Kehitysyhteistyö - mahdollisuuksia yrityksille

Kansainvälisten toimintojen koulutusohjelma

KEHITYSYHTEISTYÖ - MAHDOLLISUUKSIA YRITYKSILLE

t/p i г/ ЛГИ ГТХ!

ixLAlxvLLUiN

Liiketaloustiede : markkinoinnin pro gradu -tutkielma

Eira Koponen

Kevätlukukausi 1985

Markkinoinnin ja tuotantotalouden

___________ _________ ____________ laitoksen laitos- neuvoston kokouksessa 26. 4 ,ig85 hyväksytty

arvosanalla magna cum laude approbatur (80p) KTT Markku Lahdenpää KTM Ahti Lehtomaa

SISÄLTÖ Sivu

TIIVISTELMÄ 2

SISÄLTÖLUETTELO 3

KUVIOIDEN JA TAULUKOIDEN LUETTELO 6

LYHENTEET 7

1 JOHDANTO 8

1.1 Tutkimuksen tausta 8

1.2 Tutkimuksen tavoitteet 9

1.3 Tutkimuksen rajaus 10

• 1.4 Tutkimuksen toteutus 11

2 KEHITYSYHTEISTYÖ JA SEN ERI OSAPUOLET 13

2.1 Kehitysyhteistyön käsite 15

2.2 Syyt kehitysyhteistyön syntyyn 16

2.3 Kehitysavun kanavat 18

2.4 Kehitysmaiden odotukset yhteistyöltä 20 2.5 Suomen harjoittama kehitysyhteistyö 22

2.6 Kehitysyhteistyöviranomaiset 26

2.7 Hankkeiden toteuttajat 28

3 KEHITYSYHTEISTYÖVIRANOMAISTEN TOIMINTA

JA MIELIPITEET 34

3.1 Projektikäsittely 34

3.1.1 Projektin esivalinta 35

3.1.2 Projektin valmistelu ja esiarviointi 38

3.1.3 Toteuttamispäätös 39

3.1.4 Sopimus vastaanottajan kanssa 39

3.1.5 Resurssien hankinta 40

3.1.6 Toimeenpanon valvonta 41

3.1.7 Tuloksellisuuden arviointi 41 3.2 Kokemuksia ja mielipiteitä tähänastisesta

toiminnasta 43

3.2.1 Maavalinta 43

3.2.2 Toimialavalinta 49

3.2.3 Projektin ja sen toteuttajan valinta 52 3.2.4 Projektien onnistuneisuus 55

Tulevaisuuden kehitysarviot 60

3.3

4 YRITYSTEN NÄKÖKULMA 64 4.1 Miksi yritykset ovat olleet kiinnostuneita kehi­

tysyhteistyömäärärahoilla käytävästä kaupasta? 64 4.1.1 Referenssi muulle kehitysmaakaupalle 65 4.1.2 Rahoituksen riskittömyys 66

4.1.3 Kansainvälisyyspyrkimys 67

4.1.4 Markkinapotentiaali tulevaisuudessa

kehitysmaissa 67

4.1.5 Sopivaa teknologiaa käytössä tai

käyttöönotettavissa 68

4.1.6 Ylikapasiteettia resursseista 69

4.1.7 Voitot houkuttelevat 69

4.1.8 Kehitysyhteistyömäärärahojen saatavuus 70

4.1.9 Muut syyt 70

4.2 Mitä seikkoja yritykset ovat ottaneet huomioon

mennessään mukaan kehitysyhteistyöhankkeisiin? 71 4.2.1 Maavalintaan liittyvät seikat 72 4.2.2 Hankkeisiin liittyvät seikat 74 4.3 Yritysten kokemukset ja mielipiteet

tähänastisesta toiminnasta 74

4.3.1 Tiedon saanti ja hankinta 74 4.3.2 Yritysten aloitteellisuus 76 4.3.3 Asiantuntijoiden hyväksikäyttö 76 4.3.4 Tarjousasiakirjojen laadinta 77 4.3.5 Hankkeiden toteuttaminen 78 4.3.6 Kehitysyhteistyöviranomaisten toiminta 80 4.3.7 Suhtautuminen kansalais- ja lähetysjär­

jestöjen harjoittamaan kehitysyhteistyöhön 82 4.3.8 Suhtautuminen kehitysyhteistyön

eri komponentteihin 82

4.3.9 Yleisiä kokemuksia ja mielipiteitä 83 4.4 Yritysten toiveet ja odotukset tulevaisuudelta 84 4.4.1 Kehitysyhteistyömäärärahat 84

4.4.2 Rahoitusjärjestelyt 86

4.4.3 Maavalinta gy

4.4.4 Kehitysyhteistyöviranomaisten toiminta 88

4.4.5 Henkilöstöresurssit 89

5 KEHITYSYHTEISTYÖN JA LIIKETOIMINNAN YHTEENSOVITTAMINEN

YHTEENSOVITTAMINEN 92

5.1 Kehitysyhteistyömäärärahat 92

5.2 Kehitysavun jakoperusteet ja sidonnaisuus 94

5.3 Rahoitusjärjestelyt 97

5.4 Tutkimustoiminta 100

5.5 Henkilöstövoimavarojen kehittäminen 103

5.6 Tuotekehittely 108

5.7 Yritysten oma aktiivisuus 108

5.8 Kehitysyhteistyöviranomaisten toiminta 113

5.9 Kehitysavun suuntaaminen 115

LÄHTEET 1 1 7

LIITTEET 122

1 Vuoden 1984 tulo- ja menoarvion sekä vuoden 1985

tulo- ja menoarvioesityksen vertailu 122 2 Kehykset vuoden 1935 tulo- ja menoarvioesityksen

sopimuksentekovaltuuksien puitteissa 123 3 Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön ohjelmamaat 124

Suomen ohjelmamaat ja tärkeimmät kehitysyhteistyö-

hankkeet 1983 125

4

KUVIOIDEN JA TAULUKOIDEN LUETTELO

KUVIOT Sivu

1 Kehitysyhteistyön osapuolet 14

2 Projektisyklin vaiheet 35

TAULUKOT

1 Suomen julkinen kehitysapu ja avun bruttokansan- 23 tuoteosuus 1970 - 1985

2 Julkinen kehitysapu DAC-maissa 1981 - 1983 24 (maksatukset)

3 Vuoden 1983 kahdenvälisten hankkeiden jakautuminen 29 proj ektityypeittäin

4 Vuoden 1983 kahdenvälisten hankkeiden jakaantuminen 31 suuruusluokkiin vuosille 1983 - 1985 budjetoitujen

määrärahojen perusteella

5 Kahdenvälisiin hankkeisiin 1983 osallistuneet 31 yritykset toiminnan luonteen mukaisesti ryhmiteltynä

6 Ohjelmamaiden kehitystä ja ominaisuuksia 44 kuvaavia indikaattoreita

7 Kahdenvälinen apu toimialoittain vuosina 1981-1983 51

8 Monenvälisen avun palauma 109

9 Kahdenvälisen avun palauma ₁₁₀

Af DB Afrikan kehityspankki Af DF Afrikan kehitysrahasto AsDB Aasian kehityspankki AsDF Aasian kehitysrahasto DAG OECD : n kehitysapukomitea

FINNFUND Teollisen Kehitysyhteistyön Rahasto Oy

IBRD Kansainvälinen jälleenrakennuspankki, Maailmanpankk IDA Kansainvälinen kehitysjärjestö

IDB Latinalaisen Amerikan kehityspankki IFC Kansainvälinen rahoitusyhtiö

KTM Kauppa- ja teollisuusministeriö K YO Kehitysyhteistyöosasto

TALKE Taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunta TEKERA Teollisen Kehitysyhteistyön Rahasto Oy

UNICEF YK : n lastenavun rahasto

UKTJ Uusi kansainvälinen taloudellinen järjestys WFP Maailman elintarvikeohjelma

1

JOHDANTO 1 . 1

Tutkimuksen tausta

Suomen kahdenvälinen kehitysyhteistyötoiminta alkoi varsinaises­

ti 1950-luvun alussa, jolloin pohjoismaat yhdessä alkoivat raken­

taa maatalousalan koulutuskeskusta Tansaniaan. Monia vuosia toi­

minta oli vähäistä, kunnes 1970-luvun loppupuolella määrärahat alkoivat kasvaa suhteellisen nopeasti ja kehitysyhteistyötoiminta muutenkin alkoi kiinnostaa sekä siihen suoranaisesti osallistuvia osapuolia, että suurta yleisöä. Tiedotusvälineissä ja erilaisis­

sa tilaisuuksissa käytiin ahkerasti keskustelua kehitysyhteistyön periaatteista ja siitä, miten Suomen tulisi kehitysyhteistyötään toteuttaa, mille aloille sen tulisi keskittyä ja mille alueille apu tulisi suunnata. Yhtenä, varsin paljon keskustelua herättä­

neenä aiheena oli se, kenen ehdoilla kehitysyhteistyötoimintaa tulisi harjoittaa. Täytyisikö apua antaa niin kuin kehitysmaat itse näkevät parhaaksi vai onko auttajamaan syytä harkita, mikä olisi kullekin maalle sopivin avustusmuoto? Onko oikein ot­

taa kehitysyhteistyötä käytännössä toteuttavien yritysten mie­

lipiteitä ja toiveita huomioon vai täytyisikö yhteistyöhön osal­

listumisen yritysten taholta olla täysin pyyteetöntä?

