232
AIKUISKASVATUS 3/2002 Suomalaisesta kirjallisuu-desta on vähitellen löydettä- vissä suorastaan virkistävän paljon erilaisia näkökulmia verkko-oppimiseen. Tässä Ai- kuiskasvatus –lehdessä arvioi- mistani kirjoista Matikaisen teos korostaa verkko-oppi- misympäristöjen vuorovaiku- tuksellisuutta, kun taas Sallilan
& Kallin toimittamaa teosta voidaan pitää erittäin tasok- kaana verkko-oppimisen yleiskoontina, eräänlaisena käsikirjana. Yhteistä edellä
Verkkoa, oppimista ja vähän kaikkea siltä väliltä
Nieminen, J. (toim.).
(2002). Verkot ja virtu- aalistaminen oppimi- sen tukena. Hämeen ammattikorkeakoulu
mainituille teoksille on, että niissä painotetaan verkko-op- pimisen haasteita erityisesti opiskelijoiden tarpeista käsin.
Niemisen toimittamassa teoksessa tarkastelun kohteena ovat sen sijaan ensisijaisesti aikuispedagogiikan ammatti- laiset. Teoksessa esitellään val- takunnallista TUKEVA–han- ketta, johon sisältyy niin tut- kimusta, kehittämistä kuin valmennustakin. Hanke on startannut vuonna 1998, ja toimintaa on tarkoitus jatkaa vuoteen 2006 saakka.
TUKEVA:n tavoitteena on ai- kuiskouluttajien osaamisen nostaminen työssä tapahtuvan tutkintotavoitteisen ja verk-
koperusteisen opiskelun avul- la. Kirjan tarkoituksena on vastaavasti suorittaa väliarvio TUKEVA:n etenemisestä. Laa- jana tavoitteena on esittää teoreettisia arvioita ja empii- risiä esimerkkejä siitä, mihin ammatillinen aikuiskoulutus on Suomessa menossa ja mitä välineitä koulutuksessa hyö- dynnetään. Erityisenä tavoit- teena on arvioida verkkope- rusteisen oppimisen toteutta- mismahdollisuuksia. Teoksen kirjoittajina on sekä hankkee- seen osallistuvia että toteutta- misesta vastaavia asiantunti- joita. TUKEVA vaikuttaa hankkeena erittäin tarpeelli- selta. Verkko-oppimisen lo- pullisen läpimurron ehdotto- K I R J A - A R V I O I T A
AIKUISKASVATUS 3/2002
233
mana edellytyksenä on aikuis- kouluttajien halu ja kyky hyö- dyntää verkkoperusteisia op- pimisratkaisuja. Itse kirja ei sen sijaan vastaa kovinkaan kattavasti sille asetettuihin ta- voitteisiin. Vaikka verkko-op- pimisen ja erityisesti aikuis- kouluttajien verkko-oppimis- tarpeiden arviointi on asetet- tu kirjan keskeisiksi tavoit- teiksi, niitä käsitellään artik- keleissa vain nimellisesti. Li- säksi artikkelit ovat triviaaleja, selkeästi eritasoisia ja sisällöil- tään vaihtelevia, mikä jättää kirjasta kokonaisuutena epä- yhtenäisen, jopa hieman se- kavan vaikutelman.
Ruohotie käsittelee artikkelissaan kvalifikaatioiden ja kompetenssien kehittämistä koulutuksen tavoitteina. Ruo- hotie tekee sinänsä ansiokasta käsiteanalyysia kvalifikaatioista ja kompetensseista, mutta kä- sitteiden merkittävyys verk- ko-oppimisen kannalta jää analyysista puuttumaan. Sa- moin voi todeta Tunkkarin artikkelista, jossa käsitellään mentorointia oppimisen me- netelmänä. Myöskään tässä ar- tikkelissa ei ole yhtymäkohtia verkko-oppimiseen, vaan Tunkkari pitäytyy vahvasti mentoroinnin käsitteellisessä tarkastelussa. Saarisen, Kuuse- lan ja Siekkisen artikkeleissa verkko-oppiminen on sitä vastoin selkeästi esillä. Artik- kelien näkökulmat eivät kui- tenkaan ole kriittisiä, vaan kirjoittajat esittävät lähinnä teknisiä kuvauksia ja ohjeis- tuksia verkko- tai videoperus- teiseen opetustilanteeseen valmistautumisesta ja opetuk- sen toteuttamisesta. Viimei- sessä varsinaisessa sisältöartik- kelissa Mahlamäki-Kultanen kuvaa maaseudun PK-yritysten informaatioteknologian käyt-
tövalmiuksia. Kohderyhmän valinta on sinänsä mielenkiin- toinen, sillä maaseudulla verkkoratkaisujen ajallisesta ja paikallisesta riippumattomuu- desta voisi olettaa olevan eri- tyistä hyötyä pitkien maantie- teellisten etäisyyksien vuoksi.
