On myöhempi kuin luuletkaan - Autuaan pappismunkki Seraphim Rose Platinalaisen ymmärrys lopunajoista

ON MYÖHEMPI KUIN LUULETKAAN

Autuaan pappismunkki Seraphim Rose Platinalaisen

ymmärrys lopunajoista

Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Teologian osasto

Ortodoksisen teologian koulutusohjelma Pro gradu -tutkielma, kevät 2018

Systemaattinen teologia ja patristiikka

Petri J T Sailamäki

Tropari, säv. 4

As a faithful ascetic of Saint Herman / you flowered as a spiritual rose in Platina / As an illuminator of Orthodoxy in America / your writings bring hope throughout the world /

Having taught us the True Faith / Oh Blessed Seraphim /

pray to God for us.

Kontakki, säv. 4

Being one supremely devoted to the Mother of God / thou didst take up thine abode on a mountainside near Platina /

and there thou didst crucify thy flesh, with its lusts and passions, through ascetic struggle / wherefore thou art become the first born American saint, /

an inspiration and guiding star to American Orthodoxy. / Wherefore we cry unto thee, /

save us by thy prayers, / Oh Seraphim our Holy Father.

”the more one is aware of

the spirit of the times,

the better

one is able

to face

the problems

of being a true

Orthodox Christian

in such times.”

1 Pyhä Ignati Brjantshaninov kehottaa: ”Do not attempt to stop it with your weak hand. Avoid it, protect yourself from it, and that is enough for you. Get to know the spirit of the times, study it so that you can avoid its influence whenever possible.” Engleman 1995, 121.

2 ”It's all very clear that this is some kind of crazy new idea. But it is also very interesting to look at this more deeply and see where it comes from—why is there such an idea, what is it, what's behind it?—because if you understand the strategy of the devil, you're a little better equipped to fight against it.” ST(www) 9.

3 ”I hope you'll be able to give a talk at our 1979 Summer Pilgrimage? What would you like to talk about? I'll be talking about ”Orthodox Christians facing the 1980's,” and Fr. Herman will talk on Archimandrite Gerasim (tenth anniversary of his repose) and probably St. Innocent of Alaska.

Vladika Anthony might give a talk too. We are fine and will have liturgy tomorrow for Saint Nicholas at Wildwood. Fr. Herman arrived safety on Mt. Athos. He sent a card from Karyes.

Glory to God! He has a four-day permit, but can probably get it renewed.” LFS 202 (21.5.1979).

4 ”Ortodoksisen teologian kehitykseen ovat harhaopit liittyneet siten, että ne molemmat ovat kehittyneet rinnan ja tavallaan edellyttäneet toistensa olemassaoloa. Tämän vuoksi Kirkon teologian syvällinen ymmärtäminen vaatii myös harhaoppien tuntemista.” Piiroinen 1983, 13.

5 Autuas pappismunkki Seraphim Platinalainen vuonna 1979 Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kesäpyhiinvaelluksellaPlatinassa pitämällään luennollaan Ortodoksikristityt kohtaamassa 1980- lukua (Orthodox Christians facing the 1980's). Mansur 2001B, 289.

Sisällysluettelo

1. JOHDANTO 1

1.1. Tutkimusasetelma 14

1.1.1. Lähtökohta tutkimukselle 15

1.1.2. Tutkimushypoteesi 19

1.1.3. Ongelmanasettelu 20

1.1.4. Tutkimustehtävä 21

1.1.5. Tutkimusmetodi 22

1.1.6. Aikaisempi tutkimus ja hieman kirjallisuudesta 26

1.1.7. Tutkimuksen rajaus 26

1.1.8. Tutkimuksen kulku 27

2. TEOLOGIS-TUOTANNOLLINEN ELÄMÄNKERTA 30

3. ORTODOKSISEN KRISTILLISYYDEN KUKOISTUSAIKA MUUTAMA VUOSIKYMMEN ENNEN LOPPUA 67 3.1. Aleksandr Solzhenitsyn – ”sovjetillistä” leirielämää 69 3.2. Isä Dimitri Dudko

– hengellisen heräämisen isähahmo Neuvostoliitossa 72 3.3. Venäjän ylösnousemus – ”puolen tunnin hiljaisuus” ennen Loppua 78 3.4. Lännen kyllästäminen ortodoksisella kristillisyydellä 88 3.5. Tämä Valtakunnan evankeliumi saarnataan kaikille kansoille 91

3.6. Jerusalemin temppelin uudelleen rakentaminen 94

4. LOPUNAIKA ELI VIIMEINEN VIIKKO (7 VUOTTA) 99 4.1. Kaksi todistajaa Jerusalemissa

– Alkuviikko (3 ½ vuotta eli 1260 pv) 110

4.2. Turmion iljetyksen asettaminen keskellä Viikkoa 117 4.3. Ensimmäisen pedon eli Antikristuksen globaalinen hallinta-aika

– Loppuviikko (3 ½ vuotta eli 1260 pv) 119

4.3.1. Toinen peto eli väärä profeetta 128

4.3.2. Suuri ahdinko 134

4.4. Kristuksen Toinen tuleminen 143

4.4.1. Viimeinen Tuomio 145

5. LOPPUKATSAUS JA JOHTOPÄÄTÖKSET 150

5.1. Rosen sanoman ydin 150

5.2. Rosen ennustusten arviointi nykytietämyksellä 153

5.3. Isä Seraphimin suhde Kirkon traditioon 157

5.4. Onko syytä ottaa Rosen sanoma vakavasti? 162

5.5. Jatkotutkimus 164

6. LÄHTEET JA KIRJALLISUUS 167

6.1. Lähteet 167

6.1.1. Primäärilähteet lyhenteineen; kirjoittaja Seraphim (Eugene) Rose 167

6.1.2. Sekundäärilähteet 169

6.2. Kirjallisuus 171

6.2.1. Primäärikirjallisuus 171

6.2.2. Sekundäärikirjallisuus 175

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta

Osasto – School

Ortodoksinen teologia

Tekijät – Author

Petri Juha Taneli Sailamäki

Työn nimi – Title

ON MYÖHEMPI KUIN LUULETKAAN – Autuaan pappismunkki Seraphim Rose Platinalaisen ymmärrys lopunajoista

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Systemaattinen teologia ja patris- tiikka

Pro-gradu -tutkielma 16.4.2018 180

Tiivistelmä – Abstract

Tutkielman tarkoituksena on ollut tutkia isä Seraphim Rosen (1934-1982) erityisesti lopunaikoihin liittyvää teologiaa. Hän on käsitellyt lopunaikoja useissa kirjoituksissaan – niin kirjoissaan kuin artikkeleissaan. Jotkin niistä ovat porautuneet nimenomaan lopunaikojen teemaan, kun taasen toisissa tuota aihetta on hieman sivuttu tai sitten lopun aikojen ilmapiiri on aistittavissa ns. rivien välistä. Tutkimus keskittyy lopunaikojen teeman ympärille pysyen lopunaikojen hermolla. Tutkimusmenetelmänä käytetään systemaattista analyysia täydennettynä spyro-eskatologisella lineaarishistoriallisella analyysillä.

Tutkimuksen ensimmäinen luku johdattelee yleisemmin viimeisiin aikoihin. Toinen luku kertoo isä Seraphimin elämänkerran teologis-tuotannollisesti. Kolmas ja neljäs luku ovat lopunaikoihin syventyvät.

Viides on tutkimuksen hedelmä ja kuudes käsittelee lähteitä sekä kirjallisuutta.

