Aineettoman luovutukseen liittyvän korvauksen markkinaehtoisuuden hyväksyttävyys

(1)

AINEETTOMAN LUOVUTUKSEEN LIITTYVÄN KORVAUKSEN MARKKINAEHTOISUUDEN HYVÄKSYTTÄVYYS

Maisterin tutkielma Nikolaos Zagorianos

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Yritysjuridiikka

Syksy 2021

(2)

Maisterintutkinnon tutkielman tiivistelmä

Tekijä Nikolaos Zagorianos

Työn nimi Aineettoman luovutukseen liittyvän korvauksen markkinaehtoisuuden hyväksyttävyys Tutkinto Maisterin tutkinto

Koulutusohjelma Yritysjuridiikka

Työn ohjaaja Katriina Pankakoski & Moritz Scherleitner

Hyväksymisvuosi 2021 Sivumäärä 89 Kieli Suomi

Tiivistelmä

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mistä tekijöistä aineettoman omaisuuden markkinaehtoisuuden validointi muodostuu siirtohinnoittelussa. Lisäksi tarkasteluun otettiin myös markkinaehtoisuuden tulkinta Suomen verotus- ja oikeuskäytännössä sekä tarkasteltiin, mitkä tekijät ovat johtaneet etuyhteysosapuolen siirtohinnoitteluoikaisuun. Aihetta lähestytään oikeusdogmaattisella tutkimusmenetelmällä, jolloin oikeuslähdeopin ja lainsäädännön asema korostuvat.

OECD:n siirtohinnoitteluohjeilla on merkittävä asema sallittuna oikeuslähteenä, jonka vuoksi tarkasteluun otettiin kansallisen ja Euroopan unionin lainsäädännön ohella myös siirtohinnoitteluohjeet. Korkein hallinto-oikeus on todennut useissa ratkaisuissaan siirtohinnoitteluohjeiden soveltuvuuden kansallisen lainsäädännön, eli verotusmenettelylain 31 §:n tulkintalähteenä. Kansallinen lainsäädäntö on kuitenkin verotusmenettelylain 31 §:n osalta aiheuttanut informaatioasymmetriaa siirtohinnoitteluohjeiden ja verotusmenettelylain välillä, jonka vuoksi tätä asymmetriaa tullaan poistamaan 1.1.2022 voimaan tulevalla lakimuutoksella.

Lakimuutoksella on tarkoitus mahdollistaa veroviranomaiselle liiketoimen uudelleenluonnehdinta poikkeuksellisissa tilanteissa, sillä useat korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti päätyneet siirtohinnoitteluriidat ovat olleet yhteydessä uudelleenluonnehdintaan tai liiketoimen korvaamiseen.

Tutkimukseen otettiin tarkasteluun eri siirtohinnoittelumenetelmät ja vertailtiin niiden soveltuvuutta aineettoman omaisuuden arvostamiseen. Yleisesti hyväksytyistä siirtohinnoittelumenetelmistä tutkimuksessa on käsitelty markkinahintavertailu-, jälleenmyyntihinta-, kustannusvoittolisä-, liiketoiminettomarginaali-, voitonjakamis-, diskontatun kassavirran- sekä säästyneiden rojaltikustannusten -menetelmät. Siirtohinnoittelumenetelmien ohella olennainen osa siirtohinnoitteluprosessia on toiminto- ja arvoketjuanalyysi sekä vertailuarviointi. Aineettoman omaisuuden ollessa kyseessä, edellä mainittujen analyysien merkitys korostuu, sillä aineeton omaisuus voi olla ainutlaatuista ja arvokasta, jonka vuoksi sille ei välttämättä ole saatavilla vertailutietoa avoimilla markkinoilla. Toimintoanalyysissä tulee kiinnittää huomiota aineettoman omaisuuden juridiseen ja taloudelliseen omistajaan sekä tarkastella, millä kontribuutioilla etuyhteysosapuolet ovat osallistuneet aineettoman lisäarvon muodostukseen.

BEPS-hankkeen myötä taloudellisen omistajan painoarvoa korostettiin. Vertailuanalyysissä on kiinnitettävä erityistä huomiota vertailutietojen vastaavanlaisuuteen sekä käytettävä ensisijaisesti sisäistä verrokkia ja toissijaisesti ulkoista verrokkia.

Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että prosessi alkaa määrittämällä tarkastateltavat katettavat vuodet. Tämän jälkeen tulee muodostaa laaja-alainen analyysi verovelvollisten olosuhteista, tarkastaa etuyhteysosapuolten liiketoimet toimintoanalyysin pohjalta, tarkastella mahdollisia sisäisiä vertailukohteita, toissijaisesti tarkastella ulkoisia vertailukohteita, valita soveltuvin siirtohinnoittelumenetelmä, tunnistaa potentiaaliset vertailukohteet, tehdä mahdolliset oikaisut vertailukelpoisuuden parantamiseksi sekä lopuksi, käyttää kerättyä tietoa ja määrittää markkinaehtoinen hinta.

Avainsanat siirtohinnoittelu, aineeton omaisuus, markkinaehtoperiaate, BEPS, toimintoanalyysi

(3)

Abstract of master’s thesis

Author Nikolaos Zagorianos

Title of thesis Arm’s length compensation in intangible assets Degree Master’s degree

Degree programme Business Law

Thesis advisor Katriina Pankakoski & Moritz Scherleitner

Year of approval 2021 Number of pages 89 Language Finnish Abstract

The aim of the study was to find out which factors affect the validation of the arm’s length principle of intangibles in transfer pricing. In addition, the interpretation of arm’s length principle in Finnish tax- and case law was examined, as well as the factors that have led to the related party’s transfer pricing adjustment. The topic is approached with a legal dogmatic research method, which emphasizes the role of legal sources and legislation.

The OECD’s transfer pricing guidelines play an important role as a permissible source of law, which is the reason why transfer pricing guidelines were included in the thesis alongside the national and European Union law. In several decisions, the Supreme Administrative Court has emphasized the suitability of the transfer pricing guidelines as a source of interpretation of the national legislation, i.e. the interpretation of section 31 of the Tax Procedure Act. However, regarding the act mentioned, national legislation has created an information asymmetry between the transfer pricing guidelines and the Tax Procedure Act, which is why this asymmetry will be eliminated by an amendment to the law that enters into force on January 1^st of 2022. The amendment’s intention is to allow the tax authority to reclassify the transaction in exceptional circumstances, as several transfer pricing rivals ending in the court have been linked to the reclassification or replacement of the transaction.

The study examined different transfer pricing methods and compared their suitability for valuing intangible assets. Amongst the generally accepted transfer pricing methods, the study addressed comparable uncontrolled price-, resale price-, cost plus-, transactional net margin-, transactional profit split-, discounted cash flow- and relief from royalty methods. In addition to the transfer pricing methods, an essential part of the transfer pricing process is function- and value chain analysis as well comparability analysis. In the case of intangible asset, the importance of the above analyzes is emphasized, as intangible assets can be unique and valuable, which means that comparative information may not be available in the open market. The functional analysis should pay attention to the legal and financial owner of the intangible asset and examine the contributions of the related parties to the value creation of the intangible. With the BEPS-project, the weight of the financial owner was emphasized. The comparability analysis should pay particular attention to the similarity of the comparative data and should use primarily internal comparable and secondarily external comparable.

In conclusion, the process begins with determining the years to be covered. This should be followed by comprehensive analysis of the taxpayers’ circumstances, reviewing the related party’s transactions based on the functional analysis, reviewing potential internal comparable, alternatively reviewing external comparable, selecting the most appropriate transfer pricing method, identifying potential comparable, making any adjustments to improve comparability, and finally, use the information collected and determine the arm’s length price.

