Marxismin raj alle!
Risto Heiskala
Kirjoittaessani 1980-luvun puolivälissä marxilaisen yhteiskuntateoreettisen pro- jektin rajallisuudesta ja kirjatessani sen on- gelmallisia sitoumuksia en koe itseäni mik- sikään tienraivaajaksi. Totesihan mm. Fu- rio Cerutti — hänkin olemassa olevalle tut- kimukselle rakentaen — 'Das Argumentin' järjestämässä Marxin kuoleman 100-vuotis- muistoseminaarissa Marxista, että "psyy- ke, symbolinen tuotanto ja institutionaali- nen toiminta puuttuivat kaikki hänen teori- astaan" (Cerutti 1984, 14) ja kirjoittihan Jean Baudrillard fundamentaalisen Marx- kritiikkinsä 'Tuotannon peili' jo vuonna 1973 ja kiinnittihän Jurgen Habermas huo- miota Marxin teorian kyvyttömyyteen te- matisoida työn alueen ohella interaktion aluetta jo vuonna 1968 ilmestyneessä teok- sessaan 'Tieto ja intressi' (ks. Baudrillard 1975 ja Habermas 1981). En myöskään voi ottaa itselleni sellaisen välittäjän asemaa, joka ensimmäisenä toisi asiasta käytyä kes- kustelua Suomeen, sillä sen ovat muut jo tehneet. Kun tästä huolimatta aina toisi- naan törmää sellaisiin käsityksiin, että ranskalaisten teoreetikkojen ja jopa Ha- bermasin tutkiminen ovat vain "muotivir- tauksia" ja kriittisen yhteiskuntateorian olisi niihin sekaantumisen sijasta vain "pa- lattava Marxiin", on mielestäni hyödyllistä ja keskustelua selkiinnyttävää kirjata ylös niitä perustavia ongelmia, joita tutkimus on paljastanut marxilaisessa yhteiskunta- teoreettisessa projektissa.
Näitä ongelmakohtia on ainakin kuusi.
Esittelen ne seuraavassa lyhyesti ja pyrin sen jälkeen — Michel Foucault'n inspiroi- masta perspektiivistä — sanomaan jotain siitä mikä Marxin teoreettisessa työssä, näistä fundamentaalisista ongelmista huoli- matta, oli kestävää ja miten kriittinen yh- teiskuntateoria voisi pitää kiinni tästä hä- nen työnsä kestävästä ytimestä. Lopuksi käsittelen hieman kriittisten intellektuel-
lien strategian ongelmia.
Työn ja tarpeen optiikka
Marxin teoria alistaa kaikki inhimilliset elämänilmaukset työn ja tarpeen käsitteil- le. Hegeliläisesti hän näkee inhimillisen toiminnan esineelliseksi toiminnaksi, jonka ytimenä on tuotanto. Työ esineellistää ih- mislajin kykyjä objekteihin ja upottaa näin niihin — Marxin mm. tässä suhteessa aristotelisen ajattelutavan mukaan — eri- laisia potentioita. Tarve aktualisoi poten- tiat nautinnassa. Työ ja tarve ovat ihmisla- jin tuotannollisen toiminnan kaksi eri puol- ta ja tämä tuotannollinen toiminta on ihmi- sen lajiolemus. (Ks. Lange 1980, Lohman 1984, myös Gronow 1984a.)
Koko yhteiskunnallisen todellisuuden alistaminen työn ja tarpeen optiikalle joh- taa siihen, että tähän käsitejärjestelmään sopimattomien elämänilmausten piiri jää tematisoitumatta tai tematisoituu pelkkien jäännöskategorioiden kautta. Niinpä ei- materiaalista toimintaa mm. interaktion piirissä on vaikeaa tematisoida marxilaises- sa käsitejärjestelmässä (Habermas 1981).
Yrittäessään päästä rajoittavan käsitejär- jestelmänsä pauloista Marx kehittelee va- paan ajan käsitettä, mutta käsite jää ambi- valentiksi eikä Marx onnistu antamaan sil- le selkeää määrittelyä (Lohmann 1984). — Tästä muuten juontaa juurensa se moninai- suus ja ne teoreetikkojen väliset ristiriidat, jotka liittyvät Marxin vapauden ja välttä- mättömyyden valtakuntien välille tekemän erottelun tulkintaan.
Marx perustelee tuotannollisen toimin- nan ensisijaisuutta yhteiskunnallisessa käy- tännössä (ja tähän liittyvää perusta/päällys- rakenne -metaforaa) toteamalla, että lapsi- kin jo tietää, ettei mikään yhteiskunta voi jatkaa elämäänsä ilman tuotantoa. Mutta, jos tuo filosofian historiassa aina silloin täl-
löin keskusteluun osallistuva kirotun sivis- tynyt lapsi hetkeksikin pysähtyisi pohti- maan muita yhteiskunnallisen prosessin jat- kumisen välttämättömiä ehtoja, hänen oli- si pakko tunnustaa, että niitä on lukema- ton määrä. Ihmisyhteiskunnat eivät voi elää ilman kommunikaatiota, seksualiteet- tia, aurinkoa, ilmaa, vettä, aistitoiminto- ja . . . Miksi siis juuri tuotanto olisi se etuoikeutettu piste, josta lähtien koko yh- teiskunnallinen todellisuus on koodattava?