Keskustelu aiheesta jatkuu vilkkaana tänäkin päivänä, mutta ehkä selkiintyneempänä kuin 1980-luvun vaihteessa. Eduskunnassa on hiljattain käyty asiasta laajamittainen keskustelu ja monilla muillakin tahoilla harjoitettua kehitysyhteistyötoimintaa on pun­

nittu ja suuntaviivoja tulevalle toiminnalle vedetty. Ulkoasi- amministeriön alaisen kehitysyhteistyöosaston toimintaa ja organisaatiota on pyritty muuttamaan lisääntyviä vaatimuksia vas­

taavaksi. Tätä kehittämistyötä on tarpeen tehdä jatkuvasti eikä tarkastelun ulkopuolelle tällöin voida jättää kehitysyhteistyö­

tä käytännössä tekeviä yrityksiä ja muita toteuttajia. Heidän mielipiteensä ja intressinsä tulee pyrkiä ottamaan huomioon aina

silloin, kun se on mahdollista. Tällöin kehitysyhteistyötoimin­

taa voidaan suunnitella ja harjoittaa sellaisessa ilmapiirissä, että kehitysyhteistyötoiminnan päätarkoitus, kehitysmaiden autta-

1) käytetään jäljempänä myös lyhennettä KYO

minen, muodostuisi tämän toiminnan tärkeimmäksi kulmakiveksi.

Lähtökohtana tulisi siis olla, että kehitysmaat saisivat asian­

mukaista ja korkeatasoista apua, mutta silloin, km tähän autta­

miseen voidaan niveltää esimerkiksi suomalaisten yritysten etu- näkökohtia, ei tätä ole syytä olla sallimatta.

Kehitysyhteistyötoiminnasta tulee, määrärahojen lähivuosina kas­

vaessa jokseenkin nopeasti, merkittävä työsarka sekä kehitysyh­

teistyötä suunnittelevalle ja koordinoivalle kehitysyhteistyö­

osastolle että sitä toteuttaville yrityksille, järjestöille, yh­

distyksille, asiantuntijoille jne. Tämän vuosikymmenen lopulla ja ensi vuosikymmenellä pitäisi jo olla nähtävissä tuloksiakin yhteistyömaiden olosuhteissa. Tosin Suomen panos kehitysmaiden auttajana on vähäistä muihin teollisuusmaihin verrattuna, mutta se ei silti oikeuta tinkimään kehitysyhteistyön laadusta.

1 .2

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen päätavoitteena on löytää sellaisia ratkaisuehdotuksia joiden avulla kehitysyhteistyötoimintaa kokonaisuutena voitaisiin kehittää niin, että se hyödyttäisi ja tyydyttäisi kaikkia siihen osallistuvia osapuolia. Tarkastelun lähtökohtana ovat kehitysmai den tarpeet ja odotukset kehitysyhteistyön suhteen. Toisena taus tatekijänä on virallinen kehitysapupolitiikkamme ja siinä omaksu­

tut käsitykset sopivasta ja Suomelle soveltuvasta kehitysyhteis­

työstä. Yritysten toiveita ja odotuksia kehitysyhteistyötoimin­

taan osallistumisen suhteen peilataan näitä kahta taustatekijää vasten. Näistä, usein erisuuntaisistakin tarpeista, toiveista ja näkemyksistä pyritään löytämään sellaisia alueita, joiden kehit­

täminen edistää kehitysyhteistyötoimintaa kokonaisuutena. Eri­

tyisesti pyritään löytämään sellaisia alueita, joilla yritykset lisäämällä omaa aktiviteettiaan voisivat vaikuttaa omalta osal­

taan kehitysyhteistyötoiminnan muotoutumiseen ja näin pidemmällä aikavälillä edistää omia toimintaedellytyksiään tälläkin sekto­

rilla.

Päätavoitteen ratkaisemiseksi luodaan aluksi katsaus kehitysyh­

teistyötoiminnan nykytilaan ja jonkun verran myös historiaan.

Edelleen tarkastellaan kehitysyhteistyötoimintaan osallistuvien

tysmailla on annettavan kehitysyhteistyön suhteen.

Seuraavaksi kartoitetaan kehitysyhteistyöviranomaisten toimintaa ja näkemyksiä kehitysyhteistyön suhteen. Tässä vaiheessa käsi­

tellään myös niitä virallisia kannanottoja, joita Suomen kehitysyhteistyötoiminnan peruspilareiksi on laadittu. Kehitys­

yhteistyöviranomaisten toimintaa valaistaan käsittelemällä aluksi hankevalinnan kannalta tärkeimmän, eli projektisyklin eri vai­

heet. Edelleen selvitellään kehitysyhteistyöviranomaisten koke­

muksia ja mielipiteitä tähänastisesta kehitysyhteistyötoiminnasta samoin kuin tulevaisuuden kehitysarvioita.

Yritysten mielipiteiden ja näkemysten kartoitus aloitetaan sel­

vittämällä aluksi se, mikä on saanut yritykset kiinnostumaan ke­

hitysyhteistyöhankkeista ja hakeutumaan tähän toimintaan mukaan.

Edelleen käsitellään niitä seikkoja, joita yritykset ovat otta­

neet huomioon mennessään mukaan kehitysyhteistyöhankkeisiin.

Yritysten kokemuksia ja mielipiteitä harjoitetun kehitysyhteis­

työn suhteen käsitellään seuraavaksi. Viimeisessä vaiheessa selvitellään niitä toiveita ja odotuksia, joita yrityksillä on tulevan kehitysyhteistyötoiminnan suhteen.

1,3

Tutkimuksen rajaus

Työn näkökulma on liiketaloustieteellinen, eli yrityssektorin kannanotot ja toiveet tulevat painotetusti esille. Itse aihe­

piirihän useimmiten kuuluu kansantaloustieteen tutkimusalaan, eikä tässäkään työssä voida välttää tällaisten näkökohtien esil- letuloa.

Tutkielma rajoittuu pääasiassa Suomen kahdenvälisen kehitysyh­

teistyötoiminnan tarkasteluun, mutta useissa yhteyksissä, sil­

loin, kun esimerkiksi monenvälinen kehitysyhteistyötoiminta olen­

naisesti liittyy tarkasteltavaan asiakokonaisuuteen, tarkastelua laajennetaan myös muuta kuin kahdenvälistä kehitysyhteistyötoi­

mintaa koskevaksi.

meisimmät viisi-kuusi vuotta. Näinä vuosina kehitysyhteistyö- määrärahat ovat voimakkaasti lisääntyneet ja se on myös merkin­

nyt osaltaan sitä, että yritysten mielenkiinto kehitysyhteistyö- toimintaa kohtaan on herännyt nimenomaan viimeisimpien vuosien aikana. Tämä on taas aiheuttanut muutospaineita kehitysyhteis­

työosaston toiminnan suhteen. Viimeisimmät vuodet ovat siis aktiivisen toiminnan aikaa niin yrityssektorilla kuin kehitys­

yhteistyötoimintaa ohjailevalla ja suunnittelevalla viranomais­

tahollakin . 1 .4

Tutkimuksen toteutus

Lähes kaikki aiheeseen liittyvä kirjallisuus on joko kansanta­

loustieteellistä tai jonkun muun kuin markkinoinnin aihepiiriin kuuluvaa ja siksi tämä kirjallisuus ei muodostakaan merkittävää osatekijää tutkimuksen kannalta muutoin kuin taustatietojen ja kokonaiskuvan antajana. Sen sijaan aiheesta on kirjoitettu run­

saasti lehdistössä ja aiheeseen liittyen on järjestetty lukuisia seminaareja ja keskustelutilaisuuksia. Lehtiartikkelit ja semi­

naarien yhteenvedot ovat tämän työn merkittäviä tietolähteitä sekä taustatietojen selkeyttäjinä että itse alaongelmien ratkai­

sijoina.

Pääasiallisesti tutkimukseen tarvittavat tiedot hankittiin kui­

tenkin haastattelemalla sekä kehitysyhteistyöviranomaisia että yritysedustajia. Näiden lisäksi yhteydenottoja tehtiin lukui­

siin muihin aiheesta tietäviin ja toimintaan läheisesti liitty­

viin tahoihin. Suurin osa haastatteluista tehtiin kesällä 1984 mutta esimerkiksi kehitysyhteistyöviranomaisten osalta haastat­

teluja tehtiin myös vuoden 1985 vaihteessa.

Haastattelut suoritettiin ilman varsinaista haastattelulomaketta keskustellen eri aihekokonaisuuksiin liittyvistä asioista. Yri­

tyshaastattelujen runkona käytettiin kuitenkin kappaleen neljä otsakkeiden mukaista jaottelua. Yritysedustajat saivat itse tuo da esiin ne seikat, jotka niille olivat tärkeimpiä kuhunkin ala- otsakkeeseen liittyen. Sikäli, kun jokin omasta mielestäni tär-

keä seikka jäi yritysedustajilta mainitsematta, johdattelin keskus­

telua tällaisten seikkojen suuntaan. Tällä tavoin yritysedustajat ottivat kantaa myös sellaisiin asioihin, joita toistaiseksi ei ky­

seisessä yrityksessä ollut koettu merkityksellisiksi mutta jotka myöhemmin saattaisivat muodostua tärkeiksi. Yrityksistä haasta­

teltavina olivat henkilöt, jotka vastasivat yrityksen vienti- tai ulkomaan toiminnoista tai jotka muutoin tunsivat kyseessä olevan aihekokonaisuuden hyvin.

