Surmansa saaneen läheisen oikeus kärsimyskorvaukseen – korvauksen kohtuullisuuden arvioinnista

Surmansa saaneen läheisen oikeus kärsimyskorvaukseen – korvauksen kohtuullisuuden arvioinnista

Satu Erho

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatietei- den tiedekunta

Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma 10.2.2023

Ohjaaja: professori Antti Kolehmainen

Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Oikeustieteiden laitos

Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma

Erho, Satu M.: Surmansa saaneen läheisen oikeus kärsimyskorvaukseen – korvauksen kohtuulli- suuden arvioinnista

Pro gradu -tutkielma, x + 64 sivua Tutkielman ohjaaja: Antti Kolehmainen Helmikuu 2023

Asiasanat: Vahingonkorvaus, kärsimyskorvaus, läheinen, kohtuullisuus, kohtuusharkinta Tässä tutkielmassa tutkitaan vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaista surmansa saaneen läheisen oikeutta saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja erityi- sesti siihen liittyvää kohtuusharkintaa. Kärsimys on tunnetilan muutos, ja korvauksen perus- teena on teko, eikä näyttöä kärsimyksestä tarvita. VahL 5:4 a:ssa tarkoitettu kärsimys on surun ja menetyksen kaltaista tunnetta. VahL 5:4 a:n mukaisesti surmansa saaneen läheisen oikeudelle saada kärsimyskorvausta on kolme kriteeriä, läheisyyskriteeri, teon laatu -kriteeri ja kohtuulli- suuskriteeri. Näistä kaksi ensimmäistä ovat korvauksen tuomitsemisen yleisiä edellytyksiä ja vii- meinen erityinen edellytys.

VahL 5:4 a:n mukaisesti korvaukseen oikeutetun henkilön tulee olla surmansa saaneen van- hempi, lapsi, aviopuoliso tai näihin rinnastettava erityisen läheinen henkilö. Pykälässä luetelluilla henkilöillä on läheisyysolettama, joka voidaan kuitenkin myös kumota vastapuolen näytöllä. Muu erityisen läheinen henkilö on yleensä joko säännöksessä mainittuihin rinnastettava, kuten kas- vattilapsi tai avopuoliso, tai sisarus. Toisen kriteerin mukaisesti kuolema tulee olla aiheutettu ta- hallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Tahalliset henkirikokset yleensä selkeästi täyttävät tämän kriteerin. Olennaista on se, onko juuri kuoleman aiheuttanut huolimattomuus ollut tör- keää, eikä rikosoikeudellinen arviointi. Liikenneonnettomuudessa törkeä huolimattomuus pitää olla vielä erityisen poikkeuksellista, jotta kärsimyskorvauksia määrätään maksettavaksi.

Kärsimyskorvauksen tuomitseminen tulee harkita kohtuulliseksi ottaen huomioon säännöksessä luetellut seikat: suhteen läheisyys, teon laatu ja muut olosuhteet. Korvauksen määräämistä on tarkoitus harkita kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon kaikki tapahtuman olosuhteet. Koh- tuusharkinnassa punnitaan korvauksen määräämisen puoltavia ja vastustavia seikkoja. Siihen kuuluu myös korvauksen suuruudesta päättäminen. Kohtuusharkinnassa korvauksen tuomitse- misen ja korvauksen määrän korottamisen puolesta harkinnassa vaikuttavat muun muassa sa- massa taloudessa asuminen, erityinen riippuvuussuhde läheisen ja surmansa saaneen välillä ja mikäli läheisenä on vanhempi tai alaikäinen lapsi. Myös teon tahallisuus, sen erityinen raakuus, uhrin ihmisarvon alentaminen, välinpitämättömyys muiden turvallisuudesta tai läheisen paikalla- olo surman aikana painavat harkinnassa korvauksen tuomitsemisen puolesta. Lisäksi koh-

tuusharkinnassa on merkitystä, jos surman tapahtumapaikka on läheiselle hyvin tuttu ja jos sur- mansa saaneella ei ole ollut vaikutusmahdollisuutta tilanteeseen Korvauksen tuomitsematta jät- tämisen ja korvauksen määrän alentamisen puolesta taas vaikuttavat surmansa saaneen ja lä- heisen asuminen eri talouksissa, mikäli läheisenä on aikuinen kotoa pois muuttanut lapsi tai jos teko on törkeän huolimaton. Surmansa saaneen myötävaikutus tilanteessa painaa kohtuushar- kinnassa myös korvauksen tuomitsematta jättämisen puolesta. Pääasiallisesti vain korvauksen määrää alentavana seikkana on lisäksi tekijän syyntakeettomuus.

SISÄLLYS

Lähteet ... v

Lyhenneluettelo ... ix

Taulukot... x

1 Johdanto ... 1

1.1 Tutkimuksen tarkoitus ... 1

1.2 Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen rajaus ... 2

1.3 Tutkimusmetodi ja työn rakenne ... 3

2 Läheisen kärsimys kolmannelle aiheutuvana vahinkona ... 6

2.1 Kärsimys vahingonkorvauslaissa ... 6

2.2 Tilanne ennen VahL 5:4 a:n voimaantuloa ... 11

2.3 Kolmannelle aiheutunut vahinko ... 13

3 Läheisen kärsimyskorvauksen yleiset edellytykset ... 18

3.1 Erityisen läheinen henkilö ... 18

3.1.1 Vanhempi, lapsi tai aviopuoliso ... 18

3.1.2 Muu erityisen läheinen henkilö ... 24

3.2 Tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheutettu kuolema ... 29

3.2.1 Vahingonkorvausoikeudellisen ja rikosoikeudellisen arvioinnin ero ... 29

3.2.2 Liikenteessä tapahtunut surma ... 34

4 Läheisen kärsimyskorvauksen kohtuullisuuden arvioinnista ... 38

4.1 Suhteen läheisyys ... 38

4.2 Teon laatu ... 43

4.3 Muut olosuhteet ... 46

4.4 Kohtuullisen korvauksen määrä ... 49 4.5 Koonti kohtuusharkinnassa huomioon otettavista seikoista ... 56

5 Lopuksi ... 60

Lähteet

Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. Yleisen oikeustieteen oppikirja. WSOY 1989.

Aarnio, Aulis, Tulkinnan taito: ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Alma Ta- lent 2006.

Artimo Riikka, Kärsimyksen korvaamisesta käytännössä. Lakimies 7–8/2008 s. 1211–1224.

Hakalehto-Wainio, Suvianna, Valta ja vahinko – Julkisen vallan käyttäjän vahingonkorvausvastuu vahingonkorvauslaissa. Talentum 2008.

Hemmo, Mika, Vahingonkorvausoikeus. Alma Talent 2006.

Hirvonen, Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Helsingin yliopisto, Oikeustie- teellinen tiedekunta 2011. [www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hirvonen_mitka_meto- dit.pdf]

Huovila, Mika, Oikeuslähdeoppi ja oikeudellinen argumentaatio rikostuomion perusteissa, s.

13–99 teoksessa Huovila, Mika - Lahti, Raimo - Ojala, Timo, Rikostuomion perusteleminen.

Helsingin hovioikeus 2005.

Pöyhönen, Juha, Ihmisarvo ja ihmisen arvo. Perusoikeusmyönteisiä systemaattisia huomautuksia ja tulkintoja surmansa saaneen läheisten oikeudesta saada korvausta kärsimyksestä, s. 185–202 teoksessa Annola, Vesa – Herler, Brita (toim.) Juhlajulkaisu Juha Tolonen. Oikeustieteen rajoja et- simässä. Turku 2001.

Radetzki, Marcus, Vem är särskilt närstående enligt 5 kap 2 § första stycket tredje punkten SKL?

NFT 3/2007, s. 238–246.

Riekkinen, Pekka, Surmansa saaneen läheiselle aiheutuneen henkisen kärsimyksen korvaamisen rajat: KKO:2004:2 ja 2004:3. Edilex 10.8.2004. [www.edilex.fi/artikkelit/2274.pdf]

Saarnilehto, Ari, Vahingonkorvauslaki. Käytännön kommentaari. Edilex kirjat 2007. [www.edi- lex.fi/kirjat/7457]

Saarnilehto, Ari – Annola, Vesa – Hemmo, Mika – Karhu, Juha – Kartio, Leena – Tammi-Salminen, Eva – Tolonen, Juha – Tuomisto, Jarmo – Viljanen, Mika, Varallisuusoikeus. 2. uudistettu painos.

Sanoma Pro Oy 2012. (Saarnilehto ym. 2012)

Sandvik, Björn, Kolmannelle aiheutunut vahinko vahingonkorvauslain systematiikassa ja kor- keimman oikeuden ratkaisukäytännössä – aika ottaa askel taaksepäin. Defensor Legis 5/2017, s.

777–791.

Sisula-Tulokas, Lena, Sveda, värk och annat lidande : en skadeståndsrättslig studie. Juristförbun- dets förlag 1995.

Ståhlberg, Pauli – Karhu, Juha, Suomen vahingonkorvausoikeus. 7. uudistettu painos. Alma Ta- lent 2020.

Tiilikka, Päivi, Rangaistavaksi säädetty teko kärsimyskorvauksen perusteena. Lakimies 5/2011, s.

933–956.

Viljanen, Mika, Vahingonkorvauksen määrä. Tutkimus vahingoista ja rahoista. Suomalainen Laki- miesyhdistys 2008.

Virtanen, Jenny, KKO 2004:2 ja KKO:2004:3, Oikeustapauskommentti. Lakimies 4/2004, s. 706–

719.

Virtanen, Pertti, Vahingonkorvaus – Laki ja käytännöt. Edita Publishing Oy 2011.

Virallislähteet

HE 187/1973 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle vahingonkorvausta koskevaksi lainsäädännöksi.

HE 116/1998 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta.

HE 167/2003 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta, Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksia va- hingonkorvauslain 5 luvun säännösten nojalla kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä hai- tasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien korvausten määristä. 5. uudistettu painos. Oikeusministeriö 2020. [https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/han-

dle/10024/162631/HEVA_suosituksia_sisus_5.painos_vedos_2.pdf?sequence=1&isAllowed=y]

LaVM 13/1998 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (116/1998 vp) laiksi vahingon- korvauslain muuttamisesta.

Prop 2000/01:68, Regeringens proposition 2000/01:68. Ersättning för ideell skada.

Prop 2021/22:198, Regeringens proposition 2021/22:198. Stärkt rätt till skadestånd för brottsoffer.