Jean Baudrillard (1975) toteaa, että Marxin sitoutumisessa työn ja tarpeen kä- sitteistöön ei ole kysymys pelkästä virhees- tä. Se osoittaa, että Marx on sidoksissa kri- tisoimansa poliittisen taloustieteen tapaan jäsentää maailma ja pyrkiä artikuloimaan se työn ja tarpeen käsittein. Näin poliitti- nen taloustiede muodostaa porvariston projektin, jossa inhimilliset elämänilmauk- set ("symbolinen vaihto") terroristisesti alistetaan käsitejärjestelmälle, joka näkee ne "tuotannon peilin" kautta. Työn ja tar- peen käsitteillä toimiva teoria muodostaa
— Marxin ekonomiakritiikissä valmiin muotonsa saavan — koodin, joka toimii suunnitelmana kapitalistisen maailman luo- mista varten. Tämä koodi sulkee näkyvistä vaihtoehtoiset tavat hahmottaa todellisuut- ta.
Historianfilosofinen jatkumo
Historiallista materialismia koskevissa ke- hitelmissään Marx rakentaa valistusajatte- lulle tyypillisen historianfilosofisen jatku- mon, joka alistaa menneisyyden ja tulevai- suuden nykyisyyden logiikalle. On puhuttu
"menneisyyden kesyttämisestä" (Poster 1984).
Valistusajattelulle oli luonteenomaista nähdä menneisyys nykyisyyden tulemisen prosessina, jossa vaiheittain siirrytään epä- täydellisistä ja rajoittuneista yhteiskunnan
muodoista kohti järjellistä yhteiskuntaa.
Esimerkiksi Adam Smith esittää Kansojen varallisuudessa nelivaiheisen historiankaa- van, jossa yhteiskunnallinen kehitys alkaa metsästäjä-kalastajavaiheesta, siirtyy myö- hemmin nomadi- eli paimentolaisvaihee- seen, sen jälkeen maatalousvaiheeseen ja lopulta kommersiaaliseen eli porvarilliseen vaiheeseen. Siirtymäperustana toimii (eräin varauksin ks. Viikari 1982) työn- jaon kehitys, joka itsessään jää selittämät- tä. Sama logiikka toimii myös Saksalaisen ideologian tai Poliittisen taloustieteen arvos- telun johdannon kehitelmissä historiallises- ta materialismista. Smithin kommersiaalis- ta vaihetta vain täydennetään koneteolli- suudella (jolloin saadaan teollisuuskapita- lismi) ja historianfilosofinen rakennelma käännetään kapitalismikritiikiksi heijasta- malla tulevaisuuteen kommunismin vaihe, jonka perspektiivistä poliittisen taloustie- teen käsitys porvarillisesta yhteiskunnasta ikuisena muotona relativoituu. Kapitalis- mista kommunismiin siirtymisen subjekti- na toimii proletariaatti, jonka synty johde- taan työnjaon kehityksestä. Itse rakennel- man toimintalogiikka ei muutu. (Ks.
Schanz 1979, 1981a ja 1981b; Gronow 1984b ja Viikari 1982).
Tämä menneisyyttä ja tulevaisuutta yk- siulotteistava ajattelutapa muuttaa muoto- aan ekonomiakritiikin vaiheessa, mutta myös ekonomiakritiikin kolmivaiheinen historiankaava (esikapitalistiset yhteiskun- nat, kapitalismi, kommunismi; ks. esim.
Grundrisse s. 75-76) sisältää raskaita his- torianfilosofisia painotuksia.
Ideologian käsite
Marx kiinnittyy — taaskin valistusporvaris- ton ajatustapaa mukaillen — ideologian käsitteeseen. Kriitikon tehtävänä on järjen nimissä paljastaa ideologiset käsitykset to- dellisuudesta ja esittää niiden genesis. Krii-
TIEDE&EDISTYS 1186 Marxismin rajat 27
tikko tukeutuu tieteeseen ja marxilaisuuden tapauksessa erityisesti yhteiskunnan tuo- tannollista "perustaa" tutkivaan tietee- seen, josta käsin "ylärakenteen" ilmiöt se- litetään.
Tämä ajattelutapa sisältää ainakin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin: mihin perustuu sen tieteen auktoriteetti, jonka perspektiivistä ideologiaa kritisoidaan ja selitetään? Esi- merkiksi Michel Foucault on "tiedon ar- keologiassaan" argumentoinut vahvasti sen näkemyksen puolesta, että sellaiset vastinparit kuin tosi/epätosi ja tieteellinen/
ideologinen väittämä voidaan määrittää vain tiettyjen diskurssien sisällä. Ei ole ole- massa mitään diskursseista riippumattomia mittapuita, joiden avulla voitaisiin tehdä vertailuja eri väittämien totuudellisuuden asteesta, koska mm. totuuden käsite aina on sidoksissa diskurssiin ja sitä voidaan käyttää vain jonkin diskurssin sisällä. Dis- kurssit ovat tieto/valta -muodostumia eikä siksi ole olemassa eikä voi olla olemassa sellaista neutraalia tiedettä, johon tukeu- tuen järki voisi pyrkiä kumoamaan ja selit- tämään ideologisia harhaluuloja. Jonkin käsityksen määrittämisessä ideologiseksi on aina kysymys valtasuhteesta eikä tälle valtasuhteelle ole olemassa (sen ulkopuoli- sia) järjellisiä kriteereitä.
