Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi Yrjö Sariolan musiikin teologia
Pro gradu tutkielma Systemaattinen teologia Joona Ahopelto
Itä-Suomen yliopisto
Kevät 2017
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Teologian osasto Tekijät – Author
Joona Ahopelto Työn nimi – Title
Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi – Yrjö Sariolan musiikin teologia
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Systemaattinen teologia Pro gradu -tutkielma X 31.05.17 56
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Tiivistelmä – Abstract
Tutkielmani aiheena on musiikin teologia. Teologialla ja musiikilla on kirkon historiassa ollut pitkään kiinteä yhteys. Luterilaisessa kirkossa musiikin katsotaan olevan Jumalan luomistyön tulosta. Tämän vuoksi musiikki on ollut tärkeässä roolissa luterilaisen kirkon
jumalanpalveluselämässä. Tutkielmassani tutkin piispa Yrjö Sariolan musiikin teologiaa. Käytän metodina systemaattista analyysia. Tarkastelen Sariolan väitteiden johdonmukaisuutta ja perustelujen loogisuutta. Pyrin löytämään Sariolan ajattelusta teologisia perusteita sille, miksi musiikkia kannattaa harjoittaa kristillisessä kontekstissa, erityisesti jumalanpalveluksissa. Myös yksilön näkökulma otetaan huomioon tutkimuksessa, sillä Sariola painottaa musiikin merkitystä myös yksityisessä hengellisessä elämässä.
Tutkimuksen päälähteinä käytän kahta Sariolan kirjaa: Psalmimietiskelyjä ja Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi. Tutkielman johdannon jälkeinen toinen luku käsittelee Lutherin musiikin teologiaa. Luku on tutkielmassa siksi, koska Sariola luterilaisen kirkon piispana rakentaa teologiset perustuksensa vahvasti Lutherin teologian ja luterilaisen tunnustuksen varaan. Tutkielman neljässä seuraavassa luvussa analysoin Sariolan päälähteitä. Kolmannessa luvussa analysoin Raamatusta, erityisesti Psalmeista nousevaa musiikin teologiaa. Neljännessä, viidennessä ja kuudennessa pääluvussa analysoin Sariolan esiin nostamia näkökulmia, joilla hän perustelee musiikin käyttöä kristillisessä elämässä. Sariola on valinnut Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi- kirjaansa systemaattisen lähestymistavan.
Sariolan lähteiden sisällössä näkyy vahva luterilainen tunnustuksellisuus. Sariolan teologiset näkemykset ovat melko yhteneväiset Lutherin kanssa. Vaikka musiikki on Sariolalle henkilökohtaisesti tärkeää, hän antaa musiikille välinearvon eikä itseisarvoa. Musiikin kauneudesta nauttiminen Jumalan luomislahjana on Sariolan mielestä täysin sallittua kristitylle. Musiikkia on käytettävä sen mukaisella arvolla, että se on Jumalan lahjaa ja sinänsä hyvää. Sitä ei tule käyttää pahoihin tarkoituksiin. Musiikilla voi kommunikoida tunteita. Se toimii myös hyvänä täydennyksenä älyperäiselle sananjulistukselle. Musiikki on Sariolan mielestä oivallinen evankelioinnin väline ja kommunikaation muoto.
Tärkeintä on kuitenkin se, että musiikki heijastaa kirkon olemusta. Se kytkeytyy evankeliumista kumpuavaan iloon. Musiikin avulla ihminen vastaa Jumalalle ja on osana näiden välistä vuoropuhelua. Laulettuna sanana laulu saa erityisen arvon. Erityisesti Sariola korostaa yhdessä laulamista, koska se on yhteisöllisempää. Myös soitinmusiikki on tärkeää. Sariolalle on teologisesti olennaista, että aineellista todellisuutta voidaan käyttää Jumalan evankeliumin eteenpäin viemisessä.
Avainsanat – Keywords
Yrjö Sariola, musiikin teologia, Luther, jumalanpalvelus, kirkkomusiikki.
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Philosophical faculty Osasto – School
School of theology Tekijät – Author
Joona Ahopelto Työn nimi – Title
For the glory of God and the refreshment of the soul – Theology of music according to Yrjö Sariola
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Systematic theology Pro gradu -tutkielma X 31.05.17 56
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Tiivistelmä – Abstract
The theme of my thesis is theology of music. Theology and music have for a long time had a solid connection in church history. In the Lutheran church music is seen to be a result of God's creative work. This is why music has had an important role in the worshiplife of the Lutheran church. In my thesis I study theology of music according to bishop Yrjö Sariola. As a method I will use systematic analysis. I will examine the consistency of Sariola's claims and the logic of his arguments. My aim is to find theological grounds in Sariola's thinking for why music should be used in a Christian context, especially in worship services. The thesis also considers the view of an individual, since Sariola emphasizes the importance of music also in private spiritual life.
The main sources of my thesis are two books by Sariola: Psalmimietiskelyjä and Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi. The second chapter of the thesis considers the theology of music by Luther. The chapter exists because Sariola as a bishop of the Lutheran church builds his theological grounds strongly on the basis of Luther's theology and the Lutheran denomination. In the four following chapters I analyze Sariola's main sources. In the third chapter I will analyze the theology of music based on the Bible, especially the book of Psalms. In the fourth, fifth and sixth main chapter I analyze some points of view made by Sariola, wich he uses to defend the use of music in christian life.
Sariola has chosen a systematic approach in his book Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi.
In the contents of Sariola's sources can be seen a strong Lutheran denominationalism. The theological views of Sariola are quite convergent with Luther´s. Even though music has a personal importance to Sariola he gives music instrumental value instead of it being an end in itself.
Sariola finds that enjoying the beauty of music as a creational gift from God is perfectly allowed for a christian. Music must be used in its required value that it is a gift from God and thus good. It should not be used for ill purposes. Music can be a way to communicate emotions. It also works as a fine addition to intellectual preaching. Sariola finds music an excellent tool for spreading the gospel and a way of
communication. However the most important thing is that music reflects the essence of the Church. It connects with the joy springing forth from the gospel. Through music a person responds to God and becomes engaged in a dialogue between them. As a sung word a song receives a special value. Especially Sariola emphasizes singing together because it is more sociable. Instrumental music is also important. It is
theologically essencial for Sariola that material reality can be utilized in spreading the gospel of God.
Avainsanat – Keywords
Yrjö Sariola, theology of music, Luther, worship, church music.
Sisällysluettelo
1. Johdanto...2
1.1.Tutkimuksen tarkoitus...2
1.2. Tutkimuksen metodi ja lähteet sekä rakenne...3
2. Lutherin musiikin teologia...5
2.1. Musiikki Jumalan lahjana luomakunnalle...5
2.2. Musiikin vaikutus tunteisiin...7
2.3. Musiikki ja Jumalan Sana...7
2.4 Ilo ja musiikki...8
2.5. Musiikin estetiikka Lutherilla...9
3. Musiikin teologia Raamatussa ...11
3.1. Laulun ja soiton asema psalmiteksteissä...11
3.2. Musiikki rajojen ylittäjänä...14
3.3. Musiikkia sekä ilossa että surussa ...15
4. Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi...18
4.1. Musiikin teologian perustelut ja osa-alueet...19
4.2. Musiikin etiikka ...19
4.3. Musiikin esteettisyys ...24
5. Musiikki viestintänä ja sen rajanvedot ...29
5.1.Musiikki ja evankeliumi...29
5.2. Musiikki kommunikaation välineenä...30
5.3. Musiikki ja kontekstuaalinen teologia...32
5.4. Kirkkomusiikin rajankäyntiä ...33
6. Jumalanpalvelus ja musiikki...37
6.1. Musiikin aseman perusteet kirkossa...37
6.2. Musiikki alkuseurakunnassa ...38
6.3. Kirkkomusiikin tehtävä jumalanpalveluksessa...40
6.4. Kirkkomusiikin yhteisöllinen luonne ...43
6.5. Laulun ensisijaisuus ...45
6.6. Soitinmusiikin asema kirkossa ...48
7. Loppukatsaus...52
8. Lähteet ja kirjallisuus...55
1. Johdanto
1.1.Tutkielman tarkoitus
Pro Gradu-tutkielmassani perehdyn Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariolan musiikin teologiaan. Musiikilla ja teologialla on keskenään pitkä yhteys. Ei ole olemassa luterilaista jumalanpalvelusta, johon ei jollain tavalla kuuluisi soitto tai laulu. Musiikin katsotaan luterilaisessa kirkossa olevan Jumalan luomistyön tulosta. Sen vuoksi se kuuluu olennaisena osana kristittyjen elämään ja tätä kautta myös jumalanpalveluselämään, jossa eletään todeksi Jumalan lahjoja ihmisille.
Musiikki toimii osana ihmisten arkea ja juhlaa. Jo Raamatussa mainituissa alkuseurakunnissa ihmiset tapasivat laulaa heidän yhteisissä kokoontumisissaan.
Musiikki on kirkossa merkityksellisessä roolissa, mihin on vaikuttanut Raamattu ja kirkon oma traditio.1
Tutkielmani tarkoitus on selvittää perusteet sille, miksi musiikki on Sariolan teologiassa erityisessä roolissa ja millä teologisilla perusteilla musiikkia kannattaa käyttää jumalanpalveluksissa ja kristityn yksilön elämässä. Näkökulmia tähän aiheeseen ovat mm. musiikin eettiset kysymykset, kirkkomusiikin tehtävä jumalanpalveluksessa, laulun ja soittimien asema jumalanpalveluksessa, kirkkomusiikin rajankäyntiä muihin musiikkityyleihin nähden ja musiikki viestinnän muotona.
