kielen päällä
Gerontologia 3/2020 313
Perhe on paras ja pahin
Ikääntyvien vanhempien oikeudet ja lasten velvollisuudet
Onko ikääntyneillä vanhemmilla omia asioita?
Tuttu lausahdus ”Hän on jo iso poika ja saa päättää itse”, pitää sisällään tärkeän ajatuk- sen ihmisen itsemääräämisoi- keudesta. Vähitellen, kun lap- si kasvaa ja järkiintyy, hänelle voidaan antaa yhä enemmän päätösvaltaa omiin asioihinsa.
Nuoren elämässä päätösvallan selkeä raja on täysi-ikäisyyden saavuttaminen. Ikääntyvän ih - misen päätösvallan tulkitsemi- nen ei tunnu olevan yhtä sel- vää tai yksiselitteistä.
Jossain vaiheessa lapset al kavat kantaa yhä enemmän huolta vanhemmistaan, hei- dän arjessa selviytymisestään ja erilaisten vanhempien teke- mien valintojen tarkoituksen- mukaisuudesta. Aiheesta ja ai- heetta. Aina kaunis ajatus ja hyvä tarkoitus eivät tuota hy- viä käytäntöjä ja toimintamal- leja.
En ajatellut kuitenkaan täs sä kirjoituksessani käsitel- lä sitä, saako äidin pakottaa suihkuun tai voiko isän tah- don vastaisesti heittää roska -
asianosaisella voimiensa päi- vinä tapana kertoa koko per- heelle vaivoistaan tai oliko tie- dottamiseen oikeuksia.
Tiedottamisvastuu voi koi - tua myös raskaaksi tiedotta- jal le itselleen. Aina ei voi ol la varma, mikä tieto kenenkin mielestä on oleellinen. Tie dot - tajaparka saattaa käyttää iltan - sa ensiksi vanhempien kaup- pa-asioiden hoitamiseen ja loppuillan sormenpäät tunnot - tomina sisaruksille vanhem- pien kuulumisten näpyttele- miseen.
Raportoinnista pidättäy- tyminen nimittäin saattaa poi - kia melkoisia riitoja. Jokai- nen lapsi katsoo itsellään ole- van yhtäläiset oikeudet tie- toon riippumatta siitä, tekee- kö hän niillä tiedoilla mitään.
Tieto on valtaa, ja vallankäy- tön syyte napsahtaa nopeasti tiedon panttaajalle.
Tiedottaminen voi kuiten - kin olla oikeudellisesti säännel- tyä. Valtakirjalla tai sopi muk - sen perusteella vanhempien- sa asioita hoitavaa sitoo vaiti- olovelvollisuus. Valtakirja tai sopimus perustuu luottamuk- koriin rikkinäiset kengät. Tar-
koitukseni on pohtia sitä, mi- ten vaikea on ikääntyvien van- hempien asioiden yhteydessä tunnistaa, kenen asioista pu- hutaan ja päätetään ja mihin päätösvalta ja tiedonsaantioi- keus perustuvat. Kiinnostavaa on myös hiukan pohtia, mitä seurauksia epäselvyyksistä voi koitua sisarusten keskinäisil- le suhteille, puhumattakaan ikääntyvän vanhemman oi- keuksille.
Tiedottaminen
Meitä on moneksi: yksi ha- luaa kertoa kaikille kaiken ja toinen pitää omat asiansa visusti itsellään, joku ei juuri huutele niistä edes omille lap- silleen. Kun äiti tai isä vanhe- nee, lapset saattavat ottaa it- selleen tiedotusvastuun. He katsovat velvollisuudekseen raportoida koko perheelle jo- kaisen pissatulehduksen ja jal- kasienitartunnan. Useinkaan ei kuitenkaan pohdita, onko asianomaisen itsensä etu, että mahdollisimman moni tietää.