Toinen ongelma liittyy marxilaisen ideologiakritiikin erityiseen muotoon, jossa erilaiset "ylärakenteen" ilmiöt — enemmän tai vähemmän elegantisti — re- dusoidaan tuotannolliseen "perustaan".
Tästä syystä mm. sellaisten vaiennettujen vähemmistöjen kuin naisten, homojen, vankien, hullujen, lasten jne. historian ja.
puhunnan tutkimus on aina (taaskin enem- män tai vähemmän elegantisti) kuljetetta- va tuotannollisen "perustan" kehityksen tutkimisen kautta. Nämä ilmiöt saattavat kuitenkin sekä olla sinänsä kiinnostavia (il- man reduktiota "perustaan") että liittyä
sellaisiin vallan struktuureihin, joilla ei ole suhdetta tuotannolliseen toimintaan tai joi- den suhde tuotantoon on vain välillinen.
Näin marxilaisen yhteiskuntatutkimuksen perusasetelma sekä teettää tutkijoilla tur- haa (ja usein erittäin kiinnostamatonta) työtä että luo yksipuolista ja harhaista ku- vaa vallan mekanismien toiminnasta. (Ks.
esim. Poster 1984, 83-87) Intellektuellin ja liikkeen suhde
Marxin peruskaava teorian ja käytännön suhteesta kuuluu jotakuinkin siten, että teorian synnyn edellytyksenä on sen kohteena olevan ilmiön (kapitalismin) kyp- syminen tiettyyn määrään saakka yhteis- kunnallisessa käytännössä. Tämän jälkeen teoreetikko voi ilmiöpinnan tutkimuksesta lähtien abstrahoida esiin kohteen olemuk- sen, jota ilmiöpinta peittää näkyvistä sa- malla kun se toteuttaa juuri tätä olemusta.
Välttämättä tulee tämä teoreetikko (koh- teen kypsyminen tuottaa oman reflektion- sa). Kun olemusteoria (kapitalismista) on syntynyt, muuttuu kohde välttämättä sii- hen suuntaan, johon teoria viittaa (onhan teoria kohteen itse itsestään teoreetikon pään välityksellä tuottama reflektio). Väli- jäsenenä kapitalismiteorian toteutumisessa (so. kapitalismin kumoutumisessa kommu- nismiksi) toimii proletariaatti (joka teorias- sa on johdettu kohteen omasta liikunnas- ta). Teorian totuuden ja materialistisuu- den takeena on se, ettei se ole intellektuel- lin satunnaista puhetta vaan kohteen oma reflektio liikunnastaan, jonka intellektuelli vain eräänlaisena kätilönä tai synnyttäjänä päästää vapaaksi.
Tämä materialistinen tapa käsittää teo- rian luonne antaa teoreetikolle näennäi- sesti erittäin vaatimattoman aseman. Jos häntä ei olisi ollut, olisi tullut joku muu, joka olisi tehnyt vastaavan tyyppisen teo-
rian. Kohde itse synnyttää teorian itses- tään. Todellisuudessa syntyy kuitenkin teoria, joka ontologisoi omat rakenteen- sa todellisuuden rakenneperiaatteiksi väit- täessään tematisoineensa yhteiskunnallisen prosessin olemuksen. Tämä ontologisoitu teoria suhtautuu terroristisesti todelli- suuteen alistaen kaiken itseensä sopimatto- man raameihinsa (marxismin tapauksessa nämä raamit muodostuvat työn ja tarpeen optiikasta, historianfilosofisesta jatkumos- ta ja tiede/ideologiaa -vastinparista). Ku- ten historiallisista esimerkeistä tiedämme, tämä (näennäisen vaatimattoman mutta to- dellisuudessa vallantahtoisen) mestariajat- telijan teoreettinen terrori voi helposti joh- taa myös reaaliseen yhteiskunnalliseen ter- roriin.
Tässä ilmiössä ei ole kysymys pelkästään Marxin ajattelun ongelmista vaan tendens- sistä, joka piilee latenttina marxismin tra- ditiossa. Esimerkistä ei käy vain Georg Lu- käcsin Historia ja luokkatietoisuus vaan myös esim. sellaisen teoreettisen terrorin kriitikon kuin Sartren näennäisen vaatimat- tomasta "teoreetikon omasta positiosta"
lähtevät kehitelmät, jotka kuitenkin pääty- vät ontologisoimaan oman teoriansa. (Ks.
Poster 1984, 20-28).
