Tässä luvussa esittelen tutkimuksen keskeisiä tuloksia eli sosiaalisen tuen merkityksiä äitien koke-muksissa. Äitien kertomusten pohjalta olen tehnyt tulkintoja siitä, millaista sosiaalista tukea äidit ovat raskausaikana saaneet, kuinka äidit ovat saadun sosiaalisen tuen kokeneet sekä tulkinnut hei-dän toiveitaan sille, millaista sosiaalista tukea he olisivat raskausaikana toivoneet. Haastattelutilan-teissa äitien kertomukset olivat osaltaan laajoja, ja niissä kuvautui elämänhistoriaa laajemmin kuin vain raskausajalta. Äitien kertomuksissa näyttäytyivät päihteidenkäytön lisäksi lapsuus- ja nuoruus-iän kokemukset, ihmissuhteet, äitiys sekä koetut tunteet liittyen päihteidenkäyttöön, omaan lapseen sekä läheis- ja viranomaisverkostojen jäseniin.
Tutkimushaastattelut aloitin kartoituksella siitä, millaista päihteidenkäyttöä äideillä on ollut ras-kausaikana, millainen päihdehistoria kullakin äidillä on sekä millaisia päihteidenkäyttöön liittyviä selittäviä tekijöitä heillä on taustallaan. Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö kohdistui haastatelta-villa eri päihteisiin. Kahdella äideistä oli raskausaikana pääasiallisesti huumausaineiden käyttöä, joista he mainitsivat opiaatit, kannabiksen sekä amfetamiinin. Toinen äideistä oli koko raskausajan korvaushoidon piirissä, mutta käytti alkuraskaudesta myös jonkin verran kannabista sekä muuta-maan otteeseen raskausaikana amfetamiinia. Toinen äiti käytti pääsääntöisesti opiaatteja raskauk-sien aikana, mutta myös amfetamiinia toisen raskauden aikana jonkin aikaa. Yhdellä äideistä oli raskausaikana päivittäistä alkoholinkäyttöä, jonka päättyi noin kuukausi ennen lapsen syntymää.
Aineistossa näyttäytyi äitien raskaudenaikaisen päihteidenkäytön tapahtuneen pääasiallisesti omissa kodeissa, yksin tai oman puolison läsnä ollessa. Yksi äideistä oli lähes koko raskausajan päihdehoi-tolaitoksessa, jossa hän sai kontrolloidusti korvaushoitoannoksensa. Yksi äideistä oli käyttänyt päihdettä kahden vuoden ajan, eikä hänellä ollut aiempaa päihteiden liikakäyttöä. Kahden äidin päihteidenkäyttöhistoria oli pitkä, alkanut jo nuoruusiässä ja sisälsi monien eri päihdyttävien ainei-den käyttöä. Alla on katkelma haastattelusta kuvantamassa pitkäkestoista ja nuorella iällä alkanutta päihteidenkäyttöä:
T: Ja sitte tää päihteidenkäyttöhistoria?
H: No tosi laaja, et päihteet oon aloittanu 12-vuotiaana alkoholilla. Sit 13-vuotta oon ollu, kun kannabis on tullu. Ja pillerit. Niin sit mie oon ollu 14, kun on amfetamiini tullu. 15-vuotta, kun on tullu heroiini ja sit on niinkun joitain taukoi aina ollu, mut se on sillee miedost lähteny pikkuhiljaa kovempaa. Et tota, mul on tosi paljon eri
aineit-ten kans niinkun, et ja sit on niinkun, oon korvaushoidossa. Oon ollu 15 vuotta. 15 vuotta korvaushoidossa joo.
Naisten päihteidenkäyttöön liittyy naiserityisyyden näkökulmasta omanlaisiaan päihteidenkäyttöä selittäviä taustasyitä. Haastateltavien taustakokemuksista ilmeni elämäntapahtumia, jotka tulkitsin liittyvän osaltaan varhain aloitettuun päihteidenkäyttöön.
