Sosiaalisen tuen tutkimus on peräisin 1970-luvulta, jolloin on alettu tutkia psykososiaalisia proses-seja ja stressiä. Sosiaaliselle tuelle ei ole yhtä yksiselitteistä määritelmää ja käsitettä on tutkijoiden kesken määritelty moninaisesti. Tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä sosiaalisen tuen sisällöllisistä painotuksista sekä käsitteen lähestymistavoista. (Metteri & Haukka-Wacklin 2004, 55.) Daena Goldsmith ja Terrence Albrecht (2011, 335) kuvailevat sosiaalisen tuen olevan ikään kuin sateen-varjokäsite, joka kattaa alleen useita eri teorioita ja asiakokonaisuuksia, jotka kaikki liittävät sosiaa-liset suhteet ja hyvinvoinnin toisiinsa. Sosiaalisten suhteiden määrä ja laatu yhdistetään vahvasti ihmisen terveyteen ja sillä katsotaan olevan myönteinen vaikutus hänen kokemaansa hyvinvointiin (House, Umberson & Landis 1988, 295).
Anna Metteri ja Tuula Haukka-Wacklin (2004, 55) ovat tuoneet esiin sosiaalisen tukeen liittyvän voimakkaan subjektiivisen, kokemuksellisen ulottuvuuden, joka tekee käsitteen yleisestä määritte-lystä haastavaa. Useissa sosiaalisen tuen määritelmissä sosiaalinen tuki nähdään keskeisenä ihmisen identiteetin muodostumisen ja kriisitilanteista selviytymisen sekä muutosmukautumisen kannalta.
Sosiaalisen tuen saatavuus ja vastaanottaminen voivat vaikuttaa ihmisen selviytymistapoihin ja ti-lanteiden ennakointiin. Sosiaalinen tuki kytkeytyy vahvasti ihmisten välisiin vuorovaikutustilantei-siin ja sosiaalinen verkosto rakentuu yksilökohtaisesti läheissuhteista aina viranomaiskontakteihin.
House kumppaneineen (1988, 305) tuo tutkimuksessaan esiin sosiaalisten suhteiden ja verkostojen yhteyden yksilön oman toiminnan säätelyyn sekä hyvinvointiin. Sosiaalisen integraation käsityksen mukaan sosiaaliset suhteet, kuten avioliitto, vanhemmuus tai työllisyys, edistävät terveyttä tuomalla elämään merkitystä, tarkoituksen tunnetta sekä luomalla tietyn raamin ihmisen henkilökohtaiselle käyttäytymiselle.
Sosiaalinen tuki mielletään ihmisen toisilta ihmisiltä saamaksi resurssiksi, johon liittyvät luottamus, arvostaminen ja välittäminen (Kippola-Pääkkönen 2018, 175). Sosiaalisen tuen kannalta merkityk-selliseksi nousevat sosiaaliset verkostot sekä ihmisten toisilleen antama tuki erilaisissa vuorovaiku-tustilanteissa, jolloin voidaan ajatella, että sosiaalinen tuki on välittämisen kulttuurin luomista, joka rakentuu ihmisten keskinäisen yhteyden ja ylläpitämisen ympärille (Goldsmith & Albrecht 2011, 336; Metteri & Haukka-Wacklin 2004, 65). Esko Kumpusalon (1991, 13 ̶ 15) mukaan yksilön hy-vinvoinnin kannalta vain perhe- ja lähiyhteisö voivat tarjota välttämättömän emotionaalisen ja
hen-kisen tuen. Sosiaalisen tuen saatavuuden näkökulmasta on tärkeää huomioida, ettei sosiaalisen tuen saaminen ole välttämättä kiinni yksilön halusta kuulua omiin yhteisöihin, vaan myös kyseisten yh-teisöjen mahdollisuudesta tarjota apua yksilölle. Olen tehnyt oheiseen kuvioon 1 koosteen eri tutki-joiden näkemyksistä sosiaalisen tuen muodostumisesta sekä sosiaalisen tuen vaikutuksista.
