Tampereen yliopisto Leena Viitanen
FANFICTION KIRJALLISUUTENA eli kuinka koulukiusaajasta tuli seksikäs sankari.
Yleisen kirjallisuustieteen pro gradu –tutkielma
Tampere 2008
Tampereen yliopisto Taideaineiden laitos
VIITANEN, Leena: FANFICTION KIRJALLISUUTENA
eli kuinka koulukiusaajasta tuli seksikäs sankari.
Pro gradu –tutkielma, 130 s.
Toukokuu 2008
Fanfiction on fanien kirjoittamaa uutta fiktiota, erilaisia jatkotarinoita populaarikulttuurisille teoksille, kuten elokuville, tv-sarjoille, peleille ja kirjoille. Fanit tuottavat kertomuksiaan fandomin eli osallistuvan fanikulttuurin sisällä. Tutkielma käsittelee fanfictionia kirjallisuutena, joka ei taivu täysin perinteisen kertomakirjallisuuden tai digitaalisen kirjallisuuden tarjoamiin malleihin. Fanikirjoituksissa ei ole puhtaasti kyse myöskään intertekstuaalisuudesta tai interfiguraalisuudesta. Fanfiction on vapaata kirjoitusta faneilta faneille, vaikka ilmiönä sillä onkin oma kirjallisuusinstituutionsa ja hierarkiansa.
Tutkielmassa eritellään fanfictionin sisäisiä konventioita sekä sen vanhoja ja uusia kirjoittamistraditioita.
Fanfictionin tekstuaalista ja kirjallisuudellista erityisyyttä tarkastellaan muun muassa kirjallisuustieteellisten henkilöhahmoteorioiden kautta. Strukturalistisessa lähestymistavassa henkilöhahmot on ymmärretty juonelle alisteisiksi funktioiksi, mutta fanfictionissa tapahtuva hahmon siirto alkuperäistekstistä eli emätekstistä fanin kirjoittamaan tarinaan kyseenalaistaa nämä teoriat. Hahmot säilyvät tunnistettavina, vaikka fanit ovat tekstuaalisesti siirtäneet henkilöt omiin teksteihinsä, ja vaikka fanien tarinoissa hahmojen suorittamat juonelliset funktiot poikkeavat emätekstissä alun perin esitetyistä. Tutkielmassa ehdotetaan, että henkilöhahmot tulisi pikemminkin käsittää piirteinä: emätekstissä hahmolle annetaan pysyvät peruspiirteet, ja lisäämällä hahmoon erilaisia vaihtuvia piirteitä fanit luovat omat tulkintansa henkilöistä.
Tutkielman kohdeteksteinä ovat J.K. Rowlingin Harry Potter –teokset ja niiden inspiroimina kirjoitetut erilaiset ficit eli yksittäiset fanfiction-kertomukset. Potter-sarja on hedelmällinen lähde fanfictionin tutkimukseen, sillä Rowlingin kirjojen pohjalta on kirjoitettu satoja tuhansia näkemyksiä siitä, miten emätekstin juoni tai henkilöhahmot voitaisiin esittää uudesta näkökulmasta. Tutkielmassa keskitytään Rowlingin luoman Draco Malfoy –nimisen henkilöhahmon tulkintoihin. Analysoitavana on useita, eri fanikirjoittajilta koottuja fanfiction- tarinoita, joissa Dracon hahmo on esitetty Rowlingin emäteksteistä poikkeavilla tavoilla.
Näitä fanitulkintoja tarkastelemalla voidaan tunnistaa ja luokitella erityisiä kirjoittamisen muotoja, joita fanfictionissa toistetaan emätekstistä riippumatta.
Avainsanoja: fanfiction, fandom, emäteksti, henkilöhahmo, intertekstuaalisuus, interfiguraalisuus, kirjallisuus, Draco Malfoy, Harry Potter, J.K. Rowling
SISÄLLYSLUETTELO
1. Johdanto 1
1.1 Tutkimusongelmasta 2
1.2 Tutkimuskohteista 4
1.3 Rajauksesta 5
2. Fanfiction ja fandomit 7
2.1 Fandom – toimiva fanikulttuuri 7
2.2 Mitä fanfiction on? 11
2.2.1 Fanfiction – taistelu vallasta 14
2.2.2 Fanfictionin historiasta 17
2.2.3 Fanfictionin termistöä 18
3. Fanfiction uutena kirjallisuuden muotona 29 3.1 Kirjallisuudesta ja digitaalisesta kirjallisuudesta 29 3.2 Fanfiction, erityinen kirjallisuuden muoto 34 3.3 Kirjallisuusinstituutiosta ja fanfiction sisäisestä 41 kirjallisuusinstituutiosta
3.4 Intertekstuaalisuudesta ja interfiguraalisuudesta 46
4. Henkilöhahmot fanfictionin ytimessä 56
4.1 Litteät ja pyöreät hahmot 57
4.2 Henkilöhahmo funktionaalisena toimijana 65
4.3 Henkilöhahmo piirteiden summana 71
4.4 Piirteiden poolit ja mielekäs tulkinta 76
5. Muuttuvat Dracot 82
5.1 Uudelleenkontekstualisointi 83
5.2 Uudelleenfokalisointi ja moraalinen uudelleenasettelu 86
5.3 Sarjan aikajanan pidentäminen 91
5.4 Genren vaihto, cross overit, henkilöhahmojen dislokaatio
ja henkilökohtaistaminen 94
5.5 Tunteiden tehostaminen ja erotisointi 99
5.6 Uusia uudelleenkirjoittamisen tapoja 102
6. Lopuksi 110
Lähdeluettelo 112
Liitteet 118
1
1. Johdanto
Tämän pro gradu –tutkielman aiheena on fanfiction. Henkilökohtaisesti tutustuin fanien kirjoittamien jatkotarinoiden maailmaan 1990-luvun puolivälissä. Lainelautaillessani Internetin vaahtopäillä törmäsin verkkosivustoihin, jotka sisälsivät parodioita ja toisesta näkökulmasta kerrottuja Star Wars –tarinoita. En ollut koskaan kuullutkaan ilmiöstä nimeltä fanfiction, mutta alkuperäisestä elokuvatrilogiasta poikkeavilla tavoilla uudelleen tulkitut tekstit herättivät mielenkiintoni: ‖Ai näinkin on mahdollista kirjoittaa.‖
Yli vuosikymmen sitten lukemani fanitarinat ovat jo hukkuneet vellovaan bittimereen, mutta kiinnostukseni fanfictioniin on pysynyt. Muistikuvieni mukaan Star Wars –ficit (eli yksittäiset fanfiction-kertomukset) olivat alun perin ilmestyneet perinteisissä paperisissa huumori- tai fanijulkaisuissa, joista sivustojen ylläpitäjät olivat ainoastaan siirtäneet tekstit sähköiseen muotoon. Tarinoita ei voinut kommentoida eikä arvostella ja niiden löytäminenkin edellytti sattumaa tai vähintään muinaisen hakukoneen apua. Fanfictionin osallistuvat ja yhteisölliset muodot eivät olleet vielä yleistyneet ja koko ilmiön tunnettuus oli marginaalista. Vain tosifanit, kulttiharrastuksiin vihkiytyneet, tai innokkaat 14-vuotiaat nettisurffailijat tiesivät fanfictionin olemassaolosta.
Uuden vuosituhannen vaihteen jälkeen koko fanimaailma oli myllerryksen kourissa. Vanhasta kulttiklassikosta, J.R.R. Tolkienin kirjoittamasta Taru sormusten herrasta –kirjasta oli ilmestynyt elävillä näyttelijöillä toteutettu Hollywood-elokuva. Samoihin aikoihin muuan toinen brittikirjailija, J.K. Rowling, oli julkaissut neljännen osan huippusuosioon nousseesta Harry Potter –lastenkirjasarjastaan. Nämä kaksi teosta osoittautuivat fanipiireissä valtaisiksi inspiraation lähteiksi. Erityisesti Rowlingin Potter-kirjat innostivat fanit kirjoittamaan omia tarinoitaan. Verkon johtavan yleisen fanfiction-kirjaston, Fanfiction.netin, mukaan Harry Potter –aiheisia ficejä on kirjoitettu huhtikuuhun 2008 mennessä noin 352 000 kappaletta.
Muut nuortenkirjat tai fantasiateokset ovat yltäneet muutamiin kymmeniin, tai korkeintaan joihinkin tuhansiin kirjoitettuihin ficeihin. Taru sormusten herrasta on saanut itselleen erilaisia jatkotarinoita noin 41 000 kappaletta. Fanfiction-innoittajina nämä kaksi tekstiä olivat suosionsa huipulla 2000-luvun alkupuolella, mutta eritoten arpiotsainen velhopoika inspiroi kirjoittajia yhä edelleen ja päivittäin. Milloinkaan ennen ei fanfictionia ole julkaistu yhtä paljon, yhtä laajalti ja yhtä nopealla tahdilla.
2
Fanien kiinnostus fiktiomaailmoihin ja niiden uudelleenkirjoittamiseen ja –tulkitsemiseen ei ole aivan uusi ilmiö. Perinteisemmässä romaanitaiteessa jatkotarinat, uudelleen- ja edelleenkirjoittaminen ja jäljittely ovat vielä vanhempia kirjoittamisen keinoja ja voitaisiinkin olettaa, että fanfiction on vain jatkumoa näille mimeettisille traditioille. Mikä tahansa uudelleen- tai edelleenkirjoittaminen ei kuitenkaan ole fanfictionia. Tutkielmassani tulen esittämään, että fanfiction on oma tekstuaalinen ilmiönsä, joka eroaa muista jäljittelevistä teksteistä, kuten pastisseista ja parodioista. Fanfiction ei silti ole täysin oma, muusta tekstitaiteesta irrallinen saarekkeensa, vaan se lainailee ja myötäilee kaunokirjallisuutta – omilla ehdoillaan ja konventioillaan.
Fanfiction on osa fandomia, osallistuvaa fanikulttuuria. Fanfictionin osuus kaikesta fanituotannosta on erittäin suuri ja jo pelkästään tekstuaalisena ilmiönä se on massiivinen.
