Eräs 1970-luvun Marx-tutkimuksen tulok- sia oli, että se traditionaalinen marxismi, joka syntyi Marxin jälkeen vuosisadan vaihteessa II Internationaalin piirissä ja jo- ka nykyisinkin yleisesti marxismina tunne- taan, edusti Marxin ajattelun deformaa- tiota. Marxin Pääomassa ja Pääoman esitöissä (etenkin Grundrissessä) esittämän poliittisen taloustieteen kritiikin rekons- truktio ja sen vertaaminen marxismin kapi- talismi- ja historiateoriaan osoitti, että marxismi ei koskaan oikeastaan käsittänyt sitä, mikä Marxin ajattelussa juuri oli olen- naista ja uutta. Marxismi kiinnittyi parem- minkin sellaisiin Marxin ajattelun vaihei- siin (Saksalaisen ideologian materialistinen historiankäsitys ja Marxin 1840- ja 50-luku-
jen vaihteen kapitalismiteoria, jossa Marx kaikkein kritiikittömimmin on Ricardon oppilas), joista Marx myöhemmin irtisa- noutui ja joita hän enemmän tai vähem- män suoraan itse kritisoi.
Kun seuraavassa esityksessä lähdetään liikkeelle — tavallaan nurinkurisesti — pohti- maan marxismin kapitalismikritiikin kautta Marxin kapitalismikritiikkiä, ei tarkoituk- sena ole suinkaan osoittaa vääräksi tätä ai- kaisemman Marx-tutkimuksen tulosta. Tra- ditionaalinen marxismi eittämättä perustui Marxin ajattelun väärinymmärtämiseen tai ainakin Marxin varsin selektiiviseen luen-
* Kirjoitus on muokattu versio esitelmästä, jo- ka on pidetty 19.11.1986 Tutkijaliiton kym- menvuotisjuhlasymposiossa Marx Marxin jäl- keen. Laajemmin olen samoja asioita käsitel- lyt teoksessani On the Formation of Mar- xism. Karl Kautsky's Theory of Capitalism, the Marxism of the Second International and Karl Marx's Critique of Political Economy.
Societas Scientiarum Fennica: Commentati- ones Scientiarum Socialium vol. 33. Helsinki
kohtien problematisoinnin avulla voidaan kuitenkin problematisoida eräitä Marxin oman kapitalismikritiikin lähtökohtia ja etenkin sen suhdetta valistusfilosofiaan ja klassiseen poliittiseen taloustieteeseen. Ly- hyesti sanoen marxismi ei koskaan ottanut vakavasti Marxin Pääomaa poliittisen ta- loustieteen kritiikkinä, ja sen takia se on monessa suhteessa lähempänä klassista po- liittista taloustiedettä kuin Marxin kritiik- kiä siitä. Mutta Marxin oma kapitalismikri- tiikki ei suinkaan ole vähemmän ongelmal- lista. Marx on ehkä sittenkin vielä selvem- min valistuksen vanki, ja myös Marxilta löytyy marxisminsa.
Marxismin kapitalismiteorian
normatiivisuus ja luonnonoikeusajattelu
Traditionaalinen marxismi muotoili ja ke- hitti oman kapitalismiteoriansa Marxin — niin kuin se asian ilmaisi — taloudellisten kirjoitusten tulkinnan kautta. Sen kapitalis- miteoria on siis samalla Marxin Pääoman tulkintaa. Sen keskeisen opin sellaisena kuin sen Karl Kautsky — osittain Engelsin Anti-Dähringiin nojautuen — Erfurtin ohjelmassaan (Das Erfurter Programm, 1892) tai Karl Marxin taloudelliset opit -teoksessa (Karl Marx' ökonomische Lehren 1887) esitti voi tiivistää kolmeen kohtaan: ensimmäinen koskee pääomien ja omistuksen keskittymistä, toinen imperia- lismia ja kolmas kapitalistista haltuun- oton tapaa.
Marxismin mukaan kapitalismin histo- riallinen kehitys johtaa porvarillisen yh- teiskunnan kasvavaan polarisaatioon: yhä pienempi kapitalistiluokka omistaa lähes kaiken ja yhteiskunnan suuri enemmistö, palkkatyöläiset eivät omista — työvoiman- sa lisäksi — juuri mitään. Kapitalistisessa yhteiskunnassa on yhä vähemmän tilaa pe-
rinteisille keskiluokille, itsenäisille tuotta- jille, käsityöläisille, kauppiaille ja talonpo- jille. Uuden keskiluokan — jota Kautsky kutsuu intellektuelleiksi — jäsenet ovat jo palkkatyöläisiä.
Marxismille Marxin Pääomassa esittämä pääoman kasautumisen yleinen laki ja etenkin Marxin pohdinnat pääomien kes- kittymisestä, ovat historiallisia ja empiiri- siä lakeja. Ne sekä selittävät että ennusta- vat kapitalismin tulevaa kehitystä. Pää- omien omistuksen ja tuotannon keskittymi- nen osoittavat, miten sosialismin objektiivi- set edellytykset kypsyvät kapitalismin sisäl- lä. Yhteiskunnan kasvava polarisaatio osoittaa samalla, miten proletariaatilla ei ole muuta tulevaisuutta kapitalismissa kuin palkkatyöläisyys ja siitä seuraava taloudel- linen kurjuus ja sosiaalisen aseman epävar- muus. Keskittymis- ja polarisaatioteesin toinen puoli onkin kurjistumisteesi.