Keywords transfer pricing, intangibles, arm’s length principle, BEPS, functional analysis

(4)

SISÄLLYS

1. JOHDANTO 1

1.1. Aiheen tausta ja merkitys 1

1.2. Aineettoman määritelmä 4

1.3. Tutkimusongelma, rajaus ja tavoitteet 7

1.4. Tutkimusmenetelmä 8

1.5. Tutkimuksen rakenne 9

2. SIIRTOHINNOITTELUA KOSKEVA KANSALLINEN LAINSÄÄDÄNTÖ 11

2.1. Siirtohinnoitteludokumentointi 11

2.2. Siirtohinnoitteluoikaisu 15

2.3. Veronkorotus 17

2.4. Riidanratkaisudirektiivi 18

2.5. Ennakollinen keskustelu 20

2.6. Siirtohinnoitteluoikaisusäännöksen uudistus 22

3. OECD:N MALLIVEROSOPIMUS JA SIIRTOHINNOITTELUOHJEET 28

3.1. OECD malliverosopimuksen 9 artikla 31

3.2. OECD malliverosopimuksen 25 artikla 33

3.3. Euroopan unionin lainsäädäntö 37

3.3.1. Siirtohinnoittelufoorumi 38

3.3.2. Arbitraatiosopimus 39

4. SIIRTOHINNOITTELUMENETELMÄT 43

4.1. OECD:n suosimat siirtohinnoittelumenetelmät 45

4.1.1. Markkinahintavertailumenetelmä 45

4.1.2. Jälleenmyyntihintamenetelmä 47

4.1.3. Kustannusvoittolisämenetelmä 49

4.1.4. Liiketoiminettomarginaalimenetelmä 50

4.1.5. Voitonjakamismenetelmä 53

4.2. Liiketaloudelliset menetelmät 55

4.2.1. Diskontatun kassavirran menetelmä 55

4.2.2. Säästyneiden rojaltikustannusten menetelmä 56

4.3. Menetelmien valinta ja vertailua 57

5. MARKKINAEHTOISUUDEN VALIDOINTI 64

5.1. BEPS-raportin toimenpiteet 8–10 64

5.2. Toiminto- ja arvoketjuanalyysi 69

5.3. Vertailuarviointi 74

6. YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET 80

LÄHTEET 85

(5)

Luettelo lyhenteistä

APA Advance Pricing Agreement

Arm’s length principle Markkinaehtoperiaate

BEPS Base Erosion and Profit Shifting

BEPS-hanke OECD:n vuonna 2013 käynnistämä hanke, jonka tavoitteena on estää veropohjan rapautuminen ja vero-oikeuden vastaiset voitonsiirrot

CAPM Capital asset pricing malli

CbCR Country-by-Country Report

CBD Cross-Border Dialogue

CP Cost plus method, kustannusvoittolisämenetelmä

CPM Comparable profits method,

Vertailukelpoisen voiton menetelmä

CUP Comparable uncontrolled price method,

Markkinahintavertailumenetelmä

DCFM Discounted cashflow method, diskontatun kassavirran menetelmä

DEMPE Development, Enhancement, Maintenance, Protection and Exploitation

EU Euroopan unioni

HTVI Hard-to-value-intangible

ICAP-ohjelma International Compliance Assurance Programme. Ohjelma, jonka tarkoituksena on pyrkiä kannustamaan monikansallisia konserneja avoimeen dialogiin veroviranomaisen kanssa

JTPF Joint Transfer Pricing Forum

KHO Korkein hallinto-oikeus

Kv-veroriitalaki Laki kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelystä 661/2019

MEMAP Manual on Effective Mutual Agreement Procedures

MAP Mutual Agreement Procedure

MLI Multilateral Instrument

OVML Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä 768/2016 RFRM Relief from royalty method, säästyneiden rojaltikustannusten

menetelmä

RL Rikoslaki 39/1889

RPM Resale price method, jälleenmyyntihintamenetelmä SEUT Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus TNMM Transactional net margin method,

liiketoiminettomarginaalimenetelmä TPSM Transactional profit split method,

voitonjakamismenetelmä

YK Yhdistyneet kansakunnat

OECD Organisation for Economic Co-operation and Development

VML Verotusmenettelylaki 1995/1558

WACC Weighted average cost of capital

(6)

1. JOHDANTO

1.1. Aiheen tausta ja merkitys

Siirtohinnoittelun (transfer pricing) merkitys tämän päivän globaalissa taloudessa on kasvanut merkittävästi ja globalisaation myötä kansainvälisten yritysten arvoketjut ovat kehittyneet sekä monimutkaisuus on lisääntynyt verotuksen näkökulmasta. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (Organisation for Economic Co-operation and Development, jatkossa OECD⁾ onkin arvioinut, että 60 % maailmankaupasta on konsernin sisäisiä transaktioita, ja mikään ei viittaa siihen, että trendi siirtohinnoittelun painoarvon kasvussa olisi kääntymässä¹. Kehitys on hyvin luonnollista, ottaen huomioon, että monikansallisten yritysten kasvun rooli kansainvälisessä taloudessa on arviolta nelinkertaistunut vuosien 1990 ja 2010 välillä². Tämä onkin aiheuttanut sen, että eri valtioiden veroviranomaiset ovat lisänneet resursseja siirtohinnoittelun valvonnan parissa sekä sen, että sääntelyä on tullut etenevin määrin lisää³. Esimerkkinä sääntelyn vaikutuksesta on siirtohinnoitteludokumentaatiovaatimusten käyttöönotto sekä pakollisen dokumentaation lisääntynyt laajuus. Säännösten vaikuttavuutta on tutkittu, ja esimerkiksi eurooppalaisten monikansallisten yritysten markkinaehtoperiaatteen (arm’s length principle) vastaiset voitonsiirrot vähenivät noin 50 %:lla verrattuna tilanteeseen ilman sääntöjä⁴.

Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan toisiinsa etuyhteydessä olevien yritysten välisten sisäisten liiketoimien hinnoittelua. Sisäisiä liiketoimia on esimerkiksi tavaroiden tai palveluiden kauppa, aineettoman omaisuuden hyödyntäminen tai rahoitustoimet. Etuyhteysosapuolia voivat olla esimerkiksi osakas, muodollisesti riippumaton yhtiö sekä emo-, tytär tai sisaryritys. Lisäksi etuyhteysosapuoleksi voidaan luokitella myös johtamiseen tai valvontaan osallistuva taho⁵. Usein etuyhteysosapuolilla on myös yhteinen taloudellinen intressi. Tässä tutkimuksessa etuyhteysyrityksellä tarkoitetaan kuitenkin termiä konserniyritys tai konserniyhtiö, sillä yleensä siirtohinnoittelu koskee konserneja. Suomen kansallisessa lainsäädännössä etuyhteyden määrittely tapahtuu verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995, jäljempänä VML) 31 §:n mukaisesti. Yhteisen intressin takia

1 HE 107/2006 vp. S. 5.

2 Valtiovarainministeriö. BEPS-toimenpiteiden taloudellisten vaikutusten arviointiraportti. S. 15–16.

3 Waal. Verohallinnon siirtohinnoitteluhanke. S. 91.

4 Valtiovarainministeriö. BEPS-toimenpiteiden taloudellisten vaikutusten arviointiraportti. S. 35.

5 Kukkonen ja Walden. Pk-konsernin verosuunnittelu. S. 179.

(7)

etuyhteysosapuolten välisten transaktioiden hinnoittelu ei välttämättä määräytyisi markkinavoimien perusteella, jos siirtohinnoittelusta ei olisi sääntelyä. Siirtohinnoittelussa onkin noudatettava markkinaehtoperiaatetta. Käytännössä markkinaehtoisuuden noudattamisen kriteeri realisoituu aina, kun konsernissa tapahtuu rajat ylittävä liiketoimi konserniyhtiöltä toiselle. Markkinaehtoperiaate tarkoittaa sitä, että etuyhteysosapuolten on noudatettava sellaisia ehtoja, joista toisistaan riippumattomien yritysten välillä olisi sovittu vastaavissa olosuhteissa ja vastaavista transaktioista. Kuten todettu, sääntelyn puute saattaisi johtaa siihen, että konserniyhtiöillä olisi intressi ohjata verotettavat tulot alhaisen verotuksen valtioon tai vastaavasti, tappiot korkean verotuksen omaavaan valtioon, ja näin verotettava tulo ei jakautuisi tasaisesti veronsaajien kannalta.⁶ Markkinaehtoperiaate on ilmaistu muun muassa Suomen kansallisessa lainsäädännössä VML:n 31 §:ssä että OECD:n ja Yhdistyneiden kansakuntien (jatkossa YK) malliverosopimuksissa⁷.

Siirtohinnoitteluun saatetaan julkisessa keskustelussa liittää negatiivisia vivahteita, vaikkakin on huomattava, että etuyhteysosapuolten on lain nojalla hinnoiteltava keskinäiset liiketoimet. Valtioiden näkökulmasta etuyhteysosapuolten väliset transaktiot ovat nollasummapeliä ja kyse onkin siitä, mille valtiolle kuuluu mikäkin verotettava osuus tuloksesta⁸. Aggressiivinen verosuunnittelu sen sijaan tunnustetaan laajalti ongelmaksi EU:ssa, OECD:ssa ja YK:ssa⁹. OECD:n arvion mukaan aggressiivinen verosuunnittelu aiheuttaa valtioille globaalisti vuotuiset 100–240 miljardin dollarin yhteisöveromenetykset, mikä vastaa 4–10 % maailmanlaajuisesta yhteenlasketusta yhteisöverosta¹⁰. Itse siirtohinnoittelun verovaje Suomelle on Verohallinnon vuoden 2011 arvion mukaan noin 320 miljoonaa euroa vuositasolla¹¹. Aggressiivisuuden päämääränä onkin nimenomaan verojen välttely. Kyse ei kuitenkaan ole rikoslain (39/1889, jäljempänä RL) 29 § 1 momentin määrittelemästä veropetoksesta¹². OECD määrittelee aggressiivisen verosuunnittelun toimena, jossa yhtiö tekee järjestelyjä, jotka johtavat tilanteeseen, jossa tulosta ei veroteta maassa, jossa tulos syntyy – tai jos verotetaan, niin verotus tapahtuu hyvin matalalla

6 Jaakkola. Siirtohinnoittelu käytännössä. S. 21, 26.

7 Nykänen. Yritys, omistaja ja verotus : Juhlajulkaisu Seppo Penttilälle. S. 164.

8 Penttilä. Siirtohinnoittelua koskevat oikeuskäytännön linjaukset. S. 120.

9 Finér ja Telkki. Jäävuorta mittaamassa arvioita monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun laajuudesta suomessa. S. 4.