Kehitysyhteistyöviranomaisten haastattelut suoritettiin myös ilman haastattelulomaketta tietyistä ongelmakokonaisuuksista keskustel­

len. Haastateltaviksi valitsin sekä kehitysyhteistyötoimintaa suunnittelevia että käytännön projektikäsittelyyn osallistuvia henkilöitä. Kaikille haastatelluille, niin edellämainituille kuin yritysedustajillekin, esitän lämpimät kiitokseni siitä merkittä­

västä panoksesta, minkä he ovat antaneet työni onnistumiselle.

Samalla kiitän työni ohjaajaa, dosentti Markku Lahdenpäätä, arvok­

kaista neuvoista ja sitkeästä kannustamisesta työn eri vaiheissa.

2

KEHITYSYHTEISTYÖ JA SEN ERI OSAPUOLET

Kehitysyhteistyön toteuttamisessa tarvitaan monien eri osapuo­

lien yhteistoimintaa. Mitä saumattomampaa tämä toiminta on, sitä parempia tuloksia kyetään saamaan aikaan. Kehitysyhteis­

työssä vastaanottavana puolena ovat kehitysmaat ja niiden kan­

salaiset, joiden taloudellisiin ja sosiaalisiin oloihin kehitys­

yhteistyötoiminnalla pyritään vaikuttamaan. Kehitysyhteistyötä suunnittelevat, koordinoivat ja toimeenpanevat kehitysyhteis­

työviranomaiset. Suomessa tätä tehtävää hoitaa Ulkoministeriön alainen kehitysyhteistyöosasto, jonka apuna ovat kehitysmaissa sijaitsevien edustustojen ja lähetystöjen henkilökunta. Vas­

taanottavan maan neuvotteluosapuolina ovat joko valtiovarain- tai suunnitteluministeriö, joskus myös sen erityisalan ministe­

riö, jonka toimivaltaan neuvoteltavana oleva hanke kuuluu.

Periaatteessa jokainen Suomen kansalainen osallistuu kehitysyh­

teistyöhön maksamalla osuutensa valtion veroista sekä vaikutta­

malla eduskunnan kokoonpanoon ja edustajien mielipiteisiin.

Eduskunta hallituksen esityksestä päättää mm. niistä määrära­

hoista, jotka kunakin vuonna osoitetaan kehitysyhteistyöhön sa­

moin kuin muistakin kehitysyhteistyöhön liittyvistä periaat­

teellisista asioista.

Käytännössä kehitysyhteistyötä toteuttavat yritykset ja asian­

tuntijat. Työtä kentällä tekevät myös lukuisat järjestöt ja yhteisöt. Tunnetuimmat lienevät erilaiset kansalais- ja lähe­

tysjärjestöt. Kuvio 1 seuraavalla sivulla havainnollistaa ke­

hitysyhteistyöhön osallistuvien osapuolien verkostoa.

Tässä kappaleessa selvitellään lyhyesti näiden eri osapuolien roolia kehitysyhteistyösara11a. Aluksi pohditaan, mitä kehi­

tysyhteistyöllä tarkoitetaan samoin kuin niitä syitä, jotka ovat aiheuttaneet kehitysyhteistyön tarpeellisuuden. Seuraavaksi

selvitellään niitä kanavia, joita pitkin kehitysapu voidaan ohjata kohteisiinsa. Kehitysyhteistyön osapuolista käsitellään ensiksi kehitysmaat, lähinnä niiden tarpeet ja odotukset kehi­

tysyhteistyön suhteen. Seuraavaksi tarkastellaan sitä, miten

Suomi on harjoittanut kehitysyhteistyötä määrällisesti ja laadul­

lisesti sekä näihin seikkoihin vaikuttaneita syitä. Kehitysyh­

teistyöviranomaisten organisaatiota ja tehtäväkenttää tarkastel­

laan seuraavaksi. Viimeisessä kohdassa pyritään saamaan kuva siitä, minkälaiset yritykset Suomessa ovat osallistuneet kehitys- yhteistyöhankkeisiin ja minkä tyyppisiä hankkeet ovat olleet.

Kuvio 1

Kehitysyhteistyön osapuolet

SUOMI

KEHITYSMAAT Eduskunta

Hallitus Kansalaiset

Kehitysmaan kansalaiset

Edustustot Suurlähetystöt Ulkoasiainministeriö

Kehitysyhteistyöosasto

Valtiovarainministeriö Suunnitteluministeriö Muut ministeriöt

Hankkeessa mukana olevat

paikalliset elimet ja yritykset

Asiantuntijat Yritykset Yhteisöt Järjestöt

2.1

Kehitysyhteistyön käsite

Aikaisemmin kehitysyhteistyöstä käytettiin nimitystä "kehitys­

apu". Koska kuitenkin haluttiin painokkaammin tuoda esiin se, että tässä toiminnassa tarvitaan molempien, sekä avunantajan että avunsaajan samapäämääräisiä ponnisteluja, toisin sanoen yhteistyötä, muutettiin nimi paremmin toimintaa kuvaavaksi.

Tavallisessa kielenkäytössä kehitysyhteistyöllä tarkoitetaan pääomien ja asiantuntemuksen siirtoa kehitysmaihin vastikkeetta tai käypää vähäisemmästä vastikkeesta taloudellisen ja sosiaa­

lisen kehityksen edistämiseksi näissä maissa. Tämän lausuman takana on monia eri julistuksia siitä, mitä kehitysyhteistyön tulisi pitää sisällään. Yhdistyneiden kansakuntien kehitys­

strategiat ja julistus UKTJ:n eli uuden kansainvälisen talou­

dellisen järjestyksen aikaansaamiseksi ovat näistä tunnetuimmat.

YK:n päätöslauselmissa sanotaan UKTJ:n perustuvan kaikkien val­

tioiden väliseen oikeudenmukaisuuteen, itsenäiseen tasa-arvoi- suuteen, keskinäiseen riippuvuuteen, yhteiseen etuun ja yhteis­

työhön niiden taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta järjestel­

mästä riippumatta. Edelleen sanotaan, että UKTJ tähtää eriar­

voisuuksien oikaisemiseen, tehden mahdolliseksi poistaa kehit­

tyneiden ja kehitysmaiden välillä vallitsevan laajan kuilun ja turvata nykyisille ja tuleville sukupolville jatkuvasti nopeu­

tuvan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen sekä rauhan ja oikeuden.1) UKTJ:llä siis pyritään kehittyneiden ja kehitys­

maiden välisen taloudellisen epätasapainon ja eriarvoisuuden kaventamiseen ja sen toivotaan vaikuttavan edistävästi kansain­

välisten talousongelmien ratkaisuyrityksissä ja turvaavan jat­

kuvan yleismaailmallisen talouskehityksen. UKTJ:n etu olisi­

kin nähtävä kahdensuuntaisena eli siitä hyötyisivät pitkällä tähtäimellä niin kehitys- kuin kehittyneet maat.

YK :ssa ja sen jäsenvaltioissa niin UKTJ:n kuin muidenkin julis­

tusten perusperiaatteet on yleisesti hyväksytty ja tunnustettu.

1 ) Ulkoasiainministeriö 19 79 , 3

Sanoista vaan ei olla päästy tekoihin. Kehitys tasa-arvoisem- man maailman luomiseksi on ollut hidasta ja välillä täysin py­

sähdyksissä. UKTJ:n epäonnistumisen perussyynä oli se, että teollistuneet maat katsoivat edistyksen tapahtuvan liian suures­

sa määrin kehitysmaiden ehdoilla, toisin sanoen,ne katsoivat joutuvansa tekemään kohtuuttoman suuria uhrauksia sinänsä hyvik­

si myöntämiensä päämäärien saavuttamiseksi.

Oikeaoppisen kehitysavun tarkoituksena ei ole almujen antaminen rikkaammilta kansakunnilta köyhemmille, vaan apu on tarkoitettu käynnistämään näiden köyhien maiden mahdollisuudet itse auttaa

itseään. Toisin sanoen apua annetaan peruslääkkeeksi -ja vain niin kauan, että maa pystyy omaehtoiseen olojensa kehittämiseen ja tasavertaiseen kanssakäymiseen muiden maiden kanssa. Ensi vaiheessa kysymykseen tulee kuitenkin usein suoranaisen nälän­

hädän ja puutteen poistaminen, mutta näiden perusvaatimusten korjaamisen rinnalla maan oma talous- ja teollinen kehitys tu­

lisi saada vireille.

2.2

Syyt kehitysyhteistyön syntyyn

Ajatus kehitysmaiden ottamisesta mukaan talous- ja kehitys suunnitelmiin heräsi 1960-luvulla. Huomattiin, minkälainen eriarvoisuus maailmassa vallitsi jo pelkästään peruselinolojen suhteen ja tajuttiin, että tässä eriarvoisuudessa saattavat piillä tulevien ristiriitojen juuret. Parempi tapa olisi eh­

käistä nämä ristiriidat jo ennakolta. Kehittyneemmät maat ojensivat auttavan kätensä ja syy, miksi ne tunsivat olevansa vastuussa kehitysmaiden auttamisesta, juontaa niiden harjoit­

tamaan riistopolitiikkaan siirtomaakauden ajoilta. Tällöin rikkaat teollisuusvaltiot käyttivät kehitysmaiden raaka-aine- lähteitä häikäilemättömästi hyväkseen edistääkseen oman talou­

tensa kehittymistä.

