"Aika avartaa katsetta" : suomalaisen arkeologisen tutkimuksen kansainvälistyminen 1970-2010

(1)

"Aika avartaa katsetta"

Suomalaisen arkeologisen tutkimuksen kansainvälistyminen 1970-2010

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Suomen historian pro gradu - tutkielma

Helmikuu 2018 Jenni Laatikainen

Ohjaaja: Kimmo Katajala

(2)

Tekijä: Jenni Laatikainen Opiskelijanumero: 234675

Tutkielman nimi: "Aika avartaa katsetta" Suomalaisen arkeologisen tutkimuksen kansainvälistyminen 1970-2010

Tiedekunta/oppiaine: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Suomen historia Sivumäärä: 59 + liitteet

Aika ja paikka: Helmikuu 2018, Joensuu

Pro gradu -tutkielma käsittelee suomalaisen arkeologian tutkimuksen kansainvälistymistä ja kehittymistä alkaen 1970-luvulta 2010-luvulle. Tutkielmassa tarkastellaan kuinka kansainvälistyminen näkyi sekä kielellisesti että sisällöllisesti arkeologisessa tutkimuksessa erinäisissä julkaisuissa. Tutkimustehtävänä on rajatun aineiston analysoinnin perusteella tutkia kuinka kehitys ilmeni tutkimuksissa ja kuinka paljon muutosta tapahtui aikavälillä.

Tutkimustehtävään vastataan sekä kirjallisen aineiston että haastatteluiden avulla. Aineistoon on rajattu lukuisia suomalaisia arkeologisia julkaisusarjoja joiden avulla tarkastellaan muutosta.

Julkaisuissa on sekä tieteellisiä artikkeleita, väitöskirjoja kuin myös keskusteluja suomalaisten arkeologien kesken. Kirjallinen aineisto on analysoitu pääosin kvalitatiivisen tutkimuksen ja induktion avulla, sekä osittain kvantitatiivisen tutkimusta käyttäen. Aineistot on jaettu vuosilukujen mukaan ja tutkimus seuraa pääosin kronologista rakennetta. Kirjallisen aineiston tukena on käytetty haastatteluja jotka antavat syvemmän kuvan ja monipuolistavat tutkimusaineistoa. Haastattelujen avulla on selvitetty haastateltujen omia kokemuksia ja mietteitä tutkimuskysymykseen liittyen.

Suomalainen arkeologia oli 1970-luvulla hyvin sisäänpäin kääntynyttä vaikka kansainvälisyyttä oli hieman nähtävissä. Kielellisesti kansainvälisyyttä edusti saksa ja aihepiireiltään tutkimukset keskittyivät pääosin Suomeen. 1980-luvulla alkoi maltillinen muutos jolloin englanti alkoi ottaa vahvempaa asemaa ulkomaisena kielenä sekä kansainvälistä yhteistyö alkoi hiljalleen lisääntyä.

1990-luvulla muutos kiihtyi enemmän ja kansainvälisyys alkoi näkyä useammin esimerkiksi aiheissa. Suomen arkeologian asemasta ja kehityksestä käytiin arkeologien kesken keskustelua.

2000-luvulla kansainvälisyys oli paljon vahvempi niin aiheissa kuin yhteistyössä ja esimerkiksi ulkomaille lähtö oli paljon helpompaa. Suurin ongelma arkeologian kehityksessä oli resurssipula.

(3)

1. Tutkimuksen esittely ... 4

1.1 Suomalaisen arkeologian historiaa 1970-luvulle asti ... 4

1.2 Tutkimustehtävä ... 6

1.3 Aineiston esittely ja metodit ... 8

1.4 Tutkimuskirjallisuus ... 10

2. Kansainvälisyys kielessä ... 11

2.1 Saksan kielen voittokulku 1970-luvulla ... 11

2.2 1980-luvun muutoskaari ... 15

2.3 Englannin vakiintuminen 1990-luvulla ... 19

2.4 Kielellisesti kansainvälinen 2000-luku ... 23

3. Kansainvälisyys sisällössä ... 27

3.1 Sisäänpäin kääntynyt 1970-luku ... 27

3.2 Maltillinen 1980-luku ... 31

3.3 Muutoksen tuulet 1990-luvulla ... 36

3.4 Kansainvälisyyden nousukausi 2000-luvulla ... 43

4. Johtopäätökset ... 51

Lähteet ja kirjallisuus ... 56 Liitteet ...

(4)

1. Tutkimuksen esittely

1.1 Suomalaisen arkeologian historiaa 1970-luvulle asti

Mitä on suomalainen arkeologia? Suomen arkeologia on kansainvälisesti katsottuna ottanut modernimmat kehitysaskeleensa vasta viime vuosikymmeninä, mutta se juontaa juurensa jo 1600- luvulle. Ruotsin vallan aikana (1200-luvulta vuoteen 1809) Suomessa kirjattiin ylös esihistoriallisia monumentteja 1600-luvulla, sillä kiinnostus alueen historiaan kuului osana politiikkaa – valtio onkin aina toiminut arkeologian rahoittajana ja harjoittajana.¹

Skandinaviassa vanhat asetukset määrittivät että vanhat esihistorialliset arvometalliesineistöt kuuluivat kuninkaalle. Suomessa löydetyt esihistorialliset muinaisjäänteet lähetettiin Tukholmaan, senaikaisen valtakunnan pääkaupunkiin, mistä syystä Suomessa ei ollut arkeologisia kokoelmia ennen 1800-lukua. Kuitenkin löytöjen raportointi ja luokittelu pysyivät silloinkin pienessä mittakaavassa Suomessa vaikka Ruotsin valta-aika oli jo päättynyt. Vasta kansalliset ja romanttiset motiivit sekä Suomen kansan yhdistäminen herättivät kiinnostusta arkeologiaan 1840-luvulta eteenpäin. Vuonna 1883 Suomeen annettiin muinaisjäännösten suojeluasetus ja suojelua valvovaksi elimeksi perustettiin arkeologinen komissio. Helsingin yliopisto ja tieteelliset seurat valitsivat kyseiseen komissioon yhteensä kuusi jäsentä. Jäseniltä kuitenkin puuttui erityistä alan asiantuntemusta, sillä arkeologia oli vielä heikossa asemassa ja sekä Suomessa että Ruotsissa oli vähän oppineita arkeologeja.²

Suomalainen arkeologia alkoikin varsinaisesti kehittyä tieteellisenä alana vasta 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa esihistoriallisesta arkeologiasta tuli akateemisempi ja ammatillisempi.

Helsingin yliopistossa ei kuitenkaan vielä vuonna 1905 ollut minkäänlaista arkeologista opetusta eikä ainetta voinut ottaa tutkintoon ilman erillistä anomusta. Pohjoismaissa arkeologia oli hyväksytty tieteelliseksi alaksi 1900-luvun alussa, mutta kuitenkin historiallinen arkeologia ei päässyt osaksi akateemista tutkimusta ennen 1920-luvun puoliväliä. Epäonnistuneita yrityksiä sisällyttää erityisesti keskiajan arkeologia osaksi tutkimusta oli Turun, Uppsalan ja Lundin yliopistoilla. Sen sijaan Helsingin yliopistoon tuli arkeologian puheenjohtajuus vuonna 1921.³ Ennen 1920-lukua arkeologien ei ollut mahdollista kouluttautua kotimaassaan, joten moni suuntasi opiskelemaan ulkomaille. Ruotsi ja Tanska olivat arkeologian etulinjassa 1900-luvun vaihteessa,

1 Immonen & Taavitsainen 2008, 140.

2 Immonen & Taavitsainen 2011, 158; Salminen 2014, 23.

3 Immonen & Taavitsainen 2008, 281–282; Immonen & Taavitsainen 2011, 159; Salminen 2014, 30.

(5)

jolloin suomalaiset pääsivät tutustumaan alan uusimpiin piirteisiin ja tutkimuksiin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa sekä sen aikana Suomen arkeologiset yhteydet länteen olivat kasvaneet, vaikka sodan katsottiin muuten katkaisseen arkeologian kansainvälisen yhteistyön kukoistuskauden. Pohjoismaissa myös aloitettiin sota-aikana pohjoismaiset arkeologiset kokoukset uutena yhteistyöfoorumina. Ensimmäinen kokous järjestettiin vuonna 1916 Kristianissa mutta suomalaisista paikalla oli vain C.A. Nordman.⁴

Akateemisten tieteenaloja vaivasi myös kielitaistelu joka vallitsi Suomessa 1900-luvun alussa.

Esimerkiksi Turun yliopisto oli jakautunut kahteen osaan, ruotsinkieliseen Åbo Akademiin ja suomalaiseen Turun yliopistoon. 11.3.1924 Anna von Rettig lahjoitti Åbo Akademille 5 miljoonaa markkaa teologisen osaston perustamiseen mikä nostatti raivoa suomalaisissa, johtaen Rettigin perheen omistaman tupakkayhtiön boikotointiin. Yhtiö lahjoitti Turun yliopistolle muutamaa viikkoa myöhemmin 3 miljoonaa markkaa arkeologisen osaston perustamiseen. Tämä johti uuden professorin viran muodostamiseen ja Suomalaisen historiallisen arkeologian ja sivistyshistorian - osaston professorin virkaan nousi arkeologi Juhani Rinne. Virka kuitenkin kaatui väittelyihin Rinteen suomalaisesta identiteetistä ja ruotsin kielen asemasta hänen elämässään, ja Turun arkeologinen osasto joutui luopumaan suunnitelmistaan arkeologian professorin virasta. Myös skandinaaviset suhteet kärsivät kielikysymyksestä sekä Ruotsin kielen rajoittamispyrkimyksistä, jolloin Suomeen suunnitellun pohjoismaisen museokokouksen järjestäminen hankaloitui ja lykkääntyi. Lisäksi skandinaavien innokkuutta matkustaa Suomeen epäiltiin.⁵

1930-luvulla Suomella oli kansainvälisiä yhteyksiä vaikka olikin jo alkanut itsenäistymisen jälkeen kääntyä sisäänpäin ja keskittyä omaan maahan tutkimuksissaan. 1940-luvulla ja toisen maailmansodan syttyessä Suomen arkeologia kääntyi yhä enemmän itseensä, kun uusi sukupolvi oli akateemisesti koulutettu ja koulutusta kyettiin näin heidän kauttaan tarjoamaan myös kotimaassa.

