.. .. ..
PUHEVIESTINNAN V AITOSKIRJA
KIELENTU TKIMUK SEN NÄKÖKU LM ASTA
Pekka lsotalus Toimittaja kuvaruudussa. Televisioesiintyminen vuorovaikutuksen näkökulmas
ta. Jyväskylä studies in communication 5.Jyväskylän yliopisto 1996. 208 s. ISBN 95 1-34-0685- 7.
P
ekka lsotaluksen väitöskirjatutkimutarkastelee televi ioe iintymistä toi
mittajan ja katsojan välisenä vie tintänä;
Isotalu puhuu simuloidu ta vuorovaiku
tuksesta. Taustak i hän pohtii televisiota esiintymiskontek tina ja televi ioe iinty
mistä viestintämuotona, mitä seuraa omien menetelmien ja tulosten esittely ja pohdin
ta. Isotaluksen aiempienkin tutkimu ten kohteena on ollut toimittaja: niis ä hän on kä itellyt mm. juontotilanteen normeja, te
levisioystävyyttä, puheviestinnän ja media
kasvatuk en integrointia, vaalikeskustelu
jen kiinnostavuutta nuorten näkökulmasta
ekä televisiota suomalai en puhekulttuu
rin perspektiivi tä. E ittelen I otaluk en väitö kirjaa kielitieteen, erityisesti etnome
todologisen keskustelunanalyysin, näkö
kulmasta ja referoinnin lomassa pohdin, millai ia yhtymäkohtia ja millaisia eroavai
suuk ia näillä eri lähestymi tavoilla on.
KONTEKSTI MUOKKAA VIESTINTÄÄ
Konteksti nähdään puheviestintätietees
sä »paikkana, viestinnän olosuhteina vies
tijöiden välisenä uhteena, viestijöiden nä-
1>
VIRITTÄJÄ 4/1996
kemyksinäja tulkintana tilanteesta tai näi- den yhdistelmänä» (s. 14). Juuri konteksti- käsitys on keskeisimpiä puheviestinnän tut- kimuksen ja etnometodologisen kielentut- kimuksen eroja. Melko tavallista kai on kie- litieteessäkin ajatella, että tilanne muokkaa ihmisten toimintaa: kontekstilla on vaiku- tusta viestintään,ja viestintä on erilaista eri konteksteissa. Mutta millä tavoin se on eri- laista ja kuka määrittelee erilaisuuden? Et- nometodologian näkemyksen mukaan eri- laisuus on erilaisuutta, jos tapahtuman osal- listujat orientoituvat siihen erilaisuutena ja tämä orientaatio näkyy puheessa tai muus- sa toiminnassa. Samoin esimerkiksi kon- teksti on asia, johon toisaalta oıientoidutaan muttajoka toisaalta luodaan tai uusinnetaan vuorovaikutusprosessissa.
lnstitutionaalisen vuorovaikutuksen keskustelunanalyyttisessa tutkimuksessa ajatellaan toiminnan viime kädessä raken- tavan tilanteen. Vaikka lsotaluksen media- logiikkaa soveltavassa tarkastelussa on vuo- rovaikutuksen näkökulma - mediakon- teksti muotoutuu median ja yleisön vuoro- vaikutusprosessissa _, käsitetään konteksti kuitenkin melko staattiseksi ja kompaktik- si viitekehykseksi. Mediakonteksti ymmär- retään ››pysyvänä viestijöistä riippumatto- mien tekijöiden määrittelemänä viestintä- ympäristönä, jonka vaikutuksia viestintään tarkastellaan» (s. 14). Viestintäympäristö tarkoittaa tässä sekä televisiota yleensä että ohjelmatyyppejä ja jonkin verran myös yhden ohjelman sisäisiä viestintätilanteita, joiden luonne ohjaa televisioesiintymistä.