Yrjö Sariola (1932-2016) toimi Lapuan hiippakunnan historian toisena piispana vuodesta 1974-1995. Hän toimi uransa aikana ennen piispaksi tuloa
seurakuntapappina useassa eri seurakunnassa ja kirkkoherrana Laukaan
seurakunnassa. Sariola oli erikoistunut opinnoissaan käytännölliseen teologiaan, erityisesti homiletiikan eli saarnaopin alalle, minkä dosenttina hän oli Helsingin yliopistossa. Homiletiikasta Sariola on kirjoittanut tutkimuksia mm. hänen väitöstutkimuksensa, joka tutki saksalaisia saarnateorioita. Sariola oli mukana jumalanpalvelusuudistuksen komiteassa 1990-luvun loppupuolella2. Musiikki oli Sariolan elämässä mukana olennaisella tavalla. Hän harjoitti nuoresta alkaen
1 Rippikoulusuunnitelma 2001.
2 Sariola 1998, 11-12.
piano-opintojaan ja esiintyi monissa konserteissa elämänsä aikana.3
1.2. Tutkimuksen metodi ja lähteet sekä rakenne
Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutustun perusteellisesti Sariolan musiikin teologiaan ja referoin sen kattavasti. Keskityn tutkielmassani argumentaation analyysiin. Pyrin löytämään argumentatiivisen kokonaisuuden yksittäisten näkökulmien takaa. Kiinnitän huomiota väitteiden perusteluille ja niiden johdonmukaisuudelle. Tutkielmassani pyrin analysoimaan niin
eksplisiittiset kuin myös mahdolliset implisiittiset väitteet.4
Tutkimukseni tärkeimpiä päälähteitäni on Sariolan musiikin teologiaa koskeva tutkimus vuodelta 1986 Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi – Musiikin teologian peruskysymyksiä. Lisäksi käytän tutkimuksen lähteinä myös
hartaudellisempaa kirjaa Psalmimietiskelyjä, joka on vuodelta 2014 ja jäi Sariolan viimeiseksi kirjoitetuksi kirjaksi. Tutustun myös Sariolan kirjaan Uudistuva jumalanpalvelus, joka sisältää useita tutkielmia jumalanpalveluksen teologiasta.
Tutkielman laajuudesta johtuen tutkimukseni rajautuu näihin lähteisiin, joten en ota tutkimuksessa huomioon muuta Sariolan kirjallisuutta tai hänen kirjoittamiaan artikkeleita. Taustaluvussa käytän kirjallisuutena Miikka Anttilan väitöskirjaa Lutherin musiikin teologiasta nimeltään The Innocent pleasure – A Study on Luther´s theology of music.
Yrjö Sariolan musiikin teologiasta ei ole tehty aiempaa tutkimusta etenkään systemaattisen teologian näkökulmasta. Sen sijaan aiempaa Lutherin musiikin teologian tutkimusta on, jota myös käytän kirjallisuutena tutkielmassa.
Tutkielmani alkaa johdannolla, jota seuraa taustaluku, jossa käsittelen Martti Lutherin teologiaa hänestä tehdyn tutkimuksen pohjalta. Luther on merkittävin yksittäinen teologi Sariolan teologian taustalla. Sariolan musiikin teologiaan on suuresti vaikuttanut Lutherin teologia. Tämän jälkeen seuraa neljä päälukua,
3 Harmanen 2006, 55.
4 Jolkkonen 2007, 15.
joissa analysoin lähdetekstien pohjalta Sariolan musiikin teologiaa. On perusteltua käsitellä hartaudellisempi kirja Psalmimietiskelyjä ja systemaattisempi kirja Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi pääosin erikseen kyseisten teosten erilaisen luonteen vuoksi. Teosten teemat sivuavat toisiaan melko harvassa
kohtaa. Sariolan musiikin teologiaa analysoivien päälukujen jälkeen tutkielmassa seuraa loppukatsaus, johon koostan analyysista ilmenneet johtopäätökset.
2. Lutherin musiikin teologia
Tässä luvussa tarkastelen Lutherin musiikin teologiaa. Luku perustuu täysin Miikka Anttilan väitöskirjaan aiheesta. Lutherin teologiset näkemykset musiikista loivat pohjan Sariolan omille teologisille näkemyksille musiikin teologiassa.
2.1. Musiikki Jumalan lahjana luomakunnalle
Lutherin musiikin teologian keskeinen lähtökohta oli se, että Luther näki musiikin Jumalan lahjana ihmisille. Tämä ajatus esiintyy hänen teksteissään monta kertaa.
Musiikki ei ollut hänelle ihmisen lahja Jumalalle tai muille ihmisille, vaan Jumalan lahja ihmisille.5
Lahjan saaminen on Lutherin teologiassa osallisuutta lahjan antajan hyvyyteen.
Jumalan lahjat ovat hyviä. Ihmisen vastaanottaessa lahjan, hän tulee osalliseksi Jumalan hyvyydestä. Musiikki on yksi tällaisista Jumalan hyvistä lahjoista. Tämä tarkoittaa Lutherille, että Jumala osoittaa rakastavaa hyvyyttään myös musiikin kautta. Luther henkilökohtaisesti korostaa musiikin merkitystä sanomalla tämän olevan ehdottomasti paras Jumalan lahjoista. Lutherin merkittävin selonteko musiikista on hänen kirjassaan Encomion musices eli Musiikin ylistys. Siinä Luther jakaa musiikin neljään erilaiseen asteeseen tai tasoon. Ensimmäinen aste on ilmiö nimeltään ääni. Toinen aste on luonnonääni eli esimerkiksi linnunlaulu.
Kolmas aste on ihmisen ääni ja neljäs aste on musiikkitaide eli ihmisten säveltämä ja esittämä musiikki.6
Ensimmäisen tason lähestymiskulma on hyvin luonnontieteellinen. Luther sanoo, että musiikki on opetettu ja istutettu koko luomakuntaan yksilöllisesti ja
kollektiivisesti. Mitään ei ole ilman ääntä ja harmoniaa. Lutherille musiikki on luomakuntaan sisäisesti asetettu lainalaisuus, joka on yhtä todellista kuin esimerkiksi maanpinta. Lutherille yhteys musiikin ja matematiikan välillä on
5 Anttila 2011, 73-74.
6 Anttila 2011, 87.
olennainen. Musiikki on osa Jumalan luomisjärjestystä. Lutherin mukaan
musiikki on ollut olemassa aikojen alusta lähtien eikä näin ollen ole myöhempää lisäystä.7
Ihmeellisemmäksi musiikki muuttuu, kun sitä toteuttavat Jumalan luomat elävät olennot. Esimerkiksi Daavid ylisti lintujen laulua psalmissaan 104. Luther kiinnittää huomiota lintujen yksinkertaiseen tapaan tuottaa musiikkia ja siihen kuinka eri lajeilla on oma melodiansa. Tämä vahvistaa hänelle musiikin olevan Jumalan luomaa, joka ilmenee monella tavalla luomakunnassa.8
Luther arvostaa linnunlaulua korkealle Jumalan luomana äänimaailmana, mutta hänelle se on kuitenkin vajavaista verrattuna ihmisääneen. Ihmisen
erityislaatuisuus nousee tässä kohdin keskeisesti esille. Lutherin mukaan ihmisen toiminta tekee Jumalan luomistyöstä täydellisempää. Ihmisääneen verrattuna muu luonto on lähes epämusikaalista. Lutherin mukaan musiikki ilmentää ja ymmärtää ihmisen tahtoa ja tunteita. Musiikki on Lutherille ihmiskunnan tärkeä kieli. Se sisältää niin puheen, naurun kuin itkunkin. Jumala on antanut erilaisia ääniä ja musikillisia taitoja ihmisille. Jokaisen ainutlaatuinen ääni on merkki Jumalan hyvyydestä. Lutherin mukaan kunkin ihmisen omalla äänellä on teologinen merkitys. Esimerkiksi Jeesus sanoo hyvästä paimenesta: ”Lampaat seuraavat häntä, kun he kuulevat hänen äänensä”.9
Musiikkitaide on korkein muoto Lutherin neljän tason määritelmässä musiikista.
Tällä taiteella tarkoitetaan moniäänistä musiikkia, jossa muut äänet ikään kuin tanssivat Lutherin kertoman mukaan yhden äänen ympärillä. Tässä Jumalan viisaus ilmenee täydellisimmillään. Hyvä säveltäjä tekee luonnollisen musiikin havaittavaksi. Ihmisen luovuus on Jumalan lahja ja se on tarkoitettu jakaa toisille ihmisille nautittavaksi. Ihminen on välikappale, jonka kautta Jumala ilmentää yhtä suurista lahjoistaan eli musiikkia. Kokonaisuudessaan musiikki on Jumalan luomistyössä annettua lahjaa alkeellisista luonnonmuodoista aina korkeatasoiseen ihmisen säveltämään ja esittämään taiteeseen asti.
7 Anttila 2011, 88.
8 Anttila 2011, 90-91.
9 Anttila 2011, 92-95.
2.2. Musiikin vaikutus tunteisiin
Musiikilla on Lutherin mukaan vaikutus ihmisen affekteihin eli ihmisen tunteisiin.
Sillä on ominaisuus tuottaa ja välittää erilaisia elämään kuuluvia tunteita.
Musiikki sisältää elämän huonot ja hyvät puolet sisältäen mahdollisuudet niihin molempiin. Musiikki oli yksi niistä asioista, jotka turmeltuivat
syntiinlankeemuksen yhteydessä. Musiikki oli pyhä ja puhdas asia alunperin, mutta siitä on tullut Lutherin mukaan muiden Jumalan sinänsä hyväksi luomien asioiden tavoin myös turmeltunut himon väline. Varhaisessa kirkossa vedottiin joskus juuri tähän puoleen musiikin suhteen, jolloin musiikki herätti kristillisissä piireissä myös kielteisiä tunteita.10 Luther keskittyy kuitenkin enemmän siihen puoleen musiikissa, että sillä on taivaallinen alkuperä ja että sen pohjimmainen luonto on ylistää sen tekijää eli Jumalaa.11
Luther korostaa musiikissa ehdottomasti eniten iloa. Hänen mukaansa musiikki tekee sielun onnelliseksi ja ajaa paholaisen pois sekä luo viatonta iloa. Lutherin mukaan paholainen on surun henki, joka ei voi sietää musiikkia, sillä musiikki sisältää sen vastakohtaa eli iloa. Lutherin Raamattuun pohjautuvan
argumentaation ydin musiikin tarpeellisuuden tueksi löytyy Samuelin kirjasta, jossa kuvataan sitä, kun Daavid ajaa pois Saulissa olevaa pahaa henkeä soitinmusiikilla. Lutherin mukaan juuri musiikista kumpuava ilo ajoi tässä
tilanteessa paholaisen pois. Ilo on Pyhän Hengen lahja ja suru on paholaisen työtä.
