Suomalaisen kansantaloustieteen kansainvälistyminen

(1)

Suomalaisen kansantaloustieteen kansainvälistyminen*

Jouko Paunio Emeritusprofessori

* Helsingin kauppakorkeakoulun Studia Economica -luen- tosarjan esitelmä. Julkaistu aiemmin teoksessa Talous ja it- senäisyys, Helsingin kauppakorkeakoulu, 1998.

J

oseph Schumpeter jakaa klassisessa kansan- taloustieteen oppihistoriassaan ”History of Economic Analysis” taloutta koskevan tutkimuksen kolmeen tärkeään osa-alueeseen: 1. ta- loushistoria; 2. tilastot; 3. teoria. (1) Kun tässä esityksessä luon silmäyksen suomalaisen kansantaloustieteen kansainvälistymiseen oppihis- toriallisesta näkökulmasta, en voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että nämä kolme tutkimusaluetta ovat olleet suomalaisessa tutkimuksessa merkittä- vässä vuorovaikutuksessa keskenään. Silti tar- kasteluni painottuu teoriaan, taloustieteellisen tutkimuksen ydinalueeseen.

”Teorialla” voidaan tarkoittaa kansantalouden ja -talouksien toimintaa ja rakennetta kos- kevia yleispäteviksi tarkoitettuja selityksiä.

Nämä selitykset, joita kutsun positiiviseksi teo- riaksi, ovat tutkimuksen usein kiistanalaisia tuloksia. Toisaalta ”teorialla” ymmärretään sitä käsitteiden ja ajattelumallien joukkoa, jota käy- tetään taloudellisen todellisuuden analyysissa.

Schumpeteria seuraten käytän tästä nimitystä

analyyttinen teoria. Mutta kummallakin teoria- käsityksellä – niiden kietoutuessa tieteen käy- tännössä toisiinsa – on käyttöä, kun seuraavas- sa erittelen suomalaisen tieteellisen ajattelun ja tutkimuksen kehitystä kohti kansantaloustieteen kansainvälistä valtavirtaa.

Olen itsekin yllättynyt siitä, että olen jou- tunut ottamaan aiheeseeni paljon pitemmän oppihistoriallisen perspektiivin kuin alunperin oli tarkoitukseni. Paneutuessani käsilläni ole- vaan aineistoon, mieleeni tuli toistuvasti kysy- mys, miksi suomalainen kansantaloustiede oli pysynyt niin pitkään nurkkakuntaisena, omiin kansallisiin kysymyksiin kietoutuneena. Kui- tenkin Suomessa eli ja vaikutti jo yli kaksi sa- taa vuotta sitten sellainen omaperäinen ja kaik- kien mittojen mukaan etevä kansantalousmies kuin Anders Chydenius. Tarkoituksella en käy- tä hänestä nimitystä tiedemies, sillä sitä hän ei ollut missään elämänsä vaiheessa. Jotkut ovat kuitenkin nimittäneet Chydeniusta, hieman liioitellen kylläkin ”Adam Smithin suomalai- seksi edelläkävijäksi”. (2)

Chydenius, pohjalainen pappi ja valtiopäi- vämies, oli ennen muuta vähäosaisten puolesta toimiva, vapauden aatteen elähdyttämä käy-

(2)

tännön mies. (3) Hän oli myös merkittävä ja vaikutusvaltainen poliittinen kynäilijä, joka pyrki perustelemaan poliittisia kannanottojaan tosiasioilla ja rationaalisilla argumenteilla. Hä- nen kirjoituksensa, jotka olivat etupäässä lyhyi- tä pamfletteja, kumpusivat säätyvallan aikana 1700-luvun puolivälin poliittisen keskustelun ilmapiiristä. Hän ei koskaan kirjoittanut mitään yksinomaan teoreettista työtä, lukuunottamat- ta pientä teosta ”Kansallinen voitto” (Den Na- tionnale Vinst) vuodelta 1765. Sen hän kirjoitti tieteellisellä tositarkoituksella, jos ruotsalais- amerikkalaista oppihistorioitsijaa Carl Uhria on uskominen. Uhr näet arvelee (4), että Chyde- nius oli kirjaa kirjoittaessaan elätellyt toivoa, että ”Kansallinen voitto” tulisi merkitsemään taloustieteelle samaa kuin mitä Euklideen Al- keet oli merkinnyt geometrialle vuosisatojen ajan. Tässä teoksessaan Chydenius esitti kansantaloudellisen ajattelunsa perusperiaatteita.

Hän toi esiin samankaltaisia näkemyksiä kuin Adam Smith vähän myöhemmin siitä, miten yksityinen taloudellisen edun tavoittelu ohjaa vapaan kilpailun oloissa taloudellisia voimava- roja koko yhteiskunnan parhaaksi, Chydeniuk- sen termein ”kansallisen voiton” edistämisek- si. Chydenius ei pohdiskeluissaan kuitenkaan yltänyt Smithin syvällisyyteen.

Chydenius oli rohkea poliittinen taistelija, joka joutui kärsimään mielipiteistään. Hänet näet erotettiin vuonna 1766 pappissäädystä ja valtiopäiviltä, kun hän oli arvostellut säädyille osoitetussa kirjoituksessaaan ”Luonnollinen rahajärjestelmä” (5) virallista revalvaatiopoli- tiikkaa, silloista vahvan rahan politiikkaa. Chy- deniuksen mukaan revalvaatiolla mm. lamau- tettiin tuotannollista toimintaa. Harjoitettu ra- hanarvoa vahvistava politiikka osoittautui myö- hemmin virheelliseksi ja siitä jouduttiin perään- tymään. Chydeniuksen kirjoituksen rahateo-

reettinen perusta nojasi Uppsalan yliopiston talousopin apulaisen Pehr Niclas Christiernin teokseen vuodelta 1761 (6), joka oli myös täh- dätty polemiikiksi vallitsevia revalvaatioajatuk- sia vastaan.

Merkillepantavaa on nykypäivän näkökul- masta, että Christiern – Chydeniuksen avoimen talouden rahateoria oli yhtä edistynyttä kuin heidän kuuluisan aikalaisensa David Humen teoria (7), joka on ollut modifioituna kelvollis- ta analyysivälineistöä vielä viime vuosikymme- nien rahateoreettisessa tutkimuksessa. Chyde- nius ei suinkaan tietoisesti noudattanut mitään selvää metodia ratkoessaan suuria ja pieniä kansantaloudellisia kysymyksiä. Silti on aivan selvää, että Chydenius terveeseen järkeen ve- toavana rationalistina sovelsi tehokkaasti kan- nanottojensa perusteluissa kansantaloudellisia ajattelumalleja; ei välttämättä aina itse kehittä- miään. Se käy ilmi jo hänen poliittisesti kohta- lokkaaksi muodostuneessa analyyttisessa pu- heenvuorossaan rahan ulkoisen arvon nostami- sen kielteisistä seurauksista. Hänen suuruuten- sa piili juuri hänen harvinaisessa kyvyssään analysoida taitavasti ja empiirisesti relevantilla tavalla tärkeitä kansantaloudellisia kysymyksiä.

Kansantaloustieteen oppihistorian pitkässä juoksussa hän oli analyyttisen teorian varhai- nen edustaja. Smithin, Malthuksen, Ricardon ja Millsin klassisen talousteorian aikakausi oli vie- lä edessäpäin.

Ruotsin valtakunnassa ja varsinkin sen pää- kaupungissa Tukholmassa, jossa Chydenius eli ja vaikutti valtiopäivämiehenä, vaikuttivat eu- rooppalaisen valistuksen filosofiset ja poliitti- set aatteet. Ne eivät jättäneet koskettamatta myöskään ennakkoluulottoman Chydeniuksen ajattelua.

