RASKAUDENAIKAISEN PÄIHTEIDENKÄYTÖN VÄHENTÄMISEEN TARJOTTU SOSIAA- LINEN TUKI ÄITIEN KOKEMANA
”Et vuosiihan mul oli jo, että mie haluun pois siit päihdemaailmast ja muuta, mut kun ei sielt yksin jaksa ponnistella ylös”
Elina Ravalt, 261990 Pro gradu ̵ tutkielma Sosiaalityö
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Huhtikuu 2020
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Elina Ravalt Työn nimi
RASKAUDENAIKAISEN PÄIHTEIDENKÄYTÖN VÄHENTÄMISEEN TARJOTTU SOSIAALI- NEN TUKI ÄITIEN KOKEMANA
Oppiaine Sosiaalityö
Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat
Professori Aini Pehkonen ja yliopistonlehtori Riitta-Liisa Kinni Aika
Huhtikuu 2020
Sivumäärä
81 sivua + 2 liitettä (3 sivua) Tiivistelmä
Tutkimustehtävänäni oli selvittää raskaudenaikaisen päihteidenkäytön vähentämiseen tarjottuun sosiaa- liseen tukeen liittyviä äitien omakohtaisia kokemuksia. Tutkimuksen teoreettisina avainkäsitteinä ovat naisten päihteidenkäyttö (naiserityisyys) sekä sosiaalinen tuki. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tieteenfilosofinen orientaatio on fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää äitien antamia merkityksiä koetulle sosiaaliselle tuelle ja tuen vaikuttavuudelle sekä tuoda esiin, mil- laista sosiaalista tukea äidit olisivat toivoneet saavansa raskausaikana päihteidenkäytön vähentämiseen.
Olen kerännyt tutkimusaineiston kolmen äidin teemahaastattelulla ja analysoinut tutkimustuloksia käyt- täen menetelmänä teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tutkimusaineistossa äitien läheisverkostot näyttäytyivät suppeina ja äitien kokemusten perusteella lä- heisverkostolta olisi toivottu vahvempaa raskaudenaikaista tukea. Viranomaisverkostojen tarjoama emotionaalinen sosiaalinen tuki ilmeni aineistossa vahvana ja moniammatillisena. Tutkimustulosten perusteella emotionaalinen sosiaalinen tuki oli äideille merkityksellistä. Aineellisen sosiaalisen tuen ulottuvuudesta päihdepalvelut olivat merkityksellisiä, mutta subjektiiviseen kokemukseen vaikutti osal- taan oma halukkuus vastaanottaa tarjottua tukea. Tiedollisen sosiaalisen tuen ulottuvuudesta tieto päih- teiden aiheuttamista sikiöriskeistä koettiin aineiston perusteella yhtenä keskeisenä syynä pyrkiä vähen- tämään päihteidenkäyttöä.
Tutkimuksen perusteella sosiaalinen tuki on merkityksellistä raskaudenaikaisen päihteidenkäytön vä- hentämisen kannalta, mutta sen vastaanottamiseen tai tarjoamiseen koettiin liittyvän haasteita. Haastei- na ilmenivät suppeat tai passiiviset läheisverkostot, päihteidenkäytön salailu, tuen oikea-aikaisuus, vi- ranomaistoimintaan liittyvä epäluottamus ja työntekijöiden vaihtuvuus sekä äitien kokemat tunteet, kuten häpeä, pelko tai syyllisyys. Tutkimuksessa näyttäytyi sosiaalisen tuen vastaanottamiseen liittyvä aspekti, joka on suoraan yhteydessä subjektiiviseen kokemukseen tuen vaikuttavuudesta. Sosiaalisen tuen myönteinen vaikutus jää toteutumatta, jos sosiaalinen tuki torjutaan.
Asiasanat
Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö, sosiaalinen tuki, naiserityisyys, kokemuksen tutkimus Säilytyspaikka
Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Faculty
Social Sciences and Business Studies
Department Social Sciences Author
Elina Ravalt Title
SOCIAL SUPPORT PROVIDED BY MOTHERS TO REDUCE SUBSTANCE ABUSE DURING PREGNANCY
Major Subject Social work
Level
Master´s thesis Supervisor
Professor Aini Pehkonen and senior lecturer Riitta-Liisa Kinni Date
April 2020
Pages
81 pages + 2 appendices (3 pages) Abstract
The aim on this study is to find out mother’s own experiences related to the social support provided to reduce the use of alcohol or drugs during pregnancy. Theoretical key concepts in the study are women's use of intoxicants (female specificity) and social support. The study is a qualitative research which phi- losophical orientation is phenomelogic-hermeneutic. The objective of the study is to investigate the importance of mothers' perceived social support, the effectiveness of support, and the social support that mothers would have hoped to receive during pregnancy to reduce substance use. I have collected the data in thematic interviews of three mothers. The data are analysed by content analysis.
In the research, nearby networks appeared to be limited, and based on mothers' experiences, stronger support during pregnancy would have been desirable. The emotional social support provided by the authorities' networks was strong and multidisciplinary. The findings highlighted the importance of emo- tional social support. As for material social support, substance abuse services were significant, but the subjective experience was partly influenced by the willingness to receive the support provided. Regar- ding to social support in the form of information, information on the risks that intoxicants cause to was identified as one of the main reasons for trying to reduce the use of intoxicants.
The study showed that social support was relevant in reducing substance use during pregnancy, but there were challenges associated with receiving or offering it. Challenges included limited or passive proximity networks, hiding of substance abuse, timeliness of support, distrust of authorities, employee turnover, and feelings of mothers such as shame, fear, or guilt. The research revealed an aspect of re- ceiving social support that is directly related to the subjective experience of support effectiveness. The positive effect of social support will not materialize if social support is rejected.
Key words
Prenatal substance use, social support, female specific, experience research Location
University of Eastern Finland Library
1 JOHDANTO 6
2 NAISET JA PÄIHTEET 8
2.1 Naisten päihteidenkäyttö 8
2.2 Naiserityisyys päihdekuntoutuksessa 12
2.3 Naiseus, äitiys ja päihteet 15
3 RASKAUS JA PÄIHTEET 19
3.1 Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö 19
3.2 Raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttamat riskit 21 3.3 Raskaudenaikaisen päihdehoitotyön erityispiirteitä 23
4 SOSIAALINEN TUKI 28
4.1 Sosiaalisen tuen käsite 28
4.2 Päihdehoito ja sosiaalinen tuki 32
4.3 Naissukupuolen erityistarpeet ja sosiaalinen tuki 35
5 TUTKIMUKSEN METODOLOGISET VALINNAT 37
5.1 Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusorientaatio 37
5.2 Tutkimusongelma 39
5.3 Aineistonkeruu ja tutkimusaineisto 40
5.4 Tutkimusaineiston analyysin toteuttaminen 43
5.5 Tutkimuseettiset kysymykset 46
6 ÄITIEN KOKEMUKSIA RASKAUDENAIKAISESTA SOSIAALISESTA TUESTA 48
6.1 Taustatietoja haastateltavista 48
6.2 Äitien kokema emotionaalinen sosiaalinen tuki 50
6.3 Äitien kokema aineellinen sosiaalinen tuki 59
6.4 Äitien kokema tiedollinen sosiaalinen tuki 64
6.5 Sosiaalisen tuen merkitys päihteidenkäytön vähentämiseen 66
7 YHTEENVETO 71
8 POHDINTA 74
LIITTEET 82 Liite 1. Saatekirje
Liite 2. Teemahaastattelurunko
KUVIOT
KUVIO 1. Sosiaalisen tuen muodostuminen ja tuen vaikutus. 29
KUVIO 2. Sosiaalisen tuen tasot (Cassel 1976; Kumpusalo 1991). 31 KUVIO 3. Tutkimusta jäsentävät sosiaalisen tuen ulottuvuudet. 32
KUVIO 4. Ylä- ja alakäsitteiden muodostuminen. 43
KUVIO 5. Sosiaalisen tuen merkitys päihteidenkäytön vähentämiseen. 69
TAULUKOT
TAULUKKO 1. Suomalaisen yhteiskunnan, naiskulttuurin ja alkoholikulttuurin kehitys. Mukailtu
Hyttinen (1990, 17 ̶ 18). 9
TAULUKKO 2. Esimerkki teoriaohjaavan sisällönanalyysin toteuttamisesta Tuomi & Sarajärvi
(2018) mukaillen. 44
1 JOHDANTO
Päihderiippuvuudesta puhutaan silloin, kun henkilöllä on pakonomainen tarve saada päihdettä jat- kuvasti tai ajoittain, eikä hän pysty hallitsemaan suhdetta riippuvuuden kohteeseen, päihteeseen (Havio, Inkinen, Partanen 2008, 42). Päihderiippuvainen henkilö ei pysty itse kontrolloimaan päih- teenkäytön aloittamista, käyttämiään päihdemääriä tai lopettamaan päihteen käyttämistä. Päih- teidenkäytön tuomista haitoista huolimatta riippuvainen henkilö käyttää päihteitä ja päihteidenkäyt- tö hallitsee vahvasti henkilön arkea. Päihderiippuvuus voi olla samanaikaisesti fyysistä, psyykkistä, sosiaalista sekä henkistä. (Holmberg 2010, 40; Ihalainen & Kettunen 2006, 175 ̶ 176.) Fyysisellä tasolla päihderiippuvuus ilmenee esimerkiksi vieroitusoireina henkilön yrittäessä irrottautua päih- teen käytöstä. Psyykkisellä tasolla päihde vaikuttaa voimakkaasti mielihyvää tuottaviin keskusher- moston alueisiin, jolloin henkilölle muodostuu pakonomainen tarve saada uusi annos hyvää oloa tuottavaa päihdettä. (Aalto 2015, 33.) Sosiaalinen riippuvuus käsittää kiinnittymistä päihteidenkäyt- töä vahvistaviin ihmissuhteisiin ja henkinen riippuvuus pitää sisällään päihteidenkäyttöön liittyvän ajatusmaailman sekä elämänkatsomuksen (Holmberg 2010, 40). Päihteidenkäytön haitat eivät koh- distu aina pelkästään päihteitä käyttävään henkilöön. Odottavan äidin raskaudenaikainen päih- teidenkäyttö on tutkimustiedon perusteella riski sikiön terveelle kehitykselle. Päihteidenkäyttö ras- kausaikana altistaa sikiön kehitysvaurioille, jotka ilmenevät muun muassa kasvun ja kehityksen häiriöinä, keskushermoston toimintahäiriöinä sekä poikkeavana ulkonäkönä ja käytöksenä (Holm- berg, Salo-Chydenius, Kurki & Hämäläinen 2015, 374). Sosiaali- ja terveysministeriön (2009, 17) mukaan päihdeäidin raskaus on aina riskiraskaus ja vaatii monien hoitavien tahojen yhteistyötä sekä erityisosaamista.