Ihmisten väliset vuorovaikutustilanteet Emotionaalinen ulottuvuus Sosiaaliset suhteet ja verkostot Aineellinen ulottuvuus Läheiset/yhteisöt/viranomaiset Tiedollinen ulottuvuus
Arvioiva ulottuvuus Henkinen ulottuvuus
Positiivinen sosiaalinen tuki Identiteetin muodostuminen Kriisitilanteista selviytyminen
Muutosjoustavuus Negatiivinen sosiaalinen tuki
Hyvinvointi Passivointi
Oman toimijuuden heikentyminen Riippuvuus tuesta
KUVIO 1. Sosiaalisen tuen muodostuminen ja tuen vaikutus.
Sosiaalisella tuella voi myönteisten vaikutusten lisäksi olla myös negatiivisia vaikutuksia, sillä tuen vastaanottaminen voi lisätä henkilön tunnetta omasta riippuvuudesta ja lisätä kokemusta siitä, ettei hän selviydy itsenäisesti. Liian voimakas sosiaalinen tuki voi pahimmillaan passivoida ihmistä ja heikentää hänen aktiivista toimijuuttaan. Sosiaalisen tuen tarjoamisen vaarana voi olla lisäksi valta-suhteen epätasapaino tai tuen ajoittamisen ongelma, jolloin tuki ei ole oikea-aikaista suhteessa koet-tuun tarpeeseen. (Kippola-Pääkkönen 2018, 184 ̶ 185.) Kumpusalon (1991, 14) mukaan sosiaalinen tuki on sisällöltään positiivinen, eikä sen vastakohdaksi ole vakiintunut vastakkaista termiä. Kum-pusalo on pohtinut ilmiön negatiivista ulottuvuutta kuvaavia termejä ja hänen mukaansa sosiaalinen painostus ja sosiaalinen sorto kuvaavat sosiaalisen tuen vastakkaista ilmiötä.
Subjektiivinen sosiaalisen tuen kokemus
Sosiaalista tukea on tutkijoiden toimesta pyritty jakamaan osiin käsitteen määrittelyn helpotta-miseksi. Goldsmith & Albracht (2011, 336) tuovat esiin sen, ettei sosiaaliselle tuelle ole yhtä yhte-näistä rakennetta, vaan se muodostuu tapauskohtaisesti. Nan Lin (1986, 17 ̶ 20) on määritellyt sosi-aalisen tuen rakentuvan kahden pääkäsitteen alle, jotka ovat sosiaalinen ja tuki. Käsitteen sosiaali-nen osa jakaantuu kolmeen eri tasoon, yhteisö, sosiaalisosiaali-nen verkosto, läheisimmät ihmissuhteet, ja se kuvastaa yksilön kytkeytymistä häntä ympäröivään ympäristöön. Lin kuvailee yhteisön tarjoavan yksilölle kokemuksen johonkin laajempaan kokonaisuuteen kuulumisesta, mikä on merkittävä ko-kemus ihmiselle. Hänen mukaansa esimerkiksi vapaaehtoistyöhön osallistuminen tai urheiluseuraan kuuluminen tuo yksilön elämään yhteisöllisyyttä ja merkityksellisyyden tunnetta johonkin kuulumi-sesta. Sosiaalinen verkosto muodostuu Linin mukaan yksilön elinpiiriin kuuluvista henkilöistä, esi-merkiksi työkavereista ja ystävistä. Yksilöllä on jokaisella omanlaisensa joukko sosiaalista verkos-toa ympärillään, ja heihin yksilöllä on muodostunut side. Näin ollen ihmiselle syntyy tärkeä koke-mus siitä, että hän on sidoksissa oman sosiaalisen verkostonsa jäseniin. Kolmannen osan, läheisim-mät ihmissuhteet, Lin käsittää pitämään sisällään vain yksilön oman puolison, jolloin ihmisten väli-sessä suhteessa korostuu vastavuoroinen hyvinvoinnin tärkeänä pitäminen ja tukeminen.
Sosiaalisen tuen toisen pääkäsitteen, tuen, Lin (1986, 20) on jakanut kahteen osa-alueeseen, jotka ovat instrumentaalinen ja kokemuksellinen tuki. Lin on kuvaillut yksilön kokeman instrumentaali-sen tuen muodostuvan ihmissuhteen avulla tavoitteeseen pääsemisestä eli esimerkiksi henkilön aut-tavan toista työnhaussa tai lainaavan rahaa johonkin tarkoitukseen. Kokemuksellinen tuki sen sijaan muodostuu ongelmatilanteessa apuna olemisen kautta tai kasvattamalla yksilön kokemusta siitä, että hän on arvokas ja tärkeä.