Nämä eivät voi tulla toimeen keskenään, vaan paholainen väistyy ja pakenee.12
2.3. Musiikki ja Jumalan Sana
Lutherin mukaan musiikilla ja Jumalan sanalla on keskenään merkittävä yhteys.
Hänen mukaansa Sanan laulaminen on tehokkaampaa kuin sen ääneen lukeminen.
10 Augustinus näki musiikin haitallisena ihmisen spiritualiteetille. Taustalla on näkemys siitä, että musiikki voi ohjailla ihmisen tunteita ja viedä tällä tavalla kauemmaksi Jumalasta.
11 Anttila 2011, 122-123.
12 Anttila 2011, 124-126.
Luther vetoaa Vanhaan testamenttiin ja väittää isien ja profeettojen yhdistävän Jumalan Sanan ja musiikin läheisesti toisiinsa. Juuri sen vuoksi meillä on Lutherin mukaan paljon psalmeja ja virsiä, jotka liikuttavat kuuntelijan sielua.
Juuri tunteisiin vetoava ulottuvuus on Lutherille musiikin parhaimpia etuja. Tähän liittyy myös evankeliumin missio. Kun musiikki ja Sana yhdistyvät, ne
täydentävät toinen toistansa, koska niillä on sama päämäärä. Luther väittää kirjeessään eräälle säveltäjä-ystävälleen, että teologian lisäksi ei ole sellaista mitä voisi panna samalle tasolle musiikkia lukuunottamatta. Luther väittää, että juuri tämän vuoksi profeetat eivät käyttäneet muita taiteenmuotoja kuin musiikkia.
Hän tähdentää, että Sana ei ole vain sellainen asia, joka vain kuullaan, vaan se myös uskotaan ja laitetaan täytäntöön.
Musiikin tehtävänä on tuoda Sana lihaksi kristityn elämässä, sillä musiikin voima tulee sisälle ihmisen sydämeen. Musiikki on Lutherille vastaus siihen, miten saada ihminen vaikuttumaan Sanasta korvalta kuullun lisäksi myös sydämessään
sisäisesti. Luther sanoo myös, että ihmiset eivät pysty kuuntelemaan pelkkää saarnaamista pitkää aikaa. Myös tästä syystä tarvitaan musiikkia puheen lisäksi.
Tässä on nähtävissä selvästi luterilaisen jumalanpalveluksen peruskulku, jossa vuorottelevat Sana ja musiikki. Jumalanpalveluksessa saarna on tärkeässä asemassa kuten myös virret ja laulettu liturgia.13
2.4. Ilo ja musiikki
Lutherin mukaan musiikki luo iloa ja on näin ollen onnellisuuden ilmaus. Ilo on uskon vaikutusta, se lukeutuu myös hengen hedelmiin. Se on seurausta
suurimmasta mahdollisesta rakkaudesta. Lutherin mukaan todellinen ilo ei ole mahdollista, jos ihmisellä on Jumalan rangaistuksen pelko omassatunnossaan.14 Luther esittää seuraavanlaisen tapahtumaketjun musiikin synnylle teologisesta näkökulmasta: Ensin on usko ja siitä seuraa rakkaus, rakkaudesta seuraa ilo ja ilo synnyttää musiikkia.15 Luther luonnehtii tätä kyseistä iloa, joka kytkeytyy
13 Anttila 2011, 136-138.
14 Anttila 2011, 140-141.
15 Anttila 2011, 145.
musiikkiin, viattomaksi iloksi. Näin hän tekee kaikille selväksi sen asian, että musiikki itsessään ei ole syntiä. Luther toteaa, että musiikki on puhtain ilo maailmassa. Se on sellaisena ilona itsessään täydellisen hyvää ja riittävää.
On kaksi näkökulmaa, joilla musiikin käyttöä voidaan ymmärtää. Toinen on se, kuinka Jumala käyttää sitä ja toinen on se, että kuinka ihmiset käyttävät sitä.
Jumala käyttää sitä evankeliumin julistamiseen ja paholaisen poisajamiseen.
Ihmisillä on kuitenkin taipumus käyttää sitä väärin. Ihmisillä musiikki on valitettavasti heidän käytössään myös pahojen intohimojensa välineenä. Oikea musiikin käyttö Lutherin mukaan on toteuttaa sitä yksinkertaisesti nauttien siitä ja ilon kautta. Miikka Anttila tulee kirjassaan siihen johtopäätökseen, että Lutherin teologia voidaan nähdä uudessa valossa ja että sitä voisi kutsua ”musiikin teologian” sijasta ”ilon teologiaksi”.16
2.5. Musiikin estetiikka Lutherilla
Musiikki oli Lutherille ylivertainen taide muiden joukossa. Hänelle se ennakoi jo taivaan valtakunnassa odottavaa kauneutta. Edellä ollaan mainittu niitä asioita miten Jumala ja miten ihmiset käyttävät musiikkia. Musiikin tehtävä on tuottaa viatonta iloa. Millaista sitten on tällainen musiikki? Lutherilla oli muutama suosikkisäveltäjä, joiden harmoniaa Luther saattoi pitää normatiivisesti kauniina musiikkina. Lutherin estettiset kriteerit ovat mielenkiintoinen kysymys. Oskar Söhngen on löytänyt kaksi esteettistä kriteeriä Lutherin musiikillisessa ajattelussa.
Musiikillisen kriteerin ihanne on Lutherilla Söhngenin mukaan tietynlainen koruttomuus ja yksinkertaisuus. Sen voi ymmärtää, että musiikilla täytyy olla kyky välittää viesti. Yksinkertaisuus on myös Jumalan ominaisuus.17 Toisaalta yksinkertaisuutta jumalanpalvelusmusiikissa korosti myös reformaation keskeiset hahmot Zwingli ja Karlstad. Lutheria ei voida pitää kuitenkaan Anttilan mukaan puritanistina samassa mielessä kuin Zwingliä ja Karlstadia18.
16 Anttila 2011, 163-164.
17 Anttila 2011, 177. Anttila viittaa Söhngeniin (Söhngen 1967, 97).
18 Zwinglillä ja Karlstadilla oli myös kirkkomusiikista hyvin yksinkertainen näkemys. Heidän liturgisissa uudistuksissaan he totesivat yksinkertaisen parhaaksi. Heidän mielestään monimutkaisempi esitystapa vie ihmisen keskittymiskyvyn sanojen sisällöstä pois. (Anttila
Yksinkertaisuudellaan Luther tarkoittanee sitä, että musiikkia ei kuuluisi tehdä
”taidetta taiteen tähden” asenteella. Musiikin tarkoitus ei ole artistien tai
säveltäjien taitojen esittelyä silloin kun sen tarkoitus on olla Jumalan kunniaksi.19 Muita Lutherin ihanteita hyvän musiikin kriteereille ovat vapaus, ystävällisyys, välittävyys, käyttömahdollisuus, todellisuus ja luonnollisuus. Vapaus musiikissa voidaan yhdistää myös kristityn vapauteen, joka on myös Lutherille tärkeää.
Musiikkiin kuuluu niin vapaus kuin ilo esteettistä kauneutta unohtamatta.
Lutherin mielestä musiikki ei voi koskaan olla liian kaunista.20
2011, 179.)
19 Anttila 2011, 179-180.
20 Anttila, 2011, 208
3. Musiikin teologia Raamatussa
Yrjö Sariola kirjoitti vuonna 2014 kirjan Psalmimietiskelyjä. Kirja on lähinnä hartaudellinen eikä näin ollen ole systemaattinen esitys Sariolan psalmeista nousevista teologisista näkemyksistä. Tässä luvussa avaan tekstistä saamiani havaintoja, jotka valaisevat Sariolan Raamattuun pohjautuvaa musiikin teologiaa.
On tarpeen avata Sariolan psalmiselityksiä, sillä niiden sisällössä on asioita, jotka tuovat ilmi hänen musiikin teologiaansa. Olen valinnut sen käsittelyyn ennen hänen systemaattisempaa aineistoaan. Ennen muita näkökulmia on tarpeellista esitellä Raamatusta nouseva aineisto musiikin teologian tueksi. Psalmit ovat Raamatusta nousevista musiikillisista ulottuvuuksista ehkä se kaikkein inspiroivin.
3.1. Laulun ja soiton asema psalmiteksteissä
Sariolan mukaan psalmit ovat merkittävä inspiraation lähde. Psalmit inspiroivat itsessään säveltäjiä luomaan uutta musiikkia. Pitäkäämme tässä esimerkkinä Daavidia, joka sepitti monta psalmia, mutta tämän lisäksi säesti niitä soittimilla ja teki niihin sävelen. Sariola kertoo esipuheessaan siitä kuinka oli alkanut kiinnittää huomiota laulun ja soiton asemaan psalmiteksteissä. Hän on löytänyt kaiken kaikkiaan 40 psalmia, joissa musiikki ja nimenomaan soitinmusiikki on
voimakkaasti esillä. Sariola painottaa, että laulun lisäksi musiikissa on kyse myös soitosta. Tällä Sariola viitannee siihen, että perinteisesti psalmeissa korostetaan laulullisuutta. On huomattavasti yleisempää puhua psalmeista ihmisäänen eli laulun näkökulmasta. Sen sijaan soitinmusiikin asemaan niissä on Sariolan mukaan kiinnitetty kirkoissa vähemmän huomiota. Sariola tahtoo kuitenkin tuoda kirjassaan selkeästi esille juuri soitinmusiikin asemaa.21
Psalmeissa Sariola on valinnut kirjaansa erityisesti niitä psalmeja, joissa on myös soitinmusiikillista sisältöä. On yleistä, että instrumenttina niissä psalmeissa, joissa
21 Sariola 2014, 10-12.
on soitinmusiikkia, on säestetty kahdeksankielisillä soittimilla. Daavid soitti juuri tällaista soitinta ja soitolla oli Raamatun mukaan parantava vaikutus. Tällä viitataan ilmeisesti juuri siihen Raamatun kohtaan, joka oli Lutherillekin tärkeä perustelu siihen, miksi musiikki oli hieno ja kallis Jumalan lahja. Kun paha henki otti Saulin valtaansa, soitti Daavid tälle harppua ja tämän tapahduttua paha henki jätti hänet. Sariola tekee tästä kiintoisan rinnastuksen myös nykypäivään.
