhteyden diskurssiksi, väkivallan tunnistamisen diskurssiksi, riittämättömyyden diskurssiksi, ja rakenteissa olevan sukupuoliseen epätasa-arvo diskurssiksi.

Diskurssien puhetapa suuntautui pääasiassa ammattilaisilta väkivallan uhreille ja oli sävyltään informatiivinen. Vain kahdessa artikkelissa väkivallan uhrit kertoivat omia kokemuksiaan väkivallan kohtaamisesta ja siitä selviämisestä turvakodin avulla. Diskursseissa oli havaittavissa suuri huolestuminen lähisuhdeväkivallan yleistymisessä, turvakotien liian vähäisestä saatavuudesta ja yhteistyön kehittämisestä eri viranomaisten kesken.

Asiasanat

Lähisuhdeväkivalta, turvakoti, diskurssianalyysi, sosiaalinen konstruktionismi Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto Muita tietoja

(3)

Faculty

Social Sciences and Business Studies Department Social Sciences Author

Irene Korhonen Title

Intimate partner violence and the operation of the shelter as part of the service system.

Discourse analysis of Helsingin Sanomat's news coverage in 2015–2020.

Academic Discipline Social Work

Type of Thesis Master’s Thesis

Date

August 2021 Pages

68 pages + 1 appendice (2 pages)

The purpose of the study is to use discourse analysis to study intimate partner violence and the operation of shelters as part of the service system in Helsingin Sanomat's news coverage in 2015–2020. The aim is to find out what kind of discourses and contexts occur in texts. Critical discourse analysis examines the effects that speech patterns and language use have on society.

The theoretical part of the study deals with the key principles of discourse analysis. The frame of reference of my research is social constructionism, according to which reality and definitions of good and evil are formed in social relations between people, which involve cultural factors.

The discourse was mainly directed at professionals from victims of violence and was informa- tive in tone. In just two articles, victims of violence shared their own experiences of experiencing and coping with violence through a shelter. There was great concern in the discourses about the increase in intimate partner violence, the lack of access to shelters and the development of co- operation between different authorities.

Key words:

Intimate partner violence, shelter, discourse analysis, social constructionism Repository University of Eastern Finland Library

(4)

1 JOHD1ANTO ... 1

2 TURVAKOTI OSANA PALVELUJÄRJESTELMÄÄ ... 3

2.1. Turvakodit ja väkivaltaerityinen työ ... 3

2.2 Kunnallisen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ... 5

2.3 Sote-uudistus ja väkivaltatyön järjestäminen kunnissa ... 6

3 LÄHISUHDEVÄKIVALTA ILMIÖNÄ ... 8

3.1 Lähisuhdeväkivallan määrittelyä ... 8

3.2. Aikaisemmat turvakotitutkimukset ... 11

3.3. Väkivaltaan liittyvät aikaisemmat tutkimukset ... 13

4 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA MENETELMÄVALINNAT ... 17

4.1. Tutkimusongelma ja -kysymykset ... 17

4.2. Sosiaalinen konstruktionismi tutkimuksen viitekehyksenä ... 17

4.3. Kriittinen diskurssianalyysi ... 18

4.4. Viestintä ja kielenkäyttö ... 21

4.5. Kontekstit diskurssianalyysissä ... 22

4.6 Retorinen argumentaatio ... 24

5 AINEISTON ANALYYSI KRIITTISEN DISKURSSIANALYYSIN KEINOIN ... 26

5.1. Aineiston hankinta ... 26

5.2. Aineiston hankinnan kuvaus ... 26

5.3. Analyysin vaiheet... 27

5.4. Tutkimuseettiset kysymykset ... 29

6 TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 32

6.1. Lähisuhdeväkivalta ja turvakodin toiminta osana auttamisjärjestelmää diskurssit ... 32

6.2. Perinteisen perheyhteyden ylläpitäjän diskurssi ... 34

6.3. Lähisuhdeväkivallan tunnistamisen diskurssi ... 39

6.4. Riittämättömyyden diskurssi ... 43

6.5. Rakenteissa oleva sukupuolinen epätasa-arvo diskurssi ... 45

7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 50

8 POHDINTA ... 56

LÄHTEET ... 59 LIITE

(5)

Kuvio 1: Kontekstin tasot.

Kuvio 2: Yhteenveto perinteisen perheyhteyden diskurssista Kuvio 3. Yhteenveto väkivallan tunnistamisen diskurssista Kuvio 4. Yhteenveto riittämättömyyden diskurssista

Kuvio 5. Yhteenveto rakenteissa olevan sukupuoliseen epätasa-arvo diskurssista

(6)

1 JOHDANTO

Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia diskurssianalyysin keinoin lähisuhdeväkivaltaa ja turvakotien toimintaa osana palvelujärjestelmää Helsingin Sanomien uutisoinnissa vuosina 2015–

2020. Tilastojen mukaan lähisuhdeväkivaltaa kokeneista ja turvakodin asiakkaista suurin osa on edelleen naisia. Lähisuhdeväkivalta ilmiönä on yhteiskunnassamme merkittävä aihe, jonka on pitkää katsottu kuuluvan yksityiselämän piiriin. Lähisuhdeväkivalta vaikuttaa elämän kaikkiin osa-alueisiin pitkän aikaa, koska sillä on hyvin moninaiset vaikutukset naisen ja koko perheen elämään. Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa yksilöllisiä psyykkisiä ja fyysisiä oireita, mutta sillä on myös yhteiskunnan toiminnan kannalta merkittäviä vaikutuksia. Vuosittain lähisuhde- väkivalta aiheuttaa miljoonien kustannukset työpoissaoloina, tuottavuuden laskuna ja psykososiaalisen tuen kustannuksina.

Useimmat väkivaltaa kokeneet henkilöt tuntevat syyllisyyttä ja häpeää eivätkä halua kertoa ko- kemuksistaan omalla nimellään leimautumisen ja ympäristön asenteiden takia. Vuonna 2015 turvakotien rahoituspohja Suomessa muuttui, koska kuntien myöntämät maksusitoumukset poistuivat ja valtio aloitti rahoittamaan toimintaa. Rahoituspohjan muutokseen johti Euroopan neuvoston yleissopimus, jonka tarkoituksena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen, torjuminen sekä väkivallan uhrien suojeleminen. (Council of Europe 2011, 3; Nilsson 2012).

Istanbulin sopimus astui Suomessa voimaan 1.8.2015 ja sen toimeenpanosuunnitelma on si- dottu tulevaan soteuudistukseen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017.)

Rahoituspohjan muutoksella haluttiin madaltaa turvakotiin hakeutumista ja tarjota turvalliset olosuhteet väkivaltaa kokeneille tai väkivallan uhan alla eläville. Suomalaisessa yhteiskunnassa lähisuhdeväkivalta ymmärretään yleensä sukupuolittuneena ja naisiin kohdistuvana, mutta vä- kivalta lähisuhteissa voi kohdistua myös mieheen.

Minulla on pitkä työkokemus kriisityöstä ja turvakotityöskentelystä. Tutkimuksen aihe on mi- nulle henkilökohtaisesti tärkeä mutta se on myös ajankohtainen. Turvakotien määrä on edelleen liian alhainen väkilukuun ja väkivallan määrään verrattuna. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan vuonna 2019 olisi tarvittu 78 perhepaikkaa lisää, että turvakotien määrä olisi ollut riittävällä tasolla ja jokaisen tarvitsevan saavutettavissa. THL arvioi, että uusia per- hepaikkoja tarvittaisiin yhteensä 367 vuoden 2020 tilanteeseen verrattuna. (Hietamäki ym.

2020, 27, 29.) On uutisoitu, että korona-aikana lähisuhdeväkivalta tapausten määrä ja poliisin

(7)

kotihälytysten määrät ovat kohonneet. Ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona ja sosiaaliset suhteet ja kasvokkaisten kohtaamisten määrä on vähentynyt, samalla kun kotona vietetty aika on lisääntynyt. Pandemian aika voi selittää nousevia väkivaltalukuja.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa, millaisia eri diskursseja uutisointi tuottaa julkisuu- teen, kun puhutaan lähisuhdeväkivallasta ja turvakotien toiminnasta osana palvelujärjestelmää sekä väkivaltaa kokeneiden auttamisessa. Tutkielman viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi.

Sosiaalinen konstruktionismi viitekehyksenä tarkoittaa sosiaalisen todellisuuden rakentumista ihmisten välisissä sosiaalisissa suhteissa ja kulttuurisessa ympäristössä. Tutkimuskohteena ei ole pysyvä todellisuus, vaan vuorovaikutuksen tuotteet, kuten keskustelut, käsitteet ja diskurssit. (Rautio & Saastamoinen 2006, 175.) Sosiaalinen konstruktionismi keskittyy kieleen, joka tuottaa eri merkitysvivahteita itsestämme ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Kieli toimii myös viestinnän välineenä, jolloin tutkimuskohteena on yhteisöt ja kielenkäytön vaikutukset yhteisön jäsenten kielenkäyttöön ja puheen tyyliin. Tutkimuskohteena on kielenkäytön vaikutukset kontekstiin. (Burr 2015, 64, 72; Sajavaara & Piirainen-Marsh 200, 151–153.)

Valitsin tutkimusmenetelmäksi kriittisen diskurssianalyysin, koska kielen, tekstien ja puheen avulla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnan epätasa-arvoon tuomalla ajatuksia yleiseen keskusteluun. Keskustelun keskiössä on media, joka tuottaa sosiaalista todellisuuta. Erilaiset tulkinnat sosiaalisesta todellisuudesta heikentävät tai vahvistavat sosiaalista epätasa-arvoa. (Pynnönen 2013, 17.)

(8)

2 TURVAKOTI OSANA PALVELUJÄRJESTELMÄÄ 2.1 Turvakodit ja väkivaltaerityinen työ

Tarkastelen tutkielmassani turvakotien toimintaa osana palvelujärjestelmää ja tutkin toimintaa kuvaavia diskursseja Helsingin Sanomien uutisoinnista viimeisen viiden vuoden ajalta. Turva- kotien rahoitusmuoto muuttui valtion rahoittamaksi vuonna 2015, jolloin uusi turvakotilaki (1354/ 2014) astui voimaan. Uuden lain myötä turvakotien asiakasmäärät ovat kasvaneet vuosittain. Turvakotilain (1354/ 2014) 4 §:n mukaan lähisuhdeväkivalta kohdistuu nykyiseen tai entiseen kumppaniin, lapseen tai muuhun läheiseen. Vuoden 2019 asiakasmäärät nousivat vuoteen 2015 verrattuna 75 prosenttia. Edelleen turvakotien asiakkaista suurin osa on naisia, vuonna 2019 91 % oli naisia, ja miehiä 9 %. Suomessa on vuonna 2020 29 turvakotia, joissa on 211 perhepaikkaa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021.)

