Vastavalmistuneiden kauppatietelijöiden työllistettävyyttä koskevat kykydiskurssit

(1)

Vastavalmistuneiden kauppatietelijöiden työllistettä- vyyttä koskevat kykydiskurssit

Linnea Luukkanen

Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutus Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Aikuiskasvatus- tiede

11.03.2022

(2)

Tiivistelmä

Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteiden ja psykologian laitos

Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutus

Luukkanen, Linnea.: Vastavalmistuneiden kauppatieteilijöiden työllistettävyyttä koskevat kykydiskurssit

Opinnäytetutkielma, 67 sivua, 2 liitettä 9 sivua

Tutkielman ohjaaja: yliopistotutkija, dosentti Päivi Siivonen Maaliskuu 2022

Asiasanat: työllistettävyys, uusliberalismi, yliopistokoulutus, kykyminuus, akateemiset kyvyt, yrittäjämäiset kyvyt, diskurssianalyysi

Tämän Pro Gradu -tutkielman aiheena on vastavalmistuneiden kauppatieteiden maistereiden työllistettävyys ja kyvyt uusliberalistisilla työmarkkinoilla. Tutkielmani konteksti paikantuu mo- derneille työmarkkinoille ja korkeakoulutukseen. Teoreettinen viitekehys rakentuu työllistettä- vyydestä sekä kykyminuudesta ja akateemisista sekä yrittäjämäisitä kyvyistä. Tämä aikaisempi teoria ohjaa tutkielman aineiston lukua, jossa tarkastellaan haastateltavien puhetta liittyen omiin kykyihin korkeakoulutuksen aikana, työn haussa sekä työelämässä. Aineistona käytettiin 13 yksilöhaastattelua, jotka kuuluvat Suomen Akatemian rahoittamaan Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston yhteiseen HighEmploy-tutkimushankkeeseen. Haastateltavat (n=13) ovat alle 31-vuotiaita Itä-Suomen yliopistosta ja Turun yliopistosta vastavalmistuneita kauppatieteiden maistereita, joilla ei ole aikaisempaa ammattiin ohjaavaa tutkintoa. Haastatteluaineistosta analysoitiin kykyihin, osaamiseen, työllistettävyyteen ja työelämään liittyviä teemoja. Tutkiel- man tieteenfilosofinen näkökulma perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja aineiston ana- lyysissä käytettiin diskurssianalyysia sekä positiointianalyysia. Menetelmät ohjasivat tarkastelua puheessa esiintyviin sosiaalisiin rakenteisiin, etsittiin yhteneviä ja poikkeavia diskursseja sekä positiointiteorian avulla tarkasteltiin puheessa esiintyvää asemoitumista. Aineistosta löy- dettiin kaksi päädiskurssia akateeminen kykydiskurssi ja yrittäjämäinen kykydiskurssi. Näiden alle rakentui aladiskursseja. Akateemisen kykydiskurssin alle muodostui epävarmuus kykydiskurssi ja yrittäjämäisen kykydiskurssin alle puolestaan käytännön kykydiskurssit, aktiivisuusdiskurssi ja geneeriset kykydiskurssit. Tutkielman tulosten perusteella vastavalmistuneiden maistereiden työllistymiseen liittyy monia kykyulottuvuuksia. Pelkät akateemiset taidot eivät yksi- nään riitä, vaan yrittäjämäiset taidot ovat nostaneet asemaa työllistettävyyden keskusteluissa.

Maisterin tutkintoa ja yliopistokoulutuksesta saatua akateemista kyvykkyyttä pidettiin merkit- tävänä urakehityksen kannalta, mutta omaan työllistymiseen nähtiin tarvittavan sosiaalisia taitoja sekä aktiivista ja oma-aloitteista toimintaa. Tutkielma herätti pohtimaan korkeakoulutusta ja uusliberalistista yhteiskuntaa, etenkin missä määrin yliopistokoulutuksen tulee vastata yrit- täjämäisiin työelämäodotuksiin. Lisäksi yksilökeskeisyys korostui, joka näkyi haastateltavien po- sitioitumisena aktiivisiksi ja jatkuviksi oppijoiksi, jotta he yksilöinä pystyvät pitämään kiinni työl- listettävyydestään.

(3)

Abstract

University of Eastern Finland, Philosophical Faculty School of Educational Sciences and Psychology

Degree programme for expertise in education and adult education

Luukkanen, Linnea: Graduates with Master of Economic Sciences ability discourses of the labour market

Master’s thesis 67 pages, 2 appendix (9 pages)

Supervisor: University researcher, docent Päivi Siivonen March 2022

Keywords: employability, neoliberalism, academic education, ability self, academic skills, en- trepreneurial skills, discourse analysis

This study is about the employability and abilities of recent graduates Master of Economic Sci- ences in the neoliberal labour market. Theoretical reference framework is based on the context of modern labour market and the higher education, but more specifically theory consists of employability along with ability self, and academic and entrepreneurial skills. The previous theory guides the reading of the data which examines the interviewees' discussion in relation to their own abilities during higher education, job search and working life. The study group of this thesis consists of 13 individual interviewees and the data was generated by academic HighEm- ploy research project which was led by the University of Eastern Finland and the University of Turku. Interviewees (n=13) were masters under the age 31 years from the University of Eastern Finland and the University of Turku. Interviewees didn’t have previous professional degree.

Themes from data related to abilities, competence, employability and working life. The empiri- cal data of the thesis was analyzed by using the theory of social constructivism and the data analysis was based on discourse analysis and positioning analysis. The methods guided the inspection of the manifestation of social structures, the search for congruent and divergent discourses. Positioning theory was used to examine the interviewee’s agency in discourses.

There was constructed two main discourses: academic ability discourse and entrepreneurial ability discourse. Under the academic ability discourse there was found one discourse: uncer- tainty ability discourse and under the entrepreneurial ability discourse there was found three discourses: practical ability discourse, activity discourse and generic ability discourse. Based on the results, employability of recent graduates has many ability dimensions. Academic skills alone are not enough, but entrepreneurial skills have risen to greater popularity. Master’s degree and academic skills were significant for an ambitious career path, social skills and activity and initiative were important for employment. Thesis led to a reflection about confrontation of higher education and neoliberal society, especially the extent to which university education must meet entrepreneurial working life expectations. Interviewees positioned themselves as active and continuous learners so that they could stand by their employability as individuals.

(4)

Sisällys

1 JOHDANTO ... 1

2 KORKEAKOULUTETTUJEN TYÖMARKKINAT, KORKEAKOULUTUS JA TYÖLLISTETTÄVYYS ... 4

2.1 UUSLIBERALISTISET TYÖMARKKINAT ... 4

2.2 KORKEAKOULUTUKSEN ASEMA ... 7

2.3 TYÖLLISTETTÄVYYS ... 9

3 VASTAVALMISTUNEIDEN KYVYT TYÖMARKKINOILLA ... 13

3.1 KYKYMINUUS ... 13

3.2 AKATEEMISET KYVYT ... 16

3.3 YRITTÄJÄMÄISET KYVYT ... 17

4 METODOLOGISET VALINNAT ... 22

4.1 SOSIAALINEN KONSTRUKTIONISMI JA DISKURSSIANALYYSI ... 22

4.2 POSITIOINTIANALYYSI ... 24

5 TUTKIELMAN TOTEUTUS ... 26

5.1 TUTKIMUSASETELMA JA KYSYMYKSET ... 26

5.2 AINEISTO JA AINEISTON RAJAUS ... 27

5.3 AINEISTON ANALYYSI ... 28

5.4 TUTKIMUKSEN EETTISET RATKAISUT JA ONGELMAT ... 31

6 TUTKIMUKSEN TULOKSET JA RAPORTOINTI ... 33

6.1 AKATEEMINEN KYKYDISKURSSI ... 34

6.1.1 Epävarmuus kykydiskurssit ... 41

6.2 YRITTÄJÄMÄINEN KYKYDISKURSSI ... 45

6.2.1 Käytännön kykydiskurssit ... 48

6.2.2 Aktiivisuusdiskurssi ... 51

6.2.3 Geneeriset kykydiskurssit ... 58

6.3 TULOSTEN YHTEENVETOA ... 59

7 POHDINTA ... 63

LÄHTEET ... 68

LIITTEET ... 73

(5)

1 Johdanto

Työkulttuuri on muuttunut 2000-luvun aikana. Globalisaatio ja tietotekniikan kehitys on syrjäyttänyt entisen teollisuusyhteiskunnan tietotyön tieltä (Julkunen 2007). Enää ei pu- huta pelkästään työvoiman puutteesta ja työllistymistilanteesta, vaan enemmissä määrin tarkastellaan sitä, kuka on työllistettävä ja kuka ei. Ihmisten kyvyt ja yksilöiden työllistet- tävyys ovat korostuneet yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Jatkuvasti muuttuva työelämä vaatii taitojen jatkuvaa päivittämistä, jolloin yksilöiden jatkuva oppiminen on noussut elin- tärkeäksi aiheeksi työmarkkinoilla (Nilsson 2017, 74; Pasanen 2015). Ihmisten työllistettä- vyydessä tarkastellaan yhtenä osana yksilöiden kykyjä. Nämä työllistettävyyden kyvyt liit- tyvät oletukseen yksilön luonnollisesta lahjakkuudesta, sosiaalisiin taitoihin, koulutukseen mutta myös luokka-asemaan, kuten vanhempien sosioekonomiseen taustaan. Ikä ja sukupuoli vaikuttavat myös yksilön omaan tulkintaan kyvyistään. (Komulainen, Räty, Kor- honen, Siivonen, Kärkkäinen & Kasanen 2012, 72.)

Koulutuksella on työllistymisen ja työllistettävyyden kontekstissa merkittävä rooli, sillä sen tarkoitus on tuottaa tarvittavaa työvoimaa työmarkkinoille (Tomlinson 2017, 5; Siivo- nen 2019, 239-240). Korkeakoulutetut ovat tulevaisuuden kannalta avain menestykseen tietotaloudessamme (Tomlinson 2012). Koulutuksen toivotaan kulkevan käsi kädessä työ- markkinatarpeiden kanssa, ja se on tuonut omat haasteensa korkeakoulutukseen. Sa- maan aikaan on huomattu, ettei korkeakoulutus takaa työllistymistä. Työmarkkinat näyt- täytyvät kilpailukenttänä, jossa yksilöiden kyvyt ovat nousseet tarkastelun kohteeksi.

Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei koulutuksesta saadut kyvyt yksinään riitä, esimerkiksi korkeakoulusta vastavalmistuneet kokevat työnsaannin olevan vaikeinta heti valmistumisen jälkeen (Komulainen, ym. 2012, 73; Åkerblad 2014, 96). Tämä ilmiö osaltaan kertoo työ- elämän prekarisoitumisesta, jossa uusliberalistinen työkulttuuri on luonut jännitteen niin sanotusti koulutuksesta saatujen akateemisten taitojen ja yrittäjämäisten työelämätaito- jen välille (Tomlinson 2017, 5; Komulainen, ym. 2012, 73).