Yksityiskohtaisemmin kehitysyhteistyön juuria voidaan hakea Yhdistyneiden Kansakuntien ja sen erityisjärjestöjen perusta­

misesta. Yhdistyneitä Kansakuntia edelsi Kansainliitto, joka perustettiin poliittisen yhteistyön foorumiksi ensimmäisestä maailmansodasta saatujen kokemusten pakottamana. Erityisjär­

jestöjen tarpeellisuus taas syntyi kansainvälistymisen seurauk­

sena, jolloin tarve saada tietoa eri maiden tilanteesta lisään­

tyi. Kansallisten yhdistysten katto-organisaatioina nämä eri­

tyisjärjestöt kokosivat ja välittivät jäseniinsä liittyvää tie­

toa. Tällä tavoin ne saivat tietoa kansainvälisen normiston ja säädösten luomista varten. Edellämainittujen tiedon koor­

dinoinnin ja säädösten luomisen lisäksi erityisjärjestöt suo­

rittivat alaansa liittyviä tutkimuksia ja selvityksiä. Nämä kolme tehtäväkokonaisuutta olivat järjestöjen pääasiallisimmat tehtävät aina 1960-luvun puoliväliin saakka. Järjestöissä enemmistönä olivat teollistuneet maat, joten niiden tarpeet tulivat painotetusti huomioonotetuiksi,

1960-luvulla entisten siirtomaiden alkaessa itsenäistyä järjes­

töjen jäsenmäärä kasvoi nopeasti. Vasta itsenäistyneet kehi­

tysmaat vaativat, että myös niiden tarpeet tuli ottaa järjes­

töjen toiminnassa huomioon. Erityisjärjestöt mukautuivat var­

sin nopeasti uuteen tilanteeseen ja ryhtyivät omilla erityis­

aloillaan suunnittelemaan avustusohjelmia kehitysmaiden olojen parantamiseksi.

YK:n piirissä käynnistyi myös kehitysmaiden auttamisen pidem­

män aikavälin suunnittelu. 1960-luku julistettiin kehityksen vuosikymmeneksi ja samalla sovittiin avustusohjelmien rahoit­

tamiseen liittyvistä järjestelyistä. Vuonna 1966 perustettiin YK : n kehitysohjelma UNDP, jonka tehtävänä oli YK :n ja sen eri­

tyisjärjestöjen kehitysmaissa toteuttamien teknisen avun oh­

jelmien koordinoiminen ja rahoittaminen. Voidaan sanoa, että UNDP:n perustaminen oli tärkeä askel uudenlaisen kehitysyhteis­

työn alkuunpanijana.

Kehitysmaiden mukaantulo YK :n ja erityisjärjestöjen toimintaan mullisti niiden tehtävät täysin. Entisen teollisuusmaakeskei- sen ajattelutavan tilalle tuli kehitysmaat huomioonottava maail­

manlaajuinen tarkastelutapa ja pelisääntöjen ja tulevaisuuden­

suunnitelmien luominen tältä pohjalta. Luotiin ns. kehitysstra­

tegioita kehitysmaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi ja nämä pyrkimykset koordinoitiin osaksi koko maailmanlaajuista kehitystä ja hyvinvointia. Tärkeä osuus oli kehitysmaiden itsensä laatimilla oman maansa kehitysohjelmilla.

Tällä tähdättiin siihen perusperiaatteeseen, että kehitys­

maat itse ovat vastuussa omasta kehityksestään. Suunnitelmia ja toimenpiteitä kehitellään lähtien kehitysmaiden omista läh­

tökohdista ja näitä sitten tuetaan kehitysstrategioiden poh­

jalta laadituilla avustusohjelmilla.

Erityisjärjestöjen työ on sittemmin kohdannut monia takaiskuja eikä kehitysstrategioitten tavoitteita ole saavutettu. Yhtenä tärkeimpänä syynä on jatkuva puute rahasta. Yhteisesti sovittu tavoite, että teollisuusmaat 1970-luvun loppuun mennessä osoit­

taisivat 0,7 % bruttokansantuotteestaan kehitysapuun, on jää­

nyt toteutumatta. Tähän tavoitteeseen pääsivät ainoastaan Ruotsi, Norja, Tanska ja Hollanti. Teollisuusmaiden omat ta­

loudelliset vaikeudet ovat vaikuttaneet halukkuuteen kasvattaa kehitysyhteistyömäärärahoja. Edellä mainitut taloudelliset vaikeudet sekä kansainvälisen poliittisen tilanteen kiristymi­

nen ovat lisäksi johtaneet siihen, että teollisuusmaat halua­

vat käyttää kehitysyhteistyövarojaan kahdenvälisten hankkeiden toteuttamiseen. YK : n erityisrahastojen eli monenvälisellä rahoituksella ylläpidettyjen järjestöjen toiminta kärsii varo­

jen puutteesta. Ja juuri näitten järjestöjen merkitys kaik­

kein köyhimpien kehitysmaiden auttajana on suuri.

2.3

Kehitysavun kanavat

Suomen kehitysyhteistyöbudjetti jakaantuu kahteen pääluokkaan eli monenkeskisiin kehitysyhteistyömäärärahoihin ja kahdenvä- lisiin kehitysyhteistyömäärärahoihin. Monenkeskisen osuus budjetista on viimevuosina ollut keskimäärin 40 % ja kahdenvä­

lisen 60 %. Aikaisempina vuosina, kun resurssit kahdenvälisen kehitysyhteistyön toteuttamiseen olivat vähäisemmät ja toimin­

tatavat muotoutumatta, monenkeskisten kehitysyhteistyömäärära­

hojen osuus oli kahdenvälisiä suurempi. Kehitysyhteistyötoi­

minnan alkuvuosina lähes kaikki määrärahat ohjattiin kansain­

välisten järjestöjen ja rahoituslaitosten välityksellä.J

Suomen monenvälisestä avusta suurin osa ohjautuu kohteisiinsa kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten kautta. Esimerkiksi

1 )

vuonna 1983 tätä kautta kulki 57 % monenvälisestä avusta.

Suurimmat Suomen avun kanavoijät olivat Kansainvälinen kehitys- järjestö IDA, Afrikan kehitysrahasto AfDF, Aasian kehitysrahas­

to AsDF, Latinalaisen Amerikan kehityspankki IDB sekä Kansain­

välinen jälleenrakennuspankki IBRD, jota kutsutaan myös Maail­

manpankiksi. Näiden pankkien ja rahastojen pääasiallisin teh­

tävä on rahoittaa kehitysmaiden investointiprojekteja. Loput monenvälisestä avusta ohjautuu YK : n kehitysohjelmien, sosiaa­

lisen kehityksen ohjelmien ja elintarvikeohjelmien kautta.

Kehitysohjelmista eniten tukea saa UNDP, joka ohjaa, koordinoi ja rahoittaa YK : n teknistä apua, eli tutkimusta, koulutusta ja asiantuntija-apua. Sosiaalisen kehityksen ohjelmista suurin tuen saaja on YK :n lastenrahasto UNICEF. Elintarvikeapu anne­

taan lähes kokonaan Maailman elintarvikeohjelman WFP:n välityksellä.

Kahdenvälisestä avusta noin puolet ohjataan lahja-apuna kuudel- 2) .

le ohjelmamaalle. Lahja-apua saavat myös ns. kehysmaat ja lukuisat hankekohtaiset maat. Huomattava osa kahdenvälisiä määrärahoja suuntautuu hankkeisiin, joita Suomi toteuttaa yh­

dessä kansainvälisten järjestöjen kanssa. Myös kansalais- ja lähetysjärjestöille osoitetaan vuosittain määrärahoja näiden järjestöjen kehitysyhteistyötoimintaa varten.

Kehitysluottojen osuus kahdenvälisestä avusta on keskimäärin noin kymmenesosa. Laina-ajat näissä luotoissa ovat pitkiä, yleensä 25 vuotta mutta joskus myös 50 vuotta. Korko on al­

hainen, yleisimmin 0,75 %, mutta joidenkin rikkaampien maiden luotoissa 2 tai 4 %. Suurin osa lainoista on sidottu 80 pro­

senttisesti hankintoihin Suomesta.

1) Kehitysyhteistyön vuosikertomus 1983, 6-12

2) Kehysmailla tarkoitetaan sellaisia maita, joiden kanssa on solmittu kolmivuotinen määrärahakehys. Kehyksiä tar­

kistetaan vuosittaisissa neuvotteluissa. Näihin maihin kuuluvat ohjelmamaiden lisäksi useat muut kehitysmaat.

Katso tarkemmin liite 2

Suomi varaa myös vuosittain määrärahat käytettäväksi kiireel­

lisiin avustuksiin. Tämä humanitäärinen apu pitää sisällään esimerkiksi luonnon katastrofeista ja kuivuudesta aiheutuvan inhimillisen ja nälänhädän lievittämisen. Humanitäärinen apu poikkeaa muusta kehitysyhteistyötoiminnasta siten, ettei sitä suunnitella pitkäjännitteisesti vaan apua myönnetään kulloisen­

kin tarpeen ja pyyntöjen mukaan.

Kehitysyhteistyömäärärahoista tuetaan myös sekä WIDER-insti- tuutin että Teollisen Kehitysyhteistyön Rahaston TEKERAn toi­

mintaa. Edellinen kuuluu monenvälisen kehitysyhteistyön pii­

riin, jälkimmäistä rahoitetaan kahdenvälisillä määrärahoilla.