Olen päätynyt tutkimusaiheeseeni, koska raskaudenaikainen päihteidenkäyttö on yhteiskunnallisesti merkittävä ja moninaisia, vahvoja mielipiteitä sekä keskusteluja herättävä aihe. Itseäni aihepiiri on kiinnostanut jo pidempään ja olen tehnyt kandidaatin tutkielman ”Raskaudenaikaiseen päihteiden- käyttöön puuttuminen äiti-vauvasuhdetta tukevien hoitointerventioiden keinoin” vuonna 2018 kirjal- lisuuskatsauksena. Työskentelen sosiaalityöntekijänä lapsiperhepalveluiden päivystyksessä, jossa kohtaan raskaudenaikaiseen päihteidenkäyttöön liittyvää problematiikkaa ja tästä syystä itseäni kiinnostavat sosiaalisen tuen merkitys sekä keinot tukea äitejä raskaudenaikaisen päihteidenkäytön vähentämisessä.
Tutkimukseni lähtökohta on selvittää äitien kokemuksia raskaudenaikaisen päihteidenkäytön vähen- tämiseen tarjotun sosiaalisen tuen merkityksestä. Tutkimuksen tarkoituksena on saada selville sosi- aalisen tuen tekijöitä ja muotoja, joita äidit ovat kokeneet itselleen merkityksellisinä päihteidenkäy-
tön vähentämiseen liittyen sekä selvittää mitä sosiaalista tukea äideille on raskausaikana tarjottu ja toisaalta myös pohtia sitä, millaista sosiaalista tukea äidit olisivat kokeneet tarvitsevansa enemmän.
Äitien kertomukset ja kokemukset ovat tutkimuksessani keskeisessä osassa ja tutkimusaineiston pohjalta selvitän sitä, millaisia merkityksiä sosiaalisen tuen muodot ovat saaneet äitien kertomana.
Tutkimukseni päätavoite on kokemustiedon kautta tuottaa uutta tietoa, jonka avulla raskaudenaikai- seen päihteidenkäyttöön on mahdollista kohdentaa vaikuttavampia sosiaalisen tuen muotoja sekä lisätä raskaudenaikaista päihdetyötä tekevien ammattilaisten ymmärrystä äitien kohtaamiseen ja kuulemiseen.
Käsittelen tutkimuksen luvuissa kaksi ja kolme empiiristä tutkimusta taustoittavia asiakokonaisuuk- sia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu avainkäsitteiden naisten päihteidenkäyttö (naise- rityisyys) sekä sosiaalinen tuki ympärille. Kappale kaksi käsittelee naisten päihteidenkäyttöön liit- tyvää erityisyyttä, joka käsitteenä tunnetaan myös naiserityisyytenä. Tarkastelen tutkimuksessa päihderiippuvuutta erityisesti naiseuden ja raskauden näkökulmasta, ja naiserityisen tarkastelun kautta on tarkoitus nostaa esiin naissukupuolen erityistarpeita päihteidenkäyttöön liittyen. Naiseri- tyisyys näyttäytyy tutkimuksessa päihderiippuvuuden alakäsitteenä, jolloin tarkastelen riippuvuus- suhdetta naissukupuoleen kytkeytyvän erityisyyden läpi. Tällöin siihen liittyvät myös naisena ole- misen eri roolit, äitiyden myytti sekä naissukupuolen tuomat fyysiset, psyykkiset ja emotionaaliset erityistarpeet hoitoon ja tuen tarpeeseen liittyen. Pääluvussa kolme tuon tutkimustiedon kautta esiin raskaudenaikaiseen päihdehoitotyöhön liittyviä erityispiirteitä sekä päihteidenkäytön aiheuttamia riskejä sikiölle. Tutkimuksen pääluvussa neljä avaan tutkimustiedon pohjalta sosiaalisen tuen käsi- tettä ja tarkastelen sosiaalisen tuen eri ilmenemismuotoja ja niiden näkyvyyttä raskaudenaikaisessa päihdehoitotyössä.
Luvussa viisi esittelen tutkimuskysymyksen, tutkimusmetodologiaa sekä tutkimuseettisiä näkökul- mia. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jonka tutkimusorientaatio on fenomenolo- gis-hermeneuttinen, sillä tutkimustehtävä kohdentuu äitien kokemusten tutkimiseen sekä heidän eri ilmiöille antamien merkitysten selvittämiseen. Tutkimusaineiston keräsin haastatteluilla helmikuun 2020 aikana kolmelta kymenlaaksolaiselta äidiltä, joilla on ollut raskaudenaikaista päihteidenkäyt- töä. Tutkimuksen luku kuusi käsittelee tutkimustuloksia, jotka olen saanut analysoimalla tutkimus- aineistoa käyttäen menetelmänä teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Fenomenologis-hermeneuttisen tutkimusorientaation vuoksi tuon tulososiossa esiin myös omaa tulkintaani äitien kertomuksista.
Luku seitsemän pitää sisällään yhteenvedon, jossa kokoan keskeisiä tutkimukseni tuloksia ja tarkas- telen niitä aiemman tutkimustiedon rinnalla. Luku kahdeksan on tutkimuksen pohdintaosuus.
2 NAISET JA PÄIHTEET 2.1 Naisten päihteidenkäyttö
Suomalaiset juomatapatutkimukset ovat osoittaneet, kuinka mittava muutos naisten alkoholinkäyt- tökulttuurissa on tapahtunut viimeisten viiden vuosikymmenen aikana. Vielä 1960-luvulla huomat- tava osa naisista pidättäytyi alkoholinkäytöstä kokonaan. (Ahlström 2013, 70.) Tämän jälkeisen vuosikymmenen aikana tapahtui kuitenkin murros naisten alkoholinkäyttöön liittyen ja naisten rait- tius väheni merkittävästi. 1970-luvulta lähtien naisten alkoholinkäyttö lisääntyi huomattavasti ja erityisesti kaupungeissa naisten alkoholinkäyttötottumukset alkoivat muistuttaa miesten käyttäyty- mismalleja (Holmberg ym. 2015, 372). Juomatapatutkimuksissa näyttäytynyt pitkän aikavälin tren- di on kuvannut naisten alkoholinkulutuksen kasvaneen voimakkaammin suhteessa miesten kulutuk- seen, joten sen perusteella voidaan arvioida sukupuolten välisten alkoholinkäyttötottumusten vuo- sien saatossa lähentyneen toisiaan (Mäkelä, Mustonen & Huhtanen 2009, 284).
Nykyhetkeä tarkastellessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman tiedotteen (2018) mu- kaan naisten alkoholinkäytössä on tapahtunut myönteinen käänne, sillä humalahakuinen alkoholin- käyttö sekä alkoholin kokonaiskulutus vähenivät naisilla vuosien 2008 ja 2016 välisenä aikana. Toi- saalta alkoholinkäytön suhteen huolta herättävää on alkoholin ongelmakäytön kasvaminen koko- naiskulutusta nopeammin eli ne, jotka käyttävät alkoholia, käyttävät sitä entistä runsaammin ja nais- ten alkoholinkäyttötottumukset ovat siirtyneet vahvemmin suurkulutuskertojen suuntaan. (Aalto 2015, 12; Mäkelä ym. 2009, 285). Suomalaisia juomatapoja tutkineen raportin mukaan 10% väes- töstä juo puolet Suomessa kulutetusta alkoholista. Tämä kertoo runsaasti alkoholia käyttävien suur- kulutuksen määrästä. Tutkimustietoon pohjaten voidaan myös todeta, että työikäisistä naisista noin 10% on alkoholin suurkuluttajia. Naisista runsainta alkoholinkäyttöä on ikäryhmässä 20 ̶ 29- vuotiaat, jotka ovat juuri synnytysikäisiä naisia. (Härkönen, Savonen, Virtala & Mäkelä 2017, 21, 27.) Huolestuttavaa naisten alkoholinkäytön suhteen on käyttökulttuurin muuttuminen arkipäi- väiseksi sekä se, että humalahakuisuus erityisesti nuorten naisten alkoholinkäytön yhteydessä on lisääntynyt. Myös käsitys alkoholinkäyttöön liittyvistä riskeistä on yleisesti hämärtynyt. (Autti- Rämö 2015, 163.)
Irja Hyttisen (1990, 17) mukaan suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteet taustoittuvat talon- poikaiseen elämänmuotoon, jonka aikana maatalousvaltainen kulttuurimuoto on muovannut alkoho- liin liittyviä asenteita, arvoja ja tottumuksia. Hyttinen kuvailee naisten ja miesten eroavaisuuksia
suhteessa alkoholiin ja sen käyttöön. Hänen mukaansa sukupuolten väliset eroavaisuudet ovat histo- riallisten prosessien tuotetta, kuten taulukossa 1 on esitetty.
TAULUKKO 1. Suomalaisen yhteiskunnan, naiskulttuurin ja alkoholikulttuurin kehitys. Mukailtu Hyttinen (1990, 17 ̶ 18).
Aika Naiskulttuuri Alkoholikulttuuri Yhteiskunnan kehi- tysvaihe
-1900 Maaseutuyhteisön kol- lektiivinen naiskulttuu- ri
Perinteen muovaama, miehinen alkoholikult- tuuri
Maaseutuvaltainen elämänmuoto
1900- Maaseutuyhteisön kol- lektiivinen ja uusi per- heperustainen naiskult- tuuri
Raittiusliike ja alkoho- lipolitiikan valtiollis- tuminen
Maatalousvaltainen elämänmuoto ja I teol- listumisvaihe
1920- Familistisen per- heideologian vahvis- tuminen
”Kaksinaismoralismin”
aika alkoholikulttuuris- sa
Elintason hitaan kas- vun aika
1950- Familistinen perhei- deologia ja naisten yhteiskunnallistuminen
Ostajantarkkailusta kohti liberaalia alkoho- lipolitiikkaa
II teollistumisvaihe ja yhteiskunnan suuri murros
1980- Naisen ”yksilöitymi- nen”, edelleen perhei- deologia
Sivilisoituva vai ha- jaantuva alkoholikult- tuuri?
Urbaani elämänmuoto ja yhteiskunnan uusi rakennemuutos 2000- Individualistinen nai-
nen, naiseuden ja äi- tiyden myytti
Alkoholin rinnalla myös muut päihteet (huumeet, lääkkeet, sekakäyttö)
Jälkimoderni yhteis- kunta, oikeus olla it- semääräävä yksilö
Taulukosta näkyy naiskulttuurin, alkoholikulttuurin ja yhteiskunnan kehitysvaiheen yhteys suhtees- sa toisiinsa sekä elettyyn aikakauteen.