Kautskylle ja muille II Internationaalin marxisteille tieteellinen sosialismi — kuten he oppiaan mielellään kutsuivat — oli puh- taasti tieteellinen teoria kapitalismin kehi- tyksestä. Sen kapitalismille esittämä tuo- mio ei nojannut mihinkään moraalisiin ideaaleihin tai normatiivisiin periaatteisiin.
Tässä suhteessa se katsoi eroavansa jyrkäs- ti niin utopistisosialisteista (klassisena jo Marxin kritisoimana esimerkkinä Proud- hon) kuin uuskantilaisittain inspiroiduista ns. eettisistä sosialisteista (jotka olivat esim. Kautskyn kritiikin kohteena teokses- sa Ethik und materialistische Geschichtsauf- fassung (1906)). Osoittaessaan kapitalis- min kumoutumisen välttämättömyyden tie- teellinen sosialismi katsoi nojaavansa vain Marxin löytämiin kapitalismin tieteellisiin kehityslainalaisuuksiin. Voi kuitenkin väit- tää, että vastoin edustajiensa itseymmär- rystä tieteellinen sosialismi vetosi eräänlai- seen implisiittiseen oikeudenmukaisuuden periaatteeseen. Kapitalismi oli epäoikeu-
denmukainen yhteiskunta. Lisäksi oli ole- massa luonnollinen ja objektiivinen oikeu- denmukaisuuden kriteeri, jonka mukaan kapitalismin voi väittää riistävän työläisiä ja sortavan heidän oikeuksiaan. Juuri tä- hän liittyy myös polarisaatio- ja kurjistu- misteesien keskeisyys marxismin kapitalis- miteoriassa.
Käsitys kapitalismin epäoikeudenmukai- sesta ja epätasa-arvoisesta luonteesta ilme- ni kaikkein selvimmin ja kärjekkäimmin imperialismiteorioissa, kapitalismin uusinta tai nykyistä kehitysvaihetta koskevissa poh- dinnoissa tämän vuosisadan alussa. Riippu- matta siitä, mitä eri teoreetikot imperialis- milla tarkemmin ottaen ymmärsivät, ja huolimatta siitä, että sen syistä ja tulevasta kehityksestä oltiin jyrkästikin eri mieltä, eri imperialismiteorioissa — niin Kautskylla, Hilferdingillä, Luxemburgilla kuin Leninil- läkin — oli yksi keskeinen yhteinen piirre.
Imperialismissa pääoman voittojen katsot- tiin olevan tavalla tai toisella tulosta koko kansantuotteen — ja jopa kansainvälisen tuotteen — jaosta tai uudelleenjaosta suu- rimpien pääomien, monopoli- tai finanssi- pääomien hyväksi. Imperialismi oli tämän käsityksen mukaan vanhaan, vapaan kau- pan oppien mukaan toimivaan kapitalis- miin verrattuna lisäksi luonteeltaan avoi- men väkivaltaista ja repressiivistä; finanssi- pääoma ei riistänyt vain tuottajia vaan myös kuluttajia, ei vain palkkatyöläisiä vaan kaikkia muitakin yhteiskunnan ryh- miä muut kapitalistit mukaanlukien. Impe- rialistisessa kapitalismissa ei siten voinut olla enää puhetta edes vapauden ja tasa- arvon illuusioistakaan tavaranvaihtajien ja -tuottajien välillä niin kuin vanhassa kapi- talismissa oli sentään asianlaita. Tässä mie- lessä imperialismi paljasti marxisteille ko- ko kapitalismin tosi olemuksen. Imperialis- missa, kuten itse asiassa kapitalismissa yleensäkin, riisto perustui välittömälle ja
näkyvälle työläisen työn tuotteen anastuk- selle. Kapitalismi oli siten vain eräs riisto- yhteiskunta, jossa riiston mittasuhteet oli- vat ennen näkemättömät. Tällainen käsitys kapitalismista perustui itse asiassa yksin- kertaisessa tavarantuotannossa ja kapitalis- missa vallitsevien työn tuotteen vastakkais- ten haltuunoton tapojen vertailuun.
Marxismi omaksui Kautskyn johdolla Engelsin Anti-Diihringissä esittämän käsi- tyksen kapitalismin perusristiriidasta. Sen mukaan kapitalismissa vallitsee perusristi- riita siinä voimassa olevan yksityisen hal- tuunoton tavan ja tuotannon kasvavan yh- teiskunnallisen luonteen välillä. Juuri aja- tus tuotannon yhteiskunnallisesta luontees- ta ja sen edellyttämästä uudesta työn tulos- ten haltuunoton tavasta erotti marxismin muista radikaaleista kapitalismikriittisistä ja sosialistisista doktriineista, joita esiintyi 1800-luvun alkupuolella. Kun ne käänsivät luonnonoikeudellisen työhön perustuvan yksityisomistuksen legitimaation kapitalisti- sen yksityisomistuksen kritiikiksi, marxis- mi, korostaessaan kapitalistisen tuotannon yhteiskunnallista luonnetta, torjui ajatuk- sen paluusta oikeudenmukaiseen ja legitii- mlin yksityisomistukseen. Pientuottajien paratiisiin ei ollut paluuta.