(6)

Korkeakoulutus ja etenkin yliopistokoulutus on kautta historian ollut vapaa tekemään tutkimusta ja opetusta ja sen yhtenä merkittävänä tehtävänä on sivistää kansalaisia. Tällai- seen sivistykseen ja tieteellisyyteen liittyvät perinteiset, korkeakoulutuksessa opittavat taidot painottuvat tässä tutkielmassa akateemisiksi taidoiksi, kun taas yrittäjämäisiksi taidoiksi olen nimennyt yksilöiden persoonaan ja luonteeseen kytköksissä olevat ”pehmeät”

taidot. Akateemisiksi taidoiksi lukeutuvat muun muassa älykkyys, teoreettisuus ja kriittisyys (Räty, Komulainen, Hytti, Kasanen, Siivonen & Kozlinska 2019). Oman työllistettävyy- den pohdinnassa yliopisto-opiskelijat arvostavat akateemisten taitojen lisäksi omia hen- kilökohtaisia, yrtittäjämäisiä ominaisuuksia, ja näitä taitoja toivotaan kehitettävän yliopistokoulutuksen aikana (Komulainen, Hirvonen, Kaskes, Kasanen & Siivonen 2019, 134)

Nämä yrittäjämäiset taidot näyttäytyvätkin työllistettävyyden tutkimuksissa oleellisiksi ja työelämässä tunnutaan suosivan erilaisia persoonallisuuden piirteisiin lukeutuvia taitoja, kuten kykyä olla joustava. Joustavuuden lisäksi yrittäjämäistä ihanne työntekijää kuvail- laan ahkeraksi, vastuulliseksi, aktiiviseksi ja halukkaaksi ottaa riskejä (Siivonen & Brunila 2014, 167; Siivonen 2019, 90). Koska yrittäjämäiset kyvyt ovat korostuneet uudessa työ- kulttuurissamme, on se asettanut akateemisuuden uuteen valoon. Keskusteluja käydään siitä, heikentääkö yrittäjyysmäisyyden ihanne korkeakoulutuksen ja akateemisten taitojen arvostusta. Toisaalta korkeakoulu tutkinnon suorittaminen on yhä merkittävä yksilöiden työllistymisessä ja akateemiset kyvyt nähdään edellytyksenä jatkuvalle oppimiselle työelä- mässä. (Tuominen, Rautopuro & Puhakka 2011; Ursin, Hyttinen & Silvennoinen 2021.)

Pro graduni konteksti koostuu nykyaikaisesta työmarkkina keskustelusta, kuinka uusliberalistinen yhteiskuntarakenne näkyy työelämässä ja korkeakoulutuksessa. Teoreettinen viitekehys rakentuu työllistettävyydestä, millaisia kykyjä työllistettävyyteen liittyy ja kykyjen tarkastelua ohjaa kykyminuuden teoria sekä akateemisten ja yrittäjämäisten kykyjen tunnistaminen. Nämä kaksi kykyulottuvuutta eroavat toisistaan. Tutkielman menetelmän teoreettisena lähtökohtana puolestaan on sosiaalinen konstruktionismi ja diskurssianalyysi, joka on yksi sosiaalisen konstruktionismin teoreettinen ja menetelmällinen viitekehys (Jokinen, ym. 2016). Tarkoituksena on kiinnittää huomio haastateltavien puheessa

(7)

esiin nousseisiin merkityssysteemeihin; miten he rakentavat oman korkeakoulutuksen ja työmarkkinoiden välistä suhdetta kykyjen ja työllistettävyyden kautta (Vuori 2001).

Olen siis kiinnostunut tarkastelemaan tutkielmassani vastavalmistuneiden kauppatieteen maistereiden kykyjdiskursseja työmarkkinoilla. Millaisia akateemisia ja yrittäjämäisiä kykydiskursseja haastateltavien puheessa ilmenee ja miten he asemoituvat näihin kykydiskursseihin. Korkeakoulutettujen työllistettävyyttä ja kykyjä on tutkittu aikaisemminkin.

Hannu Räty ja kumppanit (2019) ovat tutkineet yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä heidän omista kyvyistään suhteessa yrittäjämäisyyteen. Lisäksi Räty on tutkinut useampaan otteeseen koulutuksen vaikutuksia yksilöiden käsityksiin omasta kyvykkyydestä. Siivonen (2019) sekä Komulainen, Korhonen ja Kasanen (2015, 2019) ovat tehneet myös kykyminuudesta aiempaa tutkimusta. Näitä aikaisempia tutkimuksia käytän lähteenä tutkielmassani kattavasti. Lisäksi käytän Karita Tammelin (2019) Pro Gradu -tutkielmaa tarkasteltaessa korkeakoulutettujen kykyulottuvuuksia. Hän on tehnyt tutkielmansa perustuen aiemmin mainittuun Rädyn ja kollegoiden (2019) tutkimukseen yliopisto-opiskelijoiden ky- vyistä. Tammelin löysi uusia kykyulottuvuuksia, joita käytän etenkin yleisten työelämätai- tojen tarkastelussa. Hänen mukaansa geneerisiksi työelämätaidoiksi lukeutuvat mm. kie- litaito ja tietotekniset taidot.

Tutkielman toinen ja kolmas luku sisältävät teoreettisen viitekehyksen, jossa käsitellään tutkielmani kontekstia moderneita työmarkkinoita ja korkeakoulutusta. Teoreettinen viitekehys tarkemmin rakentuu työllistettävyydestä sekä vastavalmistuneiden kyvyistä työ- markkinoilla. Neljännessä luvussa tarkastellaan tutkielman metodologista viitekehystä, jossa katto käsitteen luo sosiaalinen konstruktionismi ja aineiston analyysia ohjaa diskurssianalyysi sekä positiointianalyysi. Viides luku tarkentaa tutkielman toteutusta tutkimus- kysymyksineen ja kuvauksen aineiston analyysista. Kuudes eli tulosten luku kokoaa analyysin merkittävimmät löydökset yhdessä teoreettisen viitekehyksen kanssa, jossa korostuu akateemiset ja yrittäjämäiset kyvyt, kykyjen rakentuminen ja työllistettävyyden teemat. Viimeisessä luvussa pohditaan tulosten asettumista yhteiskunnalliseen keskusteluun uusliberalistisessa yhteiskunnassamme. Lisäksi tässä luvussa arvioidaan tutkielman luotettavuutta, yleistettävyyttä sekä jatkotutkimusaiheita.

(8)

2 Korkeakoulutettujen työmarkkinat, korkeakoulutus ja työl- listettävyys

Tutkielmassa on tarkoituksena tarkastella kaupalliselta alalta vastavalmistuneiden maistereiden tuottamia diskursseja työmarkkinoiden vaatimuksista suhteessa omiin kykyihin ja sitä, kuinka he itse asemoituvat tähän diskursseihin. Tämän vuoksi ideana on ensiksi perehtyä korkeakoulutettujen työmarkkinoihin; millaisena ne näyttäytyvät sekä millaisia vaatimuksia ne asettavat. Lisäksi on mielekästä tarkastella korkeakoulutuksen ja työmark- kinoiden välistä suhdetta sekä mitä työllistettävyys tarkoittaa ja millaisia ulottuvuuksia sillä on liittyen yksilöiden kykyihin ja koulutukseen.

2.1 Uusliberalistiset työmarkkinat

Uusliberalismi on talouspoliittinen käsite, jonka näkemyksiä ohjaa ajatus valtioiden vah- vasta yksityisomistusoikeudesta sekä vapaan kaupan ja markkinoiden suosimisesta, us- koen tämän tukevan voimakkaasti yksilöiden vapautta sekä mahdollisuuksia taloudelliseen kasvuun. Tämä talouspoliittinen aate pyrkii nostamaan elintasoa jatkuvalla tuottavuuden kasvulla ja näin ollen eliminoimaan köyhyyttä globaalisti. Vapauden ihannointi näkyy esimerkiksi siinä, että uusliberaalinen yhteiskunta tukee vahvasti yksityistä yrittä- jyyttä, sillä yksityistämisen koetaan olevan avain innovatiivisuuteen sekä vaurauteen. Tä- män lisäksi nähdään, että valtioiden tulisi vapauttaa sekä markkinat, talous että yksilöt valtiollisesta ohjauksestaan. (Harvey 2007, 64-65; Harvey 2005, 3.) Toisaalta uusliberalistinen yhteiskunta antaa kaikille samat mahdollisuudet toimia vapaasti ilman valtion aset- tamia säädöksiä, mutta samaan aikaan uusliberalistiset näkemykset heikentävät hyvin- vointiyhteiskunnan järjestelmiä, siirtämällä vastuun valtiolta yksityiseen omistukseen.

Uusliberalistiset aatteet nousivat Suomessa keskusteluun talouspolitiikan muuttuessa 1980- ja 1990-luvulla laman seurauksena (Julkunen 2007, 20-21). Muuttuneiden

(9)

työmarkkinoiden vuoksi, Suomi ei enää pystynyt kilpailemaan teollisuuden osaamislla, vaan yhteiskunnastamme on tullut palvelumuotoinen. Työ on muuttunut aineettomaksi tietotyöksi, materiaalista ihmisiin sekä tietoon ja tietotekniikkaan painottuvaksi. Yritysten kannalta uudet innovaatiot ovat kilpailukyvyn edellytys, ja yritysten kilpailuasema perustuu kykyyn hyödyntää henkilöstön osaamista. Yksilöiden kannalta oma osaaminen ja sen osoittaminen on jonkinlainen markkinakelpoisuuden vaade. Tästä näkökulmasta työ- markkinoiden nykyaikaisessa kehityssuunnassa nähdään kaksi puolta: muutos tuo posi- tiivisia mahdollisuuksia, kuten joustavuutta ja yrittäjyyttä, mutta tämä kaikki on kiinni yk- silöiden omasta vastuusta oman osaamisen suhteen. Toinen näkemys on, että tieto ja osaaminen on yhä enemmän riippuvaista muista ihmisistä, jolloin yksilön kehittyminen on riippuvaista esimerkiksi siitä, millaisen työyhteisön jäsen hän on. (Työ ja terveys Suo- messa 2012, 113-114; Julkunen 2008, 56-58.)