10 OECD. Measuring and monitoring BEPS, action 11 - 2015 final report. S. 15.

11 Tarkastusvaliokunnan mietintö 4/2012 vp. S. 6.

12 Rikoslaki 39/1889.

(8)

verotuksella¹³. Suomessa aggressiivinen verosuunnittelu on ei-oikeudellinen käsite, sillä se ei sisälly vero-oikeudelliseen tai rikosoikeudelliseen sääntelyyn, joskin termiä käytetään väljästi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämän lisäksi termiä aggressiivinen verosuunnittelu voidaan käyttää veropoliittisessa arvioinnissa ja argumentoinnissa, jonka takia se on saanut vakiintuneen aseman kuvaamaan tietynlaisia verosuunnittelutoimia.

Termiä saatetaankin käyttää esimerkiksi lainvalmistelumateriaaleissa.¹⁴

Negatiivisia mielikuvia on ruokkinut esimerkiksi julkisuudessa puitu aggressiivinen verojärjestely, jossa Apple oli saanut Irlannin kautta ennakkoverosopimuksen, jota EU:n komissio piti kiellettynä valtiontukena¹⁵. Ennakkoverosopimuksessa sovittiin matalasta verotuksen tasosta. Useat valtiot ovatkin tarjonneet erilaisia verotuksellisia etuja aineettoman omaisuuden voitoille, siitäkin huolimatta, että niiden tutkimus- ja kehitystyö on saattanut tapahtua muualla¹⁶. Monikansalliset yritykset ja etenkin digitaalisella sektorilla toimivat yritykset ovat voineet omistaa aineetonta omaisuutta valtioissa, joissa on alhainen yhteisöverotus tai valtioissa, jotka luetaan veroparatiiseiksi. Tämän jälkeen korkean yhteisverotuksen omaavasta valtiosta saadut aineettomasta omaisuudesta saadut rojaltit on ohjattu alhaisen yhteisöverotuskannan omaavaan valtioon ja rojaltit on puolestaan vähennetty verokannasta toimintakuluina¹⁷.

Kaiken kaikkiaan siirtohinnoittelu on monikansallisten yritysten arkista toimintaa ja kuten todettu, keskinäiset liiketoimet on hinnoiteltava markkinaehtoisesti, jotta tulo jakautuu oikeudenmukaisella ja reilulla tavalla eri valtioiden verotuksen piiriin. Knuutinen mainitseekin julkisuuteen liittyvän negatiivisen sävyn siirtohinnoittelua kohtaan olevan paradoksaalista, sillä niin kansallinen verolainsäädäntö että kansainväliset verosopimukset velvoittavat etuyhteysosapuolet siirtohinnoittelemaan liiketoimet. Tämän lisäksi siirtohinnoittelu itsessään aiheuttaa konserniyritykselle huomattavat valmistelu- ja dokumentointikustannukset. Siirtohinnoittelussa ei tämän vuoksi itsessään ole mitään moitittavaa. Apple esimerkistä voidaan kuitenkin havaita, että siirtohinnoittelua voidaan käyttää aggressiivisen verosuunnittelun välineenä ja etenkin rahoitusta ja aineetonta omaisuutta on laajasti käytetty tähän tarkoitukseen. Tämä johtuu pitkälti siitä, että etenkin

13 OECD. Measuring and monitoring BEPS, action 11 - 2015 final report. S. 18.

14 Knuutinen. Verosuunnittelun oikeudelliset ja yhteiskunnalliset rajat. S. 25–26.

15 Euroopan komissio. State aid: Ireland gave illegal tax benefi ts to apple worth up to €13 billion.

16 Jensen. A study on R&D tax incentives. S. 51–53.

17 Hadzhieva. Tax challenges in the digital economy. S. 28.

(9)

aineettoman omaisuuden markkinaehtoisuuden arviointi saattaa olla erityisen vaikeaa, etenkin jos aineeton omaisuus on ainutlaatuista ja arvokasta.¹⁸

1.2. Aineettoman määritelmä

OECD:n määritelmän mukaisesti aineeton omaisuus on laajasti kaikkea muuta liiketoiminnassa arvoa tuottavaa omaisuutta, joka ei ole fyysistä tai rahoitukseen liittyvää omaisuutta, ja joka voidaan omistaa tai jota voidaan hallinnoida kaupallisessa käytössä sekä josta riippumattomat osapuolet maksaisivat transaktion tapahtuessa. OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden (Transfer Pricing Guidelines for Multinational Enterprises and Tax Administrations) luku VI sisältää aineettoman omaisuuden määritelmän.

Siirtohinnoitteluohjeissa käytetään aineettomasta nimitystä intangibles, ja on huomattava, että immateriaalioikeudesta poiketen, OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa aineettoman omaisuuden ja oikeuksien siirtohinnoittelussa ei ole eroja, jonka takia kyseiset termit ovat toistensa synonyymejä. Yleensä aineetonta omaisuutta syntyy esimerkiksi, mutta ei tyhjentävästi myynti- ja markkinointitoiminnassa, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa sekä valmistustoiminnassa. Käytännössä aineetonta omaisuutta on muun muassa tavaramerkit, patentit, liikenimet, tietotaito (know-how), tekijänoikeudet, mallioikeudet, liikesalaisuudet sekä joissain tapauksissa konsernisynergiat ja tietylle markkinalle ominaiset piirteet.

Luettelo ei kuitenkaan ole tyhjentävä ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa ei ole tarkkoja kaiken kattavia määritelmiä aineettomasta omaisuudesta. OECD ei kuitenkaan ole pyrkinyt jakamaan aineetonta omaisuutta varsinaisiin luokkiin. Tosin siirtohinnoitteluohjeissa OECD mainitsee useasti markkinointiomaisuuden (marketing intangibles) sekä aineettomaan liikeomaisuuteen (trade intangibles), jotka voivat helpottaa esimerkiksi dokumentaation laatimista.

Aineeton omaisuus tulisi tunnistaa. Oleellista on tunnistaa ja erotella arvokas ja ainutlaatuinen aineeton yksinkertaisesta aineettomasta. Pelkästään se, että omaisuus tunnustetaan aineettomaksi ei ole riittävää. Lisäksi määritelmä ei välttämättä ole yhteneväinen kirjanpidollisen tai juridisen määritelmän kanssa, sillä siirtohinnoittelussa aineeton omaisuus on lähtökohtaisesti laajemmin määritelty.¹⁹ Suomen verolainsäädännössä ei ole määritelmää aineettomasta omaisuudesta, jonka vuoksi ohjausta aineettoman

18 Knuutinen. Verosuunnittelun oikeudelliset ja yhteiskunnalliset rajat. S: 255–256.

19 OECD. Transfer pricing guidelines for multinational enterprises and tax administrations 2017. S. 249–257.

(10)

määrittelystä haetaan OECD:n siirtohinnoitteluohjeista²⁰.

Modernissa globalisoituneessa maailmassa etuyhteysosapuolten väliset liiketoimet liittyvät usein aineettomaan omaisuuteen. Aineettoman omaisuuden rooli onkin yhä merkittävämpi yritysten kilpailukyvyn ja tulonmuodostuksen kannalta. Yksiä merkittävimpiä aineettomiksi omaisuuksiksi lukeutuvia omaisuuseriä ovat patentit, know-how sekä tavaramerkit²¹. Merkittäviä aineettomia oikeuksia omistavia yhtiöitä ovat esimerkiksi Coca Cola sekä Louis Vuitton. Edellä mainituilla yhtiöillä aineettomat omaisuuserät muodostavat suuren osan yhtiöiden markkina-arvosta. Arvonmääritys aineettomalle omaisuudelle onkin yksi vaikeimmista siirtohinnoittelua koskevista kysymyksistä, ja väärin tehty arvonmääritys saattaa johtaa markkinaehtoperiaatteen toteutumatta jäämiseen, mikä johtaa usein kalliisiin veroriitoihin veroviranomaisen ja verovelvollisen kesken. Usein syy tähän on se, että aineettomalle omaisuudelle ei ole olemassa riittävän tarkkaa verrokkitietoa.²² Knuutinen mainitseekin tulkintaerimielisyyksien liittyvän pitkälti aineettomaan omaisuuteen ja rahoitukseen²³. Suomessa siirtohinnoitteluoikaisuja on viime vuosina tehty varsin paljon ja usein jälkiverot ovat suuruusluokaltaan kymmeniä miljoonia euroja tai jopa tätäkin suurempia.