Suomessa turvakotitoimintaa tuottavat kolmas sektori sekä kunnalliset ja yksityiset toimijat.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjaa, arvioi ja kehittää turvakotitoimintaa, mutta toiminnan yleinen johto ja ohjaus on Sosiaali- ja terveysministeriön alainen. Turvakotien valvonnasta omilla toimialueillaan vastaavat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto sekä aluehal- lintovirastot. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021.)

Euroopan neuvoston työryhmän loppuraportissa on suositus, että naisten turvakodeissa on 1 perhepaikka 10 000 asukasta kohti, joten Suomessa pitäisi olla yli 500 turvakotipaikkaa. Istan- bulin sopimus edellyttää riittävästi turvakotipaikkoja asukaslukuun ja väkivallan ilmaantuvuu- teen nähden. Suomessa turvakotipaikkojen riittävyyttä arvioi ja seuraa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (Council of Europe 2011.)

Pääministeri Marinin hallitusohjelma edellyttää oikeudenmukaista oikeusturvaa ja turvalli- suutta kaikille. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on laatia väkivallan torjuntaohjelma, jonka tarkoituksena on lisätä turvakotipaikkojen määrää ja väkivallan uhreille tarkoitettuja tu- kipalveluja. Hallitus pitää tärkeänä, että turvakotien resurssoinnit ja määrä saadaan Euroopan neuvoston vaatimalle tasolle. Hallituksen päämääränä on huolehtia, että Istanbulin sopimus toi- meenpannaan täysimääräisenä. Lisäksi hallitus perustaa itsenäisen ja riippumattoman toimijan tehtävän, jonka tarkoituksena on kansallinen koordinoiminen ja raportointi naisiin kohdistu- vasta väkivallasta. (Valtioneuvosto 2021.)

(9)

Sosiaali- ja terveysministeriön raportissa vuodelta 2016 todetaan, että naisiin kohdistuva väki- valta on merkittävä ongelma Suomessa. Siinä myös mainitaan miten kansainväliset ihmisoi- keusjärjestöt ovat huomauttaneet Suomea liian vähäisistä toimista naisiin kohdistuvan väkival- lan torjumisessa. Istanbulin sopimuksessa edellytetään väkivallan ennaltaehkäiseviä toimia sekä toimijoiden riittävää määrää ja myös tekijöiden asettamista syytteeseen. (Törmä & Penti- käinen 2016, 34; Council of Europe 2011, 4.)

Ensimmäiset turvakodit perustettiin Ouluun, Helsinkiin, Turkuun ja Kotkaan vuonna 1979.

Suomalaisen yhteiskunnan kaupungistuminen, työllistyminen palkallisiin töihin ja perheiden vaurastuminen näkyi perhemuotojen moninaistumisena, vanhempien roolin muutoksena sekä perheenjäsenten yksilöllistymisenä. Kunnallista sosiaalipalvelujärjestelmää kehitettiin, mutta turvakotitoiminta jäi kehityksen ulkopuolelle. Naiset saavuttivat tasa-arvoisemman aseman perheessä taloudellisen aseman parantumisen myötä. Kodin seinien sisällä tapahtuva väkivalta jäi kehityksen marginaaliin, koska ei katsottu, että väkivalta kuuluisi millään tavalla naisen tasa-arvoiseen kohteluun. Yhteiskunnallinen keskustelu väkivallan torjumisessa oli vähäistä eikä järjestelmässä ollut auttavia tahoja. (Laine 2005, 22–23; ks. Ojuri 2004, 9.)

Nykymuotoinen turvakoti tarjoaa välitöntä kriisisapua, ohjausta ja neuvontaa ja psykososiaa- lista tukea lähisuhdeväkivaltaa kokeneille tai väkivallan uhan alla eläville henkilöille. Henkilö voi turvakotilain mukaan hakeutua mihin tahansa turvakotiin, jos paikkatilanne sen sallii. Tur- vakotiin voi mennä yksin tai perheenä oma-aloitteisesti, tai muun tahon ohjaamana. Turvakotiin voi kirjautua myös nimettömänä. (Turvakotilaki 1354/ 2014, 3–6 §.)

Uutisointi lähisuhdeväkivallasta on tärkeää sen julkisuuskuvan takia. Maksusitoumusten pois- taminen alensi kynnystä hakeutua turvakotiin, mutta edelleen vain pieni osa väkivaltaa kokeneista hakeutuu turvakotiin. Turvakodeissa annetaan tietoa väkivallan vaarallisuudesta ja ohja- taan tarvittaviin palveluihin. Turvakotien toiminnasta on ihmisillä vääränlaista tietoa. Pelätään leimautumista, ympäristön reagointia ja lasten huostaanottoa, jos hakeudutaan turvakotiin suojaan. Usein vasta lasten tilanteen ajatteleminen tai väkivalta lapsiin kohdistuneena saa vanhem- man hakeutumaan turvakotiin. Käytännössä myös turvakodin antama vertaistuki on ollut asiakkaille voimaannuttavaa. (Ojuri & Laitinen 2015, 19, 23–24.)

(10)

2.2 Kunnallisen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Kunnat tai kuntayhtymät tuottavat yleisesti Suomen sosiaali- ja terveyspalveluista suurimman osan. Myös yritykset ja järjestöt voivat tuottavat palveluita asukkailleen. Tuottajajärjestöt poik- keavat toisistaan sekä kooltaan, että toiminnan luonteensa vuoksi. Käyttäjämaksuihin osallistuu jokainen kansalainen. Rahoitusta kerätään toimintaan käyttäjämaksuilla palvelun käytön yhtey- dessä, kunnallisverotuksessa tulojen mukaan, tavaroihin ja palveluihin sisältyvän arvonlisäve- ron kautta, sosiaaliturvamaksuilla sekä verotuksen kautta. (Lammi-Taskula 2011, 51–52.) Kunnan vastuulla on lain mukaan (410/2015) 7 § järjestää ja ylläpitää riittävä määrä sosiaali- ja terveyspalveluita. Kunta voi järjestää päiväkoti- sairaala- ja muita palveluja itsenäisesti tai ostamalla muiden kuntien palveluorganisaation palveluja asukkailleen. Palvelujen järjestämi- sessä on pidetty johtavana ajatuksena yhteisvastuuta, ja siksi suomalainen hyvinvointivaltio on perustunut kuntien omaan tuotantoon. Hyvinvointivaltion palvelutuotannossa on ajatuksena universaaliuden ja oikeudenmukaisuuden käsite, joka takaa samanlaiset palvelut jokaiselle.

Omaa palvelun tuotantoa on pidetty asiakkaiden kannalta luotettavimpana ja tasa-arvoa edistä- vänä ja ylläpitävänä. Viime vuosikymmeninä päättäjät ovat laajentaneet runsaasti palvelujen ostoa yksityisiltä palvelujen tuottajilta, ja kuntien oma tuotanto on vähentynyt. (Lammi-Taskula 2011, 53; Laaksonen, Wallin & Kilkku 2020, 58; vrt. Rautiainen, Taskinen & Rissanen 2020, 19.)

Kunnan sosiaali- ja terveydenhoidon tehtäviin kuuluu turvallisuusuhkiin varautuminen ja niiden torjuminen. Tärkeää on väkivallan ja tapaturmien ennaltaehkäisy ja niiden varhainen tun- nistaminen sekä psykososiaalisen tuen tarjoamainen. Naisiin kohdistuva väkivallan torjunta kuntatasaolla ennaltaehkäisevästi ja laaja-alaisesti on tärkeää. Kuntien hyvinvoinnin ja turvallisuuden tavoitteet kirjataan kuntastrategiaan, ja niiden toimeenpano liittyy kunnan toiminnan ja talouden suunnitelmaan. Hyvinvoinnin ja asukkaiden turvallisuuden edistäminen vaatii pit- käjänteistä hallinnon rajojen ylittävää yhteistyötä sekä pysyviä toimeenpanorakenteita. Ensisi- jaisesti kunnan johto vastaa kuntalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. (HE 241/2020 vp, 49–50.)

Pitkäkestoisista tukipalveluista kunnissa toimii neuvontapalvelut lähisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille tai väkivallan uhan alla eläville. 53 %:ssa kunnissa on tarjolla neuvontapalveluja

(11)

sosiaalipäivystyksen, kriisikeskuksen, poliisin sosiaalityöntekijän tai terveyskeskuksen järjes- tämänä. Vain harvassa kunnassa on ohjattua vertaisryhmätoimintaa tai terapiapalveluita yleisesti saatavilla. Tutkimuksessa ilmeni, että kunnissa on puutteita pitkäkestoisesta tuesta. Myös palvelujen hajanaisuus tai tiedonkulun ongelmat koettiin puutteelliseksi. Kunnista puuttuu yh- tenäinen toimintamalli lähisuhdevaltaa kokeneen auttamiseksi. Yhtenäisen toimintamallin puutteen takia nykyinen palvelujärjestelmä on kunnissa koettu monimutkaisena ja sekaannusta aiheuttavana. (emt., 18–19.)

Tutkimusten mukaan viime vuosikymmeninä kuntalaisten luottamus sosiaalihuollon ja sosiaa- liturvan saatavuuteen on heikentynyt. Asiakaskokemus on säilynyt myönteisenä, vaikka asiakkaan mielipide oman hoitonsa päätöksentekoon on heikentynyt. Tärkeintä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on jatkuvuus, joka mahdollistaa eri palveluketjujen yhdistämisen, varsinkin jos asiakas tarvitsee useita ja erityyppisiä palveluja. Asiakaslähtöisyys ja ihmiskeskei- syys ovat nykyään tärkeimmät arvot sote-alan organisaatioissa. Asiakkaan osallisuus, voimaan- tuminen, autonomia ja yhteistyö asiakkaiden ja eri toimijoiden kanssa sisältyy keskeisiin käsit- teisiin. (Laaksonen, Wallin & Kilkku 2020, 66, 69; vrt. Ristolainen, Roivas, Mustonen & Hujala 2020, 242.)