Ihmiskunta on valmistautumassa yli-ihmisineen Loppuun eli Viimeiseen viikkoon (7 vuotta). Merkkejä kyseiseen Viikkoon siirryttäessä on sekä positiivisia (Venäjänmaan elpyminen, kristinuskoa on ortodoksiskristillisessä kontekstissa saarnattu maapallollisesti, juutalaisia kääntyy kristinuskoon) että negatiivisia (sodat, nälänhädät, maajäristykset, luopumus, väärät profeetat, laittomuus, sydämen kylmettyminen). Kun ”viikunapuu tulee lehteen” eli kun edellä mainitut merkit ovat jo toteutuneet maailmanhistoriallisesti aika on siis lähellä. Alkuviikon (3 ½ vuotta) tiedetään olevan käynnissä, kun Jerusalemin temppeli on toiminnassa. Tuolloin kaksi todistajaa saarnaa Antikristusta vastaan Jerusalemissa, joka surmauttaa heidät ilmaisten todelliset tarkoitusperänsä aloittaen julkisesti hallintokautensa diktatoorisena hirmuhallitsijana globaalisti. Keskellä Viikkoa Jerusalemin temppeli tullaan häpäisemään turmion iljetyksellä ja sen jälkeen myös Kirkon kirkkorakennukset. Loppuviikko (3 ½ vuotta) tuleekin olemaan ihmiskunnan historian kauheinta aikaa, jolloin vain harvat pelastuvat ja hekin vain Jumalan Armosta, kun aikaa lyhennetään. Väliaikainen kapina kuitenkin päätyy mahdottomuuteensa: loinen ei voi elää ilman isäntäänsä (vrt. kommunismi itäblokin maissa). Taivaalle ilmaantuu Pyhä Ristin merkki ja tapahtuu kristittyjen yli kaksi tuhatta vuotta odottama paruusia eli Jeesuksen Kristuksen Toinen tuleminen Taivaallisessa kirkkaudessaan.

Sen jälkeen tapahtuu yleinen ylösnousemus ja ihmiset jaetaan Viimeisellä Tuomiolla lampaisiin sekä vuohiin – kukin tekojensa mukaisesti – edelliset pelastuvat Paratiisiin ja ikuiseen autuuteen, mutta jälkimmäiset syöstään kapinoitsijoineen Tuliseen järveen, Helvettiin, iankaikkiseen kadotukseen ja kärsimyksiin, missä kiristellään hampaita.

Avainsanat – Keywords

Eskatologia – lopunajat– viimeiset ajat – Ilmestyskirja – Matteuksen evankeliumin 24. luku

1. JOHDANTO

Monet historioitsijat jäljittävät ensimmäiset tallennetut viittaukset lopunajoista persialaiseen profeettaan Zarahustraan, joka kirjoituksissaan noin 1500

eKr. käsitteli hyvän ja pahan kosmista taistelua, mikä johtaisi lopulta uuden täydellisen ihmisten maailman muotoutumiseen.

Juutalaisessa perinteessä ilmauksia aikojen lopusta löytyy erityisesti heidän pyhinä pitämien profeettojensa Hesekielin

ja Danielin

kirjoista sekä myös katkelmittain Jesajan

ja Jeremian

kirjoista. Samoihin aikoihin kirjoitettu juutalaiseen perinteeseen varsinaisesti kuulumaton Ensimmäinen Eenokin kirja käsittelee myös lopunaikoja.

Kristillisyyden sisällä Herran opetuslapset julkaisivat tekstejä aluksi lähetyskirjeiden muodossa ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana.

Vähäisimmäksi apostoliksi itseään kutsunut pyhä apostoli Paavali († n. 66-68) kirjoitti viittauksia lopunaikoihin alkuseurakunnille lähettämissään kirjeissään.

1 ”Arviot siitä, milloin profeetta Zarathustra on elänyt, vaihtelevat suuresti. Antiikin Kreikan historioitsijat Plutarkhos ja Diogenes sanoivat hänen eläneen 5000 vuotta ennen Troijan sotaa, ja filosofit Aristoteles ja Platon ajoittavat hänen eläneen 6000 vuotta ennen omaa aikaansa (n. 6000 eaa.). Monet nykytutkijat, jotka uskovat profeetan historiallisuuteen, ajoittavat hänen elämänsä vuosien 1000–600 eaa. välille. Jotkut tutkijat pitävät häntä kokonaan myyttisenä hahmona.”

Wikipedia 2017, 1.

2 WGBH educational foundation 2017, 1.

3 Kirjoitettu n. vuonna 592-586 eKr.

4 Kirjoitettu n. vuonna 167-164 eKr. ”Daniel (165B.C.) The additions found in the Septuagint, Three Holy Children, Susanna, and Be! [po. Bel] and the Dragon were made sometime between this date and c. 50 B.C.” Dentan 2003, 49-50.

5 Luvut 24-27, kirjoitettu n. vuonna 485 eKr. Ks. myös Sidoroff 1990, 187.

6 Kirjoitettu n. vuonna 626–570 eKr.

7 Kirjoitettu n. vuonna 250 eKr. ”Eenok eli Heenok eli Hanok oli Aadamin jälkeen seitsemäs patriarkka Vanhan testamentin kertomuksessa (1Moos.5:18-24). Hänen nimissään tunnetaan kolme eri teosta. Kaikki nämä teokset kuuluvat apokryfisiin kirjoihin. . . Apokryfikirjat kertovat yleensä niistä näkemyksistä ja odotuksista, joita juutalaisilla oli tulevaisuudestaan ensimmäisellä vuosisadalla ennen ja jälkeen ajanlaskumme alun. Tunnetuin näistä kolmesta Eenokin nimellä kulkevasta kirjasta on `Ensimmäinen Eenokin kirja` eli `Etiopialainen Heenok.` Se on saanut nimensä löytöpaikkansa mukaan, ja useimmat tutkijat ajoittavat sen kirjoittamisen vuosiin 170-30 eKr. Nykyiseen muotoonsa se kirjoitettiin viidennellä vuosisadalla jKr. Kun koptilainen kirkko on lukenut sen pyhien kirjojen joukkoon, se on säilynyt Etiopiassa, josta James Bruce löysi sen v.

1773 ja toi sen käsikirjoituksen (kolmena kappaleena) mukanaan länteen. Etiopialainen Eenokin kirja on juutalainen kokoomateos joka pohjautuu itämaisiin ja juutalaisiin perinteisiin, ja on lähtöisin apokalyptisistä ja essealaisista piireistä. Siitä on löydetty katkelmia hepreaksi, arameaksi, kreikaksi, latinaksi, koptiksi ja persiaksi, mutta alkuaan se kirjoitettiin heprean ja / tai aramean kielillä. Etiopialainen käännös on tehty kreikan kielestä noin vuonna 500 jKr. Varhaiskristillisenä aikana Eenokin kirja oli laajassa käytössä. Tuon ajan kristillisestä kirjallisuudesta löytyy useita viittauksia siihen. Oletetaan, että näissä lainauksissa on kyseessä juuri etiopialaiseen Eenokiin viittaaminen.” Poutiainen 2006, 1.

8 Niitä löytyy erityisesti kirjeistä tessalonikalaisille.

Samoin pyhät apostolit Pietari († n. 66-68), Johannes († 5.5. 2. vs. alku) ja Juudas (†

1. vs.) lyhyissä kirjeissään sivuavat samaa aihetta.

Jeesuksen rakkain opetuslapsi evankelista Johannes Teologi joutui Jumalan johdatuksesta karkoitetuksi Patmoksen saarelle. Hän saneli siellä Herran päivänä luolassa ollessaan Pyhän Hengen inspiroimana ja oppilaansa pyhän Prokoroksen (†

1. vs.) toimiessa kirjurina Ilmestyskirjan eli Johanneksen ilmestyksen

, mistä tuli vainotun

Kirkon

lohduttajateksti

.

Evankelistojen Matteuksen († n. 60), Markuksen († 68) ja Luukkaan († 1. vs.) ennen toisen vuosisadan alkua kirjoittamat evankeliumitekstit sisältävät myös niin sanotut synoptiset ilmestyskirjat

, missä hyvin järjestelmällisesti

Jeesus Kristus henkilökohtaisesti kertoo lopunajoista opetuslasten asiasta kysyttyään. Ne yhdessä Ilmestyskirjan kanssa ovat kristillisyyden tärkeimmät peruslähteet apostolien kirjeiden lisäksi lopunajoista.

Apostoliset isät sivusivat toisella vuosisadalla kirjoituksissaan apokalyptisiä tekstejä ja aiheita, mutteivät kirjoittaneet niistä vielä kuitenkaan varsinaisia

9 Kirjoitettu n. vuonna 90. Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. Hän antoi sen tiedoksi palvelijalleen Johannekselle lähettämänsä enkelin välityksellä. (Ilm.1:1).