Toisessajohdantoluvussa lsotalus esit- telee televisioesiintymistä viestintämuoto- na, esiintyjän ja katsojan parasosiaalista suhdettaja yleisön reaktioita. Hän vertailee joukkoviestinnän ja interpersonaalisen vies- tinnän tutkimuksia ja pohtii niiden kilpai- lua,johon on vaikuttanut tutkimussuuntien erilainen syntyhistoria ja korkeakoulupoli- tiikka. lsotaluksen tavoitteena on rakentaa
eri aineksista televisioesiintymisen vuoro- vaikutusmalli. Todellinen interaktiivisuus televisioesiintyjän ja katsojan välillä on mahdottomuus, mutta vuorovaikutusta py- ritään kuitenkin simuloimaan kielen ja kat- seen keinoin, elein, ilmein ja liikkein. Li- säksi lavastuksella ja kuvauksella voidaan luoda välittömän vuorovaikutuksen illuu- sio, jokajoskus voi katsojan osalta kehittyä pseudoystävyydeksikin.
MILLAISTA ON TOIMITTAJAN TELEVISIOESIINTYMINEN?
lsotaluksen pääkysymys on, millaista vuo- rovaikutusta televisioesiintyminen on.
Onko olemassa televisiolle ominaista esiin- tymistä ja millaista se olisi? Onko televi- sioesiintyjillä esimerkiksi oma tyypillinen puhetapansa?
Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivi- nen observointi: tutkija tekee yksin havain- toja kuvanauhoitusten pohjalta laadittuun lomakkeeseen. Lomakkeen neljä ensim- mäistä kohtaa kartoittavat ohjelmatietoja, loput 12 itse televisioesiintymistä. Kielen- tutkijan näkökulmasta on kiinnostavaa tark- kailla, miten lsotalus käsittääja käsittelee esimerkiksi ››suhtautumista muihin» (esim.
studioyleisölle puhuminen, haastateltavan tai studiovieraiden puhuttelu, keskeyttämi- set, toimittajan roolin esilletuonti, keskus- telun/haastattelun ohjaaminen) tai ››vaikut- tamiskeinoja›› (esim. asian arvottaminen, perustelukeinot, metakieli, viittaukset ajan- kohtaisuuteen). Toimittajan roolia lähesty- tään myös sääntöteorian ja televisioesiinty- misen implisiittisten sääntöjen kautta. Sään- tö ilmaisee, millaista käyttäytymistäjossain kontekstissa odotetaan. Sääntö on jonkin ryhmän jakama standardi, jota yleensä nou- datetaan ja jonka noudattamista valvotaan erilaisin sanktioin. Toiminnan preferenssiä ja konventioita tutkaileva sääntöteoria on- kin yksi puheviestinnän ja keskustelunana-
@
lyysin välisistä silloista'
lsotaluksen tyylintutkimuksessa toimit- tajan esiintymistyyli muodostuu piirrekim- puistaja -ketjuista. Kimppujen solmiminen ja ketjujen punominen on ››televisioesiinty- misen kieliopin» luonnostelua. jossa Iso- taluksen innoittajana ovat muun muassa Meyrowitzin ajatukset mediasta toisaalta kontekstina, toisaalta kielenä. Analysoita- via piirteitä ovat esimerkiksi muodollisuus- epämuodollisuus-akselille asetellut kielen- ainekset, nonverbaali viestintäja metakieli eli viittaaminen siihen, että viestijä on te- levisio-ohjelmassa.
Esiintymisen interaktiiviset piirteet lsotalus jakaa verbaalisiin ja nonverbaali- siin. Jälkimmäiselle alueelle eivät ole mo- net vielä ehtineet tai uskaltautuneet, eivät diskurssi- ja keskustelunanalyytikotkaan, joiden ››tutkimusten suurin puute on ollut, että niissä on yleensä jätetty visuaalinen nonverbaalinen viestintä tarkastelun ulko- puolelle tai hyvin vähäiselle huomiolle, mikä on saattanut johtaa jopa vääränlaisiin tulkintoihin televisioesiintymisestä» (s. 10).
Jos viestinnästä on sanojen osuus esimer- kiksi vain kolmannes, niin ››oheisviestin- nän›› huomiotta jättäminen saattaa tietysti aiheuttaa vääristyneen tulkinnan. Toisaalta uskon, että pelkästään puhettakin analysoi- malla voidaan tavoittaa jotain olennaista tilanteen vuorovaikutuksestaja todellisuuk- sien sosiaalisesta rakentumisesta. Keskus- telunanalyysin kentällä on kuitenkin nähtä- vissä sekä painetta että intoa toiminnan havainnointiin moninkertaisena (ımıltiple activity) eikä vain kielellisenä (ks. esim.