Käsitys kommunismista
Marxin esimerkiksi Gothan ohjelman ar- vostelussa esittämä käsitys todellisesta, omilla jaloillaan seisovasta kommunismista edellyttää kaikkien ristiriitojen sovittumis- ta sekä ihmisten keskinäisissä suhteissa et- tä ihmisen ja luonnon välisessä suhteessa.
Työstä tulee ensimmäinen elämäntarve sa- malla kun kaikki tarpeet tyydyttyvät. Ihmi- sen lajiolemus toteutuu täydellisesti.
Tässä Marxin kommunismikäsityksessä on kysymys romantiikan sovitusvisiosta, jo- hon sisältyy ajatus historian ja kaiken rep-
ression lopusta. Tämän käsityksen lisäksi Marxilla on myös toinen käsitys kommu- nismista, jonka yhteydessä hän puhuu 'kommunismin ensimmäisestä vaiheesta'.
Tällöin hän tarkoittaa yhteiskuntaa, joka syntyy kapitalistisesta yhteiskunnasta sil- loin kuin yhteiskunnallista synteesiä kapita- lismissa hallitseva pääoman arvonlisäyspe- riaate on kumoutunut ja sen tilalle on tul- lut ajan talous. Tämä vaihe ei sisällä aja- tusta historian lopusta ja kaikkien ristiriito- jen täydellisestä sovittumisesta (ja siksi sen tasoista teoriaa ei-kapitalistisesta yh- teiskunnasta voidaankin kehitellä ks. Heis- kala 1985), mutta Marx näkee sen vain vä- livaiheena 'kommunismin korkeampaan vaiheeseen' siirtymisessä. Tämän vuoksi hänen kehitelmänsä 'kommunismin ensim- mäisestä vaiheesta' eivät sisällä mitään yh- teiskunnallisen prosessin hallinnan meka- nismien problematisointia, hän vain viittaa abstraktisti tuotannon suunnitelmallisuu- teen. Tämä yhteiskunnallisen prosessin hal- linnan mekanismien jääminen vaille käsit- telyä johtuu viimekädessä siitä, että työn ja tarpeen optiikassa operoiva käsitejärjes- telmä samastaa yhteiskunnallisen käytän- nön tuotantoon eikä siten voi operoida 'in- teraktion' (Habermas) alueella ja siitä, et- tä Marx näki 'kommunismin ensimmäisen vaiheen' vain askeleeksi kohti 'kommunis- min korkeampaa vaihetta', jossa ihmisyksi- lö ja lajiolemus kaikkien ristiriitojen sovit- tuessa lankeavat yksiin ja historia lop- puu. (Ks. Berki 1983, Gronow 1984a ja Heiskala 1985, 88 108).
Vallan käsite
Marxin vallan käsite on negatiivinen. Toi- sin kuin esim. Michel Foucault, hän ei näe valtaa positiivisena, subjekteja tuottavana ja muotoavana rakenteena tai strategisena tilana vaan ensisijaisesti jotain sinänsä ole-
30 Marxismin rajat 1186 TIEDE&EDISTYS
massaolevaa positiivista (työvoimaa) rajoit- tavana. Näin Marxin kritiikki rakentuu repressiomallille, jossa työvoiman elävää työkykyä repressoidaan lisäarvon riiston prosessissa. Tavoitteeksi asettuu tämän it- senäiseksi positiviteetiksi postuloidun elä- vän työkyvyn (johon liittyen tuotanto näh- dään ihmisen lajiolemukseksi) vapauttami- nen kapitalistisesta repressiosta samalla kun vallankumousteorian perusmalliksi asettuu kaava, jossa tämän positiviteetin it- senäinen logiikka asetetaan vallitsevaa yh- teiskunnallista synteesiä hallitsevaa pää- oman arvonlisäyksen logiikkaa vastaan.
Tällaista ajattelutapaa vastaan osuu se repressiohypoteesilla toimivien kriittisten teorioiden kritiikki, jonka Michel Foucault esittää Seksualiteetin historian johdanto- osassa (Foucault 1981). Sen mukaan tällai- set teoriat jäävät aina vallitsevien valtasuh- teiden järjestelmän puitteisiin asettaessaan vallitsevaa logiikkaa vastaan sellaisen rep- ressoidun positiviteetin, jonka vallitsevat valtasuhteet tosiasiallisesti ovat synnyttä- neet. Repressioteorioiden omasta perspek- tiivistä tätä ei voida havaita, koska ne kir- joittavat repressoidun positiviteetin osaksi ikuista ihmisluontoa ja peittävät näin näky- vistä sen synnyn prosessin osana historialli- sesti määrättyjen valtasuhteiden kehitystä.
Marxismin tapauksessa tämä merkitsee si- tä, että "elävä työkyky" antropologisoi- daan osaksi ihmisluontoa sen sijaan, että nähtäisiin tämän repressoidun positivitee- tin synnyn yhteys siihen prosessiin, jossa porvaristo pyrkii artikuloimaan koko inhi- millisten elämänilmausten kirjon työn ja tarpeen käsittein ja siis tuotannon kautta.
