Tieteellinen elämä näkymä

83

T IETEELLINEN ELÄMÄ

KOTIKANSAINVÄLISTYMI- NEN on uusi termi Helsingin yliopiston strategiassa 2004–

2006 (konsistorin hyväksymä 15.1.2003). Onkohan kyse tosi kansainvälisen vuoden pro- fessoriksi valitun professori Simo Knuuttilan kehotukses- ta tutkijoille kirjoittaa myös suomeksi? Ei. Strategiassa sa- notaan, että “yliopiston hen- kilökuntaa kansainvälistetään henkilöstökoulutuksen ja kan- sainvälisen liikkuvuuden kaut- ta. Ulkomaisten opettajien määrää, opettajan- ja tutkijan- vaihtoa sekä vieraskielistä ope- tusta lisätään. Kaikkia opis- kelijoita kannustetaan osallis- tumaan vieraskieliseen ope- tukseen.” Kannatettavia asioita siis! Kunhan ei kotikansain- välistyminen vain ole käytän- nössä sitä, että suomenkieli- nen opettaja lähes tunnista- mattomalla englannilla muti- see opiskelijaryhmälle, jossa ei ole yhtään ulkkaria. Strate- gian kansainvälisyyden kyllä kruunaa sen lopun kohta “yli- opisto toimii maailmanlaajui- sesti”, jonka viimeisessä koh- dassa 4 vedetään kovaa geo- maailmanpoliittista linjaa:

“Vaikka Helsingin yliopistolla on yhteistyösopimuksia mui- den yliopistojen kanssa kai- killa mantereilla, toiminta Poh- jois-Amerikassa kaipaa vah- vistamista. Saharan etelä- puolisen Afrikan yliopistojen kanssa jatketaan sellaisten hankkeiden suunnittelua, jot- ka auttavat niiden ja samalla koko alueen kehitystä tai tar- joavat kiinnostavia tutkimus- mahdollisuuksia.”

YHTEISKUNTA on maailman- yhteiskunta eikä mikään yk- siköllinen, elämys-, tieto- tai riskiyhteiskunta. Yhteiskunta on monikollinen. Se on rin- nakkaisista, päällekkäisistä ja eriaikaisista osista muodostu-

va “yhteiskunnan yhteiskun- ta”. – Kuka tällaista väittää?

Kyse on tietysti jo edesmen- neestä Niklas Luhmannista, joka on painokkaasti huo- mauttanut yhteiskunnan ole- van mahdollinen enää maail- manyhteiskuntana. Viime mar- raskuun lopulla Institut für Weltgesellschaftin järjestämäs- sä seminaarissa Luhmannin kotiyliopistossa Bielefeldissä kysyttiin, onko pakko ajatella näin vai onko muita mahdol- lisuuksia (Wie zwingend is die Weltgesellschaft?)

Paikalle osunut Tieteellisen elämän ystävä sai tähän vas- tauksen jo Haartmann Tyrel- lin avauksesta: yhteiskuntaa ei pitäisi ajatella pelkkästään tilauksiin, huutoihin ja toivei- siin vastaavana yhteiskunta- na, vaan eri vaiheissaan ja muodoissaan olevana yhteis- kuntana. Ensiksi mainitussa tapauksessa nimittäin väijyy aina auliiseen Weltgeistiin, eri- laisiin korvikekäsitteisiin ja katalysaattoriteorioihin sortu- misen vaara. Jälkimmäinen kanta taas vaatii vastausta ky- symykseen, mikä ja missä on yhteisyys. Kaikki seminaaris- sa eivät toki kulkeneet jäl- kimmäistä tietä, mutta aika monet tähdensivät yhteiskun- nallistumisen muotojen uusien tulkintojen tarvetta. Klaus Lichtblau teki sen eksplisiitti- sesti. Bernhard Peters epäili integraation käsitteen lepää- vän niin vahvasti kansallisella pohjalle, ettei maailmanyhteis- kunnan käsitettä vielä ole.

Hauke Brunkhorst kehitteli “ke- vyen julkisuuden” ja “kevyen luottamuksen” käsitteitä val- tiottomassa globaalissa demo- kratiassa, Thomas Schwinn

“orientaatiohorisonttia ja -aree- naa” yhteiskunnattomassa dif- ferentiaatiossa ja Walter Ree- se-Schäfer vertaili saksalaisen (Hans Joas) ja amerikkalaisen

(Etzioni, Walzer) kommuni- tarismin näkökulmia maail- manyhteiskunnan moraalisiin virityksiin. Kaiken kaikkiaan voidaan ehkä puhua varovai- sesta hakeutumisesta yhtäältä saksalaisen tradition yhteis- kunnallistumisen perspektii- veihin (Simmel) ja toisaalta poststrukturalistisiin näköaloi- hin (Agamben, Calhoun, Dean). Päätösesitelmässään Rudolf Stichweh pohti, miksi

“moderni yhteiskunta käsit- tää kaikki ekskluusiot inkluu- sion muodossa”.