Nykyaikana on huomattu musiikin tervehdyttävä vaikutus. Sariola viittaa tällä musiikkiterapiaan, joka on yleistynyt meidän aikanamme (kuten Sariola on huomannut kirjaa kirjoittaessa vuonna 2014). Hänen mielestään musiikki on omiaan hoitamaan ja tyynnyttämään surullista tai järkkynyttä mieltä.22
Sariola ottaa psalmia 27 selittäessä esille myös Aikakirjat, joissa on kuvauksia soitinmusiikin käytöstä ja myös laulun käytöstä. Ne sisältävät mm. kuvauksia uhraamisesta, jonka aikana Herralle viritettiin laulu, jota säestettiin torvilla ja Israelin kuninkaan Daavidin teettämillä soittimilla. Kuvauksessa itse
Psalminlaulajakin alkoi laulaa ja soittaa. Ylistyksessä soitettiin lyyraa ja harppua.
Näitä kuvaillaan soittimiksi ”Jumalan virttä” varten. Sariola ottaa kyseiset vanhanliiton temppelipalvelukset esille korostaakseen niiden esikuvallisuutta suhteessa uuden liiton jumalanpalveluksiin. Soitto ja laulu kuuluivat niihin olennaisesti samalla tavalla kuin nykyään se kuuluu olennaisesti esimerkiksi luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämään. Sariola kuvailee, että on vaikea kuvitella messua ilman laulua ja soittoa. Laulu ja soitto jumalanpalveluksessa on ollut pitkään sen tärkeitä osia luterilaisessa kirkossa. Lauletulla sanalla on siinä vankkumaton asema.23
Sariola selittää psalmia 33, jonka alkuosa kuuluu:
1 Riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat, oikeamieliset, ylistäkää häntä!
2 Kiittäkää Herraa lyyran sävelillä, näppäilkää harppujen kymmentä kieltä.
3 Virittäkää hänelle uusi laulu, soittakaa kauniisti, huutakaa riemunne julki.
(Ps. 33)
22 Sariola 2014, 15-16.
23 Sariola 2014, 32.
Tätä Sariola kuvaa ”riemukkaaksi juhlahymniksi”, joka merkitsee laulun virittämistä Herralle. Psalmissa esiintyy useita soittimia laulun lisäksi.
Sariola tarttuu tähän kohtaan ja tähdentää että ”pelkästään laulu ei riitä”.
Kaikki psalmissa mainitut soittimet kuvaavat Sariolalle sitä, että Jumalan ylistäminen on moniäänistä. Sariola näkee, että temppelipalveluksen musiikin muodot antavat tukea myös nykyajan kirkkomusiikin
oikeutukseen. Todisteena tästä hän mainitsee, että soittimet eivät olleet vain inspiraation vallassa tullutta täytettä laululle. Hän mainitsee Aikakirjat, joista välittyy hänen mukaansa se, että kirjoittajat olivat kiinnostuneita laulusta ja soitosta temppelipalveluksen osana eikä näin ollen soitinmusiikki ollut vain täytettä temppelipalveluksissa.24
Sariolan mukaan juuri temppelipalveluksen musiikillinen perintö jatkuu yhä nykyaikanakin. Lännen kirkoissa on ollut jo hyvin pitkään tapana, että laulamisen jälkeen jumalanpalveluksiin otetaan mukaan myös soittimet.
Sariola mainitsee sen, että uruista on muodostunut pääsoitin. Hän kuitenkin sanoo selkeästi iloitsevansa siitä, että muitakin soittimia on otettu urkujen lisäksi käyttöön jumalanpalveluksissa ja muissa kristillisissä tilaisuuksissa.
Hänestä kaikkia näitä koskee ylläolevan psalmin kehotus: ”Soittakaa kauniisti, huutakaa riemunne julki”. Kauniisti voi siis Sariolan mielestä soittaa monellakin tavalla monella eri soittimella.25
Sariola toteaa psalmia 105 selittäessään, että perusasia nykyisissä
jumalanpalveluksissa on sama vanhojen temppelipalvelusten kanssa, eli se, että seurakunta kokoontuu yhteen ylistämään Jumalan suuria tekoja ja laulamaan hänen nimensä kunniaksi. Nykyään palvelukset ovat Sariolan mukaan sisältölähtöisiä. Soittoa ja laulua otetaan esiin tarpeen mukaan.
Niiden sisältö nousee jumalanpalveluksen eri tarpeista kyseisen päivän omista lähtökohdista. Erilaiset soittimet ja laulu palvelevat yhdessä
24 Sariola 2014, 43.
25 Sariola ei liity siihen näkemykseen, joka on ollut varsinkin menneinä vuosisatoina ollut Suomen luterilaisessa kirkossa, että urut olisivat ainoa ja oikea jumalanpalveluksessa käytettävä soitin. Erityisesti rytmisoittimia on vierastettu jumalanpalveluselämässä ja myös esimerkiksi haitaria. On oikeastaan vaikeaa löytää teologisia perusteita sille, miksi muut, erityisesti rytmisoittimet olisivat jumalanpalveluksissa tai muissa kristillisissä tapahtumissa kiellettyjä. Sariola näkee tekstiensä perusteella soittimien monipuolistumisen erityisesti uuden gospel-musiikin myötä myönteisenä. (Sariola 2014, 43.)
kokonaisuutta.26
3.2. Musiikki rajojen ylittäjänä
Sariola analysoi kirjassaan psalmia 18. Tässä psalmissa kerrotaan, että sitä tulee säestää gatilaisilla soittimilla. Sariola kiinnittää huomiota siihen, että myös Raamatusta tunnettu jättiläiskokoinen filistealainen vihollissoturi Goljat, jonka Daavid surmasi, oli gatilainen. Tästä hän vetää sen johtopäätöksen, että soittimen alkuperä johtaa siihen, että musiikki ylittää myös kansojen sekä uskontojen raja- aitoja. Tämä näkökulma ei viitanne minkäänlaiseen synkretistiseen katsomukseen, vaan enemmänkin siihen Lutheriltakin ammennettuun näkemykseen, että musiikki on Jumalan hyväksi luotu lahja. Tätä lahjaa ei voi ihmisten tekemät raja-aidat kahlita. Sariola toteaa kirjassa, että historiassa on pitkään torjuttu kansanuskoihin pohjautuvat musiikkityylit. Tässä on kuitenkin tapahtunut hänen mukaansa muutos.27
Sariola pitää muutosta positiivisena. Hän ei näe teologista estettä sille, että musiikkityylit ylittävät raja-aitoja. Hän ajattelee selkeästi musiikin olevan Jumalan lahjaa eikä näin ollen sen ”jumalisuus” ole sidottu ihmisen asettamiin tyyli- tai maantieteellisiin rajoihin. Tässä Sariola muistuttaa paljon Lutheria, joka myös korosti samoja asioita. Asenne musiikissa on tärkeämpi kuin sen tyyli.
Psalmeissa esiintyy termi ”uusi laulu”. Psalmin 149 selityksissään Sariola mainitsee sen olevan keskeinen aihepiiri useissa psalmeissa. Sariola huomauttaa, että uusi laulu lauletaan aina Herralle eikä näin ollen koskaan ihmisille. Se on kiitollinen vastaus pelastuksen lahjaan, jonka Herran omat ovat saaneet ottaa
26 Sariola 2014, 140.
27 Sariola ottaa esimerkiksi Namibian ja Seppo Löytyn havainnot sen jumalanpalveluselämästä.
Namibia on yksi hyvä esimerkki Afrikan maista, joissa siirtomaaisännät ovat olleet kristinuskon tuojia ja tähän on liittynyt myös kulttuurin eurooppalaistaminen. Kulttuuri- imperialismin myötä omat kansan kulttuuriset tavat on häivytetty. Seppo Löytyn mukaan tähän on tapahtunut kuitenkin muutos. Nykyään Namibiassa jumalanpalveluksissa on musiikki enemmän oman kansan näköisessä muodossa. Tästä esimerkkinä mm. musiikki, joka ei ole enää vain eurooppalaista kirkkomusiikkia vaan jumalanpalveluselämässä tilaa on saanut myös alueen omaleimainen musiikki. (Sariola 2014, 15-16.)