Työn muutos teollisesta, ruumiillisesta ja säännellystä työstä yksilölliseen ja globaaliin tie- totyöhön on synnyttänyt uuden työn käsitteen. Uusi työ näyttäytyy Julkusen (2008, 9-20) mukaan uusliberalistisena, kognitiivisena tietotyönä, joustavana sekä liikkuvana, kansain- välisenä sekä erittäin subjektiivisena ja yksilöllisenä. Hänen tutkimuksensa henkilöstöjoh- tajien haastatteluissa nousi eniten esille muutos; organisaatiot eivät voi jäädä paikoilleen vaan niiden on kyettävä mukautumaan jatkuvasti. Yksilöiltä vaaditaan erilaista osaamista, kuten motivaatiota sekä vuorovaikutustaitoja, jotta he ovat kykeneväisiä osallistumaan organisaation päätöksentekoon sekä vastuunottoon (Julkunen 2008, 120-121). Uuden työn muodot nähdäänkin olevan loputonta, päällekkäistä ja aineetonta (Åkerblad 2014, 33). Uuden työn ja vanhan työn vertailussa, voidaan todeta uuden työn vaatimusten koh- distuvan yksilöihin ja ihmisten persoonaan, kun taas vanhassa työssä oli enemmän työn- tekijöitä suojaavia seikkoja (Julkunen 2008, 45). Nämä uuden työn paradoksit eivät kuitenkaan ole näin yksiselitteisiä, vaan sen ymmärtäminen on jopa haastavaa. Toisaalta uusliberalistinen työ näyttäytyy yksilölle mielekkäänä, vapaana sekä jatkuvana ammatillisten mahdollisuuksien edistäjänä, mutta samaan aikaan työpahoinvointi ja epävarmuus ovat lisääntyneet. Uusi työn on myös globaalisti eriytynyttä sekä eriarvoista tarkasteltaessa yh- teiskuntaluokkia, sukupuolta ja rotua (Julkunen 2008-9-20).

(10)

Uuden työn käsitteen keskusteluissa esiin nousee myös prekarisaation käsite. Prekarisaa- tiolla kuvataan työelämän muutosta. Sillä viitataan kapitalismin jälkiteolliseen aikaan, joka muutti työmarkkinat epävarmoiksi; määräaikaiset ja pätkätyösuhteiden lisääntyminen on osa tätä viittausta. Lisäksi prekarisaatiolla kuvataan ihmisten kokemuksia työmarkkinara- kenteista. (Jokinen, Venäläinen & Vähämäki 2015, 12.) Leena Åkerblad on tarkastellut useaa työmarkkinatutkimusta, josta voidaan todeta, ettei työn prekarisaatio ole täysin yk- siselitteinen. Pelkästään työn muuttuminen jostakin normaalista poikkeavaksi (epätyypil- lisyys) ei ole prekarisaatiota. Oikeastaan epätyypillinen, pätkätyökulttuurinen ja freelancer tyyppinen työ, nähdään jo nyky-yhteiskunnan normaalina työmarkkinarakenteena. Li- säksi aiheen eri tutkimuksista on löydettävissä havaintoja epävarmuudesta ja ennakoi- mattomuudesta; kokemus yksilöiden suuremmasta vastuusta omaa työkykyä kohtaan ja kokemus työn rajojen hälventymisestä. Työura saattaa olla sirpaleinen ja työmarkkina- suhteet ailahtelevat. Vapaus ja autonominen vastuu kulkevat pitkälti käsi kädessä. Åker- blad toteaa, että prekarisaatio on ennen kaikkea yhteiskunnallinen ja globaalinen kehitys- kulku, joka on näkynyt jo jonkin aikaa ihmisten kokemuksissa. (Åkerblad 2014, 26-29.)

Kuten Åkerblad (2014), myös Nätti ja Pyöriä (2017, 24) toteavat, ettei työn muutoksen tuo- mat pätkätyöllisyys ja määräaikaiset työsuhteet ole enää epätyypillistä, vaan se on ennemmin kuvaus uudesta normaalista, jossa on hyvä muistaa, että kokoaikaiset työsuhteet ovat tilastoiden mukaan enemmistöä. He toteavat, että yhteiskuntaamme on jäänyt his- toriasta käsitys, jonka mukaan ”normaaliksi” luokitellaan pitkät ja toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet samalla työnantajalla. Julkisissa keskusteluissa on havaittavissa huoli oman taloudellisen epävarmuuden lisääntymiseen, mikäli osa-aikaiset ja määräaikaiset työsuhteiden määrä nousee markkinoilla. Vaikka näiden ”epätyypillisten” työsuhteiden määrä on ollut hivenen nousussa, Nätin ja Pyöriän (2017) mukaan se ei ole huolestuttavaa.

Oikeastaan näiden työsuhteiden kasvua selittää osin se, että opiskelijat tekevät enemmän osa-aikaista työtä opintojen ohella. Näyttäisi siltä, että opiskelijat pyrkivät pääsemään kiinni työelämään jo opintojen aikana. Korkeakoulutettujen opiskelijoiden työllistettävyy- destä lisää seuraavassa luvussa.

(11)

Työelämän epävarmuutta on prekarisaation käsitteellä usein kohdistettu yhteiskuntara- kenteisiin. Pyöriä ja Ojala (2017, 36) kiteyttävät Åkerblandin (2014) tapaan prekarisaation olevan ennemmin kytköksissä ihmisten yksilölliseen kokemukseen epävarmasta tulevaisuudesta. Toisaalta, jos on olemassa vaara pudota prekaariin työelämään, eikö epävar- muus työmarkkinoilla ole silloin olemassa yhteiskunnassamme? Jotkut tutkijat näkevät prekarisaation olevan vastaliike uusliberaalille politiikalle. Uusliberalistinen talouspoli- tiikka on tuntunut synnyttävän uhan uudenlaiselle luokkajaolle, jossa yhä enimmissä määrin ihmiset jakautuvat menestyjiin ja häviäjiin sekä yhä useampi hyvässä työasemassa oleva on vaarassa pudota pois hyvästä asemasta. (Pyöriä ja Ojala 2017, 36).

Uusliberalistinen käsitys ihanne yksilöstä on yrittäjämäinen vastuunottaja, joka toimii it- senäisesti ja vastuullisesti. Poliittisesta näkökulmasta yksilöillä on täysi vapaus rakentaa itselleen mielekäs elämä. Hyvinvointivaltio koostuu kuluttajista ja asiantuntijoista, tuotta- vista työntekijöistä. Työntekijän ihannekuva on kuitenkin muuttunut uusliberalismin myötä. Tuottava työntekijä rakentaa nykyisen käsityksen mukaan ihanne uraa itselleen, jonka rakennuspalikkoina ovat kuitenkin yrityksen tai yhteisön menestys. Yksilöiltä odo- tetaan ennemmin joustavuutta kuin sopeutuvuutta. Työntekijän näkökulmasta uusliberalistinen ihminen kehittää jatkuvasti omia kykyjään sekä tuotteistaa oman osaamisen, eli brändää itsensä halutuksi työmarkinnoilla. Ajatellaan, että minuus täytyy jollakin tavalla tuottaa arvokkaaksi yhteiskunnan silmissä. (Keksitalo-Foley, Komulainen & Naskali 2010, 20-22.)

2.2 Korkeakoulutuksen asema

Uusliberalismin aikakausi yltää luonnollisesti myös koulutukseen. 2000-luvulla on alettu huomamaan, että yliopistoilta vaaditaan yhä enemmän taloudellisen hyödyn ja kansalaisen kilpailukyvyn tuottamista (Tapanila 2020, 36). Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut tiettyjä tavoitteita korkeakoulutukselle; sen tulee ”edistää toiminnallaan suomalaista kilpailukykyä, hyvinvointia ja sivistystä sekä kestävää kehitystä.” Korkeakoulupolitiikka haluaa

(12)

koulutuksen olevan yhä tehokkaampaa sekä kykeneväistä tukemaan yhteiskunnan uudis- tumista sekä kulttuurin että työelämän saralla. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2021.)

Korkeakoulutusta tarkastellaan pitkälti ensisijaisesti taloudellisesta näkökulmasta, jolloin korkeakoulun tärkein tehtävä on oikeanlaisen työvoiman kouluttaminen (Siivonen 2017, 239-240). Korkeakoulun taloudellisen tuottavuuden mittaamisen ilmiö juontaa juurensa tietokykykapitalismista, jossa valtiot kilpailevat globaaleilla markkinoilla ihmisten kyvyk- kyydestä. Ilmiö on osaltaan synnyttänyt maailmanlaajuisen korkeakoulujen massoittumi- sen, missä kehittyvät maat ovat myös alkaneet panostamaan korkeakoulutukseen pärjä- täkseen globaalissa kilpailussa (Viren & Vähämäki 2015, 25; Haapakorpi 2015, 214–215.) Talouteen vaikuttaa työllistyvätkö korkeakoulusta vastavalmistuneet pian koulutuksen jälkeen vai jäävätkö työttömiksi. Tämän vuoksi esimerkiksi Iso-Britanniassa on alettu yhä enemmän keskittymään korkeakouluopiskelijoiden työllistettävyyteen, muun muassa opintojen aikaisten urapalveluiden avulla. Vastavalmistuneiden työllistettävyys on nykyisin avain roolissa muuttamassa poliittisesti talouden ja korkeakoulutuksen suhdetta. Kor- keakoulusta valmistuneet koetaan ns. tietotyöntekijöinä, joiden kyky soveltaa tietoa ja taitoa nähdään merkittävästi lisäävän taloudellista arvoa. Korkeakoulutus on näin ollen aset- tunut vahvasti taloudelliseen tarkasteluun, etenkin miten korkeakoulutus näyttäytyy vastavalmistuneiden mahdollisuuksiin vaikuttaa taloudellisiin kysymyksiin (Tomlinson 2017, 2-3.)

Korkeakoulutukselle asetetut tavoitteet eivät kuitenkaan ole pelkästään taloudellisia ja tämä kertoo siitä, ettei korkeakoulutuksen tarkoitusta voida määritellä vain yhdestä nä- kökulmasta käsin. Koulutus on tiukasti yhteydessä yhteiskunnalliseen sivistykseen, ja korkeakoulutukselle tyypilliset piirteet ovat autonomia ja sitoutuminen sivistykseen amma- tillisesti, yleissivistävästi sekä tieteellisesti. Etenkin yliopistojen akateeminen vapaus ja tie- teellinen tutkimus ovat yliopistoille perienteisiä arvoja. (Tirronen & Kohtamäki 2020, 56.)

Akateeminen vapaus tarkoittaa opiskelun, opettamisen ja tieteen tekemisen vapautta.

