Mı TENÄı D ı NK ı ELENPÄÄTTöKoETTA voı sı uuDı sTAAz
erinneorientaatio on Anna-Leena Sii- kalan mukaan sitä, että kertoja omak- suu itselleen sopivan genren, jolla hän tuo esille tarinan. Genren valintaan vaikuttavat elämänkokemukset. arvomaailma, minä- käsitys ja sosiaaliset reaktiotaipumukset.
(l984: 123, 140-150.) Perinneorientaatio ei ilmiönä ole vieras äidinkielen opettajalle, jolla on luokka täynnä kirjoittajia orientaa- tioineen. Tätä ilmiötä voitaneen kutsua kir- joittajaorientaatioksi, joka kehittyy proses- sina, kun oppilaat perehtyvät erilaisiin gen- reihin sekä lukemalla, puhumalla että kir- joittamalla ja - toivottavasti _ lopulta löytävät oman tekstilajinsa, joka heijastaa kirjoittajansa persoonan ulottuvuuksia.
Miten äidinkielen päättökoe ottaa huo- mioon kirjoittajaorientaation? Ensinnäkin tulisi määritellä käsite ››aine››. Sehän on esseetä muistuttava, artikkelityyppinen asiateksti,jota kirjoitetaan vain koulussa. Se on tarpeellinen väline, jolla koulitaan oppi- laan kieltä, jäsentelykykyä, kirjoittamisen taitoa. Parhaassa tapauksessa se voi tarjota myös itseilmaisun välineen, eli oppilas löy- tää tämän esseen kaltaisen tekstilajin omak- seen ja nauttii sen tuottamisesta. koska hän pystyy ilmaisemaan ajatuksiaan sen avul- la. Maailma on kuitenkin täynnä erilaisia tekstilajeja, joihin voisi perehtyä.
Vastuunsa tunteva opettaja haluaa. että abiturientti menestyy päättökokeessa. Jos tavoite koko lukion ajan on hyvän aineen kirjoittaminen, saattaa oppilaan kirjoittaja- orientaation muodostuminen pysähtyä.
Harjoitellaan vain päättökoetta varten ja sensorin makua ennakoiden, varsinkin kun kursseja on vähän ja kun aika tuntuu lop- puvan kesken. Nykyinen päättökoe pönkit- tää liikaa ainekirjoituksen asemaa. Aine ei
ole mikään viisastenkivi, josta taito kaiken- laisten tekstilajien tuottamiseen olisi johdet- tavissa. Kun kerran äidinkielen tunneilla luetaan ja kirjoitetaan erilaisia tekstilajeja, olisi suotavaa, että myös päättökoe olisi jotain muuta kuin aineen kirjoittamista.
Ylioppilasaine päättökokeena ja kor- keakouluopintoja edeltävänä kypsyysko- keena tunnustaa nykymuodossaan artikke- lityyppisen asiatekstin genrekseen. Miten käy oppilaan, jonka kirjoittajaorientaatio ohjaa tätä vaikkapa kaunokirjallisten gen- rejen pariin? Hän on persoonansa vuoksi parhaimmillaan niissä, mutta tätä ei vain mitata päättökokeessa. Syykin on selvä:
fiktiivisten tekstien arviointi ei ole yksi- selitteistä. On opettajan ja sensorin käsis- sä, kuinka halukkaita nämä ovat erottamaan hyvän novellin huonosta. Toisaalta vaikka- pa subjektiivinen essee ja pakina ovat on- neksi venyviä tekstilajejaja liikkuvat suju- vasti fiktion ja asiatekstien välimaastossa, mikä sallii kirjoittajaorientaatiollekin tilaa.
Samaan aikaan äidinkielen opetussisäl- löt kasvavat: kirjallisuuden opetus on vähin- tään puolet oppiainettamme. Olisikin suo- tavaa, että ainakin puolet päättökokeen ai- neistotehtävistä mittaisi kirjallisuuden ana- lyysikykyä. Kirjallisuutta voi kuitenkin eri- tellä monella eri tavalla. Dekonstruktiokin luetaan käsittääkseni yhdeksi luku- ja ana- Iyysitavaksi. Miksei päättökoe sallisi ››leik- kiä» tekstien kanssa? Toistaiseksi pakina on saanut edustaa vakavan äidinkielen päättö- kokeen huumoripuolta. Abiturientti lukee pakinan ja tunnistaa sieltä ironian _ tai sitten ei. Ongelma on ainakin kaksijakoi- nen: Yhtäältä koetilanteessa on vaikea ren- toutua ja heittäytyä ironian edellyttämään
kaksoisvalotuksen tilaan. Toisaalta ironia
@
l>
VlRlTTÅlA 4/1997
on vaikeasti tunnistettavaa,jos ei elämänko- kemusta ole. Ironia lienee keski-ikäisten laji, jonka viritys on valitettavan herkkää.
