444 virittäjä 3/2011
Helena Sulkala & Harri Mantila (toim.)�
Planning a new standard language. Finnic minority languages meet the new millenni- um. Studia Fennica �inguistica 15. Helsinki�
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2010.
210 s. isbn 978�952�222�227�5.
Usein ajatellaan, että pienet kielet – oli- vatpa ne sitten vähemmistökieliä tai uhanalaisia kieliä – löytyvät viidakoista, sademetsistä tai autiomaista, sellaisista paikoista, joissa asuu pieniä alkukantai- sia heimoja. Kielitieteilijät ovat jo kauan tienneet, että näin ei ole, vaan kieliä, joi- den tulevaisuus on hyvin epävarma, löy- tyy meidänkin lähiympäristöstämme.
Tästä todisteena on Helena Sulkalan ja Harri Mantilan kokoama, kansainväli- sen yhteistyön tuloksena syntynyt artik- kelikokoelma, jossa perehdytään vielä tällä hetkellä Suomessa ja sen naapuri- valtioissa puhuttaviin vähemmistökie- liin. Teoksen artikkeleissa käsitellään lu- kuisia itämerensuomalaisia kieliä: ruot- sinsuomea, karjalansuomea, inkerinsuo- mea, vienan-, aunuksen- ja tverinkarja- laa, lyydiä, vepsää, vatjaa, liiviä, võroa, setoa, kveeniä ja meänkieltä sekä itäme- rensuomalaisen kieliperheen ulkopuo- lelta saamen kieliä, erityisesti inarinsaa- mea. Yhteistä tarkasteltaville kielille on, että ne ovat puhuma-alueillaan vähem- mistökieliä ja uhanalaisia kieliä, niiden tulevaisuus huolestuttaa ja niitä on ryh- dytty elvyttämään – toisia aktiivisemmin kuin toisia.
Uhanalaisten kielten ja niiden revita- lisaation eli tietoisen elvyttämisen tutki- mus on viime vuosina lisääntynyt huo- mattavasti sekä maailmalla että meillä.
Kielten uhanalaisuutta ja elvyttämistä voidaan tarkastella eri näkökulmista. He- lena Sulkalan johdantoartikkelin mukaan tämän teoksen näkökulmaksi on valittu kielensuunnittelu (language planning), jolla tarkoitetaan yhteiskunnassa tapah- tuvaa kielenkäyttöön liittyvää tietoista toimintaa. Kielensuunnittelu jaetaan yleensä kahteen osaan. Ensimmäinen on statussuunnittelu (status planning), jolla tarkoitetaan kielipoliittisia toimia ja kie- lellisiä oikeuksia. Toiseen eli korpussuun- nitteluun (corpus planning) kuuluu kielen itsensä kehittäminen, esimerkiksi orto- grafian luominen sekä uuden sanaston ja kirjakielen kehittäminen. Kirjassa mu- kava olevat kahdeksan artikkelia edusta- vat hyvin monipuolisesti yhteistä valittua näkökulmaa.
Kielensuunnittelu käytännössä Sulkalan johdantoartikkeliin ”Introduc- tion: Revitalisation of the Finnic mi- nority languages” on oivasti koottu ajan- tasaista tietoa kirjassa esiintyvistä itäme- rensuomalaisista kielistä, niiden puhu- jista sekä nykytilanteesta. Lisäksi revita- lisaatiotoimenpiteiden taulukointi antaa helposti hahmotettavaa ja vertailtavaa tietoa kielten tilanteesta. Johdantolukuun on helppo palata muita artikkeleita lu- kies sa.
Eira Söderholm pohtii artikkelissaan
”The planning of the new standard lan- guages” sitä, miten kielten sukulaisuus ja läheisyys sekä keskinäinen ymmärtämi- nen (mutual intelligibility) saattavat vai- kuttaa kielen standardointiin ja kirjakie- len kehittämiseen. Hän nostaa pienten,
Jokaisella kielellä on oma tarinansa
445
virittäjä 3/2011
suomea liki olevien kieliyhteisöjen vaih- toehdoksi käyttää kirjakielenään suomen kirjakieltä, sen sijaan että jokainen puhu- jayhteisö kehittäisi oman kirjakielen. Lo- puksi kirjoittaja kuitenkin muistuttaa tär- keimmästä eli siitä, että kieliyhteisö itse päättää, ottaako se käyttöönsä valmiin suomen kirjakielen vai ryhtyykö kehittä- mään omaa kieltään kirjakieleksi.
