52 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6
tuksen koulutusjärjestelmään koh- distama drastinen ”uudistus” on la- kisääteisestä koulutuksen ja tutki- muksen kehittämissuunnitelmasta luopuminen. Opetusalan Ammat- tijärjestön lehden päätoimittaja Marja Puustinen kirjoittaa tästä
”käsittämättömästä ja kauhistutta- vasta” aikeesta pääkirjoituksessaan 13.10.2015 (Opettaja 24/2015, 3).
Sahlberg on kirjoittanut Kokko- lan sivistysjohtajan Peter Johnso- nin kanssa samasta Helsingin Sa- nomien Vieraskynän 19.10.2015.
Laajan lausuntokierroksen kehit- tämissuunnitelman sijasta hallitus aikoo vastedes ohjata koulutuksen ja tutkimuksen uudistamista kär- kihankkeidensa avulla. 800 mil- joonan euron leikkaukset kentän asiantuntijoiden johtamaan koulu- tusjärjestelmään (esimerkiksi auto- nomiseen yliopistoon) kompensoi- daan 300 miljoonan euron panos- tamisella kuuteen hallituksen mää- rittelemään kärkihankkeeseen.
”Viime kädessä on arvovalinta, investoidaanko vai säästetäänkö”, kuten Sahlberg ja Johnson totea- vat. Hallituksen "leikkausten vält- tämättömyys" -propagandan koh- teena tuntuu siltä, että päämäärien ja päämäärien saavuttamisen väli- neiden ero on hukassa. Kumpi on perimmäinen arvokas päämäärä, kaikille hyvä koulutus, laaja yleissi- vistys ja korkeatasoinen tutkimus, vai mahdollisimman suuren raha- kasan tekeminen talouden pyöriä pyörittämällä? Sahlberg osoittaa kirjassaan, että koulutusjärjestelmä ei voi lopulta toimia vain välinee- nä, koska välineellistettynä koulu ei voi toimia hyvin. Uusia Nokioita ei tehdä tekemällä eikä opetusminis- terin mahtikäskyllä. Suomen kou- lutusjärjestelmän – nyt jo ehkä hii- puvat – huipputulokset eivät ole ol-
leet sattuma eivätkä irrallinen his- torian oikku.
Yhtäällä tulokset on synnyttä- nyt suomalaisen koulun kehittäji- en ja toteuttajien, opettajien, vuo- sikymmenten määrätietoinen ja intohimoinen työ. Toisaalta kou- lutusjärjestelmän menestys on osa hyvinvointivaltion kaikkien raken- teiden menestystä ja hyvinvoin- tivaltion luoman sosiaalisen pää- oman tuottoa. Kaikille tarjolla ole- va, laadukas koulu päiväkodista korkeakouluun on keskeisesti osa sosiaalista ja kulttuurista oikeu- denmukaisuutta ja tasa-arvoa, yh- tä aikaa niiden tekijä ja tulos.
Siksi suomalaista koulutusjär- jestelmää ei välttämättä voida tuot- teistaa vientiin. Siksi hyvien kou- lutustulosten jatkuvuus ei ole Suo- messakaan vain sillä taattu, että hallitus vannoo koulutuksen ja tut- kimuksen nimiin talouden taantu- man selättäjinä nyt, kuten 1990-lu- vun lamassakin.
Kirjoittaja on dosentti, vapaa tutkija, tietokirjailija ja kriitikko.
Amerikkalaisen unelman raunioilla
Heikki Hiilamo
Robert D. Putman: Our Kids – The American Dream in Crises. Simon
& Schuster, 2015.
Toisen maailmansodan jälkeen syntyneet saattavat tehdä luokka- kokouksissa niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin saman havain- non kuin Harvardin yliopiston so- siaalipolitiikan professori Robert
Putnam. Työurallaan ovat menes- tyneet ne, jotka jo koulussa osoit- tautuivat jollakin alueella lahjak- kaiksi. Kotitausta ei ollut ratkaise- va tekijä.