(Ks. Baudrillard 1975, Dreyfus & Rabi- now 1983, Poster 1984.)
Onko Marx siis kuollut?
Edellä on kosketeltu marxilaisen kriittisen
yhteiskuntateoreettisen projektin perusta- via sitoumuksia ja todettu useat niistä var- sin ongelmallisiksi. Oliko Marxin teoreetti- nen työ siis pelkkää porvariston projektin jatkamista ja onko kriittisten yhteiskunta- tieteilijöiden nyt vain luovuttava Marxista ja siirryttävä tutkimaan muita teoreetikoi- ta? Näyttää siltä, että on kylläkin siirryttä- vä tutkimaan muitakin teoreetikoita (tosi- asiassahan tämä siirtymä on jo tapahtu- nut), mutta että tämä siirtymä ei edellytä täydellistä luopumista Marxista.
Marxin työn kestäväksi ja arvokkaaksi ytimeksi voidaan edelleen nähdä ekono- miakritiikissä kehitetty teoria muodoltaan kapitalistisesta yhteiskunnasta ja on edel- leen vaikeaa kuvitella kriittistä yhteiskun- tateoriaa, joka ei tavalla tai toisella tekisi tästä teoriasta elementtiä omiin kehit- telyihinsä. Nykyisessä tilanteessa näyttäisi kuitenkin tarpeelliselta asettaa tämä teoria yhteyksiinsä, jotta sen sisäinen (porvaris- ton maailmanprojektiin sidottu) raken- ne ei hämärtäisi kriittisen teorian perspek- tiivejä. Yksi tapa tehdä tämä yhteyksiinsä asettaminen on kirjoittaa Marxin kapita- lismiteorian "alle" foucault'lainen so- siaalihistoriallinen esitys "biovallan" kehi- tyksestä kapitalismin synnyn (ja tätä kaut- ta kapitalismiteorian käsitejärjestelmän rajallisuuden) ehtona ja sen kanssa rinnan käyvänä prosessina.
"Biovallalla" Foucault tarkoittaa poliit- tista teknologiaa, joka "toi elämän ja sen mekanismit eksplisiittisten kalkylaatioiden piiriin ja teki tiedosta/vallasta inhimillisen elämän muuntelun välineen" (Foucault 1981, 143). Tämä poliittinen teknologia oli johonkin määrään saakka kehittynyt jo ai- kaisemmin, mutta vasta 1600-luku teki sii- tä koherentin muodostuman, joka alkoi laajeta ja alistaa muita valtasuhteiden muotoja itselleen. Biovallan erityisenä tek- niikkana oli ositteleva kontrolli, jonka
myötä ihmisten elämälle luotiin sellainen
"tapahtuma-avaimus", jonka puitteissa kontrollin vastustaminen ei ollut mah- dollista. Se kehittyi erityisten instituutioi- den puitteissa ja sen laboratorioina toimi- vat luostarit, sairaalat, armeija, koulu, vankila jne. Sen myötä "yksittäisten ihmis- ten elämät, kuolemat, aktiviteetit, työ, tus- kat ja ilot tulivat tärkeiksi", tosin tietysti- kin vain sen (alati laajenevan) "alueen osalta, jolla nämä jokapäiväiset tapahtu- mat olivat poliittisesti hyödyllisiä" (Drey- fus & Rabinow 1983, 139).
Biovallan kehitys oli ja on sidoksissa eri- tyisiin kamppailuihin, mutta samalla näi- den erityisten kamppailujen muotoutumi- nen biovallan mekanismien mukaan luo yleisen kehityskulun, jonka puitteissa bio- vallan kokonaisuus alati laajenee ja alis- taa muita valtasuhteita omalle mekanismil- leen. Erityisen tärkeä kehityslinja bioval- lan synnyn ja laajenemisen prosessissa on ollut ihmistieteiden liittyminen sen yhtey- teen siten, että on syntynyt toisiaan yhä selvemmin läpäisevien ihmistieteiden ja po- liittisen teknologian yhteinen tieto/valta -muodostuma, jonka kehityksen myötä biovalta tunkeutuu yhä uusille alueille.
(Biovallasta tarkemmin ks. Dreyfus &
Rabinow 1983, 133-183).
Biovallan kehityksessä on kysymys yh- teiskunnallisen käytännön struktuurin muo- toutumisesta yhä selvemmin vastaamaan tämän poliittisen teknologian erityisen muodon rakennetta. Tämän vuoksi kysy- mys ei ole erityisten aktorien toimintaan si- dotusta valtateoriasta vaan teoriasta, joka tutkii yksittäisten toimijoiden toiminnalle ehdot antavaa ja näitä toimijoita muotoa- vaa "tilaa", jossa toiminta tapahtuu. Tär- keää on juuri tämän yksittäiset toiminnot mahdollistavan struktuurin kehitys. Tässä löydämme yhteyden Foucault'n ja Marxin väliltä. Kuten Foucault biovallan teorias-
saan myös Marx ekonomiakritiikissään kiinnittyy sellaisiin yksittäisistä toimijoista riippumattomiin yhteiskunnallisiin struk- tuureihin, jotka muotoavat yksittäisiä toi- mijoita ja heidän toimintaansa. Marxin analyysissa tämä tiivistyy luonnenaamion käsitteessä, joka juuri ilmaisee toimijalle (esim. kapitalistille) kapitalistisessa talou- dellisessa järjestelmässä hänen tahdostaan riippumatta asettuvia yhteiskunnalliseen realiteettiin perustuvia toimintapakkoja, joita hänen on noudatettava, ellei hän ha- lua menettää luonnenaamiotaan.