Chydenius myös julkaisi kirjoituksiaan Tukholmassa, eikä hän ollut umpioitunut

(3)

kansallisiin ajatusympyröihin. Silti hän kantoi huolta ja pyrki valtiopäivämiehenä edistämään nimenomaan oman kotiseutunsa asioita, mm.

Pohjanmaan rannikon kauppamerenkulkua ja talonpoikien taloudellista asemaa. Hän oli henkisesti liikkuvampi kuin aikalaisensa Suo- messa, todellinen kosmopoliitti. Hänen analyyttinen, kansantaloustieteellinen ajatteluta- pansa ei juurtunut suomalaiseen henkiseen maaperään.

Lainaan tässä Uhrin arvostavia sanoja Chy- deniuksesta ja totean niihin yhtyen: ”Hänen älyään voidaan verrata liekkiin, joka paloi kirk- kasti jonkin aikaa ... Sitten se sammui ilman että hänen hajanaisesta lukijakunnastaan olisi ilmaantunut ketään seuraajaa sytyttämään sitä uudelleen.” (8)

Turun akatemia oli saanut vuonna 1747 ensimmäisen talousopin professorin. Virka oli yhdistetty kasvitieteeseen ja oppituolin ensim- mäinen haltija Pehr Kalm, suuren Linnén op- pilas, keskittyi kasvitieteen harjoittamiseen.

Hän saavutti suurta kansainvälistä mainetta teoksellaan ”En Resa til Norra Amerika” (9).

Se on varsin kiinnostavaa luettavaa nykypäivän ihmiselle, mutta se ei ole mitään taloustiedettä.

Olen leikitellyt ajatuksella, että jos Kalm olisi suunnannut tieteellisen lahjakkuutensa

”talousoppiin”, hän olisi yhdessä Chydeniuk- sen kanssa voinut suuresti vaikuttaa kansantaloustieteen kehitykseen samaan tapaan kuin heidän aikalaisensa, skottilaisen valistuksen suuret edustajat Adam Smith ja David Hume.

Chydeniuksen jättämä tyhjiö ei vuosikym- menien saatossa täyttynyt, vaikka kansantaloustiede oli oppiaineena edustettuna yliopistossa Turun Akatemian ajalta lähtien. Tosin se oli muiden oppiaineiden yhteydessä aina tälle vuo- sisadalle asti. Ehkä tämä kansantaloustieteen heikko asema yliopistollisena oppiainee-

na vierotti lahjakkuuksia sen harjoittamisesta.

Mene ja tiedä.

Yrjö Jahnsson (10) ja Heimer Björkqvist (11) ovat oppihistoriallisesti ansiokkaasti kartoitta- neet Chydeniuksen jälkeistä aikaa. Nämä tut- kimukset mielestäni paljastavat, ettei itsenäis- tä kansantaloustieteellistä tutkimusta varsinai- sesti harjoitettu Suomessa 1800-luvun alkuvuo- sikymmeninä. Kyllähän kansantaloudellisista kysymyksistä, kuten elinkeinovapaudesta ja tul- lipolitiikasta kirjoitettiin, mutta niiden käsitte- lystä puuttui analyyttinen kansantaloustieteellinen lähestymistapa. Kuitenkin on sanottava, että sellaiset yliopistoprofessorit kuin esim.

Matias Calonius, Daniel Myreen, J. J. Nord- ström ja Axel Liljenstrand – lähinnä oikeus- tieteilijöitä kaikki – olivat enemmän tai vähem- män perehtyneitä Adam Smithin ja muiden suurten teoreetikkojen tutkimuksiin ja välitti- vät niistä tietoa luennoillaan. Tämä ulkokoh- tainen oppineisuus tarjosi aineksia poliittis-ide- logisiin kannanottoihin esimerkiksi liberalis- min puolesta tai vastaan, mutta se ei ilmeisesti vauhdittanut analyyttista tutkimusta.

Tämä hallitseva poliittinen näkökulma hei- jastuu selvästi mainitsemassani Yrjö Jahnsso- nin oppihistoriassa. Siinä Jahnsson kiinnittää huomiota eri kirjoittajien, mm. Snellmanin

”kansantaloudellisiin mielipiteisiin” ajankoh- taisista talouspoliittisista kysymyksistä kuten kauppapolitiikasta, ammattikuntalaitoksesta jne. Mutta Jahnssonin esityksestä en havaitse merkkejä varsinaisesta analyyttisesta kansanta- loustieteellisestä tutkimuksesta. Myös Björk- qvistin oppihistoria jättää samankaltaisen vai- kutelman siitä, että suomalainen kansantaloustieteellinen tutkimus oli valekuollut kansantaloustieteen voimakkaan kehityksen ja merkityksen kasvun vuosikymmeninä Englannissa ja muualla Euroopassa.

(4)

On mentävä ajassa aina 1870-luvulle ennenkuin alkaa esiintyä pohdiskelua kansantaloustieteen metodologiasta ja sen ongelmista. Edel- lämainittu professori Liljenstrand osallistui Björkqvistin mukaan (12) vuonna 1876 Lon- toossa pidettyyn Adam Smithin ”Kansojen va- rallisuus” -teoksen 100-vuotisjuhlakokoukseen.

Kokouksessa puhui mm. Stanley Jevons, eräs marginalistisen teorian luojista. Liljenstrand kommentoi tuoreeltaan oikeustieteellisessä aikakauskirjassa kirjoituksellaan ”Reflektioner om den politiska ekonomins framtid” Lontoon kokouksen esitelmiä, nimenomaan Jevonsin näkemyksiä deduktiivisen lähestymistavan kes- keisestä asemasta kansantaloustieteen metodo- logiassa. Liljenstrand ei kiellä deduktion (lue:

teorian) merkitystä, mutta hän katsoo historian ja tilastojen olevan kansantaloustieteellisen tutkimuksen välttämättömiä aineosia.

Tämä Liljenstrandin kirjoitus, joka ilmestyi yli sata vuotta Chydeniuksen tärkeimpien kirjoitusten julkaisemisen jälkeen, oli merkki he- räävästä syvällisemmästä kiinnostuksesta kan- santaloustieteellistä tutkimusta kohtaan. Mer- killepantavaa on, että Liljenstrandin kirjoituksen virike tuli kansainväliseltä foorumilta tieteen johtavien edustajien esittämistä kansantaloustieteen tilaa koskevista arvioista.

Samalla 1870-luvulla, jolloin Liljenstrand esitti varsin tasapainoisen käsityksensä kansantaloustieteen metodeista, tapahtui kuitenkin jälkikäteen katsottuna varsinainen erkanemi- nen kansainvälisen tutkimuksen valtaväylältä.

Se määräsi suomalaisen kansantaloustieteellisen ja yleensä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen suuntautumisen vuosikymmeniksi eteen- päin.

Historian professori Yrjö Sakari Yrjö-Kos- kinen kirjoitti vuonna 1874 saksalaisen nk. ka- teederisosialismin syntymisen innoittamana

useita artikkeleita työväenkysymyksestä, erityisesti teollisuustyöväen asemasta Suomessa ja muualla Euroopassa (13). Kysymyksen tarkas- telussa hän sovelsi historiallisen koulukunnan lähestymistapaa, joka oli noihin aikoihin tullut tärkeäksi kansantaloustieteen oppisuunnaksi varsinkin Saksassa. Yrjö-Koskisen tieteellinen asema oli vahva, sillä hän oli myöhemmin Kan- santaloudellisen Yhdistyksen perustajajäseniä ja yhdistyksen ensimmäinen esimies (14).