vastaan. Siksi siitä siis tulee itsestään ylistyslaulu Herralle. Tähänkin laulun muotoon tulee mukaan muitakin ylistyksen muotoja kuten soittaminen ja tanssiminen psalmien mukaan kuten Sariola huomauttaa.28
Sariola mainitsee uuden laulun teeman olevan esillä myös Ilmestyskirjassa, jossa on kuvaus taivaallisesta jumalanpalveluksesta. Siellä uusi laulu on Sariolan mukaan Kristuksen uhrikuoleman ylistystä. Tämä ei koske vain Israelin kansaa, vaan kuten Ilmestyskirja kuvaa, siellä on ihmisiä kaikista kansoista, kielistä ja maista. Tällä Sariola haluaa ilmeisesti korostaa kahta asiaa. Ensinnäkin uusi laulu on eskatologinen täyttymys. Ilo Kristuksessa kuuluu taivaallisessa
jumalanpalveluksessa lauluna. Uusi laulu on myös rajat ylittävä tekijä. Se ei rajaudu Israelin kansaan vaan se ylittää ihmisten tekemät rajat kuten
ilmestyskirjan kuvauksessa lukee. Näin musiikki saa äärimmäisen suuren näkökulman. Sen tehtävä on sekä ylistää että yhdistää.29
3.3. Musiikkia sekä ilossa että surussa
Sariolan tutkiessa psalmia 22 hän ottaa esille sen seikan, että Lutherkaan ei aina puhunut musiikista vain ilon välineenä. Hän ottaa esille Lutherin kirjoittaman esipuheen Psalmienkirjaan, jossa hän sanoo seuraavasti: ”Herralle laulaminen ei ole aina iloitsemista, sillä uusi laulu on ristin laulu, mikä tarkoittaa Jumalan ylistämistä myös ahdingoissa ja jopa kuolemassa”. Näin ollen Sariola painottaa ottaessaan tämän esille, että ylistys kuuluu myös tuskankin keskellä. Näin hän liittyy siihen näkemykseen, että musiikki ei ole olemassa pelkästään iloa varten, vaan sillä voidaan kanavoida myös negatiivisempia tunteita.30
Psalmia 28 selittäessään Sariola toteaa, että ylistys puhkeaa lauluksi ahdistuksesta huolimatta. Edellä todettiin se, että Sariolan mukaan myös tuskankin keskeltä kuuluu laulu ja ylistys. Psalmi 30 selityksessään Sariola puolestaan puhuu ilosta ja laulusta. Hänen mukaansa ilo laittaa laulamaan. Tämän myötä ahdistuneetkin
28 Sariola 2014, 187-188.
29 Sariola 2014, 189.
30 Sariola 2014, 27-28.
tunnot katoavat, sillä tilalle tulee Jumalan kiittäminen ja ylistäminen. Tässä korostuu taas Lutherin teologia musiikin tervehdyttävästä vaikutuksesta. Kun paholainen pakenee musiikkia, pakenevat myös tuska ja ahdistus. Sariolan mielestä ylistystä ei tule unohtaa myöskään tuskan keskellä. Raamatun kehotus
”iloitkaa aina” on luonnollisesti mahdotonta toteuttaa, mutta sen vuoksi Sariola painottaakin, että inhimillisten tuntojenkin keskeltä voi lähteä ylistys. Ylistys voi olla laulua tai soittoa riippuen siitä mitä sitä toteuttava yksilö kokee itselleen ominaisemmaksi tavaksi toteuttaa ylistystä.31
Sariolalle musiikilla on myös eskatologista kristillistä toivoa kanavoiva tehtävä.
Hän toteaakin sen lohduttavaksi, että erityisesti masennuksen ja ahdistuksenkin keskellä on voimakas odotus siitä, että on joskus ylistämässä Jumalaa lyyraa soittaen. Lyyra oli tärkeimpiä soittimia psalmeissa. Ylistämässä Jumalaa tässä merkityksessä tarkoitetaan jo suurta aikojen lopulla tapahtuvaa täyttymystä, missä autuaat ihmiset ylistävät Jumalaa taivasten valtakunnassa soittamalla ja
laulamalla.32
Sariola alleviivaa laulun erityislaatuisuutta psalmia 34 selittäessään. Hän toteaa, että ”Jumalan sanan suloisuus” toteutuu paremmin, kun Jumalan sanaa lauletaan.
Niinkuin Martti Lutherin musiikin teologiaan perustuvassa taustaluvussa
mainitsin, oli musiikki Lutherille sellainen asia, joka ikään kuin toi sanan lihaksi.
Samaa se vaikuttaa olevan myös Sariolalle. Musiikilla on sen tunteisiin vetoava aspektinsa. Sana itsessään saatetaan kuulla, mutta se ei välttämättä tule lihaksi.
Musiikin tehtävänä on auttaa Sanaa konkretisoitumaan juuri tällä tavalla. Sillä tavalla Sana itsessään tekee suuremman vaikutuksen, kun se tulee myös tunnetasolle eikä ole vain järkiperäistä pääntietoa. Tämä ajatus vaikuttaa välittyvän sekä Lutherin että Sariolan teologiasta.33
Sariola selittää kirjassaan psalmia 146. Siinä hän puhuu ilosta ja Jumalan kunniaksi soittamisesta omien henkilökohtaisten kokemustensa kautta. Sariola mainitsee pianonsoiton olleen hänelle tärkeää lapsesta asti. Hän oli aikanaan kirjoittanut, että ”soittaa Jumalan kunniaksi ja ihmisten iloksi”. Hänen mielestään
31 Sariola 2014, 36, 39.
32 Sariola 2014, 58.
33 Sariola 2014, 47-48.
soittaminen ei ole vain esiintymistä, vaan sen välityksellä tapahtuu myös Jumalan ylistäminen. Sariolan mukaan hänelle itselleen tuli selväksi aikojen myötä yksi tärkeä asia jumalanpalveluksesta. Siinä seurakuntaa ei tule nähdä yleisönä, joka tulee kuuntelemaan laulua ja soittoa, vaan se yhdessä ylistää Herraa näillä tavoilla. Näin hän sanoutuu irti ns. papppiskeskeisyydestä. Sitä vastoin Sariola korostaa jumalanpalveluksen olevan seurakunnan yhteinen juhla, jossa kaikki ovat osallistujia papeista ja kanttoreista seurakuntalaisiin.34
Psalmien kirjassa viimeisimmäksi on sijoitettu psalmi 150. Myös sitä koskien Sariola on kirjassaan esittänyt ajatuksiaan. Sariola kertoo, että psalmin laulaja kehottaa ylistämään Herraa pyhäkössä. Seurakunnan laulu ennakoi Sariolalle uutta laulua Jumalan kunniaksi taivaassa. Psalmit huipentuvat tässä psalmissa suureen hallelujaan. Huipennus näkyy erityisesti monien soittimien orkesterina.
Sariola painottaa, että soittaminen nousee tasaveroiseksi laulamisen rinnalle.
Laulu ja soitto muodostavat yhdessä jumalanpalveluksen musiikin. Kutsu koskee koko luomakuntaa, koko kosmosta. Musiikillinen loppuhuipennus koskee siis musiikkia laajemmassakin mielessä.35
Kun puhumme koko luomakunnasta ja musiikista, yhdistämme sen heti Lutheriin.
Lutherin taustaluvussa esittelin sen kuinka Luther erotteli erilaisia tasoja
musiikille. Tämä ajattelu laajentaa huomattavasti musiikin käsitettä, sitä mitä se todella on ja kuinka se on Jumalan suuri lahja. Ymmärrämme Lutherin kautta sen, että vaikka ihminen ei olisi keksinyt soittimia, laulutekniikoita tai sävel- ja
harmoniajärjestelmiä, on musiikki silti määrittävä luomakunnan ominaisuus, joka on luotu siihen sisään. Näin voidaan ymmärtää hyvin se, mitä psalmeissakin esiintyvä koko luomakunta tarkoittaa. Sariola ymmärtänee asian juuri näin Lutheriin pohjaten.
34 Sariola 2014, 178.
35 Sariola 2014. 192.
4. Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi
Kaikista tärkein ja keskeisin päälähteeni tutkielmani aiheen kannalta on Yrjö Sariolan kirja Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi. Sen kirjoittamiseen on innoittanut Lapuan hiippakunnan 30-vuotisjuhla. Sariola mainitsee, että kirjan kirjoittamiseen on innoittanut kirkkomusiikin juhlavuosi 1985.36 Rajaan pois käsittelystä luvun, jossa Sariola esittelee Lutherin musiikin teologiaa. Tämän lisäksi rajaan käsittelystä myös pienen osuuden, jossa Sariola esittelee musiikkia Vanhassa testamentissa. Olen esitellyt kyseistä aihetta jo luvussa kolme, joka enimmältä osaltaan pohjautuu Psalmimietiskelyihin.
Sariola valaisee itse selkeästi ja johdonmukaisesti teoksensa lähestymistapaa. Hän on valinnut historiallisen lähestymistavan sijasta systemaattisen lähestymistavan.
Hän sanoo ottaneensa esille musiikin teologian aiheita ikään kuin
ongelmakokonaisuus kerrallaan. Kaikessa tekstissä on olennaisena näkökulmana kirkon usko ja elämä. Sariola listaa merkittävimmiksi materiaaleiksi raamatullisen aineksen, teologisesti merkittävät kirkon ja musiikin historian vaikuttajat sekä pohjoismaisen ja saksalaisen musiikin teologisen tutkimuksen.37 Tutkielmassani on otettava huomioon sekin, että teos on kirjoitettu vuonna 1986 eli 31 vuotta aiemmin tutkielmani kirjoittamisen hetkestä. Kyseisenä ajankohtana oli menossa jumalanpalvelusuudistus, joten musiikin teologia saattoi senkin osalta olla ns.
kuuma peruna tuona ajankohtana. Vuotta voidaan pitää kirkkomusiikillisesti merkittävänä muutosvuotena, koska silloin otettiin käyttöön uudet virsikirjat sekä koraalikirjat.
Sariola sanoo ensimmäisessä luvussaan suoraan seuraavalla tavalla: ”Lukijan on helppo havaita, että Martti Lutherin teologinen ajattelu on se pohja, jolle koetan rakentaa musiikin teologiset perusteet.”38 Näin hän tekee selväksi, mikä on hänen ajattelunsa lähtökohta. Sen vuoksi, niin kuin Sariola itsekin sanoo, on kirja
puheenvuoro Suomessa käytävään keskusteluun musiikista39. Se ei ole
36 Sariola 1986, 5.
37 Sariola 1986, 20.
38 Sariola 1986, 20.
39 Sariola 1986, 12.
objektiivinen kuvaus musiikin teologiasta, sen historiasta, siitä nousevista ongelmakohdista tai siihen liittyvän nykyajan keskustelun esittelystä. Kirja on hyvin subjektiivinen siinä mielessä ja Sariola tekee lukijalle selväksi heti alussa, mille perustukselle hän näkemyksensä rakentaa.