2.3 Sote-uudistus ja väkivaltatyön järjestäminen kunnissa

Uudessa hallituksen esityksessä sote-uudistukseksi korostetaan sosiaalihuoltolain (SHL) 11§:n mukaisia kunnan tehtäviin kuuluvia sosiaalipalveluja, joita on järjestettävä tuen tarpeessa ole- ville henkilöille kunnassa ilmenevän tarpeen mukaan. Kunnan tehtävänä on huolehtia palveluja sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisemiseen ja osallisuuden lisäämiseksi sekä kunnassa esiintyvän lähisuhdeväkivallan ja kaikenlaisen kaltoinkohtelun aiheuttamiin tuen tarpeisiin. (HE 241/2020 vp, 37.)

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista on kehitetty monen vuoden ajan. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen tausta-ajatuksena on Pohjoismaisen hyvinvointivaltion malli, jonka mukaan yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut taataan jokaiselle kansalaiselle riippumatta tulotasosta, asuinkunnasta, iästä tai koulutuksesta. Sote-uudistuksen taustalla on kysymys siitä, kuka tuottaa palvelut, mitkä tahot ne järjestävät, ja mistä saadaan rahoitus palveluille. Sote- uudistuksen tarkoituksena on hallinnon uudistaminen, ei suoraan palveluiden uudistaminen.

Keskusteluihin on otettu mukaan myös valinnanvapaus, vaikka kansalaisten on todettu olevan

(12)

pääosin tyytyväisiä perusterveyden huollon palveluihin. Asiantuntijoiden ja poliitikkojen mukaan terveyspalvelujen tuottavuutta on parannettava tulevina vuosina, koska väestö ikääntyy ja suuret ikäluokat tulevat tarvitsemaan enemmän sosiaali- ja terveyspalveluja. Rakenneuudistuk- sella halutaan vastata yhteiskunnallisten muutosten haasteisiin sekä hillitä palvelujen tuottamisen kustannuksia. Palvelujen tuottavuuden lisäämisen lisäksi tarkoituksena on kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja. (Hiilamo & Salin 2020, 38–39, 282; Valtioneuvosto 2019.)

Vuoden 2019 hallitusohjelman mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa painotetaan perustason palveluita sekä ennaltaehkäisevää, tarpeenmukaista ja oikea-aikaista palvelua. Jär- jestämisvastuu painottuu itsehallinnollisiin maakuntiin, joita suunnitellaan olevan 18, lisäksi Uudenmaan erillisalue. Päätöksentekijät valitaan suorilla vaaleilla. Demokraattisella vaalime- nettelyllä halutaan turvata kuntien asukkaiden osallisuus. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen säilyttää mahdollisuuden käyttää palveluja yli maakuntarajojen. Erityistasonpalvelut turvataan perustamalla viisi yhteistoiminta-aluetta nykyisten Erva-alueiden mukaan. Palvelut tuotetaan julkisina palveluina, mutta yksityinen ja kolmas sektori vahvistavat julkista palvelu- sektoria. (Valtioneuvosto 2019; vrt. Laaksonen, Laitinen & Hiilamo 2020, 283; vrt. Koivisto 2021.)

Sote-järjestämislain tarkoituksena on rakenteiden kehittäminen, mutta myös sosiaali- ja ter- veyspalveluiden sisällöllinen kehittäminen. Valtioneuvosto on linjannut eri toimia eriarvoisuu- den vähentämiseksi ja kestävän hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäämiseksi vuoteen 2030 saakka. Hyvinvointieroja on Suomessa eri alueiden ja ikäryhmien välillä. Hyvinvointivajeeseen pyritään vaikuttamaan eri hallinnonalojen yhteistoiminnalla. Tarpeita vastaavia palveluita tarvitaan varhaiskasvatuksesta aina ikäihmisten palveluihin asti. Tärkeää on yhdenvertainen mah- dollisuus saada palveluita sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmästä. (Koivisto 2021; vrt. Valtio- neuvosto 2019.)

Sote-uudistuksen tarkoituksena on toimivien rakenteiden, osaamisen ja palvelujen järjestämi- nen kunnissa ja sote-keskuksissa. Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena on uudessa sote- uudistuksessa järjestää oikea-aikaiset ja riittävät palvelut väkivaltaa kokeneille ihmisille. Sosi- aali- ja terveysministeriö on yhdessä Kuntaliiton kanssa suunnitellut jokaiseen kuntaan koordi- naatioryhmiä, joiden tarkoituksena on tehdä suunnitelmia väkivallan ehkäisyyn. Myös Istanbu- lin sopimus edellyttää ennalta ehkäisevien toimien käyttöönottoa. (Sosiaali- ja terveysministe- riö 2020.)

(13)

3. LÄHISUHDEVÄKIVALTA ILMIÖNÄ 3.1 Lähisuhdeväkivallan määrittelyä

Lähisuhdeväkivalta turvakotilain (1354/ 2014) määrittelyn mukaan on väkivaltaa, joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista kärsimystä. Myös pa- kottaminen, uhkaileminen ja mielivaltainen vapaudenriisto on lähisuhdeväkivaltaa. Suomen ri- koslain mukaan vuodesta 2011 lähtien pahoinpitelyt ovat virallisen syytteen alaisia, myös lievät väkivallan teot. Suomen rikoslakiin ei ole kirjattu lähisuhdeväkivaltaa käsitteenä. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020.)

Jeff Hernin (1998) mukaan lähisuhdeväkivallan määrittely on kiistanalaista, jolloin kiistanalai- suus liittyy väkivallan lisääntymiseen ja sen vastustamiseen ja on osa erilaisia kulttuurisia, sosiaalisia ja historiallisia yhteyksiä. Väkivallan määrittelyn kiistanalaisen luonteensa vuoksi sillä on sekä paikalliset että globaalit vaikutukset. Ajan saatossa kehittyneet historialliset ja kulttuuriset rakenteet vaikuttavat naisten ja miesten olosuhteisiin ja toimintatapoihin. Historiallisesti kehittyneet väkivaltarakenteet vaikuttavat myös valtioiden ja instituutioiden politiikkaan ja määrittelevät siten eri sukupuolten elämää. (Hern 1998, 15.)

Hern (2018) tuo esille neljä eri tekijää, joiden avulla hän määrittelee väkivaltaa. Väkivaltaa on, jos väkivallan tekijän toimiin liittyy fyysistä tai muunlaista voimankäyttöä. Toiseksi jos teolla on tarkoitus tuottaa vahinkoa. Myös se, että väkivallan kohteena oleva henkilö kokee teon louk- kaavaksi tai itselleen vahingolliseksi on Hearnin määritelmän mukaan väkivaltaa. Neljänneksi jos oikeusviranomaiset toteavat teon väkivaltaiseksi. Kaikki neljä tekijää ovat kehittyneet historian saatossa, ja niihin on vaikuttanut kulttuurinen ilmapiiri. Väkivalta saa eri kulttuureissa ja eri ajassa erilaisia merkityksiä. (emt., 16.)

Väkivaltaa ei voi koskaan ohittaa sosiaalityössä. Väkivallan ehkäisyllä on yhteiskunnallisesti tärkeät ja kauaskantoiset vaikutukset. Vaikka lapseen ei kohdistuisi suoraan väkivaltaa niin kai- kenlainen väkivalta on haitallista lapsen kasvulle ja kehitykselle. Vanhemmat usein ajattelevat, ettei lapsi ole tietoinen perheen sisäisestä väkivallasta, mutta lapset ovat siitä yleensä hyvin tietoisia. Vanhempien jaksaminen ja hyvinvointi heijastuu suoraan lasten hyvinvointiin ja pär- jäämiseen. (Lastensuojelun keskusliitto 2020.)

(14)

Naisiin kohdistuneena väkivalta perustuu valtasuhteisiin ja on siten tasa-arvo-ongelma ja ih- misoikeusongelma (Rikosuhripäivystys 2019). Suomi on saanut useilta kansainvälisiltä elimiltä huomautuksia siitä, ettei se ole huolehtinut riittävästi ennaltaehkäisevistä toimista naisiin koh- distuvasta väkivallasta. Euroopan unioni on julkaissut vuonna 2014 tilaston, jonka mukaan 30 prosenttia 18–74-vuotiaista naisista on joutunut väkivallan kohteeksi entisen tai nykyisen kumppanin taholta. (Törmä & Pentikäinen 2016, 35.)

Lähisuhdeväkivalta on väkivaltaa, joka tapahtuu läheisessä parisuhteessa. Väkivalta muuttuu rajummaksi jatkuessaan ja sen seuraukset ovat vakavammat. Pitkittyneen väkivallan seurauksena voi olla posttraumaattinen stressihäiriö, paniikkihäiriö, psykosomaattiset häiriöt, erilaiset pelkotilat tai alkoholin ja huumeiden riskikäyttö. (THL 2020.) Vanhempien keskinäinen väki- valta vaikuttaa aina myös lapseen. Lapsi voi olla väkivallan kohteena tai välineenä. Lapsi on kokijana kaikenlaisissa vanhempien keskinäisissä väkivaltatilanteissa. Myös henkinen väki- valta, kuten nimittely ja jatkuva aliarvioiminen aiheuttavat lapsessa pelkoa ja turvattomuutta.

Inkeri Eskonen (2005) toteaa väitöskirjassaan, että perheväkivaltaa kokeneet lapset viestittävät hyvin ristiriitaisesti siitä, millaista tietoa he ovat saaneet vanhemmiltaan. Jotkut vanhemmat ovat selittäneet väkivallan kuuluvan normaaliin ihmissuhteeseen eikä siitä saa valittaa. Jotkut lapset saattavat tottua siihen, että väkivalta kuuluu olennaisena osana joihinkin elämäntilantei- siin. On tärkeää lasten selviytymisen kannalta eri instituutioiden viesti, ettei väkivalta kuulu mihinkään elämäntilanteeseen eikä kenenkään kuulu joutua kokemaan väkivaltaa. (Eskonen 2005, 65; Mannerheimin lastensuojeluliitto 2020.)

Lähisuhdeväkivallan muotoja on fyysisen väkivallan lisäksi mm. henkinen eli emotionaalinen väkivalta, taloudellinen väkivalta, seksuaalinen väkivalta, sosiaalinen väkivalta ja uskonnolli- nen väkivalta (Nettiturvakoti 2020; Ojuri 2006,17.). Lähisuhdeväkivalta kohdistuu puolisoon, lapsiin tai muihin lähisuhteisiin. Lähisuhteissa tapahtuvaan väkivaltaa liittyy fyysisen väkival- lan lisäksi aina kontrolloiminen, alistaminen ja mitätöinti. Monissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa rikosprosessi koetaan uhrin näkökulmasta kaukaisena ja rikosprosessiin hakeudutaan useimmin vain fyysisen väkivallan takia. Väkivaltaan liittyy häpeää ja syyllisyyttä. Edelleen väkivalta lähisuhteissa mielletään perheen sisäiseksi asiaksi. (Ensi- ja turvakotien liitto ry 2006.