Kun opiskelu ulkomailla ja ulkomaalaiset kontaktit vähenivät, samalla myös suomalaisen arkeologian kansainvälisyys heikkeni. Suomi sijaitsi syrjässä jolloin ulkomaalaiset vierailijat olivat verrattain harvinaisempia kuin Länsi- ja Keski-Euroopassa.⁶ Mika Lavento toteaa myös että toinen maailmansota sekä sitä seurannut aika heikensivät Suomen arkeologian kansainvälisyyttä entisestään. Lisäksi kotimaan resurssi- ja rahoituspulat olivat esteenä kansainväliselle työlle. Toisen maailmansodan aikana Suomen kansainväliset yhteydet häiriintyivät mutta säilyivät katkeamatta kokonaan. Esimerkiksi A.M. Tallgren joka oli luonut itselleen yhteyksiä ja laajan kirjeenvaihdon sai

4 Immonen & Taavitsainen 2011, 166; Salminen 2014, 44–49.

5 Immonen & Taavitsainen 2008, 275–277; Salminen 2003, 163–163.

6 Salminen 2003, 227.

(6)

sotakuukausien aikana kirjeitä muun muussa Yhdysvalloista, Puolasta ja Ruotsista. Myös Nordman oli luonut ahkerasti kirjeenvaihtoyhteyksiä länteen ja sai kirjeitä Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta ja Iso-Britanniasta.⁷

Toinen maailmansota vaikutti suomalaiseen arkeologiaan myös suoraan; kun suuri osa Karjalaa menetettiin Neuvostoliitolle, ei kyetty enää tutkimaan Karjalan alueen arkeologista jäämistöä ennen Neuvostoliiton romahtamista 1991. Samalla yhteyden venäläisiin arkeologeihin katkesivat. Kun neuvostoliittolaiset kollegat seurasivat marxilaista aatetta menneisyydestä, suomalaiset arkeologit ottivat erilaisen kurssin, empirismin ja kronologisten epäyhtenäisyyksien tarkastelun. Sodan aikana maa- ja kielivalikoima supistuivat entisestään jolloin julkaisut rajoittuivat käytännössä Skandinaviaan. Lisäksi aiemmin mainittu sotakuukausien aikainen kirjeenvaihto keskittyi pääosin kokonaan poikkeuksellisten olosuhteiden pohdiskeluun – normaalia tieteellistä kirjeenvaihtoa keskieurooppalaisten kollegoiden kanssa oli vähän.⁸

1960- ja 1970-luvulla arkeologisella kentällä koettiin rakenteellisia muutoksia. Arkeologinen Komissio jäsennettiin uudelleen ja keskeiseksi osastoksi nousi NBA eli Museovirasto. Sen hoidettavaksi kuuluivat arkeologian osasto ja esihistoriallisten paikkojen ja nähtävyyksien osasto, jonka tarkoitus oli suojella esihistoriallista perintöä. Muutoksia koettiin myös arkeologian opintojen puolella kun Helsingin yliopiston lisäksi myös Turun ja Oulun yliopistot ottivat arkeologian oppiaineekseen 1960-1970-luvuilla.⁹

1.2 Tutkimustehtävä

Tämän tutkimuksen lähtökohtaisena tarkoituksena on tarkastella suomalaisen arkeologisen tutkimuksen kansainvälistymistä ja kehitystä 1970-luvulta 2010-luvulle. Aiheesta on tehty lähes olemattomasti tutkimusta mikä yllätti minut ruvetessani etsimään aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

Koska suomalaisen arkeologian ja kansainvälisen tutkimuksen suhde on kiinnostanut minua aihepiirinä, tartuin oitis tilaisuuteen huomattuani tutkimuksen kokoisen aukon. Koska en onnistunut löytämään vastausta kysymyksiini muista tutkimuksista – mikä on myös hyvä asia sillä muutenhan tutkimukselleni ei olisi tarvetta – päätin löytää vastaukset itse analysoimalla suomalaisen arkeologian kansainvälistymistä.

7 Immonen & Taavitsainen 2011, 166; Lavento 2010, 6–7; Salminen 2003, 261.

8 Immonen & Taavitsainen 2011, 152; Salminen 2003, 291–296.

9 Immonen & Taavitsainen 2011, 154–155.

(7)

Kansainvälisyys on monimutkainen termi, sillä jokainen tulkitsee sitä omalla tavallaan. Yleisesti kansainvälisyydellä tarkoitetaan valtioiden välistä yhteistyötä edistävää ja rajat ylittävää toimintaa.

Siihen kuuluu vastavuoroisuutta jossa seurataan ja otetaan käyttöön valtion rajat ylittäviä ajatuksia, teemoja sekä trendejä ja pyritään yhteistyöhön sekä luomaan verkostoja rajojen ulkopuolelle. Mika Lavento toteaa kansainvälisyyden olevankin rajatonta toimintaa, jolloin rajojen sijaan merkitystä on yhteistyöllä. Petri Halinen puolestaan tarkentaa kansainvälisyyden sisältävän useimpien väestöjen edustajia sekä nostaa esiin myös kielikysymyksen. Hänen mukaansa englannin kielen puhuminen tai sen kuunteleminen ei tee puhujasta vielä kansainvälistä. Kansainvälisellä foorumilla toimitaan ulkomaalaisten henkilöiden kanssa huolimatta käsiteltävien kysymysten alkuperästä. Georg Haggren puolestaan listaa kansainvälisyyteen kansainväliset projektit, suhteet, vierailut ja keskusteluun osallistuminen. Eli "tavallaan se että tutkitaan jotain muuta kuin pelkästään Suomea".

Yhteistä näille kolmelle näkemyksille onkin että kansainvälisyys on rajat ylittävää toimintaa.

Henkilöt voivat kuitenkin jakaa kansainvälisiä ajatuksia vaikkeivät olisi koskaan poistuneet rajojen yli, joten tässä tutkimuksessa kansainvälisyydellä tarkoitetaan aatteita, yhteistyötä ja toimia jotka voivat esiintyä ja levitä eri alueilla ilman rajat ylittävää liikkumista. Toisin sanoen tutkijan ei tarvitse matkustaa valtion ulkopuolelle omaksuakseen uudenlaisia aatteita.¹⁰

Miten kansainvälistyminen näkyy suomalaisen arkeologian tieteellisessä tutkimuksessa 1970- luvulta lähtien? Tämä on tutkimuksen pääasiallinen tutkimuskysymys, johon pyrin vastaamaan lukemalla ja analysoimalla suomalaisia arkeologisia kirjoituksia, tutkimuksia, haastatteluita ja artikkeleita alkaen 1970-luvulta. Käytän 1970-lukua tutkimuksen alkupisteenä, sillä sen katsotaan olevan suomalaisen modernin arkeologian käännekohta jolloin esimerkiksi kulttuurin käsite alkoi muuttua. 1970-luvulla toteutettiin myös mainittavia kansainvälisiä yhteistyökaivauksia, esimerkiksi Ari Siiriäisen kaivaukset Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. 2010-luku puolestaan on hyvä päätepiste jolloin ei tarvitse ottaa mukaan sitä seuranneita yksittäisiä vuosia.

Olen jakanut sisällön temaattisesti kahteen päälukuun; kielelliseen ja sisällölliseen. Näistä ensimmäisessä tutkitaan aineistoa kielellisistä lähtökohdista ja kysymyksistä. Sisältöön keskittyvässä luvussa taasen tarkastellaan aineistoa esimerkiksi aihepiirien mukaan keskittyen nimenomaan sisällöllisiin muutoksiin. Molemmat luvut seuraavat samanlaista rakennetta jossa vuosikymmenet käydään alaluvuissa läpi kronologisessa järjestyksessä. Kronologinen tapa tekee aineiston käsittelemisestä ja vertailusta helpompaa temaattisen sijaan. Päälukuja on vain kaksi mikä on vähän. Alunperin tarkoituksena oli lisätä kolmas luku Ari Siiriäisestä, joka oli merkittävä

10 Georg Haggrenin haastattelu 17.5.2017, Helsinki; Petri Halisen haastattelu 17.5.2017, Helsinki; Mika Lavennon haastattelu 17.5.2017, Helsinki.

(8)

kansainvälinen henkilö Suomen arkeologiassa, mutta materiaalista ei olisi riittänyt juttua edes kymmeneen sivuun jolloin päätin jättää erillisen luvun pois ja lisätä maininnat Siiriäisestä toiseen lukuun.

Tarkentaakseni rajauksen sisältöä nostan esille erinäisiä lisäkysymyksiä. Esiintyykö arkeologisessa tutkimuksessa ja kirjoituksessa englanninkielisten termien/kielen lisääntyvää käyttöä aikajanalla verrattuna suomennosten käyttöön? Millä kielellä poimimani arkeologit ja julkaisut julkaisivat artikkeleitaan ja millaista muutosta tähän on nähtävissä aikarajauksen sisällä? Viitataanko kansainvälisiin tutkimuksiin/julkaisuihin ja kuinka paljon, vai hallitsevatko suomalaiset tutkimuslähteet viitteitä? Esiintyykö tutkimuksissa ja julkaisuissa kansainvälisiä teemoja ja trendejä? Onko niissä muutosta kohti 2000-lukua tultaessa? Onko suomalainen arkeologinen tutkimus enimmäkseen katalogista raportointia? Kuinka paljon tutkimusta ja aiheita on Suomen ulkopuolelta? Onko tässä muutosta vuosikymmenien kuluessa? Näiden kysymysten on tarkoitus auttaa tulkitsemaan suomalaisen arkeologian mahdollista kansainvälistymistä kirjoitetun aineiston perusteella, ja suomalaisen tutkimuksen sekä kansainvälisen tutkimuksen suhdetta keskenään suomalaisessa arkeologiassa.

