Suomenlahden ulkosaaret muistoissa
Irma-Riitta Järvinen Ulla-Maija von Hertzen (toim.):
Kotisaaret. Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari. WSOY 2008.
Suomi menetti, muiden aluemene- tystensä ohella, toisen maailman- sodan seurauksena Neuvostoliitol- le neljä Suomenlahden ulkosaarta:
Suursaaren, Lavansaaren, Tytär- saaren ja Seiskarin. Suomen puo- lelle jäivät Haapasaari ja lähempä- nä rannikkoa Haminan kohdalla sijaitseva Tammio. Nämä ulkosaa- ret, vaikka niiden välillä olikin mat- kaa useita peninkulmia, muodos- tivat lajissaan omaleimaisen kult- tuurialueen, jonka elämäntapa oli muotoutunut asutuksen vakinais- tuttua 1600-luvulta lähtien. Saa- rissa oli kauniita ja hyvinvoivia ky- läyhteisöjä, elanto saatiin merestä ja meriammateista.
Meri ei erota, vaan yhdistää.
Ulkosaarelaisten välillä oli perin- teisesti runsaasti kanssakäymistä, solmittin avioliittoja mieluummin saarelaisten kesken kuin haettiin puoliso Suomen mantereelta. Ul- kosaarelaisen elämänmuodon eh- toja ja ankaruutta ei ymmärrä ku- kaan muu kuin toinen saarelainen.
Lausahdus ”Merta pitää kunnioit- taa, mutta sitä ei saa pelätä” luon- nehtii oivallisesti saarelais eetosta:
olosuhteiden ja elinehtojen ym- märtämistä, mutta silti pelotta elä- mistä. Saarelaiset eivät eläneet um- piossa. Yhteydet mantereeseen to- teutuivat vilkkaassa kaupankäyn- nissä; mentiin Viipuriin, Pietariin, Helsinkiin, Kotkaan, Haminaan ja paljon kauemmaksi. Yhteyksiä vi- rolaisiin syntyi vuosisataisen, pe-
rinteisen seprakaupan välityksellä.
Seiskarilaiset olivat kosketuksissa inkeriläisiin kalanostajiin, sillä In- kerin rannikolle oli matkaa vain pa- rikymmentä kilometriä.
Toimittaja Ulla-Maija von Hert- zen on koonnut ulkosaarista ja nii- den elämänmuodosta hyvin kau- niin muisteluteoksen, jonka vä- lityksellä hän haluaa kunnioittaa saarelaisia ja heidän kadonnut- ta kulttuuriaan. Teoksessa kuu- luu kertojien ääni, vaikka toimit- taja onkin muotoillut ja yhtenäis- tänyt tekstin tekemiensä haastat- telujen pohjalta. Kahdeksantoista kertojaa muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan; siten muistojen his- toriallinen horisontti asettuu saar- ten elämään 1920- ja 1930-luvul- la. Toimittajan haastattelujen lisä- aineistona on käytetty kirjoitettua tekstiä (Johannes Suomalainen) sekä SKS:n kansanrunousarkiston silloisen tutkijan Pekka Laaksosen 1960-luvulla tekemää Teodor Yr- jösen haastattelua. Runsas, hieno mustavalkoinen valokuvakuvitus tukee tekstiä. Teoksen lopussa on Martti Turtolan lyhyt ulkosaarten historiikki. Turtolan artikkeliin liit-
tyy kartta, jolle olisin suonut pait- si näkyvämmän paikan teoksen al- kusivuilla myös suuremman tark- kuuden – nyt tähän merelliseen kulttuurialueeseen liittyneet Haa- pasaari ja Tammio puuttuvat kar- tasta kokonaan. Lyhyt murresano- jen luet telo on liitetty teoksen lop- puun.
Syvällisempää tietoa saarten historiasta, luonnonolosuhteista ja kulttuurista voi etsiä esimerkiksi teoksesta Suomenlahden ulkosaa- ret. Lavansaari, Seiskari, Suursaa- ri, Tytärsaari (toim. Risto Hama- ri, Martti Korhonen, Timo Miet- tinen ja Ilmar Talve, SKS, 1996).
Ulkosaarten varhaisempaa histo- riaa ja elämäntapaa, 1700-lukua ja 1800-luvun alkua luotaa erinomai- sesti Yrjö Kaukiaisen tutkimus Rantarosvojen saaristo. Itäinen Suo- menlahti 1700-luvulla (SKS, 2005).
Lavansaarelaisten merenkulku- elinkeinoa tarkastelee Heikki Piis- pan teos Meri on meidän peltom- me. Lavansaari ja sen merenkulku talonpoikaispurjehduksen kukois- tuskaudella (SKS, 2003).
Kotisaaret-teos ei ole historiik- ki, vaan muistelukirja, joten sen Kotisaaret-kirja on kuvitettu kauniisti ja runsaasti. Tässä osa kansikuvasta.