Fanit kirjoittavat fanfictionia nimenomaan fandomille, toisille faneille. Fanitutkimuksissa fanfiction on kuitenkin jäänyt statistin rooliin, eikä fanien harjoittamaan kirjalliseen toimintaan ole perehdytty kovinkaan perusteellisesti. Esimerkiksi Matt Hillsin Fan Cultures (2002) käsittelee fandomeita ja faneja lähinnä kulttuurisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta.
Fanfictionia on tutkittu hyvin niukasti etenkin kirjallisuustieteellisistä lähtökohdista ja lähimmin fanien tekstuaalisiin käytäntöihin ovat perehtyneet fanikulttuuritutkija Henry Jenkins sekä runoilija ja fanfiction-tutkija Sheenag Pugh. Heidän tutkimuksensa ovat pohjana omassa työssäni ja pyrin sijoittamaan heidän esityksensä vielä tarkemmin kirjallisuustieteellisiin kehyksiin.
1.1 Tutkimusongelmasta
Tutkielmassani erittelen ja esittelen fanfictionin tekstuaalisena konseptina, uutena tai uusvanhana kirjallisuusmuotona, joka puolustaa paikkaansa nykykirjallisuuden kentän laitamilla. Fanfiction on moderni, perinteisen proosan omalla avoimella julkaisu- ja kirjallisuusinstituutiollaan haastanut mediateksti, joka vaatii tuoretta määrittelyä. Fanfictionin toistaiseksi melko jäsentymättömästä ontologiasta kertoo myös se, että termistä käytetään useita rinnakkaisia kirjoitusasuja (esimerkiksi fanfiction, fan fiction, FanFiction jne.), eikä mikään näistä muodoista ole noussut selvästi yleisimmäksi tai käytetyimmäksi.
3
Tarkoituksenani on tutkia sitä, miten fanfiction toimii tekstinä, kirjallisuuden muotona ja instituutiona. Pyrin tutkielmassani antamaan fanfictionille mahdollisimman tarkat käsiteraamit, jotka ottavat huomioon sen yhä laajenevat, kokeelliset muodot. Peilaan fanfictionia digitaaliseen ja traditionaaliseen kirjallisuuteen, sekä kirjallisuustieteellisiin teorioihin erityisesti henkilöhahmojen problematiikan kautta. Pohdin myös sitä, millaista on hyvä fanfiction ja millaisia kriteerejä fanfictionin oma julkaisuinstituutio sille asettaa.
Tutkielmassani tulen erittelemään, millaisin eri tavoin fanfiction poikkeaa tai on yhteneväinen perinteisen kaunokirjallisuuden kanssa. Fanfictionilla on symbioottinen suhde lähdetekstiinsä, ja tämän tiiviin napanuoran ansiosta fanfiction ja alkuperäisteksti (josta jatkossa tulen käyttämään nimitystä ‘emäteksti‘) vaikuttavat toistensa luentoihin. Tutkielmassani tulen tarkastelemaan tätä symbioottista suhdetta ja niitä keinoja, joilla kirjallinen äiti-lapsi-äiti – ketju muodostetaan ja miten sitä pidetään yllä muun muassa intertekstuaalisuutta käyttäen.
Emätekstin ja fanfictionin välinen suhde havainnollistuu parhaiten henkilöhahmojen uudelleenkirjoituksen kautta. Henkilöhahmot on ymmärretty tekstin sisäisiksi funktioiksi, jotka vievät tarinan juonta eteenpäin. Fanfictionin ytimessä on useimmiten henkilöhahmojen siirtäminen alkuperäistekstistä uudistekstiin, pois emätekstin funktioiden vaikutuspiiristä.
Alkuperäinen kirjailija, aika, paikka ja jopa henkilöhahmon nimi muuttuvat, mutta silti abstrakti hahmo on tunnistettavissa fanfictionista. Tutkielmassani tarkastelen niitä tapoja, joilla henkilöhahmo siirtyy tekstistä toiseen, miten henkilöhahmo tunnistetaan siirtymän jälkeen ja miten siirron onnistumista faniyhteisössä arvotetaan. Fanfiction-kertomuksista poimimillani esimerkeillä osoitan, miten nämä hahmonsiirrot ja tekstien uudelleen- ja edelleenkirjoitukset käytännössä toteutuvat.
Tutkimukseni perustuu tekstintulkinnalle ja kirjallisuusteorioiden arvioinneille. Pyrin myös täydentämään ja täsmentämään fanfictionin tämänhetkistä määritelmää, sekä muotoilemaan sitä koskevia uusia, tuoreita käsitteitä.
4 1.2 Tutkimuskohteista
Ensisijaisina tutkimuskohteinani ovat J.K. Rowlingin Harry Potter –sarja ja sen pohjalta kirjoitetut fanfiction-tarinat. Valitsin nuoren velhopojan seikkailuista kertovat kirjat juuri niiden saaman ennennäkemättömän suosion vuoksi. Harry Potter on vuosisadan kirjallisuusilmiö, mutta myös Potter-fanfictionin määrä ja laatu ovat olleet häkellyttäviä.
Aiheen tarkastelua ja emätekstin ja fanfictionin vertailua helpottaa niin ikään se, että Rowlingin teokset ovat nimenomaan kirjoja, tekstiä käsitteen perinteisimmässä tarkoituksessa. TV-sarjoihin, sarjakuviin ja peleihin perustuvat ficit eivät välttämättä eroa mitenkään kirjoihin pohjautuvasta fanfictionista, mutta visuaalisia emätekstejä tarkasteltaessa tulisi huomioida niiden omat erityispiirteet. Huomattavaa on myös se, että kahta tekstiä, paperista tai sähköistä, vertailtaessa on mahdollista huomioida kieliasu ja sanavalinnat ja näiden imitoinnit.
Emätekstinä otan tutkielmassani huomioon koko seitsenosaisen Harry Potter –sarjan. Koska tarkastelemani ficit ovat englanninkielisiä, olen johdonmukaisuuden vuoksi käyttänyt tutkielmassani myös alkuperäisiä englanninkielisiä Potter-kirjoja. Esimerkkeinä käytetyt fanfiction-kertomukset olen valinnut useiden kriteerien perusteella. Vaikka Potter-fanfictionin maailma on suuri ja sadoille eri verkon arkistosivustoille levittäytynyt, olen pyrkinyt löytämään mahdollisimman edustavia tai tyypillisiä esimerkkejä niin hyvistä, huonoista kuin tiettyjen kirjoittamiskonventioidenkin mukaisista ficeistä. Perusteellisemman tarkastelun kohteena on viisi pitkää, hyvin laajaa fanfiction-tarinaa. Näistä kolme, Cassandra Clairen Draco Dormiens (DD) ja Draco Sinister (DS) sekä Rhysennin Irresistible Poison (IP), on kirjoitettu Potter-ficien suuren aallon aikoihin, 2000-luvun alkuvuosina. Newyorkilainen fanikirjoittaja (nykyään ammattilaiskirjailija) Claire ja hänen verkkotuttavansa Rhysenn olivat suurimpia Potter-fanfictionin nimiä huuman ollessa kuumimmillaan. Clairen ja Rhysennin ficit olivat eräänlaisia suunnannäyttäjiä muille fanikirjoittajille: heidän seksikästä antisankari- Dracoaan ja homoseksuaali-Dracoaan kopioitiin fandomissa ahkerasti. Clairen ja Rhysennin ficit ovat myös hyvin romaaninomaisia ja Claire on itsekin tunnustanut jäljitelleensä Rowlingin tyyliä juonenkuljetuksessaan kertomalla, miten Draco ja kumppanit saavat kukistettua pimeyden velho Voldemortin ja hyödyntämällä kattavasti Rowlingin fantasiamaailman taikoja ja olentoja (Alyssa Jackson 2005). Molemmat ficit on kirjoitettu neljännen Goblet of Fire –kirjan jälkeen, jolloin Dracon hahmonkehitys oli emätekstissä vielä
5
kesken. Claire ja Rhysenn siis hyödynsivät omien faninäkemystensä rakentamisessa Rowlingin kirjoittamia kirjoja ja niiden sisältämiä vihjeitä tai uudelleenlukemisen mahdollisuuksia.
Fanikirjoittajat Cheryl Dyson ja Annie puolestaan kirjoittivat ficinsä Draco: Phoenix Rising (DPR) ja A Thousand Words (ATW) kuudennen Potter-teoksen, Half-Blood Princen jälkeen.
Kyseisessä emätekstissä Dracon siihenastinen, hyvin stereotyyppinen koulukiusaajan rooli kävi läpi dramaattisen muutoksen: Draco osoitti katumuksen ja kiintymyksen tunteita ja kärsi Voldemortin antaman murhatehtävän aiheuttamista ristipaineista. Dyson tarttuu omassa ficissään tähän Dracossa nähtyyn muutokseen ja kertoo oman versionsa siitä, miten Dracon persoona voisi muovautua edelleen Voldemortia vastaan käydyn kamppailun aikana. Annie sen sijaan siirtyy kertomuksessaan tulevaisuuteen, jossa Draco toimii Taikaministeriön leivissä ja on jo vaihtanut puolta pahojen leiristä hyvien velhojen joukkoon – kenellekään ei kuitenkaan ole käynyt täysin selväksi, miksi ja mistä syystä. Dysonin ja Annien ficeille on yhteistä se, että molemissa on punaisena lankana Dracon ja noitatyttö Hermione Grangerin välille syntyvä rakkaustarina. Clairen ja Rhysennin ficeissä romantiikka on myös keskeisessä osassa, mutta Claire virittelee romanttisia verkkoja Hermionen ja Dracon lisäksi Dracon ja Ginny Weasleyn välille, ja Rhysenn puolestaan kertoo, miten Draco ja Harry päätyvät kohtalokkaan lemmenjuoman ansiosta rakastavaisiksi.