7, 115–116.)

(15)

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt vuonna 2012 selvityksen yhdessä Jyväskylän yliopiston sosiaalityön yksikön kanssa tukitoimenpiteistä väkivaltaa kokeneille naisille. Tukitoimenpiteitä on tutkimuksessa tarkasteltu kriisityön palveluina ja pitempään kestävinä palveluina. Tulosissa ilmeni, että 31 % vastaajista piti sosiaalipäivystyksen ammattitaitoa ja työntekijöiden pitkää kokemusta vahvuutena lähisuhdeväkivalta tapausten käsittelyssä. Mutta 46 % vastaajista ei tiennyt sosiaalipäivystyksen roolista akuuteissa kriisitilanteissa. On huomattava, että vastan- neet edustavat vain n. 47 % Manner-Suomen kunnista. Kyselyn mukaan vastaajat pitivät tär- keänä sosiaalipäivystyksen tiivistä yhteistyötä turvakodin, poliisin ja rikosuhripäivystyksen kanssa. Sosiaalipäivystäjien ohjausta ja neuvontaa turvakodin palveluista tai muista avustus- palveluista arvostettiin, samoin kuin kotikäyntejä. (Mäkeläinen ym. 2012, 13.)

Lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneiden ensisijaisena auttajatahona on selvityksessä mai- nittu myös terveyskeskukset, sairaala, perheneuvola ja psykiatrian poliklinikat. Myös kriisikes- kukset, ja turvakodit sekä kriisiasunnot toimivat joissakin kunnissa ensisijaisena tuen ja avun tarjoajana. (emt., 16.)

Lähisuhdeväkivalta on ihmisoikeusloukkaus eikä korkea lähisuhdeväkivallan määrä ole ainoastaan Suomen ongelma. Monissa maissa yhteiskunnan rakenteet suojaavat vielä Suomea huo- nommin perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreja. Turkki on irrottautunut Istanbulin sopimuksesta vuonna 2021, vaikka se oli ensimmäinen sopimuksen allekirjoittanut maa. Turkissa kuolee kes- kimäärin yksi nainen päivässä kotiolosuhteissa väkivallan seurauksena. Turkin eroamisen taustalla arvellaan olevan naisvihamieliset asenteet sekä väite perhearvojen heikkenemisestä.

Vuonna 2017 Venäjällä poistettiin rikoslaista lähisuhteessa tapahtuva lievä väkivalta. Lieväksi väkivallaksi katsotaan kurittaminen, joka ei aiheuta suurta vahinkoa uhrin terveydelle eikä uhrilla ole aivotärähdystä tai murtuneita luita, mutta uhrilla on mustelmia kasvoilla. (Yle 2017;

Euroopan parlamentti 2021; Amnesty International 2021; Suomen YK-liitto 2021.)

Väkivalta aiheuttaa suurta kärsimystä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. WHO:n raportissa ”Väkivalta ja terveys maailmassa” vuodelta 2005 Nelson Mandela toteaa, että yhteiskunnan turvallisuus muodostuu yhteisisistä ponnistuksista ja julkisesta rahoituksesta. Väkivallan kulttuuri asettuu ja juurtuu yhteiskuntaan siellä mistä puuttuu demokratia, hyvä hallinto ja ih- misoikeuksien kunnioitus. Viranomaisten hyväksyntä ja itse toimiminen väkivaltaisesti johtaa

(16)

siihen, että väkivallan mallit yhteiskunnassa ovat pysyviä ja laajalle levinneitä. Laajasti levin- nyt väkivalta on niin hallitsevaa, että se tukahduttaa taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen.

(Mandela 2005, 8–9.)

3.2 Aikaisemmat turvakotitutkimukset

Auli Ojuri ja Merja Laitinen ovat selvittäneet vuonna 2015 turvakotityön sisältöjä, miten avun- tarve ja turvakotityö kohtaavat ja mihin turvakoti sijoittuu palvelujärjestelmässä ja osana väki- valtatyötä. Selvityksessä pohditaan turvakotityön kehittämistä osana palvelujärjestelmää. Sel- vityksen lähtökohtana on käsitys väkivallan moniulotteisuudesta osana yhteiskunnallista keskustelua, joka tarvitsee poliittista ja ammatillisia ratkaisuja. Väkivallan teot koskettavat koko yhteiskuntaa ja yhteisöjä ja sen kulttuuriset ajatukset määrittävät yksilön väkivaltakokemusta ja autetuksi tulemisen mahdollisuuksia. Moniulotteinen väkivalta vaatii yksilökohtaista, yh- teisö- ja yhteiskunnallista näkyvyyttä. (Ojuri & Laitinen 2015, 5.)

Turvakotityön perustehtävä on väkivaltaan liittyvä kriisityö sekä väkivaltatyön avopalvelut ja näiden keskinäinen sujuva yhteistyö. Vuoden 2014 alusta on tullut voimaan turvakotien toimintaan liittyvät laatukriteerit, joiden avulla on yhtenäistetty palveluiden laatua ja suunnittelua sekä varmistettu ja selkiytetty palveluiden läpinäkyvyyttä asiakkaille. Palvelujärjestelmässä turvakotien tehtävä on kaksijakoinen, koska turvakoti on fyysinen suoja väkivallan uhreille tai sen uhan alla eläville. Lisäksi turvakoti tarjoaa erityistä asiantuntijuutta monimuotoisen väkivallan käsittelemiseen psykososiaalisen tuen turvin. Turvakotien psykososiaalinen työ vastaa uhrien suureen turvallisuuden vajeeseen ja pelkoon lähdön seurauksista ja tulevaisuudesta. (Ojuri &

Laitinen 2015, 13–14, 27; ks., Ojuri 2004, 167–168.)

Ojurin ja Laitisen tutkimuksesta käy ilmi, että turvakotiin hakeutumista hankaloittaa paitsi turvakotien saatavuuteen ja paikkatarjontaan liittyvät tekijät, myös tietämättömyys väkivallasta seurauksineen, turvakotien toimintakäytännöistä ja yleensä palvelujärjestelmästä sekä omista oikeuksista saada apua väkivaltatilanteessa. Turvakotiin lähtemistä pitkittää tietämättömyys, virheelliset mielikuvat ja leimaantumisen pelko ympäristön negatiivisesta suhtautumisesta.

Mielikuvat nousevat yhteiskunnallisista arvoista, asenteista ja normeista. Keskustelua aiheuttaa onko väkivalta yksilön vai yhteiskunnan ongelma ja vaikuttaako väkivallan ehkäisemiseen ja kohtaamiseen taloudelliset vai inhimilliset arvot. Mielikuvat rakentavat todellisuutta, jolloin

(17)

henkistä väkivaltaa tai eron jälkeistä seksuaalista väkivaltaa ei mielletä väkivallaksi. Turvako- tiin tulemista leimaa pelko leimaantumisesta yhteiskunnan silmissä ja mielikuva huono-osai- suudesta. Naisia pidättelee myös normatiiviset olettamukset hyvästä äidistä ja perhettä koossa pitävästä voimasta, jotka estävät väkivallasta irrottautumisen. Turvakotien keskeisenä työorien- taationa on vaikuttaa ja oikaista asiakkaiden uskomuksia. (Ojuri & Laitinen 2015, 19–20; vrt.

Ojuri 2004, 3.)

Ojuri on vuonna 2004 ilmestyneessä väitöskirjassaan haastatellut 20:tä Ensi- ja turvakodin asi- akkaana ollutta naista heidän väkivaltakokemuksistaan ja selviytymisen tai selviytymättömyy- den prosessista sekä ammatillisen avun kohtaamisesta. Ojurin haastattelemat naiset olivat ha- keneet apua ennen turvakotiin tulemista terveydenhuollosta, sosiaalitoimelta, poliisilta ja päih- dehuollosta. Haastatelluista naisista puolet oli turvautunut ainakin kolmeen eri auttajatahoon ja vain kaksi naista ei ollut poliisin kotihälystä lukuun ottamatta hakeutunut muun palvelun piiriin.

(Ojuri 2004, 157.)

Naisten kokemus turvakodin toiminnasta kuvattiin Ojurin (2004) tutkimuksessa ensiarvoisen tärkeäksi ja myönteiseksi. Turvakoti tekee väkivaltaspesifiä auttamistyötä, on sitoutuva autta- mistaho ja sensitiivisellä vuorovaikutuksella pyrkii vaikuttamaan uhrin turvallisuudenvajee- seen. (Ojuri 2004, 170; ks. Hughes 2020, 3041, 3046.) Chicagon yliopistossa on tehty vuona 2004 tutkimus, jossa tarkasteltiin turvakotipalvelujen vaikuttavuutta naisten kokemana. Tutki- muksessa todettiin, että turvakotijakso vähentää uuden väkivaltatapahtuman mahdollisuutta, varsinkin jos nainen on sitoutunut irrottautumaan väkivallasta. Kahden viikon turvakotijakson jälkeen naisten masennus väheni ja he olivat toiveikkaampia tulevaisuuden suhteen. Turvako- tiin tulleet naiset saivat apua oikeudellisissa asioissa, terveydenhoitoon liittyvissä ja sosiaali- sista järjestelmistä. Monet tutkimuksen naiset ovat kokeneet institutionaalisen avun, kuten poliisin ja lääketieteen edustajien asiattoman suhtautumisen väkivaltaa kokeneisiin naisiin, joten turvakodin henkilökunnan avulla heidän oli helpompi asioida eri instituutioissa. Ne naiset, jotka olivat saaneet opastusta osaavat hakeutua lain myöntämän suojan piiriin ja käyttävät heille myönnettyjä oikeussuojakeinoja. (Bennet ym. 2004, 817–818.)

Cris M. Sullivan1 & Tyler Virden ovat tutkineet vuonna 2017 USA:ssa kahdeksan valtion alueella lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden turvakotikokemuksia. Tutkimukseen on osallistunut 565 osanottajaa eri osavaltioista. N. 61 % osallistujista oli valkoisia, 12 % afroamerikkalaisia, 10 % mustia ja matalalla prosentilla eri etnisiä ryhmiä. Tutkimukseen osallistujat olivat 61 %:sti 25–

(18)

49-vuotiaita ja iältään alle 25-vuotiaita oli 21 %. Turvakodin asukkaat ovat täyttäneet kyselyn muutama päivä turvakotiin saapumisen jälkeen ja toisen kerran silloin kun he ovat poistumassa turvakodista. Sullivan ja Virden toteavat, että turvakotiin saapujat tarvitsevat välittömän suojan, mutta jokaisella on oma historia ja olosuhteet, joiden järjestämiseksi väkivaltaa kokeneet tarvitsevat turvakodin työntekijöiden tukea. (Sullivan & Virden 2017, 741, 744.)