Oikeusministeriö. Rikosvahinkolain uudistaminen. Hanke OM042:00/2021.

Oikeustapaukset Korkein oikeus

KKO 1977 II 104 KKO 1983 II 8

KKO 1984 II 122 KKO 1991:146 KKO 1994:94 KKO 2002:56 KKO 2002:83 KKO 2002:124 KKO 2003:123 KKO 2003:124 KKO 2004:2 KKO 2004:3 KKO 2004:48 KKO 2006:96 KKO 2008:79 KKO 2009:56 KKO 2009:82 KKO 2016:77

Hovioikeudet

Vaasan HO 16.08.2017 t. 130581

Högsta domstolen

NJA 1993 s. 41 I ja II

Lyhenneluettelo

HE hallituksen esitys

KKO korkein oikeus

LaVM lakivaliokunnan mietintö

LVL liikennevakuutuslaki (460/2016)

SkL skadeståndslag (1972:207)

VahL vahingonkorvauslaki (412/1974)

Taulukot

Taulukko 1. VahL 5:4 a:n kohtuusharkinnassa huomioon otettavan suhteen läheisyyteen vaikut- tavat seikkoja.

Taulukko 2. VahL 5:4 a:n kohtuusharkinnassa huomioon otettavan teon laatuun vaikuttavia seik- koja.

Taulukko 3. VahL 5:4 a:n kohtuusharkinnassa huomioon otettavia muita olosuhteita.

Taulukko 4. VahL 5:4 a:n kohtuusharkinnassa huomioon otettavia seikkoja.

1 Johdanto

1.1 Tutkimuksen tarkoitus

Läheisen henkilön kuolema aiheuttaa negatiivisia tunteita, kuten surua, kaipuuta ja menetyksen tunnetta. Jos läheinen on surmattu, voidaan ajatella henkilölle aiheutuvan enemmän henkistä kärsimystä, kuin jos läheinen olisi kuollut muulla tavoin. Tästä läheisen surmasta aiheutuneesta kärsimyksestä on mahdollista saada korvausta vahingonkorvauslain (412/1974, VahL) vuonna 1999 voimaan tulleen 5 luvun 4 a §:n (61/1999) mukaisesti. Vahingonkorvauslain 5:4 a koskee pääasiassa törkeiden henkirikosten uhrien läheisiä, mutta myös esimerkiksi liikenteessä aiheutu- neista kuolemista on läheisellä ollut oikeus kärsimyskorvaukseen tietyissä tilanteissa.¹ Pykälä on kokonaisuudessaan seuraava:

Surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla sur- mansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen ai- heuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuu- desta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saa- neen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. (VahL 5:4 a)

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n säätämisen yhteydessä lakivaliokunta kommentoi pykälän olevan joustava säännös, jonka rajat tarkentuvat oikeuskäytännössä.² Näin ollen säännös on eri- tyisen tulkinnanvarainen ja tutkielman kohteeksi soveltuva. Etenkin kohtuullisuusvaatimus antaa laajan harkintavallan korvauksesta päättävälle tuomioistuimelle. VahL 5 luvun 4 a §:ä tulkitsevia korkeimman oikeuden ennakkotapauksia julkaistiin pykälän voimaantulosta seuraavan kymme- nisen vuoden aikana kymmenen kappaletta.

1 Ståhlberg – Karhu 2020, s. 357; esim. KKO 2002:83.

2 LaVM 13/1998 vp, s. 2.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a § antaa kriteerit, joiden täyttyessä surmansa saaneen läheisellä on oikeus kärsimyskorvaukseen. Kriteereitä on kolme ja niiden kaikkien on täytyttävä, jotta va- hingonkorvausta voidaan tuomita:

1. läheisyyskriteeri, eli henkilön tulee olla surmansa saaneen vanhempi, lapsi, aviopuoliso tai näi- hin rinnastettava erityisen läheinen henkilö,

2. teon laatu -kriteeri, eli kuoleman tulee olla aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuu- desta

3. kohtuullisuuskriteeri, eli korvauksen tuomitseminen tulee harkita kohtuulliseksi ottaen huomi- oon säännöksessä luetellut seikat, joita ovat suhteen laatu, teon läheisyys ja muut olosuhteet.

Ensimmäiset kaksi kriteeriä ovat yleisiä edellytyksiä, joiden täyttyessä siirrytään arvioimaan eri- tyisedellytystä eli kohtuusharkintaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selkeyttää surmansa saaneen henkilön läheisen kärsimyskorvauksen määräytymisen edellytyksiä ja erityisesti hyvin tulkinnanvaraisen kohtuullisuuskriteerin sisältöä.

1.2 Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen rajaus

Kuten edellä on mainittu, tutkielmassa erityisesti arvioidaan korvauksen kohtuullisuutta määrät- täessä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaista korvausta surmansa saaneen läheiselle.

Jotta VahL 5:4 a:n mukaista kohtuullisuutta voidaan tarkemmin tutkia, tulee ensin selvittää yleis- ten edellytysten sisältöä. Näin ollen tutkimus on kaksiosainen, ja ensimmäinen tutkimuskysymys toimii esikysymyksenä pääkysymykselle. Tutkimuskysymykset ovat:

Esikysymys:

1) Mitkä seikat vaikuttavat yleisiin edellytyksiin, kun tuomioistuin arvioi vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a

§:n mukaista surmansa saaneen läheisen oikeutta kärsimyskorvaukseen?

Pääkysymys:

2) Mitkä seikat vaikuttavat kohtuusharkintaan, kun tuomioistuin arvioi vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a

§:n mukaista surmansa saaneen läheisen oikeutta kärsimyskorvaukseen?

Kohtuusharkinta ja myös korvauksen määräämistä koskeva harkinta kokonaisuudessaan ovat punnintaa korvauksen tuomitsemista puoltavien ja korvauksen tuomitsematta jättämistä puolta- vien seikkojen välillä. Näin ollen tutkielmassa selvitetään laajasti erilaisia harkintaan vaikuttavia asioita. Kohtuullisuuden arviointiin vaikuttaa myös tulkitsijan oma harkinta siitä, mitä on pidet- tävä kohtuullisena. Jotta tutkimuskysymyksiin pystytään selvittämään vastaus, tulee kuitenkin ensin määritellä, mitä läheisen kärsimysvahinko yksityiskohtaisesti tarkoittaa ja mitä VahL 5:4 a:n lisäämäisellä vahingonkorvauslakiin 1990-luvun lopussa on tavoiteltu.

Tutkimus siten tarkastelee läheisen kärsimyskorvauksen kaikkia kriteereitä, mutta keskittyy eri- tyisesti viimeiseen kriteeriin. Tutkielman ulkopuolelle rajautuvat korvauksen maksamiseen liitty- vät kysymykset ja ongelmat, kuten tuomitun mahdollinen maksukyvyttömyys ja vakuutuksen kat- tavuus. VahL 5:4 a:n mukainen korvaus ei ole rikosvahinkolain (1204/2005) mukaisesti korvatta- vissa. Näin ollen jos tuomittu ei suorita korvausta, sitä ei ole mahdollisuutta saada Valtiokontto- rilta. Mikäli tuomittu on maksukyvytön, ei korvaukseen oikeutetulla ole mahdollisuuksia todelli- suudessa saada korvauksia.

1.3 Tutkimusmetodi ja työn rakenne

Tämä tutkimus on lainopillinen. Lainopin menetelmällä selvitetään voimassa olevan oikeuden sisältöä tulkitsemalla ja systematisoimalla oikeusnormeja. Lainopillisessa metodissa tulee käyt- tää samoja oikeuslähteitä ja päättelyperiaatteita kuin lain soveltamisessa selvitettäessä oikeus- normin sisältöä.³ Tutkimuskohteina ovat siten oikeusnormit, ja niiden merkityssisällöstä anne- taan tulkintakannanottoja.⁴ Tässä tutkielmassa tutkitaan ja tehdään tulkintakannanottoja vahin- gonkorvauslain 5 luvun 4 a §:stä, jonka mukaisesti surmansa saaneen läheisellä voi olla oikeus kärsimyskorvaukseen. Normin sisältämistä kriteereistä kohtuullisuuskriteeri on päätutkimuksen kohteena. Lisäksi pohditaan pykälän asemaa vahingonkorvausoikeudessa.

3 Aarnio 1989, s. 48, 57.

4 Hirvonen 2011, s. 22.

Oikeuslähteet ovat oikeudellista aineistoa, jota käyttämällä oikeustieteellinen tutkimus löytää tai oikeuttaa oikeudellisen kannanoton taikka tuomari löytää tai oikeuttaa ratkaisun. Oikeuslähde- oppi on oikeudellisen argumentaation perusta ja tekee rajan juridisen ja ei-juridisen aineiston välille.⁵ Tässä tutkielmassa oikeuslähteenä käytetään erityisesti lainvalmistelutöitä ja korkeim- man oikeuden (KKO) ennakkopäätöksiä. Vahingonkorvausoikeudessa ennakkopäätöksillä on merkittävä asema ja esimerkiksi ankaran vastuun ala pohjautuu hyvin voimakkaasti ennakkopää- töksiin.⁶ Oikeuskäytännön vahvan aseman vahingonkorvausoikeudessa näkyy myös muun mu- assa siitä, että lain esitöissä saatetaan mainita joidenkin asioiden jäävän oikeuskäytännössä rat- kaistavaksi tai tarkentuvan oikeuskäytännössä. Vakiintunut oikeuskäytäntö vaikuttaa myös lakien säätämisessä. Se on otettu useasti huomioon vahingonkorvauslain muuttamisen perusteluissa, jossa lakia on muutettu vastaamaan oikeuskäytäntöä.⁷ Tutkielmassa hyödynnetään myös oikeus- kirjallisuutta. Oikeuskirjallisuudessa muun muassa esitetään kannanottoja laintulkinnasta.

Vaikka oikeuskirjallisuus on vain sallittu oikeuslähde, sillä voi kuitenkin olla iso merkitys myös oi- keuskäytännössä.⁸

Tutkielman ensimmäisessä pääluvussa on käyty läpi tutkielma aihetta, tutkimuskysymyksiä ja tutkimusmetodia. Toinen pääluku keskittyy siihen, minkälainen vahinko läheisen kärsimys oike- astaan on. Koska läheisen kärsimys on kolmannelle aiheutunut vahinko, käsitellään myös tar- kemmin mitä kolmannelle aiheutuneella vahingolla tarkoitetaan ja mitä erityispiirteitä sen kor- vaamiseen liittyy. Luvussa tutkitaan myös tilannetta ennen VahL 5:4 a:n voimaantuloa ja syitä py- kälän lisäämiselle vahingonkorvauslakiin.