Postuloidessaan ns. yksinkertaisen tava- rantuotannon historiallisen olemassaolon marxismi itse asiassa seurasi ajattelutradi- tiota, joka konstruoi eräänlaisen yhteis- kunnan luonnollisen alkutilan, jonka avul- la voitiin käsittää ja arvioida nykyistä, historiallista yhteiskuntaa. Tässä yksin- kertaisessa tavarantuotannossa, joka edelsi kapitalismia ja josta kapitalismi oli kehitty- nyt, kukin tavarantuottaja omisti itse omat tuotantovälineensä. Yksityisomistus ja työn tuotteiden haltuunotto perustui kun- kin tuottajan omaan — ja vain omaan — työhön. Ottaessaan haltuunsa luonnon esi- neitä ja tuotteita työllään, tuottaja sai samal-
la niihin omistusoikeuden. Kun lisäksi työn tuotteiden tai tavaroiden vaihto oli sa- manarvoisten vaihtoa, perustui omistus- oikeus aina viime kädessä kunkin tuotta- jan omaan työhön. Tavaranvaihtaja voi saada oikeuden vieraan työn tuotteeseen vain luovuttamalla saman arvoisen oman työnsä tuotteen. Tämän käsityksen mu- kaan kapitalismi eroaa nyt yksinkertaisesta tavaranvaihdon yhteiskunnasta siten, että siinä yksityisomistus perustuukin vieraan työn tuotteiden haltuunottoon. Pääoman- omistajat ottavat vastikkeetta haltuunsa vieraan — palkkatyöläisen — työn tuottei- ta. Kapitalismi loukkaa siten jokaisen työ- läisen luonnollista oikeutta oman työnsä tuotteisiin.
On syytä kuitenkin korostaa, että tradi- tionaalinen marxismi ei koskaan ekspli- siittisesti vedonnut työläisen luonnolliseen oikeuteen työnsä tuotteisiin, oikeuteen jo- ka perustuisi työläisen luonnolliseen suh- teeseen oman työnsä materiaalisiin edelly- tyksiin ja tuotoksiin. Se ei väittänyt että nämä tuotteet kuuluvat työläisille eikä ka- pitalisteille, koska työläisillä on luonnolli- nen oikeus niihin. Koska se ei suoranaises- ti vedonnut kapitalistisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen tässä mielessä, se saattoi aidosti kieltää oman kritiikkinsä normatiivisuuden. Korostaessaan että kapi- talismissa vallitsee ristiriita yksityisen hal- tuunoton tavan ja tuotannon yhteiskunnal- lisen luonteen välillä, jonka ratkaisu vaatii tuotannon yhteiskunnallista luonnetta vas- taavan kollektiivisen haltuunoton tavan to- teuttamista, marxismi ei suoranaisesti ve- donnut kapitalistisen yksityisomistuksen epäoikeudenmukaisuuteen tai vaatinut luonnollisen oikeuden periaatteen palautta- mista kunniaan, kuten radikaali luonnonoi- keusajattelu. Marxismin käsityksen mu- kaan kyse oli kapitalismia jäytävästä risti- riidasta, joka vaati ratkaisua, eikä oikeu-
denmukaisuuden periaatteesta.
Mutta sosialismi marxismin mukaankin kyllä itse asiassa palauttaisi työläisen oi- keuden oman työnsä tuotteisiin ja oman työnsä materiaalisten ehtojen hallintaan — ei tosin enää yksityisen haltuunoton ja yk- sityisomistuksen puitteissa vaan kollektiivi- sen haltuunoton ja omistuksen puitteissa.
Marxismin kapitalismikritiikki tuli siten kuitenkin epäsuorasti vedonneeksi tällai- seen oikeudenmukaisuuden postulaattiin.
Myös korostaessaan, miten kapitalismia luonnehtii ennen kaikkea kasvava omai- suuksien ja rikkauksien epätasainen jakau- tuminen sekä tuotannon tulosten jaon kas- vava epätasa-arvo, marxismi vetosi työhön perustuvaan luonnolliseen oikeuteen. Kapi- talismi loukkasi tätä legitiimin omistusoi- keuden ja työn tuotteiden jaon periaatet- ta.
Marxin marxismi-kritiikki
On helppo löytää Marxin Pääomasta aja- tuksia, jotka viittaavat siihen, että näin yleisellä tasolla Marx olisi hyväksynyt marxis- min ajatukset ominaan. Marx ilmeisesti hy- väksyi Engelsin muotoileman kapitalismin perusristiriidan eräänlaisena yhteenvetona oman kapitalismikritiikkinsä keskeisistä tu- loksista. Myös Marx — ja tämän toteami- nen on jokseenkin triviaalia — oli sitä mieltä, kuten hän Gothan ohjelman arvos- telussaan toteaa, että työ — joskaan ei vain työ — luo rikkautta, ja ne jotka eivät työtä tee elävät muiden työn kustannuksel- la. Ja perustuuhan lisäarvokin siihen, että pääoma ottaa haltuunsa osan työvoiman tuottamasta uudesta arvosta, josta palkka- työläinen ei saa vastiketta. Pohtiessaan Pääoman lopussa pääoman kasautumisen vaikutusta työväenluokan asemaan Marx näyttää edelleen olettavan, että kapitalis- min kehitys johtaa sekä pääomien keskitty-
miseen ja yhteiskunnan polarisoitumiseen että työväenluokan aseman kaikinpuoli- seen kurjistumiseen. Rikkaus kasaantuu ei- työläisille, työtätekevät köyhtyvät.
