”Kun työssä on imua, on myös elämässä imua”
TERVEYDENHUOLLON TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖN IMUN KOKEMUKSIA
POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN KESKIÖSSÄ
Sirkku-Marja Nikander Pro gradu -tutkielma Terveyshallintotiede Itä-Suomen yliopisto
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos
Huhtikuu 2017
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, terveyshallintotiede
NIKANDER SIRKKU-MARJA: ”Kun työssä on imua, on myös elämässä imua”
Terveydenhuollon työntekijöiden työn imun kokemuksia positiivisen psykologian kes- kiössä
Pro gradu -tutkielma, 162 sivua, 4 liitettä (19 sivua) Tutkielman ohjaajat: FT Anneli Hujala
FT Helena Taskinen Huhtikuu 2017
Avainsanat: työn imu, työhyvinvointi, terveydenhuolto, positiivinen psykologia, kerto- mus, narratiivinen analyysi, diskurssianalyysi
Tämän tutkimukseni tarkoituksena oli analysoida ja kuvata, mitä aikaisemman tutki- muksen perusteella tiedetään työhyvinvoinnista ja työn imusta positiivisen psykologian näkökulmasta yleisellä tasolla ja lähemmin terveydenhuollon työssä. Lisäksi tarkoituk- sena oli tämän myönteisen näkemyksen pohjalta ymmärtää, millaisia työn imun koke- muksia terveydenhuollon työntekijöillä oli työurallaan ollut ja miten he kielen avulla rakensivat työn imua terveydenhuollossa.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustui positiivisen psykologian tieteelliseen tut- kimukseen hyvinvoinnista, työhyvinvoinnista ja työn imusta sekä aikaisempaan yleiseen työn imun tutkimukseen. Työn imun tutkimusta terveydenhuollossa on tässä tutkimuk- sessa selvitetty tekemällä kansainvälisiä tietokantoja hyödyntäen kirjallisuuskatsaus aikaisemmin tehdystä tutkimuksesta. Tämän tutkimuksen empiirinen aineisto koostui 21 terveydenhuollon ammattihenkilön kirjoittamasta työn imun kertomuksesta, ja se analysoitiin sekä narratiivisella että diskurssiivisella analyysillä.
Aikaisempi tutkimus osoitti kvantitatiivisin menetelmin, että työn imu terveydenhuol- lossa oli yleistä sekä tasoltaan keskimääräistä tai jopa korkeaa. Tyypillistä tuloksissa oli, että työn imu toimi myönteisesti riittävän tasoisten voimavarojen ja työhyvinvointiin liittyvien positiivisten seurausten välillä. Narratiivisen analyysin tuloksena muodostui yksi, yhteinen työn imun sankaritarina, joka kuvasi työntekijöille merkityksellisten ta- pahtumien ajallista kokonaisuutta työn imun toimiessa pääjuonena. Tämä analyysi osoitti, että työuralla erilaisista vaikeuksista huolimatta työn imu virisi tutkituilla työn- tekijöillä uudelleen onnistumisten ja omien voimavarojen kautta. Lisäksi työn imun koettiin auttavan myös muussa elämässä kohdattujen vaikeuksien voittamisessa. Dis- kurssianalyysin tuloksena muodostui viisi työn imun diskurssia, jotka kuvasivat moni- puolisesti työn imun todellisuuden rakentumista terveydenhuollon kontekstissa. Lisäksi diskursseissa tutkituille työntekijöille muodostui useita myönteisiä identiteettejä, joihin liitettiin aktiivinen ja myönteinen toimijuus.
Jatkotutkimusaiheet liittyivät huoleen työn imun säilymisestä terveydenhuollossa, kun organisaatioiden koko mahdollisesti kasvaa sekä potilaita kohdataan aiempaa enemmän digitaalisesti.
NIKANDER SIRKKU-MARJA: ”Engaged at work, engaged at life”
Work engagement experiences of health care professionals in the context of positive psychology
Master’s thesis, 162 pages, 4 appendices (19 pages) Advisors: PhD Anneli Hujala
PhD Helena Taskinen April 2017
Keywords: work engagement, wellbeing at work, health care, positive psychology, nar- rative, narrative analysis, discourse analysis
The purpose of this thesis was to analyse and describe what is known about well-being at work and work engagement from the point of view of positive psychology in general and within the context of the health care profession more specifically. In addition, the goal was, on the basis of this positive view, to understand what kinds of work engage- ment experiences health care professionals have had throughout their careers and how they made use of language to construct work engagement.
The theoretical framework was based on studies on general well-being, wellbeing at work and work engagement in positive psychology as well as previous research on work engagement in general. To this end, previous research on work engagement within the health care profession has been explored through a literature review with the help of international databases. The empirical material consisted of narratives written by 21 health care professionals. These narratives were analysed using both narrative and discourse analysis.
Previous research that employed quantitative methodology suggested that work en- gagement within the health care profession was common and its level was moderate or even high. A typical element in the results was that work engagement functioned as a positive mediator between sufficient resources in the individual on the one hand and positive consequences of wellbeing at work on the other. Narrative analysis resulted in one unified heroic narrative of work engagement where work engagement was the pri- mary plotline which described the chronology of events significant to the health care professionals who contributed their narratives. This analysis showed that despite various difficulties throughout their careers, work engagement was reignited in the respondents through their successes and their own resources. Additionally, they felt that work en- gagement helped them overcome other difficulties they encountered in life. The dis- course analysis resulted in five distinct discourses of work engagement which described in diverse ways the construction of the reality of work engagement in the health care context. In addition, several positive identities linked to active and positive agency were formed for the participants.
Topics for further research were connected to concerns about the preservation of work engagement within the health care profession following the potentially increasing size of organizations and the increasingly digital nature of patient contacts.
1.1 Tutkimuksen lähtökohtia ... 4
1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset ... 7
2 POSITIIVINEN PSYKOLOGIA TYÖHYVINVOINNIN JA TYÖN IMUN VIITEKEHYKSENÄ ... 8
2.1 Positiivinen psykologia, mitä se on? ... 8
2.2 Hyvinvointi ja onnellisuus positiivisessa psykologiassa ... 12
2.3 Työhyvinvointi positiivisen psykologian näkökulmasta ... 19
2.4 Kukoistaminen työssä ... 23
3 TYÖN IMU TYÖHYVINVOINNIN ULOTTUVUUTENA ... 28
3.1 Työn imun käsite ja sen lähikäsitteet ... 28
3.2 Työn imun taustalla olevia teoreettisia malleja ... 35
3.3 Työn imua vahvistavat tekijät ja työn imun seuraukset ... 42
4 AIKAISEMPI TYÖN IMUN TUTKIMUS TERVEYDENHUOLLOSSA ... 46
4.1 Kirjallisuuskatsauksen tekeminen ... 46
4.2 Kirjallisuuskatsauksen tulokset ... 48
5 EMPIIRINEN TUTKIMUSAINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT ... 60
5.1 Kerronnallisen tutkimuksen käsitteitä ja tieteenfilosofista taustaa ... 60
5.2 Kerronnallisen aineiston hankinta ... 68
5.3 Kerronnallisen aineiston käsittely ja analyysi ... 71
6 EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 82
6.1 Kertomus työn imusta terveydenhuollossa – Narratiivisen analyysin tulokset ... 82
6.2 Työn imua rakentavat diskurssit terveydenhuollossa – Diskurssianalyysin tulokset .... 94
7 POHDINTA JA PÄÄTELMÄT ... 115
7.1 Tutkimuksen pohdinta ... 115
7.2 Päätelmät ja jatkotutkimusaiheet ... 121
LÄHTEET ... 125
KUVIO 2. Työhyvinvointipääoman käsite ... 22
KUVIO 3. Työn vaatimusten ja voimavarojen mallin energiapolku ja motivaatiopolku ... 37
KUVIO 4. Työn imu -malli ... 38
KUVIO 5. Työn imun hyvinvointia välittävä rooli innostuksen arvoketjussa ... 41
KUVIO 6. Työn imua vahvistavia tekijöitä ja sen mahdollisia myönteisiä seurauksia. ... 42
KUVIO 7. Kerronnallisen tutkimuksen peruskäsitteistöä Abbottia (2009) soveltaen ... 65
KUVIO 8. Tarinallinen kiertokulku ... 66
KUVIO 9. Kolmiulotteinen diskurssianalyysin kehys ... 77
KUVIO 10. Tutkimusaineistoni kertomusten tyypillisimmät tapahtumat ja juonen kulku ... 88
KUVIO 11. Työn imua rakentavat diskurssit aineistoni kertomuksissa ... 95
KUVIO 12. Eri analyysimenetelmien tuottaman tiedon erilaiset näkökulmat ... 120
TAULUKOT TAULUKKO 1. Lähikäsitteiden ominaisuuksien vertailu suhteessa työn imun käsitteeseen ... 32
TAULUKKO 2. Tietokannoista tehdyt haut ja hakutulokset ... 46
LIITTEET LIITE 1. Aikaisempi työn imun tutkimus terveydenhuollossa ... 144
LIITE 2. Tutkimuslupa ... 157
LIITE 3. Aineistonkeruukirje ... 158
LIITE 4. Työntekijöiden nimeämät sisältöihin liittyvät merkitykset aineistoni kertomuksissa.. 159
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen lähtökohtia
Työssä voi nykyisin olla kivaa – puhutaan onnellisuudesta, kukoistuksesta ja työn imus- ta – työllä on suuri merkitys ihmiselle. Onnelliset ja kukoistavat työntekijät suoriutuvat työstään tutkimusten mukaan muita paremmin: he ovat tuottavampia, luovempia ja si- toutuneempia työhönsä kuin muut (Lyubomirsky ym. 2005b, 845–846; Achor 2012, 100, 102; Spreitzer & Porath 2012, 93–96). Työn imu tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilana kertoo työn mielekkyyden kokemuksesta, halusta ponnistella sekä riittävästä energiatasosta, jolla saadaan tuloksia aikaan. Työn imua voidaan luonnehtia parhaaksi työhyvinvoinniksi ja se kuvaa työhyvinvointia nimenomaan positiivisena tilana. (Haka- nen 2005a, 28; Hakanen 2011a, 19, 38.) Tämä pro gradu -tutkimukseni kohdistuu ter- veydenhuollon työntekijöiden työn imun kokemuksiin positiivisen psykologian näkö- kulmasta. Millaiselta vaikuttaa työntekijöiden onnellisuus ja innostuneisuus terveyden- huollossa?
Työssä innostuksella on merkittävä rooli ja työn yhteydessä innostusta onkin tutkittu juuri työn imuna. Työntekijä on imussaan hyvinvoiva, aloitteellinen sekä ammatillisesti pystyvä ja innostus ennustaa tuloksellisuutta paremmin kuin työtyytyväisyys ja se on suorassa yhteydessä myös onnellisuuteen ja elämäntyytyväisyyteen. (Warr 1990, 195–
196; Hakanen ym. 2008c, 88; Hakanen ym. 2012b, 72; Hakanen & Perhoniemi 2012c, 42–43; Martela & Jarenko 2014b, 18–19.) Innostuksesta työssä seuraa, että työ ei aina tunnu työltä, vaan se muuntuu osaksi yksilön identiteettiä ja se on tällöin harmoniassa elämän muiden osa-alueiden kanssa (Vallerand 2008, 2). Innostus on myös innovatiivi- suuden alkulähde ja perusedellytys – mitään uutta ei voi syntyä ilman innostusta (Ståhle 2014, 43).
Lauri Järvilehto (2014, 366) neuvoo jokaista valitsemaan intohimoaan vastaavan työn.
Tutkimukseeni osallistuneista terveydenhuollon työntekijöistä monet kokevat työnsä kutsumuksellisena ja työhön on kiva mennä, koska työ itsessään on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Edellä mainittu tutkija on nostanut esiin hyvinvointia tukevan näkemyksen
kutsumustyöstä. Kutsumustyön ytimessä on toisen ihmisen palveleminen oman intohi- mon kautta. Hän määrittelee kutsumustyön työksi, jossa ihminen tekee sitä, mitä rakas- taa, niin että se tuottaa autenttista hyötyä tai iloa toisille. ”Se on mielekästä työtä – jos- kus ruusuilla tanssimista, joskus sisulla seinän läpi menemistä.” (Järvilehto 2014, 378.) Näillä tutkijan sanoilla voi varmasti luonnehtia myös terveydenhuollon työtä, joka koe- taan merkityksellisenä ja palkitsevana, mutta myös hyvin vaativana työnä.
Työn mielekkyyden kokemus on työntekijän hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Työhyvin- vointitutkimus onkin positiivisen psykologian nousun myötä ollut enenevästi kiinnostu- nut työntekijän ja työn myönteistä suhdetta rakentavista tekijöistä. (Syväjärvi ym. 2012, 11, 19–20.) Terveydenhuolto on kompleksinen, työvoimavaltainen asiantuntijaorgani- saatio ja palveluala, jolla inhimilliset resurssit ovat keskeinen tuotannontekijä (Kanste ym. 2008, 279; Syväjärvi ym. 2012, 26–32). Sote -ratkaisun myötä terveydenhuoltoon on tulossa suuria rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia, joilla on merkittäviä vaiku- tuksia terveydenhuollon työhön ja toimintaympäristöihin (Hallituksen esitysluonnos sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 2016). Miten tulevissa uudistuksissa ter- veydenhuollon työntekijöiden kokemus työn mielekkyydestä ja siitä nousevasta työn imusta ja innostuksesta saadaan säilymään ja myös lisääntymään? Antti Syväjärvi työ- ryhmineen (2012, 10–11) muistuttaakin, että terveydenhuoltoa inhimillisistä lähtökoh- dista mielekkäämmäksi kehitettäessä, korostuvat ihmisten kohtaaminen, kuunteleminen ja kokemusten arvostaminen johtuen toimialan tieto- ja osaamisintensiivisestä luontees- ta.
Tulevaisuudessa on erityisen tärkeää huolehtia työn mielekkyyden säilymisestä, koska nuoret sukupolvet arvostavat ennen kaikkea itselleen merkityksellistä työtä. Tutkijoiden mukaan työn merkityksellisyyteen ja mielekkyyteen sisältyy mahdollisuus, että työn voi tehdä riittävän hyvin tavoitteet saavuttaen. (Järvensivu & Toivanen 2013, 52.) Merja Flinkmanin (2014, 5) tutkimuksen mukaan nuorten sairaanhoitajien ammatin vaihtoai- komuksiin vaikuttavat ratkaisevasti tasapainoinen työkuormitus, työstressin vähentämi- nen, mahdollisuus kehittyä uralla sekä riittävä perehdytys ja mentorointi. Nuoret hoita- jat haluavat toteuttaa korkealaatuista ja eettisesti kestävää hoitotyötä, mikä terveyden- huollon organisaatioissa sekä koko yhteiskunnassa on uudistuksissa huomioitava.
Terveydenhuolto ei voi tuottaa laadukkaita palveluja ellei henkilöstö voi hyvin (Laine 2014, 15). Ilmiönä työhyvinvointi rakentuu vastavuoroisesti ja yhteisöllisesti ja se on aina sidoksissa toimintaympäristöönsä. Terveydenhuollossa keskeiseksi työhyvinvoin- nin ydintekijäksi ja käsitteeksi on nimetty vastavuoroisuus: hoitajavastavuoroisuus ja potilasvastavuoroisuus. Hoitajavastavuoroisuudella tarkoitetaan työn mielekkyyttä, aut- tamista, asemaa työssä, yhteisöllisyyttä, vapautta, parityötä ja yhdessäoloa. Potilasvas- tavuoroisuus muodostuu potilaiden tyytyväisyydestä, hyvin tehdystä työstä, potilaiden kohtaamisesta ja auttamisesta. Vastavuoroisessa kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa molemmat osapuolet kokevat toiminnan tai tunteen myönteisenä. (Utriainen 2009, 98–
100.) Merkittävä ja myös kuormittava ristiriita syntyy silloin, kun hyvin tehty työ koe- taan tärkeäksi, mutta rajoitetuilla resursseilla ei pystytä sitä toteuttamaan (Laine 2014, 12).
Aihe on tärkeä tutkittavaksi, koska terveydenhuollon toimintaympäristön jatkuvassa muutoksessa toiminnalta vaaditaan rajallisten resurssien vuoksi parempaa tuottavuutta ja vaikuttavuutta. Palvelun laatuun, toimintaprosessien sujuvuuteen ja henkilöstön ai- kaansaamiskykyyn on kiinnitettävä koko ajan lisääntyvästi huomiota. Kuitenkin ainoas- taan hyvinvoivat, työtään kehittävät työntekijät ja työyhteisöt voivat tarjota laadukkaita ja tuottavia terveydenhuollon palveluita.
Tässä tutkimuksessani olen toisessa ja kolmannessa luvussa perehtynyt teoreettisesti aiempaan tutkimukseen taustateoriana toimivasta positiivisesta psykologiasta sekä työn imusta yleensä. Neljännessä luvussa esittelen tekemäni kirjallisuuskatsauksen aikai- semmasta terveydenhuollon työn imun tutkimuksesta. Lisäksi luvuissa viisi ja kuusi olen empiirisesti tutkinut terveydenhuollon työntekijöiden työn imun kokemuksia analysoimalla heidän kirjoittamiaan kertomuksia laadullisin menetelmin: narratiivisesti sekä diskursiivisesti. Tarkoitan tässä tutkimuksessani terveydenhuollon työntekijällä ja terveydenhuollon ammattilaisella samaa kuin terveydenhuollon ammattihenkilöllä, joka Suomessa on jaoteltu joko laillistetuksi tai nimikesuojatuksi ammattihenkilöksi (Ter- veydenhuollon ammattioikeudet 2017). Kokemuksia tutkiessani olen huomioinut, että kaikilla ihmisen kokemuksilla on jokin merkitys yksilölle itselleen ja kaikki kokemukset ovat hänelle myös aitoja (Perttula 2008, 116; Syväjärvi ym. 2012, 33–34;
Puusa & Juuti 2011a, 40–44; Laine 2015, 31). Kvalitatiivisen tutkimuksen olen ajatellut
tuovan erilaisen näkökulman aikaisempaan pääosin kvantitatiiviseen työn imun tutkimukseen.
1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset
Tämän tutkimukseni tarkoituksena on analysoida ja kuvata, mitä aikaisemman tutki- muksen perusteella tiedetään työhyvinvoinnista ja työn imusta positiivisen psykologian näkökulmasta yleisellä tasolla ja lähemmin terveydenhuollon työssä. Lisäksi tarkoituk- sena on tämän myönteisen näkemyksen pohjalta ymmärtää, millaisia työn imun koke- muksia terveydenhuollon työntekijöillä on työurallaan ollut ja miten he kielen avulla rakentavat työn imua terveydenhuollossa.
Tutkimuskysymykset:
1 Mitä aiempi tutkimus kertoo työn imusta terveydenhuollossa positiivisen psykologi- an näkökulmasta?
2 Millainen on terveydenhuollon työntekijän työn imun kokemus kertomuksena?
3 Millaisina diskursseina työn imu rakentuu terveydenhuollon työntekijöiden kerto- muksissa?
2 POSITIIVINEN PSYKOLOGIA TYÖHYVINVOINNIN JA TYÖN IMUN VIITEKEHYKSENÄ
2.1 Positiivinen psykologia, mitä se on?
Ihmiselämää on vuosisatoja kuvattu taisteluna hyvien ja pahojen voimien välillä. Ihmi- sen on pitänyt keskityttyä vaaroihin ja riskeihin, mikä on ollut eloonjäämisen ehto. Evo- luution historiassa organismit, jotka ovat parhaiten sopeutuneet pahoihin asioihin, ovat todennäköisemmin jääneet henkiin ja heidän ominaisuutensa ovat kulkeutuneet geeneis- sä seuraaville sukupolville. Monissa eri psykologisissa ilmiöissä paha näyttäytyy voi- makkaampana kuin hyvä. Negatiiviset vaikutelmat ja stereotypiat muodostuvat hyviä nopeammin ja ne tuottavat laajempia, moninaisempia ja pysyvämpiä vaikutuksia kuin hyvät asiat. Harry Helsonin (1964) sopeutumistasoteorian (Adaptation Level Theory) mukaan ihmisen onnellisuustaso pysyy pitkällä aikavälillä lähes samanlaisena, vaikka ihminen reagoi elämässä tapahtuviin hyviin sekä huonoihin muutoksiin, mutta ”hedoni- sen oravanpyörä” (Hedonic Treadmill) -teorian mukaisesti molempien tapahtumien vai- kutukset heikkenevät ajan myötä ja muuttuvat itsestään selvyyksiksi. Onnellisuuden neutraalitaso vaihtelee eri yksilöillä ja lisäksi samoillakin yksilöillä taso vaihtelee olo- suhteista riippuen. Philip Brickmanin työryhmän (1978) mukaan positiivisiin tapahtu- miin ihminen kuitenkin tottuu nopeammin kuin negatiivisiin ja negatiiviset vaikutukset ulottuvat elämässä positiivisia pidemmälle ajalle. (Baumeister ym. 2001, 323–328; Die- ner ym. 2006, 305–308.) Paha ei onneksi kuitenkaan aina vie voittoa hyvästä, mutta silti tarvitaan useita hyviä tapahtumia yhden huonon tapahtuman vaikutuksien voittami- seksi (Fredrickson & Losada 2005, 678, 685).
Alkuaan psykologian tehtävänä oli hoitaa mielisairauksia, tunnistaa ja tukea lahjak- kuuksia sekä edistää ihmisen mahdollisuuksia mielekkään elämän löytämisessä, mutta historialliset tapahtumat suuntasivat tieteenalan tutkimuksen päähuomion yksipuolisesti mielisairauksien tutkimukseen ja hoitamiseen (Seligman & Csikszentmihalyi 2000, 6).
Psykologian tutkimus onkin viime vuosikymmeninä tuottanut runsaasti arvokasta, tie- teellistä tietoa ihmiselämän ongelmista, psyykkisistä sairauksista ja niiden hoitomene- telmistä. Elämän myönteinen puoli on kuitenkin jäänyt tutkimuksessa vähälle huomiol-
le, vaikka elämässä positiiviset tapahtumat ja tyytyväisyys ovat kuitenkin yleisempiä kuin negatiiviset tapahtumat ja tyytymättömyys. (Gable & Haid 2005, 103–106.) Lisäk- si keskittymällä kielteisten tunteiden yksilöille ja myös yhteiskunnalle aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen on samalla jäänyt huomaamatta, voisivatko myönteiset tun- teet tuoda helpotusta negatiivisten tunteiden aiheuttamiin ongelmiin (Fredrickson 1998, 301–302).
Positiivinen psykologia on vuosituhannen vaihteessa esiin noussut psykologian suunta- us, joka on kritisoinut perinteisen psykologian sairaus- ja ongelmakeskeisyyttä sekä tieteenalan tutkimuksen epätasapainoisuutta. Sen ideat ja tutkimusaiheet eivät ole uusia, mutta tutkijoiden mukaan nyt oli vihdoin oikea aika nostaa ne yleiseen tietoisuuteen.
(Seligman & Csikszentmihalyi 2000, 5, 13; Gable & Haid 2005, 103–107.) Positiivisen psykologian tarkoituksena ei ole nähdä asioita vain positiivisessa valossa eikä väheksyä elämässä tapahtuvia negatiivisia asioita, vaan sen tavoitteena on nähdä inhimillisen elämän ja kokemusten koko kirjo sekä ymmärtää tekijöitä, joilla elämän varjopuolia voidaan myös ehkäistä. Psykologian tutkimusaiheissa onkin usein kaksi puolta, joista positiivinen puoli on yleisimmin jäänyt aikaisemmin tutkimatta. (Gable & Haid 2005, 104–107.)
Martin E. P. Seligman ja Mihaly Csikszentmihalyi (2000, 5) ovat määritelleet positiivi- sen psykologian myönteisiä subjektiivisia kokemuksia, positiivisia yksilöllisiä taipu- muksia ja vahvuuksia sekä positiivisia instituutioita tutkivaksi tieteeksi, joka pyrkii pa- rantamaan elämänlaatua sekä ehkäisemään merkityksettömän ja mielenkiinnottoman elämän aiheuttamia häiriöitä ja sairauksia. Positiivinen psykologia on kiinnostunut ta- vallisesta ihmisestä ja hänen kohdallaan siitä, mikä toimii, mikä on oikein, mitä voidaan parantaa ja mikä tekee elämästä elämisen arvoista (Seligman & Csikszentmihalyi 2000, 5; Sheldon & King 2001, 216). Se on myös kiinnostunut olosuhteista ja prosesseista, jotka saavat ihmiset, ryhmät ja organisaatiot kukoistamaan ja toimimaan optimaalisella tavalla. Positiivisen psykologian käsite viittaa positiivisuuteen, mutta se ei tarkoita, että kaikki muu psykologia olisi negatiivista, vaan todellisuudessa suuri osa psykologian tutkimusta on neutraalia, jolloin painopiste ei ole ahdingossa ja ongelmissa, mutta ei myöskään hyvinvoinnissa. (Gable & Haid 2005, 104.)
Positiivisen psykologian juuret
Positiivisen psykologian juuret ovat historiassa. Sen ydin on Aristoteleen ajatuksissa hyvästä elämästä. (Seligman 2002a, 9; Jörgensen & Nafstad 2005, 886–888; Hefferon
& Boniwell 2011, 8.) Aristoteleen mukaan jokaisella yksilöllä on ainutlaatuinen sielu tai henki (daimon), joka ohjaa ihmistä harjoittamaan hyviä asioita, mikä vastaavasti johtaa onnellisuuteen (Boniwell 2012, 5). Myös itämaisilla perinteillä, kuten buddhalaisuudella ja hindulaisuudella, on ollut vaikutusta positiivisen psykologian ajatteluun ja sen tutki- muskohteisiin, koska myös niissä uskotaan myönteisten tunteiden kuten rakkauden, ystävällisyyden, myötätunnon ja ilon edistävän onnellisuutta (Seligman &
Csikszentmihalyi 2001, 89–90; Boniwell 2012, 5).
Useiden viime vuosisadalla toimineiden psykologian tutkijoiden voidaan katsoa myös olevan merkittäviä positiivisen psykologian edelläkävijöitä, koska he ovat käsitelleet samanlaisiin aihepiireihin liittyviä aiheita kuin nyt positiivisen psykologian tutkijat ovat viime vuosina tutkineet ja tuoneet keskeisinä ajatuksinaan tietoisuuteemme positiivises- ta psykologiasta (Boniwell 2012, 6.) Esimerkiksi William Jamesin (1890, 1902) tutki- musaiheina olivat jo 1800–1900 -lukujen vaihteessa tunteet ja niiden yhteys ihmisen toimintaan (Hefferon & Boniwell 2011, 9), itseluottamus (Mruk 2008, 146) sekä käsite
”terve ennakkoluulottomuus” (healthy mindedness), jolla hän tarkoitti suuntausta, missä asiat nähdään hyvinä eikä paha ole osa elämää (Pavelski 2003, 53–54; Gable & Haid 2005, 104; Dodge ym. 2012, 224). Marie Jahoda (1958, 22–24) vastaavasti määritteli käsitettä ”positiivinen henkinen terveys” (posivitive mental health) ja loi kuusi tutki- muksiin perustuvaa lähestymistapaa sen tunnistamiselle. Lisäksi hän on todennut, ettei sairauden tai pahoinvoinnin poissaoleminen ole riittävä kriteeri henkiselle terveydelle ja hyvinvoinnille, mikä on myös positiivisen psykologian perusajatuksia (Jahoda 1958, 14–15; Duckworth ym. 2005, 633; Uusitalo-Malmivaara 2014a, 19–20). Emory L. Co- wen tutki lasten ja nuorten sinnikkyyttä (Gable & Haid 2005, 104) sekä painotti hyvin- voinnin parantamista ja inhimillisen kärsimyksen ennaltaehkäisemistä perustamalla kouluihin ohjelmia, jotka edistivät osaamista ja ehkäisivät lasten mielenterveysongelmia (Cicchetti ym. 2001, 514).
Yhteys humanistiseen psykologiaan
Psykologian suuntauksista etenkin humanistisella psykologialla on ollut merkittävä roo- li positiivisen psykologian taustalla (Seligman 2002b, 7; Robbins 2008, 96–97).
Humanistinen psykologia syntyi 1900-luvun puolivälissä vaihtoehdoksi valtasuuntauksille, kuten psykoanalyysi sekä behaviorismi, ja se painotti ihmisen tutkimista kokonaisuutena sekä ihmisen kukoistuksen merkitystä (Buhler 1971, 378;
Robbins 2008, 97). Sen merkittävin edustaja Abraham Maslow (1954, 354, 361) kiinnitti jo aikanaan huomiota siihen, että psykologia oli keskittynyt enemmän negatiivisten asioiden kuin ihmisen mahdollisuuksien, hyveiden ja saavutettavissa olevien pyrkimysten tutkimiseen. Hän kehitti tutkimustyössään positiivisen motivaatioteorian, jossa ylimpinä tasoina olivat itsearvostuksen ja itsensä toteuttamisen tarpeet. Lisäksi hän käytti teksteissään samanlaisia käsitteitä ja teemoja kuin positiivisessa psykologiassa käytetään, esimerkiksi voimavarat, vapaus, vastuu, luovuus, arvot ja aidoksi yksilöksi tuleminen (Maslow 1954, 35–47, 366–372; Mruk 2008, 144–145; Waterman 2013, 125). Myös käsite ”positiivinen psykologia” (positive psychology) oli ensimmäisenä Abraham Maslowin tekstissä jo vuonna 1954 hänen teoksessaan ”Motivation and Personality” (Maslow 1954, 353; Robbins 2008, 98;
Waterman 2013, 125).
Muista humanistisen psykologian edustajista muun muassa Carl Rogers korosti ihmisen optimaalista kehittymistä ja toimintaa (the fully functioning person), millä hän tarkoitti ihmisen kykyä tiedostaa oma itsensä sekä omata erilaisia ominaisuuksia, kuten olla luova ja rakentava sekä avoin kokemuksille, elää tässä hetkessä, tunnistaa vapaus ja olla vastuussa sen seurauksista, luottaa itseensä sekä elää rikasta, täyttä elämää. Carl Rogersin kuvaamia ominaisuuksia on tunnistettavissa myöhemmin positiivisen psykologian nimeäminä vahvuuksina ja hyveinä. (Robbins 2008, 98; Dodge ym. 2012, 224–225.) Myös Gordon Allportia kiinnosti ihmisen persoonallisuus ja sen positiiviset ominaisuudet sekä piirteet (Gable & Haidt 2005, 104). Viktor Frankl (2010, 64–66) taas korosti sitä, että ihmisen elämässä on monenlaisia vaikeuksia ja sen vuoksi hyvinvointi ei ole pelkästään positiivisia tunnetiloja, vaan siihen liittyy myös kysymys siitä, kuinka vastoinkäymisiin reagoidaan ja kuka selviytyy vaikeuksien yli. Hänen mukaansa ihmiseltä ei missään tilanteessa voida ottaa pois hänen vapauttaan valita
suhtautumistaan, koska se tapa, jolla ihminen hyväksyy kohtalonsa ja kärsimyksensä, antaa runsaasti mahdollisuuksia ja lisää hänen elämänsä syvintä merkitystä. Hänen elä- mänsä voi silloin säilyä rohkeana, arvokkaana ja epäitsekkäänä.
Humanistisen psykologian ja positiivisen psykologian suhdetta on Alan S. Watermanin (2013, 124–127) mukaan leimannut jatkuva jännite ja kaksijakoisuus. Näiden molempi- en suuntausten pyrkimyksenä on ymmärtää ja edistää inhimillisiä mahdollisuuksia ja hyvinvointia, mutta eroa löytyy kuitenkin niiden filosofisista ja ontologisista taustoista.
Humanistinen psykologia pohjautuu eksistentiaalifilosofiaan sekä fenomenologiseen ajatteluun korostaen olemassaolon merkitystä nykyhetkessä ja ihmisen vapautta tehdä vastuullisia päätöksiä siitä, mitä haluaa tehdä olemassaolollaan ja miksi haluaa tulla.
Kun taas positiivisen psykologian taustalla on lähinnä essentialismi, jonka mukaan asi- oilla ei ole olemassaoloa ilman jonkinlaista sisäänrakennettua olemusta tai muotoa. Po- sitiivisessa psykologiassa painotetaan ihmisen yksilöllistä perusolemusta yleisen perus- olemuksen rinnalla, koska yksilöllinen olemus kuvastaa paremmin niitä mahdollisuuk- sia, mihin ihminen pystyy kuin vain niitä vaihtoehtoja, mitä hän saattaa yrittää tehdä.
Humanistisella ja positiivisella psykologialla on eroja myös metodologiassa sekä epis- temologiassa. Postpositivistista näkökulmaa suosivassa humanistisessa psykologiassa vallitsee metodinen pluralismi, jolla tarkoitetaan sitä, että tutkimuksissa käytetään enimmäkseen kvalitatiivisia menetelmiä, mutta kvantitatiivistenkin menetelmien käyttö on mahdollista, jos tutkittavan ilmiön elämyksellisyys saadaan säilymään. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää juuri tutkittavaksi valittua ilmiötä. Vastaavasti loogista positi- vismia suosivassa positiivisessa psykologiassa tutkimuksen pääpaino on kvantitatiivisis- sa menetelmissä, joissa pyritään selittämään ja ymmärtämään yleisiä periaatteita tutkit- tavasta ilmiöstä. (Friedman 2008, 113, 115; Mruk 2008, 144; Waterman 2013, 124–
128.)
2.2 Hyvinvointi ja onnellisuus positiivisessa psykologiassa
Useiden tieteenalojen tutkijat ovat olleet laajasti kiinnostuneita ihmisen hyvinvoinnista (wellbeing/well-being) ja siitä, miten hyvä elämä saavutetaan. Filosofiassa hyvinvointi
on ollut tutkimusaiheena jo antiikin ajoista lähtien, mutta muillakin tieteenaloilla kuten psykologiassa, taloustieteissä sekä yhteiskuntatieteissä hyvinvoinnin tutkimus on viime vuosikymmeninä ollut merkittävää ja se on edelleen kasvava tutkimusalue. Huolimatta intensiivisestä akateemisesta tutkimuksesta ja runsaasta tieteellisestä kirjallisuudesta hyvinvoinnin käsite on edelleen kiistanalainen ja ratkaisematon sen kompleksisuuden, moniulotteisuuden sekä vaikean mitattavuutensa vuoksi. (Ryan & Deci 2001, 142; Car- lisle ym. 2009, 1556–1557; Delle Fave ym. 2011, 186; Dodge ym. 2012, 222–223.)
Antonella Delle Faven työryhmä (2011, 187) on määritellyt hyvinvoinnin käsitteen laa- jaksi sateenvarjo-rakenteeksi, joka saa erilaisia merkityksiä erilaisissa teoreettisissa nä- kökulmissa ja joka sisältää myös onnellisuus-käsitteen. Monitieteellisessä hyvinvoinnin teoreettisia näkökulmia käsittelevässä katsauksessaan vastaavasti Rachel Dodgen työ- ryhmä (2012, 222, 229–230) päätyi määrittelemään hyvinvoinnin tasapainopisteeksi tai -tilaksi yksilön resurssien ja haasteiden välillä. Pohjimmiltaan yksilön hyvinvointi on vakaata, kun hän pystyy psyykkisillä, sosiaalisilla ja fyysisillä resursseillaan vastaamaan kohtaamiinsa psyykkisiin, sosiaalisiin ja/tai fyysisiin haasteisiinsa. Kun yksilöllä on enemmän haasteita kuin resursseja, niin hyvinvoinnin tasapainotila järkkyy ja päinvas- toin. Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin (2001, 142) mukaan hyvinvoinnilla tarkoi- tetaan psykologisena käsitteenä parasta mahdollista psykologista toimintakykyä ja ko- kemusta. Tämä määritelmä sisältää kaksi yleisesti toisiinsa liittyvää elementtiä: miltä elämä tuntuu ja miten toimintakykyisiä olemme (Martela 2014a, 34).
Hyvinvoinnin käsitettä tarkastellessa on huomioitava myös terveyden määritelmä. Maa- ilman terveysjärjestö (WHO) on jo vuonna 1946 määritellyt terveyden täydelliseksi fyy- sisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi eikä vain sairauden tai heikkouden poissaoloksi (WHO 2009, 1). Edellä mainittu määritelmä korostaa hyvinvoinnin positii- vista puolta sairaudesta erillisenä tilana. Myös positiivisen psykologian myönteistä ter- veyttä edistävä tutkimusnäkökulma on lisääntyvästi osoittanut, että ongelmien ratkaise- minen ei automaattisesti tuota optimaalista hyvinvointia, vaan hyvinvointi on muutakin kuin pahoinvoinnin tai sairauden poissaoloa eivätkä positiiviset tunnetilat ole negatiivis- ten tunnetilojen vastakohtia. Edellä mainittu tutkimusnäyttö on vaikuttanut myös para- digman muutokseen psykologiassa. (Ryan & Deci 2001, 142; Carruthers & Hood 2005, 30; Keyes 2007, 95–96; Barry 2009, 4.) Positiivisessa psykologiassa on oltu kiinnostu-
neita sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen hyvinvoinnin myönteisistä muutoksista.
Ja sen tutkimuskohteita ovat erityisesti olleet hyvinvoinnin myönteiset puolet, kuten onnellisuus, myönteiset tunnetilat, elämänlaatu ja -tyytyväisyys sekä ihmisen hyveet, luonteenvahvuudet ja voimavarat. (Fredrickson 1998, 300–315; Seligman & Csiks- zentmihalyi 2000, 5–8; Ryan & Deci 2001, 142; Delle Fave ym. 2011, 186.)
Barbara L. Fredricksonin (1998, 315; 2001, 218–219) laajentumis- ja rakentumisteorian (Broaden and Build Theory) mukaan positiiviset tunnetilat kuten ilo, kiinnostus, tyyty- väisyys, ylpeys ja rakkaus laajentavat ihmisen havainto- ja ajatustoimintaa ja tuottavat kestäviä henkilökohtaisia voimavaroja ajatteluun ja erilaiseen toimintaan. Tämä teoria viittaa siihen, että kyky kokea positiivisia tunnetiloja saattaa olla perustavanlaatuinen inhimillinen vahvuus ja se on myös keskeistä kukoistuksen tutkimisessa. Positiiviset tunnetilat ja fyysinen terveys ovat Bethany E. Kokin työryhmän (2013, 1123–1124, 1128) mukaan vagushermon toiminnan kautta sosiaalisten suhteiden välittämänä yhtey- dessä toisiinsa. Vagushermo on kymmenes aivohermo ja keskeisin osa autonomisen hermoston parasympaattista osaa. Positiiviset tunnetilat voimistavat vagushermon toi- mintaa vähentäen muun muassa sydämen sykevaihtelua ja sydäninfarktiriskiä sekä pa- rantaen immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa ja selviytymiskykyä sydäntapahtumas- ta, mutta myös lisäten sosiaalisuutta ja läheisyyden kokemuksia. Lisäksi hyvä fyysinen terveys vastaavasti edistää positiivisia tunnetiloja, jolloin korkea vagushermon aktiivi- suus edistää positiivisten tunnetilojen säätelykykyä. Positiiviset sosiaaliset suhteet selit- tävät kausaalisen yhteyden positiivisten tunnetilojen ja vagushermon toiminnan välillä ja yhdessä ne vahvistavat toisiaan muodostaen myönteisen, dynaamisen ylöspäin suun- tautuvan kehän.
Positiivisessa psykologiassa on painotettu henkisen terveyden merkitystä ihmisen ter- veydelle ja hyvinvoinnille. Positiivinen henkinen terveys (positive mental health) näh- dään olennaisena osana hyvää terveyttä ja elämänlaatua. Se on jokapäiväisen elämän tärkeä voimavara, joka edistää yksilön, perheen, yhteisön ja koko yhteiskunnan toimin- taa. (Barry 2009, 4.) Maailman terveysjärjestö (WHO) on määritellyt henkisen tervey- den hyvinvoinnin tilaksi, jossa yksilö voi toteuttaa omia kykyjään, selviytyä normaaleis- ta elämän kuormitustilanteista, työskennellä tuottavasti ja hyödyllisesti sekä olla kyke- nevä osallistumaan lähiyhteisönsä toimintaan (WHO 2004, 12). Corey L. M. Keyesin
(2002, 208–209, 220; 2005a, 546; 2007, 95–99) mukaan henkinen terveys on myönteis- ten tunteiden ja myönteisen toimijuuden oireyhtymä, jossa myönteiset tuntemukset näh- dään emotionaalisena hyvinvointina ja myönteinen toimijuus psykososiaalisena hyvin- vointina. Henkinen terveys ja henkinen sairaus eivät kuitenkaan ole saman jatkumon vastakkaisia ääripäitä, vaan ne muodostavat erilliset korreloivat akselit, mikä tarkoittaa, että henkisen sairauden poissaolo ei ole yhtä henkisen terveyden läsnäolon kanssa.
Positiivisen psykologian tieteellisessä kirjallisuudessa näkyy myös hyvinvoinnin määrit- telyn ja mittaamisen vaikeus ja epäjohdonmukaisuus. Steward I. Donaldsonin työryh- män (2015, 185–189) tekemässä laaja-alaisessa systemaattisessa kirjallisuuskatsaukses- sa positiivisen psykologian kirjallisuudesta paljastui, että hyvinvoinnin, onnellisuuden ja elämän tyytyväisyyden -käsitteitä käytetään samaa tarkoittavina sekä hyvinvointia ja sen ulottuvuuksia arvioidaan tutkimuksissa useilla eri mitta-asteikoilla. Edellä mainittu tutkijaryhmä on kuitenkin yksimielinen siitä, että hyvinvointi on moniulotteinen raken- ne, joka sisältää sekä hedonistisen komponentin, jolla tarkoitetaan subjektiivista hyvin- vointia että eudaimonisen komponentin, joka merkitsee psykologista hyvinvointia. Posi- tiivisessa psykologiassa hyvinvointi- ja onnellisuustutkimusta onkin tehty pääasiassa antiikin filosofiasta peräisin olevista hedonistisesta ja eudaimonisesta näkökulmasta, jotka ovat tutkijoiden mukaan keskeisiä käsitteitä hyvinvoinnin tutkimuksessa. (Ryan &
Deci 2001, 141–142; Carlisle ym. 2009, 1557; Delle Fave ym. 2011, 186; Huta & Wa- terman 2014, 1425.) Ensimmäinen näkökulmista rinnastaa hyvinvoinnin ja onnellisuu- den myönteisiksi tunnetiloiksi (feeling good) ja jälkimmäinen vastaavasti onnistuneeksi toiminnaksi (functioning well) (Keyes & Simoes 2014, 2164).
Hedonia ja eudaimonia
Hedonistisen näkemyksen mukaan hyvinvointi on subjektiivista hyvinvointia, mikä sa- maistetaan onnellisuuteen ja määritellään enemmän positiiviseksi kuin negatiiviseksi tunnetilaksi sekä suureksi tyytyväisyydeksi elämään. Hyvinvoinnin saavuttamiseksi tarvitaan mielihyvän, ilon ja nautinnon tavoittelemista. Vastaavasti Aristoteleelta lähtöi- sin olevan eudaimonisen näkemyksen mukaan hyvinvointi on psykologista ja se määri- tellään laajemmin suhteessa hyvin toimivaan ihmiseen ja käsitteellistetään onnellisuute- na, joka sisältää merkityksellisyyden kokemisen, itsensä toteuttamisen ja henkilökohtai-
sen kasvun yksilötasolla sekä sitoutumisen omassa yhteisössä ja kulttuurissa jaettuihin tavoitteisiin ja arvoihin sosiaalisella tasolla. (Ryan & Deci 2001, 161; Huta & Ryan 2010, 736; Delle Fave ym. 2011, 186.) Carol D. Ryff (1989, 1077, 1079) on tutkimuk- sissaan määritellyt psykologisen hyvinvoinnin keskeisiksi tekijöiksi itsensä hyväksymi- sen, hyvät ihmissuhteet, autonomian, kyvykkyyden, elämän tarkoituksellisuuden ja henkilökohtainen kasvun.
Eudaimonisen näkökulman mukaan hyvinvointi ei ole toiminnan tulos tai lopputila, vaan se on prosessi, jossa ihminen oppii ymmärtää todellisen luonteensa ja jonka kautta hän pystyy toteuttamaan mahdollisuuksiaan sekä elämään kuten hänen on luonnostaan tarkoitettu elää (Deci & Ryan 2008, 2). Hedonia nähdään tutkijoiden mukaan enemmän kokemuksena ja tapana tuntea, kun taas eudaimoniaa kuvataan toimintana ja käyttäyty- misenä. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että mielihyvä, ilo ja elämän tyytyväisyys ovat hedonismin ydin olemusta, kun vastaavasti eudaimonian käsitteessä on ristiriitaa ja se vaatii vielä lisätutkimusta. (Huta & Waterman 2014, 1425–1426, 1448.) Veronica Hu- tan ja Richard M. Ryanin (2010, 736, 759) mukaan hedonia ja eudaimonia motivoivat ihmistä hyvinvoinnin tavoittelussa eri tavalla. Hedonia liittyy puhtaasti lyhytkestoisiin affektiivisiin tunnetiloihin, kun taas eudaimonia viittaa enemmän pitkäkestoisiin kogni- tiivis-affektiivisiin tunteisiin kuten merkityksellisyys ja arvostaminen, ja sen vuoksi nämä näkökulmat täydentävät hyvinvoinnin kokemusta eriaikaisesti. Yhdessä näillä kahdella näkökulmalla on ainutlaatuinen ja monipuolinen vaikutus ihmisen hyvinvoin- tiin. Kahtiajaosta huolimatta Richard M. Ryanin ja Edvard L. Decin (2001, 161) mu- kaan nämä suuntaukset ovat kuitenkin jossain määrin päällekkäisiä ja ne täydentävät toisiaan.
Onnellisuus
Onnellisuutta (happy) voidaan nykyisin tutkia tieteellisesti sen omalla nimellä eikä vain käsitteellä subjektiivinen hyvinvointi, kuten aiemmin tehtiin (Diener 1984, 543; Uusita- lo-Malmivaara 2014a, 19). Subjektiivinen hyvinvointi käsite on määritelty sisältävän kolme erillistä, mutta toisiaan korreloivaa ominaisuutta, jotka ovat positiivisten tuntei- den läsnäolo, negatiivisten tunteiden poissaolo ja tyytyväisyys elämään (Myers & Die- ner 1995, 10–11). Angela L. Duckworthin työryhmä (2005, 635–636) on jäsentänyt
onnellisuus-käsitteen kolmeen alueeseen: mielihyvä (pleasure), sitoutuminen (engage- ment) ja merkitys (meaning). Mielihyvä liittyy miellyttävään elämään, jossa positiiviset tunteet maksimoidaan viitaten hedonistiseen teoriaan onnellisuudesta. Sitoutuminen liittyy sitoutuneeseen elämään, joka sisältää positiivisten yksilöllisten ominaisuuksien, vahvuuksien ja lahjakkuuksien käyttämistä. Tämä näkökulma viittaa eudaimoniseen näkemykseen onnellisuudesta, missä ajatuksena on, että omia mahdollisuuksiaan käyt- tämällä ihminen tulee onnelliseksi. Merkitys taas viittaa merkitykselliseen elämään, johon liittyy kuuluminen johonkin positiiviseen yhteisöön ja palvelevan työn tekemi- seen siellä. Tutkijoiden mukaan positiiviset ominaisuudet ja positiiviset tunteet kukois- tavat parhaiten positiivisen yhteisön kontekstissa (Duckworth ym. 2005, 636) ja onnelli- simpia ovat ne ihmiset, jotka tavoittelevat kaikkia kolmea onnellisuuden aluetta, vaikka suurin paino onkin sitoutumisella ja merkityksellä (Seligman ym. 2005, 413).
Tutkimusten mukaan ihmisen pitkäkestoisen onnellisuuden ja hyvinvoinnin tasoon vai- kuttaa kolme merkittävää tekijää: Ihmisen onnellisuuden vaihtelusta noin 50 prosenttia on geneettisesti määriteltyä ja pysyvää, mihin ei itse voi vaikuttaa (Lykken & Tellegren 1996, 186, 189; Lyubomirsky ym. 2005a, 116). Ulkoisten elinolosuhteiden vaikutus onnellisuuteen on 10 prosenttia edellyttäen, että elämän perusolosuhteet, kuten turvalli- suus, riittävä ravinto ja suoja, ovat turvatut. Olosuhteissa tapahtuvat muutokset vaikut- tavat sopeutumisen vuoksi onnellisuuteen vain lyhytkestoisesti. Parasta kuitenkin on se, että ihminen voi omilla myönteisillä ja tavoitteellisilla teoillaan sekä suuntautumisellaan vaikuttaa itse 40 prosenttiin onnellisuutensa vaihteluista. Tämän on todettu säilyvän pitkäkestoisesti, koska sopeutumista ei juurikaan tapahdu. (Lyubomirsky ym. 2005a, 114–121.)
Onnellisuus ei nykykäsityksen mukaan ole vain itsekeskeistä mielihyvän tavoittelua, vaan se on yhteydessä lukemattomiin myönteisiin seurauksiin, kuten sosiaalisempaan käyttäytymiseen, onnistuneimpiin ihmissuhteisiin, parempaan työn tuottavuuteen ja yhteistyöhön työpaikalla. Sen positiivinen vaikutus kohdistuu yksilön lisäksi lähiyhtei- söön ja koko yhteiskuntaan. (Layous ym. 2013, 636.) Tullakseen onnelliseksi ihminen tarvitsee sekä tahtoa että oikeaa tapaa toimia. Tahto syntyy motivaatiosta, odotuksista sekä ahkeruudesta ja oikea toimintatapa muotoutuu, kun ihminen on motivoitunut pa-
rantamaan onnellisuuttaan ja tekee myönteisiä asioita tavoitteellisesti. (Lyubomirsky ym. 2011, 398, 400.)
Martin E. P. Seligmanin (2011, 11–14) mukaan merkittävää elämässä on se, millaisia valintoja teemme. Usein meidän valintamme kohdistuvat siihen, mikä meistä tuntuu hyvältä, mutta on myös huomattava, että valintoja ei aina tehdä asian itsensä takia, vaan niillä on elämässämme jokin suurempi merkitys. Aikaisemmin Martin E. P. Seligmanin mukaan keskeisin aihe positiivisessa psykologiassa oli onnellisuus (Authentic Hap- pinesst Theory), jota analysoitiin kolmella erilaisella elementillä: myönteinen tunne, sitoutuminen ja merkityksellisyys. Onnellisuutta mitattiin elämäntyytyväisyytenä ja siihen pyrittiin elämätyytyväisyyttä lisäämällä. Myöhemmin hän on todennut edellä mainitun teoriansa riittämättömäksi, koska elämäntyytyväisyys mittaa pohjimmiltaan vain hyväntuulista mielialaa, eikä huomioi, kuinka paljon joku asia merkitsee meille tai kuinka sitoutuneita olemme esimerkiksi ihmisiin, joita rakastamme tai työhömme.
Nykyisin Martin E. P. Seligmanin (2011, 13–20, 24–29) mukaan positiivisen psykolo- gian keskeisin aihe on hyvinvointi (Well-Being Theory), joka on käsitteeltään laaja- alainen rakenne ja kokonaisuus. Se sisältää viisi toisistaan riippumatonta, määriteltävis- sä ja mitattavissa olevaa elementtiä (PERMA), joita ovat myönteinen tunne (Positive emotion), sitoutuminen (Engagement), positiiviset ihmissuhteet (Relationships), merki- tyksellisyys (Meaning) ja aikaansaaminen (Accomplishment). Valintoja tehdessämme pyrimme maksimoimaan kaikki nämä viisi elementtiä, jotka eivät yksinään määrittele hyvinvointia, mutta ne kaikki myötävaikuttavat siihen. Hyvinvointi on yhdistelmä myönteisistä tunteista yhtä hyvin kuin merkityksen, sitoutumisen, hyvien ihmissuhtei- den ja aikaansaamisen kokemuksista. Hyvinvointi-teoria on pluralistinen sekä metodil- taan että sisällöltään: positiivinen tunne -elementti on subjektiivinen muuttuja, mutta muita elementtejä voidaan tutkia myös objektiivisesti. Tämän teorian mukaan positiivi- sen psykologian tavoite on mitata ja lisätä kukoistusta näiden viiden elementin avulla jokaisen yksilön omassa elämässä ja myös koko maailmassa. Tämän edellä mainitun tavoitteen saavuttamiseksi, on aloitettava kysymällä, mikä todella tekee meidät onnelli- siksi ja saa meidät kukoistamaan.
Onnellisuutta työelämässä on käsitteellistetty ja mitattu monella tasolla ohimenevistä, hetkittäisistä flow- ja tunnekokemuksista pysyvämpiin yksilötason kokemuksiin, kuten työtyytyväisyys, työn imu, työssä kukoistaminen, työhön sitoutuminen aina ryhmätason kokemuksiin asti. Tutkimus on osoittanut kaikilla edellä mainituilla tasoilla, että onnel- lisuudella työssä on merkittäviä seurauksia sekä työntekijöille että organisaatioilla ja että aikaisempi tutkimus on aliarvioinut onnellisuuden merkityksen työssä. (Fisher 2010, 384–386.) Jari Hakasen työryhmän (2012a, 5) mukaan työn imua kokevat työnte- kijät nauttivat työstään ja samalla myös muusta elämästään ja ovat todennäköisesti myös onnellisia.
2.3 Työhyvinvointi positiivisen psykologian näkökulmasta
Aikuinen ihminen tekee lähes puolet valveillaoloajastaan työtä (Wrzesniewski ym.
1997, 21) ja työ on korkealle arvotettu asia monen ihmisen elämässä (Luybomirsky ym.
2005b, 822). Eri ihmiset asennoituvat työhönsä eri tavoin: toisille työ on pakollinen toimeentulon tuova välttämättömyys, toisille se on työelämän rakenteissa ja myös sosi- aalisissa suhteissa etenevä ja erityyppisiä etuisuuksia tuova ura ja joillekin se taas on muusta elämästä erottumaton täyttymyksen tuova kutsumus. Ammatilla ei välttämättä ole yhteyttä ihmisen työorientaatioon, vaan ihmisen oma subjektiivinen kokemus on ratkaiseva. (Wrzesniewski ym. 1997, 21–22.) Työ on läheisesti yhteydessä myös ihmi- sen identiteettiin, sillä työllä on merkitystä, kuinka ihminen ymmärtää elämäänsä ja maailmaa sen ympärillä. Vaikka työelämä on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi ja erikoistuneemmaksi niin, silti moni ihminen haluaa edelleen työn, joka on yhtenevä hänen identiteettinsä kanssa. (Steger & Dik 2013, 131–132.)
Vaikka työn onkin itsessään todettu oleellisella tavalla parantavan ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja vastaavasti työttömyyden merkittävästi heikentävän sitä (Diener &
Seligman 2004, 11–12; Ahonen 2013, 12; Rodríquez-Muñoz & Sanz-Vergel 2013, 95), niin silti sekä yksilön että organisaation terveyden, hyvinvoinnin, turvallisuuden ja tuot- tavuuden ja samalla myös koko yhteiskunnan toimivuuden ja kansantalouden edistämi- sen kannalta työhyvinvoinnin tutkiminen ja kehittäminen kannattavat (Anttonen ym.
2009, 18–19; Kauppinen ym. 2013, 5–6; Ahonen 2013, 11–14). Työhyvinvoinnin kehit-
tämisestä aiheutunut hyvinvoinnin lisääntyminen ei rajoitu pelkästään työelämään, vaan sillä on laajempi merkitys ihmisen hyvinvointiin ja onnellisuuteen koko elämässä ja vastaavasti onnellinen ihminen on myös työssään tuottavampi ja menestyvämpi kuin onneton ihminen (Luybomirsky ym. 2005b, 803, 822–825; Hakanen & Perhoniemi 2012c, 49).
Työhyvinvointi on moniulotteinen ilmiö. Pitkällä aikavälillä hyvinvoinnin perustila on melko pysyvä, mutta lyhyellä aikavälillä useimmissa töissä on mahdollista kokea erias- teista virittyneisyyttä sekä mielihyvää tai -pahaa. (Hakanen 2011a, 22.) Peter Warr (1990, 195–196) on esittänyt työhyvinvoinnin ytimeksi affektiivista (tunneperäistä) hy- vinvointia, joka on jaoteltu siihen liittyvän virittyneisyyden ja mielihyvän mukaan eri- laisiin tunnekokemuksiin. Hän on kuvannut työhyvinvointia kolmella pääakselilla: mie- lipaha–mielihyvä, ahdistus –viihtyminen ja masennus– innostus, jotka hän on nimennyt affektiivisen hyvinvoinnin avainindikaattoreiksi (Kuvio 1.).
KUVIO 1. Työhyvinvoinnin erilaiset tilat (lähde: Warr 1990, 195; mukaillut Hakanen 2005a, 28;
2011, 24)
Virittyneisyyttä hän ei pidä hyvinvoinnin osoittimena, minkä vuoksi kuvio hänen esit- tämästään työhyvinvoinnin mallista on enemmän ellipsin kuin ympyrän muotoinen, jolloin mielihyväakselilla on suurempi painoarvo kuin virittyneisyydellä. Jari Hakanen on mukaillut Warrin mallia lisäämällä siihen työhyvinvoinnin erilaisia tunnekokemuk-
Työn ilo Innostus
Viihtyminen Masennus
Ahdistus
Mielihyvä + - Mielipaha
Työtyytyväisyys Palautuminen Leipään
tyminen Työuupumus
Työholismi stressi
Virittyneisyys
Työn imu +
-
sia (Hakanen 2005a, 27–28; Hakanen 2011a, 24). Työhyvinvoinnin tutkimuksissa mie- lihyvä–mielipaha -ulottuvuutta on tutkittu työtyytyväisyyden ja työhön sitoutumisen näkökulmasta, kun taas ahdistus–viihtyminen -ulottuvuutta on lähestytty työhön liitty- vän jännittyneisyyden ja kuormittuneisuuden kautta. Masennus–innostus -ulottuvuudella on pääasiassa kuvattu työuupumusta sekä työhön kyllästyneisyyttä ja väsymistä. Positiivisen psykologian myötä syntynyt työn imun käsite kuvaa innostunei- suutta työssä ja sitä voidaan luonnehtia korkeana myönteisenä vireystilana. (Kinnunen
& Feldt 2008, 26; Hakanen 2011a, 21–24.)
Työhyvinvointia (wellbeing at work) on perinteisesti lähestytty epäsuorasti työuupumi- sen (burnout) näkökulmasta, jolloin stressi- ja uupumusoireiden puuttuminen on tulkittu hyvinvoinniksi, vaikka työhyvinvointi on muutakin kuin vain kielteisten oireiden pois- saoloa (Kinnunen & Feldt 2008, 13). Positiivisen psykologian nousu vuosisadan vaih- teessa on vaikuttanut merkittävästi työhyvinvoinnin tutkimuksen näkökulman muuttu- miseen ongelmakeskeisestä tutkimuksesta työelämän positiivisen puolen tutkimiseen sekä yksilö että organisaatiotasolla. Nyt ollaan kiinnostuneita siitä, mikä työelämässä toimii: mitkä asiat kannattelevat ihmisiä työssä, mitkä tekevät työstä mielekkään, mitkä auttavat selviytymään ja jopa nauttimaan työstä, vaikka työ olisi vaativaa, muutoksessa tai epävarmaa. Tutkimuksen päähuomio onkin siirtynyt positiivisiin työelämän ilmiöi- hin kuten hyvinvointiin ja onnellisuuteen työssä, työn imuun, työtyytyväisyyteen, työn merkityksellisyyteen, työn aikaansaamiin positiivisiin tunnekokemuksiin sekä positiivi- siin organisaatiotason työhyvinvoinnin tekijöihin, joilla organisaatiot ja sen jäsenet saa- daan kukoistamaan. (Hakanen 2009a, 4, 9; Fisher 2010, 384; Albrecht 2013, 237–239;
Linley ym. 2013, 6–7; Rodríquez-Muñoz & Sanz-Vergel 2013, 95.) Englannin kielises- sä kirjallisuudessa työhyvinvoinnin tutkimuksessa aiemmin käytetyn neljän patologisen D:n eli disease (sairaus), disorder (epäjärjestys), damage (vahinko) ja disability (työky- vyttömyys) tilalle voidaan Jari Hakasen (2014, 340) mukaan nyt nostaa seuraavat neljä myönteistä D:tä eli discovering periods of excellence (erinomaisuuden tunnistaminen), dreaming an ideal organization (näkemys ihanteellisesta työyhteisöstä), designing new structures (uusien rakenteiden suunnittelu) ja delivering the dream (parannusten toteut- taminen).