Tämä vapaus yltää muun muassa yliopisto koulutuksen sisältöihin, tavoitteisiin ja keinoi- hin. Vapauden vastakohtana on myös vastuu, jonka tavoitteena on tässä kontekstissa

(13)

ottaa vastuuta opiskelijoiden itsenäisestä ajattelun kehittymisestä. Yliopistojen perintei- siin arvoihin ei kuulu vastuu taloudellisesta tuottavuudesta. Oikeastaan Tirronen ja Koh- tamäki (2020, 57) mainitsevat, ettei akateemiseen vastuuseen kuulu yhteiskunnan poliit- tiset, taloudelliset tai sosiaaliset paineet. Tämä näkökulma tuokin tutkielmaani mielenkiin- toisen asetelman ristiriidasta korkeakoulutuksen perinteisten arvojen ja talouspoliittisten vaatimusten suhteesta. Ristiriita näkyy käytännössä siinä, ettei työmarkkinoilla pärjätä pelkästään ”kirjatiedolla” eikä kognitiivisverbaalisella kyvyllä, joita yliopistokoulutus tuottaa (Räty, Komulainen, Harvorsén, Nieminen & Korhonen 2018, 107). Voidaankin puhua koulutusekspansiosta, joka tarkoittaa korkeakoulutettujen määrän lisääntyneen sen ver- ran runsaasti, että korkeakoulututkintojen arvo on heikentynyt. Eli korkeakoulutus, mukaan lukien yliopistokoulutus ei ole riittävä takamaan vastavalmistuneiden työllistettä- vyyttä (Aro 2014, 107; Brown, ym. 2003, 11; Nilsson 2017, 75-76).

Tutkielmani haastateltavat ovat kauppatieteen maistereita, eli voidaan puhua geneeri- sestä tieteenalasta, eikä niinkään spesifistä, tiettyyn ammattiin valmistavasta alasta. Työ- markkinoilla on yhä enemmän sellaisia tehtäviä, joihin ei tarvita erikoistunutta ammatil- lista osaamista, vaan monilla eri tutkinnoilla voidaan hakea samaan työtehtävään. Tutki- mukset ovat osoittaneet, että tällaisiin tehtäviin on haastavampi päästä pelkällä akatee- misella tutkinnolla, mikä tukee ajatusta koulutusekspansiosta. Tätä varten etenkin genee- risten alojen korkeakouluopiskelijat hyötyvät suuresti hyvistä työllistävyyden taidoista.

(Räty, ym. 2018, 108.) Tutkielmani kannalta mielenkiintoista onkin tarkastella korkeakoulutuksen suhdetta vastavalmistuneiden työllistettävyyteen uusliberaaleilla työmarkki- noilla.

2.3 Työllistettävyys

Työllistettävyyden kysymys on noussut työmarkkinamuutosten myötä yhdeksi suurim- maksi puheenaiheeksi, kun tarkastellaan korkeakoulutuksen ja työelämän suhdetta.

Tästä käsitteestä on tullut yksi työmarkkinapolitiikan sekä koulutus- ja työllisyysstrategi- oiden kulmakivistä Euroopassa. Työllistettävyyden määritelmä (eng. employability) on

(14)

työllistettäviä tai eivät olleet. Ihmiset joko halusivat tehdä töitä ja olla työllistettäviä, tai sitten eivät. Nykyisin käsite on monimutkaisempi. Määritelmä työllistettävyydestä sisältää myös tarkastelua yksilöiden kyvyistä ja ominaisuuksista, sekä siitä, kuinka valmiita he ovat mukautumaan nopeasti muuttuviin työmarkkinoihin ja niiden vaateisiin. (Nilsson 2017, 70.) Joustava asenne ja muutoskyky sekä oman tietotaidon kehittäminen nähdäänkin yh- tenä keinona säilyttää hyvä työmarkkina-asema (Åkerblad 2014, 35). Nämä samaiset piirteet koetaan olevan myös merkittäviä työpaikan saannin kannalta (Komulainen ym. 2015, 166). Työllistettävyyden käsite esiintyykin työnhakuun liittyvissä keskusteluissa. Esimer- kiksi Suleman (2018) puhuu työllistettävyyden yhteydessä yksilöiden erilaisista mahdolli- suuksista työllistyä ja Brown sekä kumppanit (2003) ovat todenneet ihmisten työllistettä- vyyteen vaikuttavan persoonan lisäksi työmarkkinoiden olosuhteet. Työllistettävyys näh- dään myös yksilöiden ominaisuuksina, taitoina sekä kykyinä, jotka tukevat työllistymistä sekä työssä pysymistä (Isopahkala-Bouret & Siivonen 2016, 247).

Kyvykkyys ja tietotaito näyttäytyy myös muissa työllistettävyyden määritelmissä. Esimer- kiksi Hillege ja Pollard (1998) kuvailevat työllistettävyyden olevan riippuvainen yksilöiden tiedoista, taidoista ja asenteesta sekä kyvystä käyttää näitä ja kyvystä osoittaa nämä työn- antajalle. Aiheen tutkimuksien mukaan työllistettävyyden tarkastelu rakentuu ennen kaikkea yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kontekstiin, mutta samaan aikaan työllistettä- vyyttä määritellään yksilöiden ominaisuuksien kautta. Taloudellinen aspekti viittaa esi- meksiksi työmarkkinoilla olevaan kysyntään ja tarjontaan. (Brown, ym. 2003 910.) Työllis- tettävyys yksilöiden näkökulmasta sisältää kykyjen ja taitojen lisäksi, ihmisen omaan tulkintaan hänen asemastaan työmarkkinoilla (Komulainen, ym. 2015, 160).

Tomlinson (2017, 18) puolestaan näkee vastavalmistuneiden työllistettävyyteen vaikuttavan tietynlaiset pääomat. Hänen mukaansa työllistettävyyteen on kolme vaikuttavinta pääomaa: inhimillinen pääoma (human capital), sosiaalinen pääoma (social capital) ja kulttuurinen pääoma (cultural capital). Inhimillinen pääoma viittaa yksilöiden niin sanottuihin koviin taitoihin ja koulutuksesta saatuun osaamiseen. Lisäksi tarvitaan sosiaalisia suhteita ja verkostoja, jolloin sosiaalinen pääoma nähdään eräänlaisena väylänä koulutuksen ja työelämän välissä. Kolmas pääoma, eli kulttuurinen pääoma on puolestaan työnantajan

(15)

ja työntekijän kulttuurinen yhteensopivuus, jossa työllistettävyyttä edistetään tietoisesti ja pyritään olemaan tässä mielessä houkuttelevia työnhakijoita työnantajien silmissä.

Työllistettävyyttä voidaan yksilönäkökulman lisäksi tarkastella organisaatioiden näkökul- masta. Organisaation perspektiivistä katsottuna työllistettävyyden konteksti on muuttunut enemmän yksilöiden ammattitaidon ja työnantajien vaatimusten yhteensopivuuden tarkasteluun (Nilsson 2017, 71). Lisäksi työllistettävyydelle on esitetty kolme tasoa; mikro-, meso-, ja makrotasot. Mikrotasolla tarkastellaan työllistettävyyttä yksilöiden perspektii- vistä. Miten työllistettävyys rakentuu yksilöiden subjektiivisissa kokemuksissa.

Mesotasolla viitataan institutionaaliseen tasoon, eli miten eri instituutiot; koulut ja organisaatiot vaikuttavat työmarkkinoihin ja miten ne ohjaavat yksilöiden ja työllistettävyyden välistä suhdetta. Makrotaso on puolestaan se, jossa tarkastellaan työllistettävyyden sijoittumista laajempiin rakenteellisiin kokonaisuuksiin, kuten kapitalismiin ja koulutusjärjes- telmään. (Tomlinson 2017, 9-12.) Eli käsitettä voidaan tarkastella sekä yksilön, organisaatioiden sekä yhteiskunnallisten rakenteiden kautta. Tutkielmani kannalta olen kuitenkin kiinnostunut erityisesti kykyjen ja työllistettävyyden suhteesta.

Työmarkkinatilanne vaikuttaa siis luonnollisesti yksilöiden työllistettävyyteen. Vaikka yk- silö omaisi tarvittavaa osaamista, olisi aktiivinen ja muutenkin näiltä osin työllistettävä, työpaikan saamiseen vaikuttaa suoraan kysyntä ja tarjonta (Brown, ym. 2003, 10). Korkea- koulutettujen työllistettävyyteen vaikuttaa esimerkiksi se kuinka paljon alalta valmistuu henkilöitä ja kuinka paljon alan osaajille on työpaikkoja tarjolla. Merkittävää on siis ase- moituminen työmarkkinakilpailuissa muiden saman ammatin harjoittajien tai koulutus- taustan omaavien kanssa (Brown, ym. 2003; Nilsson, 2017.) Tässä tutkielmassa tarkastelen työllistettävyyden käsitettä pitkälti kykyjen sekä osaamisen kautta ja kuinka työllistet- tävyys näyttäytyy yksilöiden kokemuksissa (mikrotaso). Tarkoituksena ei kuitenkaan ole unohtaa täysin sosiaalista ja yhteiskunnallista aspektia.

Työllistettävyys käsitetään tutkielmassani merkittäväksi ilmiöksi liittyen vastavalmistuneiden kauppatieteilijöiden kykyihin ja asemaan työmarkkinoilla. Ilmiö ei ole yksiselittei- nen, niin kuin aiempi aiheen tutkimus on sen todennut. Tutkielmassani määritän työllis- tettävyyteen painottuen yksilölliseen näkökulmaan, mutta ymmärrän sen myös

(16)

paikantuvan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Työllistettävyys ei ole pelkästään riippuvainen yksilöistä itsestään, vaan ajassa vallitseva talous- ja työmarkkinatilanne vaikuttavat ihmisten työllistettävyyteen. Tutkielmani kannalta olen kuitenkin erityisesti kiinnostunut haastateltavien kyvyistä ja ominaisuuksista ja miten kykydiskurssit ilmentävät heidän työllistettävyyttään.

(17)

3 Vastavalmistuneiden kyvyt työmarkkinoilla

Tutkielman tavoitteena on tarkastella vastavalmistuneiden maistereiden puhetta omasta kyvykkyydestä uusliberalistisilla markkinoilla. Tässä teorialuvussa keskitytään kykyminän käsitteeseen sekä tarkastellaan uusliberalististen työmarkkinavaateiden luomaa ilmiötä akateemisten ja yrittäjämäisten taitojen erottelusta.

3.1 Kykyminuus

Kykyminuus on yksilön tulkinta omista kyvyistä ja ominaisuuksista, joita yksilö tuntee tar- vitsevansa koulutuksessa sekä työelämässä, ja jotka ovat merkittävässä asemassa sen suhteen, millaisia valintoja yksilö tekee suhteessa koulutukseen sekä työmarkkinoihin. Ky- kyminuus aktivoituu erilaisissa arviointitilanteissa ja siirtymissä koulutuksessa sekä töissä;

aikaisemmat palautteet ja tapahtumat koulutuksessa ja työelämässä vaikuttavat siihen, miten yksilö reflektoi itseään ja omia kykyjään. Kykyminuutta arvioidaan yksilöperustei- sesti ja vertailuperusteisesti. Yksilöperustainen eli intrapersoonallinen arviointi on yksilöi- den oman kyvykkyyden jatkuvuuden tai muutoksen henkilökohtaista arviointia. Vertais- perusteinen arviointi eli interpersoonallinen arviointi on puolestaan sitä, kun yksilö vertaa omaa kyvykkyyttään muihin ja osallistuu erilaisiin arviointitapahtumiin, tästä hyviä esi- merkkejä on kouluarvostelu sekä kilpailu työnhaussa. (Komulainen, ym. 2015, 148, 153.)