Salme Ahlström (2013, 70) kuvailee naisten tasa-arvoistumisen muuttaneen naisten alkoholinkäyt- tötottumuksia. Naisten tasa-arvo, miesten ja naisten ”maailmojen” lähentyminen sekä ihmissuhtei- den laajeneminen ovat laajentaneet naisen sosiaalisia kontakteja ja sitä kautta lisänneet alkoholin- käyttömahdollisuuksia. Naisten siirtyminen työelämään mahdollisti naisille entistä suuremman hen- kilökohtaisen liikkumavaran niin vapaa-ajan kuin taloudellisten resurssienkin suhteen. Naisten al- koholinkäyttö on muokannut yhteiskunnallisia alkoholinkäyttötottumuksia ja tuonut alkoholinkäy- tön aiemmista miesporukoiden ravintojuopotteluista kotiympäristöihin, joissa tapahtuu nykyisin valtaosa alkoholinkäyttökerroista. Kotiympäristöön siirtynyt alkoholinkäyttö on tuonut mukanaan aiempaa vahvemmin lasten altistumista vanhempien päihteidenkäytölle.
Alkoholinkäytön lisäksi 1990-luvun loppupuolella heräsi yhteiskunnallinen huoli huumeidenkäytön lisääntymisestä, joka koski myös raskaana olevia naisia (Leppo 2012, 17). Terveyden- ja hyvin- voinninlaitoksen julkaiseman tilaston (2019, 1 ̶ 4) mukaan huumeidenkäyttö ja huumekokeilut ovat edelleen lisääntyneet viime vuosina Suomessa. Nuorten aikuisten keskuudessa huumeidenkäyttö on yleisempää kuin väestössä keskimäärin. Yleisimmin käytetty huume on kannabis ja muita tilastora- portin mukaan yleistyneitä ovat amfetamiini, ekstaasi, kokaiini, metamfetamiini sekä erilaiset voi- makkaat kipu- ja unilääkkeet väärinkäytettyinä.
Alkoholia ja huumeita ei tule tarkastella toisistaan erillään tai erillisiin käyttäytymismaailmoihin kuuluvina ilmiöinä, vaan huumeidenkäyttäjät ovat hyvin usein eri päihteiden sekakäyttäjiä. Huu- meidenkäyttäjiä kuvaa muutoinkin tiivis suhde alkoholinkäyttöön. Tutkimusten mukaan huumeiden ja lääkkeiden väärinkäyttö ovat selvästi yleisintä alkoholia eniten kuluttavaan kymmenykseen kuu- luvilla, joten suomalainen huumekulttuuri näyttäisi versovan tiiviissä yhteydessä alkoholikulttuurin kanssa, vaikka ne yleisesti puheessa eriytetään tosistaan. (Hakkarainen 2013, 37 ̶ 39.) Vaikka nais- ten huumeidenkäyttö on vähäisempää suhteessa miessukupuoleen, ovat huumekokeilut erityisesti nuorten keskuudessa lisääntyneet. Naisten huumeidenkäyttöön liittyviä kokemuksia ovat erityisesti käytön alkuaikoina kuvanneet vauhti, rajuus, energisyys sekä oman itsensä muuttuminen toisen- laiseksi kuin oli aikaisemmin ollut. Hyvin pian huumeen tuomat positiiviset tuntemukset kuitenkin vaihtuvat syyllisyyteen, pettymyksiin ja itseinhoon. Naisten huumausaineriippuvuus luo rinnakkai- sen riippuvuussuhteen miehiin, joiden käsissä huumausainekauppa on. Tällöin naiset altistuvat sek- suaaliselle hyväksikäytölle, alistamiselle, raiskauksille sekä rahoittamaan huumekäyttöään prosti- tuutiolla. (Auvinen 2001, 122 ̶ 123.)
Naisten päihteidenkäytön erityispiirteet muotoutuvat naisen fysiologiasta, erilaisista sosiaalisista rooleista sekä elämänkulusta (Holmberg, Salo-Chydenius, Kurki & Hämäläinen 2015, 372). Naisten alkoholinkäyttöön kytkeytyvät tietyt fysiologiset sukupuoleen liittyvät ominaisuudet miehiin verrat- tuna. Naiset humaltuvat miehiä vähemmästä alkoholin määrästä, koska ovat keskimäärin pieniko- koisempia ja heillä on usein miehiä suurempi rasvaprosentti. Naisten toleranssi alkoholille on mie- hiä pienempi ja pitkäkestoisen alkoholinkäytön vaikutukset näkyvät naisissa nopeammin (Holmberg 2010, 89; Härkönen ym. 2017, 25). Koska alkoholi vaikuttaa naisen elimistöön voimakkaammin kuin miehen, aiheutuu tästä syystä naiselle myös herkemmin alkoholiriippuvuus sekä muita alkoho- lihaittoja (Lindroos 2015, 73).
Sanna Juttula (2006, 65) tuo erityisesti äitien päihteidenkäytön erityispiirteisiin liittyen esiin poh- dintaa kontekstuaalisesta eli naisen taustaan liittyvistä merkityksistä. Vaikeat lapsuudenkokemuk- set, kuten omien vanhempien päihteidenkäyttö tai väkivallan kohteeksi joutuminen tuovat esiin päihderiippuvaisen naisen omaa elämänhistoriaa ja sukupolvien ketjua, jossa ongelmat kasautuvat ja periytyvät. Naisten alkoholikäyttötottumusten on todettu olevan sidoksissa oman sosiaaliryhmän tapoihin käyttää alkoholia ja myös naisen koulutusaste ennakoi alkoholinkulutuksen määrää. Alko- holin vuosikulutus, alkoholin käyttökertojen ja suurkulutuskertojen määrä lisääntyi tilastollisesti tarkasteltuna alimmassa koulutustasossa. (Hyttinen 1990, 40; Mäkelä ym. 2009, 282.) Koulutuksen lisäksi parisuhde sekä avo- tai avioliitto vaikuttavat vahvasti naisen elämäntilanteeseen, joka sitä kautta heijastuu alkoholinkäyttötottumuksiin. Uudet sosiaaliset suhteet voivat tuoda mukanaan tilai- suuksia, joihin luonnollisesti kuuluu osana alkoholinkäyttö. Naisten alkoholinkäytölle on ominaista sosiaalisten tilanteiden konteksti, jolloin naiset käyttävät alkoholia erilaisissa sosiaalisissa tilanteis- sa, kuten juhlissa ja koti-iltojen yhteydessä. Päihderiippuvuuden ulottuvuutena pidetäänkin osaltaan myös sosiaalista riippuvuutta, jolloin riippuvuuskäyttäytymiseen liittyvät vahvasti ihmissuhteet sekä vuorovaikutus. Naisen sosiaaliset verkostot vaihtuvat alkoholinkäytön myötä. Kun nainen huomaa, ettei pysty hallitsemaan päihteenkäyttöä, hän eristäytyy aiemmasta ystävä- ja tuttavapiiristä ja ha- keutuu sellaisiin porukoihin, joissa alkoholinkäyttö on hyväksyttyä ja ihmisiä yhdistävä tekijä.
(Holmberg 2010, 40; Hyttinen 1990, 40, 67.)
Perheellisen naisen päihdeongelma näyttäytyy usein jaksottaisena, jolloin päihteettömät periodit ja päihteidenkäyttö aaltoilevat. Tämän on selitetty johtuvan naisen elämänkulun aikaisista tapahtumis- ta, kuten perheen perustamisesta, raskaudesta ja muista ajanjaksoista, joiden aikana nainen ponnis- telee vahvemmin kohti raittiutta. (Holmberg ym. 2015, 373). Naisella on oman sukupuolensa kautta elämänkaari, johon raskaus sekä äitiys tuovat erityisen kasvun mahdollisuuden (Juttula 2006, 64).
Naisten päihdeongelmissa painottuvat kontekstuaaliset ilmiöt, joissa päihdeongelma on yksi osa monimutkaista yksilöllistä, sosiaalista sekä ympäristön tekijöistä muodostuvaa kokonaisuutta (Kart- tunen 2016, 567). Teija Karttusen väitöskirjatutkimuksessa (2019, 21) tuodaan esiin naisten päihde- ongelman monisyisyys, joka ei rajaudu vain lääketieteellisesti määriteltyyn riippuvuussairauteen, biokemiaan, mielenterveysongelmiin, yksilöllisiin ominaisuuksiin tai äitiyteen ja sitä kautta perhe- rooleihin. Karttusen ajattelun keskeinen lähtökohta on se, että naisen päihdeongelmaan kiinnittyvät yhteiskuntaan, sen kulttuuriin ja rakenteisiin sekä sosiaalisiin tekijöihin palauttavat tekijät, jotka osaltaan tuottavat päihdeongelmaisten naisten elämään erilaisia psykososiaalisia kipukohtia ja mar- ginalisoitumista.
2.2 Naiserityisyys päihdekuntoutuksessa
Karttusen (2013, 220 ̶ 222) mukaan päihdepalveluissa kohderyhmänä ovat olleet pääsääntöisesti miehet ja osaltaan siitä syystä päihdehoito-ohjelmat on rakennettu paljolti miesten lähtökohdista käsin. Naisten päihdeproblematiikkaan liittyy kuitenkin jotain naissukupuolelle ominaista, sukupuo- lispesifiä, jota perinteisillä hoitomuodoilla ei pystytä tavoittamaan. Karttunen kuvailee tällaista naissukupuoleen liittyvää erilaisuutta naiserityisyydeksi. Naiserityisyyden käsitteelle ei ole tarkkoja määritteitä ja Karttunen on jäsentänyt käsitteen kolmen ulottuvuuden kautta rakentuvaksi kokonai- suudeksi. Hänen mukaansa naiserityisyys sisältää ymmärryksen sukupuolen ja naiseuden merkityk- sestä päihdehoidossa, käsityksen naisten palvelutarpeista, päihdeongelmista sekä niihin sisältyvistä psykososiaalisista haasteista. Lisäksi naiserityisyys pitää sisällään jäsennyksen naisten päihdehoi- don sisällöllisistä ulottuvuuksista ja sitä ohjaavista teoreettisista sekä menetelmällisistä lähtökohdis- ta.
Pekka Saarnion (2002, 269 ̶ 272) mukaan sukupuolen huomioiminen päihdehoitotutkimuksessa on jäänyt vähäiseksi yhtäältä Suomessa kuin kansainvälisellä tasolla. Saarnion oman tutkimuksen pe- rusteella näyttäytyi, että sukupuolten väliset hoitotarpeet ovat päihdehoidon alkuvaiheessa toisistaan poikkeavat. Naisten kohdalla korostui muutosvalmius ja heidän tarpeensa siirtyä nopeammin varsi- naisiin hoitosisältöihin. Myös Tiina Törmä (2011, 208) nostaa tutkimuksessaan esiin naissukupuo- len tarvitsemat erityiset päihdepalvelut alkoholismista sekä muista riippuvuuksista kärsiville äideil- le. Törmän mukaan päihdekuntoutuksen tulisi olla riittävän pitkäkestoista ja sen tulisi pitää sisällään myös vanhemmuustaitojen harjoittelemista sekä äidin itsetunnon kasvattamista äitinä olemiseen.
