Tieteellinen elämä näkymä

82

T T T T

T I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä

RANSKALAINEN sosiologi ja Ecole des Hautes Etudes en Sciences sociales’in profes- sori Robert Castel tunnetaan Suomessa parhaiten kenties hänen 1970-luvun työstään psykiatrisen järjen kriitikkona ja Michel Foucault’n kollega- na. Castel oli mukana muun muassa Foucault’n organisoi- massa tutkimusprojektissa, jos- sa joukko tutkijoita analysoi vuonna 1835 perheensä mur- hanneen Pierre Rivièren muis- telmia ja hänestä tuolloin kir- joitettuja asiantuntijalausunto- ja. Niin kuin yleensäkin tuon ajan tutkimuksissaan Castelin avainkäsite hänen analyysis- saan oli ”sosiaalinen kontrol- li”. Sittemmin Castel siirtyi tut- kimaan hyvinvointivaltiota ja siinä tapahtuvia ulossulkemi- sia avainkäsitteenään vaikeasti käännettävä désaffiliation.

Jokin aika sitten Libératio- nessa (24/3/2006) julkaistussa artikkelissa Castel palasi van- haan sosiaalisen kontrollin tee- maansa. Enää tähtäimessä ei- vät kuitenkaan olleet psykiatrit ja hullut vaan terveysterroristit ja tupakoitsijat. Jotta kirjoituk- sen ymmärtämisen kannalta olennainen tyylilaji ei jää lu- kijalta huomaamatta, t&e jul- kaisee jutun kokonaisuudes- saan. Sen otsikkona on Kuo- lema tupakoitsijoille.

”On iloittava siitä, että kaikis- sa julkisissa tiloissa tupakoi- mista ollaan vihdoinkin kiel- tämässä. Näin voidaan rangais- ta niitä yksilöitä, jotka ovat tarpeeksi välinpitämättömiä tai kyynisiä sallimaan itselleen jazzin kuuntelun ja parin tupa- kan käryttämisen baarissa tai hyvän, ystävien kesken nauti- tun aterian päättämisen kahvin tai konjakin seurana poltet- tavaan sikariin.

Tämä Hyvien voimien voit- to Pahoista lienee kuitenkin vielä epätäydellinen, ja siksi on

jatkettava valitulla tiellä. Niin- pä on kiireen vilkkaa hyväk- syttävä laki, joka kieltää tupa- koinnin myös kaduilla ja kau- pungin puistoissa, pitäisihän olla selvää, että tupakansavu on vaarallisempaa kuin auto- sivilisaatiomme tuottamat saas- tuttavat kaasut. Kielto täytyy kuitenkin ulottaa kaukaisim- paan maaseutuun asti, koska edelleen on olemassa valtava määrä nurkkakuntaista väkeä joka ei vielä ymmärrä, että tupa- kansavu on uhka ihmiskunnan hyvinvoinnille ja planeettam- me ekologiselle tasapainolle.

Nämäkin toimenpiteet tule- vat kuitenkin olemaan riittämät- tömiä: vielä ovat jäljellä itse tupakoitsijat. Mitä tehdä tälle sukupuuttoon kuolevalle lajille?

Ehkä heidät voisi sijoittaa eril- lisiin tiloihin, jossa heitä ha- vainnoitaisiin, valvottaisiin, ehkä jopa rangaistaisiin ja uu- delleenkoulutettaisiin (tätä vii- meistä vaihtoehtoa voitaisiin punnita suhteessa kanssaih- misten suvaitsevaisuuteen).

Valitettavasti tämä toiminta- muoto on vaarassa palauttaa mieliin keskitysleirit, joihin nat- sismin kauhujen muistot yhä liitetään. Voidaan heti aavistaa, ettei toimenpide olisi tarpeek- si suosittu otettavaksi käyttöön ainakaan heti (joka tapauksessa aiheen tiimoilta olisi mahdol- lista järjestää mielipidekysely, joka antaisi päätöksentekijöille hieman tuntumaa).

Eräällä toisella toimenpiteel- lä olisi ehkä paremmat mah- dollisuudet tulla toteutetuksi.

Ensi keväänä vaaliuurnilta pa- laavan kansan enemmistön (millainen se sitten olisikaan, nyt on kyse kansallisesta asia- sta) olisi oltava tarpeeksi roh- kea ehdottamaan lakia, joka laajentaisi tupakointikiellon yksityisiin tiloihin: autoihin, asuntoihin, omakotitaloihin.