WIDER-instituutin perustamisesta Suomeen tehtiin päätös vuoden 1983 lopulla. Pääasiassa instituutti tekee tutkimustoimintaa taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen saralla. TEKERAn eli

FINNFUNDin toiminta alkoi vuonna 1980 ja se perustettiin edistä­

mään teollisia yhteisyrityshankkeita kehitysmaiden ja suomalais­

ten yritysten välillä.

2.4

Kehitysmaiden odotukset yhteistyöltä

Kehitysmaat eivät ole yhtenäinen ryhmä tarkasteltaessa vaikka­

pa niiden mahdollisuuksia edistää oman hyvinvointinsa kehitty­

mistä. Maat voidaan jakaa esimerkiksi seuraaviin neljään ala­

ryhmään: öljyntuottajamaat, teollistumassa olevat kehitysmaat, keskituloiset kehitysmaat sekä köyhimmät maat. Niinpä nii­

den tarpeet ja odotukset kehitysyhteistyön suhteen eivät ole samat ja tämä otetaan tietysti avustustoimenpiteissä huomioon.

Öljymaiden ollessa kysymyksessä teknologian siirto teollisuus­

maista tapahtuu lähes kokonaan kaupalliselta pohjalta, koska niillä on varaa maksaa öljystä saamillaan vientituloilla tar­

vitsemansa hyödykkeet. Kehitysmaaluonteensä vuoksi niille kuitenkin myönnetään tiettyjä erityisoikeuksia, kuten esimer­

kiksi vapautus vastavuoroisuusperiaatteesta hankintojen suh­

teen samoin kuin erilaisia tulleihin ja maksuihin liittyviä etuisuuksia.

1) Ulkoasiainministeriö 1981a, 12

Jos taas tarkastellaan kaikkein köyhimpiä kehitysmaita, puut­

tuvat niiltä kaikki edellytykset rahoittaa itse kipeästi tar­

vitsemansa tuontitavarat. Vientituotteina ovat perushyödyk­

keet, joiden maailmanmarkkinahinnat ovat alhaiset ja epävakaat.

Öljylaskun maksuun ja ulkomaisen velan hoitokuluihin hupenevat näistä perusraaka-aineista saadut vientitulot. Vientiteolli­

suus ei pääse kehittymään, koska kaikki investointihyödykkeet pitää tuoda ulkoa. Perusraaka-ainetuotanto on vääristynyt pal­

velemaan vientisektoria, jotta maahan saataisiin valuuttatulo­

ja. Tämä aiheuttaa kansalaisten elinolojen huonontumista, usein jopa suoranaista nälänhätää. Kansainvälisiltä pääoma­

markkinoilta ne eivät saa luottoja jo entuudestaankin suuren velkaantumisasteensa vuoksi. Ainoa mahdollisuus on rahoittaa omat kehitysponnistelut ulkoa saatavalla avulla, joka kaikkein köyhimmillä mailla on lähinnä lahjamuotoista apua.

Tähän väliin jäävät vielä teollistumisvaiheessa olevat kehitys­

maat sekä keskituloiset kehitysmaat. Niillä on edellä mainit­

tuja köyhimpiä kehitysmaita paremmat mahdollisuudet itsekin osallistua omiin kehitysponnisteluihinsa. Keskituloisten ke­

hitysmaiden kohdalla kehitysluotot ovat sopiva ja paljon käy­

tetty avun muoto. Teollistumassa olevat kehitysmaat taas kyke­

nevät jokseenkin hyvin rahoittamaan investointejaan ja niinpä erilaiset sekaluottojärjestelyt ovat sopivin avun muoto.

Mitä taas tulee siihen, minkälaista apua kehitysmaat toivovat saavansa teollisuusmailta, voidaan tämä kiteyttää useissakin yhteyk­

sissä esiintulleeseen lauseeseen "trade, not aid". Tällä kehitysmaat tarkoittavat sitä, että ne haluavat itse vastata omasta kehittymisestään. Pelkkiä almuja jakamalla teollis­

tuneet maat tukahduttavat halun pyrkiä omaehtoisesti eteen­

päin. On tietysti vielä monia sellaisia kehitysmaita, joissa taistellaan elämän ja kuoleman rajamailla ja näin ollen ne tarvitsevat suoranaista apua. Pitkällä aikavälillä kehitys­

maiden elintarvikeomavaraisuus olisi saatava kehittyneemmäksi ja tämä tapahtuu ennen kaikkea kiinnittämällä huomiota maaseu­

dun kehittämiseen. Teollisuutta tulisi kehittää niin, että kehitysmaat voisivat itse jalostaa perusraaka-aineitaan ja

luonnon rikkauksiaan ja viedä jalostamiaan tuotteita sekä toi­

siin kehitysmaihin että teollisuusmaihin. Näiden jalosteiden

viennistä saataisiin huomattavasti paremmin vientituloja kuin perusraaka-aineiden viennistä. Saamillaan vientituloilla ke­

hitysmailla olisi mahdollisuus ostaa tarvitsemiaan koneita ja laitteita. Tällaiseen tasavertaiseen kaupankäyntiin ke­

hitysmaat toivovat pääsevänsä. Kehitysmaiden ensisijainen toive siis olisi, että kansainvälisen talouden toimintameka­

nismeja uudistettaisiin ja tältä pohjalta luotaisiin uutta parempaa maailmaa. Tämä oli UKTJ:n kunnianhimoinen päämäärä, mutta kuten tunnettua, tulokset ovat jääneet vähäisiksi.

2.5

Suomen harjoittama kehitysyhteistyö

Hallitus määritteli Suomen kehitysyhteistyön periaatteet ja tavoitteet vuonna 1974 hyväksymässään kansainvälisen kehitys­

yhteistyön periaateohjelmassa,^ * jonka lisäksi niitä täsmenne­

tään vuotuisissa valtion tulo- ja menoarvion perusteluissa.

Vuoden 1984 alussa Hallitus antoi eduskunnalle kehitysyhteis- 2 ⁾

työpoliittisen selonteon, jolta pohjalta käytiin laaja par­

lamentaarinen keskustelu. Periaateohjelmassa sanotaan mm.

kehitysyhteistyöpolitiikan olevan osa Suomen virallista ulko­

politiikkaa. Samoin korostetaan vaatimusta kehitysyhteistyö­

politiikan ja kauppapolitiikan keskinäisestä sopusoinnusta.

Vuonna 1965 perustettiin ulkoasiainministeriön yhteyteen kan­

sainvälisen kehitysavun toimisto, joka alkoi keskitetysti hoi­

taa ennen useiden eri ministeriöiden toimintapiiriin kuulunei­

ta kehitysapukysymyksiä. Vuonna 1972 tämä toimisto lakkautet­

tiin, jonka jälkeen kansainvälinen kehitysyhteistyö on kuulu­

nut Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosastolle.

Alussa Suomen harjoittama kehitysyhteistyötoiminta oli vaati­

matonta ja apu annettiin lähinnä monenvälisten järjestöjen kautta. Suomen mahdollisuudet harjoittaa laajamittaista kehi­

ty saputoimint aa olivat vähäiset, sillä Suomessa oli meneillään sodanjälkeinen jälleenrakentamiskausi ja voimavaroja olivat nielleet Suomen maksettaviksi tuomitut sotakorvaukset. Seuraa-

1) Ulkoasiainministeriö 1974a 2) Ulkoasiainministeriö 1984b

vasta taulukosta ilmenevät kehitysavun markkamääräiset luvut ja bruttokansantuoteosuudet vuosina 1970 - 1985.

Taulukko 1

Suomen julkinen kehitysapu ja avun BKT-osuus 1970 - 1985

Vuosi Avun määrä (mmk) (maksatukset)

BKT-osuus (%)

1970 28,7 0,06

1971 55,9 0,11

1972 83,9 0,15

1973 107,0 0,16

1974 143,0 0,16

1975 176,3 0,18

1976 194,9 0,17

1977 196,2 0,16

1978 225,4 0,16

1979 350,2 0,22

1980 412,5 0,22

1981 581 ,0 0,28

1982 696,4 0,30

1983 853,8 0,33

1984 ₁) 1118,6 0,37

1985 ₁) 1321,0 0,40

Lähde : Kehitysyhteistyön vuosikertomus 1983, 40 Kehitysyhteistyölehti 1984:4-5, 31

1) budjetoidut määrärahat

Kuten taulukosta näkyy, oli Suomen kehitysavun prosenttiosuus bruttokansantuotteesta esimerkiksi vuonna 1970 vaatimaton

0,06 %. Sen jälkeen kehitysavun määrä on kasvanut tasaisesti prosentuaalisen osuuden hiukan taantuessa 1970-luvun jälki­

puoliskolla maassamme ja muuallakin maailmassa vallinneen ta­

louslaman seurauksena. Vuodelle 1985 budjetoitu 0,40 % on liki seitsemänkertainen vuoden 1970 bruttokansantuoteosuuteen verrattuna.

Kansainvälisessä vertailussa Suomi sijoittuu avunantajana kes­

kiarvon alapuolelle. Vuonna 1983 apua antavien DAC-maiden 1 ^ keskimääräinen kehitysavun bruttokansantuoteosuus oli 0,36 Suomen

vastaavan osuuden ollessa 0,33%. Määrällisesti Suomen kehitys­

yhteistyömäärärahat, 153 miljoonaa dollaria vuonna 1983, ovat vaatimattomat esimerkiksi suurimman määrällisen avunantajan, Yhdysvaltojen, antamaan 7950 miljoonaan dollariin verrattuna.

Taulukosta 2 käyvät selville DAC-maiden vuosien 1981 - 1983 kehitysapuluvut.