Naiseuden näkökulmasta kuntoutuksessa tulisi huomioida päihderiippuvuuden merkitystä äitien
ongelmien selittäjänä, painottaa vertaistuen merkitystä sekä huomioida naisen menneisyyteen liitty- vien traumaattisten kokemusten purkaminen. Hyttinen (1990, 107) sen sijaan tuo vastakkaista nä- kökulmaa naissukupuolen tuoman erityisyyden huomioimiseen päihdehoitotyössä. Hänen huole- naan naisille kohdistetussa päihdehoitotyössä on, että naissukupuolen erillishoito mahdollisesti vahvistaa käsitystä alkoholiongelmaisten naisten poikkeavuudesta ja naisista muodostuu erillisryh- mä alkoholiongelmaisten joukossa, jolloin naisia arvioidaan hoidon piirissä yhteiskunnassa vallitse- vien asenteiden kautta.
Naisille kohdennetussa päihdehoitotyössä pyritään huomioimaan sukupuolen vaikutus niin päih- teidenkäyttöön kuin kuntoutumiseenkin. Päihdehoitotyön menetelminä suositaan erityisesti keskus- teluryhmiä, naisille suunnattuja hoito-osastoja sekä hoitoyksiköitä. Naisten on huomioitu hyötyvän päihdehoitotyössä vertaistoiminnasta, jossa heillä on mahdollisuus jakaa ajatuksiaan samanlaisen elämänkokemuksen omaavien naisten kanssa ja auttaa toinen toistaan. Päihdehoitotyössä naistyön- tekijä tuo asiakkaalle turvallisuuden kokemusta ja naisten yhteisöllisissä vertaistukiryhmissä on helpompaa puhua naiseudesta, äitiydestä, seksuaalisuudesta sekä kaltoinkohteluista. (Lindroos 2015, 74.) Hyttisen (1990, 99 ̶ 100) mukaan päihdehoidon vaikuttavuuden näkökulmasta merkityk- sellistä on se, etteivät työntekijät pyri parantamaan naista perinteisiin, ongelmia aiheuttaviin roolei- hin, vaan päinvastoin heidän tehtävänsä on pyrkiä vapauttamaan nainen vallitsevista rooleista ja ristiriidoista. Hyttinen arvioi, että päihdehoitotyössä mies- ja naistyöntekijällä on omat etunsa ja rajoitteensa työskentelyn kannalta. Miestyöntekijän kautta nainen voi saada parhaimmillaan uuden miehenmallin, joka todentaa, etteivät kaikki miehet ole epäluotettavia tai väkivaltaisia alistajia. Täl- löin naisen kyky luoda kestäviä, turvallisia ihmissuhteita kehittyy hoidon aikana. Naistyöntekijä osaltaan tuo ymmärrystä omaan naiseuteen ja pystyy työskentelemään huonon itsetunnon, vääristy- neen minäkuvan sekä heikon naisen identiteetin parissa.
Naisille kohdennetussa päihdehoitotyössä työntekijöiden asenteet ja asiakkaan kohtaamistaito ovat merkityksellisiä. Asiakkaan tulee saada itselleen kokemus siitä, että hän on arvokas teoistaan ja valinnoistaan huolimatta. (Lindroos 2015, 74.) Naisen itsetunnolle ja identiteetille on haitallista leimautua päihdeongelmaiseksi tai epäonnistuneeksi naisena tai äitinä, joten hoidon tulee tapahtua sensitiivisesti. Naiset käyttävät tyypillisesti hoidon piirissä tunnepitoista kieltä ja pohtivat elämänsä käännekohtia, omaa menneisyyttään sekä ihmissuhteitaan. Päihdehoidossa käsiteltävät aihepiirit liittyvät naisilla usein omaan identiteettiin, seksuaalisuuteen tai äitinä olemiseen. (Holmberg ym.
2015, 373.) Karttusen (2019, 250) mukaan naisten päihdehoidossa sosiaaliset suhteet ovat näyttäy- tyneet merkityksellisinä päihdeproblematiikan kannalta. Kyseisiin suhteisiin lukeutuvat perhe- ja
läheissuhteet, oma äitiys sekä suhde vastakkaiseen sukupuoleen, miehiin. Suhteiden kautta naiset jäsentävät omaa paikkaansa ja olemistaan sekä pohtivat esimerkiksi omaa turvallisuuttaan ja luot- tamustaan sosiaalisiin suhteisiin peilaten. Anja Auvisen (2001, 127) mukaan, mitä kauemmin päih- deongelmainen nainen on elänyt maskuliinisessa päihdemaailmassa sen suhteiden ja normien edel- lyttämää elämää, sen välttämättömämpää hänellä on päästä pelkästään naisille kohdennettuun hoi- toyksikköön. Auvinen perustelee ajastustaan sillä, että tällöin naisen on mahdollista hahmottaa elä- mäntilannettaan, ihmissuhteitaan sekä suhdetta omaan itseensä uudelleen ja hän voi puhua hänelle vaikeista asioista omina kokemuksinaan pelkäämättä seurauksia.
Sukupuolen merkityksen ymmärtäminen laajentaa perspektiiviä nähdä ja kuulla päihdeongelmaisten naisten kokemuksissa kulttuurisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Naisten yksilöllisten kokemus- ten ja kertomusten liittäminen laajempiin yhteyksiin antaa suuntaa heidän kuntoutumisensa tukemi- selle. (Auvinen 2001, 127.) Naisnäkökulma tarjoaa holistisen, kokonaisvaltaisen lähestymistavan naisten päihteiden liikakäyttöön. Naisten elämänkokonaisuus ja kulttuuris-yhteiskunnalliset kytken- nät tekevät naisten käyttäytymismuodot ja suhtautumistavat ymmärrettäviksi. Naisten hoidossa ko- rostuvat heidän valmiutensa tiedostaa ongelmien taustatekijöitä, tunteita, pelkoja ja kriisejä. On tärkeää huomioida kuitenkin se, etteivät naiset päihdehoidossa käsittele ongelmiaan perinteisten naisten roolien pohjalta, vaan he pystyvät työstämään niitä monikerroksisia dynaamisia ilmiöitä sekä omaa kehityshistoriaansa, jotka kätkeytyvät päihteidenkäytön taakse. (Hyttinen 1990, 74, 116.) Naisten päihdeongelmia voidaan tarkastella suhteiden kautta rakentuvina sekä psykososiaalisina reaktioina, jolloin työskentelyn kohteeksi asettuvat naisasiakkaan suhde itseensä, kehoonsa ja omaan sukupuoleensa. Tärkeässä roolissa ovat naiselle merkitykselliset ihmissuhteet, sosiaaliset verkostot, tunnetyöskentely, väkivalta- ja traumakokemukset sekä sosiaalisiin ongelmiin kohdentu- va muutostyö. Tällöin työskentelyn tavoitteina ovat sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen, nai- sidentiteetin työstäminen, emotionaalisen tasapainon löytäminen, elämänhallinnan ja hyvinvoinnin edistäminen sekä osallisuuden kokemuksen tuottaminen. Näin ollen kokonaisvaltaisen työskentelyn hoidon tuloksellisuus on muutakin kuin toteutuneita raittiita päiviä ja naiserityisessä päihdehoito- työssä tiedostetaan naiseutta ja naisena elämisen kulttuurisia ja yhteiskunnallisia odotuksia sekä sosiaalisrakenteellisia tekijöitä monella tapaa. (Karttunen 2013, 239 ̶ 240.)
2.3 Naiseus, äitiys ja päihteet
Runsas tai poikkeuksellinen päihteidenkäyttö herättää huomiota ja tietyt käsitteet kuvaavat tilan- teessa tapahtuvaa leimautumista suhteessa valtaväestöön. Päihdeäiti-käsiteellä on Ritva Nätkinin (2006, 6) mukaan kuvailtu äitejä, joiden päihteidenkäyttö on niin runsasta ja ongelmallista, että vi- ranomaiset ovat puuttuneet hänen vanhemmuuteensa. Päihdeäiti-käsitettä käytetään myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten parissa, jolloin halutaan kohdentaa palveluita ja tukitoimia tie- tylle asiakasryhmälle. Päihdeäiti-käsitteen käyttämistä kuitenkin kritisoidaan, koska se aiheuttaa leimautumista sekä äidille, että myös lapselle, jota voidaan kutsua esimerkiksi nimillä ”huumevau- va” tai ”narkomaanivauva”. Maritta Itäpuisto (2008, 20) tuo esiin, että leimautumista voidaan to- dentaa myös alkoholistiperhe-käsitteen kautta, jolloin leima siirtyy alkoholia käyttävästä perheen- jäsenestä koskemaan koko perhettä. Leimaavuuden käsite sisältää uskoa siihen, että on tietynlaisia, syvemmältä olemukseltaan poikkeavia ihmisiä, joka aiheuttaa leimautuneissa hylkäämistä ja yhtei- sön ulkopuolelle sulkemista. Nätkin (2001, 33) kuvailee äidin päihdeongelman olevan suhteellisen tuore sosiaalinen ongelma, josta on keskusteltu Suomessa 1980-luvulta alkaen, kun havaittiin en- simmäisen kerran tutkimusperustainen alkoholin vaikutus sikiön kehitykseen.
