Tieteellinen elämä näkymä

364

T T T T

T I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä

BRITISH ACADEMY on otta- nut lokakuussa kantaa tutki- muksen arviointiin: “In June, the Government launched a consultation which proposed that metrics-based research assessment and funding sys- tem should replace the Re- search Assessment Exercise (RAE) after 2008. It recogni- sed that ‘possible metrics are generally less well develop- ed, and less straightforward in their application, in the arts and humanities and in the social sciences than for medical, scientific and engi- neering disciplines’, and it cal- led for further work to deve- lop a more differentiated re- sponse in these disciplines. A HEFCE/AHRC group was set up to advise on the potential for using metrics to inform both the assessment of re- search quality and the alloca- tion of funding for research in the arts and humanities.The Academy’s response is now available from our web site:

www.britac.ac.uk/reports/rae- 2006.”

“The main points raised in the submission are that:

* research assessment needs to be slimmed down and made less bureaucratic and burden- some, but that a hasty move to metrics would be ill-advised.

* quantitative indicators can play a greater part in future in informing and supporting ex- pert judgment and the identi- fication of excellence, but in the humanities and social sci- ences metrics alone are no sub- stitute for expert judgment or research outputs.

* the dual support system is of fundamental importance to the humanities and social sci- ences. The adoption of a whol- ly metrics-based approach to research assessment, especially one based on external grant in-

come, could undermine dual support, discourage long-term research and destabilise fund- ing for research in the human- ities and social sciences.

* RAE 2008 should go ahead as planned, together with an evaluation of shadow metrics and further work on the deve- lopment of appropriate metrics for research quality in the hu- manities and social sciences.”

UPSALAN yliopiston äsken eläkkeelle siirtynyt rehtori Bo Sundqvist julkisti noin vuosi sitten promemorian, joka kos- ki Ruotsin yliopistomaailmaa jo jonkin aikaa puhuttanutta sosiologian professori Eva Lundgrenin tapausta. Prome- moria totesi, että Lundgren oli vapautettu kaikista epäi- lyistä, jotka koskivat hänen tieteellistä epärehellisyyttään.

Sääntöjen mukaan tulee yli- opiston tehdä kaikki voita- vansa, jotta tällaisen väärin perustein epäillyn henkilön tutkijan kunnia palautetaan.

Yliopiston johto onkin nyt yh- dessä Lundgrenin ja ammat- tiyhdistyksen edustajan kans- sa päätynyt sopimukseen, jos- sa – paitsi julkista kunnianpa- lautusta – Lundgren saa kor- vauksena kärsimyksistään ja prosessin takia menetetystä ajasta kahden vuoden täysi- palkkaisen tutkimusvapaan sekä pari miljoonaa kruunua käytettäväksi vapaasti omiin tutkimuksiinsa.

Tämä Lundgrenin rehel- lisyyden testaus -prosessi on yleisemminkin kiinnostava.

Tämä on tiettävästi ensimmäi- nen kerta kun ainakaan Ruot- sissa sovelletaan muutamia vuosia aikaisemmin kaikissa yliopistoissa ja korkeakoulu- issa hyväksyttyjä “rehellisyys- tarkastuskomissio”-sääntöjä yhteiskuntatieteelliseen tai hu- manistiseen tutkimukseen.

Muutamat aikaisemmat ruot- salaiset tapaukset ovat koske- neet lääketiedettä ja farmako- logiaa. Niissä on ollut kysymys väitetystä (laboratorio)aineis- tojen ja testitulosten suora- naisesta väärentämisestä, ja tällaisen epärehellisen toimin- nan seuraukset voivat ymmär- rettävästi olla suorastaan koh- talokkaita mahdollisille lää- ketieteellisen hoidon koh- teille, ja usein niihin liittyy tie- teellisen kunnian ohella suuria taloudellisia etuja.