Linin jako sosiaalisen tuen rakentumisesta kahden pääkäsitteen alle on suhteellisen suppea, kun sitä verrataan muiden tutkijoiden näkemykseen sosiaalisen tuen ulottuvuudesta. Esimerkiksi Catharine Heaney & Barbara Israel (2008, 190) ovat luokitellessaan sosiaalista tukea löytäneet siitä neljä eril-listä ulottuvuutta, joita ovat emotionaalinen (empatia, luottamus), välineellinen (konkreettinen apu, palvelut), tiedollinen (neuvonta, opastus) ja arvioiva tuki (palaute, vahvistaminen, itsensä kehittä-minen). Kumpusalon (1991, 13 ̶ 14) tutkimuksessa sosiaalinen tuki on määritelty yhteisöjen yksi-löille tarjoamaksi avuksi, joka auttaa yksilöä selviämään negatiivisista elämäntapahtumista tai muu-toin kuormittavista elämäntilanteista. Kyseinen sosiaalisen tuen määritelmä mahdollistaa sen, että sosiaalinen tuki voi suoraa henkilöltä toiselle tarjottua tukea tai epäsuoraa, järjestelmän kautta tar-jottua tukea. Sosiaalinen tuki voi olla maallikon tai ammatti-ihmisen tarjoamaa sosiaalisen tuen eri
määritelmät korostavat tuen vuorovaikutuksellista luonnetta. Sosiaalinen tuki voi kohdentua suo-raan henkilöltä toiselle, kuten esimerkiksi perheyhteisössä, tai sitten ilmentyä muun muassa yhteis-kunnan tarjoaman sosiaaliturvan kautta.
Kuten Heaneyn ja Israelin (2008, 190) sosiaalisen tuen määrittelyssä, myös Kumpusalon (1991, 13 ̶ 14) sosiaalisen tuen määrittelyssä näyttäytyvät käsitteen useat ulottuvuudet. Kumpusalon mukaan sosiaalinen tuki voidaan jakaa viiteen eri osa-alueeseen, jotka ovat aineellinen (raha), toiminnalli-nen (palvelut), tiedollinen (opastus, neuvot), emotionaalinen (empatia, kannustus) sekä henkinen tuki (yhteinen aatemaailma) ulottuvuuksien kautta. Jokaisessa tuen ulottuvuudessa on mahdollista erottaa ainakin osittain tuen määrä ja laatu sekä tuen subjektiivinen ja objektiivinen luonne. Sosiaa-lisen tuen laadun arviointi on pääpainoltaan subjektiivisen kokemuksen ja sitä kautta muodostuvan arvion varassa, mutta tuen määrää voidaan mitata silti esimerkiksi rahassa. Aineellisen tuen ulottu-vuudessa määrä on ratkaiseva tekijä, mutta muiden osa-alueiden suhteen tuen laatu ja oikea-aikaisuus ovat ratkaisevampia tekijöitä. Kuviossa 2 on nähtävissä sosiaalisen tuen jaottelua, jossa tuen eri tasoja on luokiteltu perustuen yksilön suhteisiin.
KUVIO 2. Sosiaalisen tuen tasot (Cassel 1976; Kumpusalo 1991).
Kumpusalo (1991, 15 ̶ 16) on tulkinnut Casselin sosiaalisen tuen tasoja ja kuvailee primaaritason tukirakenteen muodostuvan yksilön oman perheen ja läheisimpien ihmissuhteiden kautta. Sekun-daaritasoon kuuluvat ystävät, työtoverit ja naapurit, kun taas viimeisellä tertiaaritasolla ovat viran-omaistoimijat. Primaari- ja sekundaaritasolla sosiaalinen tuki ilmenee maallikoiden antaman tuen kautta ja erityisesti primaaritason tuen merkitys on yksiön hyvinvoinnin kannalta merkittävä. House kumppaneineen (1988, 302) tuovat esiin sen, ettei sosiaalisen suhteen nimike (äiti, sisko, aviovai-mo) itsessään kuitenkaan kerro todellisuutta suhteen rakenteesta tai vuorovaikutuksen tiheydestä
Viranomaiset, julkiset ja yksityiset palvelut
Ystävät, työtoveri, naapurit Perhe, läheisimmät
Yksilö
kyseiseen henkilöön. Suhteen toiminnallinen sisältö sen sijaan kuvaa sosiaalisen suhteen todellista luonnetta tai laatua, jolloin myös sosiaalinen tuki on yksi läheisten ihmissuhteiden merkittävä omi-naisuus.