Vertailu muihin asettaa kolme eri vertailukehystä; yksilö saattaa ajatella pystyvänsä tule- van joksikin (potential self), haluavansa tulla joksikin (ideal self) tai pelkäävänsä tulla joksikin, jollaiseksi ei halua tulla (undesired self) (Räty, ym. 2018, 109). Kykyminän käsite on sosiaalipsykologinen, jossa kyvyistä ja älykkyydestä tehtävät tulkinnat ovat sosiaalisesti jaettuja ja niihin vaikuttavat vahvasti yhteiskunnan asettamat normit. Yksilöille tämä luo

(18)

todellisuutta omista kyvyistä ja tätä kautta rakentaa itselleen tietynlaista sosiaalista asemaa. Luokka-asema on kytköksissä kykyminään sitä kautta, millaista sosiaalista vuorovaikutusta yksilö kohtaa riippuen siitä, mitä sukupuolta hän edustaa tai millaiseen sosioekonomiseen asemaan yksilö asetetaan. (Komulainen & Siivonen 2011, 4, ks. Räty & Kasanen 2014; Räty, ym. 2018, 109). Esimerkiksi Rädyn ja Kasasen (2014) tutkimuksessa on todettu korkeakoulutettujen vanhempien perustelevan lapsensa älykkyyttä eri tavoin, kuin alem- man koulutuksen suorittaneet vanhemmat. Kykyminuus vaikuttaa yksilön subjektiiviseen tulkintaan omasta älykkyydestä, mutta myös ’sopivuudesta’ työmarkkinoille (Räty, Hytti, Kasanen, Komulainen, Siivonen & Kozlinska 2019, 4). Kykyminuuden tulkinnalla on siis elämän mittaisia vaikutuksia.

Kyvyistä puhuminen on muuttunut, ja kyvykkyyden määritelmä on laajentunut koskemaan yksilöiden akateemisten ja ”kovien” taitojen lisäksi ”pehmeitä ”taitoja ja sosiaalista kyvykkyyttä. Akateemisilla taidoilla tarkoitan tässä koulutuksessa saatuja tietotaitoja ja pehmeillä taidoilla viittaan ihmisten sisäisiin ominaisuuksiin, jotka juontavat juurensa usein heidän persoonallisuudestaan ja luonteestaan. Pehmeät ja yleisesti siirrettävät taidot ovatkin Komulaisen ja kumppaneiden (2015, 149) mukaan kytköksissä luonteenpiir- teisiin ja käytökseen. Akateemiset taidot he puolestaan näkevät muun muassa enemmän ammattimaisina teknillisinä taitoina (mt. 149). Rädyn, ym. (2019) tutkimuksessa kykymi- nuuteen liittyvät akateemiset taidot sisälsivät teoreettisuuteen, älykkyyteen ja kriittisyy- teen viittaavia ominaisuuksia. Akateemisia taitoja ja niin sanottuja yrittäjämäisiä taitoja käsitellään tarkemmin seuraavassa luvussa.

Kokemus omasta kyvykkyydestä on subjektiivinen, mutta siihen vaikuttavat sosiaalinen valta ja ryhmäsuhteet. Etenkin akateemiseen kykyminään liitetään kokemus omasta älyk- kyydestä ja tiedollisesta kyvykkyydestä. Sosiaalinen ympäristö, kulttuuri on luonut niin kutsutun älykkyysrepresentaation, jolle on tyypillistä ihmisten välinen vertailu omien tiedollisten kykyjen paremmuudesta verrattuna sosiaalisiin ja käytännön kykyihin. Tällainen akateeminen kyvykkyys nähdään luovan tietynlaista luokka-asemaa ja esimerkiksi tiedol- linen kyvykkyys koetaan edellytyksenä akateemiselle koulutukselle. (Komulainen ym.

2015, 150-151.) Koulutuksella on muutenkin iso rooli siinä, millainen kykyminuus

(19)

rakentuu oppijalle. Opettajien arviointi ja puhe yksilön kyvyistä, on prosessi, jossa teh- dään niin sanotusti piiloisesti sosiaalista erottelua ja tämän erottelun kautta oppija hah- mottaa omia kykyjä ja tätä kautta asettaa itselleen erilaisia tulkintoja omasta tulevaisuu- destaan (Räty 2006).

Omaa kyvykkyyttä aletaan pohtimaan erilaisissa arviointitilanteissa. Käsitys omista ky- vyistä ja osaamisesta on pitkälti yhteydessä siihen, miten on menestynyt koulutuksessa, mutta myös siihen näkeekö yksilö olevansa luontaisesti lahjakas ja älykäs. Kokemus omasta luonnollisesta lahjakkuudesta on yhteydessä sosiaalisesti rakentuviin prosesseihin. Esimerkiksi Rädyn ja Komulaisen (2014) tutkimuksen mukaan lapsen älykkyydestä puhuttiin perheissä ja koulussa luonnollisena lahjakkuutena. Etenkin korkeakoulutetut vanhemmat pitivät älykkyyttä vakaana ominaisuutena, jota ei ole kaikilla. Siivosen (2012) tutkimuksessa haastateltavien kertomukset matematiikan opiskelusta osoitti, että oma kyvykkyys on selitettävissä luonnollisella lahjakkuudella, opiskelijat joko kokivat olevansa olleet ”aina hyviä” matemaattisissa kysymyksissä, tai päinvastoin matematiikan opiskelun negatiivisia tuntemuksia selitettiin omalla luontaisella lahjattomuudella matematiikkaa kohtaan. Koulutuksessa heikko menestyminen vaikuttaa kokemukseen epäonnistujana ja jopa kyvyttömänä yksilönä (Komulainen & Siivonen 2011, 6). Sama ilmiö toimii päinvastoin;

koulussa menestyminen näyttäytyy yksilöille todistuksena omista hyvistä kyvyistä. Omien kykyjen tunnistaminen, eli se miten hyväksi tai huonoksi yksilö tulkitsee itseään, on yhtey- dessä oman työuran suunnittelussa etenkin Siivosen (2010) tutkimuksen mukaan niillä henkilöillä, joilla on ajatuksissa suuntautua vielä jatko-opiskelemaan ja/tai rakentamaa uraa. Tässä Pro Gradussa haastatteluaineisto koostuukin nuorista aikuisista, jotka ovat vastikään valmistuneet kauppatieteen maistereiksi, heillä ei ole aikaisempaa ammattiin johtanutta tutkintoa, jolloin he ovat tässä tapauksessa siirtymässä rakentamaan ensim- mäistä vakituista työuraa.

Olettamukset älykkyyden synnynnäisyydestä, jolla mitataan yksilöiden kognitiivisia kykyjä ovat heijastumia instituutiorakenteista, joissa on tehty jo vuosikymmenien eroa siitä, millaiset persoonat oppivat esimerkiksi matematiikkaa ja millaiset ihmisryhmät suoriutuvat akateemisesta koulutuksesta ja tällä nähdään olevan suora yhteys menestymiseen

(20)

työelämässä (Siivonen 2012, 10). Koulu on asettanut eri kyvyt eriarvoisiksi, ja etenkin teo- reettiskognitiivista kyvykkyyttä pidetään suuressa arvossa verrattuna esimerkiksi käytän- nön kykyihin tai sosiaalisiin taitoihin (Komulainen & Siivonen 2011, 2). Ongelmalliseksi näyttäytyy se, että kyvykkään hyvän kansalaisen määritelmässä korostuvat synnynnäiset tekijät sekä luokka-asema, eikä niinkään idea siitä, että elinikäinen oppiminen kuuluu kaikille ikää, sukupuolta tai sosioekonomista taustaa katsomatta (Siivonen 2012 15-16; Ko- mulainen & Siivonen 2011, 3). Kykyminäteoria onkin omalla tapaan kritiikki sille, että oppiminen ei ole pelkästään yhteydessä yksilön lahjakkuuteen, vaan oppiminen nähdään taitona, jota jokainen voi harjoitella.

Tutkielmani kannalta kykyminuuden teoria toimii näkökulmana haastateltavien kykypu- heen tunnistamiseen työllistettävyyden kontekstissa. Kykyminuusteoria auttaa hahmot- tamaan kykyjen rakentumista sekä millaisia ominaisuuksia ja taitoja kauppatieteiden maisterit painottavat puheessaan ja kuinka he näin ollen luovat kuvaa omasta työllistet- tävyydestään.

3.2 Akateemiset kyvyt

Akateemisista kyvyistä puhuttaessa, puhutaan tiedollisesta kyvykkyydestä, joka sisältää kokonaisuuksien hallintaa, ongelmanratkaisukykyä, uuden oppimista ja ajattelun taitoa (Komulainen ym. 2015, 151). Rädyn, ym. (2019) tutkimuksessa akateemisiin taitoihin luo- kiteltiin ominaisuudet teoreettisuus, kriittisyys, älykkyys ja laaja-alaisuus. Akateemisuus näyttäytyy etenkin yliopistokoulutuksessa sivistyksen luojana, totuuden tavoitteluna, tut- kimusorientaationa sekä vapautena ja riippumattomuutena (Komulainen, Hirvonen, Kas- kes, Kasanen & Siivonen 2019, 123). Muutenkin akateemiset kyvyt sijoitetaan usein samaan laariin niiden kykyjen kanssa, joita korostetaan koulutuksessa. Kouluissa, jo perus- koulusta lähtien opiskelijoissa arvostetaan enemmän niin sanottuja pään taitoja, kuin kä- den taitoja tai sosiaalisia taitoja. Etenkin älykkään oppilaan määrittelyyn kuuluu teoreet- tiskognitiivinen kyvykkyys. (Komulainen & Siivonen 2019, 2.)

(21)

Korhosen ym. (2010, 60) tutkimuksen tuloksissa selkeästi tehdään kahtiajako käytän- nöntaitojen ja tiedollisten taitojen välille, kun puhutaan hyvästä oppilaasta ja yrittäjämäi- sestä oppilaasta. Akateemisesti kyvykäs oppilas nähtiin tässä tutkimuksessa yrittäjämäi- sen ihanne yksilön vastakohtana. Akateemisessa koulutuksessa onkin kautta historian erotettu teorialähtöinen osaaminen käytännöntaitojen osaamisesta (Komulainen, ym.