Kuitenkin Marxin Pääoma sisältää sen- kaltaisen kapitalismikritiikin implisiittisen kritiikin jota marxismi edustaa. Marx to- teaa, että päinvastoin kuin koko klassi- nen poliittinen taloustiede John Lockesta lähtien on olettanut, työ ei luo oikeutta työn tuotteisiin eikä synnytä omistusoikeut- ta. Ihmisen suhde luontoon, työn avulla ta- pahtuva luonnon haltuunotto, ei luo oi- keutta työn tuotteisiin. Omistusoikeudessa on aina kyse yhteiskunnallisesta suhteesta
— tai paremminkin yhteiskunnallisen suh- teen oikeudellisesta ilmauksesta — eikä yhteiskunnallisia suhteita voida palauttaa ihmisen luontosuhteeseen. Tämä kritiikki on osoitus eräästä Marxin poliittisen ta- loustieteen kritiikin läpikäyvästä teemasta:
Marx kieltää kaikenlaiset yhteiskunnan luonnontilan tai luonnollisen yhteiskunnan postuloinnit ja kritisoi kaikenlaista yhteis- kunnallisten suhteiden käsittämistä luon- nonmukaisiksi tai luonnollisiksi suhteiksi.
Tämä oli yleistä Marxia edeltävässä yhteis- kuntafilosofiassa ja poliittisessa taloustie- teessä.
Kuitenkin myös Marx katsoo että kapita- lismiin siirryttäessä haltuunoton laki kään- tyy päinvastaiseksi: yksinkertaisessa tava- rantuotannossa haltuunotto perustui aina omaan työhön, mutta kapitalismissa anas- tetaan nimenomaan vieraan työn tuotteita.
Marxille haltuunoton tavan muuttuminen omaan työhön perustuvasta vieraan työn tuotteita anastavaksi osoittaa, ettei omis- tusoikeudella ole mitään luonnollista, kai- kissa yhteiskunnissa käypää kriteeriä.
Marxin kritiikki menee kuitenkin vielä pidemmälle: hän selittää myös sen, miksi klassinen poliittinen taloustiede joutui pos- tuloimaan omaan työhön perustuvan omis-
Kertauskysymyksiä
1) Palauta mieleesi
a) mitä tarkoittaa luovan suhtautumisen tarve b) mitä ovat kristilliset sosialistit
c) mitä kappaleessa sanotaan marxilainen sosialidemokratia-termin luonteesta
2) Mieti mitä eroja on sosialismin tieteellisellä ja muilla perusteilla?
3) Pyri löytämään esimerkkejä siitä, kuinka kapitalismi pyritään todista- maan ainoaksi mahdolliseksi tai parhaaksi mahdolliseksi yhteiskunta- muodoksi?
4) Pyri löytämään esimerkkejä dogmaattisesta marxilaisuuden tulkinnasta, mitkä ryhmät niitä esittävät?
5) Miksi tarvitaan luovaa suhtautumista?
Näistä ongelmista lisää esimerkiksi Löppösen Historiallisessa materia- lismissa.
tusoikeuden ja miksi tämä on kapitalismis- sa käypä ajatusmuoto. Työ legitiimin yksi- tyisomistuksen kriteerinä ei siten ole Mar- xille luonnollinen ja ylihistoriallisesti käy- pä oikeudenmukaisuuden kriteeri, johon kapitalismikritiikki voi nojata. Se on por- varilliselle yhteiskunnalle ominainen aja- tusmuoto, jolla on reaalinen perustansa ta- varantuottajien ja -vaihtajien yhteiskunnas- sa. Se, samoin kuin vapaus ja tasa-arvokin, joita Marx samassa yhteydessä analysoi, on paremminkin porvarillisen yhteiskun- nan oma normatiivinen periaate, lupaus, jota porvarillinen yhteiskunta ei lunasta.
Ne ovat Marxin ns. immanentin kapitalis- mikritiikin normatiivisia mittapuita. Mar- xille riisto tai kapitalistinen yksityisomistus eivät ole epäoikeudenmukaisia, eikä Mar- xin kommunismikaan toteuta mitään uni- versaalia ja korkeampaa oikeudenmukai- sen yhteiskunnan periaatetta. Se on parem- minkin, kuten Marx Gothan ohjelman ar- vostelussaan toteaa, koko ahtaan porvarilli- sen oikeushorisontin toisella puolella — mitä se sitten tarkoittaneekin.'
Kuten jo aikaisemmin on todettu, Mar- xin käsitykset näyttävät tulevan lähem- mäs Marxin jälkeistä marxismia, kun hän analysoi pääoman kasautumisen seurauk-
1 Marxin immanentista kritiikistä ks. Loh- mann, Georg: Gesellschaftskritik und norma- tiver Massstab. Teoksessa Honneth, A. & Ja- eggi, U. (toim.): Arbeit, Handlung, Normati- vität. Theorien des historischen Materialismus 2. (Frankfurt am Main: Suhrkamp 1980.) Al- len Woodin teokseen Karl Marx (London, Boston and Henley: Routledge & Kegan Paul 1981) sisältyy myös mielenkiintoinen keskustelu Marxin kapitalismiteorian norma- tiivisuudesta. Wood on varmasti oikeassa tor- juessaan tulkinnat, jotka tekevät Marxista moralistin, mutta liioittelee kieltäessään Mar- xin kritiikin kaiken normatiivisuuden.