10 Ks. myös Constantinou 2008, 57.

11 Kirkko = ortodoksinen (oikein ylistävä ja kunnioittava) kirkko. Roomalaiskatolinen kirkko erosi Kirkosta vuonna 1054 (ei ehtoollisyhteyttä, mutta vain Suuri skisma eli suuri eripura) ja siitä edelleen on apostoitunut lukuisia kristillisiä lahkoja, joista joidenkin jäsenet vielä mieltävät ja jopa kutsuvat itseään kristityiksi. Olennaisin ero on oikeastaan siinä kuka vielä tunnustaa Kirkon Jumalan, Pyhän Kolminaisuuden, Jumalakseen ja kuka vieläpä seuraa Kirkon Jeesusta Kristusta, Joka on täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen. Eli hedelmistään puu tunnetaan. ”Näkyvä, maanpäällinen Kirkko on Kristuksen ja Häntä seuraavien yhteisö, jossa Pyhä Henki toimii. Kristus on luvannut, ettei Hänen Kirkkoaan mikään voita. Toisaalta kristittyjen panos voi aiheuttaa vääristymiä ja haavoja Kirkon pyhään ruumiiseen.” Piiroinen 1983, 12.

12 Se toimi samalla sellaisena motivaattorina, minkä avulla monet hylkäsivät maalliset ilot ja pystyivät vastustamaan vainojen vaikutuksia. Iloiten kirkkoveisuja laulaen he kiiruhtivat jopa marttyyrikuolemaan asti ja sitä kautta suorinta tietä Taivaalliseen Valtakuntaan.

13 ”The other witnesses whom Andrew cites as supporting Apostolic authorship — Cyril of Alexandria, Gregory the Theologian of Nazianzus, Hippolytus, Irenaeus and Methodios — all specifically state that the Apocalypse was authored by the apostle John. We can be certain that a specific statement of authorship was what Andrew had in mind since Andrew cites Gregory Nazianzus as proof of Revelation's apostolic authorship, despite the fact that Gregory does not even include Revelation in his New Testament canon.” Constantinou 2008, 54.

14 Matt. 24-25, Mark. 13 ja Luuk. 21:5-36.

15 Tarkoitamme tässä lineaarisessa aikakäsityksessä kerrottua tietämystä tulevaisuudesta. Tosin evankelistat Matteus ja Markus sijoittavat Juudean ahdingon Viimeiseen viikkoon yhdessä Turmion iljetyksen kanssa kun taasen evankelista Luukas Jerusalemin hävitykseen vuonna 70.

Kummatkin Jumalan paljastukset tulevat osoittautumaan todeksi aikaa myöten.

kommentaareja.

Samoin heitä seuranneet kirkkoisät

olivat yleensä hyvin varovaisia kommentoidessaan samaisia tekstejä ja niistä nimenomaan Ilmestyskirjaa.

Tähän vaikutti mahdollisesti Kristuksen sanoma, missä Hän varoitti ihmisiä olemaan tutkimatta merkkejä aikojen lopusta (Matt. 16:1-4)

sekä se, ettei Ilmestyskirjaa käytetty varsinaisesti jumalanpalveluskirjana

.

Tuntemattoman kirjoittajan ”kynästä” oli tosin ennen kirkkoisien aikaa 100-luvun alussa syntynyt Pietarin Ilmestyskirja (Akhmim)

ja seuraavalla vuosisadalla roomalainen virkamies sekä varhaiskristillinen oppinut Sextus Julius Africanus (†

16 Heistä mainittakoon tässä ainakin Papias ja Hermaan paimen. ”Surprisingly enough, the subject of this dissertation, Andrew of Caesarea, indirectly provides evidence for the earliest use and acceptance of the Apocalypse. In the preface to his commentary, Andrew mentions Papias as among the earliest witnesses to the credibility of the Apocalypse, almost certainly in Papias' work, Exposition of Dominical Oracles.” Constantinou 2008, 52; ”Other early writings, such as the Didache, the Shepherd of Hermas and the Epistle of Barnabas bear certain similarities to the Book of Revelation, but there is no conclusive evidence that the authors knew Revelation. It is possible that they simply utilized elements common to apocalyptic literature and expressed concepts derived from a common Christian world view.” Constantinou 2008, 55. Ks. myös Constantinou 2008, 52.

17 Huomionarvoisesti lisäämme tähän, että ortodoksisessa kirkossa todetaan kirkkoisien ajan jatkuvan vielä edelleenkin. Näin ymmärrämme kunnioittaen lähestyä myös Kirkkomme nykypyhien tekstejä. Tällainen kirkkoisien modernin aikakauden kunnioittaminen on lähes totaalisesti hylätty muussa kristillisyydessä.

18 Fariseuksia ja saddukeuksia tuli Jeesuksen luo. He halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään heille merkin taivaasta. Hän vastasi heille: "Kun ilta tulee, te sanotte: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa', ja aamulla: 'Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä'. Taivaan näköä te osaatte arvioida, mutta aikojen merkkejä ette osaa. Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonan merkki." Hän jätti heidät ja meni pois.

19 Nykyäänkin ortodoksinen kirkko käyttää Ilmestyskirjaa ainoastaan yhdessä jumalanpalveluksessa kirkkovuoden aikana. ”As Archbishop Averky states, it is the one New Testament book which has no regular place in the Scripture readings during church services, even though the Typicon does give it a place in a part of the services which is seldom if ever performed in our days. (At the Saturday night Vigil, all the New Testament Epistles and the Apocalypse are appointed to be read in order between Vespers and Matins, beginning with the Sunday of All Saints.)” TIATAC 5.

Kirkkoisät ovat jopa suositelleet Ilmestyskirjan kohtuullista lukemista painottaen evankeliumeihin ja epistolateksteihin käytettyä lukuaikaa suhteessa enemmän.

20 Kirkkoisät olivat siis yleensä hyvin varovaisia Ilmestyskirjan käytössä ja sen kommentoimisessa.

Äärimmäisenä esimerkinä mainittakoon, ettei pyhä Konstantinopolin arkkipiispa Johannes Krysostomos (+407) Ilmestyskirjaa edes tunnustanut. Osaltaan kuitenkin liittyen ilmeisimmin antiokialaiseen historiallis-kirjaimelliseen kommentointiperinteeseen eli hänen saarnoissaan ei ole yhtään viittausta Ilmestyskirjaan ja hän oli kuitenkin Bysantin tuotteliain kirjailija sekä kommentaattori. Tosin Johanneskin kirjoitti kommentaareja sellaisista apostolien teksteistä, joissa käsitellään lopunaikoja (evankeliumitekstit ja kirjeet). Ks. myös Constantinou 2008, 101-102 ja Sidoroff 1990, 188.

21 Ks. myös www.apokryfikirjat.com 2012, 1 ja 7-8.

221)

kirjoitti kirkkohistoriallisen teoksen nimeltään Chronografai

, missä hän kiinnitti huomiota lopunaikoihin.

Tosin jotkut kirkkoisät, kuten erityisesti pyhä Justinos Marttyyri

(n. 100 - n. 165) ja pyhä piispa Kleemens Aleksandrialainen

(n.

150 - ennen vuotta 215), lainasivat teoksissaan jopa Sibyllan

ennustuksia eli oraakkeleita, mitkä ajoittuvat antiikin ja varhaiskristillisyyden aikakausiin käsitellen myös lopunaikoja.

Kirje Lyonin ja Viennen kirkoilta Aasiaan ja Fryygiaan tarjoaa viisi vahvaa vihjausta Ilmestyskirjasta sekä yhden varhaisimman suoran lainauksen siitä. Kirjettä on lainattu Eusebios Kesarealaisen (n. 275-339) Kirkkohistoriassa lähes sellaisenaan.

Se sisältää ensimmäisen tapauksen, missä Ilmestyskirjaa pidetään Kirjoitusten kirjana.

Pyhä Meliton Sardeslainen († n. 180) on ilmeisesti myös hyväksynyt Ilmestyskirjan, mikä kertoo siitä että sitä oli käytetty Aasian Sardiksessa tuolloin.

Kirkon alkuajoilta on säilynyt merkittävä kirjoitus nimeltä Lopunajat, antikristus ja maailman loppu, mikä on yhdistetty yleensä pyhän Efraim Syyrialaisen (306-373)

22 Erään tiedon mukaan hän kuoli vuoden 240 jälkeen.

23 Vuonna 221 kirjoitetut Aikakirjat, engl. Chronography, PG 10.65A10-B2.

24 WGBH educational foundation 2017, 5. Ks. myös Daley 1991, 61.

25 Hän on ensimmäinen täsmällisen tarkka todistaja Ilmestyskirjan apostolisesta alkuperästä: ””And then a certain man among us, whose name was John, one of the apostles of Christ, prophesied in a revelation made to him, that those who believed in our Christ would dwell a thousand years in Jerusalem.” . . . Highly signifîcant is Justin's remark that the John who prophesied was "one of the apostles of Christ.” This comment is the earliest statement in an extant work ascribing authorship of Revelation to the apostle John. It also supports the conclusion that the Apocalypse was not authoritative because of its prophetic character, but because it was apostolic. . . . the Apocalypse was well-accepted in Asia Minor in the early part of the second century and was attributed to the apostle John. Justin's position may also reflect the teaching of the Roman Church in the mid- second century . . .” Constantinou 2008, 55-56; ”Justin Martyr made the first direct appeal to Revelation, citing chapter 20 in support of the belief in a literal thousand year reign of Christ on earth.” Constantinou 2008, 126.

