MONIKIELINEN sUoMi JA SUOMEN KIELEN
TUTKIMUS
JYRKI KALLlOKOsKl
VIRKAANASTUJAISESITELMÄ HELSINGIN YLIOPISTOSSA
13. LOKAKUUTA 1999
Suomen kielen passiiviksi kutsuttu kieli- opillinen kategoria antaa mahdollisuuden olla ilmaisematta verbin esittämän proses- sin tekijää. Suomessa käydään saunassa, juodaan paljon ja puhutaan kännyköillä.
Tällaiset lauseet olemme tottuneet tulkitse- maan niin. että saunominen, juopottelu ja kännyköinti ovat Suomessa tavallista toi- mintaa, monen suomalaisen tapoihin kuu- luvaa _ vaikkei sitä siis passiivilauseessa suoraan sanotakaan. Lause Suomessa pu- hutaan 150 kieltä voisi vastaavasti kertoa perin kummallisesta polyglottien maasta tai kielellisesti hyvin pirstaloituneesta yhteisöstä. Niin kuin tiedämme, kumpikaan tulkinta ei ole oikea. Tässä maassa on viiti- sen miljoonaa l50:tä eri kieltä äidinkiele- nään puhuvaa ihmistä, mutta heistä vajaat 400 000 ei voi käyttää äidinkieltään lähes- kään kaikkialla päivittäisessä elämässään -ja heistä viidenneksellä ei ole lakiin pe- rustuvaa oikeutta äidinkielensä käyttöön vi-
GD
rallisissa yhteyksissä tai koulutuksessa.
Mitä tämä merkitsee kielivähemmistöi- hin kuuluvien kannalta: suomalaisesta ar- jesta selvitäkseen heidän on puhuttava suo- mea, ainakin jossakin elämänsä vaiheessa heidän on sitä käytännössä osattava. Suo- men kielen tutkimuksen kannalta taas on kysymys siitä, että Suomessa on yhteensä Espoon ja Tampereen verran ihmisiä, joiden on pakko puhuaja kirjoittaa suomea -toi- sena kielenä. Heidän suomensaja tilanteet.
joissa he sitä käyttävät. ovat haaste suomen kielen tutkijoille.
Tämän haasteen tunnistaminen ja tun- nustaminen omakseen on vienyt suomalai- silta kielentutkijoilta melko kauan. Ei edes suomenruotsalaisten suomen kieli ole juu- ri kiinnostanut ainakaan suomenkielisten yliopistojen tutkijoita. Maahanmuuttajien määrän kasvu viime vuosikymmenen lopul- la herätti huomaamaan kielenopetuksen, sopivan oppimateriaalin ja lopulta myös alan tutkimuksen tarpeen. Ongelmaksi näh- tiin sopivien yliopistovirkojen puute. Nyt, kun muutamia virkoja on perustettu. Hel- singin lisäksi Jyväskyläänja Åbo Akademin
>
VIRIlHTAIA l/2000
opettajainkoulutuslaitokseen Vaasaan, on nähtävissä, että myös muut kuin alalle ››vi- rallisesti vihkiytyneet›› tutkijat ovat alka- neet siitä kiinnostua.
Mitä sitten on suomi toisena kielenä -tutkimus? Mitä kaikkea sen piiriin voisi - ja tulee kuulua? Suomen monikielisyys voi olla suomen kielen tutkimuksen kohteena ainakin neljästä näkökulmasta. Ensinnäkin sitä voidaan lähestyä kielen variaation kan- nalta, jolloin ei-syntyperäisen suomenpu- hujan kieltä tarkastellaan yhtenä suomen kielen muotona. Toiseksi voidaan tutkia suomen kielen oppimista. Kolmas monikie- lisessä yhteisössämme tärkeä tutkimuskoh- de on syntyperäisten ja ei-syntyperäisten suomenpuhujien vuorovaikutus. Neljäs tut- kittava alue on enemmistö- ja vähemmistö- kielten suhde sekä kaksikielisen yksilön että kieliyhteisön kannalta. Pohdin seuraavak- si suomen kielen tutkimuksen tehtäviä ja mahdollisuuksia näistä neljästä näkökul- masta.