Yliopiston rehtori oli aikai- semmin saman vuoden kesäl- lä antanut yhteiskuntatieteel- liselle tiedekunnalle, johon so- siologian professori Eva Lund- gren kuuluu, tehtäväksi sel- vittää oliko tällaisille epäilyille mitään perusteita. Välittömänä syynä tähän oli Göteborgin yli- opiston valtio-opin professorin Bo Rothsteinin kirjallinen “il- mianto” Lundgrenin epärehel- lisyydestä, mutta prosessin lau- kaisi oikeastaan ruotsalaista naisten kriisikeskusten val- takunnallista keskusorganisaa- tiota ja sen viimeaikaista toi- mintaa koskenut televisiodo- kumentti. Erityisen kuohut- tavaa dokumentissa oli erään naisen kertomus siitä, kuinka erään paikallisen kriisiorgani- saation edustajat olivat lähes kidnapanneet hänet ja vieneet miesten väkivaltaa turvaan Norjaan vastoin hänen tah- toaan. Useimpien katsojien mieleen jäi varmasti myös or- ganisaation puheenjohtaja, joka – katsoen tiukasti suoraan ruutuun – totesi: “Miehet ovat eläimiä”. Kun hämmentynyt toimittaja jäi tässä tilanteessa sanottomaksi, toisti haastatel- tu lausunmansa, lisäten vielä:

“Kai sinäkin olet samaa miel- tä?” Vaikkei Lundgrenia itseään sen enempää kuin hänen tut- kimuksiaankaan ei pantu suo- raan vastuuseen näistä väit-

365

teistä, annettiin ohjelmassa varsin selkeästi ymmärtää, että Lundgren, jonka professuurin ja tutkimusten ala on miesten naisiin kohdistama väkivalta, oli ollut toiminnan pääasialli- nen ideologi.

Ohjelma ei siis suoranaises- ti antanut aihetta epäillä Lund- grenin omia tutkimuksia mis- tään epärehellisyydestä. Tuon ilmiannon ja laajan julkisen kohun ymmärtämiseksi onkin tunnettava Lundgrenin aikai- sempia tempauksia sekä Nor- jassa että Ruotsissa. Ehkäpä kaikkein vaikuttavin näistä oli Lundgrenin julkisuudessa esit- tämä väite siitä, että hänen tut- kimiensa (monivuotinen osal- listuva tutkimus!) salaisten sa- tanististen ryhmien miehet har- rastavat pienten lasten ritualis- tista syöntiä. Käynnistyneessä poliisitutkinnassa väitteille ei löytynyt tukea, ei myöskään viitteitä siitä, että pieniä lap- sia olisi salaperäisellä tavalla kadonnut jälkiä jättämättä.

Väite, jonka Lundgren kuitta- si toteamalla, että lapset olikin salakuljetettu maahan ulko- mailta varta vasten syötäviksi.

Kahden ulkopuolisen ruot- salaisen asiantuntijan selvitys päättyi siis toteamaan, ettei se ollut löytänyt mitään perustei- ta esitetyille epäilyille Lundgre- nin tutkimuksista. Sen sijaan asiantuntijat esittivät varsin vah- voja varauksia hänen tutkimus- tensa yleisestä tieteellisestä pä- tevyydestä ja hänen tieteellisestä kompetenssistaan. Lundgren oli heidän mukaansa taipuvainen liian innokkaasti tulkitsemaan tuloksiaan omien väitteidensä tueksi, ottamatta esimerkiksi riittävästi huomioon niiden mahdollisesti sisältämää vasta- evidenssiä. Yliopiston omien sääntöjen mukaan selvitysteh- tävä koski kuitenkin vain rehel- lisyys-syytettä, toisin sanoen sitä, oliko Lundgren mahdol-

lisesti väärentänyt tai suoras- taan keksinyt omia tutkimus- lähteitään ja empiriistä aineis- toaan. Kaikkein kyseenalai- simpia väitteitään, koskien muun muassa kannibalismia, Lundgren ei kuitenkaan kos- kaan ole esittänyt varsinaisissa tutkimusraporteissaan vaan ai- noastaan tavallisena huolestu- neena kansalaisena. Siten ne- kään eivät voineet kuulua re- hellisyyskomitean toimialaan.