sia työväenluokan kannalta — juuri pääo- man kasautumisen yleisen lain yhteydessä Marx siirtyy Pääomassa tarkastelemaan asioita työväenluokan kannalta. Marx tuo selvästi esille, miten pääoman toistuvan, syklisen liikkeen rinnalla kapitalismiin si- sältyy tendenssi tuottaa jatkuvasti ja kasva- vassa määrin suhteellista liikaväestöä, työttömien reserviarmeijaa. Tämä kehitys johtaa palkkatyöläisten aseman kaikkinai- seen huononemiseen, fyysiseen, talou- delliseen ja moraaliseenkin rappioon. Mar- xin tässä yhteydessä pääomalle lukema syntilista on pitkä ja vaikuttava. Viime kä- dessä työläisten työhön perustuva pää- oman kasautuminen johtaa rikkauksien keskittymiseen luokalle, joka ei työtä tee, kun taas rikkauksien todellinen luoja, työ- väenluokka, köyhtyy ja kurjistuu. Ja juuri tämä osoittaa Marxillekin kouriintuntuvas- ti, että on tullut aika pakkoluovuttaa pak- koluovuttaj at .
Marxin analyysia on helppo kritisoida ja asettaa se kyseenalaiseksi muutoinkin kuin empiirisenä ennusteena palkkatyö- läisten aseman kehityksestä kapitalismissa, jollaiseksi sen eittämättä ainakin perin- teinen marxismi käsitti. Sen suhde Marxin muualla Pääomassakin esittämiin työvoi- man arvoa ja palkkojen muutosta koske- viin tarkasteluihin on epäselvä. Marx sel- västi väittää Pääoman 1 osan lopussa enemmän kuin hänen olisi ainakaan ana- lyysinsa tässä vaiheessa lupa väittää (tiu- kasti ottaen on kyse vain suhteellisesta lii- kaväestöstä, elävän työn määrän vähene- misestä suhteessa kasautuneeseen pää- omaan tai esineellistyneeseen työhön, ei si- nänsä työttömyyden kasvusta). Marx pyr- kii kuitenkin selvästi osoittamaan jotakin enemmän kuin vain toteamaan, että kapi- talismille ominaisesta suhteellisen lisäar- von kasvattamisen tavasta johtuen elävän työn osuus pyrkii pienenemään suhteessa
akkumuloituun pääomaan. Hän todella väittää, että kapitalismi tuottaa palkkatyö- läisten kannalta yhä huonompia seurauk- sia, että proletariaatti kurjistuu.
Marxin pääoman kasautumisen seurauk- sia koskevaa tarkastelua arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon argumentaa- tion konteksti. Voidaan väittää, että kyse on jälleen vahvassa mielessä poliittisen ta- loustieteen — ja kapitalismin — immanen- tista kritiikistä. Tätä marxismi ei koskaan huomannut, vaikka siitä antaa viitteen jo Marxin keskustelu suhteellisesta liikaväes- töstä. Marx korostaa, että kyse on kapita- lismille ominaisesta ja siis historiallisspesi- fista väestölaista, ja kritisoi siten eksplisiit- tisesti Malthusin luonnollista tai absoluut- tista väestölakia. Samoin koko keskustelu pääoman kasautumisesta ja siihen liittyväs- tä pääoman orgaanisen kokoonpanon kas- vusta suuntautuu Ricardon vastaavia ana- lyyseja vastaan ja huipentuu Pääoman kol- mannessa osassa Marxin esitykseen voiton suhdeluvun laskutendenssistä. Ricardo joh- taa voittosuhteen vääjäämättömän alene- misen maan luonnollisista tuottavuuserois- ta ja maankoron kasvusta. Marx sen sijaan korostaa, että kyse on kapitalismille omi- naisesta tendenssistä, joka seuraa itse pää- oman pyrkimyksestä lisäarvon rajattomaan kasvattamiseen.
Tarkastellessaan pääoman kasautumi- sen seurauksia työväenluokalle Marx tu- lee itse asiassa esittäneeksi erään klassisen poliittisen taloustieteen keskeisen legiti- matoorisen tai sellaiseksi tulkittavissa ole- van argumentin kritiikin. Adam Smith esitti Kansakuntien varallisuudessaan (1776) että kaupallinen yhteiskunta, joka perustuu omaisuuksien entistä epätasaisem- paan jakautumiseen — tai joka tuottaa ennen näkemättömän omistuksen epätasa- arvon —, tuottaa ihmiskunnan enemmis- tön yleisen hyvinvoinnin tai humaanin ole-
massaolon. John Locke totesi teoksessaan Two Treatises on Government (1690), et- tä jokainen englannin maatyöläinen siitä huolimatta, että hän ei omista mitään, elää paremmin kuin Amerikan intiaaniku- ninkaat yhteisomistuksen vallitessa. Marx sen sijaan pyrkii osoittamaan, että pää- oman kasautumisesta ja rikkauksien ja omaisuuden epätasaisesta jakautumisesta ei seuraa vastaavia suotuisia seurauksia yhteiskunnan suurelle enemmistölle, palk- katyöläisille. Päinvastoin pääoman kasvaes- sa myös kurjuus ja köyhyys kasvavat. On hie- man yllättävää, että Marx, joka kyllä ekspli- siittisesti osoittaa Malthusin ja Ricardon käsi- tykset kritiikkinsä kohteiksi, ei tässä yhtey- dessä viittaa lainkaan Adam Smithin käsi- tyksiin. Kyse on ilmeisesti Marxin mielestä yleisemmästä, koko poliittista taloustiedet- tä luonnehtivasta legitimoinnin tavasta ja kapitalistisen yhteiskunnan toimijoille omi- naisesta toiminnan seurausten utilitaristi- sesta arvioinnin tavasta. Vaikka kyse on- kin Marxin esittämästä porvarillisen yhteis- kunnan legitimaation kritiikistä eikä yksin- kertaisesta empiirisestä ennusteesta, on sa- malla kuitenkin myönnettävä, että tämä avaa Marxin kapitalismiteorian sekä empii- riselle kritiikille että toimijoiden omien ko- kemusten valossa tapahtuvalle arvioinnille.