26 Ks. myös Constantinou 2008, 75.

27 ”Sibylla (kr, lat), antiikin Kreikan ja Rooman naisennustaja t -tietäjä, Sibyllan kirjat (lat libri Sibyllini), jonkun s:n sepittämät ennustuskirjat, esim Capitoliumilla säilytettävät. Sibyllan ennustukset eli oraakkelit (lat Oracula Sibyllina), tavallaan edellisten jäljitelmänä syntynyt kokoelma juutalaisia ja krist ennustuksia.” Teinonen 1999, 307.

28 Ks. myös Pelikan 1971, 64-65.

29 ”The letter relates in detail the severe persecution which the churches of Lyon and Vienne endured in 178 under Marcus Aurelius and describes the martyrdoms of a number of Christians. . . . using the formula, ”that the Scripture might be fulfilled.”” Constantinou 2008, 57.

30 Constantinou 2008, 63. Hän on kirjoittanut kirjan On the Devil and the Apocalypse of John (καὶ τὰ περὶ τοῦ διαβόλου, καὶ τῆς ἀποκαλύψεως ᾽Ιω€ννου [po. Ιωἀννου). Eusebius 2017, 475; ”This work is now lost, but it was probably a treatise on the devil in which Melito discussed certain passages from Revelation.” Constantinou 2008, 127.

nimeen, mutta nykyajan oppineet puhuvat mieluummin ennemminkin pseudo- Efraimista.

Myös pyhä Kyrillos Jerusalemilainen

(n. 315-386) uskaltautui samoihin aikoihin tuomaan julki teoksessaan Katekeettiset luennot

lopunaikojen ja antikristuksen teemaa.

Muutamat merkittävät kirkkoisät, heistä erityisesti pyhät marttyyripiispa Ireneos Lyonilainen

, Hippolytos Roomalainen (n. 170-235),

marttyyripiispa Kyprianos Karthagolainen († 258),

piispa Gregorios Teologi eli

31 Neljännessä latinalaisessa käsikirjoituksessa työ nimetään pyhän Isidor Sevillalaisen (560-636) tekemäksi. Frazier 1999, 181.

32 Ks. myös Piiroinen 1983, 86.

33 Lopunajalliset tekstit sijaitsevat erityisesti osassa 15. Suom. Erga 1997-1998 ja Ortodoksinen kulttuuri 3/2003. Engl. Cathecetical Lectures. ””But Cyril remained undismayed, and after careful consideration either of what he had read in Daniel’s prophecy concerning the ‘times,’ or of our Lord’s predictions in the Gospels, persisted that it was impossible that one stone should ever there be laid upon another by the Jews.” This account of Cyril’s expectation, though probable enough in itself, seems to be little more than a conjecture founded on his statement (Cat. xv. 15), that

“Antichrist will come at the time when there shall not be left one stone upon another in the Temple of the Jews.” That doom was not completed in Cyril’s time, nor did he expect it to be fulfilled until the coming of the Jewish Antichrist, who was to restore the Temple shortly before the end of the world.” E. H. G. 2017, 16.

34 ”In addition to Athanasius, another Father who specifically advised the faithful not to read apocryphal works was Cyril of Jerusalem (d. 386). Cyril omitted the Apocalypse from his list of canonical books in his catechetical discourse and counseled against reading non-canonical books at ail, even in private.[Catechetical Lectures 4.31] In a passage about the Antichrist, Cyril never even mentions Revelation, but quotes instead from Daniel, Matthew 24 and 2 Thessalonians 2.

[Catechetical Lectures 15.12ff.]” Constantinou 2008, 75.

35 ”The best source for the Eastern Christian use of and regard for the Apocalypse during the second century is Irenaeus of Lyon. Irenaeus is a key figure in our understanding of the formation of the canon because in his work Against Heresies he associates false scriptures with heresy.”

Constantinou 2008, 57; ”Irenaeus, in his famous work Against Heresies, expounded upon certain passages from the Apocalypse to support his eschatological views.” Constantinou 2008, 127. Ks.

lisää Constantinou 2008, 58-61.

36 Hän oli viimeinen kristillinen kirjailija Roomasssa, joka kirjoitti vielä kreikan kielellä jättäen jälkeensä vanhimman Raamatun kommentaarin Commentary on Daniel, tutkielman On Christ and Antichrist sekä nyt jo kadonneen työn On the Gospel of John and the Apocalypse. ”Hippolytus also corrected Gaius' literal interpretation of Apocalypse with a non-literal and anti-chiliastic interpretation, and showed that the signs of the end times described in the Apocalypse do not contradict the rest of Scripture.” Constantinou 2008, 73-74; ”In the third century, Hippolytus wrote extensively in defense of the writings of John, including the Apocalypse. Jerome reports that Hippolytus composed a commentary on the Apocalypse: ”scripsit nonullos in scripturas commentarios, e quibus haec repperi...De Apocalypsi” but Hippolytus likely never composed an actual commentary on Revelation. It was probably a treatise against the "Alogoi," the group which opposed the Scriptures attributed to the apostle John. ” Constantinou 2008, 127.

37 ”Cyprian, bishop of Carthage, made numerous citations to the Apocalypse. The emphasis in Revelation on remaining faithful and steadfast through tribulations held great appeal for Cyprian, who frequently wrote letters and treatises to provide inspiration and encouragement to the faithful suffering persecution. Cyprian himself was ultimately martyred in. It is not difficult to understand why Revelation appealed strongly to him and to others who experienced such ordeals.”

Constantinou 2008, 128.

Naziansilainen († 390),

piispa Ambrosius Milanolainen (333/340-397), Didymos Sokea

(† n. 398) ja autuas piispa Augustinus Hippolainen

(354-430) käyttivät Ilmestyskirjaa apunaan niin saarnoissaan kuin myös kirjoituksissaankin.

Varsinkin pyhä marttyyripiispa Methodios Olympusvuorelainen

(† 311) lainasi ahkerasti Ilmestyskirjaa.

Kirkko joutui tuolloin puolustamaan myös opillisesti eskatologista traditiotaan.

Nikelaisen Uskontunnustuksen loppuun lisättiin vuoden 381 Konstantinopolin ekumeenisessa kirkolliskokouksessa sanat: ”. . . ja Jonka Valtakunnalle ei loppua

38 Pyhä Gregorios ei sisällyttänyt Ilmestyskirjaa Uuden Testamentin kaanoniin, vaikka hän näyttää tunnustaneen sen apostolisen luonteen ilmaisten: ”as John taught me through the Apocalypse”

[Theological Oratorion 42.9]. Andrew 2008, 11. Ks. myös Constantinou 2008, 99 ja 103.

39 ”Didymus the Blind, the famous teacher and head of the school of Alexandria during the second half of the fourth century (d. c. 398), quoted from the Apocalypse and considered it authoritative.

Didymus followed Athanasius and reveals for us that Athanasius' opinion as to the canon did not resolve the issue and settle the canon even in Alexandria. Metzger notes that Didymus refers to several Apostolic Fathers as authoritative, including Barnabas, the Epistles of Ignatius of Antioch, Didache and Shepherd. The canon was still very fluid during the second half of fourth century in Alexandria. Apparently Athanasius' Pascal Epistle 39 had no authority or influence on Didymus, even so soon after the episcopacy of the celebrated bishop.” Constantinou 2008, 97.

40 ”. . . Tyconius, the Donatist commentator on the Apocalypse, whose work was extremely influential in the West. Latin writers from Jerome and Augustine ail the way down to Bede borrowed heavily from Tyconius, usually without naming him.” Constantinou 2008, 19.