Yhteiskunnassa vallitseva patriarkaalinen, myyttinen naiskuva määrittelee naiseutta hyvän ja pahan sekä äidin ja huoran välillä. Kyseinen asetelma näyttäytyy hyvin päihdekehyksen kautta tarkasteltu- na, kun alkoholia käyttävä nainen on nähty huorana, ja tämän kautta on rakennettu yleisiä yhteis- kunnan naisten alkoholinkäytölle asetettuja normeja. Nainen edustaa vaimon ja äidin rooleissaan yhteiskunnan perustana olevia sosiaalisia ja moraalisia arvoja, jolloin nainen alkoholisoituessaan luopuu kunnioitettavuudestaan naisena ja muuttuu halveksittavaksi olennoksi. (Hyttinen 1990, 112.) Naisen tehtäviksi ovat perinteisesti määritelty kuulumaan muista huolehtiminen, uhrautuminen ja oman itsensä asettaminen taka-alalle. Naisen elämän logiikkaa voidaan kuvailla vastuurationaali- suuden kautta, jolloin käsitetään naisen laittavan muiden tarpeet omien tarpeidensa edelle, jolloin seurauksena on naisen vaikeus tunnistaa omia tarpeitaan ja huolehtia niistä. Laiminlyönnit muita kohtaan aiheuttavat naisessa syyllisyyttä, joka vaikeuttaa entisestään omien tarpeiden tunnistamista ja niille oikeutuksen antamista. Jos naisen syyllisyyden kokemukseen liittyy yhteisön paheksunta, on sen vaikutus huomattavasti vahvempi kuin yksilöllisesti sisäistyneiden normien rikkomisen ai- heuttama paha olo. Tutkimusten mukaan naiset ovat vahvemmin riippuvaisia ympäristön mielipi- teistä kuin miehet, joten riippuvuus muiden mielipiteistä altistaa naisia häpeän kokemuksille. (Au- vinen 2001, 125 ̶ 126.) Päihteitä käyttävät äidit mielletään usein epäsiisteiksi, sekaviksi ja monin
tavoin epäonnistuneiksi yhteiskunnan marginaaleissa eläviksi, vaikka todellisuudessa päihderiippu- vuus ei aina näy päällepäin (Juttula 2006, 68).
Yhteiskunnassamme naisten päihteidenkäytön ylle on muodostunut vahva naiseuden ja äitiyden myytti, joka aiheuttaa päihteitä runsaasti käyttävässä naisessa leimautumisen tunnetta sekä häpeää (Holmberg ym. 2015, 373). Naisiin ja äitiyteen kohdistuu erilaisia roolipaineita sekä odotuksia ja esimerkiksi naisten runsasta alkoholinkäyttöä paheksutaan enemmän kuin vastaavia määriä juovien miesten (Lindroos 2015, 73). Toisaalta kyseinen vanhakantainen rooliajattelu voi Holmbergin (2015, 90) mukaan aiheuttaa erityisesti nuorissa naisissa vastakkaisen voiman, joka saa heidät käyt- täytymään estottomasti ja ”maskuliinisesti” miehisessä päihteidenkäyttäjien alakulttuurissa. Tutki- musten kautta on noussut esiin sukupuoleen liittyvä suhtautumisero päihteidenkäytössä. Esimerkik- si perhetyön näkökulmasta äidit ovat usein tiiviin ja jopa kohtuuttoman ammatillisen tarkkailun ja negatiivisen arvostelun kohteena, kun taas isät saavat siitä vapautuksen. Isän päihteidenkäytön rooli perhekokonaisuudessa on usein sivuutettu, vaikka monesti päihdeongelmaiset miehet luovat sellai- sen sosiaalisen kontekstin, joka vahingoittaa niin äitiä kuin sikiötä tai lasta. Naisen päihteidenkäy- tön vähentämistä ja hänen kuntoutumistaan saattaa myös hankaloittaa päihteitä runsaasti käyttävä puoliso, mikä osaltaan vaikeuttaa naisen irtautumista päihdekeskeisestä elämäntavasta (Holmberg ym. 2015, 373). Valitsevana sukupuolijakoon perustuvana tehtävänjakona on mielletty, että naisen tehtävä on vaimona ja äitinä toteuttaa vastuurationaalisuutta siten, että koti on hoidettu ja lapsista huolehdittu. Kulttuurisen sukupuolijärjestelmän mukaan miehillä on sallittu runsaskin alkoholin- käyttö, kun taas naisen roolina nähdään ”raitis kontrolloija”. (Hyttinen 1990, 35.)
Äitiyttä instituutioina määrittelevät vahvasti lääketiede, hyvinvointivaltio sekä media. Äidin päih- deongelma on kansallisella tasolla merkittävä, sillä äidit ovat olleet kansakuntien metaforia, ver- tauskuvallisia moraalisia selkärankoja sekä merkittäviä toimijoita. Uskomusten mukaan äiti kasvat- tajana pystyy lähes mihin vain. Naisten kansalaisuutta sekä kansalaiskelpoisuutta on määrittänyt eniten äitiys. ”Äitikansalaisuuden” käsite viittaa naisen tehtävään synnyttää ja lisätä väestöä sekä huolehtia lasten hyvinvoinnista. (Juttula 2006, 57 ̶ 71.) Törmän (2011, 208 ̶ 210) tutkimuksen perus- teella alkoholisitäitien asema yhteiskunnassa on heikko. Asenteet alkoholia liikakäyttävää äitiä koh- taan ovat moralisoivia, tuomitsevia ja avun saaminen omaan sairauteen niin, ettei se johda leimau- tumiseen tai omien lasten menettämiseen, on tehty vaikeaksi. Alkoholismi murentaa naisen keskeis- tä identiteettiin kuuluvaa perustarvetta: halua olla hyvä äiti.
Nätkin (2012, 119 ̶ 125, 131) tuo esiin äidin roolin olevan yhteiskunnassa yksi tiukimmista sosiaali- sista rooleista ja kulttuurimme painottaa vahvan naisen sekä vahvan äidin rooleja. Nätkin on kuvail- lut äitiyteen liitettävän sanoja, kuten ”rakastava”, ”hoivaava”, ”uhraava”, ”huolehtiva”, ”syli”, ”hel- lä” ja ”ihana”. Hän on pohtinut äitiyttä maaperä-vertauksen kautta, jossa äidin kuvataan olevan lap- sen kasvualusta, maaperä. Maaperä-vertaukseen pohjaten äitiys on parhaimmillaan ravitseva kasvu- alusta, josta lapsi imee itseensä kasvun ainekset. Ravitsevan äitiyden maaperä muodostuu yleisistä uskomuksista, odotuksista sekä myös äitiyden konkreettisista käytännöistä. Ravitsevana maaperänä äitiys on syli, joka kannattelee ja ravitsee rinnan lisäksi katseellaan sekä kosketuksellaan. Toisinaan äitiys on kuitenkin kuihtunutta, jopa pilaantunutta maaperää, jolloin voidaan pohtia päihdeongel- maisen äidin maaperää kasvualustana. Pilaantuneen maaperän mielikuva toimii julkisuudessa lei- maamisen kautta, jolloin päihteitä käyttävä äiti on välinpitämätön, itsekäs, huolimaton, jollain ta- voin huono äiti. Nätkinin mukaan vertaukseen voidaan liittää äiti ehtyneenä maaperänä, jolloin äi- din muodostama kasvualusta ei ole täysin pilaantunutta ja kelvotonta. Ehtynyttä maaperää voidaan eheyttää hoitamalla äitiä, jolloin maaperä kukoistaa jonkun ajan päästä. Vaikka kulttuurisesti määri- telty hyvä äitiys ei tässä hetkessä toteudu, tulee muistaa, että se voidaan parhaimmillaan saavuttaa tukea ja apua tarjoamalla, Nätkin toteaa.
Yleisten naiseuteen ja äitiyteen liittyvien uskomusten ja oletusten vuoksi useat naiset salaavat päih- deongelmansa ja hoitoon hakeutumisen kynnys on korkea, sillä pelkoa aiheuttavat syyllisyys, roo- lien murtuminen ja huoli perheen pärjäämisestä. Leimautumisen ja häpeän tunne voi olla voimakas, jolloin nainen herkästi eristäytyy ja salailee päihteenkäyttöä. Hoidon piirissä on tyypillistä, että nai- set peittelevät päihdeongelmaansa erilaisten somaattisten oireiden taakse, kuten esimerkiksi unet- tomuuden, masennuksen tai vatsa- ja sydänvaivojen. (Holmberg ym. 2015, 373.) Päihdehoitoon hakeutumisen suhteen on tyypillistä, että naiset viivyttelevät avun hakemista. He tuntevat voimak- kaita velvollisuuksia elämän muilla osa-alueilla, kuten esimerkiksi lapsista ja kodista huolehtimi- seen liittyen. Tämän lisäksi naiset voivat kokea leimautumista, vahvoja syyllisyyden tunteita omasta päihteidenkäytöstä tai pelkoa lasten menettämisestä. Lastensuojelun asiakkuuden pelko ei ole turha, sillä tutkimusten mukaan vanhemman päihdeongelma on yleisin lastensuojelutoimenpiteiden ai- heuttaja ja vanhempien päihdeongelman on arvioitu olevan syynä noin puolessa huostaanottopää- töksistä. (Itäpuisto 2008, 23; Pajulo 2003.)
Anna Lepon väitöskirjatutkimuksessa (2012, 63 ̶ 64) nousee esiin raskaudenaikaisen päihteidenkäy- tön herättäneen odottavissa äideissä pelkoa sikiön terveyden puolesta sekä mahdollisista lastensuo- jelun toimista lapsen synnyttyä. Äidit toivat esiin kokevansa raitistumiseen liittyvät psyykkiset ja
fyysiset kärsimykset pelottavina sekä mahdollisen yksinäisyyden hänen irrottautuessaan haitallisista sosiaalisista suhteista. Karttusen tutkimuksen (2019, 246) perusteella näyttäytyi, että naisten päih- teidenkäyttöön liittyvä häpeä ja syyllisyys muodostivat toisiinsa sekoittuvan vyyhdin, jossa nainen esimerkiksi koki syyllisyyttä oman juomisensa seuraamuksista lapsille ja samanaikaisesti häpesi itseään päihdeongelman vuoksi ja epäonnistumista äitinä lasten menettämisen myötä.
3 RASKAUS JA PÄIHTEET
3.1 Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö
Kansainvälisen arvion mukaan länsimaissa 1 ̶ 5% vastasyntyneistä kärsii sikiöaikaisen alkoholialtis- tuksen aiheuttamasta vauriosta (Autti-Rämö 2015, 167). Vuositasolla Suomessa syntyy 300 ̶ 500 sikiövaurioista kärsivää lasta ja on arvioitu, että noin kuusi prosenttia synnyttävästä ikäluokasta kärsii päihderiippuvuusongelmista, joten vuositasolla 3500 ̶ 5000 sikiötä on vaarassa vaurioitua raskaudenaikaisen päihteidenkäytön seurauksena (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 17). Ilona Autti-Rämön (2015, 163 ̶ 164) artikkelin mukaan Suomessa noin kaksi kolmannesta alkoholin on- gelmakäyttäjistä pystyy lopettamaan tai vähentämään alkoholinkäyttöä raskauden aikana erilaisten avohuollon tukitoimien avulla. Yksi kolmannes ei kuitenkaan avohuollon tukitoimista huolimatta pysty vähentämään alkoholinkäyttöä raskauden aikana, jolloin heille on tärkeää järjestää mahdolli- suus päihteettömään elämään ja loppuraskauteen esimerkiksi ensikodissa. Autti-Rämö (2013, 59) tuo esiin pohdintaa sen suhteen, että raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä on turha syyllistää yk- sinomaan odottavia äitejä. Hänen näkemyksensä mukaan ilmiön ympärille kietoutuvat laajasti yh- teiskunnalliset muutokset, alkoholinkäytön arkipäiväistyminen sekä alkoholinkäytön terveyshaitto- jen väheksyminen.