Näiden kahden toisistaan poikkeavan yh- teiskunnallisen struktuuriteorian suhde voi- daan nähdä niin, että Foucault'n esitys bio- vallan kehityksestä on Marxin esityksen ehto. Elleivät biovallan mekanismit olisi al- kaneet kehittyä jo ennen kapitalismin kehi- tystä, ei kapitalismi olisi voinut syntyä, koska ihmisten artikuloiminen työvoimaksi ja tämän työvoiman kurinalaistaminen oli- si ollut mahdotonta. Ei olisi ollut tekniikoi- ta pystyttää teollisuuskapitalismia.
Samalla kun Foucault'n esitys on Mar- xin esityksen ehto, se myös relativoi sen työn ja tarpeen optiikalla toimivan käsit- teistön, jonka puitteissa Marxin esitys liik- kuu, koska ihmisten artikuloiminen työvoi- maksi ja tuotannon artikuloiminen ihmisen lajiolemukseksi osoittautuu osaksi vallan mekanismien historiallista kehitystä. Tämä Marxin esityksen relativoituminen ei luon- nollisesti tarkoita sitä, ettei ekonomiakri- tiikki olisi pätevä esitys kapitalistisesta yh- teiskunnasta, mutta se vapauttaa tulevai- suuden perspektiivejä pohtivan ja kapitalis- mia edeltävää menneisyyttä tutkivan ajat- telun siitä kapitalismiin liittyvästä työn ja tarpeen optiikasta, jonka puitteissa ekono- miakritiikki kapitalismia kuvaavana teoria- na liikkuu.
32 Marxismin rajat 1186 TIEDE&EDISTYS
Kriittisten intellektuellien strategiasta
Paitsi vapautumisessa työn ja tarpeen optii- kasta sekä negatiiviseen vallan käsittee- seen liittyvästä repressiohypoteesista, joi- hin edellä Foucault'sta ja Marxista sanottu liittyi, Foucault'sta on hyötyä myös mui- den marxilaisen projektin ongelmallisten sitoumusten välttämisessä.
Hän on toiminut "menneisyyttä kesyttä- vien" historianfilosofisten jatkomoteorioi- den kriitikkona puolustaen menneisyyden radikaalia "toisuutta". Tämä ilmenee esim. Tarkkailla ja rangaista -kirjan aloitta- van Damiens'n, kuninkaanmurhaajan, te- loituskohtauksen tarkastelussa. Jos men- neisyys nähdään vain epätäydellisenä ny- kyisyytenä, tuomitaan tämä tapahtuma pel- käksi barbaarisuudeksi, joka nykyisin — onneksi — on voitettu. Foucault kuitenkin konstruoi tämän ensi silmäyksellä pelkältä julmurimaisuudelta näyttävän episodin ym- pärille sellaisen omastamme poikkeavan rangaistuskäytännön struktuurin, joka te- kee tapahtuman omalle ajalleen täysin mielekkääksi. Näemme, että menneisyy- den logiikka ei ollut alkeellisempaa kuin omamme vaan ainoastaan radikaalisti toi- senlaista. Tämä havainto kääntyy nykyisyy- den kritiikiksi jos ja kun nykyisyyden lo- giikka esittää itsensä universaalina ja väit- tää näin vallitsevaa käytäntöä ainoaksi jär- jelliseksi.
Foucault ei myöskään ole suostunut hy- väksymään tieteen ja ideologian vastinpa- ria vaan on pyrkinyt sen sijaan tutkimaan niiden diskurssien kehitystä ja korvautu- mista toisilla diskursseilla, joiden perspek- tiivistä vasta on mielekästä puhua todesta ja epätodesta tai tieteellisestä ja ideologi- sesta. Tähän liittyen hän ei myöskään ole tahtonut ontologisoida oman teoriansa ra- kenteita koko todellisuuden rakenteiksi vaan on pyrkinyt luomaan erityisiin vasta-
rintoihin (mm. vankilakapinoihin) kiinnit- tynyttä erityistä teoriaa samalla kun hän on vaihtanut teoretisointinsa kohdetta ja ta- paa jatkuvasti muuttuvan poliittisen tilan- nearvionsa mukaan. Itse hän on todennut ontologisoinneista ja tieteen auktoriteetti- aseman ottamisesta kieltäytyvästä teoreetti- sesta strategiastaan: "Käsitykseni ei ole, että kaikki on pahaa, vaan että kaikki on vaarallista, mikä ei ole tarkalleen sama asia kuin paha. Jos kaikki on vaarallista, meillä on aina jotain tehtävänä. Näin posi- tioni ei johda apatiaan vaan hyper- ja pes- simistiseen aktivismiin. Käsittääkseni se eettis-poliittinen valinta, joka meidän on tehtävä joka päivä, on määrittää mikä on pääasiallinen vaara." (Foucault 1983, 231-232.) On tietysti selvää, ettei tällai- nen ajattelutapa anna mitään sijaa Marxin kommunismivisioon sisältyville ajatuksille ristiriitojen täydellisestä sovittumisesta ja historian lopusta. Kritiikin tehtävä on lo- puton, vain vaarat, joihin se itsensä suh- teuttaa, vaihtuvat alati.