Ei myöskään pohdita, oliko
Gerontologia 3/2020 314
seen, se tehdään kahden sopi- japuolen välille. Esimerkiksi edunvalvonnassa valtuutettu ei saa kertoa edes halutessaan niistä asioista, joita hän valtuu - tuksen johdosta saa tietoonsa.
Toki valtuuttaja voi halutessa kirjata tiedottamisvelvollisuu- den sopimukseen, mutta ilman tätä kirjausta tiedot ovat salas- sa pidettäviä.
Kun omat toiveet, perheen toimintatavat ja oikeudellinen sääntely joutuvat törmäyskurs- sille, normit ja normeja nou- dattava saattavat jäädä tais - te lussa tappiolle. Äidin tai isän asiat ovatkin yhtäkkiä yh - teisiä asioita, joista päätetään yhdessä. Valtakirjan tai sopi- muksen tulkitaan koskevan kaikkia lapsia, vaikka paperis - sa olisikin vain yhden nimi.
Normien noudattaja saate- taankin nähdä yhtäkkiä han- kalana tai jopa rikollisena.
Sopiminen
Kaunis ajatus on, että ikään- tyvien vanhempien asioista ja hyvinvoinnista voitaisiin so- pia sulassa sovussa. Tavoitteet ovatkin usein hyviä ja yhteen- sopivia: lapset haluavat van-
hemmilleen turvalliset olosuh- teet, iloisen mielen ja hyvän loppuelämän. Usein kuitenkin näihin yhteisiin tavoitteisiin pyritään niin kovin eri tavoin.
Yksi haluaa mielellään ideoida, toinen kehitellä ideoita ja kol- mas arvioida ja kritisoida. Jos perheessä sattuisi olemaan vielä neljäskin lapsi, hänelle jää sitten se suorittajan ja tie- dottajan osa. Sopimistilanteet paljastavat lapsuusperheen traumat ja roolit: joku aina tai ei koskaan, joku on lähtökoh- taisesti jonkunlainen ja jota- kin ei oikeastaan olekaan.
Viisaat vanhemmat hoita- vat paperit kuntoon niin, et- tei lapsille jää kovinkaan pal- joa sovittavaa. Viisaat vanhem - mat myös tiedottavat tekemis - tään sopimuksista ja niihin liittyvistä toiveistaan. Puhu- mattomat ja epäselvät asiat jät - tävät tulkinnalle tilaa ja syn- nyttävät epärealistisia odotuk- sia ja vaatimuksia, jotka usein kaatuvat suorittajan niskaan.
Päättäminen
Perheparlamentti voi päättää keskenään monenlaisista asioista, mutta viranomaisil-
le tällainen parlamentti ei ole legitiimi organisaatio. Pää tös - valta on ihmisellä itsellään, kun nes toisin todetaan. Vain maistraatin, tai digi- ja väestö- tietoviraston niin kuin nimi nykyään kuuluu, päätöksellä päätösvalta siirtyy osittain jol - lekin muulle. Nimenomaan siis jollekin yksittäiselle hen- kilölle, ei koko suvulle tai kai- kille lapsille yhdessä.
Voisi kuvitella, että oikeu- dellisesti säännellyt asiat olisi- vat yksinkertaisia ja jättäisivät vain vähän tilaa tulkinnoille.
Näin varmaan on, mikäli kaik- ki osapuolet ovat tietoisia näis- tä normeista. Yllättävän yleistä kuitenkin on, että yhden val- tuutetun saaman valtuutuk- sen ajatellaan koskevan kaik- kia lapsia. Monille tulee yllä- tyksenä, ettei valtuutus kata- kaan oikeudet kuin valtuutel- le, etteivät ikääntyneen äidin tai isän terveyteen ja talouteen liittyvät asiat olekaan yhteistä temmellyskenttää.
Katriina Uljas-Rautio FM, Suomen kielen lehtori Lapin yliopiston kielikeskus katriina.uljas-rautio@ulapland.fi