1.3 Rajauksesta
Käsittelen fanfictionia vain tekstuaalisena ja kirjallisena ilmiönä. Fanfictionia on useimmiten tarkasteltu vain reunahuomautuksena fanikulttuurien ja faniyhteisöjen sosiaalisia rakenteita ja kulttuurisia funktioita tutkittaessa, mutta oma näkökulmani ja kiinnostukseni fanfictioniin on kirjallisuustieteellinen. En siis tule kovin tarkasti puuttumaan faniyhteisöjen sosiaaliseen toimintaan tai faneihin kirjoittavina subjekteina tai lukevana yleisönä.
Vaikka fanfictionia tutkiessani joudun ottamaan kantaa kirjallisuuden ontologiaan ja henkilöhahmojen rakentumiseen, pidättäydyn pohdinnoissani melko suppealla alueella. Olen valinnut tutkielmaani käsiteltäväksi teorioita ja tutkijoita sen perusteella, miten hyvin valitut
6
esitykset auttavat fanfictionin määrittelyssä ja erittelyssä perinteiseen kaunokirjallisuuteen tai henkilöhahmojen rakentumiseen nähden.
7
2. Fanfiction ja fandomit
Fanfiction on faniutta, yhteisöllisyyttä, lopullisuuden ja auktoriteettien uhmaamista ja toisintulkintaa. Fanfiction rakastaa vaihtoehtoisia tarinoita, henkilöhahmoja ja erilaisia tekstuaalisia leikittelyjä. Se on myös genrettynyttä ja kymmenien erikoistermien täplittämää.
Fanfiction on osa fandomin eli osallistuvan fanikulttuurin sisäistä tuotantoa. Koska fanfiction on fanien kirjoitusta faneille, tekstin tuottamista säätelevät ja kehystävät fanikulttuurin konventiot.
Tässä luvussa pyrin määrittelemään fanfictionin ja sen yläkäsitteen fandomin mahdollisimman tarkasti. Fanfiction on alati muuttuva kirjallisuuden kenttä, jossa kokeellisuus ja yhteisöllisen kirjoittamisen muodot lomittuvat jo muodostuneiden tarinakaavojen kanssa.
2.1 Fandom – toimiva fanikulttuuri
Fanfictionin käsite liittyy kiinteästi fandomin käsitteeseen. Fandomille ei ole olemassa vakiintunutta suomennosta, mutta vapaasti kääntäen fandomin voi tulkita tarkoittavan fanikulttuuria ja erityisesti toimivaa ja osallistuvaa fanikulttuuria. Fandom sisältää ne fanien tavat, toiminnat ja käytännöt, jotka syntyvät faniutta harjoitettaessa. Fanfiction on vain yksi, mutta merkittävä osa näitä käytäntöjä.
Fandomeita ei ole olemassa vain yhtä ainoata, vaan fanit linkittyvät ja kokoontuvat pienten kulttuuristen yksiköiden äärelle. Suuria "kattofandomeita" ovat esimerkiksi Harry Potter – fandom, Star Wars –fandom tai X-files-fandom. Fanikulttuurien sisällä on kuitenkin eriytyneitä ja pienempiä fanitoiminnan kohteita, kuten esimerkiksi yhden henkilöhahmon tai pariskunnan ihailuun keskittyneitä fandomeja. Yleisen Star Wars –fandomin sisällä on siis vielä erikseen fandomeja Darth Vaderin tai vaikkapa Leian ja Hanin romanttisen suhteen kannattajille. Fandomien jäsenmäärien välillä on suuria eroja, sillä emätekstin sivuhenkilöiden tai harvinaisten, vain pienten piirien tuntemien emätekstien fandomeissa fanien ydinjoukko voi jäädä suppeaksi. Myös Sheenagh Pughin (2005, 116) mukaan
8
erityisesti fanikirjoittajien kohdeyleisö on verrattain pieni, jos mukaan ei lasketa todella suuria fandomeita. Toisaalta fanimäärä ei korreloi suoraan fandomin aktiivisuuden kanssa.
Kattofandomit ovat jatkuvassa liikkeessä jo pelkästään suuren kokonsa vuoksi, mutta jos fanit ovat toimeliaita ja asiastaan innostuneita, hyvinkin marginaalisissa fandomeissa voidaan saada aikaan suuria määriä fanikulttuurin eri tuotteita.
Uusia fandomeita syntyy jatkuvasti, samalla kun vanhat faniyhteisöt voivat näivettyä uuden materiaalin ja aktiivisten fanien puutteesta. Myös fandomin jäsenet, esimerkiksi fanisivustojen ylläpitäjät, saattavat vaihtua ja keskustelut hiljentyä, mutta varsinkaan isot kattofandomit eivät missään vaiheessa kuole kokonaan pois, vaikka alkuperäisen tekstin, kuten esimerkiksi Star Trekin, tuotannosta olisi kulunut jopa vuosikymmeniä (Pugh 2005, 31). Toisaalta joskus fandomien vanhat pesäpaikat, kuten LiveJournal-yhteisöt, foorumit tai sivustot voivat saada piristysruiskeen, kun paikalle saapuu vallan itselleen ottava, uusi tarmokas faniryhmä. Fandomien aktiivisuus riippuu myös siitä, mitkä sarjat ja tekstit kulloinkin ovat suosittuja. Erityisesti pitkien tv-sarjojen, kuten japanilaisten animaatioiden, kohdalla on nähtävissä, että tiettyjen henkilöhahmojen, juonenkäänteiden tai romanttisten asetelmien noustessa pintaan fandomit heräävät jälleen henkiin. Esimerkiksi kun pitkään syrjässä ollut fanien suosima sivuhahmo on jakson, parin verran suuremman huomion kohteena, fandom saa lisää materiaalia spekulaatioihinsa. Kun tarina, hahmo tai pariskunta poistuu parrasvaloista, fandom hiljalleen rauhoittuu uuden materiaalin ja sitä kautta inspiraation puutteessa. Näiden ‖suvantokausienkin‖ aikana aktiivisimmat fanit jäävät paikalle ylläpitämään fandomia ja sen toimintaa. Nimenomaan tuoreen emätekstimateriaalin puute neljännen Harry Potter –kirjan jälkeen sarjan viidennen teoksen viivästyessä sai fanikirjoittajat tarttumaan kynäänsä. Fandom tuotti ennen näkemättömän paljon materiaalia ja loputtomat juoniteoriat, keskustelut ja spekulaatiot pitivät yllä fanien kiintymystä ja kiinnostusta emätekstiin.
Fandomit voivat olla keskenään verkottuneita tai jopa päällekkäisiä niin fanipohjan kuin aiheidensakin puolesta. Esimerkiksi japanilaisten anime- ja mangasarjojen fanit tyypillisesti sukkuloivat useiden eri anime- tai mangafandomien välillä. Myös Harry Potter –faneista moni on fanittanut Taru sormusten herrasta –elokuvia ja –kirjoja. Toisaalta Pughin (2005, 116) mielestä erityisesti fanfictionin kirjoittamiseen keskittyneet fanit ovat pikemminkin uskollisia yhdelle fandomille kerrallaan ja aktiivinen toiminta yli kolmessa fandomissa on
9
harvinaista. Kiinnostuksen kohde vain muuttuu ajan myötä fandomista toiseen. Fanitutkija Kaarina Nikusen (2003, 115) mukaan myös ‖eri faniuksien välillä on yhteisiä käytäntöjä kuten idoliin liittyvien kuvien, uutisten, kirjallisuuden ja esineiden keräilyä‖. Nikunen (2003, 115) toteaa, että eri faniudet ja fanikulttuurikäytännöt voivat poiketa toisistaan tiettyjen lajityyppiin liittyvien perinteiden osalta: esimerkiksi scifi-ohjelmien ja saippuaoopperoiden faneilla on erilaisia faniuden käytäntöjä, mutta eri scifi-sarjojen fanit puolestaan toteuttavat keskenään samankaltaisia kulttuurisia toimintoja. Myös Pugh (2005, 116) vertaa fandomeita yhden laajan valtakunnan sijasta itsenäisiin liittovaltiomuotoisiin tasavaltoihin (independent federated republics), joilla ei välttämättä ole keskenään paljonkaan yhteistä. Esimerkiksi Buffy, vampyyrintappaja –fanfiction-kirjoittajat saattavat työskennellä saman genren parissa kuin X-files-fanfictionin rustaajat, mutta Buffy-faneilla ja X-files-faneilla ei välttämättä ole kiinnostusta toistensa fandomeita ja fanfictionia kohtaan.
Fandomin käsitettä määriteltäessä on syytä täsmentää, että kyse on nimenomaan mediafandomista, mediafanikulttuurista, jossa fanittamisen kohteena on media ja sen eri tuotteet, tekstit. Fanitutkija Henry Jenkins (1992, 1) jakaa mediafandomin viiteen erilliseen, mutta silti usein toisiinsa kytkeytyvään ulottuvuuteen. Nämä ulottuvuudet ovat mediafandomin suhde erityiseen vastaanottamisen muotoon, mediafandomin rooli katsoja- aktivismiin kannustamisessa, mediafandomin funktio tulkitsevana yhteisönä, mediafandomin erityiset kulttuurisen tuotannon traditiot ja mediafandomin status vaihtoehtoisena sosiaalisena yhteisönä. Jenkinsin (1992, 1-2) mukaan mediafanien erityisinä mielenkiinnon kohteina ovat amerikkalaiset ja brittiläiset draamasarjat, Hollywood-filmit, sarjakuvat, japanilainen animaatio ja populaarifiktio, josta erityisesti science fiction, fantasia ja dekkarit. Toisaalta mediafanit eivät ole kiinnostuneita saippuaoopperasta tai kaupallisesta romantiikasta. Jenkins toteaa myös, että mediafanit ovat suurimmaksi osaksi valkoisia, keskiluokkaisia naisia, vaikka fanijoukkoon kuuluu silti sellaisiakin, jotka eivät sovi näihin määrittelyihin. Mediafandom ei myöskään ole sidottu maantieteellisesti mihinkään paikkaan. Mediafandom ja mediafanit poikkeavat muista fanityypeistä, kuten esimerkiksi urheilufaneista. Faniutta tuodaan esiin ja toteutetaan erilaisin tavoin. Mediafandomissa fanittamisen kohteina ovat henkilöhahmot, tarinat ja maailmat, ja yksi faniuden ilmenemismuodoista on juuri fanfictionin kirjoittaminen.