Huolimatta siitä, että päihdeäideistä puhutaan yleisesti yhtenä tietynlaisena ihmisryhmänä, kyseinen ryhmä muodostuu yksilöistä, joilla on kaikilla omanlainen elämänpolku takanaan. Ihmisten syyt ajautua päihteiden liikakäyttöön ovat moninaiset. Tutkimustiedon valossa päihdeongelmaan liittyy usein somaattisia, psyykkisiä sekä sosiaalisia ongelmia (Lindroos ym. 2015, 145). Tutkijat ovatkin painottaneet monitasoisten tekijöiden yhteisvaikutusta päihderiippuvuuksien ymmärtämisessä. Ras- kausaikaisen päihteidenkäytön taustalta paljastuu usein muun muassa mielenterveydenongelmia, itsemurhayrityksiä, huumepsykooseja, persoonallisuushäiriöitä sekä traumakokemuksia. Päihdeon- gelma voi olla seurausta esimerkiksi lapsuusajan puutteellisesta hoivahistoriasta tai väkivaltakoke- muksista. (Pajulo & Kalland 2013, 283.) Päihteidenkäyttöön liittyy usein ylisukupolvinen kierre, jolloin päihdeongelmat ovat sukupolvelta toiselle siirtyviä. Tällöin päihdevanhemmat voivat olla kotoisin päihdeperheestä ja altistuneet itse lapsuudessa kaltoinkohtelulle. (Kivitie-Kallio 2011, 55.) Odottavan äidin päihteidenkäyttöä voidaan jäsentää traumakehyksen kautta, joka tuo esiin väkival- lan äidin taustoista. Väkivalta voi olla sukupuolistunutta, miehen naiseen kohdistamaa tai hoivaajan lapseen kohdistamaan väkivaltaa. Toisaalta traumakehys huomioi päihteidenkäytön itselääkintänä, jonka tarkoitus on voinut alun perin olla arkielämän selviytymistä tai psyykettä tukeva. Traumake-
hys tuo inhimillistä näkökulmaa päihteidenkäyttöön sen myötä, että äiti on voinut olla itsekin lap- suudessa tapahtuneen traumatisoitumisen uhri. (Nätkin 2006, 49.)
Kuten jo aiemmin ilmeni, naissukupuolen päihteidenkäyttöön liittyy yhteiskunnallista leimautumis- ta, jota raskaudenaikainen päihteidenkäyttö ainoastaan vahvistaa. Usein voidaan ajatella virheelli- sesti päihdeongelmaisen äidin tietoisesti vahingoittavan lastaan. Syyllistävä asenne pohjautuu siki- ön oikeuksien korostamiseen, jolloin samanaikaisesti päihdeongelmaiset odottavat äidit voidaan yleistäen leimata välinpitämättömiksi lastensa pahoinpitelijöiksi. Todellisuus päihdeongelmaisia äitejä haastatellessa ja heidän elämäänsä tutkiessa näyttäytyy kuitenkin monisyisempänä ja inhimil- lisempänä kuin usein ajatellaan. Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö voi pitää sisällään muun mu- assa moniongelmaisuutta sekä sosiaalisia ongelmia, kuten köyhyyttä. (Nätkin 2012, 125 ̶ 126.) Ras- kausaikana päihteitä käyttävien naisten luonnolliset sosiaaliset verkostot ovat puutteellisia, naiset kärsivät usein mielenterveydellisistä ongelmista, he ovat masentuneita ja usein psyykkinen vointi kokonaisuudessaan on heikko. Tämä tulisi huomioida hoidollista kokonaiskuvaa rakennettaessa, sillä tutkimusten mukaan esimerkiksi äidin masennus on yleistä raskaudenaikaisen päihteidenkäy- tön rinnalla. (Koponen 2005, 13; Pajulo 2003.) Karttunen (2019, 246) kuvailee väitöskirjassaan raskauden aikana päihteitä käyttäviä naisia psyykkisesti hauraiksi, mikä välittyy äitien erimuotoise- na oireiluna sekä sosiaalisen toimintakyvyn heikkenemisenä. Hoidon piirissä päihdeongelman ko- rostaminen voi peittää alleen äidin todelliset päihderiippuvuuden syyt, jotka tulisi hoidon ja kuntou- tumisen kannalta nähdä ensisijaisina (Nätkin 2012, 133).
Maarit Anderssonin (2011, 62 ̶ 63) mukaan raskaudenaikainen päihteidenkäyttö ja hoitoon ohjau- tuminen ovat haastavia, sillä niihin liittyy kiire vauvan terveen kehityksen ja kasvun kannalta. Ras- kausajan yhdeksän kuukautta ovat merkittävät vauvan hyvinvoinnille, mutta ajallisesti lyhyt jakso päihderiippuvaisen naisen elämässä. Leimautumisen pelossa äiti voi yrittää salata raskauttaan, eikä hakeudu hoitoon oma-aloitteisesti. Neuvolakäynneille tai äitiyspoliklinikan vastaanotolle päihteitä käyttävä odottava äiti voi hakeutua huomattavasti tavanomaista myöhemmin, mikä osaltaan vai- keuttaa raskauden seurantaa sekä hoitointerventioiden tekemistä. (Kivitie-Kallio & Politi 2004, 158.) Myös Holmberg kumppaneineen (2015, 376) tuovat esiin, että vaikeasti päihdeongelmainen odottava äiti voi hakeutua neuvolaan vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa raskautta tai jättää tulemat- ta sinne lainkaan siitä syystä, ettei hän ole huomannut raskauttaan elämän kokonaistilanteen kaoot- tisuuden vuoksi.
Lepon mukaan (2012, 64 ̶ 65) raskaudenaikana päihteitä käyttävät äidit ovat haasteellisia tavoittaa hoidon piiriin ja he ovat ikään kuin ”piiloväestöä”. Raskaana olevaa päihteidenkäyttäjää tulisi moti- voida kiinnittymään palveluihin ja kiinnittää erityistä huomiota hänen kohtaamiseensa, joka ei saisi olla negatiivissävytteinen tai syyllistävä, jotta yhteistyö äidin kanssa käynnistyisi. Lepon mukaan matalan kynnyksen palvelut, kuten esimerkiksi anonyymit internetryhmät, olisivat hyödyllisiä päih- deongelmaisille raskaana oleville naisille, joilla on vaikeuksia hakeutua hoidon piiriin. Hoitokyn- nystä on mahdollista alentaa esimerkiksi siten, että naisilla olisi mahdollisuus hakeutua hoitoon nimettömänä tai normaalien vastaanottoaikojen ulkopuolella (Hyttinen 1990, 108). Andersson (2011, 77) tuo myös esiin nettiauttamisen ja vertaistuen keinot tukea päihdeongelmaista odottajaa.
Ensi- ja turvakotiyhdistys sekä A-klinikka ovat perustaneet suljetun nettiauttamisryhmän, jossa myös raskaana olevat päihteidenkäyttäjät saavat tukea päihteettömyyteen sekä rohkaisua hoitoon hakeutumiseen. Jan Holmberg (2010, 16) on pohtinut tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia madaltaa hoitoon hakeutumisen kynnystä ja tarjota päihteitä käyttävälle henkilölle yhteisöllisyyttä uudenlais- ten välineiden kautta. Hänen mukaansa arjen yhteisöjen puute voisi osaltaan ratketa verkossa ano- nyymien päihdetyön keskusteluryhmien kautta, josta on mahdollista hakea apua ongelmiin. Ano- nyymiyden lisäksi nettiauttamisen ja erilaisten raittiutta tukevien mobiilipalveluiden hyötynä on ympärivuorokautinen saatavuus, jolloin asiakas saa välitöntä apua omana tilanteeseensa (Koski- Jännes 2013, 125).
3.2 Raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttamat riskit
Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö altistaa sikiön kehitysvaurioille, jotka ilmenevät kasvun ja kehityksen häiriöinä, keskushermoston toimintahäiriöinä sekä poikkeavana ulkonäkönä ja käyttäy- tymisenä. Päihteidenkäyttö suurentaa raskaudenaikaisen tulehdusriskin mahdollisuutta, istukan en- nenaikaisen irtoamisen riskiä sekä ennenaikaisen synnytyksen riskiä. (Holmberg ym. 2015, 374.) Raskaudenaikainen päihdealtistus lisää lapsen riskiä kehitysviivästymille, tunne- ja käytöshäiriöille, psykiatrian diagnooseille, oppimisvaikeuksille, nuoruusiän päihteidenkäytölle sekä syrjäytymiselle.
Sikiön vaurioitumisen riskiin ja vakavuuteen liittyvät myös muut tekijät kuten äidin ravitsemustila, perinnölliset tekijät sekä mahdolliset muut päihteet ja tupakointi. (Autti-Rämö 2013, 57.)
Päihteitä raskausaikana käyttävän äidin sikiö altistuu lisäksi myös muille riskeille, joita äidin poik- keukselliset elintavat ja -ympäristö aiheuttavat. Kyseisiä erityisriskejä ovat esimerkiksi äidin hei- kentynyt kyky huolehtia itsestään, puutteelliset vanhemmuuden taidot, erilaiset infektiot, kaoottinen
elinympäristö sekä mahdolliset mielenterveyden ongelmat. (Healey ym. 2013, 487.) Sikiöaikaisen päihdealtistumisen on todettu olevan yhteydessä turvattomaan kiintymyssuhteeseen, lapsen myö- hempään depressioon sekä nuoruusajan päihteidenkäyttöön (Pajulo 2003). Tutkimuksissa on sel- vinnyt, että useat päihdeäidit eivät käytä vain yhtä samaa päihdettä läpi raskauden, vaan he ovat sekakäyttäjiä ja käyttävät yhtäaikaisesti eri päihdyttäviä aineita. Erityisesti huumeita käyttävät äidit nauttivat samanaikaisesti myös muita päihteitä, kuten alkoholia ja nikotiinituotteita. (Cohen, Osorio, Page 2017, 318.)