Historiallisen koulukunnan edustajat kat- soivat, että tieteellisen kansantaloustieteen teh- tävänä tulisi olla yleistysten tekeminen histo- riallisten tutkimusten perusteella. Sen vuoksi kansantaloustieteen harjoittajan olisi ensisijai- sesti hallittava historian tutkimuksen metodit (15), ja kansantaloustieteen oli siksi oltava käy- tännössä historiallista tutkimusta.

Nyt siis suomalaisessa kansantaloustietees- sä valtikka siirtyi historijoitsijoille, kun kansantaloustiede aikaisempina vuosikymmeninä oli ollut oikeustieteilijöiden vastuulla, melkeinpä sivuharrastuksena.

Kansantaloustieteen painottuminen Suo- messa historialliseksi tutkimukseksi sai sinän- sä tukea jonkinlaista kansainvälistä vaikutusval- taa saaneesta oppisuunnasta, joka oli myöhem- min oppihistoriassa kuuluisan ”Methodenstrei- tin” aiheena (16). Vaikka suomalainen tutki- mustoiminta kohdistui oman maan yhteiskunnan epäkohtiin, niin historiallinen tutkimusote – historismi – ei ollut yksinomaan kotoperäi- nen innovaatio, vaan sillä oli siis myös selviä inspiraation lähteitä ulkomaisessa tieteellises- sä keskustelussa. Se legitimoi historiallisesti painottuneen kansantaloustieteellisen tutkimuksen kohdentumisen eritoten sosiaalisiin epäkohtiin ja vahvisti maamme empiiristä yh- teiskuntatieteellistä tutkimusta yleensä. Erik Allardt korostaakin tätä kansantaloustieteelli-

(5)

sen tutkimuksen myönteistä vaikutusta tuo- reessa suomalaisen yhteiskuntatieteen histo- riassaan (17).

”Methodenstreitin” keskustelujen aallot yl- sivät varsin heikosti Suomeen. Uskali Mäki (ny- kyisin Rotterdamin yliopiston professori) on varovaisesti tulkinnut professori J. N. Langin vuonna 1884 pitämää merkittävää esitelmää

”Kansallisen taloustieteen merkitys opetusaineena” historismin implisiittisena kritiikkinä (18). Lang esitti yhtälailla tasapainoisen, anayyttiselle teorialle merkitystä antavan näke- myksen kansantaloustieteen metodologiasta kuin Liljenstrand muutamaa vuotta aikaisemmin. Kansantaloustieteen luonteen yleistä vää- rin ymmärtämistä sen soveltamisessa etenkin talouspolitiikassa Lang survaisee rajusti: ”Joka tapauksessa osottaa mitä suurinta naiivisuutta, jos luulee voivansa otteilla esim. Bastiat’intaik- ka muiden oppi-isien teoksista todistaa, ... että suojelustulli nyt ja kaikissa oloissa on maallem- me vahingollinen.” (19)

Muutamista – kuten Liljenstrandin ja Lan- gin – toisinajattelua edustavista puheenvuo- roista huolimatta, historismi säilytti elinvoi- mansa suomalaisessa kansantaloustieteessä.

Historismi ei tuntunut Suomessa kaipaavan mitään erityistä eksplisiittistä metodologista perustelua, kun selkänojana oli samoin ajatte- leva kansainvälinen oppisuunta. Sen ”päivän- selvyyttä” heijastelee mainitsemisen arvoinen Kansantaloudellisen Yhdistyksen perustajiin kuuluneen Agathon Meurmaninvuonna 1894 esittämä rajun kärjekäs hyökkäys teoretisointia vastaan (20).

Suomalaisen historismin vahvaa asemaa ei- vät järkyttäneet analyyttisen teorian alueella muualla tapahtuneet nopeat edistysaskeleet 1800-luvun loppuvuosikymmeninä, kuten esimerkiksi Walras’n kehittämä yleisen tasapaino-

teorian malli ja mm. edellämainitsemani Jevon- sin nimeen oppihistoriassa liitetty marginaali- analyysi. Niinpä kansantaloustieteen valtavir- taukset, joihin en lue historismia, pääsivät tuolloin sivuuttamaan suomalaisen tutkimuksen jättäen sen näin pahasti eristyksiin kansainvä- lisestä tutkimuksesta ja sen uuttaetsivistä vai- kutuksista. Eristyneisyydestä irtaantuminen kesti vuosikymmeniä.

Historismin lujasta otteesta johtuu ilmeisesti sekin hämmästyttävä seikka, että hallinto-oi- keuden professori Karl Willgrenin (Willgrenin opetusalana apulaisprofessorina oli myös taloustiede) ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen aikana julkaistut merkittävät kirjoitukset marginalismista ja yleensä itävaltalaisen koulukunnan teoreettisesta ajattelusta jäivät ilman vaikutusta (21).

Parenteesinomaisesti haluan korostaa, että arvostan suuresti historiatiedettä sinänsä sen tulosten sivistyksellisen, aatteellisen ja poliittis- yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Mutta kansantaloustieteen kannalta liika läheisyys his- toriatutkimukseen on ongelmallista, sillä Eino Jutikkalan äskettäistä 90-vuotishaastattelua si- teeraten (22): ”Historiantutkimus on perinteisesti ollut muihin tieteenaloihin verrattuna varsin epäteoreettinen ala.” Kansantaloustiede puolestaan on ollut ja on vahvasti teoriasidon- nainen tieteenala. Tässä on perustavaa laatua oleva metodologinen ristiriita, mikä hyvin saat- taa osittain selittää suomalaisen kansantaloustieteen hitaan irtaantumisen historismista. Ir- taantumiseen sisältyi huomattava tieteellisen ajattelutavan muutos, mikä ei ole tutkijoille koskaan helppoa.

Haparoivaa siirtymistä kohti tutkimuksen kansainvälistä valtavirtaa alkoi vaivihkaa tapah- tua Suomessa itsenäisyyden saavuttamisen jäl- keen. Niinpä 1920-luvulla alettiin julkaista

(6)

Yhteiskuntataloudellisessa aikakauskirjassa (myöhemmin Kansantaloudellinen aikakauskirja) säännöllisesti selostuksia eräiden tärkei- den aikauskirjojen kuten Economic Journalin ja Weltwirtschaftliches Archivin sisällöstä. Ne välittivät tietoa siitä, mitä tieteessä muualla tapahtui. Samaa välitys- ja viriketehtävää toimit- tivat aikakauskirjoissa julkaistut kirjallisuusar- viot. Ilmaston muutosta enteili mielestäni Ernst Nevanlinnan innostunut arvio ruotsalaisen Gustav Casselin vaikutusvaltaisesta teorian yleisesityksestä ”Theoretische Sozialökono- mie”. Tässä arvostelussaan hän ilmaisee Cas- selin hengessä oman kärsimättömyytensä kan- santaloustieteemme heikosta tilasta torjuessaan jyrkästi sen onnettoman politikoinnin tieteen nimissä ja varjolla, ”... joka – häpeä sanoa – tie- teellisiksikin tarkoitetuissa kansantalouden esi- tyksissä yhä edelleen yleisesti rehoittaa.” (23)

Ulkomaisia tutkijoita kävi vielä 1920-luvulla hyvin harvakseltaan Suomessa. Lähinnä heitä tuli Ruotsista, mm. Eli F. Heckscher ja Johan Åkerman. Kansantaloudellinen Yhdistys ja Ekonomiska Samfundet toimivat tavallisesti yhdessä vieraitten isäntinä (24). Vierailut eivät jättäneet mitään näkyvää jälkeä suomalaiseen tutkimukseen. Suomalaisten mahdollisuuksia yhteydenpitoon pohjoismaisten kolleegojen kanssa lisäsivät ja vahvistivat muutaman vuoden välein järjestettävät yhteispohjoismaiset kansantalouskokoukset. Historismin heikentä- män suomalaisen kansantaloustieteen silloinen provinsialismi kuvastuu siinä, että kokousten keskusteluihin osallistui vain aniharva suomalainen kansantaloustieteilijä (nykykielessä eko- nomisti). Sen sijaan muista maista alustajat ja keskustelijat olivat etupäässä ekonomisteja.

