T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0 67
Fredrik Pacius oli
suurmies
Pekka HakoFredrik Pacius. Musiken som hemland. Kotimaana musiikki.
Toimittanut Seija Lappalainen, Svenska litteratursällskapet i Finland 2009.
Alussa kaksinkertaisti keisari Alek- santeri I yliopiston määrärahat. Oli vuosi 1811.
Ja Helsinki oli vielä autio ja tyh- jä, ja hiljaisuus oli musiikkielämän päällä, ja muutoksen henki vasta liikkui kaupungin yllä.
Ja keisari sanoi: ”Tulkoon sivis- tys.” Ja sivistys tuli.
Ja keisari halusi yliopistonsa saavuttavan parhaiden saksalais- ten yliopistojen tason. Tieteiden ja taiteiden opetusta laajennettiin, ja sen parissa piti kasvattaa pätevä vir- kamiehistö, korkeatasoisia opetta- jia, tuomareita, pappeja ja lääkärei- tä sekä sivistysporvaristo.
Ja keisari sanoi: ”Tulkoon uu- den Helsingin arkkitehtuurista kat- tava ja esimerkillinen rakennustai- teen tyyli.”
Ja keisari kutsui Carl Ludvig En- gelin suunnittelijaksi. ”Nouskoot rakennukset tyhjään maahan, niin että empire tulee näkyviin.” Ja ta- pahtui niin.
Ja keisari kutsui ihmiset teatte- rin, kuvataiteen ja musiikin pariin.
Ja yliopistossa oli orkesteri, ja musiikinopettaja oli yliopiston ka- pellimestari. Musiikinharrastus kuului eurooppalaisen sivistyneis- tön tapakulttuuriin. Ja nuori mu- siikkimies Pacius saapui kaupun- kiin.
Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toi- nen päivä.
Ja Pacius sanoi: ”Kokoontukoot kaikki ylioppilaat ja musiikinhar- rastajat, jotka ovat kaupungissa, yhteisen harrastuksen äärelle, niin että luovuus tulee näkyviin.” Ja ta- pahtui niin.
Ja Pacius hedelmöitti koko maa- han musiikkiperinteen. Pacius nä- ki, että se oli hyvä.
Ja kivijalka oli luotu.
Musiikkitaiteen luoja Suomessa Kahdesta saksalaisesta miehestä tuli uudessa kotimaassaan alansa kiistämättömiä johtajia ja esiku- via. Engel pääsi toteuttamaan ark- kitehdin unelmaa: hän sai suunni- tella hyvin suurin taloudellisin sat- sauksin kokonaisen kaupungin ja määrätä koko maan visuaalisesta ilmeestä.
”Pacius puolestaan loi Helsin- gin orkesteri- ja kuoromusiikin ja oopperan tradition varsinkin yli- oppilaiden kautta koko maahan, ja hän johti tällä tavoin Suomen uu- den nousevan porvarillisen sivis- tyneistön musiikkikasvatusta”, kir- joittaa Matti Klinge Paciuksen ai- kakautta ja sen muutosta taustoit- tavassa artikkelissaan.
Muutamassa vuosikymmenessä Suomen musiikin isä Fredrik Paci- us (1809–1891) loi Helsinkiin lä- hes tyhjästä vireän ja elinvoimaisen musiikkielämän. Paciuksen synty- män 200-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu kaksikielinen kirja valot- taa mainiosti tätä muutosta ja sitä miten Paciuksen musiikki on elä- nyt ja yhä elää keskuudessamme.
Kirjassa on ajan hengen mukainen kaunis kuvitus.
Kirjan toimittaja Seija Lappa- lainen on Paciuksen ajan parhaita musiikkiasiantuntijoita. Laajassa kirjoituksessaan Paciuksesta Suo- men musiikkielämän rakentaja-
na Lappalainen kuvaa tarmokkaan Paciuksen elämänkaaren keskei- set vaiheet ja niiden nivoutumi- sen Suomen kulttuurielämän ke- hitykseen. Lappalainen kiteyttää Pa ciuksen ominaislaadun kahden kulttuurin välimaastossa:
”Kansallinen herääminen oli 1830-luvulla ajankohtainen. ’Suo- malainen kansakunta’ etsi juu- riaan kalevalaisesta runonlaulusta ja pyrki osoittamaan taiteen avulla sivistyneisyyttään. Paciuksen teh- täväksi tuli nostaa Helsingin mu- siikkielämä sellaiselle tasolle, et- tä suomalaiset saattoivat pitää it- seään sivistyskansana. Toisaalta Pacius etsi itse maahanmuuttajana suomalaista identiteettiä. Sen hän saattoi löytää esimerkiksi kansan- musiikista, jonka elementtejä hän – tosin vähäisessä määrin – käyt- ti omassa tuotannossaan. Hän py- syi saksalaisen musiikkiperinteen kannattajana.”