4.1. Musiikin teologian perustelut ja osa-alueet
Sariola luo kirjansa alkupuolella selkeät ja johdonmukaiset perusteet julkaisunsa tarpeellisuudelle. Musiikin teologista tutkimusta on Suomessa julkaistu verrattain vähän. Ainakin tilanne vuonna 1986 oli sellainen. Sariolan omien sanojen mukaan Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi on kirjoitettu paikkaamaan tätä aukkoa. Sariola on tarkoittanut kirjastaan teoreettisen, joka valaisee
systemaattisesta näkökulmasta musiikin teologian peruskysymyksiä. Tämä johtuu siitä, että Sariolan mukaan kirkossa on lähinnä tarkasteltu aiemmin musiikkia käytännöllisemmästä näkökulmasta, eli lähinnä on tarkasteltu kirkon
musiikkitoimintaa. Sariola tiedostaa ongelman, että musiikin asema ja tehtävä ei ole niveltynyt juuri tämän vuoksi riittävällä tavalla kirkon uskoon ja elämään.40 Sariola pitää siis melko irrallisena kirkon musiikkia ja sen muuta elämää kirjan kirjoittamisen hetkellä vallinneessa tilanteessa. Hän pyrkii systemaattisella kirjallaan paikkaamaan tätä ongelmaa. Jo tässä on havaittavissa hänen Lutherilta omaksuma näkemys, että musiikki ja teologia palvelevat toisiaan kiinteässä yhteydessä ja että lauletulla sanalla on suuri voima. Musiikin ja teologian kiinteä yhteys on toivottu tila, jota kohti Sariola pyrkii kirjassaan.
4.2. Musiikin etiikka
Musiikin eettiset ulottuvuudet ovat yksi Sariolan edellä mainituista ongelmakokonaisuuksista, joita hän lähtee systemaattisesti purkamaan.
40 Sariola 1986, 12.
4.2.1. Antiikin aika
Musiikin etiikkaa teemana on lähestytty varhaisista kirkon ajoista ja jopa antiikin ajoista lähtien. Sariola ottaa esille suoran lainauksen Joonas Kokkoselta, joka on merkittävä suomalainen säveltäjä. ”On tietenkin helppo väittää, että absoluuttisen musiikin eettiset arvot ovat pelkkää kuvittelua ja haihattelua – sanoinhan näitä asioita ei voida todistaa. Väite ei kuitenkaan pysty kumoamaan sitä tosiasiaa, että nämä arvot ovat yhä tänään tuhansille säveltäjille ja miljoonille musiikin
kuulijoille elävää todellisuutta.” Sariolan mukaan musiikin vaikutuksista ihmiseen on pohdittu vuosisadasta toiseen aina Augustinuksesta Lutheriin ja Lutherista Bachiin.41
Sariola nostaa kirjassaan varhaisista nimistä esille jo antiikin kreikasta
Aristoteleen, Platonin ja Pythagoraan ja varhaisesta kirkosta Augustinuksen. Jo Platonilta oli havaittavissa se, että musiikki on monen eri osan summa. Hänellä oli ikään kuin hiottu taiteellinen näkemys musiikista, jossa laulu, rytmi, teksti ja liike muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Hänen mukaansa musiikilla on eettis- yhteiskunnallista vaikutusta ihmiseen. Tämä johtuu siitä, että Platonin mukaan musiikilla ja ihmisellä on havaittavissa rakenteellisia yhtäläisyyksiä.42 Sariola mainitsee kirkkosävellajit, jotka vaikuttavat ihmisen persoonallisuuden eri osa- alueisiin43.
Aristotelesta pidetään laajalti Platonin oppilaana. Myös Platonin oppi musiikin vaikutuksesta päätyi Aristoteleen kehittelemäksi. Hän korosti musiikissa olevaa puhdistavaa voimaa. Hän ajatteli myös, että ihmiselle oli sallittua saada musiikin välityksellä esteettistä nautintoa (Estetiikasta puhutaan myöhemmin
tutkielmassa).44
Pythagoraasta on olemassa eräs legenda, jonka mukaan hän oli kuunnellut sepän
41 Sariola 1986, 32.
42 Sariola 1986, 33.
43 Kirkkosävellajeja ovat esimerkiksi doorinen, lyydinen ja fryyginen. Sariolan mukaan antiikin aikana esimerkiksi doorisen sävellajin katsottiin kehittävän miehuutta ja urhoollisuutta.
Lyydinen asteikko sitä vastoin oli vältettävä asia, sen sisältämän aistillisuuden vuoksi.
Fryyginen sävellaji oli taas hyväksyttävämpi, koska antiikin aikana sen katsottiin ilmentävän ihmisessä malttia ja harkintaa. (Sariola 2014, 33)
44 Sariola 1986, 33.
taontaa ja havainnut erisuuruisten moukareiden iskuista alasimelle sen, että niistä syntyi erisuuruisia intervalleja. Tämä lienee vaikuttanut myös Martti Lutheriin, joka (kts. Luku 2) näki musiikin kosmokseen luotuna Jumalan loogisena järjestyksenä.45 Pythagoraan mukaan tämä musiikissa heijastuva järjestys heijastaa maailmankaikkeuden harmoniaa, sitä, joka pitää koko olemassaolevaa elämää yllä. Antiikin ajattelijoiden käsitykset musiikista vallitsivat myös
keskiajalla.46
Yleisesti kirkkoisien teoksissa on havaittavissa antiikin ajattelijoiden vaikutuksia.
Augustinuksen teoksessa De Musica on havaittavissa eroavaisuuksia antiikin kreikkalaisiin musiikin teorioihin verrattuna. Augustinuksen mukaan kosmoksen soiva järjestys ei ole itsessään lepäävä, vaan Jumala on luonut harmonian makro- ja mikrokosmoksen välille. Näin Augustinus irrottaa musiikin sen itseisarvosta ja tekee siitä ylistämisen välineen, jotain tiettyä tarkoitusta varten. Toki
Augustinuskin pitää musiikkia luotuna asiana, joka on itsessään hyvää.
Augustinukselle musiikki on Jumalan luomislahjaa olemukseltaan, mutta ei vaikutukseltaan toisin kuin Lutherilla47. Augustinus linkittää voimakkaasti laulamisen ja ihmisen koko elämän. Laulu ei ole hänelle vain laulettuja sanoja.
Lauletun sanan lisäksi ylistystä on osoitettava koko olemuksella.48
4.2.3. Sariolan eettiset arviointiperusteet
Sariolan mukaan 1700-1800-luvun teologisissa virtauksissa musiikki Jumalan lahjana jäi hieman pimentoon. Joskin hän sanoo, että se on saanut hänen aikanaan taas huomiota. Esimerkiksi Paul Hindemith on sanonut, että ”Hurskaille
muusikoille säveltäminen oli väline, jonka avulla voidaan ylistää Jumalaa ja tarjota kuuntelevalle seurakunnalle mahdollisuus ottaa osaa ylistykseen”.
45 Kyseisessä legendassa Pythagoras innostui tekemään kokeita, joissa hän päätyi intervallien lukusuhteisiin. Esimerkiksi oktaavin suhdeluku on 2:1, kvintin 3:2 ja kvartin 4:3. Havainnot ovat merkittäviä tänäkin päivänä musiikin teorian kannalta. (Sariola 1986, 33.)
46 Tällä oli sellainen seuraus, että musiikkia alettiin pitämään yhtenä muiden tieteiden joukossa.
Tämä kuului geometrian, aritmetiikan ja astronomian kanssa ns. klassiseen qvadriviumiin.
(Sariola 1986, 33-34.)
47 Tämä on Sariolan tekemä johtopäätös Augustinuksen ja Lutherin ajattelun eroavaisuudesta.
48 Sariola 1986, 35-36.)
Sariola on löytänyt hyvän ja johdonmukaisen kriteerin musiikin eettiselle
arvioinnille. Hän lähtee liikkeelle siitä Lutherin ajatuksesta, että paholainen tahtoo temmata ihmiset toimimaan vastoin heidän luontoaan. Sariola toteaa siihen, että se mikä on musiikin omaa luontoa vastaan, johtaa myös eettisesti huonoon tulokseen. Samassa kohdassa Sariolan tekstiä selviää hänen suhtautumisensa edellä esiteltyihin antiikin musiikin teoreetikkoihin. Hän pitää luonnollisesti heidän ajattelunsa sisältävän vanhaan maailmankuvaan liittyvää spekulaatiota, mutta allekirjoittaa sen, mikä on tämän aiheen kannalta kaikkein olennaisinta.
Sariola yhtyy heidän käsitykseensä musiikin ja matematiikan sukulaisuudesta, joka myös Lutherilla oli esillä. Soiva järjestys on Sariolan mukaan todellisuutta ja vahvasti olemassaolevana asiana nykypäivinäkin.49
Sariola jatkaa siitä, mitä merkitsee se, että musiikki on luotua todellisuutta.
Olennaista on, että musiikin luonnollinen paikka on elämän keskellä ja että se on kiinteässä vuorovaikutuksessa kaikkeen muuhun luotuun. Sariola on taas lähellä Lutherin teologiaa näissä ajatuksissa. Lutherille musiikki oli arvokas Jumalan luomislahja, joka kuului laajasti elämänpiiriin eikä ollut vain oma saareke. Samaa korostaa Sariola tekstissään. Vuorovaikutus muuhun luotuun on Sariolan
alleviivaama eettinen arviointiperuste. Omana saarekkeena musiikki ei Sariolan mukaan ”elä”. Hänen mielestään musiikin tulee palvella ihmisen rakentumista.
Vain silloin musiikki täyttää oman tehtävänsä. Kun musiikki on siis Jumalan lahja, seuraa ilmeisesti siitä se, että se myös rakentaa ihmistä myönteisellä tavalla.