Työn periaate eli Marx valistuksen kriitikkona ja vankina
Kuten jo aiemmin on todettu, eräs tapa kuva- ta marxismin ja Marxin ajattelun suhdet- ta on todeta, että marxismi ei koskaan ot- tanut vakavasti Marxin Pääomaa poliitti- sen taloustieteen kritiikkinä eikä siten kä- sittänyt sen erityistä suhdetta klassiseen poliittiseen taloustieteeseen. Hyvänä osoi- tuksena tästä on esimerkiksi se, että mar- xismille Pääoman fetigiluku jäi vieraaksi.
Vaikka esimerkiksi Karl Kautsky totesi
sen olevan Marxin Pääoman tärkein osa, se ei yksinkertaisesti sopinut kautskylaisen marxismin käsitykseen tieteellisestä sosia- lismista tieteenä, joka esittää kapitalisti- sen tuotantotavan historialliset kehityslain- alaisuudet.
Vaikka Marxin kapitalismikritiikki ei, toisin kuin marxismi, perustukaan työhön ja työn välityksellä tapahtuvaan luonnon haltuunottoon perustuvaan luonnollisen omistusoikeuden tai työn tulosten oikeu- denmukaisen jaon kriteeriin, työn käsite on kuitenkin eräässä toisessa mielessä kes- keinen Marxin kapitalismikritiikissä. En- nen kaikkea työn periaate' on Marxin kes- keinen historianfilosofinen periaate, joka takaa viime kädessä sekä porvarillisen yh- teiskunnan kumoutumisen mahdollisuuden ja sen myötä ihmiskunnan esi- tai luonnon- historian päättymisen että sitoo ihmiskun- nan emansipaation lopullisesti proletariaa- tin itse-emansipaatioon. Vaikka Marx on samalla ennen kaikkea valistuksen kriitik- ko, sitoo työn käsite Marxin ekonomiakri- tiikin valistuksen projektiin.
Pääoman alussa suoritettu tavaran ja työn kaksinaisluonteen analyysi johti Mar- xin tunnistamaan yhteiskunnallisten suhtei- den nurinkääntymisen tai esineellistymisen (Verdinglichung) tavaranvaihdon yhteis- kunnassa. Tämä kahdentuminen kulkee lä- pi kaikkien yhteiskunnallisten suhteiden.
Marxin lähtökohtana on, että tavaranvaih- don yhteiskunnassa yksityistyö on vain vä- lillisesti — vaihdon välityksellä — yhteis- kunnallista. Edellytyksenä sille, että tällai- nen yksityistyö voi tulla yhteiskunnalliseksi on tällöin se, että kaikki tavarat ilmaisevat tai esittävät arvonsa jonkin tietyn tavaran
2 Marxin työn periaatteesta ks. Lange, Ernst Michael: Das Prinzip Arbeit. (Frankfurt am Main, Berlin & Wien: Ullstein 1980.)
(raha) käyttöarvossa, johon sisältyvästä työstä tulee tällöin yleisen yhteiskunnalli- sen työn edustaja. Tämän seurauksena ta- varanvaihtajien yhteiskunnalliset suhteet saavat esineellisten suhteiden luonteen:
vaihtovero (tai hinta) näyttää olevan, tai on, kuin tavaroiden luonnollinen ominai- suus samoin kuin niiden muutkin luonnolli- set ominaisuudet; se ei enää johda kysy- mään arvomuodon yhteiskunnallista alku- perää.
Tavaran kaksinaisluonteen ja arvomuo- don analyysit tekevät nyt mahdolliseksi se- littää sen ilmiön, jota jo Marxin vuoden 1844 Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset tavoittelivat puhuessaan työn vieraantumi- sesta. Nyt ei Marxilla ole kyse enää työläi- sen itsevieraantumisesta tai ihmisen vie- raantumisesta lajiolemuksestaan, josta kaikki porvarillisen yhteiskunnan taloudel- liset kategoriat (yksityisomistus, palkka- työn ja pääoman vastakkaisuus jne.) voi- taisiin johtaa. "Kansantaloudellisen tilan"
analyysi (kuten Marx porvarillista yhteis- kuntaa tuossa käsikirjoituksessa kutsuu) ei voi alkaa työn ja vieraantumisen käsitteil- lä. Porvarillisessa yhteiskunnassa sen enempää rikkaus kuin yhteiskunnalliset suhteetkaan eivät ilmene sinä, mitä ne to- dellisuudessa ovat. Tavaran arvomuodon analyysi tekee Pääomassa mahdolliseksi se- littää sen, miksi työn tuotteilla on itsenäis- tynyt ja vieras hahmo suhteessa niiden tuottajiin ja vaihtajiin. Yksityistuottajien yhteiskunnallista yhteyttä hallitsee arvoesi- neellisyys, eikä tämä yhteiskunnallinen yh- teys konstituoidu tavaranvaihtajien tietoi- sen toiminnan tuloksena. Siten Engelsin ta- rina yksinkertaisesta tavarantuotannosta, jossa tuottajat kalkyloivat tuotteidensa tuottamiseen käyttämänsä työajan ja vaih- tavat niitä sitten tässä suhteessa, on perin- juurin väärä.