Fanius perustuu fiktion, ei todellisen maailman suoritusten ihailuun. Mediatuotteet ja – emätekstit voivat myös yrittää johdatella omia fanikulttuureitaan. Esimerkiksi elokuvaa tai tv- sarjaa markkinoitaessa tuottajat voivat tarjota faneille valmiiksi tehtyjä keskustelupalstoja tai
10
kilpailuja, joihin osallistumiseksi fanin on rekisteröidyttävä ja liityttävä tuottajien hallitsemaan yhteisöön. Yritykset fanien sitomiseksi ja mahdollisesti fandomin hallitsemiseksi eivät välttämättä toimi, sillä fanit haistavat herkästi kaupallisuuden ja ohjailun. Fanikulttuuri koetaan pikemminkin alakulttuuriksi, jonka toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja vapauteen.
Jenkinsin (1992, 277-287) mukaan fandom on siis vastaanottamista, kriittisiä ja tulkitsevia toimintoja, sekä kuluttajatietoutta. Fandom toimii vaihtoehtoisena sosiaalisena yhteisönä ja se sisältää kulttuurisen tuotannon erityisiä muotoja. Jenkins (1992, 86) näkee fandomin eräänlaisena kritiikin ja teorioiden instituutiona, jossa faniuden kohteita, tekstejä, arvioidaan ja tulkitaan yhteisöllisesti. Fanit keskustelevat ja väittelevät läheisiksi kokemistaan teksteistä ja tarkastelevat kriittisesti mediaa ja omaa suhdettaan siihen. Fandomeissa neuvotellaan siitä, millaisia mediatekstit todella ovat, ja miten niitä pitäisi tulkita. Jenkins (1992, 88) toteaa, että fanit pitävät yllä jatkuvaa debattia ja mielipide-eroja, jotta jo päättyneen kertomuksen, kuten lopetetun tv-sarjan tai yksittäisen elokuvan, tulkintaa voitaisiin pitkittää. Busse ja Hellekson (2006, 8) puolestaan kuvailevat fandomin olevan ‖fragmented and fragmentary, just as it is self-perpetuating, itself a continual work in progress that cannot be shut down‖. Yksi fandomin tärkeimmistä tehtävistä onkin faniuden ylläpitäminen. Fanitoiminta on normaalisti aktiivisimmillaan tv-sarjan tai kirjan ilmestymisaikaan, mutta koska fandom tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoisia väyliä faniuden toteuttamiseen, kiinnostus ja fanittaminen jatkuvat myös taukojen tai emätekstin narratiivin päättymisen jälkeenkin.
Fanfiction ja muu tekstuaalinen tuotanto ovat hyvin keskeisessä osassa fandomien toiminnassa. Kuten Cheryl Harris (1998, 6) kirjoittaa: ‖Fan writings seems to be central to the practice of fandom; newsletters, fanzines, ‖slash‖ fiction, and songs are some of the communications produced‖. Lisäksi fandomissa tuotetaan esimerkiksi fanitaidetta ja fanivideoita. Niin tuottajina kuin yleisönäkin ovat fanit ja materiaalia tehdään faneilta faneille.
Fandomin tuotantokoneisto pyörii lakkaamatta ja yhteisö toimittaa jatkuvasti uutta materiaalia käyttöönsä. Fanikulttuurit ovat siis koko ajan käymistilassa. Jenkinsin esittämän kriittisen ja yhteiskuntatietoisen fandom-aktiviteetin lisäksi fandomin voi Juanita Coulsonin (1994, 5) mielestä nähdä ajanvietteenä ja viihdykkeenä yhteisten aiheiden parissa. Coulsonin (1994, 9) mukaan ‖fandom is a spinoff of the literature of change and ‖what if?‖. Robert Coulson (1994, 13) puolestaan toteaa fandomin olevan sarja ystäväjoukkoja, jotka toisensa tuntevien
11
henkilöiden kautta linkittyvät ja limittyvät. Fandomit voivatkin syntyä siten, että joukko toisensa jotakin kautta tuntevia ihmisiä päättää perustaa fanisivuston tai keskusteluryhmän.
Kuitenkin fandomeihin liittyy aina uusia, ulkopuolelta tulevia jäseniä, eikä suurissa kattofandomeissa ole mitenkään mahdollista tuntea kaikkia muita faneja. Fanit pikemminkin verkostoituvat fandomin sisällä pienemmiksi ryhmittymiksi, joista usein nousee fanikulttuurin johtotähtiä, Big Name Fans eli ‖julkkisfaneja‖. Nämä julkkisfanit ovat fandomissaan merkittäviä henkilöitä, jotka ovat olleet mukana perustamassa ensimmäisiä fanisivustoja tai osallistuneet muulla tavalla näkyvästi fandomin toimintaan. Esimerkiksi Harry Potter – fandomissa kaksi toisensa henkilökohtaisesti tuntevaa ja faniyhteisössä voimakkaasti näkyvää julkkisfania ovat olleet The Leaky Cauldron –faniuutissivuston ja Fiction Alley –fanfiction- sivuston perustajiin kuulunut Heidi ja fanfiction-kirjoittaja Cassandra Claire. Fandomit eivät kuitenkaan ole varsinaisia idyllisiä ‖ystäväjoukkoja‖, sillä fandomin perusolemukseen kuuluvat debatit ja kiihkeätkin kritiikit. Fandomeissa kiistat oikeista tulkinnoista tai hahmojen tarkoitusperistä saattavat yltyä hyvinkin voimakkaiksi ja henkilökohtaisiksi. Jenkins (1992, 91) toteaa, että ‖fans tend to focus on their social and cultural activity around programs with the potential of being accepted by sizeable numbers of other fans‖. Faniryhmän ja fandomin ei siis halutakaan kasvavan liian suureksi. Muita faneja toki halutaan rekrytoida lisää, jotta fandom-tuotanto pysyisi vauhdissa ja että fanfictionilla riittäisi lukijoita ja kirjoittajia, mutta toisaalta fanit pitävät kiinni ‖meidän jutustamme‖. Pienyhteisöleimaan tarttuminen voi kuitenkin aiheuttaa klikkiytymistä, sisäpiirissä syntyneitä omia sanoja, merkityksiä ja koodikieltä, sekä konventioita, joihin ulkopuolisen voi olla vaikea osallistua.
2.2 Mitä fanfiction on?
Fanfiction, tai suomennettuna fanifiktio, on nimensä mukaisesti fanien kirjoittamaa uutta fiktiivistä tekstiä. Fanfiction ja yksittäiset fanfiction-kertomukset, eli ficit (fanfic, fic), ovat tavallisesti jatkotarinoita (sequel) tai ‖etkotarinoita‖ (prequel, ei vakiintunutta suomenkielistä ilmaisua), tai tarinoita, joissa alkuperäistä emätekstin maailmaa laajennetaan kirjoittajan omilla henkilöhahmoilla tai juonikuvioilla. Kaikessa fanfictionissa emätekstissä olevat henkilöhahmot ja maailma otetaan valmiina ja ne muovataan uudestaan eri tavoin. Kuten Jenkins (1992, 156) toteaa, fanit venyttävät alkuperäissarjan tai –tekstin rajoja omiin
12
ajatuksiinsa paremmin sopiviksi ja uudelleenmuokkaavat hahmot halujensa mukaisiksi (ks.
myös Kurt Lancaster 2001, 131).
Tavallisesti fanfictionin kohteena ovat kultti- ja populaarisuosioon nousseet tv-sarjat, elokuvat, sarjakuvat, videopelit ja kirjat. Pugh määrittelee fanfictionin seuraavasti:
Myself I would go along with those who define fan fiction as writing, whether official or unofficial, paid or unpaid, which makes use of an accepted canon of characters, settings and plots generated by another writer or writers. This source material may come from books, films or tv, and in the latter two cases it will not derive purely from writers but also from directors, producers and even actors, all of whom have a hand in the creation of characters. (2005, 26)
Emätekstillä tarkoitan tässä tutkielmassa kaikkia niitä alkuperäisteoksia, jotka on julkistettu
‖virallisen‖ julkaisuinstituution kautta jotakin mediavälinettä käyttäen ja joista fanit ovat kirjoittaneet fanfictionia. Emätekstillä voi olla yksi tai useampi tekijä, ohjaaja tai tuottaja, mutta erityisesti kirjailijoiden kohdalla fanius kohdistuu myös kirjailijan henkilöllisyyteen ja tämän henkilökohtaiseen tapaan tuottaa teoksia. Tyypillisesti emätekstit ovat nuorten tai nuorten aikuisten teoksia, jotka ponnistavat fantasia- ja sci-fi-genreistä. Myös klassisemmasta kaunokirjallisuudesta on kirjoitettu fanfictionia, mutta emäteksteinä ne ovat selvästi marginaaliasemassa. Jenkinsin (1992, 90) mukaan suositut ja huippukatsojalukuja keräävät tv-sarjat eivät kuitenkaan välttämättä saa aktiivisia fanijoukkoja ja näin ollen fanfictionia.
Kuten edellä totesin, erityisen kaupalliset sarjat tai kirjat eivät useinkaan ole fanien suurimpia innoittajia. Fanikulttuuri halutaan edelleen käsittää pikemminkin alakulttuuriseksi ja marginaaliseksi toiminnaksi, jolloin kiinnostuksen kohteidenkin täytyy olla jollain tavalla sivussa suuren yleisön katseilta.
