Kaarlo Vierimaa 85 vuotta
Kaatomies sai harkita minkä puun ottaa
M onet kerrat joutui maanviljeli
jä Kaarlo Vierimaa tallustam aan jalan 36 kilometrin m atkan kir
konkylään ja takaisin silloin kun Pyhäjoen Lim inkakylästä kirkolle johti vain kapea kinttupolku. Tiet- täm ön taipaleen takaa, Pelkosjär- ven toiselta puolen, hän lähti aina silloin, kun yhteisten asioiden hoi
tam inen sitä vaati.
Pyhäjoen kunnanvaltuustoon Salmen Kalle, niinkuin häntä talon m ukaan kutsuttiin, kuului 20 vuot
ta. Myös kunnallisten lautakuntien toim inta tuli tutuksi laidasta lai
taan. M uunmuassa verolautakun
taan Vierimaan isäntä kuului 40 vuotta. Verotus kesti usein koko viikon. ” Ei silloin viitsinyt joka yöksi kotiin lähteä.” Joskus hän kyllä palasi kokouksista sam ana päivänä yötä myöten takaisin ja lan, vaikka kävelym atkaa kertyi mutkin yli 70 kilometriä.
Kaarlo Vierimaa kasvoi aikoi
naan kahdeksanlapsisessa perhees
sä Oulaisten Piipsjärven Ahonpe- rällä. Jo nuorena hän oli m ukana metsätöissä. Om an perheen perus
tamisen jälkeen hän m uutti Pyhä- joen Liminkakylään, jo sta osti Sal
men tilan Pelicosjärven rannalta.
Kesällä järvi ylitettiin veneellä, tal
vella jäätä myöten ja kelirikkojen aikana kuljettiin pitkin rantoja.
Valtuustoaikanaan Salmen isäntä sai p äättäjät myönteisiksi tiehank
keelle, vaikka lujana siinä piti olla, kertoo Vierimaa.
Yli 50 vuotta Vierimaan Kaarlo teki lujasti töitä Salmen tilalla, ke
sällä viljeli m aata, talvet oli metsä
töissä. Siihen aikaan Liminkaky- län sydänmailla oli suuret savotat ja puuta piisasi. Aluksi Kaarlo oli kaatom iehenä ja myöhemmin ajoi hevosella tukkeja, halkoja ja pape
ripuita tansseihin. Kaadettavia pui
ta ei silloin leimattu, vaan kaato
mies sai itse harkita, m inkä puun ottaa.
Kun talven selkä taittui, vedet irtosivat ja routa suli pelloilta, Vie
rimaan isäntä upotti auransa Sal
men tilan peltoon, kylvi viljan ja kesän mentyä korjasi sadon. Syk
syn raikkaassa aamuilmassa leiju
va riihen tuoksu oli K aarlon mie
lestä aivan kuin juhlaa. Vieläkin varstariihellä olo on parhaim pia muistoja, jo tk a liittyvät järvenran
nan tilalle, Pelkosjärven takaran- nalle. "T alossa oli kolme riihtä, ja niihin mentiin vuoronperään” , kertoo Kaarlo isäntä. Talossa kas
vatettiin myös m onenlaista karjaa.
Nyt Kaarlo Vierimaa viettää vanhuudenpäiviään Pyhäjoen van
hainkodissa, Pirttikosken P utaal
la, jota hän valtuustoaikoinaan it
se oli puuhaam assa. Joskus aja
tukset siirtyvät entisille tanhuville, kotijärvelle, jossa lumpeet kukki
vat ja vedestä nousi monenlaista kalaa.
"Ikäväksi sitä ei enään voi sa
noa. Ehkä alkuaikoina oli toisin.
Nyt on jo sopeutunut olemaan muualla ja vanhainkodissa on hy
vä asua. Kyllä tytöt pitävät van
huksista hyvää huolta. Toisin oli ennen, kun koditon vanhus joutui kiertäm ään talosta toiseen kunnan sijoittam ana” .
Kaarlo Vierimaa katselee ikku
nasta lumisia puita, jo tk a m uistut
tavat tuttua m etsänrantaa siellä kotona, jossa tytär perheineen hoi
taa taloa ja viljelee peltoja. Kerran kesässä Vierimaan entinen isäntä m atkustaa Lim inkakylään, Pel
kosjärven rannalle tutuille tanhu
ville muistelemaan työntäyteisiä vuosia — sitä aikaa mikä parasta on ollut.
MARIANNE PUSKALA