EI-SYNTYPERÄISEN SUOMI SUOMEN KIELEN MUOTONA Ei-syntyperäisen suomenpuhujan kielen- käyttöä on totuttu pitämään puutteellisena tai virheellisenä. Silloin tietysti veıtailukoh- daksi asettuu äidinkielenään suomea puhu- van kielenkäyttö. Mutta mikä on se normi, jota vasten ei-syntyperäistä suomenpuhujaa ja hänen virheitään tulisi tarkastella? Yleen- sä normiksi otetaan standardoitu kirjakieli.
Sitä opetetaan oppikirjoissa ja kuvataan kieliopeissa. Huolitellun yleiskielen stan- dardia vasten olemme tottuneet syntype- räistenkin suomenpuhujien kieltä arvioi- maan.
Virheellinen suomi ei välttämättä tuota ymmärtämisen vaikeuksia. Virheiden kor- jaaminen edellyttää niiden havaitsemista.
Ne kieliopilliset virheet, joita olemme tot- tuneet esimerkiksi suomenruotsalaisten pu-
heesta korjaamaan, kuten objektin tai sub- jektin sijan väärät valinnat, ovat luonteel- taan sellaisia, että ne havaitakseen ja kor- jatakseen kuulijan on jo täytynyt ymmärtää,
mitä puhuja halusi sanoa.
Kielen luonteeseen kuuluu variaatio.
Varsinkaan aikuisella maahanmuuttajalla ei ole ollut mahdollisuuttaa oppia suomen kieltä kasvamisen ja aikuistumisen myötä.
Kielen alueittainen, sosiaalinen ja tilantei- nen vaihtelu avautuu hänelle vasta vähitel- len.
Suomea toisena kielenä puhuva tuo omaan ympäristöönsä uuden tavan käyttää suomen kieltä. Äidinkieleltään puolalaisen tai espanjalaisen suomi on yksi suomen kielen muoto siinä missä savolaisten tai pohjalaisten omalla korostuksellaan puhu- ma yleiskieli. Syntyperäistä suomenpuhu- jaa vieras korostus joko ärsyttää tai miellyt- tää _ samalla tavoin kuin suhtautuminen savolaiseen tai pohjalaiseen puhetapaan vaihtelee kuulijasta riippuen.
Keskustelupuheeseen, puhutun kielen kielioppiin ja tekstilajien ominaispiirteisiin suuntautunut tutkimusja tekeillä oleva suo- men kielen deskriptiivinen kielioppi anta- vat mahdollisuuden uudenlaiseen näkökul- maan: kielimuodosta riippuen on erilaisia käytänteitä, ei vain sanaston ja ääntämisen tasolla vaan myös kieliopillisissa rakenteis- saja niiden käytössä. Näin myös ei-synty- peräisen puhuma tai kirjoittama suomi aset- tuu osaksi suomen kielen kokonaiskuvaa. Ja meidän syntyperäisten suomenpuhujien on myös totuttuva siihen, että samalla, kun suomen kielen puhujia on maailmassa enemmän kuin koskaan ennen, äidinkie-
lemme on myös muiden omaisuutta.
TOISEN KIELEN OPPIMISEN TUTKIMUS
Toisen kielen oppimisen tutkimus on pit- kään palvellut nimenomaan kieltenopetuk-
@)
sen päämääriä. Vieläkin alan painopiste on kielitaidon mittaamisessaja vieraan kielen oppimisprosessienjäljittärrıisessä. Maahan- muuttajien määrän lisäännyttyä havahdut- tiin varsinkin Länsi-Euroopan maissa tut- kimaan myös spontaania toisen kielen op- pimista ja kielitaidon ja kielellisten valin- tojen sosiaalisia kytköksiä. Kielenoppimis- ta on ryhdytty tutkimaan kouluissa, työpai- koilla, asiakkaidenja viranomaisten kohtaa- misissa.
Toisen kielen oppimisen kuvaus edellyt- tää tapaustutkimuksia, kielenoppijan histo- rian seuraamista pitkän ajanjakson ajan.