Tekstistä huomaa, että Sariola ei pidä musiikkia ns. jumalallisena itseisarvona. Se on tarkoitettu käyttöön. Sillä on palveleva ja rakentava merkitys. Musiikin käytön ydin kiteytyy jo Sariolan kirjan nimessä: ”Jumalan kunniaksi ja mielen
rakennukseksi”.50
Sariola ei pelkästään pidä musiikin alkuperäistä luonnetta vaihtoehtoisena asiana muulle käytölle. Hän pitää sitä suorastaan suotavana. Sariola tiedostaa ongelmia, joita voi syntyä silloin, jos ja kun musiikin alkuperäinen luonne ja tehtävä unohdetaan. Vaarana on hänen mukaansa se, että musiikista tulee turruttavaa, latistavaa ja mitäänsanomatonta. Sariola ei tarkoittane tässä yhteydessä mitään
49 Sariola 1986, 40-41.
50 Sariola 1986, 41.
tiettyä musiikkityyliä, vaan ylipäätänsä sellaista musiikkia, jota tehdään väärällä asenteella ja tarkoitusperällä. Sariola mainitsee asiasta nykypäivän esimerkin. Hän mainitsee nykyajan tekniikan mahdollisuudet, jotka johtavat siihen, että musiikki soi tarpeettomasti taustamusiikkina. Samalla hän mainitsee myös havaisemansa tekniikan tuoman käytännön riskin. Musiikkia voidaan käyttää väärin myös siten, että sen kuuntelua käytetään tapana eristäytyä muista. Sariola on havainnut nämä ongelmat 1980-luvulla.51 Voidaan todeta, että niistä ajoista tekniikka, esimerkiksi musiikinkuuntelulaitteet ovat entisestään kehittyneet ja sitä kautta voidaan sanoa, että Sariolan mukaan uhkakuvina musiikin oikealle käytölle olevat asiat ovat paisuneet 2010-luvulla huomattavasti suuremmiksi. Edellinen siis osoittaa
vahvasti, että Sariola linkittää musiikin oikean käytön yhteisöllisyyteen. Musiikki on yhdessä tekemistä sen sijaan että se olisi henkilökohtaisen eristäytymisen väline. Näin tulee esille myös häivähdys Sariolan jumalanpalvelusteologiaa, jota tutkielmassa myöhemmin käsitellään. Musiikin käyttö liittyy yhteisöllisyyteen ja mikä onkaan teologisesti kristillisen kontekstin kokoavampi paikka kuin yhteinen jumalanpalvelus, johon kuuluu olennaisena osana musiikki.
Sariola mainitsee vielä esimerkin musiikin oikean käyttötarkoituksen vastaisesta toiminnasta. Se on musiikin alistaminen ihmisiä manipuloivaan käyttöön.
Musiikkia voidaan käyttää myös Sariolan mukaan sortamaan ja hallitsemaan toista ihmistä palvelemisen sijasta. Oikea käyttötarkoitus Sariolan mukaan tukee myönteisesti henkilön omaa persoonallista kasvua. Se voi rikastuttaa omaa sisäistä elämää. Musiikki edistää parhaimmillaan sekä ihmisen fyysistä ja psyykkistä tilaa, eli se on omiaan hoitamaan ihmistä kokonaisvaltaisesti. Sariola mainitsee tässäkin yhteydessä musiikkiterapian, joka painottaa juuri tätä, erityisesti psyykkistä puolta. Musiikin välityksellä ihminen voi
mahdollisuuksiensa mukaan ilmaista sitä, mitä hänen sisällään on. Sariolan mielestä musiikki ei varsinaisesti luo tunteita. Hän näkee siis musiikin tietynlaisena kanavoinnin välineenä, jolla on välinearvo. Toisaalta se on ainutlaatuinen Jumalan lahja, niinkuin Lutherkin sen näkee. Musiikki ei ole Sariolan mukaan itseisarvo, vaan se on annettu jotain tiettyä tarkoitusta varten käytettäviksi sen sijaan, että siitä nautiskeltaisiin vain yksin.52
51 Sariola 1986, 41.
52 Sariola 1986, 41-42.
4.3. Musiikin esteettisyys
Sariolan mukaan musiikin estetiikkaan liittyvät olennaisimmat kysymykset kuuluvat seuraavasti: Mikä arvo on annettava kauneuden kokemiselle? Onko kauneus olennainen osa kristillistä uskoa vai onko se päinvastoin kokonaan torjuttava Jumala-suhdetta häiritsevänä asiana? Sariola ulottaa kysymyksen kohdistuvan muuhunkin kuin musiikkiin, eli ylipäätänsä kaikkeen muuhunkin taiteeseen. Ennen Sariolan argumentteja etenen Sariolan tyylillä tutustumalla aiempiin näkemyksiin, joka Sariolan itsensä mukaan avaa aiheen
problemaattisuutta.53
Kirkkoisä Augustinus eli aikana, jona yksinkertainen laulutapa
jumalanpalveluksissa muuttui rikkaammaksi. Tämä oli Augustinukselle ongelma, sillä hän näki, että liian kauniit laulut johtavat ihmisten mielet pois niiden
varsinaisesta tekstistä. Kuitenkin hän tunnustaa, että musiikki on se tapa, jolla laulun sanat todella valtaavat hänen mielensä. Augustinus lopulta toteaa laulun jumalanpalveluksessa hyväksyttäväksi, koska se ”kohottaa heikkoa sielua hurskaaseen mielialaan”. Kirkkoisä hyväksyy siis jumalanpalvelusmusiikin, mutta varoittaa samalla liian kauniin laulun vaaroista. Sariolan mukaan nämä ajatukset juontuvat jollain tavalla Platonista ja tämän ajatuksista maailman
”henkistämisestä”.54
Zwingli, huolimatta siitä, että oli itse musiikillisesti jopa Lutheria lahjakkaampi, kielsi kaiken musiikin harjoittamisen jumalanpalveluksissa. Calvin kuitenkaan ei ollut yhtä radikaali, vaan salli yksiäänisen psalmilaulun jumalanpalveluksissa.
Sariolan mukaan Zwinglin perustelut hänen kantaansa pohjautuvat tämän
jumalanpalveluskäsitykseen. Hänen mukaansa ainoa osuus, johon seurakunta sai osallistua oli rukous. Zwingli korosti yksityistä yhteydenpitoa Jumalaan ja tämä toteutuisi parhaiten yksityisessä hartaudessa. Yhdessä laulaminen vei hänen mukaansa ihmisiä vain ulkonaiseen yhteydenpitoon. Zwingli ymmärsi musiikin
53 Sariola 1986, 44.
54 Sariola 1986, 45-46.
esteettiseksi nautinnoksi, joten hän kielsi sen vuoksi sen jumalanpalveluksissa.
Rukoilemisen hartauteen ei kuulunut Zwinglin ajatusmaailmassa esteettinen nautinto. Jumala-suhde ei hänen mukaansa millään tavalla liittynyt tunne-elämän nautintoihin.55
Karl Barthin kiinnostus kohdistui musiikkiin yleensä eikä niinkään kirkkomusiikkiin. Hänen mukaansa kauniilla musiikilla on esteettinen
itseisarvonsa, mutta kunhan sitä harjoitetaan siellä, missä sen kuuluukin olevan harjoitettavana kuten konserttisaleissa ja oopperoissa. Hän yhtyy Zwinglin ja Calvinin perusnäkemyksiin musiikin teologiasta. Näin Barthkin erottaa
esteettisesti kauniin musiikin ja jumalanpalveluselämän toisistaan. Tämä ero on merkittävä, kun verrataan esimerkiksi reformaattori Martti Lutheriin, jonka mukaan musiikki kuului jumalanpalveluksiin yhtä vahvasti kuin sana, rukous ja ehtoollinen.56
Roomalaiskatolisessa kirkossa ei nähdä kristillisen uskon olevan kulttuurin vastakohta vaan tekijä joka nimenomaan saa sen kukoistamaan. Paavi Paavali VI on todennut, että ”kirkon musiikin tehtävänä on kehittää kauniita ilmaisumuotoja liturgian käyttöön”. Paavin on nähty alleviivaavan ns. kahden kerroksen oppia, jonka perusajatus on se, että ”armo ei kumoa, vaan täydentää luonnon”.57 Roomalaiskatolinen kirkko suhtautuu musiikkiin ”todellisena taiteena”. Sen on oltava sitä, jotta se vaikuttaisi kuulijoihin. Roomalaiskatolinen teologi Romano Guardini tiedostaa kuitenkin aiheeseen liittyvät vaarat. Vaarana hänen mukaansa on se, että liturgiaa arvostetaan vain sen esteettisyyden vuoksi ja tapahtuu se, että kauneus irroitetaan totuudesta.58
4.3.5. Musiikin esteettisyyden arviointia
Sariola ottaa esille myös pietistisestä uskonnäkemyksestä nousevaa kritiikkiä.
Herätykseen tullut kristitty voi Sariolan mukaan todennäköisesti toimia kahdella
55 Sariola 1986, 47-48.
56 Sariola 1986, 48-49.
57 Sariola 1986, 50.
58 Sariola 1986, 51.
tavalla musiikin suhteen. Joko tämä jättää mahdollisen musiikin harrastuksensa, jotta se ei viekoittelisi häntä pelastuksesta tai sitten herätykseen tullut ihminen ottaa musiikin tehokkaasti käyttöön evankeliumin eteenpäin viemisen hyväksi.
Sariola mainitsee Martin Geckin, joka on tutkinut Dietrich Buxtehuden (joka oli saksalainen säveltäjä ja urkuri) vokaalimusiikin ja saksalaisen pietismin välistä suhdetta. Musiikki ei ole pietismissä hänen mukaansa itseisarvoista. Jos jokin estää uskovan rakentumista, niin se asia hylätään. Kritiikki kohdistuu
ensisijaisesti sen aikaiseen italialaiseen konserttimusiikkiin, jota pidetään liian pinnallisena kirkkotiloihin.59
Sariola mainitsee myös Bachin, joka joutui törmäyskurssille uransa aikana pietismin kanssa. Toimiessaan vuosina 1707-1708 St. Blasius-kirkon urkurina hänellä oli esimiehenään pietistinen pappi. Koska Bach ei papin näkemyksien vuoksi voinut toteuttaa kirkkovuoden huomioon ottavaa musiikkia, tämä erosi virastaan.60
Sariola ottaa kirjassaan selvän kannan pietistisen uskonnäkemyksen taustalta nousevaan musiikkikäsitykseen. Hän tekee havainnon, että kyseinen käsitys keskittyy toiseen ja kolmanteen uskonkappaleeseen ensimmäisen kustannuksella.