70-LUVUN jälkeen on harjoi- tettu hyvin vähän vakavaa Marx-eksegetiikkaa. Uusin poikkeus (so. vahvistus) tä- hän sääntöön on Allan Me- gillin teos Karl Marx – The Burden of Reason (Why Marx rejected Politics and the Mar- ket, 2002). Virginialainen aate- historioitsija todistelee Mar- xin tieteisuskovaiseksi valis- tusrationalistiksi, joka hylkäsi sekä politiikan että markki- nat. Republikaanisen politii- kan konseptionsa Megill löy- tää Arendtilta ja tietoa tuotta- van markkinakonseptionsa itä- valtalaisen taloustieteen tra- ditiosta. Kun hän tähän lisää klassisen Böhm-Bawerkin Marxin metodia koskevan kri- tiikin, on Marxin perusheik- koudet rekisteröity. Positiivi- selle puolelle jää Marxin ne- rokas kapitalistisen tuotanto- tavan dynaamisuuden ko- rostus. Tässä Marxin taseen arviossa ei ole mitään kovin uutta, ja monet lopettivat 70- lukunsa hyvin samanlaiseen arvioon. Jopa Arendtin em- faattinen politiikan käsite on ollut postmarxistien käytössä jo vuosikausia.

Megillin kirja on kuitenkin yllättävä tuloksistaan huolimat- ta. Se on tarkka ja huolellinen eksegesis nuoreen Marxiin.

85

Tässä suhteessa Megill on ta- soltaan täysin verrattavissa 60- ja 70-luvun parhaisiin Marx- eksegeetteihin. Kirja kuiten- kin noudattaa jonkinlaista ou- toa pars pro toto -periaatetta eikä pääse koskaan kypsään Marxiin ja siis varsinaisen po- liittisen taloustieteen kritiikin pariin. Tässä se jää pahasti jälkeen 70-luvun Marx-tutki- muksesta. Allan Megill on kui- tenkin älyllisesti rehti ja suo- rastaan liikuttava siteerates- saan nootissa sivulla 315 sak- salaisen Michael Krätken hä- nelle Amsterdamista 8. touko- kuuta 2000 lähettämää kirjet- tä, jossa Krätke informoi hän- tä Marxin 1860-luvun käsi- kirjoitusten erilaisista mark- kinakäsityksistä. Voimme vain toivoa, että Megill paneutuisi näihin Pääoman käsikirjoi- tuksiin samalla eksegeettisel- lä taidolla kuin nyt nuoreen Marxiin. Minkä seuraajan nyt jo manalle mennyt pääoma- looginen Marx-tutkimuksen traditio hänestä saisikaan!

VIIME joulukuussa brittileh- dissä kerrottiin, että maineik- kaan London School of Eco- nomicsin johtajalle Anthony Giddensille on valittu seuraa- ja: Sir Howard Davies (51) astuu tehtävään Giddensin (65) siirryttyä eläkkeelle ensi syksynä. Huomiota valinnas- sa herättää se, että Davisilla ei ole mitään työkokemusta yli- opistomaailmassa. Davis on

opiskellut Oxfordissa (MA his- toriasta ja nykykielistä) ja Stan- ford Graduate School of Busi- nessissa (MSc hallintotieteis- sä), mutta uransa hän on luo- nut lähinnä korkeana virka- miehenä valtiovarainhallin- nossa. Vuodesta 1997 Howard Davies on ollut Financial Su- pervisory Authorityn (vastaa meidän Rahoitustarkastustam- me, Rataa) johtaja. – Siis aika outo nimitys korkea-akatee- miseen instituutioon. Liekö koululta rahat lopussa? Vai onko kyse isommasta yli- opistohallinnon suunnanmuu- toksesta – knowledge mana- gementista...

SOKALIT on sitten tehty mei- dänkin lehdellemme, ja vie- läpä lehden sisältä käsin! Leh- temme viime numeron taitei- lija Elkida on pelkkä konst- ruktio kuten hänen taiteen- sakin. Tämän hoaxin niin toimitukselle kuin lukijoille- kin (huomasiko joku?) teki kuvakuraattorimme, estetiikan tohtori ja taiteilija Kimmo Sar- je. Totuus Elkidasta – “pieta- rilaisesta, kuubalais-venäläi- sestä konseptualistista” – on seuraavanlainen. Kolme poh- joismaista taiteilijaa – tans- kalainen maalari (EL)mer, suomalainen (KI)mmo Sarje ja ruotsalainen valokuvaaja (DA)vid – keksivät Elkidan Tukholmassa eräässä kiinalai- sessa ravintolassa 1990-luvun alussa. Yhteiseksi nimittäjäk-

si sovittiin male moral -teema ja konkreettiseksi mitaksi syömäpuikkojen paperinen suojapussi (193 x 23 mm).

Jokaiseen fyysiseen teokseen oli sisällyttävä tämä mitta, joka mahdollisti kolmen taiteilijan teoselementtien vapaan yh- distelyn. Muuten he työsken- telivät toisistaan tietämättä, ja näyttelyt rakennettiin pala- pelimäisesti paikan päällä.

Totta siis toinen puoli. Elkida piti menestyksellisesti näyt- telyn Helsingissä 1992–93 ja Tukholmassa 1994. Julisteen kasvokuvan komponoi digi- taalisesti ruotsalainen taitei- lija Caican Elmerin, Kimmon ja Davidin passikuvien poh- jalta. – Mainittakoon lukijoil- lemme, että kaiken tämän jälkeenkin Kimmo “Sokal”

Sarje jatkaa toimitukses- samme...