Sosiaalisen tuen määrittelyssä näyttäytyy, että vaikka tutkijoiden käsitykset sosiaalisen tuen ulottu-vuuksista rakentuvat eri tavoin, on niissä nähtävissä tiettyjä yhtymäkohtia ja keskeisiä samoja omi-naisuuksia, joiden pohjalta sosiaalisen tuen ymmärretään muodostuvan. Sovellan tutkimuksessa Kumpusalon ajattelua yhdistettynä Heaneyn ja Israelin määritelmiin sosiaalisen tuen ulottuvuuksis-ta ja kuviossa 3 on nähtävissä tutkimukseeni parhaiten sopivat osa-alueet tutkijoiden sosiaalisen tuen määritelmistä.
Emotionaalinen tuki Empatia, kannustus
Aineellinen tuki Raha, palvelut
Tiedollinen tuki Opastus, neuvot
KUVIO 3. Tutkimusta jäsentävät sosiaalisen tuen ulottuvuudet.
Jäsennän tutkimustani käyttäen sosiaalisen tuen määrittelyyn kolmea eri ulottuvuutta, näin ollen kolmea keskeistä teemaa, jotka ovat emotionaalinen (empatia, luottamus, kannustus), aineellinen (raha, konkreettinen apu, palvelut) sekä tiedollinen (opastus, neuvot) sosiaalinen tuki.
4.2 Päihdehoito ja sosiaalinen tuki
Merkittävä osa päihdekuntoutusta on sen sosiaalinen ulottuvuus, jolloin korostuvat sosiaalisten suh-teiden ja yhteisöllisyyden keskeisyys osana uuden elämäntavan ja identiteetin rakentumista (Hietala 2018, 239). Sosiaalisen tuen merkitystä päihdeongelmasta toipumiseen on tutkittu paljon ja
Äidin subjektiivinen
so-siaalisen tuen kokemus
Kokemuksen vaikutus raskaudenaikaisen päihteidenkäytön
vä-hentämiseen
mustulokset viittaavat siihen, että sosiaalisen tuen merkitys on ratkaisevan tärkeää sekä positiivises-sa, että negatiivisessa mielessä. Sosiaaliset suhteet voivat joko tukea päihteistä irtautumista tai pitää ihmistä kiinni päihdemaailmassa. Päihteiden ongelmakäyttö muokkaa ihmisen sosiaalista verkostoa, joka voi heikoimmillaan kutistua pitämään sisällään ainoastaan muita päihteidenkäyttäjiä sekä vi-ranomaiskontakteja. Päihdeongelmasta kuntoutuminen on todennäköisempää, jos päihdeongelmai-sen sosiaalisessa verkostossa on ihmisiä, jotka tukevat ja motivoivat häntä päihteidenkäytön vähen-tämiseen. Sosiaalisten suhteiden kuntouttava voima pätee niin alkoholin- kuin huumeidenkäyttöön ja sosiaalisten suhteiden kuntouttava merkitys perustuu ihmisen mahdollisuuteen päihteidenkäyttöä vähentämällä liittyä paremmin muihin ihmisiin, jolloin tätä kautta syntyy vaihtoehto päihteidenkäy-tölle. Tutkimustiedon perusteella esimerkiksi alkoholistinaiset, joilla on useita läheisiä ja emotio-naalista tukea tarjoavia ihmissuhteita, raitistuvat todennäköisemmin kuin ne, joilta kyseiset sosiaali-set suhteet puuttuvat. (Lahti & Pienimäki 2004, 137, 143 ̶ 145.)