Tutkimusta aloittaessaan ei tutkija voi olla varma edes siitä, kuinka pitkään kohteena oleva henkilö on tavoitettavissa. Vaihtoeh- toinen tapa tutkia oppimisen edistymistä onkin käyttää näennäisaikaperspektiiviä, vertailla eri vaiheissa olevia kielenoppijoi- ta. Suomi toisena kielenä -tutkimuksessa suurimman huomion kohteena on ymmär- rettävästikin ollut morfologian oppiminen.
Alan ensimmäinen, Jyväskylän yliopistos- sa tarkastettu väitöskirja käsitteli juuri suo- men nominien taivutuksen oppimista.
Kielenoppijan äidinkieltä on totuttu kutsumaan lähtökieleksi ja opittavaa uutta kieltä kohdekieleksi. Kehittyvääja muuttu- vaa oppijan kieltä on nimitetty välikieleksi ja oppimisprosessi on hahmotettu toisiaan seuraavien ››välikielten›› sarjaksi. Matka- metafora on tuttu tapa pyrkiä ymmärtämään monta muutakin kulttuurissammeja ihmis- elämässä keskeistä asiaa. Kielenoppijan matka voi edetä joutuisasti tai hitaammin.
Matkalla voi tulla vastaan esteitä, matkan suuntakin voi kääntyä tai matkanteko kes- keytyä.
Niin kuin kaikki metaforat, kuva kielen- oppimisesta matkana on yksipuolinen. Sen mukaan lähtökielestä, äidinkielestä ikään kuin asteittain irtaannutaan tai luovutaan uuden opittavan hyväksi. Niin kuin tiedäm- me, uuden kielen oppiminen ei edellytä äi-
dinkielestä luopumista. Eri asia on se, että kielellinen vähemmistö ei aina enemmistön paineen alaisena kykene säilyttämään omaa kieltään.
Metafora ja tutkimusperinteen todelli- suus kytkeytyvät siten, että monessa oppi- misprosessin tutkimuksessa keskeisellä si- jalla ovat olleet kielenoppijan psykolingvis- tisten prosessien mallintanı isyritykset.Täs- sä tutkimustraditiossa kieltä oppiva yksilö helposti hahmottuu ympäröivästä sosiaali- sesta todellisuudesta irralliseksi, yksinäi- seksi kulkijaksi, kielitaidon hankkijaksi.
KIRJOITETTUUNYLEISKIELEEN KASVAMINEN
Suomea toisena - ja toisena kotimaisena _ kielenä puhuvat lapsetja nuoret oppivat koulussa suomen kirjakieltä. Saman tehtä- vän edessä ovat myös syntyperäiset suo- menpuhujat. Onkin syytä selvittää, miten kielivähemmistöihin kuuluvat lapset omak- suvat suomen kirjakielen normit ja miten normien omaksuminen poikkeaa suomea äidinkielenään puhuvien lasten harjaantu- misesta yleiskieleen.
Oppimisen eri vaiheita on mahdollista kartoittaa luokka-asteelta toiselle aina yli- oppilaskirjoituksiin saakka. Konkreettises- ti tämä tarkoittaa sitä, että analyysin koh- teeksi otetaan suomea toisena kielenä kirjoittavien koululaisten tekstejä, joita verrataan syntyperäisten suomenpuhujien teksteihin. Kiinnostavimpia eivät ole vir- heet vaan sen seuraaminen, miten eri teks- tilajien kielellisten keinojen hallinta edis- tyy ja miten puhutun ja kirjoitetun kielen keinot eriytyvät.