Kolmannessa pääluvussa keskitytään ensimmäiseen tutkimuskysymykseen ja tutkitaan läheisen kärsimyskorvauksen yleisiä edellytyksiä, eli läheisyys-kriteeriä ja teon laatu -kriteeriä. Tämän jäl- keen siirrytään tutkimuksen keskeiseen aineistoon ja päätutkimuskysymykseen, eli läheisen kär- simyskorvauksen kohtuullisuuden arviointiin, jota käsitellään luvussa 4. Alaluvussa 4.5 kootaan

5 Aarnio 2006, s. 283, 287.

6 Hemmo 2006, s. 17.

7 ks. esim. HE 116/1998, s. 8 ja 10.

8 Huovila 2005, s. 43.

yhteen keskeiset tutkimustulokset kohtuusarviointiin vaikuttavista seikoista ja ne esitetään myös taulukossa (taulukko 4). Viidennessä ja viimeisessä pääluvussa yhteenvedon omaisesti käydään läpi tutkittua ja pohditaan tutkimustuloksista seuranneita johtopäätöksiä.

2 Läheisen kärsimys kolmannelle aiheutuvana vahinkona

2.1 Kärsimys vahingonkorvauslaissa

Vahingonkorvauslain 1 luvun 1 §:n mukaisesti lakia on sovellettava vahingon korvaamiseen, ellei kyseessä ole sopimukseen perustuva tai muussa laissa säädetty korvausvastuu. Vahingonkor- vauslain säännökset ovat näin ollen tahdonvaltaisia ja toissijaisia sopimusoikeudellisiin sääntöi- hin ja erityislainsäädäntöön verrattuna. Osapuolilla on myös mahdollista sopia vahingon korvaa- misesta keskenään laista poikkeavasti. Vahingonkorvauslaki on kuitenkin yleislaki, joka sisältää sopimuksenulkoisen vahingonkorvauksen perusnormit ja joka täydentää sopimukseen ja erityis- lainsäädäntöön perustuvia korvaussääntöjä.⁹ Useissa erityislaeissa saatetaan säännellä vain pientä osaa vahingonkorvausoikeudellisista kysymyksistä, jolloin vahingonkorvauslaista tulee pe- rusta sääntelemättömille kohdille. Erityislaeissa myös monesti viitataan vahingonkorvauslakiin tai sen säännöksiin.¹⁰

Vahingonkorvauslain 5 luku käsittelee erilaisia korvattavia vahinkoja. Vahinkolajit jaotellaan nel- jään eri luokkaan: henkilö-, esine- ja varallisuusvahinkoihin sekä kärsimykseen.¹¹ Kärsimyksessä on kysymys aineettomasta vahingosta, ja se voi muistuttaa vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaista henkilövahinkona korvattavaa kipua ja särkyä. Kärsimyksessä on kuitenkin kysymys tunnetilan muutoksesta eikä terveystilan muutoksesta kuten henkilövahingossa. Kärsimyksen aiheutumisesta ei tarvita näyttöä, vaan korvauksen perusteena on pelkästään teko. Henkilöva- hingon yhteydessä puolestaan tulee olla todiste terveydentilan huonontumisesta. Usein tällainen todiste on lääkärintodistus. Kärsimystä voi kokea ilman, että henkilövahinkoa on ollenkaan ai- heutunut.¹²

9 HE 187/1973 vp, s. 12.

10 Saarnilehto ym. 2012, s. 505.

11 Ståhlberg – Karhu 2020, s. 334.

12 Ståhlberg – Karhu 2020, s. 350–351.

Vahingonkorvauslaissa on kaksi pykälää, jotka koskevat kärsimystä. 5 luvun 4 a §:n lisäksi saman luvun 6 §:ssä säädetään kärsimyskorvauksesta. VahL 5:6:n tarkoittama kärsimys on loukkauksen aiheuttama tunnetilan negatiivinen muutos. Henkilö voi saada loukkauksen aiheuttamasta kärsi- myksestä korvauksia tietyissä tilanteissa, esimerkiksi jos hänen vapauttaan on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Kyseessä on kuitenkin välittömästi vahinkotapahtuman seurauksena aiheutunut vahinko toisin kuin 5 luvun 4 a §:ssä käsiteltävä vahinko, joka aiheutuu kolmannelle osapuolelle. Kolmannelle aiheutunutta vahinkoa käsitellään tarkemmin luvussa 2.3. Vahingon- korvauslain 5 luvun 6 §:n voidaan katsoa olevan yleinen säännös kärsimyksen korvaamisesta ja 5:4 a:ssä tuo velvollisuus kärsimyksen korvaamiseen laajennetaan tietyin ehdoin kolmannelle osapuolelle.¹³

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaisesti surmansa saaneen läheisellä on oikeus saada korvausta kärsimyksestä, joka aiheutuu läheisen saatua tietää surmasta. Hallituksen esityksen mukaan pykälässä tarkoitettu kärsimys voi olla ”surun ja menetyksen tunteeseen verrattavissa”.

Surua ei varsinaisesti pysty rahallisesti korvaamaan, ja sen vaikutus jokaiseen on yksilöllistä. Kär- simyskorvauksen tavoitteena on kuitenkin auttaa surevaa pärjäämään surun ja kriisitilanteen keskellä. Korvaus ajatellaan käytettäväksi esimerkiksi asiantuntijoiden apuun tai kattamaan kus- tannuksia, jos sureva joutuu ottamaan työstään palkatonta vapaata.¹⁴ Kärsimyskorvaus onkin apuna odottamattomassa elämäntilanteen muutoksessa, joka on aiheutunut läheisen henkilön yllättävästä menehtymisestä.¹⁵

Voidaan myös pohtia, miten läheisen surmasta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä voi yli- päätänsä olla mahdollista saada rahallista korvausta. Ihmishenkeä ei voi rahallisesti korvata eikä läheisen surmasta aiheutunut kärsimys poistu, vaikka siitä saisi rahallista hyvitystä. Toisaalta ai- neeton vahinko tulisi olla korvattavissa yhtä lailla kuin aineellinen vahinko, vaikka aineettoman vahingon laajuuden määrittäminen on haastavampaa. Kärsimyksen suuruuden arvioiminen ja

13 Viljanen 2008, s. 488.

14 HE 116/1998 vp, s. 8, 10.

15 Ståhlberg – Karhu 2020, s. 358.

sen suhteuttaminen korvausmääräksi on myös haastava tehtävä. Kärsimyskorvauksella voi kui- tenkin olla myös symbolinen ja periaatteellinen merkitys kuolleen läheiselle.¹⁶ Myös hallituksen esityksessä on sanottu, että läheisen surman aiheuttaneen kärsimyksen rahallinen hyvitys ei var- sinaisesti onnistu, vaikka toisaalta juuri se on pykälän tarkoitus.¹⁷

Kärsimyskorvausta vaativan ei tarvitse esittää mitään näyttöä kärsimyksestään, vaan VahL 5 lu- vun 4 a §:n mukaisen kärsimystä oletetaan aiheutuneen, jos pykälässä olevat korvauksen kritee- rit täyttyvät. Todisteita kärsimyksestä ei siis tarvita. Näin ollen ei myöskään arvioida subjektiivi- sesti juuri korvausta hakevan henkilön kärsimyksen suuruutta, vaan arvioidaan sitä, millainen kärsimys kenelle tahansa samassa tilanteessa olevalle aiheutuisi. Läheisen surmasta aiheutunut negatiivisen tunteen suuruus on hyvin yksilöllistä. Kärsimyksen arvioinnissa keskitytään siten VahL 5:4 a:n kriteereihin eikä henkilön kokemukseen.¹⁸ Vahingonkärsineen asema olisi heikompi, jos vaadittaisiin kärsimystä, joka aiheutuisi juuri kyseisen läheisen ja menehtyneen välisestä suh- teen laadusta. Kärsimyksenä voitaisiin vaatia reaktiota, joka on surua voimakkaampaa.¹⁹

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukainen kärsimyskorvaus koskee ainoastaan aineetonta vahinkoa, eikä korvaa esimerkiksi sairaanhoitokustannuksia, jos läheinen joutuisi hakeutumaan hoitoon henkisen terveydentilan heikentymisen takia. Tätä ei katsottu vahingonkärsijän kannalta riittävänä korvausvastuuna, ja aukkoa kattamaan säädetiin vuonna 2006 voimaan astunut VahL 5 luvun 4 b §, jonka tarkoitus on täydentää 5 luvun 4 a §:ä.²⁰ 5:4 b:n mukaisesti surmansa saa- neen läheisellä on oikeus korvaukseen kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneesta henkilö- vahingosta johtuvista tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista sekä ansionmenetyksestä. Läheisten piiri on määritelty samoin kuin VahL 5:4 a:ssä, ja kuolema tulee olla aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Ensimmäiset kaksi kriteeriä ovat siten identtiset VahL 5 luvun 4 a ja 4 b §:issä. VahL 5:4 a ja 5:4 b eroavat kuitenkin toisistaan

16 Sisula-Tulokas 1995, s. 245, 247–248.

17 HE 116/1998 vp, s. 10–11.

18 HE 116/1998 vp, s. 8, 10.

19 Virtanen 2011, s. 447.

20 HE 167/2003 vp, s. 13.

siten, että 4 a §:ssä ei tarvitse olla aiheutunut henkilövahinkoa ja 4 b §:ssä puolestaan ei ole mu- kana kohtuusharkintaa.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 b § koskee tilanteita, joissa surman seurauksena kuolleen henki- lön läheiselle aiheutuu henkilövahinko. Henkilövahingon korvaamisesta säädellään myös 5 luvun 2 §:ssä, mutta kyseisessä pykälässä on kyse välittömästi vahinkotapahtuman seurauksena aiheu- tuneesta vahingosta, kun taas 5:4 b:ssä on kyse kolmannelle aiheutuneesta vahingosta kuten myös 5:4 a:ssä. 5 luvun 4 b §:n mukaisen vahingon korvauksen edellytykset ovat tiukemmat kuin 5 luvun 2 §:ssä eikä 5:4 b:n mukaisesti korvata kipua ja särkyä tai muuta tilapäistä haittaa eikä myöskään pysyvää haittaa. Henkilö saattaa joskus myös olla mukana vahinkotapahtumassa, jossa hänen läheisensä on kuollut. Mikäli tällaisessa tilanteessa häneen itseensä on kohdistunut vakava uhka, joka on aiheuttanut henkisen vamman, henkilövahingosta määrätä korvaus VahL 5:2:n perusteella.²¹