Kuvaavaa vallitsevalle tilanteelle oli, että vuonna 1926 Suomen puolesta piti kokouksen pää- esitelmän puhtaasti kansantaloustieteellisestä

aiheesta juristi ja pankinjohtaja Juho Kusti Paa- sikivi (25).

Historismin hengessä tehty kansantaloustieteellinen tutkimus oli etupäässä kansantalouden instituutioiden rakenteita, niiden tehtäviä ja toimintaa sekä kehitystä empiiris-historiallisesti kuvailevaa tutkimusta. Seuraavat tutkimusten nimet kertovat niiden historiallis-des- kriptiivisestä luonteesta:

–J. H. Vennola, Viljan ja leivän hintasuh- teista Suomen kaupungeissa (1904);

–Paavo Korpisaari, Suomen Pankit (1920);

–Vilho Annala, Suomen varhaiskapitalisti- nen teollisuus Ruotsin vallan aikana (1928).

J. H. Vennola oli vuonna 1907 nimitetty kansantaloustieteen oppituolin ensimmäiseksi hal- tijaksi. Oppituolin perustaminen ei vielä tuolloin merkinnyt historismin vaikutuksen ratkai- sevaa heikkenemistä. Vilho Annala puolestaan oli kansantaloustieteen professorina vielä toisen maailmansodan jälkeen. Historismin hen- gessä suoritettu tutkimus oli sinänsä arvokasta eikä suinkaan hukkaan mennyttä työtä. Mutta tällaisen tutkimuksen puutteena oli, että se ei nojautunut teoreettiseen analyysiin, jonka avul- la tutkimus olisi voinut syventää kansantalouden toiminnan ymmärtämistä mm. talouspoli- tiikkaa hyödyntävällä tavalla.

Siirtymävaiheen alkuaskeleet kohti kansantaloustieteellisen tutkimuksen valtaväylää osui- vat 1930-luvulle. Suuren maailmanlaman vai- kutuksesta suhdannekysymykset nousivat kansantaloustieteen keskeiseksi problematiikaksi.

Virikkeitä suomalainen suhdanneilmiön poh- dinta sai ulkomailta, etupäässä Ruotsista, Eng- lannista ja Yhdysvalloista. Vielä laman jatkues- sa Bruno Suviranta analysoi amerikkalaisen ra- hapolitiikan vaikutusta suhdannekehitykseen (26). Suvirannan suhdannekysymysten harras-

(7)

tus jatkui vuosia ja hänen suhdanneanalyytti- nen näkemyksensä kypsyi ja sai ilmauksensa mm. eräässä esitelmässä Ekonomiska Samfun- detissa vuonna 1938 (27). Impulssin ajatusten- sa esittämiselle Suviranta oli saanut tuolloin suurta mainetta saaneen nk. Tukholman koulukunnan kärkiedustajan Bertil Ohlinin esitel- mästä yhteispohjoismaisessa kokouksessa Hel- singissä. Tässä implisiittisessä kritiikki- ja kom- menttipuheenvuorossaan Suviranta käsitteli ai- hetta senaikaisen makroteoreettisen analyysin välinein mielestäni tasaveroisesti Ohlinin kanssa.

Tämä kertoo meille, että analyyttinen mak- rotalousteoria oli tuolloin lyömässä itsensä läpi suomalaisessa kansantaloustieteessä ja jopa täs- sä tapauksessa läheisessä kontaktissa kansain- välisen tieteellisen keskustelun kanssa, jonka silloista huippua Bertil Ohlin edusti.

Kansantaloustieteen teorian syvällinen ym- märtäminen ja siihen kohdistuva kiinnostus li- sääntyivät selvästi 1930-luvulla. Sitä todistavat eräät teorioita tulkitsevat artikkelit Kansantalo- udellisessa aikakauskirjassa ja Ekonomiska Sam- fundets Tidsskriftissä. Tässä mielessä huomion- arvoisia olivat mm. C. A. J. Gadolinin muuta- mat kirjoitukset Wienin koulukunnasta (28) ja Lauri O. af Heurlinin ja Pauli Korpisaaren Key- nesin yleisen teorian analysoiva esittely (29).

Myös kirja-arvosteluissa oli havaittavissa uuden ajan koittaminen. Niinpä Mikko Tam- minen arviossaan Haberlerin teoksesta ”Pros- perity and Depression” hyväksyy sen näkemyk- sen, että suhdanneteoriat ovat suhdanneilmiön vaihtoehtoisia selitysmalleja (30). Kunkin mal- lin soveltuvuus riippuu ajasta ja paikasta eli täs- sä Tammisen tulkinnassa korostuu teorian analyyttinen merkitys.

Vaikka tämän tyyppisillä teoriaa esittelevillä ja tulkitsevilla esityksillä ei ollut välittömiä nä-

kyviä seuraamuksia käytännön tutkimustoimin- taan, ne kertovat ilmaston muutoksesta suomalaisessa tutkimuksessa ja selvästä avautumises- ta kansainvälisen tutkimuksen suuntaan. Eten- kin nuorten tutkijoiden keskuudessa oli kapi- namielinen herääminen tosiasia, mikä sai vah- vistuksensa Taloustieteellisen kerhon perusta- misessa vuonna 1936. Nuoret tutkijat hakivat yhteyksiä muiden Pohjoismaiden nuoremman polven tutkijoihin. Silloin alkoivat vuosittain järjestettävät kuuluisat Marstrand-kokoukset, joissa moni suomalainen tutkija on ottanut en- simmäisen askeleensa kansainvälisen tieteellisen kokouksen alustajana. Vuonna 1936 pidettyyn kokoukseen osallistuivat mm. Gunnar Myrdal, Dag Hammarskjöld ja Erik Lundberg, kaikki kansainvälistä tieteellistä hohtoa saaneen Tukholman koulukunnan keskeisiä tutkijoita.

Oli onnekasta suomalaisen tutkimuksen kannalta, että nuoremman polven läheiset kan- sainväliset suhteet syntyivät juuri ruotsalaisten ja muiden Pohjoismaiden tutkijoiden kanssa.

Kansantaloustiede kukoisti silloin Skandina- vian maissa. Ruotsalaisten tutkijoiden rinnalla on mainittava sellaiset suuret nimet kuin Rag- nar Frisch Norjasta ja Frederik Zeuthen Tans- kasta. Tämän tieteellisen piirin jäsenistä Frisch, Myrdal ja Ohlin saivat aikanaan Nobel-palkinnon. Suomalaiset eivät pysyneet näissä yhteis- tapaamisissa vain passiivisena, vastaanottavana puolena, mistä esimerkkinä 25-vuotiaan tule- van professorin Lauri O. af Heurlinin Pohjois- maisessa nuorten taloustieteilijöiden kokouksessa pitämä esitelmä hinnanmuodostuksesta (31).