Vaikka Foucault'n käsitys kriittisen intel- lektuellin asemasta tuntuu vapauttavalta, voidaan siihen suhtautua myös kriittisesti.
Näin tekee mm. Foucault'ta monessa suh- teessa sympatisoiva Mark Poster kirjas- saan Foucault, Marxism and History (1984). Posterin käsityksen mukaan Fou- cault ontologisiin totalisointeihin pyrkivien teorioiden kritiikissään on toki oikeilla jäl- jillä, mutta heittää lapsen pesuveden mu- kana kieltäytyessään tekemästä minkään- laista kokonaistilanteen analyysia. Max Horkheimerin epookin teoriaa koskevien kehittelyjen hengessä Poster puhuu siitä, että kriittisen teorian on aina käsitettävä oma asemansa yhteiskunnan liikkeessä, määritettävä tärkeimmät vastustajansa ja tutkittava myös tulevaisuuden vaihtoehtoi- sia perspektiivejä. Näin se on aina sidottu
jonkin tyyppisen kokonaistilanteen analyy-
2
sin tekemiseen.
Foucault on tunnetusti kieltäytynyt käsit- telemästä omaa asemaansa (se on hänen mukaansa mille tahansa teorialle mahdo- tonta ja siksi jätettävä poliisien ja byrok- raattien tehtäväksi) tai esittämästä vaihto- ehtoja kritisoimilleen asiantiloille (kritiikin tulee hänen mukaansa olla kyynistä ja ei- moralisoivaa, se voi nykyisyyden genealo- gisella analyysilla kääntää nykyisyyden syn- typrosessin nykyisyyden kritiikiksi, mutta se ei voi esittää vaihtoehtoja). Tässä hän Posterin mukaan on liian varovainen sillä kokonaistilanteen analyysi ei välttämättä johda teorian ontologiseen totalisointiin.
Poster puhuu epistemologisesta totalisoin- nista. Se on kriittisen teoreetikon tiettyyn ajanhetkeen sidottu analyysi kokonaistilan- teesta, siitä mikä on vaarallista ja kritiikin arvoista ja miksi (ja miksi teoreetikon on mahdollista kritisoida sitä juuri nyt). Se ei kuitenkaan vaadi itselleen mitään etuoi- keutettua asemaa muihin näkökulmiin ver- rattuna. Se on — kuten rortylainen fraasi kuuluu — vain "yksi ääni kulttuurista käy- tävässä keskustelussa".
Posterin ajatus on viehättävä. Se näyttäi- si tarjoavan mahdollisuuden ajanmukaiste- tussa muodossa pitää kiinni Frankfurtin koulun kehittelemästä kriittisen teorian kä- sitteestä. Suhteessa ranskalaisten intellek- tuellien kulttuurikritiikkiin se kuitenkin si- sältää erään ongelman. Ranskalaisia teo- reetikkoja näyttää nimittäin luonnehtivan eräänlainen alituinen pyrkimys rajalle.
Derridalainen dekonstruktionismi (ks.
esim. Culler 1983) on tästä tyypillinen esi- merkki. Kriitikon tehtävänä ei niinkään ole suunnistaa maailmassa annetun käsite- järjestelmän puitteissa vaan pyrkiä osoitta- maan tämän käsitejärjestelmän hierarkia- suhteiden suhteellisuus ja järjestelmän to- siasiallinen ristiriitaisuus. Kriitikon toimin- taa ohjaa jonkinlainen tunne vallitsevien
järjestelmien rajoittavasta ahtaudesta, jo- ka johtaa hänet dekonstruoimaan juuri nii- tä koodeja, jotka kulloisessakin tilanteessa ovat pahimpia rajoituksia. Tätä tunnetta ei voida tematisoida vallitsevan käsitejärjes- telmän sisällä, koska se perustuu juuri sii- hen minkä vallitseva käsitejärjestelmä sul- kee ulkopuolelleen ja kieltää. Kritiikistä tulee tällöin alituista paikanvaihdosta ja suuntaa muuttavaa vallitsevien koodien de- konstruktiota, jonka motivaatiota ja suun- taa ei voida koskaan täysin tematisoida kä- sitteellisesti. On ilmeistä, että myös Fou- cault'n toistuvat kommentit alituisen pai- kanvaihdoksen tärkeydestä ja kieltäytymi- nen positiivisten vaihtoehtojen esittämises- tä motivoituvat pitkälle jostain tämän tyyp- pisestä lähtökohdasta, jossa kriittinen intel- lektuelli tuntee vallan verkostossa tapahtu- vat strategiset muutokset ihollaan.