Fanfiction on aina kiinteästi sidoksissa emätekstiinsä. Kuten Pugh (2005, 9) toteaa, fanfiction on fiktiota, joka perustuu jonkun muun luomiin tilanteisiin ja henkilöhahmoihin. Fanfiction ei siis synny ilman emätekstiä ja innoitusta. Fanfiction ponnistaa kertomuksen janosta ja tarinan päättymisen tai tuskallisen avoimuuden aiheuttamasta kaipuusta. Pughin (2005, 47) mukaan fanfictionin taustalla on aina halu saada tietää, ‖mitä tapahtuikaan seuraavaksi‖. Vaikka lukijan mielestä alkuperäinen loppu olisikin taiteellisesti hyvä ratkaisu, hyvälle tarinalle toivotaan silti jatkoa, eikä lukija ole vielä valmis kertomuksen päättymiseen. Tärkeää tässä tarinanjanossa on myös se, että henkilöhahmot ovat tulleet lukijalle rakkaiksi ja ‖oikeiksi‖:
13
lukijan on saatava tietää, mitä hahmoille tapahtuu senkin jälkeen, kun fyysisen kirjan kannet on jo suljettu. Henkilöhahmojen merkitystä ja keskeisyyttä tarkastelen lähemmin luvussa kolme. Tiettyihin genreihin ja aihepiireihin keskittyminen on osaltaan muovannut fanfictionia tekstuaalisena ja kirjallisena muotona: sci-fi-genreen sijoittuvan emätekstin fanit omaksuvat omissa teksteissään alkuperäisteoksen muotoja, konventioita, stereotypioita ja tyylejä. Myös emätekstin kirjoittajan ääntä ja kirjoitustyyliä saatetaan jäljitellä, jotta fanfiction vaikuttaisi mahdollisimman autenttiselta. Emätekstille on tärkeää olla inspiroiva ja tietyllä tavalla juoneltaan ja kerronnaltaan aukollinen, jotta siitä voitaisiin kirjoittaa fanfictionia. Pughin (2005, 48) mukaan esimerkiksi Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -klassikkoteos on teksti, johon on suhteellisen helppo keksiä erilaisia jatko-osia. Austen on jättänyt teokseensa selvittämättömiä elementtejä ja vihjeitä siitä, miten onnellinen loppu voisikin kertomuksen päättymisen jälkeen kääntyä päälaelleen. Emätekstin on siis oltava riittävän tulkinnanvarainen, jotta se pystyisi synnyttämään sisällöiltään vaihtelevaa ja kekseliästä fanfictionia. Toisaalta mitään tekstiä ei voida pitää täysin yksiselitteisenä, eikä fanien mielikuvituksien lentoa voi aliarvioida (osoituksena tästä ovat FanFiction.netissä olevat Teletappi-ficit).
Fanfictionissa fanius on yksi olennaisin osa. Fanfictionia tuotetaan faniyhteisölle ja faniyhteisön toimesta (ks. esim. Jenkins 1992, 154) ja fanfictionin kirjoittaminen on kirjoittajan osoitus ja todistus omasta faniudestaan. Jenkins (1992, 90) ottaa esimerkikseen Barbara Tennison –nimisen fanikirjoittajan, jolle fanitettavan tv-sarjan katsominen oli toissijaista ja yhteys muihin faneihin ja fanitoimintaan ensisijaista. Fandomin prosessit ja itse fanfiction-skenen ympärillä käyvä kuhina voivat olla mielenkiintoisempia ja tärkeämpiä kuin varsinainen emäteksti. Tämän voi katsoa johtuvan muun muassa siitä, että toisilta faneilta saa palautetta niin fanfictioniin kuin keskusteluissa esitettyihin kommentteihinkin. Sen sijaan emäteksti ja sen tuottajat eivät yleensä vastaa spekulaatioihin ja kritiikkiin, vaan he pysyvät tavoittamattomina ja ainoastaan canonin luovuttajina. Faniuden myös oletetaan olevan pyyteetöntä: normaalisti fanfiction-kirjoittajat eivät pyydä tai muilla keinoin saa taloudellista hyötyä kirjoituksistaan (Fiske 1992, 39). Pugh (2005, 11) erottelee toisistaan ‖fanficin‖, joka on tehty ilman korvausta ja rakkaudesta emätekstiin, ja ‖proficin‖ eli ammattimaisen, palkkaa vastaan tehdyn kirjoituksen. Jotkut tekstit, kuten esimerkiksi Jean Rhysin kirjoittama Siintää Sargassomeri eli jatko-osa Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani -teokselle, ovat Pughin (2005, 11) mukaan virallistettua, perinteisen kirjallisuusinstituution hyväksymää
14
fanfictionia. Vaikka teokset ovat kulkeneet julkaisukoneiston seulan lävitse, tekstit toimivat samojen peruselementtien, kuten uudelleenkirjoittamisen ja näkökulman vaihdoksen varassa.
Fanien suhtautuminen kyseisen kaltaisiin, muiden kuin emätekstin alkuperäisen tuottajan tekemiin jatko- tai etko-osiin on hyvin ristiriitainen. Suuri osa faneista ei tunnusta laajennuksia ‖oikeaksi emätekstiksi‖, eikä näistä virallistetuista fanfiction-teoksista myöskään kirjoiteta fanfictionia.
Edellisen alaluvunsyhteydessä esitellyt julkkisfanit saattavat joskus toimia "puhtaan faniuden"
ja rahastuksen harmaalla alueella. Esimerkiksi fanitaiteilijat voivat myydä teoksiaan, joissa esiintyvien hahmojen ja tilanteiden tekijänoikeudet omistaa emätekstin luoja. Taiteesta saadut rahat pidetään kuitenkin itse. Fanfictionin kohdalla suoranainen ficeillä rahastus on erittäin harvinaista, mutta suosituimmille kirjoittajille saatetaan ostella lahjoja, tai järjestää jopa keräyksiä, jotta fanfiction-kirjoittaja jatkaisi ficinsä kirjoittamista tai saisi ostettua itselleen toivomiaan hyödykkeitä (ks. esim. http://www.fanhistory.com/index.php/LapTopGate) Fanfiction on kuitenkin luonteeltaan underground-henkistä, eikä sillä tavoitella niin kutsuttuja massayleisöjä:
Se on markkinataloudesta irrallista, sen harrastajat eivät ole ulkoisesti tunnistettavissa ja sen käyttö vaatii samantyyppistä kulttuurista ja teknistä kompetenssia kuin vaikkapa internetin chat- huoneiden käyttö. (London 2004, 1)
2.2.1 Fanfiction, taistelu vallasta
Jenkins (1992, 28) esittää, että fandomien ytimessä on halu vaikuttaa. Fanit ovat toissijaisessa ja alemmassa asemassa tekstien tuottajiin, eli esimerkiksi kirjailijoihin, ohjaajiin ja televisiosarjojen käsikirjoittajiin nähden. Jos fanit haluavat sanoa sanansa emätekstien sisällöistä ja kehityssuunnista, heidän on otettava yhteyttä korkeamman tason toimijoihin.
Yhteydenottotavat ovat kuitenkin rajalliset ja palaute on usein esitettävä anelevasti ja nöyrästi (Jenkins 1992, 26-27). Päättävän tahon vastauksesta ei ole takeita, joten fanit purkavat ehdotuksensa, kiukkunsa ja toteutumattomat toiveensa fanikulttuurin sisällä. Fandom on areena, jossa teksteistä on mahdollista käydä sensuroimatonta keskustelua ja tehdä omia tulkintoja ja jossa palautteen saanti on varmempaa.
15
Unimpressed by institutional authority and expertise, the fans assert their own right to form interpretations, to offer evaluations, and to construct cultural canons. Undaunted by traditional conceptions of literary and intellectual property, fans raid mass culture, claiming its materials for their own use, reworking them as the basis for their own cultural creations and social interactions. (Jenkins 1992, 18)
Fandom ja fanfiction muodostavat siis eräänlaisen vaihtoehtokanavan, jossa emätekstin luoman virallisen tulkintalinjan ohella voi halutessaan esittää omia näkemyksiään. Kuten Jenkins (1992, 162) toteaa, ‖fan culture reflects both the audience‘s fascination with programs and fan‘s frustration over the refusal/inability of producers to tell the kinds of stories viewers want to see‖. Jenkinsin (1992, 87) mukaan fanit kokevat, että heillä on oikeus valittaa tuottajatahojen valinnoista. Yhteenotto tuottajatahon kanssa kuuluu faniuteen ja fandomiin, ja yhä vahvemmin nyt, kun fanien imago on muuttunut sosiaalisista hylkiöistä osallistujiksi ja jopa julkisuuden henkilöiksi. Fanien mielipiteitä ja panosta fanikulttuurissa arvostetaan enemmän, ja myös tuottajat ovat paikoin huomanneet, millainen joukkovoima ja ostovoima faniryhmittymillä parhaimmillaan voi olla. Koska fanfiction on yksi merkittävimmistä fandomin kulttuurintuotantomuodoista, ficit ovat tuottajien ja fanien välistä valtataistelua ja tekstuaalista kissanhännänvetoa. Vaikka kirjailijoilla, käsikirjoittajilla ja ohjaajilla säilyvät tekijänoikeudet teoksiinsa, fanit ja lukijat pitävät tiukasti kiinni oikeudestaan omaan luentaansa. Fanien mielestä heidän tulkintansa tekstistä on yhtä oikeutettu – ja joskus jopa oikeutetumpi – kuin virallisten emätekstin luojien:
This ‖moral right‖ to criticize the program‘s producers reflects the strength that comes from expressing not simply an individual opinion (though fans would insist on their individual rights to complain) but the consensus of the fan community, a consensus forged through ongoing debates about the significance and merits of individual episodes and about the psychology and motivation of particular characters. (Jenkins 1992, 88)
Jenkins myös kuvaa fanien luentatapoja viittaamalla Michel de Certeaun lanseeraamaan termiin ‖poaching‖ eli salametsästys:
[…] an impertinent raid on the literary preserve that takes away only those things that are useful or pleasurable to the reader: ‖far from being writers…readers are travellers; they move across lands belonging to someone else, like nomads poaching their way across fields they did not
16
write, despoiling the wealth of Egypt to enjoy it themselves‖ (174). De Certeau‘s ‖poaching‖
analogy characterizes the relationship between readers and writers as an ongoing struggle for possession of the text and for control over its meanings. (Jenkins 1992, 24)
Pughin (2005, 75) mukaan hahmoihin kiintyneet fanit saattavat kokea, että he tietävät ja tuntevat ‖heidän‖ hahmonsa paremmin kuin emätekstin alkuperäiset luojat. Fanfiction onkin fanien keino oman mielipiteensä esittämiseen – emätekstin vastaisten tulkintojen luominen on tekstuaalista vallankäyttöä:
Yet the fans‘ resistance to the cultural hierarchy goes beyond simply the inappropriateness of their textual selections and often cuts to the very logic by which fans make sense of cultural experiences. Fan interpretive practice differs from that fostered by the educational system and preferred by bourgeois culture not simply in its object choices or in the degree of its intensity, but often in the types of reading skills it employs, in the ways that fans approach texts. From the perspective of dominant taste, fans appear to be frighteningly out of control, undisciplined and unrepentant, rogue readers. (Jenkins 1992, 18)
Fanit voivat vastakarvaisella tulkinnalla tai tuotannolla kieltäytyä hyväksymästä emätekstissä sattuneita tapahtumia tai juonenkäänteitä. Esimerkiksi kuudennessa Potter-kirjassa (Half- Blood Prince) Severus Snape (Kalkaros) tappaa professori Dumbledoren. Sarjan viimeisessä osassa paljastui, että surma oli Snapen ja Dumbledoren etukäteen sopima varasuunnitelma.