Kallmeyerja Schmitt, tulossa).
Isotalusjatkaa kielitieteellisen televisio- tutkimuksen arviointia: ››Toisinaan myös esiintymisen yhteys katsojien tulkintaan on jäänyt sivuseikaksi. Lisäksi tutkimusten teorianmuodostus ja yleistettävyys on usein
ollut vähäistä.›› (S. 10.) Tähän kritiikkiin vastaan, että ainakaan niissä muutamissa suomalaisartikkeleissa,joihin lsotalus viit- taa. tutkimuskohde ei olekaan ollut katso- jien tulkinta tai edes esiintymisen yhteys siihen vaan keskustelutapahtumaan osallis- tujien tulkinta meneillään olevasta toimin- nasta. Myöskään teorianmuodostusja yleis- tettävyys ei ole ollut tavoitteena, vaan on pyritty paikalliseen selittämiseen: kuvaa- maan mikrotason tapahtumia, keskustelun keinojen käyttöä ja tulkintaaja näin näke- mään itsestäänselvyyksien taakse. Toivot- tavasti empiirisestä institutionaalisen vuo- rovaikutuksen analyysista saadaan jo lähi- vuosina tuloksiakin, jolloin tarkasteltu ai- neisto voidaan suhteuttaa laajempaan kon- tekstiin ja sanoajotain yleispätevää kulttuu- ristamme. (Vrt. Alasuutari 1994: 203-222;
ks. myös Nuolijärvi ja Tiittula 1995.) ı‹ıELEı_ı.ısıÅ JA Eı -Kı ELELLı sı Ä
Pıı RTEı TÄ
lsotalus pyrkii rakentamaan ohjelmaproto- tyyppien normistoa tarkastelemalla kaiken- laista toimintaa, ei ainoastaan vuorovaiku- tukselliseksi katsomaansa. Pääpaino on kuitenkin vuorovaikutuksen analyysissa, jossa keskitytään siis toimittajan katsojaan suuntautumiseen. Katsekontakti, suoraan kameraan katsominen, oli yleisin nonver- baali tapa kohdistaa puhe katsojille. Usein katsojaa myös tervehdittiin. Verbaalisiksi interaktiopiirteiksi lsotalus mainitsee pait- si tervehtimisen myös katsojien puhuttelut persoonamuotojen avulla. katsojien nimeä- misen. interaktion korvaavat puheenvuorot (esim. ››laittakaa kysymyksiä Reiskalle››)ja toistuvuuteen viittaamisen (››ens viikolla sama aika ja sama paikka››). Keskeisiksi kielenaineksiksi osoittautuvat muun muas- sa deiktiset elementit,joiden avulla toimit-
'Kiitän Pekka lsotalusta syksyn 1995 Puheviestinnän päivillä saaduista ajatuksistaja lähdevinkeistä.
@
taja rakensi suhteita itsensä, muiden ohjel- mantekijöiden ja katsojien välille.
Studiotoiminnan seikkaperäisen tarkas- telun sijaan lsotalus ottaa muuttujaksi oh- jelmatyypin ja huomaa, että toisin kuin ole- tettiin, ohjelmatyyppien kesken toimittaji- en esiintymisessä ei ole jyrkkiä eroja (s.
108). Tämä saattaa osaksi johtua havainnoi- tavien piirteiden, esimerkiksi puhetavan karkeasta käsittelystä. Esimerkiksi spontaa- nia puhetapaa käytetään lsotaluksen mu- kaan muun muassa ajankohtaisohjelmien haastatteluissaja keskusteluissa sekä lasten- ohjelmissa, viihdeohjelmissaja visailuissa (s. 109). En ehkä ole nähnyt nimenomaan tutkittavan nauhoitusviikon ohjelmia, mutta jotenkin minusta tuntuu hassulta kategor- ioida vaikkapa A-plussan pankkiirihaastat- telu ja Megavisa puhetavaltaan samaan luokkaan. Puhetapa onkin tutkimuksessa varsin väljä ja kielentutkijalle kiusallisen epämääräinen käsite. lsotalus esittää esi- merkiksi seuraavan tuloksen: ››Kaikki yleis- puhekieltä käyttäneet toimittajat (6 % I 90:stä) ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki,joilla olijoitakin poikkeamia yleis- kielestä (23 %), puhuivat spontaanisti.›› (S.