Myös Rauno Mäkelä ja Kaarlo Simojoki (2015, 74) tuovat esiin sosiaalisten suhteiden ja vertaistuen merkitystä päihderiippuvuudesta irtautumisessa. Heidän mukaansa tavanomaiset ihmiskontaktit, kuten sukulaiset sekä työtoverit voivat olla suureksi avuksi päihteettömyyteen tukemisessa. Erityis-tä sosiaalista tukea päihteettömyyteen on mahdollista saada vertaistuen kautta, jolloin yhteisöön kuuluvilla henkilöillä on omakohtaista kokemusta ja ymmärrystä päihdeongelmasta. Vertaistoimin-ta tuo kuntoutujan elämään päihteetöntä sosiaalisVertaistoimin-ta toiminVertaistoimin-taa ja sisältöä, joka korvaa aikaisempaa päihdepiireissä vietettyä aikaa ja päihdeverkostoja. Koski-Jännes (2013, 127) kirjoittaa artikkelis-saan päihdehoitotyön verkostoterapia-hoitomuodosta, jossa hyödynnetään sosiaalista tukea lähiver-koston tuoman myönteisen muutosvoiman avulla. Työskentelyn aikana muodostetaan kokonaiskuva asiakkaan läheisverkostosta ja pohditaan sitä, ketkä voisivat olla tukemassa päihteettömyyttä ja ket-kä vastavuoroisesti muodostavat kuntoutumiselle uhan. Tällöin tarkastellaan asiakkaan positiivista sosiaalista tukea, mutta huomioidaan myös negatiivisesti vaikuttava sosiaalinen tuki, joka houkuttaa jatkamaan päihteiden väärinkäyttöä. Työskentelyn tavoitteena on lisätä asiakkaalla sellaisia läheis-verkoston kontakteja, jotka auttavat asiakasta pääsemään irti päihteistä ja tukevat hänen päihteetön-tä elämäänsä.
Päihteitä käytetään aina jossakin sosiaalisessa kontekstissa, joten päihdekuntoutuksen yhteydessä tulee huomioida asiakkaan sosiaalinen ympäristö kokonaisuudessaan, joka pitää sisällään sosiaalis-ten verkostojen lisäksi muun muassa asumisen ja työtilanteen (Lahti & Pienimäki 2004, 137). Tai-pale (2006, 208) on tutkinut raskaana olevien päihteidenkäyttäjien kokemuksia sosiaalisesta tuesta.
Tutkimuksessa Taipale on jakanut sosiaalisen tuen emotionaaliseen tukeen, päätöksenteon
tukemi-seen sekä konkreettitukemi-seen apuun. Tutkimuksen perusteella raskaana oleva päihdeongelmainen saa sosiaalista tukea läheisiltään ja ammattilaisilta. Taipaleen mukaan läheisverkostoa tulisi ottaa viran-omaistyöskentelyyn vahvemmin mukaan, sillä läheiset ovat raskaana olevan henkilön pysyvä ver-kosto.
Jari Lahden ja Anneli Pienimäen (2004, 137, 145 ̶ 149) mukaan sosiaalisten suhteiden tukeminen ja ihmissuhteiden myönteinen muutos alkavat asiakkaalla usein päihdekuntoutuksen aikana. On yleis-tä, että sosiaalisten suhteiden prosessi käynnistyy myönteisestä hoitaja-asiakassuhteesta, joka hei-jastuu myös asiakkaan muihin ihmissuhteisiin. Sosiaalisen tuen merkittävyys on huomioitu päihde-kuntoutuksessa ja se ilmenee muun muassa asiakas-työntekijä-suhteessa, asiakkaan hoidon aikaisis-sa vertaissuhteisaikaisis-sa sekä tietyissä hoitomuodoisaikaisis-sa- ja menetelmissä, joita ovat esimerkiksi yhteisö-hoito, perhetyö sekä motivoiva työskentelytapa. Taipale (2006, 208) tuo esiin, että työskentelyssä on tärkeää huomioida henkilön aiempi hoitohistoria, sillä päihdeongelman vaikutus persoonan kehi-tyksenenon voinut olla merkittävää, jolloin hoidon aikana on mahdollista luoda korvaavia ihmis-suhdekokemuksia.
