Kasvatusalan väittelijän profiilista
Naistohtori on
useimmiten perheetön
Suomalainen kasvatusalan tohtori väittelee keskimäärin 40 vuotiaana. Vain aniharva väittelee alla 30 vuoden iässä. Väittelijöiden korkea ikä on huolestuttanut. Kuitenkin kes
ki-ikä on matalampi kuin esimerkiksi Yhdys
valloissa.
Naiset väittelevät keskimäärin kahta vuot
ta myöhemmin kuin miehet. Kaikista väitel
leistä vajaa kolmannes on naisia, mutta tren
di on kasvava. Niinpä esimerkiksi Joensuun yliopistossa naisten osuus väitelleistä on jo runsas puolet.
Akateeminen ura ja perhe mahtuvat naisen
Aikuiskasvatus 1/1990
elämässä kuitenkin huonosti yhteen. Kun miespuolisista väittelijöistä lähes 90 prosent
tia on naimisissa, on naisista perheellisiä vain runsas neljännes, 27 prosenttia. Naiset ovat myös stressaantuneempia kuin miehet väitös
kirjan teossa.
Mm. tällaisia seikkoja käy ilmi professo
rien Veikko Heinonen ja Jouko Kari tutki
muksesta Suomalaiset kasvatusalan väitös
kirjat ja niiden laadintaprofessi, I osa, Tutki
ja-analyysi. Tutkimus on valmistunut Jyväs
kylän yliopistossa. Kyselyn kohteena oli 160 kasvatustieteellisistä aiheista väitellyttä tiede-
miestä ja -naista.