41 ”Some great Fathers, however, did make use of the Apocalypse: among the 3rd and 4th-century Fathers one can name St. Hippolytus of Rome, St. Cyprian of Carthage, St. Gregory the Theologian, St. Ambrose of Milan, St. Athanasius the Great, St. Cyril of Jerusalem, and Blessed Augustine.” TIATAC 5-6. Ks. myös Constantinou 2008, 63.

42 ”Methodios of Olympus, one of the most highly educated and influential Greek Fathers of the third century, used Revelation in his only completely extant work in the original Greek, The Symposium, and avoided chiliasm by spiritualizing the Apocalypse.” Constantinou 2008, 127-128.

43 ”Methodios of Olympus in Lycia, (martyred in 311), was one of the most important Greek theologians of his day. He forcefully opposed the unorthodox teachings of Origen, but his exegesis was free of the wooden literalism which had characterized Nepos, another opponent of Origen.

Methodios frequently cited the Apocalypse as Scripture. Methodios condemned the literalistic interpretation of the millennium and showed no hint of belief in an earthly material kingdom. At times he referred to the author of Revelation simply as "John," but in other places he introduced a quote from Revelation as the word of an apostle. Methodios disagreed with the literalism of Irenaeus and the future scenario as outlined by Origen, but shared their high opinion of Revelation and became an important patristic source for Andrew of Caesarea.” Constantinou 2008, 85-86.

tule”.

Nikealais-Konstantinopolilainen

Uskontunnustus

julistaakin näin Kristuksen Toista tulemista.

Ensimmäisen

varsinaisen Ilmestyskirjan kommentaarin

kirjoitti ilmeisesti pyhä Victorinus Pettaulainen

(† 303 tai 304) ja pyhä Hieronymus (347-420) joutui sitä sitten toisten pyynnöstä myöhemmin 300-luvun lopulla tarkistamaan,

koska siinä oli kiliastisia painotuksia, mitä eivät sopineet enää toisen ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeiseen aikaan.

44 ”To hold Chiliasm even as a private opinion was no longer permissible after the Church, at the Second Ecumenical Council in 381, condemned the teaching of the heretic Apollinarius concerning the thousand-year reign of the Christ. At the same time this was confirmed by the introduction into the Symbol of Faith of the words ”of His Kingdom there will be no end.””

Averky 1996, 258.

45 Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 määriteltiin alkuosa ja Konstantinopolin vuoden 381 kirkolliskokouksessa tehtiin lisäyksiä varsinkin loppuun. Ks. lisää Pelikan 1971, 200-210.

46 ”. . . ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua. . . . odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää. Aamen.” Rukouskirja 2000, 27.

47 Pomazansky 1994, 331. ”Much interest was shown in this book in the Church of the first Christian centuries, when it seemed that the events depicted there might be close to fulfillment. However, the temptation of chiliasm, into which even some of the early teachers of the Church fell (St.

Irenaeus of Lyons, St. Justin the Philosopher), together with the peace and stability of the age of Constantine, when the empire itself became Christian – led to a waning of apocalyptic thinking in the Church and a general neglect of the book. Even its place in the New Testament canon was uncertain until the 4th century, and some of the great Fathers of the Church hardly mention it.”

TIATAC 5.

48 ”Victorinus made the first effort to offer an exposition of the book itself as a whole. He attempted to base his interpretation on Papias, Irenaeus, Hippolytus and especially Origen, upon whom he relied heavily for inspiration. Unlike Origen, however, Victorinus was a chiliast. Although he provided allegorical interpretations of many passages of Revelation, he promoted a literal interpretation of the one thousand year reign and the New Jerusalem.” Constantinou 2008, 129.

49 Patrologia Latina V (1844) 301–344.

50 ”Credit for composing the first commentary on the Apocalypse is usually given to Victorinus, Bishop of Pettau (modern city of Ptuj, Slovenia), the first biblical exegete in the Latin language.

He died as a martyr, probably in under Diocletian. Victorinus may have been a Greek by birth who later learned Latin. He wrote several commentaries, but only his commentary on the Apocalypse is extant. Although he is described as having written a "commentary" on Revelation, in fact it is not a complete commentary but consists of explanations of selected key passages throughout the book.

Nonetheless, Victorinus is credited with the first commentary because previous use of the Apocalypse was limited to allusions, brief citations, or the explanation of a single passage for a theological treatise.” Constantinou 2008, 128.

51 ”This improved Victorinus commentary is often referred to as the "Victorinus-Jerome commentary," (and sometimes as "Jerome-Victorinus"), and proved to be extremely popular.

Victorinus-Jerome exerted the greatest influence on subsequent Latin commentators. Jerome's reworking of Victorinus was so successful that manuscripts of Victorinus' original work, free of Jerome's editing, essentially disappeared. An unedited Victorinus manuscript was not discovered until the modern era and only published 1916. [Corpus Scriptorum Ecclesiasticorum Latinorum series, vol. 49] Previously, Victorinus' work was only known to us through Jerome's recension.”

Constantinou 2008, 130.

52 Constantinou 2008, 130 ja Victorinus 2012, 1.

Muita varhaisia latinalaisia Ilmestyskirjan kommentaarin kirjoittajia olivat Caesarius Arlesilainen (468/470–542),

Primasius Hadrumentumilainen († n. 560),

Apringius Béjalainen († 500-l),

Cassiodorus (n. 490 – n. 585),

Kunnioitettava Bede (672/673–735),

Beatus Liébana

(n. 730 – n. 800) ja Ambrosius Autpertus

(n. 730–784).

Kirkon itäisellä puolella 500-luvun lopulla kirjoittaja nimeltään Oecumenius sai laadittua ilmeisesti osittain myös edellä mainittuihin lännen isiin tukeutuen ensimmäisen

bysanttilaisen vastineen.

Selitysteos oli kirjoitettu kreikankielellä 12 tutkielman muotoon kommentoiden koko Ilmestyskirjan tekstin. Hän lainasi siis

53 ”In the early sixth century, Caesarius, Bishop of Arles, wrote a commentary on the Apocalypse, which for centuries was falsely attributed to Augustine. Caesarius' two main sources were the commentaries of Victorinus and Tyconius, upon whom he depended heavily.” Constantinou 2008, 131-132.

54 ”Primasius of Hadrumentum, a bishop in North Africa from 527-565, wrote a very influential commentary which followed Jerome, Victorinus and Tyconius in many respects, but also made some original contributions. Despite its comprehensive quality, it offered little new since it consisted almost entirely, (and often word for word), of passages from Tyconius and Augustine.”

Constantinou 2008, 132.

55 ”. . . Apringius, the Bishop of Béja, Portugal, also wrote a commentary during the mid-6th century.

The sole surviving manuscript of his work covers only the first five chapters and the last three chapters of Revelation.” Constantinou 2008, 132.

56 ”Cassiodorus was a politiçian and statesman in Ravena who left politics to study theology, but probably was never tonsured a monk. He wrote several commentaries and brief notes (Complexiones) on the Acts, Epistles, and the Apocalypse. He shows the influence of Victorinus and Augustine and also refers the reader specifically to Tyconius.” Constantinou 2008, 132.

57 ”The first, by the Venerable Bede, appeared approximately one hundred years after Andrew's commentary. Bede's commentary, composed probably between 703 and 709, was heavily dependent upon the Latin Fathers who preceded him, especially Tyconius.” Constantinou 2008, 132-133.

58 ”Beatus of Liébana, a priest-monk who probably lived in Spain during the 2nd half of the 8th century, composed a commentary which has been described as a catena of ancient writers.”

Constantinou 2008, 133.

59 ”The final Apocalypse commentator of this era was Ambrosius Autpertus, born in Provence around the start of the 8th century. He went to Italy, where he became a monk, and died in 784. Ambrosius penned a number of commentaries, but his work on Apocalypse, written around 760, was the longest and most significant. It is a true commentary with lengthy expositions for each verse. His commentary is preceded by an extensive preface about the history of Apocalypse commentaries in the West and a general introduction to the interpretation of the Apocalypse.” Constantinou 2008, 133.

60 Constantinou 2008, 131-133.

61 ”The Greek-speaking half of the Church had existed for five hundred years without a commentary on the Apocalypse. In Andrew's time the Book of Revelation was still generally rejected in the Eastern Church and formed no part of the lectionary. Up to that point there appeared to be little interest in a commentary nor any pressing need for one.” Constantinou 2008, 21.