87-88.) Spontaania puhetta on siis kaikki se, mitä puhutaan ilman kirjoitettua tekstiä, ja ei-spontaania on lukeminen papereista tai (tutkijan oletuksen mukaan) teleprompte- rista,jolloin käytettiin aina yleiskieltä. Te- levisiopuheen spontaaniudesta olen hieman eri mieltä - ainakinjos spontaani ymmär- retään itsestään syntyväksi, vaistomaisek- si, oma-aloitteiseksi, eikä pelkästään luku- puhunnan vastakohdaksi. Ohjelman ja pu- heenvuorojen käsikirjoitus ei välttämättä näy papereina eikä promptereina eikä aina tarvitse tyytyä edes epämääräisiin vaikutel- miin tai tietoon ennakkosuunnittelusta: toi- mittajien ennalta suunnitellun agendan voi hahmottaa lähiluvulla myös puheenvuo- roista.
Puhetavasta puhuminen ja osin myös
muu kielenainesten tarkastelu onkin minus- ta lsotaluksen tutkimuksen heikoimpia koh- tia. Ohjelmatyyppianalyysia syvennettäessä kyllä todetaan, että ››puhetapa näytti olevan pääosin sidoksissa puheti1anteeseen›› (s.
109), mutta tilanteiden tarkastelu jää teke- mättä. lsotalus analysoi pääasiassa makro- tason kontekstipiiıteitä:esimerkiksi studio- vieraiden ja tapahtumapaikan vaikutuksen pohdiskelu sekä ohjelman osittelu jäävät muille. Joitain käsitteitä asetetaanjatkumol- le melko epämääräisesti: esimerkiksi domi- noivuus, jonka kerrotaan lyhyesti tarkoitta- van keskeyttämistä, päällepuhuntaa ja vie- raiden ohjailua. lsotaluksen mukaan toimit- tajan dominanssi on urheilu-ja lastenohjel- missa matalaa ja asia- ja visailuohjelmissa korkeaa; ajankohtaiset ja viihde ovat siltä väliltä. (S. 1 14.) Vieraisiin suhtautuminen asemoidaan etäinen-tuttavallinen-akselille, jolloin tuttavallista on sinuttelu, etunimen
käyttöja positiivinen sävy.
Ei-kielellistä toimintaa on Suomessa tutkittu niin vähän, että melkein mitä tahan- sa siitä sanotaankin, se on uuttaja kiinnos- tavaa. Monet Isotaluksen tuloksista (esim.
1 16-1 17) olisivat keskustelunanalyyti- kolle kuitenkin vasta lähtökohtia, empiiri- siä kysymyksiä,joita selvitettäisiin toimin- nan yksityiskohtaisella analyysilla. Keskus- teluntutkijan käsityksen mukaan toiminta, vaikka televisio-ohjelmassa esiintyminen, ei ole yksi tilanne vaan hyvin monta: so- siaalistajärjestystä tuotetaan rakenteellises- ti organisoituneissajaksoissa, sekvensseis- sä. lsotaluksen analyysi kyllä paljastaa, että
››ohjelmien eri osilla saattaa olla erilaiset normistot: esimerkiksi Pikku kakkosen uutisilla on eri normit kuin ohjelmalla muu- toin» (s. 117) -ja luku loppuu siihen.
Kielellisestä ja ei-kielellisestä toimin- nasta muodostuu teievisioesiintymisen kie- lioppi. Merkittävimpiä piirrepareja ovat si- nuttelu ja spontaani puhetapa, pyyntö tule- via kertoja varten ja välineellinen interak-
tio, studioyleisöön katsominen ja seisomi- nen sekä puheenvuoron siirto toiselle toi- mittajalle ja studiomonitoriin katsominen.