Taulukko 2

Julkinen kehitysapu DAC-maissa 1981 - 1983. (maksatukset)

1 981

BKT-osuus 1 982

(%) 1 983

milj. USD 1983

Alankomaat 1 ,08 1,08 0,91 1195

Australia 0,41 0,57 0,49 753

Belgia 0,59 0,59 0,59 477

Iso-Britannia 0,43 0,37 0,35 1601

Italia 0,19 0,24 0,24 826

Itävalta _0,20 0,19 0,23 157

Japani 0,28 0,29 0,33 3761

Kanada 0,43 0,41 0,45 1429

Norja 0,82 0,99 1 ,06 584

Ranska 0,73 0,75 0,76 3915

Ruotsi 0,83 1,02 0,88 779

Saksan Liittotasavalta 0,47 0,48 0,49 3181

Suomi 0,28 0,30 0,33 153

Sveitsi 0,24 0,25 0,31 318

Tanska 0,73 0,76 0,72 394

Uusi-Seelanti 0,29 0,38 0,29 61

Yhdysvallat 0,20 0,27 0,24 7950

DAG-maat yhteensä 0,35 0,38 0,36 27534 Lähde: Kehitysyhteistyön vuosikertomus 1983, 46

1) DAG = OECD:n kehitysapukomitea

Laadullisesti kehitysapua tarkasteltaessa lopullisena laadun mittarina tulisi käyttää sitä, miten suuressa määrin annettu apu vaikuttaa vastaanottajamaan ja sen asukkaiden taloudelli­

sen ja sosiaalisen tilanteen kohentumiseen. Tämä on lyhyellä aikavälillä vaikeasti mitattavissa ja kun minkään kehitysmaan avustamisesta ei vastaa yksittäinen valtio, vaan avunantaja- maita on useita, on yhden maan antaman avun laatua täl­

lä tavoin vaikea mitata. Kansainvälisissä vertailuissa avun laadulle asetetaankin seuraavat kolme kriteeriä: avun lahja- aste, vähiten kehittyneiden maiden osuus avusta sekä kansain­

välisten järjestöjen kautta ohjatun avun osuus kokonaisavusta.

Suomen kansainvälisten järjestöjen kautta ohjaama 40 % koko­

naisavusta kestää hyvin vertailun DAC-maiden keskiarvon, 33 prosentin rinnalla. Samana vuonna, eli 1982, oli Suomen avun lahja-aste 96 % DAC-maiden keskiarvon ollessa 90 %.

Samoin voidaan Suomen antamaa apua pitää laadullisesti hyvänä vertailtaessa DAC-maiden vähiten kehittyneille maille antamaa osuutta kokonaisavusta. Suomen osuus näille maille oli 28 % ja DAC-maiden keskiarvo 22 %. Suomen kanssa samantapaisesti laadun suhteen harjoittavat kehitysyhteistyöpolitiikkaansa myös muut pohjoismaat.^

Suomen harjoittamaa kehitysyhteistyötä voidaan tarkastella myös sen suhteen, mille toimialoille se on suuntautunut.

Vahvimmin mukana ovat vuosien kuluessa olleet maatalous- ja elintarviketuotanto, metsätalous ja -teollisuus, vesi- ja energiahuolto sekä opetus ja terveydenhuolto. Nämä ovat monis­

sa kehitysmaissa priorisoituja kehittämisaloja. Koska Suo­

messa on tarjottavana näillä aloilla sellaista osaamista ja teknologiaa, joka hyvin soveltuu kehitysmaaolosuhteisiin, on aivan luonnollista, että nämä alat ovat olleet painotetus­

ti mukana.

Suomen kehitysavun päävastaanottajamaita ovat kuusi ohjelma- maata eli Tansania, Kenia, Sambia, Egypti, Sri Lanka ja Viet­

nam. Aikaisemmin ohjelmamaihin kuuluivat myös Chile ja Nige-

1) Kehitysyhteistyön vuosikertomus 1983, 4-5

ria. Näiden maiden kanssa käydään vuosittaiset maaohj elmaneu- vottelut, joissa sovitaan määrärahakehykset seuraaviksi kolmek­

si vuodeksi. Vuotuisten maaohjelmaneuvottelujen lisäksi käy­

dään neljännesvuosittain tarkistusneuvotteluja. Kolmivuotisil­

la ohjelmilla pyritään edistämään avun pitkäjänteistä suunnit­

telua ja siten myös sen toimivuutta. Ohjelmamaista pisimpään ja määrällisesti eniten on yhteistyötä harjoitettu Tansanian kanssa, joka ainoana näistä kuudesta ohjelmamaasta kuuluu ns.

LLDC-maihin eli maailman vähiten kehittyneisiin maihin.

Ohjelmamaiden lisäksi kolmivuotisten määrärahakehysten puitteis­

sa yhteistyötä harjoitetaan mm. Bangladeshin, Etiopian, Nepalin, Somalian ja Sudanin kanssa, jotka kaikki kuuluvat vähiten kehit­

tyneisiin kehitysmaihin. Edelleen kehitysyhteistyö Burmassa, Mosambikissa, Nicaraguassa ja Perussa tapahtuu pitempiaikais­

ten suunnitelmien puitteissa. Projektikohtaista yhteistyötä on lisäksi harjoitettu joidenkin muiden kehitysmaiden kanssa, mutta tarkoituksena on ollut keskittää kahdenvälinen apu pää­

kohdemaille. Yksittäisillä projekteilla ei useinkaan ole sitä vaikutusta maan kokonaistilanteen kohentumiseen, johon Suomi kehitysyhteistyöpolitiikassaan pyrkii. Keskittämällä apu saa­

daan kerrannaisvaikutusten kautta todellisia kehitysvaikutuk­

sia aikaan.

2.6

Kehitysyhteistyöviranomaiset

Kehitysyhteistyöhön liittyviä käytännön asioita hoidetaan ulko­

asiainministeriön alaisella kehitysyhteistyöosastolla sekä suurlä­

hetystöissä ja pysyvissä edustustoissamme. Kehitysyhteistyö­

osastolla on asioiden hoidon kokonaisvastuu koskien niin yleis­

suunnittelua, koordinointia kuin toteutuksen valvontaakin.

Kehitysmaissa vastapuolena on useimmiten valtiovarainministe­

riö, joskus myös suunnitteluministeriö tai neuvoteltavana ole­

van erityisalueen ministeriö. Kehitysyhteistyöosastolta neu­

votteluosapuolina ovat osastojen päälliköt, jotka edellä mai­

nittujen ministeriöiden edustajien kanssa hoitavat vuotuiset maaohjelmaneuvottelut samoin kuin neljännesvuosineuvottelut.

Joskus maaohjelmaneuvottelut ja varsinkin neljännesvuosineuvot-

telut delekoidaan kyseisissä maissa oleville edustustoille tai lähetystöille. Maaohjelma- ja neljännesvuosineuvottelujen lisäksi käydään tarpeen mukaan ohjelman tarkistusneuvotteluja, suoritetaan sektorikartoituksia sekä pidetään projektikohtai­

sia suunnittelu- ja seurantakokouksia.

Maaohjelmaneuvotteluissa sovitaan kullekin maalle myönnettävis­

tä määrärahoista ja siitä, mitä hankkeita näillä varoilla on tarkoitus toteuttaa. Sopimusten synnyttyä asioiden hoito siir­

tyy kehitysyhteistyöosastolla suunnittelutoimistoon, jossa hankkeita kehitellään eteenpäin. Suunnittelutoimistosta hank­

keet siirtyvät kahdenvälisen kehitysyhteistyön toimiston sil­

le sektorijaostolle, jonka piiriin kyseinen hanke kuuluu.

Toimisto on jakaantunut sektoreihin toimialoittain eli sieltä löytyvät esimerkiksi sektorit maatalousalan projekteille, vesialan projekteille, terveydenhuollon projekteille jne.

Monenkeskisen kehitysyhteistyön osastolla hoidetaan yhteyksiä kansainvälisiin rahoituslaitoksiin ja pankkeihin. Monenkeski­

sissä hankkeissa tärkeänä osallistujana on Ulkomaankauppaliitto jossa kansainvälisten rahoituslaitosten projekteja seurataan ja joka myöskin toimii linkkinä yritysten suuntaan.

Henkilöavun sihteeristössä hoidetaan kehitysyhteistyöhön tarvit tavien henkilöiden rekrytointi samoin kuin henkilöstön valmen­

nukseen liittyviä tehtäviä. Niin kahden- kuin monenvälisessä- kin kehitysyhteistyössä tarvittavat henkilöstöresurssit, asian­

tuntijat, apulaisasiantuntijät ja kehitysjoukkolaiset valitaan tällä osastolla.

Edelleen kehitysyhteistyöosastolla on tiedotusjaosto, joka hoi­

taa kehitysyhteistyön tiedottamiseen liittyvät asiat ja yhtey­

det lehdistöön. Tiedotusjaosto hoitaa myös keskitetysti kehi- tysyhteistyöaiheisen kirjallisuuden hankinnat ja niiden lai­

naukset samoin kuin Kehitysyhteistyö-nimisen lehden toimitta­

misen.