Suomalaisen kansantaloustieteen kehitysta- rinan rinnalla kulkee tärkeä sivujuonne. Se liit- tyy maamme tilastolaitokseen ja sen piirissä suoritettuun tilastojen kehittämis- ja tutkimus-

(8)

työhön kvantitatiivisen yhteiskuntatutkimuk- sen mahdollistamiseksi (32). Tilastomiehet ovat olleet perinteisesti, 1800-luvulta lähtien, kansainväliseen yhteistyöhön orientoituneita ja ovat pysyneet hyvin mukana kansainvälisen tilastolaitoksen kehityksen kanssa.

Tilastoviraston ensimmäinen tirehtööri (pääjohtaja) K. F. Ignatius laati vuonna 1881 maamme ensimmäisen kansantuloarvion (33), jota on pidettävä suomalaisen kansantaloustieteellisen tutkimuksen tärkeänä merkkipaaluna, vaikka virallinen kansantulolaskenta käynnistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Luotetta- vat talous- ja yhteiskuntatilastot rohkaisivat kvantitatiivista tutkimusta jo historismin aika- kaudella, puhumattakaan myöhemmästä ajasta.

Tähän tilastolaitoksen kehitykseen kytkey- tyi myös tilastotieteen aseman vakiintuminen maassamme. Tilastotieteeseen ja matematiik- kaan nojaavan ekonometrian esiinmarssi maail- mansotien välisenä aikana toteutui Suomessa jo 1930-luvulla. Leo Törnqvist, tuleva tilastotie- teen professori, seurasi valppaasti kansainvä- listä ekonometrista tutkimusta ja suoritti mm.

indeksiteorian ja kysyntäteorian alueelta joita- kin tutkimuksia, jotka saivat myös kansainvä- listä huomiota osakseen (34).

Käytännön ongelmat hallitsivat toisen maailmansodan aikana meillä ja muualla kan- santaloustieteellistä tutkimusta ja teoreettinen tutkimus jäi vähäisemmälle huomiolle. Kaik- kien vaikeuksien keskellä kiinnostus teoriaan säilyi kuitenkin Suomessa elävänä. Siitä kertoo, että 1930-luvun lopulla Suomessa käynnistynyt analyyttisen teorian harjoittaminen jatkui sodan synkkinä vuosina: Lauri O. af Heurlinin väitöskirjatutkimus ”Hinnanmuodostuksen monikäsitteinen tasapainotila vapaan kilpailun vallitessa” (35) julkaistiin sodan loppuvaihees- sa. Sen jatkona ja kritiikkinä Leo Törnqvist

pyrki sisällyttämään kysyntäteoriaan dynaami- suuden ja epävarmuuden huomioonottamisen ruotsalaisen Herman Woldinteoreettisen työn inspiroimana (36). Syytä on mainita vielä Klaus Wariksen analyyttisesti ansiokas empiirinen makrotaloudellinen väitöskirja (37), joka syntyi sodan kovissa olosuhteissa.

Edellä olen korostanut, että ennen sotaa otettiin vaikutteita ja seurattiin jo varsin valppaasti kansainvälisen tutkimuksen tapahtumia.

Tämä valppaus säilyi myös sodan aikana. Edel- lä mainitsemani, silloin nuoret herrat af Heur- lin ja Törnqvist olivat ilmeisesti erityisen tark- kaavaisia. Törnqvist kommentoi perusteellises- ti Jan Tinbergenin kehittämää ekonometrista suhdannetutkimusta (38) ja af Heurlin esitteli vuonna 1942John Hicksin juuri sodan kynnyk- sellä ilmestyneen hyvin merkityksellisen teoreettisen tutkimuksen ”Value and Capital”

(39). Sekä Tinbergen että Hicks saivat myö- hemmin mm. näistä tutkimuksistaan Nobel- palkinnon.

Sodan päättymisen jälkeen kansantaloustieteellinen tutkimus sai voimakkaan sysäyksen eteenpäin, kun Suomen Pankin taloustieteellinen tutkimuslaitos perustettiin. Sen tarkoituk- sena oli tukea ennen kaikkea alan tieteellistä jatkokoulutusta. Tässä laitoksessa yhteydet ul- komaiseen tutkimukseen olivat luonnollisia.

Laitoksen tutkijat suorittivat pitempiaikaisia opinto- ja tutkimusmatkoja Yhdysvaltoihin ja Englantiin, mikä vahvisti laitoksen analyyttista soveltavaa makrotaloustieteellistä tutkimus- työtä. Kansainväliseen vuorovaikutukseen ei 1940- ja 1950-luvun alkupuolen Suomen Pan- kissa tehdyillä tutkimuksilla, kuten Mikko Tammisen ja Reino Rossin töillä (40) kuitenkaan ylletty. Tutkimusten laatu ei ollut estee- nä, vaan syynä oli se, että niitä ei julkaistu eng- lanninkielellä. Suomalainen tutkimus vaikeni

(9)

sodan jälkeen vielä kansainvälisillä tieteen foo- rumeilla.

Makrotalousteoreettista lähestymistapaa opittiin soveltamaan suomalaisessa finanssipo- liittisessa ajattelussa sodan jälkeen, lähinnä Tukholman koulukunnan vaikutuksen alaise- na. Matti Lepon finanssipolitiikan oppikirja vuodelta 1947 (41) oli tässä yhteydessä tärkeä ajatusten katalysaattori.

On mentävä 1950-luvun puolivälin jälkei- seen aikaan ennenkuin suomalaisen tutkimuksen kansainvälistyminen alkoi jälleen kiihtyä.

Tuolloin sodan jälkeen myös ulkomailla kou- lutuksensa saanut sukupolvi alkoi tulla ”väitös- kirjaikään”. Tutkijoiden keskusteluista eri tilai- suuksissa alkoi kehkeytyä merkittävä tutkimus- työtä virittävä ja inspiroiva tekijä. Keskustelu- kulttuuri vahvistui mm. korkeakouluissa. Mie- leeni muistuvat monet tiukat väittelyt kansantaloustieteen lisensiaattiseminaarissa Helsingin yliopistossa, joita johtivat vanhemman ikäpol- ven professorit Suviranta, Annala ja Pipping nuoria keskustelijoita rohkaisten ja itse väitte- lyistä selvästi nauttien. Muuallakin kokoonnut- tiin keskustelemaan. Niinpä esimerkiksi Suo- men Pankin tutkimuslaitoksessa toimi perjan- taiseminaari, jota kutsuttiin myös ”aamuhar- taudeksi”. Siinä kävi jonkin verran laitoksen ulkopuolelta tutkijoita, myös ulkomaalaisia vie- railijoita.

Näinä vuosina kokoontui myös epäviralli- nen keskustelupiiri, tunnettu O-ryhmä. Sen al- kuperäiseen ydinryhmään vuosina 1955–1956 kuuluivat Erkki Laatto, Jussi Linnamo, Olavi Niitamo, Jouko Paunio ja Jaakko Railo. Ryh- män tieteelliset näkemykset levisivät laajasti ryhmän ulkopuolelle, sillä sen jäsenet olivat aktiivisia keskustelijoita ja ahkeria kirjoittajia.

O-ryhmä ei edustanut mitään talousteoreettis- ta ”ismiä”, vaan sen jäsenet olivat eri analyyt-

tisten lähestymistapojen suhteen varsin eklek- tisiä, avoimia erilaisille kansainvälisille tutki- mussuunnille. Sitävastoin ryhmä ajoi ja vaati- kin tiukkaan muotoon – mieluummin mate- maattiseen muotoon – puettuja analyyttisia malleja teoreettiseen ja empiiriseen tutkimukseen. O-ryhmän jyrkät metodologiset linjauk- set synnyttivät kovia keskusteluja ekonomistien keskuudessa, joihin mm. Pentti Pöyhönen, Jussi Linnamo, Gösta Mickwitz, Jouko Paunio ja jopa filosofi Jaakko Hintikka osallistuivat (42).