Tutkimuksensa tuloksena Sullivan ja Virden (2017) toteavat, että turvakotiin saapujilla on mo- nia ja moniulotteisia tarpeita turvallisuuden lisäksi. Henkilökunta auttaa suojaan tulleita saa- vuttamaan ne tavoitteet, joita he ovat itselleen asettaneet. Turvakodissa asukkaat saavat oikeu- dellista tietoa, tietoa eri vaihtoehdoista sekä kunnioittavan ja arvostavan kohtaamisen turvakodin työntekijöiltä. Tuloksissa ilmeni, että turvakodin työntekijät huomioivat asukkaiden yksi- lölliset tarpeet ja tavoitteet ja turvakotijakson pituus määräytyi yksilöllisesti. Turvakodin työn- tekijöiden johtavana ajatuksena on, että ihmisarvoon kohdistuneet loukkaukset ja väärinkäy- tökset heikentävät sosiaalista toimintakykyä ja itsetuntoa. Turvakotijakson tavoitteena on voi- maannuttaa henkilö hoitamaan omia asioitaan ja järjestämään elämänsä ilman väkivallan uh- kaa. (emt., 742.)

Kokonaishyvinvointiin liittyy toiveikkuus tulevasta, koska se saa ihmiset toimimaan oman ter- veytensä ja hyvinvointinsa saavuttamiseksi. Turvakodin työntekijöiden voimaannuttavan toi- mintatavan vuoksi väkivaltaa kokeneet tuntevat selviytyvän, löytävät omat vahvuutensa ja luottamus tulevaan kasvaa. Tutkimuksen mukaan turvakodista lähtiessään naisilla oli vahva tietoi- suus siitä, että he ansaitsevat parempaa ja heillä oli eri vaihtoehtoja turvata itsensä ja lapsensa.

(emt., 742.)

3.3 Lähisuhdeväkivaltaan liittyvät aikaisemmat tutkimukset

Ojurin ja Laitisen tutkimuksessa (2015) käy ilmi, että väkivaltatyötä on tehty Suomessa koor- dinoimattomasti, sille on luonteenomaista projektimaisuus, eikä siihen ole osoitettu tarpeeksi työvoimaa eikä rahoitusta. Väkivaltatyö on pääasiassa ollut järjestöjen vastuulla eikä julkinen palvelujärjestelmä ole pystynyt vastaamaan järjestelmällisesti palvelun tarpeeseen. (Ojuri &

Laitinen 2015, 9.)

(19)

Istanbulin sopimus (2015) korostaa erityisesti naisten ja tyttöjen haavoittuvuutta sillä tilasto ja tutkimukset osoittavat väkivallan sukupuolittuneisuuden. Istanbulin sopimuksen mukaan lähi- suhdeväkivalta on sosiaalinen, eettinen ja oikeudellinen ongelma. Kansallinen uhritutkimus ha- vaitsee, että koti on naiselle vaarallisin paikka. Vuonna 1997 joutui lähisuhdeväkivallan uhriksi 22 prosenttia naisista, kun vuonna 2019 tilaston mukaan 76,5 prosenttia lähisuhdeväkivallan aikuisista uhreista oli naisia. (Ojuri & Laitinen 2015, 10; Tilastokeskus 2019.)

Väkivalta koskettaa yksilön oikeutta vapauteen, elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

Yksilön henkisten, fyysisten ja sosiaalisten seurausten lisäksi se on yhteiskunnallisesti ja kan- sataloudellisesti kallista. Vuoden 2001 tutkimuksessa todetaan lähisuhteissa tapahtuvan väki- vallan aiheuttavan n. 90 miljoonan kustannukset yhteiskunnalle. Rikoksentorjuntaneuvosto on tilastoinut vuonna 2014, että yleisesti väkivalta aiheuttaa Suomessa n. 850 miljoonaa kustannuksia vuosittain. Kustannuksia aiheuttaa tuotannon menetykset, uhrin vammojen hoito ja vä- kivaltakokemuksen seurauksien psyykkinen hoito. Norjalaistutkimus vuonna 2014 osoittaa, että lähisuhdeväkivallan seurauksena tulleet kustannukset yhteiskunnalle ovat yli 750 miljoonaa euroa. Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) on arvioinut, että lähisuhdeväkivalta naisiin kohdistuneena aiheuttaa Suomessa lähes 1.2 miljardin kustannukset joka vuosi. Suurimmat menetykset tulevat työpoissaoloista ja tuotannon vähenemisestä. (Ojuri & Laitinen 2015, 12, vrt.

Ojuri 2004, 11.) WHO:n artikkelissa käy ilmi, että lähisuhteen väkivallalla ja seksuaalisella väkivallalla on aaltoilevat vaikutus koko yhteiskuntaan. Väkivallan uhrit kärsivät taloudellisista menetyksistä, sosiaalisesta eristyneisyydestä sekä kyvyttömyydestä huolehtia itsestään ja lap- sistaan. (WHO 2021; Euroopan tasa-arvo instituutti (EIGE), 2021.)

Palvelujärjestelmä on eriytynyt eikä sillä ole valmiita yhteistyökäytänteitä tai toimintamalleja väkivallan uhreille, koska väkivallan luonne on erityislaatuinen ja poikkeaa muusta julkisen sektorin toiminnasta. Vastuu väkivallan kohtaamisesta kuuluu kaikille, mutta käytännössä siitä ei kukaan ota vastuuta. Väitöskirjassa Ojuri (2004) on nimennyt neljä eri tapaa, jolla palvelu- järjestelmä on kohdannut lähisuhdeväkivaltaa kokeneen naisen. Näennäisessä kohtaamisessa auttajataho suhtautui sopivasti ja asiallisesti, mutta oli sitoutumaton asioivan ongelmaan. Naisia kehotettiin hakemaan apua muulta taholta, työntekijällä ei ollut aikaa, ohjaaminen muuhun pal- veluun oli puutteellista tai avun hakijan mielenterveyttä arvioitiin alentavalla tavalla, johon liit- tyi syyllistämisen tuntemus. Pelkkä ohjaus ei kriisilanteessa riitä vaan kriisissä olevan puolesta pitäisi ottaa yhteys turvakotiin. Ongelman kieltävä kohtaaminen tarkoittaa, että auttajataho on

(20)

kyvytön kohtaamaan väkivaltaongelmaa, mikä ei aiheudu välttämättä auttamishalusta, vaan it- sensä etäännyttämisestä tarkoituksena suojata itseään. (Ojuri 2004, 157–160.)

Auttamisprosessissa väkivallalle annettu merkitys johtaa siihen, että asiakkaalle annetaan tietynlainen malli, johon häntä auttamistyössä kuljetetaan, mutta joka ei tue asiakkaan omaa elä- mää. Mallitarinana voi olla perheyhteyden säilyttäminen, vaikka työorientaationa pitäisi olla väkivallan loppuminen. Syyllistävässä kohtaamisessa naista syytettiin epäasiallisesti väkivallan aiheuttamisesta ja vähäteltiin naisen arvostelukykyä ja uskottavuutta. (Ojuri 2004, 161–162.) Lasten huostaanoton pelko viivästyttää avun hakemista. Ojuri (2004) toteaa, että väkivallasta selviytyminen liittyy naisen osalta lastensuojeluun, jolloin on vaarana naisen itsensä selviytyminen. Perhekeskeisenä lastensuojelu kiinnittää huomiota naisen selviytymiseen äitinä. Väki- valtaa kokenut odottaa empaattista vuorovaikutusta auttajaltaan. Aineistossa ilmeni naisen koh- taamattomuus, jolloin nainen ei tullut kuulluksi tai ymmärretyksi. Työntekijän olisi aina otet- tava huomioon asiakkaan subjektiivinen kokemus ja etiikan vaatima auttaminen. (Ojuri 2004, 158–167; ks., Hughes 2020, 3047.)

Amnestyn Suomen osasto on tutkinut vuonna 2021 naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja ihmisoi- keusvelvoitteiden toteutumista kunnissa ja verrannut niitä vuoden 2016 kuntatutkimuksen tu- loksiin. Amnesty on korostanut lähisuhdeväkivallan tilastoinnin tärkeyttä vuonna 2017, mutta edelleen vuonna 2021 kunnat laiminlyövät tilastoinnin. Tilastot pitäisi olla jokaisen kuntalaisen nähtävillä. Osa kyselyyn vastaajista kuntapäättäjistä ei tiennyt onko heidän kunnassaan tilastointia. Turvakodit ja avopalvelut tilastoivat toimintaansa, mutta ne eivät ole kaikkien saatavilla. Tutkimuksen mukaan tilastoinnin toimintamallit puuttuvat kunnista. Väkivaltailmiön mo- nimuotoisuuden takia olisi eri toimijatahojen välistä yhteistyötä kehitettävä. (Lidman 2021, 7–

8.)

Kuntapäättäjillä ja väkivaltatyöntekijöillä ei tutkimuksen mukaan ole riittävää kokonaiskuvaa väkivallan määrällisestä esiintyvyydestä eikä laadullisesti siitä, millaista kunnassa esiintyvä vä- kivalta on. Väkivallan tilastointia voidaan käyttää apuna suunnitellessa ennaltaehkäiseviä toi- menpiteitä. Tutkimus osoittaa, että henkilöresursseja tarvitaan lisää tilastoinnin hoitamiseen ja suunnitteluun. (emt., 8.)

(21)

Amnesty on kehottanut Suomen kuntia panostamaan henkilökunnan koulutukseen väkivaltail- miön tunnistamisessa. Syrjäseuduillakaan ei väkivaltatyöntekijät saisi jäädä vaille tarvittavaa koulutusta kustannusten vuoksi. Valtaosassa kunnissa työntekijöille ei suositeltu mitään tiettyä koulutusta. (emt., 10.)

Seurantatutkimuksen myötä Amnesty on suosittanut hallitukselle lain laatimista väkivallan eh- käisyksi, joka velvoittaa kunnat ja eri yhteisöt lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöhön. Erityistuki- palvelut ehdotetaan rahoitettavaksi valtion budjetista. Tuleville kuntapäättäjille Amnesty suo- sittaa väkivallan ehkäisyyn tarkoitetut toimenpiteet kirjattavaksi kuntien hyvinvointi- ja turval- lisuussuunnitelmiin. Tarkoituksena kehittää moniammatillisia tiimejä ja varmistaa tiedon saa- tavuus. Huomioidaan suojan ja tuen tarvitsijoiden erilaisuus niin, että palvelut ovat saavutettavissa jokaiselle sitä tarvitsevalle. (emt., 31.)