Ruotsin vahingonkorvauslaissa (skadeståndslag 1972:207, SkL) ei ollut Suomen vahingonkor- vauslain 5 luvun 4 a §:ää vastaavaa säännöstä surmansa saaneen läheisen kärsimyksen korvaa- misesta ennen heinäkuuta 2022, jolloin SkL 2 luvun 3 a § astui voimaan. SkL 2:3 a:n mukaisesti se, joka on aiheuttanut toisen kuoleman rikoksella, joka on tahallinen tai törkeän huolimatoon, on velvollinen maksamaan korvauksia vainajan erityisen läheiselle henkilölle. Näin ei kuitenkaan ole, jos korvauksen maksaminen katsotaan selvästi kohtuuttomaksi. Pykälässä on siten saman- tyyliset kriteerit kuin Suomen VahL 5:4 a:ssä, eli kyseessä pitää olla erityisen läheinen henkilö, teon tulee olla tahallinen tai törkeän huolimaton ja korvauksen maksamaminen ei saa olla koh- tuutonta. SkL 2:3 a:ssä ei puhuta kärsimyksestä, mutta lainvalmisteluaineiston mukaisesti vahin- gonkorvauksen tarkoitus on korvata surmansa saaneen läheiselle tyypillisiä shokin, epätoivon, suuttumuksen ja muita vastaavia tunteita.²² Käytännössä siis korvataan surmansa saaneen lähei- sen kärsimyksen tapaisia tunteita kuten Suomessa, vaikka kärsimyksestä ei erikseen mainita.

21 HE 167/2003 vp, s. 30.

22 Prop 2021/22:198, s. 54–55.

Toisaalta Suomen vahingonkorvauslain mukaisesti kärsimyksestä ei tarvitse olla näyttöä ja riit- tää, että 5 luvun 4 a §:n kriteerit täyttyvät. Näin ollen myöskään Suomen laissa ei kenties olisi välttämätöntä puhua kärsimyksestä.

Ennen heinäkuuta 2022 Ruotsissa on ollut ja edelleen on voimassa myös vuonna 2001 voimaan tullut SkL 5 luvun 2.1 §:n 3 kohta, jonka mukaisesti henkilövahingon seurauksena surmansa saa- neen läheinen voi saada korvausta kuoleman seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta. Py- kälä on hieman vastaava kuin Suomen vahingonkorvauslain 5:4 b, mutta Ruotsissa korvausta voi saada pelkästään tapahtuneesta henkilövahingosta, kun taas Suomessa korvausta voi saada henkilövahingosta johtuvista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista sekä ansionmenetyksestä.

Suomen vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaisesti läheinen voi saada kärsimyskorvausta vain, jos henkilö on saanut surmansa. Läheisen henkilön vakava loukkaantuminen ei näin ollen oikeuta kärsimyskorvaukseen. Hallituksen esityksen mukaan vakavassa loukkaantumistilan- teessa läheisen voisi olla mahdollista saada korvausta henkilövahingosta VahL 5:2:n perusteella, mikäli hänen terveydentilansa on todistettavissa muuttunut huonompaan suuntaan. Tällöin ky- seessä olisi todennäköisesti jonkinlainen psyykkinen häiriö.²³ Toisaalta voi olla, että loukkaantu- neen läheisen terveydentilan negatiivisia muutoksia ei kuitenkaan korvattaisi VahL 5:2:n mukai- sina henkilövahinkoina, jos kyseessä katsottaisiin olevan kolmannelle aiheutunut vahinko. Ennen VahL 5:4 a:n voimaantuloa tilanne oli vastaava surmansa saaneen läheiselle aiheutuneen henki- sen terveydentilan muutoksen kanssa. Loukkaantumistilanteessa itse loukkaantuneella on kui- tenkin oikeus saada korvausta aiheutetusta vahingosta ja onkin olennaista keskittyä loukkaantu- neen vahinkojen korvaamiseen.

23 HE 116/1998 vp, s. 8.

2.2 Tilanne ennen VahL 5:4 a:n voimaantuloa

Ennen vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n voimaantuloa surmasta kolmannelle aiheutuvaa kär- simystä ei pidetty lain mukaisesti korvattavana, eikä surmansa saaneen läheinen saanut kor- vauksia henkilövahinkoon verrattavasta kärsimyksestä. Ratkaisussa KKO 1977 II 104 hylättiin la- kiin perustumattomana vaatimus siitä, että lapsi saisi äitinsä surmaajalta korvausta henkisestä kärsimyksestä, ja myös ratkaisussa KKO 1984 II 122 samalla perusteella hylättiin vanhempien vaatimus saada korvausta henkisestä kärsimyksestä, joka oli seurausta tuottamuksellisella rikok- sella aiheutetusta lapsen kuolemasta.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1991:146 äidit eivät myöskään saaneet lapsiensa surmaa- jalta korvausta kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä, koska vaatimus hylättiin lakiin perustumattomana. Tapauksessa A oli houkutellut kaksi 8-vuotiasta kotipihalla leikkinyttä lasta autoonsa ja myöhemmin surmannut nämä ja polttanut ruumiit.

KKO 1991:146 perusteluissa korkein oikeus huomautti, että vahingonkorvauslaissa säädetyt kor- vattavat vahingot kattavat kaikki vahinkotilanteet, joista on mahdollista saada korvauksia. Kor- vausjärjestelmän pohjana on periaate, jonka mukaan korvaukseen on oikeutettu henkilö, jolle on aiheutunut vahinko välittömästi vahinkotapahtuman seurauksena. Vaikka äideillä oli lääkärinto- distukset henkisestä kärsimyksestä, ei kärsimyksiä voitu pitää VahL 5:2:n henkilövahinkoihin ver- rattavissa, sillä VahL 5:2 koskee vain niitä, joille henkilövahinko on aiheutettu. Kyseessä tulisi si- ten olla välittömästi aiheutunut vahinko, jotta korvauksia voisi saada VahL 5:2:n perusteella.

Korkein oikeus totesi myös, että kolmannelle henkilölle aiheutunut vahinko korvataan vain erik- seen säädetyissä tilanteissa, esimerkiksi surmansa saaneen hautauskulujen korvaaminen vahin- gonkorvauslain 5 luvun 3 §:n nojalla. Korkein oikeus kuitenkin mainitsi, että välittömästi aiheutu- neeseen vahinkoon rinnastuu tilanne, jossa surman tarkoituksena on ollut aiheuttaa kärsimystä toiselle henkilölle. Perusteluissa viitattiin myös aiempaan oikeuskäytäntöön: tapauksessa KKO 1983 II 8 tekijä oli surmaamalla lapsen pyrkinyt aiheuttamaan kipuun ja särkyyn verrattavaa kär- simystä lapsen äidille. Surmaaja oli velvoitettu maksamaan korvauksia äidille. Tapauksessa KKO

1991:146 tekijän tarkoituksena ei kuitenkaan ollut vahingoittaa lasten äitejä, minkä vuoksi ky- seessä katsottiin olevan kolmannelle aiheutunut vahinko, josta ei velvoitettu suorittamaan kor- vauksia.

Esimerkiksi Sisula-Tulokas on kommentoinut ratkaisua KKO 1991:146 ja pohtinut muun muassa sitä, pitäisikö tekijän tarkoitus sittenkään olla ratkaiseva tämäntyyppisissä tilanteissa. Vaikka teki- jän tarkoitus ei ole ollut vahingoittaa äitejä, hänen voidaan olettaa tietäneen surman aiheuttavan vahinkoa lapsien läheisille. Olisi siten voinut olla mahdollista, että äideille aiheutunutta henkistä vahinkoa olisi pidetty välittömästi aiheutuvana vahinkona eikä kolmannelle aiheutuvana. Tahalli- sella teolla aiheutettu vahinko joudutaan yleensä korvaamaan, vaikka tarkoituksena ei olisi ollut juuri tietyn henkilön vahingoittaminen.²⁴

Ratkaisua KKO 1991:146 kritisoitiin oikeudellisessa tiedeyhteisön lisäksi myös yleisesti lehdis- tössä, jossa muutenkin alettiin kirjoittamaan enemmän vanhemman oikeudesta saada korvausta lapsen surmasta. Suuren yleisön yleinen oikeuskäsitys oli vastakkainen ratkaisun kanssa.²⁵ Ky- seessä olevaa tapausta pidetäänkin yhtenä tunnetuimmista yleisen oikeustajun kanssa ristirii- dassa olevista ratkaisuista. Tapauksen KKO 1991:146 voidaan katsoa olleen eräänlainen alku- sysäys ja kipinä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n lisäämiseen lakiin.²⁶ Hallituksen esityksessä myös mainitaan, että aiempi käytäntö oli yksittäistapauksissa johtanut yleisen oikeustajun vastai- siin ratkaisuihin. Hallituksen esitys erikseen mainitsee, että kohtuuttomana on pidetty esimer- kiksi, että väkivaltaisesti surmatun lapsen äidin ei ole katsottu olevan oikeutettu korvaukseen lapsen menettämisestä aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä.²⁷

Ruotsissa taas korkeimman oikeuden (Högsta domstolen, HD) ratkaisuissa vuodelta 1993 (NJA 1993 s. 41 I ja II), eli ennen SkL 2 luvun 3 a §:n tai SkL 5 luvun 2.1 §:n kohdan 3:n voimaantuloa, tahallisesti surmatun läheisen lääketieteellisesti osoitettu psyykkinen vahinko rinnastettiin lain

24 Sisula-Tulokas 1995, s. 234–235.

25 Saarnilehto 2007, s. 18, 152.

26 Virtanen 2011, s. 447; Tiilikka 2011, s. 941.

27 HE 116/1998 vp, s. 8.

mukaisiin välittömästi aiheutuviin henkilövahinkoihin. Ensimmäisessä tapauksessa kyseessä oli- vat murhatun teini-ikäisen tytön vanhemmat ja sisar, toisessa tapauksessa noin 9-vuotiaan tytön vanhemmat. HD:n mukaan oli kohtuullista korvata läheisille erityisen raaoista surmista aiheutu- neet psyykkiset vahingot. HD totesi, että Ruotsissa oikeuskäytännössä oli pääsääntöisesti hyväk- sytty periaate, jonka mukaan kolmannelle aiheutuneita vahinkoja ei korvata ilman erillistä sää- döstä, mutta oikeustila ei ollut täysin selkeä. Kyseinen periaate ei HD:n mukaan sellaisenaan es- tänyt vahingonkorvauksen määräämistä henkilövahingon kärsineelle läheiselle. Tietyt kriteerit täyttävissä tilanteissa oli kohtuullista määrä vahingonkorvauksia läheisille, vaikka kyseessä oli kolmannelle aiheutunut vahinko.