2012, 76). Tutkielmassani akateemiset kyvyt tulkitsen juuri teorialähtöisiksi kyvyiksi, joihin kuuluu laaja-alaisesti älykkyyteen viittaavia piirteitä, kuten oppimiskykyä ja tiedon sovel- tamista sekä erottelen toisistaan akateemiset taidot yrittäjämäisistä taidoista. Lisäksi tutkielmani kannalta on mielenkiintoista tunnistaa nopeasti muuttuvien työmarkkinoiden uudet asenteet, jotka ovat asettaneet akateemisten kykyjen arvostamiselle omat haasteensa. Nilsson (2017, 73-73) toteaakin, että korkeakoulutuksen pitäisi pystyä vastaamaan työmarkkinoiden vaateisiin opettamalla opiskelijoille ennemmin yleisiä työelämätaitoja, eikä pelkästään keskittyä akateemisuuden kasvattamiseen.

Tämä uusliberalistinen ”huoli” on saanut jalansijaa akateemisessa koulutuksessa. Yli- opisto-opetuksessa on alettu huomioimaan yrittäjyyttä ja yrittäjäpuhe on lisääntynyt jo- kaisella tieteenalalla. Yrittäjyysmäisyyden korostaminen on osin nähty ongelmallisena, sillä sen on osoitettu asettavan eri tieteenalan opiskelijat eriarvoiseen asemaan, eikä yli- päätään kaikki korkeakouluopiskelijat tähtää yrittäjyyteen tai ole aiheesta kiinnostuneita.

Esimerkiksi humanisti- ja luonnontieteiden alojen opiskelijat näkevät yrittäjyyden negatii- visessa valossa, jossa freelancer pätkätyöllisyys varjostaa alalta valmistuneita. Tämän li- säksi yrittäjyyden korostaminen yliopistossa on osaltaan luonut ilmiön, jossa yrittäjämäi- set työelämätaidot ja perinteinen akateemisuus sekä teoreettisuus ovat asettuneet vas- takkain. Puhe on kiinnittynyt enemmissä määrin siihen, miten yliopistokoulutus vastaa käytännönläheisyyteen ja työelämälähtöisyyteen, mikä on taas ollut aiemmin ammatti- korkeakoulujen tunnusmerkistöä. (Laalo 2020, 96-97.) Yrittäjämäisistä kyvyistä kirjoitan lisää seuraavassa luvussa.

3.3 Yrittäjämäiset kyvyt

(22)

Komulainen ja kumppanit (2012) ovat erottaneet toisistaan akateemiset taidot ja yrittäjä- mäiset taidot. Uusliberalistinen työllistettävyyden keskustelu on korostanut, ettei koulutuksessa ole arvostettu tarpeeksi niin sanottuja ”ei-akateemisia kykyjä” eli yrittäjämäisiä taitoja, joilla usein tarkoitetaan innovatiivisuutta, joustavuutta, riskinottamista, oma-aloit- teisuutta sekä sosiaalisia taitoja (Komulainen, ym. 2012, 73-74, 76). Korhosen (2012, 56) väitöskirjassa yrittäjämäisiksi taidoiksi nähtiin myös kekseliäisyys. Tutkimuksessa käytän- nönläheiset taidot koettiin myös hyviksi yrittäjämäisiksi taidoiksi.

Yrittäjyyspuheessa korostuu voimakkaasti aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, mutta tämän lisäksi yrittäjämäisyyteen liitetään sisäinen kontrolli ja kyky asettaa tavoitteita sekä saa- vuttaa niitä. Yrittäjämäisiä ominaisuuksia ovat myös luovuus, rohkeus ja itseluottamus (Siivonen & Brunila 2014, 165; Naskali 2010, 82.) Yrittäjämäisen yksilön kuvaamiseen si- sältyykin yksilöiden persoonallisia ominaisuuksia, kykyjä sekä konkreettista osaamista kuten talouden hallintaa. Yrittäjämäisyys näyttäytyy näin ollen monien piirteiden ja taitojen yhdistelmänä (Naskali 2010).

Mielenkiintoista yrittäjämäisyyden keskusteluissa on se, ettei puhe yrittäjämäisistä taidoista linkity täysin ajatukseen ryhtyä yrittäjäksi. Ennemminkin yrittäjämäiset taidot koetaan edellytyksenä menestyä työelämässä. Jo peruskoulutuksessa yrittäjyyskasvatus näh- dään myönteisenä seikkana (Räty, Komulainen & Korhonen 2010, 118). Eikä tämä myön- teinen asenne ole ihme, sillä Suomessa nähdään kilpailukyvyn valttina olevan yrittäjämäi- nen, aktiivinen kansalainen, joka vastaa omasta työllistettävyydestään (Keskitalo-Foley, ym. 2010). Näyttäisi siltä, että aktiivisen kansalaisen eetos on hyvin kytkeytynyt yrittäjä- mäisen yksilön kuvaukseen. Aktiiviseksi kansalaiseksi lukeutuukin yksilö, joka toimii yhteisen hyvän eduksi ja ottaa vastuuta yhteisten asioiden hoitamisesta (Naskali 2010, 89).

Yrittäjyyskasvatusta ei ole yrittäjäksi kasvattamista. Tämä ajatus saa oikeastaan kritiikkiä, sillä yrittäjyyskasvatuksen tehtävä on edistää sisäistä yrittäjyyttä, jossa hyödynnetään oppijan niin kutsuttua synnynnäistä kyvykkyyttä tai ’luonnollista lahjakkuutta’ (Korhonen, Ko- mulainen & Räty 2010, 48; Naskali 2010). Yrittäjämäisissä taidoissa, kuten akateemisissa

(23)

taidoissakin keskusteluun liittyy paljon puhetta luonnollisesta lahjakkuudesta, jolla on sy- välle uurtuneet juuret suomalaisessa koulutuksessa. Korhosen, Komulaisen ja Rädyn (2010, 50) tutkimuksessa sisäistä yrittäjyyttä määritti ahkeran oppilaan diskurssi, jossa korostui oppilaan vastuullinen ja motivoitunut asenne koulutyötä kohtaa ja tämän diskurssin kohdalla puhuttiin merkittävästi luonnollisesta lahjakkuudesta. Ulkoista yrittäjyyttä puolestaan kuvailtiin kyvykkään oppijan diskurssin kautta, jossa oppilasta ei arvioitukaan ahkeruuden tai koulumenestyksen kautta, vaan ulkoiseen yrittäjyyteen kyvykäs yksilö on sosiaalisesti älykäs ja omaa käytännöllistä kyvykkyyttä (emt. 55-56). Luonnollisen lahjak- kuuden aate koskee sekä yrittäjämäisiä kykyjä, että akateemisia kykyjä. Esimerkiksi Mug- nyn ja Carugatin (1989) tutkimuksessa menestyminen matemaattiskielellisissä oppiai- neissa perusteltiin luonnollisella lahjakkuudella (Räty & Kasanen 2014, 35).

Korhosen (2012) väitöskirjatutkimuksessa on todettu, että jo peruskoulutuksessa tulisi pyrkiä kasvattamaan lapsista ja nuorista ”kunnon kansalaisia”, joka tarkoittaa karkeasti työelämäorientoitunutta ja yrittäjämäistä yksilöä. Yrittäjäkasvatus ja yrittäjäminän luomi- nen korkeakoulutuksessa näyttäytyykin olevan linkittynyt vahvasti talouspolitiikkaan, jossa tuloksen tavoittelu ja liiketoiminnan painottaminen on tyypillistä uusliberalistisessa yhteiskunnassamme. Koulutus on ottanut vastuuta yksilöiden kasvattamisesta ihanne mallikansalaiseksi. Yrittäjämäiset yksilöt, jotka ovat työelämäorientoituneita, omaavat yrittäjämäisen asenteen, kehittävät jatkuvasti osaamista yhteisen hyvän eduksi ja sietävät kilpailua työmarkkinoilla, näyttäytyvät nykyaikaisena ihanne kansalaisena. Yrittäjäkasva- tus on myös yksi keino edistää opiskelijoiden pärjäämistä epävarmoilla työmarkkinoilla.

(Laalo 2020, 98-100.) Kysymys kuuluukin, onko mielekästä ja eettisesti oikein, että yliopistokoulutuksen tavoitteet ovat näin vahvasti kytköksissä talousintresseihin, jos akateemisuuden ihanne on vapaus ja riippumattomuus tutkimuksen ja koulutuksen kontekstissa.

Toisaalta Laalo (2020, 98) näkee, ettei ole tarkoituksenmukaista jaotella yliopistokoulutus ”joko tai” -koulukuntiin, vaan molempien suuntien; teoreettistieteellisen ja työelämä- lähtöisyyden huomioiminen on tarpeen. Yrittäjämäiset työelämätaidot ovat keskustelui- den keskiössä, ja tilanne näyttäytyy todellisena sen suhteen, että yrittäjämäinen asenne korostuu kovassa kilpailussa olevilla työmarkkinoilla, ja tämä ilmiö on osaltaan työn

(24)

prekarisoitumisen tulosta (Åkerblad 2014, 83; Tomlinson 2017, 5). Myös Rädyn ja kumppaneiden (2018, 112) tutkimuksessa havaittiin, että yliopisto-opiskelijat, jotka pitivät itse- ään työllistettävinä, omasivat omasta mielestään yrittäjämäisiä kykyjä ja piirteitä kuten ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisuutta. Tämä löydös tukee ajatusta siitä, kuinka yrittäjämäiset kyvyt koetaan merkittävinä tekijöinä astuessa koulutuksesta työelämään.

Työllistettävyyden kannalta tutkimukset ovatkin osoittaneet yrittäjämäisten kykyjen ra- kentavan yksilöiden työllistettävyyttä eikä pelkät akateemiset taidot tai korkeakoulututkinto riitä työmarkkinakilpailussa (Räty, ym. 2019; Tomlinson 2017; Komulainen, ym. 2015).

Korkeakoulukontekstissa työllistettävyyden keskustelussa on myös havaittavissa puhetta yrittäjämäisten ja akateemisten taitojen lisäksi geneerisistä taidoista. Geneerisillä taidoilla tarkoitetaan joissakin lähteissä laaja-alaista, alasta riippumatonta osaamista, kuten on- gelmanratkaisutaitoja sekä sosiaalisia taitoja. Korkeakoulutetuilla tärkeiksi geneerisiksi taidoiksi luetaan muun muassa kriittinen ajattelukyky, ongelmanratkaisutaito, päättely- kyky, lähdekriittisyys, vuorovaikutustaidot, tiimityötaidot, elinikäisen oppimisen taitoa sekä taito tulkita kirjallista ja matemaattista aineistoa (Virtanen & Tynjälä 2013, 3; Ursin &

Hyytinen 2010, 67; Hyytinen, Kleemola & Toom 2021, 14; Huusko & Pyykkö 2021). Osassa tutkimuksessa siis geneerisiin taitoihin yhdistyy sekä akateemisia että yrittäjämäisiä taitoja. Tutkielmassani erottelen kuitenkin geneeriset taidot enemmän siirrettäväksi oleviksi yrittäjämäisiksi taidoiksi ja erittelen akateemisiksi kyvyiksi ongelmanratkaisun, päättely- kyvyn ja kriittisen ajattelun taidon. Geneeriset taidot ovatkin Huuskon ja Pyykön (2021, 239) mukaan enemmänkin yleisiä, siirrettävissä olevia taitoja, joita opitaan pitkin opintoja, mutta myös esimerkiksi ainejärjestö- ja harrastetoiminnassa sekä opintojen aikaisessa työelämässä.