Kolmannessa artikkelissa ”The rela- tionship between variation and standar- disation in the creation of a new stan- dard language” Harri Mantilan lähtökoh- tana on, että kielen standardointi alkaa heti, kun kielellä julkaistaan ensimmäi- set kirjalliset tekstit. Tällöin kirjoittaja te- kee sekä tiedostettuja että tiedostamatto- mia valintoja siitä, miten kirjoittaa pu- huttua kieltä. Miten kirjoittaja suhtautuu kielessä tapahtuvaan murteelliseen tai maantieteelliseen vaihteluun: valitseeko hän yleisimmin esiintyvän variantin vai harvinaisemman oman murteensa va- riantin? Mantila tarkastelee kielessä ole- van variaation ilmenemistä kveenin- ja meänkielisissä julkaisuissa sekä pohtii sitä, mitkä tekijät vaikuttavat kielen stan- dardoimisessa tehtäviin ratkaisuihin.
Anna-Riitta Lindgrenin artikkeli
”Modernisation and small languages – fatal language sociological delay” on erinomainen taustoitus sille, miksi mo- net kielet ovat uhanalaistuneet nyt, mei- dän aikanamme. Lindgrenin artikkeli an- taa tarpeellista tietoa teoksen muiden ar- tikkelien ymmärtämiseksi. Lindgren esit- telee muun muassa modernisaation ja globalisaation sekä assimilaatiopolitiikan vaikutuksia toisaalta vähemmistökielten puhujiin ja kieltenkäyttöaloihin mutta laajemmin ottaen näiden kielten elinvoi- maisuuteen. Lindgrenin keskeinen joh- topäätös on, että kielten uhanalaisuuteen vaikuttavat globalisaation lisäksi puuttu-
vat ihmisoikeudet sekä se, että kieliä ei käytetä julkisissa käyttöyhteyksissä, ku- ten kouluissa ja hallinnossa.
Annika Pasanen esittelee artikkelis- saan “Will language nests change the di- rection of language shifts? On the lan-On the lan- guage nests of Inari Saamis and Kare- lians” yhtä toimivaksi todettua kielenel- vytysmenetelmää, kielipesää. Kielipesä on alle kouluikäisten lasten hoitopaikka, jossa hoitajat puhuvat lapsille alusta al- kaen ainoastaan uhanalaista kieltä. Ensin Pasanen viitoittaa kielipesien teoreettista taustaa ja esittelee sitten kahden hyvin erilaisessa kieli- ja kulttuurikontekstissa toimivan kielipesän – inarinsaamen Suo- messa ja vienankarjalan Karjalan tasaval- lassa – perustamista, toimintaa ja vaiku- tuksia. Artikkeli auttaa ymmärtämään ensinnä sitä, miten monet erilaiset teki- jät (asenteet, poliittiset toimet) vaikutta- vat kielipesätoimintaan ja sen onnistumi- seen, ja toiseksi sitä, miten moneen asi- aan (asenteet, kielen käyttö kotona) kieli- pesätoiminta voi vaikuttaa.
Niina Kunnas ja Laura Arola vertaile- vat artikkelissaan ”Perspectives on the at- titudes of minority language speakers in the Swedish Torne Valley and Viena Ka- relia” kahta hyvin erilaista vähemmistö- kielen puhujaryhmää, vanhoja vienan- karjalantaitajia Karjalan tasavallasta sekä nuoria meänkielenpuhujia Ruotsista. Ku- ten tekijät itsekin toteavat, vaikka hei- dän keräämänsä olevat aineistot eivät ole keskenään kovinkaan vertailukelpoi- sia, tutkijat ovat siitä huolimatta löytä- neet samantyyppisiä asenteita molem- mista aineistoista. Artikkelistakin käy ilmi, että asennetutkimuksessa on paljon huomioon otettavia tekijöitä ja haasteita.