2.3 Kolmannelle aiheutunut vahinko

Ennakkopäätöksessä KKO 1991:146 surmattujen lasten äidit eivät edellä kerrotun mukaisesti saaneet vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, koska vahinko katsottiin kolmannelle ai- heutuneeksi vahingoksi. Surmansa saaneen läheisen kärsimysvahinkoa ei tällöin vielä ollut sää- detty korvattavaksi. Vakiintuneesti katsotaan, että kolmannelle aiheutunut vahinko korvataan vain, jos siitä on erikseen säädetty²⁸. Vahingonkorvauslain esitöissä vuodelta 1973 mainitaankin, että pääsääntöisesti korvataan vain vahinko, ”joka ovat aiheutettu välittömästi loukatuille”, eikä kolmannelle aiheutunutta vahinkoa korvata, ellei siitä ole tehty poikkeussäännöstä.²⁹ Myös va- hingonkorvauslain muuttamisesta koskeva hallituksen esityksessä vuodelta 2003 mainitaan, että kolmannelle aiheutuneen vahingon ”korvattavuuden on katsottu edellyttävän erityissään-

nöstä”.³⁰

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a § on poikkeussäännös, jonka nojalla surmansa saaneen lähei- selle aiheutuva kärsimys voidaan korvata, vaikka vahinko onkin aiheutunut kolmannelle. Yleisen

28 HE 116/1998 vp, s. 8–9; Saarnilehto 2007, s. 123; Sandvik 2017, s. 777.

29 HE 187/1973 vp, s. 13, 23.

30 HE 167/2003 vp, s. 5; ks. myös vastaavanlainen kohta HE 116/1998 vp, s. 3–4.

oikeusperiaatteen mukaisesti poikkeussääntöjä ei tule tulkita laajentavasti. Säädöstekstin merki- tyssisällölle ei tällöin tule antaa sananmuodon mukaista tulkintaa laajempaa merkityssisältöä³¹. Tulee myös huomioida yleinen korvauksettomuuden periaate, joka on yksi vahingonkorvausoi- keuden perustoja. Sen mukaisesti vahingonkorvausta ei voi saada, ellei vahingonkorvausvastuun edellytykset täyty. Tällöin vahinko on jokaisen itse kestettävä. Korvauksettomuuden periaatteen tarkoitus on, ettei korvausvastuu laajennu liikaa.³²

Kolmannelle aiheutuneesta vahingosta on kyse, kun ensin on tapahtunut vahinkotapahtuma, jonka seurauksena tähän ensimmäiseen vahinkotapahtumaan liittymättömälle taholle on aiheu- tunut vahinko. Kolmas taho ei siis ole ollut osallisena ensimmäisessä vahinkotapahtumassa. En- simmäisen vahinkotapahtuman seurauksena on aiheutunut toinen vahinkotapahtuma. Kolman- nelle aiheutuneet vahingot voivat olla hyvin erilaisia, kuten puhtaita varallisuusvahinkoja tai hen- kisiä vahinkoja.³³ Aina ei ole kuitenkaan täysin selkeää, milloin vahinko katsotaan välittömästi ai- heutuneeksi vahingoksi ja milloin kolmannelle aiheutuneeksi vahingoksi.

Korkein oikeus on käsitellyt kolmannelle aiheutunutta vahinko muun muassa ennakkopäätök- sessä KKO 1994:94. Tapauksessa helikopteri oli törmännyt voimalinjaan, ja tästä aiheutuneen sähkökatkon vuoksi erään yhtiön tehtaan tuotanto oli pysähtynyt. Yhtiölle aiheutui tästä tuotan- non menetystä ja ylimääräisiä kustannuksia. Korkein oikeus katsoi, että yhtiöllä ei ollut omistus- tai käyttöoikeutta voimalinjaan eikä niihin rinnastuvaa oikeusasemaa. Näin ollen vahingot olivat tyypillisiä kolmannelle aiheutuneita vahinkoja, eivätkä ne olleet ilmailulain (923/139) mukaisesti korvattavissa omaisuusvahinkona. Myös ratkaisussa KKO 2003:124 oli kysymys kolmannelle ai- heutuneesta vahingosta:

Tapauksessa KKO 2003:124 A oli tahallaan ampunut voimajohtolinjan eristelaippoja ja näin vahin- goittanut voimajohtolinjaa, minkä seurauksena sähkön jännite äkillisesti laski. Tämän seurauksena kolmen tehtaan eräät laitteiden suojajärjestelmät laukesivat ja tehtailla tuli tuotantokatkos. Yhtiöille

31 Hirvonen 2011, s. 39.

32 Hakalehto-Wainio 2008, s. 32.

33 Hemmo 2006, s. 158.

syntyi tästä taloudellista menetystä ja yhdelle myös esinevahinko, sillä tehdaslaitteita oli rikkoutu- nut. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli oliko A velvollinen suorittamaan vahingonkorvausta näille sähköä käyttäneille yhtiöille taloudellisista menetyksistä ja esinevahingosta. Kyseessä ei siis ollut voimajohtolinjan omistajan korvausoikeus, vaan voimajohtolinjan omistajalle aiheutuneen va- hingon seurauksena muille aiheutunut vahinko. Korkein oikeus katsoi, että kyseessä oli A:n teosta kolmannelle aiheutuneita vahinkoja, eikä niiden korvaamiselle ollut perustetta. Ratkaisu ei ollut yksi- mielinen vaan siihen päädyttiin äänin 4–1.

Ratkaisun perusteluissa korkein oikeus huomautti, että vaikka vahingonkorvauslain 5 luvun säännöksissä ei mainita kenellä on oikeus luvussa tarkoitettuihin korvauksiin, mutta vallitsevan käsityksen mukaisesti korvauksiin yleensä katsotaan olevan oikeutettu se, jolle on välittömästi vahinkotapahtuman seurauksena aiheutunut vahinko. Korkein oikeus totesi erikseen myös, että kolmannelle aiheutunut vahinko korvataan vain jos siitä on erikseen mainittu. Korkeimman oi- keuden enemmistön mukaan yhtiöiden vahingot johtuivat sähkön jännitteen laskusta eivätkä vä- littömästi A:n teosta. Ratkaisu oli samassa linjassa ennakkopäätöksen KKO 1994:94 kanssa, ja korkein oikeus käytti kyseistä ennakkopäätöstä myös oikeuslähteenä.

Ennakkopäätöksessä KKO 2003:124 eri mieltä olevan oikeusneuvos Lehtimajan mukaan tapausta ratkaisuun KKO 1994:94 verrattaessa tuli ottaa huomioon se, että vuoden 2003 tapauksessa oli kyse tahallisella rikoksella aiheutetusta vahingosta toisin kuin vuoden 1994 ratkaisussa, jossa kyse oli onnettomuudesta. Enemmistö ei kuitenkaan käsitellyt rikoksen tahallisuutta korvausvas- tuuseen vaikuttavana seikkana. Voidaankin katsoa, että KKO:n mukaan kolmannelle aiheutuneen vahingon korvattavuuteen ei vaikuta teon tuottamusaste eli se, onko vahinko aiheutettu huoli- mattomuudesta vai tahallisesti.

Kolmannelle aiheutuneet vahingot korvataan vain, jos niin on erikseen säädetty -periaatetta on pidetty tarpeellisena muun muassa sen takia, ettei korvausvastuu laajenisi kohtuuttomasti.³⁴

34 Sandvik 2017, s. 778.

Korvausjärjestelmän tulee olla myös täsmällinen ja ennakoitavissa oleva, joten korvaukseen oi- keutettujen piiriä ei tule liikaa laajentaa.³⁵ Esimerkiksi Sandvik on kuitenkin kritisoinut periaa- tetta liian jyrkkänä. Sandvikin mukaan tuomioistuimen ei pitäisi automaattisesti katsoa, että kol- mannelle aiheutuneet vahingot eivät ole korvattavissa, jos tapaukseen ei sovellu erillistä sää- döstä. Tuomioistuimen pitäisi tarkastella tilannetta kokonaisuutena, ja joissain tapauksissa kol- mannelle aiheutuneiden vahinkojen tulisi olla korvattavissa, vaikka kirjoitetun lain tukea ei olisi- kaan.³⁶

Sandvikin mukaan tiukka periaate kolmannelle aiheutuneiden vahinkojen korvaamattomuudesta ilman kirjoitetun lain tukea ei myöskään ole täysin vahingonkorvauslain tarkoituksen mukainen.

Hallituksen esityksessä vuodelta 1973 on maininta siitä, että kolmansille aiheutetut vahingot yleensä jäävät korvattavien vahinkojen ulkopuolelle³⁷. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että tällaista vahinkoa ei tulisi koskaan korvata ilman erillistä säädöstä. Oikeuskäytännössä periaatetta on kuitenkin tulkittu tiukasti. Jotta kyseinen periaate olisi hyväksyttävä, sillä tulisi Sandvikin mukaan olla enemmän oikeutusta kuin sillä tällä hetkellä on.³⁸

Samoin Hemmo on sitä mieltä, että kolmannelle aiheutuneen vahingon korvauskelpoisuutta ei tulisi liian tiukasti torjua.³⁹ Ståhlberg ja Karhu ovat myös pohtineet, että tulevaisuudessa saat- taa olla entistä useampia tilanteita, joissa kolmannelle aiheutuneita vahinkoja voitaisiin korvata.

Yhteiskunnan verkostoituessa enemmän ja enemmän myös vahinkojen seuraukset laajenevat.⁴⁰

Se, että vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukainen surmansa saaneen läheisen kärsimys on kolmannelle aiheutunut vahinko ja erityissäännös, vaikuttaa edellä kerrotun mukaisesti pykälän soveltamiseen ja tulkitsemiseen. Pykälässä tarkoitettu kärsimys on surun ja menetyksen tunteen

35 Tiilikka 2011, s. 942.

36 Sandvik 2017, s. 778, 791.

37 HE 187/1973 vp, s. 13, 23.

38 Sandvik 2017, s. 790–791.

39 Hemmo 2006, s. 158.

40 Ståhlberg – Karhu 2020, s. 320.

tapaista. Kyseessä on tunnetilan muutos eikä sen aiheutumisesta ei tarvita näyttöä, sillä korvauk- sen perusteena on pykälässä mainitut kolme kriteeriä. Seuraavassa pääluvussa perehdytään tar- kemmin näistä kahteen ensimmäiseen, eli läheisen kärsimyskorvauksen yleisiin edellytyksiin. Ne ovat läheisyyskriteeri ja teon laatu -kriteeri.

