92
K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 9 9 . v s k . – 1 / 2 0 0 3 KATSAUKSIA JA K E S K U S T E L U A
Huutokaupoista ja
”kauneuskilpailuista”
– vastaus Björkrothille
Pertti Haaparanta Professori
Helsingin kauppakorkeakoulu
Mikko Puhakka Professori
Oulun yliopisto
T
om Björkroth kommentoi tämän lehden nu- merossa 3/2002 ilmestynyttä kirjoitustamme Suomessa käydystä keskustelusta kolmannen sukupolven matkaviestintäverkkojen allokoin- nista. Miten niukat resurssit, taajuudet, tulisi jakaa? Puolustimme huutokauppamenettelyä, joka mielestämme jakaa ko. resurssit yhteiskun- nan hyvinvoinnin kannalta parhaalla mahdol- lisella tavalla. Tom Björkroth kritisoi huuto- kauppoja ja on myötämielisempi sääntelijän (regulaattori) määräämälle allokaatiolle, jossa ko. viestintäluvat jaetaan lähes ilmaiseksi ”kau- neuskilpailussa”.1. Björkroth väittää, että emme ole tuoneet esille huutokauppojen huonoja puolia verrat- tuna kauneuskilpailuihin. Erityisesti hän mai- nitsee huutokauppojen riskin. Riski on kuiten- kin itse investointiin liittyvä, eli investointi kol- mannen sukupolven verkkoihin on joka tapauk- sessa riskipitoinen. Tämä pätee myös silloin, kun luvat jaetaan ilmaiseksi kuten kauneuskil- pailussa. Huutonsa tehdessään yritys ottaa huomioon nämä riskit, eikä huutokaupoilla siksi ole mitään taloutta haittaavaa vaikutusta.
Miksi uuden teknologian matkapuhelinverk- koihin liittyviä riskejä tulisi käsitellä eri tavoin kuin yritysten muihin investointeihin liittyviä riskejä? Miksei valtio tue suoraan esimerkiksi paperiyhtiöiden investointeja, onhan investoin- ti paperikoneisiin riskipitoinen? Jos toimittai- siin kauneuskilpailuanalogian mukaan, pape- rinvalmistajille tulisi vain antaa rahaa käteen ilman ennakkoehtoja. Riskipitoisuus ei ole it- sessään mikään peruste antaa tukea, eikä mis- sään nimessä sillä tavalla, jota kauneuskilpai- lussa harjoitettiin.
Björkroth toteaa myös, että todennäköises- ti yritykset eivät käyttäydy tavalla, jolla kansan- taloustieteessä yleisesti oletetaan niiden käyt- täytyvän. Miten ne sitten käyttäytyvät? Mitään vaihtoehtoista teoriaa hän ei kommentissaan esitä. Ja mikä peruste se on käyttää kauneus- kilpailuja mieluummin kuin huutokauppoja?
2. Björkroth väittää, että huutokaupat edis- täisivät yritysten välistä näkyvää tai näkymätön- tä yhteistyötä, jolloin markkinahinnat olisivat korkeammat silloin kun lupien jaossa käytetään huutokauppaa verrattuna tilanteeseen, jossa
93 P e r t t i H a a p a r a n t a j a M i k k o P u h a k k a
luvat on jaettu kauneuskilpailussa. Ainakin teo- reettisesti väite on kestämätön. Huutokauppa- maksu (ilman jälkimarkkinoita) on uponnut kustannus eikä näin vaikuta yritysten välisiin huutokaupan jälkeisiin asemiin. Lupansa mak- saneet yritykset eivät saa rahojaan takaisin, jo- ten niiden on järkevää toimia huutokaupan jäl- keisessä tilanteessa ottaen huomioon vain tu- levaisuuden tuomat tulot. Ne tietävät tämän jo päättäessään siitä, kuinka ison huudon tekevät.
Siksi kauneuskilpailumenettelyssä on täsmäl- leen samat kannustimet yritysten väliseen yh- teistyöhön kuin huutokauppamenettelyssä.
Björkroth väittää, että huutokaupan köyh- dyttämä yritys on alttiimpi ottamaan riskejä.
Hän kuitenkin unohtaa sen, että yritys ottaa riskit huomioon jo huutokauppatilanteessa.
Samoin tekevät yritysten rahoittajat, jotka ot- tavat ne huomioon tehdessään rahoituspäätök- siään. Nämä ongelmat koskevat aina yrityksiä, tekevät ne sitten mitä investointeja tahansa.
Miksi verkkoinvestoinneista tulisi kantaa eri- tyistä huolta?
Björkroth on oikeassa todetessaan, että jo markkinoilla olevat yritykset vaikeuttavat huu- tokauppojen järjestelyä niin, että lupien saami- nen tehokkaimmille yrityksille on vaikeaa.
Tämä johtuu siitä, että yritykset haluavat pitää yllä markkina-asemaansa vanhoissa verkoissa ja lisäksi vanhoja verkkoja voi hyödyntää uusien palveluiden tuottamisessa. Lisäksi valtion omistamat yhtiöt voivat odottaa saavansa tukea yhteiskunnalta. Mainitsimme kummastakin sei- kasta kirjoituksessamme.