Analysoidessaan tavaran arvomuotoa
Marx ei tyydy vain toteamaan, että kahdel- la keskenään vaihdettavalla tavaralla tulee olla jokin yhteinen ominaisuus, joka tekee ne keskenään verrannollisiksi. Liittäessään tämän ominaisuuden arvoon ja indentifioi- dessaan arvon substanssin abstraktiin työ- hön Marx seuraa Ricardoa ja klassista po- liittista taloustiedettä. Arvo on Marxilla ta- varoiden puhdas yhteiskunnallinen ominai- suus, johon ei sisälly tippaakaan luonnon ainetta. Sen voi siten sanoa esittävän tiivis- tetyssä muodossa tavaramarkkinoiden toi- mintaperiaatteen. Liittäessään kuitenkin Ricardon tavoin arvon työhön ja omaksu- essaan työn kaksinaisluonteen analyysilla täydennetyn työnarvoteorian, Marx voi paitsi väittää, että tavaranvaihtajien yhteis- kunnalliset suhteet ovat reifioituneita, myös olettaa, että tämä esineellistyminen on itse asiassa työläisten oman työn tulos- ta ja sellaisena kumottavissa.
Tätä korostaa vielä sekin, että Marx itse asiassa määrittelee työn käsitteen sen kak- sinaisluonteen ohella toisellakin tapaa uu- delleen: Marxilla työssä on kyse ihmisen toiminnan ja sen päämäärän ulkoistamises- ta, konkreetti työ materialisoituu tavaran käyttöarvoon ja abstrakti objektivoituu sen arvoon.
Tarkastellessaan yksinkertaisen arvo- muodon tai paremminkin ekvivalenttimuo- don erikoisuutta Pääomassa Marx toteaa, että tavaran käyttöarvosta tulee toisen ta- varan vaihtoarvon ilmenemismuoto. Sama asia voidaan ilmaista myös siten, että sii- hen sisältyvästä yksityistyöstä tulee välittä- mänsä vastakohdan, yleisen yhteiskunnalli- sen työn ilmenemismuoto. Marxin tavara- maailman kaikki tavarat ilmaisevat arvon- sa rahatavarassa, johon sisältyvästä työstä tulee siten yleisen yhteiskunnallisen työn edustaja. Ajatus työläisen itsevieraantumi- sesta ei siis ole kovin kaukana Pääomasta- kaan. Tavaranvaihtajien yhteiskunnallinen
yhteys ei ole tietoisesti hallittua, vaan se toteutuu arvon välityksellä. Samalla tämä kuitenkin merkitsee, että se konstituoituu heidän työnsä välityksellä.
Kuten Kittsteiner" on osoittanut, Marxin työn käsitteen uudelleenmäärittely on tul- kittavissa myös ratkaisuna historian tuotet- tavuuden tai tehtävyyden ongelmaan.
Marx tulee itse asiassa demystifioineeksi sen valistusfilosofiassa yleisesti esiintyvän ajatuksen, jonka mukaan toimiessaan omien tarkoitusperiensä mukaisesti, usein toinen toistaan vastaan, yksilöt tulevat tah- tomattaan ja tietämättään toteuttaneeksi historian salattua päämäärää tai telosta.
Juuri tästä on kyse Immanuel Kantin
"luonnontarkoituksen" tai Adam Smithin
"näkymätön käsi" -metaforissa. Karkeasti ilmaisten Marxin ratkaisu sisältyy siihen, että konkreetti työ on tarkoituksel- lista, päämääriä toteuttavaa toimintaa, jo- ka on ylihistoriallista luonteeltaan. Ihmiset luovat siis työllään kaiken aikaa omaa his- toriaansa. Abstraktin työn tuotteina — porvarillisessa yhteiskunnassa jossa heidän työllään ja sen tuotteilla on arvomuoto — heidän työnsä tuotteilla on esineellinen vie- ras hahmo. Ihmisten toiminta on tällöin alistettu heidän oman työnsä tuotteiden it- senäistyneelle, vieraalle hahmolle, joten he eivät luo aidosti omaa historiaansa. Ka- pitalistisen yhteiskunnan telos on pääoman arvonlisäys, eikä pääoman kasautuminen tuota tuloksenaan sen enempää järjenmu- kaisia subjektien välisiä suhteita, moraalis-
3 Marxin ja valistuksen historianfilosofian suh- teesta ks. Kittsteiner, Heinz-Dieter: Naturab- sicht und unsichtbare Hand. Zur Kritik des geschichtsphilosophischen Denkens. (Frank- furt am Main, Berlin & Wien: Ullstein 1980.)
ta täydellistymistä kuin yksilön autonomi- aakaan tai ihmiskunnan humaania olemas- saoloa, jotka jokaisen valistus vuoroin his- torian telokseen luki. Pääoman itselisäys on luonteeltaan abstraktia ja siten välinpi- tämätön kaiken tuon suhteen.
Samalla silläkin on kuitenkin oma salat- tu teloksensa, työn tuotantovoiman ja tar- peiden rajaton kasvattaminen, kaikkien yh- teiskunnan luontoperäisten tai traditionaa- listen rajoitusten murtaminen. Se merkit- see paradoksaalisesti ihmisen tuottavan toi- minnan ja kykyjen täydellistymistä.