1.3 Aineiston esittely ja metodit

Tutkimuksen pääaineistona tulevat olemaan suomalaiset arkeologiset kirjoitukset, artikkelit ja tutkimukset alkaen 1970-luvulta vuoteen 2010 asti. Koska materiaalia on laajasti ja eri mediaformaateissa – esimerkiksi lehdissä, erinäisissä seurajulkaisuissa, Internetissä ja blogikirjoituksissa – olen rajannut aineiston tiettyihin julkaistuihin kokoelmiin ja sarjoihin pysyäkseni pro gradu -tutkielmaan sopivassa työmäärässä.

Museoviraston Arkeologia Suomessa -sarja (AS) on vuosittainen julkaisu jossa esitellään Suomessa kunakin vuosikertavuotena toteutetut arkeologiset kaivaukset ja inventoinnit. Se aloitti julkaisunsa 1985. Vaikka aihepiirit nimen mukaisesti keskittyvät Suomeen, jolloin kansainvälisten aiheiden kasvun tarkastelu jää niissä vähälle, artikkelit ovat osa suomalaisen arkeologisen julkaisun kehittymisen tarkastelemista kielellisesti ja viitteellisesti. Lisäksi niistä voi etsiä suomalaisten arkeologien ajatuksia arkeologiasta ja kehityksestä.

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Suomen museo -vuosikirjat (SM) 1970–2010 esittelevät myös historiallisia ja arkeologisia tutkimuksia, jolloin olen listannut ne myös lähdekirjallisuudeksi.

Vaikka nimi viittaa pääosin Suomeen keskittyvään sisältöön, tarkoitus on tutkia onko sarjassa 2000- luvulle tultaessa näkyvissä minkäänlaista kansainvälistä muutosta. Ensimmäiseen käsittelylukuun

(9)

olen myös ottanut sisarjulkaisu Finkst Museum (FM) joka on myös Suomen Muinaismuistoyhdistyksen julkaisema vuosikirjasarja. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirjat (SMYA) – joka on siis erillinen julkaisusarja kuin Suomen Museon vuosikirjat – kuuluvat jo lähtökohtaisesti aineistoon monipuolisuudenkin vuoksi. Aikakirjat ovat läpi vuosikymmenien joko koonneet yhteen artikkeleita yhdeksi julkaisuksi tai vuorostaan toiminut yhden henkilön tutkimuksen julkaisuna. Aikarajaus alkaa ensimmäisistä 1970-luvulla julkaistuista aikakausikirjoista. Samanlaiseen kaartiin kuuluu myös ISKOS jonka tarkoitus on toimia julkaisufoorumina arkeologeille ja heidän artikkeleilleen sekä väitöskirjoilleen. ISKOS on myös Suomen Muinaismuistoyhdistyksen julkaisu ja tuo aineistoon kansainvälistä väriä, sillä muutamat julkaisut ovat artikkelikokoelmia eri maiden kirjoittajilta.

Yksi lähdekirjallisuuteen kuuluva julkaisu on myös Suomen Arkeologisen Seuran tiedotuslehti Muinaistutkija (MT) joka aloitti julkaisunsa vuonna 1984 ja sisältää joka numerossa suomalaisten tutkijoiden ja arkeologien kirjoittamia artikkeleita. Jo julkaisustaan lähtien Muinaistutkija on pyrkinyt herättämään keskustelua Suomen arkeologisen tutkimuksen tilanteesta sekä tulevaisuudesta sekä mahdollisista kehityskanavista. Tutkimuksessa tarkastelen näiden keskustelujen kulkua ja kehitystä läpi vuosikymmenten. Suomen Arkeologisen Seuran julkaisuihin kuuluvat myös Arkeologiapäivät, joihin on koottu Arkeologiapäivä-seminaarien esityksiä, sekä Fennoscandia Archaeologica (FA) joka aloitti julkaisunsa 1984. Näistä jälkimmäistä on erityisesti tarkasteltu ensimmäisessä pääluvussa kielellisestä näkökulmasta. Koska toinen pääluku alkoi paisua huomattavasti suuremmaksi kuin ensimmäinen, rajasin Fennoscandia Archaeologican pois se aineistosta. Tämän päätöksen taustalla oli myös tarve hallita ajankäyttöä aineiston kanssa elämäntilanteessa, jolloin pro gradun tekeminen oli muutenkin hankalaa. Olen tietoinen rajauksen vaikutuksista tutkimukseen ja lopputuloksiin.

Tutkimus on pääasiallisesti laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus jolloin päämetodeina käytän aineistoanalyysia. Tutkimusprosessi perustuu induktioon, eli havaintojen kautta hankitut faktat johtavat teorioihin ja olettamuksiin joita teen aineiston pohjalta. Käyn lävitse kirjoituksia ja haastattelen useampaa henkilöä saadakseni mahdollisimman todenmukaisen kuvan arkeologisen tutkimuksen kehityksestä. Olen joissain määrin käyttänyt myös kvantitatiivisia tutkimusmetodeja aineiston luokitteluun, taulukointiin ja vertailuun erityisesti ensimmäisessä pääluvussa.

Kvantitatiivisia metodeja on hieman käytetty myös aineiston aihepiirien luokitteluissa jolloin olen vertaillut kansainvälisten aiheiden määrää suomalaisiin.

(10)

Yksi merkittävä osa aineistoista koostuu myös haastatteluista. Olen tutkimusta varten haastatellut kolmea suomalaisia arkeologista toimijaa jotka ovat kokeneet parin viime vuosikymmenen muutokset arkeologiassa tieteenalana ja voivat kertoa omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan tutkimuskysymykseen liittyen. Tämän tarkoitus on tuoda monipuolisuutta aineistoon sekä syvempää näkemystä aiheeseen. Tutkimusta varten haastattelin kolmea henkilöä; arkeologian dosentti Petri Halista, arkeologian tutkija Mika Laventoa sekä arkeologian dosentti Georg Haggrenia. Kaikki haastattelut tehtiin saman päivänä Helsingissä 17.5.2017. Litteroidut haastattelut löytyvät liitteistä.

1.4 Tutkimuskirjallisuus

Tutkimuskirjallisuus aiheesta on erittäin vähäistä. Varsinaista syventävää tutkimusta suomalaisen arkeologian tutkimuksen kansainvälistymisestä on hankala löytää ja suomalaisen arkeologian historiaan syventyvien julkaisujen lukumääräkin on kirjoitushetkellä laskettavissa yhden käden sormilla.

Heikki Ylikankaan, Marjatta Hietalan ja Sini Kankaan toimittama Historia eilen ja tänään.

Historiantutkimuksen ja arkeologian suunnat Suomessa 1908–2008 on vuonna 2009 Tiedeakatemian 100-vuotisjuhlaa varten toimitettu teos, joka käsittelee Suomen arkeologian ja historian tutkimuksen kehityssuuntia ja keskusteluja.

Timo Salmisen Kollegat, ystävät ja kiistakumppanit (2014) puolestaan keskittyy valottamaan suomalaisten arkeologien ulkomaisia yhteyksiä ja suhtautumisia alaansa sekä yhteiskunnan muutoksiin 1800-luvun lopulta 1960-luvulle. Koska kyseisen teoksen aikarajaus päättyy 1960- luvulle, se ei sopinut lähdeaineistoon. Salminen on myös kirjoittanut teoksen Suomen tieteelliset voittomaat (2003) jossa tarkastellaan Suomen Venäjän ja Siperian yhteyksiä 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoliväliin. Näiden kirjallisuuden tarkoituksena on antaa tutkimukselle taustaa suomalaisen arkeologian kehityksestä sekä auttaa hahmottamaan muutosta pitkällä aikavälillä.

Lisäksi Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpelan avustuksella löysin myös Visa Immosen ja Jussi-Pekka Taavitsaisen kirjoittaman artikkelin "Language, Nationalism and the Identity of Archaeologists. The case of Juhani Rinne’s professorship in the 1920s" (2008) sekä toisen samojen henkilöiden kirjoittaman artikkelin "Oscillating Between National and International: The Case of Finnish Archaeology" (2011).

(11)

2. Kansainvälisyys kielessä

2.1 Saksan kielen voittokulku 1970-luvulla

Kieli on luonnollisesti yksi merkittävistä kansainvälisistä kommunikaatiokeinoista ja sillä on merkittävä asema tutkimusten levinneisyydessä. Suomessa arkeologisten tutkimusten ja kirjoitusten julkaisukielinä ovat määrässä hallinneet itsestään selvästi sekä suomi että ruotsi joista molemmat ovat Suomen virallisia kieliä. Ruotsi on myös väylä pohjoismaiseen tutkimustyöhön, jossa Suomi on ollut huomattavasti aktiivinen. Mitä tulee muihin ja erityisesti kansainvälisiin kieliin, aineisto noudatti huomattavan yhtenäistä linjaa muutoksessa arkeologisen tutkimuksen pääasiallisen kansainvälisen kielen asemassa 1970-luvulta lähtien. On kuitenkin huomioitava, että 1970-luvun vertaaminen tilastollisesti myöhempiin vuosikymmeniin on vaikeampaa, sillä osa julkaisuista aloitti toimintansa vasta 1980-luvussa, esimerkkeinä Arkeologia Suomessa, Fennoscandia archaeologica ja Muinaistutkija.