Yksi niistä on asenneilmasto; artikkelissa otetaan esiin vienankarjalaisesta aineis- tosta esiin nouseva kielteinen suhtautu-
446 virittäjä 3/2011
minen yhteistä karjalan kirjakieltä koh- taa. Tekijät toteavat (s. 126), että Karjalan tasavallassa on lähdetty toimimaan vas- toin sekä tutkijoiden että tavallisten kar- jalaisten mielipiteitä, kun siellä vuonna 2005 tavoitteeksi otettiin yhteisen karja- lan kirjakielen luominen. Kirjoituksesta nousee esiin ajatus, että revitalisaatiotoi- menpiteillä on aina oltava kielenpuhujien tuki. Revitalisaatioon liittyy kuitenkin kiinteästi se, että yhteisö arvioi, mitä kieli sille merkitsee, toisin sanoen elvytyk- sellä nostetaan kielen arvostusta, esimer- kiksi pyrkimällä muuttamaan kielteisiä asenteita myönteisiksi (Huss 2001: 278;
Grenoble & Whaley 2006: 21–22). Näin ollen mielenkiintoisen näkökulman ar- tikkeliin olisi antanut pohdinta siitä, mi- ten erilaisilla revitalisaatiotoimenpiteillä voisi vaikuttaa tutkimuskohteina olleiden vähemmistökielien puhujien asenteisiin.
Kokoelman kahdessa viimeisessä ar- tikkelissa Anitta Viinikka-Kallinen käsit- telee itämerensuomalaisten kielten käyt- töä kaunokirjallisuudessa (”While the wings grow – Finnic minorities writing their existence onto the world map”) ja mediassa (”Substance through your own language – the minority media connect, strengthen and inform”). Molemmissa artikkeleissa on teoreettisesti käsitelty sitä, mikä merkitys kirjoitetulla kielellä itsellään ja myös sen välittämällä asialla on vähemmistökielelle ja -kieliyhteisölle.
Artikkeleissa on melko kattavasti esitelty useiden itämerensuomalaisten kielten käyttöä kirjallisuudessa, radiossa ja te- levisiossa. Karjalankielistä kirjallisuutta olisi voinut käsitellä laajemminkin, on- han jo teoksen alkuosassa Sulkalan ar- tikkelin taulukossa (s. 18) mainittu muun muassa se, että aunuksenkarjalaksi on il- mestynyt 22 kaunokirjallista teosta. Kar- jalankielistä, kuten montaa muutakin vä-
hemmistökielistä, kirjallisuutta on usein hankala saada käsiinsä. Karjalankielisen kirjallisuuden tutkijoille ja siitä kiinnos- tuneille suureksi hyödyksi on Jaan Õis- puun Runoista romaaneihin, jossa esitel- lään Karjalassa ilmestynyttä kirjallisuutta (Õispuu 2006). Livvinkielisestä kirjal- lisuudesta maininnan arvoinen olisi ol- lut ainakin Pjotr Semjonovin (Sem’onov 2004) romaani Puhtasjärven Maša, joka ilmestyi vuonna 2004.
Planning a new standard language on erinomainen tietopaketti useiden alojen – muun muassa itämerensuomalaisten kielten, uhanalaisten kielten, vähemmis- tökielten ja revitalisaation – tutkijoille, kuten myös muille kiinnostuneille. Artik- kelikokoelmaksi teos on hyvin viimeis- telty kokonaisuus, jossa asioiden toista- minen on vältetty tiiviillä johdantoartik- kelilla sekä runsailla viittauksilla kirjan toisiin artikkeleihin. Ainoastaan viimeis- ten artikkelien lähdeviitteiden epämää- räinen käyttö haittasi loppuun asti hiot- tua vaikutelmaa. Tutkijoiden pitäytymi- nen kielten nykypäivän tilanteiden kä- sittelyssä on erityisen hienoa, koska näi- denkin kielten menneisyydestä on pu- huttu ja kirjoitettu paljon. Tämä on hyvä pohja sekä tutkijoille että tutkituille kie- lille kohdata uuden vuosituhannen mu- kanaan tuomat haasteet.