Jälleen toimittajan esiintyminen nähdään yhtenäisenä, tasalaatuisena ››suoıituksena», jota episoditarkasteluun tottuneena vähän vierastin. Isotalukselle piirreparit eivät ole välttämättä yhtaikaa vaan ylipäätään yhden toimittajasuorituksen aikana esiintyviä kimppuja. (S. 126-129.) Yhtä laillahan monissa kielitieteellisissä tutkimuksissa analyysiyksikkönä pidetään pilkkomaton- ta suoritusta; ihmettelyni lähteekin nimen- omaan etnometodologiselta pohjalta.
KULTTUURINEN TELEVISIO Televisiossa toimivat samat puheviestinnän perusperiaatteet kuin muissakin konteks- teissa. Televisioesiintymisen erityispiirteet perustuvat osin teknisiin mutta ennen kaik- kea kulttuurisiin ominaisuuksiin: siihen, millaiseksi mediaksi televisio on kulttuuris- samme muodostunut. (S. 138-139.) Tämä taas on yhteydessä koko suomalaiseen pu- hekulttuuriin. Tulostensa ja myyttisen vai- teliaan suomalaisen yhdistämiseen lsotalus suhtautuu kuitenkin miellyttävän varovas- ti: ››Tosin on hieman riskialtista sanoa täl- laisen analyysin pohjalta, mikä viestinnäs- sä on ominaista puhekulttuurille ja mikä siitä poikkeavaa. Kulttuuripiirteitä käsitte- levä tutkimus on helposti stereotypioita vahvistavaa. Nyt tehtyjä päätelmiä olisikin syytä tarkistaa en' kulttuurien televisio-oh- jelmia vertailevalla tutkimuksella» (S.
139.) Vertailla kannattaisi erityisesti nor- mien luonnetta, väljyyttä tai tiukkuutta;
analyysi saattaisi valottaa muun muassa sitä, millainen rooli televisiolla jossakin kulttuurissa on. lsotalus epäilee, että kult- tuurirajat ylittäviä piirteitä on yhtä lailla kuin kulttuurikohtaisia.
Kulttuurin ja median suhde ei olekaan hierarkkinen vaan vastavuoroinen. Vaikka
lsotaluksen tarkastelun kohteena on ollut vain yhden osallistujaroolin kieli, ››televi- sioesiintymisen muodot ovat syntyneet te- kijöiden ja vastaanottajien vuorovaikutuk- sessa››. (S. 142-143.) Katsojilla on aiem- mista katselukerroista syntyneitä ohjelma- genreen kohdistuvia odotuksia; ohjelman- tekijät tekevät omia oletuksiaan näistä odo- tuksista ja pyrkivät täyttämään niitä. Iso- taluksen puheviestintätutkimuksen diskus- sio-osuudessa yhdennytään myös etnome- todologisiin käsityksiin toiminnan refleksii- visyydestä ja intersubjektiivisuudesta.
lsotalus toteaa tutkimuksensa vahvista- neen ››näkemystä siitä, kuinka tärkeää on- kaan median alakontekstien ja viestintäti- lanteiden hahmottaminen sekä niiden ja viestinnän keskinäisten yhteyksien selvittä- minen. Mediassa vallitsevaa sääntöjärjestel- mää ei pysty ymmärtämään analysoimalla ainoastaan median tasoa, vaan myös tilan- teiden kirjo on otettava huomioon, kuten tässä on tehty.›› (S. 147-148.) Näkökulma on silti toinen kuin keskustelunanalyysissa:
tilanteiden kirjolla tarkoitetaan makro- skooppisia asioita, lähinnä kai ohjelmatyyp- pejä. Kielentutkimuksen kentällä lsotaluk- sen työtä voisi ehkä verrata sosiolingvisti- seen variaationanalyysiin, jossa kielen va- rioivuutta on tarkasteltu sosiaalisten ja ling- vististen korrelaatioiden avulla. Sosioling- vistiikassa on ajateltu kielen olevan ennen kaikkea yhteisön ominaisuus: yksilö voi kontrolloida kielellisiä valintojaan vain vähän. Hanna Lappalaisen (l996: 32) mu- kaan sosiaalisten muuttujien sekä ryhmän käsitteen hyödyntämistä pitäisi kuitenkin miettiä osin uudestaan: erillisten yksilöiden sijasta olisi kiinnostavampaa tutkia olemas- sa olevia ryhmiä, sosiaalisia verkkoja, ja niidenjäsenten keskinäistä vuorovaikutus- ta ja tätä kautta paremmin ymmärtää ja se- littää idiolektien välisten erojen syitä. Sa- malla tavoin ajattelen itse puheviestinnän tutkimuksesta. lsohkosta aineistostaja laa-
D
@
jasta perspektiivistä nähdään kohteen hah- mo ja voidaan verrata sitä muihin hahmoi- hin. Mutta kuvasta voi myös tulla vähän lattea. Syvyysvaikutelmaa voisi saada tar- kastelemalla pieniä hetkiä, yhdessä tuotet- tuja tilanteita, purkamalla sosiaalistajärjes- tyneisyyttä mikroskooppisiksi jaksoiksi.