On tärkeää, että se panostus, jonka yh- teiskunta sijoittaa maahanmuuttajalasten koulutukseen, tuottaa mahdollisimman hy- viä tuloksia. Äidinkieltäänja suomea hyvin
osaavat maahanmuuttajanuoret ovat kou- lunsa päätettyään merkittävä voimavara
>
@
suomalaiselle yhteiskunnalle, joka _ aina- kin juhlapuheissa _ arvostaa kansainväli- syyttäja kielitaitoa. Kirjakielen omaksumi- nen ei ole pelkästään äidinkielen- tai suo- mi toisena kielenä -opettajien vastuulla, vaan koulun tehtävä on harjaannuttaa kir- joitettuun ja suulliseen yleiskieleen yhtä lailla historian, biologian tai matematiikan tunneilla.
sYNTYPERÄısENJA Eı - sYNTYPERÄısEN suoMEN-
PuHu1ANvuoRovAı KuTus
Vuorovaikutustilanteista suomi toisena kie- lenä -tutkimuksen kannalta kiinnostavia ovat niin syntyperäisten ja ei-syntyperäis- ten suomenpuhujien keskustelut kuin sellai- set tilanteet, joissa suomi on lingua franca, kaikille keskustelijoille vieras, mutta yhtei- nen kieli.
Autenttisia puhetilanteita analysoitaes- sa on tullut ilmi, että kielitaidon ongelmat, siis kieliopin ja sanaston puutteet, eivät välttämättä haittaa vuorovaikutuksen suju- mista. Syntyperäiset puhujat eivät ole mi- tenkään erityisen orientoituneita korjaa- maan keskustelukumppaninsa puhetta, jos asiat muuten luistavat.
Toisaalta kielestä versovat monet vää- rinymmärrykset. Usein niiden lähteeksi voi osoittautua jokin sellainen kielenkäytön piirre, joka ei ole yhtä helposti paikannet- tavissa kuin kielioppivirhe tai puuttuva sana. Vuorovaikutuksen sosiolingvistinen tutkimus ja keskustelunanalyysi ovat osoit- taneet, että kielikohtaiset erot lausuman tulkintaa ohjaavien partikkelien, eleiden, ilmeiden, sävelkorkeuden muutosten ja painotuksen käytössä saattavat tuottaa va- kaviakin ymmärtämisen ongelmia. (Vastaa- vasti retoristen keinojen kulttuuriset erot voivat aiheuttaa väärinymmärryksiä kirjoi- tetussa tekstissä.)
Tottumattomalle kommunikointi suo-
mea toisena kielenä puhuvan kanssa voi olla hankalaa. Tästä todistaa myös monen suo- malaisen sinnikäs pyrkimys puhua ulko- maalaiseksi tunnistamansa henkilön kans- sa englantia, vaikka toinen osapuoli olisi aloittanut keskustelun suomeksi _ eikä välttämättä edes osaisi englantia. Syntype- räisten ja ei-syntyperäisten kielenpuhujien keskusteluissa myös syntyperäiset tarvitse- vat erilaisia kielenkäytön taitoja, kuin mi- hin ovat tottuneet. Suomi toisena kielenä -tutkimuksen yksi tehtävä onkin hankkia tietoa myös siitä, miten me syntyperäiset suomenpuhujat pärjäämme ei-syntyperäis- ten kanssa keskustellessamme.
MONIKIELISYYS, KIELTEN KOHTAAMINEN jA KEHITYS Kielivähemmistöjenja valtaväestön kohda- tessa mukana on aina tuon toisen _ tai jon- kin kolmannen _ kielen varjo. Kaksi- tai monikielisyys on eri kieltä äidinkielenään puhuvien ihmisten vuorovaikutuksen olen- nainen resurssi.
Suomen kielen tutkijat ovat tässä viral- lisesti kaksikielisessä maassa pitkään rajoit- tuneet tarkastelemaan vain sellaisia kielen- käyttötilanteita ja suomen kielen muotoja, joiden on katsottu edustavan puhdasta suo- mea. Kaksikielisten suomalaisten suomen- taito, kielten tilanteinen vaihtelu, monikie- liset keskustelut sekä jopa ruotsalaisenem- mistöisissä kunnissa puhuttu suomen kie- li, ovat pitkään olleet fennistien karttelemia alueita. joille sentään onneksi suomalaiset ruotsin kielen tutkijat (historioitsijoiden ja sosiologien ohella) ovat paremmin uskal- tautuneet.