Mahlamäki-Kultasen kartoitus koskee kuitenkin maaseudun PK-yrittäjien informaatiotek- nologian käyttövalmiuksia yleisellä tasolla. Siten myös tä- män artikkelin merkittävyys verkko-oppimisen kannalta jää varsin vähäiseksi.
Teoksen varsinainen hyöty verkko-oppimisen kan- nalta tulee esiin Linturin lop- puyhteenvedossa. Linturi pohtii ansiokkaasti verkko- oppimisen yhteiskunnallista merkitystä neljän, Freiren aja- tuksia hyödyntävän näkökul- man kautta. Ensimmäinen nä- kökulma kuvaa verkko-oppi- misen murrosaikakautta, toi- nen evolutiivisia kehitysvai- heita, kolmas Internetix Cam- pus kokeilua ja neljäs tulevai- suuden haasteita ja mahdolli- suuksia. Linturi sijoittaa verk- ko-oppimisen informaatioyh- teiskunnan murrosvaiheeseen, jolle on ominaista verkottu- minen, globalisoituminen ja digitaalistuminen. Verkko- oppimisympäristöjen evoluu- tion ensimmäisessä vaiheessa kouluinstituutioiden tavoit- teena oli siirtää oppimateriaa- li ja palvelut sellaisenaan verk- koon. Toisessa, laajenemisvai- heessa verkko-oppimisen ta- voitteita ja menetelmiä alet- tiin eriyttämään lähiopetuk- sesta, jolloin esimerkiksi pe- rinteisiä kokeita ryhdyttiin korvaamaan oppimistehtävillä.
Kolmannessa, syvenemisvai- heessa oppimispalvelujen tuottajiksi tuli myös yrityksiä, minkä seurauksena oppimi-
nen muuttui yhä monipuoli- semmaksi ja vuorovaikutuk- sellisemmaksi. Neljännessä, lä- pimurtovaiheessa verkko-op- pimista alettiin hyödyntä- mään kaikilla merkittävillä yh- teiskunnan aloilla. Linturin esittelemä Internetix Campus on konkreettinen esimerkki juuri verkko-oppimisen yh- teiskunnallisesta hyödyntämi- sestä. Internetix Campus on osittain avoin ja osittain mak- sullinen verkko-oppimisym- päristö, joka tarjoaa palveluja kaikille kouluasteille ja useille toimialoille. Internetixin val- tavan tietomäärän kehitys ei ole yhden palvelujen tuotta- jan varassa, vaan Internetix on ameebamainen, usean asian- tuntijatahon ylläpitämä ja ke- hittämä oppimisympäristö.
Internetixin ja muiden verk- ko-oppimisympäristöjen suuri tietomäärä johtaa kuitenkin myös suuriin haasteisiin. Lin- turi näkee verkko-oppimisen tulevaisuuden ongelmat niin teknisinä, vuorovaikutukselli- sina kuin yhteiskunnallisina- kin. Haasteista huolimatta ke- hityksessä ollaan jo niin pit- källä, että verkko-oppimispa- radigman etenemistä on enää vaikeata pysäyttää.
Vaikka Linturin loppu- yhteenveto on tasokas, se ei valitettavasti riitä pelastamaan koko teosta. Kirjassa on sen tavoitteisiin nähden niin pal- jon säröjä, että sille on vai- keata löytää selkeätä kohde- ryhmää. Mutta ehkä lopullise- na tarkoituksena ei olekaan tavoittaa suurta yleisöä, vaan ennemminkin selkiyttää TUKEVA:n eri sidosryhmille hankkeen etenemistä. Tähän tarkoitukseen teos soveltuu varmasti mainiosti.
Ville Pietiläinen