Fredrik Pacius syntyi Hampu- rissa. Koska porvarilliseen elämän- tapaan kuului musiikinharrastus, Pacius kuuli jo lapsena kotona vii- koittain kamarimusiikkia ja laulu- musiikkia. Hänen oma soittimen- sa oli viulu. Kun varakas tukholma- lainen musiikinharrastaja vuonna 1828 kuuli lahjakkaan nuorukai- sen soittoa, hän kutsui 19-vuo- tiaan muusikon mukaansa Tukhol- maan ja järjesti tälle konsertteja ja työpaikan kuninkaallisen hovika- pellin ensiviulistina. Silloin Fried- richstä tuli Fredrik.
Helsingissä keisarillisen Alek- santerin yliopiston musiikinopet- tajan virka julistettiin hakuun ke- väällä 1833. Jo Turun akatemian ajoilta musiikinopettajan tehtäviin olivat kuuluneet Akateemisen ka- pellin ja kuorojen johtaminen, juh- lamusiikkien säveltäminen ja mu-
68 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0
siikinopetus. Lisäksi toivottiin, että musiikinopettaja voisi toimia sivu- toimisesti Helsingin soitannollisen seuran konserttimestarina, solisti- na ja kvartettisoittajana sekä soit- tajien kouluttajana. Valituksi saat- toi näin ollen tulla vain joko viulis- ti tai sellisti.
Se että virka määriteltiin näin- kin tarkoin, kertoo viran arvos- tuksesta. Tehtävään piti saada to- della pätevä henkilö. Saksalais- taustainen muusikko oli luonteva valinta, sillä saksalaiseen perintee- seen kuului esimerkiksi monitai- toinen kaupungin musiikinjohta- ja. Mutkikkaan valintavaiheen ai- kana käytettiin suhteita ja yksityis- tä vaikutusvaltaa, ja lopulta Pacius pääsi aloittamaan työnsä Helsingis- sä syksyllä 1834.
Akateeminen musiikkiseura oli jo alkanut järjestää konsertteja ja soitannollisia iltamia, mutta ne olivat olleet sisäpiirin tilaisuuksia, joihin osallistuivat lähinnä yliopis- ton opettajat ja virkamiehet perhei- neen. Yleisön painostuksesta kon- sertit avattiin laajemmille piireil- le juuri silloin, kun Pacius aloit- ti työnsä. Hän huomasi, että suuri osa kaupungin musiikkiharrastuk- sesta oli edelleen näkymättömis- sä: musiikkia harrastettiin innok- kaasti kodeissa. Pacius halusi yh- distää musiikin ystävät ja liittää heidät musiikkihankkeisiinsa. Ai- van erityisesti hän oli kiinnostunut aktivoimaan naiset, jotka tuli saa- da mukaan sekakuoroihin orato- rioiden, messujen, oopperoiden ja kuoroteosten esityksiin.
Pacius sai varsin nopeasti luo- tua säännöllisen konserttitoimin- nan. Kehitystä edesauttoi keisa- ri Nikolai I:n hallituskaudella an- nettu matkustusrajoitus: venäläi- nen ja balttialainen yläluokka alkoi
matkustaa Keski- ja Etelä-Euroo- pan kylpylöiden sijasta Helsinkiin, minkä seurauksena pääkaupun- kiin saatiin uutta yleisöä ja mah- dollisuus tuoda saksalaisia muusi- koita viihdyttämään vieraita. Hel- singissä vieraili myös keskieuroop- palaisia oopperaseurueita.
Helsinkiläiset musiikinharras- tajat alkoivat vuosina 1849 ja 1850 esittää omin voimin oopperoita.
Suuri kansallinen merkkitapaus oli Paciuksen oopperan Kaarle-ku- ninkaan metsästyksen kantaesitys vuonna 1852. Mittavassa ooppera- tuotannossa yhdistyi hienosti kaik- ki yhteinen tekeminen. Kuva ”Suo- men musiikin isästä” alkoi hahmot- tua. Erityisen näyttävästi Paciuksen ansioita pohjusti Kaarle-kuninkaan metsästyksen libreton kirjoittaja Zacharias Topelius artikkeleillaan Helsingfors Tidningarissa.