Voidaankin sanoa, että aineeton omaisuus voi tuottaa yritykselle lisäarvoa huomattavasti enemmän verrattuna yritykseen, jolla ei ole aineetonta omaisuutta käytössä. Edellä mainittujen yritysten lisäksi merkittäviä ja ainutlaatuisia aineettomia omaisuuksia omistavat yleensä teknologiayritykset. Tuloksenteko teknologiayrityksillä perustuu yleensä kykyyn kehittää arvokasta aineetonta omaisuutta²⁴. Aineettoman omaisuuden merkitystä on tutkinut esimerkiksi Ali-Yrkkö²⁵. Yrkön tutkimuksen tärkein havainto oli Yrkköä mukaillen se, että arvonlisä muodostuu pääosin muissa toiminnoissa ja tehtävissä kuin yleisesti ajatellaan tai tilastojen pohjalta päätellään. Toisin sanoen, arvo syntyy entistä useammin aineettomalle omaisuudelle. Yrkkö mainitsee tutkimuksessaan sen, että se, mihin kohtaan ketjussa arvo kasautuu, ratkaisee yritysten, alueiden ja viime kädessä kansantalouksienkin menestymisen.

Aineettoman piirteeseen lukeutuu korkean arvon kasautumisen lisäksi myös se, että se on

20 Raunio ja Karjalainen. Siirtohinnoittelu. S. 223.

21 Pankakoski. Tavaramerkin siirtohinnoittelu. S. 1.

22 Pankakoski. Aineettomia koskevat OECD:n päivitetyt siirtohinnoittelusuositukset. S. 186.

23 Knuutinen. Verosuunnittelun oikeudelliset ja yhteiskunnalliset rajat. S. 267.

24 Nykänen. Yritys, omistaja ja verotus : Juhlajulkaisu Seppo Penttilälle. S. 163–164.

25 Ali-Yrkkö. Mysteeri avautuu. suomi globaaleissa arvoverkostoissa. S. 9.

(11)

helposti liikuteltavaa, ja valtiot luonnollisesti haluavat oman osuutensa arvonlisää tuottavasta omaisuudesta. Taloustieteellisestä näkökulmasta huolimatta, samat asiat linkittyvät myös siirtohinnoitteluun.

Aineettoman omaisuuden tuottama tulo, kuin myös konserniyrityksen kokonaistulokin jakautuu usein eri valtioissa sijaitseville konserniyrityksille konsernin sisäisen toiminta- ja hinnoittelumallin perusteella. Laaksonen on perustellut, että liiketoiminnan näkökulmasta konsernille on yleensä keskeistä koko konsernin tulonmuodostus, jonka vuoksi tulon jakautumisella konsernin eri yksiköiden välillä ei yleensä ole merkitystä. Huomattavaa kuitenkin on, että ratkaisut liiketoiminnassa vaikuttavat suoraan eri valtioissa sijaitsevien konserniyritysten tulon määrään. Sen sijaan verotuksen näkökulmasta on erityisen tärkeää, että aineettomasta omaisuudesta muodostunut tulo verotetaan oikean konserniyrityksen tulona. Markkinaehtoperiaatteen laiminlyönti, vaikkakin se ei olisi tahallista, voi johtaa hyvin epäedulliseen tilanteeseen konserniyhtiölle.²⁶ Kansallisessa lainsäädännössä VML 32 a-b §:ssä on määritelty veronkorotusten määrät, ja enimmillään veronkorotus voi olla 10 % lisätystä tulosta tai 50 % lisääntyneestä verosta²⁷. Enimmäismäärä kuitenkin edellyttää sitä, että laiminlyönti on jatkuvaa tai verovelvollisen toiminta osoittaa ilmeistä välinpitämättömyyttä verovelvoitteita kohtaan. Konsernin oletetaankin kohdistavan konserniyrityksille aineettoman omaisuuden tuottama tulo toimintoanalyysin (functional analysis) pohjalta, eli tulojen allokointi tehdään samoin kuin riippumattomien osapuolten välisessä liiketoimessa olisi toimittu. Toimintoanalyysistä tarkemmin luvussa 5.2.

Kuten edellä on todettu, aineettomien oikeuksien arvonmääritys saattaa olla erityisen hankalaa, ja vielä hankalammaksi arvonmäärityksen tekee, kuten termistä voi päätellä, vaikeasti arvostettavat aineettomat oikeudet (hard-to-value-intangible, jatkossa HTVI), joita kuvataan OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa luvun VI alaluvussa D.4. Raunio ja Karjalainen toteavat arvonmäärityksen olevan erityisen hankalaa sellaisille aineettomille oikeuksille, joiden arvosta ei ole selkeää käsitystä transaktiohetkellä johtuen esimerkiksi kehitystyön keskeneräisyydestä, ja siitä aiheutuvasta tulevaisuuden tuottoarvon epävarmuudesta²⁸. Joka tapauksessa, myös HTVI-tilanteissa lähtökohtana on tarkastella tilannetta siltä kannalta, mitä riippumattomat osapuolet olisivat tehneet vastaavassa tilanteessa. Pankakoski toteaa, että

26 Nykänen. Yritys, omistaja ja verotus : Juhlajulkaisu Seppo Penttilälle. S. 164.

27 Laki verotusmenettelystä 1558/1995. 32 a-b §.

(12)

etenkin vertailuanalyysi on merkittävässä roolissa HTVI-tilanteissa ja osapuolten välisistä taloudellisista sopimusehdoista tulee tarkastaa, missä määrin tulevaisuuden kehitys otettaisiin huomioon vastaavassa transaktiossa²⁹.

1.3. Tutkimusongelma, rajaus ja tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten aineettoman omaisuuden luovutukseen liittyvän korvauksen markkinaehtoisuuden validointiprosessi muodostuu. Tarkasteluun ei siis oteta esimerkiksi rahoitustoimintaa tai tavaroiden ja palveluiden kauppaa. Aineettoman omaisuuden hankalasta ominaisuudesta johtuen, tarkasteluun otetaan mukaan myös BEPS- hanke (Base Erosion and Profit Shifting), jossa täsmennettiin ja vahvistettiin markkinaehtoperiaatetta. Lisäksi aineetonta omaisuutta ei tarkastella laskentatoimen tai IPR- lainsäädännön piirissä, joissa aineettoman määritelmä on suppeampi.

Siirtohinnoittelussa laskentatoimen tai lain määritelmät eivät ole ratkaiseva tekijä.

Vastaavasti se, että siirtohinnoittelussa omaisuus luonnehditaan aineettomaksi, ei tarkoita sitä, että se olisi aineetonta omaisuutta verotusoikeudessa. Aiheen laajuuden takia tutkimuksesta rajataan pois myös kustannustenjakojärjestelmä ja pakettisopimukset sekä kaupan, lisensoinnin ja kiinteän toimipaikan tarkastelu.

Tutkielman päätutkimuskysymykseksi on muodostettu seuraava: miten aineettoman omaisuuden luovutukseen liittyvän korvauksen markkinaehtoisuus validoidaan?

Tutkimustehtävänä on selvittää, mistä tekijöistä aineettoman markkinaehtoisuus muodostuu sekä miten aineettomalle omaisuudelle voidaan määrittää hinta kansainvälisen konsernin siirtohinnoittelussa. Tutkielmassa pääkysymystä tukee oheinen alakysymys siitä, miten markkinaehtoisuutta on tulkittu Suomen verotus- ja oikeuskäytännössä ja mitkä tekijät ovat johtaneet etuyhteysosapuolen siirtohinnoitteluoikaisuun.

(13)

1.4. Tutkimusmenetelmä

Tutkimus on vero-oikeudellinen ja sen pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen tutkimus, jonka tarkoituksena on tutkia voimassa olevaa oikeutta (de lege lata) sekä systematisoida normiaineistoa³⁰. Pankakoskea mukaillen, suurin osa vero- oikeudellisista tutkimuksista on lainopillisia, sillä yhteiskunnassa vallitsee koko ajan tarve verotuksessa noudatettavien sääntöjen selvittämiseen³¹. Lainopin tutkiminen tarkoittaa kannanoton ottamista oikeusnormeista. Kannanotot voidaan jakaa joko normikannanottoihin tai tulkintakannanottoihin. Normikannanotot ottavat kantaa voimassa olevaan oikeuteen ja tulkintakannanotoissa puolestaan edetään pidemmälle ja väitetään jotain kyseisen oikeusnormin sisällöstä³². Kannanotot pyritään pitämään objektiivisina.