Kehitysyhteistyötoimintaan liittyy läheisesti Teollisen Kehi­

tysyhteistyön Rahaston eli TEKERAn toiminta. Yleisemmin ra­

hasto tunnettaneen FINNFUNDin nimellä. TEKERAlle vahvistetaan

vuotuisessa kehitysyhteistyöbudjetissa osuus varoista sen toimin­

taa varten. TEKERAn päätehtävänä on pääoman sijoittaminen ke­

hitysmaissa toimiviin tai sinne perustettaviin yhteisyrityksiin, joissa muina osakkaina ovat suomalainen yritys ja kehitysmaassa toimiva paikallinen yritys. Läheisesti TEKERAn toimintaan kuu­

luu myös yritysten perustamiseen ja niiden toiminnan kehittämi­

seen liittyvän tutkimustoiminnan rahoittaminen. Edelleen TEKERA osallistuu kehitysmaissa toimivien yritysten lainoittamiseen samoin kuin siellä toimivien kehityspankkien rahoittamiseen.

Ensisijaisesti TEKERA pyrkii edesauttamaan pienen ja keskisuuren teollisuuden toimintamahdollisuuksia. Rahasto aloitti toimin­

tansa vuonna 1980 ja sen peruspääoma on 80 miljoonaa markkaa.

Pääosan TEKERAn osakkeista, 90 prosenttia, omistaa valtio.

Loput jakaantuvat Suomen Vientiluotto Oy : n,Teollistamisrahasto Oy:n ja Teollisuuden Keskusliitto r.y : n kesken.

Edelleen Suomen kehitysyhteistyöhön läheisesti liittyy Taloudel­

listen kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnan eli TALKEn toiminta.

TALKE on Ulkoasiainministeriön neuvoa antava elin suunnitteluun ja toteutukseen liittyvissä periaatteellisissa kysymyksissä.

TALKE hoitaa maamme kaupallis-taloudelliset kehitysmaasuhteet samalla kun se seuraa kokonaisvaltaisesti maailmantaloudessa tapahtuvia muutoksia ja niiden vaikutuksia Suomen taloudelle.

Taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnassa ovat edus­

tettuina eri etujärjestöt, poliittiset puolueet, kansalaisjär­

jestöt ja ammattiviranomaiset ja niinpä se voikin välittää ke­

hitysyhteistyötä käytännössä toteuttaville viranomaisille laa-"

jaan kansalais- ja asiantuntijamielipiteeseen perustuvia kannan­

ottoja.

2.7

Hankkeiden toteuttajat

Kehitysyhteistyöhankkeiden käytännön toteuttamisen hoitavat eri tyyppiset yritykset, järjestöt, yhteisöt ja asiantuntijat. Sa­

maan hankkeeseen voi osallistua joko useita edellämainituista tai sen voi toteuttaa vain yksi yritys kuitenkin niin, että työ­

tä valvomaan asetetaan joku riippumaton konsultti tai muu tähän tehtävään sopiva yhteisö, järjestö tai virasto. Saadaksemme jonkunlaisen kuvan siitä, minkälaiset yritykset Suomesta osallis­

tuvat kehitysyhteistyöhankkeisiin ja mikä on jakauma erilaisten hanketyyppien välillä, on seuraavassa tehty karkea analyysi vuo­

den 1983 hankkeista ja kyseisenä vuonna kehitysyhteistyötoimin­

taan osallistuneista yrityksistä. Vuonna 1983 hankkeita toteu­

tettiin noin 130 ja niiden jakautuminen eri projektityyppeihin käy selville seuraavasta taulukosta.

Taulukko 3

Vuoden 1983 kahdenvälisten hankkeiden jakautuminen projektityyppeittäin Projektityyppi Hankkeiden lukumäärä

Konsultointihankkeet 47 Urakointi, turn key yms. kokonaishankkeet 14 Tavaratoimitukset 29 Asiantuntijaprojektit 13 Järjestöjen yms. hankkeet 27

yhteensä 130

Lähde: Ulkoasiainministeriö 1983b: Luettelo Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön hankkeista 1983

Esitetyt luvut eivät perustu virallisiin tilastoihin vaan niitä voidaan tarkastella lähinnä kyseisen hanketyypin suhteellista osuutta kuvaavana lukuna. Jako hanketyyppien kesken tehtiin kar­

keasti pitäen kriteerinä sitä, mikä on hankkeen pääasiallisin sisältö. Niinpä konsulttihankkeisiin sisältyy usein tavaratoi­

mituksia, asiantuntija-apua, koulutusta jne, mutta silloin, kun hankkeesta merkittävimmän osan muodostaa konsulttityö, on se las­

kettu tähän ryhmään kuuluvaksi. Samoin tavaratoimitushankkeisiin sisältyy useimmiten myös konsulttipalveluja, mutta näiden palve­

lujen ollessa vähäiset itse materiaalitoimituksiin nähden, on kyseessä katsottu olevan tavarantoimitushanke.

Kokonaishankkeiden luokkaan jaoteltiin sellaiset hankkeet, jotka edustivat laajoja hankekokonaisuuksia ja joissa tyypillisinä to­

teuttajina olivat urakoitsijat ja työyhtvmät. Tämän luokan

hankkeet kuuluvat suurimpiin toteutettuihin hankkeisiin, eli kul­

lekin niille varatut määrärahakehykset vuosille 1983 - 1985 liik­

kuvat useissa kymmenissä miljoonissa markoissa.

Asiantuntijahankkeet jaoteltiin omaksi ryhmäkseen niissä tapauk­

sissa, jolloin huomattavin osuus hankkeesta annetaan asiantunti­

japalveluina. Useimmiten myös asiantuntijahankkeet sisältävät esimerkiksi kalusto- ja materiaalitoimituksia. Luettelon ulko­

puolelle on jätetty sellainen asiantuntija-apu, joka ei liity mi­

hinkään yksittäiseen hankkeeseen samoin kuin muutamat vähäiset rahalliset avustukset.

Järjestöjen hankkeet on otettu omaksi ryhmäkseen, koska niitä hankkeiden sisällön moninaisuuden vuoksi oli usein vaikea sijoit­

taa muihin edellämainittuihin ryhmiin. Useimmiten nämä hankkeet sisältävät asiantuntija-avun ja materiaalitoimitusten lisäksi erilaisia koulutuspalveluja, selvitysten ja suunnitelmien tekoa, valvontatehtäviä, tuloksellisuuden arviointia, stipendiaattitoi­

mintaa jne. Tyypillisiä toteuttajia ovat yliopistot ja korkea­

koulut, tutkimuslaitokset, säätiöt, valtion virastot jne. Jäl­

jempänä näistä kaikista käytetään yksinkertaisuuden vuoksi jär­

jestö-nimitystä .

Taulukosta käy ilmi, että konsulttityyppiset hankkeet ovat mer­

kittävimmin mukana Suomen kahdenvälisessä kehitysyhteistyötoimin­

nassa. Tavaratoimitukset ja järjestöjen toteuttamat hankkeet ovat lukumäärältään suunnilleen samansuuruiset. Suurehkoja, työ- yhtymien tai konsulttien ja urakoitsijoiden yhdessä toteuttamia turn key ja muita kokonaishankkeita oli vuonna 1983 käynnissä tai suunnitteluvaiheessa 14 kappaletta. Asiantuntijapainottei- sia hankkeita oli suunnilleen saman verran.

Seuraavan sivun taulukosta käy selville, miten vuoden 1983 hank­

keet jakaantuivat suuruusluokkiin vuosille 1983 - 1985 budjetoi­

tujen määrärahojen perusteella. Eniten toteutettiin jokseenkin mittavia 10 - 20 miljoonan markan hankkeita, kun taas yli 20 mil­

joonan markan hankkeita oli kyseisenä vuonna työn alla vain 15 kappaletta. Aivan pienet, muutamien satojen tuhansien markkojen hankkeet olivat myös vähemmistönä. Näiden väliin jääviin kolmeen kokoluokkaan kuului kuhunkin lähes sama määrä hankkeita.

Suurimpaan, yli 20 miljoonan markan hankeluokkaan kuului pääasi­

assa urakointi- turn key ym. kokonaishankkeita ja taas pienimpään alle 500.000 markan kokoluokkaan lähinnä järjestöjen ja asian-

tuntijahankkeita, mutta myös joitakin materiaalitoimituksia ja konsulttiapua. Muissa kokoluokissa esiintyi kaikkia mainittuja han- ketyyppejä, joten niiden tarkenpaa analyysiä ei tässä työssä ole syytä tehdä.

Taulukko 4

Vuoden 1983 kahdenvälisten hankkeiden jakaantuminen suuruusluok­

kiin vuosille 1983 - 1985 budjetoitujen määrärahojen perusteella

Budjetoidut määrärahat mmk Hankkeiden lukumäärä

- 0,49 16

0,5 - 1,9 24

2 4,9 24

5 9,9 22

10 19,9 29

20 15

yhteensä 130

Lähde: Ulkoasiainministeriö: Luettelo Suomen kahdenvälisen kehi­

tysyhteistyön hankkeista 1983b

Jos taas tarkastellaan yrityksiä, jotka olivat vuonna 1983 muka­

na kehitysyhteistyöhankkeissa, saadaan seuraavan kaltainen tau­

lukko. Asiantuntijat on luonnollisesti jätetty pois tarkastelus­

ta ja tyypillisimmät kokonaisvaltaisten hankkeiden toteuttajat, urakoitsijat ja työyhtymät, on eritelty.