Julkaisukieli 1970-luvun julkaisuissa

Nimi Suomi Ruotsi Englanti Saksa Yhteensä

Suomen Museo 59 - 8 5 72

SMYA¹¹ 11 21 - 6 38

ISKOS - - 2 - 2

Finskt Museum - 34 13 3 50

Yhteensä 70 55 23 14 152

Taulukko 1. Julkaisukieli 1970-luvulla

1970-luvulla saksa hallitsi julkaistun aineiston kansainvälistä puolta. Saksan kielellä oli selkeä asema muihin ulkomaisiin kieliin nähden, minkä taustalla on yhtenä selityksenä saksan asema tuolloisen sukupolven kouluopetuksessa. En löytänyt kirjallisia todisteita jotka osoittaisivat saksan kielen olleen yksi suurimmista koulukielistä, mutta Halinen sekä Haggren ovat sitä mieltä, että koulutus on vaikuttanut saksan kielen asemaan tutkimuskielenä. Samaa mieltä on myös Mika Lavento joka kertoo kuinka saksa oli lukioissa opetettava kieli jota moni osasi, ei niinkään englantia, kunnes tilanne muuttui 60-luvulla. Tämä vaikutti myös saksaan yliopistoissakin ja sitä kautta arkeologiaan. (Lisäksi Lavento huomauttaa ettei Saksa valtiona itsessään ollut enää

11 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirjat

(12)

merkittävä toisen maailmansodan jälkeen.) On kuitenkin huomautettava ettei saksankielisten artikkeleiden määrä ole erityisen suuri aineistoon nähden, vain noin kymmenesosa julkaisujen määrästä. Lisäksi kielenkäyttö on aina kirjoittajakohtaista, sillä kirjoittajan oma kielitaito, kansainvälinen asema ja tutkimusten kohteet vaikuttavat automaattisesti myös kirjoituskielen valintaan.¹²

Tämä vaikuttaa myös Englannin kielen näkyvyyteen julkaisuissa. Englanti ei vielä 1970-luvulla ollut yhtä suuressa asemassa suomalaisen arkeologian kansainvälisissä julkaisuissa, vaikka sitä jo esiintyikin sekä kirjoituskielenä että lähdekirjallisuudessa. Kun aineiston purkaa tilastolliseen muotoon numerot antavat kuvan että englanti olisi saksaan verrattain enemmän käytettynä kielenä lukumäärässä. Mutta tarkastellessa tapauskohtaisemmin on huomioitava että 1970-luvulla lähes kaikki englanninkieliset tutkimukset ja artikkelit olivat samojen muutaman henkilöiden kirjoittamia, siinä missä saksankieliset julkaisut olivat asettuneet tasaisemmin useamman eri kirjoittajan kesken.

Esimerkiksi ISKOS 2 -numeron kaksi englanninkielistä artikkelia ovat Ari Siiriäisen ja Milton G.

Nunezin kirjoittamia – Siiriäinen oli 1970-luvulla aineiston perusteella selvästi tuottoisin englanninkielellä kirjoittaja, joka kirjoitti 2/3 osaa englanninkielisistä artikkeleista. Siiriäinen kirjoitti myös saksaksi, mikä käy ilmi lähdeviitteisiin merkityistä hänen aiemmista julkaisuistaan, mutta huomattavasti harvemmin englantiin verrattuna. Taustalla on Siiriäisen aktiivisuus arkeologiassa ulkomailla, tästä esimerkkinä hänen kaivauksensa Etelä-Amerikassa 1960-luvulla.

Tämä on myös oiva osoitus siitä, miten tutkijakohtaista kielenkäyttö on. Esimerkiksi siinä missä Ari Siiriäinen vastasi suurimmasta osasta Suomen Museon englannin kielen käytöstä, Ella Kivikoski – joka myös toimi Suomen Museon toimittajana vuoteen 1977 asti – käytti lähdeaineistossaan ruotsia ja saksaa enemmistönä suomen kielen lisäksi. Kirjoittajan oma suhde kansainvälisyyteen määrittää heidän kielenkäyttönsä tutkimuksessa.

Suomen museon vuosikirjoissa 1970-luvun alkupuoliskolla saksa oli selkeästi merkittävin kansainvälinen kieli julkaisuissa. Englanti ei ollut vielä läheskään yhtä näkyvässä asemassa kuin myöhemmillä vuosikymmenillä ja vaikka saksankieliset artikkelit jäävät määrässä varsin pieneksi, noin vajaa 7% yhteismäärästä, saksa oli kuitenkin huomattavasti läsnä vuosikirjojen kokonaisuudessa. 1970-luvun alussa lähes kaikki suomenkieliset artikkelit ovat saaneet peräänsä saksankielisen referaatin ja lisäksi lähdeluetteloissa ja viitteissä saksa hallitsi vieraskielisiä julkaisuja kun ruotsi lasketaan pois. Englanninkielisiä viitteitä oli myös mukana mutta niiden

12 Petri Halisen haastattelu 17.5.2017, Helsinki; Georg Haggrenin haastattelu 17.5.2017, Helsinki; Mika Lavennon haastattelu 17.5.2017, Helsinki.

(13)

lukumäärä jäi varsin vähäiseksi. Määrää vastaan löytyi huomattavasti enemmän saksankielisiä julkaisuja sekä moninkertaisesti enemmän ruotsin ja suomenkielisiä lähteitä sekä viittauksia. Myös venäjänkielisiä lähteitä löytyi ja 1970-luvun alussa niitä oli enemmän kuin englanninkielisiä. Itse englannin kielellä kirjoitetuissa artikkeleissa oli käytetty lähteinä paljon saksankielisiä julkaisuja, jolloin huolimatta prosentuaalisesta osuudesta englanti oli 1970-luvulla selkeästi altavastaaja.

Tämä on selkeä osoitus siitä, miten saksan kieltä käytettiin väylänä kansainväliselle – erityisesti eurooppalaiselle – tutkimuskunnalle ja kuinka saksa oli samanlaisessa asemassa mitä englanti myöhempinä vuosikymmeninä. Toisin sanoen, suomalainen arkeologia oli jo 1970-luvulla ainakin osittain avautuneempi myös kansainväliselle silmälle, eikä suinkaan käpertynyt sisäänsä kirjoittamaan vain suomalaiselta tutkijalta toiselle, kuten kolme- ja neljäkymmenluvulla.¹³ Saksan kielen käytölle tutkimuksissa löytyi syitä myös aihepiiristä; Halisen mukaan rautakauden tutkimus oli pitkään saksaan sitoutunutta, jolloin saksan kieli oli oleellinen osa lähde- ja kommunikointikielenä rautakauden tutkimuksessa. Lisäksi Halinen kertoo kuinka teoreettis- metodologiset keskustelut ovat tulleet anglosaksisista maista, kuten Saksa, mikä on edesauttanut saksan kielen asemaa tutkimuksissa.¹⁴

Georg Haggren huomauttaa myös kuinka tutkimuksen aihepiiri vaikuttaa tutkimuskieleen.

Esimerkiksi keskiaikaisessa tutkimuksessa saksan merkitys on suuri, koska Suomi kuuluu Saksan kulttuuripiiriin. Tätä tukivat myös havaintoni aineistosta, jossa saksankieliset tutkimukset ja artikkelit liittyivät useimmiten kulttuurilliseen materialismiin, esimerkiksi arkkitehtuuriin.¹⁵

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirjoissa 1970-luvulla ruotsi oli määrässään merkittävin julkaisukieli, 55% kokonaisuudesta. Tämä juontuu lähes suurimmassa osin aikakausikirjan 75. sisältämästä artikkelikoosteesta Ella Kivikosken toimittamana, joista suurin osa oli kirjoitettu ruotsiksi; mahtuipa mukaan myös muutama norjankielinen teksti.¹⁶ Ruotsi on selkeästi myös kokonaisuudessa hallitseva 1970-luvulta 1980-luvulle, aina itse kirjoituskielestä viitteisiin ja lähdeaineistoon että lainattuihin sitaatteihin. Jos kaikista käytetyistä ei-suomalaisista kielistä etsittäisiin yhtä selkeästi ylivoimaista voittajaa, ruotsi olisi selviö sillä sen tilastolliset lukumäärät olivat moninkertaiset muihin verrattuna.

Ruotsin (ja suomen) merkittävään asemaan tutkimus- ja aineistokielenä läpi vuosikymmenien on vaikuttanut paitsi Suomen historia ja kaksikielisyys, myös tutkimusten aihealueet. Useammat

13 Salminen 2014, 191.

14 Petri Halisen haastattelu 17.5.2017, Helsinki

15 Georg Haggren haastattelu 17.5.2017, Helsinki

16 Kivikoski, 1973.

(14)

artikkelit käsittelivät vanhoja suomalaisia monumentteja ja rakennuksia, minkä johdosta lähdeaineistoon on otettu asiaankuuluvasti kohteen aikaista – eli useimmiten vuosisadan takaista – kirjeenvaihtoa, rakennusten arkkitehtuurisia asiakirjoja sekä pöytäkirjoja. Tämä takaa ruotsin kielen aseman hallitsevuuden tutkimusten lähdeaineistoissa ottaessa huomioon ruotsin kielen aseman Suomessa vuosisata takaperin. Tämä pätee itse kirjoituskieltä lukuun ottamatta myös Suomen Museon julkaisuihin.

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirjoissa myös saksa on napannut itselleen huomattavan osuuden, noin 15% kokonaisjulkaisuista. Tästä kiintoisan tekee se, että aikakausikirjat ovat toimineet suomalaisille tutkijoille julkaisufoorumina kansainvälisille historian ja arkeologian tiedealoille. Siinä missä myöhempinä vuosikymmeninä englanti nousee merkittävimmäksi kieleksi aikakirjoissa, 1970-luvulla saksa on ollut suomalaisten tutkijoiden kansainvälisyyden tai ainakin eurooppalaisen tutkimuksen portti. Toisin sanoen aineisto antaa kuvan että jos tutkija halusi eurooppalaisten kollegojen lukevan tutkimuksensa, tuli kirjoittaa saksaksi joka oli 1970-luvun suomalaisilla tutkijoilla enemmän tai vähemmän hallussa saksan suuren käytön määrään katsoen.