Alkoholi on tutkimustiedon perusteella vaarallisin päihde syntyvälle lapselle ja aiheuttaa vakavia kehitysvaurioita (Itäpuisto 2008, 46). Raskaudenaikaiselle alkoholinkäytölle ei ole tutkimustiedon perusteella olemassa niin sanottua turvarajaa. On kuitenkin tiedossa, että sikiön vaurioitumisen riski kasvaa sen myötä, mitä enemmän tai mitä useammin odottava äiti käyttää alkoholia. Alkoholinkäyt- tö vaurioittaa sikiötä eri tavoin riippuen alkoholialtistuksen ajankohdasta suhteessa raskauden kes- toon, alkoholiannosten määrästä sekä altistuksen toistuvuudesta. (Autti-Rämö 2015, 163; Autti- Rämö 2013, 57.) FASD (Fetal Alcohol Spectrum Disorder) määrittää raskaudenaikaisesta alkoho- lialtistuksesta johtuvaa laajaa sikiövaurioiden kirjoa (Holmberg ym. 2015, 379). FAS-diagnoosin saaneet lapset voivat olla kehitykseltään hyvinkin eritasoisia: joukossa on niin syvästi kehitysvam- maisia kuin lievemmin vaurioituneita, joilla on esimerkiksi keskittymis-, tarkkaavaisuus- ja oppi- mishäiriöitä. Vakavin alkoholin aiheuttama vaurio on keskushermoston toimintahäiriö, jossa sikiön aivot vahingoittuvat pysyvästi alkoholinkäytön seurauksena. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 18.) Raskaudenaikainen alkoholialtistus voi aiheuttaa neuropsykologisten häiriöiden lisäksi myös monenlaisia elimellisiä vammoja, kuten näkö-, kuulo- ja sydänvammoja sekä laajaa monivammai- suutta (Koponen 2005, 12 ̶ 13). Diagnosoitu alkoholivaurio määrittelee pelkästään lapsen poik- keavuuden syyn, ja koska vaurioiden kirjo on laaja ja lapset ovat yksilöitä, ei diagnoosi yksistään kerro lapsen yksilöllisen hoidon, tuen ja kuntoutuksen tarvetta (Holmberg 2015, 379).
Huumausaineiden ja sekakäytön vaikutuksista sikiöön ei ole vielä saatavilla riittävästi tutkittua tie- toa. Tiedossa on kuitenkin raskaudenaikaisen huumeidenkäytön aiheuttavan sikiölle epämuodostu- mia, henkistä jälkeenjääneisyyttä sekä kasvuhäiriöitä. Huumausaineille altistunut vastasyntynyt voi kärsiä vieroitusoireyhtymästä (NAS), jolloin oireina ovat unihäiriöt, levottomuus, tuskaisuus ja rytmihäiriöt. (Holmberg ym. 2015, 375.) Tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että raskaudenaikai- nen huumausainealtistus aiheuttaa sikiölle ”neurobiologisen haavan”, joka vaikeuttaa lapsen kykyä säädellä omaa tilaansa ja selviytyä puutteellisessa hoivaympäristössä (Pajulo & Kalland 2006, 2604).
3.3 Raskaudenaikaisen päihdehoitotyön erityispiirteitä
Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) §24 ja terveydenhuoltolaki (1326/2010) §70 määrittävät raskaana olevien naisten ja syntymättömien lasten olevan erityissuojeluksessa, jolloin raskaudenaikaisten päihdepalveluiden tulee toteutua välittömästi ja kunnalla on velvollisuus tarjota riittäviä palveluita päihteettömyyden tukemiseksi. Päihdepalvelujen tarjoamisen lähtökohtana on raskaana olevan hen- kilön oma hakeutuminen palvelujen piiriin, jolloin hänelle on tarjottava päihdetyön erityispalvelut sekä muut päihteettömyyttä tukevat tarpeelliset sosiaalipalvelut. Myös lastensuojelulain (417/2007)
§10:n mukaan terveyden- ja sosiaalihuollon viranomaisten velvollisuus on järjestää välttämättömät palvelut raskaana olevien ja syntymättömien lasten erityiseksi suojelemiseksi. Lain tuomista hoito- velvoitteista huolimatta raskaana olevien naisten oikeus päihdehoitoon ei aina toteudu. Syinä tähän voi olla esimerkiksi kunnan heikko taloudellinen tilanne sekä se, ettei lastensuojelu osallistu hoidon kustannuksiin raskausaikana, jolloin äidin subjektiivinen oikeus päihdehoitoon jää toteutumatta.
(Andersson 2019, 116.)
Mikäli ammattihenkilöllä herää huoli, että syntyvä lapsi tarvitsee välittömästi synnyttyään lasten- suojelun tukitoimia, on hänen tehtävä lastensuojelulain (417/2007) §25c velvoittama ennakollinen lastensuojeluilmoitus. Ennakollinen lastensuojeluilmoitus käynnistää raskaudenaikaisen päihteiden- käyttäjän oman palvelutarpeen arvioinnin sekä mahdollistaa lastensuojeluviranomaisten aloittaa lapsen tuen tarpeen arviointi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ennen lapsen syntymää. (Ara- neva 2016, 69 ̶ 70.) Säännöksen mukaan ennakollinen lastensuojeluilmoitus tehdään lastensuojelu- viranomaiselle, mutta kunnat käyttävät omaa harkintaa sen suhteen, mikä sosiaalitoimen yksikkö ilmoituksia käsittelee. Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen myötä arvioidaan odottavan äidin tuen tarve kiireellisesti ja hänelle voidaan tarjota kiireellisesti tukitoimia, kuten esimerkiksi järjestää asunto tai ohjata hänet päihde- tai mielenterveyspalveluiden piiriin. Yhtä lailla tällöin tulee kartoit- taa lastensuojeluviranomaisen kanssa välittömästi lapsen syntymän jälkeen tarvittavat sosiaalipalve- lut, joita voivat olla lapsen ja hänen äitinsä sijoittaminen kuntouttavaan yksikköön, tehostettu perhe- työ tai lapsen kiireellinen sijoitus. (Räty 2015, 249.)
Raskaana oleville naisille kohdennetuilla päihdepalveluilla pyritään turvaamaan sosiaalisesti, ter- veydellisesti, fyysisesti ja psyykkisesti turvalliset olosuhteet sekä tuetaan äitiä päihteettömyyteen ja vanhemmuuteen kasvamiseen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 26). Raskaudenaikaista päihde- hoitotyötä tekevien hoitotahojen arvion mukaan äitien tuen tarve on laaja jo odotusaikana. Tutki- musten mukaan raskaudenaikainen päihteidenkäyttö, puutteelliset vanhemmuustaidot sekä lapsen kehitysriskit kietoutuvat vahvasti yhteen. (Velez & Jansson 2013, 275). Sinikka Taipale (2006, 191 ̶
192) tuo tutkimuksessaan esiin, että moniongelmaisuuden vuoksi pelkkä raskausaikainen päihdehoi- to, psykiatrinen hoito tai vuorovaikutushoito ei yksittäisesti toteutettuna luo riittävää muutosvoimaa päihteettömyydelle ja vanhemmuustyöskentelylle. Taipaleen mukaan erilaiset hoidolliset menetel- mät on toteutettava yhtä aikaa, jotta ne tukevat päihteettömyyttä sekä vahvistavat äidin vanhem- muustaitoja ja sikiöön kiinnittymistä.
Päihdeäitien raskaudenaikainen pakkohoito ei ole Suomessa lain mukaan mahdollista, vaan päihde- hoito perustuu vapaaehtoisuuteen. Toisaalta päihderiippuvuus ohjaa vahvana tekijänä äidin valinto- ja. Raskaudenaikainen päihteidenkäyttäjä ei useinkaan kykene ottamaan vastuuta päihdehoidon aloittamisesta ja sitoutumaan siihen, koska päihderiippuvuuteen kuuluu asian kieltäminen. (Taipale 2006, 193.) Pajulo (2003) nostaa kuitenkin esiin, että tutkimustiedon perusteella raskausaikana äidin motivaatio päihteettömyyteen on suurempi kuin muulloin ja tällainen hoidollisen potentiaalin vaihe tulisi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Aivotutkimusten perusteella päihdeäitien aivot toi- mivat raskausaikana eritavoin kuin päihteettömien äitien (Pajulo, Pyykkönen ym. 2012, 71 ̶ 72).
Päihteet vaikuttavat aivoissa mielihyvää ja stressiä sääteleviin hermoratoihin, joten päihteiden vai- kutukset heikentävät vauvaan ja odotusaikaan normaalisti kohdistuvaa mielihyvän tunnetta (Lind- roos ym. 2015, 145).
Raskausaikana odottavassa äidissä tapahtuu voimakkaita fysiologisia, psykologisia ja sosiaalisia muutoksia, joiden vuoksi päihteidenkäytöstä irtautumisen mahdollisuus kasvaa, jos tarjottu hoito on oikeanlaista (Andersson 2012, 67 ̶ 68). Karttusen (2016, 571 ̶ 572) mukaan raskaudenaikaiseen päihteidenkäyttöön tulisi kohdentaa kokonaisvaltaista, integroidun hoidon mallia, jossa huomioi- daan päihdeongelmien ja psykososiaalisen tilanteen monimutkaisuus. Hoitomuoto muodostuisi sa- manaikaisesti päihdeongelmaan, vanhemmuuteen ja lapseen suuntautuvasta työskentelystä. Integ- roitu hoito on tutkitusti heijastunut myönteisesti vanhemmuuteen ja lasten kehitykseen, edistävän äitien hoitoon sitoutumista ja hoidossa pysymistä. Kokonaisvaltaisen hoitomuodon tärkeänä hoidol- lisena tavoitteena on pidetty äidin omien traumakokemusten ja negatiivisten käyttäytymismallien ylisukupolvisen välittymisen ehkäisemistä. Martha Velezin ja Lauren Janssonin (2013, 265 ̶ 266) tutkimuksen mukaan raskaudenaikaisen kokonaisvaltaisen hoidon tulisi pitää sisällään yksilö- ja ryhmäterapiaa, äidin psykososiaalisiin tarpeisiin vastaamista, vanhemmuustyöskentelyä, päihdehoi- toa, psykiatrista tukea sekä synnytyslääkärin ja lastentautien erityisosaamista. Kokonaisvaltainen tuki rakentuu äidin ympärille elementeistä, jotka ovat farmaseuttinen hoito (korvaushoito), psyko- sosiaalinen tuki (terapiat), sosiaalinen tuki (talous, asuminen) sekä tuki äidin ja lapsen väliseen suh- teeseen (kiintymyssuhde, äidin historia).
Anderssonin (2011, 68) mukaan raskausaikana naisen mielen tulisi siirtyä äitiystilaan, jonka kautta tapahtuu psyykkinen prosessointi vanhemmuuteen. Päihderiippuvaisella äidillä päihteet ovat kui- tenkin vallanneet kemiallisesti aivojen mielihyväjärjestelmän ja vieneet äidin aivoista sen tilan, mi- kä luonnostaan kuuluisi vauvalle. Raskaudenaikaisessa päihdehoitotyössä pyritään varhaisen vuo- rovaikutuksen keinoin kaappaamaan päihteiden alaisuudessa olevat hermoradat takaisin vauvalle.