H: Mun isäpuoli eli mun veljen isä joi paljon [puhuttaessa lapsuudesta]. Ja äiti jonkuu verran sit, kun se ei ollu töissä ja oli vapaata, nii saatto juua viikonloppusin. […]
Miehän oon lähteny kotoont jo kymmenvuotiaana pois. Että, sitte oon sijaiskodis, las-tenkodin ja koulukodis.
T: Nii, minkä takii silloin kymmenvuotiaan sinut huostaanotettii?
H: No mie menin ite naapuriin soittaa sosiaalityöntekijälle, et mie haluun kotoont pois.
T: Minkä takii?
H: Öö, mun isäpuoli käytti seksuaalisest minuu hyväksee. Oli tosi paljon väkivaltaa, jouduin näkemään. Et mie jouduin juoksee niiku mun veljen kaa naapurii aina karkuu, kun se pahoinpiteli mun äitii.
Kyseisessä keskustelussa nousevat esiin useat naisten päihteidenkäyttöön liitettävät lapsuus- ja nuo-ruusiän ongelmat, joita osaltaan olisi tärkeää hoitaa päihdehoitotyön rinnalla turvaten äidille riittä-vät mielenterveyspalvelut. Muissa haastatteluissa äidit toivat esiin päihteidenkäyttöä selittävinä taustasyinä työttömäksi jäämistä, kaveripiirin vaikutuksia sekä omaa impulsiivista käyttäytymistä.
Yksi haastatelluista kuvaili eläneensä ”normaalin keskiluokkaisen lapsuuden”, mutta ajautuneensa siitä huolimatta nuoruusiässä päihdeporukoihin. Myös itselääkintä nousi keskusteluissa esiin:
H: Mul todettii adhd, niin mä oon sit todennäkösesti omatoimisesti lääkinny sit sitä siinä. […] Mä uskon, et se [päihteet] on helpottanut mun omaa oloa siin vaiheessa, niin se on ollu sellanen ratkaisu, mikä on vaan pitkittynyt.
Äitien kertomusten perusteella voin tulkita heidän eletyn elämänsä ja elämäntilanteiden raskausai-kana olleen toisistaan poikkeavia. Kaikilla äideillä oli omanlaisensa kokemus siitä, kuinka he ajau-tuivat päihteidenkäyttäjiksi ja mitkä asiat ovat osaltaan ylläpitäneet elämässä päihteidenkäyttöä.
Erilaisista taustoista huolimatta, kaikkia äitejä yhdistävä ilmiö on raskaudenaikainen päihteiden-käyttö, mutta yksilöllisten elämäntapahtumien takia jokaisen äidin tuen tarve raskaudenaikaiseen tukeen on ollut omanlaisensa.
6.2 Äitien kokema emotionaalinen sosiaalinen tuki Läheisiltä saatu emotionaalinen tuki
Aineiston perusteella äidit saivat raskaudenaikaiseen päihteidenkäytön vähentämiseen läheisverkos-toiltaan emotionaalista tukea vähäisesti. Läheisverkostojen jäsenistä haastatteluissa mainittiin puoli-so, oma äiti, puolison äiti sekä oma mummo. Haastateltujen sosiaaliset verkostot olivat suppeat ja äitien kertomusten perusteella ne koostuivat yhdestä kolmeen toimijaan. Äitien kokema vähäinen sosiaalinen tuki johtui osaltaan suppeista läheisverkostoista, mutta myös osittain siitä, että raskau-denaikaista päihteidenkäyttöä pyrittiin salaamaan läheisiltä ihmisiltä. Eräs haastatelluista toi esiin kokevansa suhteen omiin vanhempiinsa hyvänä ja läheisenä, mutta siitä huolimatta vanhemmilla ei ollut missään vaiheessa tietoa tyttären raskaudenaikaisesta päihteidenkäytöstä, joten emotionaalinen tuki päihteidenkäytön vähentämiseen jäi heiltä kyseisessä tilanteessa saamatta.