Lähdeluettelot, kirjallisuus ja viitteet antoivat myös saksalle suuren osuuden aikakausikirjoissa.

Viitteet ovat aina teoskohtaisia mutta 1970-luvun kokonaisuudessa saksa ja ruotsi olivat suomen lisäksi hallitsevia lähde- ja kirjallisuuskieliä. Sitaatit sekä termit olivat joko ruotsiksi tai saksaksi, riippuen tutkimusaiheesta sekä aineistosta. Englanninkielistä kirjallisuutta ja aineistoa esiintyi enemmän kuin verrattaessa Suomen Museon artikkeleihin mutta se jäi kokonaisuudessa silti selkeästi vähemmälle.

Poikkeuksen kirjoituskielten kaavaan tekee Finskt Museum. Artikkeleiden julkaisukielten kokonaismäärästä englanti vie 26% siinä missä saksa vain 6%. Pelkkien numerotietojen perusteella tästä voisi vetää johtopäätöksen, että englanti olisi ylivoimaisesti hallinnut kansainvälisen kielen asemaa julkaisussa. Tarkempi tarkastelu kuitenkin jälleen osoittaa, että Ari Siiriäinen kirjoitti kolmasosan englanninkielisistä artikkeleista, ja esimerkiksi 81. vuosikerran numerossa Ann Forsten kirjoitti kaksi numerossa julkaistusta kolmesta artikkelista. (Ari Siiriäinen et. al. kirjoitti kolmannen.) Englanti jakaantui siis jälleen muutaman aktiivisen kirjoittajan harteille.

Silti englannin kielen näkyvämpää asemaa 1970-luvun Finskt Museumissa ei voi kiistää. 1970- luvun alussa englanti oli vielä altavastaaja ja lähdeaineistossa vähän käytetty. Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa kieli oli kuitenkin saanut enemmän jalansijaa ja sitä käytettiin kirjoituskielenä tasaisesti, vähintään kerran numerossa lukuun ottamatta 1970-luvun ensimmäistä sekä viimeistä vuosikirjoja. Vuoden 1976 Finkst Museumin vuosikirjassa kaikki kolme artikkelia olivat

(15)

englanniksi, vain yksi Siiriäisen kirjoittamana. Sama muutos päti myös lähteisiin; siinä missä vuosikymmenen alussa englanti oli varsin vähän käytetty viitekieli, puolivälissä sitä alkoi näkyä viitteissä ja lähteissä jo huomattavasti enemmän. On myös hyvä huomioida, kuinka vuosikymmenen kokonaismäärästä englanti ja saksa vievät yhteensä 32%. Kaikista neljästä julkaisusta Finskt Museum on ollut kielijakaumaansa nähden (kotimaisten ja ulkomaisten kesken) kansainvälisin julkaisu 1970-luvulla.

1970-luvun lopulla alkoivatkin muutoksen tuulet jo puhaltaa. Suomen Museon vuoden 1977 numerossa päätoimittaja vaihtui Ella Kivikoskesta Martti Linkolaan, ja samalla myös etukannessa ollut alaotsikko "Mit referaten" muuttui muotoon "with summaries and absracts".¹⁷ Saman muutoksen myötä myös artikkeleiden referaatit muuttuivat saksasta englanniksi, ainakin kyseisen numeron ajaksi. Tämä varsin radikaali muutos kielii pinnan alla kyteneestä muutoksesta, joka nostaisi englannin suurimmaksi kansainväliseksi julkaisukieleksi arkeologisessa tutkimuksessa myös Suomessa.

2.2 1980-luvun muutoskaari

Suomen Museo 58 - 10 3 71

SMYA 6 3 9 - 18

ISKOS 12 39 131 8 190

Arkeologia Suomessa 27 4 - - 31

Muinaistutkija 84 1 3 - 88

Fennoscandia archaeologica 1 2 39 9 51

Yhteensä 188 90 201 23 502

Taulukko 2. Julkaisukieli 1980-luvulla.

1980-luvulla englanti alkoi kasvattaa osuuttaan julkaisukielistä. Suomen Museossa englanninkielisiä artikkeleita esiintyi 10 kertaa eli 14%, kun taas saksa sai tyytyä päälle 4.2%

jakaumaan. Englanti myös jatkoi pääkielenä kotimaisten kielten referaateissa vähintään joka

17 Suomen Museo 1977.

(16)

toisessa numerossa. Vuonna 1987 toimittaja vaihtui jälleen, tällä kertaa asemaan nousi Osmo Vuoristo. Vaihdos ei kuitenkaan aiheuttanut yhtä suurta muutosta kuin edellisellä kerralla vaan englanti säilytti asemansa. On myös kiintoisaa huomata, kuinka 1980-luvulla saksankieliset artikkelit olivat vuorostaan usein samoilta kirjoittajilta, muun muussa Heikki Matiskaiselta.¹⁸ Roolit ovat näyttäneet vaihtuneen englannin ja saksan kesken, mutta eivät kuitenkaan yhtä radikaalisti ja nopeasti kuin taulukosta voisi päätellä.

Merkittävän muutoksen taustalla olivat myös Suomeen saapuneet keskeiset tutkimukset ja suuntaukset. Halinen kertoo:

"Siinä 60- ja 70-luvuilla tuli keskeisiä tutkimuksia nimenomaan englannin kielellä ja sitten samalla tavalla 80-luvulla kun tuli toi postprosessuaalinen suuntaus niin sehän oli sitten lähinnä englantilainen, Cambridgen yliopistosta lähtenyt vahvasti eteenpäin ja se sai paljon Pohjoismaissa tilaa, Norja ja Ruotsi, myös Tanska jonkun verran ja saapui se 80-luvulla Suomeenkin ja sitä kautta tämmöinen brittiläinen arkeologia tuli vahvemmin mukaan."¹⁹ Brittiläisen arkeologian vahvempi mukaantulo Suomessa johti väistämättä englannin kielen kasvavaan asemaan arkeologisessa tutkimuksessa. Halinen huomauttaa myös että 70-luvulta lähtien kirjoja alettiin julkaista huomattavasti enemmän ja englanninkieliset kirjat olivat enemmistönä maailmalla, mikä johti englannin muodostumiseen valtakieleksi tieteessä, niin sanotusti "tieteen kieleksi".²⁰

1980-luvun alussa viitteet ja lähteet olivat Suomen Museon julkaisuissa tasaisia suomen, ruotsin ja saksan kesken. Englanninkielistä kirjallisuutta oli jo mukana huomattavasti, mutta myöhempiin vuosikymmeniin verrattuna määrä oli vähäisempi. Lähdeviitteistä näkyy myös, että suomalaisten tutkijoiden kirjoittamia englanninkielisiä teoksia oli vähän siinä missä suomi, ruotsi ja saksa olivat jälleen enemmän käytettyjä. Englanninkielisiä teoksia suomalaiset olivat julkaisseet jo 1970- luvulla, mutta niiden määrä ei missään vaiheessa näytä hallitsevan kokonaisuutta ja jää pieneksi erityisesti verrattaessa myöhempiin vuosikymmeniin. Toinen mahdollinen syy niiden vähyyteen lähdeluetteloissa voi olla myös se että niihin viitattiin huomattavasti vähemmän kuin muunkielisiin.

Viitteet ja aineistot ovat kuitenkin aina tapauskohtaisia ja riippuvat tutkimuksen aiheesta. Ne ovat myös aina alttiita muutoslinjoille ja erityisesti asteittain tapahtuvaa sukupolven vaihdosta voisi pitää merkittävänä syynä kielten jakauman muutokselle. Aineistosta näkyy pitkällä aikavälillä kuinka

19 Petri Halisen haastattelu 17.5.2017, Helsinki.

(17)

eräät 1970-luvulla toimineista kirjoittajista eivät ole yhtä aktiivisia siinä missä uusia nimiä alkoi esiintyä julkaisujen luetteloissa, ja englannin aseman vahvistuminen myös koulutuksessa edesauttoi uuden sukupolven kieliosaamisen muutosta. 1980-luvun lopulla muutos seuraavalle vuosikymmenelle alkoi näkyä jo myös viitteissä, sillä saksa alkoi vuosikymmenen alun vahvasta asemastaan huolimatta hiipua vähemmälle käytölle aiempaan nähden.

Termien käytössä ei kuitenkaan ilmennyt juurikaan muutosta; englanninkielistä termistöä ei 1980- luvulla juuri esiintynyt ja kansainvälinen termistö on muutenkin jäänyt aineistossa varsin vähälle.

Yksittäisissä artikkeleissa esiintyi välillä selviä lainasanoja, kuten "preparoida"²¹ (englannin sanasta prepare) mutta kokonaisuudessa suomalainen terminologia hallitsi. Latinaa ja ruotsia esiintyi ajoittain, erityisesti luonnontieteen ja arkkitehtuurin yhteydessä. Mutta vaikka esimerkiksi latinaa käytettiin luonnontieteen yhteydessä kyseessä olivat luonnontieteelliset termit eivätkä arkeologiset.

Tällä tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että luonnontieteissä alkuperäiset termit ovat yleisesti käytössä jolloin niiden kautta on vaikeampi arvioida suomalaisen arkeologian kielenkäytön kansainvälistymistä.