Lukijat eivät kuitenkaan voineet kuudennen kirjan päättyessä olla varmoja siitä, oliko Snape hyvä vai paha hahmo. Niinpä jotkut fanit kieltäytyivät sisällyttämästä Dumbledoren kuolemaa omiin ficeihinsä, vaan he kirjoittivat tarinoita, joissa Snape ei ollut tappanut Tylypahkan rehtoria. Fanit eivät kuitenkaan harjoita vastavirtaan lukemista ja kirjoittamista ainoastaan kulttuurisen radikalismin nimissä. Pikemminkin kyseessä on kiintymys emätekstiin, sen narratiiviin, henkilöhahmoihin sekä vaihtoehtoisiin tulkintoihin ja siihen, miten emätekstin tuottajatahot näitä juonikuvioita, hahmoja ja tulkintoja käsittelevät. Jenkinsin mukaan fanit kuitenkin tiedostavat sen, että heidän suhteensa emätekstiin pysyy aina epämääräisenä (1992, 24). Vaikka fanit ovat kiintyneitä populaaritarinoihin ja toisinaan toimivat ikään kuin emäteksti olisi heidän omaisuuttaan, he kuitenkin ymmärtävät emätekstien kuuluvan jollekin toiselle taholle, jolla on valta muuttaa emätekstiä valitsemaansa suuntaan – myös päinvastaiseen kuin fanit haluaisivat. Tästä ymmärryksestä huolimatta jotkut fanit suhtautuvat emätekstin oikeudenomistajiin ja tuottajiin vihamielisesti, sillä heillä on lopullinen valta ja voima tekstien muokkaamiseen.
17 2.2.2 Fanfictionin historiasta
Fanfiction ei muutaman vuoden takaisesta rynnistyksestään huolimatta ole erityisen uusi ilmiö. Pugh (2005, 25) esittää, että fanfictioniksi voitaisiin luokitella myös populaarien myyttien, kuten esimerkiksi Arthurin legendojen uudelleenkerronnat. Toisaalta näillä tarinoilla ei ole tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä kertojaa ei voida selvittää (Pugh 2005, 25).
Pughin mukaan ensimmäiset todelliset, tosin kiistellyt fanfiction-tarinat kirjoitettiin 1930- ja 1950-luvuilla Conan Doylen Sherlock Holmes –hahmosta. Fanitarinoiden historiaa hahmotellut verkkosivusto Fanfic Symposium puolestaan jäljittää ensimmäiset fanfiction- kertomukset 1800-luvulle, jolloin Lewis Carrollin ihailijat kirjoittivat omia jatkotarinoitaan Liisa Ihmemaassa –kirjalle. Termiä fanfiction ei kuitenkaan käytetty ennen 1960-lukua, jolloin nykymuotoinen fanfiction syntyi tieteissarja Star Trekin innoittamana (Pugh 2005, 25).
Abigail Derecho (2006, 62) puolestaan jakaa käsitykset fanfictionin syntyhistoriasta kolmeen eri ‖koulukuntaan‖: ensimmäisen mukaan fanfiction syntyi useita vuosituhansia sitten myyttien kerronnan myötä ja tämä perinne jatkuu edelleenkin faniksi itsensä mieltävien kirjoittajien ja fandomien ulkopuolisten kirjoittajien panoksella; toisen mukaan fanfiction tulisi ymmärtää fanikulttuurin tuotteena, ja ensimmäiset ficit kirjoitettiin 1960-luvun lopulla Star Trek –fanzineihin, tai aikaisintaan 1920-luvulla Austenin ja Holmesin ihailijayhteisöissä;
kolmannen koulukunnan mielestä ensimmäinen väite voi olla liian pitkälle menevä, mutta toinen argumentti taasen liian kapea: fanfictionissa on piirteitä, joita on nähtävissä myös laajemmalla kirjallisuuden kentällä ja eri genreissä. Derechon väite pitää siinä mielessä paikkansa, että fanfictionissa on muun muassa intertekstuaalisia piirteitä, ja intertekstuaalisuutta puolestaan voidaan löytää perinteisenkin kertomakirjallisuuden puolelta.
Fanfictionille ominaista on kuitenkin jo aiemmin mainittu fanius – kirjoittajan on oltava emätekstin fani, jotta fanfictionin määritelmä täyttyisi. Niinpä historialliset myytit ja kertomukset ja niiden uudelleenkerronnat voivat ehkä toimia esikuvina fanikirjoituksen muodoille, sillä yhteistä niille on kulttuuriperimän vaaliminen, mutta varsinainen fanfiction vaatii mediafandomin jäsenyyden. Fanfiction on siis pikemminkin modernin mediafandomin tuote, joka jäljittelee vanhoja tarinankerronnan muotoja.
Ensi alkuun nykymuotoista fanfictionia julkaistiin pääsääntöisesti fanzineissa eli omakustanteisissa fanijulkaisuissa, joita myytiin kädestä käteen erilaisissa tapahtumissa ja
18
kokoontumisissa eli coneissa (con). Lehtien ja fanfictionin levikit olivat pieniä, ja faniyhteisöt tiiviitä sekä maantieteellisesti keskittyneitä (ks. esim. Francesca Coppa 2006, 42-43).
Fanitoiminta soluttautui 1990-luvulla Internetiin:
Both new and established fandoms established Usenet groups for fannish discussion and the distributions of fan fiction – alt.tv.x-files.creative or alt.sex.fetish.startrek. Fans created centralized online, fandom-spesific archives for their fan fiction, but these early archives were labor-intensive; by the end of the decade, fans would write software that would automatically format and store fiction in searchable databases. (Coppa 2006, 53)
Uuden mediateknologian aikakaudella fanfictionia ryhdyttiin julkaisemaan verkossa postituslistoilla ja verkkosivuilla, sillä sen kautta yhä useammat ja maantieteellisesti toisistaan hyvin kaukanakin asuvat fanit pystyivät virtuaalisesti kokoontumaan yhteisen harrastuksen ja yhteisten tekstien ääreen. Fanfiction sai erilaisia ja uusia, osallistuvia muotoja, jossa keskustelu oli reaaliaikaista tai ainakin nopeampaa kuin paperisten julkaisujen tai harvakseltaan järjestettyjen conien välityksellä. Fanikirjoittajat saivat lisäksi erilaisia Internetin ja sähköisen maailman tarjoamia työkaluja, jotka tekivät fanfictionin kirjoittamisesta toisaalta teknisesti ja yhteisöllisesti helpompaa, mutta toisaalta haasteellisempaa – yksittäisen ficin oli entistä vaikeampi erottautua tuhansien ja taas tuhansien muiden tarinoiden joukosta isoilla arkistosivuilla tai postituslistoilla. Myös eri mediat yhdistyivät fanien teksteissä. Coppan (2006, 55) mukaan 1990-luvulla erityisesti sarjakuvat, musiikki ja anime tulivat mukaan perinteisen mediafandomin ja siihen pohjautuvan fanfictionin rinnalle. Niin ikään potentiaalisen yleisön koko kasvoi.
Vuosituhannen vaihteessa fandomit ja fanfictionin julkaisumuodot ovat jälleen kehittyneet.
Coppa (2006, 57) toteaa, että ennen niin suositut postituslistat tekevät vääjäämätöntä kuolemaa. Sen sijaan blogit sekä erilaiset LiveJournal-yhteisöt ovat nousseet tärkeiksi fanfictionin julkaisumedioiksi.
2.2.3 Fanfictionin termistöä
Tekstuaalisena ja kirjallisena muotona fanfictionia leimaa tarkkarajainen genreytyneisyys.
Fanfiction-yhteisössä on kehittynyt fandom-rajat ylittävä yleinen termistö, jolla ficien sisällöt pyritään määrittelemään mahdollisimman tarkasti. Yhtä fanfiction-kertomusta voidaan
19
kuvailla useilla termeillä. Tämä käsitteiden runsas viljely kertoo faniyhteisön palvelemisesta:
lukijoiden on tuhansien tarinoiden joukosta löydettävä juuri häntä miellyttävät ficit. Toisaalta fanilukijoiden vaatimukset ovat kovat – yleisö tietää, mitä se haluaa. Tässä tutkielmassa nostan esiin joitakin yleisimpiä termejä, sillä fandomien moninaisuuden ja niiden sisältämien käsitteiden kattava selvitys lienee mahdotonta.