Musiikkielämän arkitodellisuus oli 1830- ja 1840-luvulla varsin ka- rua. Topelius kuvasi niitä vuonna 1852 seuraavasti: ”Todellisuudes- sa Paciuksella oli suuria vaikeuk- sia voitettavanaan, ja niitä hänellä on edelleenkin; muistettakoon hä- nen yksinäistä asemaansa muusik- kona, kaiken suuremman musiik- kielämän puutetta ympäristössään – joka kuitenkin on se ilma, jossa säveltäjä hengittää – ja nämä köy- hät esittämisen voimavarat, jotka muodostavat taiteilijan todellisuu- den, etenkin kun on kyse omista sä- vellyksistä.”
Jotkut musiikkivaikuttajat ei- vät pitäneet Paciusta aitona suo- malaisena säveltäjänä. Mutta hä- nen asemansa ei horjunut; Pacius oli erinomaisen ammattitaitoinen, ja hänen ympärilleen alettiin ra- kentaa suurmieskulttia Runeber- gin, Lönnrotin, Snellmanin ja To- peliuksen tapaan. Puheissa ja kir-
joituksissa hänestä alettiin käyttää luonnehdintaa ”musiikkitaiteen luoja Suomessa”.
Puolen vuosisadan aikana Pa- cius oli rakentamassa valtavaa edis- tystä. Vanha sukupolvi jätti nuoril- le kehittyneen, monissa suhteissa valmiin Suomen, joka Matti Klin- gen sanoin ”oli rakennettu juuri sil- le perustalle, joka oli luotu 1830-lu- vun Engelin Helsingin, Helsinkiin muuttaneen yliopiston, Suomalai- sen Kirjallisuuden Seuran, Suomen Tiedeseuran ja Suomen musiikki- elämän uuden lahjakkaan johtajan merkeissä”.
Vuonna 1869 Pacius oli aikeissa muuttaa eläkepäivikseen takaisin Saksaan. Hänen ajatuksissaan oli samalla saada viulukonserttonsa ja oopperansa laajemman yleisön tie- toisuuteen. Suunnitelmat sotki kui- tenkin Preussin ja Ranskan välinen sota, ja syksyllä 1870 Pacius pala- si perheineen Suomeen. Hän jat- koi sävellystyötään parikymmentä vuotta lähes kuolemaansa asti.
Pacius kuoli kahdeksankymme- nenyhden vuoden vanhana. Hä- net kohotettiin korokkeelle Suo- men musiikin isäksi, ja kaikki hä- nen kolme oopperansa levytettiin yli sadan vuoden kuluttua.
Paciuksen musiikki on elänyt vahvasti
Kirjan viisi muuta artikkelia va- lottavat napakasti Paciuksen mu- siikillisia vaikutteita ja tuotantoa, Maamme-laulua osana urheilu- tapahtumia, Paciuksen musiikin käyttöä elokuvissa sekä hänen sä- vellyskäsikirjoituksiaan.
Fabian Dahlströmin kirjoitus keskittyy kuorolauluun. Jo Tuk- holman-vuosinaan Pacius oli näh- nyt, kuinka yleisö otti innostunee- na vastaan suuria kuoroteoksia.
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0 69 Miksi sama ei voisi toteutua Hel-
singissä? Pacius oli vaativa kuo- ronjohtaja; hän kiinnitti huomio- ta laulamisen puhtauteen, mikä ei tuohon aikaan ollut kovin tavallis- ta. Tunnetuin Paciuksen sävellys on tietenkin Maamme-laulu, jonka säveltämisen Pacius oli Topeliuk- sen mukaan ottanut ”koko lailla ke- vyesti, koska kappaleen tehtävänä oli vain antaa loistoa kevätjuhlal - le”.
Kun Paciuksen patsas paljastet- tiin neljä vuotta hänen kuoleman- sa jälkeen, hänen jättiläismäinen työnsä kuoromusiikin parissa ki- teytyi Suomen musiikkikasvatuk- sen isän Martin Wegelius sanoissa.
Hänen mielestään Pacius oli ”ha- vainnut vapaan valtaistuimen – valtaistuimen valtakunnassa, jossa ei ole armeijoita eikä kiinteitä paik- koja mutta kuitenkin valtakunnas- sa, jossa kaikki täytyi tehdä, kos- ka mitään tai lähes mitään ei ol- lut tehty.”
Eero Tarasti pohdiskelee kirjoi- tuksessaan Paciuksen ominaislaa- tua ja asemaa musiikin historiassa.
Tarasti pyrkii tekemään eron par- tituurin ja musiikillisen yhteisölli- syyden luoman mielikuvan välillä.