Yksi ja suurin syy englanninkielisten kirjoitusten räjähdysmäiseen lukumäärän kasvuun oli Torsten Edgrenin toimittama ISKOS 5 -julkaisu joka ilmestyi 1985. Siihen oli koottu eri kirjoittajilta yhteensä 74 artikkelia joista kaikki olivat englanniksi. Sitä ennen julkaistu ISKOS 4 (1984) puolestaan sisälsi 28 artikkelia, 27 englanniksi ja yksi saksaksi. Artikkelit olivat peräisin Suomi- Neuvostoliitto arkeologiajärjestön jäseniltä, ja julkaisun tarkoituksena oli herättää kiinnostusta yhteistyöstä. On myös hyvä huomioida, etteivät kaikki artikkelit olleet alkujaan englanniksi, vaan ne olivat varta vasten käännetty ISKOS-julkaisua varten.²²

Tämän otti esille myös Tapio Seger joka listasi Arkeologia Suomessa -sarjassa kielijakauman vuoden 1985 arkeologisista artikkeleista. Ulkomaisten kirjoittajien osuudeksi listattiin 35%, mikä oli lähes kokonaan ISKOS 5:n ansiota. Kokonaisuudessaan Segerin listaamista vuoden 1985 julkaistuista artikkeleista englanti on käytetyin kieli 45% osuudella, suomi 38%, ruotsi 14% ja saksa 3%.²³ Vuoden 1986 jakauma on jo erilainen ilman ISKOS 5:n kaltaista julkaisua; suomi on noussut jälleen käytetyimmäksi kieleksi 43%:lla, ruotsi 28%, englanti 23% ja saksa 6%.²⁴ Tämä myötäilee myös omia havaintojani 1980-luvun kielijakaumasta, joka osoittaa suomen ja ruotsin kielen hallitsevuuden suomalaisen arkeologian julkaisuissa.

21 Suomen Museo 1987, 139.

22 ISKOS 4 1984, 7.

23 Seger 1987, Arkeologinen julkaisutoiminta Suomessa 1985.

24 Seger 1991, Arkeologinen julkaisutoiminta Suomessa 1986–1987.

(18)

1980-luvulla aloitti kuitenkin julkaisunsa myös Fennoscandia archaeologica, joka vaikutti englanninkielen tilastolliseen ylivoimaan. Jo vuonna 1984 julkaistussa ensimmäisessä osassa seitsemän artikkelin kokonaisuudesta 4 oli englanniksi, eli 57%. (Saksankielisiä artikkeleita oli 2 ja ruotsinkielisiä 1.) Tähän vaikutti huomattavasti se, että osa kirjoittajista ei ollut suomalaisia vaan joukossa oli useita esimerkiksi neuvostoliittolaisia kirjoittajia, minkä johdosta englanti oli yhteisenä kommunikointikielenä oleellinen. Saksa oli edelleen varsin vahvasti mukana lähteissä ja viitteissä vuosikymmenen alussa sekä edelleen oleellinen vaikka englanti hallitsi kirjoituskieltä. 1980-luvun lopulla saksa alkoi kuitenkin vähenemään lähteistä, aivan kuin muidenkin julkaisujen kohdalla.

Yksi syy saksan määrän vähenemisen taustalla voi olla nuorempien arkeologien pienempi saksan kielen taito. Näin toteaakin Sirkku Pihlman. väitöskirjansa esipuheessa perustellessaan kirjan osittaista suomen kieltä: "--että suomalaiset arkeologian opiskelijat näyttävät yhä harvemmin pystyvän lukemaan saksankielisiä julkaisuja."²⁵

Fennoscandia archaeologiasta huomattavan julkaisun tekee se, että pienemmästä artikkelimäärästään huolimatta se on SMYA:n ohella merkittävin kansainvälinen julkaisu kielellisesti aineistosta nähden. Siinä missä suomi ja ruotsi hallitsivat kotimaisina kielinä lähes kaikkia muita julkaisuja, Fennoscandia arcaheologica mahdollisti englanninkielisen eli toisin sanoen kansainvälisen kommunikoinnin ulkomaalaisten kirjoittajien kesken. Fennoscandian kotisivuilla Internetissä lukee: "The aim of this publication is to encourage discussion within the discipline and to improve the standard of archaeological research by contacts on the interdisciplinary and international levels."²⁶ Kansainvälinen kontakti on koko julkaisun perusta, ja on huomattava osoitus 1980-luvulla kasvaneesta halusta osallistua arkeologian kansainväliseen keskusteluun. Sen osuus muiden kuin kotimaisten kielten käytössä ja julkaisussa on merkittävä.

Finkst Museumin jakauma ulkomaisten kielten osuudesta kokonaismäärästä oli laskenut 1970- luvulta, englannin ja saksan yhteisosuus ollen 20%. Englanti kasvatti tasaisesti asemaansa saksan vähitellen jäädessä kirjoituskielenä yhä vähemmälle, mutta muutos ei ollut äkillinen tai nopea vaan jatkui hitaasti koko vuosikymmenen ajan, mikä näkyi erityisesti tutkimusten lähdeaineistoissa ja viitteissä. 1980-luvulla julkaisunsa aloittivat myös kaksi uutta sarjaa, Arkeologia Suomessa ja Muinaistutkija, joista kumpikaan ei juurikaan käyttänyt muita kieliä suomen ollessa pääasiallinen julkaisukieli. Niiden tarkoitus oli pikemminkin esitellä suomalaisia arkeologisia hankkeita (Arkeologia Suomessa) tai herättää keskustelua suomalaisen arkeologian silloisesta tilanteesta

25 Pihlman 1990, 5.

26 Fennoscandia archaeologican kotisivut < http://www.sarks.fi/julkaisut_fa.html>

(19)

(Muinaistutkija.) Muinaistutkijan julkaisu olikin epätasainen läpi 1980-luvun aktiivisten kirjoittajien puutteessa ja vuosina 1986-1987 julkaistiin vain yksi numero.

Siinä missä kotimaisten kielten ylivoimainen osuus muissa julkaisuissa antaa kuvan suomalaisen arkeologian jonkinasteisesta vähäisestä haluttomuudesta julkaista kansainvälisille alueille, Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirjat viittaisivat päinvastaiseen. Englanniksi julkaistiin yhtä paljon teoksia kuin suomeksi ja ruotsiksi yhteensä; näin ollen englanti nappaa 50% osuuden. Tähän on kaksi syytä; ensinnäkin aikakausikirjat ovat usein yksittäisiä teoksia artikkelikokoelman sijaan, esimerkiksi väitöskirjoja. Näin ollen ne ovat suurempina tutkimuksina enemmän kansainvälistä materiaalia kuin lyhyemmät artikkelit kotimaisissa sarjoissa. Toiseksi jälleen kerran osa julkaisuista on peräisin samoilta henkilöiltä; esimerkkinä 1982 julkaistu kolmiosainen ja englanninkielinen Luistari-sarja oli Pirkko-Liisa Lehtosalo-Helanderin käsialaa. Tässä käy myös jälleen ilmi, kuten Ari Siiriäisen kanssa, kuinka kirjoittajan oma kansainvälinen asema ja aktiivisuus vaikuttavat usein myös kirjoituskielen valintaan. Lehtosalo-Helander oli toiminut Suomen kansainvälisessä järjestössä 1970-luvun alussa.

Englanti alkoi esiintyä 1980-luvun Muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirjojen lähteissä yhä enemmän ja otti hiljalleen muita kiinni. Saksa oli pudonnut jyrkästi kirjoituskielenä mutta säilytti vahvan asemansa edelleen lähdeaineistoissa, joten englannin kasvu ei ollut yhtä radikaali lähdeaineistoissa kuin kirjoituskielenä. Ruotsi oli kuitenkin suomen kanssa edelleen hallitseva kieli viitteissä sekä lähdeaineistoissa, mihin vaikuttivat jälleen esimerkiksi tutkimusten aiheet sekä ruotsin kielen asema tutkittujen aihepiirien ajankohtina.

2.3 Englannin vakiintuminen 1990-luvulla

Suomen Museo 79 1 6 6 92

SMYA 4 1 8 1 14

ISKOS 1 - 58 - 59

Arkeologia Suomessa 23 1 - - 24

Fennoscandia archaeologica - - 97 4 101

Yhteensä 280 14 175 12 481

(20)

Taulukko 3. Julkaisukielet 1990-luvulla

1990-luvulla tilanne alkoi muuttua jo selkeämmäksi: englanti oli ottanut aseman käytetyimpänä kansainvälisenä kielenä saksan hiipuessa tasaisella vauhdilla. Suomi oli edelleen odotetusti ja ymmärrettävästi käytetyin julkaisukieli, mutta ruotsi sen sijaan jäi myös vähemmälle käytölle kuin edellisinä vuosikymmeninä. Tähän voi olla monia syitä, mutta itse päättelen taustalla olevan ruotsin kielen aseman jatkuva lasku Suomessa viime vuosikymmeninä. Haggren mainitsee ruotsin oleva tärkeä pohjoismaisessa kontekstissa mutta aineiston perusteella se häviää kuitenkin selkeästi englannille.²⁷ Eniten ruotsia käytettiin itsestään selvästi Finskt Museumissa, jonka julkaisut olivat kuitenkin ilmestyneet 1990-luvulla epätasaisemmalla tahdilla verrattuna Suomen Museoon. Sarjan julkaisu oli katkennut vuoteen 1994, kunnes vuosikirja 1995 julkaistiin vasta vuonna 2003, toimittajana Helena Endgren.²⁸

Englannin vahvistumiseen 90-luvulla löytyy syitä jälleen myös suuntausten ja niiden keskustelujen sisältä. Halinen kertoo kuinka postmodernin arkeologian suuntaukset saapuessaan Suomeen ovat olleet brittiläisen ja skandinaavisen arkeologian sisällä, jolloin keskustelussa on käytetty lähinnä englannin kieltä. Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat julkaisseet paljon väitöskirjoja omilla kielillään, mutta ovat osallistuneet kansainväliseen foorumiin englannin kielellä. Lisäksi verrattaessa Suomea ja Ruotsia, niin Ruotsissa suositaan väitöskirjojen julkaisua omalla kielellä kun taas Suomessa julkaistaan mieluummin suoraan englanniksi julkaistaessa ei-kotimaisella kielellä. Skandinaaviset kielet ovat Halisen mukaan jääneet vähemmistöön. Tämä sopiikin aiemmin mainittuun 70-luvulla alkaneeseen englannin nousuun jolloin englannista tuli tieteen kieli.²⁹

Suomen Museo jatkoi suomenkielisten artikkelien pääasiallista julkaisua. Prosentuaalisesti se on kuitenkin periaatteessa joukon tasaisin, englannin ja saksan ollessa molempien 6.5% ja suomen 86.8%. Myös ruotsia käytettiin ensimmäistä kertaa artikkelin kirjoituskielenä vuonna 1996.³⁰ Saksankielisiä artikkeleita kertyi lopulta yhtä paljon kuin englanninkielisiä, mutta kokonaisuudessaan saksa oli jäämässä selkeästi jälkeen vaikka satunnaisesti nousikin esiin.