Kokemukset saadusta sosiaalisesta tuesta läheisverkostolta olivat osittain myönteisiä. Myönteisissä kokemuksissa esiin nousivat kannustuksen ja tsemppaamisen merkitys sekä se, ettei äiti kokenut tulleensa tuomituksi päihteidenkäytön vuoksi.
H: Etenkii miehen äidin puolelta on ollu sellasta tosi tsemppaavaa apua ja tukea, et on ymmärtäny ehkä paremmin sen tilanteen kaikin puolin.
Myönteisiä kokemuksia vahvemmin aineistossa näyttäytyi se, että läheissuhteiden kautta saatu sosi-aalinen tuki ei ollut positiivista, vaan passiivista tai päihteidenkäyttöä ylläpitävää. Yksi äiti koki, ettei ollut saanut lainkaan emotionaalista sosiaalista tukea raskauden aikana lähipiiriltään. Läheis-verkoston ymmärrys päihderiippuvuuteen koettiin puutteellisena ja yksi äideistä kuvaili, kuinka läheisverkosto ei pystynyt käsittämään päihteidenkäyttöön liittyvän kokonaistilanteen hankaluutta tai riippuvuussuhteen voimaa. Tähän liittyen yksi haastatelluista toi esiin kokeneensa tuomitsemista ja jopa aggressiivista sanallista lähestymistä päihteidenkäytön vuoksi. Läheisten ihmisten tunnerek-tiot raskaudenaikaiseen päihteidenkäyttöön liittyen, kuten itku tai suru, koettiin raskaina vastaanot-taa ja käsitellä.
Yhden haastatellun äidin puolisolla ei ollut merkittävää päihteidenkäyttöä raskauden aikana. Kaksi haastatelluista kertoivat omien puolisoiden käyttäneen päihteitä raskauksien aikana. Puolisoiden päihteidenkäyttö oli molemmissa tapauksissa samantyyppistä kuin raskaana olevilla naisilla ja toi-nen äideistä kuvaili päihteitä käytetyn ”tasavertaisesti”. Keskusteluissa puolisolta saadusta sosiaali-sesta tuesta ilmeni äitien voimakas tarve oman kumppanin tarjoamaan emotionaaliseen sosiaaliseen
tukeen raskaudenaikana. Kertomusten perusteella tulkitsin, että kaivattu emotionaalinen sosiaalinen tuki omalta puolisolta oli myös kosketuksen, läsnäolon ja yhdessä olemisen kaipausta, ei pelkästään tilanteeseen liittyvää sanallista kannustusta.
T: Sait sie silt vauvan isältä tukee raskausaikaan?
H: Sain ja en saannu. Et päihteethän sen vei. Ja sithän se jätti minut just vähän ennen sinne [päihdehoitoyksikön nimi] menoo. Et se oli enemmänkin sellanen taakka ja huolta siit tuli aina, et mitähän se nyt tekee. Ja se kulutti minuu sen raskauden aikaan tosi paljon. [...] Et jäin kyl kaipaamaa, et minuu harmitti, et se ei ikinä koskettanu nii-ku mun mahaa, eikä puhunnu sille vauvalle mitään. Et semmost mie oisin niinii-ku halun-nu enemmän. Se ei vaa jotenkii niiku osanhalun-nu.
Yksi haastatelluista kertoi hänen raskaudenaikaisesta päihteidenkäytöstään tietäneen läheisverkos-ton jäsenistä vain oman aviomiehensä. Äidin mukaan aviomies jättäytyi kuitenkin taka-alalle päih-deasian suhteen, eikä puuttunut millään tavoin äidin päihteidenkäyttöön tai tuonut sitä julki viran-omaisille. Äiti toi haastattelussa esiin, ettei kokenut saaneensa emotionaalista tukea päihteidenkäy-tön lopettamiseen läheisverkostoltaan raskausaikana.
T: Minkälaist tukee sie oisit toivonu, et vaikka se aviomies ois antanu sulle?
H: Et se ois puuttunu siihen [päihteidenkäyttöön].
T: Millä tavoin siihen ois voinnu puuttua?