(22)

4 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA MENETELMÄVALINNAT 4.1 Tutkimusongelma ja -kysymykset

Tutkielmassani tarkastelen millaista kielenkäyttöä ja keskustelua julkisuudessa esiintyy lähi- suhdeväkivallasta, ja turvakotien toiminnasta yhtenä palvelujärjestelmän osana, sekä millaisiin konteksteihin keskustelu liittyy. Helsingin Sanomat on lukija- ja levikkimäärältään Suomen suurin sanomalehti, jonka uutisointi aiheista on monipuolista. (MediaAuditFinland 2020.) Tutkimuskysymys on:

Millaisia diskursseja media tuottaa lähisuhdeväkivallasta ja turvakotien toiminnasta osana palvelujärjestelmää?

Olen valinnut tutkimuksen aineistoksi Helsingin Sanomien uutisia, jotka koskevat lähisuhde- väkivaltaa ja turvakotien toimintaa osana palvelujärjestelmää vuosilta 2015–2020. Tutkielmas- sani haluan analysoida uutisoinnissa esiintyviä lähisuhdeväkivaltaa koskevia kielellisiä ilmai- suja. Aihe on sensitiivinen, eikä yleensä haluta puhua väkivaltakokemuksista kasvokkain eikä omalla nimellä. Väkivaltaa kokeneet tuntevat häpeää ja syyllisyyttä ja oma toimijuus on heikentynyt alisteisessa suhteessa. Vasta kun henkilö on selvinnyt traumaattisesta kokemuksesta, hänellä on voimia puhua kokemastaan väkivallasta. Uuden rahoituslain (1354/ 2014) myötä turvakotiin hakeutuminen on mahdollista entistä useammalle ihmiselle. Edelleen väkivaltaan ja turvakotiin menemiseen liittyy leimautumista ja pelätään ympäristön asenteita.

4.2 Sosiaalinen konstruktionismi tutkimuksen viitekehyksenä

Tutkimukseni viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan todellisuus ja määritelmät hyvästä ja pahasta muotoutuvat ihmisten välisissä sosiaalisissa suhteissa, johon liittyy kulttuuriset tekijät. Ympäröivä maailma on syntynyt kertomuksista ja merkityksistä ja tutkija tulkitsee niitä eikä lopullisia totuuksia ole löydettävissä. Todellisuus koostuu sosiaalisen kielen ja muiden symboleiden avulla sekä ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa tuotta- masta informaatiosta. Taustaoletuksena on, että tutkimuskohteeksi ei valita pysyvää todellisuutta vaan vuorovaikutuksen tuotteet: keskustelut, käsitteet ja diskurssit ja kuinka ne muuttu- vat ja pysyvät paikallisena, historiallisena ja sovellettavina totuuksina. (Rautio & Saastamoinen 2006, 175.)

(23)

Sosiaalisessa konstruktionismissa minuus ja identiteetti ovat kulttuurin kielellisiä rakenteita eikä se anna vastausta sille, mikä on ihmisen oma toimijuus kulttuurin sisällä ja kulttuurin muuttajana. Sosiaalinen konstruktionismi keskittyy kieleen. Todellisuuden rakentuminen muodostuu kielen merkityksistä vuorovaikutustilanteissa. Pelkän kielen käytön alueella sosiaalinen konstruktionismi on laiminlyönyt ihmisen henkilökohtaisen kokemuksen merkityksen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Myös yhteiskunnassa olevien valtarakenteiden ja instituutioiden aiheuttama epätasa-arvo identiteettikokemuksena jättää huomiotta inhimillisen elämän osa-alu- eet, jos sosiaalinen konstruktivismi keskittyy vain kieleen. Kriittisten realismin edustajien mukaan todellisuus muodostuu useista toisiinsa liittyvistä tasoista, mutta ne ovat samalla osittain erillisiä. Tämän näkemyksen mukaan ihmisen kokemuksellisuuteen ja psyykkiseen minään vaikuttavat sosiaaliset ja kielelliset rakenteet, mutta on osittain riippumaton niiden vaikutuksista.

(Rautio & Saastamoinen 2006, 178–179.)

Kielen avulla rakennetaan ja ylläpidetään identiteettiä, mikä voi johtaa henkilökohtaiseen tai sosiaaliseen muutokseen. Henkilö voi tuntea olevansa tietyn identiteetin uhri, jonka ympäröivä yhteiskunta tai ihminen itse on luonut. Kielen avulla identiteetin merkitysvivahteet voitaisiin purkaa tai kyseenalaistaa, koska kieli tuottaa ja rakentaa kokemuksiamme muista ihmisistä, mutta myös itsestämme. (Burr 2015, 64, 72.)

Kielenkäytön tutkimus ei rajoitu vain vuorovaikutustilanteisiin, vaan tutkitaan laajemmin, miten se toimii viestinnän välineenä ja mitä sillä luodaan yhteisöissä ja eri kulttuureissa. Tutki- muskohteena on ennen kaikkea yhteisöt ja miten ne vaikuttavat jäsentensä kielenkäyttöön eli diskurssiin. Tutkimuksen kiinnostuksena ei ole se, miten konteksti vaikuttaa kieleen, vaan miten kieli ja kielenkäyttö vaikuttaa kontekstiin. Konstruktiivinen tutkimus lähestyy kielenkäyttöä yhteisön, ei yksilön näkökulmasta. Taustalla vaikuttaa ajatus, että tieto ei ole sisäistä ja yksilö- keskeistä vaan menettely ja käytännöt syntyvät yhteisöissä samalla muokaten niitä. Yhteisöissä on samankaltaista kielenkäyttöä ja normeja ja niiden tunteminen edistää sosiaalista tietoisuutta.

Yhteisöt muodostuvat puhetavan ja kielenkäytön pohjalta, jolloin diskurssitutkimuksen suun- taukset tutkivat yhteisöjen kielenkäytön tapoja ja niiden merkitysten muodostumista. (Saja- vaara & Piirainen-Marsh 200, 151–153.)

4.3 Kriittinen diskurssianalyysi

Valitsin tutkimusmenetelmäksi kriittisen diskurssianalyysin, koska kielen avulla pyritään muuttamaan yhteiskuntaa käyttämällä kieltä, tekstejä ja puheita apuna. Julkisen keskustelun

(24)

keskiössä ovat tutkijat ja media, jotka tuottavat sosiaalista todellisuutta. Tietynlaiset tulkinnat sosiaalisesta todellisuudesta joko vahvistavat sosiaalista epätasa-arvoa tai heikentävät sitä.

(Pynnönen 2013, 17.) Diskurssianalyysillä tutkitaan sosiaalista todellisuutta, sen ilmiöitä ja toimintaa kielenkäytön keinoin. Sen avulla tutkitaan yhteiskunnallisen tai kulttuurisen ilmiön ym- märrystä kielen tuottamisen näkökulmasta. (Pälli & Lillqist 2021, 375–376; vrt. Pynnönen 2013, 5; vrt. Sajavaara & Piirainen-Marsh 2000, 191–192.)

Diskurssianalyysi ei ole ainoastaan tutkimusmenetelmä, vaan se on myös väljä teoreettinen viitekehys, joka sisältää erilaisia tarkastelun painopisteitä. Diskurssianalyyttinen tutkimus rakentuu oletuksesta, miten kielenkäyttö ilmentää ja jäsentää sosiaalista todellisuutta. Se sisältää ole- tuksen useiden merkityssysteemien olemassaolosta sekä niiden kontekstisidonnaisuudesta.

Kielen avulla tuotettu informaatio ymmärretään parhaiten asiayhteyksien ja tilanteiden kautta.

Eri diskurssien avulla muodostettuja kuvauksia voi olla useita eikä niitä voi asettaa paremmuus- tai totuudellisuusjärjestykseen. Diskursiivisessa analyysissä tunnistetaan diskurssit, jotka ku- vaavat tietoa ilmiöstä ja sen luonteesta. Diskurssianalyysin avulla ihmiset luovat käsityksen todellisuudesta, sen kielellisestä merkityksestä ja sen ilmenemismuodoista. (Jokinen, Juhila &

Suoninen 2016, 25–26; Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006; Remes 2004.)

Kriittisen diskurssianalyysin viitekehys sisältää kielitieteellisen ja yhteiskunnallisen diskurssin käsityksiä. Kielitieteellisen ja kriittisen diskurssin yhteisenä piirteenä on tutkimuksen kohdis- tuminen kielenkäyttöön. Molemmat tieteenhaarat analysoivat puhuttua ja kirjoitettua kieltä.

Kriittinen diskurssianalyysin tutkimuksen kohteena on tekstin tuottaminen ja vastaanottaminen sekä yhteiskuntatieteiden diskurssiin liittyvä tapa havaita ja analysoida maailmaa. Diskurssiin liittyy konstruktiivinen luonne eli diskurssilla, kielenkäytöllä vaikutetaan ympäröivään yhteiskuntaan, sosiaaliseen todellisuuteen ja niihin ilmiöihin, joista puhutaan. Toisaalta yhteiskunnassa vallalla olevat ilmiöt vaikuttavat käytettyyn kieleen. (Sajavaara & Piirainen-Marsh 2000, 192; vrt. Pynnönen 2013, 5.)

Kriittisen diskurssianalyysin tutkimuskohteena on sosiaalisen ja yhteiskunnallisen kontekstin sisällä tapahtuvan sosiaalisen vallan väärinkäyttö, epätasa-arvon ja dominoinnin valtasuhteet.

Tarkastellaan miten ne alkavat ja miten niiden toimintaa pidetään yllä tai vastustetaan tekstien ja puheiden yms. tasolla. Analyysin avulla pyritään tuomaan esille, miten asiat ja ilmiöt synty- vät ja miten ne muokkautuvat vallantavoittelun ja eri valtasuhteiden mukaan. Analyyttisen tut- kimussuuntauksen tavoitteena on eritellä sosiaalista todellisuutta ja siihen kuuluvia ilmiöitä,

(25)

mutta kriittinen analyysin lähtöoletus on alistussuhteet. Kriittisessä diskurssianalyysissä tutkimus kohdistuu kielen käytön diskursseihin, joilla epäoikeudenmukaiset ja alisteiset suhteet syn- tyvät ja millä niitä oikeutetaan. Kriittisen diskurssianalyysin terminologiassa käsitellään ideo- logiaa, valtasuhteita ja vaiennettuja ääniä. Diskurssianalyysi vastaa usein kysymykseen ”miten”, mutta kriittisen diskurssianalyysin kiinnostuksen kohde on vastata ”miksi” -kysymykseen.