Moderni matemaattinen talousteoria, jonka vahvoja nimiä oli amerikkalainen Paul Samuel- son – taloustieteen nobelisti hänkin – oli tullut maassamme tunnetuksi jo aikaisemmin mm.

Jaakko Railon kirjoitusten välityksellä (43).

Tässä tohinassa syntyi myös tieteellistä tutkimusta, jolla oli potentiaalisesti kansainvälis- tä ominaispainoa. Osa töistä jäi vielä laajemmin kansainvälisesti tuntemattomaksi mainitsemani kielikynnyksen tähden. Haluan tässä tuoda esiin tältä ajalta korkealuokkaisena näytteenä Heikki Valvanteen finanssipolitiikan vaikutuk- sia käsittelevän tutkimuksen vuodelta 1956 (44), jonka olemassaolo tunnettiin muissa Poh- joismaissa (45), mutta muuten sen kansainvä- linen merkitys jäi vähäiseksi, koska sitäkään ei käännetty englanninkielelle. Valvanne sai tär- keimmät tieteelliset vaikutteet muista Pohjois- maista, joissa ennen muuta Bent Hansen, Jör- gen Gelting ja Trygve Haavelmotuolloin olivat tehneet makrotalousteoreettisesti tärkeitä fi- nanssipoliittisia tutkimuksia. Sodan jälkeen suomalaiset tutkijat alkoivat suunnata katseen- sa lisääntyvässä määrin muualle kuin Pohjois- maihin, erityisesti anglosaksiseen, toisin sanoen englantilaiseen ja amerikkalaiseen tutkimukseen. Mutta keynesiläinen standarditeoria ei ollut vielä 1950-luvulla saavuttanut monopoli- asemaa Suomessa eikä muissa Pohjoismaissa.

(10)

Ekonometrinen tutkimus oli saanut vahvan ja- lansijan Suomessa Leo Törnqvistin ansiosta hänen oppilaittensa Vieno Rajaojan (46) ja Olavi Niitamon väitöskirjatutkimukset tulivat hyvin myös kansainväliseen tietoisuuteen. Nii- tamon tuottavuustutkimus ilmestyi alunperin suomeksi (47), mutta Niitamo raportoi tulok- sistaan myös englannin-, saksan- ja ranskankie- lisissä artikkeleissa (48). Niitamon työ sai osakseen kansainvälistä huomiota. Puhuttiin jopa Niitamo-funktiosta (49). Niitamon ”tie- don tason” merkitystä korostava ekonometrinen analyysi oli hyvin linjassa silloin käynnis- sä olleen kansainvälisen eturivin tuottavuus- tutkimuksen kanssa, josta amerikkalainen Ro- bert Solow ja norjalainen Odd Aukrusttulivat hyvin tunnetuiksi. Solow palkittiin myöhem- min mm. tuottavuustutkimuksestaan Nobel- palkinnolla.

Saman tapainen kuin Niitamon työn oli myös oman inflaatioteoreettisen tutkimukseni kohtalo. Suomenkielinen väitöskirja (50) vuodelta 1959 käännettiin englanninkielelle, ja vä- littömästi sen jälkeen se noteerattin kansainvä- lisesti 1960- ja 1970-luvulla (51). Tässä tutkimuksessa analysoitiin inflaatioilmiötä Tukhol- man koulukunnan periodianalyyttisin välinein mm. odotusten roolia inflaatioprosessissa jä- sentämällä.

Seuraavalla vuosikymmenellä analyyttisen kansantaloustieteen harjoittaminen syveni ja laajeni Suomessa uusille aloille. Olen aikaisemmin painottanut Tilastokeskuksessa suoritetun tutkimuksen merkitystä. Erityisen merkittävää roolia on suomalaisessa kansantaloustieteessä näytellyt Tilastokeskuksessa tehtyValter Lind- bergin käynnistämä (52) kansantalouden tilin- pidon kehittämistyö (53), jonka teoreettiset juuret ovat Keynesin makroteoriassa. Kansan- talouden tilinpidon traditiossa käynnistyi Eino

H. Laurilan johdolla suuri kasvututkimus, jo- hon osallistui toistakymmentä tutkijaa, mukana muutama taloushistorioitsijakin. Tämän suurprojektin mainitseminen tässä yhteydessä on paikallaan, koska se sai lähtövirikkeen kahden nuoren tutkijan (Paunio ja Laatto) vuonna 1959 Simon Kuznetsin kanssa käymistä keskusteluista ja myöhemmästä kirjeenvaihdosta.

Kuznets, joka sai myöhemmin Nobel-palkinnon, johti näet silloin kansainvälistä kasvutut- kimusprojektia, johon alkujaan oli tarkoitus kytkeä suomalainen tutkimus. Toisin kuitenkin kävi, kun tutkimusrahoitus löytyi koti- maasta Suomen Pankista. Projektin tutkimus- tuloksia julkaistiin vielä 1980-luvun lopulla (54).

Muista kansainvälisen tutkimuksen valta- virtaan liittyvistä tutkimushankkeista ei sovi unohtaa sitä käynnistynyttä tutkimustyötä, jota tehtiin Suomen kansantalouden toimintaa ku- vaavien ennustamista ja taloupolitiikkaa palve- levien suurten ekonometristen mallien kehittä- miseksi. Paavo Grönlund, Kauko Mannermaa, Kyösti Pulliainen (55) sekä Arvi Leponiemi (56) antoivat tähän työhön huomattavan panoksen.

Leponiemi teki mallityötään nobelisti Lawren- ce Kleinin johdolla. Kokonaistaloudellisten mallien rakentaminen oli 1960-luvulla suurta muotia meillä ja muualla, mutta innostus laan- tui kuitenkin myöhemmin. Panos–tuotos -tutkimuksen syntyminen ja kehittyminen Osmo Forssellin johdolla (57) merkittäväksi tutki- mukseksi Suomessa kuuluu tähän ajanjaksoon.

Myös Jussi Linnamon kirjoitukset tinbergeni- läisestä talouspolitiikan teoriasta ja sen sovel- tamisesta olivat tärkeitä tutkimuksen kansain- välistymiskehityksessä (58). Yrityksen teorian kansainvälistyminen näkyi Gösta Mickwitzin (59), Jouko Paakkasen (60) ja Fedi Vaivion (61) töissä.

(11)

Tutkimuksen kansainvälisen ulottuvuuden kannalta on noilta vuosilta mainittava vielä Pentti Pöyhösen omaperäinen kansainvälisen kaupan rakennetta selittävä ekonometrinen malli, joka löysi tiensä sovellutuksiin muissa maissa (62). Pöyhösen tutkimus, joka julkaistiin vuonna 1958, oli tieteiden välinen, sillä hän käytti mallinsa kehittämisessä hyväksi myös fy- siikan teoriaa.

Jouko Paunio esitti kansainvälistä kiinnos- tusta herättäneen devalvaatiosykliteoriansa In- ternational Economic Associationin (IEA) maailmankongressissa vuonna 1968 (63). Täl- le teorialle löytyi teoreettisia sovellutuksia ja myös käyttöä talouspolitiikan problematiikan jäsentämisessä.