Lainopillinen metodi on valittu tutkimukseen, koska työssä systematisoidaan ja tulkitaan jo olemassa olevaa sääntelyä. Olemassa olevasta sääntelystä tarkasteluun otetaan niin vahvasti velvoittavat, heikosti velvoittavat kuin sallitutkin oikeuslähteet, joista jälkimmäiset ovat OECD:n siirtohinnoitteluohjeet. Heikosti velvoittavilla oikeuslähteillä tarkoitetaan tutkimuksessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja prejudikaattiarvon takia sekä hallituksen esityksiä, joissa kuvataan lainsäätäjän tarkoitusta. Vahvasti velvoittavilla oikeuslähteillä tarkoitetaan lakia. Oikeuslähteiden lisäksi tutkimuksessa käytetään lähdeaineistona akateemista väitöskirjatutkimusta, asiantuntija-artikkeleita, vero- oikeudellista kirjallisuutta sekä Verohallinnon syventäviä ohjeita.

30 Ervasti. Oikeussosiologia ja oikeuspoliittinen tutkimus osana oikeustiedettä. S. 80–81.

32 Hirvonen. Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. S. 22.

(14)

1.5. Tutkimuksen rakenne

Tutkimuksen rakenne muodostuu kuudesta pääluvusta. Päälukuja ovat johdantoluku, kansallista lainsäädäntöä käsittelevä luku, OECD:n malliverosopimusta ja EU:n laajuista sääntelyä käsittelevä luku, siirtohinnoittelumenetelmiä käsittelevä luku, markkinaehtoisuuden validointia käsittelevä luku sekä lopuksi, johtopäätösluku.

Tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa käsitellään viitekehystä, jonka ympärille tutkimus rakentuu. Viitekehystä käsitellään siirtohinnoittelun taloudellisen merkittävyyden näkökulmasta globaalissa kansantaloudessa sekä tuodaan esille epäkohtia, joita markkinaehtoperiaatteen vastaisessa siirtohinnoittelussa voi tapahtua. Lisäksi ensimmäisessä luvussa määritellään aineettoman omaisuuden käsite ja sen merkitys yrityksen tulonmuodostumisessa.

Toisessa pääluvussa käsitellään siirtohinnoittelun sääntelyä Suomen kansallisen lainsäädännön näkökulmasta. Kansallinen lainsäädäntö on perusta verotusoikeudelle perustuslain 81 §:n mukaisesti. Vastaavasti verosopimuksilla rajataan kansallista verotusoikeutta, minkä lisäksi muita oikeuslähteitä voidaan hyödyntää säännösten tulkinnassa. Tutkimusta kirjoittaessa verotusmenettelylain 31 §:n muuttamisesta oli julkaistu luonnos hallituksen esitykseksi. Lakimuutoksen vaikutukset on otettu huomioon tutkimuksessa, sillä muutoksella tulee todennäköisesti olemaan merkittävä vaikutus siirtohinnoittelussa.

Kolmannessa pääluvussa käsitellään OECD:n malliverosopimusta 9 ja 25 artiklojen näkökulmasta, eli markkinaehtoperiaatteen ja keskinäisen sopimusmenettelyn näkökulmasta. Malliverosopimuksessa on myös muita siirtohinnoitteluun kytköksissä olevia artikloja, kuten kiinteää toimipaikkaa käsittelevä 5 artikla ja liiketuloa käsittelevä 7 artikla.

Kaikkia artikloja ei kuitenkaan ole mahdollista käsitellä tutkimuksen sallimissa rajoissa, jonka takia tutkimukseen on valikoitunut vain siirtohinnoittelun kannalta merkittävimmät artiklat. OECD:n malliverosopimus ja sitä kautta OECD:n siirtohinnoitteluohjeet ovat lähtökohta siirtohinnoittelulle, sillä ilman keskinäisiä sopimuksia, syntyisi tilanteita, joissa yritykset joutuisivat maksamaan jopa moninkertaisesti veroa samasta tulosta. Tämä puolestaan johtaisi globaalin kaupan hiipumiseen ja vähentäisi investointihalukkuutta.

Lisäksi kolmannessa luvussa käsitellään siirtohinnoittelufoorumia ja EU:n

(15)

arbitraatiosopimusta.

Neljännessä luvussa käsitellään siirtohinnoittelumenetelmiä. Siirtohinnoittelumenetelmillä voidaan osoittaa markkinaehtoperiaatteen toteutuminen. Luku on jaettu OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden mukaisiin menetelmiin ja liiketaloudellisiin menetelmiin. Lisäksi menetelmien soveltuvuutta aineettomaan omaisuuteen on tutkittu alaluvussa 4.3.

Viidennessä luvussa käsitellään koko siirtohinnoitteluprosessin keskeisiä vaiheita, joilla yritys voi osoittaa markkinaehtoisuuden toteutumisen. Pääluvun toimintoanalyysiä on pyritty tarkastelemaan kattavasti aineettoman omaisuuden erityispiirteet huomioiden.

Lisäksi luvussa tarkastellaan OECD:n BEPS-hankkeen aineetonta omaisuutta käsittelevien toimenpiteiden 8-10 vaikutuksia. Toimenpiteet 8-10 sulautettiin OECD:n vuoden 2017 siirtohinnoitteluohjeiden VI lukuun, eli VI luku vastaa täysin toimenpiteiden 8-10 sisältöä.³³

33 OECD. Transfer pricing guidelines for multinational enterprises and tax administrations 2017. S. 247.

(16)

2. SIIRTOHINNOITTELUA KOSKEVA KANSALLINEN LAINSÄÄDÄNTÖ

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana siirtohinnoittelun merkitys on kasvanut entisestään, jonka takia lainsäädäntöä on myös uudistettu. Suomen kansalliset siirtohinnoittelusäännökset sisältyvät verotusmenettelylakiin. Kansallista siirtohinnoittelusääntelyä on uudistettu merkittävästi vuonna 2007 lainmuutoksella 1041/2006. Kansallisen lainsäädännön määräykset ovat yleensä verosopimusmääräyksiä yksityiskohtaisempia, ja säännökset koskevat myös ei-verosopimusvaltioissa toimivien osapuolten kanssa tehtyjä liiketoimia. Tällä on pyritty turvaamaan verotulot ei- verosopimusmaissa olevien veroparatiisiyhtiöiden kanssa tehtävissä liiketoimissa.³⁴

Tutkimuksen kannalta merkittävimmät kansalliset siirtohinnoittelusäännökset sisältyvät siirtohinnoitteludokumentointia käsittelevään VML:n 14 §:ään, siirtohinnoitteluoikaisua ja etuyhteysosapuolia käsittelevään 31 §:ään sekä puutteellisesta dokumentaatiosta määrättävää veronkorotusta käsittelevään 32 §:ään. Lisäksi tarkasteluun otetaan laki kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelystä (jatkossa kv-veroriitalaki), sillä laki on hyvin ajankohtainen ja on yksi keskinäisen sopimusmenettelyn muodoista.

2.1. Siirtohinnoitteludokumentointi

Dokumentoinnin tarkoituksena on hallituksen esityksen (107/2006) mukaan osoittaa toisistaan riippuvaisten yritysten välisten liiketoimien markkinaehtoisuus ja antaa siten verovelvolliselle oikeussuojaa veroviranomaisen siirtohinnoitteluoikaisuja vastaan sekä vähentää kaksinkertaisen verotuksen riskiä.³⁵ EU-jäsenvaltioiden dokumentaatiovaatimukset ja käytänteet pohjautuvat OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin, joskin eri EU-valtioiden vaatimukset poikkeavat huomattavasti toisistaan. Useassa valtiossa toimivan konserniyrityksen on otettava poikkeavuudet vaatimuksissa huomioon toiminnassaan.³⁶

35 HE 107/2006 vp. S. 12.

36 Helminen. EU-vero-oikeus : Välitön verotus. S. 267–268.

(17)

VML 14 a-c §:t koskevat dokumentaatiovelvoitetta yleisesti ja d-e §:t koskevat verovelvollisen maakohtaista raporttia. VML 14 a §:n mukaan verovelvollisen on laadittava kirjallinen selvitys, eli siirtohinnoitteludokumentointi etuyhteydessä tehdyistä liiketoimista tilanteissa, joissa etuyhteysosapuolena on ulkomaalainen osapuoli.

Dokumentointivelvollisuus koskee myös ulkomaalaisen yrityksen ja sen Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan välistä toimintaa. Poikkeuksen dokumentaatiovelvoitteesta tekee pienet tai keskisuuret yritykset, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 henkilöä, joiden liikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa tai jotka täyttävät mikroyrityksen sekä pienten ja keskisuurten yritysten komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitetut yrityksen riippumattomuutta kuvaavat ja muut suositukseen sisältyvät pienen ja keskisuuren yrityksen tunnusmerkit. Edellä mainitut kriteerit aiheuttavat sen, että Suomessa toimivista yrityksistä suurin osa välttää siirtohinnoitteludokumentaatiovelvollisuuden. Esimerkiksi verovuonna 2014 hieman yli

2 100 verovelvollista olivat oman ilmoituksen mukaan

siirtohinnoitteludokumentointivelvollisia Suomessa³⁷.