Termistö kertoo fanfictionin poikkeavasta luku- ja kulutustavasta kaunokirjallisuuteen nähden. Tavallisesti perinteisen proosan ystävä valitsee lukemansa teoksen muun muassa genren tai vaikka kirjakritiikkien ja ystävien suositusten perusteella. Kaunokirjallisuutta myös luetaan tyypillisesti siten, että kertomus päähenkilöineen on uusi ja entuudestaan tuntematon, ellei kyse ole esimerkiksi dekkariromaanisarjan yhdestä osasta. Fanfictionin lukija puolestaan valitsee genren, päähenkilöt, romanttiset asetelmat ja kertomuksen pituuden jo ennen lukuprosessia. Kaikkea ei fanfictionissakaan kuitenkaan ole määritelty ennalta, mutta traditionaaliseen proosaan verrattuna lukijalla on laajemmat mahdollisuudet valita yksi tai useita ehtoja, joiden hän haluaa lukemassaan ficissä toteutuvan.
Canon. Fanfiction-termistön yläkäsitteinä ovat canon (tai suomalaisittain kaanon) ja fanon.
Canon on se ‖todellisuus faktoineen‖, joka on esitetty emätekstissä. Bussen ja Helleksonin (2006, 9) mukaan canon on ‖The events presented in the media source that provide the universe, setting and characters.‖ Pugh (2005, 26) puolestaan määrittelee canonin seuraavasti:
[…]one thing all fanfic has in common is the idea of ‖canon‖, the source material accepted as authentic and, within the fandom, known by all readers in the same way that myth and folk-tale were once commonly known.
Pugh (2005, 26) jakaa canonin myös kahteen ryhmään, suljettuun (closed) ja avonaiseen (open). Pughin mukaan canonin suljettuus tai avonaisuus määritellään sen mukaan, onko olemassa mahdollisuus, että alkuperäinen tekijä jatkaisi tai laajentaisi vielä emätekstiä.
Esimerkiksi Sherlock Holmesin maailma on Pughin mielestä suljettu canon: uutta fiktiota ei enää ole mahdollista saada alkuperäiseltä kirjoittajalta, eli Conan Doylelta. Terry Pratchettin Kiekkomaailma puolestaan on yhä avoin canon, sillä Pratchettin on vielä mahdollista viedä fiktioversumiaan mihin tahansa suuntaan. Pugh (2005, 26) toteaa, että canonin suljettuus tai avonaisuus voi olla merkityksellistä fanfiction-kirjoittajalle riippuen siitä, kuinka paljon
20
painoarvoa kirjoittaja antaa canonille ja sen rajoituksille. Canonin tila vaikuttaa lisäksi siihen, tuleeko fanfictionista myöhemmin ristiriitaista muuttuvan canonin kanssa vai ei. Esimerkiksi Harry Potter and the Goblet of Fire –kirjan jälkeen kirjoitetut fanitarinat ovat suurin osa ristiriidassa sen kanssa, miten Rowling jatkoi tarinaansa viidennessä Harry Potter and the Order of the Phoenix –teoksessa.
Pughin canonin jako avoinaiseen ja suljettuun on kuitenkin hieman kömpelö. Fanikirjoittajat eivät useinkaan anna canonin avonaisuuden tai suljettuuden vaikuttaa siihen, kirjoittavatko he omia kertomuksiaan vai eivät. Avonaiseen juonikokonaisuuteen on helpompi sukeltaa ja löytää sopivia kohtia tarinaa jatkaville ficeille, mutta suljettu canon kirvoittaa silti sekin yhä uusia ja uusia tarinoita. Canon ei myöskään ole niin staattinen kuin miksi Pugh sen kuvailee, sillä canoniin voidaan lisätä jälkikäteen institutionalisoituja teoksia, kuten esimerkiksi jo aiemmin mainittu Jean Rhysin Siintää Sargassomeri tai Alexandra Ripleyn kirjoittama jatko-osa Scarlett Margraret Mitchellin alkuperäiseen Tuulen viemää –teokseen. Vaikka kaikki fanit eivät pitäisikään kyseisenkaltaisia canonin laajennuksia varsinaisena canonina, tuottajat voivat kuitenkin laskea teokset mukaan canoniin.
Fanon. Canonin vastakohtana, tai ehkä pikemminkin rinnakkaisterminä toimii fanon.
Fanonilla tarkoitetaan faniyhteisöissä syntyneitä käytäntöjä ja ‖faktoja‖, jotka eivät ole peräisin canonista, mutta jotka toistuvat faniteksteissä useasti:
[…] the events created by the fan community in a particular fandom and repeated pervasively throughout the fantext. Fanon often creates particular details or character readings even though canon does not fully support it – or, at times, outright contradicts it. (Busse & Hellekson 2006, 9.)
Catherine Driscoll (2006, 88) puolestaan kuvailee fanonia eräänlaiseksi unelmaksi ja toiveiden täyttymykseksi, kirjoittajien fantasiatarpeiden tyydyttäjäksi. Canonin ja fanonin rajankäynti on kuitenkin häilyvää, sillä emäteksti on aina tulkittavissa ja lukuprosessin avulla muokattavissa olevaa. Joskus fandomeissa käydään debattia myös siitä, mikä tai mitkä materiaalit itse asiassa oikein kuuluvat canonin piiriin. Bussen ja Helleksonin (2006, 9) mukaan esimerkiksi Taru sormusten herra –sarjan canon voidaan muodostaa laskemalla mukaan tai jättämällä rajauksen ulkopuolelle mikä tahansa sarjaan kuuluvista kirjoista ja lisäosista, vuonna 1978 tehty animaatioelokuva tai Peter Jacksonin vuosina 2001-2003
21
ohjaama elokuvatrilogia. Myös Harry Potter –sarjan kohdalla fanit voivat lukea kirjojen ohella canoniksi eri ohjaajien filmit, mutta joidenkin mielestä alkuperäisen kirjoittajan tai tuottajan vaihtuessa teosta ei lasketa enää canoniksi. Toisaalta esimerkiksi Rowlingin haastatteluissaan ja verkkosivuillaan antamia tietoja ja faktoja on pidetty canonina. Rowling on kuitenkin saattanut vielä muuttaa mieltään tai antaa vahingossa virheellisiä tai keskenään ristiriitaisia tietoja esimerkiksi hahmojen ikävuosista, joten canon voi ainakin näissä tapauksissa olla muuttuvaa (Anelli & Spartz 2005). Tyypillisesti canonia pidetään silti stabiilina, eivätkä fanireaktiot canonin muuttamisesta ole aina positiivisia. Esimerkiksi George Lucasin päätös Star Wars –trilogian alkuperäisten, kolmen ensimmäisen osan korjailusta sai vastaansa vihamielisiä kommentteja faniyhteisöltä.
Canonin tuntemus on tärkeää sekä fanikirjoittajille että fanfictionin lukijoille. Fanfictionilta vaaditaan uskottavuutta emätekstiin nähden, ja ficissä mahdollisesti olevista canonin vastaisista ‖virheistä‖ ja ‖faktoista‖ huomautetaan varsin usein ja nopeasti. Pughin (2005, 26) mukaan hyvän fanfiction-kirjoittajan tuleekin tuntea faktansa ja hän vertaa canonin tuntemusta ‖päänsisäiseen tietosanakirjaan‖. Myös Busse ja Hellekson (2006, 9) toteavat, että canonin ymmärtäminen on erityisen tärkeää fanikirjoittajille, koska heidän tekstejään arvostellaan sen mukaan, miten hyvin ne jäljittelevät tai toisaalta eroavat canonista. Yleisesti canonia ja emätekstiä on fandomissa kunnioitettava: ilman emätekstiä ei olisi fanfictionia eikä fanikulttuuria, joten symbioottisen suhteen on pääsääntöisesti oltava tasapainossa. Toisaalta fanfictionissa saatetaan herjata tai kohdella emätekstiä hyvinkin epäkunnioittavasti ja etenkin henkilöhahmojen tökeröstä tai tahallisesta epäedullisesta muuttamisesta käytetään termiä character rape, hahmonraiskaus.
Jenkinsin (1992, 102) mukaan fanit yleisesti sitoutuvat canoniin ja ymmärtävät fanon- ja canon-materiaalin eron. Kuitenkin joskus fanonissa hyvin yleiseksi käyneet ‖faktat‖ tai käsitykset juuttuvat fanien mieliin. Erityisesti Harry Potter –fandomissa Draco Malfoyn hahmosta on muodostunut tietynlainen vakiintunut esitys, joka ei vastaa Rowlingin henkilöhahmostaan antamaa canon-kuvaa, mutta joka silti on fandomissa erittäin laajalti hyväksytty tulkinta tai ‖oikea tulkinta‖ hahmosta. Palaan aiheeseen tarkemmin luvussa neljä.
Joka tapauksessa Dracon fanon-esitys seksikkäänä antisankarina on levinnyt fanikirjoittajalta toiselle, alun perin todennäköisesti Cassandra Clairen Draco-fanfiction-trilogian innoittamana. Fanit siis omaksuvat kirjoitustapoja, tyylejä ja konventioita paitsi emätekstin
22
tuottajilta, myös toisiltaan. Fanfiction ruokkii, muokkaa ja kehittää itse itseään, eikä tyydy joka tilanteessa pelkästään canonin antamiin malleihin. Toisaalta fanit voivat fandomissa toimiessaan luoda hyvin suuria odotuksia canonin tuleville tapahtumille. Kun Rowlingin koulukiusaaja-Dracosta ei tullutkaan viimeisessä Deathly Hallows –kirjassa suuren kääntymyksen tekevää, Harryn ystäväksi ryhtyvää sankaria, osa faneista oli pettyneitä.
Dracon hahmossa oli potentiaalia suuriin tekoihin, mutta Rowling ei lopulta nostanut sivuhenkilöään niin isoon rooliin, kuin Draco-fanit olisivat toivoneet. Fanonista oli siis tullut fanikunnalle eräänlaista faktaa, oikeaa tulkintaa. Fanon-faktan syntyminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Sankari-Draco fanon-faktana oli uskottava, sillä monet fanikirjoittajat, Cassandra Claire etunenässä, olivat fanfiction-tarinoissaan kertoneet useasti, miten Draco hiljalleen muuttuu raivostuttavasta riiviöstä rakastettavaksi rontiksi. Pughin (2005, 41) mukaan joskus voikin syntyä kokonaisia ‖fanfiction-universumeja‖
OOC. OOC eli ‘out of character‘ tarkoittaa fanfictioniin kirjoitettua henkilöhahmoa, joka toimii tai joka kuvataan canonissa esitetyn vastaisesti. OOC on arvottava termi, jota fandomeissa käytetään usein silloin, kun halutaan osoittaa, että fanikirjoittajan uudelleenkirjoitus henkilöhahmosta on epäonnistunut, eikä hahmo ole enää uskottava.