Saksalaiset referaatit olivat edelleen satunnaisesti mukana mutta kokonaisuudessa saksa oli jäänyt selkeälle vähemmistölle. Lisäksi osa saksankielisistä artikkeleista oli jälleen samojen henkilöiden kirjoittamia, siinä missä englanti alkoi levitä yhä useamman suomalaisen arkeologin kielivalikoimaan eikä enää levännyt vain Ari Siiriäisen ja muutaman muun kirjoittajan harteilla.

27 Georg Haggrenin haastattelu 17.5.2017, Helsinki.

28 Finskt Museum 1995, 2003.

(21)

Lähdeviitteet määräytyivät edelleen pääosin aihepiirien mukaan, mutta ulkomaalaisten kirjallisuuden ja lähteiden oli suurempaa edellisiin vuosikymmeniin verrattuna. Englanti ja saksa sekä aiheesta riippuen myös venäjä hallitsivat käytettyä kansainvälistä kirjallisuutta. Huomioitavaa oli kuitenkin ettei englanti muuten suuressa asemassaan ollut yhtä hallitseva lähdeviitteissä. Suomi ja ruotsi olivat edelleen eniten käytettyjä lähdekieliä, mutta lähdeluetteloja tarkastelemalla huomasi kuinka yhä useampi suomalainen tutkija oli kirjoittanut teoksensa englanniksi (tai joissain tapauksissa saksaksi), huolimatta kyseisten teosten Suomeen liittyvistä aiheista. Viitteiden käyttö Suomen Museon artikkeleissa oli myös suurin piirtein samanlaista riippumatta artikkelin kielestä, tällä tarkoittaen etteivät esimerkiksi saksankieliset artikkelit käyttäneet vain saksaa tai ruotsia, vaan kansainväliset kielet jakautuivat tasaisemmin artikkelien kesken.

Osoituksena englannin määrän kasvusta kirjoituskielenä toimii jälleen Muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirjat joissa englanti oli jälleen käytetyin kieli, jopa kaksinkertaisella määrällä suomeen verrattuna. Englanti oli jo periaatteessa ottanut paikkansa kansainvälisenä julkaisukielenä, lukuun ottamatta yksittäisiä tapauksia kuten Jan von Bonsdorffin vuonna 1993 kirjoittamaa ja aikakausikirjana julkaistua teosta Kunst produktion und Kunst verbreitung im Ostseeraum.

Mielenkiintoinen huomio on myös, kuinka osa englanninkielisistä tutkimuksista on varta vasten käännetty julkaisua varten, kuten Renja Suominen-Kokkosen The Fringe of a Profession (1992).

Suominen-Kokkonen kiittää alkupuheessaan Jüri Kokkosta tutkimuksensa englanniksi kääntämisestä ja useampi aikakausikirjojen englanninkielisistä teoksista olivat nimenomaan Kokkosen kääntämiä. Tämä on selkeä osoitus suomalaisten tutkijoiden kasvaneesta halusta saada tutkimuksensa kansainväliselle lukijakunnalle, vaikka kirjoittaja itse ei osaisi englantia tarpeeksi.

Samalla ammatillinen kääntämistyö lujittaa englannin lopullisesti kansainväliseksi väyläksi; se on kieli jolla tutkijan on julkaistava halutessaan tulla kuulluksi kansainvälisesti – samalla tavoin kuin saksa oli vielä 1970-luvulla.

Saksankielisiä julkaisuja näkyi aikakausikirjoissa mainittua yhtä poikkeusta lukuun ottamatta enää vain lähteissä. Niitä oli määrällisesti varsin useita, mutta tarkempi tarkastelu osoitti niiden julkaisuajan sijoittuneen vuosikymmenien taakse, vanhimmillaan 1900-luvun alkuun. Uudemmat julkaisut olivat useimmiten 1950–1960 luvuilta, vaikka poikkeuksia löytyi muutaman kerran.

Saksankieliset viitteet olivat pääosin sidotut aihepiireihin, esimerkiksi kirjoitukset vanhoista kirkoista käyttivät lähdekirjallisuudessaan useita vanhempia saksalaisia julkaisuja. 1990-luvun puolivälissä saksa alkoikin hiipua myös lähteistä yhä enemmän ja suomi, ruotsi sekä englanti hallitsivat lähteiden kieliä. Näin ollen voi todeta että saksan aikakausi aktiivisena kansainvälisenä kielenä tutkimuskirjallisuudessa alkoi olla ohi suomalaisessa arkeologiassa.

(22)

Toisena suurimmasta englannin kielen käytöstä 1990-luvulla vastaa ISKOS englannin ollessa 98.3% kokonaismäärästä. Mutta kuten aikaisemmin, tämän taustalla on jälleen yksittäinen julkaisu.

Vuonna 1990 julkaistuun ISKOS 9 -teokseen kerätyt artikkelit olivat peräisin Suomi-Neuvostoliiton arkeologisen sympoosiumin osallistujilta, joka pidettiin Suomen Kansallisessa Museossa 10.–

16.5.1988. Artikkelit olivat jälleen varta vasten käännetty englanniksi, joidenkin olleen alkuperäisesti venäjäksi.³¹

Lähteissä ja viitteissä saksa oli hävinnyt lähes kokonaan eikä sitä juuri esiintynyt pohjoismaisten kirjoittajien lähteissä. Sen sijaan yhteistä kaikille eri maiden kirjoittajille oli englannin käyttö, mikä näin vahvistaa englannin asemaa kansainvälisenä kielenä tutkimusalalla. Vuonna 2002 julkaistun Coins and Coin Findings in Finland AD 800–1200 -teoksessa saksaa oli käytetty paljon lähteissä, mutta ne olivat jälleen vanhoja julkaisuja.³² Tämä osoittaa ettei pelkkä suuri tilastollinen määrä osoita vahvaa asemaa tutkimuskielenä. Aivan kuten 1970-luvulla, jolloin saksa oli huomattavasti hallitsevampi kieli vaikka englanti olikin tilastollisesti kirjoituskielenä lähellä, 1990-luvulla saksa on määrästään lähdeaineistossa huolimatta jyrkästi pudonnut aiemmasta asemastaan.

Fennoscandia archaeologica oli 1990-luvulla selkeästi kansainvälisin julkaisu. 96% kirjoituksista oli englanniksi ja saksaksi artikkeleita oli 4 kappaletta. Suomea ja ruotsia ei käytetty ollenkaan ja joukossa oli jälleen useita ulkomaalaisia kirjoittajia, joista iso osa olivat neuvostoliittolaisia.

Fennoscandia jatkoi osaansa kansainvälisen yhteistyön ja suomalaisen arkeologian kehittämisessä 1980-luvulta, ja jälleen yksi suurimmista näytöistä kuinka suomalainen arkeologia pyrki kansainvälistymään yhteisen kielen kommunikaation avulla. Viitteissä suomi, ruotsi ja englanti olivat määrällisesti suurimpia juuri suomalaisten tutkijoiden kirjoituksissa, mikä jälleen korostaa kansallisuuden osuutta. Venäjänkielisten tutkijoiden artikkeleissa suurin osa lähteistä olivat venäjäksi vaikka artikkelit itse olivat käännetty englanniksi.

Suomen kieli on kuitenkin 1990-luvulla edelleen käytetyin kieli, Suomen Museon lisäksi Arkeologia Suomessa -sarjassa sekä Muinaistutkijassa. Tämä on ymmärrettävää, sillä kyseessä on jälleen kerran ero eri julkaisujen kesken. Muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirjat ovat usein kokonaisia laajempia tutkimuksia, kun taas esimerkiksi Muinaistutkija on pikemminkin suomalaisten arkeologien keskeinen julkaisu ja tiedotuslehti. Suomen kielen käyttö on tällöin oleellista julkaisussa. Mutta vaikka suomalaiset arkeologit kirjoittivat enemmän suomeksi, englanti on kuitenkin yhä enemmän ja enemmän kasvattanut osuuttaan tutkimuksissa. Englanti on

31 ISKOS 9 1990.

32 Talvio 2002.

(23)

osoittautunut merkittäväksi kansainväliseksi väyläksi eri maiden tutkijoille, ja ne suomalaiset jotka halusivat ulkomaalaisten tutkijoiden lukevan teoksiaan ovat selvästi aineiston perusteella tämän ymmärtäneet, esimerkiksi käännösten käytön kautta.