Tilanne ei ole enää sama 2000- luvun lapsilla Yhdysvalloissa. Ro- bert Putnamin kirja Our Kids – The American Dream in Crises kertoo mahdollisuuksien tasa-arvon kuih- tumisesta viime vuosikymmeninä.
Eri maissa ja yhteiskuntaryhmissä voi vallita hyvinkin erilaiset näke- mykset siitä, kuinka paljon esimer- kiksi eriarvoisuutta tulonjaossa tu- lisi hyväksyä, tai jopa tavoitella.
Sen sijaan mahdollisuuksien tasa- arvon suhteen ei ole erimielisyyt- tä. Mahdollisuuksien tasa-arvo on erityisen keskeinen arvo Yhdysval- loissa. Jo vuoden 1776 itsenäisyys- julistuksen mukaan kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi ja heillä on luovuttamaton oikeus elämään, va- pauteen ja onnen tavoitteluun.
Putnam kasvoi itse 1950-luvul- la Port Clintonin pikkukaupun- gissa Ohion osavaltiossa, missä lääkärien ja duunarien lapset kä- vivät samaa koulua, harrastivat ur- heilua samoissa seuroissa ja vierai- livat toistensa kotona. Kaikki Port Clintonin lapset olivat ”meidän lapsiamme”. Vanhemmat kantoivat yhdessä vastuuta kaikkien lasten tulevaisuudesta. Nyt köyhien per- heiden lapset ovat köyhien perhei- den lapsia ja rikkaiden perheiden lapset rikkaiden perheiden lapsia.
Putnamin mukaan köyhien per- heiden lapset jäävät usein vaille isiä (heistä monet ovat vankilassa), äi- tien kumppanit vaihtuvat ja puoli- sisaruksia on paljon. Myös teini- raskaudet kuuluvat kuvioon. Rik- kaat tarjoavat lapsilleen enemmän vakautta. He pystyvät myös panos- tamaan enemmän lastensa kou-
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6 53 lutukseen ja harrastuksiin. Lisäk-
si he voivat valita paremmat kou- lut ja turvallisemman naapuruston.
Puthamin tiivistää havainton- sa ”saksi-ilmiöön”. Kouluttamatto- mien ja koulutettujen vanhem pien lasten erot ovat kasvaneet viime vuosikymmenien aikana. Ääripäät erkaantuvat toisistaan. Ääripäillä Putnam tarkoittaa yksinkertaises- ti niitä lapsia, joiden vanhemmilla on yliopistokoulutus ja niitä lapsia, joiden vanhemmilla on vain perus- asteen koulutus. Jo ennen päiväko- tia koulutettujen lapset ovat kuul- leet 19 miljoonaa sanaa enemmän kuin työväenluokan vanhempien lapset.
Kirja perustuu yhtäältä 18–22-vuotiaiden nuorten ja hei- dän vanhempiensa haastatteluihin eri puolilla Yhdysvaltoja ja toisaalta vankkaan kirjallisuuskatsaukseen.
Teemahaastatteluissa nuoria on pyydetty kertomaan, millaista on kasvaa nyky-Yhdysvalloissa. Nuo- rilta on kysytty myös heidän kas- vuolosuhteistaan, asumisestaan, perheen rahatilanteesta, kouluko- kemuksista, harrastuksista ja lähi- piiriltä saadusta tuesta.
Vastaukset hätkähdyttävät. Toi- set vanhemmat kuljettavat lapsiaan aidatuilta luksusalueilta hienoihin yksityiskouluihin ja palkkaavat lapsilleen yksityisopettajia, toiset lapset joutuvat pinnistelemään il- man yhdenkään aikuisen tukea vä- kivaltaisissa lähiöissä ja parakkiky- lissä. Haastattelut saattavat vaikut- taa heppoiselta metodilta. Todelli- suudessa ne ovat lähes ainoa tapa saada tietoa mahdollisuuksien ta- sa-arvosta. Rekistereiden avulla voidaan kyllä selvittää sosiaa lista liikkuvuutta eli esimerkiksi sitä, kuinka suuren osan vanhempien tulot selittävät lasten tuloista. Mit-
tausta ei voi tehdä ennen kuin lap- set ovat 30–40-vuoden ikäisiä. Tut- kimus on kun katsoisi kaukaiseen tähteen, josta valon kestää tulla vuosikymmeniä maapallolle.