Eı vAsTAKKAı sTA
VAAN Toı sı AANTÄYDENTÄVÄÄ lsotaluksen tavoitteena on ollut tarkastella toimittajien televisionomaista esiintymistä uudenlaisessa teoreettisessa viitekehykses- sä, jossa yhdistyvät interpersonaalisen vies- tinnän jajoukkoviestinnän lähestymistavat.
Käsittääkseni hän on onnistunut tehtäväs- sään oikein hyvin. lsotaluksen helppolukui- nen ja valaisevien esimerkkienkin ansiosta elävä kirja varmasti kuluu opiskelijoiden käsissä. Tekijä itse arvelee mallinsa sopivan myös esimerkiksi fiktiivisen televisioesiin- tymisen ja opetusviestinnän tutkimukseen (s. 164).
Olen tässä esittelyssä tehnyt vääryyttä lsotaluksen tutkimukselle tarkastelemalla sitä aivan toisesta tutkimustraditiosta käsin.
Olen fokusoinut asioihin, jotka eivät puhe- viestinnän viitekehyksessä ole kovinkaan keskeisiä. Toivon, etten ole vaikuttanut Raamattua lukevalta pirulta. Saivartelupyr- kimysten sijaan esittelyni takana on päin- vastoin naiivi uteliaisuus ja into: kirjan ni- messä esiintyvät sekä televisio että vuoro- vaikutus - mitä eväitä se antaa omalle tut- kimusretkelleni? Miten minä tästä hyödyn?
Tutkimusperinteiden, näkökulmien ja me- netelmien eroista huolimatta löytyykin
myös paljon yhteistä: ››Media(tutkimus) ei olekaan pelkästään kulttuurin vaikutuksen alainen, vaan sillä on myös kulttuurirajat ylittäviä piirteitä» (s. 143)]
MILLA KAJANNE
Helsingin yliopiston suomen kielen laitos/
Helsingin kauppakorkeakoulun kielten ja viestinnän laitos, PL 1210
(Pohjoinen Rautatiekatu 21), 00101 Helsinki
Sähköposti: kajanne@hkkk.fi
LÄHTEET
ALAsuuTARı ,PERTrı 1994: Laadullinen tut- kimus. 2., uudistettu painos. Vastapai- no, Tampere.
KALLMEYER, WERNER - SCHMITT, REı NHou) (tulossa): Forcieren oder. Die ver- schärfte Gangart. Zur Analyse von Kooperationsformen im Gespräch. - Werner Kallmeyer (toim.), Ge- sprächsrhetorik. ZurAnalyse von rhe- torischen Verfahren in Gesprächspro- zessen s. 1 1-122. Forschungsberich- te des Instituts für deutsche Sprache, Tübingen.
LAPPALAINEN, HANNA 1996: Variaatio ja sen selittäminen kaakkoishämäläisen murreaineiston valossa. - Virittäjä
100 s. 18-37.
NUoLı JÄRvı ,PIRKKO - TııTruLA,LıısA 1995:
Vuorovaikutus televisiokeskustelus- sa. Projektin taustaa ja lähtökohtia.
Yleisradion yleisötutkimuksen tutki- musraportti 8. Yleisradio, Helsinki.
