Naisten akateemista uraa edistämässä näkymä

56

rentoutta. Toista se on Suomessa.

Kolbe kirjoittaa taitavasti ja asiantuntevasti niistä yhteiskun- nan menetelmistä, joilla se kiit- tää kansalaisia erilaisista ansiois- ta. Menestyksen palkitseminen kertoo sekä eliiteistä, kansalaishy- veiden määrittelijöistä, politiikan trendistä että yhteiskunnallisesta arvomaailmasta. Palkitseminen voi olla suoraa tai epäsuoraa. Merito- kratian ihanteisiin taas kuuluu, et- tä pätevyys ratkaisee hyvä veli -ver- kostojen sijaan.

Huomiot kotitaustan ja erilais- ten sosiaalisten väylien merkityk- sestä eliittihistoriassa kertovat, että Kolbe on mukavuusalueellaan. Toi- saalta vanhemmilta ja muilta sosi- aalisilta yhdyshenkilöiltä perityn eliittiaseman ja omien henkilökoh- taisten valintojen sekä ansioi den suhde on niin moniulotteinen, et- tä analyysi jää ohueksi. Tästä syystä Kolbe ei myöskään suoraan vastaa, toteutuuko meritokratian ihanne.

Summa summarum, kirja on tyy- likkäästi kirjoitettu Kolben totuus.

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja kasvatustieteen maisteri sekä tekee väitöskirjaa Turun yliopiston poliitti- sen historian oppiaineessa

Naisten akateemista uraa edistämässä

H. K. Riikonen Maritta Pohls: Korkeasti koulutetut naiset. Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2013.

Suomalaisten naisten tie akateemi- siin tutkintoihin ja tutkintoa edel-

lyttäviin tehtäviin yhteiskunnan eri sektoreilla käy havainnollisesti ilmi, kun lukee Maritta Pohlsin kir- joittamaa esitystä Suomen Akatee- misten Naisten Liiton (SANL) vai- heista. Liitossa ja sen alaosastoissa on toiminut jäseninä tai tilaisuuk- sien esiintyjinä lukuisista muista- kin yhteyksistä tunnettuja naisia presidentti Tarja Halosta ja YK:n apulaispääsihteeriä Helvi Sipilää myöten. Historiateoksesta ilme- nee myös, miten liitossa toimineet naiset ovat olleet aktiivisia monella muullakin alalla, politiikassa, kou- lulaitoksessa ja tieteessä; samoin he ovat usein olleet muidenkin seuro- jen ja järjestöjen aktiivisia toimijoi- ta. Eivätkä he ole unohtaneet har- rastuksiakaan, sattuvasti teoksen kannessa on kuva professori Eeva Jalavistosta soittamassa huilua.

Pohls aloittaa esityksensä kan- sainvälisen akateemisten naisten liiton perustamis- ja alkuvaiheista.

Liiton vuonna 1920 Lontoossa pi- tämän kokouksen aikana kaupun- gissa oli suomalainen lehtori Carin Rosenius, joka seuraavana vuonna ehdotti vastaavan yhdistyksen pe- rustamista Suomeen. Roseniuk- sen ohella Pohls kuvaa SANL:n al- kuvuosien aktiivisia toimijoita ja samalla suomalaisen naisliikkeen johtohahmoja, joita on usein esitel- ty ja kunnioitettu esikuvina. Heitä ovat etenkin Emma Irene Åström, Jenny af Forselles, Alma Söder- hjelm, Tekla Hultin ja Kaino W.

Oksanen. Alojensa ”ensimmäisiä”

on teoksessa mainittu useita. Esi- merkiksi Alma Söderhjelm oli en- simmäinen nainen dosenttina ja professorina, Elsa Ryti, president- ti Risto Rytin sisar, oli akateemis- ten väitöstilaisuuksien ensimmäi- nen naispuolinen vastaväittäjä, en- simmäinen teologian tohtorin tut-

kinnon suorittanut nainen oli Eira Paunu ja Ritva Hyöky oli ensim- mäinen nainen hovioikeuden pre- sidenttinä.