Tutkitaan sitä miksi ja millä voimakkuudella merkitykset ilmaistaan yhteisöissä ja eri tilanteissa. (Pynnönen 2013, 28–29; Sajavaara & Piirainen-Marsh 2000, 152.)

Diskurssi -termiä tarkastellaan sanojen ja lauseiden sijasta suurempina tekstikokonaisuuksina.

Kielen rakenteen sijasta tutkimuksellisen tarkastelun kohteeksi tulee kielenkäyttö ja sen konteksti. Ajan saatossa diskurssitutkimuksesta on tullut todellisten ihmisten aitoa kielenkäyttöä todellisissa tilanteissa ja aidossa ympäristössä osana sosiaalista toimintaa. Diskurssi voi olla kirjoitettua tai puhuttua kieltä, ja sisältää kielellisiä ja muita merkkijärjestelmiä. Kirjoitetun ja puhutun kielen sekä sen kontekstin lisäksi diskurssin käsite sisältää sosiaalisen konstruoinnin eli sosiaalinen todellisuus muodostuu jäsentyneistä tekstikokonaisuuksista, jotka sisältävät erilaisia tekstejä ja merkkejä. Tekstien merkityksellisyys muodostuu toisten tekstien kautta ja suhteessa niihin sekä tilannekohtaisina suhteessa ympäristöön, jossa ne on tuotettu. (Pietikäinen &

Mäntynen 2009, 24–27; Pynnönen 2013, 6; Jokinen, Juhila & Suoninen 2006, 19.)

Kriittinen diskurssianalyysi tarkastelee kielenkäyttöä ja sosiaalisia asetelmia ja menetelmiä kontekstissaan kriittisellä lähestymistavalla. Tavoitteena on saada muutos aikaan yhteiskunnassa tuomalla ajatuksia ja aiheita tutkimukseen ja yleiseen keskusteluun. Kriittinen diskurssianalyysi on kielenkäytön tutkimusta, jonka avulla tutkitaan yhteiskunnan valtarakenteita. Kie- lenkäyttö vaikuttaa yhteiskunnallisesti, mutta yhteiskunnallinen tilanne muokkaa myös kielen- käyttöä. (Sajavaara & Piirainen-Marsh 2000, 193, 195; Pynnönen 2013, 29.)

Kriittinen diskurssianalyysi tutkii sitä, miten yhteiskunnan epätasa-arvoa ja sosiaalista valtaa pidetään yllä ja epätasa-arvoista asennetta ja suhtautumista vastaan toimitaan tekstin avulla.

Kriittisen diskurssianalyysin tavoitteena on tuoda esiin yhteiskunnalliset tapahtumat valtasuhteiden ja vallantavoittelun kontekstissa. Se pyrkii myös osoittamaan eri sosiaalisten ryhmien mahdollisuudet osallistua puheena olevaan diskurssiin ja siten vaikuttamaan syntyvään epätasa- arvoon. Tutkimuksen painopiste on valta-aseman hyväksyttävyys ja sen negatiiviset seuraukset.

(Pynnönen 2015, 35.)

(26)

Diskurssitutkimus on laadullista tutkimusta, jonka tarkoituksena on kuvata ihmisen merkitys- maailmaa ja toimintaa. Laadullinen tutkimus tarkastelee ja selittää tutkittavan asian tai ilmiön laatua ja hakee merkityksiä sille käyttäytymiselle mitä ihmiset rakentavat toistensa kanssa vuorovaikutuksessa. Laadullisen tutkimuksen tuloksia ei esitetä numeerisesti, vaan kuvataan il- miön tai asian merkitystä ja verrataan niiden taustalla olevia konteksteja tutkimusongelmaan tai keskeisiin käsitteisiin. Ihmisten kokemukset ja merkityksellistämisen tavat ovat laadullisen tutkimuksen kohteena. Tulosten merkittävyys määräytyy ihmisten todellisuudesta ja tutkimuksen tausta kontekstista. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 139–140.)

4.4 Viestintä ja kielenkäyttö

Diskurssinanalyysissä tarkoituksena ei ole tuoda esille tutkijoiden omaa informaatiota, asenteita ja ajatuksia eikä kulttuurisia näkemyksiä miksi jokin asia on tietynlainen. Tietoa ei esitetä kausaalisina jatkumona ja selityksenä. Diskurssianalyysissä tutkitaan, miten ymmärrettävästi asioita tuodaan esille kielenkäytöllä. Ilmiötä koskevaa tietoa voidaan tuoda esille monella eri tavalla, jolloin yksiselitteinen tulkinta on puutteellinen. Sosiaalinen todellisuus rakentuu mo- nesta erilaisesta tekstikokonaisuudesta, ei yksittäisistä teksteistä. Diskurssi syntyvät eri sosiaalisten ryhmien vuorovaikutuksessa, joka saa vaikutteita historiallisesta ja sosiaalisesta kontekstista. Merkittävää analyysissä on se millaisia selityksiä ja merkityksiä tutkittavasta asiasta ym- märretään ja millaisia seurauksia siitä rakennetaan. Tutkimuskohteena on ilmiön kuvaustapa ja toimijoiden nimeämät syyt ilmiölle. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2006, 18; Pynnönen 2015, 34.)

Diskurssianalyysissä kielenkäyttöä tutkitaan tekemisenä ja toimintana ja siten ihmisen katsotaan olevan aina osallisena siinä, miten ilmiötä tehdään ymmärrettäväksi eri aikakausina. Sanat ja lauseet ovat toimintaa, jolloin kielenkäyttö on tekojen ja toiminnan olennainen osa. Diskurs- sianalyysi on kuvaus todellisuudesta eri sosiaalisissa tilanteissa, jossa kielelliset ja materiaaliset näkökohdat ovat mukana. Kielellisten prosessien avulla sosiaalinen kanssakäymisemme ja sosiaalinen todellisuus rakentuu. Tutkimustulosten kautta tutkija kuvaa todellisuutta, mutta samalla hän luo uutta todellisuuta. Tutkijan kielenkäyttö on reflektiivistä ja tulkitsevaa, eikä sitä pidä pitää faktojen raportoimisena. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2006, 19–20, 40–41, 238; Jo- kinen, 2016, 253.)

(27)

Olennaisimmat ja tärkeimmät asiat rakennetaan sanavalintojen, painotusten ja kategorisointien.

Kirjoitettu teksti antaa paljon mahdollisuuksia ja yksityiskohtia, joihin tutkija kiinnittää eri- tyistä huomiota, kuten kielenkäytön tyyliin vasta-argumenteissa. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2006, 239–240.) Kielitieteellinen diskurssi tutkii kielenkäytön piirteitä, ja yhteiskuntatieteelli- nen diskurssi tutkii ilmiöitä kielenkäytön kautta. Kriittinen diskurssianalyysi soveltaa molem- pia tutkimussuuntia. (Sajavaara & Lillqvist-Marsh 2000, 193.)

Joukkoviestinnän erityispiirteenä verrattuna muihin viestinnän muotoihin on käytetyn teknii- kan lisäksi taloudellinen, poliittinen ja institutionaalinen ulottuvuus. Myös viestinnän sosiokulttuurinen konteksti on tärkeä. Joukkoviestintää ympäröi sosiaaliset ja kulttuuriset raamit, jossa viestintä toimii ja vaikuttaa ja joka vastavuoroisesti muokkaa viestintuotannon olosuh- teita. Viestintätilanteet eroavat ajallisesti ja paikallisesti toisistaan. Joukkoviestintää tehdään eri paikassa ja eri aikoina kuin sitä kulutetaan, eli missä ja milloin kohdeyleisö lukee sitä. Eri vies- tintävälineet tarjoavat erilaisia merkityksiä asioille. Tekstimuotoinen viestintä ei ole niin hen- kilökohtaista kuin radio tai televisio, eikä yleisö voi vaikuttaa tekstien sisältöön. Yleisö ei voi antaa suoraan palautetta median tuotantoon. Median sisältö on ammatillisesti ja institutionaali- sesti valvottua ja mediavälineet, joilla on merkittävää poliittista tai taloudellista valtaa pääsevät esille eri foorumeilla. (Fairclough 1997, 52–58.)

Tekstianalyysiin kuuluu tarkastella, miten teksti asettuu laajempaan yhteyteen kuten miten virkkeet liittyvä toisiinsa ja uutisoinnin kokonaisrakenne. Analyysissa tutkimuskohteena on tekstien merkityksen lisäksi niiden muoto. Tekstimuotojen lisäksi analyysiin kuuluu merkitysten eroavuuksien erottelu. (emt. 1997, 79.)

4.5 Kontekstit diskurssianalyysissä

Kontekstilla tarkoitetaan laaja-alaisesti niitä tekijöitä, joiden avulla muodostetaan merkityksiä ja jotka rajaavat merkityksen käyttämistä. Kielellä toimitaan eri yhteyksissä eri tavalla ja se saa tilanteen mukaan eri merkityksiä. Kielenkäyttö on kontekstisidonnainen. Merkityksen tutkimi- nen edellyttää myös kontekstin tutkimista ja sen määrittelyä. Kontekstien laaja-alaisuus vaikuttaa merkityksen muodostumiseen ja tulkitsemiseen. Kontekstin ominaispiirteisiin kuuluu mo- nikerroksellisuus, jolloin kontekstin rajaus vaikuttaa erilaisten kielenkäytön tulkintojen teke- miseen. Kielenkäyttöön vaikuttaa yhteiskunnallinen näkemys ilmiöstä. Siten yksittäisen tulkit- sijan oma näkemys ja tilanne, missä kieltä käytetään vaikuttavat kokonaiskuvaan. (Pynnönen

(28)

2013, 11; Pietikäinen & Mäntynen 2009, 28–29.) Konteksteja voidaan tarkastella eri tasojen avulla.

Kuvio 1. Kontekstin tasot. (Mukaellen Pynnönen 2013, 12; Pietikäinen & Mäntynen 2009, 30–

35.)

Läheltä tapahtuva kontekstin tarkastelutapa ns. mikrodiskursiivinen tarkastelutapa lähestyy kie- lenkäyttöä yksityiskohtaisesti, tulkitsevasti, ja yhteiskunnallisessa lähestymistavassa diskurssi ymmärretään universaalina ilmiönä. Tekstin tarkastelun kontekstissa viitataan usein hyvin pie- neen todellisuuden osaan, mutta saman aikaisesti ilmiöön liittyy suurempia ja toisistaan riippu- vaisia konteksteja. Tulkitsevakonteksti on yhteydessä muihin ilmiöön liittyviin konteksteihin.