Nykyisessä muodossaan päättökoe muistuttaa reaalikoettaja on kiusallista val- lankäyttöä. Oppilas on liikaa ylhäältä putoa- vien ››tärppien›› armoilla. Kokeen tehtä- vänanto on ratkaiseva. Erinomainenkin teksti on vain hyvä, jos se ei täysin vastaa instruktiota, kun sisältö ei ollutkaan aivan täydellinen. Samanaikaisesti reaalikokeen tehtävät tuntuvat painottavan yhä enemmän analyysikykyä: viime kevään uskonnon ko- keessa pyydettiin vertaamaan Unto Mono- sen Satumaa-sanoitusta kristilliseen käsi- tykseen tuonpuoleisesta. Tuttua äidinkielen opettajille! Näenkin tällä hetkellä liikaa sa- mankaltaisuutta äidinkielen ja reaaliainei- den päättökokeen välillä. Kärjistetysti: Yhtä hyvin voitaisiin näinä säästämisen aikoina yhdistää äidinkielen ja reaalikokeen suori- tukset ja edellyttää, että oppilas kirjoittaa reaalikokeen esseevastauksenjäsennellysti ja kielenhuollollisesti oikein. Reaaliaineen opettaja arvostelisi sisällön ja äidinkielen opettaja tyylin, rakenteen ja kielen.
Ajatusleikki sikseen. Jotta reaalikoe ja äidinkielen koe selkeyttäisivät identiteette- jään, teen ehdotuksen, että äidinkielen teh- tävät kummutkoot vain ja ainoastaan ope- tuksemme sisällöistä: kirjallisuudesta, kie- lestä, viestinnästä, taiteesta, perinteestä, kulttuurista. Viimeistään kurssikirjoja luke- malla oppilas pystyisi keräämään taitojaja substanssia, jota työstää päättökokeessa.
Tästä olisi hyötyä. Ensinnäkin abiturientit olisivat samalla lähtöviivalla saapuessaan päättökokeeseen. Toiseksi se puolestaan palvelisi kielellisenja kansallisen identiteet- timme vahvistumista: kielestään ja alkupe- rästään tietoinen abiturientti on ainakin teo- riassa kyvykäs kohtaamaan italialaisen kol- legansa liikelounaalla esittämän kysymyk- sen: ››Kuka on teidän Dantenne?››
Päättökokeen tehtävää korkeakoulujen
edellyttämän kypsyyden mittarina ei saa vä- heksyä. Kypsyyttä mittaavat monet seikat:
Oppilas pystyy pohtimaan aihetta omasta näkökulmastaan ja antaa näkökulmansa näkyä otsikoinnissa. Hän tarkastelee moni- puolisesti omaa suhdettaan aiheeseen sopi- vasti etäännyttäen, jotta yleinen taso ja sub- jektiivinen taso pääsevät sujuvasti limit- tymään. Artikkeli ja essee ovat kiistatta kes- keisiä päättökokeen tekstilajeja.
Päättökoe saa tulevaisuudessakin olla kaksiosainen. Ensimmäinen, aineistokoe, mittaa lukemistaja analyysikykyä kirjoittami- sen lisäksi. Toinen koe voisi puolestaan mi- tata kirjoittamisen lisäksi viestinnän taito- ja. Tehtävänanto antaisi kontekstuaaliset tie- dot kirjoittajanja vastaanottajan rooleista sekä tekstilajista. Tässä kokeessa kirjoitettaisiin kirjeitä, yleisönosastokirjoituksia, vastineita, puheita, alustuksia _ eli juuri niitä tekstila- jeja, joita ››oikeassa elämässä» tarvitaan.
Kypsyyttä sanan varsinaisessa merkitykses- sä _ onhan äidinkielen opetuksen tavoittee- na elämänhallinta! Mikä sitä paitsi estää sen, että päättökokeen arvioinnissa ei voisi ottaa huomioon sekä ensimmäistä että toista teks- tiä? Mittaavathan vieraiden kielten kokeetkin erityyppisin osioin _ja monipuolisesti _ abiturientin kielitaitoa.
Päättökokeen tulee heijastaa sitä, mitä oppiaineessa nykyään pidetään tärkeänä:
kansallisenja kielellisen identiteetin arvos- tamista, tiedon käsittelytaitoa, luetun ana- lyysikykyä, erilaisten tekstilajien tunnusta- mista. Toivon, että ››tärppejä taivaalta» -tyyp- pinen vallankäyttö on jo aikansa elänyt.I HANNA l-lOLMA-KOKKONEN
Tapiolan lukio, Opintie I, 02100 Espoo
LÄHTEET
SııKALA,ANNA-LEENA 1984: Tarinaja tulkin- ta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