Monet SANL:n keskeiset toi- mijat ovat olleet tärkeä osa suoma- laista tieteenhistoriaa, kuten kan- sanrunoudentutkija Elsa Enäjärvi- Haavio, kirjallisuudentutkija Irma Rantavaara, historiantutkijat Aira Kemiläinen ja Lolo Krusius-Ah- renberg sekä lääketieteen eri alo- jen edustajat Laimi Leidenius, Hil- ja Teräskeli ja Eeva Jalavisto. His- toriansa aikana SANL:llä on ollut vahva yhteys Helsingin yliopis- toon. Viimeinen SANL:n puheen- johtaja, jolla oli kiinteä yhteys Hel- singin yliopistoon, oli professori Eeva Jalavisto (pj. 1956–63), mut- ta hänenkin jälkeensä liitossa ja sen osastoissa on toiminut yliopistovä- keä, kuten liiton puheenjohtajana vuosituhannen vaihteessa toiminut Oulun yliopiston emeritaprofesso- ri Anja Tiilikainen, Vantaan Aka- teemisten Naisten puheenjohtaja Raija Sollamo ja Helsingin Akatee- misten Naisten puheenjohtaja Au- ra Korppi-Tommola.

Teoksessa, jossa on mukana se- kä suomen- että ruotsinkielisten osastojen toiminta, on aiheellises- ti kiinnitetty paljon huomiota Suo- men akateemisten naisten kansain- välisiin yhteyksiin. Niihin on ollut hyvät edellytykset jo pelkästään naisten kielitaidon perusteella (jä- senistössä on ollut paljon kielen- opettajia). Monet järjestön johta- vista toimijoista ovat olleet myös kansainvälisesti verkostoitunei- ta. Tämä on ilmennyt paitsi kong- ressitapaamisina myös monina ys- tävyyssuhteina ja kodeissa tapah- tuneina vierailuina. Paikallisosas- toissa ei tästä kansainvälisyydestä ole kuitenkaan välttämättä välitet-

T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 2 / 2 0 1 5

57

keuksia löytyy. SANL:n kansain- välisen toiminnan huipentumia oli vuonna 1959 Helsingissä järjestetty kansainvälisen liiton IFUW:n XIII Maailmankonferenssi. Suomalai- sista kansainvälisen liiton puheen- johtajana on toiminut Ritva-Lii- sa Karvetti 1980-luvun lopulla.

SANL:n yhteyksiä kansainväliseen liittoon (International Federation of University Women, IFUW) on teok- sessa käsitelty melko laajasti, mikä antaa esitykselle laajempaakin per- spektiiviä.

Erikoisimpia ilmiöitä SANL:n piirissä käydyssä kansain välis- tymistä koskevassa keskuste lussa on diplomi-insinööri Hilkka Lin- nan kirjoitus vuonna 1970 liiton jäsenlehdessä Minervassa, joka on omistanut runsaasti huomiota kan- sainvälisille kysymyksille. Aasi an matkastaan vaikuttunut Linna ky- seli, miten Suomen käy, ”jos koko Eurooppa tulee yhdeksi ainoaksi yhteisöksi” ja mihin oljenkorteen Suomi voisi tarttua ”jouduttuam- me suurten kansakuntien keskel- le kaaokseen”. Linnan mielestä ke- hitysmaiden ongelmia ei voitu rat- kaista Suomen voimin, joten huo- miota oli suunnattava enemmän kotimaahan.

Pohls tarkastelee jonkin verran liiton suhdetta yleensä naisliikkee- seen. Samoin hän selvittelee lii- ton suhdetta poliittisiin ja erinäi- siin yhteiskunnallisiin kysymyk- siin. SANL on antanut lausuntoja ja julkilausumia etenkin akateemista koulutusta ja yliopistoa koskevissa kysymyksissä. Esimerkiksi vuonna 1969 korkeakoulujen hallinnon- uudistusta koskevan lakiesityksen käsittelyssä liitto varoitti liian suu- rista muutoksista. Kannanottoja on esitetty myös verolainsäädän-

nöstä, avioliittolain uudistuksesta ja abortti- ja huumausainelaeista.

Yleensä toimintaa näyttää yhteis- kunnallisissa kannanotoissa luon- nehtineen eräänlainen varovainen konservatiivisuus.

Liiton jäsenyhdistyksissä kes- keisiä toimintamuotoja ovat ol- leet esitelmä- ja keskustelutilai- suudet, retket lähiseudun kohtei- siin sekä vierailut muihin yhdis- tyksiin ja yhteistyö niiden kanssa.

Suurimmassa osastossa, Helsin- gin Akateemisissa Naisissa, on ol- lut vilkasta kerhotoimintaa. Kirjal- lisuuskerhon (niitä oli itse asiassa kaksi) ohella mainitaan Marie Cu- rie -kerho, jonka aihepiirejä olivat esimerkiksi tekniikka, maatalous ja elintarviketutkimus. SANL on har- joittanut myös kotimaahan ja ulko- maille suuntautunutta hyvänteke- väisyyttä ja stipenditoimintaa. Yh- tenä esimerkkinä konkreettisesta toiminnasta voidaan mainita Rau- man akateemisten naisten vuonna 1966 järjestämä tilaisuus, jolla ha- luttiin saada Raumalle kohdunkau- lansyövän joukkotutkimukset.