62 Hänestä kerrotaan, että hän oli mahdollisesti korkea sotilasvirkamies ja Severos Antiokialaisen kirjeenvaihtaja (n. 465-538). Tosin Eugenia Constantinou väitöskirjassaan kumoaa tuollaisen arvailun ajallisena mahdottomuutena. Ks. myös Constantinou 2008, 4 ja 13-14.

aikaisempia kreikkalaisia isiä, mutta hänellä ei ollut suoranaista itäistä esikuvaa käytettävissä mallinaan.

Noin vuosien 563-614 välillä elänyt pyhä Kappadokian arkkipiispa

Andreas Kesarealainen

kirjoitti patristisen kommentaarin Ilmestyskirjasta, mitä ryhdyttiin käyttämään Bysantin kirkon perusselitysteoksena.

Piispa Andreas hylkää siinä aikaisempien vuosisatojen vääriä, siis erityisesti Oecumenioksen,

selityksiä julkituoden Kirkon oikean ymmärryksen esimerkiksi kiliasmista

.

Hän käytti pohjana Oecumeniuksen tekemää kommentointia enemmin kuitenkin Kirkon ymmärryksellä kumoten ja korjaten kuin kritiikittä kopioiden.

Piispa Arethas Kesarealainen (n. 860-932) kokosi myöhemmin edeltäjänsä Kappadokian piispan kirjoitukset, sellaisenaan hyväksyen,

tullen kuitenkin

63 Daley 1991, 180. Ks. myös Constantinou 2008, 17-18.

64 Ks. myös Constantinou 2008, 3-4.

65 ”The person and work of Andrew of Caesarea is veiled in mystery. Virtually nothing is known about his life. Of his exegetical work, little remains except for his Commentary on the Apocalypse and a few small fragments consisting of questions and answers.” Constantinou 2008, 2.

66 Teos löytyy P. G. CVI, 215-458, 1387-94. Ks myös Constantinou 2008, 1-2 ja 30

67 ”Writing so soon after Oikoumenios had composed his commentary, and considering the content and tone of Andrew's commentary, it is evident that Andrew wrote for the purpose of providing an acceptable, sanctioned, orthodox guide to Apocalypse, so that Greek-speaking Christians would not be forced to resort to Oikoumenios' commentary, and so that Andrew might refute points made in the Oikoumenian commentary itself.” Constantinou 2008, 20. Ks. myös Constantinou 2008, 18- 19.

68 ”kiliasmi (kr.  - tuhat) Johanneksen Ilmestyskirjan 20. lukuun perustuva virheellinen näkemys Kristuksen tuhatvuotisesta maanpäällisestä valtakunnasta. Tämä ei ole harhaoppi vaan Raamatun liian kirjaimellista tulkintaa. Myös Jehovan todistajilla on samankaltaisia näkemyksiä, mutta ne eivät muutoinkaan edusta kristillistä uskoa. Juutalaiset olivat voimakkaan Messias- odotuksen vallassa ja toivoivat Hänestä ennen muuta maallista valtiasta. Vastaavat näkemykset siirtyivät juutalaiskristittyjenkin keskuuteen ja sitä kautta laajalti koko kirkkoon. Jumalan luomistyö kesti kuusi päivää ja seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi. Psalmien kirjassa mainittiin päivän pituus: ”Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä... ” (Ps. 90:4). Tästä kiliastit tekivät tulkinnan, että maailma kestää 6000 vuotta, jonka jälkeen alkaa seitsemäs tuhannen vuoden jakso Kristuksen hallinnan alaisena.” Arseni 1999, 147; ”Chiliasm was extremely popular during the second century, and many leading Christians ascribed to this belief. Unquestionably, Revelation was very popular among chiliasts, and many of the earliest references to Revelation are quoted to support or to dispute this teaching. Later when chiliasm was disfavored, the chiliastic component would lead to antagonism against Revelation. But we also find Revelation quoted outside the context of chiliasm and in documents that contain no hint of that doctrine, therefore Revelation was not inextricably tied to chiliasm.” Constantinou 2008, 46. Ks. myös Piiroinen 1983, 100-104.

69 ABM 34. Ks. myös Johannes 1992, 95.

70 Daley 1991, 198.

71 ”This is even the case in the most significant commentary which followed Andrew, and the only other patristic exposition of Revelation, the commentary by Arethas, the tenth century bishop of Caesarea. Although he depended heavily on Andrew for the content of the commentary, either copying Andrew word for word or paraphrasing him, Arethas used a different Apocalypse text, that of the Koine. The Koine text can be found in some Andreas commentary manuscripts, but the Andreas text-type was rarely dispersed apart from the commentary. Therefore, while the Koine

vanhimman laajemmalti tunnetun bysanttilaisen Ilmestyskirjan kommentaarin kokoajaksi.

Kuten aiemmin olemme maininneet lohduttajatekstinä Ilmestyskirjan suosio ilmeni erityisesti Kirkon vainovuosina. Muulloin siihen kiinnitetty huomio oli yleensä vähäisempää. Tätä ilmentää myös siitä tehtyjen kommentaarien kirjoitusajankohdat. Persian ja islamin valloitusyritysten sekä suurten kansain- vaellusten seuraukset näkyvät ilmiselvästi tekstin käytössä kristinuskoa puolustaen.

1400- ja 1500-luvuilla Ilmestyskirjan käsikirjoitukset lisääntyivätkin dramaat- tisesti. Tuolloin kirjoitettiin useita uusia kommentaareja sekä nähtiin ensimmäinen modernille kreikankielelle käännetty Ilmestyskirja. Myös monet freskot ja ikonit, mitkä kuvasivat apokalyptisiä aiheita, kokivat päivänvalon.

Noin vuonna 950, silloin vielä olleen yhteisen Kirkon läntisellä puolella, ranska- lainen apotti nimeltään Adso Moutier-En-Deriläinen (920-992) kirjoitti Ranskan kuningattarelle Gerbergalle kirjeen, minkä nimi oli Kirje antikristuksen alkuperästä ja ajasta

kooten siihen läntisen kristillisyyden käsityksen Antikristuksesta. Vuonna 1179 kuollut Hildegard Bingeniläinen (1098-1179), saksalainen abbedissa, oli tunnettu apokalyptisestä teologiastaan. Hän kirjoitti aiheesta kokonaisen kirjan, minkä nimeksi tuli Scivias. Se sisältää sekä vision lopunajoista että myös kuvallisen ilmaisun Antikristuksesta.

Tuohon aikaan Joakim Floralainen (n. 1132-1202), italialainen sistersiläismunkki, yritti ymmärtää Ilmestyskirjaa ja kirjoittaa siitä kommentaarin, mutta se osoittautui aluksi liian vaikeaksi tehtäväksi. Lopulta, painittuaan asian kanssa useita kuukausia, hän pääsiäisaamuna heräsi kuin uutena ihmisenä omaten hengellisen ymmärryksen Ilmestyskirjasta. Näin hän lopulta sai kirjoitettua sellaisen selitysteoksen, mikä läntisessä kristillisyydessä on huomioitu tärkeimmäksi Johanneksen ilmestyksestä

text influenced the Andreas text type occasionally, the reverse is not true. The Koine type remained free of influence of the Andreas type.” Constantinou 2008, 124.

72 Se painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1535 ensimmäisen vuosituhannen lopussa eläneen kreikkalaisen Trikkan piispan Oecumeniuksen työnä. Teos löytyy P. G. CVI, 493. Ks. myös Constantinou 2008, 109.

73 Ks. myös Constantinou 2008, 112.

74 Constantinou 2008, 110.

75 De Antichristo P.L. CI, 1289-93.

76 WGBH educational foundation 2017, 8.

koskaan kirjoitetuksi. Näin hänestä tuli merkittävin keskiajan apokalyptinen ajattelija lännessä.

Eugene Dennis Rose (1934-1982) tutustui lopunaikojen teemaan kristilliseltä kannalta alunperin Josef Pieperin (†1997) kirjan The End of Time kautta.

Hän luki sitä hieman ennen liittymistään ortodoksiseen kirkkoon vuonna 1962. Jo aiemmin hän oli tosin perehtynyt läntisten filosofien kautta läntisen kulttuurin ongelmaan, mikä antoi hänelle ymmärryksen siitä, että elettiin jo jotain hyvin erikoista aikaa, mikä poikkesi suuresti siitä ajasta, milloin kristillisyys vielä arvotti länsimaista kulttuuria.