Keskeistä tulkitsevassa kontekstissa on tutkijan rooli ja toimintaympäristö sekä kielellinen toiminta tietyssä sosiaalisessa ympäristössä. Tutkija kuvaa tilanteessa kielenkäytön toimivuutta useiden tilanteeseen liittyvien kontekstien kautta. Tulkitseva konteksti toimii tutkimuksen kohteena, mutta se kuvaa myös kielenkäyttöä ja sosiaalista toimintaa. Eri kontekstitasojen välillä ei ole selvää rajaa ja tutkija itse määrittää kontekstin, jossa haluaa tutkia ilmiötä. (Pynnönen 2013, 11–12; Pietikäinen & Mäntynen 2009, 31–32.)

Nivelkontekstien avulla yksittäiset kontekstit yhdistetään laajempaan yhteyteen. Käytänteet synnyttävät erilaisia suuntauksia, joilla media tuottaa tekstejä. Diskurssianalyysin avulla pyri- tään tekstien, käytänteiden, kulttuurin ja historian välisten yhteyksien tutkimukseen. (Pynnönen 2013, 13; Pietikäinen & Mäntynen 2009, 35.)

Kuvion ylimmällä tasolla on sosiokulttuurinen ja yhteiskunnallinen konteksti. Kieltä käytetään ympäröivän yhteiskunnan sekä kulttuurisen että sosiaalisen toimintaympäristön kuvaukseen.

Pintataso, tekstin tarkastelu Tulkitseva taso

Nivelkonteksti

Yhteiskunnan sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö

(29)

Sosiokulttuurinen konteksti voidaan rajata pienemmäksi ja voidaan puhua yhteisöllisestä kontekstista. Tutkija itse määrittää kontekstin rajat ja konteksti on siten aina rajallinen. Tutkijan konteksti vaikuttaa kaikkiin tutkimuksen tekemisen vaiheisiin, valintoihin ja lopullisiin asioiden tulkintoihin. (Pynnönen 2013, 13; Pietikäinen & Mäntynen 2009, 36–37.)

4.6 Retorinen argumentaatio

Mielipiteen esille tuominen ja sen perusteleminen on retoriikassa keskeisellä sijalla. Retoriikan tavoitteena on saada lukijat vakuuttumaan jonkin argumentin pätevyydestä ja sen lähtökohtana on avoimuus. Retorisella argumentaatiolla pyritään yleisöä sitouttamaan tiettyyn väitteeseen.

Retoriikka perustuu kieleen, jolloin argumentit ovat aina kiistanalaisia, ja toisilleen vastakkai- set argumentit voivat olla yhtä lailla päteviä. Argumentaation avulla pyritään lisäämään jonkin väitteet pätevyyttä, ja samalla heikentämään toisen väitteen uskottavuutta. Argumentin esittäjä pyrkii vaikuttamaan johonkin tiettyyn yleisöön, jonka lähtökohtaoletukset ovat yhteisesti hy- väksyttyjä ja yhdessä jaettuja. Yhdessä hyväksytyt oletukset siirretään johtopäätöksiin eli argu- mentteihin. (Jokinen 2016, 259–260; Lehti, Eronen & Valli 2018, 168.)

Retorista kielenkäyttöä voidaan havaita kaikkialla, poliittisessa kielenkäytössä ja arkipuheessa.

Retoriikan avulla tutkitaan erityisesti puheiden ja tekstiaineistojen rakenteita, kuten millaisin keinoin lukijaa halutaan sitouttaa ja vakuuttaa argumentin pätevyydestä tai sen kannatettavuu- desta. Joissakin määritelmissä retoriikalla tarkoitetaan yleisön manipulointia ja kaunopuhei- suutta. Diskurssianalyysissä retoriikan välineitä käytetään tarkasteltaessa sitä, miten tekstejä tuotetaan ja miten niitä perustellaan ja oikeutetaan, että johtopäätökset saadaan näyttämään it- sestäänselvyyksiltä. Retorisessa tutkimuksessa huomio kiinnittyy yleisösuhteeseen, kun dis- kurssianalyysissä huomioidaan enemmän kulttuurisia merkityksiä ja henkilöiden välistä vuorovaikutusta. Molemmat tieteenalat korostavat viestinnän ja kielenkäytön roolia ja perustuvat teoreettisena viitekehyksenä sosiaaliseen konstruktivismiin. Myös kielelliset merkitykset syn- tyvät molemmissa tilannesidonnaisuudessa ja vuorovaikutuksessa. (Jokinen 2016, 260–261;

Lehti, Eronen & Valli 2018, 157–158.)

Retorisen ja kriittisen diskurssianalyysin ajatellaan olevan lähellä toisiaan. Kriittinen diskurssianalyysi ei vain kuvaa tutkimuskohdetta, vaan ottaa kantaa kielenkäytön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin suhteeseen. Kriittinen analyysi kuvaa haitallisia valtasuhteita, jos niillä on heijas- tusvaikutuksia kieleen ja kielenkäyttöön ja jos vallitseva kielen käytön kulttuuri pitää yllä niitä.

(30)

Retorisessa tutkimuksessa ei kiinnitetä huomiota diskursiivisiin moraalinäkökohtiin, vaikka tarkoituksena on paljastaa valtasuhteita. (Lehti, Eronen & Valli 2018, 160.)

Argumentin vaikuttavuutta voidaan lisätä joko retorisilla keinoilla väitteen esittäjää kohtaan, tai väitteillä, jotka liitetään väitettyyn argumenttiin. Vaikuttavuutta lisää, jos väitteen esittäjää pidetään luotettavana. Argumenttiin liitetyt keinot saavat väitteen näyttämään totuudelliselta tai siihen liittyy muita kannatettavuuteen liittyviä asioita. Yleensä nämä kaksi tunnusmerkkiä liit- tyvät kiinteästi toisiinsa. (Jokinen 2016, 344.)

Liittoutumisaste tarkoittaa väitteen esittäjän sitoutumista esitettyyn väitteeseen. Väitteen esit- täjä voi ilmaista asian omissa nimissään tai hän voi etäännyttää itsensä ja vain välittää argumentin. Välittäjänä toimija tuottaa neutraaliutta ja välttää siten joutumasta vastuuseen väitteis- tään. Selvin esimerkki yhteyden etäännyttämisestä on uutistenlukija, jota pidetään puhtaasti asioiden esille tuojana eikä hän siten vastaa sanomisistaan. Argumentaatiota voidaan vahvistaa myös tuomalla esille useiden eri tahojen hyväksyminen toisistaan riippumatta. Väite ei näytä silloin vain henkilökohtaisena kannanottona. Väitteiden vahvistajana voidaan käyttää suoria lainauksia, joita useimmiten käytetään puhuttaessa yliluonnollisista ilmiöistä. Väittäjä saa vah- vistusta, jos jollakin toisella henkilöllä on samanlainen kokemus ja sen voi ilmaista suoralla sitaatilla. Puhuja tai sanoja voi vedota yleisesti tiedettyihin toimintatapoihin tai kulttuurisiin seikkoihin, joiden esiintymistä on vaikeaa vastustaa. (Jokinen 2016, 344, 348–351.)

(31)

5 AINEISTON ANALYYSI KRIITTISEN DISKURSSIANALYYSIN KEINOIN 5.1 Aineiston hankinta

Tutkin Helsingin Sanomien uutisointia vuosilta 2015–2020. Kerään empiirisen aineiston Hel- singin Sanomien arkistosta. Aineisto koostuu artikkeleista, pääkirjoituksista ja mielipidekirjoi- tuksista, jotka kertovat lähisuhdeväkivallasta ja turvakotitoiminnasta osana palvelujärjestel- mää. Hain myös uutisia politiikkaosiosta, mutta näyttää ettei lähisuhdeväkivallasta ja turvako- deista ole poliittisessa mielessä paljon kirjoitettu. Turvakotien rahoitus tulee valtiolta ja lisära- han saaminen uusiin turvakoteihin on poliittisten päättäjien hallussa, mutta vaikuttaa, että kovin harvat päättäjät ovat kiinnostuneita ilmaisemaan mielipiteensä lisärahan myöntämisestä turvakotien lisäämiseen. Suomi on saanut moitteita kansainvälisistä järjestöiltä lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisemisestä ja tekijöiden asettamisesta vastuuseen. Yhdistyneiden kansakuntien ih- misoikeuskomitea on huomauttanut Suomea väkivaltaa kokeneiden tukipalvelujen ja turvakotipaikkojen riittämättömyydestä. (Ihmisoikeuskeskus 2021.)

Tutkimuksen ajankohdan rajaus johtuu turvakotitoiminnan rahoituspohjan muutoksesta vuonna 2015. Samana vuonna turvakotilaki tuli voimaan (1354/2014). Lain tarkoituksena on turvata valtakunnallisesti riittävät ja laadukkaat palvelut väkivaltaa kokeneille tai väkivallan uhan alla eläville henkilöille. Kuntien maksusitoumukset poistuivat ja rahoitus tulee valtiolta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen organisoimana. Väkivaltaisessa suhteessa tai väkivallan uhan alla elävät voivat itse hakeutua turvakotiin ilman kunnan erillistä päätöstä eikä palvelu maksa mi- tään myöskään kunnalle. Samalla kynnys turvakotiin hakeutumisesta madaltui.

5.2 Aineiston hankinnan kuvaus

Tutkimuksen aineisto koostuu Helsingin Sanomien uutisoinnista vuosilta 2015–2020. Pyrin koostamaan aineiston mahdollisimman monipuolisesti eri uutisosioista saadakseni kattavan mielikuvan uutisoinnin informaatiosta. Aineistoa hain asiasanoilla: lähisuhdeväkivalta, turvakoti, turvakodin toiminta. Lopulliseen aineistoon valitsin 34 eri artikkelia kotimaa-, pääkirjoi- tus-, kaupunkiosioista. Politiikkaosiossa ei ollut julkaistu yhtään uutista viimeisen viiden vuoden aikana. Muutama poliitikko on ilmaissut mielipiteensä muissa artikkeleissa turvakotien toiminnan riittävän lisärahoituksen tarpeellisuudesta ja lähisuhdeväkivallan aiheuttamista sosiaa- lisista ja taloudellisista kärsimyksistä, mutta ajatukset ovat jääneet puheen tasolle. Kahden vii-