H: No ois vaikka soittanu äitiysneuvolaan tai jotain.
Haastatteluissa näyttäytyi myös muun läheisverkoston rooli emotionaalisen sosiaalisen tuen näkö-kulmasta. Eräs haastatelluista kertoi oman äitinsä päihteidenkäytön vaikuttaneen negatiivisesti hä-nen omaan pyrkimykseensä vähentää päihteidenkäyttöä raskausaikana. Kyseihä-nen haastateltava oli raskausaikana pystynyt karsimaan pois tiettyjä voimakkaita päihteitä ja minimoimaan päihteiden käyttömääriä. Haastateltavan oman äidin amfetamiinin käyttö ja sitä kautta mahdollistunut amfeta-miinin saatavuus aiheuttivat raskaudenaikaisia retkahduksia.
H: Äiti on aina ollu tosi tärkee mulle, mut hänest ei oo ollu raskausaikaan ollu mulle tukee. Että lähinnä päinvastoin. Et ne muutama retkahuskin, kun tapahtu, niin se oli mun äiti, äitin kautta mie sit ainetta silloin hommasin.
T: Raskausaikana?
H: Ymm nii. Et ei se tukenu sitä, et päinvastoin.
Toisaalta keskustelun edetessä äiti toi esiin kokeneensa saaneensa omalta äidiltään myös positiivista tukea päihteidenkäytön vähentämiseen ja päihdehoidon vastaanottamiseen.
H: Kai se kannusti, oli ylpee, et mie menin hoitoo ja hain hoitoo. Sano et, hän toivoo, et sie onnistut.
Kyseisessä tilanteessa näyttäytyy päihteidenkäytön ylisukupolvisuus. Äidinäiti ja äiti ovat molem-mat päihteidenkäyttäjiä, ja vaikka äidinäiti yrittää sanallisesti tukea tytärtään kohti raittiutta, toimii äidinäidin oma aktiivinen päihteidenkäyttö edelleen väylänä päihdemaailmaan. Haastateltu äiti toi esiin kokeneensa myös entisen kaveripiirinsä negatiivisen vaikutuksen hänen pyrkiessä vähentä-mään päihteidenkäyttöään raskausaikana. Äidin kokemuksensa mukaan kukaan lähipiiristä ei usko-nut siihen, että hän pystyy vähentämään päihteidenkäyttöä ja pitämään odottamansa lapsen.
H: Miehän jätin mun, sit kun mie menin hoitoon, miehän jätin nää kaikki kaverit.
Emmie pitänyt niihin yhteyttä.
T: Eli sie katkasit tavallaa ne välit sitte?
H: Joo.
T: Liittyks se just siihe päihteistä irtautumisee?
H: Joo. Kylhän sen nyt tajuu, eikä sieltäkää kukaa oikein halunnu olla minuu yhtey-des. Jonkuu aikaa tuli mulle niit puheluit ja viestei, et pystytkö hommaamaa sitä tätä noita, mut sit kun tarpeeks monta kertaa, kun kieltäyty, nii sit loppu nekin. Et jos siel ois joku oikee ystävä ollu, niin et, oishan se sit ehkä pitänykii yhteyttä.
T: Nii et se ystävyys perustu sit ehkä…
T: Nii, siihen päihteidenkäyttöö.
Myös muut haastatellut äidit kertoivat heidän ystäväverkostojensa raskausaikana olleen vähäiset, eivätkä äidit kokeneet saaneensa ystäviltään emotionaalista tukea raskausaikana. Yksi haastatelluis-ta toi esiin, ettei hän edes hakeutunut ystäviensä luo raskausaikana, vaan pääsääntöisesti vietti ai-kansa kotona oman miehen kanssa päihteitä käyttäen. Haastatteluaineistossa näyttäytyi osaltaan ystäväpiirin linkittyminen päihteidenkäyttöön, jolloin raittiutta kohti pyrkiessä ystävät jäävät enti-seen päihdemaailmaan, eivätkä ole tukemassa päihteettä pysymistä. Tällaisessa tilanteessa äiti jou-tuu päihteistä irtautuessaan irtautumaan myös entisestä sosiaalisesta verkostostaan. Haastateltujen äitien sosiaaliset verkostot kuvautuivat melko suppeina ja osittain jopa passiivisina. Aineiston
pe-rusteella äitien saama emotionaalinen sosiaalinen tuki läheisverkoston jäseniltä oli kokonaisuudes-saan vähäistä.