Haastattelut on rakennettu pie- noiskertomuksiksi, jotka valotta- vat nuorten erilaisia taustoja ja nii- den vaikutusta heidän tulevaisuu- den suunnitelmiinsa. Ne eivät jää irrallisiksi, koska kertomuksia seu- raa vyörytys vastaansanomattomia tilastotietoja. Joseph Stiglitz, Ro- bert Reich, Thomas Piketty ja mo- net muut ovat tuoneet julkisuuteen tuloerojen käsittämättömän kas- vun Yhdysvalloissa. Putnam antaa tilastoille nuorten ihmisten kasvot.
Eriarvoisuutta ylläpitävien valta- rakenteiden kumoamista odotta- neille Puthamin kirja tuottaa kui- tenkin pienen pettymyksen lopus- sa. Putnamin ehdotukset eriarvois- tumisen kierteen katkaisemiseksi ovat melko sovinnaisia: ehkäisy- neuvonta, muiden kuin välivalta- rikosten tuomioiden alentaminen, tulonsiirrot köyhille lapsiperheille, perhevalmennusohjelmat ja inves- toinnit köyhiin asuinalueisiin.
Ovatko Putnamin havainnot yleistettävissä myös Suomeen? Lu- entomatkallaan Suomessa syksyllä 2015 Putnam korosti, että eriarvoi- suuden kasvu nakertaa luottamus- ta ja sosiaalista pääomaa myös Poh- joismaissa, jotka ovat juuri niiden avulla menestyneet kansainvälises- ti. Meillä keskustelu lasten ja nuor- ten tulevaisuudesta keskittyy vain toiseen ääripäähän eli syrjäytymis- vaarassa oleviin ja pahoinvoiviin lapsiin ja nuoriin. Emme tarkkaan ottaen tiedä, missä toinen ääripää kulkee ja miten suuriksi erot ovat revenneet.
Putnamin edellinen kirja Bow- ling Alone: America’s Declining So-
cial Capital (2000) toi sosiaalisen pääoman käsitteen suuren yleisön tietoisuuteen ja teki Putnamista Yhdysvaltojen tunnetuimman so- siaalipoliitikon. Our Kids ei ole yh- tä yllätyksellinen, mutta luettavam- pi ja puhuttelevampi kirja. Putna- min tarkastelu on virkistävä myös siksi, ettei se keskity yksinomaan ulkopuolisten tahojen eli hyvin- vointivaltion ja kansalaisjärjestö- jen rooliin lasten ja nuorten autta- misessa, vaan puhuttelee vakavas- ti myös vanhempia, isovanhempia ja kaikkia muita, jotka ovat tekemi- sissä nuorten ja heidän tulevaisuu- tensa kanssa.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston sosiaali politiikan professori.
Ihmisyyttä tarkastelemassa
Frank Martela
Ilkka Niiniluoto: Hyvän elämän filosofiaa. SKS 2015.
Mitä on olla ihminen? Tämä ih- misyyden luonnetta koskeva pe- ruskysymys on filosofi Ilkka Nii- niluodon tuoreen esseekokoelman punainen lanka. Ihmistä voidaan hänen mukaansa pitää ”filosofian perimmäisenä kohteena”, ihmisfi- losofiassa eli filosofisessa antropo- logiassa ”ihminen pyrkii ymmär- tämään itseään, olemistaan ja teh- täväänsä maailmassa”. Tätä tehtä- vää Niiniluodon esseet pyrkivät täyttämään tarjoamalla punnittu- ja ja laajaan yleissivistykseen poh- jaavia esityksiä joukosta ihmisyyt- tä koskevista kysymyksistä, kuten vapaasta tahdosta, viisauden luon-