Kun laki olisi hyväksytty, polii- sin pitäisi myös kyetä valvo- maan että lakia noudatetaan:

tämän se tekisi iskemällä odot- tamatta asuntoihin niin päivi- sin kuin öisin. Pahasti myöhässä olevat ihmisoikeuksien kan- nattajat tietenkin moittisivat näiden toimenpiteiden rikko- muksia yksityisyyteen ja va- pauteen, mutta järjestysvoimat eivät tietenkään olisi tehneet mitään muuta kuin velvollisuu- tensa soveltamalla lakia.

Tupakan vastaista sotaa, aivan samalla tavalla kuin ter- rorismin vastaista sotaa, on vaikeaa käydä. Sitä ei voiteta, ellei vastustajaan, tässä tapauk- sessa tupakoitsijaan, suhtaudu- ta säälimättömästi: nollatole- ranssilla! Ei voi kuin olla kiitol- linen kaikkia niitä yhä lukuisam- pia henkilöitä kohtaan, jotka arkailematta järjestäytyvät tais- teluun viedäkseen eteenpäin tätä hyvää asiaa. He haluavat meidän parastamme ja taistele- vat suurella antaumuksella, jotta elämämme olisi täydel- lisen turvallista yhteiskunnas- sa, josta kaikki riskit olisi vih- doin kitketty pois. Turvallisuus voittaa aina vapauden, ja tuo maailma olisi paras mahdolli- nen maailma.

Mitä minuun tulee, ja mikä- li minun tulisi osallistua vähäi- sillä keinoillani tähän jaloon hankkeeseen, ehdottaisin Hy- vän puolustajille yksinkertais- ta toimintatapaa, jonka käyt- töönotto ei tulisi kovinkaan kalliiksi mutta jonka symboli- nen anti voisi olla tuntuva: hau- tausmaiden tulisi olla avoinna tupakoitsijoille. Näiden hau- tausmaiden pitäisi olla mah- dollisimman kaukana asutuk- sesta ja niistä haudoista, joissa tavalliset kuolleet lepäävät.

Kuten ammoin kerettiläisten ja muiden uskonnottomien, joil- ta evättiin lepopaikka siunatus- sa maassa, tupakoitsijoiden

83

stigmatisoiminen olisi samalla hoidettu ikuisuuteen saakka

Tällä tavoin tupakoitsijat saisivat ansionsa mukaan. Sa- malla voisi panna vireille muis- tityön, joka kyseenalaistaisi kuuluisiin rikollisiin yhä koh- distetun ihailun: Sigmund Freud, Winston Churchill, Jean-Paul Sartre, André Malraux, Hum- phrey Bogart, Georges Bras- sens, Hannah Arendt ja mo- net muut eivät ole katuneet te- kojaan. Todisteena ovat bar- baarisilta ajoilta periytyvät va- lokuvat, joissa heidät nähdään sikari, savuke tai piippu suus- sa. Joskus he jopa hymyilevät sen näköisinä kuin halveksisi- vat meitä tai tekisivät pilaa kai- nostelustamme.

Jotkut turhan kaavamaiset henkilöt väittävät tietenkin vas- taan ja sanovat että moisesta on jo kauan, että nuo suuret persoonat eivät tienneet mitä tekivät, antaa menneiden olla ja niin edelleen. Jos tupakasta on kuitenkin tullut absoluutti- sen Pahan ilmentymä jonka käyttö on verrattavissa rikok- seen (kymmenien miljoonien tupakka-askien kanteen on painettu ”Tupakka tappaa”) on myös palattava syntiseen su- vaitsevaisuuteen, josta tupakka hyötyi menneisyydessä. Entis- päivän tupakoitsija, kuten ny- kyinenkin, rikkoo ainoaa py- hää jonka nyttemmin pystym- me käsittämään: palvomme ruumista, sen terveyttä, sen pitkäikäisyyttä, johon on lopul- ta kirjattu ikuisen elämän toive.

On oltava yhä säälimättömäm- pi niitä kohtaan, jotka nähtäväs- ti eivät osallistu näiden jokai- sen hyvänä pitämien arvojen juhlistamiseen ja uskovat, että tämä ruumiin valta on katoa- vainen, että edes kaikki maail- man varotoimet eivät takaa kuolemattomuutta. Jos kuole- maa ei voida kuitenkaan voit- taa, voidaan ainakin stigmati-

soida ne, jotka paljastavat sa- laisuuden osoittamalla vas- tuuttomalla käytöksellään, että kaikki kuljemme tuohon sa- maan suuntaan.