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 0 8
71
voima on ihmisten kerronnassa, henkilökohtaisessa näkökulmassa, lapsuuden ja nuoruuden iloissa ja suruissa. Eri kertojien osuudet on esitetty omina kokonaisuuksinaan, jokaista saarta kohden on kolmes- ta viiteen kuvausta. Kertojittain etenevän rakenteen vahvuutena on kunkin haastatellun yksilölli- sen äänen esiin nostaminen, heik- koutena taas hajanaisuus, yksityis- kohtien run saus ja se, ettei asioi- ta muistelukerronnassa tarkastella kovin perusteellisesti. Useat kerto- jista käsittelevät samoja teemoja, joista keskeisiksi nousevat ruoka- talous ja ruoan valmistus, kalastus ja hyljestys, meren anti, vaatetus, käsityöt, kesävieraat, seprakauppa, lasten työt ja leikit, koirat (pätevät, persoonalliset hyljekoirat) ja muut kotieläimet, juhlien vietto, onnet- tomuudet, syntymä ja kuolema – ja aivan yksinkertaisesti meriym- päristön suunnaton kauneus ja ava- ruus, jonka lapsi ymmärsi. Melkein kaikki kertovat myös siitä, millaista oli jättää lopullisesti kotisaari syk- syllä 1939. Traumaattinen lapsuu- denkokemus ei mielestä unohdu.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Suo- malaisen Kirjallisuuden Seuran kan- sanrunousarkiston tutkija.
Olevaisen olemus – Paavo Pylkkänen David Bohmin ideoiden tulkkina ja kehittäjänä
Kullervo Rainio
Paavo Pylkkänen: Mind, Matter and the Implicate Order. Springer Verlag 2007.
Tieteessä tapahtuu, mutta tärkeä ei suinkaan aina ole pinossa pääl- limmäisenä, vaan ”juroo” pitkiä- kin aikoja odotellen pääsyä maa- ilmankuvan aidoksi osaksi. Paa- vo Pylkkänen on kirjoittanut niin huomattavan teoksen David Boh- min kvanttimekaniikan tulkinnas- ta, että on välttämätöntä nostaa se pinon päällimmäiseksi1. Käsitel- läänhän siinä perimmäisiä asioita tavalla, joka tullessaan tunnetuk- si ja jossakin laajuudessa hyväksy- tyksi, merkitsee suoranaista para- digman muutosta tieteessä.
Muistan elävästi, miten Paa- vo Pylkkänen nuorena tohtori- na 1990-luvun alussa esitteli Da- vid Bohmin piilomuuttuja-teo riaa Luonnonfilosofian Seurassa ja jou- tui myrskyisään vastatuuleen: kat- sottiin, että Bohm yrittää tuoda de- terminismin takaisin kvanttimeka- niikkaan, mikä on sietämätöntä.
Tästä yhdestä seikasta lähtevä vah- va torjunta Bohmin ajatuksia koh- taan näyttää olleen yleinen muual- lakin. Siksi on oivallista, että vih- doinkin tuo vinoutuma korjataan ja tuodaan esiin Bohmin nerokkaat
1 Tässä kirjoituksessa ”mind” on käännetty ”tajunnaksi” ja ”conscious- ness” ”tietoisuudeksi” sekä käytetty
”implicate order” –käsitteestä termiä
”piilojärjestys” ja ”explicate order”
suomennettu ”ilmijärjestykseksi”.
näkemykset. Pylkkänen sitäpait- si huomauttaa, ettei Bohm suin- kaan väittänyt kvanttitasoa täysin deterministiseksi, vaan olettaa sy- vemmällä tasolla esiintyvän satun- nais-fluktuaatiota (s. 17). Tarkas- telun painopiste on kokonaan toi- saalla. Tämän korostaminen on paikallaan senkin vuoksi, että lu- kuisat kvanttifyysikot ovat ryhty- neet tulkitsemaan ”Bohmin meka- niikkaa” jyrkästi deterministiseen suuntaan (esim. Mark Buchanan:
”No Dice”2).
Pylkkänen kirjoittaa selkeästi ja tuo rohkeasti esiin omat syvälli- set käsityksensä Bohmin ontologi- asta. Siihen hänellä filosofina onkin erinomainen välineistö. Pylkkänen oli Bohmin läheinen työkumppani kolmen vuoden ajan ennen Bohmin äkillistä kuolemaa vuonna 1992.
Heidän yhteinen työnsä ”Cognition as a Movement toward Coheren- ce” jäi siksi kesken ja julkaisemat- ta. Myöhemmältä ajalta on lukuisia Pylkkäsen ja Bohmin työtoverin Ba- sil Hileyn yhteisjulkaisuja.
Pylkkäsen työn tarkoitus ei ole sen vähäisempi kuin aineellisten kvanttisysteemien ja tajunnan se- littäminen yhteisen viitekehyksen pohjalta – minkä teoksen nimi- kin jo kertoo. Aihevalinta tuntuu äärimmäisen rohkealta. Teoksen johdannossa Pylkkänen toteaakin kirjassa käsiteltyjen asoiden olleen
”kiellettyjä” 1900-luvulla. Esimer- kiksi tietoisuus-ongelma oli tällai- nen. Vallitsi yleinen metafysiikan vastainen asenne (meillä esim. Ei- no Kaila loogisen empirismin vai- heessaan). Suhtautumistapa on kui- tenkin muuttunut: ”Enää [2000-lu- vulla] ei ole kiellettyä tutkia tietoi-
2 New Scientist 22. March 2008, pp.
28–31.