Tästä on hänen mukaansa seurauksena se vakava seuraus, että musiikin arvo Jumalan luomislahjana vesittyy. Ajatus musiikista Jumalan lahjana on Lutherin yksiä keskeisimpiä ajatuksia mitä tulee musiikin teologiaan. Sariola tukeutuu selkeästi tähän lähtökohtaan, jonka nojalla hän ei voi muuta kuin kritisoida pietismistä nousevaa näkemystä. Sariola kirjoittaa, että kun edellisiä (viitaten pietistiseen) näkemyksiä arvioidaan, ”on palattava Lutherin perusteesiin
musiikista Jumalan luomislahjana”. Sariolan argumentaation punainen lanka on Lutherin omissa keskeisimmissä argumenteissa. Luther laskee perustukset niille musiikin ulottuvuuksille, mitä Sariola eri näkökulmista arvioi. Sariola kuvaa voimakkain sanankääntein edellä mainittua pietististä ajatusmallia
”kohtalokkaaksi vääristymäksi”. Tämä vääristymä saa hänen mukaansa aikaan sen, että uskova alkaa pitämään musiikkia tämän oman Jumala-suhteensa
kilpailijana. Näkemyksellä on Sariolan mukaan se seuraus, että musiikin merkitys
59 Sariola 1986, 52.
60 Sariola 1986, 53.
kaventuu huomattavasti. Siitä tulee vaan seurakunnallisten tilaisuuksien
”välipala”, mikä on Sariolan mielestä vältettävää ehdottomasti.61
Sariolan teologia Jumalan luomislahjan arvokkuudesta on esillä myös luvussa, jossa hän arvioi Roomalaiskatolisen kirkon musiikin teologiaa. Hän tunnustaa Romano Guardinin ajatukset arvokkaiksi, kun pyritään arvioimaan musiikin esteettisyyttä kristillisen uskon kannalta. Hän painottaa sitä, että kauneutta ei saa irrottaa totuudesta eikä esteettisyyttä eettisyydestä. Sariola perustelee Guardinin ajatuksen tarpeellisuutta sillä, että muutoin päädytään Augustinuksen pelkäämään tilaan eli sellaiseen kauneuden autonomisuuteen, joka vie pois Jumalasta. Tämä kertoisi Sariolan mukaan siitä, että kauneutta ei otettaisi todesta Jumalan
luomislahjana, mitä se Sariolan mukaan ja Lutherin teologian taustat huomioiden on.62 Luther vieroksui täysin sitä ajatusta, mikä oli Augustinuksella ja Zwinglillä, että musiikin esteettisyys olisi oma Jumalan tahdon vastainen erillinen itseisarvo.
Sariola täsmentää, että Luther tarkoitti edellisellä nimenomaan ”hyvää musiikkia”63.64
Sariola toteaa seuraavasti:
”Luterilaisen uskonkäsityksen pohjalta onkin painotettava, että juuri musiikin luonne Jumalan lahjana auttaa kytkemään musiikin kauneusarvot muihin inhimillisiin arvoihin. Kauneuden tajuaminen on osa Jumalan luomislahjaa.
Muussa tapauksessa aletaan palvoa estetismiä itseisarvona”.
Sariola jatkaa, että tärkeää on myös se, että eettisyyden ja esteettisyyden välinen yhteys säilyy. Esteettisyys kuuluu musiikin luonteeseen muiden taiteiden tavoin.65 Sariola tekee selväksi sen minkä pohjalta musiikin luonnetta painotetaan. Se on luterilainen uskonkäsitys. Siltä pohjalta on selvää, että musiikin luonne Jumalan lahjana johtaa siihen, että siihen kuuluvat kauneusarvot kuuluvat ns. samaan pakettiin. Näin Sariola sanoutuu irti niistä näkemyksistä, jotka kuuluvat mm.
Augustinukselle, Zwinglille ja pietistiselle uskonnäkemykselle, että kauneus olisi oma erillinen itseisarvo ja näin ollen olisi sellaisenaan Jumalan antamien lahjojen
61 Sariola 1986, 53.
62 Sariola 1986, 51.
63 Totesin aiemmin, että ”hyvällä musiikilla” ei ole tekemistä varsinaisesti musiikkityylin tai soitto- tai laulutaidon kanssa, vaan kyse on enemmän asenteesta.
64 Sariola 1986, 53.
65 Sariola 1986, 54.
ulkopuolella Jumalasta vieraannuttavana tekijänä. Sariola alleviivaa eettisyyden ja esteettisyyden yhteyttä niputtaen ne samaan pakettiin. Kaikki kuuluu samaan Jumalan lahjakokonaisuuteen.
5. Musiikki viestintänä ja sen rajanvedot
Millaista viestintää musiikki on? Miten sitä on arvoitoitava kirkon uskon kannalta? Nämä ovat kysymyksiä joihin Sariola pyrkii vastaamaan
aihekokonaisuudelle omistetun luvun aikana. Pyrin seuraavissa alaluvuissa selvittämään perusteita musiikin viestinnälliselle ulottuvuudelle Sariolan teologiassa. Avaan Sariolan teologiaa myös kontekstuaalisen teologian
näkökulmasta. Luvussa käsitellään myös sitä, miten Sariola näkee kirkkomusiikin rajat suhteessa muuhun musiikkiin.
5.1.Musiikki ja evankeliumi
Sariola linkittää musiikin ja evankeliumin julistamisen vahvasti yhteen. Hän toteaa niiden olevan kummankin kuultavia ihmeitä. Musiikki ja evankeliumi tulevat ikään kuin samaa tietä ihmisen luo eli äänen välityksellä. Näin ollen on siis luonnollista, että evankeliumia välitetään sekä puhuen että laulaen. Sariola viittaa myös siihen kuinka Lutheria on arvosteltu siitä, että hän rinnastaa musiikin ja erityisen ilmoituksen liian lähelle toisiaan. Tästä on vedetty johtopäätös, että musiikista tulisi tietyllä tapaa ”evankeliumin luonnonmuoto”. Sariola kutsuu tällaista suorin sanoin väärinymmärtämiseksi. Sariola ottaa taas esille
uskonkappaleet ja toteaa, että tällainen väärä käsitys voi syntyä, mikäli ensimmäisen uskonkappaleen sanoma unohtuu, eli se, että Jumala on kaiken luoja.66 Näin Sariola jatkaa painottaessa, että inhimillisen kommunikaation näkökulmasta musiikki ja evankeliumi kuuluvat luonteeltaan samaan perustyyppiin, eli kuultavan äänen välityksellä tapahtuvaan viestintään.67 Seuraavaksi Sariola toteaa kuitenkin sen, että musiikkia ei saa sekoittaa evankeliumiin. Hän toteaa: ”Musiikki on Jumalan luomislahja, mutta ei
kuitenkaan armonväline samalla tavalla kuin sana ja sakramentit”.68 Edellinen on erittäin keskeistä selvitettäessä Sariolan musiikin teologiaa. Sariola on kaikissa
66 Sariola 1986, 57.
67 Sariola 1986, 58.
68 Sariola 1986, 58.
aiheesta kirjoittamissaan teksteissä linkittänyt musiikin läheisesti evankeliumin kanssa ja korostanut musiikin olevan yksiä parhaista Jumalan lahjoista, jolla on kyky välittää evankeliumia niin, että sana tulee lihaksi. Sariola kuitenkin tekee selvän eron luomislahjan ja armonvälineen välille. Jälkimmäiseen kuuluvat sana ja sakramentit, mutta musiikki kaikesta arvokkuudesta huolimatta ei ole
kuitenkaan armonväline. Musiikki ei saa Sariolan teologiassa sakramentaalista arvoa. Sakramenttien erityispiirre on se, että Kristus asetti ne itse maanpäällisen elämänsä aikana. Uskoa voi herättää Jumalan sana, mutta musiikki ei voi sitä tehdä, joten se ei ole armonväline. Musiikki voi toimia vahvasti armonvälineiden apuna, mutta ei itsessään ole armonväline. Luomislahjat ovat erityisiä, mutta ne poikkeavat kuitenkin armonvälineiden erityisyydestä Sariolan luterilaisen tunnustuksen mukaisessa ajattelussa.
5.2. Musiikki kommunikaation välineenä
Kommunikaation määritelmänä voidaan pitää sen perusominaisuutta, joka on kahdensuuntaisuus. Sariola määrittää sen, niin, että joku lähettää jollekulle sanoman ja se joku puolestaan antaa saamastaan sanomasta palautteen.
Musiikillisessa kontekstissa Sariola esittää kommunikaatiosta perusesimerkin, joka koskee musiikillisesti tapahtuvaa viestintää. Sille on ominaista se, että ensimmäiseksi vuorovaikutussuhde muodostuu tyypillisesti säveltäjän ja teoksen esittäjän välille. Toinen vuorovaikutussuhde taas puolestaan esittäjän ja
kuulijoiden välille.69
Sariola käyttää Bachia esimerkkinä musiikillisesta kommunikaatiosta. Hän viittaa Enzio Forsblomin havaintoihin Bachin retorisista sävelkuvioista. Tämän mukaan Bach tunsi hyvin retoriikan pelisäännöt kuten musiikin ja retoriikan yhteiset piirteet. Bach mahdollisesti sävelsikin retoriikan pelisääntöjen mukaisesti.
Forsblom toteaa, että ”musiikilla ja puhetaidolla on todellakin paljon yhteisiä piirteitä. Kumpikin taide operoi äänellä ajassa. Rytmi on yhteinen tärkeä aines.
Elävän hahmonsa kumpikin saa vain esityksen avulla, kommunikaationa
69 Sariola 1986, 58.