Kuten jo aiemmin tuli ilmi, päihteiden väärinkäyttäjät voivat kokea sisäistä ja julkista leimautumista päihteidenkäyttöön liittyen. Paul Gilbert (2010) on kehittänyt sosiaalisen aseman teorian, jonka mu-kaan henkilö, jolla on ominaisuus, jota muut eivät hyväksy, esimerkiksi päihteiden väärinkäyttö, kokee olevansa matalammalla sosiaalisella tasolla kuin muut ihmiset. Kyseinen kokemus on erittäin uhkaava, sillä matala sosiaalinen arvo liittyy häpeään sekä moniin psykopatologioihin, mukaan lu-kien masennus ja ahdistus. Tutkimusten mukaan naiset ovat vahvemmin riippuvaisia ympäristön mielipiteistä kuin miehet, joten riippuvuus muiden mielipiteistä altistaa naisia miehiä vahvemmin häpeän kokemuksille (Auvinen 2001, 126.)
Michele Birtel, Lisa Wood ja Nancy Kempa (2017, 1) ovat myös käsitelleet tutkimuksessaan päih-teiden väärinkäyttöön kohdistuvaa leimautumista sekä siihen kytkeytyvää sosiaalista tukea. Heidän tutkimuksessaan nousi esiin, kuinka yksilön kokema leimautuminen liittyi yhtäältä matalaan itse-tuntoon, voimakkaampaan masennukseen ja ahdistukseen sekä heikkolaatuiseen uneen. Koetun sosiaalisen tuen määrä sen sijaan toimi päinvastaisena mekanismina, jolloin itsetunto oli vahvempi, masennus- ja ahdistusoireisto matalampi ja unen laatu parempi. Henkilöiden auttaminen päihteiden väärinkäyttöön liittyvissä ongelmissa yksilön sosiaalisen tuen verkostoja hyödyntämällä voi olla hedelmällistä, ja sen avulla on mahdollista torjua sisäisen leimautumisen ja häpeän kielteisiä vaiku-tuksia mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Lahti ja Pienimäki (2004, 144) tuovat vastaavasti esiin itsetunnon kohoamisen merkitystä päihdeongelmasta toipumisessa. Kun päihdeongelmainen saa
sosiaalisen tuen kautta arvostusta ja häntä pidetään kyvykkäänä, hänen itsetuntonsa kohoaa, joka edistää toipumisprosessia.
4.3 Naissukupuolen erityistarpeet ja sosiaalinen tuki
Naiserityisyyttä ja päihdehoitoa käsitellessäni pääluvussa 2 ilmeni tiettyjä tutkijoiden tekemiä ha-vaintoja hoitomenetelmistä ja tuen tarpeista, joiden tarve korostui erityisesti naissukupuolella. Täl-löin merkitykseltään tärkeiksi nousivat kontekstuaalisten ilmiöiden käsittely hoidon aikana sekä erityisesti sosiaalista tukea sisältävät naisille suunnatut keskusteluryhmät, vertaistuki ja työntekijöi-den korostunut rooli päihdehoidon aikana. Päihdehoidon sisällön suhteen myös äidin läheisverkos-ton mukaan ottaminen osana työskentelyä näyttäytyi merkityksellisenä, jolloin äidin on mahdolli-suus saada sosiaalista tukea viranomaisten lisäksi myös läheisverkostoltaan päihdehoidon aikana.
Työntekijöiden sukupuolen osalta on käyty keskustelua siitä, onko päihdehoidon onnistumisen tai sosiaalisen tuen kokemuksen suhteen merkitystä, sillä onko hoitohenkilökunta naissukupuolta vai onko henkilökunnassa myös miestyöntekijöitä. Lolan Lindroos (2015, 74) on tuonut esiin, että päihdehoidossa naisten on helpompaa avata elämäänsä ja kokemuksiaan muille naisille, joten tästä syystä naistyöntekijät sekä vertaisryhmät on koettu toimivina ja turvallisina. Toisaalta naisvaltainen henkilökunta ei takaa Hyttisen (1990, 98 ̶ 100) mukaan välttämättä sitä, että naisasiakasta ymmär-rettäisiin yhtään paremmin. Naistyöntekijät ovat tottuneet asiakasryhmän koostuvan pääosin mies-asiakkaista, joten työntekijät voivat jäsentää päihdeongelmaa miesten näkökulmasta, elleivät he ole saaneet erityistä opastusta naisasiakkaan kohtaamiseen ja päihdeproblematiikan naiserityisyyteen.