Se kenestä on yrittäjäksi tai millaisia kykyjä yrittäjyys vaatii ei ole tämän tutkielman analyysin kohteena. Kuitenkin yrittäjämäisten ja akateemisten taitojen suhdetta on Pro Gra- duni kannalta mielekästä tutkia, sillä se antaa kuvaa siitä, millaisia kykyjä kauppatieteelli- nen yliopistokoulutus antaa ja miten paljon mitäkin kyvykkyyttä arvostetaan ja tarvitaan

(25)

työmarkkinoilla. Eikä ole mielekästä sivuttaa sitä huomiota, että miten ja missä yrittäjyys- mäisyyttä tarvitaan yhteiskunnan silmin.

Tutkielmassani akateemisilla kyvyillä tarkoitetaan teoreettiseen ja kriittiseen ajatteluun kohdentuvat taidot, kun taas yrittäjämäisillä kyvyillä tarkoitetaan enemmän yksilön per- soonallisuuteen liittyviä piirteitä ja taitoja, kuten sosiaalisuutta, luovuutta ja riskinottoky- kyä. En ole suinkaan ensimmäisestä päästä, joka tarkastelee yrittäjämäisten kykyjen ja tiedolliskielellisiä akateemisia kykyjä ja niiden suhdetta; Hannu Räty on tehnyt paljon tutkimusta aiheesta ja esittänyt toiveita aiheen jatkotutkimisesta.

(26)

4 Metodologiset valinnat

Neljännessä luvussa tarkastelen tutkielmani metodologisia valintoja. Tutkimuksen tieteenfilosofinen suuntaus on sosiaalinen konstruktionismi, jossa todellisuus rakentuu sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka, 2006).

Olen tutkielmassani kiinnostunut haastateltavien puheesta ja kertomuksista omista ky- vyistään, ja kuinka he positioituvat näihin kykydiskursseihin työllistettävyyden näkökul- masta. En kuitenkaan fenomenologisen tutkimussuunnan mukaisesti kiinnostunut haastateltavien todellisuuden totuudenmukaisesta tutkimuksesta, vaan lähestyn aineistoani relativistisen kielikäsityksen kautta, jossa tutkin, miten he kielen avulla kuvaavat kykyjen ja työllistettävyyden suhdetta. Tällä tavoin pyrin löytämään myös vastauksia, miten yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme korkeakoulutus ja vastavalmistuneiden kyvyt näyt- täytyvät keskenään. Seuraavaksi tutustutaan tarkemmin sosiaalisen konstruktionismiin ja diskurssianalyysiin sekä positiointianalyysiin, jotka yhdessä rakentavat tutkielmani metodologisen viitekehyksen ja analysointitavan.

4.1 Sosiaalinen konstruktionismi ja diskurssianalyysi

Koska tutkielmassani olen kiinnostunut diskursseita, sosiaalinen konstruktionismi rakentaa tutkielmani tieteenfilosofisen perustan, jolloin tarkastelun kohteena on yksilön ja yhteiskunnan välinen vuorovaikutus, jossa yksilöä pidetään sosiaalisen maailman tuotteena ja päinvastoin; yksilö rakentaa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kuvaa maailmasta (Ber- ger & Luckmann, 1994). Todellisuus rakentuu kielessä, eikä voida näin ollen todeta yhtä absoluuttista totuutta maailmastamme (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka, 2006). Sosi- aalisen konstruktionismin ensimmäiset tutkijat Berger ja Luckmann (1966) sanovatkin, että arkielämän tieto syntyy siitä, mitä ihmiset pitävät jokapäiväisessä elämässä totena ja tämä arkielämäntieto muodostuu sosiaalisen tietovarannon kautta, eli siten, miten yhteis- kunnassa tieto syntyy ja välittyy ihmisille sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Kulttuuriset merkitykset syntyvät ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, kielessä. Kieli ja

(27)

avulla annetaan maailmastamme erilaisia merkityksiä, sillä kielenkäytön avulla luomme ja muutamme sosiaalista todellisuutta. Ihmisten ymmärrys ympäröivästä maailmasta on sidoksissa sosiokulttuurisiin prosesseihin. Toisin sanoen, todellisuutemme syntyy vuoro- vaikutuksesta toisten ihmisten kanssa. (Siltaoja & Vehkaperä 2011, 216; Sandu 2016, 4-5.)

Koska haluan tutkia sosiaalisen todellisuuden muodostumista ja siihen vaikuttavia yhteis- kuntarakenteita, olen valinnut tarkemmaksi metodologian viitekehykseksi diskurssianalyysin. Diskurssianalyysissä tutkitaan erilaisia kielellisiä prosesseja ja tuotoksia, joilla rakennetaan sosiaalista todellisuutta. Diskurssianalyysi on yksi sosiaalisen konstruktionismin teoreettismetodologinen viitekehys. (Pynnönen 2013, 9). Metodologialle tyypillistä on puhe ja kirjoitustapojen merkityksellistäminen, joka tarkoittaa merkitysten muodostuvan ihmisten toiminnassa. Diskurssianalyyttisen tutkimuksen tarkoituksena on löytää vastaus siihen, miten ihmiset tekevät toimintansa ymmärrettäväksi kielenkäytöllään sekä millainen on diskurssien ja todellisuuden välinen suhde. Menetelmässä on huomioitava tarkoin se, että diskurssianalyysi on tulkinnanvaraista. (mt.) Merkityssysteemien tarkasteleminen on tutkielmani aineistoanalyysin keskiössä.

Diskurssianalyysi ei tulkitse yksittäisiä merkityssysteemejä, vaan tutkijat ovat ennemmin kiinnostuneita merkityssysteemien moninaisuudesta. Teksteissä ja puheessa on jatkuvasti merkityksiä, jotka saattavat jopa olla ristiriidassa keskenään. Tämä on täysin nor- maalia, sillä sosiaalinen todellisuus ei rakennu mustavalkoisesti, vaan merkityksellis- tämme maailmaa hyvinkin monipuolisella puheella. Ilmiöt, asiat, ihmiset koostuvat mie- lessämme useista eri merkityksistä. Toisaalta tutkimuksen kannalta on hyvä tunnistaa, milloin on järkevää etsiä moninaisia merkityssysteemejä, ja milloin taas keskittyä hyvinkin rajattuihin näkökulmiin. Tämän kaltaisen pohdinnan vuoksi, diskurssianalyysitutkijan onkin hyvin määriteltävä merkityssysteemin käsite. Usein puhutaankin diskursseista tai re- pertuaareista (Jokinen, Juhila & Suoranta 2016).

Diskurssi voidaan määritellä vakiintuneiksi puhekäytänteiksi, jotka tältä osin rakentavat ja tuottavat, sitä ilmiötä, josta puhutaan (sosiaalinen todellisuus). Ne ovat tekstuaalisia ko- konaisuuksia, sosiaalisia käytänteitä, jolla on vahvat juuret meidän sosiaaliseen ja

(28)

yhteiskunnalliseen kehykseen. (Siltaoja & Sorsa 2020, 221.) On kuitenkin hyvä muistaa, että diskurssin määritelmä on hyvin moninainen, eikä yhtä oikeaa tulkintaa ole (emt).

Tässä tutkielmassa diskurssiksi määrittelen sellaisen puheen, jossa rakennetaan kuvaa laajemmasta ilmiöstä, johon heijastuvat haastateltavien positio, valta ja yhteiskunnallinen rakenne. Kiinnostavaa on se, miten ilmiöstä puhutaan ja miten se sanoitetaan (vrt. tulkin- tareprtuaari). Diskurssianalyysin puolestaan käsitän tässä tutkielmassa siten, miten haastateltavat rakentavat sosiaalista todellisuutta työllistettävyydestään peilaamalla omia ky- kyjä. Diskurssianalyysi sopiikin hyvin sellaiseen tutkimusasetelmaan, jossa tarkastellaan mitä, missä ja miten ilmiöstä puhutaan. Puheen tulkinta voidaan tehdä kirjoitetusta teks- tistä. (Suoninen, 2021.)

4.2 Positiointianalyysi

Yksilöllisiä diskurssikäytänteitä voidaan tarkastella positioinnin näkökulmasta (Davies &

Harré 1990). Positiointiteoria on luotu teoreettiseksi malliksi, jossa merkityssysteemit ja sosiaalinen toiminta rakentuu vuorovaikutuksen ja diskursiivisten käytänteiden kautta (Mutanen & Siivonen 2016, 86). Positioinnilla Davies ja Harré (2008, 264) tarkoittavat dis- kursiivista prosessia, jossa yksilö eli kertoja sijoittuu keskusteluissa subjektiivisen havait- sijan rooliin ja vuorovaikutteisesti positio itseään tiettyyn asemaan, mutta samalla asettaa vertailtavan kohteen toiseen. Eli yksilöt positioivat itsensä tilannesidonnaisesti, mutta myös asetettuaan itselleen jonkin position, he samalla positioivat jonkun toisen vastak- kaiseen positioon (emt. 261, 264). Tämän tutkielman kannalta oleellista on tarkastella millaisia erilaisia positioita haastateltavat rakentavat itselleen työelämävaateiden ja kyvykkyyden diskursseissa.

Positiointianalyysissa käytetään subjektiposition käsitettä, joka on alun perin Foucault’lta (1969) jossa valtaa, statusta ja tietoa joko vaaditaan tai hyväksytään yksilöiltä, ja tämä val- tasuhde ilmentyy diskursseissa. Subjektipositiota käytetään diskurssianalyysissa kuvaa- maan erilaisia toimijaulottuvuuksia, jossa on mielekästä tarkastella valtasuhteita ja yksi- lön toimintaa tai pikemminkin toiminnan rajoituksia. Subjektipositiolla ei haeta yhtä

(29)

lukkiutunutta positiota yksilölle, vaan positiot voivat vaihdella ja olla ristiriidassa keske- nään. Subjektipositiot ilmentävät erilaisia merkityssysteemejä, joita yksilöt tuottavat toiminnassaan. (Jokinen, ym. 2016, 33-35.)