Toisen polven siirtolaisten kieli, eri siir- tolaisryhmien keskinäinen viestintä sekä vähemmistöjen ja valtaväestön kielelliset suhteet ovat olleet sosiolingvistien rnielen- kiinnon kohteena monissa Euroopan mais- sa tällä vuosikymmenellä. Maahanmuutta-
jien ja suomalaisten kohtaamisista syntyy mielenkiintoisia, kokonaan uudenlaisiakin puheyhteisöjä. Esimerkiksi venäjän- tai vi- ronkielisten nuorten muodostamien yhtei- söjen kielenkäyttö samoin kuin ne kielelli- set keinot, joita käytetään näiden ryhmien ja valtaväestöön kuuluvien nuorten välisissä keskusteluissa, ovat toistaiseksi melko tut- kimatonta maastoa.
Variaation ohella kieleen kuuluu myös muutos. Vuosituhanten kuluessa suomen kieli on kokenut monenlaista. Kielihisto- rioitsij at ovat osoittaneet, että monet sanas- ton, kieliopin ja äänteistön muutokset joh- tuvat vieraasta vaikutuksesta. Ne ovat siis seurausta siitä, että suomen kielen puhujat ovat joutuneet kosketuksiin muiden kielten puhujien kanssa.
Kysymys suomen kielen tulevaisuudes- ta kansainvälistyvässä maailmassa tuntuu kiinnostavan suomalaisiajatkuvasti. Joskus lehtien yleisönosastoissa nousee esiin myös arveluja lisääntyvän maahanmuuton vaiku- tuksesta suomen kieleen. Varmaa on, ettei- vät 149 kielivähemmistöä pysty suomen kieltä nujertamaan, mutta kielihistorioitsi- joille ja kielikontaktien tutkijoille nyky- Suorrı itarjoaa tilaisuuden tarkastella reaali- ajassa kielten kohtaamisia, muun muassa koodinvaihtoaja kaksikielisyyden eri muo- toja, sekä yksilöiden että kieliryhmien ta- solla. Näin on mahdollista testata kielihis- toriallisten selitysten taustalla olevia oletuk- sia siitä, miten kielenainesten lainautumis- ta edistävät mekanismit toimivat.
SUOMITOISENA KIELENÄ JA SUOMEN KIELEN TUTKIMUKSEN
PERINNE
Toisin kuin monilla muilla tieteenaloilla, kielentutkijan ei tarvitse turvautua kysely- kaavakkeisiin tai laboratoıiokokeisiin pääs- täkseen selville siitä, miten kieltä käytetään.
Hän voi tallentaa oikeitten ihmisten oikeaa
kielenkäyttöä todellisissa tilanteissa. Au- tenttisen aineiston keruu vie kyllä aina ai- kaa, ja nauhoitukseen tai videointiin voi liittyä esimerkiksi tietosuojaongelmia.
Myös aineiston käsittely, suomea toisena kielenä puhuvan henkilön puheen litteroin- ti. korpusten kokoaminen ja litteraation tai kirjoituksen analyysi on tietysti työlääm- pää kuin äidinkielisten puheen tai kirjoi- tuksen kuvaaminen. Mutta kokemus on osoittanut, että nämä vaikeudet ovat voitet- tavissa.
Helsingin yliopiston suomen kielen lai- toksessa on puolentoista vuosikymmenen ajan keskitytty kielellisen vuorovaikutuk- sen, muodon ja merkityksen suhteen sekä variaation tutkimukseen. Nämä ovat myös ne vahvuusalat, joilta suomeen toisena kie- lenä suuntautuva tutkimus voi parhaiten ponnistaa, jos tavoitteena on autenttisten kielenkäyttötilanteiden, sekä suullisen vuo- rovaikutuksen että kirjoitettujen tekstien tutkimus.
Suomalaisella suomen kielen tutkimuk- sella on pitkä puheen tutkimuksen perinne.