Björkroth ei huomaa, että tämä ongelma koskee myös kauneuskilpailuja. Vanhaa verk- koa käyttävä yritys pystyy aina tekemään edul- lisimman tarjouksen ja siksi voittaa kauneuskil- pailun ellei siinä sovelleta sääntöjä, jotka tuke- vat ulkopuolisten tuloa ja voittomahdollisuuk-
sia. Suomessahan mitään tällaista ei tehty. Esi- timme myös, että Espanjan ja Suomen ilmais- antien myötä Sonera ja Telefonica mahdollises- ti sotkivat Saksan huutokaupan. Britannian huutokaupassa uusia yrityksiä tuettiin.
3. Björkroth ottaa kantaa keskusteluumme ahneudesta. Hän tuo esille aivan oikein sen, että Britannian huutokaupassa pyrittiin mak- simoimaan myyntituloa. Hän unohtaa kuiten- kin sen, että huutokaupan suunnittelun tär- keimpänä lähtökohtana oli lupien saaminen tehokkaimmille yrityksille. Koko huutokaupan suunnittelu pohjautui tälle ajatukselle ja tulo- jen maksimointi oli myös alistettu sille. Kuin- ka regulaattorin järjestämä kauneuskilpailu ta- kaa tehokkuuden? Onko suunnittelijan ratkai- su parempi kuin markkinaratkaisu? Ongelmal- lista Suomen kauneuskilpailussa oli myös se, että regulaattori käytti omistajavaltaa Sone- rassa.
Yleisesti voidaan kysyä, miksei Suomessa Soneran tai muiden valtionyhtiöiden omistus- ta ole luovutettu tai luovuteta ilmaiseksi sijoit- tajille, vaan valtio yrittää saada niistä markki- noilta mahdollisimman korkean hinnan. Huu- tokauppamaksu on rinnastettavissa ns. könttä- summaveroon, jolla ei ole mitään verotukseen normaalisti liitettyjä haitallisia kannustinvaiku- tuksia. Mitä enemmän varoja sillä voidaan saa- da, sen parempi meille kaikille. Lupien jaka- minen lähes ilmaiseksi on suoraa yritystukea, mitä Björkroth ei kirjoituksessaan mainitse, vaikka hän toteaa huutokauppamaksun olevan ennakkoon perittyä veroa. Kun halutaan antaa tukea johonkin taloudelliseen aktiviteettiin, oli- si hyvä kuulla tarkat perustelut sille, miksi yh- teiskunnan hyvinvoinnin kannalta on järkevää näin tehdä. Mihin vedetään raja? Mitä aktivi- teetteja ei tueta? Pelkät hokemat ”kansallisesta edusta” eivät ekonomisteille riitä perusteluksi.
94
K A T S A U K S I A J A K E S K U S T E L U A KAK 1 / 2003
Alankomaiden huutokauppa on yleisesti todet- tu epäonnistuneeksi siksi, että siellä jo mark- kinoilla olleet yritykset saivat ainoan ulkopuo- lisen huutajan erilaisin uhkailuin luopumaan osallistumisestaan. Kysyimme jo kirjoitukses- samme, miksi ulkomaiset yritykset eivät osal- listuneet Suomen kauneuskilpailuun tai jäivät siitä pois jo varhaisessa vaiheessa? Eikö tämä ole omituista, kun ottaa huomioon Björkrothin esiin nostaman Suomen korkean matkapuhe- lintiheyden? Tämä oli yksi syy siihen, miksi esi- timme, että oikeusviranomaiset tutkisivat lii- kenne- ja viestintäministeriön virkamiesten toi- minnan.
4. Björkroth väittää myös, että huutokau- pat hidastavat matkapuhelinten diffuusiota, mikä hidastaa tuottavuuden kehitystä. Hänen vertailunsa Euroopan ja Yhdysvaltain välillä on mielenkiintoinen, koska Yhdysvalloissa edelli- sen sukupolven taajuudet jaettiin huutokau- poissa. Tosiasia kuitenkin on, että Yhdysvallat on kohentanut tuottavuuttaan paljon Euroop- paa nopeammin uutta ICT-teknologiaa hyö- dyntämällä. Eikö pikemminkin pitäisi kysyä, onko Eurooppa jäänyt jälkeen keskittymällä
levittämään matkapuhelinyhteyksiä? Miksi eu- rooppalaisten yritysten investoinnit ICT-tekno- logiaan ovat olleet pienemmät kuin yhdysval- talaisten yritysten investoinnit? Onko mahdol- lista, että se johtuu valtion tukien ohjautumi- sesta matkapuhelinoperaattoreille? Syytä on myös kysyä, johtuuko Yhdysvaltain hitaampi matkapuhelinten diffuusio siitä, että siellä pit- kään matkapuhelun vastaanottajan, eikä soit- tajan, täytyi maksaa vastaanottamiensa puhelui- den kustannukset.
5. Björkroth puolustaa kauneuskilpailuja sillä, että niihin voidaan liittää erilaisia ehtoja, jotka koskevat esimerkiksi palveluiden katta- vuutta. Nämä samat ehdot voidaan liittää myös huutokaupassa kaupattaviin taajuuksiin. Huu- tokaupan järjestäjä määrää sen mitä ja miten myy. Kauneuskilpailu ei takaa mitenkään sitä, että taajuuksia hakee suurempi määrä yrityk- siä kuin huutokaupassa. Kummassakin tapauk- sessa on erikseen huolehdittava uusien yritys- ten mahdollisuuksista. Joissakin huutokaupois- sa niistä huolehdittiin, yhdessäkään kauneus- kilpailussa ei. Miksiköhän ei? "