VML 14 b §:ssä säädetään dokumentoinnin sisällöstä sekä koko konsernitasolla että konserniyhtiötasolla. Siirtohinnoittelun dokumentointiin on sisällytettävä konsernitasolla 1) organisaatiorakenne, 2) kuvaus liiketoiminnasta, 3) kuvaus aineettomaan omaisuuteen liittyvästä toiminnasta, 4) kuvaus rahoitustoiminnasta, 5) tilinpäätös tai sen puuttuessa vastaavat olemassa olevat tiedot sekä 6) tiedot rajat ylittävää tulon allokointia koskevista verotuksen ennakollisista kannanotoista ja sopimuksista. Konserniyhtiötasolla dokumentointiin on sisällytettävä 1) organisaatio- ja hallintorakenteen kuvaus, 2) tiedot liiketoiminnasta, 3) kuvaus etuyhteyssuhteista, 4) tiedot etuyhteyssuhteessa tehdyistä liiketoimista sekä yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisistä toimista, 5) toimintoarviointi etuyhteyssuhteessa tehdyistä liiketoimista sekä yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisistä toimista, 6) vertailuarviointi ja käytettävissä oleva tieto vertailukohteista, 7) kuvaus siirtohinnoittelumenetelmästä ja sen soveltamisesta, 8) tilinpäätös tai sen puuttuessa vastaavat olemassa olevat tiedot sekä sellaiset verovelvollisen etuyhteyssuhteissa tekemiä liiketoimia koskevat verotuksen ennakolliset kannanotot ja sopimukset, joita Suomi ei ole antanut tai joissa Suomi ei ole sopimusosapuolena.

37 HE 142/2016 vp. S. 2.

(18)

Edellä mainitut koko konsernitasoa sekä yksittäistä konserniyhtiöitä koskevat vaatimukset ovat lähtöisin BEPS-dokumentointiohjeistuksesta. Konsernitason dokumentointi on BEPS- raportissa nimetty master fileksi, joka kuvastaa konsernitason toimintaa. Konserniyhtiön dokumentointi, joka on vaatimuksiltaan yksityiskohtaisempi – on raportissa nimetty local fileksi.³⁸

Verotusmenettelylain 2017 voimaan tullut uudistus tarkensi dokumentoinnin sisältövaatimuksia ja nykyisin siirtohinnoitteludokumentointiin on sisällytettävä liiketoimintaa ja etuyhteyssuhteita koskeva kuvaus sekä tiedot liiketoimista. Lisäksi dokumentointiin on sisällytettävä toimintoarviointi, vertailuarviointi sekä kuvaus siirtohinnoittelumenetelmästä, jos osapuolten välillä on tehty yhteismäärältään yli 500 000 euron liiketoimi. Hallituksen esityksen (142/2016) mukaan merkittävin muutos oli master file -dokumentaation sisällyttäminen VML:n 14 b §:ään, sillä master file -dokumentaatio mahdollistaa kuvan muodostamisen koko konsernin kansainvälisestä liiketoiminnasta ja siirtohinnoittelua koskevista toimintaperiaatteista sen maailmanlaajuisessa taloudellisessa, juridisessa sekä rahoitukseen ja verotukseen liittyvässä ympäristössä.³⁹

Erityisen mielenkiintoiseksi tutkielman kannalta tekee hallituksen esityksen (142/2016) tarkennus 14 b §:n 1 momentin 3 kohdasta, jossa mainitaan kuvaus aineettomasta omaisuudesta. Aineettomalla omaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden mukaista arvoa tuottavaa muuta kuin fyysistä tai rahoitukseen liittyvää aineetonta omaisuutta. Tulkintalähteenä aineettoman omaisuuden määrittelyssä käytetään OECD:n siirtohinnoitteluohjeita. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet eivät kuitenkaan anna täydellistä kuvaa aineettoman omaisuuden määrittelystä, sillä liiallinen lokerointi ei ole siirtohinnoittelussa tarkoituksenmukaista. VML:n 14 b §:ssä aineettoman kuvaus kattaa yleisselostuksen konsernin kokonaisstrategiasta, joka liittyy aineettomaan kehittämiseen, omistamiseen ja hyödyntämiseen. Tämän lisäksi kuvaus sisältää keskeiset tiedot tutkimus- ja kehitystoiminnan sijainnista sekä missä edellä mainittujen toimintojen johto ja ohjaus tapahtuu. Kuvaukseen on sisällytettävä myös lista tärkeistä aineettomista omaisuuksista ja ryhmistä. Lisäksi dokumentaatiosta on löydyttävä aineettoman omaisuuden juridinen omistaja, kuvaus keskeisistä sopimuksista sekä lista etuyhteystransaktioista. Kuvaukseen on myös sisällytettävä yleinen kuvaus konsernin siirtohinnoitteluperiaatteista, jotka koskevat

38 HE 142/2016 vp. S. 3.

39 HE 142/2016 vp. S. 2, 7.

(19)

tutkimus- ja kehitystoimintaa ja aineetonta omaisuutta.⁴⁰ VML:iin sisällytetty yksityiskohtainen aineetonta omaisuutta koskeva kuvausvaatimus pohjautuu aineettomaan omaisuuden etuyhteysliiketoimien markkinaehtoisuuteen liittyviin tulkintahaasteisiin⁴¹.

VML 14 c §:ssä on kyse siirtohinnoitteludokumentoinnin esittämisestä ja täydentämisestä.

Hallituksen esityksessä (107/2006) ehdotettiin lisättäväksi VML:iin uusi 14 c §, jonka tarkoituksena oli päätyä kahden vaiheen menettelyyn 14 b §:n ja 14 c §:n kesken.

Lakimuutoksella oli tarkoituksena myöntää verovelvolliselle suojaa kohtuuttomilta määräajoilta dokumentoinnin laatimisessa, ja nykyisin dokumentointi pitää esittää veroviranomaiselle 60 päivän kuluessa. Dokumentaatiota ei tarvitse etukäteen liittää veroilmoitukseen.⁴² Dokumentointi pyydetään Verohallinnon toimesta erillisellä pyynnöllä tarvittaessa. Verohallinto pyytää dokumentaatiota, mikäli riskienhallinnassa ilmenee, että verovelvollisen siirtohinnoitteluun on syytä kiinnittää tarkempaa huomiota tai jos verohallinto toteuttaa laajemman siirtohinnoitteluriskien tarkasteluoperaation ja verovelvollinen on valittu osaksi sitä⁴³. Verohallinto arvioi dokumentaation pohjalta siirtohinnoittelun markkinaehtoisuutta ja tarvittaessa pyytää lisäselvityksiä. Huomattavaa kuitenkin on se, että Verohallinto voi pyytää dokumentaatiota aikaisintaan vasta kuuden kuukauden kuluttua tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien. Määräajat vaihtelevat valtioittain ja esimerkiksi Puolassa dokumentaatio tulee luovuttaa Puolan veroviranomaiselle seitsemän päivän sisällä siitä, kun veroviranomaiset pyytävät sitä⁴⁴.

VML 14 d §:ään on sisällytetty hallituksen esityksessä (142/2016) mainittu ja BEPS- dokumentointisuosituksen mukainen maakohtainen (Country-by-country, CbCR) raportti.

Maakohtainen raportti sisältää tietoa konsernin veroista ja taloudellisista seikoista sekä toiminnan luonteesta eri valtioissa. Verovelvollinen, eli tässä pykälässä konsernin ylin emoyritys (selvitysvelvollinen) on velvollinen toimittamaan Verohallinnolle vuosittain maakohtaisen raportin, mikäli konserniin kuuluu yksi ulkomainen osapuoli ja konsernitason liikevaihto ylittää 750 miljoonan euron rajan. Raportin tulee aidosti sisältää tiedot koko konsernin maailmanlaajuisesta toiminnasta, ja tarkoituksena ei ole se, että raportti esitetään ainoastaan alakonsernista. Raportissa tulee olla myös tiedot kiinteästä toimipaikasta.