Tästä kenttätyön ja murteentutkimuksen traditiosta on hyötynyt myös suomalainen sosiolingvistiikka. Tieteellisenä perintönä saatu valmius lähestyä ihmisten kieltä siel- lä, missä sitä puhutaan, on osaltaan autta- nut myös keskustelunanalyysin juurtumis- ta yhdeksi suomen kielen tutkimuksen val- tasuuntaukseksi. Tekstilingvistisen tutki- muksen perinne ja tällä vuosikymmenellä harrastettu ns. kriittinen tekstianalyysi tar- joavat työkaluja ei-syntyperäisten suomen- puhujien kirjoittamien tekstien sekä myös kielellisiäja kulttuurisia vähemmistöjä kä- sittelevien tekstien lingvistiseen tarkaste- luun. Kaikille äsken mainituille lähestymis- tavoille on yhteistä monipuolinen näkemys kielestä paitsi tiedon välittäjänä myös tun- teiden, asenteiden ja empatian ilmaisijana.
Tässä mielessä nykypäivän suomen kielen tutkimus poikkeaa esimerkiksi toisen kie-
D
GS
len oppimisen tutkimuksen kansainvälisis- tä valtavirtauksista, joille vieläkin näyttää olevan ominaista yksiulotteinen käsitys kie- lestä informaation välittäjänä.
UUDEN VUOSITUHANNEN HAASTEET
Suomen kielen tutkijalle on 2000-luvun monikielisessä Suomessa tarjolla runsaas- ti haastavia tehtäviä. Suomeen toisena kie- lenä suuntautuva tutkimus avartaa ja moni- puolistaa kuvaa suomen kielestä, sen raken- teesta ja sen variaatiosta. Jatkuvassa muu- toksessa olevat kieliolot pakottavat uudis- tamaan mm. sosiolingvistisiäja kielisosio- logisia tutkimusmenetelmiä. Tieteidenväli- sen yhteistyön merkitys kasvaa, kun tutki- joiden eteen tulee ennen kohtaamattomiaja entistä kompleksisempia ilmiöitä. Ja samal-
la hämärtyy perustutkimuksenja soveltavan tutkimuksen raja. Myös kielentutkijan ja yhteiskunnan suhde kiinteytyy.
Nyt päättyvällä vuosituhannella koulu- tuksensa hankkineen suomen kielen tutki- jan ongelmana onkin se, miten vastata nii- hin haasteisiin, joiden eteen tuleva vuositu- hat hänet heittää. Suomen kielen maistereil- le on ollut töitä tarjolla yllin kyllin myös läpi laman ja koko 1990-luvun. Vastaavasti uu- den vuosituhannen suomen kielen tutkijaa odottaa tarjolla olevien tutkimuskohteiden runsaus tässä monikielisessä yhden kielen maassa. On sitten suomalaisen yhteiskun- nan tehtävä päättää, ottaako se monikieli- syyden synnyttämät ongelmatja mahdolli- suudet vakavasti ja pitääkö se tarpeellisena osoittaa suomen kielen tutkimukselle kyl- liksi voimavaroja uusien tehtävien hoitami- seksi. I
Suomen kielen laitos, PL 3 (Fabianinkatu 33), 00014 Helsingin yliopisto Sähköposti: jyrki.kalliokoski@helsínki.fi
AGENTTIA ETSIMÄSSÄ
KIRSTI SIITONEN
VÄITOKSENALKAIAISESITELMÄ TURUN YLlOPlSTOSSA 27. MARRASKUUTA 1999
Mitä paremmin suomen kieltä toisena tai vieraana kielenä opiskellut suomea osaa, sitä kriittisemmin hänen taitoihinsa suhtau- dutaan. Monien suomenruotsalaisten erin- omainen suomen kielen taito on hemmotel- lut suomenkielisiä suomalaisia niin, että heidän on vaikea käsittää, että hyvin suo-
QØ
VI RlTTÄlÄ l/2000
mea osaava ulkomaalainen ei osaakaan sitä niin hyvin kuin hänen tuntemansa suomen- ruotsalaiset. Itse asiassa kieltä hyvin osaa- va on haavoittuvampi kuin vähemmän osaa- va. Häneltä ei vaadita ainoastaan kieliopin hallintaa vaan myös kielen kuhunkin tilan- teeseen sopivaa käyttöäja sen ohessa myös asianomaisen kieliyhteisön sisäistämien normien mukaista käytöstä.
Kun 23 vuotta sitten lähdin Saksan liit- totasavaltaan Münsterin yliopistoon opetta-