Sotavuosina SANL toimi mata- lalla profiililla keskittyen esimer- kiksi avustustoimintaan. Useat lii- ton jäsenet toimivat tuolloin Lotta Svärd -järjestössä ja Naisten Työ- valmiusliiton välittämissä tehtä- vissä.

Yhdistystoiminnalle ominai- sista ristiriidoista ja tulehtuneis- ta henkilösuhteista SANL näyt- tää välttyneen lukuun ottamatta 2000-luvun alussa ollutta yritys- tä kehittää toimintaa yhteistyöllä Primacarrera-Instituutin kanssa.

Turkulaisten jäsenten esityksestä kokoon kutsutussa ylimääräises- sä liittokokouksessa liiton keskus- hallituksen todettiin ylittäneen val- tuutensa. Tämä johti puheenjohta-

jan välittömään eroon ja poistumi- seen kesken kokouksen.

Liitolla on historiansa kuluessa ollut 35 paikallisyhdistystä, joista vuonna 2012 oli edelleen toimin- nassa 19. Paikallisyhdistysten jä- senmäärän huippua merkitsi vuo- si 1990, jolloin jäseniä oli yli 2 400.

Sittemmin jäsenmäärä on tasaises- ti laskenut, mutta oli vuonna 2012 vielä yli 1 000.

Pohlsin teoksesta voidaan poi- mia useita kiinnostavia seikkoja, joita voitaisiin käsitellä yksityis- kohtaisemmin muissa yhteyksissä.

Esimerkiksi kansainvälinen liitto IFUW toimitti vuonna 1939 aka- teemisten termien luettelon tarkoi- tuksena selvittää eri maiden tutkin- tojen vastaavuuksia. Vuonna 1936 kansainvälinen liitto toimitti lis- tan kirjoista, jotka pitäisi kääntää;

Suomesta oli listassa mukana 31 julkaisua. Ylimalkaankin historia- teoksessa on otettu huomioon jul- kaisutoiminta, etenkin jäsenlehti Minerva sekä suomalaisia vaikut- tajanaisia käsittelevät teokset.

Pohlsilla on silmää myös ku- riositeeteille ja pikanteille yksityis- kohdille etenkin sekä suomalaisen että kansainvälisen liiton toimin- nan varhaisemmilta vuosilta. Esi- merkiksi aikoinaan Amsterdamin kokouksessa ”vahvistettiin akatee- misten naisten identiteettiä näy- telmällä Aatamista ja hänen kah- desta vaimostaan Eevasta ja Lilit- histä, joista Lilith oli akateemisten naisten esiäiti”. Käsikirjoitukseen näytelmään oli laatinut hollanti- lainen kasvipatologi Johanna Wes- terdyk. Suomessa jäsenmaksuja ke- rättiin yhteen aikaan käymällä pe- rimässä ne suoraan jäsenten koto- na. Suomalaisen liiton jäsenmaksu kansainväliselle liitolle vietiin Eng- lantiin vuonna 1948 valuuttasään-

58

nöstelyn takia Kalevala-koruina.

Jäsenpostin lähettämisen helpotta- miseksi otettiin käyttöön Adrema- postituskone.

Runsaasti kuvitettuun ja yleises- ti ottaen huolitellusti toteutettuun teokseen on jäänyt muutamia epä- tarkkuuksia. Sivun 74 kuvatekstis- sä mainittu Aune Lindström ei ol- lut kirjallisuuden professori vaan taidehistorioitsija, dosentti, joka myöhemmin sai professorin ar- vonimen. Helsingin Normaalily- seo ei ollut 1950-luvulla normaa- likoulu. Tellervo Tapionlinnan ni- mi esiintyy virheellisessä muodos- sa. Teoksen lopussa on hyödyllisiä luetteloita toimihenkilöistä, pai- kallisyhdistyksistä ja kansainväli- sen liiton toiminnasta.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston ylei- sen kirjallisuustieteen professori.

Toivon ja hyödyn utopioita Itämerellä

Pekka Hongisto Mikko Huhtamies: Pohjolan Atlantis. Uskomattomia ideoita Itämerellä. John Nurmisen Säätiö 2014.

Huhtamiehen tavoitteena on ”aset- taa 1700-luvun Suomenlahden, varhaisen meriteknologian ja poh- joiset innovaatioyhteydet laajaan poliittiseen ja ajalliseen konteks- tiin”. Valtaosin hän onnistuu täs- sä, teos on omintakeinen aarreait- ta 1700-luvun historian pohtijoil- le. Teoksen kuvitus on korkeatasoi- nen ja laaja.