Yhteisöiltä saatu tuki ja vertaistuki
Kaksi äideistä ei kokenut saaneensa minkäänlaista emotionaalista sosiaalista tukea yhteisöiltä tai vertaistoiminnasta raskauden aikaiseen päihteidenkäyttöön liittyen. Toinen äiti ei ollut päihdehoi-don piirissä, eikä hänelle tarjottu mahdollisuutta yhteisötoimintaan tai päihdevertaisryhmiin mitään kautta. Toinen äideistä oli päihdehoidon piirissä, mutta hänelle ei tarjottu yhteisöllistä vertaistoi-mintaa osana päihdehoitoa, sillä sitä ei ollut tällöin paikkakunnalla palveluvalikossa. Äiti toi kes-kustelussa esiin sen, ettei hän olisi kokenut tällaiselle toiminnalle edes tarvetta ja kertoi ajatuksen mahdollisen yhteisö- tai vertaistoiminnasta jopa ahdistavana. Äiti kuvaili, että netin kautta tarjottu
”kasvoton” apu olisi voinut olla yksi mahdollisuus hänen kohdallaan, mutta vieraiden ihmisten kanssa omien henkilökohtaisten asioiden jakaminen olisi aiheuttanut ainoastaan ahdistuneisuutta.
Kolmas haastatelluista oli lähes koko raskausajan päihdehoitoyksikössä, jossa yhteisöllisiä vertais-ryhmiä oli runsaasti tarjolla. Äiti kertoi osallistuneensa koko hoitojakson ajan aktiivisesti ryhmä-toimintaan ja koki hyötyneensä ryhmätoiminnasta. Äiti nimesi ryhminä muun muassa riippuvuus- ja toipumisryhmän sekä rentoutusryhmän. Äiti koki hyötyneensä ryhmä- ja vertaistoiminnasta osana päihteistä irtautumista ja saaneensa ryhmätoiminnan kautta emotionaalista sosiaalista tukea. Kes-kustelussa vertaistukiryhmien kokoonpanoista, äiti toi esiin kokevansa naisten ja miesten sekaryh-mät toimivina, eikä kokenut tarvetta naisryhmille oman kuntoutumisen näkökulmasta. Alla olevassa haastatteluotteessa äiti kuvailee kokemustaan vertaistuen merkitystä osana omaa päihdekuntoutusta:
H: No se pistää, pisti ajattelee niit asioita, vaikka paljon oli semmost asiaa, mitkä ties jo. [...] Et kun sit näkökulmaa ja kantaa tulee siihe toiselt ihmiselt eri taval, et sit saat-to löytää niiku ittellee sellasii vinkkei, et mikä auttaa. Mullakin on se, et mie en oo sit normaalii elämää, arkee eläny vuosiin, et tää on vieläkii mulle sellast harjottelemista.
Et kyl mie koen niist olevan apuu. Ja sit se vertaistuki siinä, se on niin arvokas juttu.
Sen saaminen ja sen antamiin. Varsinki sen antamiin, siit tulee paljon, niiku tosi hyvä olo. [...] Et se vertaistuki on totta kai yks tärkee juttu näis päihdehommis, kun aattelee, et äitiys on arka aihe, mut ku kaikki ollaa samal viival siellä. Et tota, et pystyy samais-tumaa ja huomaa, et ei oo ainoo niin sanottu epäonnistuja. Et ei tunne itteää huonoks niin paljoo, kun on muitakii.