40 HE 142/2016 vp. S. 8.

41 Pankakoski. Aineettomia koskevat OECD:n päivitetyt siirtohinnoittelusuositukset. S. 186–198.

42 HE 107/2006 vp. S. 18–19.

43 Verohallinto. Siirtohinnoittelun dokumentointi.

44 Deloitte. Global transfer pricing country guide 2016. S. 202.

(20)

Maakohtaisen raportin sisällöstä säädetään VML:n 14 e §:ssä. Raportin tulee sisältää seuraavat maakohtaiset tiedot konsernin tai yrityksen osapuolista: 1) tulot, 2) voitto tai tappio ennen veroja, 3) maksetut ja kertyneet tuloverot sekä lähdeverot, 4) oman pääoman kirjanpidollinen arvo, 5) kertyneet voittovarat, 6) työntekijöiden lukumäärä sekä 7) muu aineellinen omaisuus kuin käteinen tai muut rahavarat.⁴⁵

2.2. Siirtohinnoitteluoikaisu

Markkinavoimat eivät suoraan ohjaa siirtohinnoittelua harjoittavien etuyhteysosapuolten sisäisiä liiketoimia, jonka vuoksi etuyhteysosapuolet saattavat sopia eri tavalla kuin toisistaan riippumattomat osapuolet olisivat sopineet⁴⁶. Erityisen tärkeää onkin, että tulot ja menot kohdistetaan oikein konsernin eri sijaintivaltioissa sijaitseviin yksiköihin. Oikein kohdistaminen tapahtuu markkinaehtoperiaatetta noudattamalla, josta säädetään kansallisessa lainsäädännössä verotusmenettelylain 31 §:ssä. VML:ää edeltäneeseen verotuslain 73 §:ään markkinaehtoperiaate oli kirjattu jo vuonna 1965 (lailla 260/1965).

Verotuslain 73 §:ssä markkinaehtoperiaate oli nimetty kansainvälisiä peiteltyjä voitonsiirtoja koskevaksi säännökseksi. Markkinaehtoperiaate onkin koko siirtohinnoittelun kulmakivi. Markkinaehtoisuudesta poikkeavaa siirtohinnoittelua voidaan oikaista VML 31

§:n 1 momentin nojalla. Momentin muoto on seuraavanlainen:

”Jos verovelvollisen ja häneen etuyhteydessä olevan osapuolen välisessä

liiketoimessa on sovittu ehdoista tai määrätty ehtoja, jotka poikkeavat siitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu, ja verovelvollisen elinkeinotoiminnan tai muun toiminnan verotettava tulo on tämän johdosta jäänyt pienemmäksi tai tappio on muodostunut suuremmaksi kuin se muutoin olisi ollut, lisätään tuloon määrä, joka olisi kertynyt ehtojen vastatessa sitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu.”

Näin ollen yrityksen verotettavaan tuloon voidaan tehdä siirtohinnoitteluoikaisu, mikäli liiketoimi ei ole ollut markkinaehtoperiaatteen mukainen ja tämän vuoksi yrityksen verotettava tulo on jäänyt pienemmäksi, kuin tilanteessa, jossa yritys olisi noudattanut markkinaehtoperiaatetta. Hallituksen esityksen mukaan (107/2006) liiketoimeksi katsotaan osto- ja myyntitoimien lisäksi esimerkiksi rahoitustoimet, aineettoman omaisuuden luovutukset ja muut vastikkeelliset tai ilman vastasuoritusta tehdyt järjestelyt⁴⁷. Teoriassa säännökset mahdollistaisivat siirtohinnoitteluoikaisun myös puhtaasti suomalaisyhtiöiden

45 HE 142/2016 vp. S. 12.

46 Helminen. EU-vero-oikeus : Välitön verotus. S. 265.

47 HE 107/2006 vp. S. 20.

(21)

välisissä liiketoimissa, mutta tällä ei olisi vaikutusta Suomessa verotettavan tulon määrään, jonka takia ei ole tarkoituksenmukaista, että Verohallinto käyttäisi resursseja edellä mainitussa tilanteessa⁴⁸.

VML 31 §:n sisältö vastaa pitkälti OECD:n malliverosopimuksen 9.1 artiklaa, jonka vuoksi markkinaehtoisuuden tulkinnassa voidaan käyttää soveltuvin osin OECD:n siirtohinnoitteluohjeita, eli ohjeilla on niin sanottu soft law asema. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet ovatkin markkinaehtoperiaatteen tärkeimmät tulkintalähteet⁴⁹. Myös KHO vahvisti esimerkiksi ratkaisussaan 2013:36 OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden aseman ja viittasi hallituksen esitykseen (107/2006), jossa on todettu OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden kansainvälisen standardin asema markkinaehtoperiaatteen tärkeänä tulkintalähteenä⁵⁰. Ratkaisussa 2014:119 KHO linjasi, että siirtohinnoitteluohjeet toimivat tulkintalähteenä vain siltä osin, mitä kansallinen laki siirtohinnoittelusta ja markkinaehtoisuudesta toteaa⁵¹.

Markkinaehtoperiaatteesta poikkeamisen taustalla ei välttämättä ole kyse aggressiivisesta verosuunnittelusta tai verojen kiertämisestä, vaan taustalla voi olla esimerkiksi erilainen tulkinta tai tahaton virhe. Erilainen tulkinta tai tahaton virhe voi etenkin aineettoman omaisuuden kohdalla olla todennäköisempää, kuin esimerkiksi raaka-aineiden kohdalla, sillä raaka-aineista on yleensä saatavilla runsaasti avointa markkinadataa. Tästä huolimatta VML 31 §:n laiminlyönti soveltuu myös vilpittömiin tilanteisiin. Vipillisissä tilanteissa VML 31

§:n lisäksi kyseeseen voi tulla myös VML 28 §:n soveltaminen, jossa säädetään veronkiertämisestä. VML 31 §:n ensimmäinen soveltamisedellytys on liiketoimen toteutuminen etuyhteydessä. Säännöksen 2 momentin 1-4 kohdissa on kuvattu etuyhteysmäärittely oheisesti:

”Liiketoimen osapuolet ovat etuyhteydessä toisiinsa, jos liiketoimen osapuolella on toisessa osapuolessa määräysvalta tai kolmannella osapuolella on yksin tai

yhdessä lähipiirinsä kanssa määräysvalta liiketoimen molemmissa osapuolissa.

Osapuolella on määräysvalta toisessa osapuolessa silloin, kun:

1) se välittömästi tai välillisesti omistaa yli puolet toisen osapuolen pääomasta;

50 KHO:2013:36.

51 KHO:2014:119.

(22)

2) sillä välittömästi tai välillisesti on yli puolet toisen osapuolen kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä;

3) sillä välittömästi tai välillisesti on oikeus nimittää yli puolet jäsenistä toisen yhteisön hallitukseen tai siihen verrattavaan toimielimeen tai toimielimeen, jolla on tämä oikeus; tai

4) sitä johdetaan yhteisesti toisen osapuolen kanssa tai se muutoin voi tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa toisessa osapuolessa.

Mitä 1 momentissa säädetään, noudatetaan myös yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisissä toimissa.”

Etuyhteysyritysten väliset liiketoimet koskevatkin myös muiden kuin konsernin välisiä liiketoimia. Osapuolten ei siis tarvitse olla osakeyhtiöitä, vaan myös esimerkiksi luonnollisten henkilöiden harjoittama liiketoiminta kuuluu säännöksen piiriin. Samoin säännös soveltuu yrityksen ja tämän kiinteän toimipaikan välisiin toimiin. Etupiirisuhde ei edellytä sitä, että transaktion toisella osapuolella olisi todellisuudessa mahdollisuus määrätä osapuolten välisistä transaktioiden ehdoista, vaan pelkästään konserni-intressi on riittävä⁵².

2.3. Veronkorotus

Veronkorotuksen määräämisperusteista säädetään VML 32 §:ssä.

Siirtohinnoitteluoikaisussa veroviranomaisella on oikeus määrätä veronkorotus, jonka suuruudesta säädetään VML:n 32 a §:ssä. Edellä mainittu pykälä soveltuu lisätyn tulon veronkorotukseen ja 32 b § lisätyn veron perusteella laskettavaan veronkorotuksen määrään.

Myöhästymismaksusta vastaavasti säädetään VML 33 §:ssä.