3 Läheisen kärsimyskorvauksen yleiset edellytykset

3.1.1 Vanhempi, lapsi tai aviopuoliso

Hallituksen esityksessä mainitaan, että vahingonkorvauslakiin lisättiin 5 luvun 4 a §, koska halut- tiin ”selventää vallitsevaa oikeustilaa ja parantaa surmansa saaneen lähiomaisen ja muiden lä- heisten korvausoikeudellista asemaa”.⁴¹ Alun perin VahL 5:4 a:ssä oli myös toinen momentti, jolla säädettiin, että ensimmäinen momentti ei rajoita läheisen oikeutta korvaukseen henkilövahin- gosta. Momentti kuitenkin kumottiin tarpeettomana, kun VahL 5:4 b astui voimaan. 5 luvun 4 b

§:ssä säädetään surmansa saaneen läheiselle aiheutuneen henkilövahingon korvausedellytyk- sistä.⁴² Nykymuodossa VahL 5:4 a:ssä on vain yksi momentti:

Surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla sur- mansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen ai- heuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuu- desta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saa- neen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. (VahL 5:4 a)

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaista korvausta toisen surmasta aiheutuneesta kärsi- myksestä voi näin ollen saada vain kuolleen erityisen läheinen henkilö. Tämä läheisyyskriteeri on korvauksen tuomitsemisen ensimmäinen kriteeri ja toinen korvauksen tuomitsemisen yleisistä edellytyksistä. Surmansa saaneen vanhemmat, lapset ja aviopuoliso ovat erikseen mainittu pykä- lässä, ja heitä pidetään surmansa saaneen erityisen läheisinä henkilöinä ilman, että läheisyy- destä tarvitsee antaa erillistä näyttöä. Olettama näiden henkilöiden läheisestä suhteesta sur- mansa saaneeseen voidaan kuitenkin kumota. Mikäli pystytään todistamaan, että vanhemmalla,

41 HE 116/1998 vp, s. 8.

42 HE 167/2003 vp, s. 52.

lapsella tai aviopuolisolla ei oikeasti ole ollut läheistä suhdetta menehtyneeseen, asianomainen henkilö ei saa korvausta. Todistustaakka on sillä, jonka mukaan suhde ei ole ollut riittävän lähei- nen. Vaikka vanhemmalla, lapsella tai aviopuolisolla on läheisyysolettama, on näidenkin henkilöi- den hyvä esittää todisteita suhteen läheisyydestä erityisesti vastapuolen esittäessä näyttöä siitä, että suhde ei olisi ollut läheinen.⁴³

Kun kyseessä on henkilö, jota läheisyysolettama koskee, vahingonaiheuttajan pyrkimys kumota läheisyysolettama vetoamalla välien rikkoutumiseen voi kuitenkin olla vahingonkärsijän kannalta hyvin raskasta.⁴⁴ Esimerkiksi Pöyhönen on pohtinut läheisyyden todistelun ongelmallisuutta. Hä- nen mukaan varsinkin läheisyysolettaman kattavilta henkilöiltä voi olla kyseenalaista vaatia näyt- töä läheisyydestä. Henkisesti vaikeassa ja herkässä tilanteessa, esimerkiksi aviopuolison saatua surmansa, voi läheiseltä tuntua kohtuuttomalta esittää näyttöä siitä, että oikeasti on ollut lähei- nen menehtyneen puolisonsa kanssa. Tällainen näytön vaatiminen voi olla jopa ihmisarvon kun- nioittamista koskevan velvollisuuden vastaista. Vastanäytön esittäminen läheisyysolettamaan kuuluvaa henkilöä vastaan on mahdollisesti nähtävissä myös perhe-elämän kunnioittamisen vas- taisena. Pöyhönen ehdottaakin, että objektiivisesti läheiseksi katsottujen henkilöiden suhteen läheisyydestä menehtyneeseen ei tarvitsisi esittää minkäänlaisia todisteita.⁴⁵

Hallituksen esityksen mukaan aviopuolisoiden läheisyysolettama saattaa kumoutua muun mu- assa, jos puolisot ovat muuttaneet erilleen välien rikkoutumisen takia. Aviopuolisot saattavat jos- kus olla vielä virallisesti naimisissa keskenään, vaikka tosiasiassa ovat eronneet. Tällaisessa tilan- teessa aviopuolison läheisyysolettama pystytään yleensä kumoamaan esittämällä todisteita väli- rikosta. Myöskään erityisen läheisenä henkilönä ei yleensä pidetä aikuista lasta, joka on muutta- nut vanhempansa luota pois, eikä ole pitänyt yhteyttä surmansa saaneeseen vanhempaansa.⁴⁶ Hallituksen esityksessä mainitaan pelkästään, että edellä tarkoitetussa tilanteessa aikuisen lap-

43 HE 116/1998 vp, s. 10; Saarnilehto 2007, s. 152–153.

44 Virtanen 2011, s. 452.

45 Pöyhönen 2001, s. 194–195.

46 HE 116/1998 vp, s. 10.

sen läheisyysolettama saattaa kumoutua, kun yhteyttä ei ole pidetty. Tästä nousee kysymys, voi- taisiinko vastaavassa tilanteessa vanhempaa kenties pitää erityisen läheisenä henkilönä, vaikka vanhempi ja menehtynyt aikuinen lapsi eivät olisi pitäneet yhteyttä. Voi olla, että aikuisen lapsen läheisyysolettama toisin sanoen kumoutuu helpommin kuin vanhemman. Mikäli näin on, tähän saattaa vaikuttaa ajatus siitä, että luonnollisen järjestyksen mukaan aikuinen lapsi jossain vai- heessa menettävää vanhempansa.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä, joissa on käsitelty lähimmäisen kärsimyskorvausta, ei vanhemman läheisyysolettama ole kertaakaan kumoutunut. Toisaalta, kun surmansa on saa- nut aikuinen kotoa poismuuttanut lapsi, perusteluissa erikseen mainitaan läheisestä suhteesta korvausta hakevaan vanhempaan.⁴⁷ Tämä viittaa siihen, että aikuisen henkilön menehtyessä hä- nen vanhempiensa läheisyysolettama saattaisi olla joissain tilanteissa kumottavissa.

Ratkaisussa KKO 2002:83 surmansa saaneen aikuisen miehen 67-vuotiaalla äidillä oli oikeus saada läheisen kärsimyskorvausta. Korkein oikeus mainitsee perusteluissa, että äidin suhde aikuiseen poi- kaan oli ollut poikkeuksellisen läheinen, mutta tarkemmin läheisyyttä ei perustella.

Ratkaisussa KKO 2002:124 surmansa oli saanut lievästi kehitysvammainen 32-vuotias henkilö, jonka isä katsottiin VahL 5:4 a:n mukaiseksi erityisen läheiseksi henkilöksi. Perusteluissa mainitaan, että isä oli säännöllisesti pitänyt yhteyttä erillään asuvaan lapseensa ja että aikuisella lapsella oli erityinen riippuvuussuhde isäänsä.

Kriteerinä lapsen ja vanhemman läheiselle suhteelle ei ole vain yhdessä asuminen, vaikka se saattaa vaikuttaa harkinnassa. Se, että alaikäinen lapsi asuu vain toisen vanhempansa luona, ei tarkoita, että lapsi ei olisi läheinen myös sen vanhemman kanssa, jonka luona hän ei asu. Myös- kään aikuistumisesta johtuva lapsen kotoa poismuuttaminen ei automaattisesti muuta suhdetta sellaiseksi, että lasta ja vanhempaa ei katsota läheisiksi. Harkittaessa korvauksen kohtuullisuutta aikuisen lapsen kotoa muuttamisella voi kuitenkin olla vaikutusta.⁴⁸

47 Hemmo 2005, s. 194.

48 Saarnilehto 2007, s. 153.

Edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2002:83 surmansa saaneen äidin lisäksi kuolleen alaikäisillä lap- silla oli oikeus saada kärsimyskorvausta VahL 5:4 a:n mukaisesti. Melkein 6-vuotias lapsi oli asunut kuolleen isänsä luona ja 4-vuotias lapsi äitinsä luona.

Ratkaisussa kuolleen isänsä luona asuneella lapselle katsottiin olevan kohtuullista määrätä suu- rempi kärsimyskorvaus kuin äitinsä luona asuneelle. Tätä arviointia tuki lääkärinlausunto, jonka mukaan melkein 6-vuotiaalle oli aiheutunut vaikeampia psyykkisiä oireita kuin 4-vuotiaalle. Li- säksi myös lasten iät vaikuttivat kärsimyskorvauksen määrään. Pienten lasten ikä on asia, jonka vaikutusta kärsimyskorvaukseen korkein oikeus on käsitellyt peräkkäisissä ennakkopäätöksissä.

Ratkaisut ovat saman kokoonpanon tekemiä ja ne on annettu samaan aikaan.

KKO 2004:2: B oli saanut surmansa hätävarjelun liioittelun seurauksena. B:llä oli 1,5-vuotias lapsi.

Otsikon mukaisesti korkein oikeus katsoi, ”ettei isän kuolemantapauksesta lapsen tunneperäiselle tai henkiselle kehitykselle mahdollisesti aiheutuvia haitallisia seurauksia voitu pitää vahingonkor- vauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettuna korvattavana kärsimyksenä.”

KKO 2004:3: B, jolla oli 5 kuukautta vanha lapsi, oli tapettu. Korkein oikeus toisti otsikossaan edellä lainatun tekstin KKO 2004:2 otsikosta ja lisäksi mainitsi, että ”Korvausvelvollisuutta ei voitu perustaa myöskään siihen, että tieto isän väkivaltaisesta kuolemasta tulisi myöhemmin mahdollisesti aiheut- tamaan lapselle kärsimystä.”