Taulukko 5

Kahdenvälisiin hankkeisiin 1983 osallistuneet yritykset toimin­

nan luonteen mukaisesti ryhmiteltynä

Yritystyyppi

Konsulttiyritykset Urakoitsijat

Työyhtymät

Tavarantoimittajat Järjestöt

Yritysten lukumäärä 28

3 5 19 25 yhteensä 80

Lähde: Ulkoasiainministeriö: Luettelo Suomen kahdenvälisen kehi­

ty syh teis tYöriharikkelsta^läBJb____________________________________

Yritykset on jaettu luokkiin sen mukaisesti, mikä on ollut nii­

den rooli hankkeissa. Sama yrityshän saattaa toimia jossakin hankkeessa pääasiallisesti konsulttina ja jossakin toisessa taas tavarantoimittajana. Kyseisessä tapauksessa tällainen yritys siis esiintyy useammassa eri luokassa. Myös työyhtymien kaikki osakasyritykset ovat olleet mukana muutoinkin kuin näiden yhty­

mien jäsenenä, ja ne myös esiintyvät luvuissa kahteen, jotkut suurimmat jopa kolmeen kertaan, eli ne kuuluvat työyhtymäluokan lisäksi esimerkiksi konsultteihin ja tavarantoimittajiin.

Hankkeiden jakautumistaulukkoon verrattuna näyttäisi siltä, että järjestöjä on mukana suunnilleen yhtä paljon kuin on sellaisia hankkeitakin, joissa näiden järjestöjen rooli on hallitsevin.

Toisin sanoen, kukin järjestö näyttäisi olevan mukana vain yhdes­

sä hankkeessa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kaiken kaikkiaan järjestöt ovat mukana huomattavasti useammissa hankkeissa, kun myös niiden sivuroolit hankkeiden valvojina ja esimerkiksi työyh­

tymien osakkaina lasketaan mukaan.

Konsulttiyrityksiksi luokiteltavia toteuttajia oli hankkeissa vuonna 1983 mukana 28, kun taas konsulttipainotteisia hankkeita oli kaikkiaan 47 kappaletta. Todellisuudessa konsultit olivat mukana vielä useammissa hankkeissa joko työyhtymien jäsenenä tai muun tyyppisten hankkeiden suunnittelijoina ja valvojina. Sama huomautus koskee vastavuoroisesti myös tavarantoimittajia, sillä monet niistä toimivat myös konsultteina.

Edellä esitetyistä luvuista saa yleisluontoisen käsityksen siitä, minkälaisiin hankkeisiin kehitysyhteistyövaramme ohjataan ja min­

kätyyppiset yritykset näitä hankkeita toteuttavat. Vahvimmin mu­

kana ovat konsulttipainotteiset hankkeet ja konsulttiyritykset myös lukumäärältään on suurin toteuttajaryhmä. Useimmiten täl­

lainen konsulttityyppinen hanke pitää sisällään alustavia kartoi­

tuksia ja kehittämissuunnitelmia, soveltuvuustutkimuksia ja luon­

nonvarojen arviointia, koulutuspalveluja, valvontatehtäviä jne.

Tavarantoimittajat ovat toinen kehitysyhteistyömme kannalta mer­

kityksellinen ryhmä. Hajonta tavaratoimitusten rahallisen arvon välillä vaihteli melkoisesti. Suurimmat materiaalitoimitushank- keet olivat arvoltaan useita kvmmeniä miljoonia markkoja, kun

taas toisaalta joukkoon mahtui myös pieniä, muutamien satojen tuhansien markkojen tavaratoimituksiakin. Myös itse toimitettu­

jen tavaroiden skaala oli laaja ; suuret nosturit ja kuljetuskalus­

tot edustavat toista äärimmäisyyttä, toiseen päähän sijoittuvat esimerkiksi laboratoriotarvikkeet ja peruslääkkeiden toimitukset.

Järjestöjen pääasiallisesti toteuttamien hankkeiden lukumäärä on sekin huomattava ja myös moni järjestö, yliopisto, virasto yms.

osallistui kehitysyhteistyöhankkeisiin. Tähän luokkaan kuuluvat hankkeet ovat rahoituksellisesti useimmiten pienehköjä samoin kuin asiantuntijapainotteiset projektitkin, mutta poikkeuksiakin esiintyi.

Työyhtymien ja urakoitsijoiden lukumäärä on suhteellisen vähäinen samoin kuin heidän toteuttamien hankkeiden määrä. Kokonaismää­

rärahoista nämä hankkeet lohkaisevat kuitenkin suuren osan, sillä joitakin poikkeuksia lukuunottamatta näiden hankkeiden budjetoi­

dut määrärahat kaudelle 1983 - 1985 ovat kymmentä miljoonaa mark­

kaa suuremmat.

Tarkasteltaessa kehitysyhteistyössä mukana olevia yrityksiä ko­

konaisuutena, voidaan sanoa, että suuret ja kansainväli s tyylises­

sään pitkällä olevat yritykset ovat näilläkin markkinoilla vah­

vasti edustettuina. On tietysti aivan oikein, että nämä yrityk­

set laajentavat toimintaansa myös tälle sektorille ja tarjoavat useimmiten korkeatasoisen tieto-taitonsa ja teknologiansa kehi­

tysmaiden käyttöön. Toinen seikka, mihin huomio kiinnittyy, on se, että kehitysyhteistyötoiminnassa mukana olevien yritysten pääasiallisin sijaintipaikka on - Etelä-Suomessa ja muun Suomen yritysten osuus on kovin vähäinen. Tämän tietysti osaltaan se­

littää se, että teollisuus, mutta etenkin konsulttitoimistot, ovat keskittyneet Etelä-Suomen alueelle.

3

KEHITYSYHTEISTYÖVIRANOMAISTEN TOIMINTA JA MIELIPITEET

Kappaleessa 2.6 edellä on selvitetty, keitä kehitysyhteistyö­

viranomaiset ovat. Tämä kappale pureutuu syvemmälle aihepii­

riin tarkastelemalla aluksi kehitysyhteistyöviranomaisten

toimintaa projektikäsittelyn eri vaiheissa. Seuraavaksi kartoi­

tetaan kehitysyhteistyöviranomaisten mielipiteitä ja kokemuk­

sia seuraaviin neljään osa-alueeseen liittyen: maavalinta, toimialavalinta, projektin ja sen toteuttajan valinta sekä pro­

jektien onnistuneisuus. Viimeiseksi luodaan katsaus siihen, mitä lähitulevaisuus tuo mukanaan kehitysyhteistyösaralle.

Asiaa tarkastellaan osittain käytännön tasolla, eli kerrotaan erilaisista toimenpiteistä, joita on suunniteltu toteutettavak­

si lähitulevaisuudessa. Osittain asiaa tarkastellaan filoso­

foiden, eli pohditaan kehitysyhteistyön suuntaviivoja maailman­

laajuisesti. Tiedot tähän kappaleeseen on saatu haastattele­

malla kehitysyhteistyöviranomaisia sekä käyttämällä hyväksi lukuisia kehitysyhteistyöviranomaisten aiheesta kirjoittamia lehtiartikkeleita sekä muuta kehitysyhteistyöosastolta saatua materiaalia.

3.1

Projektikäsittely

Suomen kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä on parin viimeisen vuoden ajan käytetty Maailmanpankin mallin mukaista projekti­

sykliä eli toimintojen vaiheistamista omiksi kokonaisuuksik­

sesi Projektisyklin käyttöönotolla tähdättiin työn järkeis­

tämiseen ja suunnitelmallisuuden lisäämiseen, vastuun jakami­

seen ja selkeään määrittelyyn, valvonnan parantamiseen niin varainkäytössä kuin muissakin toiminnoissa eli lyhyemmin sa­

nottuna kehitysyhteistyötoiminnan laadulliseen parantamiseen.

Projektin käsittely jakaantuu seitsemään eri vaiheeseen, jot­

ka on esitetty kuviossa 2 seuraavalla sivulla.

Kuvio 2

Projektisyklin vaiheet

ESIVALINTA

VALMISTELU JA ARVIOINTI TOTEUTTAMISPÄÄTÖS

SOPIMUSTEN TEKO

TOTEUTTAJIEN VALINTA JA HANKINNAT TOIMEENPANO JA SEN VALVONTA

JÄLKIARVIOINTI

Lähde : Paukku Jorma, 5-7 \ 3.1.1

Projektin esivalinta

Maailmanpankin projektisykli^ lähtee liikkeelle pankin teke­

mistä makrotaloudellisista selvityksistä, joilla pyritään kar­

toittamaan kehitysavun kohteeksi ajatellun maan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tilaa ja tulevaisuudennäkymiä. Näi­

tä yleisluonteisia selvityksiä käytetään perustana, kun kehi­

tysmaan kanssa neuvotellaan tulevista kehitysyhteistyön suun­

taviivoista ja sen piiriin otettavista asioista. Yksittäisis­

tä hankkeista ja niiden toteuttamisaikatauluista sovitaan vuo­

sittain maaohjelmaneuvotteluissa.

Meillä projektin valmistelu lähtee liikkeelle samantapaisesti mutta vaatimattomammin. Laajoja makrotaloudellisia selvityk­

siä ei tehdä. Niihin ei olisi varaa, eikä ole tarkoituksenmu- kaistakaan tehdä laajoja päällekkäisiä selvityksiä Maailmanpan­

kin kanssa, sillä tämän tekemiä selvityksiä voidaan käyttää hyväksi.

Sen sijaan esivalinnalla pyritään löytämään kehitysmaissa esilletulleista, vielä toteuttamattomista ja rahoitusta vail-

1) Katso esim. Laitto : Kansainvälisten kehitysrahoituslaitos­

ten projektiseuranta, 24 - 28 tai Baum 1983, The Project Cycle