Kuten jo aiemmin on todettu, Marxin keskustelu työväenluokan kohtalosta pää- oman kasautumisen vallitessa on olennai- nen osa — tavallaan huipentuma — hänen poliittisen taloustieteen kritiikkiään. Nyt saman asian voisi ilmaista toisinkin. Kuten Marx toteaa vuoden 1861-63 käsikirjoi- tuksessaan, joka on eräs Pääoman esitöis- tä, palkkatyöläinen on "pauper", absoluut- tisen köyhyyden edustaja, koska hänen työvoimansa materialisoitumisen tai aineel- listumisen (Vergegenständlichung) ehdot ovat vieraissa käsissä, vieraan tahdon alai- suudessa. Ne esiintyvät pääoman muodos- sa tällaisena vieraana voimana, joka mää- rää työläisen elämäntoimintoja. Jo tästä syystä palkkatyöläinen on Marxin mukaan tuomittu köyhtymään. Hänen oman elin- toimintansa, tuotannollisen aktiivisuutensa ehdot ovat ehtoja, joita hän ei itse aseta tai hallitse. Marxille ilmeisesti juuri työttö- myyden syklinen lisääntyminen, suhteelli- sen liikaväestön kasvu, osoitti kouriintun- tuvasti pääoman luonteen tällaisena vieraa- na voimana. Siten Marxin teesi palkkatyö- läisen elämäntilanteen epävarmuudesta on olennainen osa hänen reifikaatiokritiik- kiäänkin.
Marx korostaa jatkuvasti, että ainoas- taan pääoman ominaisuudessa nämä tuo- tannonehdot ovat tällainen vieras mahti, ei
sen sijaan aikaisemman materialisoituneen työn ominaisuudessa. Muutoinhan prosessi olisi palautumaton. Mutta yhtä tärkeää Marxille on, että ne edustavat vahvassa merkityksessä aikaisempaa materialisoitu- nutta työtä. Tähän liittyy myös Marxin työn käsitteen uudelleenmäärittely.
Marxin käsityksen mukaan työläinen ei yksinkertaisesti vain muokkaa luonnonesi- neitä työllään, "sekoita" niihin työtään ja ota niitä haltuunsa työllään, kuten Marxia edeltävässä poliittisessa taloustieteessä oli tapana ajatella. Työn tuotteisiin on aineel- listunut työläisen tarkoituksellinen toimin- ta. Ja juuri siksi, että ne ovat hänen ul- koistuimiaan (Entäusserung), hän voi ot- taa ne haltuunsa (aneignen). Siten pää- oman tuottavat voimatkaan, joita se pyrkii rajattomasti kasvattamaan, eivät ole mi- tään muuta kuin elävän työn tuottamia voi- mia, jotka työläinen on väliaikaisesti luo- vuttanut pääomalle. Sellaisina ne ovat myös periaatteessa aina palautettavissa elä- vän työn kyvyiksi ja potentioiksi.
Marxin suorittama työn käsitteen uudel- leenmäärittely tekee siten mahdolliseksi tulkita työn periaatteet hänen historianfilo- sofiseksi perusideakseen, joka ei sitten- kään ole etääntynyt kovin kauas nuoren Marxin vieraantumisajattelusta.
Lopuksi
Yksi tämän kirjoituksen perusteeseistä on, että Kautskyn ja Engelsin traditionaalinen marxismi on lähempänä klassista poliittista taloustiedettä kuin Marxin siihen kohdista- maa kritiikkiä. Tätä lähtökohtaa voidaan nyt jossain määrin modifioida: Marxin ja marxismin suhde uuden ajan klassiseen ajatteluun on monimutkaisempi. Itse asias- sa juuri Marx, huolimatta eksplisiittisestä ja radikaalista kritiikistään, säilyttää ajattelus- saan valistusfilosofian modernin yhteiskun-
nan klassista "sosiaalista kysymystä" kos- kevan ongelman, jota marxismin lineaari- nen ja yhteiskunnan luonnonlakeja muo- toileva ja niiden hallinnasta haaveileva marxismi ei tee. Marx ei toisin kuin mar- xismi käännä työn, haltuunoton ja yksityis- omistuksen luonnonoikeudellisia periaat- teita kapitalistisen yksityisomistuksen kritii- kiksi. Mutta juuri Marxin suorittama työn käsitteen uudelleenmäärittely ja radikali- sointi suhteessa klassiseen poliittiseen ta- loustieteeseen johtaa sekä ajatukseen luon- nonhallinnan ja tuottavan toiminnan täy- dellistymisestä historian teloksena että kai-
kenlaisten yhteiskunnallisten objektifikaa- tioiden lakkauttamisen vaatimukseen.
Ihmiskunnan luonnon- tai esihistorian lak- kauttaminen vaatii reifioitujen yhteiskunta- suhteiden kumoamista ja siten radikaalia katkosta historiassa. Mutta Marxilla sen enempää kuin marxismillakaan ei ole epäi- lystäkään siitä, etteikö pääoman kasautu- minen tuottaisi aidon emansipation edelly- tyksiä ja etteikö ihmiskunnan emansipaa- tio ole juuri proletariaatin tehtävä. Siitä pi- tää työn periaate huolen. Siksi juuri tätä periaatetta voisi kutsua Marxin marxismik- si.