Tällaisen "dekonstruktionistisen" kritii- kin perspektiivistä (joka ei ollut täysin vie- ras esim. Adornolle; ks. Jay 1984) merkit- see Posterin esittämä ajatus epistemologi- seen totalisointiin "tuomitusta" kriittisestä teoriasta jäämistä vallitsevien käsitejärjes- telmien sisältämien koodausten vangiksi.
Se, mitä vastaan kulloinkin käydään, mää- rittääkin paikan josta ja tavat joilla sitä vastaan käydään ja näin teoria, joka päälli- sin puolin näyttää kritiikiltä kutistuukin af- firmaatioksi. Toisaalta ei "dekonstruktio- nistinen" kritiikki posterilaisesta perspek- tiivistä tiedä minne se on menossa. Ei siis ole hyvä niin mutta ei näinkään.
Yhden ratkaisun tähän ongelmaan tar- joaa kyky sietää ristiriitaa ja moniääni- syyttä. Poliittisesti on välttämätöntä, että kriittinen teoria ei täysin hylkää epistemo- logisia totalisointeja, mutta poliittisesti on yhtä välttämätöntä, ettei se jää vallitsevien koodausten vangiksi vaan kykenee de- konstruoimaan niitä. Minusta näyttää sil- tä, että ei ole valittava .yhtä tai toista kritii-
3 — tiede & edistys
34 Marxismin rajat 1/86 TIEDE&EDISTYS
kin strategiaa, vaan on alati liikuttava näi- pia mutta jäämättä kumpaankaan.
den kahden navan välillä soveltaen molem-
Kirjallisuus
Baudrillard, Jean (1975): The Mirror of Pro- duction. Telos Press. St. Louis.
Berki, R.N. (1983): Insight and vision. The Problem of Communism in Marx's Thought.
London.
Cerutti, Furio (1984): The "Living" and the
"Dead" in Karl Marx's Theory. Teoksessa Hänninen, Sakari & Paldån, Leena (eds.):
Rethinking Marx. Argument-Sonderband AS 109. Berlin.
Culler, Jonathan (1983): On Deconstruction.
Theory and Criticism after Structuralism.
Routledge & Kegan Paul. London, Melbour- ne and Henley.
Dreyfus, Hubert L. & Rabinow, Paul (1983):
Michel Foucault: Beyond Structuralism and Hermeneutics. Second Edition With an After- word by and an Interview with Michel Fou- cault. The University of Chicago Press.
Foucault, Michel (1981): The History of Sexu- ality. Volume 1: An Introduction. Bungay, Suffolk.
Foucault, Michel (1983): On the Genealogy of Ethics: An Overview of Work in Progress.
Haastattelu teoksessa Dreyfus & Rabinow.
Gronow, Jukka (1984a) Rikkaus ja vapaa aika emansipaatiotavoitteina. Teoksessa Gronow:
Yhteiskuntateoria ja emansipaatio. Tutkijalii- ton julkaisusarja 26. Helsinki.
Gronow, Jukka (1984b): Materialistinen histori- ankäsitys ja klassinen poliittinen taloustiede.
Teoksessa Gronow.
Habermas, Jörgen (1981): Knowledge and Hu- man Interests. Second Edition. London.
Heiskala, Risto (1985): Vapauden ja välttämät- tömyyden valtakunnat. Emansipaatio ja eko- nomiakritiikki. Tutkijaliiton julkaisusarja 33.
Helsinki.
Jay, Martin (1984): Adorno. Fontana Paper- backs. London.
Lange, Ernst Michael (1980): Das Prinzip Ar- beit. Drei metakritische Kapitel uber Grund- begriffe, Struktur und Darstellung der 'kri- tik der Politischen Ökonomie' von Karl Marx. Ullstein Materialien. Frankfurt/M- Berlin—Wien.
Lohmann, Georg (1984): "Wealth" as an As- pect of the Critique of Capital. Teoksessa Hänninen & Paldan (eds.): Rethinking Marx.
Poster, Mark (1984): Foucault, Marxism and History. Mode of Production versus Mode of Information. Polity Press. Worcester.
Schanz, Hans-JOrgen (1979): Antikritiikki — pääomalogiikan kritiikin tarkastelua. Yhteis- kuntatieteiden tutkimuslaitos, Tampereen yli- opisto. Käännöksiä 1979:1.
Schanz, Hans-Jorgen (1981a): Traek af behovs- problematikkens idehistorie med saerligt hen- blick på Marx og Engels. Modtryck. Århus.
Schanz, Hans-Jorgen (1981b): Valistus ja Marx
— historianfilosofia sivilisaatioteoriassa en- nen Marxia. Tiede & Edistys vol. 6, 1981:3.
Viikari, Matti (1982): 1700-luvun keskiaikaa ja feodalismia koskevan keskustelun piirteitä.
Helsingin yliopiston historian tutkimus- ja dokumentaatiolaitoksen tutkimuksia 3. Hel- sinki.