Auvinen (2001, 130) sen sijaan tuo esiin, että naistyöntekijän on mahdollista lisätä naiseuden ym-märtämistä ja itsensä tuntemista oman sukupuolensa edustajana, sillä naiseudelle asetetut normit ovat sisäistyneet työntekijäänkin, eikä ammatillinen työote häivytä niitä pois. Sosiaalisen tuen kan-nalta merkitykselliseksi on arvioitu työntekijän oma kokemus tai muutoin hänelle syntynyt ymmär-rys päihdeongelmasta. Ammattilaisten pyrkimys valistaa asiakkaita asiantuntijatiedolla voidaan tulkita hierarkkisesti ylemmän aseman korostamiseksi ja epäuskottavaksi, jolloin asiakas jää ilman tarvitsemaansa sosiaalista tukea. (Hietala 2018, 249.)
Asiakkaan ja työntekijän suhde on kuntoutumisen kannalta merkityksellinen ja naisten tarve sensi-tiiviselle kohtaamiselle on voimakas. Päihdekuntoutuksessa asiakkaan ja ammattilaisen välisiä sosi-aalisia tilanteita säätelevät tietyt osapuolten ikään, sukupuoleen, yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen
asemaan perustuvat odotukset ja velvoitteet sekä ryhmien arvopohjaan perustuva hierarkkisuus (Hietala 2018, 243). Työskentelyn aikana työntekijän tulee kuitenkin tiedostaa, että asiakkaan tasa-vertainen kohtaaminen, tuomitsematon, lämmin ja auttava asenne ovat avainasemassa elämänmuu-toksen tukemisessa, sillä sosiaaliset suhteet ja ammattilaisten positiivinen tuki ovat koettu päihde-kuntoutuksessa suurena muutostyön tukena (Nordenfors & Höjer 2017, 384 ̶ 385). Taipaleen (2006, 206) mukaan subjektiivinen tuen kokemus voi vaikuttaa vahvasti ihmisen terveyteen, ja tutkimusten mukaan sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä päihdeongelmasta toipumisessa. Päihderiippuvainen ras-kaana oleva tarvitsee sosiaalista tukea niin hoitohenkilökunnalta kuin läheisiltään.
Aiemmin naissukupuolen erityispiirteenä hoidon onnistumisen kannalta on nostettu esiin vertaistu-en korostunut merkitys. Vertaistuki luokitellaan sosiaaliseksi tueksi, jonka pohjana on kokemustvertaistu-en jakaminen vertaisten keskuudessa ja joka pitää sisällään erityisesti tiedollisia, emotionaalisia sekä yhteenkuuluvuuden elementtejä. Vertaistuen kuntouttavan voiman on todettu muodostuvan koke-musten jakamisesta vertaisten kanssa, jonka kautta henkilö saa energiaa, toivoa ja valtaistumisen tunnetta. Toisaalta vertaistuki voi aiheuttaa myös negatiivisia tunteita, kuten ahdistusta, kateutta tai syyllisyyttä. (Kippola-Pääkkönen 2018, 174 ̶ ̶ 185.) Vertaistuen kautta ihmisen on mahdollista tava-ta kohtava-talotovereitava-ta, jotka ymmärtävät päihdeongelmaan liittyvän häpeän, syyllisyyden ja pelon tun-teet, eikä siihen yhdisty kokemusta tarpeettomasta moralisoinnista (Holmberg 2010, 59). Naisten kokema vertaistuki päihdehoidon aikana antaa mahdollisuuksia lisätä itsetuntemusta sekä itsetietoi-suutta, oppia vuorovaikutusta sekä auttaa tiedostamaan sukupuolirooleihin liittyviä sosiaalisia nor-meja, joiden kautta on mahdollista ymmärtää omaa naiseuttaan (Auvinen 2001, 130).
5 TUTKIMUKSEN METODOLOGISET VALINNAT