Teoksen teemana ovat pait- si merihistoria, merisotateknolo- gia, meriteknologia, ja manufak-

tuuriteknologia, jotka ovat ehkä jääneet historiantutkimuksen kat- veeseen, myös konkreettiseen his- toriaan ankkuroituneet uskomat- tomat ideat, jotka olivat ”hyödyn- ajan toiveajattelua”. Nämä utopi- at sotketaan usein dystopioihin, joissa ihanneyhteisö esitetään fik- tiivisessä ja satiirisessa valossa ”ai- vokummituksena” sekä kaikkea muuta kuin ihanteellisena. Har- vemmin utopioita on mielletty oi- keasti mahdolliseksi ”vaihtoehtoi- seksi historiaksi”. Jälkikäteen ne ovat näyttäneet vain mahdottomal- ta haaveilulta.

Huhtamies esittelee herkullises- ti ja ironisesti ruotsalaisia myytte- jä ”Äärimmäisestä Pohjolasta” (Ul- tima Thule) ja niiden kuvitelluista yhteyksistä Platonin Atlantikseen, joka olisi kuulemma sijainnut juuri Ruotsissa ja sen pääkaupunki olisi ollut Uppsala. Vuonna 1539 ilmes- tyi Olaus Magnuksen puukaiver- teinen Carta Marina. ”Olauksen Pohjolassa eli muinaisten atlantti- laisten kaltainen, kekseliäs, nyky- sanoin innovatiivinen kansa” (13).

Olaf Rudbeckin Atlanticassa (1630) Ruotsi saa huimasti liioitellun myy- tin ”Pohjolan Atlantiksena”, ”kult- tuurien kehtona”, joka oli paratiisi vesiteknologian osaamiseltaan ja hydromekaniikaltaan.

Myytit eivät ole sama asia kuin utopiat. Utopia on määritelty ”pai- kaksi – jota ei ole (ollut, vielä, kos- kaan)” eli ou-topokseksi, joista to- sin on saattanut kehittyä todellisia paikkoja, topoksia. Ei ehkä aivan siinä hahmossa kuin päässä ja pa- perilla oli ajateltu, eikä edes samas- sa paikassa.

Vuodelta 1767 löytyy piirros Augustin Ehrensvärdin suunnitel- masta rakentaa Ullanlinnaan val- tava bastionilinnoitus, joka toteu-

tuessaan olisi muuttanut huimas- ti Helsingin kuvaa. Miltä näyttäisi, jos Suomenlinnan linnoitus sijait- sisi Tähtitornin mäellä, kun linnoi- tus kattaisi alueen kaiketi Viiskul- maan asti?

Autio saari ja sen neuvokkaat asukkaat oli hyvin yleinen teema ajan utopiakirjallisuudessa Robin- son Crusoesta Gulliverin retkiin.

Niissä (mm. Thomas Moren Uto- pia, Campanellan Aurinkokaupun- ki, Baconin Uusi Atlantis tai James Harringtonin Oceania) lähdettiin ikään kuin tyhjältä pöydältä raken- tamaan jotain aivan uutta ja ennen näkemätöntä.

Turun Akatemian heprean kie- len professori Israel Nesselius eh- dotti Suomen pääkaupungiksi Re- posaarta, josta olisi tehtävä kan- sainvälisen kaupan keskus, koska se sijaitsi keskellä valtakuntaa ja sin- ne olisi ihanteellista rakentaa mer- kantilistinen ihannekaupunki, saa- riutopia.

Sipoon Fageröön eli Kaunis- saareen (joka nykyään on Helsin- gin kaupungin ulkoilusaari) Nor- denbergin veljekset suunnittelivat vuonna 1726 salaisena projektina saariutopiaa. Salassapitosyistä uto- pistinen luonnos oli laadittu rans- kaksi: ”Plan & Dessein de L´Isle de Fagerö”. Idealuonnoksessa on ylei- siä niin sanottuja valistusideoita.

Se myötäili aikansa saariutopioita ja niiden ylioptimistisia käyttöön- ottoja eri tarkoituksiin.

”Kuten Oceanian, Fagerön- kin luonnonvarat olivat runsaat ja luonnonolot suotuisat. Se oli eräänlainen rudbeckilais-atlant- tilainen paratiisi. Saari oli rajattu, muusta maailmasta erottuva mik- rokosmos, jonka todellisuus oli käännetty päälaelleen. Se oli paik- ka, jota ei ollut kuin päässä ja pa-