Päihdehoitohenkilökunnan tulee huomioida tämä aivokemiallinen muutos hoitointerventiossa ja tukea äitiä suuntaamaan ajatuksiaan vauvaan ja pitämään vauvan etu mielessä (Pajulo, Pyykkönen ym. 2012, 71 ̶ 72). Raskaudenaikaisessa päihdehoitotyössä yhtenä tavoitteena on äidin emotionaali- nen kiinnittäminen sikiöön luomalla tulevasta vauvasta mielikuvia. Menetelmässä pohditaan äidin kanssa sitä, millainen vauva syntyy, mitä vauva toivoo ja millainen äiti on vauvan synnyttä. Kysy- mysten pohjalta äidin psykologinen prosessi äitiydestä sekä tulevasta lapsesta etenee ja äiti alkaa kiinnittyä sikiöön. (Andersson 2011, 66.)
Suomessa raskaudenaikainen päihdehoitotyö toteutetaan lähtökohtaisesti raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden hoitoon erikoistuneissa ensikodeissa. Ensi- ja Turvakotien liitto on luonut valta- kunnallisen erityistason ”Pidä kiinni” -hoitojärjestelmän, joka on erikoistunut päihdeongelmaisiin raskaana oleviin naisiin ja heille on kehitetty kuntoutusmalli. Kuntoutusmalli sisältää vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutussuhteen rakentamista sekä kiintymyssuhteen ja äidin päihteet- tömyyden tukemista. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 26.) Äitien kanssa tehtävän työskentelyn tulisi päihdehoitotyön lisäksi sisältää muun muassa arkirytmin löytämistä ja ylläpitämistä, tietoa päihteille altistuneen vauvan hoitamisesta ja erityispiirteistä, ohjausta vauvan perushoitoon ja kehi- tykseen liittyen sekä tukea varhaiseen vuorovaikutukseen (Pajulo 2003).
Pajulo kumppaneineen (2012, 73) tuovat tutkimuksessaan esiin kokonaisvaltaisen hoidon tärkeyttä raskaudenaikaisesta päihteidenkäytöstä irtautumisessa. Heidän mukaansa hoitoympäristön tulee tukea päihteettömyyttä ja sisältää moniammatillista tukea odottavalle äidille. Hoitavan ympäristön tulee ylläpitää normaalia päivärytmiä, sisältää terveelliset ruokailut, opettaa äitejä pitämään huolta itsestään eri tasoilla sekä antaa äidille ammatillista tukea. Myös vertaistuki muilta samassa tilan- teessa olevilta on koettu kuntoutumista edistävänä. Moniammatillisen hoidon haasteena on kuiten- kin koettu eri alojen ammattilaisten erilaiset käytännöt, työtavat, työn filosofiat sekä uskomukset, jolloin tukimuodot eivät välttämättä tue toisiaan ja moniammatillisuuden tuoma laaja-alaisuus jää saavuttamatta (Nordenfors & Höjer 2017, 385).
Raskaudenaikaisessa päihdehoitotyössä painottuvat asiakkaan yksilöllisen tilanteen ymmärtäminen, moniammatillinen työskentely, kommunikointi sekä hyväksyvä ilmapiiri (Cohen ym. 2017, 318).
Karttunen (2019, 262) pitää tärkeänä sitä, että käytännön työskentelyssä sosiaali- ja terveydenhuol- lossa tulisi tunnistaa ja tunnustaa päihdeongelmaisten naisten toisistaan poikkeavat lähtökohdat ja heidän hoidolliset tarpeensa. Tähän pohjaten olisi varmistettava yksilölliset hoitojatkumot, jotka sisältävät riittävän pitkän laitos- ja avohoidon työskentelyn ja, jotka huomioivat erityisesti traumaat- tisten kokemusten, psykiatrisen oireilun ja päihdeongelman muodostaman kokonaisuuden. Tämä edellyttää riittävää päihdeongelman arviointiin ja hoitomuodon valintaan liittyvää osaamista ja asi- antuntemusta työntekijältä. Pajulon (2003) mukaan lähtökohtana odottavien äitien päihdehoitotyös- sä ovat asiakkaan kuuleminen, ymmärtäminen, lämmin vastaanottotilanne sekä luottamuksellinen vuorovaikutussuhde. Ihminen kasvaa ja kehittyy vuorovaikutuksessa, joten voidaan ajatella, että hänen on myös mahdollista korjata kehityksen vajeita tai kokemiaan kestämättömiä traumoja vuo- rovaikutussuhteessa (Holmberg 2015, 111).
Raskaudenaikainen päihdehoitotyö muodostuu motivoinnin sekä lämpimän, luottamuksellisen vuo- rovaikutuksen ympärille. Hoidon tuloksellisuuden edellytyksenä pidetään yleisesti sitä, että hoito- henkilökunnan asenne äitiä kohtaan on hyväksyvä ja henkilökunta pystyy säilyttämään aidon kiin- nostuksen niin äidin kuin vauvan yksilöllisiin mahdollisuuksiin. (Pajulo 2003.) Työntekijän tulee rohkaista odottavaa äitiä ja äidin tulee saada kokemus siitä, että häntä ei moralisoida ja hänen auto- nomian tunnetta tulee työskentelyn aikana vahvistaa (Leppo 2012, 65). Työntekijän on ikään kuin asetuttava odottavan äidin rinnalle päihdeongelmaa vastaan ja sitouduttava äidin rinnalla kulkemi- seen. Jotta äidin on mahdollista saada myönteinen kokemus hänelle tarjotusta tuesta, työntekijän on suostuttava kannattelemaan äidin syyllisyyttä, avuttomuutta, haurautta ja särkyneisyyttä. (Anders- son 2011, 75 ̶ 77.) Taipaleen (2006, 206) mukaan ihmiselle muodostuva subjektiivinen tuen koke- mus voi vaikuttaa ihmisen terveyteen, ja tutkimusten mukaan sosiaaliset suhteet ovat merkittäviä päihdeongelmasta toipumisessa. Raskaana oleva päihteidenkäyttäjä tarvitsee sosiaalista tukea niin hoitohenkilökunnalta kuin läheisiltään.
Raskaudenaikaisen päihdehoidon lähtökohdat tulisi asettaa kahdelle päätavoitteelle: interventioiden tulisi kiinnittää päihdeäidit hoitoon päihteidenkäytön vähentämiseksi ja lisäksi heille tulisi tarjota terapeuttinen konteksti, jossa he pystyisivät pohtimaan päihteiden käyttöön johtaneita syitä ja ko- kemuksia (Karttunen 2016, 569). Väitöskirjassaan Karttunen (2019, 262) tuo esiin tarpeen kehittää avopalveluiden päihdesosiaalityötä, jossa on kyetty yhdistämään ammatilliseen ja vertaistukeen perustuva toiminta, joka suuntautuu vahvistamaan päihteettömiä verkostoja, naisille tärkeitä ihmis-
suhteita ja toiminta-areenoja päihdeongelmasta kuntoutumaan pyrkivien naisten arjessa. Näin ollen hän nostaa esiin sosiaalisen tuen merkitykseen liittyvän ymmärryksen hyödyntämisen käytännön työmuodoissa ja niiden kehittämisessä.
4 SOSIAALINEN TUKI 4.1 Sosiaalisen tuen käsite
Sosiaalisen tuen tutkimus on peräisin 1970-luvulta, jolloin on alettu tutkia psykososiaalisia proses- seja ja stressiä. Sosiaaliselle tuelle ei ole yhtä yksiselitteistä määritelmää ja käsitettä on tutkijoiden kesken määritelty moninaisesti. Tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä sosiaalisen tuen sisällöllisistä painotuksista sekä käsitteen lähestymistavoista. (Metteri & Haukka-Wacklin 2004, 55.) Daena Goldsmith ja Terrence Albrecht (2011, 335) kuvailevat sosiaalisen tuen olevan ikään kuin sateen- varjokäsite, joka kattaa alleen useita eri teorioita ja asiakokonaisuuksia, jotka kaikki liittävät sosiaa- liset suhteet ja hyvinvoinnin toisiinsa. Sosiaalisten suhteiden määrä ja laatu yhdistetään vahvasti ihmisen terveyteen ja sillä katsotaan olevan myönteinen vaikutus hänen kokemaansa hyvinvointiin (House, Umberson & Landis 1988, 295).
Anna Metteri ja Tuula Haukka-Wacklin (2004, 55) ovat tuoneet esiin sosiaalisen tukeen liittyvän voimakkaan subjektiivisen, kokemuksellisen ulottuvuuden, joka tekee käsitteen yleisestä määritte- lystä haastavaa. Useissa sosiaalisen tuen määritelmissä sosiaalinen tuki nähdään keskeisenä ihmisen identiteetin muodostumisen ja kriisitilanteista selviytymisen sekä muutosmukautumisen kannalta.
Sosiaalisen tuen saatavuus ja vastaanottaminen voivat vaikuttaa ihmisen selviytymistapoihin ja ti- lanteiden ennakointiin. Sosiaalinen tuki kytkeytyy vahvasti ihmisten välisiin vuorovaikutustilantei- siin ja sosiaalinen verkosto rakentuu yksilökohtaisesti läheissuhteista aina viranomaiskontakteihin.
House kumppaneineen (1988, 305) tuo tutkimuksessaan esiin sosiaalisten suhteiden ja verkostojen yhteyden yksilön oman toiminnan säätelyyn sekä hyvinvointiin. Sosiaalisen integraation käsityksen mukaan sosiaaliset suhteet, kuten avioliitto, vanhemmuus tai työllisyys, edistävät terveyttä tuomalla elämään merkitystä, tarkoituksen tunnetta sekä luomalla tietyn raamin ihmisen henkilökohtaiselle käyttäytymiselle.
Sosiaalinen tuki mielletään ihmisen toisilta ihmisiltä saamaksi resurssiksi, johon liittyvät luottamus, arvostaminen ja välittäminen (Kippola-Pääkkönen 2018, 175). Sosiaalisen tuen kannalta merkityk- selliseksi nousevat sosiaaliset verkostot sekä ihmisten toisilleen antama tuki erilaisissa vuorovaiku- tustilanteissa, jolloin voidaan ajatella, että sosiaalinen tuki on välittämisen kulttuurin luomista, joka rakentuu ihmisten keskinäisen yhteyden ja ylläpitämisen ympärille (Goldsmith & Albrecht 2011, 336; Metteri & Haukka-Wacklin 2004, 65). Esko Kumpusalon (1991, 13 ̶ 15) mukaan yksilön hy- vinvoinnin kannalta vain perhe- ja lähiyhteisö voivat tarjota välttämättömän emotionaalisen ja hen-