Suomalaisen tutkimuksen vähin erin kasva- viin kansainvälisiin saavutuksiin kuuluu mieles- täni myös Ilari Tyrnin säästämisteoreettisen tutkimuksen julkaiseminen teorian huippujul- kaisussa Review of Economic Studies (RES) vuonna 1964 (64). Edellisellä vuosikymmenel- lä oli Jouko Paunio saanut julkaistua RES:ssä yhden lyhyen puheenvuoron inflaatioteoreetti- seen debattiin (65). Vasta 1970-luvulla RES julkaisi kolmannen suomalaisen teoreettisen tutkimuksen, nimittäin Seppo Honkapohjan artik- keliväitöskirjaan sisältyvän rahateoreettisen tutkimuksen (66). Aivan ilmeisesti suomalainen tutkimus oli parin kolmen vuosikymmenen aikana osoittanut vahvistuvaa selviytymiskykyä kovassa kansainvälisessä tieteellisessä kilvoitte- lussa.

Tämän esitykseni puitteissa en voi ryhtyä käsittelemään kaikkea sitä kansainvälisestikin ajatellen yhä merkityksellisemmäksi käynyttä tutkimusta, jota 1960-luvulta lähtien on Suo- messa tehty. Esimerkiksi vuosina 1981–1985 korkeakoulututkijat julkaisivat yli 200 tutkimusta ulkomaisissa julkaisuissa. Niistä pääosa

oli tehty Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksessa (67). Suomalaisten lisääntynee- seen kansainväliseen panokseen on luettava suomalaisten kasvava näkyvyys kansainvälises- sä tiedeyhteistyössä: kansainvälisten yhdistys- ten johtoelimissä (IEA: Paunio, Honkapohja;

EEA: Honkapohja, Koskela), kansainvälisten aikakauskirjojen toimittamisessa (Scandinavian Journal of Economics: Honkapohja päätoimit- tajana, Koskela, Paunio, Teräsvirta toimitus- neuvoston jäseninä) ja suurten kansainvälisten konferenssien järjestämisessä Helsingissä ja Espoossa (ESEM 1976, EEA 1993).

Kansainvälistymiskehitystä ovat suosineet seuraavat tutkimuksen infrastruktuuriin kuu- luvat tekijät:

– Lisääntyneet mahdollisuudet harjoittaa tutkimusta useissa julkisissa ja yksityisissä tut- kimuslaitoksissa korkeakoulujen ulkopuolella;

– Helsingin yliopistossa ja muissa korkeakouluissa 1960-luvun loppupuolelta lähtien muodostetut tutkijaryhmät (68), jotka ovat vahvistaneet korkeakoulujen tutkimusta. Niis- sä on annettu koulutusta nuorille tutkijoille, otettu vastaan ulkomaisia tutkijoita ja lähetet- ty omia tutkijoita ulkomaille. Seppo Honka- pohjan ja Erkki Koskelan vuonna 1995 perus- tettu huippututkimusyksikkö Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksessa on oiva esimerkki tällaisesta kiinteästi organisoidusta korkeakoulututkimuksesta;

– Yrjö Jahnssonin säätiön järjestämät kan- sainvälisesti arvostetut luennot, joita ovat pi- täneet vuodesta 1963 monet etevät tutkijat.

Ensimmäinen luennoitsija oli nobelisti Kenneth Arrow. Näiden luentojen kautta suomalaiset ovat saaneet erinomaisen kosketuksen kansain- väliseen huippututkimukseen. Myös säätiön vuosittaiset jatkokoulutuskurssit ulkomaisine opettajineen 1970-luvun puolivälistä lähtien

(12)

ovat selvästi vahvistaneet nuorten tutkijoiden tieteellisiä taitoja;

– Jatkona Yrjö Jahnssonin kursseille on ku- luvan vuosikymmenen ajan toiminut maamme kansantaloustieteellisten laitosten yhteinen jat- kokoulutusohjelma KAVA, joka tarjoaa kan- sainvälisen mittapuun mukaan korkeatasoista tutkijakoulutusta, luonnollisesti yhteistoimin- nassa eri korkeakoulujen laitosten kanssa.

KAVA:ssa toimii opettajina eturivin koti- ja ulkomaisia tutkijoita ja se on yhteistoiminnas- sa muiden pohjoismaiden kanssa koulutuksen järjestämisessä. KAVA:n kursseilla on myös ollut jonkin verran ulkomaisia jatko-opiskelijoita;

– Tärkeänä saavutuksena on pidettävä myös englanninkielisen aikakauskirjan ”Fin- nish Economic Papers” käynnistämistä. Siihen ovat myös ulkomaiset tutkijat tarjonneet jul- kaistavaksi tutkimuksiaan.

Olen tässä esitelmässäni yrittänyt kuvata suurilla siveltimenvedoilla suomalaisen kansantaloustieteen kehityshistoriaa kansainvälistymi- sen näkökulmasta. Kansainvälistyminen ei ole tapahtunut yht’äkkiä. Selvä nouseva kehitys- suunta kansainvälistymisessä ilmeni vasta en- simmäisen maailmansodan jälkeen. Suomalai- sen kansantaloustieteen lupaavasta Chydeniuk- sen luomasta alusta huolimatta ennen kansantaloustieteen virallisen ajanlaskun alkua, joka lasketaan Adam Smithin ”Kansojen varallisuu- den” ilmestymisestä vuonna 1776, ei mitään merkittävää tapahtunut suomalaisessa kansan- taloustieteessä yli 150 vuoden aikana. Suoma- laisen kansantaloustieteen kehitystä ovat ohjan- neet ennen muuta sen omat erityiset tieteen si- säiset tekijät, eikä käsitykseni mukaan maamme syrjäisellä sijainnilla ole sinänsä ollut suur- takaan merkitystä.

Tutkimuksen laadun nousu ja kansainväli- sen tason saavuttaminen laajalla rintamalla on

tapahtunut vasta viimeisten kahden–kolmen vuosikymmenen kuluessa. Tällä hetkellä maassamme on joukko tutkijoita, jotka tekevät kan- sainvälisesti laadukasta tutkimusta. Muutama heistä on luettava kansainvälisesti kansantaloustieteen eturivin tutkijoihin. Viimeisten vuosikymmenten oppihistoria, suomalaisen tutkimuksen menestystarina, odottaa kirjoitta- jaansa. "

Lähdeviittaukset

1. Joseph A. Schumpeter, History of Economic Analysis, Oxford University Press 1954. 2. luku 2. Carl G. Uhr, Antti Chydenius 1729–1803, Adam Smithin suomalainen edelläkävijä. Kan- santaloudellisia tutkimuksia XXVI 1965 3. Chydeniuksen elämänvaiheista ks. erityisesti

Pentti Virrankoski, Anders Chydenius, demo- kraattinen poliitikko valistuksen vuosisadalta.

Porvoo 1986 4. Uhr mt.s. 42

5. A. Chydenius, Antti Chydeniuksen valitut kirjoitukset. Porvoo 1929

6. Föreläsningar Angående Vexel-Coursen, Stock- holm 1761

7. Robert V. Eagly, The Swedish Bullionist Cont- roversy. American Philosophical Society 1971 8. mt.s. II.

9. Pehr Kalm, Matka Pohjois-Amerikkaan, Suo- men Kirjallisuuden Seuran toimituksia 549.

Pieksämäki 1991

10. Yrjö Jahnsson, Tutkimuksia Suomen kansantaloustieteen historiasta 1810–1860. Helsinki 1907

11. Heimer Björkqvist, Den nationalekonomiska vetenskapens utveckling i Finland intill år 1918.

Meddelanden från stiftelsen för Åbo Akademi forskningsinstitut nr 109. Åbo 1986

12. Björkqvist mt.s. 336–338

13. Julkaistu teoksessa Risto Eräsaari ja Keijo Rah-

(13)

konen (toim.), Työväenkysymyksestä sosiaalipo- litiikkaan. Helsinki 1975

14. Jukka Pekkarinen, Kansantaloudellinen Yhdis- tys ja taloudellinen keskustelu Suomessa. Vam- mala 1984

15. Ks. Schumpeter mt.s. 807–824 16. Ks. Schumpeter mt.s. 815

17. Erik Allardt, The History of the Social Scien- ces in Finland 1828–1918, Societas Scientarium Fennica, Ekenäs 1997

18. Uskali Mäki, Metodologisen ajattelun juonteita suomalaisessa kansantaloustieteessä, Sata vuotta suomalaista kansantaloustiedettä, Kansantaloudel- linen Yhdistys 1884–1984. Vammala 1984, s. 112 19. J. N. Lang, Kansallisen taloustieteen merkitys opetusaineena, Esitelmiä Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä I ja II vuosikerta. Porvoo 1893 20. Kansantaloudellisen Yhdistyksen toimituksia.