Pacius pääsi 15-vuotiaana saksalai- sen Louis Spohrin (1784–1859) op- piin, ja opettajan vanhoillinen mu- siikkikäsitys vaikutti huomatta- vasti Paciuksen musiikkimakuun.
Toinen tärkeä opettaja oli Moritz Hauptmann (1792–1868), jonka ansiosta Pacius hallitsi sävellystyön teknisen käsityötaidon virheettö- mästi. Hauptmannilta saatujen op- pien ansiosta Pacius pystyi kehit- tämään itsenäisen tyylin, jolle on ominaista, että yhdessä teoksessa hän saattaa yhdistää useita erilaisia tyylejä. Tämä tulee erityisesti ilmi kolmessa oopperassa, jotka Tarasti
napakasti ja taitavasti avaa. Ooppe- rateosten taustalla häämöttää myös Wagnerin hahmo. Lopuksi Tarasti kiteyttää: ”Pacius oli parhaimmil- laan teoksissa, joissa melodinen keksintä, dramaattisuus ja orkest- raation kuvailukyky olivat keskei- sellä sijalla.” Lauluista esimerkik- si Paciuksen Suomis sång (Suomen laulu), on rakenteeltaan ja melodi- selta keksinnältään epätavallinen – ja juuri siksi ainutlaatuinen musii- killinen helmi, jolla on ollut vaiku- tusta myöhempiin säveltäjiin aina Sibeliusta myöten.
Petri Tuovisen ja Susanna Vä- limäen kirjoitukset ovat raikkaita tuulahduksia uudesta lähestymis- tavasta Paciuksen musiikkiin. Tuo- vinen tarkastelee Maamme-laulun käyttöä kansallislauluna ja pohtii sen vertauskuvallista käyttöä erilai- sissa urheilutilaisuuksissa. On kiin- nostavaa, miten lauluesityksiä rää- tälöidään tai laulun sanoja paino- tetaan kulloisenkin käyttötarpeen mukaan.
”Parikin tahtia Paciusta riittää suomalaisuuteen liittyvän viestin rakentamiseksi”, toteaa Susanna Välimäki artikkelissaan, jossa hän tuoreella otteella kuvaa Pa ciuksen musiikin käyttöä suomalaises- sa elokuvassa: yllättävän monessa elokuvassa – useissa kymmenissä – on vahvistettu isänmaallista sa- nomaa tai sitten sitä on käytetty rajun vastakohtaisessa merkityk- sessä. ”Musiikki on tehokas isän- maallisten arvojen vahvistaja, mut- ta kliseisten merkityksensä takia se on myös oiva kritiikin ja huumo- rin keino vara”, Välimäki toteaa. Pa- ciuksen musiikkia on käytetty niin isänmaallisena mielenmuokkaaja- na, luomassa uhrimielialaa, vahvis- tamassa suurmiesromansseja kuin jopa seksiä korostavissa ja lesbo-
politiikkaa kuvaavissa elokuvissa.
Isänmaallisella musiikilla on voitu luoda teräviä kuvia yhteiskunnal- lisista ongelmista, kun musiikkia vasten valkokankaalla näytetään työttömyyttä, itsemurhia, alkoho- lismia tai väkivaltaa. ”Suomalai- sessa elokuvassa Paciuksen isän- maalliset laulut elävät vilkasta elä- mää ajankohtaisten yhteiskunnal- listen viestien alustoina”, Välimäki päättää kirjoituksensa.
Paciuksen sävellyskäsikirjoitus- ten äärellä ovat olleet Jani Kyllönen ja Mikko Nisula. He ovat vastuus- sa editointihankkeesta, jonka teh- tävänä on tuottaa Paciuksen näyt- tämöteoksista tekstikriittisesti luo- tettavat ja säveltäjän viimeistä tahtoa kunnioittavat laitokset. Ar- tikkelissaan he antavat esimerkke- jä tulkintatavastaan ja niistä haas- teista, joita paikoittain hyvinkin epäselvät käsikirjoitukset tutkijal- le antavat.
Paciuksesta on hiljattain jul- kaistu uusi elämäkerta ja uutta akateemista tutkimusta on luvas- sa. Mutta työtä ”Suomen musiikin isän” tunnetuksi tekemisessä riit- tää. Kun lueskelin tätä kirjaa, kak- sivuotias tyttärentyttäreni kapusi syliini, näki kirjan kannessa mus- takutrisen nuorukaisen ja huudah- ti: ”Michael Jackson!”
Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja tietokirjailija.