Hahmon epäuskottavuudelle tai canonin-vastaisuudelle ei yleensä ole annettu mitään juonellisia perusteita, jolloin yhteys emätekstissä esiintyneen hahmon ja fanfictioniin siirretyn hahmon välillä on heikompi. Toisaalta joskus kirjoittajat itse käyttävät OOC:tä tehokeinona humoristisissa ficeissä, joissa henkilöhahmon canonista poikkeavalla käytöksellä pyritään tuomaan tekstiin hauskuutta ja uusia näkökulmia. Tällöin OOC kuitenkin mainitaan etukäteen ficin alkutiedoissa tai kuvauksessa. Muulloin OOC-termiä viljelevät lähinnä fanfictionin lukijat, jotka arvosteluissaan ja kommenteissaan puuttuvat uudelleenkirjoitettujen hahmojen uskottavuuteen.
IC. IC eli ‘in character‘ puolestaan on OOC:n vastakohta. IC:tä käytetään kuvaamaan fanfiction-tarinoita, joissa henkilöhahmo on lukijoiden mielestä hyvin emätekstissä esitetyn kaltainen ja hahmon käytös on uskottavaa. Canon-hahmon ja fanon-hahmon välinen yhteys on tällöin vahva, ja fanikirjoittajan esitystä henkilöhahmosta pidetään ‖oikeana‖ tai ainakin hyväksyttävänä. IC:n käsite on mielenkiintoinen, sillä siihen liittyy oletus siitä, että myös jonkun muun kuin canonin luojan näkemystä jostakin hahmosta voidaan pitää ‘in characterina‘. Fandomeissa IC määritellään yhteisöllisesti: faneilla on jokin melko
23
yhtenäinen, vallitseva mielikuva siitä, mikä on ‖oikea tulkinta‖ kustakin hahmosta. Tämä oikea tulkinta yltää aina hahmojen ulkonäköön asti – kun näyttelijä Gary Oldman valittiin esittämään Sirius Mustaa kolmanteen Harry Potter –elokuvaan, fanit päästivät älähdyksen.
Oldmanin ulkonäkö ei vastannut lainkaan sitä fandomissa yleistynyttä käsitystä siitä, miltä Siriuksen tuli näyttää.
OOC:n ja IC:n raja on määrittelyistä huolimatta häilyvä. Vaikka fandomissa vallitsisikin jokin yleisesti tunnustettu tai hyväksytty ‖oikea tulkinta‖, vasta-argumentteja on aina. ‖Oikeasta tulkinnastakin‖ käydään fandomeissa jatkuvia neuvotteluja ja keskusteluja, sillä canonin merkitykset luodaan ja niistä keskustellaan faniyhteisössä (Fiske 1992, 40). Yksinkertaisten tapausten kohdalla linjanveto on kuitenkin helppoa: ilman juonellista selitystä kiltiksi muutettu Draco Malfoy on OOC, sillä Rowlingin alkuperäishahmoa ei voida kutsua hyväksi.
Tässä tapauksessa OOC-termiä voidaan käyttää siis kritiikkinä huonosta tarinankerronnasta ja juonesta (ks. esimerkiksi The Fanfiction Glossary). Esimerkkinä sellaisesta ficistä, jonka kohdalla OOC-termiä voidaan käyttää arvosteluna, toimii AnagramRCAn Life-niminen tarina, jossa Dracon ja Ginny Weasleyn on velhomaailman puhdasverisyysvaatimusten vuoksi mentävä naimisiin keskenään. Canonissa toisistaan hyvin välinpitämättömien tai toisiaan pilkkaavien Dracon ja Ginnyn välille syttyy kuitenkin ficissä lempi lähes välittömästi, ilman mitään kehyskertomuksia tai taustaselittelyjä:
Ginny looked to be in tears. Draco grabbed her wrist and pulled her to an empty classroom a little way down the hall. He pushed her in and shut the door quietly. Ginny let tears take her over as she sat on the floor.
"Weasley, what's wrong?" He asked, concerned. Ginny looked at him as he squatted next to her.
She shook her head and looked away from him. He put his hand on her back.
"I'm fine Malfoy." Ginny said rather icily. Draco was impressed by her snappy behaivor, and knew what the tears were for.
"Is this about what our family's [sic] are trying to do to us?"
"No, it's about...nothing." Ginny stubbornly said. Draco was getting annoyed, stupid little Gryffindor attitude.
24
"Look, Ginny," He blurted out, "since we're going to be stuck together for a while, we might as well trust each other." Ginny looked at Draco but looked away almost immediately.
"You're right, and I really hate that. Stupid...ancient...marriage...laws." Ginny mumbled, putting her hand on Draco's knee. He smiled softly and wrapped his arms around her neck.
"I know. But you're much better than Pansy." Draco smiled. Ginny giggled and gave him a kiss on the nose.
"How much better?" She flirted, slowly pulling at his tie. Draco felt his cheeks redden as he replied lustfully.
"I would die for you."
Ginny sat there quietly for a moment before realizing that Draco was pulling her closer.
"Draco...not here..." Ginny breathed, as Draco looked at her with 'love' in his eyes.
Kaikki fanfiction-kertomukset, joissa fanon-Dracon voisi sanoa olevan OOC, eivät kuitenkaan ole juoneltaan ja kerronnaltaan yhtä kömpelöitä kuin AnagramRCAn hyvin suoraviivaisesti etenevä fic. Neljännessä luvussa tulen osoittamaan, miten Dracon hahmo voidaan uudelleenkirjoittaa siten, että se on samanaikaisesti uskottava ja lähempänä IC:tä, mutta ero canonin ja fanonin välillä on silti selvä, jolloin kyse on kuitenkin OOC:stä.
Esimerkiksi Cassandra Clairen ja Rhysennin versiot Dracosta ovat olleet kehuttuja ja niitä on pidetty uskottavina. Claire tarjoaa ficeissään monenlaisia syitä Draconsa OOC-maiselle, sankarimaiseksi muuttuneelle käytökselle, muun muassa Harryn kanssa juodun monijuomaliemen yllättävät vaikutukset (DD, luku 1) ja kyllästymisen isänsä vaihtoehdottomuuteen (DS, luku 6). Kuitenkin on selvää, että Clairen Draco ei ole täysin sama Draco, jonka Rowling on canonissaan luonut. Clairen Dracon on siis samanaikaisesti sekä OOC että uskottava omassa viitekehyksessään. Näin ollen mielestäni onkin mielekkäämpää puhua hyvin rakennetusta ja uskottavasta OOC:stä, sekä epäuskottavasta ja ilmeisestä OOC:stä.
Gen, het ja slash. Catherine Driscoll (2006, 83) esittää, että fanfiction jakautuu kolmeen eri lajiin, jotka ovat gen, het ja slash. Hetillä tarkoitetaan ficejä, joissa esitetty parisuhde on heteroseksuaalinen, kun taas slash keskittyy homoseksuaalisiin suhteisiin. Gen puolestaan on fanfictionia, joka ei keskity romantiikkaan: ‖Gen, however, is fan fiction that falls
25
predominantly into no other available genre – or, more often, is fan fiction that is distributed in opposition to the categorization of stories by pairings.‖.
Slash on Driscollin mainitsemista lajeista ehkä eniten mainetta ja akateemista huomiota saanut fanfictionin muoto. Termi slash tulee tavasta esittää samaa sukupuolta edustavien hahmojen homoeroottinen suhde kauttaviivalla (englanniksi slash): ‖The colorful term,
‖slash‖, refers to the convention of employing a stroke or ‖slash‖ to signify a same-sex relationship between two characters (Kirk/Spock or K/S) and specifies a genre of fan stories positing homoerotic affairs between series protagonists‖ (Jenkins 1992, 186). Jenkinsin mukaan slash syntyi Star Trek –fandomissa 1970-luvun alussa, kun fanikirjoittajat vihjailivat teksteissään, että kapteeni Kirkin ja vulkanuslaisen Spockin välillä oli jotakin ystävyyttä syvempää. Ensi alkuun jotkut fanit vastustivat slashia, koska sitä pidettiin alkuperäisen tv- ohjelman väärinkäyttönä ja alkuperäisten hahmojen loukkaamisena. Coppa (2006, 54) toteaa, että mediafandomien siirtyessä verkkoaikaan slashista tuli kuitenkin valtavirtaa. Siinä missä slashia sisältäviä fanilehdyköitä oli aiemmin myyty fanitapahtumissa salaa pöydän alta, verkko mahdollisti slash-fanien yhdistymisen ja vapaan keskustelun aiheesta.
Jenkinsin (1992, 191) mukaan slash on nimenomaan naisten kirjoittamaa tekstiä, joka sisältää naisten seksuaalisten fantasioiden, halujen ja kokemusten projisointia emätekstin mieshahmoihin. Jenkinsin (1992, 194-196) mukaan slash on eräänlainen vastaisku tv-sarjojen ja muiden mediatekstien tarjoamille huonoille naiskuville:
The media simply does not provide the autonomous female characters needed to create a heterosexual romance between equals; fan writers have chosen the path of least resistance in borrowing ready-made figures, such as Kirk and Spock, to express their utopian visions of romantic bliss. […] Forced to work within generic traditions created by and for men and already codified with patriarchal assumptions, female writers have often found it easier to rework or invent those assumptions than to create a totally alternative set of conventions or to find appropriate models for autonomous female characters.
Epätyydyttävien naiskuvien vastustamisen lisäksi Jenkins (1992, 188) näkee slashin myös androgyyniyden gloriana:
