Hyvinvointi ja onnellisuus positiivisessa psykologiassa

Useiden tieteenalojen tutkijat ovat olleet laajasti kiinnostuneita ihmisen hyvinvoinnista (wellbeing/well-being) ja siitä, miten hyvä elämä saavutetaan. Filosofiassa hyvinvointi

on ollut tutkimusaiheena jo antiikin ajoista lähtien, mutta muillakin tieteenaloilla kuten psykologiassa, taloustieteissä sekä yhteiskuntatieteissä hyvinvoinnin tutkimus on viime vuosikymmeninä ollut merkittävää ja se on edelleen kasvava tutkimusalue. Huolimatta intensiivisestä akateemisesta tutkimuksesta ja runsaasta tieteellisestä kirjallisuudesta hyvinvoinnin käsite on edelleen kiistanalainen ja ratkaisematon sen kompleksisuuden, moniulotteisuuden sekä vaikean mitattavuutensa vuoksi. (Ryan & Deci 2001, 142; Car-lisle ym. 2009, 1556–1557; Delle Fave ym. 2011, 186; Dodge ym. 2012, 222–223.)

Antonella Delle Faven työryhmä (2011, 187) on määritellyt hyvinvoinnin käsitteen laa-jaksi sateenvarjo-rakenteeksi, joka saa erilaisia merkityksiä erilaisissa teoreettisissa nä-kökulmissa ja joka sisältää myös onnellisuus-käsitteen. Monitieteellisessä hyvinvoinnin teoreettisia näkökulmia käsittelevässä katsauksessaan vastaavasti Rachel Dodgen työ-ryhmä (2012, 222, 229–230) päätyi määrittelemään hyvinvoinnin tasapainopisteeksi tai -tilaksi yksilön resurssien ja haasteiden välillä. Pohjimmiltaan yksilön hyvinvointi on vakaata, kun hän pystyy psyykkisillä, sosiaalisilla ja fyysisillä resursseillaan vastaamaan kohtaamiinsa psyykkisiin, sosiaalisiin ja/tai fyysisiin haasteisiinsa. Kun yksilöllä on enemmän haasteita kuin resursseja, niin hyvinvoinnin tasapainotila järkkyy ja päinvas-toin. Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin (2001, 142) mukaan hyvinvoinnilla tarkoi-tetaan psykologisena käsitteenä parasta mahdollista psykologista toimintakykyä ja ko-kemusta. Tämä määritelmä sisältää kaksi yleisesti toisiinsa liittyvää elementtiä: miltä elämä tuntuu ja miten toimintakykyisiä olemme (Martela 2014a, 34).

Hyvinvoinnin käsitettä tarkastellessa on huomioitava myös terveyden määritelmä. Maa-ilman terveysjärjestö (WHO) on jo vuonna 1946 määritellyt terveyden täydelliseksi fyy-sisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi eikä vain sairauden tai heikkouden poissaoloksi (WHO 2009, 1). Edellä mainittu määritelmä korostaa hyvinvoinnin positii-vista puolta sairaudesta erillisenä tilana. Myös positiivisen psykologian myönteistä ter-veyttä edistävä tutkimusnäkökulma on lisääntyvästi osoittanut, että ongelmien ratkaise-minen ei automaattisesti tuota optimaalista hyvinvointia, vaan hyvinvointi on muutakin kuin pahoinvoinnin tai sairauden poissaoloa eivätkä positiiviset tunnetilat ole negatiivis-ten tunnetilojen vastakohtia. Edellä mainittu tutkimusnäyttö on vaikuttanut myös para-digman muutokseen psykologiassa. (Ryan & Deci 2001, 142; Carruthers & Hood 2005, 30; Keyes 2007, 95–96; Barry 2009, 4.) Positiivisessa psykologiassa on oltu

kiinnostu-neita sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen hyvinvoinnin myönteisistä muutoksista.

Ja sen tutkimuskohteita ovat erityisesti olleet hyvinvoinnin myönteiset puolet, kuten onnellisuus, myönteiset tunnetilat, elämänlaatu ja -tyytyväisyys sekä ihmisen hyveet, luonteenvahvuudet ja voimavarat. (Fredrickson 1998, 300–315; Seligman & Csiks-zentmihalyi 2000, 5–8; Ryan & Deci 2001, 142; Delle Fave ym. 2011, 186.)

Barbara L. Fredricksonin (1998, 315; 2001, 218–219) laajentumis- ja rakentumisteorian (Broaden and Build Theory) mukaan positiiviset tunnetilat kuten ilo, kiinnostus, tyyty-väisyys, ylpeys ja rakkaus laajentavat ihmisen havainto- ja ajatustoimintaa ja tuottavat kestäviä henkilökohtaisia voimavaroja ajatteluun ja erilaiseen toimintaan. Tämä teoria viittaa siihen, että kyky kokea positiivisia tunnetiloja saattaa olla perustavanlaatuinen inhimillinen vahvuus ja se on myös keskeistä kukoistuksen tutkimisessa. Positiiviset tunnetilat ja fyysinen terveys ovat Bethany E. Kokin työryhmän (2013, 1123–1124, 1128) mukaan vagushermon toiminnan kautta sosiaalisten suhteiden välittämänä yhtey-dessä toisiinsa. Vagushermo on kymmenes aivohermo ja keskeisin osa autonomisen hermoston parasympaattista osaa. Positiiviset tunnetilat voimistavat vagushermon toi-mintaa vähentäen muun muassa sydämen sykevaihtelua ja sydäninfarktiriskiä sekä pa-rantaen immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa ja selviytymiskykyä sydäntapahtumas-ta, mutta myös lisäten sosiaalisuutta ja läheisyyden kokemuksia. Lisäksi hyvä fyysinen terveys vastaavasti edistää positiivisia tunnetiloja, jolloin korkea vagushermon aktiivi-suus edistää positiivisten tunnetilojen säätelykykyä. Positiiviset sosiaaliset suhteet selit-tävät kausaalisen yhteyden positiivisten tunnetilojen ja vagushermon toiminnan välillä ja yhdessä ne vahvistavat toisiaan muodostaen myönteisen, dynaamisen ylöspäin suun-tautuvan kehän.

Positiivisessa psykologiassa on painotettu henkisen terveyden merkitystä ihmisen ter-veydelle ja hyvinvoinnille. Positiivinen henkinen terveys (positive mental health) näh-dään olennaisena osana hyvää terveyttä ja elämänlaatua. Se on jokapäiväisen elämän tärkeä voimavara, joka edistää yksilön, perheen, yhteisön ja koko yhteiskunnan toimin-taa. (Barry 2009, 4.) Maailman terveysjärjestö (WHO) on määritellyt henkisen tervey-den hyvinvoinnin tilaksi, jossa yksilö voi toteuttaa omia kykyjään, selviytyä normaaleis-ta elämän kuormitustilanteisnormaaleis-ta, työskennellä tuotnormaaleis-tavasti ja hyödyllisesti sekä olla kyke-nevä osallistumaan lähiyhteisönsä toimintaan (WHO 2004, 12). Corey L. M. Keyesin

(2002, 208–209, 220; 2005a, 546; 2007, 95–99) mukaan henkinen terveys on myönteis-ten tunteiden ja myönteisen toimijuuden oireyhtymä, jossa myönteiset tuntemukset näh-dään emotionaalisena hyvinvointina ja myönteinen toimijuus psykososiaalisena hyvin-vointina. Henkinen terveys ja henkinen sairaus eivät kuitenkaan ole saman jatkumon vastakkaisia ääripäitä, vaan ne muodostavat erilliset korreloivat akselit, mikä tarkoittaa, että henkisen sairauden poissaolo ei ole yhtä henkisen terveyden läsnäolon kanssa.

Positiivisen psykologian tieteellisessä kirjallisuudessa näkyy myös hyvinvoinnin määrit-telyn ja mittaamisen vaikeus ja epäjohdonmukaisuus. Steward I. Donaldsonin työryh-män (2015, 185–189) tekemässä laaja-alaisessa systemaattisessa kirjallisuuskatsaukses-sa positiivisen psykologian kirjallisuudesta paljastui, että hyvinvoinnin, onnellisuuden ja elämän tyytyväisyyden -käsitteitä käytetään samaa tarkoittavina sekä hyvinvointia ja sen ulottuvuuksia arvioidaan tutkimuksissa useilla eri mitta-asteikoilla. Edellä mainittu tutkijaryhmä on kuitenkin yksimielinen siitä, että hyvinvointi on moniulotteinen raken-ne, joka sisältää sekä hedonistisen komponentin, jolla tarkoitetaan subjektiivista hyvin-vointia että eudaimonisen komponentin, joka merkitsee psykologista hyvinhyvin-vointia. Posi-tiivisessa psykologiassa hyvinvointi- ja onnellisuustutkimusta onkin tehty pääasiassa antiikin filosofiasta peräisin olevista hedonistisesta ja eudaimonisesta näkökulmasta, jotka ovat tutkijoiden mukaan keskeisiä käsitteitä hyvinvoinnin tutkimuksessa. (Ryan &

Deci 2001, 141–142; Carlisle ym. 2009, 1557; Delle Fave ym. 2011, 186; Huta & Wa-terman 2014, 1425.) Ensimmäinen näkökulmista rinnastaa hyvinvoinnin ja onnellisuu-den myönteisiksi tunnetiloiksi (feeling good) ja jälkimmäinen vastaavasti onnistuneeksi toiminnaksi (functioning well) (Keyes & Simoes 2014, 2164).

Hedonia ja eudaimonia

Hedonistisen näkemyksen mukaan hyvinvointi on subjektiivista hyvinvointia, mikä sa-maistetaan onnellisuuteen ja määritellään enemmän positiiviseksi kuin negatiiviseksi tunnetilaksi sekä suureksi tyytyväisyydeksi elämään. Hyvinvoinnin saavuttamiseksi tarvitaan mielihyvän, ilon ja nautinnon tavoittelemista. Vastaavasti Aristoteleelta lähtöi-sin olevan eudaimonisen näkemyksen mukaan hyvinvointi on psykologista ja se määri-tellään laajemmin suhteessa hyvin toimivaan ihmiseen ja käsitteellistetään onnellisuute-na, joka sisältää merkityksellisyyden kokemisen, itsensä toteuttamisen ja

henkilökohtai-sen kasvun yksilötasolla sekä sitoutumihenkilökohtai-sen omassa yhteisössä ja kulttuurissa jaettuihin tavoitteisiin ja arvoihin sosiaalisella tasolla. (Ryan & Deci 2001, 161; Huta & Ryan 2010, 736; Delle Fave ym. 2011, 186.) Carol D. Ryff (1989, 1077, 1079) on tutkimuk-sissaan määritellyt psykologisen hyvinvoinnin keskeisiksi tekijöiksi itsensä hyväksymi-sen, hyvät ihmissuhteet, autonomian, kyvykkyyden, elämän tarkoituksellisuuden ja henkilökohtainen kasvun.

Eudaimonisen näkökulman mukaan hyvinvointi ei ole toiminnan tulos tai lopputila, vaan se on prosessi, jossa ihminen oppii ymmärtää todellisen luonteensa ja jonka kautta hän pystyy toteuttamaan mahdollisuuksiaan sekä elämään kuten hänen on luonnostaan tarkoitettu elää (Deci & Ryan 2008, 2). Hedonia nähdään tutkijoiden mukaan enemmän kokemuksena ja tapana tuntea, kun taas eudaimoniaa kuvataan toimintana ja käyttäyty-misenä. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että mielihyvä, ilo ja elämän tyytyväisyys ovat hedonismin ydin olemusta, kun vastaavasti eudaimonian käsitteessä on ristiriitaa ja se vaatii vielä lisätutkimusta. (Huta & Waterman 2014, 1425–1426, 1448.) Veronica Hu-tan ja Richard M. Ryanin (2010, 736, 759) mukaan hedonia ja eudaimonia motivoivat ihmistä hyvinvoinnin tavoittelussa eri tavalla. Hedonia liittyy puhtaasti lyhytkestoisiin affektiivisiin tunnetiloihin, kun taas eudaimonia viittaa enemmän pitkäkestoisiin kogni-tiivis-affektiivisiin tunteisiin kuten merkityksellisyys ja arvostaminen, ja sen vuoksi nämä näkökulmat täydentävät hyvinvoinnin kokemusta eriaikaisesti. Yhdessä näillä kahdella näkökulmalla on ainutlaatuinen ja monipuolinen vaikutus ihmisen hyvinvoin-tiin. Kahtiajaosta huolimatta Richard M. Ryanin ja Edvard L. Decin (2001, 161) mu-kaan nämä suuntaukset ovat kuitenkin jossain määrin päällekkäisiä ja ne täydentävät toisiaan.

Onnellisuus

Onnellisuutta (happy) voidaan nykyisin tutkia tieteellisesti sen omalla nimellä eikä vain käsitteellä subjektiivinen hyvinvointi, kuten aiemmin tehtiin (Diener 1984, 543; Uusita-lo-Malmivaara 2014a, 19). Subjektiivinen hyvinvointi käsite on määritelty sisältävän kolme erillistä, mutta toisiaan korreloivaa ominaisuutta, jotka ovat positiivisten tuntei-den läsnäolo, negatiivisten tunteituntei-den poissaolo ja tyytyväisyys elämään (Myers & Die-ner 1995, 10–11). Angela L. Duckworthin työryhmä (2005, 635–636) on jäsentänyt

onnellisuus-käsitteen kolmeen alueeseen: mielihyvä (pleasure), sitoutuminen (engage-ment) ja merkitys (meaning). Mielihyvä liittyy miellyttävään elämään, jossa positiiviset tunteet maksimoidaan viitaten hedonistiseen teoriaan onnellisuudesta. Sitoutuminen liittyy sitoutuneeseen elämään, joka sisältää positiivisten yksilöllisten ominaisuuksien, vahvuuksien ja lahjakkuuksien käyttämistä. Tämä näkökulma viittaa eudaimoniseen näkemykseen onnellisuudesta, missä ajatuksena on, että omia mahdollisuuksiaan käyt-tämällä ihminen tulee onnelliseksi. Merkitys taas viittaa merkitykselliseen elämään, johon liittyy kuuluminen johonkin positiiviseen yhteisöön ja palvelevan työn tekemi-seen siellä. Tutkijoiden mukaan positiiviset ominaisuudet ja positiiviset tunteet kukois-tavat parhaiten positiivisen yhteisön kontekstissa (Duckworth ym. 2005, 636) ja onnelli-simpia ovat ne ihmiset, jotka tavoittelevat kaikkia kolmea onnellisuuden aluetta, vaikka suurin paino onkin sitoutumisella ja merkityksellä (Seligman ym. 2005, 413).

Tutkimusten mukaan ihmisen pitkäkestoisen onnellisuuden ja hyvinvoinnin tasoon vai-kuttaa kolme merkittävää tekijää: Ihmisen onnellisuuden vaihtelusta noin 50 prosenttia on geneettisesti määriteltyä ja pysyvää, mihin ei itse voi vaikuttaa (Lykken & Tellegren 1996, 186, 189; Lyubomirsky ym. 2005a, 116). Ulkoisten elinolosuhteiden vaikutus onnellisuuteen on 10 prosenttia edellyttäen, että elämän perusolosuhteet, kuten turvalli-suus, riittävä ravinto ja suoja, ovat turvatut. Olosuhteissa tapahtuvat muutokset vaikut-tavat sopeutumisen vuoksi onnellisuuteen vain lyhytkestoisesti. Parasta kuitenkin on se, että ihminen voi omilla myönteisillä ja tavoitteellisilla teoillaan sekä suuntautumisellaan vaikuttaa itse 40 prosenttiin onnellisuutensa vaihteluista. Tämän on todettu säilyvän pitkäkestoisesti, koska sopeutumista ei juurikaan tapahdu. (Lyubomirsky ym. 2005a, 114–121.)

Onnellisuus ei nykykäsityksen mukaan ole vain itsekeskeistä mielihyvän tavoittelua, vaan se on yhteydessä lukemattomiin myönteisiin seurauksiin, kuten sosiaalisempaan käyttäytymiseen, onnistuneimpiin ihmissuhteisiin, parempaan työn tuottavuuteen ja yhteistyöhön työpaikalla. Sen positiivinen vaikutus kohdistuu yksilön lisäksi lähiyhtei-söön ja koko yhteiskuntaan. (Layous ym. 2013, 636.) Tullakseen onnelliseksi ihminen tarvitsee sekä tahtoa että oikeaa tapaa toimia. Tahto syntyy motivaatiosta, odotuksista sekä ahkeruudesta ja oikea toimintatapa muotoutuu, kun ihminen on motivoitunut

pa-rantamaan onnellisuuttaan ja tekee myönteisiä asioita tavoitteellisesti. (Lyubomirsky ym. 2011, 398, 400.)

Martin E. P. Seligmanin (2011, 11–14) mukaan merkittävää elämässä on se, millaisia valintoja teemme. Usein meidän valintamme kohdistuvat siihen, mikä meistä tuntuu hyvältä, mutta on myös huomattava, että valintoja ei aina tehdä asian itsensä takia, vaan niillä on elämässämme jokin suurempi merkitys. Aikaisemmin Martin E. P. Seligmanin mukaan keskeisin aihe positiivisessa psykologiassa oli onnellisuus (Authentic Hap-pinesst Theory), jota analysoitiin kolmella erilaisella elementillä: myönteinen tunne, sitoutuminen ja merkityksellisyys. Onnellisuutta mitattiin elämäntyytyväisyytenä ja siihen pyrittiin elämätyytyväisyyttä lisäämällä. Myöhemmin hän on todennut edellä mainitun teoriansa riittämättömäksi, koska elämäntyytyväisyys mittaa pohjimmiltaan vain hyväntuulista mielialaa, eikä huomioi, kuinka paljon joku asia merkitsee meille tai kuinka sitoutuneita olemme esimerkiksi ihmisiin, joita rakastamme tai työhömme.

Nykyisin Martin E. P. Seligmanin (2011, 13–20, 24–29) mukaan positiivisen psykolo-gian keskeisin aihe on hyvinvointi (Well-Being Theory), joka on käsitteeltään laaja-alainen rakenne ja kokonaisuus. Se sisältää viisi toisistaan riippumatonta, määriteltävis-sä ja mitattavissa olevaa elementtiä (PERMA), joita ovat myönteinen tunne (Positive emotion), sitoutuminen (Engagement), positiiviset ihmissuhteet (Relationships), merki-tyksellisyys (Meaning) ja aikaansaaminen (Accomplishment). Valintoja tehdessämme pyrimme maksimoimaan kaikki nämä viisi elementtiä, jotka eivät yksinään määrittele hyvinvointia, mutta ne kaikki myötävaikuttavat siihen. Hyvinvointi on yhdistelmä myönteisistä tunteista yhtä hyvin kuin merkityksen, sitoutumisen, hyvien ihmissuhtei-den ja aikaansaamisen kokemuksista. Hyvinvointi-teoria on pluralistinen sekä metodil-taan että sisällöltään: positiivinen tunne -elementti on subjektiivinen muuttuja, mutta muita elementtejä voidaan tutkia myös objektiivisesti. Tämän teorian mukaan positiivi-sen psykologian tavoite on mitata ja lisätä kukoistusta näiden viiden elementin avulla jokaisen yksilön omassa elämässä ja myös koko maailmassa. Tämän edellä mainitun tavoitteen saavuttamiseksi, on aloitettava kysymällä, mikä todella tekee meidät onnelli-siksi ja saa meidät kukoistamaan.

Onnellisuutta työelämässä on käsitteellistetty ja mitattu monella tasolla ohimenevistä, hetkittäisistä flow- ja tunnekokemuksista pysyvämpiin yksilötason kokemuksiin, kuten työtyytyväisyys, työn imu, työssä kukoistaminen, työhön sitoutuminen aina ryhmätason kokemuksiin asti. Tutkimus on osoittanut kaikilla edellä mainituilla tasoilla, että onnel-lisuudella työssä on merkittäviä seurauksia sekä työntekijöille että organisaatioilla ja että aikaisempi tutkimus on aliarvioinut onnellisuuden merkityksen työssä. (Fisher 2010, 384–386.) Jari Hakasen työryhmän (2012a, 5) mukaan työn imua kokevat työnte-kijät nauttivat työstään ja samalla myös muusta elämästään ja ovat todennäköisesti myös onnellisia.