Pitkän ja monia vaiheita si- sältäneen prosessin lopputu- loksena Lundgrenilla on siis nyt yliopiston rehtorin allekir- joittamat ja tutkijoiden keskuu- dessa varsin harvinaiset “täysin rehellisen tutkijan paperit”

(vrt. vain entisellä hullulla voi olla terveen paperit). Yliopis- to joutuu kaiken lisäksi te- kemään kaikkensa hänen me- netetyn maineensa palauttami- seksi. Kun ulkopuoliset asian- tuntijat kuitenkin – virallisen toimeksiantonsa ylittäen – huo- mauttivat vakavista tieteellisistä puutteista Lundregin tutkimuk- sissa, rehtori Sundqvist katsoi niin ikään asialliseksi puuttua kysymykseen tutkimuksien laadusta todeten – ehkä hie- man naiivisti uskoen yliopis- tolaitosten todella olevan kriit- tisen tieteellisen keskustelun foorumeja – ongelmana ole- van Lundgrenin ulkopuolinen asema yliopistoyhteisössä (en- tisten yhteistyövaikeuksien ta- kia hän on oman yhden nai- sen laitoksensa johtaja), minkä takia hänen tutkimuksensa eivät ole aikoinaan joutuneet tavanomaisen tieteellisen kes- kustelun ja kritiikin sekä ver- taisarvioinnin kohteeksi. Reh- tori edellyttikin, että Lund- grenille löydetään parempi sijoituslaitos ja hänet kiinnite- tään siten johonkin “tieteel- liseen yhteisöön”.Tällaista lai- tosta tuntuu kuitenkin olevan mahdotonta löytää.

YHDYSVALLOISSA tutkimus- eettisten toimikuntien tehtä- vänä on varmistaa, että esi- merkiksi kyselytutkimukset eivät aiheuta aiheetonta hait- taa vastaajille. Haittoja on mo- nenlaisia. Moraalinen haitta on kyseessä, jos osallistumi- nen tutkimukseen vahvistaa vastaajien taipumuksia toimia moraalittomasti (when parti- cipation in research streng- thens subjects’ inclinations to behave unethically). Washing- tonissa toimiva Family Re- search Foundation onkin ke- hottanut yliopistoja tiukenta- maan esimerkiksi sukupuo- lista käyttäytymistä koskevien kyselyjen valvontaa, niistä kun helposti syntyy mielikuva sii- tä, että erilaiset luonnonvas- taisen sukupuolisuuden muo- dot ovat hyväksyttäviä. Suku- puolikyselyjä on kyllä vastus- tettu myös sillä perusteella, että ne ovat tungettelevia ja loukkaavat vastaajien tunteita.

Argumentit saattavat mennä sikäli ristiin, että vaikka louk- kaavat kysymykset aiheutta- vat psyykkistä kärsimystä, ne kaiketi myös vahvistavat vas- taajien inhoa vääränlaista su- kupuolisuutta kohtaan, ja edel- lä annetun määritelmän mu- kaan tästä koituu heille mo- raalista hyötyä.

MUUAN lukijamme kommen- toi lehtemme edellisessä nu- merossa ilmestynyttä Antti Gro- nowin kirjoittamaa kirja-ar- vostelua J.P. Roosin ja Semi Purhosen toimittamasta teok- sesta Bourdieu ja minä: “Kir- ja-arvostelunsa lopussa Gro- now moittii kirjaa siitä, että siinä ei käsitellä erästä merkit- tävää Bourdieun aihealuetta, maun sosiologiaa: ‘Sekä Bour- dieuhun vasta tutustuvalle että Distinktio-teoksen tuntevalle lukijalle olisi ollut hyötyä ar- tikkelista, jossa olisi selvitetty