Perustasolla veronkorotus on 2 prosenttia lisätyn tulon tai 10 prosenttia lisätyn veron määrästä. Korotettu veronkorotus puolestaan on suuruudeltaan 3–10 prosenttia lisätyn tulon tai 15–50 prosenttia lisätyn veron määrästä. Korotetun veronkorotuksen edellytyksenä kuitenkin on toistuva tai ilmeisen piittaamaton toiminta. Lisäksi korotettu veronkorotus voidaan määrätä tapauksissa, joissa laiminlyönnin euromääräinen summa on olosuhteisiin nähden merkittävä. Verohallinto on kuitenkin yleensä katsonut, että piittaamattomuuden raja on ylittynyt hyvin alhaisella kynnyksellä.⁵³ Epäselvissä tai tulkinnanvaraisissa tapauksissa

(23)

voidaan määrätä alennettu veronkorotus, jolloin veronkorotuksen määrä on 1 prosenttia lisätyn tulon tai 5 prosenttia lisätyn veron määrästä. Esimerkiksi kokemattomuus veroasioissa voidaan luokitella alennetun veronkorotuksen piiriin. Verohallinto ei ole kuitenkaan soveltanut edellä mainittua, sillä markkinaehtoisuuteen liittyy aina tulkinnanvaraisuutta⁵⁴. Veronkorotus voi myös olla pienempi tapauksissa, joissa verovelvollinen on oma-aloitteisesti vaatinut virheen korjaamista vahingokseen verotuksen päättymisen jälkeen. Tällöin veronkorotus on 0,5 prosenttia lisätyn tulon tai 2 prosenttia lisätyn veron määrästä. Ennen verotuksen päättymistä vaadittu virheen korjaaminen ei aiheuta veronkorotuksia, mutta tällöin seuraamusmaksuna määrätään myöhästymismaksu, joka on esimerkiksi osakeyhtiöltä 100 euroa.⁵⁵

Veronkorotusta ei määrätä markkinaehtoperiaatteen noudattamatta jättämisen perusteella, vaan sillä perusteella, että verotettava tulo on ilmoitettu liian pienenä. Karjalainen ja Raunio perustelevat tämän sillä, että verotus- ja oikeuskäytännössä annettu veroilmoitus tulkitaan virheellisenä, jos ilmoitettu meno on liian suuri tai tulo liian pieni. Siirtohinnoittelussa markkinaehtoperiaatteen vastainen hinnoittelu on yleensä suuruusluokaltaan varsin mittava, mikä johtaa siihen, että veroilmoitus tulkitaan virheelliseksi. KHO:n ratkaisussa 2013:36 veroilmoitusta pidettiin virheellisenä, vaikkakin veroilmoituksessa oli annettu runsaasti tietoja. Annetut tiedot eivät silti olleet riittävät, sillä asian ratkaisemiseksi tarvittavat seikat eivät ilmenneet veroilmoituksessa.⁵⁶

2.4. Riidanratkaisudirektiivi

Keskinäisestä sopimusmenettelystä säädetään kv-veroriitalaissa, joka korvasi verotusmenettelylain 89 §:n 3–5 momentit. Edellä mainitut momentit liittyivät kansainvälisen kaksinkertaisen verotukseen poistamiseen keskinäisessä sopimusmenettelyssä. Hallituksen esityksessä (308/2018) ehdotettiin Euroopan unionissa annetun direktiivin (2017/1852) implementoimista kansalliseen lainsäädäntöön. Direktiivin pohjalta saatettiin voimaan Laki kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelystä 30.6.2019. Lakia sovelletaan soveltuvin osin myös verosopimusten ja EU arbitraatiosopimuksen mukaiseen keskinäiseen sopimusmenettelyyn. Mielenkiintoiseksi

54 Raunio ja Karjalainen. Siirtohinnoittelu. S. 27–28.

55 HE 97/2017 vp. S. 142–152.

(24)

lakiuudistuksen tekee se, että Suomessa ei aikaisemmin ollut kansalliseen lainsäädäntöön perustuvaa keskinäistä sopimusmenettelyä. Verovelvollinen on voinut uudistuksen jälkeen hakea oikeusvarmuutta verosopimuksen ja/tai arbitraatiosopimuksen tai edellä mainitun lain perusteella. Uutta lakia sovellettaessa muut keskinäiset sopimusmenettelyt päättyvät. Lakia sovelletaan Suomen tai toisten valtioiden välisiin asioihin, jotka koskevat näiden verosopimuksen tai EU:n arbitraatiosopimuksen tulkinta- ja soveltamiserimielisyyttä sopimusartiklasta riippumatta. Lakia sovelletaan EU-riitojenratkaisumenettelyä koskeviin hakemuksiin, jotka tehdään lain voimaantulon tai sen jälkeen riita-asioissa jotka koskevat 1 päivänä tammikuuta 2018 tai sen jälkeen alkavana verovuonna ansaittua tuloa tai pääomaa.⁵⁷

Euroopan komissio on perustellut direktiivin tarpeellisuutta sillä, että nykyiset mekanismit, eli verosopimusten keskinäinen sopimusmenettely sekä EU-arbitraatioyleissopimus, eivät ole riittäviä varmistamaan sitä, ettei voittoja verotettaisi kahteen kertaan. Komissio on kuitenkin todennut, että nykyiset mekanismit toimivat yleensä hyvin, mutta oikeusvarmuutta tulee silti lisätä. Toisin kuin EU-arbitraatioyleissopimus, direktiivistä implementoitua lakia voi soveltaa myös muihin kuin siirtohinnoittelutapauksiin sekä myös luonnollisten henkilöiden kansainvälisiin veroriitoihin.⁵⁸

Menettely kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta käynnistyy verovelvollisen hakemuksen johdosta, jonka jälkeen Euroopan unionin jäsenvaltiot pyrkivät tekemään ratkaisun verosopimuksen riita-asiaan. Mikäli ratkaisua ei saada aikaan, ratkaisee asian viime kädessä riippumattomat välimiehet. Hakemuksen sisällöstä on säädetty kv- veroriitalain 3 §:ssä. Sisältövaatimusten ollessa puutteelliset, voi Verohallinto kv- veroriitalain 6 §:n mukaisesti hylätä hakemuksen. Verohallinto kuitenkin pyrkii ensisijaisesti ohjaamaan verovelvollista täydentämään hakemusta. Pyydetyt lisätiedot on toimitettava Verohallinnolle kolmen kuukauden sisällä. Hakemus ja lisätiedot on toimitettava kaikille riita-asiaan liittyville veroviranomaisille saman sisältöisenä ja samanaikaisesti kolmen vuoden kuluessa siitä, kun verovelvollinen otti vastaan ensimmäisen ilmoituksen riita-asiaan johtaneesta tai johtavasta toimesta.⁵⁹ Veroviranomaisen on ilmoitettava asianomaiselle hakemuksen vastaanottamisesta kahden kuukauden kuluessa. Lisäksi päätös hakemuksen hyväksynnästä tai hylkäämisestä keskinäiseen sopimusmenettelyyn on annettava kuuden

57 Jäälinoja. Kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettely uuden lain näkökulmasta. S. 306.

58 HE 308/2018 vp. S. 9, 17.

59 Verohallinto. Kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettely.

(25)

kuukauden sisällä siitä, kun hakemus on vastaanotettu tai siitä kun lisätiedot on vastaanotettu. Viranomaisen jättäessä ilmoittamatta päätöksestä, katsotaan hakemus hyväksytyksi.⁶⁰

Laki on jaettu kahteen osaan, kuten myös verosopimusmenettelyssä sekä EU arbitraatiosopimusmenettelyssä. Verohallinto voi ratkaista riita-asian myös yksipuoleisesti kv-veroriitalain 8 §:n 2 momentin mukaisesti ilman, että riita-asia viedään muiden EU- valtioiden veroviranomaisten käsiteltäväksi. Mikäli Verohallinto ei ratkaise asiaa yksipuoleisesti, siirtyy keskinäinen sopimusmenettely toiseen vaiheeseen, eli EU-valtioiden viranomaiset neuvottelevat keskenään. Lain 9 §:n mukaisesti veroviranomaisten tulee ratkaista riita-asia pääsääntöisesti kahdessa vuodessa siitä, kun veroviranomainen on hyväksynyt hakemuksen tai kolmessa vuodessa kaikkien asiaa ratkaisevien veroviranomaisten yhteisellä päätöksellä.⁶¹

Viranomaisten saatua riita-asia päätökseen, tulee verovelvollisen hyväksyä päätös 60 päivän kuluessa siitä, kun päätös on annettu tiedoksi sekä samalla luopua oikeudestaan kaikkiin muihin muutoksenhakukeinoihin. Verovelvollisen hyväksyttyä päätös, sovelletaan verovelvollisen veron muutokseen VML:n 55 ja 56 §:ää tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 40 ja 41 §:ää. Mikäli veroviranomaiset eivät vastaavasti pääse asiassa sopimukseen määräajassa tai osa, mutta ei kaikki veroviranomaisista ovat hylänneet verovelvollisen hakemuksen, voidaan asia saattaa välimiesmenettelyyn.

Välimiesmenettely on kuitenkin hyvin harvinainen prosessi.⁶²

2.5. Ennakollinen keskustelu

Verohallinto on viimeiset vuodet siirtänyt painopistettä ennakoitavuuteen sekä reaaliaikaiseen toimintaan, jonka tarkoituksena on ollut oikeusvarmuuden, läpinäkyvyyden sekä tehokkuuden lisääminen. Nämä edellä mainitut seikat pohjautuvat lain vaatimukselle, sillä Verohallinnosta annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaisesti Verohallinnon on edistettävä oikeaa ja yhdenmukaista verotusta sekä kehitettävä Verohallinnon palvelukykyä⁶³. Ennakollisia prosesseja ovat ennakollinen keskustelu, ennakkoratkaisu, rajat ylittävä

63 Waal. Konserniverokeskuksen uudet työkalut 1/3: Ennakollinen keskustelu. S. 321.