Tutkimuksen näkökulman muuttuminen on vaikuttanut myös uusien työhyvinvoin- ti-käsitteiden syntymiseen. Antti Syväjärven työryhmä (2012, 18–19, 120–121) on tut- kimuksessaan käyttänyt neutraalia työvointi-käsitettä, joka sisältää sekä työhyvinvoin- nin että työpahoinvoinnin. Tutkijoiden mukaan nykyinen työhyvinvointitutkimus antaa laajemman kuvan työelämästä, koska ongelmakeskeisen tutkimuksen lisäksi ollaan kiinnostuneita myös mielekkääksi koetun ja myönteisesti johdetun työn mahdollistavis- ta taustatekijöistä. Myös konkreettiset toimenpiteet työvoinnin kehittämiseksi voidaan nyt toteuttaa paremmin arjen työelämässä. Myös Riitta-Liisa Larjovuoren työryhmä (2015, 6, 31 – 33) on tutkimusraportissaan esittänyt uuden työhyvinvointi-käsitteen – työhyvinvointipääoma. Se on teoreettinen käsite, joka koostuu yksilön inhimillisestä pääomasta, yhteisön toimivuudesta ja sosiaalisesta pääomasta sekä organisaation raken- nepääomasta (Kuvio 2.).
KUVIO 2. Työhyvinvointipääoman käsite (lähde: Larjovuori ym. 2015, 31–33 )
Työhyvinvointipääoman rakenne on monitasoinen. Työhyvinvoinnin perusta syntyy itse työssä työntekijän työkykyä, turvallisuutta ja terveellistä työntekoa edistävillä käytän- nöillä ja toimenpiteillä. Esimerkiksi joustavien työprosessien ja johtamisen antamat vai- kutusmahdollisuudet omaan työhön rakentavat työhyvinvoinnille kestävää ja välttämä- töntä pohjaa. Tästä ylöspäin noustessa työhyvinvointi ilmenee muun muassa hyvänä työyhteisötaitoisuutena ja työhön sitoutumisena vahvistaen työyhteisön sosiaalista pää-
Työhyvinvointi- pääoma
Organisaation rakenne- pääoma
tieto- ja johtamis- järjestelmät
panostukset kehit- tämiseen
organisaatiokult- tuuri
Yksilön inhimillinen pääoma
psykologinen pääoma ja muut metatai- dot
asenteet
tiedot, taidot ja osaaminen
Yhteisön toimivuus ja sosiaalinen pääoma
sosiaalinen tuki
esimies- alaissuhteet
Työhyvinvointi- pääoma
Organisaation rakenne- pääoma
tieto- ja johtamis- järjestelmät
panostukset kehit- tämiseen
organisaatiokult- tuuri
omaa sekä osaltaan myös toiminnan tuloksellisuutta. Työhyvinvointipääomaan liittyy näin ollen myös työntekijöiden psykologinen hyvinvointi ja motivoituminen. Korkeinta työhyvinvointipääomaa edustaa organisaation kilpailukykyä säilyttävä työntekijöiden muutos- ja uudistumiskyvykkyys, jota luovia ja tukevia tekijöitä ovat esimerkiksi työn imu, työn merkityksellisyyden kokeminen ja kukoistaminen. Työhyvinvointipääoman edistyksellisimmän tason hyödyntäminen mahdollistaa esimerkiksi onnistuneet organi- saatiomuutokset sekä innovatiivisuuden ja helpottaa työntekijöiden sopeutumista muut- tuviin työelämän tilanteisiin.(Larjovuori ym. 2015, 31–33.)
Työhyvinvoinnin tutkimuksen uudenlaisen näkökulman myötä työelämää tarkastellaan nyt systemaattisesti myönteisten mahdollisuuksien ja olemassa olevien voimavarojen näkökulmasta eikä ainoastaan stressin, työuupumuksen tai sairauspoissaolojen kautta (Hakanen 2014, 340). Esa Saarinen (2014, 16) näkee myönteisen ilmiökentän elintär- keänä sekä tieteellisessä tutkimuksessa että ajattelussa. Hänen mukaansa kuva ihmisestä täydentyy nyt positiivisen psykologian tieteellisin menetelmin ratkaisevasti ja sen kautta avautuu käyttämättömiä mahdollisuuksia ja voimavaroja tuottavuuden sekä onnellisuu- den kehittämiseksi. Lisäksi ymmärrys myönteisyyden positiivisista vaikutuksista ihmi- sen kokemuksiin lisääntyy.
Haasteena työhyvinvoinnin kehittämisessä onkin, miten hyödyntää ja soveltaa jo ole- massa olevaa positiivisen psykologian tutkimustietoa nopeasti muuttuvassa työelämäs- sä. Ja miten löytää ne uudet tutkimusaiheet, jotka nousevat esiin nykyisestä työelämästä ja joilla on merkitystä työhyvinvoinnin kehittämisessä.
2.4 Kukoistaminen työssä
Positiivisen psykologian yhdeksi keskeisimmäksi käsitteeksi on noussut kukoistaminen, jonka tieteellistä tutkimista pidetään tärkeänä johtuen siitä, että yksilön kukoistaminen hyödyttää sekä henkilöä itseään että koko yhteiskuntaa, mutta sen vallitsevuus on ai- kuisväestöllä todettu suhteellisen matalaksi (Keyes 2007, 95; Catalino & Fredrickson 2011, 938). Corey L. M. Keyes (2002, 210; 2005a, 539) on yhdistänyt hedonistisen ja eudaimonisen hyvinvoinnin näkökulman esittelemällä käsitteen kukoistaminen (flou- rishing), jolla hän tarkoittaa täydellistä henkistä terveyttä sekä hyvinvoinnin korkeinta
tasoa. Hänen määritelmässään kukoistus koostuu kolmesta osatekijästä: emotionaalinen (hedoninen), sosiaalinen sekä psykologinen (eudaimoninen) hyvinvointi. Henkisen ter- veyden tasoa hän kuvaa jatkumolla, joka vaihtelee nuutuneisuuden (languishing) oloti- lasta keskivaiheen kautta kukoistukseen. Kukoistavat yksilöt omaavat korkeatasoisen hedonisen ja eudaimonisen hyvinvoinnin, millä tarkoitetaan, että he kokevat elämässään myönteisiä tunnetiloja ja heidän toimintansa on onnistunutta. Vastaavasti nuutuneilla yksilöillä hyvinvointi elämässä on matalatasoista, jolloin heidän tunnetilansa ovat vä- hemmän myönteisiä ja he eivät koe juurikaan toiminnassaan onnistumisia. (Keyes 2002, 210; Keyes & Annas 2009, 199.) Laajentumis- ja rakentumisteorian mukaisesti hyvin- voiva ihminen saavuttaa ja ylläpitää optimaalista henkistä hyvinvointiaan sillä, että hän kokee suurempaa positiivista emotionaalista herkkyyttä päivittäisiin myönteisiin toimin- toihin ja työtehtäviin sitoutuessaan, mikä edesauttaa edelleen henkisen terveyden ylläpi- tämistä ja parantumista (Catalino & Fredrickson 2011, 946–947).
Myös Felicia A. Huppert ja Timothy T. C. So (2013, 838, 849) ovat todenneet optimaa- lisen hyvinvoinnin olevan moniulotteinen ja kokonaisvaltainen käsite. Kukoistuksen käsite rakentuu heidän mukaansa ajatukselle, että kukoistus on enemmän kuin henkisten häiriöiden poissaoloa ja siinä yhdistyy hyvänolon tunne ja tehokkaasti toimiminen.
Edellä mainitut tutkijat ovat tutkimuksissaan tunnistaneet kymmenen kukoistuksen ydinpiirrettä, jotka ovat pätevyys, tunneperäinen vakaus, sitoutuminen, merkitykselli- syys, optimismi, positiiviset tunteet, positiiviset suhteet, sinnikkyys, itseluottamus ja vireys. Nämä ominaisuudet edustavat henkisen toiminnan erilaisia, positiivisia näkö- kulmia ja niihin sisältyy myös hedonistinen ja eudaimoninen näkökulma. Barbara L.
Fredricksonin (2013, 816) mukaan kukoistaminen on tila yli onnellisuuden sisältäen sekä hyvänolon tunteet että hyvän toiminnan. Hän yhtyy määritelmässään Corey L. M.
Keyesin työryhmän ajatuksiin siitä, että kukoistus on käsitteenä moniulotteinen he- donistisen ja eudaimonisen hyvinvoinnin yhdistelmä.
Barbara L. Fredrickson ja Marcial F. Losada (2005, 678, 685) ovat yhdessä nimenneet kukoistuksen ihmiselämän optimaaliseksi toiminnaksi, jota luonnehtii neljä ydinpiirret- tä: hyväntahoisuus, tuottavuus, henkilökohtainen kasvu sekä sinnikkyys. Heidän mu- kaansa kukoistukseen tarvitaan myönteisiä tunnetiloja. Kukoistavan sekä psykologisesti hyvinvoivan yksilön positiivisuussuhde vaihtelee 2,9:1–11,6:1 välillä, millä tarkoite-
taan, että yksilö tarvitsee kukoistaakseen vähintään kolme positiivista tunnetilaa yhden negatiivisen tunnetilan voittamiseksi. Jos myönteisten tunnetilojen suhde jää alemmaksi kuin 2,9:1, niin yksilö on nuutuneisuuden olotilassa. Positiivisuussuhdetta eli ns. Losa- da-suhdetta on myös kritisoitu laskennassa käytetyn matemaattisen mallin ja käsitteel- listämisessä todettujen virheiden vuoksi (Brown ym. 2013, 801), mutta Barbara L. Fred- ricksonin (2013, 814) mukaan kyseenalaistuksista huolimatta tieteellinen näyttö tukee johtopäätöstä, että korkea positiivisuussuhde ennustaa kukoistavaa henkistä terveyttä ja muita hyödyllisiä seurauksia.