Jos siis julistamme sodan tupakalle, meidän on osoitet- tava melkoista johdonmukai- suutta nähdäksemme koko sen logiikka viimeisenä episodina vuosisataisesta taistelusta, jota Hyvä käy Pahaa vastaan ja joka lähentelee ristiretken tunnel- maa. Lukija on jo varmastikin ymmärtänyt, että juuri niin olen yrittänyt tässä tehdä – liioitel- len toki hieman. En mahtaile omalla häpeämättömän tupa- koitsijan statuksellani, neuvon aivan jokaista pidättäytymään tupakasta, osallistuisin jopa mielelläni rehelliseen kampan- jaan, joka pyrkisi varoittamaan epäilemättä haitallisten tapojen kasvavasta vaikutuksesta ter- veyteen. Jokaiselle on kuitenkin tarjottava valinnanvapaus. Olen sitä vastoin enemmän kuin vastahakoinen, mitä tulee kau- niisti ajatellun autoritarismin, pseudotieteellisen mahtailun ja hyvän, turvallisuushakuisen omantunnon sekoitukseen, joka luonnehtii usein terveys- fanaatikkoja. Tässä ei sitä pait- si ole kyse ainoastaan tupakas- ta ja terveydestä: suojelkaam- me itseämme niiltä, jotka valit- sevat meidän parhaaksemme meidän puolestamme, jotka tyrkyttävät totuuttaan kaikin keinoin miettimättä koskaan, ovatko itse oikeassa. Tupak- kakielto ei ole viimeinen niistä kielloista, joihin meitä valmis- tellaan.”

14.3. 2008 tuli kuluneeksi 100 vuotta Maurice Merleau-Pon- tyn syntymästä. Toisen maail- mansodan jälkeen Simone de Beauvoir, Jean-Paul Sartre ja Maurice Merleau-Ponty perus- tivat Les Temps modernes -leh- den. Beauvoir kuvaa Manda-

riinit-romaanissaan lehden ympärillä pyörineen intellek- tuellipiirin ongelmallisuutta:

konkreettisista pyrkimyksistään huolimatta saavutukset jäivät kirjallisiksi ja siksi ”mandarii- nit” on osuva nimi tälle piirille.

50-luvun alussa Merleau-Pon- ty teki kuitenkin eron ”man- dariineihin”. Hänen mielestään sartrelainen ”ultra-bolshevis- mi” eli eksistentialismi ei ollut todellista vapauden filosofiaa, vaan ainoastaan tietoisuuden- sisäistä asennoitumisen va- pautta.

Maineessaan Merleau-Pon- ty jäi Sartren ja Beauvoirin var- joon. Hän ei suuntautunut kau- nokirjalliselle uralle, vaan aka- teemiselle. Merleau-Ponty eteni aina Collège de Francen filoso- fian professoriksi asti, mikä on Ranskassa erittäin arvostettu virka. Hänen sanansa on ikuis- tettu tämän kaikille avoimen koulun seinään: ”Ei saavute- tut totuudet, vaan vapaan tut- kimuksen idea.”

Vuonna 1945 ilmestyneessä väitöskirjassaan Phénoménol- ogie de la perception (Havait- semisen fenomenologia) Mer- leau-Ponty etsii tapaa saada ruumis esiin filosofiaa ja tie- dettä perinteisesti hallinneen tietoisuuden alta. Perinteisesti ruumista on lähestytty objekti- na, toisin sanoen tietoisuuden kohteena. Merleau-Ponty näyt- tää kuinka havaitsemme objek- tit oman kokemuksellisen ruu- miimme kautta sen sijaan, että ruumis olisi vain yksi objekteis- ta. Havainto ei ole vain ajatus havaitsemisesta, vaan se on ruumiillinen suhde maailmaan ja toisiin.

50-luvun lopulla Merleau- Ponty alkoi työstää suurteos- ta, jonka oli tarkoitus syventää aikaisemman teoksen perustei- ta. Se jäi kuitenkin kesken- eräiseksi Merleau-Pontyn kuol- tua sydänkohtaukseen 3. tou-

84

kokuuta 1961, 53-vuotiaana.

Postuumisti julkaistu käsikirjoi- tus Le visible et l’invisible (Näky- vä ja näkymätön) tuo esiin Merleau-Pontyn pyrkimyksen purkaa maailman yläpuolelle asettuvaa tietoisuusfilosofiaa ja

hahmottaa aistimisesta lähtien uudella tavalla myös ajattelua ja kieltä.

Viimeistään 2000-luvulla Merleau-Ponty on nousemas- sa merkittävämmäksi filosofiksi kuin ystävänsä ja kiistakump-

paninsa Sartre. Ehkä Merleau- Pontylle ei ollutkaan haittaa Sartren varjoon jäämisestä vaan päinvastoin hänen filosofian- sa on odottanut varjossa omaa tulemistaan.