Äidin kertomuksessa näyttäytyy vertaistuen saamisen lisäksi myös vertaistuen antamisen suuri mer-kitys hänelle itselleen. Omaan elämänkokemukseen perustuen äiti koki voineensa auttaa muita sa-massa tilanteessa olleita ihmisiä. Tulkitsen äidin kertomuksesta nousevan esiin myös päihteitä käyt-tävän naisen identiteettiin liittyvää alemmuuden tunnetta, jossa hän mieltää itsensä valtaväestöä
huonommaksi ihmiseksi. Vertaistuen kautta äiti on voinut vahvistaa omaa kokemustaan siitä, että hän on naisena hyvä ja hyväksytty.
Viranomaisilta saatu emotionaalinen tuki
Aineiston perusteella oli tulkittavissa, että vähäisen läheisverkoston sijaan kaikkien äitien ympärillä toimi varsin aktiivinen viranomaisverkosto, jonka avulla äideille tarjottiin emotionaalista sosiaalista tukea raskaudenaikaisen päihteidenkäytön vähentämiseen. Kaikkien haastateltavien raskausaikana on tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus, mikä on osaltaan mahdollistanut laajan viranomaistoi-minnan. Raskaudenaikaisten viranomaisverkostojen toimijoina äidit nimesivät neuvolan terveyden-hoitajan, HAL-kätilön, mielenterveys- ja päihdehoidon ammattilaiset, aikuissosiaalityön sosiaali-työntekijät sekä lastensuojelun sosiaalisosiaali-työntekijät. Äitien tarinoiden perusteella viranomaiset toteut-tivat laajaa verkostotyötä ja kokoontuivat yhteisesti pohtimaan äideille tarjottavia palveluita ja tuen muotoja. Äiti, jolla oli kaksi peräkkäistä raskautta, kuvaili viranomaisten toteuttamaa yhteistyötä:
H: Aika tiivis verkosto molempien raskauksien aikana ja ehkä viel tiiviimpi tän toisen kohalla, kun tiiettii vähän paremmin se tilanne kaikki oli tarkemmin perillä siitä.
Äitien kokemukset eri viranomaistahojen kanssa toimimisesta näyttäytyivät aineistossa moninaisina ja äideille oli muodostunut omia mielikuvia eri viranomaisten toiminnasta sekä viranomaisista hen-kilöinä. Viranomaisten antama emotionaalinen tuki näyttäytyi aineiston perusteella pääosin myön-teisenä. Äidit kuvailivat tukea riittävänä ja monipuolisena. Emotionaalista tukea haastatellut kokivat saaneensa päihdehoidon sekä sosiaalityön kautta. Erityisesti äitiysneuvolan terveydenhoitajien an-tama tuki ja heidän roolinsa koetiin positiivisena. Äitiysneuvolan kautta äidit kokivat saaneensa kannustusta, ja neuvolan terveydenhoitajan rooli näyttäytyi neutraalina siinä mielessä, ettei se herät-tänyt äitien kokemuksen perusteella epämiellyttäviä tunteita, kuten pelkoa. Äitiysneuvolan tervey-denhoitajasta puhuttaessa äidit toivat esiin seuraavia asioita:
H: Ne oli sillee, et ne ei alkanu moralisoimaa. Ja ymmärtäväisiä.
H: Sielt tuli silti tosi paljon sellast piristävää mieltä.
Yhdellä haastatelluista äideistä oli kaksi peräkkäistä raskautta, joiden aikana hänellä oli päihteiden-käyttöä. Äiti toi haastattelussa esiin kokeneensa myönteisenä neuvolan terveydenhoitajan kanssa työskentelyn erityisesti toisen raskauden aikana, sillä heidän välilleen oli syntynyt luottamussuhde ensimmäisen raskausajan aikana, joten työskentelyä oli helppo jatkaa yhdessä. Eräs haastatelluista
toi esiin, että olisi toivonut neuvolan terveydenhoitajalta enemmän konkreettista tietoa lastensuoje-lusta, sillä hän koki tulleensa pelotelluksi asian suhteen tehdyn ennakollisen lastensuojeluilmoituk-sen myötä. Keskustelun perusteella näyttäytyi, ettei äiti voinut puhua päihteidenkäytöstä rehellisesti osaltaan siitä syystä, koska pelkäsi lastensuojelun puuttumista tilanteeseen. Tulkitsin keskustelusta, että neuvolan terveydenhoitaja olisi voinut vähentää äidin kokemaa pelkoa puhumalla lastensuoje-lun roolista ja mahdollisista toimenpiteistä äidin kanssa tai jopa pyytämällä sosiaalitoimen edustajan yhteiselle tapaamisella avaamaan heidän työskentelytapojaan.