366

teoksen perusajatuksia ja eten- kin sitä, mitä niistä ajatellaan maun tutkijoiden keskuudes- sa nykyään.’ Kuten itse kirjan johdannossa kerrotaan, Bour- dieu ja minä perustui samanni- miseen luentosarjaan, joka järjestettiin kevätlukukaudella 2003 Helsingin yliopiston so- siaalipolitiikan (nykyisin yh- teiskuntapolitiikan) laitoksel- la. Muistan että luentosarjassa oli joitakin luentoja, jotka ei- vät – syystä tai toisesta – sisäl- ly kyseiseen kirjaan. Yksi niis- tä oli Jukka Gronowin luento

’Bourdieu kulutussosiologias- sa’, jonka aiheena oli nimen- omaan maun sosiologia! Ky- syn vain että isänmurhaako tässä tehdään – vai mistä tässä on kysymys?”

TÄLLÄ akateemisen maailman juorupalstalla on harvemmin nähty juoruja tiede & edistyk- sestä ja sen toimituskunnasta itsestään, mutta nyt lienee pai- kallaan paljastaa jotakin tuos- takin kryptasta. Ensinnäkin tie- de & edistyksen pitkäaikainen päätoimittaja Arto Noro on päät- tänyt luopua tehtävästään vuo- den 2006 lopussa. Tämä ei tietenkään ole mikään juoru, mutta seuraava juoru liittyy tä-

hän valitettavaan tosiasiaan. Ar- ton kunniaksi päätettiin nimit- täin järjestää joulukuussa pie- nimuotoinen läksiäistilaisuus, eräänlainen viimeinen ehtool- linen. Tilaisuuden ruokatarjoi- lusta Arto halusi pitää itse huo- len luvaten toimituskunnan jä- senille “pientä purtavaa”.

Tilaisuudessa läsnä olleet ymmärsivät välittömästi tarjoi- lupöydän nähtyään, mitä Arton

“pieni purtava” tarkoittaa, ni- mittäin jotakin samaa kuin hänen harjoittamansa “pieni so- siologiakin”: ei mitään suo- lapähkinöitä ja perunalastuja, kuten joku tilastososiologi ehkä tarjoaisi, tai monimutkaisia sop- pia ja keitoksia, joita filosofi- set sananvääntäjät kenties tyr- kyttäisivät, vaan paljon pieniä, makua kutkuttavia ja äärim- mäisellä pieteetillä valittuja har- vinaisia erikoisherkkuja. Olipa Artolla jokaisen herkun kohdal- la kerrottavanaan pieni tari- nakin.

Vähintään yhtä olennaista kuin se, mitä nämä herkut oli- vat ja miten ne oli valmistettu, Arton tarinoissa oli se, missä ja kuka niitä möi! Niinpä niin.

Yhtä vähän kuin pienessä so- siologiassa, pienessä purtavas- sakaan ei asiaa voi erottaa tyy-

listä, jonka symbolina on paik- ka ja nimi.

Mitä Arto sitten tarjosi? Ka- laa ja leipää, toki, mutta myös juustoa ja makkaraa, hiukan hedelmiä sekä joitain muitakin tuotteita, mutta ei mitä tahan- sa kalaa vaan varsin erikoisel- la tavalla valmistettua graavi- lohta (säilytetty ensin pakas- teessa voipaperissa…?), Rezé’n tomaattileipää ja bretagnelais- ta kukkasuolattua voita, har- vinaista savunmakuista meet- vurstia Somerolta (jossa muuan lihamestari sitä valmistaa), Ros- lundin makeaa maksapasteijaa, sisilialaisia veriappelsiineja, kotimaisia omenia (joulukuus- sa!) sekä liuta muita erikoi- suuksia, joita kaikkia ei tässä voi kuitenkaan paljastaa.

Ei ihme, että toimituskun- nan jäsenistä useampikin näh- tiin joulun alla kyselemässä Ar- ton tarjoamia tuotteita paikois- sa, joista hän oli herkkunsa ostanut. Valitettavasti huhu Arton tarjoiluista oli tainnut ehtiä muidenkin korviin, sillä esimerkiksi Roslundin kojun eteen vanhassa kauppahallis- sa oli ahtautunut koko Etelä- Helsinki! Hemmetti…