Esitelmiä 2. osa. Helsinki 1897

21. Ks. Visa Heinonen, Austrian flavour on periph- ery: First reactions to the marginalist neoclassi- cal economics. Research in the history of Eco- nomic Thought Vol 14, 1996, ks. myös H. Björkqvist, mt.s. 612–613

22. Yliopisto 16/97

23. Ernst Nevanlinna, kirja-arvostelu Yhteiskunta- taloudellinen aikakauskirja 1928, s. 184–189 24. Ks. Hugo E. Pipping, Ekonomiska Samfundet

i Finland, 1894–1944, en återblick, Helsingfors 1944

25. Forhandlingerne ved det nordiske nationaloko- nomiske mode i Kobenhavn den 6–8 septem- ber 1926. Kobenhavn 1927

26. Br. Suviranta, Den amerikanska penningpoliti- ken och dess inverkan på konjunkturutveckling- en. Ekonomiska Samfundets Tidsskrift 1932, s. 44

27. Br. Suviranta, Den konjunkturpolitiska princip- diskussionen. Ekonomiska Samfundets Tids- skrift, 1938

28. C. A. J. Gadolin, Diskussionen kring Wiensko- lan I och II. Ekonomiska Samfundets Tidsskrift 1934, XXIX och XXX

29. Lauri O. af Heurlin ja Pauli Korpisaari, Työlli- syyden yleinen teoria. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 1940 s. 190–201

30. Kansantaloudellinen aikakauskirja 1937, s. 365 31. Lauri O. af Heurlin, Hinta tarpeentyydyksen säätäjänä, Kansantaloudellinen aikakauskirja 1937 s. 353–361

32. Ks. Georg Luther, Suomen tilastotoimen histo- ria vuoteen 1970, Helsinki 1993

33. O. E. Niitamo, Suomen kansantalouden tilinpi- toa sata vuotta, Tilastokeskus tutkimuksia n:o 83 34. Ks. Collected scientific papers of Leo Törn- qvist, The Research Institute of the Finnish Economy, series A7. Helsinki 1981

35. Helsinki 1944

36. Leo Törnqvist, Prisbildningsproblemet betrak- tat ur sannolikhesteoretisk dynamisk synvinkel.

Ekonomiska Samfundets Tidsskrift 1945 37. Klaus Waris, Kuluttajain tulot, kulutus ja sääs-

täminen Suomessa vuosina 1926–1938. Helsin- ki 1945

38. Leo Törnqvist, Ekonometrisen suhdannetutki- muksen saavutuksista, Kansantaloudellinen aikakauskirja 1942 s. 280–294

39. Lauri O. af Heurlin, kirja-arvostelu Kansanta- loudellisessa aikakauskirjassa 1941

40. Mikko Tamminen, Valuuttakurssit ja valuutta- politiikka. Suomen taloustieteellinen tutkimuslaitos sarja B:9, 1948.

Reino Rossi. Suomen Pankin korkopolitiikka 1914–1938. Suomen Pankin taloustieteellinen tutkimuslaitos sarja B:12, 1951

41. Matti Leppo, Johdatus finanssipolitiikkaan, Helsinki 1947

42. Ks. Uskali Mäki, mk.

43. Jaakko Railo, Nk. matemaattinen taloustiede, Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/1951. Ks.

Railo, kirja-arvosteluja von Neumann-Morgen- sternin ja Samuelsonin teoksista KA:ssa vuosi- na 1950–51.

44. Suomen Pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja sarja: B 18

45. Heikki Valvanne, Budgetbalansen som indika-

(14)

tor för budgetens inkomsteffekt, Ekonomisk tidsskrift. Nr 1 1956

46. Vieno Rajaoja, A Study in the theory of demand functions and price indexes. Helsinki 1958 47. Olavi Niitamo, Tuottavuuden kehitys Suomen

teollisuudessa 1925–52. Helsinki 1958 48. Olavi Niitamo, Development of productivity in

Finnish industry. Productivity Measurement Review, nov 1958

49. Ks. Odd Aukrust, Investment and economic growth, Productivity Measurement Review, feb 1959 ja Lawrence R. Klein, An introduction to econometrics. Engelwood Cliffs NJ. 1962 50. Jouko Paunio, Tutkimus avoimen inflaation teo-

riasta. Suomen Pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja sarja B:22, 1959 51. M. Bronfenbrennen & F. D. Holzman, A Survey

of inflation theory. American Economic Review 1963 ja D. E. W. Laidler & M. Parkin, Inflation – A Survey. Economic Journal 1975

52. Valter Lindberg, Suomen kansantulo vuosina 1926–1938, Suomen Pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja sarja B:1, 1943 53. Ks. Pertti Marjomaa, Suomen kansantalouden

tilinpidon historiaa, teoksessa Taulukoinnista tietoyhteiskuntaan, Tilastokeskus 1986 54. Ks. Riitta Hjerppen yhteenvetotutkimusta Suo-

men talous 1860–1985, kasvu ja rakennemuu- tos. Helsinki 1988

55. P. Grönlund, K. Mannermaa, K. Pulliainen, An Econometric Model Applied to the Finnish Economy in 1948–1960. Tilastokatsauksia 1961:9

56. Arvi Leponiemi, On the demand and supply of money, the evidence from the quarterly time series in the United States, the United Kingdom and Finland, Helsinki 1966

57. Panos–tuotosmalli taloudellisten päätösten vä- lineenä. Taloustieteellisen Seuran vuosikirja 1965. Sama, Panoskertoimen muutokset Suo- messa vuosina 1954–65. Helsinki 1970 58. Jussi Linnamo, Mitä on talouspolitiikan teoria.

Kansantaloudellinen aikakauskirja 4/1957 59. Gösta Mickwitz, Marketing and Competition,

Helsingfors 1959

60. Jouko Paakkanen, Hintateorian realismi ja yri- tysten hintapäätökset. Helsinki 1957

61. Fedi Vaivio, Eräitä yritystutkimuksen suuntavii- voja. Liiketaloudellinen Aikakauskirja 1/1963 62. Pentti Pöyhönen, A tentative model for the mo-

del of trade between countries. Weltwirtschaft- liches Archiv 1958

63. Jouko Paunio, Comments on the Papers by Göran Ohlin and André Marchal. Proceedings of the Third Congress of the International Eco- nomic Association at the Montreal edited by Paul Samuelson. London 1969

64. Ilari Tyrni, The effects of price changes on con- sumer saving, The Review of Economic Studies 1964

65. Jouko Paunio, Dr. Hansen on the inflationary gap. The Review of Economic Studies, 1954–

1955

66. Seppo Honkapohja, On the effficiency of a competitive monetary equilibrium with transac- tion cost. The Review of Economic Studies 1978 67. Ks. Kansantaloustieteellisen tutkimuksen kehit- tämistyöryhmän muistio. Opetusministeriö 1968

68. Ks. Pentti Pöyhönen, Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitos 1945–1991, Helsinki 1995