Onnellinen ja hyvinvoiva ihminen menestyy ja kukoistaa elämän eri alueilla kuten työs- sä ja vastaavasti kukoistaminen luo elämään ja myös työhön lisää onnellisuutta ja hy- vinvointia (Luybomirsky ym. 2005b, 822, 845–846; Keyes 2007, 95). Kasvava tutki- musnäyttö on osoittanut, että korkealla henkisellä hyvinvoinnilla ja työn tuottavuudella on positiivinen yhteys, mutta silti erityisesti työntekijän kukoistamista on tutkittu vielä vähän (Hone ym. 2015, 973).
Christine Porathin työryhmän (2012, 250, 269) mukaan kukoistamisella on merkitystä yksilölle itselleen, koska se parantaa työntekijän terveyttä, hyvinvointia ja henkistä kas- vua, mutta se on arvokasta myös työorganisaatiolle näkyen työntekijöiden alhaisempana työuupumuksena, korkeampana suorituskykynä sekä positiivisena terveytenä. Kukois- tava työntekijä saavuttaa työssään usein paremman aseman tai parempia etuja, hänen suorituskykynsä ja tuottavuutensa on korkeampi, hän panostaa työhönsä ja onnistuu paremmin työtehtävissään ja työyhteisön ihmissuhteissa kuin vähemmän onnellinen työntekijä. Työssä menestyminen myös vähentää poissaoloja työstä, työtapaturmien syntymistä, työpaikan vaihtamishalukkuutta sekä riskiä työuupumukseen sairastumi- seen. (Diener & Seligman 2004, 10–13; Luybomirsky ym. 2005b, 822, 845–846; Keyes
& Grzywacz 2005b, 527–530; Keyes 2007, 95.) Jari Hakasen työryhmän (2012a, 76–
77) mukaan työn voimavaroilla, ammatillisella pystyvyydellä ja työn yksilöllisellä muokkaamisella on selkeä yhteys yksilöiden ja työyhteisöjen kukoistukselle työn vaa- timusten merkityksen jäädessä vain rajalliseksi tekijäksi. Työn voimavaratekijöistä työn kehittävyys ja monipuolisuus olivat kaikkein vahvimmin yhteydessä työssä kukoistami- seen.
Gretchen M. Spreitzerin työryhmä (2005, 537–539) käyttää kukoistuksesta englannin- kielistä käsitettä thiriving, jolla he tarkoittavat myös myönteistä henkisen hyvinvoinnin tilaa, mutta se on selkeästi rajatumpi positiivinen tila kuin flourishing. Edellä mainitut tutkijat ovat määritelleet työssä kukoistamisen psykologiseksi tilaksi, jossa ihminen kokee sekä elinvoimaisuuden (vitality) että oppimisen ja kehittymisen (learning) tunte- muksia. Elinvoimaisuus viittaa positiiviseen tunteeseen tarmosta ja työssä energisoitu- misesta ja oppiminen vastaavasti tunteeseen jatkuvasta oppimisesta ja kehittymisestä ja opittujen tietojen ja taitojen soveltamismahdollisuudesta työssä. Energisoitumisen ja työssä oppimisen kautta syntyvä kukoistaminen saa aikaan yksilöä eteenpäin vievän itsensä kehittämisen prosessin ja kasvun, mikä sisältää sekä affektiivisen (vireys) että kognitiivisen (oppiminen) ulottuvuuden ja se on vahvasti yhteydessä työssä tapahtuvaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Näiden kahden ydinominaisuuden kautta määritelty kukoistuksen käsite perustuu sekä hedonistiseen että eudaimoniseen näkökulmaan ihmi- sen psyykkisestä toiminnasta ja kehittymisestä. Kukoistavat työntekijät kokevatkin ole- vansa eteenpäin menevässä aktiivisessa kasvun tilassa eikä vain passiivisessa tyytyväi- syydessä (Martela & Jarenko 2014b, 24).
Työn merkityksellisyyden yhteys työn imuun ja kukoistamiseen
Frank Martelan (2010, 2), Michael F. Stegerin sekä Bryan J. Dikin (2013, 139) mukaan ihminen kukoistaa työssä silloin, kun hän on sitoutunut merkitykselliseen työhön ja merkityksellistä työtä tekevät ihmiset saavat organisaatiot kukoistamaan. Ihmisellä on luontainen tarve merkityksen kokemiselle. Tämä tarve koostuu neljästä yksilöllisestä ominaisuudesta, jotka ovat tarve merkitykselle, arvoille, vaikuttamiselle sekä omalle arvolle. Näiden neljän tarpeen täyttyessä ihminen saavuttaa todennäköisesti myös tun- teen oman elämänsä merkityksellisyydestä. (Baumeister & Vohs 2002, 610; Martela 2010, 26.) Ihminen kokee työnsä merkityksellisenä, jos yksi tai useampi edellä maini- tuista tarpeista täyttyy. Kokemus työn merkityksellisyydestä syntyy viime kädessä yksi- lön omana tulkintana hänen arvojensa ja työn ominaisuuksien välillä, vaikka työorgani- saatiolla ja laajemmin koko yhteiskunnan kulttuurilla ja sosiaalisilla rakenteilla on vai- kutusta tulkintaan. (Martela 2010, 1; Rosso ym. 2010, 94.)
Michael G. Prattin ja Blake E. Ashforthin (2003, 310–311) mukaan työ on merkityksel- listä silloin, kun yksilö kokee oman työnsä ja sen kontekstin olevan merkittävää ja tar- koituksenmukaista. Merkityksellisyyden kokemus voi syntyä joko työn luonteen, työn edustamien arvojen, uskomusten ja tavoitteiden tai työyhteisön / organisaation kautta.
Kokemus työn merkityksellisyydestä on vahvasti yhteydessä yksilön identiteettiin (Mar- tela 2010, 9) ja se on liitetty myös moniin positiivisiin vaikutuksiin työelämässä sekä yksilö- että organisaatiotasolla kuten parempaan sisäiseen motivaatioon, korkeampaan suorituskykyyn, suurempaan auttamishaluun, parempaan työtyytyväisyyteen ja vah- vempaan työn imuun sekä suurempaan merkitykseen elämässä kokonaisuudessaan (Ste- ger & Dik 2013, 136–137). Martin Stairsin & Martin Galpinin (2013, 161–162) mukaan selkeä tutkimusnäyttö osoittaa, että itselleen merkityksellisessä työssä työskentelevät ihmiset kokevat enemmän työn imua kuin muut työntekijät. Työn merkityksellisyys, kutsumus ja työn imu ovat myös Andreas Hirschin (2012, 480, 483) mukaan positiivi- sesti yhteydessä toisiinsa ja työn imu on hänen mukaansa ainulaatuinen ja tärkeä työhy- vinvointia sekä kukoistamista työssä kuvaava rakenne sekä yksilö- että organisaatiota- solla.
3 TYÖN IMU TYÖHYVINVOINNIN ULOTTUVUUTENA
3.1 Työn imun käsite ja sen lähikäsitteet
Positiivisen psykologian nousu käynnisti myös työn imua koskevan tutkimuksen (Schaufeli & Bakker 2004, 293–294; Hakanen 2005a, 29; Mauno ym. 2007, 149–150), jonka taustat ovat aiemmassa työuupumuksen tutkimuksessa (Kinnunen & Mäkikangas 2012, 84). Vaihtoehtoisten positiivisten menetelmien ja käsitteiden määrittely mahdol- listi nyt suoraan työntekijöiden hyvinvoinnin edistämisen (Hakanen 2002, 43).
Työn imu kuvaa työhyvinvointia nimenomaan positiivisena tilana, jolloin työntekijän hyvinvointi ilmenee aktiivisena innostuksena, virittyneisyytenä ja mielihyvän kokemuk- sina (Hakanen 2005a, 28). Työhyvinvoinnin tila näkyy myös työn tuloksellisuudessa.
Työn imussa oleva työntekijä on innostunut työstään ja hän haluaa tehdä parhaansa.
Hän on työssään aloitteellinen ja hän tukee työyhteisöä tavoitteiden saavuttamisessa.
(Hakanen 2011a, 22–23.) Positiivista työhyvinvointia on kansainvälisissä artikkeleissa kuvattu englanninkielisillä käsitteillä engagement, job engagement tai work engage- ment. Jari Hakanen on suomentanut käsitteet työn imuksi. Varhaisemmissa artikke- leissaan hän nimeää työn imun taustalle job engagement -käsitteen (Hakanen 2002, 43;
2005a, 229), mutta myöhemmin hän on korostanut, että työn imun alkuperäiskäsite on work engagement (Hakanen 2005a, 28). Hänen mukaansa työn imun käsite tavoittaa vapaasta suomennoksesta huolimatta alkuperäisen käsitteen eri kognitiiviset ja emotio- naaliset ulottuvuudet säilyttäen samalla ilmiön dynaamisuuden ja kompleksisuuden.
Työn imulla ei kuitenkaan tarkoiteta työn ihmisen mukanaan imevää ominaisuutta, vaan siihen liittyy aito työstä nauttiminen ja iloitseminen, vaikka se ei liitä työntekijää ja työ- tä yhteen niin selkeästi kuin käsite engagement (kihlautuminen/sitoumus). (Hakanen 2002, 44; 2009a, 33–34.)
Kirjallisuudessa esiintyy myös käsite employee engagement, joka viittaa yksilön sitou- tumiseen, tyytyväisyyteen ja myös innostukseen työhönsä (Harter ym. 2002, 269), mut- ta se eroaa work engagement -käsitteestä siinä, että se sisältää työn ja työntekijän suh- teen lisäksi myös suhteen organisaatioon (Schaufeli & Bakker 2010, 10). Nyttemmin