Raskaudenaikaisen päihteidenkäytön verkostotyössä on merkityksellistä viranomaistaholta osaltaan aktivoida odottavan äidin luonnollista ja hänen elämässään pysyvää verkostoa, eli läheisverkostoa, mukaan raskaudenaikaiseen työskentelyyn. Kaikki äidit toivat haastatteluissa esiin henkilökohtaisen myönteisen kokemuksen siihen liittyen, että viranomaiset olivat työskentelyssä huomioineet lapsen isän tai muutoin äidille läheiset ihmiset ja aktivoineet heitä mahdollisuuksien mukaan yhteiseen työskentelyyn. Äitien kokemukset läheisverkoston aktivoinnista olivat positiivisia ja eräs äiti kertoi yhteisiä palavereita järjestyneen nopealla aikataululla. Myös lasten isiä pyrittiin viranomaisten tuel-la, esimerkiksi maksusitoumusten keinoin, osallistamaan lapsen odotukseen sekä kiinnittymään esimerkiksi päihdekuntoutukseen, kuten alla olevassa haastatteluotteessa on nähtävissä:
H: Joo kylhän ne, mie tiiän, et ne [viranomaiset] oli välil repimäs varmaa [lapsen isän nimi] takii hiuksii päästää. Et ne anto sille niin monta mahollisuutta, et ne suostu jär-jestää sen sinne [päihdekuntoutusyksikkö], ne maksusitoumukset niin monee kertaa ja kaikki, et kylhän ne sit tuki. Et ihmettelen, et niinkin monta mahdollisuutta sai.
Viranomaisten kanssa toimimista ja emotionaalisen tuen vastaanottamista vaikeutti aineiston perus-teella päihteidenkäytön kieltäminen, salailu sekä erilaiset äitien kokemat tunnereaktiot, joita viran-omaistoiminta tai raskaudenaikainen päihteidenkäyttö itsessään äideissä herätti. Äiti, jolla oli kaksi peräkkäistä raskautta, kertoi raskaudenaikaisen emotionaalisen tuen saamisen olleen erilaista kauksien aikana, sillä ensimmäisen raskauden aikana hän kielsi avun tarpeensa, mutta toisen ras-kauden aikana hän vastaanotti tarjottua tukea. Äiti kuvaili kieltäytyneensä vastaanottamasta emo-tionaalista tukea viranomaisilta ensimmäisen raskauden aikana. Toisen raskauden aikana hän toimi sujuvammassa yhteistyössä viranomaisten kanssa ja otti vastaan tarjottua tukea. Tällöin äiti koki saaneensa kannustusta sekä tsemppausta ja kuvaili raskausajan olleen kokonaisuutena positiivisem-pi kokemus kuin ensimmäinen raskaus. Tulkitsen äidin kertoman perusteella, että vastaanotettu emotionaalinen tuki viranomaiselta voi olla subjektiivisena kokemuksena vähäistä, vaikka tukea olisi tarjolla runsaasti. Saadun tuen kokemukseen vaikuttaa vahvana henkilön oma kyky ja halu vastaanottaa tukea.
Aineistossa näkyi viranomaistyöhön liittyvänä epäkohtana koettu työskentelyn päihdekeskeisyys.