Sanna�Riikka Knuuttila etunimi.sukunimi@uef.fi
Lähteet
Grenoble, Lenore A. – Whaley, Lindsay J. 2006: Saving languages.
An introduction to language revitaliza- tion. Cambridge: Cambridge University Press.
Huss, Leena 2001: Kielen elvyttäminen eli
447
virittäjä 3/2011
Pohjoispohjalaista äännehistoriaa ja nykymurretta
Harri Mantila & Matti Pääkkönen� Oulun seudun murteen vokaalisto. Historia, muutos ja variaatio. Suomi 198. Helsinki�
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2010.
278 s. isbn 978�952�222�186�5.
Vuonna 1971 ilmestyi Matti Pääkkösen väitöstutkimus Oulun seudun murteen sanansisäisistä klusiileista ja niiden aste- vaihtelusuhteista. Viime vuonna murteen äännehistoria täydentyi Harri Mantilan kirjoittamalla vokaaliston kuvauksella.
Teos perustuu isolta osin samaan Pääk- kösen keräämään aineistoon kuin edeltä- jänsä, mistä syystä Pääkkönen mainitaan teoksen toisena tekijänä. Pääkkönen on myös kommentoinut Mantilan käsikir- joituksen.
Kuten Mantila toteaa itsekin, ei suo- men kielen tutkimuksessa ole viime ai- koina oltu erityisen kiinnostuneita mur- teiden äännehistorioista: edellinen yhden murteen vokaaliston kuvaus on vuonna 1994 valmistunut Aila Mielikäisen teos.
Äännehistoriallisen kuvauksen ohella Mantila asettaakin tutkimuksen tavoit- teeksi myös vokaaliston keskeisten piir- teiden myöhemmän muutoksen ja va riaa- tion tarkastelun. Lisäksi teos toimii pu- heenvuorona suomen päämurre alueis ta
käydyssä keskustelussa: voidaanko poh- joispohjalaista ja muita pohjoisia mur- teita pitää omana, varsinaisista länsi- ja itämurteista erillisenä alueenaan?
Kirjan dispositio on pääosin äänne- historiallisen perinteen mukainen. Käsit- tely alkaa ensitavuista, etenee svaavokaa- lin kautta jälkitavuihin ja päättyy loppu- heiton esittelyyn, mutta paikoin edetään uudempien (esim. Mielikäinen 1994) äännehisto rioi den tapaan ilmiöittäin.
Tässä arviossa esittelen teosta erityisesti variaationtutkimuksen kysymysten sekä itä–länsi-problematisoinnin kannalta.
Pääkkösen työn jatkaja
Tutkimuksen pääaineisto koostuu noin 27 000:sta Pääkkösen kirjoittamasta muistiinpanolipusta. Lippujen tärkeim- mät lähteet ovat reilut 400 tuntia ääni- temateriaalia, Kotimaisten kielten tutki- muskeskuksen Suomen murteiden sana- arkiston ja Nimiarkiston liput ja Pääk- kösen kenttämuistiinpanot. Lipuissa on muistiinpanoja myös kirjallisista lähteistä 1600–1900-luvuilta.
Pääkkösen aineiston lisäksi Mantila on koonnut noin 3 000 arkistolipun verran täydentävää aineistoa Muoto-opin arkis- revitalisaatio. – Helena Sulkala & Leena
Nissilä (toim.), Xxvii kielitieteen päivät Oulussa 19.–20.5.2000 s. 278–284. Oulu:
Oulun yliopisto.
Sem’onov, Pjotr 2004: Puhtasjärven Maša.
Petroskoi: Periodika.
Õispuu, Jaan 2006: Runoista romaaneihin:
karjalaisuutta ja karjalankielistä kirjal-alankielistä kirjal-lankielistä kirjal- lisuutta Karjalassa. Tallinna.