Josef Pieper (1904-1997) oli saksalainen filosofi ja roomalaiskatolisen kirkon jäsen. Hänen merkittävyytensä oli nimenomaan Eugenen aikalaisena lopunaikojen käsittelyn liittyessä läheisesti nykyaikaan. Tomistikkona eli erikoistuneena läntisten kirkkojen arvostaman teologin Tuomas Akvinolaisen (1225-1274) teologiaan hän kunnioitti suuresti Tuomaan näkemyksiä.

Pieper ammensi Tuomaalta sellaisen lopunaikojen aiheen, mikä kuitenkin läntisen kirkkokunnan värityksen lisäsi perustui osittain myös Tuomaan omiin spekulointeihin ja kokemuksiin. Bioeetikko Gilbert Meilaender onkin todennut Pieperistä seuraavaa: ”Josef Pieperin mielessä ja kirjoituksissa kreikkalainen filosofinen traditio ja kristillinen teologinen traditio kohtasivat ja rikastuttivat toinen toisiaan.”

Luultavasti tuollainen filosofian ja kristinuskon synteesi sai Rosen aikanaan kiinnostumaan Pieperin teologiasta, sillä Eugene oli eräässä mielessä hyvin syvällinen filosofinen pohtija yliopistossa opiskellessaan. Hylättyään tuolloin voimattoman protestanttisen kristinuskon hän itämaisten uskontojen kautta löysi

77 McGinn 2017, 1.

78 ”The recent book of Josef Pieper, The End of Time, basing itself almost entirely on Western sources, is, so far as I know, in no essential point at variance with Orthodox tradition. It is rather a shock, in fact, to read in Fr. D'Arcy's Meaning and Matter of History that "not all Christian scholars would accept such a literal acceptance" of apocalyptic literature.” LTM 6-7.

79 ”Eugene here alludes to an idea articulated in a work that highly influenced him at this time [1962]: A Short History of Antichrist by Vladimir Soloviev. Although this work clearly contains some un-Orthodox teachings, it is valuable in that it presents a striking contrast between the true unity of catacomb Christians in the last times and the false unity of the "official" church under Antichrist. For a more qualified and thorough discussion of what Eugene hints at, see Before the Face of Antichrist by Archimandrite Constantine in The Orthodox Word, no. 121.” LTM 3.

80 Pieper itse kirjoitti kunnioituksestaan Tuomasta kohtaan seuraavasti: ”On selvää, että Summa Theologica [Tuomaksen pääteos] voi olla vain perustavanlaatuisen rauhan sydämen työtä.”

Meilaender 2017, 1.

81 Meilaender 2017, 2.

perinteisen kiinalaisen tradition sekä sitä myöten muinaisen elämäntavan vaalijafilosofit liittyen myös kristinuskoon.

Eugene Rose löysi aidon, elävän, alkuperäisen ja muinaisen kristinuskon nimenomaan ortodoksisesta kirkosta. ROCOR:iin

liityttyään hän piti yllä kiinnostustaan lopunaikoihin ja yritti sitten selvittää ortodoksiskristillistä näkemystä asiasta. Siitä kehittyi hänen ajatteluunsa eräänlainen päävire, mikä painotti koko hänen kirjallista tuotantoaan ja elämäänsä. Pyhän piispan Johannes Maximovitch Shanghailaisen ja San Franciscolaisen

(1896-1966), San Franciscon ja Länsi- Amerikan arkkipiispan, järjestämän maallikoille tarkoitetun kirkollisen kurssin kautta Rose sai tarvitsemaansa tietoa Kirkon traditiosta. Luennot otaksuttavasti käsittelivät myös eskatologiaa.

Tätä tietä käyden Rose alkoi sitten tutkimaan kirkkoisien tekstejä sekä erityisesti myös venäläisiä uudella ajalla ennen vallankumousta kirjoittaneiden arvostettujen ortodoksikristittyjen (esim. pyhä piispa Ignati Bjarntshaninov (1807-1867), pyhä piispa Feofan Erakko (1815-1894), pyhittäjä Serafim Sarovilainen (1759-1833) ja maallikko Ivan V. Kirejevski (1806-1856)) teoksia. Sieltä käsin hän ammensi käsityksensä lopunajoista nykypäivään suhteutettuna. Varsinkin Kirejevski oman elämänsä esimerkillään – nähtyään läntisyyden apostaasiuden luopuen siitä totaa- lisesti nojautuen pelkästään ortodoksiskristilliseen traditioon – muotoutui hyvin tärkeäksi löydöksi isä Seraphimille vuonna 1975. Ehkä hän näki Ivanissa jopa jotain oikeauskoisen hengen palavuuden samankaltaisuutta.

“There is, of course, nothing of which it is more dangerous to speak. Futile and overliteral speculation on apocalyptic events is an only too obvious cause of spiritual harm; and no less so, I think, is the facile way in which many of our contemporaries refer to the “apocalyptic" character of the times, and in so doing raise in others deep fears and hopes which their own vague pronouncements are far from satisfying. If a Christian is going to speak of the Apocalypse at all, it is quite clear that in this as in everything else his words must be sober, as precise as possible, and fully in accord with the universal teaching of the Church. In this case I can see no reason why Latin and Orthodox testimony should be substantially

82 The Russian Church Outside of Russia

83 “Archbishop or ”Vladika” John, as the Russians preferred to call him (Vladika is a Russian term of endearment, meaning ”little master”), had led a very holy and ascetic life. The fathers had known him and were among his venerators. Devotion to him has, during the last decades, spread widely throughout the Orthodox world, even across jurisdictional lines. His remains were found incorrupt twenty-eight years after his death, and in 1994 he was canonized by the Russian Church Abroad.”

Young 2001, 20.

different. The prophetic texts are the possession alike of East and West; the commentaries and statements of the Fathers, both Greek and Latin, on these texts are explicit, detailed, and in mutual agreement; and the tradition of the Fathers has been affirmed, after the schism, by both the Orthodox and Latin Churches—in the latter most authoritatively, I would presume, in the person of Thomas Aquinas.”⁸⁴

84 Eugenen kirjeestä Thomas Mertonille vuonna 1960. LTM 6.

1.1. Tutkimusasetelma

Lopunaikojen

käsittely sisältyy kristillisessä dogmatiikassa eskatologiaan

– oppiin viimeisistä ajoista – mikä sisältää maailmankaikkeuden

lopun lisäksi myös ihmispersoonan

henkilökohtaisen

sekä häneen liittyvän yhteisön lopun huomioimisen.

Erityisesti maailmanlaajuista loppua tutkittaessa apokalyptiikka

– eksegetiikan erikoisosanen – toimii avustavana tieteenä lopunaikoja käsitteleviä Raamatun tekstejä

kommentoiden ja tulkiten. Kristillisellä eskatologialla on ollut alusta alkaen positiivinen ja elämänmyönteinen vire, missä kurottaudutaan kohden

85 ”Varhaiskirkossa ei pelätty antikristuksen tuloa, sillä kristityt odottivat ilolla kohtaavansa Kristuksen, jonka toiseen tulemiseen ihmiskunnan historia päättyy. Eskatologinen lopun aika alkoi Jumalan Pojan lihaksitulosta ja se jatkuu aina hänen toiseen tulemiseensa saakka.” Ilarion 2002, 447.

86 ”eskatologia (kr.  - oppi viimeisistä ajoista) Kristuksen toisen tulemisen odotus, joka alkoi ristiinnaulitun ja ylösnousseen Vapahtajan taivaaseenastumisesta. Uskovaisten toivo ja odotus Kristuksen toisesta tulemisesta ajan ulkopuolella olevana kahdeksantena päivänä, kuolleitten ylösnousemisesta, tuomiosta, yksilön sekä yhteisön lopullisesta pelastumisesta synniltä ja kuolemalta sekä iankaikkisesta elämästä.” Arseni 1999, 84. ”But for us eschatology is the expectation of the Kingdom of Heaven, eternity and blessedness.” Dudko 1977, 152-153;

”Varhaiskirkossa ei pelätty antikristuksen tuloa, sillä kristityt odottivat ilolla kohtaavansa Kristuksen, jonka toiseen tulemiseen ihmiskunnan historia päättyy. Eskatologinen lopun aika alkoi Jumalan Pojan lihaksitulosta ja se jatkuu aina hänen toiseen tulemiseensa saakka.” Ilarion 2002, 447.

87 ”Eschatology is the doctrine concerning the end of the world. Today eschatology has gained a particular urgency. The means of destruction attained by our age threaten universal annihilation.