Ratkaisujen perustelut ovat pitkälti sanasta sanaan samanlaiset keskenään. Perustelujen alkuun korkein oikeus huomioi periaatteen kolmennalle aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta vain, jos siitä on erikseen säädetty, ja totesi VahL 5:4 a:n olevan tällainen erityissäännös. KKO huomioi molemmissa perusteluissa, että vanhemman menetys tulee varmasti vaikuttamaan haitallisesti pienen lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Perusteluissa kuitenkin todettiin, että vanhemman kuolemasta lapselle aiheutuvat negatiiviset seuraukset ovat erilaisia kuin VahL 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettu kärsimys, joka on surun ja menetyksen tunteeseen verrattavissa. VahL 5:4 a:n mukai- nen kärsimys on riippuvainen siitä, millaisella teolla kuolema on aiheutettu. Korkeimman oikeu- den mukaan pieni lapsi ei kykene ymmärtämään vanhemman poissaolon syitä, joten vanhem- man kuolemasta aiheutuvien negatiivisten seurausten ei voida katsoa johtuvan tiedosta siitä,

mistä vanhemman kuolema johtuu tai millaisella teolla se on aiheutettu. 1,5 vuotiaalle tai sitä nuoremmalle lapselle aiheutuvat haitalliset seuraukset olivat siten korkeimman oikeuden mu- kaan luonteeltaan erilaisia kuin VahL 5:4 a:n mukainen kärsimys.

Lisäksi ennakkopäätöksessä KKO 2004:3 korkein oikeus huomioi, että VahL 5:4 a:ssä tarkoitettu korvausvelvollisuus ei myöskään voi perustua siihen, että tieto vanhemman kuolemasta aiheut- taa lapselle tulevaisuudessa henkistä kärsimystä. Korkein oikeus näin ollen painottaa sitä, että vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ää sovellettaessa kyseessä tulee olla surman tapahtuma-ajan- kohtaan sijoittuvan kärsimyksen korvaaminen, eikä mahdollisesti myöhemmin ilmenevän kärsi- myksen korvaaminen. Vahingonkorvausoikeudessa pääsääntöisesti muutenkin korvataan tapah- tuneita vahinkoja eikä tulevia vahinkoja.

Ennakkopäätöksillä KKO 2004:2 ja KKO 2004:3 korkein oikeus on edellä kerrotun mukaisesti ra- jannut ainakin 1,5 vuotiaat ja sitä nuoremmat lapset kokonaan läheisen kärsimyskorvaukseen oikeutettujen ryhmän ulkopuolelle. Muun muassa Saarnilehto kyseenalaistaa ratkaisuja. VahL 5:4 a:n mukaisesti lapsi on oikeutettu kärsimyskorvaukseen, eikä pykälässä tai sen esitöissä pu- huta mitään ikärajasta. Kärsimyksestä ei yleensä myöskään tarvitse esittää mitään selvitystä, sillä pelkkä teko riittää. Saarnilehdon mukaan olisi eri asia, jos korvausta ei kohtuusharkinnassa tuo- mittaisikaan, mutta nyt pienellä lapsella ei ole edes periaatteellista oikeutta kärsimyskorvauk- seen, eikä kohtuusharkintaan koskaan päästä.⁴⁹ Pertti Virtanen kritisoi, että tapauksessa pieniin lapsiin sovelletaan toisenlaisia kriteerejä kuin aikuisiin tai vanhempiin lapsiin. Jos tilanteen ym- märtämättömyyden takia ei tuomita kärsimyskorvausta, tämä voi rajata korvauksen piiristä pois myös muita kuin pieniä lapsia, esimerkiksi dementoituneen henkilön. Tällöin saatetaan tulla sii- hen tilanteeseen, että joidenkin henkilöiden kohdalla joudutaan todistamaan kärsimyksen ole- massaolo, vaikka se ei ole ollut lainsäätäjän tarkoitus.⁵⁰

49 Saarnilehto 2007, s. 155.

50 Virtanen 2011. s. 449, 451.

Jenny Virtasen mukaan tapauksissa olisi ollut myös VahL 5:4 a:n kohtuullisuuskriteerin mu- kaista tuomita korvauksia. Oikeustapauskommentissaan hän kyseenalaistaa korkeimman oikeu- den päätelmän siitä, että pienille lapsille ei aiheudu VahL 5:4 a:ssä tarkoitettua kärsimystä, joka hallituksen esityksen mukaan on verrattavissa surun ja menetykseen tunteeseen. Virtasen mu- kaan myös pienille lapsille aiheutuu kärsimystä elämäntilanteen muutoksesta, kun vanhempi yl- lättäen menehtyy. Hän huomauttaa, että hallituksen esityksessä ei mainita, että korvaus olisi riip- puvainen siitä, ymmärtääkö läheinen surman yksityiskohdat. Hallituksen esityksen mukaan teon laadulla on merkitystä kärsimyksen määrässä, mutta tämä ei tarkoita, että teko tulisi ymmärtää, jotta kärsimystä syntyisi.⁵¹

Ennakkopäätöksissä KKO 2004:2 ja KKO 2004:3 korkein oikeus ei ole pohtinut vahingonkorvaus- lain 5 luvun 4 a §:n kriteerejä ollenkaan, koska katsoi, että pykälässä tarkoitettua kärsimystä ei ole mahdollista aiheutua pienelle lapselle. Pykälän esitöissä kuitenkin mainitaan, että todistetta kärsimyksestä ei tarvita, vaan kärsimyksen oletetaan aiheutuneen, jos pykälässä mainitut kritee- rit täyttyvät.⁵² Kärsimystä tulisi siten arvioida vain säännöksessä mainittujen kriteerien kautta.

Mikäli kriteerit täyttyvät, pykälän mukaista kärsimystä katsotaan aiheutuneen. Ratkaisuissa ky- seessä olivat surmansa saaneiden lapset, joilla tulisi olla läheisyysolettama, kuten myös muilla pykälässä mainituilla henkilöillä. Ratkaisut rajoittavat korvaukseen oikeutettujen henkilöiden joukkoa rajaten hyvin pienet lapset läheisen kärsimyskorvauksen ulkopuolelle pelkästään iän pe- rusteella. Muuten lapset olisivat täyttäneet läheisyyskriteerin.

Toisaalta on ymmärrettävää, että kriteerejä ei edes lähdetä pohtimaan, kun kerran pykälässä tar- koitettua kärsimystä ei katsota ollenkaan aiheutuneen. Tulee myös huomioida, että VahL 5 luvun 4 a §:ssä kyseessä on kärsimys siitä, että kuolema on aiheutettu surmaamalla. Tarkoituksena ei ole niinkään korvata surua, jota läheisen kuoleminen aiheuttaa kaikissa tilanteissa, vaan merki- tystä on sillä, miten kuolema on aiheutunut. Voidaan esimerkiksi pohtia tilannetta, jossa pieni

51 Virtanen 2004, s. 714–715; ks. ratkaisujen KKO 2004:2 ja KKO 2004:3 kritiikistä myös Riekkinen 2004.

Riekkinen painottaa perus- ja ihmisoikeuksien huomioimista vahingonkorvausoikeudellisia säännöksiä tul- kittaessa.

52 HE 116/1998 vp, s. 10.

lapsi menettää vanhempansa sairauden seurauksena, ja verrata sitä toiseen tilanteeseen, jossa pienen lapsen vanhempi surmataan. Vanhemman menettämisen ajankohtana hyvin pienelle lap- selle ei surmasta todennäköisesti aiheudu suurempia negatiivisia vaikutuksia kuin sairauden ta- kia vanhempansa menettäneelle lapselle. Pieni lapsi ei pysty ymmärtämään vanhemman pois- menon syitä. Tämän tyylisellä ajatuksella myös korkein oikeus perusteli ratkaisujaan. Korkein oi- keus viittasi myös siihen, että VahL 5:4a on erityissäännös, jolla poiketaan pääsäännöstä. Yleisen oikeustieteellisen periaatteen mukaisesti poikkeussääntöjä tulee tulkita suppeasti, ja niin korkein oikeus on näissä tapauksissa tehnyt.

3.1.2 Muu erityisen läheinen henkilö

Kun kyseessä ei ole vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä mainittu vanhempi, lapsi tai aviopuo- liso, vaan joku muu erityisen läheinen henkilö, tulee suhteen läheisyydestä olla erillistä näyttöä.

Korvausta vaativan on näin ollen esitettävä selvitys siitä, että hän tosiasiassa on surmansa saa- neen erityisen läheinen henkilö. Laissa lueteltujen läheisten hakiessa korvausta erillistä näyttöä ei edellytetä.⁵³

Hallituksen esityksen mukaan vanhempaan, lapseen tai aviopuolisoon rinnastettavalla muulla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä tarkoitetaan esimerkiksi kuolleen avopuolisoa, kasvattilasta tai kasvattivanhempaa. Avopuoliso on luonnollinen rinnastus aviopuolisoon, mutta myös toisistaan erillään asuvan parisuhteen osapuoli voi olla erityisen läheinen henkilö.⁵⁴ Pari- suhteen läheisyyttä arvioitaessa erikseen asuminen voi kuitenkin antaa painoarvoa siihen tulkin- taan, että suhde ei ole erityisen läheinen. Yhdessä asuminen ei kuitenkaan automaattisesti ole suhteen riittävän läheisyyden ratkaiseva seikka.

KKO 2003:123: Korkeimman oikeuden mukaan B:n ja hänen surmansa saaneen miesystävän C:n suhde ei ollut riittävän läheinen, jotta B:tä voitaisiin pitää VahL 5:4 a:n mukaisena erityisen läheisenä henkilönä. Perusteluna oli, että pari oli seurustellut neljä kuukautta, eivätkä he asuneet yhdessä.

53 HE 116/1998 vp, s. 10; Hemmo 2005, s. 193.

54 HE 116/1998 vp, s. 10; Saarnilehto 2007, s. 154.

Korkein oikeus katsoi kuitenkin, että B:n entinen puoliso A oli surmannut C:n aiheuttaakseen B:lle kärsimystä. B:lle oli aiheutunut murhan ja A:n muiden tekojen seurauksina henkilövahinkoa, josta hän oli oikeutettu saamaan VahL 5:2:n mukaista korvausta kipuun ja särkyyn verrattavasta henki- sestä kärsimyksestä.