Yksi äideistä toi esiin, kuinka verkostopalavereissa puheenaiheet liittyivät vain päihteidenkäyttöön, kuten haastatteluotteesta ilmenee:
H: --Keskityttiin vaan siihen ongelmaan, eikä sit niiku mihinkään muuhun siinä koko-naisuudessa. […] Jos oltais keskitytty niis verkostotapaamisis muuhunkin kuin siihe yhtee ongelmaa, nii ois ollu helpompaa.
Äiti olisi toivonut viranomaispalavereissa keskustelua myös yleisesti raskauteen sekä tulevaan äitiy-teen liittyen. Äiti koki, että tapaamisten pääpaino oli ainoastaan päihteissä, eikä hänen elämäntilan-nettaan käsitelty kokonaisvaltaisesti. Tulkitsen äidin kertomassa kokemusta raskaudenaikaisen päih-teidenkäytön aiheuttamasta leimautumisesta. Äiti on verkostotyössä leimautunut päihteidenkäyttä-jäksi, eikä häntä nähdä muiden roolien tai muun toiminnan kautta. Äitiä tarkastellaan ja arvioidaan hänen käyttämiensä päihteiden perusteella, vaikka toisaalta hän on samanaikaisesti omaa lastansa odottava tuleva äiti, joka tarvitsisi myös muunlaista tukea ja ohjausta. Kyseinen äiti toi esiin, että hänen kokemuksensa esimerkiksi raskaudenaikaisen vuorovaikutuksen tukemiseen äidin ja sikiön välillä ei ollut riittävää, mikä vaikutti osaltaan siihen, ettei hän kokenut raskaudenaikaisen siteen muodostuneen vauvaan luonnollisesti.
Aineiston kautta ilmeni, että raskaudenaikaisen päihteidenkäytön salailua aiheutti koettu pelko las-tensuojelua kohtaan sekä oma häpeän kokemus päihteidenkäytöstä. Koetut tunteet omasta elämänti-lanteesta nostattivat äideissä erilaisia tuntemuksia riippuen siitä, keiden kanssa he raskaudenaikai-sesta päihteidenkäytöstä keskustelivat. Alla olevassa haastatteluotteessa näyttäytyy äidin erilainen tunnekokemus liittyen siihen, onko vastassa oma läheinen vai viranomainen:
H: Kyl mä häpesin sitä tilannetta. Mut sekin on ollu tosi paljon riippuen ihmisestä, et kuka on ollu vastassa siin. Äitille, äitii kohtaa se on ollu eniten ehkä häpeen tunne ja sit taas sosiaalitoimea kohtaan se on ollu sit pelkoa. Et se on ollu ihmisestä riippuvaa.
Yksi haastatelluista äideistä ei raskausaikana kertonut päihteidenkäytöstä neuvolakäynneillä, eikä päihteidenkäyttö paljastunut vasta kuin käynnistyneen synnytyksen yhteydessä otetun verikokeen perusteella. Kysyttäessä äidiltä, mihin salaamisen tarve päihteidenkäyttöön liittyen perustui, äiti vastasi syyksi kokemansa häpeän. Kyseinen äiti toi haastattelussa esiin kokeneensa viimein helpo-tusta päihteidenkäytön paljastuttua. Hän kertoi pyrkineensä raskauden aikana pääsemään irti päih-teestä, mutta se ei yksin onnistunut. Avun hakemiseen liittyi häpeän tuntemuksia sekä pelkoa las-tensuojelun mahdollisesta puuttumisesta perheen elämään. Äidin mukaan ”lastensuojelu” jo sanana aiheutti hänelle pelon tuntemuksia. Aineiston kautta tuli selkeästi esiin äitien kokema konkreettinen
pelko oman lapsen menettämiseen liittyen. Kaikkien kolmen äidin kertomuksissa lastensuojelu yh-distyi pelkoon ja epävarmuuteen siitä, menettävätkö äidit lapsensa. Alla olevissa esimerkkiotteissa
pelko oman lapsen menettämiseen liittyen. Kaikkien kolmen äidin kertomuksissa lastensuojelu yh-distyi pelkoon ja epävarmuuteen siitä, menettävätkö äidit lapsensa. Alla olevissa esimerkkiotteissa