So in order not to become confused by all these impending events, we must examine the ”end of the world” from the viewpoint of Christian eschatology.” Dudko 1977, 152.

88 Ks. myös Ware 1996, 11.

89 ”Eschatology can also be individual, for each person. Remember the end of your life and you'll never sin. Remember that the last day is coming, on which you will have to give an account, and you will fear sin.” Dudko 1977, 152-153.

90 “eskatologia uskontotieteessä: oppi ihmistä ja maailmaa kohtaavista lopunajan tapahtumista.”

Nurmi 2001, 53. ”At the beginning of the book we stated that we would be dealing particularly with man's life after death. We have followed the soul from the moment of its separation from the body until the Second Coming of Christ and its life after the future judgment. All of these topics are included in the term ”eschatology”.” Vlachos 1998, 341. ”When we speak of the last things which will follow in the life after death and in the life before and after the Second Coming and Christ's Appearance in the world to judge men.” Vlachos 1998, 350.

91 ”Apokalyptiikka, myöhäisjuutalainen ja varhaiskrist kirjallisuuslaji sekä sen aatemaailma, missä apokalyptikon kuvin, unin, vertauksin jne paljastetaan lopun ajan tapahtumia.” Teinonen 1999, 32.

“apokalyptiikka ilmestyskirjallisuus, tulevaisuutta paljastava kirjallisuus” Suomalaisen sivistyssanakirja, Nurmi 2001, 19.

92 Vanhassa testamentissa esiintyviä eskatologisia tekstejä ovat erityisesti profeettojen Danielin ja Hesekielin sekä osittain myös Jesajan kirjat. Liittyen siis niin viimeisiin aikoihin kuin myös lopun aikoihin. Uudessa testamentissa päälähde profetiallisesti on Ilmestyskirja. Evankeliumeista Matteuksen (luvut 24 ja 25) sekä myös muut niin sanotut synoptiset ilmestyskirjat Markuksen ja Luukkaan evankeliumit sisältävät lopunajallisia yhteneväisyyksiä. Apostolien lähetyskirjeistä lopunajallisuutta sisältävät apostolien Paavali, Pietarin, Johanneksen ja Juudaksen kirjeet.

Jumalaa pelastuksen toivossa tästä hetkestä aina Viimeiseen tuomioon asti, mikä elämä ja elävyys nykyajan tieteestä, lopunaikoja tutkivasta futurologiasta, puuttuu joksiteltaankin.

1.1.1. Lähtökohta tutkimukselle

Ortodoksiskristillisen tradition mukaisesti viimeisten aikojen ymmärtämiseen liittyy käsite diaktroninen

eskatologia, minkä mukaan lopunajallisuuden sisäistäminen elämässä on elämäntapa

, jolloin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus on ihmisellä

läsnä samanaikaisesti eikä ajassa eläminen ole enää sidottu platonistien kehämäiseen

eikä juutalaisten lineaariseen

aikakäsitykseen. Voidaan eräällä tavalla jopa nähdä eskatologinen ajantaju Ristin

aikana iankaikkisuuden ilmentymänä jokaisessa eletyssä hetkessä ja jokaisessa teossa eikä vain ainoastaan tulevassa ajassa.

Lopunajallisuus voi olla sidoksissa myös paikkaan ja jopa toimintaan (tarkemmin suuntautumiseen eli orientaatioon). Jeesus Kristus lähetti

apostolinsa viemään ja

93 ”. . . orthodox eschatology is diachronic, which means that the life of the kingdom of God, all the events of the last things, were experienced in the past by Adam and the Prophets of the Old Testament, they were experienced by the saints, they are also being experienced in the final stage after the resurrection of our bodies. If eschatology is not diachronic and is connected only with the future, it is not orthodox.” Vlachos 1998, 370-371.

94 ”Thus man can live the life of the last things at every moment of time. If we consider that by His incarnation Christ brought Adam back to Paradise and, of course, raised him to that height which we would have reached if he had not sinned, then we can verify that the past and the last things are being experienced in the present, and so we are living the so-called liturgical time. Time is encompassed by eternity.” Vlachos 1998, 346.

95 ”In holy men the last things, then, are three-dimensional, they belong to the past, present and future.” Ware 1998, 350.

96 ”Consequently in the orthodox conception time is not linear, in the sense that we are not waiting for the Kingdom of God in the future, nor yet is it cyclical in the platonic sense that it is without beginning and end, but we can say that it is without beginning and end, but we can say that it is cruciform.” Vlachos 1998, 349.

97 ”We can say that in the period before the incarnation of Christ time was linear, since the Jews were awaiting the Messiah, to free them from slavery and sin.” Vlachos 1998, 346.

98 ”But in the ecclesiastical period, since Christ came, became man and gave every man the possibility of living in the Kingdom of God, what is experienced is not so much linear time, but the time of the cross. We are no longer being led to discovery of the Kingdom of God in the future, but Christ and His Kingdom are moving to us, that is to say, they are coming and meeting us at every moment of time.” Vlachos 1998, 346.

99 Vlachos 1998, 342.

100Ks. myös Helluntain aamupalveluksen evankeliumiteksti Joh. 20:19-23

julistamaan evankeliumia eli ilosanomaa maan ääriin ja aikanaan suoritettuaan tehtävänsä eli missionsa

kokoaa Kirkon

jäsenet palaamaan neljältä ilmansuun- nalta heidän tullessa kokoontumaan

yhteen aikojen lopulla – viimeiset tapahtumat lineaarisessa maailmanhistoriassa – todellinen yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen

Kirkko.

Paikallinen eukaristinen

kokoontuminen, esikuvanaan apostolinen kolleegio,

suo myös iankaikkisuuden mahdollisuuden tiettynä historiallisena

hetkenä tietyssä paikassa – Kirkon menneisyyden ja tulevaisuuden juuret samanaikaisesti

löytäen.

Puhutaankin niin sanotusta liturgisesta

ajasta iankaikkisuuden ilmentymänä, jolloin Kirkon jäsenen eläessä positiivisessa

mielessä ”liturgiasta liturgiaan”

, se mahdollistaa iankaikkisuudellisen elämänasenteen tuomisen pyhästä palveluksesta ja yhteisestä leivänmurtamishetkestä jokapäiväiseen elämään muun- taen sitä yhä enemmän ja yhä tietoisemmin eskatologiseksi.

101”As orientation, eschatology appears to be the result of historical process as the climax of mission.

. .” Zizioulas 2000, 174.

102”Yet, there are other people, who restrict eschatology to the future without being aware that the last things are experienced in this present life. It is only by experiencing the last things within the domain of the Church, that is overcome.” Vlachos 1998, 11-12.

103”. . . whereas the eschata imply the convocation of the dispersed people of God from the ends of the earth to one place.” Zizioulas 2000, 174.

104”. . . in the first case the Church is apostolic when she faithfully transmits the apostolic kerygma;

in the second case she is apostolic when she applies it to a particular historical context and then judges this context in a prophetic way through the vision of the eschata which she is supposed to maintain. Therefore, if the Church is to be truly apostolic, she must be both historically and eschatologically oriented; she must both transmit history and judge history by placing it in the light of the eschata.” Zizioulas 2000, 180-181.

105Ks. myös Yannaras 1996, 85.

106Ks. myös Zizioulas 2000, 200-201.

107Ks. myös Yannaras 1996, 103-104.

108”. . . the eucharist the moment in which the Church realizes that Her roots are to be found simultaneously in the past and in the future, in history and in the eschata.” Zizioulas 2000, 188.

109Ks. myös Yannaras 1996, 81-82.

110”That is to say, althought we are being led to the life after death, to the future blessing, nevertheless we can live these future blessings in this time as well. Time in the orthodox conception, then, does not function so much as past, present and future, but as condensed, saving and liturgical time.” Vlachos 1998, 349.

111Ei siis maailman pyhittäminen, vaan aluksi vain oman elämän järjestäminen omaten Kristus ja sisäistäen Kirkon elävän ja elämää ylläpitävän tradition.

112Ks. myös Yannaras 1996, 82.

113“. . . the succession of generations, “all the generations” who make up the Church, will still be continuing to bring about the coming of the Kingdom of God within the eucharistic “leaven.”

However far off in time, the escape from heresy is a contemporary event―not because the historical scope of western civilization in its impasse is even now limited, but because such is the present, eschatological truth of the Church, hidden within the eucharistic “leaven.”” Yannaras 1996, 263. Ks. myös Yannaras 1996, 85-86.