Ratkaisussa KKO 2003:123 korkein oikeus arvioi läheisyyskriteerin täyttymiseen vaikuttavan seu- rustelusuhteen kesto ja se, asuiko pari yhdessä. B:n ja C:n seurustelu oli ollut tiivistä ja C:n sur- man jälkeen B oli muun muassa joutunut käymään terapiassa. Korkeimman oikeuden mukaan tämä ei kuitenkaan riittänyt täyttämään läheisyyskriteeriä. Näin ollen korkein oikeus linjasi, että jos kyseessä on lyhyt seurustelusuhde ja pari asuu erillään, ei surmansa saaneen seurustelu- kumppania voida pitää vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaisena erityisen läheisenä henki- lönä. Yhdessä asumisella oli merkitystä läheisyyskriteeriä arvioitaessa myös ratkaisussa KKO 2006:96.

KKO 2006:96: Korvausta vaatinut oli aikaisemmin elänyt avoliitossa tahallisella henkirikoksella sur- mansa saaneen kanssa, mutta he eivät olleet enää vuoteen ennen kuolemaa asuneet yhdessä. Eril- leen muutto ei kuitenkaan ollut johtunut välien rikkoutumisesta vaan B:n alkoholinkäytöstä. Suhde oli jatkunut ystävyytenä erilleen muuttamisen jälkeen. Korkein oikeus katsoi, että erillään asumi- sesta voitiin päätellä, että heillä ei ollut enää kiinteää suhdetta, eikä korvausta vaatinut ollut riippu- vainen surmatusta. Korvausta vaatinutta ei siten pidetty VahL 5:4 a:n mukaisena erityisen läheisenä henkilönä.

Perusteluissa korkein oikeus totesi, että ystävyyssuhde ei yleensä täytä VahL 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetun läheisen suhteen kriteeriä. Korkein oikeus pohti erityisen läheisen henkilön kriteerejä myös vahingonkorvauslain 5 luvun 2 d §:n esitöiden kautta. Vaikka 5:2 d:ssä käsitellään erilaista korvausta, pykälässä on määritelty korvausta saavat täysin samalla tavalla kuin VahL 5 luvun 4 a

§:ssä. VahL 5:2 d:n lainvalmistelutyöt ovat myös uudempia kuin VahL 5:4 a:n ja hallituksen esityk- sessä erikseen mainitaan, että henkilöpiiri on sama kuin 5:4 a:ssä. Vuoden 2003 hallituksen esi- tyksen mukaan erityisen läheinen suhde edellyttää ”kiinteää ja voimakasta yhteenkuuluvuus- tai

riippuvuussuhdetta”.⁵⁵ Tämän määritelmän korkein oikeus myös toistaa ratkaisun KKO 2006:96 perusteluissa. KKO arvioi, että erillään asumisesta pystyttiin päättelemään, että suhde ei ollut enää kiinteä, eikä korvausta hakeneella ollut riippuvaista suhdetta surmansa saaneeseen. Näin ollen kyseessä ei ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettu erityisen läheinen hen- kilö.

Kummassakin ennakkopäätöksessä KKO 2003:123 ja KKO 2006:96 korvausta hakeville oli aiheu- tunut psyykkisiä vaivoja, mutta ne eivät vaikuttaneet lähimmäisen kärsimyskorvauksen määrittä- miseen. Tämä johtuu aiemmin mainitusta huomiosta, että kärsimystä ei periaatteessa tarvitse todistaa arvioitaessa tuomitaanko VahL 5:4 a:n mukaisia korvauksia, vaan korvauksien määrää- mistä arvioidaan pykälän kolmen kriteerien kautta. Mikäli jokin kriteereistä ei täyty, ei kärsimys- korvauksia tuomita.

Harkittaessa suhteen läheisyyttä, kun kyseessä on muu läheinen henkilö -kategoriaan mahdolli- sesti kuuluva henkilö, arviointiin vaikuttaa, onko surmansa saaneella pykälässä lueteltuja lähei- siä. Mikäli kuolleella ei ole vanhempia, lasta tai puolisoa, voitaisiin muuta henkilöä kuten sisa- rusta tai ystävää todennäköisemmin pitää erityisen läheisenä henkilönä. Sisarus tai ystävä ei näin ollen pääsääntöisesti ole säännöksessä tarkoitettu erityisen läheinen henkilö, mutta suhde voidaan yksittäistapauksissa osoittaa niin tiiviiksi, että säännöksen erityinen läheisyys -kriteeri täyttyy.⁵⁶ Ennakkopäätös KKO 2002:124 on esimerkki erityislaatuisesta tilanteesta, jossa sisarus voitiin rinnastaa erityisen läheisiin henkilöihin.

Tapauksessa KKO 2002:124 lievästi kehitysvammainen 32-vuotias B oli surmattu. Hänen isä, sisar ja veli hakivat läheisen kärsimyskorvauksia. Aiemmin luvussa 3.1.1 mainittiin, että isä katsottiin erityi- sen läheiseksi henkilöksi. B:n sisaren katsottiin olevan ollut B:lle kuin äidin asemassa oikean äidin aiemmin kuoltua. Myös sisarella katsottiin olevan oikeus kärsimyskorvaukseen. Toisella paikkakun- nalla asuva veli ei ollut pitänyt niin säännöllisesti yhteyttä B kanssa kuin muut. Heillä oli ollut hyvät

55 HE 167/2003 vp, s. 43.

56 HE 167/2003 vp, s. 44.

välit mutta ei erityisen läheiset. Veljeä ei katsottu VahL 5:4 a:n tarkoittamaksi erityisen läheiseksi henkilöksi.

Ratkaisusta huomataan, että tyypillinen sisarussuhde ei riitä täyttämään erityisen läheinen hen- kilö -määritelmää. Vaikka veljellä oli hyvä välit surmansa saaneeseen, ja he pitivät säännöllisesti yhteyttä, ei veljeä katsottu erityisen läheiseksi. Sisaren kohdalla korkein oikeus perusteli erityistä läheisyyttä sillä, että reilusti vanhempi sisar oli ollut äidin asemassa B:lle ja hoitanut myös paljon tämän asioita. Lievän kehitysvamman vuoksi B:n katsottiin olleen normaalia riippuvaisempi lä- heisistään. Kyseessä oli näin ollen poikkeuksellinen tilanne, ja sisar katsottiin erityisen läheiseksi henkilöksi.

Toisaalta ratkaisussa KKO 2002:56 korkein oikeus määräsi maksettavaksi kärsimyskorvauksia menehtyneen 19-vuotiaan pojan äidille ja sisaruksille pohtimatta sisarusten asemia erityisen lä- heisinä henkilöinä. Vastaajat olivat hovioikeuden perustelujen mukaan myöntäneet, että äitiä ja sisaruksia tuli pitää menehtyneen erityisen läheisinä henkilöinä. Näin ollen sisarukset on ratkai- sussa suoraan hyväksytty korvauksen saajien henkilöpiirin ilman erillistä näyttöä. Perusteluissa ei tarkemmin kerrota minkä ikäisiä sisarukset ovat tai ovatko kaikki asuneet äitinsä luona. Ratkai- sussa pääpaino oli törkeän huolimattomuuden käsittelyssä ja ratkaisua analysoidaan tarkemmin luvussa 3.2.1.

Vaikka sisaruksia ei pidetä VahL:n mukaisina erityisen läheisinä henkilöinä yleensä kuin erityista- pauksissa, henkilövahinkoasiain neuvottelukunta on antanut suosituksen korvausmäärästä erik- seen sisaruksen kuoleman aiheuttamasta kärsimyksestä. Tämän lisäksi neuvottelukunta on anta- nut suositukset lapsen, vanhemman tai puolison kuoleman aiheuttaman kärsimyksen korvaus- määrästä. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnasta annetun lain (513/2004) 1 §:n mukaisesti oikeusministeriön yhteydessä toimivan neuvottelukunnan tavoitteena on edistää henkilövahin- kojen ja kärsimyksen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön yhtenäisyyttä. 2 §:n mukaisesti neuvottelukunnan tehtäviin kuuluu muun muassa seurata henkilövahinkojen korvaa-

mista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön kehitystä ja antaa yleisiä suosituksia vahingonkor- vauslain 5 luvun säännösten nojalla henkilövahingoista. Tietoja on kerätty eri käräjäoikeuksista ja oikeuskäytännöstä on koottu suositukset.⁵⁷

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan erikseen antama suositus sisaruksen kuoleman aiheut- taman kärsimyksen korvausmäärästä kertoo siitä, että muu erityisen läheinen henkilö on usein juuri sisarus, ellei kyseessä ole pykälässä mainittuihin selvästi rinnastettava henkilö. Tästä saa vaikutelman, että vaikka periaatteessa ystävällä on mahdollista olla erityisen läheinen henkilö, käytännössä läheisyyskriteeri ei yleensä täyty. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä muina erityisen läheisinä henkilöinä ei ole edes harkittu muita kuin sisaruksia tai ainakin jossain vai- heessa romanttisessa suhteessa surmattuun olleita henkilöitä. Tämä myös viittaa siihen, että jos kysymys ei ole sukulaissuhteesta tai siihen rinnastettavasta suhteesta, erityisen läheinen henkilö voi olla vain romanttisessa suhteessa surmattuun ollut henkilö.

Ruotsin SkL 2 luvun 3 a §:n lainvalmisteluaineistossa mainitaan, että pykälässä tarkoitettu erityi- sen läheinen henkilö määräytyy samoin kuin SkL 5 luvun 2.1 §:n 3 kohdassa.⁵⁸ Kummassakaan säännöksessä ei mainita ketään läheistä erikseen, vaan puhutaan pelkästään erityisen läheisestä henkilöstä. SkL 5 luvun 2.1 §:n 3 kohdan lainvalmistelutöissä on erityisen läheisen kuitenkin to- dettu olevan ennen kaikkea avio- tai avopuoliso, vanhempi tai lapsi. Ensisijaisesti kyseessä on sa- maan talouteen kuuluvat henkilöt, mutta myös eri talouksissa asuvat ihmiset voidaan tietyissä tilanteissa katsoa erityisen läheisiksi henkilöiksi.⁵⁹ Erityisen läheisen henkilö voi olla esimerkiksi eri taloudessa asuva puoliso, joka on odottanut menehtyneen kanssa yhteistä lasta. Myös eri ta- loudessa asuva lapsi tai vanhempi katsotaan erityisen läheiseksi, jos he ovat olleet jatkuvasti nor- maalissa yhteydessä menehtyneen kanssa. Jotta eri taloudessa asunut sisarus katsottaisiin erityi- sen läheiseksi henkilöksi, tulee yhteydenpidon sisarusten kesken olla ollut erityisen tiivistä pitkän

57 Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta 2020, s. i, 166.

58 Prop 2021/22:198, s. 55.

59 Prop 2000/01:68, s. 72.