2.4 Kielellisesti kansainvälinen 2000-luku

Suomen Museo 72 5 4 - 81

SMYA 6 1 4 - 11

ISKOS - - 24 - 24

Finskt Museum - 3 - - 3

Arkeologia Suomessa 11 - - - 11

Fennoscandia archaeologica - - 67 3 70

Yhteensä 347 12 106 3 468

Taulukko 4. Julkaisukieli 2000-luvulla

2000-luvulla tilanne on muuttunut huomattavasti siitä mistä 1970-luvulla lähdettiin; englanti on ottanut ylivoimaisen aseman kansainvälisenä tutkimuskielenä arkeologiassa ja neljäsosa kirjoitetuista artikkeleista on englanniksi. Saksa sen sijaan on kadonnut melkein kokonaan pois, niin kirjoituskielenä kuin lähdeviitteistä. On myös hyvä huomioida, että englanti on käytetyin kieli julkaisuissa jos lukuun ei oteta Muinaistutkijaa. Tilastollisesti tämä osoittaa kuinka suomalainen arkeologinen tutkimus on huomattavasti kansainvälistynyt ainakin kielelliseltä puoleltaan, iso osa tutkimuksesta julkaistuna englanniksi eli suurimmalla kansainvälisellä kommunikointikielellä.

Suomen Museon tilanne ei juuri muuttunut 1990-luvulta. Suomi oli edelleen pääsääntöinen kieli ja artikkeleissa englanti ja ruotsi jakautuivat tasaisesti jolloin kansainvälinen osuus kielessä jää vähäiseksi. Viitteissä sen sijaan huomaa kuinka yhä enemmän suomalaisten kirjoittamia englanninkielisiä lähteitä on käytetty, mikä olisi osoitus jälleen kerran osoitus halusta tulla kuulluksi kansainvälisesti. Ottaen huomioon kuinka suomi ja ruotsi olivat aiemmin pääsääntöisesti käytettyjä julkaisukieliä suomalaisessa tutkimuksessa, tämä on merkittävä muutos. Taustalla on

(24)

todennäköisesti vuosikymmenien kuluessa tapahtunut sukupolven vaihdos. Uuden sukupolven kirjoittajat osaavat englantia laajemmin ja esimerkiksi Internetin myötä kansainvälinen kommunikointi on tullut yhä helpommaksi. Myös Haggren mainitsee kuinka kansainvälistyminen lähti enemmin nuoremmista sukupolvista, jolloin englannin vaikutus oli iso.³³

Vaikka Suomen Museossa käytettiin pääsääntöisesti suomalaista terminologiaa, joukkoon mahtui esimerkkejä kuinka kansainväliset termit, toisi sanoen englanninkieliset, ovat löytäneet tiensä myös suomalaiseen tutkimukseen. Janne P. Ikäheimo käytti alkuperäisiä englanninkielisiä termejä artikkelissaan suomalaisten käännösten rinnalla: "-- merkittäviä tekijöitä ovat tarkkuus (precision) eli mittausten toistettavuus ja virheettömyys, herkkyys (sensitivity) eli kyky mitata pieniä pitoisuuksia ja täsmällisyys (accuracy) --"³⁴ Koska suomenkieliset vastineet ja selitykset tekevät periaatteessa englannin sisällyttämisestä turhan, voi tästä päätellä että englanti on 2000-luvulla osittain sulautunut myös suomenkielisen tutkimuksen termistöön. Artikkeleissa käytettiin myös selviä lainasanoja (esimerkiksi "spektri = kirjo")³⁵ täysien suomennosten sijaan, joka on toinen osoitus kansainvälisten termien vaikutuksesta suomen kieleen. 1970-luvulla selviä lainasanoja esiintyi pääosin vain esimerkiksi Ari Siiriäisen artikkeleissa.³⁶

Fennoscandia archaeologica oli jälleen kansainvälisin julkaisu 95% englannin määrällä sekä 5%

saksankielisillä artikkeleilla; kotimaisia kieliä ei käytetty lähteiden lisäksi ollenkaan sekä mukana oli jälleen ulkomaalaisia kirjoittajia. Yksi huomio joka kuvaa hyvin 2000-luvun muutosta aiempaan on vuoden 2004 julkaisun ainoa saksankielinen artikkeli. Siinä artikkelin tiivistelmä on kirjoitettu englanniksi, mikä on kuin peilikuva 1970-tilanteesta jolloin saksaa käytettiin referointikielenä artikkeleissa. Tästä voi päätellä, ettei saksaa pidetä enää yksinään riittävänä kansainvälisenä väylänä, vaan se tarvitsee tuekseen myös englannin.³⁷

Mutta loppujen lopuksi päädytään tosiasiaan, että tämän vuosikymmenien kehityksen jälkeen englanninkielisten julkaisujen määrä vastaa vain kolmanneksen suomenkielisten vastaavista.

Vaikka Muinaistutkija onkin vastuussa suurimmasta suomenkielisestä panoksesta, kotimaisuus välittyy edelleen vahvasti aineistosta. Jos kansainvälistyminen ja englannin kielen lisääntynyt käyttö viittaavat haluun osallistua kansainväliseen keskusteluun, eikö englannin kielen aseman tulisi olla huomattavasti suurempi? Yhä kasvanut toiminta on edelleen keskittynyt pääsääntöisesti Suomen sisälle. Havaintoon vaikuttavat aineistot, jotka ovat keskittyneet Suomen sisäiseen

33 Georg Haggrenin haastattelu 17.5.2017, Helsinki.

37 Fennoscandia archaeologica 2004, 23.

(25)

julkaisuun, mutta taustalla on myös kysymys, kenelle aineistot ja julkaisut ovat tarkoitettu luettavaksi.

Georg Haggren tuo esiin hyvän näkökulman siitä, miksi iso osa suomalaisesta tutkimuksesta on suomenkielistä.

"Että jos me kirjoitetaan tänä päivänä kansainvälistä artikkelia, siinä ei kovin paljon voi olla kotimaista empiriaa. Ketään ei kiinnosta se. Mutta toisaalta sitäkin pitäisi tutkia ja julkaista.

Sitten jos palataan siihen suomalaiseen tutkijakuntaan, se saattaa hyvinkin olla kiinnostunut siitä empiria puolesta. Ja tavallaan sillä on ei kenellekään hyötyä sen julkaisemisesta vieraalla ulkomaan kielellä, se ei tavoita suomalaisia eikä ulkomaalaisia. Vieraalla kielellä on tärkeää että julkaistaan kompakteja artikkeleita ja julkaisuja aiheesta jolla on yleistä kiinnostusta."

Taustalla on siis suomalainen empiria, joka usein hallitsee sekä kiinnostaa kotimaista tutkimusta ja lukijakuntaa. Samoilla linjoilla oli myös Sirkka Pihlman. jo 80-luvulla todetessaan ettei anglosaksisilla kielialueilla ole suurta kiinnostusta suomalaista tutkimusta ja arkeologista aineistoa kohtaan. Vaikka suomalainen kirjoittaisi tutkimuksensa englanniksi, se ei automaattisesti takaa kiinnostusta kansainvälisellä foorumilla. Aihepiirinkin ja tutkimuskohteen olisi oltava enemmän kansainvälisesti kiinnostava tullakseen huomatuksi. Kun huomioidaan kuinka suuri osa tutkimuksista sijoittuu aiheeltaan Suomen sisälle on suomen kieli ymmärrettävä käytäntö tutkimuskielenä. On kuitenkin huomioitava, että tämä koskee pääsääntöisesti artikkeleita eri julkaisuissa. Väitöskirjat ovat 2000-luvulla yhä useimmin olleet englanniksi verrattain aiempiin vuosikymmeniin. Haggrenin mukaan tähän vaikuttaa jo isompi sivumäärä, suurempi tila julkaista kuin kansainvälisissä artikkeleissa, sekä kuinka englanninkielinen väitöskirja on iso ero akateemiselle uralle haluavalle. Toisin sanoen, suuremmat julkaisut kuten väitöskirjat on helpompi suunnata kansainväliselle foorumille kuin Suomen sisäisten julkaisujen artikkelit.³⁸

Mika Lavento mainitsee kuinka kieli määrittää usein mistä suunnasta tietoa tulee ja minne päin voi tutkimuksiaan suunnata. Esimerkiksi Ranskasta kiinnostuvan on tietenkin osattava ranskaa, kun taas jos haluaa erikoistua Pohjoismaihin niin sen edellytyksenä on ruotsin osaaminen. Lavennon mukaan suomen kielen vaikeudesta johtuen iso osa suomalaisista yliopistotaso tutkimuksista julkaistaan pääosin englanniksi. Näin ollen kansainväliset yleisöt voivat varsin helposti löytää suomalaisen tutkimuksen, mutta Lavennon mukaan on eri asia että kiinnostaako se. Jälleen nousee esiin kuinka englannin kieli ei takaa automaattista kiinnostusta kansainvälisesti. Samaa ajattelevat nähtävästi

38 Georg Haggrenin haastattelu 17.5.2017, Helsinki; Pihlman 1990, 5.

(26)

myös kustantamot, Lavento pohtii ja mainitsee kuinka esimerkiksi Suomen esihistoriasta ei ole julkaistu englanniksi yleisesitystä. Syyksi hän arvelee ettei kustantaja odota voittoa sillä.³⁹

Kokonaisuudessaan suomalaisen tutkimuksen vieras kieli on siis muuttunut yhä enemmän englanniksi ja monet suomalaiset tutkijat julkaisevatkin tutkimuksiaan englannin kielellä nykypäivänä. Se ei kuitenkaan takaa automaattista kiinnostusta kansainvälisellä foorumilla. Näin ollen englanniksi julkaiseminen ei minusta nähden automaattisesti edistä suomalaisen tutkimuksen kansainvälistymistä, vaan myös aihepiirin on oltava kansainvälisesti kiinnostava. Suomen kielen vaikeudesta johtuen moni artikkeli joka saattaisi puolestaan herättää mielenkiintoa on kielimuurin takana ja tavoittamattomissa. Samalla tavoin suomalaisten tutkijoiden on opittava kieliä mikäli heidän tutkimus- ja kiinnostuksenkohteinaan ovat ulkomaalaiset aiheet. Kieli on osa kansainvälistymisen prosessia, mutta sen tueksi on oltava myös oikea kuulijakunta sekä heitä kiinnostava sisältö.

39 Mika Lavennon haastattelu 17.5.2017, Helsinki.