Merkityssysteemit, joita yksilöt tuottavat toiminnassaan syntyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Näin yksilöiden positiot heijastavat jotakin opittua kategoriaa, esimerkiksi sitä, miten tutkielmani haastateltavat positioituvat kauppatieteen maistereina heidän kuvaa- miin kykydiskursseihin. Kun yksilöt omaksuvat kategorioiden merkityksiä, he asettuvat näihin kategorioihin joko poissulkevasti tai omaksuvat merkityksen itselleen. Omaksu- malla tietty kategoria, yksilöt alkavat rakentamaan tämän pohjalta tietynlaista moraalista järjestystä, joka on yhteydessä heidän antamaan positioon. Yksilöiden positiot ovat tällöin syntyneet tiettyjen moraalisten odotusten ja velvollisuuksien pohjalta. (Davies & Harré, 2008, 262.)

Koska nämä positiot syntyvät osana sosiaalista vuorovaikutusta, sopii se myös hyvin haastateltavien positioiden tutkimiseen kykyminä teorian kautta. Kykyminuus syntyy osaltaan erilaisissa vuorovaikutuksellisissa arviointitilanteissa. Tutkielmassani onkin ideana tunnistaa haastateltavien puheessa syntyviä kykydiskursseja sekä niihin positioitumista. Tarkas- telemalla millaisia kykydiskursseja kauppatieteilijöiden puheessa rakentuu ja kuinka he positioituvat näihin, pyrin saamaan kuvan isommasta ilmiöstä, eli siitä, millaisena työ- markkinat näyttäytyvät yhteiskunnassamme vastavalmistuneille maistereille heidän kyky- jensä kautta.

(30)

5 Tutkielman toteutus

Tässä luvussa kuvataan tutkielmani tutkimusasetelmaa ja kysymyksiä, aineistoa ja sen analysointia. Tutkielman metodologisen perustan luo sosiaalinen konstruktionismi, diskurssianalyysi ja positiointianalyysi, joita käsiteltiin viime luvussa. Tässä luvussa tarkastellaan puolestaan käytännönläheisemmin aineiston luentaa ja analyysin vaiheita sekä arvioidaan aineiston laatua suhteessa tutkimuskysymyksiini. Lopuksi kuvataan tiiviisti tutkiel- maan liittyviä eettisiä kysymyksiä.

5.1 Tutkimusasetelma ja kysymykset

Tarkastelen tutkielmassani diskurssianalyyttisesti vastavalmistuneiden kauppatieteen maistereiden kykyjä ja niiden rakentumista puheen eri konteksteissa sekä kuinka he positioituvat näihin kykydiskursseihin, ja mitä se kertoo heidän työllistettävyydestään sekä asemoitumisestaan korkeakoulutettuina työmarkkinoille. Kykydiskurssien kautta pyrin siis tarkastelemaan yliopistokoulutuksen tarjoamia kykyjä sekä korkeakoulutuksen ja työ- markkinoiden välistä suhdetta painottaen kykydiskurssien tarkastelussa akateemisiin ja yrittäjämäisiin kykyihin. Tutkimuskysymysten hiontaa tapahtui läpi tutkimusprosessin.

Tutkimuskysymykset rakentuivat lopulta tällaisiksi:

1) Millaisia kykydiskursseja vastavalmistuneiden kauppatieteilijöiden puheessa rakentuu?

2) Miten he positioituvat näihin diskursseihin?

Tutkimusongelma tutkielmassani on se, millaisia kykydiskursseja vastavalmistuneiden kauppatieteilijöiden puheessa rakentuu ja kuinka he positioituvat näihin diskursseihin.

Tarkastelen kykydiskurssien kautta heidän sosiaalisen todellisuutensa rakentumista vas- tavalmistuneina maistereina työelämässä: millaista kykypuhetta on havaittavissa yliopisto-opintojen aikana, työtehtävissä, työelämässä pärjäämisen teemassa ja mitä

(31)

kykypuhe kertoo työmarkkinoiden ja työllistettävyyden suhteesta. Tutkielman näkökul- malla on tarkoitus tarkastella puhetta myös uusliberalistisen yhteiskunnan kantamilta.

5.2 Aineisto ja aineiston rajaus

Tutkimusaineisto koostuu HighEmploy -hankkeeseen kerättyyn haastatteluaineistoon.

Hanke on Suomen Akatemian rahoittama ja hanke on käynnistynyt syyskuussa 2018 yh- teistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston kanssa. HighEmploy -hankkeessa tutkitaan mm. kaupallisen alan korkeakoulu opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden siirtymiä koulutuksesta työelämään ja heidän työllistettävyyttään. Haastateltaville lähetettiin rek- rytointiviesti sähköpostitse (Liite 1.) sekä tutkimustiedote (Liite 2.), josta löytyy tietoa haas- tatteluun osallistuvien oikeuksista, tietosuojasta ja luottamuksellisuudesta.

Hankkeen aineisto koostuu 76 henkilön puolistrukturoidusta, kerronnallisesta haastatte- lusta. Pro Gradu tutkielmani aineisto rajautuu Itä-Suomen ja Turun yliopistosta valmistu- neisiin kauppatieteiden maistereihin, joilla ei ole pitkää työuraa takana eikä aikaisempaa korkeakoulutusta tai ammattitutkintoa. Haastateltavat rajautuivat iältään 30-vuotiaisiin, tai alle, sillä tarkoituksena on tutkia nuorten aikuisten sijoittumista työmarkkinoilla. Li- säksi olen kiinnostunut nimenomaan ensimmäisen ammattiin valmistavan tutkinnon suo- rittaneista, joten aineistosta rajautui ne haastateltavat pois, joilla oli taustallaan ammatil- linen tutkinto tai toinen korkeakoulututkinto. Tutkielmani kannalta olen kiinnostunut siir- tymästä koulutuksesta työelämään, joten rajasin analyysista pois ne henkilöt, jolla oli pi- dempi työhistoria takana. Haastatteluaineistoja tuli näiden rajausten mukaan 13 kappa- letta (Taulukko 1.).

Taulukko 1.

Pseudonyymi Ikä Korkeakoulu Tutkinto Valmistumis-

vuosi

(32)

5.3 Aineiston analyysi

Aineiston rajauksen jälkeen tutustuin 13 haastateltavan haastatteluaineistoon ensin luke- malla koko haastattelun läpi. Kokonaisuudessaan haastattelut olivat hyvin pitkiä ja pitivät sisällään haastattelukysymyksiä useista eri teemoista eikä luonnollisesti kaikki teemat olleet tutkimuskysymyksieni kannalta relevantteja. Tarkastelun ulkopuolelle jätin teemat muun muassa elämän tilanteesta, perheen ja opintojen yhteensovittamisesta sekä sosi- aalisista eroista. Tutkielmani kannalta mielenkiintoiset teemat olivat puolestaan työelä- mään orientoituminen opintojen aikana, kyvyistä ja osaamisesta, työnhausta ja työllisty- misestä, työmarkkinakilpailusta ja korkeakoulutuksen merkityksestä sekä oman työuran tulevaisuudesta.

Tutustuin tarkemmin haastattelurungon rakenteeseen ja poimin sieltä tutkielmani kannalta kiinnostavat kysymykset ja teemat. Lähdin lukemaan aineistoa näiden rajausten perusteella, jolloin löysin paljon suoraa puhetta haastateltavien kyvyistä ennen korkeakou-

Birgitta 26 Turun yliopisto KTM 2018

Emil 26 Turun yliopisto KTM 2019

Jakob 28 Turun yliopisto KTM 2020

Jesse 29 UEF KTM 2019

Kasper 30 UEF KTM 2018

Meeri 26 Turun yliopisto KTM 2019

Miro 27 Turun yliopisto KTM 2019

Rebecca 26 Turun yliopisto KTM 2018

Sakari 29 Turun yliopisto KTM 2018

Sandra 26 Turun yliopisto KTM 2018

Sebastian 26 Turun yliopisto KTM 2019

Tea 27 UEF KTM 2019

Tina 28 Turun yliopisto KTM 2019

(33)

tutkimuksessa ensimmäisiä aineiston analyysin vaiheita Pietilän (2010) mukaan. Aihe tar- kentui useamman aineiston luennan jälkeen koskemaan haastateltavien kykypuheeseen ja sitä kautta teemoihin korkeakoulutuksesta ja työmarkkinoista vastavalmistuneiden kauppatieteilijöiden silmin. Samalla myös tutkimuskysymysten rakentamista tarkastelin uudelleen ja muutin kysymyksiä muutamaan otteeseen.

Lukiessani aineistoa, aloin tarkastelemaan erilaisia merkityssysteemejä, mitä haastateltavien puheesta löytyi. Kun aineistoa lukee ensimmäisiä kertoja, onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, mistä aineistossa puhutaan (Pietilä 2010, 221). Merkityssysteemien etsintä oli hieman aikaa vievää ja vaati useamman lukukerran. Niiden löytäminen onkin usein kuin palapelin rakentamista ja merkityssysteemien sisältö tarkentuu ja muuttuu analyysia tehdessä (Jokinen, ym. 2016). Tässä haastatteluaineistossa haastateltavat olivat vastan- neet yhteen kysymykseen sekä hyvin pitkästi, mutta myös hyvin lyhyitä vastauksia oli osalla. Pitkissä vastauksissa oli havaittavissa paljon muutakin puhetta, kuin suoraan haas- tattelijan kysymykseen vastaamista.

Seuraavaksi aineistosta alkoi löytymään toistuvia merkityssysteemejä erilaisineen teemoi- neen ja aiheineen. Aloin tällöin merkitsemään aineistoon eri värein toistuvia teemoja sekä yksityiskohtia, esimerkiksi suoraa puhetta tietynlaisista kyvyistä. Toistuvat merkityssysteemit, teemat ja yksityiskohdat alkoivat erottua isommiksi kokonaisuuksiksi, jolloin aineistosta oli hahmotettavissa jonkinlaisia diskursseja. Diskurssille tyypillistä on sen tois- tuvuus, siitä tunnistaa toimijat ja samanlaiset merkityssysteemit sekä siinä reflektoidaan puhetta ja se sijoittuu johonkin tiettyyn aikaan tai kontekstiin (Jokinen, ym. 2016). Diskurs- sien rakentaminen vei myös aikaa ja aineiston lukua kertyi. Alkuun löysin helpommin eri konteksteja, joissa tietyt merkityssysteemit toistuivat. Näitä löydöksiä ei kuitenkaan voitu sanoa vielä diskursseiksi. Löysin aineistosta kolme eri historiallista aikaa, jota haastateltavat käsittelivät. Pitkälti haastattelurungossa oli suoraan jaoteltu kysymyksiä näihin kol- meen eri ajanjaksoon liittyen, joten näiden kontekstien erottelu syntyi sitä kautta. Aineis- tosta oli siis puhetta yliopisto-opintojen aikaisesta ajasta, ajasta, jolloin haastateltavat alkoivat siirtyä työelämää sekä aika, kun haastateltavat olivat jo valmistuneet ja olleet työ- elämässä jonkin aikaa. Aineiston rajaus kohdistui alle 30-vuotiaisiin henkilöihin, keillä ei